Isyyden muutos

HY / KKTL

Kotitalousopettajan koulutus

Erilaiset perheet (2 ov)

12.3.2004

Sonja Paunu 011691644

Anna Pukema 011855972

1 Johdanto

Isäksi tuleminen ei tarkoita siittiöiden toimittamista emättimen kautta munasolun luo, joka hedelmöittyy. Pelkkä lisääntyminen ei riitä, tarvitaan sosiaalista isyyttä, rakkaussuhdetta omaan jälkeläiseen ja järjen valintoja ja vastuullisuutta elämän järjestämisen kanssa. Isyys on aivan yhtä suuri mysteeri kuin äitiyskin.

(Cacciatore, R. & Korteniemi-Poikela, E., 2001)

1.1 Työn lähtökohdat

Mitä miehelle ja isälle suomalaisessa yhteiskunnassa kuuluu juuri nyt? Tätä kysymystä halusimme lähteä selvittämään Erilaiset perheet -kurssin aikana. Oma kiinnostus asiaan vaikutti työhön ryhtymiseen paljon samoin kuin mielikuva siitä, ettei aiheesta edelleen ole julkisessa keskustelussa esillä niin paljon kuin naisen erilaisista rooleista, huolimatta esimerkiksi Lapsi 2000 ry:n (www.lapsi2000.fi) tai Miessakit ry:n (www.miessakit.fi) kampanjoista. Miten asiat todella ovat?

Hyvin pian tajusimme, että uppoaisimme mielenkiintoisen aiheemme mukana, ellemme rajaisi sitä jotenkin. Pohdinnan jälkeen päädyimme tarkastelemaan nimenomaan isyydessä tapahtuneita muutoksia aika-akselilla muutama sukupolvi taaksepäin – tämä päivä.

1.2 Työn toteutus

Aluksi pidimme silmät auki ja luimme. Tutustuimme siihen, mitä mieheydestä isyyden muutoksen valossa on viime aikoina ollut esillä tieteellisissä julkaisussa, taiteen kentällä ja arkipäiväisemmissä yhteyksissä: sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja nin edelleen.

Syvensimme matkaamme isyyteen ja miehyyteen teemahaastattelemalla kahta nuorta miestä ja samalla pienen lapsen isää. Haastattelemalla vain kahta miestä tavoittelimme näin pieneen työhön määrän sijaan enemmän laatua. Haastattelun toteutuksesta ja arvioinnista enemmän luvussa 8. Seuraavat luvut on rakennettu sen pohjalta, miten työmme eteni. Näkökulma kaartuu tieteellisestä otteesta mediaan, taiteeseen ja viimein myös isien itsensä esille nostamiin teemoihin.

2 Isyys muutoksessa

Isyyden ja isänä olemisen voidaan sanoa olevan parhaillaan muutostilassa. Monien tutkijoiden (Korhonen 1999, 81-83; Huttunen 2001, 149; Kauhanen 1998, 8-20) mukaan yhteiskunnastamme puuttuu yhteinen, yleinen näkemys hyvästä isyydestä, sillä isyys ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin monimuotoista.

Vielä 1980-luvulla oli vallalla 1950-luvun isämääritelmä:

...perinteinen näkemys ei oikeastaan pitänyt isää vähempiarvoisena vanhempana, vaikka se ei liittänytkään isyyteen äitiyden kaltaista sitoutumista ja läsnäoloa. Isän merkitys nähtiin olevan ”korkeammalla” psykologisella tasolla, joka ei ollut riippuvainen isän osallistumisesta lapsen arkiseen hoitamiseen. Isä edusti tässä katsannossa äitiä korkeampaa ja asiakeskeisempää auktoriteettia lapsen kannalta. Lisäksi isän arvostettuna tehtävänä oli irrottaa lapsi, etenkin poika, tietyssä iässä äidistään ja tutustuttaa hänet ulkomaailmaan ja ja yleensäkin kotia ympäröivän yhteisön pelisääntöihin, kuten hyviin tapoihin ja moraaliperiaatteisiin. Kärjistäen sanoen yhteiskunnan kannalta isällä oli näin jopa äitiä arvokkaampi merkitys: tahdä lapsistaan kunnon kansalaisia. Eikä intensiivisen ansiotyössä käynnin tai kodin ulkopuolisiin toimintoihin keskittymisen katsottu suinkaan haittaavan isän tärkeää tehtävää.

(Huttunen 2001, 12)

Oman isän malli ei enää toimi automaattisesti; nykymies ei vastaa enää edellisen sukupolven määritelmiä miehisyydestä. Mies arvioi usein oman isänsä isyyttä kielteiseen sävyyn ja yrittää ehkä siksi ylittää isänsä ja tämän edustaman sukupolven antaman isyyden mallin.

3 Isyyden muutokseen vaikuttavat tekijät

3.1 Individualismi

Individualismi tarkoittaa oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja ainutkertaisen minuuden korostumista ohi yhteisen hyvän ja kollektiivisen vastuun (Huttunen 2001, 37). Tarkastelemme seuraavassa individualismin ilmenemistä ja sen seuraksia isyyden uusiin malleihin.

