Itseohjautuvaa oppimista

 

Seuraavassa esitän poimintoja Tievie-koulutuksen oppimis- ja työtehtävistä (reaktiopaperit, seminaarit, verkkotehtävät jne.), jotka ovat ohjanneet minua ammatilliseen kasvuun sekä tietojeni että taitojeni tietoiseen ja tiedostamattomaan käyttämiseen kehityshankkeeni hyväksi:

I Kevät

Orientaatiojakso eli lähtötason ja vahvuuksien määrittelyä

Omaan työskentelyyni liittyy vahvasti itseohjautuvuus, joka toimii oman työskentelyni peruspolttoaineena. Työskennellessäni itseohjautuvasti, voin yhdistää itseeni moniakin positiivisia kuvauksia kuten eteenpäinpyrkivä, varma, ohjaava ja jopa tehokaskin. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut yhä paremmin suunnittelemaan ajankäyttöä ja työskentelyäni. Tekniset taidot sähköisten oppimisympäristöjen rakentamisessa ja sisällön tuottamisessa ovat nekin parantuneet tuntuvasti, joskin juuri tälle alueelle haluan suunnata jatkossakin uteliaisuuttani ja oppimispotentiaaliani. Kehittyminen työssä ja työn ulkopuolella (ehkä niitä ei kannata aina niin jyrkästi yrittää erottaa toisistaan) sekä jaksaminen tarkoittaa ennen kaikkea positiivista suhtautumista oppimiseen. Positiivinen oppimisnäkökulma mahdollistaa ennakkoluulottoman osallistumisen haasteellisiin tilanteisiin ja kokemusten kumuloitumisen.

Oulun lähiseminaarin antia

Kasvatustieteilijänä prof. Soinin ajatukset oppimisen luonteesta, yksilökeskeisyydestä ja yhteisöllisyydestä kiinnostivat. Mielenkiintoista olisikin tutkia muutoksia epistemologissa uskomuksissa (vrt. Schommer) ja tiedonmuodostussa esimerkiksi opettajohtoisen luento-opetuksen ja verkkopohjaisen opetuksen välillä. Kysessäni vastaavien tutkimusten olemassaoloa Suomessa ei prof. Soini osannut suoraan nimet. Nämä Oulun lähiseminaarissa itäneet varhaiset tutkimusajatukset ovat aktualisoitumassa kansainvälisessä tutkimushankkeessa syksyllä 2005, joka on mainittu myös erityispedagogiikan tutkimusstrategiassa.

Oulun seminaarissa käsitellyt käsitteet metatieto ja oppimisaihiot sivuavat läheisesti omaa työstämis- ja oppimisprojektiani ja jäsentävät hyvin aiheeseen liittyvien käsitteiden käyttöä. Verkkokurssien suunnittelun ja kehittämisen näkökulmasta lukemani artikkelit olivat minulle ensinnäkin erittäin informatiivisia ja auttoivat aloittelijaa jäsentämään käytössä olevia käsitteitä suhteessa toisiinsa (verkkokurssi, oppimismateriaali, oppimisaihiot, jne.) ja toiseksi artikkelit olivat myös käytännön suunnittelutyöhön liittyen erittäin praktisia ohjeita tarjoavia. Ongelmaksi näen juuri oppimisaihioiden näkökulmien mahdollisen suppeuden. Jos oppimismateriaaleja ei ole luotu tietty oppimiskäsitys tai teoria mielessä, on vaikeaa yhdistää materiaalia ilman radikaalia muutosta omiin tuotoksiin. Näkisin myös, että toisten henkilöiden (ei niin tunnettujen tekijöiden) luomien materiaalien käyttäminen aiheuttaa aina suurta asiantuntijapainetta kyseisen materiaalin käyttäjältä. Hän on loppujen lopuksi vastuussa järjestämänsä kurssin sisällöstä (kuten tietysti kaikista muustakin opettamastaan).

