Tiede ja tutkimus - taso 1

Sisällys

Tieteellisen ajattelun piirteitä

Mitä on valtio-opillinen tutkimus?

Tutkimuksen politiikka, etiikka ja hyöty

Mitä on tiede?

Tämän osan tarkoituksena on parantaa opiskelijan edellytyksiä miettiä, mikä tekee hänen tutkielmastaan tieteellistä tutkimusta ja minkälaista tutkimusta tutkielma edustaa. Peruslähtökohta on se, että on olemassa erilaisia, itse asiassa hyvin monenlaisia tapoja tehdä tutkimusta. Valinnat eri vaihtoehtojen välillä tulee tässä samoin kuin muissakin kohdissa aina perustella. Julkilausuttu tietoisuus oman tutkielman tieteenfilosofisista perusteista nostaa tutkimuksen tasoa.

Yleisesti ottaen tieteellä voidaan tarkoittaa yhtäältä luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien tietojen systemaattista kokonaisuutta ja toisaalta tietoista ja järjestelmällistä pyrkimystä tällaisten tietojen saavuttamiseen. Jälkimmäisessä merkityksessä tieteellä viitataan siis tieteelliseen tutkimusprosessiin ja edellisessä merkityksessä tämän prosessin tuloksiin (Niiniluoto 1980, 13). Tieteellinen tieto on yksi tiedon laji. Muita ovat esimerkiksi havaintotieto ulkomaailmasta, tieto toisista ihmisistä, ylipäätään arkielämän tieto sekä tekninen tieto, poliittinen tieto ja filosofinen tieto.

Tieteellisen metodin alkuna voidaan pitää tieteellisen tiedon erilaisuuden tunnistamista muihin tiedon lajeihin nähden. Erityisesti tämä tarkoittaa arkiajattelun rajoitusten havaitsemista ja niiden ylittämisen menetelmien tiedostamista. Arkihavaintojen ja ajattelun ongelmia ovat esimerkiksi havintojen epäluotettavuus ja niiden tekemisen selektiivisyys, taipumus liialliseen yleistämiseen, päättelyn epäjohdonmukaisuus sekä ajattelun lyhytjänteisyys ja kontekstualisoimattomuus (Uusitalo 1999, 13-17). Näitä puutteita, rajoituksia ja ongelmia tieteellinen tutkimus pyrkii korjaamaan esimerkiksi seuraavan taulukon esittämillä välineillä.

Arkiajattelun puutteet	Korjaamisen mekanismit
Epäluotettavat havainnot	Havaintojen systematisointi ja tekniikka Havaintojen toistettavuus Havaintojen luotettavuutta koskeva kriittinen keskustelu
Selektiiviset havainnot	Selektiivisyyden tietoinen hyväksikäyttö Kriittinen keskustelu tutkimuksen (julkilausumattomista) oletuksista ja niiden vaikutuksista havaintoihin
Liiallinen yleistäminen	Yleistämisen tekniikka (otantateoriat, teoreettisen yleistämisen säännöt) Väitteiden pätevyysalueen määrittely
Puutteellinen päättely	Loogiset ja matemaattiset välineet Tilastolliset menetelmät Kriittinen keskustelu tutkimuksen välineistä Välineiden kehittäminen
Lyhytjänteisyys	Vapaa ja kriittinen keskustelu Rakentaminen aiemman tutkimuksen varaan Ilmeisen näkeminen ongelmallisena
Asioiden tarkastelu irrallaan yhteyksistään ja mittakaavastaan	Olennaisen ja epäolennaisen erottaminen

Taulukko 1. Arkihavainnon ja päättelyn puutteet ja niiden korjaamisen mekanismit tutkimuksessa. Lähde: Uusitalo 1999, 18.

Arkiajattelun puutteita paikkaamalla tieteellinen tutkimus tuottaa tietoa, joka esimerkiksi (Hirsjärvi ym. 1997, 21)

täsmentää ongelmiin liittyviä kysymyksiä
auttaa vapautumaan perinteisistä ajattelutottumuksista ja sidonnaisuuksista
antaa aineksia ajattelulle, uusia ideoita sekä rikastuttaa ja monipuolistaa arkitiedon luomaa kuvaa
herättää kiinnostusta uusiin alueisiin
lisää harkintaa omissa ratkaisuissa
auttaa pääsemään systemaattisesti kiinni uusiin asioihin
luo uusia käsitteitä, joiden avulla syntyy uusia näkökulmia maailmaan.

