TIETEEN PÄIVÄ 2024

Arkielämän kuuloinformaation prosessoinnille on oleellista säännönmukaisuuksien muodostaminen äänimaisemasta, sääntöpoikkeamien havaitseminen ja äänimaiseman eriyttäminen erillisiksi äänivirroiksi, eli tiettyjen äänten hahmottaminen samasta lähteestä tulevaksi. Vuorottaisista korkeista ja matalista äänistä koostuva ääniärsykesarja havaitaan joko yhdestä tai useammasta äänivirrasta koostuvaksi riippuen mm. esitysnopeudesta. Käytimme oddball-paradigmaa, jossa koehenkilölle esitetään tiettyä sääntöä noudattavaa vakioärsykettä, joka epäsäännöllisesti korvataan sääntöä rikkovalla poikkeavalla ärsykkeellä. Ärsyke voi poiketa vakioärsykkeestä fysikaalisesti (esim. eri taajuus) tai noudattaen monimutkaisempia abstrakteja sääntöjä. Tarkastelimme EEG-menetelmällä mitattavaa, poikkeavaan ärsykkeeseen yhdistettyä mismatch negativity (MMN)-aivovastetta. Halusimme selvittää, kuinka 1) ääniärsykkeiden monimutkaisuus ja 2) äänivirtojen eriytyminen vaikuttavat aivojen kykyyn rekisteröidä ärsykepoikkeamia. Käyttämämme ääniärsykkeet koostuivat peräkkäisistä laskevista ja nousevista siniäänisarjoista, joissa poikkeava ärsyke oli nousevassa sarjassa laskeva tai laskevassa sarjassa nouseva ääni. Koetilanteita oli kuusi: 1) Yksi laskeva äänivirta (matala); 2) Kaksi laskevaa äänivirtaa, joista esitettiin ääniä vuorotellen (matala ja korkea); 3) Laskeva äänivirta (matala) ja nouseva äänivirta (korkea), joista esitettiin ääniä vuorotellen. Tilanteista esitettiin hidas ja nopea versio. MMN-vaste havaittiin vain yhden nopean äänivirran koetilanteessa. Koetilanteiden keskiarvoamplitudit eivät eronneet merkitsevästi. Tulokset eivät tue ajatusta, että äänivirtojen eriytyminen (nopea vs. hidas esitystahti) ja säännön monimutkaisuus (koeasetelma 1, 2 tai 3) vaikuttaisivat kykyyn havaita äänivirtojen abstrakteja säännönmukaisuuksia. Mahdollisesti MMN-ilmiön puuttuminen muista koetilanteista johtui ärsykkeiden liian hitaasta esitysvälistä tai säännön liiallisesta monimutkaisuudesta.

In complex sound environments, humans excel at selectively attending to specific sounds whilst filtering out irrelevant noise. A lot of research has been conducted on how attention modulates the neural tracking of speech and simple sounds. However, attentional modulation of neural responses to different categories of natural auditory objects, such as animal sounds or music, remains only partially understood. Here we explored how attentional modulation affects the neural responses to distinct natural sound categories. In this fMRI study participants (n = 20, 8 females) completed a modified cocktail party experiment. Participants were exposed to three categories of sounds—speech, animal sounds, and instrument sounds—, presented either alone or simultaneously, with participants attending to one of the sounds and ignoring the others. We found that attending to speech increases activity in the auditory cortex more than attending to instrument- or animal sounds. Attending to the non-speech sounds, however, showed increased activity in the frontal areas compared to speech. Taken together these results suggest that attention amplifies the neural responses to the attended stimuli whilst blocking the neural responses to the distracting stimuli.

