Sole Tm -ohjeet

Sisällys

Yleistä

Järjestelmässä on erilaisia käyttäjärooleja
Peruskäyttäjä: kaikki työntekijät, myös osa-aikaiset, kohdentaa ja raportoi omat työtuntinsa.
Projektisihteeri: (projektin talousasioiden hoitaja) pystyy ottamaan raportteja projektille kohdennetuista työtunneista ja liittämään henkilöitä projektiin.
Projektivastaava: projektin vastuullinen johtaja ja hänen varahenkilönsä vahvistaa projektille kohdennetut työtunnit ja voi ottaa raportteja projektille kohdennetusta työajasta.
Vastuualuevastaava: vastaa vastuualueen projektitietojen ylläpidosta, on yhteyshenkilö pääkäyttäjiin kvestuurissa ja tarkastaa, että täydentävän rahoituksen projektien työtuntien ja vastuualueprojektien vahvistamiset on tehty.

Työsuunnitelmat (1600 t puitteissa)

Kokonaistyöaikaa noudattava opettaja
Työsuunnitelmien kirjaaminen Sole Tm - järjestelmään koskee opetushenkilöstön työaikasopimuksen piirissä olevaa henkilöstöä, joiden kokonaistyöaika vuodessa on 1 600 tuntia. Jokainen sopimuksen piiriin kuuluva henkilö kirjaa työsuunnitelman järjestelmään.

Aikataulu
Jos molempien lukukausien suunnitelmat viedään samalla kertaa, tulee suunnitelmat viedä järjestelmään vuosittain viimeistään 31.8. mennessä. Lukukausittain suunnitelmia kirjattaessa viedään syyslukukausi viimeistään 31.8. mennessä ja kevätlukukausi viimeistään 12.1. mennessä.

Itse tai yhdessä virkailijan kanssa
Jokainen sopimuksen piiriin kuuluva henkilö kirjaa työsuunnitelman järjestelmään joko itse tai yhdessä virkailijan kanssa. Tarvittaessa apuna voi käyttää excel-lomaketta, jota voi muokata tarpeen mukaan.

Sole Tm:ssä työsuunnitelma kirjataan toimintovalikossa Suunnitelmat. Siinä on valmiina tehtävät, joihin tunnit viedään. Ensin valitaan suunnitelman voimassaoloaika sekä suunnitelman tila (Kesken). Kun kyseiset tiedot on valittu ja tallennettu, kirjataan tunnit ao. tehtäville.

Suunnitelman voimassaoloaika
Järjestelmä sallii ainoastaan 1 600 tunnin kirjaamisen. Suunnitelman voimassaoloajan valinta vaikuttaa siihen voidaanko tunnit kirjata sekä syys- että kevätlukukaudelle vai ainoastaan toiselle lukukaudelle. Järjestelmä ei hyväksy tunteja, jos palvelussuhteen voimassaoloaika ja tuntien kirjaus on ristiriidassa. Kun tunnit on viety lukukaudelle/lukukausille, valitaan työsuunnitelman tilaksi valmis ja tallennetaan. Valmis-tilassa olevan työsuunnitelman vahvistaa lähiesimies.

Täydentävällä rahoituksella rahoitettava toiminta Sole TM:ään

Kokonaistyöaikaa noudattavan opetushenkilöstön tarvitsee kohdentaa työaikansa ainoastaan täydentävän rahoituksen projekteille. Kun suunnitelma vahvistetaan ja tallennetaan, suunnitelman tiedot siirtyvät työajan kohdentamisen perustiedoiksi. Tunnit siirtyvät vastaaville tehtäville siten, että kokonaistuntimäärä jaetaan tasan niille kuukausille, joille suunnitelma kohdistuu. Tehtävälle 99, Täydentävän rahoituksen toiminnalle kirjattuja tunteja ei oteta työaikalaskentaan työsuunnitelmista vaan todellisten tehtyjen tuntien kirjauksista. Siksi nämä ovat tunteja, jotka kokonaistyöaikaa noudattavien on kohdennettava päiväkohtaisesti Sole Tm:ään. Katso jäljempänä Täydentävän rahoituksen hankkeessa työskentelevä

Vain oleelliset muutokset työsuunnitelmissa kirjataan
Työsuunnitelmiin ei tehdä lukuvuoden aikana muutoksia, kun työsuunnitelma on vahvistettu. Vahvistettujen työsuunnitelmien tiedot siirtyvät ns. vastuualueprojektille ja mahdolliset oleelliset muutokset tehdään Sole Tm -järjestelmässä näiden vastuualueprojektien tehtäville.

