Henna Paananen 012501539

Kaisa Rouvila 011244554

ISYYDEN MUUTOS JA MONINAISUUS

JOHDANTO

Isyyden tutkiminen on varsin uutta. Isästä tutkimuskohteena kiinnostuttiin oikeastaan vasta 1950- ja 1960-luvuilla. Isätutkimuksissa selvitettiin isän puuttumisen ja poissaolon vaikutuksia lapsen kehitykseen. Ongelma oli ajankohtainen, sodan takia oli monessa maassa jäänyt lapsia isättömiksi.

Isyyttä koskeva tutkimus laajeni merkittävästi 1970-luvulla, mutta vasta 1980-luvulta alkaen kiinnostus tutkimuksissa heräsi isän ja lapsen väliseen suhteeseen. Suurin osa isä-lapsitutkimuksista on ollut yleisellä tasolla pysytteleviä isän ja lapsen välisen vuorovaikutuksen luonteen kuvailuja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on selvästi havaittu, että isyys ja isänä oleminen on ja on ollut jo jonkin aikaa muutoksen tilassa. Enää ei ole itsestään selvää yhteistä ymmärrystä isyyden luonteesta tai hyvän isän ihanteesta, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Isyydestä on alettu puhumaan yhä enemmän ja erilaisin painotuksin. Isyydestä ja sen olemuksen tutkimisestakin ollaan alettu kiinnostua. Siltikin varsinaista tutkimusta on tältä alalta vielä aika vähän.

ISÄ ENNEN

Vanhassa 1950-luvun perheessä vallitsi selkeä roolijako. Isä oli perheen pää joka huolehti leivän saannista ja äiti hoiti kodin ja lapset. Tämän ajan käsitys maskuliinisuudesta tuki perinteistä isyysajattelua. Miehen tuli olla hallitseva, suoriutuva, itseään ja muita kontrolloiva, tarvittaessa jopa aggressiivinen. Näin ollen isä saattoi olla monessa tapauksessa jopa pelätty ja etäinen. Isän tehtävänä kasvatuksen kannalta saattoi olla kurin pitäminen, rangaistusten antaminen ja suurten päätösten, linjausten teko. Tämän ajan monella isällä oli takanaan sota ja pitkäkin ero perheestään. Voi vain kuvitella mitä sota-ajan kokemukset, rintamalla olo tekivät isien luonteelle. Moni isä elikin loppuelämänsä erilaisten fyysisten ja henkisten ongelmien kanssa. Sota aiheutti myös sen, että monen perheen oli aloitettava kaikki konkreettisesti alusta. Se tiesi isille pitkiä ja rankkoja työpäiviä. Heillä ei ehkä edes ollut ajallisesti mahdollista osallistua lastensa kasvatukseen.

1960-luvulla alkoi kiivas keskustelu tasa-arvosta ja naisen taloudellisesta itsenäisyydestä ja vapaudesta koulutus- ja ammattiuran valintoihin. Käytännössä tämä merkitsi naiselle uutta mahdollisuutta toteuttaa itseään. Miehelle tämä merkitsi uutta vastuunottoa perheessä. Isät haluttiin ottaa tiiviimmin osaksi perhettä.

Perhetyössä havahduttiin 1970-luvulla korostamaan isän merkitystä ottamalla isät mukaan synnytyksiin. Neuvoloissa alettiin korostaa isän hoitovastuun tärkeyttä. Parhaimmillaan isä nähtiin kuitenkin äidin toiveita myötäilevänä apulaisena, isää ei ikään kuin vielä koettu tunnepuolisesti lapselle tärkeäksi ja yhdenvertaiseksi äidin kanssa.

1980-luvulla, kun tutkimuksellisesti kiinnostuttiin isän ja lapsen välisestä suhteesta havaittiin myös, että isä voi luoda lapseensa läheisen yhteenkuuluvuuden tunteen.

MITÄ ON ISYYS – ISYYDEN MÄÄRITTELYÄ

Kuka tai mikä on isä, mitä on isyys? Aiheellisia tämän päivän kysymyksiä. Voiko lapsella olla kaksi isää, ajatellen esim. uusperheitä?

Perinteisesti isä on määritelty biologisesti: isä on se, joka on siittänyt lapsen. Tässä määrittelyssä unohdetaan kaikki isyyteen liittyvä tunnepuoli. Biologisella isyydellä on ollut valta-asema. Esimerkkinä ilmaisu ”oikea isä”. Lapsestaan piittaamaton isä on saattanut käyttää biologista isyyttään voimakeinona jonkin päätöksen tullessa eteen, vaikka hän muuten olisi täysin välinpitämätön lastaan kohtaan tai tätä koskevissa asioissa. Biologinen isyys on siis saattanut antaa valtaa, mutta ei ole velvoittanut isää mihinkään muuhun kuin lapsensa elatusmakuihin. Vasta viime aikoina on alettu huomata biologisen isyyden ongelmallisuus esim. keinohedelmöityksen yleistyessä. On alettu kysyä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia biologinen isyys miehelle tuo?

