Tulostettava versio tuotettu 2008-01-08 15.14.31
Yleisopinnot ovat luonteeltaan yleissivistäviä, muita opintoja tukevia opintoja. Pakollisena vaadittavat yleisopinnot määräytyvät pääaineen mukaan. Ks. taulukko ja siinä Muut pakolliset opinnot. Yleisopintoja voi sisällyttää tutkintoon myös vapaasti valittavina opintoina.
Laajuus: Op: 10 Ov: 8
Sekä vanhan että uuden tutkintoasetuksen mukaan opiskelevien tulee suorittaa seuraavat kieliopinnot:
Kieliopinnot sisältyvät kandidaatin tutkintoon. Opiskelijan tulee korkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa:
1) suomen tai ruotsin kielen taidon (4 op/3 ov), joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka on tarpeen oman alan kannalta; sekä
2) vähintään yhden vieraan kielen (3 op/3 ov) sellaisen taidon, joka mahdollistaa oman alan kehityksen seuraamisen ja kansainvälisessä ympäristössä toimimisen.
3) äidinkielen opinnot (3 op/ 2 ov)
Muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä koulusivistyksensä saaneen opiskelijan on suoritettava kandidaatin tutkintoonsa suomea tai ruotsia 10-15 op, vierasta kieltä (kirjallinen ja suullinen taito) 3 op.
Kieliopintojen ajoittamista suositellaan kandidaatin tutkinnossa seuraavasti:
Laajuus: Op: 3 Ov: 2
Luennot (10 t) ja erikseen sovittavat kirjoitusharjoitukset sekä loppukoe.
Ruotsinkielisen koulusivistyksen saaneet opiskelijat suorittavat opintojakson SSKH:ssa, ks. http://sockom.helsinki.fi/studier/0708/?amne=gemensamma&kurs=71506#ope tus
Kaikki kieliopinnot sisältyvät kandidaatin tutkintoon.
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa perustutkinnon suorittaville pakollinen. Kurssille saavat osallistua vain valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijat.
HUOM! Läsnäolo ensimmäisellä luentokerralla on välttämätöntä!
I periodi ajalla 05.09.2007 - 10.10.2007:
II periodi ajalla 31.10.2007 - 05.12.2007:
III periodi ajalla 16.01.2008 - 20.02.2008:
IV periodi ajalla 12.03.2008 - 16.04.2008:
Kaikki kieliopinnot sisältyvät kandidaatin tutkintoon. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa perustutkinnon suorittaville pakollinen. Kurssille saavat osallistua vain valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijat.
Opintojakson tarkoituksena on tarjota opiskelijalle välineitä kehittää kirjoittamistaitojaan tieteellisten tekstien laatijana ja oman alansa asiantuntijana.
Kurssilla käsitellään tieteellisen kirjoittamisen ja sujuvan asiatyylin ominaispiirteitä sekä keskustellaan mm. kielikäsityksistä ja kielipolitiikasta. Kurssin suorittaminen edellyttää luentojen ja luentokuulustelun ohella itsenäistä työskentelyä, muun muassa kielenhuoltotietojen kertausta ja erikseen sovittavia kirjoitus- ja tiedonhakutehtäviä.
Luennot (10 t) ja erikseen sovittavat tehtävät sekä loppukoe.
Hyväksytty - hylätty
Laajuus: Op: 4 Ov: 3
Toisen kotimaisen kielen opintojen tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää oman alansa puhuttua ja kirjoitettua suomen/ruotsin kieltä sekä pystyy keskustelemaan alaansa liittyvistä kysymyksistä. Hänen tulee myös osata käyttää kieltä kirjallisesti omaan ammattialaansa liittyvissä tehtävissä. Toisen kotimaisen kielen opinnot voi suorittaa joko kielikokeella (suomi/ruotsi) tai kurssilla (suomi/ruotsi).
Katso suoritustapa kielikeskuksen opinto-oppaasta, joka on julkaistu Almassa: http://alma.helsinki.fi/tab/146
Kieliopintojen ajoittamista suositellaan kandidaatin tutkinnossa seuraavasti:
Kielitaidosta annetus lain edellyttämä tyydyttävä tai hyvä toisen kotimaisen kielen kirjallisen ja suullisen kielen taito.
