Jag har länge hoppats att någon skulle reagera på mina klagomål om Vasaloppet. Nu skriver äntligen Claes Johan Grönvall (i HBL den 28.2.) till Vasaloppets försvar. Jag skulle förstås gärna ha sett att Vasaloppets arrangörer hade svarat på min allvarligaste kritik: att tre fjärdedelar av deltagarna hopplöst fastnar i den första backen eftersom man envisas med gemensam start för alla. Tydligen är de väl bekanta med mediaregeln nr 1: svara aldrig på kritik som du inte kan bemöta.
   Men till Grönvalls kommentarer, i väntan på Vasaloppets (kanske efter att loppet är över för i år?). Han anser att "flaskhalsen" inte längre förkommer och att det överlag är sällsynt med graderade starttider i långlopp. Jag kan berätta att åtminstone fyra lopp i Worldloppet har graderad start och ett av dem - Engadin - åks nästan i sin helhet över åkrar och sjöar, så starten kunde egentligen vara gemensam. När antalet skidlöpare överskrider 20 000, som det gör i Vasaloppet, är det uppenbart att gemensam start inte är något annat än dumhet och inkompetens. Jag kan också försäkra Grönvall att folk fortfarande står under nämnda backe och väntar, nu i bästa fall i en timme! Det gäller bara att starta med något högre nummer än Grönvall tydligen har gjort.
   Mitt uttryck "den svenska snikenheten" var förstås avsett att reta arrangörerna, men de argument som Grönvall framför för att medaljerna utdelas bara åt en del av deltagarna är inte över tygande. Särskilt vill jag poängtera att ingenting är mindre hälsosamt än att år efter år, med stigande ålder och sämre kondition, försöka nå 50% gränsen. Det kan i värsta fall gälla liv och död när någon sätter i spel sina sista krafter för att få medaljen. Jag glömde nämna ett annat exempel på den svenska snikenheten: inget av de stora loppen har sämre klisteretiketter än Vasaloppet! De är gjorda av papper och slits bort efter några veckor, medan jag fortfarande har skidor med välbevarade Finlandia- etiketter från 80-talet...
    Jag är helt ense med Grönvall om att stämningen på spåret i Vasaloppet är bättre, med fler åskådare och mera uppmuntran än i Finlandia. Det kan vara en orsak till det låga deltagandet: med en entusiastisk publik skulle det vara trevligare att skida. Skallror och hurrarop hjälper avsevärt när man är trött! (Beror skillnaden på att 90 km för svenskarna blivit något ofattbart, som man gärna kommer för att beundra, medan Finlandia envist utger sig för att vara bara 75 km fast det i verkligheten är över 80... typisk finsk masochism och anspråkslöshet?)
   Med maten är det inget fel på i Finlandia, de frivilliga på kontrollpunkterna är glada och trevliga, och Ekströms blåbärssoppa är nog rena fiskleveroljan jämfört med den finska soppan! Och bastu efter loppet har svenskarna inte ens hört talas om, otroligt nog.
   Till sist kan jag berätta för Grönvall att det inte var något fel med spåren i Finlandia i år och t.o.m. publiken var relativt bra. Frånsett Lahtis skidstadion, där tystnaden på läktarna alltid är total - här kunde arrangörerna verkligen uppmuntra till applåder, skämta, bjuda på musik, tala fler språk, osv.! Det skulle vara roligare för åskådarna också. Men jag skidar nog helst sådana långlopp där förhållandena inte direkt är avsedda att skapa lunginflammation och Grönvalls råd att stanna hemma är nog en onödig förolämpning för en yngre skidlöparkollega som har 15 Finlandior bakom sig (och som sagt, ett enda Vasalopp, i väntan på graderad start och bastu).
 
J.P.Roos (startnr 959)
Källstigen 19 B
Helsingfors,
j.p.roos@helsinki.fi

     Urheilutoimitukselle
 

     Olen pitkään ajatellut kirjoittaa tästä aiheesta mutta nyt, vuoden vaihteessa kun  suunnitellaan talven laturetkiä, päätin tarttua kynään tarkoituksella saada aikaan keskustelua vakavasta ongelmasta. Tosin aikaisemmat esimerkit eivät ole rohkaisevia: kun Seppo Heikinheimo yritti virittää keskustelua pesäpallon kehityk sestä, niin hiljaisuus oli vaikuttava. Erotuksena Heikinheimoon en kirjoita ainoastaan penkkiurheilijana vaan 20 vuoden kokemuksella erilaisista massahiihdoista Suomessa ja Keski-Euroopassa.