Tärkeää on myös pohtia, alkaako isyys lapsen siittämisestä vai vasta siitä, kun mies/isä luo lapseensa henkilökohtaisen suhteen. Pelkkä biologinen isyys ei siis olisikaan ehto isyyden olemassaololle.

Juridiseksi, lailliseksi isäksi voi tulla kolmella tavalla: avioliiton isyysolettaman, isyyden tunnistamisen tai vahvistamisen ja adoption kautta. Juridisella isyydellä tarkoitetaan sitä, kenellä on yhteiskunnan antamia oikeuksia ja velvollisuuksia lapseen nähden lain edessä. Juridiseen isyyteen kytkeytyy myös huoltajuus. Huoltajuudella tarkoitetaan huoltajan määräysvaltaa ja vastuuta lapsesta, lapsen elatusta, kasvatusta ja edustusta sekä lapsen koulutukseen ja uskontokuntaan liittyvistä valinnoista päättämistä.

Sosiaalisella isyydellä tarkoitetaan lapsen kanssa asumista, arjen jakamista lapsen kanssa, sekä hoivan, huolenpidon ja ajan antamista lapselle. Sosiaaliseen isyyteen kuuluu myös lapsen kanssa julkisesti esiintyminen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa miehen isyys saa ikään kuin muiden ulkopuolisten hyväksynnän. Käytännössä miestä siis aletaan pitää lapsen isänä, vaikka hän ei tätä biologisesti ja juridisesti olisikaan. Tästä nouseekin kysymys, onko hän isä ollenkaan. Tällainen tilanne voi muodostua esim. uusperheissä, jossa äidin miesystävä antaa lapselle aikaansa. Onko tässä tilanteessa edes tarpeellista pohtia sitä, kuka on lapsen ”oikea isä?”

Psykologisella isyydellä tarkoitetaan isäsuhteen tunnepohjaista, kiintymykseen perustuvaa puolta. Tämä on käytännössä kaikkein vaikeimmin saavutettavissa, kaikki isät eivät saavuta sitä koskaan. Psykologinen isyys määrittyy lapsen kautta, ketä lapsi pitää isänään, kehen lapsi on kiintynyt. Psykologisessa isyydessä isän ja lapsen välille on syntynyt kiintymysside, joka muistuttaa vastaavaa äidin ja lapsen välille syntyvää sidettä. Psykologisen isyyden tunnuspiirteitä on myös se, että lapsi voi tuntea laaja-alaista henkistä yhteyttä isäänsä, vaikka isä ei välttämättä fyysisesti olisikaan läsnä.

ISYYDEN JA PERHEKÄSITYKSEN MUUTOS

Isyys ja käsitykset isyydestä ovat muuttuneet perhekäsityksen muuttumisen myötä. Perheiden muutokselle on yleisenä taustavoimana pidetty lisääntyvää INDIVIDUALISMIA, ihmisen halua kohti yksilöllisyyttä. Elämä halutaan nähdä henkilökohtaisten päämäärien ja valintojen kenttänä. Velvollisuudet ja sitoumukset ovat monesti jääneet taka-alalle. Elämästä halutaan kaikki irti jotta ei jäisi elämätöntä elämää.

On alettu puhua myös individualistisesta perhekäsityksestä, joka on syrjäyttämässä perinteistä familistista perhekäsitystä. Perheen perustaminen, vanhemmaksi tulo mielletään yhdeksi projektiksi, joka etenee ennalta suunnitellusti, tietyn kaavan mukaan. Perheen perustaminen kilpailee opiskelun, työn ja harrastusten kanssa. Kaikki suunnitellaan ja aikataulutetaan. Myös parisuhde koetaan kilpailijaksi vanhemmuuden kanssa.

Individualistinen perheajattelu näkyy myös yhteiskunnassa esim. perherakenteiden muutoksina, kuten yksinhuoltaja- ja uusperheiden lisääntymisenä. Naisten koulutustason voimakas kohoaminen on jo sinällään tukenut naisia suuntautumaan työelämään, mikä sinänsä ei ole uutta. Uutta on se, miten uraan panostetaan. Lasten hoitovastuuta samoin kuin kodista huolehtimista halutaan siirtää isälle. Isää kannustetaan jo perhepoliittisestikin ottamaan vastuuta lapsen hoidosta, mm. isyyslomat. Enää ei ole outoa sekään, että myös isä voi jäädä vanhempainlomalle, äidin lähtiessä töihin.