Tieteen normit ja ideaalit

Yksi keskeinen tieteellisen tutkimuksen ja tieteellisen tiedon kriteeri on sen riippumattomuus esimerkiksi uskonnollisesta tai poliittisesta auktoriteetista tai perinteestä. Edelleen tieteellistä toimintaa ohjaavina ideologis-metodologisina normeina voi pitää tiedeyhteisölle asetettuja seuraavia Robert K. Mertonin (1968) esittämiä vaatimuksia:

Arviointiperusteiden yleispätevyys tai universalismi: väitteen tieteellistä totuusarvoa on punnittava yleispätevin kriteerein, esittäjien henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta.
Tiedon yhteisyys tai yhteisöllisyys: tieteellisen tiedon tulee olla tiedeyhteisön omaisuutta, ei yksityisomaisuutta.
Puolueettomuus: tutkijoiden ura, asema tai maine ei saa vaikuttaa tiedon pätevyyden arviointiin, vaan tulokset on arvioitava julkisesti em. tekijöistä riippumatta.
Järjestelmällinen epäily: tuloksia on arvioita kriittisesti, julkisesti ja kollektiivisesti.

Myös tieteen ulkopuolisissa sosiaalisissa instituutioissa noudatetaan toisinaan näitä toimintaohjeita ja toisaalta tiedeyhteisö tai sen jäsenet epäonnistuvat toisinaan niiden täydellisessä kunnioittamisessa, mutta perusolettamuksena on, että tiedeyhteisön piirissä näitä normeja noudatetaan enemmän ja systemaattisemmin kuin muualla.

Hieman tarkemmin yhteiskuntatieteisiin täsmennettynä tieteen ideaalit voidaan määritellä myös seuraavien seitsemän kohdan avulla (ks. Esaiasson ym. 2003, 17-25):

Tutkimus on teoreettista kumulatiivisuuden merkityksessä. Tutkija nojaa työssään aikaisemmin tehtyyn tutkimukseen sekä omalla alalla että relevanteilla lähialoilla. Tämä tarkoittaa:

tietoisuutta kyseessä olevan aiheen tutkimisessa yleensä käytetyistä teoreettisista lähestymistavoista
aihetta koskevan empiirisen tiedon ja etenkin tutkimustiedon tuntemusta
tietoa aikaisemmin aiheen tutkimiseen käytetyistä tutkimusmenetelmistä
aihetta koskevan normatiivisen keskustelun tuntemusta.

Tutkimus on teoreettista siinä mielessä, että siinä käytetään tieteellistä kieltä. Yhtenä tieteellisen kielen tunnusmerkkinä voidaan pitää käsitteellistä selkeyttä. Tutkijan kuuluu tehdä selvä ero termien, käsitteiden ja todellisten ilmiöiden välillä. Tutkimuksen terminologian tulee olla mahdollisimman yksiselitteistä ja käsitteiden tulee olla mahdollisimman hyvin määriteltyjä (näistä asioista enemmän myöhemmin!!). Lisäksi tutkimuksessa tulee kyetä erottamaan toisistaan teoreettiset ja operationaaliset käsitteet sekä rakentamaan näiden välinen suhde tutkimuksen validiusvaatimukset tyydyttävällä tavalla (näistä asioista enemmän myöhemmin!!).
Tutkimus on empiiristä siinä mielessä, että todellisuudesta tehdyt havainnot ratkaisevat kysymyksen tutkimustuloksen pätevyydestä
Tutkimuksen empiirisyys on sen systemaattista ja kunnollista toteutusta sen kaikissa vaiheissa, etenkin tutkittavien tapausten valinnassa sekä analyysin selittämisessä ja tulkinnassa.
Tutkimus on intersubjektiivista, so. riippumatonta tutkijasta, toteutuksensa puolesta läpinäkyvää sekä arvovapaata.
Tutkimus pyrkii periaatteessa selittämään, mutta selittävät tutkimukset vaativat puolestaan taustakseen tutkimuskohteen ja niiden tutkimusongelman kannalta relavantien ympäristön kuvauksen joko tutkijan itsensä tai tutkimusyhteisön muiden jäsenten toimesta.
Tutkimuksen periaatteellisena pyrkimyksenä on yleistää ja siten luoda edellytyksiä teorianmuodostukselle (nomoteettinen tutkimus) yksittäisten tapausanalyysien (ideografinen tutkimus) sijaan. Yleistäminen vaatii kuitenkin usein onnistuakseen hyvin tehtyjä kuvailevia tapaustutkimuksia. "Good social science attempts to go beyond these particulars (voters, governments nations) to more general knowledge. Generalization, however, does not eliminate the importance of the particular. In fact, the very purpose of moving from the particular to the general is to improve our understanding of both." (King, Keohane & Verba 1994, 35.)