3.1.1 Sukupuolten tasa-arvo, naisten yksilöitymispyrkimykset

1960-luku oli sukupuolten välisten työnjakomuutoksien taitekohta. Tasa-arvoajattelu, naisten koulutustason kohoaminen ja työelämään sitoutuminen tukivat naisten yksilöitymispyrkimyksiä. Naisella on mahdollisuus toteuttaa itseään ja naiseuttaan myös muualla kuin kotona ja sen piirissä tapahtuvien toimintojen parissa. Sukupuoliroolien uusjako on lisännyt miesten hoitovastuuta ja kotitöihin osallistumista, mutta samalla mies on saanut mahdollisuuden toteuttaa omanlaistaan isyyttä perheessä entistä monimuotoisemmin mikä tukee miehen yksilöllisyyttä. Isyysloma antaa myös isälle mahdollisuuden varhaiseen vuorovaikutukseen lapsensa kanssa sekä tämän tarpeiden ymmärtämiseen. (Korhonen 1999, 33-45; Huttunen 2001, 36-56.)

3.1.2 Parisuhde

Parisuhteessa individualismi ilmenee ikuisen onnen odotuksena. Jatkuvasti on päällä toisen tyydyttämisen paineet sekä oman henkilökohtaisen onnen riittävyyden tarkkailu. Myös perheen vaikeissa olosuhteissa kuten lapsen odotus ja syntymä, opiskelut jne. oma parisuhde saattaa helposti mennä vanhemmuuden edelle. Jos parisuhde ei kaikesta huolimatta tyydytä, onnea voidaan aikaisempaa herkemmin lähteä hakemaan muualta. Vuonna 2000 suomalaisista avioliitoista kariutui puolet eli noin 13 000. Jos mukaan otetaan avoerot, yhteensä eroavia puolisoita on vuosittain noin 40 000. Suureneva osa isyydestä toteutuu ilman lapsen ja isän yhdessäasumista. Eroissa suurin osa lapsista jää edelleen äidin luokse asumaan. (Huttunen 2001, 39-40.)

3.1.3 Vanhemmuus

Lapsen saaminen ja vanhemmaksi tulo nähdään projektina, joka kilpailee paitsi parisuhteen, myös työn, asunnon, koulutuksen ja harrastusten kanssa. Vanhemmuus ja isyys ei ole itsestään selvä asia vaan nykyään yhä useampi valitsee tietoisesti lapsettomuuden. Vanhemmiksi myös tullaan yhä vanhempina. Ensi kertaa isiksi tulevien miesten keski-ikä lienee nykyään noin 31 vuotta. Toisaalta, myös aikaisin isiksi ja vanhemmiksi tulevien määrä on noussut. Ikähaitari on siis kasvanut, mikä nostaa keskiarvoa. (Korhonen 1999, 51-54; Huttunen 2001, 41-44.)

3.1.4 Sukupolvisuhde

Individualismi on vaikuttanut myös sukupolvisuhteen muutokseen. Lapsen yksilöllisen kehityksen tukeminen ja henkilökohtaisten päämäärien asettaminen kyseenalaistavat vanhempien auktoriteettiaseman. Lapselle annetaan enenevässä määrin vastuu omasta elämästään. Isän perinteinen rooli perheen päänä ja viimeisen sanan sanojana on heikentynyt. Vanhemmista tulee helposti lastensa kavereita, jotka eivät halua asettaa lapsellensa (liikaa) rajoja.

Myös isovanhempien roolit perheen kasvattajina ovat pienentyneet. Niin isovanhemmat, vanhemmat kuin lapsetkin haluavat entistä enenmmän valtaa päättää omista asioistaan ja jopa rauhaa muulta perheeltä.

(Huttunen 2001, 36-56; Korhonen 1999, 25-30)

3.2 Lapsiperheiden rakenteelliset muutokset

3.2.1 Pienet perheet

Perheiden lapsiluku on nykyisin pieni, vain 1,8 lasta perhettä kohden. Lisäksi perheeseen kuuluu yhä useammin vain toinen vanhemmista eikä isovanhempia lainkaan. Isovanhempien väistyminen perhe-elämästä on tuonut miehen elämään tyhjiön siinä mielessä, että monelle miehelle ja nykyiselle isälle oma isä on ollut ainoa esikuva isänä olemisesta. Perhekoon pieneneminen on merkinnyt lisäksi sitä, ettei miehen isyys ole enää vain leivän ansaitsemista. (Huttunen 2001, 51-56; Korhonen 1999, 25). Tätä näkökulmaa tukee mielestämme se, että yhden lapsen päivähoito on melko helppo järjestää, ja myös äiti voi siten palata melko pian syntymän jälkeen työelämään.

3.2.2 Avioliittoinstituution inflaatio

Vanhemmuus instituutiona on käytännöllisesti katsoen irtautunut avioliittoinstituutiosta, koska suuri osa vanhemmuutta toteutetaan avoliitossa tai erillään asuen. (kts. edellä). Avoliitto on heikentänyt isän asemaa siinä mielessä, että miehen juridinen isyys alkaa vasta isyyden tunnustamisen jälkeen- avioliitossa se alkaa heti kun lapsi on syntynyt. (Huttunen 2001, 48-50; Korhonen 1999, 30-31 ja 91). Mielestämme myös esimerkit julkisuudesta ja tuntemiemme ihmisten parista siitä, miten naimisiin mennessä pariskunnalla on jo yhteinen lapsi tai useampi, on muuttanut avioliiton ja niin isyyden kuin äitiydenkin välistä symboliikkaa.