Parisuhteelta odotetaan nykyään myös paljon. Ennen parisuhde koettiin ehkä enemmän kumppanuudeksi, jossa toista tuettiin niin ”myötä, kuin vastamäessäkin”. Nyt parisuhteelta toivotaan ehkä ”ikuista onnea”. Vaikeuksiin ei ole totuttu, ajatellaan, että ne eivät kuulu hyvään ja palkitsevaan liittoon. Laadukasta ja tyydytystä parisuhdetta tulisi jatkua myös lasten saannin jälkeen. Jos parisuhde ei kukoistakaan, lähdetään entistä helpommin etsimään onnea muualta. Luovutetaan helposti. Yleistä tänä päivänä on myös se, että lapsi/lapset syntyvät avoliitossa. Avoliitosta on helpompi lähteä ainakin juridisesti kuin avioliitosta. Yhä useammin siis eletään tilanteessa, että lapsen arjessa on läsnä vain toinen vanhempi (useimmiten äiti), toisen (yleensä isän) toteuttaessa vanhemmuutta enemmän tai vähemmän säännöllisten tapaamisten avulla.

ISYYS TULEVAISUUDESSA

Huoli nykyisien hyvinvoinnista ei ole ollenkaan aiheetonta. Isyys on ratkaisevasti muuttanut muotoaan. Isyyttä ovat muovanneet edellä esitetyt perherakenteen muutokset, perinteisen ydinperhe-isä kulttuurin mureneminen, sosiaalisten isien, etä-isien ja uusperhe-isien määrien lisääntyminen. Muutos ei ole pelkästään ollut rakenteellinen, vaan isyyden rooli on myös muuttunut.

Moni mies saattaakin kokea itsensä avuttomaksi ja hämmentyneeksi isyyden kohdatessa. Ei tiedetä enää miten isänä tulisi olla. Äitiydestä on aina keskusteltu, äideille on ollut omat neuvolansa, lehtensä mistä saada tietoa. Naiset ovat myös aina kokeneet äitiyden läheiseksi keskustelun aiheeksi, naisille on ollut tyypillistä keskustella äitiydestä. Miesten suhteen näin ei ole. Isyyttä ei ole koettu ongelmalliseksi, siitä ei ole koettu tarvetta keskustella esim. miesten kesken.

Perinteisen isämallin valta-aseman romahtaminen on käynnistänyt kaksi erisuuntaista kehityskulkua, joista Jouko Huttunen käyttää kirjassaan nimityksiä oheneva isyys ja vahvistuva isyys.

Vahvistuva isyys on pitkälti sitä, mitä onnelliset isät hehkuttavat lehtien palstoilla, vahvistuvaa isyyttä on myös kutsuttu monesti termillä ”uusi isyys”. Uusi isä antaa aikaansa lapselle, voi tehdä rajujakin ratkaisuja isyytensä eteen. Lapsi on miehen elämässä ykkös-sijalla. Uudelle isyydelle ei ole vierasta ajatus kotiin jäämisestä lapsen kanssa. Tyypillistä uudelle isyydelle on isän kyky iloita aidosti lapsestaan. Mies ei tarvitse vaimon kehotuksia hoitaakseen lasta, mies tekee sen omasta aloitteestaan, halustaan.

Vastakohtana uudelle isyydelle on oheneva isyys. Ohenevassa isyydessä isä ei jaksa toteuttaa edes vanhaa perinteisen isyyden ”roolia”. Hän saattaa olla poissaoleva, uupuva, luovuttava. Tällöin lapset saavat osakseen isyyttä vieläkin vähemmän kuin perinteisen isyyden osalta. Miehet pakoilevat vastuutaan. Pakoiluun saattaa löytyä aina jokin syy, harrastukset, työ, väsymys, pelko vastuusta jne.

YDINPERHE-ISYYDEN TULEVAISUUS

Ydinperheen tärkein muutos tulee olemaan työn, vastuun ja vanhemmuuden jakaminen äidin ja isän kesken. Jaetun vanhemmuuden yleistyessä tulee aiheelliseksi keskustella myös äitiyden ja isyyden syvimmistä olemuksista. Uusi ajattelumalli jaetusta vanhemmuudesta on kohdannut myös kritiikkiä. Osa kritiikistä tullut miehiltä, jotka ovat kokeneet menettäneensä saavutettuja etuja (esim. keskittyä täysipainoisesti uraan ja jättää lasten hoidon ja kotityöt naiselle). Mutta myös naiset olleet kritiikin antajia. Naiset ovat kokeneet jaetun vanhemmuuden uhkana omalle äidin roolillleen.