Laajuus: Op: 3 Ov: 3
Opiskelija voi osoittaa tutkintovaatimusten mukaisen vieraan kielen taidon vaihtoehtoisesti seuraavissa kielissä:
Englannissa kurssin tarkoituksena on, että opiskelijat saavuttavat hyvän akateemisen ja työelämässä tarvittavan englannin taidon. Kurssi keskittyy lukemiseen, kirjoittamiseen ja/tai puhumiseen. Englannin taidon voi osoittaa tasokokeella tai kurssilla.
Espanjan, italian, ranskan, saksan tai venäjän opinnot koostuvat lukuvuonna 2005–2006 tekstinymmärtämisen ja suullisen taidon opintojaksoista. Opintojaksot voi suorittaa tasokokeella tai kurssilla.
Katso suoritustapa kielikeskuksen opinto-oppaasta, joka on julkaistu Almassa: http://alma.helsinki.fi/tab/146
Lisätietoa englannin suorittamisesta vieraana kielenä
Kieliopintojen ajoittamista suositellaan kandidaatin tutkinnossa seuraavasti:
hyväksytty - hylätty
Laajuus: Op: 5
Valtiotieteiden kandidaatin tutkintoon sisältyy pakollisena tieto- ja viestintätekniikan (tvt) opintoja 5 op. Valtiotieteellisen tiedekunnan tieto- ja viestintätekniikan opetus löytyy sivulta:
Pakolliset harjoitukset ja harjoitustyö
hylätty, 1-5
hylätty, 1-5
Kun kirjaudut ensimmäistä kertaa sisään mikroverkkoon, sinulta kysytään, haluatko vaihtaa salasanasi. Vastaa "Yes". Keksi itsellesi uusi salasana seuraavien ohjeiden perusteella:
Jos sinulla on vanhastaan tunnus yliopistolla, käy ensi töiksesi tekemässä itsellesi webct-tunnus , niin pääset ehkä tilaisuuden loppupuolella kokeilemaan tvt-ajokortin esitietokoetta. Uusilla opiskelijoilla tuo tunnus on valmiiksi tehty.
Kun olet päässyt tänne sivulle asti tvt-tutoroinneissa, olet luultavasti jo logannut mikroverkkoon ja vaihtanut salasanasi suullisten ohjeiden avulla. Kirjallisia ohjeita olisi löytynyt tvt-ajokorttimateriaaleista . Tärkeää alkuun on tietää:
Ensimmäinen tutustumiskohde on webmail-sähköpostiohjelma. Sitä käytetään www-selaimella osoitteessa http://www.helsinki.fi/webmail .
Webmail-ohjeita on johdantokurssin sivulla sekä tvt-ajokortin webmail-osastossa . Harjoituksissa on tarkoitus:
Tutustu tiedekunnan opinto-oppaaseen . Kurssien sivuilta pääset ilmoittautumaan oodiin. Käy kokeilemassa ilmoittautumalla tälle kurssille. Linkki tvt-opetukseen on oikeassa palkissa. Oodin sisälläkin on mahdollista etsiä kursseja, mutta pääasiassa ilmoittautumisiin, kurssipalautteisiin jne. on tarkoitus navigoida opassivujen kautta. Tutustu oppaan avustukseen (huomaa haut googlen kautta ja tulostettavan version selaus ja haku ctrl-F:llä)
Tilaisuudessa on tarkoitus käydä katsomassa tvt-ajokortti -sivuihin. Ajokortti on mahdollista suorittaa joko pikakurssina itseopiskeluna sekä lokakuussa järjestettävällä näyttökokeella, tai tvt-johdantokurssille osallistumalla. Tässä tilaisuudessa on tarkoitus saada eväät päätöksenteolle siitä kummalla tavalla kurssi kannattaisi suorittaa.
Käymme katsomassa ajokortin esitietokokeita. Jos asiat näyttävät hankalilta, kannattaa suunnitella kurssille osallistumista. Jos kysymykset taas näyttävät helpoilta, kannattaa kerrata asiat omalla ajalla ajokortin oppimateriaaleista, tehdä esitietokokeet omalla ajalla taitojen testaamiseksi ja ilmoittautua näyttökokeeseen.