Tutkimuksessa haluttiin selvittää VR-maailmaan luotujen arkisten ympäristöjen avulla, pitävätkö visuaalisen työmuistin teoriat paikkansa myös arkielämää vastaavissa ympäristöissä. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, vaikuttaako ympäristön objektien määrä muistamiseen, tallentuuko objekteista epätarkkoja muistirepresentaatioita ja vaikuttaako spatiaalinen konteksti muistamiseen. Erityisesti haluttiin tutkia lokeromallia ja resurssimallia. Lokeromallin mukaan visuaalinen työmuisti toimii kaikki tai ei mitään -periaatteella, resurssimallin mukaan ei. VR-maailmaan rakennettiin 20 koehuonetta, jotka oli mallinnettu arkielämästä tuttujen tilojen mukaan. Työmuistia tutkittiin pakkovalintamenetelmällä: koehuoneisiin oli sijoitettu 15, 25 tai 30 objektia, ja koehenkilöiden (N = 14) tehtävänä oli painaa mieleensä näitä objekteja kahdeksan sekunnin ajan. Koehenkilöt valitsivat tämän jälkeen heille esitetyistä kolmesta objektista sen, jonka he muistivat todennäköisimmin nähneensä edellisessä huoneessa. Tämän jälkeen he tekivät saman valinnan jäljelle jääneiden kahden objektin välillä. Vain yksi kolmesta objektista oli oikeasti ollut huoneessa. Osassa valintatilanteista objektit olivat samassa paikassa kuin koehuoneessa, osassa ei. Tulosten mukaan toisen vastauksen keskiarvo ensimmäisen ollessa väärin ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi sattumasta eli tutkimus ei löytänyt tukea resurssimallin esittämille epätarkoille muistirepresentaatioille. Sen sijaan objektien määrä vaikutti; mitä vähemmän objekteja ympäristössä oli, sitä paremmin ne muistettiin. Spatiaalinen konteksti ei vaikuttanut esineiden muistamiseen, eikä myöskään spatiaalisen kontekstin ja objektien määrän yhdysvaikutus. Tuloksien mukaan lokeromalli pätee myös visuaalisesti realistisessa arkiympäristössä, eikä spatiaalinen konteksti helpota visuaalisen työmuistin prosessointia.

When an interaction partner is not engaged in a conversation, the active speaker experiences distress and increased sympathetic arousal. Previous research has focused on studying the effects of listener dis/engagement in face-to-face settings, and there is a gap in research that studies this effect in video-mediated communication. In the current study, both face-to-face and video-mediated conversations were examined with 64 participants that were divided into pairs and instructed to tell short stories to each other themed "triumph over adversity." The stories were told in conditions where the listeners either paid attention to the speaker and displayed engagement, or were instructed to focus on a non-related task that distracted them during the storyteller's speech which reduced their engagement. To examine changes in the speakers' physiological and emotional state, we measured the participants’ physiological arousal with skin conductance and affective states with self-reports, and compared the data between face-to-face and video-mediated settings. Our results showed that in face-to-face interaction, but not in video-mediated interaction, the physiological arousal of the storyteller increased significantly when the listener was not engaged. The effect of listener disengagement was diminished in the video-call setting, possibly due to restricted transmission of engagement cues in the format.

Aivojen kykyä erotella muutoksia äänten akustisissa piirteissä voidaan tutkia poikkeavuusnegatiivisuus (MMN) -vasteella, joka ennustemalli-teorian mukaan ilmentää ennustevirheiden suuruutta, kun äänitapahtumiin liittyviä odotuksia verrataan yllättävään tietoon. Tuttuun musiikkiin liittyy vahvempia odotuksia, joista poikkeava tieto voi saada aikaan voimakkaampia MMN-vasteita. Ikääntymisen on puolestaan havaittu heikentävän MMN-vasteiden amplitudia, mutta sen vaikutuksista erityisesti tuttuudeltaan vaihteleviin musiikkiärsykkeisiin syntyviin MMN-vasteisiin tiedetään hyvin vähän. Tässä elektroenkefalografia (EEG) -tutkimuksessa selvitettiin, miten melodian tuttuus ja ikääntyminen vaikuttavat MMN-vasteisiin ja onko ikääntymisen ja melodian tuttuuden välillä interaktiovaikutusta. Ikääntyneille (ikä 65–81 vuotta, N=14) ja nuoremmille (ikä 19–40 vuotta, N=17) koehenkilöille esitettiin toistuvaa melodiapätkää tutusta (Säkkijärven polkka) ja ei-tutusta (kontrollipolkka) musiikkikappaleesta, joissa ilmeni ajoittain melodiasta poikkeavia sävelkorkeuden muutoksia (yhden / kolmen puolisävelaskeleen muutos) ja keston muutoksia (nuottikeston lyhennys / pidennys puolella). Tulokset osoittivat, että MMN-vasteet olivat suurempia tuttuihin kuin ei-tuttuihin melodioihin vasemmalla otsa- ja ohimolohkoilla, etenkin molempiin sävelkorkeusmuutoksiin. Samoilla alueilla havaittiin myös tuttuuden ja iän interaktio sävelkestomuutoksiin (nuottikeston pidennys) syntyvien MMN-vasteiden amplitudissa: MMN-vasteet olivat suurempia tuttuihin kuin ei-tuttuihin melodioihin ikääntyneillä, mutta ei nuorilla aikuisilla. Tulokset osoittivat, että melodian tuttuus tehostaa aivojen kykyä havaita akustisia muutoksia musiikissa, mikä oli yhteneväistä ennustemalli-teorian kanssa. Ikääntymisellä ei sen sijaan ollut selkeitä vaikutuksia aivojen kykyyn havaita muutoksia musiikissa.