Tieteellisen ajattelun piirteitä

Käytännössä ei ole olemassa yhtä tiedettä muuten kuin hyvin laveasti ymmärrettynä. Saman tieteenalan sisälläkin on paljon toisistaan poikkeavia tapoja tehdä tutkimusta paitsi aihepiirin myös tutkimuksen tieteenfilosofisten lähtökohtien, tutkimusasetelman laadun, tutkimuksessa noudatettavan päättelyn, empiirisen tutkimuksen menetelmien, tutkimuksen tavoitteiden ja monien muiden seikkojen suhteen. Monista näistä eroista, niiden merkityksestä ja eri vaihtoehtojen välillä tehtävissä valinnoissa huomioon otettavista seikoista enemmän myöhemmin. Tässä yhteydessä käsitellään tarkemmin seuraavia kolmea asiaa (ks. Uusitalo 1999, 19-23):

Tieteellisessä ajattelussa käytetään ja tarvitaan sekä deduktiivista että induktiivista päättelyä:

Päättely on deduktiivista silloin kun johtopäätös seuraa loogisella välttämättömyydellä premisseistä. Deduktiivisessa lähestymistavassa tutkija testaa jotakin teoriaa asettamalla teoriaan nojautuvia hypoteeseja tai tutkimuskysymyksiä ja osoittamaan teorian oikeaksi tai (ainakin osittain) vääräksi.
Päättely on induktiivista silloin kun johtopäätös ei seuraa loogisella välttämättömyydellä premisseistä. Induktiivisesta yleistyksestä on kyse silloin kun tunnettuja tapauksia luonnehtiva säännönmukaisuus yleistetään kaikkiin vastaavanlaisiin tapauksiin.

Tieteellinen ajattelu voi olla divergenttiä tai konvergenttia:

Divergentillä ajattelulla tarkoitetaan "vapaata ideoiden tuottamista, ajatusten leikkiä ja kokeilua, tieteellistä luovaa mielikuvitusta" (mt., 22).
Konvergentissa ajattelussa pyritään ratkaisemaan jokin rajattu ja täsmällinen ongelma vakavan ja määrätietoisen tutkimuksen avulla.

Tieteellinen ajattelu voi olla tiukan analyyttistä tai synteesiin pyrkivää:

Analyyttisyydellä tarkoitetaan tässä kokonaisuuden hajottamista osiin ja osien tarkastelemista erillään
Synteesillä tarkoitetaan yhdistämistä ja osien uudelleen kokoamista.

Mitä on tutkimus?

Yhteiskuntatieteellinen ja valtio-opillinen tutkimus voi olla niin teoreettista kuin empiiristäkin. Teoreettinen tutkimus voi puolestaan olla käsiteanalyyttistä, teoreettista mallintamista, olemassaolevan teorian modifiointia tai uuden teorian kehittämistä. Jotkut tutkimukset on luokiteltavissa lähinnä teoreettisiksi katsauksiksi. Empiiriset tutkimukset voivat puolestaan olla esimerkiksi etsinnällisiä (tai eksploratiivisia), kuvailevia (tai deskriptiivisia) tai selittäviä. Osa empiirisistä tutkimuksista on luonteeltaan lähinnä ennustamiseen pyrkivää, evaluatiivista, kehittämis- tai toimintatutkimusta tai konstruktiivista tutkimusta (Uusitalo 1999, 60-69). Näitä kaikkia käsitellään tarkemmin myöhemmin eri kohdissa.

Mitä on yhteiskuntatiede?