3.2.3 Uudenlaisia perheitä

Vuosittain noin 20 000 isää joutuu määrittelemään isyyttään uudelleen ja yli 30 000 isä–lapsi -suhdetta joutuu uuden perhetilanteen eteen. Vaikka ero periaatteessa koskee parisuhdetta, se käytännössä merkitsee toisen vanhemman, yleensä isän, ainakin jonkinasteista eroa lapsesta. Ydinperhe-isyydestä tulee etä-isyyttä, jolloin isä toteuttaa isyyttään tapaamisten avulla. Isä ja lapset muodostavat perheen, jota nimitetään tapaaja- tai etävanhemman perheeksi.Vaikka erojen myötä tulee jatkuvasti uusia yksinhuoltajavanhempia ja etävanhempia, kummatkin puolisot ja vanhemmat solmivat yleensä aikanaan uuden parisuhteen. Tämän suhteen ympärille muodostuu uusperhe. Sellaisista lapsista, jotka ovat saaneet uuden sosiaalisen vanhemman, noin 90 % on äidin mukana tulleita, eli he olivat saaneet äitinsä uudesta miehestä uuden sosiaalisen isän. On ennustettu, että yhä useampi mies ja nainen kokee sekä eron että uusperheen muodostamisen useammin kuin kerran. Miehen ensimmäinen uusperhe ei siis välttämättä ole hänen viimeisensä vaan isyyksiä voi tulla kerroksittain pitkin elämää. (Huttunen 2001, 51-56.)

5 Kuka on isä?

Yllä kuvattujen rakenteellisten muutosprosessien jatkumo ja lisääntymisteknologian kehitys voivat vaikuttaa isyyden muotoihin niin, että tulevaisuudessa isän määritelmä voisi olla lyhyesti:

”Isä on (mies)henkilö, joka ei ole synnyttänyt lasta mutta jolla on erityinen, läheinen suhde lapseen.” (Toisaalta tällaiset määritelmät voivat mielestämme väljyydessään pitää sisällään paljon muutakin kuin vain isyyden, kun ajatellaan esimerkiksi iso-isiä tai muita lapselle erityisen tärkeitä mieshenkilöitä, kuten mieskaveri tai kummisetä.) Joka tapauksessa jo nyt isä, kuten vanhempi yleensä, voi olla biologinen, sosiaalinen, juridinen ja/tai psykologinen isä (Huttunen 2001, 57-68; Kauhanen 1998, 11-12).

5.1 Ydinperheen isä

Ydinperheeksi on perinteisesti kutsuttu heteroseksuaalista parisuhdetta, jossa yhteiset (biologiset) lapset ja molemmat vanhemmat asuvat yhdessä. Ydinperheen isä on lasten biologinen, juridinen ja sosiaalinen isä; oletettavasti myös heidän psykologinen isänsä. Tilastollisesti ydinperhe-isyys on kaikkein yleisin isyyden muoto Suomessa. Edelleen noin 70% isistä täyttää tiukimmankin ”normaalius”-määritelmän, eli sen, että vanhemmat ovat avioliitossa keskenään (Huttunen 2001, 69-81). Vain ydinperhe-isyyttä ei kuitenkaan enää voi mielestämme nähdä normaalina – silloin kun sillä tarkoitetaan ainoaa oikeaa ja julkisesti hyväksyttyä elämisen mallia – ja muita isyyden muotoja epänormaaleina.

Ydinperhe-isyys voidaan nähdä vahvana isyytenä. Sillä on takanaan menestyksekäs menneisyys; ydinperhe-isyys on ollut hallitseva isyyden malli yhteiskunnassamme noin 1960-luvulle saakka.

Se antaa yksittäiselle isälle kenties yhä selkeän isyyden mallin, jota ei tarvitse perustella, puolustella tai hävetä. Jatkuva läsnäolo yhdessäasumisen vuoksi antaa isälle ainakin periaatteessa samat mahdollisuudet toteuttaa vanhemmuuttaan kuin äidille. Jos ydinperheissä on perinteinen työnjako sukupuolien välillä, se on riskialtis: isä ei osaa kotitöitä (niin hyvin) eikä tunne lastensa jokapäiväisiä arkisia tarpeita.

Ydinperhe-isyys on myös suojattua isyyttä, sillä kenelläkään perheenjäsenellä ei ole takanaan traumaattisia isyyteen sinänsä liittyviä kokemuksia kuten puolison menetystä, etä-isyyttä tai lapsilla isän menetystä tai isättömyyttä. Ydinperheen ihanne rakentuu elinikäisen parisuhteen ihanteelle, mikä saattaa asettaa epärealistisia odotuksia paitsi parisuhteelle myös isyydelle. (Huttunen 2001, 69-81.)