Metatiedon luominen, aineiston luokittelu ja sen laadun tarkkailu ovat tervetullut lisä verkossa julkaistujen materiaalien ja niiden sisältöjen luottavuuden tarkkailemiseksi. Omassa työssäni olen harvoin vaivautunut tarkistamaan opiskelijoiden verkosta poimimia lähteitä, vaikka usein tiedon laadun tason kanssa on ollut vähän niin ja näin. Oman projektini näkökulmasta voin kuvitella, että laadullisen tarkkailun läpäissyt metatieto voi tarjota selvän parannuksen tässä suhteessa.

Oman tieteenalan näkökulmasta olisi mielenkiintoista lähteä luomaan erityispedagogista metatietokantaa, jota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi ongelmakeskeiseen oppimisessa.

Pedagoginen muutos -verkkojakso

Käytännön ongelma hankkeeni osalta on alun tyhjiö, joka muodostuu seuraavista pääongelmista: 1) Sisällöllisestä ongelmasta. Meneillään oleva ops-työ sitoo kädet suunniteltavien opintojaksojen, -kurssien ja opintokokonaisuuksien osalta ja 2) Teknisestä ongelmasta. Kokemukset omien verkkokurssien tekemisestä ovat rajallisia.

Tästä kuvailemasani käytännön ongelmasta muodostuu myös pedagoginen itseohjautuvuuteni ongelma eli mistä lähteä liikkeelle. Ongelman varjoa pidensi entisestään verkkokeskustelussa saamani ensisijaiset ohjeet aloittaa sisällön ja tavoitteiden suunnittelusta.

Verkkokeskustelujen avulla tehtäväni/ongelmani vähitellen jäsentyi helpommin eri osa-alueita käsittäväksi kokonaisuudeksi, joista pystyin hahmottamaan muutamia erillisiä juonteita, joihin voisin paneutua. Etenkin Pian ehdotukset verkkosivujen käyttötarkoituksesta antoivat toimivan ajattelutyökalun, jonka avulla voin aloittaa tehtäväni ongelmien erittelyn (olen sisällyttänyt em. ohjeistuksen työskentelysuunnitelmaani).

Jotta työskentely verkko-opetuksen työstäminen työstämisen takia ei jäisi itsetarkoitukseksi, olen myös miettinyt, että työskentelyllä tulisi olla teoreettinen lähestymistapa ja ohjenuora. Ilmeisesti tästä näkökulmasta pedagogisessa muunnoksessa–verkkojaksossa on osaltaan kysymys eli oppimateriaalien ja oppimisympäristöjen luojan työtä tulisi ohjata myös pedagoginen tietämys. Omaksi ohjenuoraksi valitsin PBL (Problem-Based-Learning) –teorian. ”Ongelmakeskeinen oppiminen” on oppimista (ja samalla oppimisen suunnittelua) ohjaava teoria, joka tarjoaa hyvin perusohjeistusta myös oppimateriaalin ja oppimisympäristöjen suunnitteluun. Kaikki liittyy kaikkeen eli ohessa jo aikaisemmin tekemäni powerpoint-esitys PBL-teoriaan liittyen.

Kevään itseohjautuvan oppimisen loppusaldona oli muokkautunut ajatuksia miten järjestää teoriapohjaisesti verkko-opetusta, miten toimia optimassa, osallistua verkkokeskusteluun ja miltä tuntui olla verkko-ohjattuna opiskelijana. Kaikki hyödyllisiä kokemuksia tulevia työtehtäviä ajatellen.

II Syksy

Jyväskylän lähiseminaari

Ajoittui ajankohdallisesti samaan aikaan työpaikkavaihdokseni kanssa. Tässä vaiheessa Jyväskylä seminaarissa oli vaikeuksia muodostaa selvää kuvaa siitä, miten käsittelyt aiheet voisivat liittyvä omaan tvt-projektiini. Pääsin kuitenkin osallistumaan seminaarin.

Teknologinen muutos -verkkojakso

Skenaariotyöskentely oman projektin ja ryhmämme "Riittävä jopi" osalta oli mielenkiintoinen projekti, joskin oma työpanos ryhmän eteen jäi kaikesta muusta työtoiminnasta johtuen vähäiseksi. Tarkemmin ajatellen ehkä alintajuntaisella tasolla teknologinen muutos -verkkojaksolla työstetty skenaarityöskentely ja Helsingin seminaaria varten käsitellyt Rosenin kalvot siirtivät ajatuksiani tulevan erityispedagogiikan yksikkökohtaisen strategiatyöskentelyn pariin.