    Ongelma on tämä: miten on mahdollista, että sellainen hyvin järjestetty ja reitiltään mielenkiintoinen hiihto kuin Finlandia- hiihto kärsii ja kituu osanottajien puutteesta kun taas sen ruot salainen kilpailija Vasaloppet lyö jatkuvasti osanottajaennätyksiä. Miksi ruotsalaisilta onnistuu se, mikä suomalaisilta ei: kes tävyyshiihdon ulottaminen yhä useampien ja tavallisempien hiih täjien harrastukseksi? Itse olen osallistunut Vasaloppetiin vain kerran, vuonna 1994, jolloin päätin myös että tämä olisi viimeinen kerta, ellei jotain todella merkittäviä parannuksia hiihtoon tehdä.    Tämä kysymys on sikäli erityisen mielenkiintoinen juuri siksi, että Vasaloppet, verrattuna Finlandiaan, on todella huonosti organisoitu ja osanottajan kannalta logistiikaltaan erittäin vaikea hiihto. Suomesta tuleva osanottaja joutuu tulemaan Ruotsiin edellisen illan lautalla, ajamaan ylös Moraan, joko yöpymään Morassa ja ajamaan aamulla valtavassa ruuhkassa lähtöpaikalle Säleniin tai sitten yöpymään lähtöpaikan lähistöllä (jossa yöpymis paikkoja ei ole lainkaan; yöpyminen tarkoittaa palelemista autoissa tai busseissa tai matkailuvaunuissa) sekä viettämään vielä seuraavankin yön Morassa ellei hän ole todella nopea (tavallisesti Vasa-hiihdossa ollaan porukalla, josta ainakin yksi on joka tapauksessa niin hidas ettei kannata ajatellaakaan paluuta samana iltana). Mutta tämähän on tietysti vain suomalaisten ongelma, eikä siitä voi syyttää Vasa-hiihtoa. Tosin Finlandiassa ruotsalaisen on helppo päästä lautalle samana iltana ja sekä yöpyminen että liikenne niin lähtö- kuin maalipaikassa ovat merkittävästi paremmin järjestettyjä.
   Kaiken kaikkiaan Vasaloppet edustaa järjestelyllisesti tyypil lisiä ruotsalaisia kansallisominaisuuksia, jäykkyyttä, konser vatiivisuutta, saituutta ja ylimielisyyttä, mutta kummallista kyllä myös alkeellista piittaamattomuutta osanottajien terveydestä.
   Lähtöpaikalle voisi vaikka pystyttää isoja armeijatelttoja yöpymistä varten kun kerran siellä ei ole juurikaan asutusta kymmenen kilometrin säteellä. Mutta ei, ja niin ihmiset joko palelevat autoissaan, tai jonottavat pitkin yötä päästäkseen lähtöpaikalle värjöttelemään kylmässä.
   Näiden hankaluuksien lisäksi Vasaloppetissa on yksi todella paha, järjestäjien suoranaisesti aikaansaama hölmöys: valtavat ruuhkat paikassa missä lähtöladut yhtäkkiä yhtyvät. Lähtöhän on yhteislähtö jossa kaikki parikymmentätuhatta hiihtäjää lähtevät lähtönumeron mukaisessa järjestyksessä. Vasaloppetissa on aluksi pitkä pelto-osuus ja sitten muutaman kilometrin päässä jyrkkä nousu, jossa on vain pari latu-uraa vierekkäin. Kun lähtö on yhteislähtö, niin suurin piirtein tuhat ensimmäistä pääsee mäen ylös ilman odottelua, mutta sen jälkeen mäen alle muodostuu uskomaton sumppu, jossa ei pääse liikkumaan mihinkään suuntaan. Jos pakkasta sattuu olemaan paljon, niin tilanne on todella paha: ensin hiihtäjä ajaa itsensä hikeen ja odottaa sitten puolisen tuntia paikallaan, jolloin hiki ehtii jäätyä selkään kiinni. Itse koin tämän tilanteen kun ilman lämpötila oli nollassa, joten en niinkään kärsinyt kylmästä, mutta puolen tunnin paikallaan seisoskelu ei ollut kovinkaan mieltä ylentävää. Hiihtäjiä oli tällöin n 15000, nyttemmin heitä on yli 20 000 ja voin vain kuvitella millainen tilanne on, kun pakkasta on 10-15 astetta. Tunnelma oli kireä eikä mitenkään muistuttanut hiihtokilpaa. Kun sitten lopulta pääsi kiipeämään mäkeen, oli paras puhti jo hävinnyt ja loppu oli pelkkää hiihtelyä. Totta kai olisin ottanut sukset jalasta jos tilanne oisi mennyt sietämättåmäksi, huolimatta järjestäjien hirveistä uh kailuista merkitä jokaisen kävelijän nimi muistiin ja diskata heidät maalissa, 90 kilometrin hiihdon jälkeen. Mutta ruotsalainen rakastaa sääntöjä ja ne jotka nyt ottivat sukset pois jalastaan saivat kuulla kunniansa! Samoin kuin ne, jotka voitelullisesti täysin mahdottomassa nollakelissä luistelivat mieluummin kuin pysyivät lähes paikallaan lipsuvin suksin. Voidepalveluhan tietysti myös Vasaloppetista puuttuu (paitsi etukäteen, mutta esim oman hiihtoni keli oli sellainen, että neuvo osoittautui aivan vääräk si)!