5.2 Isä ja lapset -perhe

Kaksoisydinperhe tarkoittaa kahta perhettä, joilla on yhteisiä lapsia, mutta joilla kummallakin on oma kotinsa ja vuorovaikutusjärjestelmänsä. Tällainen muodostuu joko eron jälkeen tai sitten lapsi on syntynytkin niin, etteivät isä ja äiti asuneet yhdessä, se voi olla syrjähypyn tulos tai isä/äiti työkomennuksen vuoksi asuu toisella paikkakunnalla. Isä ja lapset muodostavat perheen luonnollisesti myös silloin kun isä on yksinhuoltajana, esim. äidin kuoleman jälkeen.Vaikka yhteishuoltoratkaisut ovat valta-asemassa, avo- ja avioeroissa lapsi jää lähes poikkeuksetta asumaan äitinsä luokse isän muuttaessa muualle asumaan. Etä-isä ja lapset muodostavat myös perheen. Lapsi voi viettää paljonkin aikaa isänsä kanssa vaikka virallinen koti on äidin luona. (Huttunen 2001, 97-110)

Etä-isyys vaatii isältä enemmän ponnisteluja ydinperhe-isään verrattuna. Jälleennäkemisen odotus, ilo, ero ja kaipaus ovat psyykkisesti raskaita molemmille osapuolille, mikä saattaa johtaa isän ja lasten tapaamisten harvenemiseen. Muita syitä ovat isän mahdollinen sosiaalinen tai terveydellinen statuksen rapistuminen eron jälkeen, isän tai äidin uusperhe, liian pitkät välimatkat, isän ja äidin huonontuvat suhteet, isän heikko sitoutuminen lapseen alusta alkaen tai lapsi ei halua tavata. (em. 2001, 111-114)

Yksinhuoltaja-isyys on Suomessa hyvin harvinaista (vain 2 % suomalaisista lapsiperheistä) ja sitä esiintyy leskeksi jäämisen ohella lähinnä silloin kun äidillä on ongelmia, jotka estävät vanhemmuuden tai kun lapset ovat isoja ja voivat itsekin vaikuttaa siihen kumman luona asuvat. (em. 2001, 118-126)

5.3 Kun lapset eivät ole omia

Uusperheet luovat erilaisia isyyden muotoja, riippuen siitä, missä elämäntilanteessa eri osapuolet ovat olleet uusperheeseen tullessaan ja mikä on nykyinen lapsi- ja vanhemmuustilanne. Miehen isyys uusperheessä voi olla: etä-isä tai lähi-isä omille lapsilleen, isäpuoli puolison lapsille tai ydinperhe-isä yhteisille lapsille. (Huttunen 2001, 132) Myös sijaisisyys on perhehoidon kautta syntyvä vanhemmuuden muoto, jossa mies on puolisonsa kanssa ottanut huostaanotetun lapsen perheeseensä. (em. 2001, 140-148)

5.4 Ajankäytön määrittämä isyys

Taulukossa 1. on mielestämme toisenlainen, melko helposti avautuva näkökulma tarkastella sitä, kuka on isä, Jouko Huttusen (2001, 82) esittämän ajankäyttöteorian mukaan.

Taulukko 1. Kaksivanhempaisen perheen isätyypit isyydelle annetun arvon ja lapselle annetun ajan mukaan

paljonko mies antaa isyyden arvo miehelle

aikaansa lapselleen

a) Hyvin tärkeä b) Ei kovin tärkeä

A) Paljon isät Aktiiviset ja sitoutuneet isät Aktiiviset ja heikosti sitoutuneet

-perheenpää-isä -leikkivä isä

-osallistuva isä -äitiä auttava isä

-hoitava isä -rutiini-isä

B) Vähän isät Passiiviset ja sitoutuneet isät Passiiviset ja heikosti sitoutuneet

-kiireinen isä -kypsymätön isä

-ahdistunut isä -poissaoleva isä

-kaipaava isä -väistyvä isä

Toisaalta muuttuvissa elämäntilanteissa isyys liukuu varmaan määritteestä toiseen tämänkin mallin mukaan. Voiko yksi ihminen olla aina ”paljon isä”?

6 Mihin isyys on menossa?

Edellä jo useasti esillä olleen Jouko Huttusen mukaan odotettavissa on kaksi isyyden pääsuuntausta, oheneva isyys ja vahvistuva isyys. Näiden erityispiirteitä kuvataan tarkemmin taulukossa 2.

Taulukko 2. Ohenevan ja vahvistuvan isyyden juonteet nykyajassa

PERINTEINEN ISYYS

-biologinen, juridinen, sosiaalinen, psykologinen isyys kuuluvat yhteen

-leiväntuoja, perheen pää

-rajojen asettaja, kurinpitäjä

-poissaolevanakin perheeseen kuuluva (”odottakaa, kunhan isä tulee kotiin..”)