Viiden vuoden päähän ulottuvan skenaarion hahmottaminen ei välttämättä ole vaikea prosessi, jos lähtökohdaksi ottaa viimeisen viiden vuoden aikana tapahtuneen yksilöllisen teknologiatietämyksen ja teknisen kehityksen etenemisen teemani ympärillä. Teknologia-avusteisen opetuksen kehityksen tiellä tulee aina olemaan ongelmana sovellusten käyttöönoton nopeus yksilötasolla (opettaja – ja oppilastasolla). Vaikka sovellutukset olisivat jo vuosia valmiina, kestää oman, ennalta määräämättömän aikansa ennen kuin sovellutukset löytävät tiensä käyttäjille. Niistä tulee olla selvästi hyötyä ja riittävän monta potentiaalista käyttäjää myös opettajakunnassa.

Tästä syystä teknologian omaksumisen ja asenteiden muuttumisen prosessi on edelleen edessä myös yliopiston henkilökunnan osalta. Hyvänä esimerkkinä oli juonneryhmässämme käyty keskustelu erään yliopiston tietotekniikan laitoksen opetusmenetelmistä, joissa hyödynnetään edelleen hyvin perinteistä passiivista tiedonjakamista tyyliin mustaa valkoisella.

Samanlaista ”verkkaista” edistymistä on havaittavissa myös oman tieteenalani teknologia-avusteisen opetuksen käyttöönotossa. Esimerkiksi yksikköni opiskelijoiden tiedotustilaisuudessa (16.08.2004) mainittiin mahdollisuudesta, että joku opintojakso saatetaan toteuttaa osittain verkkoympäristöjä hyödyntäen. Tässä vaiheessa ollaan juuri ja juuri päästy siihen vaiheeseen, että luentorungot esitetään powerpoint-dioina. Toisaalta hidas käyttöönottoprosessi karsii pois epäonnistuneet versiot.

Tästä lähtökohdasta käsin voisin hahmotella kehityksellisen jatkumon, jonka viisivuotisen aikajanan päättyessä ollaan tilanteessa, jossa yksikkömme yliopistolehtorit ja tuntiopettajat hyödyntävät ja tuottavat verkko-opetusta noin yhden opintojakson verran vuodessa verkkoon. Vahvimpana muutosvoimana toimii sosiaalinen paine. Verkkotyöskentely tulee edelleen tässä vaiheessa toimimaan ensisijaisesti vaihtoehtoisena mahdollisuutena suorittaa tenttejä, oppimistehtäviä ja niin edelleen.

Avoimen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksien rooli verkkokurssien tuottajana ja tarjoajana kasvaa edelleen verrattuna yliopisto-opetukseen.

Verkko-oppimista tukevat oppimismateriaalit (aihekohtainen metatieto ja oppimisaihiot) keskittyvät luultavasti tukemaan entistä tehokkaammin tieteenalakohtaisten resurssien keskittämistä. Teknologian puolella kehityksen akseleraattorina voivat toimia multikansalliset ohjelmistojätit, jotka voivat taivutella verkko-opetusympäristömarkkinoita tiettyyn yhteensopivaan formaattiin.

Helsingin lähiseminaari

Projektini "Erityispedagogiikan tvt-strategia 2005-2009" sai alkunsa Helsingin lähiseminaarissa. Strategiatyöskentelyä pohjustivat erityisesti Prof. Pohjosen konkretisoiva strategiaesitys ja oman erityispedagogiikan yksikön laitostasoisen strategian etäisyys.