Jaetussa vanhemmuudessa kaksivanhempaisen perheen äitiys ja isyys tullaan näkemään samanarvoisina. Naiset kuitenkin jaetun vanhemmuuden ”portin vartijoina”. Miten naiset päästävät miehet omimilleen alueille. Otetaanko mies mukaan neuvolaan? Vai haluaako nainen pitää tiukasti kiinni etuoikeudestaan lapseen?

Avainasemassa tulevat olemaan myös neuvolat ja synnytyssairaaloiden henkilökunta, joiden asenteilla, toiminnalla ja neuvoilla on suuri merkitys tulevien vanhempien mahdollisesti jaetussa vanhemmuudessa.

ERILAISIA ISIÄ

Isiä voidaan luokitella monien eri kriteerien avulla. Isyys on erilaista eri elämäntilanteista riippuen. Myös isyyden muotoja on erilaisia. Perinteisen ydinperhe-isän lisäksi voidaan erottaa lapsistaan erillään asuva etä-isä, lastensa kanssa asuva yksinhuoltajaisä, sosiaalinen isä sijais-, adoptio-, tau uusperhevanhampana, jolloin lapset eivät välttämättä ole biologisesti omia.

LAPSISTAAN ERILLÄ ASUVA ETÄ-ISÄ

Yhä useampi lapsi elää vain toisen vanhempansa kanssa. Tavallisin tilanne on se, että lapsi elää pääsääntöisesti äitinsä kanssa ja tapaa isäänsä enemmän tai vähemmän säännöllisesti riippuen huoltajuuskysymyksistä ja sopimuksista. Yleisin tapaamisuseus on joka toinen viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ja noin puolet loma-ajoista. Huttunen käyttää lapsistaan erossa asuvasta isästä nimitystä etä-isä. Tavallisesti etä-isyyden syynä on avio-tai avoero.

Joutuuko vai päätyykö isä etä-isäksi? Pääsääntöisesti päätyy. Monesti mies kokee helpommaksi, jos lapset jäävät äidille. Arjen pyörittäminen, ruoan laittaminen, pyykin pesu jne. saattavat tuntua miehistä jo mahdottomalta. Päätökseen vaikuttaa varmasti myös se, että jääkö äiti esim. tutulle paikkakunnalle isän muuttaessa pois vieraalle paikkakunnalle. Tällöin lastenkin kannalta parempi ratkaisu on jäädä äidin luo tutulle paikkakunnalle. Monesti mies mieltää myös työnsä ylitsepääsemättömäksi esteeksi ottaa lapset itselleen. Miehen ei ehkä odoteta järjestelevän työaikojaan, miesten odotetaan sitoutuvan enemmän töihinsä kuin naisten. Asiantuntijoilla on vanhastaan ollut myös periaatteita jotka ovat puoltaneet lasten jäämistä äidin luokse. Näin on etenkin ollut pienten lasten ja tyttöjen kohdalla.

Etä-isäksi myös joudutaan vastentahtoisesti. Usea ero-isä sekä haluaisi että pystyisi pitämään lapset itsellään. Saattaa jopa olla, että lapsille mieluisampi vaihtoehto olisi jäädä isän luokse. Ajatellaan vaikka tilannetta, että vanhemmat ovat ydinperheessä jakaneet vanhemmuuden. Isä on huolehtinut, hoitanut ja kasvattanut lapsiaan siinä kuin äitikin. Tulisiko tässä tilanteessa ilman muuta päätyä vaihtoehtoon, että lapset jäävät äidille. Tietysti täytyy ottaa huomioon eron muutkin mukanaan tuomat muutokset esim. asuinpaikan suhteen, mutta periaatteessa isän ja äidin pitäisi tässä tilanteessa olla täysin tasavertaisia. Tai tilanne, jossa isä on perheen yhdessä asumisen aikana ollut huolehtivampi vanhempi, onko äidillä sittenkin tällaisessakin tilanteessa etuoikeus, jonka itse äitiyden katsotaan naiselle antavan? Myös yhteiskunta saattaa vaikuttaa asennemaailmansa kautta. Äidin ei ehkä ole helppo luopua lapsistaan, vaikka hän ilman yhteiskunnan arvomaailmaa olisikin valmis antamaan lapset isälle. Yhteiskunta kohtelee etä-äitiä ankarammin kuin etä-isiä. Nainen, joka on jättänyt lapsensa, ei ole arvostettu.

