Post-graduate course MINV12 / 2006
3D remote sensing of forests
Palaute (3.5.2006)

Mitä olen oppinut kurssin aikana?
Olen oppinut ymmärtämään syvällisemmin ilmakuvien ja laseraineiston mahdollisuuksia metsien inventoinnissa. Lisäksi olen päässyt konkreettisesti tutustumaan näillä aineistolla tehtyyn tutkimukseen.
* Perusasioita fotogrammetriaan ja lidar-aineistoon (ja käsittelyyn) liittyen. Lidar-aineistoon en ole ennen törmännyt.
* Kuvamitt-ohjelman käyttöä sekä jotain sen mahdollisuuksista (orastava mielenkiinto muihin käyttötarpeisiin).
Ilmakuvien mahdollisuuksista hyvin paljon, oma osaaminen oli suunnilleen kuviorajojen piirtämisen tasolla. Jonkinlaista rutiinia tuli
Kuvamittaus-ohjelman käyttöön, hyöty siitä itselleni on ainakin koodin muokkauksen alkeet (en ole koskaan aikaisemmin tehnyt). Lidar oli ennalta tutumpi, joten luennot ja kurssilla tehdyt harjoitukset syvensivät omaa osaamista mukavasti. Luennoitsijat olivat todella hyviä. Kurssilla tuli esille myös monia asioita, joita minun täytyy opiskella lisää,jos haluan oikeasti osata jotain. Opin myös käyttämään pääkaupunkiseudunjulkisia kulkuvälineitä, vielä kun oppisi varomaan busseja.
Olen oppinut erittäin paljon ilmakuvien ja laserkeilaindatan geometriasta sekä näiden materiaalien mahdollisuuksista metsänmittauksessa. Kurssi on hyvin päivittänyt kaukokartoituksen tietojani ajan tasalle.
* Ymmärtänyt millaista laserdata on ja mitkä sen mahdollisuudet metsäninventoinnissa ovat
* Palauttanut mieleen osan fotogrammetrian perusteista
* Ymmärtänyt fotogrammetrisen puunmittauksen mahdollisuudet ja rajoitukset
Mitä jäi tekemättä:
*En pelannut laserin pulssin suunnilla (ei ollut aikaa).
Sain mielestäni paljon arvokasta lisätietoa fotogrammetrian alueelta ja myös paljon uusia asioita laserdatan prosessointiin, varsinkin mitä datatoimittajat tekevät.
Hyvää perustietoa ja lisäksi aimo kasan syventävää asiaa.
Visual Basic/Matlab-perusteita, Kuvamitt-ohjelman käyttö, Laserkeilausaineiston hyödyntämismahdollisuudet, tutkimusraportin
kirjoittaminen.
Hyvää perhtymistä lidar-aineiston käsittelyyn ja kuvamittausohjelman käyttöön.
Uudemmista kaukokartoitusmenetelmistä - myös käytännön tasolla.Kuvamitt-ohjelman ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia.
Laserdatan ja ilmakuvien tehokasta hyödyntämistä metsien inventoinnissa, erityisesti puutasolla. Syntyi käsitys aineistojen ominaisuuksista,  käyttömahdollisuuksista ja -rajoitteista. VisualBasic- ohjelmointiympäristön kommervenkkeja opittiin myös.
Kurssin aikana tärkeimmät uudet asiat oli tutustuminen lidar dataan, matlabiin ja entistä tarkemmin ja monipuolisemmin kuvamitt -ohjelmaan.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa pääsi tutustumaan lidar-aineiston käyttöön ja mahdollisuuksiin. Perjaatteessa se oli minulle tärkein syy osallistua kurssiin, mutta kurssista jäi paljon muutakin taskuun. Lidarin ohella fotogrammetrian asiat selkeytyivät lisää. Niihin asioihin oli  jotörmännyt useasti ennenkin, mutta kurssin harjoituksissa niitä pengottiin paljon monipuolisemmin. Ohjelmoinnin osalta oli taas vähästä aikaa hauska paneutua asiaan. Mieleen palautui aika kivasti vanhoja tp:llä ja sittemmin javalla tehtyjä juttuja. Tietysti hommat olisivat menneet vielä sujuvammin, jos kieli olisi ollut kunnolla hallussa, mutta muokattavat koodit oli tarpeeksi selkokielisiä, jotta hommaan pääsi hyvin kiinni vähemmälläkin kokemuksella. Tuo osa-alue on aina soveltavan puolen kursseilla hankalasti toteutettavissa, mutta musta homma toimi tälläl kurssilla hyvin.