Ajokortti koostuu kuudesta osiosta. Osio 1 koskee yliopiston atk-ympäristöä, ja siihen lähes kaikkien pitänee opiskella yhtä ja toista. Sen esitietokoetta ei siis kannata yrittää heti alkuun. Samoin tiedonhakuosiossa on yliopiston omien järjestelmien käyttöä. Myös tietoturvapuolella on jotain Hy-spesifiä asiaa, mutta sen voi pitkälti selvittää myös yleissivistyksellä. Muista osioista voit valita haluamasi tai haluamiasi.
Tutustu ensin lyhyesti valitsemasi osion oppimateriaaleihin . Tarkoitus on vilkaista millaista tekstiä sieltä löytyy, syvempi tutustuminen tehdään myöhemmin omalla ajalla.
Mene sitten kokeilemaan valitsemasi osion esitietokoetta. Kokeet ovat webct-järjestelmässä johon pääset esim. opetusteknologiakeskuksen sivujen kautta . Uusilla opiskelijoilla pitäisi olla sinne valmiiksi tunnus luotuna.
Liity tiedekunnan ajokorttikurssille klikkamalla "lisää kurssi", valitsemalla yläkerran valikosta kategoria "valtiotieteellinen tiedekunta" (ja klikkaamalla "päivitä") ja etsi listan loppupäästäTVT-ajokortti valtiotieteellinen tdk . Kokeile sitten käydä läpi jokin osioista
Laajuus: Op: 1- - 3
Kandidaatin tutkintoon sisältyy HOPS (1 -3 op) ja se voidaan integroida myös muihin pääaineen opintoihin. Lisätietoja http://www.valt.helsinki.fi/fuksit/post3.htm
Pakollisena vaadittavat yleisopinnot määräytyvät pääaineen mukaan ja ne ilmenevät oppaan etusivulla olevasta taulukosta kohdasta Muut pakolliset opinnot. Etusivu: http://www.valt.helsinki.fi/opas2007/valt/
maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 18-20 U40, sali 1
HUOM! Muutoksia opetusajoissa: EI luentokertaa 13., 14., 27., 28.11.2007, UUSI luentokerta 12.12.2007 TENTTI ke 19.12.2007 klo 16-19 U40, sali 1 UUSINTATENTTI to 24.1.2008 klo 16-18 U35 LS
Pakollinen: sosiaalityön pääaineopiskelijoille.
Valinnainen seuraavien aineiden pääaineopiskelijoille:
Tavoitteena on antaa yleiskuva hallinnollisesta suunnittelusta ja päätöksenteosta, hallintokoneiston toiminnasta, käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista sekä lainvalmistelusta ja -säädäntömenettelystä.
Luentoja (40t) loppukuulusteluineen, jonka yhteydessä suoritetaan oheiskirjallisuus:
Kurssilla edellytetään läsnäoloa ja luennoille osallistuminen on edellytyksenä loppukuulusteluun osallistumiselle!
Työ- ja yritystoimintaoikeuden opintojakso (yhteensä 5 op) koostuu kahdesta osasta:
Sopimus- ja kauppaoikeuden peruskurssi (sopimusoikeus ja kauppaoikeus) sekä Työoikeus
Sopimus- ja kauppaoikeuden peruskurssi:
Sopimusoikeus
Kauppaoikeus
Työoikeus:
Työ- ja yritystoimintaoikeuden uusintatentti (sis.Sopimus- ja kauppaoikeuden peruskurssi sekä Työoikeus) To 21.2.2008 klo 14-17 U35 LS
SOPIMUS- JA KAUPPAOIKEUS:
Kurssin tavoitteena on käydä monipuolisesti läpi sopimus- ja kauppaoikeuteen liittyviä perusasioita.
SOPIMUS- JA KAUPPAOIKEUS:
Kurssi järjestetään luentomuotoisesti ja luennoilla on osallistumispakko. Viimeisen tapaamiskerran päätteeksi (pe 7.12.2007 klo. 11.15-12.00) järjestetään lyhyt kirjallinen kuulustelu, jonka läpäiseminen on opintosuorituksen hyväksymisen edellytys. Kuulustelussa kysytään vain luennoilla läpikäytyjä asioita. Uusintakuulustelun päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.