Mitä mahdollisuuksia eron jälkeiselle isyyden toteutumiselle on? Miten isän ja lapsen suhde muuttuu, säilyykö mahdollisesti saavutettu läheisyys isän ja lapsen välillä? Kaikkoaako isä vähitellen yhä etäisemmäksi? Erään selvityksen mukaan parin vuoden kuluttua erosta noin yksi kolmannes isistä tapaa edelleen lastaan tai lapsiaan säännöllisesti ja on säilyttänyt läheisen suhteen heihin. Toisen kolmanneksen tapaamiset ovat selvästi harventuneet, mutta suhde lapseen tai lapsiin on säilynyt kohtuullisen hyvänä. Viimeisen kolmanneksen kohdalla tapaamiset ovat selvästi lopahtaneet eikä isä-lapsi suhteesta voida enää puhua. Miksi sitten näin käy?

Etä-isä kadottaa helposti etäisyyden takia kosketuksen lapsen arkeen, hänen mahdollisuutensa vaikuttaa lapsen arkeen vähenevät. Tapaamiset voivat olla myös ongelmallisia. Ongelmallisuuteen voivat olla syynä vanhempien riidassa eroaminen ja tulehtuneet välit. Lapsen tai lapsien voi olla vaikea sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen, he voivat kokea lähteneet vanhemman syylliseksi tilanteeseen. Myös se, miten isä on eron kokenut henkisesti vaikuttaa asiaan. Isä voi olla masentunut ja henkisesti väsynyt. Lapsista eroon joutuminen voi olla isälle niin kova pala, että hänen koko elämänsä alkaa kärsiä, esim. alkoholiongelmat.

Syynä tapaamisten harvenemiseen voi olla myös isän tai äidin uusperhe. Isä saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, jos lasten äidin uudesta miesystävästä on tullut lapsille läheinen. Samoin isän uusi perhe saattaa viedä isän aikaa ja suhteet ex-liiton lapsiin kärsiä. Ehkä isä saattaa jopa ajatella epäonnistuneensa ja satsaa enemmän uuteen perheeseen.

Monet ero-, etä-isä vaikeudet johtuvat kuitenkin jo vuosien takaa, isän ja lapsen välisestä suhteesta jo ennen eroa. Laadukkaan ero- ja etäisyyden paras tae on lapsen syntymästä alkanut, sitoutunut isyys.

ISÄ YKSINHUOLTAJANA

Yksinhuoltajaisät ovat yleensä käytännöllisesti katsottuna enemmän yksinhuoltajia kuin esim. yksinhuoltajaäidit. He ovat monesti leskejä tai virallisestikin yksinhuoltajia. Yhteishuollossa olevat lapset asuvat vain harvoin isän luona. Aikaisemmin isä sai yksinhuoltajuuden vain erittäin painavista syistä, kuten äidin päihteiden käyttö tai äidin mielenterveysongelmat. Vieläkin äidin joutuminen etä-äidiksi johtuu hänen kyvyttömyydestä ottaa ympärivuorokautista vastuuta lapsistaan. Tästä on seurauksena usein myös se, että yksinhuoltaja isä voi jäädä täysin ilman etä-äidin tukea lasten hoidossa ja kasvatuksessa.

Kaikista suomalaisista perheistä yksinhuoltajaisän ja lasten muodostamia perheitä on vain noin 2 prosenttia. Yksinhuoltajaisät eivät ole herättäneet suurta kiinnostusta tutkijoiden parissa, siksi tietoa heistä vähän.

Ulkomaisista tutkimuksista on välittynyt myönteinen kuva yksinhuoltajaisistä. Kyselytutkimuksissa jopa 72 prosenttia yksinhuoltajaisistä ilmoitti olevansa tyytyväinen elämäänsä yksinhuoltajina. Heillä oli keskimäärin 4 vuoden kokemus yksinhuoltajaelämästä ennen kyselyyn osallistumista.

Suomalaisista tutkimuksista ei taas välity lainkaan niin positiivinen kuva yksinhuoltajaisän elämästä. Kaikissa tutkimuksissa tärkeäksi seikaksi nousee yksinhuoltajaisien kohdalla häntä lähellä oleva mahdollinen tukiverkko ja sen toiminta ja taas vastaavasti sen puuttuminen. Koska jo edellä todettiin, että monesti yksinhuoltajaisä on totaalisesti yksinhuoltaja, saamatta monestikaan tukea etä-äidiltä tarvitsee hän tukea muualta. Tukea voidaan saada naapuriavun muodossa, sukulaisilta, isovanhemmilta ja myös monesti työpaikalta odotetaan tietynlaista tukea ja joustavuutta. Jos isä on joutunut taistelemaan lapsistaan saadakseen nämä itselleen ja joutunut osoittamaan itsensä kelvolliseksi huolehtimaan lapsista saattaa hänen olla vaikea tunnustaa tarvitsevansa apua, hän ehkä sinnittelee yksin mieluummin kuin ottaa apua vastaan.