Valtio-oppi ja/tai politiikan tutkimus kuuluvat Suomessa yhteiskuntatieteisiin, joita puolestaan Helsingissä pääsääntöisesti tutkitaan ja opetetaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Monissa muissa kielissä tätä tieteenaluetta kutsutaan ennemmin "sosiaalitieteiksi" (esim. Social Sciences), ja suomalaisesta sekä osin laajemmin pohjoismaisesta tieteen orientaatiosta ja olemassaoikeuden perustasta kertonee tavallaan yhteiskunta- ja valtioterminologian vahva asema. Tutkimus ole kuitenkaan ole Suomessakaan rajoittunut pelkästään institutionalisoituneisiin sosiaalisiin muodostelmiin (kuten yhteiskunta ja valtio) vaan se on kohdistunut myös yhtäältä ihmiseen sosiaalisena olentona ja poliittisena toimijana ja toisaalta etenkin viime aikoina myös erilaisiin poikki- ja ylikansallisiin sekä globaaleihin ilmiöihin. Yhteiskuntatieteiden voi sanoa syntyneen 1800-luvulla, mutta sisällöllisesti vastaavaa tutkimusta oli toki tehty eri tieteenaloilla jo aikaisemminkin. 1800-luvuilla kehittyivät kuitenkin omiksi tieteenaloikseen sosiologia, valtio-oppi ja kansantalous, jotka ovat puolestaan edelleen eriytyneet lukuisiksi oppiaineiksi ja tutkimussuuntauksiksi. Valtio-opin likeisyys "sosiaalitieteiden" kanssa ei ole mitenkään itsestään selvyys. Aikaisemmin Suomessa ja monissa maissa yhä vähintään osa valtio-opillisesta tutkimuksesta tehdään oikeustieteiden piirissä. Kaikkineen on vaikea sanoa, mikä yhdistäisi kaikkia yhteiskuntatieteilijöitä, mutta jollain varmuudella voi kuitenkin yleensä erottaa yhteiskuntatieteen muusta tieteestä. (Ks. lisää esimerkiksi Allardt 2003; Berndtson 1995).

Mitä on valtio-opillinen tutkimus?

Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen kotisivuilla valtio-oppi tieteenä esitellään seuraavalla tavalla (tässä hieman lyhennettynä):

Valtio-oppi itsenäisenä yliopistollisena oppiaineena alkoi kehittyä 1800-luvun loppupuolella osana yleistä yhteiskuntatieteiden eriytymistä. Nationalismin herääminen, uusien itsenäisten valtioiden synty sekä vähitellen tapahtunut valtiollisen päätöksenteon demokratisoituminen johtivat myös tarpeeseen antaa opetusta valtiollisista kysymyksistä.

Valtiollisen elämän tutkimuksen - tai yleisemmin politiikan tutkimuksen - juuret ovat kuitenkin paljon etäämmällä historiassa, aina antiikin Kreikassa (Aristoteles, Platon), Roomassa (Cicero, Titus Livius) ja renessanssin ja uuden ajan alun rikkaassa poliittisessa ajattelussa (Machiavelli, Hobbes). Suomalaisen poliittisen filosofian ja valtiollisen ajattelun perustajana voidaan pitää J.V. Snellmania, jonka näkemykset maamme asemasta ja kansallisvaltion rakentamisesta loivat maassamme myös perustaa ulkopoliittiselle ajattelulle sekä hallinnon tutkimukselle ja kehittämistoiminnalle. Helsingin yliopistoon oppiaine perustettiin vuonna 1921 ja se sai nimekseen yleinen valtio-oppi saksalaisen mallin ("Allgemeine Staatslehre") mukaan.

Suomessa niin kuin muissakin länsimaissa tieteenala alkoi vähitellen suuntautua ahtaasta valtioperspektiivistä käsittelemään yleisiä politiikkaa ja yhteiskunnan kehittämistä koskevia kysymyksiä. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut käyttäytymistieteellinen murros suuntasi valtio-oppia tutkimaan koko laajuudessaan sitä rikasta ilmiökenttää, joka koostuu poliittisesta päätöksenteosta, vallankäytöstä, puolueiden ja järjestöjen toiminnasta ja kansalaisten poliittisesta käyttäytymisestä. Samaan aikaan sijoittuu valtiollisen toiminnan voimakas kasvu ja hallintokoneiston voimistuminen, mikä monissa valtioissa johtui hyvinvointivaltion rakentamisesta. Tämä suuntasi tutkimusta myös virastojen toimintaan ja niiden suhteisiin yhteiskuntaan. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen ja konfliktien ehkäisyn ja turvallisuuden kehittämisen tarpeet sekä kehitysmaiden ongelmat nostivat kansainväliset suhteet yhä merkittävämmäksi osaksi valtio-opillista tutkimusta.