OHENEVA ISYYS VAHVISTUVA ISYYS

-isyys voi olla pelkästään biologista/ -mies sitoutuu vahvasti isyyteen, olipa

juridista, sosiaalinen tai psykologinen isyys alkujaan biologista tai sosiaalista

isyys ei välttämätön àjaettu vanhemmuus, koti-isyys

àpsykologinen isättömyys, moderni

yksinhuoltajuus

à Ohenevan isyyden ja vahvistuvan isyyden pohjalta voidaan määritellä seuravat neljä roolia:

SIITTÄJÄ-ISÄ NIUKALTI ISÄ OSALLISTUVA ISÄ HOITAVA ISÄ

-sperman luovuttaja -perheessä poissaoleva -saatavilla oleva -hoivaaminen

-lyhyt suhde -erossa loitonnut -vuorovaikutus -laaja osaaminen

-ei sosiaalista isyyttä -ei yhdessä asumista -vastuullisuus -itsenäisyys

(Huttunen 2001, 153 hieman muokattuna; ks. myös Kauhanen 1998, 9-10)

Keskustelu hoitavan isän roolista alkoi noin kymmenen vuotta sitten. Lähtökohtana oli, että

”lapsenhoito ei ole biologiasta ohjautuvaa, vain naisille luontaista toimintaa, vaan hoitotyötä, joka minkä tahansa työn tavoin opitaan vähitellen ja siihen harjaannutaan kokemuksen kautta. Näin ollen myös isä voi oppia täydellisesti tyydyttämään lasten tarpeet, eikä hoidon ja hoivan jakamiselle äidin kanssa ole todellisia esteitä.” Hoiva-isyyden perustana on jaettu vanhemmuus, joka nähdään hoivatyönä, jonka vanhemmat puolittavat. Ansiotyö, kodinhoito, lastenhoito, auktoriteettius, hoivan ja hellyyden anto, ajananto perheelle on tällöin jaettu tasan sekä isän että äidin kesken. (emt.)

Omista kokemuksistammekin voimme todeta, että lapselle on hyväksi olla kahden läheisen henkilön hoivattavana. Esimerkiksi vihan työstäminen eli emotionaalisen eron harjoittelu läheisestä ihmisestä on lapselle helpompaa, kun lähistöllä on toinen yhtä läheinen henkilö, johon turvata. Läheinen kiintymyssuhde isän ja lapsen välillä edellyttää varhaista äidin työn kaltaista hoivaa, jossa laatu ei korvaa määrää.

Vaikka Cacciatore ja Korteniemi-Poikela (2001) eivät puhukaan mieheydestä ja isyydestä termillä hoivaisyys, kiteyttävät he mielestämme osuvasti, mistä asiassa on kyse parisuhteen näkökulmasta:

Parisuhteessa tasa-arvoisuutta on myös tasavertaisuus lapsen edessä. Oikeastaan mottona naiselle, joka tukee miehensä isyyttä voisi olla: "Jos lapsi isälleen itkee, se ei ole äidin ongelma." Parhaimmillaan äiti sallii isän ja lapsen suhteen muodostumisen myös koettelemusten kautta ja antaa miehelle tilaa luoda omalla tavallaan omia juttuja ja olemista.

Osallistuminen vauvaikäisen hoitamiseen lisää sekä isänä olemisen varmuutta että todennäköisyyttä isän osallistumisesta kasvatukseen jatkossakin. (Huttunen 2001, 171 ja 182-191; Korhonen 1999, 87-92; Kauhanen 1998, 13-14 ja 22). Tutkimuksissa on myös havaittu, että esimerkiksi isän mukanaolo synnytyksessä muodostaa myönteisemmän vuorovaikutuksen isän ja lapsen välille kuin jos isä ei ollut osallistunut synnytykseen. Emme itse tiedä tällä hetkellä lähipiiristämme yhtään nuorta isää, joka ei olisi osallistunut lapsensa synnytykseen, vaikka heidän omien isiensä sukupolvessa asia on ollut poikkeuksellista. Pentti Takala siteraa artikkelissaan (Kelan sanomat 1/2004, 7) asian uranuurtajaa kätilö Leena Valvannetta, jonka mukaan vielä 1960-luvulla käytiin suorastaa ”taistelua miehestä synnytyshuonessa”, kun monien lääkäreiden mukaan kokemus tekisi miehestä impotentin.

Hoiva-isyys voi parantaa olennaisesti sekä miesten että lasten elämänlaatua, josta myös äidit hyötyvät (mm. mahdollisuus osallistua työelämään, eikä lapsi ole niin riippuvainen äidistään). Tytölle hoivaava isä antaa mahdollisuuden tutustua maskuliiniseen tapaan ilmaista tunteita sekä osoittaa hellyyttä ja hoivaa joka myöhemmin helpottaa miesten maailmassa liikkumista. Pojalle sen merkitys korostuu oman identiteetin rakentamisessa erityisesti siltä osin, kuuluuko miehisyyteen hoivan ja hellyyden osoitus. Hoiva-isyys voi olla väylänä uudenlaiseen miehyyteen; miesten kova maailma voi muuttua siten, että yhä useampi mies sitoutuu isyyteensä ja huomaa kotityön arvon. (Kauhanen 1998, 14; Huttunen 2001, 174-190).