KUN LAPSET EIVÄT OLE OMIA BIOLOGISESTI

Onko miehelle tärkeämpää suhde lapseen vai se, että onko lapsi tai lapset biologisesti miehen omia? Riippuu varmaan tapauksesta. Eihän jokainen mies saa lapsia, silloin kai tärkeää on tulla isäksi ja se miten tullaan, on yhdentekevää. Sijaisvanhemmuus tai adoptiovanhemmuus voi olla jo pitkään toivottuja vaihtoehtoja miehelle. Entä uusperhe –isyys, se että päästään tai joudutaan isäpuoleksi tai sosiaaliseksi isäksi. Suomalaisessa isyyskeskustelussa miesten tuntema lapsen kaipuu on vielä kovin uutta ajattelua. Mutta voihan mieskin tuntea kaipuuta lasta kohtaan. Adoptio- sijais-isyys tai uusperheisyys voi antaa miehelle kaiken sen, minkä biologinenkin isyys. Biologisen isyyden yliarvostus että ns. isäpuolena olemista ei juuri arvosteta tai edellä mainittuja isyyden muotoja ei aina koeta ”oikeaksi isyydeksi”. Onhan vanhastaan esim. katsottu miehen velvollisuudeksi jatkaa sukuaan, lapsen tekeminen on ollut jonkun miehisyyden mitta.

Uusioperhe-isyys ei ole mikään uusi asia, ovathan lesket aiemminkin menneet naimisiin . Uusperheiden määrä on kuitenkin merkittävästi lisääntynyt. Tyypillistä uusperheelle on, että se ei ala ”puhtaalta pöydältä” muodostaa omaa identiteettiään. Kaikilla tai ainakin useimmilla sen jäsenillä on jo aiempaa kokemusta edellisestä tai edellisistä perheistä, perheenjäsenenä olemisesta. Vanhoilla kokemuksilla ja suhteilla on varmasti paljon merkitystä sille, miksi uusi perhe muodostuu.

Tyypillisin tilanne miehelle uusperheen suhteen on se, että mies tulee ilman omia biologisia lapsiaan perheeseen, jonka muodostaa yksinhuoltaja-äiti ja lapsi tai lapset. Merkittäväksi miehen kannalta nousee kysymys lasten suhteesta etä-isäänsä. Jos lasten suhde etä-isäänsä toimii, he tuskin tarvitsevat isäpuolta, jos suhde taas ei toimi, voi lapsilla olla tarve muodostaa suhde isäpuoleen jolloin suhde voi muodostua sosiaaliseksi isäsuhteeksi. Tilanne jossa uusperheen muodostumisessa mies tuo omat biologiset lapsensa mukanaan, mutta naisella ei ole lapsia tai naisen biologiset lapset eivät kuulu perheeseen, ei ole niin yleinen. Tässä tapauksessa isä ei sinänsä joudu paljoa pohtimaan isyyttään, isyys omiin biologisiin lapsiin jatkuu entisenlaisena, uutta on vain se, että lapsilla on äitipuoli eikä biologista äitiä. Monisärmäiseksi uusperhe tilanteen tekee se, jos kumpikin sekä mies, että nainen tuovat uusperheeseen omat biologiset lapsensa. Tällöin perheessä on jo monenmoisia ristikkäisiäkin suhteita.

Uusperheen erilaisille isäsuhteiden muodostumisen kannalta ratkaisevinta on aika. Ajan kuluessa kiintymys uusperheen sisälläkin monesti kasvaa. Aluksi toisilleen vieraat perheenjäsenet tottuvat toisiinsa. Myös lasten iällä on suuri merkitys uusperheiden toimivuudelle. Mitä pienempiä lapset ovat, sitä helpommin he sopeutuvat uuteen tilanteeseen ja sitä valmiimpia he ovat ottamaan elämäänsä uusia ihmissuhteita. Monesti uusperhe-isyys muodostuukin kaksois-isyydeksi, eli mies on etä-isänä omille biologisille lapsilleen ja sosiaalisena isänä uusperheen ei biologisille lapsilleen.

Merja Korhonen on Jouko Huttusen lailla luokitellut eri isätyyppejä. Tutkimuksessaan ”Isyyden muutos, keski-ikäisten miesten lapsuuskokemukset ja oma vanhemmuus” Korhonen luokittelee kuusi erilaista isätyyppiä. Tutkimus koostuu suuriin ikäluokkiin kuuluvien miesten kertomuksista 1950- ja 1960-luvun isistä ja kuvauksista omasta isyydestään.