Perinteisestä nimestään huolimatta valtio-oppia voidaan pitää politiikan tutkimuksen ja opetuksen kaikki keskeiset alueet kattavana oppiaineena, joksi sen nimi esimerkiksi englanniksi ja ranskaksi käännetäänkin (political science, science politique). Historiallisen taustansa vuoksi valtio-oppi voidaan tosin edelleen ymmärtää suppeassa merkityksessä pelkästään valtiollisten instituutioiden, puolue- ja järjestötoiminnan ja poliittisten prosessien tarkasteluna. Politiikan tutkimuksena valtio-oppi hahmottuu kuitenkin laajassa merkityksessä kaikkinaisten yhteiskunnallisten - ja myös kansainvälisten - valta- ja vuorovaikutussuhteiden tutkimuksena.

Hallinnon tutkimuksen eriytyminen politiikan tutkimuksessa on monissa yliopistoissa johtanut hallintotieteen laitoksiin, joissa tutkitaan julkista hallintoa tai yleisemmin organisaatioita ja johtamista. Toisissa taas kansainvälinen politiikka tai kansainväliset suhteet ovat erkaantuneet politiikan tutkimuksesta. Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksessa nämä kolme aluetta yhdistyvät ainutkertaisella tavalla. Se tarjoaa mahdollisuuden ottaa uudella tavalla huomioon poliittisten, hallinnollisten sekä toisaalta kansallisten ja kansainvälisten ilmiöiden keskinäisriippuvuus, joka on ns. globalisaation myötä vain vahvistunut.

Globalisoitumisprosessien ja ylikansallisen yhdentymisen mukana kansallisvaltioiden asema on heikentynyt - tai ainakin radikaalisti muuttunut - ja kansainvälisten suhteiden ja kansainvälisten organisaatioiden tutkimus ja siihen liittyvä opetus ovat saaneet aivan uutta merkitystä. Kansainvälistyminen, valtion aseman heikkeneminen ja julkisen hallinnon muutokset ovat nostaneet esiin kysymyksen kansalaisyhteiskunnasta: perinteistä kansalaisjärjestöjen kenttää joudutaan uudistamaan, kun politiikkaan vaikutetaan nyt myös ei-valtiollisten toimijoiden kansainvälisiä väyliä myöten.

Kansalaisjärjestöt ovat alkaneet kehittää ns. kolmannen sektorin voittoatavoittelematonta toimintaa täydentämään taloudellisen kasvun heikentymisen myötä vähentyneitä julkisia palveluja ja luomaan uusia yhteisöllisen toiminnan muotoja. Valtio-opissa kansalaisyhteiskuntaan kohdistuva tutkimus ja opetus ovatkin nyt entistä keskeisemmässä asemassa. Tämä tarkoittaa, että politiikkaa ja hallintoa tutkitaan yhä enemmän organisaatioiden ja niiden kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen tasolla eikä vain politiikan ja hallinnon perinteisten instituutioiden näkökulmasta.

Pyrkimys taloudelliseen tehokkuuteen on johtanut markkinoiden voimistuvaan rooliin myös muiden kuin yritysorganisaatioiden toiminnassa. Lisäpiirteenä on informaation ja viestinnän poliittisen ja hallinnollisen merkityksen kasvu, joka muuttaa valtiollisen toiminnan tehostamisen ja oikeuttamisen tapoja. Kun globaalien ja paikallisten ongelmien ratkaisumallit kilpailevat äärellisistä voimavaroista, myös politiikan ja hallinnon moraaliset ongelmat kärjistyvät. Nämä muutokset ovat sekoittaneet perinteisiä jakolinjoja kansallisen ja ei-kansallisen sekä julkisen ja yksityisen välillä. Valtio-opin opetusta on uudistettu kattamaan näiden kehityspiirteiden vaikutus niihin työelämän haasteisiin, joita oppiaineesta valmistuneet joutuvat kohtaamaan. (Lainaus päättyy.)