-  Minkä koin mielekkääksi, minkä toisarvoiseksi.
Uusien menetelmien käyttöönotto oli mielekästä, samoin perustelut ja taustat (luennoilla) niiden käytölle. Pitkät päivät olivat kuitenkin uuvuttavia, iltapäivällä saatu tieto oli vaikeampaa sisäistää.
* Oma perehtyminen harjoitustehtävien ongelmiin toi syvyyttä asiaan sekä osin ideoita tulosten esittämiseen uusilla tavoilla, mm. matlabista saatavat kuvat.
* Kuvamitt-ohjelma keskeisessä asemassa, painottui osin liikaa sen käyttöön ja opetteluun
Luennot ja harjoitukset oli laadittu hyvin. Johtui se sitten ohjaajien ajallisesta panostuksesta tai ammattitaidosta, mutta tuli tunne, että opiskelijoiden haluttiin oppivankin jotain. Aikataulu oli melko tiukka, johtuu varmaan osittain siitä, että kurssilaisten lähtötasot olivat aika erilaisia ja myö hölmömmät toimittiin vähän kiviriippana välillä. Erityisen mukavaa oli myös Joensuu-Helsinki-yhteistyö.
Mielekästä olivat erilaiset analyysit, tulosten tarkastelu ja syiden pohdiskelu. Eh2:n toko ja matlab-koodin virittely oli hauskaa. Koin turhauttavaksi joissain harjoituksissa vaaditun mittausmassan tuottamisen. Tehtäviä oli niin paljon, että aikaa (jota kului kaiken kaikkiaan runsaasti) jäi liian vähän analysointiin ja pohdiskeluun.
Mielekästä oli kaikki mikä piti itse miettiä, vaikka se olikin työlästä. Esimerkiksi 'yksinkertaista simulaattoria' oli kiva rakentaa.
Oli myös mukavaa kun alkoi jossain vaiheessa ymmärtää mitä Ilkan ohjelma tekee. Toisaalta niille jotka eivät tarvitse sitä koskaan enää oli muutamassa harjoituksessa liikaa toistoa (200 pisteen mittaus taimikolta, vaikka siihen olikin saatavilla semiautomaatti, sekä EH3:n loppumaton vaihtoehtojen yhdistelmä parametreissa ja kuvissa).
Luentoja oli riittävästi ja mielenkiintoisista aiheista. Samoin harjoitustyöt olivat todella hyviä ja riittävän haasteellisia. Kurssin työmäärä ei kyllä ehkä vastaa opintopisteitä, mutta itse ajattelen asioita lähinnä oppimisen näkökulmasta.
Kaikki ok
Kaikki erikoisharjoitukset tärkeitä, ei "turhia" aiheita. Kurssin alkua olisi voinut tiivistää, tietoa tuli, mutta omaksumiskyky on rajallinen koko päivän kestävillä luennoilla
Harjoitusten aiheet olivat mielenkiintoisia ja ne veivät hyvin asian ytimeen. Kuvamittausohjelman ohjatutharjoitukset olivat opettavavaisia, mutta niihin käytettiin liikaa aikaa. Toisaalta laserharjoitukset (matlab) käytiin läpi kiiressä yhdessä aamupäivässä. Parempi olisi ollut jakaa ohjattujen harjoitusten aika puoliksi molempien osien kesken.  Asiantuntijaluennot venyivät turhan pitkiksi. Kahdeksan tunnin luennoista ei saa mitään irti!
Perusharjoituksia oli mukava tehdä - hyvät ohjeet!
Mielekästä oli erityisesti mahdollisuus soveltaa tehtävänantoja  kiinnostaviin suuntiin, mikä lisäsi motivaatiota. Tehtävät, joissa
esimerkiksi pitää soveltaa jonkin laajan tutkimuksen  menetelmiä omaan  aineistoon ja vertailla tuloksia, eivät välttämättä taas ole motivaation  kannalta parhaita. Tosin silloinkin mentelmät ja aineistot tulevat  tutuiksi.
Osa harjoituksista, joissa tutustuttiin monikuvamittaukseen, oli jo tuttua asiaa, joten niistä ei ollut niin suurta hyötyä kuin lidariin liittyvistä harjoituksista.  Erityisen mielekkäitä harjoituksia olivat lidariin liittyvät harjoitukset, EH2 ja EH4.  Samoin Monte Carlo -simulointiin liittyvä harjoitus, koska se oli itselleni uutta asiaa ja antoi ideoita omaan tutkimukseeni liittyen.
Uudet itselle ennalta tuntemattomat asiat olivat siis parasta antia.  Välillä ryhmäpuuhailu koneella ei ole aina se kaikista kivoin tai
tehokkain juttu. Toisaalta, en olisi kerinnyt satsaamaan kurssiin paljoa  enempää aikaa, joten oli ihan hyvä homma että saatiin runtattua asiat yhteistyölläl aika nopeasti.