7 Tukea isyyden muutokselle?

Sillaksi tieteestä arkeen sopii mielestämme lyhyt pohdinta niistä tukimuodoista, joita miehelle on tarjolla tällä hetkellä uudenlaisen isyytensä toteuttamisessa. Uusia tuulia tukevana kädenojennuksena yhteiskunnan taholta voidaan nähdä esimerkiksi niin sanottu isyyskuukausi, vanhan isyysrahakauden lisäksi heti vanhempaoinvapaakauden jatkoksi tarjottava 12 ”lisä”isyyslomapäivää, jos isä käyttää vähintään kaksi viikkoa vanhempainrahakauden lopusta (Näin on-tietoruutu, Kelan sanomat 1/2004, 7)

Kansalaisjärjestöt, kuten jo aiemmin mainittu Miessakit ja erityisesti Väestöliitto Miehen aika –projekteineen ovat koettaneet tarttua ajan suomiin mahdollisuuksiin ja välineisiin, ja tarjota tukea ja tietoa miehelle, isyydestä, mieheydestä, perheestä ja seksuaalisesta jopa one-to-one nimettömien reaaliaikaisten verkkokeskustelujen avulla. Uudenlaisen valistusmateriaalin toimittaminen ja erialiset seminaarit ovat myös osa vuonna 2000 alkanutta Miehen aika -projektia (www.seksuaaliterveys.org).

8 Isyys ja mieheys mediassa ja taiteessa nyt

Noin kuukauden aikana helmikuuss seuratessamme sanoma- ja ilmaisjakelulehtiä (pääasiassa Helsingin Sanomat, Keski-Uusimaa) hämmästyimme isyyteen ja mieheyteen liittyvien kirjoitusten vähyydestä! Aikakauslehtimaailmassa tärppäsi kuitenkin paremmin (jätimme tarkoituksella kuitenkin tarkastelun ulkopuolelle kaikki vauvalehdet, joissa oletettavasi olisi ollut jotain teemaan liittyen). Karskin ja kovan julkisuusimagon omaava Trio Niskalaukaus -yhtyeenTimo Rautiainen laukoo Anna-lehdessä (4.3.2004, 84 – 86) tuntojaan. Vaikkei häntä kommentiensa perusteella: runsaat poissaolot kotoa ja tietty ulkopuolisuuden tunne lastenkasvatukseen liittyen ”Ajattelin, mihin ne minuakin tarvitsee” voikaan luokitella hoiva-isäksi, tilittää hän kuitenkin rankasti isyyden huolista, ja siitä millainen maailma hänen kolmelle lapselleen on jäämässä.

Milloin poikalapsikin saa itkeä? Ylioppilaslehden artikkelissa (Siivonen, 2003) ohjaaja Visa Koiso-Kanttila kertoo Taideteolliseen korkeakouluun lopputyönään valmistuneesta dokumenttielokuvasta Isät meidän. Kyseisessä, viime vuodenvaihteen jälkeen hetkeksi kaupallisiinkin teatterihin levitykseen tulleessa, elokuvassaan Koiso-Kanttila purkaa kipeää suhdettaan isäänsä – rakkautta, pelkoa, vihaa. ”Ei tässä elokuvassa ole kysymys isäni syyllistämisestä tai vain minun terapiaprojektistani. Kyse on sodanjälkeisen sukupolven ja heidän lapsiensa – siis meidän – välisestä kuilusta”, Koiso-Kanttila itse korostaa.

Helsingin kaupungin taidemuseon (Tennispalatsi) uusi näyttely nimeltä Miehen mitta puolestaan koettaa nykytaiteen eri keinoin vastata kysymykseen: Missä mies on tänään, mitä miehelle kuuluu? Mitä on saatu tilalle, jos vanha, yksi ja ainoa, miehen malli on romutettu? Näyttely tarjoaa subjektiivisia näkökulmia 2.5.2004 asti sekä mies- että naistaiteilijoiden tuotannosta: installaatioita, videoita, valokuvia ja piirustuksia. (www.taidemuseo.hel.fi)

9 Teemahaastattelu

8.1 Toteutus

Saadaksemme lisänäkökulmia ja todellista kosketuspintaa aiheseemme toteutimme 27.2.2004 teemahaastattelun (haastattelurunko ks. Liite 1). Päätös haastatella omia aviomiehiämme pienten lasten äiteinä ja opiskelijoina oli kätevää, muttei itsestäänselvää. Pohdimme paljon rooliamme haastattelijana tällaisessa tilanteessa. Vaikka meidän ei tarvitsisi huolehtia luottavaisen ilmapiirin rakentamisessa, estäisikö läheinen suhteemme kuitenkin asioiden käsittelyn reilusti ja avoimesti?

Koetimme karsia tätä puolta haastattelemalla kumpaakin miestä yhtä aikaa. Toisillemme emme olleet kertoneet heistä juuri muuta kuin nimen ja iän, joten suorittaessamme haastattelun yhteisvoimin roolit sekoittuva moneen kertaan. Lasten läsnäolo haastattelutilanteessa oli sekä häiriötekijä, että ennalta suunniteltu mahdollisuus tarkkailla isien suhtautumista lapsiinsa toistensa läsnäolossa. Kaiken kaikkiaan harjoittelua, oppimista ja kokeilua koko haastava tilanne.