Ohjeet almassa (vaati kirjautumisen):

Täydentävän rahoituksen hankkeessa työskentelevä

Työajan kohdentaminen otetaan huomioon alusta pitäen
Hanketta budjetoitaessa otetaan huomioon se, että täydentävän rahoituksen projekteille kohdennettu työaika voidaan kirjata projekteittain ja tehtävittäin tarkoituksenmukaisesti SoleTm:ään.

Projektin tiedot siirtyvät Sole TM:ään
Projektin budjettia tarkistetaan rahoituspäätöksen mukaisesti. Kun projekteissa työskentelevän työsuhde kirjataan palkkatietoihin, työntekijä liittyy Sole Tm:ssä niihin projekteihin, joille tämä kohdentaa työaikaansa. Tieto siirtyy Sole Tm:ään arviolta noin kahden viikon kuluessa. Myös projektin johtajan tiedot siirtyvät Sole Tm:ään. Jos tiedot eivät ole siirtyneet, otetaan yhteyttä kvestuuriin (Pia Leisio-Lilja p. 22268, Sami Pajukangas p. 23081)

Työaika kohdennetaan "suunnitelmana" projektin keston ajaksi
Kun työntekijän tiedot ovat siirtyneet Sole Tm:ään, työntekijä kirjaa suunnitelman mukaisesti projektille kohdennettavat työtunnit projektille ja tehtäville. Täydentävän rahoituksen projektin koodi alkaa numerolla. Niille kohdistuva työ kohdennetaan päiväkohtaisesti eriteltynä. "Suunnitelma" kirjataan koko projektin keston tai muutoin sovituksi ajaksi (suositus aikavälikirjauksella).

Muu työ, joka ei kohdistu täydentävään rahoitukseen
Kaikki käyttäjät on liitetty oman yksikkönsä vastuualueprojektiin, jonka koodi on muotoa V_ +vakoodi. Tälle projektille kohdennetaan hallinto- ja tukitoimintojen tehtävät, poissaolot, toisin sanoen sellainen työ, joka ei kohdistu täydentävään rahoitukseen. Nämä voidaan kohdentaa kaikille viikon päiville tai yhdelle päivälle viikossa tai kuukaudessa.

Lomat
Lomat suunnitellaan myös, sillä jälkeenpäin lomapäivien korjaaminen on hankalampaa. Lomat kohdennetaan yksikön vastuualueprojektille työntekijän lomaoikeuden mukaan esim. aikavälikirjauksella sovitusti heinäkuulle. Näin voi tehdä, sillä kyse ei ole työajan seurannasta, vaan kustannusten kohdentamisesta projekteille.

Kokonaistyöaikaa noudattava opetushenkilöstö
Myös opetushenkilöstö kohdentaa täydentävän rahoituksen projekteille tekemänsä työtuntinsa Sole Tm:ään. Opettajat eivät kuitenkaan kirjaa Sole Tm:ään lomia eikä sairaspoissaoloja.

Todelliset tunnit kirjataan
Työntekijä korjaa tarvittaessa tiedot projektille tehtyjen todellisten eli tehollisten tuntien mukaan. Teholliseksi työajaksi ei lueta palkallisia poissaoloja (kuten loma, sairausloma, koulutus, kuntoutus ym.) Korjaukset tehdään Viikoittaisen tai Päivittäisen näkymän kautta sillä aikavälikirjauksella näitä ei voi korjata.

Ohjeet almassa (vaati kirjautumisen):

Hallinto- ja tukitoimien henkilöstö ja edellisiin kuulumattomat muut ulkopuolisen rahoituksen työntekijät

Työaika voidaan kohdentaa kerran kuussa kokonaissummana
Hallinto- ja tukitoimintojen henkilöstö kohdentaa työaikansa vastuualueprojektille ja hallinto- ja tukitoimintojen tehtäville. Työaika voidaan kohdentaa kerran kuussa kokonaissummana eli kuukauden tunnit voi kirjata yhdelle päivälle vastuualueprojektille ilman päiväkohtaista erittelyä. Myös muun kuin täydentävän rahoituksen tutkimusprojekteille kohdistuvan työajan kohdentaminen on tärkeää, koska työajan jakautumisen perusteella lasketaan yleiskustannus- ja henkilösivukulukertoimet. Hallinto- ja tukitoimien kustannukset laskutetaan rahoittajilta yleiskustannuskertoimella.

