OTTEITA ELSA ENÄJÄRVI-HAAVION PÄIVÄKIRJOISTA 1945-1950

14.12.1945
... minulla pitäisi olla kolme elämää: yksi perheenäidin, yksi kriitikon ja kirjallisuudentutkijan, yksi yhteiskunnallisen toimihenkilön. Mutta kansanrunouden minä heittäisin romukoppaan...

... Ja sitten on se, etten osaa keskittyä henkiseen työhön. Minun ei alunperinkään olisi pitänyt yrittäää tieteenharjoittajaksi, vaan suuntautua johonkin liikkuvampaan. Joko minun olisi pitänyt väitellä kirjallisuudenhistoriassa tai sitten alunperin opiskella kansantaloutta yms. ja suuntautua yhteiskunnallisiin tehtäviin. Tässä epävarmuudessa, tässä moniharrastuksisuudessa, tässä touhukkuudessa on elämäni probleemi.  Joskus tuntuu siltä, että harrastusten arvonmittana minulla on vain se, mikä asema ja teko tulee julkisuuteen, herättää huomiota, tulee esille sanomalehdissä, mainostaa minua. Sitten saatan innostua milloin mihinkin ja jättää sen taas...

Olen jo 44-vuotias. En ole liian vanha tekemään lopullistakaan päätöstä ainakin, mikäli se koskee ratkaisua kirjallisuudenhistorian ja kansanrunoudentutkimuksen välillä...

7.3.1946
Miksi en ole uralla, jossa puuhaaminen ja asioiden toimittaminen olisi luvallista ja oikeaa työtä? Olen pannut niin paljon vaivaa helka-kirjaan, että minun on saatava se valmiiksi. Mutta onko sitten katsottava ympärilleen ja muutettava suuntaa.

17.5.1946
Väitöskirja, Inkerin virsi ja tämä helkatutkimus - kaikki ne ovat minulle jollakin tavalla pakollisia - painavia kiusaavia velvollisuuksia, jotka odottavat. Minun täytyy pakottamalla pakottaa itseni niihin, kun mielummin hommaisin kaikkea vaihtelevaa. Väitöskirja aikana Tulenkantajat, Inkerin virren aikana maalaistyöt ja pienet lapset, nyt kun Leena on jo kolmivuotias, yhdistykset ja yleiset riennot, seuraelämä (...)

Ihmisellä on vain yksi elämä. Eikö ole hullua, että hän elää sen tehtävissä, jotka eivät sovellu hänen perusluonteelleen, hajoittaa voimansa, niin että suuri tarmo ja jonkinlainen kyky eivät pääse oikeuksiinsa yhtenäisessä ponnistuksessa, s.o. tässä tapauksessa tehtävässä, joka edellyttää joustavaa siirtymistä asiasta toiseen.

On erittäin jännittävää nähdä, tyydyttääkö kirjallisuushistoriallinen tehtävä, Aino Kallaksen elämäkerta, minua. Siitä näkee, kuinka suuressa määrin on kysymys siitä, että kansanrunoudentutkimus on minulle vierasta.

Joka tapauksessa on nyt helkakirja kirjoitettava ja dosentiksi pyrittävä. Martti sanoo, että ihmisen on tehtävä työtä, olkoon se ikävää tai hauskaa.

Mutta kunpa ennen 50 ikävuotta lopullisesti siirtyisin minulle sopivaan tehtävään.

18.5.1946
Silloin kun on päässyt paremmin kiinni tehtävään ja sitä melko rauhallisesti tehnyt iltapäivällä ja illalla, tuntuu hyvin onnelliselta ja suurenmoiselta se ratkaisu ja mahdollisuus, että saa näin kotonaan kirjoittaa tutkimusta. Kunpa osaisin käyttää hyväkseni tätä etsikkoaikaa!