Kurssiassistentti: Ilmoitetaan myöhemmin
15.1.-13.2.2008; tiistaisin klo 16-18 ja keskiviikkoisin klo 16-18 U40 Sali 1 (entinen metsätalo).
Opiskelija pitää ns. luentopäiväkirjaa; tenttiä ei järjestetä. Päiväkirja toimitetaan kurssiassistentille kirjallisena 20.2. mennessä. Päiväkirjan kirjoittamisohjeet löytyvät osoitteesta: (annetaan myöhemmin)
Hyväksytty / Hylätty
Kevään 2008 kurssitiedot ja ilmoittautuminen, ks. kurssin kotisivut alla.
Luentoajat (5.9.07 lähtien): I ja II periodi ke 8–10, to 10–12 Unioninkatu 40 sali 1.
Kurssiin liittyy laskuharjoituksia 2 tuntia viikossa. Ajat ilmoitetaan luennolla.
HUOM! Ilmoittautuminen kurssin kotisivujen kautta. Ks. linkki alla.
Kurssi järjestetään sekä syksy- että kevätlukukaudella.
Kurssin voi suorittaa neljän, kahdeksan tai kymmenen opintopisteen laajuisena. Suositeltavaa on suorittaa kurssi kymmenen opintopisteen laajuisena. Neljän opintopisteeen laajuisena kurssin voi suorittaa ainoastaan, jos oman pääaineen tutkintovaatimuksissa on näin määritelty. Tarkempaa tietoa suoritustavoista löytyy kurssin kotisivulta.
opetustietoja päivitetään
Korvaa vanhojen tutkintovaatimusten mukaisen opintojakson: Johdatus yhteiskuntatieteiden filosofiaan (Kf140) 3 ov.
Kurssin tavoitteena on hyvän ajattelun ja argumentoinnin taitojen harjaannuttaminen. Painopiste-alueena ovat käytännön keskustelutaito, tieteellinen argumentaatio, argumentoinnin tutkimus, tieteentutkimus, tieteenfilosofia, yhteiskuntatieteet.
Kurssin arvosanaa voi korottaa suorittamalla argumenttitehtävän verkossa. Lisätietoja sivulta http://www.valt.helsinki.fi/blogs/argumentti/
Tiedekunnan menetelmäopinnoista on koottu yhteinen menetelmäkori. katso tarkemmin http://www.valt.helsinki.fi/opas2007/menetelmakori.html
Föreläsningar tisdagar 16-18, Svenska social och kommunalhögskolan
Svenska social- och kommunalhögskolans adress är Topeliusgatan 16.
Datorövningar måndagar 16-18, Svenska social- och kommunalhögskolan
Detta är inte en grundkurs. Förkunskaper, motsvarande innehållet i kompendierna Forskningsmetodik I och Forskningsmetodik II a (SSKH) förutsätts, likaså avklarad grundkurs i statistik.
Kursens målsättning är att ge fördjupad förståelse för olika kvantitativa analysmetoders möjligheter och begränsningar. Kursen ger också goda färdigheter i att använda det statistiska programpaketet SPSS. Kursen är tänkt att passa alla samhälls- och beteendevetare oberoende av huvudämne.
Obligatorisk närvaro vid dataövningarna. Det är också önskvärt att kursdeltagarna är närvarande vid föreläsningarna. Det exakta kursinnehållet beror till en del på deltagarnas förkunskaper och intressen, Power point -dior från föreläsningarna kommer att vara tillgängliga; både i elektronisk form och som ett kompendium, vilket kan köpas från högskolans bibliotek. Till kursen hör förutom tentamen fyra hemuppgifter.
Stödlitteratur:
Du som har en dator hemma bör installera SPSS-programmet i Din dator. Programmet kan erhållas från universitetets datacentral. Se http://www.helsinki.fi/atk/myynti/tilasto_ohje.html
Kursens undervisningsspråk är svenska. Hemuppgifter, tent m.m. få naturligtvis också skrivas på finska.
