Mikä perheitä yhdistää

- katsaus perheiden arkeen ja ajankäyttöön

Erilaiset perheet

kotitalousopettajakoulutus

13.2. 2004

Luoto hanna

Heino anu

Mikä perheitä yhdistää?

- katsaus perheiden arkeen ja ajankäyttöön

Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, kuinka perheet käyttävät aikaansa. Monen mielestä aikaa perheelle jää aivan liian vähän ja jotkut vanhemmat kokevat oman aikansa puuttumisen hankalaksi ja kuluttavaksi.

Tutkimus vuodelta 2001 selvittää, miten vanhemmat kokevat aikansa riittävyyden ja mihin asioihin he kenties haluaisivat muutosta. Tutkimustulokset muuttavat ehkä myös joitakin yleisiä, varmoina pidettyjä ajatuksia. Tutkimuksessa oli mukana 2000 5-, 8- ja 11- vuotiaan lapsen huoltajaa. Vastausprosentti oli korkea, 75. (Paajanen, 2001, 3)

Mikä perheitä sitten yhdistää, mikä erottaa? Mitä ovat ne asiat, joiden avulla perhe tulee yhtenäisemmäksi, mikä taas vie erilleen. Yhteyttä ylläpitävinä asioina voitaneen pitää yhteisiä tekemisiä ja harrastuksia. ”Kaikki perustuu siihen, että hevosjuttu on meistä kaikista mukavaa.” (Kotiliesi 23- 24/ 03, 21)

(perheen yhteisistä hetkistä) ”No, yhteiset hetket jää varsinkin arkena varsin lyhyiksi koulu- ja työkiireiden takia sitten ne yhteiset hetket osuvat sinne viikonloppuihin ja lomiin. Tota, pidän niitä tosi tärkeinä, must on tosi tärkeetä et niit on niin et voidaan olla koko perhe yhdessä, mut on tosi tärkeetä olla erikseen kaikkien kanssa vuorotellen ja sit eri yhdistelminä. Tota, mut miten ne sit toteutuu niin palataan siihen sitten…”

(arkisten kuulumisten vaihtaminen) ”Puolison kanssa ne kuulumisten vaihtamiset tapahtuu hyvin usein siten et hän lähtee töistä ja ottaa puhelun vaimolle, ja sitten me keskustellaan kuulumisia puhelimessa. Hän niinku alottaa sen vapaa-aikansa sillä että soittaa ja lärpättää ne höpötyksensä. Osasyy siihen on se, et sit kun hän saapuu kotiin niin mä oon jo lähtenyt viemään lapsia harrastuksiin. Pojat pelaa pöytätennistä.”

Toisaalta taas harrastukset voivat olla myös perhettä erottava tekijä. Ne voivat suuntautua niin erilaisiin asioihin, että perheenjäsenet eivät sen vuoksi löydä yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja halua tehdä asioita yhdessä. Ikävintä lienee, jos esim. jostakin syystä vanhempi ja lapsi ymmärtävät toistensa viestit ja odotukset väärin kuten seuraavassa esimerkissä: Isä valittaa, että päivä jonka vietti poikansa kanssa ongella, meni ”täysin hukkaan”. Poika vaikutti isän mielestä ”ikävystyneeltä ja poissaolevalta eikä puhunut juuri mitään”. Isä mietti että tuskin enää ottaisi poikaansa ongelle mukaan. Saman päivän kohdalta pojan päiväkirjassa poika kirjoitti aivan innoissaan: minulla oli ”hieno päivä ihan yksin isän kanssa”. Hän kuvaili, kuinka merkityksellistä ja tärkeää se oli hänelle ollut. (Campbell 1992, 79)

Miten perheen kanssa vietetään aikaa?

Perheen yhdessä viettämä aika saatetaan monesti ajatella joksikin ihmeelliseksi, jonkin erityisen asian tekemiseksi, mutta tosiasiassa tehdyn tutkimuksen mukaan yleisin perheiden yhdessäolonmuoto on television tai videoiden katselu.