Previous studies on the role of mood on risk taking have demonstrated that people in a positive mood tend to exhibit more risky behavior than those in a negative mood. Often these studies have relied on mood induction protocols which are prone to bias due to participants’ explicit knowledge about the mood induction. In this study, we aimed a) to test the efficacy of a novel success-failure based implicit mood induction paradigm, and b) to investigate the influence of positive and negative mood on risky behavior. A sample of 18 adults were allocated to either a positive or a negative mood induction group. Both groups completed the N-back working memory task incorporating either positive or negative feedback and the following Game of Dice task measuring risky behavior in a laboratory setting. Surprisingly, the results showed that both negative and positive mood induction decreased positive mood and increased negative mood. The results also demonstrated that risky behavior did not change in either of the groups after mood altering feedback, potentially due to learning effects. In conclusion, the mood induction paradigm was effective in inducing a negative mood, but risky behavior did not differ between the two different mood conditions.

Prior research shows that fat and carbohydrate interact to potentiate the reward value of food. In previous studies carried out in the USA and in Germany, participants were willing to pay more for foods that contained a combination of carbohydrates and fats, compared to primarily fat- or carbohydrate-containing foods. In this study, we aimed to replicate the same results in a Finnish sample. The 10 participants completed an auction task where they bid for food items containing either primarily carbohydrate, primarily fat, or roughly equal amounts of fat and carbohydrate (combo). We found a significant difference in the size of bidding between the different macronutrient categories. Foods high in both fat and carbohydrate were valued more than foods containing primarily either fat or carbohydrate. Our findings support the supra-additive effect, of combining carbohydrate and fat, on food reward. Additionally, estimated energy density better predicted higher biddings than actual energy density, which is contradictory compared to findings in previous studies. Our study corroborates evidence on the rewarding effect of combo snack foods and underscores the need for further research to elucidate the role of energy density.

Obesity is a major health concern worldwide. Literature suggests that differences in body weight are partly due to differences in neurocognitive functioning. Neurocognitive heterogeneity among people with obesity may also explain the variable treatment outcomes observed in this population. The aim of this study was to investigate differences in attention to food stimuli, emotional processing and eating behavior between individuals with normal weight (NW) and overweight/obesity (OW/OB). To probe these, we used food-related attentional bias task, emotional go/nogo task, and three-factor eating questionnaire, respectively. Volunteer participants (n = 40) completed a computer-based neurocognitive assessment battery. We demonstrate here significant interaction effects on emotion regulation of weight group and trial type (emotion as “go” or “nogo” stimulus) and of weight group and emotion type (happy, fearful, angry or sad). However, no main effects of weight group on emotion recognition or emotion regulation were present. Similarly, we found no significant weight group differences in attentional bias or eating behaviors. These results are in line with the mixed evidence on associations between BMI and neurocognitive characteristics. Given the preliminary nature of this study and its limitations, future research should further investigate different domains of neurocognitive functioning with a more robust research design.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin subjektiivisen aistiherkkyyden yhteyttä visuaalisissa testeissä suoriutumiseen. Aistiherkkyys viittaa ilmiöön, jossa yksilö reagoi tavallista herkemmin aistiärsykkeisiin. Aistiherkkyyden on ehdotettu olevan yhteydessä ärsykkeiden syvempään tai monitahoisempaan kognitiiviseen prosessointiin, mutta subjektiivisen aistiherkkyyden ja visuaalisen havaitsemisen suhdetta on tutkittu verrattain vähän. On mahdollista, että aistiherkät voisivat olla tarkempia visuaalisessa havaitsemisessa, esimerkiksi pienten erojen tai ärsykkeen voimakkuuden havaitsemisessa. Tutkimuksessamme koehenkilöt (N=74) suorittivat verkkopohjaisen koesarjan, johon kuului kaksi subjektiivista aistiherkkyyttä mittaavaa itsearviointikyselyä, Highly Sensitive Person Scale (HSP) ja Glasgow Sensory Questionnaire (GSQ), sekä neljä visuaalista testiä: ilmeiden erottelukyky, kirkkauden ja kontrastin voimakkuuden havaitseminen, taustakuvion vaikutus kirkkauden ja kontrastin arvioimiseen sekä vääristymien havaitseminen viivakuvioissa. Tutkimme kyselyjen ja taustamuuttujien yhteyksiä visuaalisten testien tuloksiin sovittamalla aineistoon lineaarisia sekamalleja. Taustamuuttujina tarkastelimme ikää, sukupuolta ja koulutustasoa, joista iän ja koulutustason vaikutus visuaalisista testeissä suoriutumiseen oli tilastollisesti merkitsevä. Subjektiivisen aistiherkkyyden suhteen GSQ-kyselyn perusteella eniten ja vähiten aistiherkkien koehenkilöiden suoriutuminen eri visuaalisissa testeissä vaihteli. Ilmeiden erottelukyvyssä ei ollut eroa, mutta tutkimuksessa havaittiin viitteitä siitä, että eniten aistiherkillä koehenkilöillä taustakuvion vaikutus kontrastihavaintoon oli pienempi. Ylipäätään tulokset eivät antaneet tukea sille, että aistiherkkien näköhavaitseminen olisi poikkeuksellisen tarkkaa.