Helsingin seminaaria varten työstettävä reflektiopaperi verkko-opetuksen kehitysvaiheesta antoi hyvän lähtökohdan pohtia oman yksikön tilannetta ja nähdä tvt:n opetuskäytön kehityksellisenä jatkumona. Analyysi yksikön tämän hetkinestä kehitysvaiheesta vastaasi oman arvioin mukaan Rosen kuvaamaan ensimmäistä kehitysvaihetta. Verkkokursseja tiedostetaan olevan ja verkko-opetuksen järjestämiseen yksikkönä on alustavalla tasolla valmistauduttu.

Eli tilanne erityispedagogiikan yksikössä on selkeästi Roosenin kuvaamassa Exploratory -vaiheessa, vaikkakin voin kyllä todeta, että kaikki kaikkia Rosenin vaiheelle maarittelemiä asioita ei välttämättä ole mukana. Toisaalta yksikkömme johtaja on hyvin edistyksellinen myötämielinen tvt-työskentelyn kehitykselle ja hän itsekin ohjaa esimerkinomaisesti joitakin seminaareja erilaisten oppimisalustojen kautta (esim. BSCW). Myös muutamille järjestämilleni verkkopohjaisille kursseille on myönnetty siunaus. Ensi vuoden tutkintusuunnitelman uudistukseen on myös kirjattu uudet sisällöt ja tavoitteet aineopintovaiheessa suoritettavalle Viestintä- ja tiedonhankinnan kurssille. Kurssin tavoitteena on tieto- ja viestintätekniikan perustaitojen syventäminen ja tutustuminen vähintään yhteen verkkopohjaiseen oppimisalustaan. Tvt -strategian kehittämishankkeen kuten myös –opetuskäytön kehittämisellä on myönnetty olevan tilaus. Tästä syystä voidaan kai todeta, että joitakin piirteitä Rosenin support-vaiheestakin on niin sanotusti ilmassa. Laadulliseen tason nousuun kuitenkin vaadittaisiin Roosenin mukaan riittävän pitkiä hankkeita ja visioita, joissa tieto- ja viestintatekniikan kehittyminen olisi asetettu selvästi tavoitteelliseksi, johon päästään asetettujen osatavoitteiden avulla.

Tähän päämäärään yksikössämme voitaisiin ryhtyä esimerkiksi kartoittamalla mikä on a) laitteiston ja niiden opetuskäyttö tämän hetkinen tila, b) millainen on opetusteknologian käytön tue tarve nyt ja tulevaisuudessa, c) mikä on tvt-koulutuksen tila (tarjonnan vs. kysyntä), d) miten yksikkömme henkilökunta arvioi tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittyvän vuosina 2005 – 2009 ja e) mitkä ovat heidän uhkakuvansa tvt-opetuskäytön suhteen. Tällaisen kartoituksen avulla voitaisiin tehdä tavoitteellinen suunnitelma tvt:nkehittämiseksi, johon itse asiassa omassa hankkeessani pyrinkin.

 

III Talvi

Organisatorinen muutos -verkkojako

Suoritin organisatorien muutos verkkojakson korvaavana tehtävänä. Tehävä tuki hyvin strategiahankkeeni valmistelua ja toteutusta. Työstäessäni verkkojakson korvaavaa tehtävää pystyin muodostamaan käsityksen strategiahankkeen valmisteluun liittyvistä elementeistä, yksikkömme lähtötasosta ja strategisessa suunnittelussa huomioitavista osatekijöistä.

Seuraavassa tehtävän avulla rakennettua tietopohjaa:

Orientaatio-osuus sisältää hyvin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittäminen keskeiset tavoitteet johon aiheellisesti liitetään myös lisäksi kirjattuna entisistä käytännöistä luopuminen. Tämä viimeksi mainittu usein unohdetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytäntöjä suunniteltaessa. Kun kehitetään ja otetaan käyttöön jotain uutta täytyy olla valmis myös luopumaan jostain. Strategiamateriaaleista löytyy hyvin suunnitteluun liittyviä työkaluja. Havainnollistava kaavio on Pohjosen luennollaankin esittelemä kaavio Strategian vaiheistamisesta ja strategista toimenpiteistä jolla saadaan esiin mahdolliset strategiset kehityslinjat. Myös tulevaisuustaulukko ohjaa hyvin strategian suunnittelusta.