- Miten ja missä opin parhaiten luennoilla, ohjatuissa harjoituksissa,  yhdessä pähkäillen yksin pakertaen, muuten ?
Ohjatut harjoitukset olivat hyviä, lisäksi niiden ohjeet olivat hyvät ja olivat apuna erikoisharjoitusten teossa.
* Harjoituksissa yksin ja yhdessä pakertaen oppi (tai ainakin syvensi opittua) eniten. Samoin havaitsin sen, että paljon olisi vielä opiskeltavaa, jos aikoisi kyseisiä asioita jatkossa työstää enemmän.
* Valmiit esimerkit nettisivuilla olivat hyviä, johdattivat asiaan ja niitä tuli osin matkittua omissa ratkaisuissa (ja hyödynnettyä valmista
koodiakin)

Ohjatut harjoitukset hyvän paperiohjeen kanssa toimii minun kohdallani aina.Harjoitukset, joissa käydään tehtävä läpi ilman kirjallista ohjetta, ovat itselleni hankalia, tuppaan deletoimaan muististani kaiken harjoitusten päätteeksi. Muistiinpanojen tekeminen on toki toinen vaihtoehto, mutta sillä tahdilla, mitä harjoituksissa pidettiin yllä, ei olisi mitenkään ehtinyt. Toki valmiiseen ohjeeseen lisäilin merkintöjä. Ilkan harjoitustyöohjeet olivat hyviä, niitä käytin erikoisharjoituksissakin aluksi. Juhan harjoitusten asia
oli tutumpaa, ei tarvinnut koko ajan prosessoida itse asiaa, ja ehkä siksi harjoitukset tuntuivat helpommalta. Keskeiset komennot olisi voinut vaikkajakaa paperilla (terveisin nimimerkki Huono Helpin käyttäjä). Kirjasin niitä kyllä ylös, kun ryhmätyöpari näpytteli konetta.  Luennoilla vähän sama juttu, keskeisiä asioita jää mieleen, mutta puolet unohtuu. Tarvitsen mustaa valkoisella, jos meinaan muistella asiaa jatkossa -ja sitähän me saatiin!
Tein tätä yksin töiden ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Silloin myös opin eniten. Ryhmässä olisi ollut parempi, mutta ei ollut nyt tähän mahdollisuutta. Ohjatuissa harjoituksissa oli liian kiire. Jos ohjelma sattui kaatumaan, putosit melko lailla kärryiltä. Muutama luento olisi mukava kuunnella uudelleen nyt harjoitustöiden jälkeen - asiasta saisi paljon enemmän irti.
Luennoilla keskityin kirjoittamiseen, koska en kuitenkaan saa päähän jäämään mitään. Ymmärrys tulee vain itse lukemalla ja asia kerrallaan miettimällä. Ainoastaan jos tunnen asian ennestään hyvin (tässä tapauksessa en tuntenut) voi luennolla puhuttu jäädä mieleen täydentävänä tietoja. Toisaalta Poutasen koordinaattisysteemiluento upposi hyvin, koska olen sählännyt datumien ja spheroidien kanssa paljon, enimmäkseen väärin. Ohjatuissa harjoituksissa oli se hyvä puoli, että Ilkan ohjelman nappulatekniikka käytiin läpi ja pystyi kysymään on line. Yksinään olisi ollut yhtä erroria. Matlabin läpikäynti oli myös hyödyllistä, mutta vauhti oli sellainen, että en ehtinyt tekemään tarpeeksi muistiinpanoja (vaikka N.N käytti konetta ja minä kynää).
Laserin tuottamien pulssien kanssa ährääminen vasta auttoi ymmärtämään tätä dataa.