Ohje

  1. Klikkaa Työajan kohdentaminen - kohdasta Päivittäinen
  2. Valitse sivun yläreunasta "Uusi" ja klikkaa sitä
  3. Valitse Projekti* ja Projektin vastuualue* ja Projektin tehtävä*
  4. Laita Päivämäärä -kohtaan työajan kohdentamista koskevan kuukauden viimeinen päivä (esim. syyskuun osalta 30.09.2009). Kellon aikaa ei tarvitse merkitä.
  5. Laita Työmäärä-kohtaan kuukauden toteutunut kokonaistuntimäärä (esim. 156h)
  6. Teksti-kohtaan ei tarvitse laittaa mitään
  7. Tila-kohtaan voit jättää oletusarvon Tehty
  8. Työnumero / ID / viite - kohdan voit jättää tyhjäksi
  9. Paina lopuksi Tallenna

Huom! Jos samalle päivälle ja tehtävälle liitetään useita Luokitus- tai muun tarkenteen arvoja, kirjaukset on tehtävä päivittäisen näkymän kautta. Viikottaisella näkymällä näkyy silloin tehtyjen kirjausten yhteissumma, mutta niitä ei pääse siellä muuttamaan. Päivälle kirjataan todellinen tehty työaika ilman ruokatuntia. Normaali työpäivän pituus virastotyötä tekevällä on 7,25 (= 7 h 15 min).

Täydentävän rahoituksen projektit
Täydentävän rahoituksen projekteille kirjataan vain, jos työ on huomioitu projektin budjetissa. Katso ohje Täydentävän rahoituksen hankkeessa työskentelevä.

Tehollinen työaika

Todelliset tunnit kirjataan
Työaika kirjataan tehtyjen todellisten tuntien mukaan. Normaali työpäivän pituus virastotyötä tekevällä on 7,25 (= 7 h 15 min). Työaika syötetään tunteina, enintään neljännestunnin tarkkuudella:

Palkalliset ja palkattomat poissaolot
Teholliseksi työajaksi ei lueta palkallisia poissaoloja, vaikka ne aiheuttavat kustannuksia. Palkalliset poissaolot kirjataan ns. vastuualueprojektille normaalin työajan mukaisesti järjestelmään. Palkallisia poissaoloja ovat seuraavat mm. loma, sairausloma, koulutus, kuntoutus. Palkatonta poissaoloa ei kirjata järjestelmään. Palkatonta poissaoloa ovat mm. isyysloma (Kela korvaa, ei HY), virkavapaudet jne.

Matka-ajan kirjaaminen
Työajaksi kirjataan matkustuspäiviltä 7 tuntia 15 min (Sole Tm 7,25), vaikka matkustuspäivänä matka-aika ja normaaliksi työajaksi luettava työaika ylittävät 7 tuntia ja 15 minuuttia. Päiviltä, jolloin ollaan matkakohteessa, työaika kirjataan lähtökohtaisesti todellisten tehtyjen tuntien mukaan.

Syötettyjen tietojen muokkaaminen

Kirjaustavasta riippumatta, syötettyjä tietoja pääsee muuttamaan vain päiväkohtaisesti, yksitellen.

Ohje
  1. Klikkaa esim. Päivittäinen
  2. Klikkaa sivun yläreunasta Hae kaikki, jolloin saat esille kaikki tekemäsi kirjaukset.
  3. Klikkaa muokattavan / poistettavan tiedon kohdalta nuolta. Saat näkyviin sen kirjauksen tiedot.
  4. Jos haluat muokata kohtaa, tee muutokset ja paina Tallenna.
  5. Jos haluat poistaa kyseisen kirjauksen, niin paina Poista (varmista poisto painamalla Kyllä).
  6. Jos haluat muokata / poistaa useampia päiviä, toista kohdat 3-4 tai 3/5.