Lapsista 84 % vietti 4- 5 arki-iltaa kotona. Perheistä 68% ilmoitti, että heillä syödään yhdessä arki- iltoina 4-5 kertaa viikossa. Joka kymmenes ilmoitti, että heillä ei syödä yhdessä tai että ruokailuja yhdessä oli tosi satunnaisesti. Mielenkiintoista oli, että arki- iltojen ruokailu ei ollut yhteydessä vanhempien koulutusasteeseen, sosiaaliryhmään tai harrastusten määrään. (Paajanen, 2001, 56-57) Usein yhteisten ruoka- aikojen puuttuminen tai sen, ettei perheenjäseniä nähdä juuri ollenkaan, sanotaan johtuvan siitä, että korkeasti koulutetut vanhemmat ovat paljon töissä. Yleinen käsitys tuntuu myös olevan, että yhteisiä ruoka-aikoja ei pystytä järjestämään monien harrastusten vuoksi. Tutkimustulos näyttäisi kumoavan ainakin joiltakin osin tuon väittämän. Voidaan myös pohtia, eikö yhteisinä ruoka- aikoina voida pitää myös esimerkiksi yhteistä iltateehetkeä, jolloin kokoonnutaan töiden, koulun ja harrastusten jälkeen yhteisen pöydän ympärille ja puhutaan päivän asiat ja tapahtumat.

Viikonloppuina 94 % lapsista oli usein tai erittäin usein vanhempiensa kanssa kotona. Retkillä perheen kanssa viikonloppuisin kävi 20 %, erilaisissa tapahtumissa ja ostoksilla 58% lapsista.

Työn ja perhe- elämän yhdistäminen

Monesti vanhempien työ nousee esiin, kun mietitään kuinka perheet käyttävät aikansa tai onko heillä ylipäätään aikaa toisilleen. Jotkut kokevat etteivät he ehdi tehdä mitään ”ylimääräistä” lasten kanssa vaan aika menee arkirutiineista selviämiseen.

(perhe- elämän ja opiskelun/ työn yhteensovittamisesta) ”Onneksi lasten isä vie, koulu on nimittäin kaukana, niin vie joka aamu – muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta – niin mä pääsen aamulla sitten lähtemään ja hoitamaan sitten aamulla sen mitä ehdin. Jos kahdeksaksi tullaan niin ei silloin mitään ehdi. Mut kotitöitäkin siinä sivussa ja muuten ne sitten kasautuu iltaan ja viikonloppuun ne tekemiset.”

Suhde työhön rakentuu perheen ja työn vertailussa. Kun suurin osa ihmisistä pitää työtä ja perhettä hyvin tärkeinä, syntyy kiinnostava kilpailuasema, molemmille kun on vaikea antaa paljon aikaa. 1960- luvulta lähtien perheen ja ansiotyön välinen jännite asettui kahden vastakkaisen rintaman kiistaksi. (Jallinoja, 2000, 133)

Tutkimuksen vanhemmista 47% koki työn häiritsevän perhe- elämäänsä. Miehet kokivat naisia useammin, että työhön kuluva aika on liian suuri. Kolmannes oli sitä mieltä, että lasten kanssa yhdessäoloon ei jää riittävästi aikaa. (Paajanen, 2001, 61) Tutkimuksessa ei sen kummemmin eritelty, tekivätkö vanhemmat ylitöitä tai oliko heillä muuten pitkät päivät. Stakesin tutkimuksen mukaan pisimpiä työpäiviä tekivät johtavassa asemassa olevat, ylemmät toimihenkilöt ja yrittäjät. (Jallinoja, 2000, 145) Sekä nämä että korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon suorittaneet sekä vuorotyössä olevat kokivat muita enemmän, ettei heillä ole riittävästi aikaa perhe- elämälle. (Jallinoja, 2000, 145 ja Paajanen, 2001, 61)