Luokittelun rajat eivät ole jäykkiä, koska isät eivät tietenkään toimi aina vain yhdellä tietyllä tavalla. Isien toiminta myötäilee dynaamisesti lasten ominaislaatua, ikää ja tilannekohtaisia vaatimuksia, myös oma työ- ja elämäntilanne huomioiden. Käsitteet nostavat kuitenkin esiin kasvatukseen liittyviä korostuksia ja painotuseroja.

Ensimmäisenä luokituksena on toiminnalliset isät (15 %). Vuorovaikutus lasten kanssa perustuu aktiiviseen yhdessäoloon. Isät viettävät lasten kanssa paljon aikaa. Yhdessä tekeminen synnyttää vastavuoroisuutta – isä kokee saavansa jotakin. Suhteen molemminpuolisuus on elämän tyytyväisyyden lähde, isällä on kuitenkin myös omia harrastuksia ja vapaa-aikaa. Lasten kanssa peuhaaminen ei ole vain viihtymistä, vaan myös ohjaamista hyviin harrastuksiin. Aktiivinen yhdessä tekeminen on tärkeämpää kuin kotikeskeinen vastuullisuus. Päävastuu arjen toimivuudesta onkin vaimolla. Kasvatusote on salliva ja suhde lapsiin tasavertainen, ohjaaminen on kannustavaa ja tietoisen hienovaraista. Isä ei halua olla lapsensa kaveri, vaan isälle tärkeää saavuttaa lapsen kunnioitus. Isä pyrkii saavuttamaan arvovaltansa tahdikkaalla ja neuvottelevalla käytöksellä. Osallistuminen lapsen elämään ja kasvatukseen on aktiivista, mutta arkisiin asioihin vähäistä.

Miehiset auktoriteetit (12 %) samaistavat kasvatuksen kuriin, sukupolvien välillä tulee olla selvä hierarkia. Lastenhoito kuuluu heidän mielestään ensisijaisesti naiselle ja työnjako perheessä on muutenkin sukupolven mukaan. Miehiset auktoriteetit haluavat sanoa ”viimeisen sanan”, eivätkä mielellään tunnusta olevansa väärässä. Isä mieltää itsensä perheenpääksi. Isän ja lasten elämät ovat eriytyneet, poikien kanssa isällä saattaa olla yhteisiä harrastuksia. Kasvatusote on vaativa, asioista ei neuvotella. Isät eivät paljoa puutu lasten koulunkäyntiin tai muihin arkisiin asioihin.

Vastuutaan korostavat isät (37 %), painottavat vanhempien vastuuta lasten kasvatuksessa. Vastuutaan korostava isä haluaa kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia ja vaatii heiltä rehellisyyttä ja vastuullisuutta. Lapsille halutaan opettaa oikea ja väärä ja neuvotaan hyviä tapoja. Olennaista tämän tyypin isälle on rajojen asettaminen, lapsista huolehtiminen ja hyviin harrastuksiin ohjaaminen. Vastuutaan korostavat isät elävät perhekeskeisesti, lapsille ja perheelle annetaan aikaa. Isä haluaa osallistua lasten harrastuksiin, koulun vanhempainiltoihin ja korostaa koulunkäynnin merkitystä. Kasvatusote on neuvotteleva, lapsia ei ohjailla käskyillä ja kielloilla vaan keskustellen ja perustellen. Isä toimii itse mallina ja voi vedota omaan esimerkkiinsä vaatiessaan oikeana pitämäänsä käytöstä. Perheen työnjako on suhteellisen tasapainoinen, vaimolla kuitenkin useimmiten vastuu lasten- ja kodinhoidosta. Runsaasta läsnäolostaan huolimatta osa isistä kokee jääneensä lapsilleen emotionaalisesti melko etäisiksi.

Taustalta tukija isät (24 %), tukevat lastensa elämää ja auttavat tarvittaessa, esim. harrastuksiin kuljetus, koululäksyjen teossa. Puuttuvat asioiden kulkuun usein vasta tiukan paikan tullen. Isän ja lasten elämät eriytyneet, molemmilla on omat touhunsa. Päävastuu lasten kasvatuksesta ja kodinhoidosta jää vaimolle. Kasvatusote on suurpiirteinen, luottamukseen perustuva. Isä korostaa lapsen omaa vastuuta ja itsenäisyyttä. Säännöt ja rajat neuvotellaan tilannekohtaisesti. Taustalta tukeminen voi muuttua joskus vaikuttamiseksi, jos isä haluaa tärkeiksi katsomissaan asioissa puolustaa omaa kantaansa tiukasti. Suhde lapseen on usein rennon kaverillinen, mutta ei välttämättä silti emotionaalisesti läheinen. Isä ymmärtää roolinsa isänä, tukea antavaksi taustahahmoksi ei aktiiviseksi vaikuttajaksi. Taustalta tukija isät ovat sitoutuneita isyyteensä, mutta osallistuminen on löyhempää.