Hyvän kuvan valtio-opillisen tutkimuksen käytännön todellisuudesta saa esimerkiksi tarkastelemalla alan tieteellisiä aikakauskirjoja. Näitä ovat Suomessa Politiikka-lehti, Kosmopolis sekä Hallinnon tutkimus-lehti. Tästä julkaisutoiminnasta välittyvä kuva on hyvin rikas ja monimuotoinen, ja saattaa helposti näyttää siltä, että valtio-opin alaan voi kuulua mitä erikoisin tutkimusaihe aina populaarimusiikista henkilöstopolitiikkaan ja vaalikoneisiin. Vaikka katto onkin korkealla ja seinät leveällä, jokaisen tutkimuksen tekijän on kuitenkin hyödyllistä miettiä nimenomaan oman työnsä valtio-opillisuutta: mihin tutkimusalueisiin ja tutkimustraditioihin oma työ liittyy ja mikä tekee siitä valtio-oppia tai politiikan tutkimusta.

Politiikka-lehden artikkelit ELEKTRA-tietokannassa (1997-2003)

Kosmopolis-lehden arkisto

Hallinnon tutkimus -lehti

Tutkimuksen politiikka, etiikka ja hyöty

Kun puhutaan tieteestä ja tutkijoista norsunluutornissa, saatetaan ajatella tiedemaailmaa muusta maailmasta etäisenä omana universuminaan, jonka sisäiset tapahtumat eivät juuri tavallisten ihmisten arkeen vaikuta ja johon eivät normaalielämän normit, arvot ja säännöt päde. Tämä on kovin virheellinen käsitys. Tämän päivän maailmassa harmittomalta ja kaukaiseltakin vaikuttavalla tutkimuksella (ajatellaan vaikka geenitutkimusta) saattaa olla lyhyellä viiveellä kouriintuntuvia vaikutuksia meidän elämäämme. Osittain juuri tästä syystä on vastaavasti kiinnitettävä huomiota niihin normaaleihin raadollisuuksiin, joita itse tiedeyhteisössä ja tieteellisessä tutkimuksessa ilmenee. On pohdittava esimerkiksi sitä, millä lailla erilaiset tutkimuspoliittiset, tutkimuseettiset ja tutkimuksen konkreettiseen hyödyntämiseen liittyvät seikat vaikuttavat itse tutkimustyöhön: minkälainen ulkopuolinen vaikutus tieteeseen on sallittua tai hyväksyttyä, millainen taas ei sekä mitä pitää ottaa huomioon kun tutkimuksella on suoranainen tarkoitus vaikuttaa yhteiskuntaan.

Politiikka

Valtio-oppi on tieteenala, jolla kytkennät politiikkaan (miten politiikka sitten määritelläänkin) ovat tietenkin ilmeisiä. Tänä päivänä moinen saattaa tuntua etäiseltä, mutta aivan lähimenneisyydessä oli Suomessakin yleistä, että yhteiskuntatieteellisiä tutkimushankkeita saatettiin helposti (joskus tosin kai aiheetta) rinnastaa tiettyihin poliittisiin ideologioihin, ja monien tutkijoiden oma puoluepoliittinen kanta oli enemmän tai vähemmän julkinen asia. Sidonnaisuudet perinteisiin puolueisiin ja poliittisiin ideologioihiin ovat nyt varmasti väljemmät, mutta tieteen ja politiikan välinen suhde ei silti ole täysin kadonnut. Esimerkiksi tutkimuksilla Tobinin veron tarjoamista mahdollisuuksista globaalin demokratian edistämiseen, valtionhallinnon yksikköjen yksityistämisen eduista ja haitoista tai kunnallisen autonomian laajentamisesta on selvät yhteydet konkreettiseen todellisuuteen ja julkisesta keskustelusta voi helposti löytää esimerkiksi poliitikkoja, jotka ovat lähempänä tai kauempana tutkimuksen perusasetelmasta ja tuloksista (joskaan tutkijoiden "ystävät" ja "viholliset") eivät enää läheskään aina rajaudu puoluelinjojen mukaisesti. Koska politiikan tutkija ei useinkaan voi tällä tavalla välttää tiettyä poliittista vastuuta, siitä on hyvä olla tietoinen ja ottaa huomioon tutkimusta tehdessään esimerkiksi seuraavia asioita (vrt. Uusitalo 1999, 33-34):