Observera att kursen tar rätt mycket tid i anspråk!
Föreläsningar måndagar 12-14, torsdagar 10-12, Svenska social och kommunalhögskolan
Svenska social- och kommunalhögskolans adress är Topeliusgatan 16.
Datorövningar tisdagar 10-12, Svenska social- och kommunalhögskolan
Detta är inte en grundkurs. Förkunskaper, motsvarande innehållet i kompendierna Forskningsmetodik Ioch Forskningsmetodik II a (SSKH) förutsätts.
Kursens målsättning är att ge fördjupad förståelse för olika kvantitativa analysmetoders möjligheter och begränsningar. Kursen ger också goda färdigheter i att använda det statistiska programpaketet SPSS. Kursen är tänkt att passa alla samhälls- och beteendevetare oberoende av huvudämne.
Obligatorisk närvaro vid dataövningarna (mist 6 gånger). Det är också önskvärt att kursdeltagarna är närvarande vid föreläsningarna. Det exakta kursinnehållet beror till en del på deltagarnas förkunskaper och intressen, Power point -dior från föreläsningarna kommer att vara tillgängliga; både i elektronisk form och som ett kompendium, vilket kan köpas från högskolans bibliotek.
Till kursen hör förutom tentamen fyra hemuppgifter.
Stödlitteratur:
Detta är inte en grundkurs. Förkunskaper, motsvarande innehållet i kompendierna Forskningsmetodik Ioch Forskningsmetodik II a (SSKH) förutsätts.
Du som har en dator hemma bör installera SPSS-programmet i Din dator. Programmet kan erhållas från universitetets datacentral. Se http://www.helsinki.fi/atk/myynti/tilasto_ohje.html
Kursens undervisningsspråk är svenska. Hemuppgifter, tent m.m. få naturligtvis också skrivas på finska.
Observera att kursen tar rätt mycket tid i anspråk!
opetustietoja päivitetään
Tavoitteena on perehdyttää opiskelija akateemisessa tutkimuksessa noudatettaviin eettisiin periaatteisiin ja edistää hyvän tieteellisen käytännön tuntemusta.
Johdantoluentoja sekä kirjallisuuskuulustelu.
Kirjallisuuskuulustelussa suoritetaan:
Jakso perustuu mm. yliopiston alma-sivustoihin: https://alma.helsinki.fi/doclink/51398
Huom! Sivun aukeaminen edellyttää kirjautumista almaan.
Spring term 2008, Period IV.
International degree students of the Faculty. The course is obligatory for bachelor’s degree students of the Faculty. Master’s degree students are strongly encouraged to join the course.
The aim of the course is to familiarize international degree students of the Faculty with Finnish labour market. Students will learn what kind of careers graduates of the Faculty have followed. The course will also offer practical advice for job hunting in Finland. The ultimate objective of the course is to help the students in the planning of their own studies and career.
Issues to be covered:
Please note that the course information is only preliminary. Changes to the content and schedule may occur.
Please see the following link: http://www.valt.helsinki.fi/tvt-opetus/
Objectives of the program
This program aims at introducing international students to Finland. It will provide a versatile picture of Finland; the eventful history, the idiosyncrasies of the society as well as law, media and other relevant topics.
Organisation and content
The program consists of separate courses. They may be taken either individually or grouped together as a minor subject (the minimum requirement of the University of Helsinki for a minor subject is 25 Finnish study points). The courses are organised by several universities in the Helsinki Area.
Further information: International Coordinator . Address: Faculty of Social Sciences, P.O.Box 54 (Unioninkatu 37), 00014 University of Helsinki, Finland. E-mail: marianne.jarvelainen@helsinki.fi, Tel. +358-9-191 24807, fax +358-9-191 24835
Participants
The program is intended for all students registered at the faculties of the University of Helsinki. Also other students studying at the Metropolitan area may participate at the courses, provided their institutions have a co-operation agreement with the University.
Monday 10 – 12 a.m.
Location Unioninkatu 40, Room 13.
No prior registration is required
International students and all interested Finnish students across Helsinki area universities, departments and disciplines.