Joka tapauksessa tutkimuksenteolle lienee aina eduksi, että tutkija /tutkijat suorittavat haastattelun itse. (esim. Nurminen, 1994b, Korhosen, 1999 mukaan). Haastatteluaineistoa (Liite 2) analysoidessa esille nousi sekä samoja näkökulmia (ks. alla teema Hoiva-isät) että eroavaisuuksia (ks. teema Hyvä ihmisyys – hyvä isyys) muuhun läpikäymäämme aineistoon nähden, vaikka haastattelemamme isät eivät varmasti olleet törmänneet omaan teoria-aineistoomme.

8.2 Esiin nousseet keskeiset teemat

Hoiva-isät

Haastattelemamme isät tukivat näkemystä vahvistuvan isyyden käsitteestä, jossa hoitavan isän rooli nousi selvästi esiin (vrt. taulukko 2). Molemmat haastatellut olivat tyypillisiä hoitavia isiä: He olivat luoneet suhdetta lapseen jo tämän ollessa vielä äidin vatsassa sekä osallistuneet synnytykseen ja pitäneet isyysvapaata heti lapsen syntymän jälkeen. Jo olemuksellaan ja suhtautumisellaan haastattelutilanteen aikana läsnäolleisiin lapsiinsa he ilmensivät selkeää omaa näkemystä lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Lisäksi he olivat osallistuneet aktiivisesti neuvolakäynteihin, jo odotusaikana.

Joo, kaikissa neuvola – anteeks yhdessä en oo tähän mennessä ollut. (P)

En tunne sitä et se ois niinku varsinaisesti naisille vain suunnattu juttu, vaan et sieltä

saa myös hyödyllistä tietoa ja opastusta myös miehillekin. Kuhan vain kysyy. (P)

Hoivaisän roolia vahvisti se tosiseikka, että molempien vaimot eivät toimi täyspäiväisinä kotiäiteinä vaan elämäntilanne vaati vanhemmuuden jakamista. Äidit ovat päätoimisia opiskelijoita ja lapsia hoidetaan pääsääntöisesti kotona, sukulaisten ja muiden henkilöiden satunnaisella avustuksella.

Sukupolven muutos?

Haastatelluista toinen (Tarmo) tuli isäksi 31-vuotiaana, mikä vastaa yhteiskunnassamme ensi kertaa isäksi tulevan miehen keski-ikää. Toinen (Pasi) tuli isäksi 26-vuotiaana eli keski-ikää nuorempana. Molemmilla oli takanaan toteutuneita, mahdollisesti vanhemmaksi tulon kanssa kilpailevia, projekteja: koulutus, ura, ”sinkkuelämä”, matkustelu. Molemmat olivat kuitenkin tietoisesti halunneet isiksi, ja nyt käsillä oleva isyys otettiin vastaan kunnianhimoisesti, mutta rennon luottavaisesti.

Tohon työyhteisöön liittyen; olin ensimmäinen meidän firmassa, joka käytti vanhempainvapaata siellä, mut sen jälkeen kyllä muutki, jotka on saanut lapsia tai jolla oli lapsia, niin innostu siitä kovasti – (P)

Edellisen sukupolven antamaa isyyden mallia kritisoitiin jonkinverran (Tarmo). 1970-luvun ”kulttuuriradikaali narsisti-miehet” edustivat huonoa isyyttä. Myös sodan traumatisoivat vaikutukset tunne-elämään ja isyyteen tulivat esiin. Tässä suhteessa hän luultavimmin yrittää tietoisesti ylittää edellisen sukupolven isyyden mallin.

Mun mielest se on niin hieno hetki (lapsen syntymä), että se on ihan älytöntä, että perinteisesti miehet on ollu jossain muualla hermostuneena vetämässä kaljaa tai jotain, että siis siinähän menettää jotain tosi ainutlaatuista. (T)

Muutokset omassa elämässä

Haastattelumateriaalista nousi selkeästi esiin isyyden tuomat muutokset miehen omassa elämässä. Molemmat olivat suhteellisen tuoreita isiä, joten ”entinen elämä” oli vielä muistissa.

Isyyden muutokset näkyivät miesten elämän eri osa-alueilla: oma minuus, parisuhde, kaverit ja harrastukset, työelämä ja oma (lapsuuden) perhe.

Joo, et tiettyjen ihmisten kans tulee vähemmän...siis tiettyjen, no, semmoset, jotka elää ihan sinkkuelämää ja vaikka nyt juhlii paljon tai jotain muuta, reissaamista, niin ei niitten kans oo enää sitä samaa meininkiä ku että on isä ja rauhallinen. (T)

Ei oo kauheesti tullu liikuntaakaan harrastettua. Joo, totta kai, lapsen ulkoiluttaminen niin on uusi harrastus, siinähän on ihan liikuntaa (nauraa). (P)

Lapsi koettiin tärkeäksi osaksi omaa henkistä kehitystä ja isäksi tulo oli tuonut elämään syvyyttä. Parisuhde oli molemmilla lujittunut, kun vastuu yhteisestä lapsesta oli lähentänyt osapuolia toisiinsa. Miehet myönsivät henkilökohtaisen vapaa-aikansa vähentyneen ja muutokset kaveripiirissä, mutta eivät kokeneet sitä rasitteena. Jostain oli jouduttu luopumaan, toisaalta lapsen myötä elämään oli tullut uudenlaista toimintaa. Työn merkitys ja tärkeys oli voimistunut vastuun myötä. Lapsuuden perhettä, ennenkaikkea omia vanhempia tarkasteltiin, jopa analysoitiin, uudessa valossa.

