Kehitysyhteistyön teoria ja käytäntö: avun muodot

OHJELMA-APU JA EHDOLLISTAMINEN

OHJELMA-APU

Programme aid, PA

Suurin osa kehitysavusta rahoittaa jotakin tiettyä

hanketta/projektia. Ohjelma-apu on yleisiin kehitystarkoituksiin

tarkoittettua apua. Se ei ole yhteydessä joihinkin tiettyihin

sektoriohjelmiin/hankkeisiin. Ohjelma-avun tarkoituksena on saavuttaa

kohdemaassa taloudellista kehitystä tukemalla uudistuksia. Ohjelma-apu

voidaan jakaa kolmeen eri alueeseen:

-tuontituki

-budjettituki

-maksutuki, payment support

Tuontitukea annetaan tietyille kauppatavaroille, budjettitukea

esim. tilanteessa jossa vastaanottajamaassa tarvitaan rahoitusta

hallinnolliseen uudistukseen.

Suomessa on velkahelpotus ja ruoka-apu liitetty ohjelma-apuun. Ohjelma-apu

vaatii monia lahjoittajia sekä avun saajamaan omia investointeja ollakseen

tehokas apumuoto.

Ruotsissa ohjelma-apua käytetään enemmän kuin suomessa. Siellä avun kolme

peruskanavaa ovat tuontituki, velkahelpotus sekä budjettituki. Myös

panokset valuutan vaihdossa ja vuoropuhelussa nähdään tärkeinä. Ruotsin

ohjelma-avusta vastaa SIDA (Swedish International Development Agency),

ulkoministeriö ja valtionvarainministeriö, jolla on yhteydet Maailman

Pankkiin ja IMF:n.

Ruotsin kehitysavusta ohjelma-avun osuus on 1990- luvulla vähentynyt.

90/91 20% 94/95 10% 97 5%

Ohjelma-apua on vaikea arvioida. Ruotsissa on havaittu, että arviointi

tulisi tehdä yhteistyössä avun antajan ja avun saajan kanssa, ei

pelkästään avun antaja. Arvioinnissa huomioon on otettava ehdollistaminen,

erityisesti poliittiset ehdot ja niihin liittyvä toiminta. Ruotsin

arvioinnissa on havaittu, että ohjelma-apu on tuonut huomattavaa

parannusta monen maan elintasoon velkahelpotusten ja tunontituen avulla.

Kysymyksiä herää: vaikuttaako budjettituki avun saajamaan

politiikkaan? tuoko velkahelpotus taloudellista kasvua ja vaikkuttaako se

maan köyhien oloihin?

Suomessa ohjelma-avun antaminen on vähäistä. Se on lähinnä

velkahelpotuksia. Maassamme on ollut projekteja, joita on voitu kutsua

"ohjelma-avuksi".

Tuontitukikokemuksia on saatu Tansaniasta ja Zambiasta. Siellä on annettu

kahdenlaista tukea:

-kauppatavaran tuontitukea

-valuutanvaihto huutokauppaa (tuojat ostavat ulkomaista valuuttaa

pankeilta)

Ensimmäisessä on mukanan hallinnolliset tahot, jälkimmäisessä

kaupallisuuten/markkinoihin perustuvat tahot. Tansaniassa siirryttiin

hallinnollisesta kaupalliseen korruption takia. Markkinoihin perustuvat

muodot ovat saaneet kritiikkiä siitä, että ne suosivat tarpeettomia

tuotteita. Näin apu ei saavuta köyhimpiä. Kuitenkin tuontituella on ollut

hyvä vaikutus molempien maiden talouksiin. Kokemuksista pohjautuva tarve

on muuttaa tuontituen muotoa.

EHDOLLISTAMINEN

conditionality; exerting financial leverage by linking the availability of

aid to promises of policy reforms by recipient governments

Ehdollistamisessa asetetaan ehtoja avun saamiselle. Ehdot ovat

poliittisia tai taloudellisia.

Esimerkiksi ohjelma-avun antajat usein ehdollistavat apunsa uudistuksiin

esim. mikro/makrotaloudellisiin kuten kaupan vapauttamiseen tai

yksityistämiseen

1980-luvulla ehdollistaminen oli enemmän taloudellista, mutta 1990-luvulla

ehdollistamista tehtiin yhä enemmän poliittisissa kysymyksissä vaadittiin

esim. demokratisoitumista.

Tony Killink kirjoittaa kirjassaan "Aid and the Political Economy of

Policy Change" seuraavia näkemyksiään ehdollistamisesta

-ehdollistaminen ei ole tuonut poliittisia/taloudellisia

uudistuksia niin kuin olisi haluttu

-ehdollistaminen on yleisesti epäonnistunut, "on poikkeuksia,

muttei tarpeeksi monia"

-Poliittisten ehtojen käyttöönotto huonoa, koska antajan ja avun

vastaanottajan päämäärät eroavat usein toisistaan

Hän näkee yhtenä ongelmana sen, että antajat eivät rankaise avun saajia,

jos ehtoja ei ole noudatettu. Tähän on usein syynä antajaan kohdistuva

paine muilta avun antajatahoilta. Luottamuksen puute on maksanut paljon

turhaa rahaa avun antajilta.

Mitä vaihtoehdoksi ehdollistamiselle?

Norjalainen Stolberg esittää ajatusta sopimuksesta, jonka vastaanottajamaa

itse laatii (development contract). Killink itse näkee

antaja-vastaanottaja suhteessa neljä tärkeää asiaa, joissa oikeanlaisella

toiminnalla päästäisiin tehokkaampiin tuloksiin:

omistajuus, valinta, tuki sekä vuoropuhelu / ownership, selectivity,

support, dialogue

KIRJALLISUUS:

Killink Tony. Aid and the Political Economy of Policy Change. Overseas

Development Institution, 1998 Ministry for Foreign Affairs Finland.

Guidelines for Programme Design, Monitorin and Evaluation. Uusimaa Oy,

1998 ODI Special Report. World Trade Reform. ODI Publications, 1995 Sida

Evaluation Newsletter. Sida, Aprill 2000