Vasemmasta polvesta kuluu naps 1996

Tuurini kääntyi tammikuussa 1996: seuran salivuorolla muistelin koulun pihalla leikittyjä leikkejä ja kokeilin, pystynkö vielä hyppäämään kahdelta jalalta ilman vauhtia itseni ympäri täyden kierroksen. Motoriikka ja massa lienevät kehittyneet epäsuotuisaan suuntaan, sillä tuosta ala-asteella jokapäiväisestä tempusta seurasi alastulo polvi voimakkaassa kierrossa, polvesta kuuluva napsahdus ja äkillinen tuska. Koska en tiennyt pahasta urheiluvammojen maailmasta mitään, arvelin, että joku osa oli napsahtanut väärään asentoon ja takaisin paikalleen.euraavana yönä polvi muuttui kipäksi, eikä sitä voinut taivuttaa suuntaan eikä toiseen. Ulkoisesti se ei ollut kuin hiukan turvonnut. Koska en pystynyt kävelemään, menin päivystävään sairaalaan tarjoamaan polvea ihmeteltäväksi. Siellä otettiin röntgenkuvia, todetiin, että luut ovat ehjät ja poistettiin polvesta nestettä. Nesteen poiston jälkeen polvi alkoi toimi kohtuullisesti, ja parani aika pikaisesti. Ainoa, mikä jäi vaivaamaan, oli omituinen pettäminen aina välillä.

Kahden kuukauden kuluttua varasin ajan ortopedille ja menin polvea näyttämään. Tuomio oli eturistidevamma, johon ortopedi suositteli leikkausta, koska olin vielä suhteellisen nuori ja halusin edelleen liikkua. Koska minulla on suunistuksen lisenssivakuutus, hän suositteli yksityistä puolta ja Ismo Syvähuokoa, joka leikkasi Diakonissalaitoksella. Kävin Syvähuokon vastaanotolla, ja viikko ensimmäisen ortopedin luona käynnistä olin jo leikkauspöydällä. Eturistideleikkaus on hyvä tehdä kudosten rauhoituttua vamman jälkeen, joten parin kuukauden viivästys oli oikeastaan aika sopiva. Polvilumpion sääriluuhun kiinnittävästi jänteestä (jokainen voi tutkiskella omaa polveaan ja löytää tuon paksun, lumpiosta alaspäin jatkuvan jänteen) leikattiin suikale, joka molempiin päihin otettiin luupalaset mukaan. Tämä suikale kiinnitettiin sääri- ja reisiluihin porattuihin kanaviin titaaniruuveilla uudeksi ristisiteeksi. Ajan mittaan luupalaset luutuvat kiinni ja kanavat umpeutuvat, ja ristisiteestä tulee tukeva. Ruuvit jäävät jalkaan. Lumpiojänne kasvaa vähitellen takaisin lähes entiseen paksuuteensa. Ruuvit ja metallitikit näkyvät mukavasti oheisissa röntgen- ja valokuvissa.

Jalka oli heti herätessäni kytketty koneeseen, joka koukisti ja ojensi polvea edestakaisin. Koukistuksen piti olla irvistelemättä 90 astetta ennen kotiinpääsyä. Leikkausta seuraavana päivä kotiuduin sairaalasta ilman polvitukea, kepit apunani, mutta sain astua leikatulle jalalle sikäli kuin kipu antoi periksi. Keppejä käytin vajaan viikon. Kotijumppaohjeet ja vannotukset niiden noudattamiseksi sain sairaalasta ensieväiksi. Polven koukistusta, jalan nostelua suorana ja sen sellaisia liikkeitä oli ohjelmassa pari kertaa päivässä. Parin viikon kuluttua leikkauksesta tikit, tai oikeammin metallihakaset poistettiin, alkoi kuntosaliharjoittelu ja vesijuoksu fysioterapeutin johdolla. Sairasloma kesti kuukauden. Leikkauksen jälkeen alkuvaiheessa polven ei mennyt ihan suoraksi eikä varsinkaan koukkuun. Pakaraan kantapään sai kolmen ja puolen kuukauden kuluttua leikkauksesta. Ensimmäiset pari kuukautta jalan kanssa täytyy olla varovainen, ettei rakennettu ristiside luisu pois paikaltaan, vahingoitu tai katkea. Täyden vahvuuden uusi nivelside saavuttaa vasta, kun siihen on kehittynyt normaali aineenvaihdunta. Tämä kestää pari vuotta, mutta vuoden kuluttua on saavutettu normaaliin liikuntaan riittävä lujuus. Vuoden kuluttua leikkauksesta kävin viimeisessä tarkastuksessa ja polveni sai terveen paperit. Maaliskuun puolessa välissä liukkaat kelit hellittivät sen verran, että uskalsin kokeilla juoksemistakin. Se sujuikin aika hyvin alusta asti, polvi ei juurikaan kipeytynyt. Huhtikuun puolen välin jälkeen kävin ensimmäistä kertaa kuntorasteilla, sitten seuran leirillä juoksin neljä harjoitusta ja kävin Isotonicissa. Polvi kesti nämäkin, toimi metsässä kunnolla eikä tullut kipeäksi.

Polvien valikkosivulle