11- vuotiaiden lasten vanhemmat sekä yli nelilapsisen perheen huoltajat eivät kokeneet niin usein, ettei heillä olisi ollut aikaa perheelleen. Tätä selitettiin sillä, että 11- vuotias pärjää jo aika hyvin yksinkin ja ”suurperheiden” huoltajien ajateltiin muutoinkin olevan perhesuuntautuneita ja varaavan aikaa perheelleen. (Paajanen, 2001, 61)

Harrastukset

Tytön tai pojan ollessa noin 7- vuotias vanhemmat alkavat miettiä, mitä hän voisi harrastaa. Lapsi itse on valmis opettelemaan uusia taitoja ja lapsi odottaa myös vanhemman jakavan hänen kanssaan omaa osaamistaan hänen kanssaan. (Sinkkonen, 1998, 158)

Tutkimukseen osallistuneista 53 %:lla oli koko perheen yhteisiä harrastuksia. Näitä olivat mm. ulkoilu, uinti ja retkeily. Joka viidennessä perheessä taas kellään perheenjäsenistä ei ollut keskenään mitään yhteisiä harrastuksia. Suosituimpia perheen yhteisiä harrastuksia olivat uinti, ulkoilu ja retkeily. (Paajanen, 2001, 62)

”Joo on, me lasketellaan ja purjehditaan. Nää keskittyy loma-aikoihin, et ei oo viikottaisia… Tota, kesäloma menee 5 viikkoa. Kaikki lasten loma-ajat.”

”Minun isäni on huumorintajuinen ja mukava mies. Tuntuu kuin hän ei koskaan hermostuisi. Olemme molemmat innostuneet suunnistamisesta, jota hän minulle opettaa. Joskus viikonloppuisin käymme suunnistamassa, minä etsimässä rasteja, hän vähän kauempaa katsomassa. Pari kertaa hän on tehnytkin minulle suunnistusradan.” (Sinkkonen, 1998, 159)

Lasten harrastuksia tärkeänä piti 80% vanhemmista. (Paajanen, 2001, 50) Haitaksi koettiin se, että lasten harrastukset veivät vanhempien aikaa heiltä itseltään. (Paajanen, 2001, 48) Tulos on hieman ristiriitainen, koska toisaalta vanhemmat pitivät harrastuksia tärkeinä, mutta toisaalta eivät välttämättä jaksaisi tai haluaisi esimerkiksi kuljettaa lapsia harrastusten pariin, koska kokevat sen oman aikansa menetyksenä. Vanhempien mielestä toinen haittaava seikka oli harrastuksiin menevä raha. (Paajanen, 2001, 48) ”Harrastukset maksavat kerta kaikkiaan liikaa.” (Kotiliesi 23- 24/ 03, 33)

(harrastuksiin kuljettamisesta) ”No joo, sanotaan että sitä ehtisi itsekin ehkä… tai joo… sitä tuntuu siltä että itse ehtisi harrastaa jotakin omia juttuja, jos ei aina tarvitsisi kuljettaa lapsia. Mutta!, se on harhaluulo, koska siinä jää välissä kaksi tuntia aikaa tehdä jotakin, jos vain viitsii tehdä!

Me ollaan aika hyvin nyt jaettu, et toinen vie ja toinen hakee, mikä toimii ihan hyvin. Niin se ei ole niin kohtuutonta, saa jotakin muutakin tehtyä…

Ei ne lasten harrastukset! Pitää asennoitua, me asennoidutaan et on hyvä, et heillä on semmonen harrastus, tossa iässä varsinkin, koska se on semmoista seuraa mikä pitää heidät poissa ”kaduilta” ja se on ihan hyvä harrastus, ja se on hyvä et se jatkuu. Mä kuljetan vaikka joka päivä, jos se auttaa niitä pysymään ”kaidalla tiellä”. Ei siinä et olis mitään ongelmaa, mutta tuntuu ettei tulekaan mitään ongelmaa!”