Luennoilla tuli hyvin teoria puoli esiin. ATK-luokka demoissa pääsi itse kokeilemaan ohjelmia käytännössä. Todella hyvä. Etätehtävien aikana on tämä tiimityöskentelyn määrä ollut todella hyvä ja opettava työmuoto.
Luennot ja ohjatut harjoitukset antoivat hyvät pohjat, mutta tekemällä oppii, eli yksin pakertaen.
Luennoilla oppi uutta. Ohjattuihin harjoituksiin meni ehkä turhan paljon aikaa, erikoisharjoitusten ohjaukseen olisi voinut käyttää tätä aikaa. Parhaiten oppi erikoisharjoitusten kanssa painiskellessa.
Ohjatut harjoitukset (paitsi matlab) ja harjoitusten tekeminen ryhmissä oli oppimisen kannalta parhaita.
Ohjelmistoja käytettäessä ohjatut harjoitukset ja yhdessä pohtiminen olivat opettavaisimpia. Aineistoon (kirjallinen) tutustuminen sujuu parhaiten omissa oloissa. Luennot olivat informatiivisia, mutta koko päivän kestäväluennointi oli hieman raskasta.
Pace carin ollessa radalla antamassa vinkkejä ja parityöskentelyssä tehtävien parissa.
Tehokkaimmin oppimista tapahtui parin kanssa työskennellessä ja harjoituksia ratkoessa.  Luentopäivät olivat turhan pitkiä (8 tuntia), jotta koko päivän olisi jaksanut keskittyä kuuntelemaan tarkasti.
Ohjatut perusharjoitukset oli hyviä. Pääsi kiinni materiaaliin ja ohjelmiin ja asioiden kertaus oli helppoa hyvien ohjeiden ansioista
jälkeenpäinkin. Parhaiten kuitenkin varmaan opin pähkäillessäni asioita iltakävelyllä, missä yleensä isommat asiat loksahtelevat kohdilleen.

- Sopiko kurssimuoto aiheen opettamiseen?
Mieluummin tämä muoto kuin 2h luentoja kerran viikossa. Kuitenkin voisi miettiä esim. puolen päivän sessioita tai jotain muuta, joka voisi hieman keventää raskaita päiviä.
* Kyllä sopi
Mielestäni sopi. Saisivat kurssit useamminkin olla intensiivijaksoisia, niistä tykkään. Päivät tuntuivat kyllä joskus pitkiltä, mutta on helpompi jatkaa seuraavana päivänä, kun ei tarvitse kaivella tietoa esim viikon takaa.
Luultavasti ihan hyvä tapa. Intensiivijaksot, harjoitukset ja omaehtoinen työskentely sopivat työssäkäyvälle.
Mitä muita vaihtoehtoja on? Tekeminen (jota tässä oli paljon) sopii tällaisen aiheen opettamiseen. Teoriaa on kuitenkin  pakko luennoida (tai ainakin antaa materiaalia), että pystyy tehtyään selvittämään mitä on tehnyt.
Minusta paljon paremmin kuin jokin tentti tyylinen järjestely.
Sopii
Learn by doing on ainoa tapa oppia näitä asioita, ja ryhmätyö helpottaa työtaakkaa.
Sopii. Itsenäinen opiskelu vaatii hyvät ohjelmointivalmiudet, joten se sopii vain koodareille.
Tiiviskurssi oli mielestäni ihan toimiva.
Opintojen loppuvaiheessa oleville sekä erityisesti jatko-opiskelijoille  intensiivikurssi sopii hyvin.
Kurssimuoto, jossa pääpaino on harjoitustöissä, sopi erittäin hyvin tällaiselle kurssille.
Ehdottomasti juu harjoitusmuotoinen kurssi sopii aiheeseen. Tietysti  riippuu paljon valmiustasosta, mutta mulle ainakin toimi hyvin. Myös sen puolesta, että sai sovittaa aikatauluja vapaammin.

