Helatorstaina 8.5.
1997 Hiidenkiertäjien kisoissa liukastuin maassa makaavaan märkään
muutaman sormen vahvuiseen rankaan, ennestään terve polvi vääntyi
ulospäin sivulle, kiertyi, kuului napsahdus. Epäilin oikean polven nyt olevan jotakuinkin
samassa kunnossa ellei vielä pahemmassa kuin vasen oli ollut reilu
vuosi sitten. Ensiapupaikalla polvi pantiin jäihin ja minut kuljetettiin
kilpailukeskukseen ja sieltä lähdin sairaalan päivystykseen,
jossa otettiin röntgenkuvia, annettiin
kepit ja jalkatuki. Parin päivän kuluttua Syvähuokon vastaanotolla
sormituntuma antoi aihetta
epäillä eturistisiteen katkenneen. Kävin vielä magneettikuvassa,
jossa ristisiteen lähes täydellinen katkeaminen vahvistui. Polvi päätettiin
leikata heti, koska
sivusiteen ja nivelkapselinkin epäiltiin revenneen. Jos nuo muutkin
repeämät olisivat osoittautuneet tosiksi, eturistide olisi korjattu vasta
toisessa leikkauksessa syyskesällä.
Leikkaus tehtiin 14.5., tällä Leikkauksen kuluessa ilmeni, ettei eturistisiteen katkeamisen lisäksi muita merkittäviä vammoja ole, sivuside on vain venähtänyt. Uusi ristiside päätettiin rakentaa samantien samalla tavalla kuin viimeksi. Värillisiksi muutetuissa röntgenkuvissa näkyy ruuvien ja metallihakasten lisäksi tälle kertaa myös luiskertelemassa dreeni eli laskuputki, joka pitkin haavasta pääsee veri ym. neste ulos. Dreeni poistetaan leikkausta seuraavana päivänä.
Värjätyt pienet kuvat nuolien kera ovat magneettikuvia oikeasta polvestani. Punaiset nuolet osittavat, missä eturistisiteen pitäisi kulkea yhtenäisenä tummana nauhana, kuten mustavalkoisessa kuvassa ehjästä eturistisiteestä. Vihreä nuoli osoittaa ehjää takaristisidettäni. Kuvat otti Medimagneetti Oy.