”Harrastukset nielevät aikaa ja rahaa: vanhemman on oltava soittotunnilla ainakin aluksi kuuntelemassa, ja nuori kiekkoilija tai palloilija on kuljetettava omituisessa osoitteessa sijaitsevalle kentälle varusteineen päivineen aikaisin sunnuntaiaamuna.” (Sinkkonen, 1998, 159)

”Nyt isompina pojat ovat käyneet itsekseen uimahallilla. Uimaliputkin ovat kyllä kalliita ja pojat aistivat, että se on meiltä jostain muusta pois.” (Kotiliesi 23- 24/ 03, 33)

Vanhempien rooli lapsen harrastuksiin ohjaamisessa sekä kavereiden herättämä kiinnostus omiin mielenkiinnon kohteisiin on tärkeä.

(harrastusten valinnasta) ”Lapset. Pöytätennis tuli siitä, et meille hankittiin pöytätennispöytä, pingispöytä ja hän sit innostu. Löydettiin sitten paikka missä se oli mahdollista, sit tää toinen poika käy lisäksi pelaamassa tennistä hänen ystävänsä ehdotuksesta.”

Suomalaisten lasten harrastusmuodoista yleisin on urheilu ja kuntoliikunta (n.75%). Liikuntaharrastuksista retkeily näyttää olevan laji, jolla on selviä yhteyksiä koulumenestykseen. Hyvin menestyvät oppilaat harrastavat enemmän retkeilyä ja ulkoilua kuin huonosti menestyvät.

Toiseksi suosituimmaksi harrastukseksi on tutkimuksissa osoittautunut lukeminen. Sitä harrastaa n.30% lapsista. Samoin lukemisen harrastaminen näyttää olevan suorassa yhteydessä koulumenestykseen. Koko perheen yhteiset lukutuokiot vahvistavat myös lasten lukuharrastusta. (Kinnunen 1992, 163-165)

Lasten harrastuksia kartoittavissa tutkimuksissa vastaajat eivät mainitse harrastustensa joukossa TV:n katselua, vaikka se määrällisesti täyttää heidän vapaa-ajastaan enemmän kuin mitkään muut harrastukset. (Kinnunen 1992, 176)

Valikoimaton television ja videoiden katselu saattaa tutkimuksen mukaan lapsen liian varhain kasvokkain aikuisten maailman kanssa. Lähes kaikki vanhemmat (90%) ilmoittivat olevansa huolestuneita lastensa nykyaikana saamista vaikutteista ja haluavat suojella lapsuutta ja antaa turvalliset puitteet aikuiseksi kasvamiseen. Kuitenkin juuri vanhemmilla on vastuu oman perheen pelisäännöistä ja heidän pitäisi päättää mitä ja kuinka paljon kouluikäiset lapset saavat esim. TV:stä katsella. (Kinnunen 1992, 180-181)

Vanhemman ja lapsen yhteisen ajankäytön ja esim. harrastuksen vaikutus on suuri. ”Kun olen ollut lapseni kanssa kahden pyöräilemässä, hiihtämässä tai vaikka katsellut hänen postimerkkejään, huomaan hänen kuuntelevan minua ja tottelevan minua ihan toisella tavalla kuin jos yhtäkkiä ilmestyn hänen huoneensa ovelle ja käsken häntä viemään pyöränsä varastoon”, eräs isä kertoi havainnostaan. (Kinnunen 1992, 194)

Kotityöt ja niiden jakaminen perheessä

Monet tutkimukset vahvistavat, että elämässä hyvin selviytyvät ihmiset ovat oppineet lapsuudessaan osallistumaan työn tekemiseen ja ovat siinä kasvaneet vastuuseen. Nykyään lapset osallistuvat jokseenkin vähän kotitöihin. (Kinnunen, 1992, 206-207)

(kotitöistä) ”Ei oo mitään sovittu, mutta minä tietysti sanon että minä teen aina kaiken. Ei se nyt tietenkään näin mustavalkoista oo. Pyykin osalta mä kyllä melkein hoidan sen, lajittelusta aina jotain karjun siellä… Mutta tommonen astianpesukoneen täyttö ja tyhjennys, sen nyt tekee se joka ehtii… aikuisista, huomatkaa, ei lapsista.”

