MINIMA RAHKONENSIENSIS
 

Opin Keijoon NSU:n Historianfilosofia- ja Modernisuus -kretseissä, joissa myös tutustuin kriittiseen teoriaan ja suureen kieltäytymiseen.

Matkustin ensimmäistä kertaa Keijon kanssa 1980-luvun lopussa Berkeleyssä pidettyyn Kettil Bruun Societyn konferenssiin. Siellä opin Keijon loistavaksi matkakumppaniksi, kun kokouksen jälkeen vuokrasimme auton ja suuntasimme Umberto Econ renkaanjäljissä Rantatie 1:n San Franciscosta etelään kiemurtelevaa reittiä amerikkalaisen arkipäivän epätodellisuuteen.

Ainoa Keijolta matkalla kuulemani kritiikin sana koski sitä, että olin autovuokraamossa tyytynyt edulliseen ”convertibleen” enkä ollut tilanteen vaatimusten mukaisesti osannut hankkia käyttöömme ”Pink Cadillacia”. Muutoin tulimme toimeen loistavasti myös silloin, kun jouduimme Pismo Beachin täyteen tupatussa motellissa jakamaan morsiussviitin vuoteen, joka onneksi oli kokoa ”queen” eli aika iso.

Hearst Castle, Madonna Inn ja Big Surf tulivat nähdyiksi. Taustalla pauhasi Beach Boysien ”California Girls”. Opin myös, ettei ”Manhattan” oikeastaan ole coctail, jota kannattaa tilata country & western –paikassa, ja että motellista kannattaa pikemminkin kysyä ”do you have vacancy” kuin ”are there any free rooms”?

Myöhemmin olen jatkanut Keijon kanssa vastaavia opintoja mm. Madridissa, Amsterdamissa ja Pietarissa. Tuo ensimmäinen yhteinen matkamme on kuitenkin jäänyt erityisesti mieleeni, koska silloin opin, että on hyvä, jos suuri kieltäytyminen välillä antaa sijaa pienelle myöntymiselle ja kriittinen teoreetikko saa seurakseen arjen affirmaatikon.

En sano, että Keijo opetti tämän, mutta ilman Keijon tyytyväistä ilmettä ja alati valppaita hypoteettisia tulkintoja arjen fenomenologiasta en sitä ehkä olisi oppinut. Siis kiitos Keijo!

Uusia yhteisiä matkoja odotellen.