![]() |
Hyvä ystävä, Olemme molemmat käyneet helsinkiläistä norssia, Sinä Normaalilyseota ja minä Tyttönormaalilyseota. Erittäin pitkään olemme toimineet rinnakkaisilla Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksilla, sinä sosiaalipolitiikan, minä sosiologian laitoksella, aikaisemmin samassa rakennuksessa Franzeniassa, sittemmin naapuritaloissa Snellmaninkadulla ja Unioninkadulla. Molemmat olemme olleet Minnesotan yliopistossa opettamassa ja tutkimassa, tosin eri vuosina. Olemme varsin usein osallistuneet samoihin kongresseihin, seminaareihin, luentotilaisuuksiin ja pokeri-iltoihin, joissa tiedeyhteisöllämme on tapana käydä. Myös perheen ja suvun alueilla kuulumme tavallaan samoihin verkostoihin. Olet kahden sisareni ja yhden lankoni hyvä tuttu. Vaimosi on taitavasti sisustanut sekä Mariankadun että Sammatin asuntoni, samoin tyttäreni Unioninkadun asunnon. Olitte paljon yhteydessä pikkuserkkuni Liisa Ojalan perheeseen Minnesotan aikananne. Huumoria viljelevä Ossi-veljesi on työtoverini ja ystäväni. Poikasi Topi on käynyt samaa musiikkileikkikoulua kuin tyttäreni pojat. Otto-poikasi on asunut veljeni naapuristossa Maunulassa. Meillä on näin ollen runsaasti yhteyksiä myös työelämän ulkopuolella. Helsinki on pieni kaupunki. Eroa on paitsi sukupuolessa ja iässä, myös tutkimustemme kohteissa. Sinä olet teoreetikko, minä empiirikko. Silti pystymme joskus keskustelemaan tieteestäkin, tosin useimmiten muista asioista. Annat joskus nasevia kommentteja esimerkiksi seksikirjojemme kielenkäytöstä. Meillä on yhteinen harrastus, miltei addiktio, osallistua keskusteluihin aikaisemmin Cellassa ja nykyään Suolassa ja Pippurissa, karonkoissa, ystävien tai itsemme järjestämissä juhlissa ja kutsuilla. Juomme kumpikin yleensä olutta mutta emme sylje viinilasiinkaan. Erityisen arvokasta on se, että kuulumme samaan sosiologien ja sosiaalipoliitikkojen ystäväpiiriin, jossa vaihdetaan kokemuksia ja epävirallisia tietoja ja annetaan toisillemme sosiaalista tukeakin tarvittaessa. Kaikissa näissä yhteyksissä sinä olet ollut erinomaisen luotettava ja hienovaistoinen kollega. Sinussa on semeikkamaista sarmia. Asenteesi sukupuolten
ja kieliryhmien tasa-arvoon ja oikeuksiin on joskus ärsyttävä,
mutta sinulle on ollut helppo sanoa vastaan ilman että on syntynyt
riitaa. Olet erittäin hyvin perillä monista eri kulttuurin alueista
kuten esimerkiksi elokuvista. Luet ulkomaisia lehtiä, seuraat mitä
maailmalla tapahtuu niin hyvin tieteessä, politiikassa kuin taiteessa.
Laitoksesi tarvitsee sinun kaltaistasi opettajaa ja tutkijaa. Kun viekkaasti
pujahdit Pariisiin syntymäpäiväksesi, en voi muuta kuin
tämän kirjeen välityksellä toivottaa Sinulle paljon
onnea ja menestystä sekä pitkää ikää!
![]() Elina Haavio-Mannila sosiologian emeritaprofessori |