(asiat, joista lapset huolehtivat) ”On omat huoneet se mitä pitää tehdä. Sit mä kyl oon koittanu saada semmosta aikaiseksi, et joka toinen viikko vois niinku enemmänkin osallistua siihen siivouspuoleen. Sit nyt on lumenluontia, sitä ne kyllä tekee ahkerasti. Ja ihan pyytämättäkin. (Se on varmasti pojista ihan mukavaa) Joo. Ja sitten pilkkoo noita polttopuita, täytyy saada sytykkeitä. (Miesten hommia!) Nimenomaan! Mä yritän tämmöstä asennekasvatusta et ON miesten hommia.”

Kaupunkimainen elämäntapa ja koneiden ansioista helpottunut arkielämä tarjoavat luonnostaan vähän tehtäviä lapsille. Jotkut vanhemmat ajattelevat, että koulu ja harrastukset ovat lapsen työtä ja kodista ja lapsesta huolehtiminen kuuluu taas vanhemmille. (Kinnunen 1992,206-207)

Perheen yhteistenhetkien ja lapsuuden muistot

Lapsuuden mukavimpina muistoina mainittiin leirit, juhlamatkat, retket, yöpymiset kavereiden luona, loma-ajat mummolassa. Perheen kesälomamatkaa saatetaan suunnitella yhdessä perheen kanssa jo kauan etukäteen ja yhteisistä kokemuksista riittää kerrottavaa pitkäksi aikaa. Toisaalta jos kohokohdiksi tarkoitettuja tapahtumia on liikaa, ne menettävät merkitystään. ”Emme enää tiedä, mitä tekisimme hiihtolomalla. Olemme olleet kaikissa Suomen parhaissa hiihtokeskuksissa, samoin Ruotsissa ja Alpeilla. Enää ei ole paikkoja, jotka kiinnostaisivat lapsia.” ,valittaa eräs 9- ja 11-vuotiaitten lasten äiti. (Kinnunen 1992, 220-221)

Perheellä voi olla myös yhteisiä mukavia asioita, yhteistä huumoria, yhteisiä mielivitsejä ja yhteisiä keskustelunaiheita, joihin tavan takaa palataan ja joita muut kuulijat eivät ehkä edes ymmärrä. Mielenkiinnon kohteena voi olla myös vaikka lapsen siemenestä asti kasvattaman kukan kasvun seuraaminen yhdessä perheen kanssa. ”Kivinen löylynhenki puhuttaa meitä joka kerta saunassa käydessämme. Saimme sen lahjaksi käteväkätiseltä sukulaiselta. Tuskin hän antaessaan aavisti, miten paljon yhteistä keskustelua kiviesine tulisi perheessämme kirvoittamaan”. Yhteishenki ja yhteinen hyvä mieli voi koostua pienistä ja vaatimattomista asioista. (Kinnunen 1992, 221-222)

(parhaat hetket): ”No niitä on sekä että. Mä ehkä joskus olisin sanonut että lomalta, mutta kyllä niitä on arjestakin sellaisia ihan hyviä. Lasten kanssa korostuu erityisesti se, et jos vaan toisen kans juttelee niin niillä on sellasia hyviä oivalluksia.”

(parasta) ”Kyllä ne on ne yhteiset ajat. Olkoon sitten lomalla jossakin tai sitten yhdessä vaan viikonlopun vietossa kotona. Varsinkin mistä mä nautin kauheesti, niin on se kun meillä on tapana et kun ollaan lomalla, missä vaan ollaankin, niin me pelataan lautapelejä lasten kanssa ja se on äärimmäisen hauskaa. (Millaisia?) Lord of the Rings- lautapeliä, ja sitten Haluatko Miljonääriksi tuli just joulupukilta ja Trivial Pursuitia.”

Jos aikaa olisi enemmän…

Entäpä jos aikaa olisikin enemmän. Mihin vanhemmat ja lapset sen käyttäisivät? Olisivatko he enemmän yhdessä vai menisikö aika samalla tavalla ”arjen pyörittämiseen”?