Opettajien ja opetushenkilöstön tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaamiskartoitukseen sivuilta löytyy myös näppäriä työkaluja, joissa on hyvin määritelty osaamistasoon liittyvät taitotasot: peruskäyttötaidot, oman asiantuntijuuden kehittäminen jne. Samoin sivuilta löytyy toimintaympäristössä tarvittavien laitteiden tilanteen kartoitukseen ja kuvaukseen lomakkeita.

Sinällään koko ajatus, että tietoviestintätekniikan käyttöönottoa suunnitellaan uusliberalistista tehokkuusajattelusta lähtien, on ontuva. Markkinahevosen suitsien sovittaminen yliopisto-opetukseen ei ole millään lailla perusteltua. Järkevämpää olisi ottaa kehityksen lähtökohdaksi tekniikan hyödyntäminen, itseohjautuvan oppimisen tukeminen, esimerkiksi yksilö- oppimisympäristön yhteensopivuuden näkökulmasta (Eccles & Wigfield 1993) ja erilaisten oppijoiden huomioon ottaminen opetuksessa.

Sama kilpailuhenkisen ilmapiirin ja tehokkaan toiminnan virittäminen on myös taustalla Kimmo Kuortin ”BENCHMARKING YLIOPISTOJEN KEHITTÄMISEN TYÖKALUNA” -artikkelissa. Kyseessä on huippu-urheilun mekanismien ujuttamisesta yliopistokäytänteisiin. Tavallaan seurataan tai analysoidaan mallisuoritusta, jonka perusteella omaa organisaatiota pyritään kehittämään mahdollisimman tehokkaaksi (perusurheilupsykologiaa sovellettuna organisaatiotasolle).
.
Strategiarvioinnin sovellutuksia oman hankkeen näkökulmasta. Seuraavassa muutamia poimintoja Loimaan strategiahankkeen analysoinnista, joilla arvioin olevan arvoa omassa strategiahankkeessa.

Arivio siitä, että kaikilla opiskelijoilla on taito hyödyntää tietoverkkoja tiedonhankinnassa, tiedonhallinnassa ja viestinnässä ja se, että ympäristösosiologian informaatiolukutaidon opetus on osa pedagogisesti laadukasta ympäristösosiologian opetusta on sen sijaan varsin realistista. Strategisesti toteutus on suunniteltu johdonmukaisesti asettamalla tavoitteeksi opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan taitojen parantaminen opiskelun alkuvaiheessa järjestettävillä kursseilla. Tässä suhteessa tulevaisuuden kuva on järkevä. Sen sijaan se, että rivilehtorit ja muu henkilökunta saataisiin viidessä vuodessa sitoutettua uusien/vaihtoehtoisten verkko-opetusmenetelmien käyttöön, lienee hieman naiivin optimistista. Tämän voin todeta muutamassakin yliopistossa työskennelleenä. Toki tavoitteen asettelu täytyy tietenkin suunnitella lähtökohdista käsin arvioituna ja ilmeisesti Loimaan ympäristösosiologian laitoksen henkilökunta edustaa uudisraivaajamaista taiteluhenkeä ja joustavuutta uusiin oppimismenetelmiinsitoutumisessa.
Vision ja tulevaisuuden kehityksen kannalta esitetyt painopistealueet ovat erittäin keskeisiä peruskehitysalueita. Jos kyseiset osa-alueet jäävät kehittämättä on koko strategialta ikään kuin vedetty matto alta. Tässä kohtaa olisi vielä hyvä mainita, että suunnittelutyö kannattaa nivoa opetussuunnitelmatyön kanssa yhteen, jolloin myös sekä opiskelijoille että laitoksen henkilökunnalla tulee kehityslinjat selväksi. Opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan opiskelutaitoja tulee parantaa ympäristösosiologian sisällöllisessä kontekstissa ei irrallaan. Henkilöstön koulutuksen osalta olisi ehkä syytä mainita, että laitostasolla toimii ”tuutori” tai ”mentori”, joka ohjaa, avustaa ja suuntaa henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehitystä sekä uusien käytänteiden tiedotuksesta. Tällaisena henkilönä voisi toimia esimerkiksi yksi laitoksen (tai yksikön) assistenteista, joka olisi perehtynyt tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksiin tukea laitoksen virtuaalisen toiminnan kehittämistä.
Toimenpiteissä kuvataan tarkasti kehitettävät osiot opiskelijoiden, opettajien ja oppimisympäristöjen osalta. Näin toimenpiteet kohdentavat työskentelyn osatavoitteisiin, jotka auttavat tietostrategiaan kirjattujen painopistealueiden toteutumista ja koordinointia nykyiseen opetus- ja opiskeluympäristöön.
Laitokseen tulevaisuus näyttää ilmeisen hyvältä, jos laitoksella on taloudelliset resurssit (kuten strategiasta päätellen voi olettaa) toteuttaa strategiaansa. Tulevaisuuden kuvaan kuuluvat visiot a) joustavasta opiskelusta, b) tieto- ja viestintätekniikan käyttötaidoista opetuksessa ja opiskelussa c) strategisen ajattelun vahvistamisesta, d) tutkintovaatimukset ja opintojen ohjaus, e) tukipalveluista, e) tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja verkko-opiskelun tutkimusta ja f) ohjelmistot ja laitteet käytöstä opetuksessa ja opiskelussa