One aspect of functional brain laterality addresses the processing of linguistic and non-linguistic stimuli. It is hypothesized that the left hemisphere has an advantage with linguistic material, while the right hemisphere excels with non-linguistic material. However, in haptics, this laterality might not depend simply on the linguistic/non-linguistic nature of the stimuli but also on the encoding strategy used for them. This study aimed to examine haptic discrimination with non-linguistic stimuli by introducing a semantic encoding strategy. We hypothesized that, regardless of the non-linguistic nature of the stimuli, the semantic encoding might result in a right-hand advantage, indicating an advantage of the contralateral left hemisphere, typically expected for linguistic shapes. Participants (N=16) performed a dihaptic same-different task involving raised 2D shapes representing six different categories of real objects (mushrooms, flowers, hearts, stars, trees, and seashells). The stimuli within the same category differed in physical shape.The task was to discriminate whether the pair of stimuli presented to each hand belonged to the same or a different category. The results showed that the left hand demonstrated greater accuracy compared to the right hand. This finding supports the commonly observed right hemisphere advantage for non-linguistic stimuli.

The left hemisphere often exhibits an advantage with verbal stimuli compared to the right hemisphere. However, in haptics, this advantage is rarely observed, likely due to the stimuli being primarily processed spatially. Nevertheless, research suggests that by encouraging a verbal encoding strategy, the left-hemisphere advantage can emerge. The aim of our study was to examine whether a left-hemisphere advantage will manifest by having participants discriminate lower and uppercase letters based on their semantic properties rather than solely on their shape. In haptics, hemispheric advantage can reflect in the performance of the contralateral hand, due to the contralateral innervation of the discriminative touch. To enhance the competition between the hemispheres, we conducted a dihaptic (both hands simultaneously) letter discrimination task. We anticipated that the right hand would exhibit greater accuracy and speed than the left hand. During the task, blindfolded participants were presented with a pair of letters to each hand simultaneously, after which they had to decide whether the pairs were semantically the same or different using a response box. Surprisingly, the left hand outperformed the right hand in accuracy, contrary to our hypothesis. This suggests a right-hemisphere advantage for haptically perceived letter stimuli, even when verbal encoding strategy is required.

Irrelevant background sounds can cause disturbance when completing cognitively challenging tasks. Previous studies have investigated the distracting effects of auditory deviation in an irrelevant stream of sounds. They have shown a compound deviation effect, which means that distraction is greater if there is both an acoustic and categorical change in the auditory stream. This study set out to investigate the correlation between a compound deviation effect and working memory capacity (WMC). We were specifically interested in if a greater WMC attenuates the effects of a compound deviant. In our study, the participants (N=16) completed a visual serial recall task with eight to-be-remembered digits per trial while exposed to auditory distraction. Our results align with previous findings where a compound deviant resulted in more errors. However, it did not produce an increase of intrusions, i.e. reports of the auditory digit. We also measured WMC using three memory span tasks and found a significant correlation between WMC and the proclivity for intrusions when the compound deviant was present. This is surprising considering prior research where a greater WMC attenuated the acoustic deviant effect but had no impact on the categorical deviant effect.