- Esitiedot, pitikö kerrata/paikata?
Esitiedot olivat riittävät.
* En kerrannut, ehkä sen vuoksi osa asioista vain pinnallisesti mielessä.
PAIKATA! Esitiedot ilmakuvilta olivat aika vähäiset. Lidarista tuli uutta luennolla, harjoitusten asiat olivat osittain tuttuja, tosin eri ohjelmilla tehtynä.
Jotain piti kerrata, hieman mm. matikkaa.
Fotogrammetriasta en muistanut juuri mitään.
Joo täytyy sanoa, että kurssista saa enemmän irti jos on edes vähän ennakkotietoa aiheista/aineistoista. Kurssilla sai olla aika skarppina, että pysyi mukana.
Joka päivä tuleee kerrattua muutenkin, eli ei erikseen.
Esitietoja oli, mutta kertaus ei ollut pahitteeksi.
Esitieto vaatimuksena pitäisi olla ohjelmointikurssit! Aihepiiriä piti kerrata artikkeleista.
Jonkin verran esitietoja oli GIS12-kurssilta ja seminaarista.
Olivat kutakuinkin hallinassa, kurssin aikana kertailtiin eteentulleita  asioita.
Osa asioista oli jo ennestään tuttuja, mutta joitain asioita piti kerrata.
Piti juu jotain paikkailla ja kerratakin, mutta hyvä niin. Päädyinpä koodailemaan ihan omianikin tuosta taas vähän innostuneena.

- Vastasiko kurssi odotuksia sisällöltään / toteutukseltaan?
Laserista olisin halunnut enemmän luentoja/harjoituksia ja tietoa. Ilkan ohjelmaa oli hienoa päästä kokeilemaan.
* Vastasi. Suuri positiivinen yllätys oli mahdollisuus työskennellä harjoitustöissä etänä. Tosin eihän niistä aluksi ollutkaan mainintaa,
että joutuu olemaan Viikissä.

Sisältö oli hyvä. Tietoa ja uutta tuli niin paljon kuin vain pystyi ottamaan vastaan. Ennakkoon tuli lähinnä mietittyä, onko edellytyksiä tehdä erikoisharjoituksia ja kuinka paljon kurssilla on ohjelmointia.
Vastasi hyvin. Kurssi tuntui kyllä kovin työläältä suhteessa siitä saataviin pisteisiin.
Jep.
Kyllä mielestäni hyvä jatkotason kurssiksi
Kyllä
Sisältö vastasi odotuksia. Harjoitusten laajuus yllätti.
Laserista olisi voinut olla enemmän ohjattuja harjoituksia. Muuten teemat vastasivat ennakko-odotuksia.
Laserkeilauksen osuus jäi mielestäni liian pieneksi - oletuksena oli että kuvamittausta ja laserkeilausta oltaisiin käsitely yhtä paljon.
Harjoitustöiden laajuus yllätti, toisaalta kurssista sai ennakko-odotuksia enemmän irti.
Kurssi oli odotusteni ja kurssikuvauksen mukainen.
Ehkä laserista olisin kaivannut vähän lisää.