   Ongelmalle olisi yksinkertainen ja helppo ja samalla lähtö liikenettäkin helpottava ratkaisu: 15 minuutin välein liikkeelle lähtevät 5000 hiihtäjän ryhmät (esim Engadinin Skimaratonilla tai Transjurassiennessa käytössä). Se, että näin ei ole jo aikoja sitten tehty, on todella hyvä esimerkki ruotsalaisesta organisaa tiokyvyn puutteesta ja joustamattomuudesta.
   Toinen tyypillistä ruotsalaista saituutta edustava periaate on se, että mitali jaetaan vain niille osanottajille, jotka onnistuvat hiihtämään maaliin ennen kuin 50 % voittajan ajasta on kulunut voittajan saapumisen jälkeen. Entisillä välineillä tämä ei ollut täysin mahdoton saavutus mutta nykyään johtoporukan aika on (ottaen huomioon vielä sen ettei se joudu alussa mihinkään hidastaviin ruuhkiin) todella kova tavalliselle hiihtäjälle. Järjestäjien ei olekaan tarvinnut jakaa mitaleja kovin runsaasti.  Eikä vähänkään iäkkäämpien tai normaalisti harjoittelevien hiihtäjien tarvitse unelmoida mitalista. Siitä pitää huolen myös edellä mainittu    mäen sumppu, jossa kärkijoukko saa mahtavan etumatkan. Jos Vasa- hiihdossa halutaan edelleen pitää kiinni siitä, että vain määrätyn, kärjen vauhdista riippuvan ajan alittaneet saavat mitalin, niin ainakin kaikille tulisi järjestää samat mahdollisuudet hiihtää! Nyt voi sanoa niin että Vasaloppet on järjestetty vain eliittiä varten: parhaat hiihtäjät joilla on alhainen lähtönumero, organisoitu kuljetus ja huolto voisivat suorastaan nauttia hiihdosta (elleivät repisi koko ajan täysillä mitään näkemättä). Rahvaasta ei taas ole väliksi.
   Pienempi mutta paljon puhuva merkki järjestäjien pikkuasioi hinkin ulottuvasta saituudesta on se, että Vasaloppetin suksitarra on paperia ja irtoaa suksesta viimeistään kahden viikon kuluttua. Jos tarran tarkoitus on vain osoittaa että osanottaja on maksanut osanottomaksun, niin tietysti riittää että se on paperia. Mutta kun tarran ensisijainen tarkoitus on näyttää muille ja muistuttaa itselle vuosien jälkeen että on ollut hiihtämässä tämänkin hiihdon, niin paperitarra on pelkkää typeryyttä ja saituutta. Eikä se edes pysyisi kiinni suksessa jos sen kiinnittää kylmässä.
  Tämä on sitäkin käsittämättömäpää kun Vasa-hiihdon osanottomaksu on maailman korkein: 675-750 kruunua maksuajankohdasta riippuen!
   Ainoa suuri plussa Vasa-hiihdossa on hieno maaliintulo (sekä se, että hiihdon voi katsella televisiosta varsin tyylikkäänä kokonai suutena jossa kärkeä seurataan moottorikelkalla koko ajan: kuin pyöräilykilpailua seuraisi), jossa tullaan keskelle kaupunkia pääkatua pitkin: tästä Lahdessa voitaisiin ottaa oppia (samoin kuin Pirkan hiihdossa jossa hiihtäjät joutuvat kävelemään Kyröskoskella kilometrin verran): on tietysti komea tulla hiihtostadionille, mutta lasku monttuun on väsyneenä melko vaikeaa ja olisi ilman muuta upeampaa tulla ison väkijoukon keskelle Lahden torille.