Please see the course outline at http://www.valt.helsinki.fi/faculty/Studies/instruction/ScienceTechnology_Programme.pdf
The students read relevant literature during the course.
Wednesdays 12-14, Mariankatu 11, lecture room 3. No classes on 17.10 and 24.10!
Course level: 1 Basic studies
FINNISH SOCIETY AND CULTURE Finnish Economy
Prof. Conchita García-Iglesias University of Helsinki
Course Description
The main purpose of this course is to emphasize different aspects of the Finnish economy from the nineteenth century until today. The main economic topics are the following: the historical pattern of Finnish economic and social development since the mid 1800s, its structure, and evolution; Finland’s natural resources, population, and labor force; Finnish investment patterns, consumption expenditure, prices, wages, and income policies; Finnish fiscal and monetary policies together with banking; Finnish public finances, insurance schemes, and regional development and policies; and Finland and the EU
There is a required reading for this course “The Road to Prosperity: An Economic History of Finland”, eds. J. Ojala, J. Eloranta and J. Jalava (2006). This book can be bought from any university bookstore in town. However, students will get a 10% discount if buying it from the publisher. More information can be found on their website: (http://www.finlit.fi/yhteys/kartta.htm). Students are responsible of getting the book and prepare the required chapters for the final exam. Readings are complements to lectures and should be done beforehand to participate in class discussions. Moreover, attendance is mandatory as the exam will include questions from the material explained during lectures. Participation, attendance, and final exam will constitute the final grade of the course.
Required Readings
From the mentioned book, questions from the following chapters will be included in the final exam,
1. On the Road to Prosperity: Introduction (p. 15)
2. Economic Growth and Structural Change-A Century and a Half of Catching Up (p. 33)
3. Feeding Economic Growth: Agriculture (p. 65)
4. The Labor Market, 1850-2000 (p. 165)
5. Monetary Aspects of a Changing Economy (p. 187)
6. Productivity Growth: The Role of Human Capital and Technology (p. 263)
Normal scaling, 1(lowest pass) - 5 (excellent)
Will be discussed during the lectures
Thu 12-16 U37 lecture room.
Exam: 13.12. 12-14, U37 lecture room
Content: Study unit M115 (partly) http://www.valt.helsinki.fi/opas2007/vol/m115_auffermann/
The course is especially meant for exchange students.
This course is held as a web-course, no meetings.
For more information, please see http://www.valt.helsinki.fi/opas2007/comm/K77145h/.
The course will introduce the students to the history, development and the present directions of Finnihs media (print media, radio, tv, media convergence, information society).
Weekly discussion and learning diaries in Moodle-environment. Preassigment.
Wed 14.00-16.00
Place/Location: Sibelius Academy T522 (Töölönkatu 28, auditorium)
Basic studies
This course is a part of the Finnish Society and Culture programme, and is arranged by the Sibelius Academy. For further information, please see http://www.siba.fi/eng/ or send an email to Heidi Salomäki, heidi.salomaki@siba.fi.
Thu 16-20. Place/Location: Main building, lecture hall 10
Basic studies
An introduction to Finnish politics. Topics to be covered include Finnish nationalism, the origins of the constitution, conflicts and cleavages, civil society, elections and political parties, the role of the parliament, the office of the president, the formation and functioning of coalition governments, the executive and local self-government, and domestic and foreign policy-making.
Dialogue/exam.
Possibly in Spring 2008.
An Introductory Course for Foreign Students
Literature:
Tuesday to Thursday 13-17 daily, Friday 13-15, September 11th to 14th
Biocenter 3, Viikinkaari 1, seminar room 1402
Quota of students: 30
Enrolment on BBE notice board on the 5th floor of Biocenter 3 and during first lecture in seminar room 1402.
N.B.! This course is a part of the Program in Boreal Biota and Ecology (BBE) arranged by the department of Biological and Environmental Sciences at the Faculty of Biosciences.