Korvaavan tehtävän avulla perehdyin myös laitostasoiseen tvt-strategiaan, jonka pääasiallisen sisällön esittelen seuraavassa. Laitostasoisen strategian analysointi ja arviointi ohjasi erittämään yksikkömme omaa strategiahanketta ihmis- ja käytännönläheisempään suuntaan.

Koska yksiköllämme ei ole tvt:n opetuskäytön strategiaa esittelen tässä laitoksemme strategiaa, jonka olemassaoloa ei juuri kukaan tunnustanut tuntevan yksikössämme. Käännyttyäni laitoksen puoleen pääsin sen alkulähteille. Heikosta tietämyksestä voi tehdä johtopäätöksen, että strategiapaperia on ollut harvakseltaan käytössä. Puolustuksena täytyy todeta, että yksikkömme väki on ollut viimeaikoina vaihtuvaa, joten varsinaista vastuuhenkilöä ei ole juuri tälle osa-alueelle osoitettu (ennen kuin menin aukaisemaan suuni). Soveltavan kasvatustieteen laitoksen (eli myös yksikkömme) strategia-ajattelua ja tavoitteenasettelua ohjaavat Helsingin yliopiston tietostrategia. Soveltavan kasvatustieteen laitoksen (ent. opettajankoulutuslaitos) strategiatyö perustuu vuonna 2000 tehtyyn KaTTi –asiakirjaan. Ilmeisesti päivityksiä strategiapaperin osalta ei ole suorittu lähiaikoina.
Mielenkiintoista on havaita, että heti asiakirjan ensimmäisillä riveillä painotetaan, että yliopistosta valmistuvilla opettajilla tulisi olla tarkoituksenmukaiset tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taidot. Meidän yksikössä ei varsinaisesti olla kovinkaan huolestuneita tämän asianlaidan täyttämisestä, joskin meillä on kurssi ”Viestintä ja tiedonhankinta”, jonka johtaminen on onneksi kontollani. Näin strategiset tavoitteet täyttyvät tältä osin (ainakin uusien opiskelijoiden kohdalla).
Yleistä vertailua:
Opettajankoulutuslaitoksen strategiassa kerrotaan hyvin tietostrategiatyön prosessista (miksi, miltä pohjalta ja kenelle), joka jää vähemmälle huomiolle Loimaan vastaavassa raportissa (ilmeisesti meillä on koulutuksen myötä riittävästi tietoa tietostrategiaprosessista). On myös mielenkiintoista havaita, että tietostrategiatyöprosessin (soveltavan…) kuvauksessa painotetaan, että tietostrategian ja laatimisessa ja jatkuvassa kehittämisessä on otettava erityisesti huomioon, että yliopisto-opetus perustuu tutkimukseen. Nyt luettuani noita strategiapapereita ja keskustelupalstoja ei muistu mieleeni kovinkaan montaa esimerkkiä, jossa strategian laatimisessa olisi painotettu tutkimuksen ottamista mukaan strategian kehittämisessä. Tässähän olisi juuri oiva paikka tutkia miten oppimista (oppilas- ja ongelmakeskeisyys ja/tai/vai parempi kokonaisuuksien hallinta?) tapahtuu tvt-kautta. Esimerkiksi onko jotkin jaksot parempi suorittaa verkossa (esim. opetusharjoittelun ohjaus, joka toimii hyvin myös verkossa vrt. Joensuun yliopisto). Kun kehitellään ja suunnitellaan uutta, on ehdottomasti testattava mikä on toimivaa ja mikä ei, ennen kuin aletaan luopua jostakin, joka on jo todettu toimivaksi.