Koska on vastuu omasta lapsesta, niin sitä ajattelee sitte sitä vastuuta, mikä äidillä on ollu sillon aikanaan.(T)

Hyvä isyys – hyvä ihmisyys

Haastatellut eivät tunteneet tarvetta osallistua vallitsevaan isyyskeskusteluun, vaan kokivat isyyden perheen sisällä toteutuvana ilmiönä. Heille ei ollut luontevaa jakaa isyyskokemuksiaan muiden kuin läheistensä kanssa. He katsoivat saavansa tarpeeksi tukea omaan isyyteensä esimerkiksi vaimoltaan.

Selkeää isyyden ihannetta tai mallia ei kummallakaan haastatelluista ollut. Isyyttä ei haluttu lähteä pohtimaan yksittäisten toimintojen kautta vaan hyvän isyyden nähtiin toteutuvan hyvän ihmisyyden rajoissa. Omana itsenänsä oleminen koettiin isän tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Muita esilletulleita ominaisuuksia olivat kuunteleva, hellä, joustava ja luotettava isä. Lapsen synnyttämä rakkaus ja läheisyys olivat parasta, mitä isyys voi tarjota.

Mä ainakin koen, että mä oon, tai emmä nyt voisko sanoa et onnellisempi, mut on niinku enemmän. (P)

Siinä on niin paljon sitä läheisyyttä ja välittämistä. (T)

10 Johtopäätökset, pohdintaa ja yhteenveto

Sitä, missä muodoissa isyys tulevina vuosikymmeninä esiintyy, emme pysty tässä laajahkoksi paisuneessa työssämmekään selvittämään – siihen tarvittaisiin laaja seurantatutkimus ja vähintään väitöskirja. Kun etsitään isyyden muutoksen suuntia, ehkä tarkastelukulmaa pitäisi tulevaisuuden lisäksi suunnata vielä kauemmaksi menneisyyteen, esimerkiksi sadan vuoden taakse omavaraistalouteen... Tähän ajatukseen herätteen antoi tämä eräästä hyvänyönrunokokoelmasta (Unikeinu, 2000) löytynyt vanha suomalainen kansanruno:

Lapsi makaa kehdossa,

oma isä tuutii.

Lapsen äiti tuvassa

uuniansa luutii.

Äiti leipoo lämpöisen

kakun lapsellensa.

Lapseltansa suukkosen

ottaa palkaksensa.

Joka tapauksessa työtä tehdessämme vakuutuimme yhä enemmän siitä, minkä Halme (2002)on kiteyttänyt: ”suomalaisessa perheessä on tänä päivänä entistä useampia tapoja ja mahdollisuuksia olla ja tulla vanhemmaksi”, siis myös isäksi. Eikä mielestämme sovi unohtaa, että kuten äitiys naiselle, myös isyys miehelle on yksi rooli lukuisten muiden roolien ohella yhteiskunnassamme tänään.

Lähteet

Cacciatore, R. & Korteniemi-Poikela, E. 2001. Miehestä isäksi. Väestöliiton verkkosivut.

<URL:http//www.vaestoliitto.fi> à Artikkelit à Miehet (luettu 3/2004).

Halme, N. 2002. Iskikö isyys? Väestöliiton verkkosivut

Huttunen, J. 2001 Isänä olemisen uudet suunnat. WS-Bookwell Oy.

Kauhanen, S. 1998. Kohti uudenlaista isyyttä. Joensuu: Yliopistopaino.

Korhonen, M. 1999 Isyyden muutos. Keski-ikäisten miesten lapsuuskokemukset

ja oma vanhemmuus. Joensuu: Yliopistopaino.

Lapsi 2000 ry:n verkkosivut. <URL:http//www.lapsi2000.fi> (luettu 3/2004).

Lapsi makaa kehdossa. Vanha suomalainen kansanruno.Teoksessa: Unikeinu. Meidän lasten runot. Toim. S. Jaatinen. Julk. 2000. Keuruu: Otava.

Miessakit ry:n verkkosivut. <URL:http//www.miessakit.fi> (luettu 3/2004).

Näin on. Tietoruutu vanhempainetuuksista. Kelan sanomat 1/2004, 7.

Siivonen, R. 2003. Isät meidän. Ylioppilaslehti 18/2003. Verkkoversio:

<URL:http://www.ylioppilaslehti.fi>

Taidemuseo Tennispalatsin verkkosivut. à Miehen mitta -näyttely.

<URL: http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/tennispalatsi/ohjelma/mies.html> (luettu 3/2004)

Takala, P. Mikä tekee miehistä isiä? Kelan sanomat 1/2004, 7.

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan verkkosivut. àMiehen aika -projekti. <URL:

http://www.seksuaaliterveys.org/esittely.html> (luettu 3/2004)

Vänttinen, P. & Heinonen, A. 2004. Timo Rautiainen, 41. Anna-lehti 4.3.2004, 82– 86.