Level: Intermediate
Prerequisites: Basic knowledge of ecology, botany and zoology
The lectures will deal with the taiga biome both from the point of view of plants and animals. Main themes include: (1) General overview of the physiography and bioclimatic regions of Fennoscandia; (2) Invasion of plants and animals to Fennoscandia in the postglacial period; (3) Major terrestrial ecosystems and their vegetation ecology, especially forests and mires; (4) Regional features in biogeography, floral and faunal elements; and (5) Human impact and recent changes. Final exam based on lectures and material given during the course.
wed 14.00-16.00 main building lecture room 7 The course is organised by the Department of Finnish language and literature.
Basic studies
The course is an overview of Finnish literature, divided into the following sections: Finnish Folk Poetry, Literature of Finland under the Swedish Rule, Nineteenth Century Literature, 1900 to the Second World War, and Post-war Literature. The structure of the course is based on Kai Laitinen’s Literature of Finland, an outline (1985) and Suomen kirjallisuuden historia (1991) by the same author. A handout with the essential information is provided at the beginning of the course, in addition to excerpts of Finnish classics in English translation for home reading and discussion in class. The course also draws attention to the representation of Finnish literary themes in other media, such as music, movies and the Fine Arts. The course requirements are regular attendance and the submission of an essay.
The course requirements are regular attendance and the submission of an essay.
Tue and Thu (except Tue 23.10 and Thu 25.10) time: 16 - 18.00 place U40 hall 14
exam and re-exam to be announced later
The course is arranged by the Faculty of Law.
Basic studies.
This course is intended for exchange students at the Faculty of Law and at other faculties. Since the level is elementary, graduate students (LL.M., LL.Lic., LL.D.) may attend the course if they wish to but they cannot use the credits towards completion of their programmes.
The course consists of introductory lectures to different aspects in the Finnish legal system as well as set literature. The course consists of lectures and an exam with additional literature. Lectures by Hupli and Yenkong Hodu Ngangjoh: sources of Finnish law, reasoning underlining judicial decisions, forms of court procedure and leave to appeal system, insolvency law, fundamental rights, contract law.
Additional literature: An Introduction to Finnish Law, Finnish Lawyers' Publishing, Helsinki 2002 (Juha Pöyhönen, ed.) An Introduction to Finnish Business Law I-II (Heikki Toiviainen), 2001
This course can be completed by attending to the lectures and taking the exam; it is not possible to have credits by only attending the lectures or by only taking the exam. The exam is based on the lectures and the additional literature.
Tuesdays 11.3.-18.3 and 8.4. 12.15-16.00 and Friday 18.4. 9.00-17.00
Location: Main Building aud XVI
Basic studies
The purpose of the lecture is to provide the main lines of Finnish church history from the time when Christianity was for the first time introduced in Finland until the present time (approximately the years 1000-2000). The lecture can be completed by attending the lecture series and a study trip to Turku.
Spring term, period III.
In order to be organised enough students must be enroled in the course.
The course aims
1) to introduce Finnish society and religious communities
2) to increase students´ knowledge about different religious and cultural communities
3) to increase students’ ability to cooperate with different religions and cultures
4) to introduce Finnish models of teaching and practice in education of RE and ethics
For updated information on the course schedules please see the webpages of the department of Applied Education.
Wed 16-20. Place/Location: MB lecture hall 5
Basic studies
Culture shock: how to survive in Finland? Background and main features of the Finnish ways of life: cultural, social, economic, environmental, political and defence aspects.
Dialogue/exam.
For more information please see http://sockom.helsinki.fi/studier/0708/cie/?amne=cie&kurs=71557
Registration: WebOodi
Basic studies
Finland has two official languages, Finnish and Swedish. Approximately 6 % of the Finnish population has Swedish as mother tongue. Compared to other national and linguistic minority groups in Europe, the Swedish-speaking Finns have a special status. They are well integrated, resourceful and have a strong group identity. There are, however, different challenges to the well-being of the group.
The purpose of the course is to give insights into the special situation of the Swedish-speaking Finns in a European context through the lenses of scientific theories. The course will discuss issues like the administrative consequences of the two official languages, the statutory rights of the Swedish-speaking group, language and especially matters related to bilingualism, the Swedish-speaking identity, and the extraordinarily rich media landscape.
Examination: Course participants are examined on the basis of lecture diaries and essays (5-8 pages) (4 credit points). Students who want to reach 6 credit points must write a longer essay (15 pages).