Otteensa menettäneet isät (10 %) haluaisivat vaikuttaa lastensa elämään, mutta eivät kuitenkaan koe omaavansa tarvittavaa auktoriteettia. Suhde lapseen on vastavuoroton, joissakin tapauksessa lapsi ei tottele ja toimii isän neuvoista piittaamatta. Otteen menettäminen voi olla enemmän psykologista isälle. Isä kokee jääneensä syrjään, ilman luottamusta herättävää arvovaltaa. Isällä ei välttämättä ole ongelmia lapsen kanssa, mutta isän toivoma vastavuoroisuus ja läheisyys puuttuvat. Lapset kääntyvät äidin puoleen ongelmissa. Tähän ryhmään kuuluu avioerossa lapsensa menettäneet isät. Yhteys katkennut lapsiin, muuttunut satunnaiseksi, vastuu lapsesta ja kodinhoidosta ensisijaisesti äidillä. Vaikka isä olisi saatavilla ja haluaisi vuorovaikutusta lasten kanssa, ei sitä usein pääse kehittymään, koska lapset ovat ”kääntäneet selkänsä isälle!”

Poikkeuksellisen ”äidillinen” isä (2 %) Tälläiselle isälle isyys ja perhe ovat ensisijaisia, kaikki muu tulee sen jälkeen. Isä on sitoutunut lasten- ja kodinhoitoon hyvin kokonaisvaltaisesti. Isällä on lapseen vahva emotionaalinen sitoutuminen. Äidillinen isä on hoivaava ja salliva. Suhde lapseen on läheinen ja tasavertainen, silti lapsilla on sääntöjä ja velvollisuuksia. Isä edustaa lapselle turvallisuutta. Poikkeuksellisen äidillinen isä on lähellä ”uuden isän” luonnehdintoja.

ISYYS JA MIEHISYYS

Tärkeää isyydessä on huomata, ettei isänä voi olla kovin paljon erilainen kuin miehenä. Jos miehenä on kovia arvoja korostava, on sitä myös isänä. Miehisyys ja isyys nivoutuvat siis yhteen. Ne eivät sulje pois toisiaan.

Voiko lapsi sitten muuttaa miestä, eli voiko isyys muuttaa miehisyyttä? Varmasti voi. Lapsi voi auttaa isäänsä löytämään itsestään uusia puolia. Isän voi olla helpompi näyttää lapselleen pehmeämpiä puolia itsestään. ”Tosi miehenkin on lupa lirkutella lapselle!” Lapsen myötä miehen arvomaailma saattaa muuttua. Mies oivaltaa mikä todella on tärkeää hänen elämässään.

Isyyden myötä mies saa jotain arvokasta, ainutlaatuista elämäänsä. Isän ja lapsen hyvästä syvällisestä suhteesta voivat hyötyä kaikki – vaikeuksienkin kohdatessa hyvä ja lämmin suhde kantaa.

LÄHTEET: Jouko Huttunen: ”Isänä olemisen uudet suunnat”, PS-kustannus 2001

Toim. Juha Virkki: ”Ydinperheestä yksilöllistyviin perheisiin”, Porvoo. Areena WSOY

Artikkeli: ”Isyysloma lähentää isän ja vauvan välejä”

Artikkeli: ”Hyvä isyys ei vaadi mahtitekoja – aito kiinnostus lapsesta riittää”

Artikkeli: ”Suomalainen isyys muutoksessa”, Kehitysvammaisten tukiliiton kotisivu

Merja Korhonen: ”Isyyden muutos, keski-ikäisten miesten lapsuuskokemukset ja oma vanhemmuus, Joensuun yliopistopaino 1999

HYVIÄ LINKKEJÄ: www.oulunensijaturvakoti.fi (kirjanen äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajille ja lääkäreille lisäämään ymmärtämystä isyyteen kasvamisessa ja isänä olemisesta. Myös isyydestä kiinnostuneille miesryhmille ja yksittäisille miehille)

www.miessakit.fi (koordinoi vapaaehtoista miestyötä eri puolella Suomea, vetävät isäryhmiä, myös lyömätön linja toiminta)