Tutkimuksen mukaan, jos vanhemmat saisivat enemmän aikaa, he mielellään ulkoilisivat, urheilisivat, lukisivat ja pelaisivat lasten kanssa enemmän. (Paajanen, 2001, 61)

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka vanhemmat haluaisivat omaa aikaa työpäivän jälkeen. Aikaa tarvittaisiin ehkä oman itsen virkistämiseen, rentoutumiseen työkiireistä, oleskeluun.

(jos aikaa olisi enemmän…) ”Se onkin hyvä kysymys… Mä voisin tehdä jotain asioita, mut jos katotaan mitä me perheenä tehtäis, niin tota… Varmaan, tuli mieleen et heti lähdettäis johonkin reissuun, matkalle, ku just keskusteltiin et olis kiva käydä siellä täällä ja tuolla mutta kun ei o koskaan tarpeeks lomaa et ei ehdi menemään sinne tänne ja tonne. Yks haluu Uuteen-Seelantiin ja toinen haluaa Kaliforniaan ja mulle kyllä riittäis vaikka Ruotsissa käyminen, mutta ku ei sinnekään kerkiä.

Mitä mä itse tekisin, jos mul olis aikaa? Jaa… voi olla et mä ryhdistäytyisin ja alkaisin vaikka – vaikka harrastaa jotakin, jonkun ystäväni kanssa. Tuntuu siltä, mutta niin kun sanoin, et fakta on se et se on vaan järjestelykysymys.”

LÄHTEET

Campbell, Ross (1993). Rakkaudesta lapseen. Wsoy, Juva.

Jallinoja, Riitta (2000): Perheen aika. Otavan kirjapaino oy, Keuruu.

Kinnunen, Saara (1992): Keskilapsuuden tärkeät vuodet. WS Bookwall, Juva.

Kotiliesi (nro 23-24/2003): Salonen, Essi: Isyys kantaa työtöntä miestä

Kotiliesi (nro 23-24/2003): Susi, Pauliina: Meidän perheen juttu

Paajanen, Pirjo (2001): Perhebarometri 2001: Lapsen vapaa- aika huoltajan silmin.

K- Print oy, Vantaa.

Sinkkonen, Jari (1998): Yhdessä isän kanssa. WSOY, Juva.

HAASTATTELUTEEMAT

Kuinka tärkeäksi koette päivittäiset yhteiset hetket? (mitä yhteisiä hetkiä?)

Onko perheellänne yhteisiä harrastuksia? (kuinka paljon viikossa/vuodessa kulutetaan aikaa näihin?)

Onko lapsilla harrastusta, joihin osallistutte? (millä tavalla, kuinka usein?) Onko harrastuksen valinnut vanhemmat, lapsi itse vai molemmat yhdessä?

Kuinka sovitatte yhteen opiskelun/työn ja perhe- elämän? (arkirutiinit, työnjako perheessä, osallistuuko lapset kotitöihin?)

Onko perheen yhteinen ajankäyttö muuttunut, kun lapset ovat kasvaneet?

Mitkä asiat ovat perhettä erilleen vetäviä voimia? (mitä haluaisit muuttaa?)

Jos aikaa olisi enemmän, miten sen käyttäisit? (yhdessä/omiin harrastuksiin?)

Mitkä ovat perheen kanssa yhteisistä hetkistä tai harrastuksista parhaita? (parhaat muistot?)

Haastateltavana Maiju, 41 (naimisissa, lapset 12- ja 14-vuotiaat)

Haastattelijoina Anu Heino ja Hanna Luoto

Mikä perheitä yhdistää

- katsaus perheiden arkeen ja ajankäyttöön

Tutkimus vuodelta 2001 selvittää, miten vanhemmat kokevat aikansa riittävyyden ja mihin asioihin he kenties haluaisivat muutosta. Tutkimuksessa oli mukana 2000 5-, 8- ja 11- vuotiaan lapsen huoltajaa. Vastausprosentti oli korkea, 75. (Paajanen, 2001, 3)

Yhteyttä ylläpitävinä asioina voitaneen pitää yhteisiä tekemisiä ja harrastuksia. Toisaalta kiinnostuksen kohteet voivat suuntautua niin erilaisiin asioihin, että perheenjäsenet eivät sen vuoksi löydä yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja halua tehdä asioita yhdessä

Miten perheen kanssa vietetään aikaa?

