OTTEITA ELSA ENÄJÄRVEN PÄIVÄKIRJOISTA JA KIRJEISTÄ 1924-1927

16.11.1924
Me puhelimme äsken kahvipöydässä naimisiinmenosta. Tuli sekin ajatus, että 30-vuotiaana ihminen ottaa sen, minkä silloin enää saa. Ja todellakin: hehkeys katoaa, mahdollisuudet vähenevät. Tälläkin asialla on kriitillinen kautensa. Ei minunkaan "flaksikauttani" iänkaiken kestä. Siis: täytyisi ottaa vakava ote elämään. Se merkitsee: jahka jäljellä olevat työt osakunnan historian viimeistely, sanalippujen kuntoonpano ja Virittäjän tilien selvittely ovat suoritetut, on minun käytävä työhön, ja pontevasti: keskittämistä, intohimoa, keskittämisen intohimoa. "Suhteet" on myös otettava vakavasti, ei voi lakkaamatta helua käsivarsilta toisille... On nähtävästi niin, etten ole kehenkään oikein lopullisest rakastunut, ja tiedänkin sen. Mitä olen niitä, jotka tuhlaavat itseään. Näin ollen minun pitäisi rukoilla jumalalta suurta rakkautta. se olisi elämän voima! koetan järjelläni analysoida ja punnita - eihän se auta. Niitä on monta, josta pidän, mutta jokaisella on puutteensa. Kaikki merkisee sitä, että laskelmoin ja tunne on poissa. (...) Elämä on ihmeellistä.

Yksi on ratkaisu tällä hetkellä: intensiivinen vakavuus, määrätietoisuus. Kirjoita väitöskirja. Hae se ihminen, jonka kanssa haluat ja voit mennä naimisiin!

7.1.1925
... Miksi minä en rakastu silloin kun minuun rakastutaan? ... Ehkä tuo rakastumattomuus tekee minulle työn keskeisemmäksi; ja sen menestymisestäkin taas riippuu huomattavassa määrin onnellisuuteni. Jos kiintyisin johonkuhun ratkaisevasti, voisi se tehdä välttämättömäksi nopean naimisiinmenon ja sitten tuskin enää tulisi tohtoroimisesta mitään.

14.11.1927 (Kirje Martti Haaviolle)
Minulla on väitöskirjahomma, joka on viivästynyt kalleista opintomatkoista huolimatta. Sitten on monta muuta suurempaa ja pienempää kirjoitusta tehtävä. (...) Hyödyllisintä, mitä voin tehdä on väitöskirja. Se edistää parhaiten sekä naisasiaa että aitosuomalaisuutta. Kumpikin on vain puhetta, jollei ole mahdollisimman paljon tekoja, johon vedota.