Syötettyjen tietojen tarkistaminen/raportti
Voit tarkistaa kirjaamasi tiedot luomalla niistä raportin. Samalla toiminnolla saat myös tulostettavan raportin kohdentamastasi työajasta.
  1. Klikkaa Raportit / eräajot- kohdasta Käynnistys.
  2. Klikkaa Henkilön tuntikertymät nuolta rivin vasemmassa reunassa.
  3. Valitse Seuranta aika*-kohtaan kyseinen kuukausi riippuvalikosta (esim. 2009/12) tai vaihtoehtoisesti voit hakea lyhyemmän ajanjakson tiedot (esim. 01.09.2009–30.09.2009).
  4. Projekti-kohtaan voit jättää oletusarvon Ei valittu.
  5. Sisällytä koonti työnumeroittain –kohtaan voit jättää oletusarvon Kyllä.
  6. Sisällytä koonti tehtäväluokittain –kohtaan voit jättää oletusarvon Kyllä.
  7. Hyväksyjä – kohdan voit jättää tyhjäksi
  8. Klikkaa Käynnistä. Raporttia pääset tarkastelemaan klikkaamalla Raportit / eräajot- kohdasta Valmiit.
  9. Kun raportti on valmis (Tila-kohdassa lukee valmis), klikkaa Henkilön tuntikertymät, jolloin kyseinen raportti avautuu PDF-tiedostoksi. Näin pääset tarkistamaan kirjaamasi tiedot tai tulostamaan halutessasi paperiversion.

Aikataulut: työsuunnitelmien ja työaikojen vahvistaminen ja tarkastaminen
Työntekijän kuittaus
Työntekijä kuittaa suunnitelmansa toteutuneeksi kuukausittain seuraavan kuukauden 5. päivään mennessä.

Esimiehen vahvistaminen
Esimies, oppiaineissa oppiainevastaava ja projekteissa projektin vastuullinen johtaja vahvistaa työajat. Kirjaukset voidaan vahvistaa projekteittain, henkilöittäin tai kirjauksittain. Vahvistaminen tehdään seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä.

Työajan vahvistamisen ohje almassa (vaati kirjautumisen):

  • SoleTM työajan vahvistajan ohje, pdf (1 sivu)
  • Vastuualue- ja projektivastaava
    Vastuualueen vastaavan näkymä ei poikkea paljoa projektivastaavan näkymästä. Myös tuntien tarkastelu ja vahvistaminen tapahtuvat samoin. Vastuualueen vastaavan tehtävänä on vahvistaa hänen toimivaltaansa kuuluvalle vastuualueelle kirjatut tunnit. Näin ollen vastuualueen vastaava on myös vastuualueprojektin vastaava.

    Vastuualuevastaava tarkastaa, että projektien työtuntien vahvistamiset on tehty kuukausittain seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä. (henkilöt määritellään yksikkökohtaisesti) vastaa vastuualueen projektitietojen ylläpidosta, on yhteyshenkilö pääkäyttäjiin kvestuurissa ja tarkastaa, että täydentävän rahoituksen projektien työtuntien vahvistamiset on tehty kuukausittain seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä ja vastuualueprojektien vahvistamiset kevätlukukauden osalta viimeistään elokuun loppuun mennessä sekä syyslukukauden osalta tammikuun 15. päivään mennessä.

    Projektien hallinta
    Projektien hallintaa varten projektista vastaavalle henkilölle tai projektin sihteerille ilmestyy vasemman reunan valikkoon kohta "Hallinta". Tämän valikon sisältämistä kohdista ainoastaan kohta "Projektit" sisältää projektin vastaavan ja sihteerin muokattavissa olevaa tietoa. Klikkaamalla kohtaa "Projektit", aukeaa ikkuna, jossa käyttäjälle esitetään ainoastaan ne projektit, joihin hän voi vaikuttaa. Näkymänä Projektit: Taulukkonäkymä.

    Ohjeet almassa (vaati kirjautumisen):

    Työaikaraportit

    Vahvistamisen ja tarkastamisen tukena ovat Sole TM:ssä seuraavat raportit. Raportille voidaan valita yhden tai useamman projektin tiedot valitulta ajanjaksolta. Raportti voidaan ajaa henkilöittäin, tehtävittäin, tarkenteittain (työnumeroittain) ja siihen voidaan sisällyttää päiväerittely.