Kun olen juuri sattumalta käynyt läpi Freudin Susimies-tapauskertomuksen ja Susimiehen omaelämäkerran, en voi olla puuttumatta Putte Wilhelmssonin arvioon Merja Hintsan kirjasta Mahdottoman rajoilla, jossa Wilhelmsson esittää Hintsan näkemyksiä hyvin tarkasti. Erityisesti Susimiestä koskeva kohta on ongelmallinen. Freudin alkuperäisessä tapauskertomuksessa hän tulkitsi susimiehen unen yksiselitteisesti todella tapahtuneeksi. Freudin mukaan uni kuvasi susimiehen näkemää vanhempien yhdyntää kun Susimies oli noin puolitoistavuotias ja heräsi sattumalta sängyssään vanhempien makuuhuoneessa viideltä iltapäivällä . Tämän tapahtuman seurauksena Susimiehen seksuaalinen kehitys häiriintyi ja hänestä tuli mm. takapuolifiksoitunut ja seksuaalisesti kiinnostunut vain palvelusväkeen. Freud pyrkii myös rekonstruoimaan Susimiehen lapsuuden keskeisiä tapahtumia erilaisten peitemuistojen kautta mahdollisimman tarkasti. On totta, että hän pohtii myös sitä mahdollisuutta, että kyseessä olisikin vaikkapa koirien välinen yhdyntä, mutta missään nimessä se ei ole “tiedostamattomien ajatusten etukäteen olemassaoleva ilmaus”. Ongelmana Freudilla oli lähinnä se, että Susimiehen vanhempien yhteiskuntaluokassa ei ollut tapana harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä lasten läsnäollessa, joten unen tulkintaa ei voinut pitää täysin varmana.
Kaikki tämä liittyy yleisempään ongelmaan. Se Freud josta Hintsa kirjoittaa lähinnä Derridaan nojautuen on puhdas konstruktio, jolla ei ole juurikaan yhteyttä siihen Freudiin joka kirjoitti vuosisadan alussa kuuluisat tapauskertomuksensa ja muistiinpanonsa. En voi sille mitään, että tämä ei minusta ole hyväksyttävää. Tottakai voimme tulkita toisten kertomuksia omalla tavallamme, mutta se ei ole sama asia kuin täysin todellisuuspohjaa vailla oleva väite henkilön kirjoituksista. On erityisen väärin esittää Freud jonkinlaisena esikonstruktionistina, jolle tiedostamaton on mahdotonta tai psyyke pelkkä jälkirakenne. Hänhän koki olevansa luonnontieteellisesti orientoitunut tiedemies, joka oli löytänyt psyyken lainalaisuudet ja kehittänyt niille sopivan tutkimus- ja hoitomenetelmän. Susimiehen tapauksessahan Freud jopa paransi tätä vaivanneen ankaran ummetuksen psykoanalyysin avulla.
Hintsa keskustelee kyllä tästä ongelmasta kirjassaan. Hän on hyvin tietoinen Freudin luonnontieteellises-totuudellisesta projektista. Hänen mielestään Freud kuitenkin tasapainottelee totuuden ja fiktion välillä ja Derrida vain jatkaa tätä “liu’uttamista tieteen ja totuuden alueelta kirjallisuuteen”. Kysymys on vain siitä, missä kohtaa tulkinnalla ei enää ole mitään tekemistä todellisen Freudin kanssa. Minusta Hintsa ylittää tämän rajan,ei tosin niin reippaasti kuin Derrida &co, joille alkuperäisteksti ei koskaan ole ongelma.
Henkilö joka haluaa tutustua tarkemmin tähän todelliseen Freudiin, voi lukea kirjoitukseni Yhteiskuntapolitiikka lehden numerosta 1/2000 tai kotisivultani (www.valt.helsinki.fi/staff/jproos).
Sivumennen sanoen on hämmästyttävää,
jos Kari Enqvist todella on esittänyt niin absurdin väitteen
kuin Wilhelmsson väittää. On aivan varmaa, että jos
aurinko kiertäisi maata, niin meillä ei olisi jugurttipurkkeja!
Monen muun asian ohella.
J.P.Roos