- Järjestelyt yleensä ?
Järjestelyt olivat muuten ok, mutta tauot pitäisi olla pidempiä. Luentoihin käytettyjä tuntimääriä ei ollut etukäteen ilmoitettu, mutta jos luennoidaan klo8-16, sen tulisi tarkoittaa todellisuudessa 6 tuntia luentoja (à 45 min). Tällä kurssilla vedettiin usein jopa 7h/päivä, joka on paljon. Ei pysty sisäistämään asioita sillä tahdilla
* Ok. Lähijakson jako viikonlopun molemmin puolin aluksi "kismitti", mutta ehkä oli uuden asian sulattelun kannalta loppujen lopuksi hyvä.
Ei valittamista.
Järjestelyt hyvät, opettajat aktiivisesti mukana. Kiitos opettajille joustavuudessa aineiston ja koodin kopioinnin suhteen sekä avusta kurssin aiheeseen liittymättömien ongelmien selvittämisessä.
Tiiviskurssi on minulle aina erinomainen, samoin mahdollisuus tehdä harjoitukset etänä kotona oli onnenpotku. Kiitos siitä!
Ihan ok tosin matka (JNS.-Helsinki) saisi olla lyhyempi, mutta onneksi palautetilaisuus onnistuu etänä.
Hyvät
Tiivis alkuluentopaketti sopi minulle, asioiden läpikäymiseen olisi mennyt koko kevät jos luentoja olisi ollut esim. 2h/päivä.
Toimivat.
toimi.
Toimivia, varsinkin videoneuvottelu oli mielenkiintoinen (uusi kokemus).
Järjestelyt oli toteutettu erittäin hyvin.  Harjoitusten ohjeistus ja toteutus oli tehty hyvin ja opiskelijat saivat apua ja ohjausta aina tarvittaessa.
Ei ropleemeja. Infoaminen toimi tehokkaasti netissä. Oikeastaan niin tehokkaasti, etten tajunnut tarpeeksi usein lukeakaan viestejä.

- Osoitettu kirjallisuus ja muu materiaali (netti)
Hyvin annettuna, kaikkien tavoitettavissa.
* Ok. Malliratkaisut ja lisäohjeet olivat hyviä.
Nyyssiryhmä oli uusi kokemus (sekin), parempi niin kuin sähköpostit tukkoon.
Riittävästi.
Ok, kirjallisuudesta osan olin lukenut, lista oli ainakin tarpeeksi kattava. Netti toimi hyvin harjoitusten lisätiedon toimittamisessa.
Vaikutti olevan ihan ok, vaikka itse en ole kerennyt kauheasti lukea, mutta omaan jonkinlaiset perustiedot laserista. Tosin fotogrammetria aika uutta.
Hyvä
Positiivinen yllätys oli kurssin kotisivun päivitys ja ohjeiden "muutosnopeus", uutta tietoa tuli useita kertoja viikossa. Toisaalta ohjeita olisi voinut tarkentaa osittain.
OK.
hyvin saatavilla ja apuna erikoisharjoituksia tehtäessä.
Oli riittävää. Luennoitsijoiden nettivinkit/esimerkit olivat hyödyllisiä samoin nyyssiryhmä
Kirjallisuus ja muu materiaali (luentokalvot) olivat kurssille sopivia.
Varsinkin nettisivujen matsku oli hyvää ja isoksi avuksi hommissa. Artikkeleista ja muista on joskus välillä vaikea löytää sitä aivan
punaisinta lankaa pieneen tarkistettavaan asiaan. Toisaalta niiden käytön opettelu on hyvästä.

- Tiedotus
Toimivaa. News-ryhmä on toimiva kanava (vaikka en ole osallistunutkaan keskusteluun siellä).
* Ok
Onnistui hyvin. Opettajan esimerkit olivat mainio apu ajatusten selvittelyyn sekä myös harjoitusten tekemiseen käytännössä.
Tiedotus oli tehokasta ja riittävää (muutokset, vaatimukset, ajat, paikat).
Newsgroup, kurssin kotisivut toivat arvokasta lisätietoa kurssin toiminnasta ja tehtävistä.
Hyvä
Kurssin nettisivut ja nyyssit päivittyivät esimerkillistä tahtia.
Tieto kulki hyvin.
riittävää, tosin nyyssiryhmän lukeminen vaati totuttelua - sähköpostit tulisi luettua varmasti.
Toimi.
Sähköposti ja keskustelupalsta toimivat hyvin tiedotuksessa, vaikka en aiemmin olekaan news -palstoja juurikaan käyttänyt.
Menikin jo, mutta siis hyvää.