Visuaalisten objektien tallentumisesta työmuistiin on esitetty kaksi kilpailevaa näkemystä. Piirrenäkemyksen mukaan objektit tallentuvat työmuistiin kokoelmina piirteitä, kun taas objektinäkemyksen mukaan holistisesti, yhtenäisenä kokonaisuutena. On kuitenkin esitetty, että kasvojen käsittely poikkeaisi muiden objektien muistamisesta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, tallentuvatko kasvot työmuistiin holistisesti vai piirteinä, sekä miten muistikuormitus vaikuttaa kasvojen muistitarkkuuteen. Lisäksi tutkittiin komposiittiefektin vaikutusta muistitarkkuuteen eli sitä, poikkeaako komposiittikasvojen ja luonnollisten kasvojen muistaminen toisistaan. Tutkimuksessa käytettiin muistitehtäviä, joissa kasvot esitettiin 2000 ms ajan kaksiosaisina ylä- ja alaosat toisistaan erotettuina, ja 1000 ms muistiajan jälkeen koehenkilöiden tehtävänä oli säätää mallikasvojen ylä- ja alaosa vastaamaan aiemmin esitettyjä kasvoja. Kasvot olivat joko luonnollisia, eli kasvonpiirteet olivat peräisin saman identiteetin kasvoista, tai komposiittikasvoja, jolloin kasvonpiirteet olivat peräisin eri identiteeteistä. Lisäksi muistikuormituksen määrää muutettiin esittämällä kerralla yhdet, kahdet tai neljät kasvot. Tulokset osoittivat, että muistikuormituksen lisääminen heikensi kasvonpiirteiden muistamisen tarkkuutta. Komposiitti- ja luonnolliset kasvot muistettiin lähes vastaavasti. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin kasvojen ylä- ja alaosien säätämisessä tehtyjen virheiden korreloivan keskenään luonnollisten kasvojen, mutta ei komposiittikasvojen, kohdalla. Sekä komposiitti- että luonnollisten kasvojen ylä- ja alaosan säätämisessä tehdyt virheet poikkesivat toisistaan siten, että kasvojen yläosa muistettiin tarkemmin kuin alaosa. Näin ollen tulokset viittaavat siihen, että kasvot prosessoidaan piirteinä holistisuuden sijaan. Tutkimuksen tulokset antavat tukea piirrenäkemykselle.

Tutkimme kasvojen prosessointia työmuistissa. Visuaalisen työmuistin rakennetta kuvaavat resurssi- ja lokeromallit. Resurssimallissa muistilla on käytössä tietty määrä resursseja, jotka jaetaan joustavasti visuaalisille elementeille ja lokeromallissa rajattu muistipaikkamäärä tallentaa visuaalisten esineiden integroituja representaatioita yksittäisten ominaisuuksien sijaan. Kasvot havaitaan paremmin integroituna kokonaisuutena eli holistisesti, mistä inversioefekti kertoo. Holistisen prosessoinnin heikentymisen vuoksi inversioefektissä kasvojen tunnistaminen heikkenee niiden ollessa ylösalaisin. Tutkimuskysymyksenämme haluamme selvittää kasvorepresentaation holistisuutta työmuistissa. Lisäksi tutkimme, miten inversioefekti ja muistikuormitus vaikuttavat kasvojen muistamisen tarkkuuteen. Koehenkilöinä oli 30 aikuista. Ärsykkeinä oli morfattuja harmaasävyisiä kasvokuvia, joissa oli eroteltu kasvojen ylä- ja alaosa. Ärsykkeet oli muodostettu kasvoavaruuksista, joissa muodostettiin kehämäinen jatkumo kolmen kasvoidentiteetin välille. Koehenkilöille näytettiin tietokoneelta 1, 2 tai 4 kasvoärsykettä, minkä jälkeen esitettiin yhdet uudet kasvot. Tehtävänä oli säätää erikseen kasvojen ylä- ja alaosa vastaamaan mahdollisimman tarkasti aiemmin samassa paikassa ollutta kasvoa. Laskimme tuloksista vastausvirheen ja korrelaation kasvon ylä- ja alaosien välille. Ärsykkeiden määrälle, orientaatiolle ja kasvon osalle löydettiin tilastollisesti merkitsevä vaikutus vastausvirheeseen. Inversion ja muistikuormituksen kasvun nähtiin heikentävän kasvojen muistamisen tarkkuutta. Havaitsimme korrelaation kasvojen ylä- ja alaosan muistamisen välille, mikä kertoo holistisesta edustuksesta. Inversio siis heikensi vastaustarkkuutta ja laski korrelaatiota, mikä tukee teoriaa holistisesta prosessoinnista ja aikaisempaa tutkimusta. Tulokset antavat uutta tietoa kasvojen holistisuudesta työmuistissa, jota ei aiemmin ole paljon tutkittu.