Tieteentekijän tulee välttää esittämästä tieteellisinä totuuksina väitteitä, jotka vastaavat heidän omia poliittisia ja ideologisia näkökantojaan. Hyvä tutkija on aina valmis epäilemään omia etukäteisolettamuksiaan ja mielipiteitään ja hylkäämään ne, jos tutkimus osoittaa ne vääriksi.
Tieteentekijän tulee myös välttää houkutusta tuottaa sellaista tietoa, joka vastaa poliittisen vallan haltijoiden käsityksiä esimerkiksi jonkin toimenpiteen suotuisuudesta, ellei tutkimus anna tällaiselle käsitykselle perusteita.
Tieteentekijän tulee olla tietoinen siitä, että jotkut poliittiset tahot saattavat myös tutkijan tahon vastaisesti hyödyntää tutkimuksen tuloksia omassa poliittisessa retoriikassaan. Kokenut tutkija tietää, että mediassa tutkimustulokset alkavat elää omaa elämäänsä ja tulkinnat saattavat saada tutkijan alkuperäisistä tarkoituksista kovin poikkeavia muotoja. Kun poliittinen käyttökelpoisuus on ilmeistä, tutkijan on hyvä miettiä formulointejaan etenkin tutkimuksen johtopäätöksissä ja lehdistötiedotteessa myös tältä kannalta.

Etiikka

Tutkimuksen tulosten suhteen tutkimuspoliittiset kysymykset saattavat sisältää myös tutkimuseettisiä ulottuvuuksia. Tällöin tutkija saattaa joutua esimerkiksi miettimään sitä, minkälaisia seurauksia tutkimuksella ja hänen tekemillään johtopäätöksillä on jonkin ihmisryhmän aseman ja kohtelun kannalta. Ajateltakoon vaikkapa seuraavaa emeritusprofessorin Tatu Vanhasen lausetta (Tieteessä tapahtuu 6/2004, 44):

"Keskeisenä johtopäätöksenä tämän tutkimuksen tuloksista on, että koska korrelaatio IQ-keskiarvon [älykkyystestien yksilökohtaisten tulosten keskiarvo tietyssä maassa, P.S.] ja QHC:n [ihmisten elinolojen laadun indeksi] on erittäin vahva ja koska populaatioiden keskimääräisessä älykkyydessä olevat suhteelliset erot muutuvat vain hitaasti, globaalisten kehityserojen supistaminen on äärimmäisen vaikeaa ja samanlaisten elinolojen luominen kaikille kansoille käytännöllisesti katsoen mahdotonta."

Tieteellisen keskustelun peruspiirteisiin kuuluu välttää moraalisia argumentteja (tyyliin: "ei tuollaista saa sanoa!") toisten tutkijoiden tulosten arvioinnissa ja pitäytyä omalta puoleltaan tieteellisesti pätevässä argumentaatiossa. Esimerkki kuitenkin tuonee selvästi esille kysymyksen tutkijan velvollisuudesta pohtia tutkimuksensa eettisiä ulottuvuuksia (riippumatta siitä mihin tulokseen hän pohdinnoissaan päätyy) ja tutkimustulosten potentiaalisen poliittisen hyödynnettävyyden.

Yhteiskuntatieteissä tyypilliset tutkimuksen teon eettiset kysymykset liittyvät kuitenkin huomattavasti useammin itse tutkimusprosessiin, aiheen valinnasta tulosten julkaisemiseen. Sosiaalieettisisten kysymysten sijaan tällöin puhutaan tutkimuseettisistä kysymysistä ja periaatteista. Tässä voidaan nähdä esimerkiksi seuraavia osa-alueita ja erityiskysymyksiä (Hirsjärvi ym. 2003, 26-28):

Jo tutkimusaiheen valintaan liittyy eettistä pohdintaa, esimerkiksi kenen ehdoilla tutkimusta tehdään, ohjaako aiheen valintaa ennemmin tieteen "muoti" kuin käytännöllinen tarkoituksenmukaisuus, yritetäänkö ennemmin edistää omaa uraa kuin suomalaista yhteiskuntatiedettä?
Tutkimushenkilöiden kohtelu vaatii aina eettisten kysymysten ratkaisua. Koska tutkimuksessa ei (pääsääntöisesti, poislukien esimerkiksi havainnointi mielenosoittajien käyttäytymisestä) saa hankkia tietoa tutkimuksen kohteena olevista henkilöistä ilman näiden lupaa, perussääntönä on (Homan 1991, 71, lainattu Hirsjärvi 2003, 26), että "koehenkilöiltä tai yleensä tutkimukseen osallistuvilta yksilöiltä edellytetään asiaan perehtyneesti annettu suostumus (informed consent) [. . .]".