Usein yhteisten ruoka- aikojen puuttuminen tai sen, ettei perheenjäseniä nähdä juuri ollenkaan, sanotaan johtuvan siitä, että korkeasti koulutetut vanhemmat ovat paljon töissä. Yleinen käsitys tuntuu myös olevan, että yhteisiä ruoka-aikoja ei pystytä järjestämään monien harrastusten vuoksi. Tutkimustulos näyttäisi kumoavan ainakin joiltakin osin tuon väittämän. Voidaan myös pohtia, eikö yhteisinä ruoka- aikoina voida pitää myös esimerkiksi yhteistä iltateehetkeä, jolloin kokoonnutaan töiden, koulun ja harrastusten jälkeen yhteisen pöydän ympärille ja puhutaan päivän asiat ja tapahtumat.

Viikonloppuina 94 % lapsista oli usein tai erittäin usein vanhempiensa kanssa kotona. Retkillä perheen kanssa viikonloppuisin kävi 20 %, erilaisissa tapahtumissa ja ostoksilla 58% lapsista.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen

Suhde työhön rakentuu perheen ja työn vertailussa. Kun suurin osa ihmisistä pitää työtä ja perhettä hyvin tärkeinä, syntyy kiinnostava kilpailuasema, molemmille kun on vaikea antaa paljon aikaa. 1960- luvulta lähtien perheen ja ansiotyön välinen jännite asettui kahden vastakkaisen rintaman kiistaksi. (Jallinoja, 2000, 133)

Harrastukset

Lasten harrastuksia tärkeänä piti 80% vanhemmista. (Paajanen, 2001, 50) Haitaksi koettiin se, että lasten harrastukset veivät vanhempien aikaa heiltä itseltään. Toinen haittaava seikka oli harrastuksiin menevä raha. (Paajanen, 2001, 48) ”Harrastukset maksavat kerta kaikkiaan liikaa.” (Kotiliesi 23- 24/ 03, 33)

Kotityöt ja niiden jakaminen perheessä

Perheen yhteisten hetkien ja lapsuuden muistot

Jos aikaa olisi enemmän…

Entäpä jos aikaa olisikin enemmän. Mihin vanhemmat ja lapset sen käyttäisivät? Olisivatko he enemmän yhdessä vai menisikö aika samalla tavalla ”arjen pyörittämiseen”?

Tutkimuksen mukaan, jos vanhemmat saisivat enemmän aikaa, he mielellään ulkoilisivat, urheilisivat, lukisivat ja pelaisivat lasten kanssa enemmän. (Paajanen, 2001, 61)

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka vanhemmat haluaisivat omaa aikaa työpäivän jälkeen. Aikaa tarvittaisiin ehkä oman itsen virkistämiseen, rentoutumiseen työkiireistä, oleskeluun.

LÄHTEET

Campbell, Ross (1993). Rakkaudesta lapseen. Wsoy, Juva.

Jallinoja, Riitta (2000): Perheen aika. Otavan kirjapaino oy, Keuruu.

Kinnunen, Saara (1992): Keskilapsuuden tärkeät vuodet. WS Bookwall, Juva.

Kotiliesi (nro 23-24/2003): Salonen, Essi: Isyys kantaa työtöntä miestä. Acta Print Oy, Tampere

Kotiliesi (nro 23-24/2003): Susi, Pauliina: Meidän perheen juttu. Acta Print Oy, Tampere

Paajanen, Pirjo (2001): Perhebarometri 2001: Lapsen vapaa- aika huoltajan silmin.

K- Print oy, Vantaa.

Sinkkonen, Jari (1998): Yhdessä isän kanssa. WSOY, Juva