Maaliintulon jälkeen suihkuista ja saunoista  ei voi puhua koska saunaa ei ole ja suihkuja erittäin niukasti. Finlandiahiihtoakaan että tässä suhteessa voi hirveästi kehua (Hennalan varuskunnan  saunat olivat hyviä, mutta niitä ei enää ole käytössä ja uimahallin sauna on ahdas ja kylmä), mutta siellä sentään saa itsensä puhtaaksi ja kuivaksi.
      Kaiken kaikkiaan ei siis voi muuta kuin ihmetellä että Finlandia-hiihto, jossa saa hiihtää koko ajan kohtuullisen vapaasti, jossa ruoka on parempaa ja monipuolisempaa, eikä sitäkään tarvitse jonottaa, jossa jokainen osanottaja saa hienon mitalin  sekä tarran joka pysyy suksessa kiinni koko sen käyttöiän ja pitempäänkin ja jossa hiihdon jälkeen pääsee myös saunaan, ei ole merkittävästi suositumpi kuin Vasaloppet!
   Oma selitykseni tälle on heikko markkinointi, reitin loppupuolen raskaus (olisi mielenkiintoista kokeilla joskus toiseen suuntaan hiihtoa, jossa alussa olisi nousuja ja laskuja ja lopussa tasaista ja helpompaa: Suomessa reitit suunnitellaan usein niin että lopussa on jokin ylettömän hankala nousu joka vie väsyneestä hiihtäjästä loputkin mehut ja hiihdosta kaiken ilon: Pirkan hiihtoon tälläinen on kehitetty vasta aivan viime aikoina. tämäkin taitaa olla tehty lähinnän kilparyhmää ajatellen, mutta miksei sitten lopussa voisi olla eri reitti kilpahiihtäjille ja muille?), hiihdon suomalaisit tain ylettömän kallis osallistumismaksu (270-350 mk); yli 200 markkaa on liikaa tapahtumasta, jossa itse joutuu maksamaan lisäksi matkat, kärsimään reitin vaikeudet, tungeksimaan jälkeenpäin ahtaassa saunassa ja jossa sponsorit ja vapaaehtoiset hoitavat hiihdon palvelut, mistä varsinaisesti on tarkoitus maksaa), järjestäjien poukkoilevuus erilaisten lisäjippojen keksimisessä ja suhtautumisessa esim vapaan tyylin hiihtoon. Viime vuoden keksintö, lyhyt reppufinlandia Lopelta on sinänsä hyvä ajatus, mutta se aiheuttaa vielä aivan kelvollisille kuntohiihtäjille odottamattomia ikävyyksiä kun yhtäkkiä joudutaan pahaan lähtöruuhkaan ja ohit telemaan hiihtäjiä, joiden mielestä hiihto on kävelyn talvinen muoto.
   Minulle massahiihtojen suosion romahdus liittyy myös vapaan hiihdon läpimurtoon; vuoden parin aikana heikommat hiihtäjät joutuivat ponnistelemaan reitin läpi ilman latuja, luistelijoiden jauhamassa lumimössössä sen sijaan että olisi alun alkaen joko tarjottu molemmille omat urat, sjoitettu luistelijat niin etteivät he häiritsisi perinteisen hiihtäjiä, tai yksinkertaisesti kielletty vapaan tyylin hiihto (tai informoimalla sen sallimisesta tehokkaas ti, jolloin hitaammmat perinteisen hiihtäjät voivat jäädä suosiolla pois). Latua voisi tietysti myös ajaa latukoneilla hiihdon kestäessä kun nopeimmat ovat menneet ohi.
     Kaiken kaikkiaan, olisi toivottavaa että myös meillä Suomessa missä hiihtoharrastus on edelleen paljon yleisempää kuin Ruotsissa ja missä edellytykset sille ovat hyvät, olisi edes yksi hieno ja suuri hiihdon massatapahtuma. Finlandia on pelkkä varjo kulta- ajoistaan ja jotain pitäisi keksiä sen elvyttämiseksi. Vai pitäisi köhän palkata Vasaloppetin organisaatiokomitea keksimään miten finlandiahiihdonkin voi tehdä mahdollisimman ikäväksi ja hankalaksi osallistua? Vai keksiikö joku jonkun paremman keinon, millä Finlandiasta saataisiin samanlainen upea joukkotapahtuma kuin vaikkapa New Yorkin maratonista tai jostain keskieurooppalaisesta massahiihdosta, jossa ulkomaalaisten ja ulkopaikkakuntalaisten määrä on huomattava.
 

Hiihtoterveisin
 

J.P.Roos
Helsinki