Tutkimustyössä tulee välttää epärehellisyyttä kaikissa sen vaiheissa. Potentiaalisia epärehellisyyden muotoja ovat ainakin:

plagiointi, myös oman tekstin kopiointi sellaisenaan uusiin tarkoituksiin
toisten tutkijoiden osuuden vähättely
tulosten kritiikitön yleistäminen sekä johtopäätösten sepittäminen tai kaunistelu
tarkoituksellinen harhaanjohtaminen tai muu puutteellinen raportointi
tutkimukseen myönnettyjen resurssien virheellinen käyttö

Käyttökelpoisuus

Yhteiskuntatieteilijää tai humanististen tieteiden harjoittajaa saattaa ärsyttää suunnattomasti usein tahallisen provokatoriseen sävyyn esitetty kysymys: mitä hyötyä tuosta sinun tutkimuksestasi on, mitä veronmaksajat saavat siitä vastineeksi? Kysymys on tiettyyn mutta vain tiettyyn mittaan oikeutettu. Tieteellisen tutkimuksen tekijällä on oikeus tehdä tutkimusta, jolla ei välttämättä ole suoranaisesti havaittavissa mitään se kummemmin hyötyä kuin haittaakaan yhdellekään tieteyhteisön ulkopuoliselle ihmiselle. Tiedeyhteisön sisällä asioita ei välttämättä käsitellä hyöty-terminologialla, mutta tutkimusaiheet vaativat kuitenkin siellä yleensä jonkin perustelun menestyäkseen, kuten uuden tiedon tuottamisen tai vakiintuneiden totuuksien perustellun testaamisen. Toisaalta tutkijan ei kannata myöskään kavahtaa "konkreettista politiikan tutkimusta", jonka tekijä haluaa tietoisesti edistää jotain asiaa omalla tieteellisellä panoksellaan, oli tämä sitten filosofiaa (Marxin mukaanhan filosofian tehtävä oli muuttaa maailmaa, ei kuvata sitä!) tai hiljaisen tiedon optimaalista hyödyntämistä poliittisissa päätöksentekojärjestelmissä. Tässäkin, kuten niin monessa kohdassa, tutkijalle ei ole olemassa mitään valmista mallia, jonka mukaan toimia. Hyvä tutkija tietää, mihin hän asettuu tutkimuksen hyödyllisyys -ulottuvuudella ja osaa tarvittaessa reflektoida omaa asemaansa sekä itselleen että ulkopuoliselle yleisölle.

Metametodologiset valinnat

Ennen varsinaiseen tutkimukseen ryhtymistä ja luonnollisesti sen aikana tutkijan on hyvä pohtia joitain "metametodologisia" kysymyksiä ja vastata niihin omalta osaltaan. Näillä vastauksilla on ratkaiseva merkitys sille, minkälaista tutkimusaihetta kannattaa miettiä sekä millaista tutkimusasetelmaa on mielekästä rakentaa senhetkisiä tarpeita ajatellen. Näitä metametodologisia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

Ohjaako minua halu toteuttaa toisten tavoitteita vai halu toteuttaa omia tavoitteita?
Teenkö tietoisia valintoja vai mukaudunko tilanteeseen ja kehitykseen?
Olenko valmis sitoutumaan vahvasti suorituksen loppuun saattamisen parhaalla mahdollisella tavalla vai en?
Pyrinkö tekemään rutiinisuorituksen vai tähtäänkö tieteelliseen luovuuteen?

Tiede ja tutkimus - taso 1

Sisällys

Mitä on tiede?

Arkiajattelun puutteet

Korjaamisen mekanismit

Tieteen normit ja ideaalit

Tieteellisen ajattelun piirteitä

Mitä on tutkimus?

Mitä on yhteiskuntatiede?

Mitä on valtio-opillinen tutkimus?

Tutkimuksen politiikka, etiikka ja hyöty

Politiikka

Etiikka

Käyttökelpoisuus

Metametodologiset valinnat