- Suoritustapa (omaehtoinen työskentely)
Erikoisharjoitusten teko ryhmässä saattaa toimia hyvin, ryhmämme tapauksessa niin ei kuitenkaan käynyt.
* Ok
Tenttimisellä menisi vähän liikaa teorian puolelle. Erikoisharjoitukset olivat aika laajoja ja aikaavieviä, mutta eniten kurssista saa irti juuri tehtävillä.
Ehdottomasti paras tapa oppia käytännössä.
Minulle tentti on aina helpompi suoritustapa kuin oman harkintani mukaan tehtävä työ. Onneksi ei ollut muiden töiden vuoksi enempää aikaa, niin en voinut pitää kriteerejä ollenkaan niin korkealla kuin halusin. Tässä kyllä oppi enemmän kuin tenttimällä.
Mielestäni ok.
Toimii

Ok.
Omaehtoinen työskentely täydennettynä ohjauksella sopi kurssiin.
itsenäinen työskentely hyvä asia - vai syynä muun ryhmän kurssin keskeyttämiseen? kaikenlainen koodaaminen oli henkilökohtaisesti lähes mahdottomuus - tähän sai kuitenkin kiitettävästi apua Ilkan taholta.
Luennot pääsivät hieman unohtumaan, kun ne kaikki oli sijoitettu jakson  alkuun. Olisi ehkä parempi, jos johdatusluennot olisivat ensin, sitten  harjoituksia, jolloin menetelmät ja aineistot tulisivat tutuiksi ja sitten  loput luennot ja harjoitukset, jolloin tietäisi paremmin mistä puhutaan.
Suoritustapana omaehtoinen työskentely sopii ainakin minulle oikein hyvin.
Toimi tämäkin siis hyvin. Välillä vain tehtävien jako ryhmän sisällä on hankalahkoa. toisaalta toistojen tekeminen porukalla koneella on aika turhauttavaa.

- Muut kommentit ja parannusehdotukset vastaisuuden varalle
Aika tuhti paketti pakolliseksi kurssiksi. Kannattaa ainakin tarkistaa, vastaako tehty työmäärä opintopisteitä. Nyt mentiin ylärajoille, kun itsenäinen opiskelukin (artikkeleihin tutustuminen ym.) tulee laskea mukaan.
* Harjoitustyöt veivät näin töissäolijalla kohtuuttomasti aikaa, vaikkakin pakerrettiin osin tiiminä ja töitä jakaen. Jos olisi käyttänyt
valmiita koodeja (Ilkan jossain vaiheessa nettiin laittamia), niin aikaa olisi varmasti säästynyt rutkasti. Tulihan niitäkin tosin käytettyä,
mutta silti aikaa kului.
* Voisi kokeilla harjoitustöitä kahdessa osiossa:
1) osa purettaisiin yhdessä ja kerrattaisiin asioita.
2) samassa tilaisuudessa jaettaisiin uudet tehtävät joiden purku vaikka etänä jossain muodossa.