Työmuistissa säilötty informaatio heikkenee nopeasti ajan kuluessa, mutta vielä ei tiedetä, mikä unohtamisen aiheuttaa. Yhden hypoteesin mukaan ajan myötä tapahtuvan unohtamisen aiheuttaa satunnaiskohinan lisääntyminen muistiedustuksissa. Lisäksi on epäselvää, toimiiko sama unohtamisen mekanismi sekä yksinkertaisilla että monimutkaisilla ärsykkeillä. Teoriaa kohinan kasvamisesta ajan myötä testattiin neljässä tutkimuksessa, joihin osallistui yhteensä 57 koehenkilöä. Ärsykkeet sisälsivät sekä matalan että korkean tason ärsykkeitä: ärsykkeinä käytettiin Gabor-viivastoista koostuvia kuvioita, paikkataajuuksien suhteen vaihtelevia viivastoja, radiaalitaajuuskuvioita ja kasvokuvia. Kaikissa kokeissa esitettiin kaksi ärsykettä, joiden esityksen välissä oli lyhyt, vaihtelevan pituinen muistiaika. Koehenkilöiden tehtävänä oli vastata, olivatko ärsykkeet samanlaiset vai erilaiset. Sisäistä kohinaa mitattiin menetelmällä, jossa jokainen koekerta esitettiin kaksi kertaa. Sisäisen kohinan määrä estimoitiin laskemalla, kuinka usein koehenkilöt antoivat saman vastauksen identtisiin ärsykkeisiin. Ärsykkeisiin lisättiin myös ulkoista kohinaa, jonka määrä satunnaistettiin. Psykofyysisen käänteiskorrelaation keinoin korreloimalla kohinan visuaaliset piirteet ja koehenkilön vastaukset estimoitiin, mitä ärsykkeiden piirteitä käytettiin muistitehtävässä. Sisäisen kohinan havaittiin kasvavan muistajan ollessa pidempi sekä matalan että korkean tason tehtävissä. Käänteiskorrelaatioanalyysin mukaan piirteiden painotus ei muuttunut muistiajan kasvaessa. Tämä tulos viittaa siihen, että sisäinen kohina vaikutti ärsykkeiden unohtamiseen, sillä kohina heikentää jokaista muistissa säilöttyä piirrettä yhtä paljon. Tutkimuksen perusteella sisäinen kohina on todennäköinen mekanismi työmuistissa tapahtuvassa unohtamisessa, ja sama mekanismi pätee todennäköisesti sekä matalan että korkean tason muistiedustuksilla.

Previous research has focused on how the personality of miniature wargame players differ compared to players of other games and how personality is linked to motivations for engaging with the hobby, however, there is no research exploring how personality can be expressed within the game itself. This study explores connections between player personality traits and faction choice to better understand how different aspects of personality are linked to individuals’ gaming preferences and practices. The Ten Item Personality Inventory (TIPI) was administered to 706 self-selected respondents (97.3% male) who also disclosed their first and most beloved faction in the game Warhammer Fantasy Battle. Results suggest that personality traits are associated with the choice of first faction, specifically in the personality trait dimensions of conscientiousness, openness to experience and emotional stability, showing significant differences in personality traits between players, with effect sizes indicating practical significance. Results are discussed in light of previous research, along with practical implications and possible future research directions.

The increasing prevalence of dementia, which currently has no cure, is a challenge for healthcare systems. Previous research shows that music can support mood, cognitive, and social well-being for persons with dementia (PWDs). However, many challenges remain in the implementation of music in dementia care. Using a randomized controlled trial (RCT) design, this study aims to determine the applicability and efficacy of digital music rehabilitation for dementia in home and care home settings. The sample will comprise 192 PWDs across the dementia care continuum (PWDs living at home and PWDs living in care homes; N=96 each). Home care and care home participants are randomized into three groups (digital music intervention [DMI], conventional music therapy [CMT], standard care; N=32 each). The DMI and CMT comprise passive and active engagement with music in groups over 10 weeks (2x60 min sessions/week). To investigate the efficacy of music interventions in dementia, PWDs complete measures of cognitive functioning, mood, and quality of life, which are assessed at three time points over 6 months. To explore neural factors and individual music skills that may influence music interventions in dementia, PWDs complete structural and functional MRI measurements and a novel music battery at baseline.