Mielenkiintoista olisi nähdä nyt vuoden 2004 päättyessä tehty (tai tekeillä oleva) raportti/arvio tietostrategian täytäntöönpanon onnistumisesta. Onko strategian avulla päästy toimintaan ja toimintayhteisön uudistumiseen? Luulen, että vasta tutkintorakenneuudistuksen myötä päästään selviin muutoksiin (esim. Ajokortti), jotka mahdollistavan tehokkaammin tvt-strategioiden täytäntöönpanon.
Selvimpänä erona Loimaan yliopiston tieto- ja viestintätekniikan opetuksen ja opiskelun strategian ja soveltavan kasvatustieteen laitoksen strategian välillä on jälkimmäisestä puuttuva kappale visio (toisaalta soveltavan kasvatustieteen laitoksen tieto- ja viestintätekniikan käyttöä esitellään vuoden 2004 valossa, mikä ilmeisesti vastaa kyseistä visiointia).
Oman yksikön tilanne
Kun laitoksen strategiassa todetaan, että ”jokaisen aineryhmän ja työyhteisön jäsenen on tehtävä tilannearvio tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön nykytilasta ja asetettava itselleen tavoitteita” on kyseinen viesti ainakin kohdallani pyyhkäissyt ylitse. Kuulostellessani vastaavia kokemuksia muilta yksikkömme henkilöiltä, saan samansuuntaisia vastauksia. Tietotekniikkaihmiset tuntuvat tulevan ja menevän yliopistomaailmassa. Saatuaan jotain huomattavaa aikaan (tvt-strategian) he siirtyvät opinnäytteensä turvin suuremman rahan perässä syvemmille vesille.
Kun arvioin tässä lopuksi oman yksikkömme tilaa, voin kuvitella, että juuri tässä opetussuunnitelmauudistuksen kynnyksellä olisi mahdollista vielä saada jotain tvt-strategialinjauksia mukaan kyseiseen uudistukseen vedoten. Oman rooli ja henkilökohtaisten kokemukset (2003-2004 Joensuun yliopisto, 2004 – Helsingin yliopisto) liittyen tvt-strategiaprosessiin on toistaiseksi olematon. En ole myöskään kuullut kuulopuheita yksikön tai laitosten vastaavista työskentelyprosesseista.
Tilannekatsauksena voin todeta, että juuri tällä hetkellä elätän toivorikkaita ajatuksia tvt-opetuskäytön lisääntymisestä ja monipuolistumisesta. Keskustelut yksikön johtajan kanssa ovat tuottaneet hedelmällisiä myönnytyksiä vastaavan suunnitelman tuottamiseksi meidän yksikkömme tarpeista lähtien. On mielekästä, että TieVie-koulutuksella on selvästi kysyntää, mutta harmittavana takaiskuna voin kirjata kyseisen työn kaatuvan ikään kuin kaiken muun lisänä kontolleni.

 

III Kevät

Port-folio verkkojakso

Kevät 2005 oikeastaan käsittää Tievie-porfolio-verkkosivujen ja itse kehittämisehankkeen eli Erityispedagogiikan yksikön strategiapaperin (2005-2009) luomisen. Tuotokset puhukoon puolestaan.

 

Sivun alkuun

fdf