Opintoviikkomäärää voisi vähän lisätä, ainakin näin perustutkinto-opiskelijan näkökulmasta. Erikoisharjoituksiin menee aika hurjasti aikaa. Tai sitten neljästä tehtävästä ryhmät voisivat valita esim 2-3 (vaikka yksi kuvamittaus- ja yksi matlab-tehtävä), tehtäviä ei minusta sisällöllisesti kannata supistaa.
Kenties jonkilainen vaiheistus olisi paikallaan. Olisi ensin pari peruserikoisharjoitusta, jotka purettaisiin ja sitten mentäisiin toiseen vaativampaan vaiheeseen. Jotenkin pitäisi saada enemmän aikaa erilaisiin kokeiluihin ja pohdiskeluun. Jonkilaiset indeksikuvat olisivat olleet paikallaan aineistosta, erityisesti laserdatasta.
EH4: En olisi kurssin aikana ehtinyt tehdä alkuperäisen tehtävänannon mukaista työtä, missä ohjelma olisi pitänyt laatia kutakuinkin nollasta itse. Sinänsä työ olisi onnistunut tuntemillani työkaluilla, mutta menetelmän ihmettelyyn (mitä tässä nyt kannattaa tehdä ja miten) sekä gridileikkausten hienosäätöön olisin upottanut ainakin kaksi viikkoa. Annetulla ohjelmalla tehtävästä tuli kurssin kannalta mielekkäämpi, enkä usko että helpotus vaikutti oppimiseen negatiivisesti.
Esimerkiksi laserdataa olisi voinut käsitellä muullakin kuin Kuvamitt-ohjelmalla, kuten esimerkiksi Arcgis paikkatieto-ohjelmalla.
EH:t aivan liian työläitä. Jos nämä meinaa tosissaan tehdä, ei tarvitse kuukauteen (tai kahteen) muuta miettiäkään.
Harjoitustyöt veivät näin perusopiskelijalta melko paljon aikaa, muut  kurssit kärsivät, onneksi ryhmä koostui opiskelijoista, joilla samat ongelmat. Toteutus oli KUVAMITT-painotteinen, sitä käytettiin joka harjoituksessa. Ohjelmalla oli toki kätevä muokata ja visualisoida dataa, mutta kaupallisten (tai ilmais-) ohjelmien käyttö voisi antaa enemmän valmiuksia työllistymistä ajatellen. Matlab-opastus kurssin alussa olisi voinut olla laajempi. Matlab (tai vastaava) -osuus voisi jatkossa muodostaa puolet kurssista. Myös TerraScan / -Modeler -ohjelmien käyttö maastomallin luomiseen voisi olla tulevaisuuden erikoisharjoitus.
Kurssi oli turhan vaativa ja työläs. Perustutkinto-opiskelijalta kului kurssin suorittamiseen tolkuttomasti aikaa kurssin opintoviikkoihin nähden. Harjoituksissa olisi voinut käyttää jotain kaupallisia ohjelmia ennen syvällisempää aineiston käsittelyä. Käytetyjä ohjelmia ei kuitenkaan käytetä yliopiston ulkopuolella.
työläs kurssi - verrattuna muihin 3 opintoviikon kursseihin. tiedä sitten millä kurssilla työn määrä vastaa oikeasti saatavaa viikkomäärää. Koko päivän kestävät luennot raskaita!
Matlabia en ollut käyttänyt aiemmin - siitäkin (peruskäskyistä ym.) olisi ollut mukava saada jonkinlaiset kirjalliset ohjeet tai ainakin pidempi tutustumissessio. Ohjelmistojen käytössä keskityttiin lähinnä kuvamittiin.
Laserdataan olisi ollut mukava tutustua myös raakamuodossa – kuinka siitä päästään kurssilla käytettävään ”muotoon”.
Harjoitustöillä olisi voinut olla erilliset deadlinet - harjoituksien teko ei ehkä olisi kasautunut loppuvaiheeseen..? Tehtävät olivat ehkä turhankin eritasoisia - ainakin ajankäytön suhteen.
Kiitos kurssista.  Kurssin aikana oppi paljon ja kurssi oli erittäin mielekäs. Intensiivinen luento-osuus oli hieman raskas, mutta harjoitusosuus oli erittäin hyvä.
En tiedä onko järkevästi toteutettavissa, mutta musta olisi ollut hauskaa jos kurssilla olisi ainakin jonkun osion voinut tehdä
vapaavalintaisesti ja pyrkien julkaisuun. Tällöin olisi voinut vielä vapaammin kohdistaa tarmon oman mielenkiinnon kannalta hauskasti.  Tietysti ongelma voi olla sekin, ettei kurssilla läheskään kaikki olleet  vielä valmistuneita/jatkoilijoita.
Kiitos kurssista, taisi olla paljon tehtävää mutta tulos oli tosi hyvä.