OTTEITA ELSA ENÄJÄRVEN PÄIVÄKIRJOISTA  1920-1922

13.9.1920
Kirjailijaksi minusta ei ole, muitakaan taiteellisia taipumuksia en omaa - tiedemiestä (!) minusta tuskin voi tulla - siksi minun on antauduttava naisen kutsumukseen - kasvattamaan lapsia ja tukemaan miestä suurissa töissä (haa!). Mutta minun on huomattava, että lastenkasvatusta on myös opetustoimi - selviääpä siten kuin taikaiskusta, että elämänurani on oikea. (...) Vaikken menestyisi yhtään kunnianhimoisemmissa suunnitelmissani, jää kuitenkin aina se toimi, joka antaa elämälle sisällyksen, tietoisuus siitä, että on tehnyt jotain, jonka vaikutus ulottuuhetkeä kauvemmaksi.

18.1.1921
Oppineilta naisiltavaaditaan aina jotain erikoista. Ehkä he kykenevätkin sitä antamaan, mutta kyllä heissä on paljon särkynyttä ja onnetonta. Vaikka eihän tietenkään ole sanottu, että he sen "onnellisempia" olisivat navettapiikana tai käsityökoulussa. Mutta missään tapauksessa en antaisi tyttäreni halun ja harrastuksen suuntautua tieteeseen. Ei mitään perittyä ja ehdotonta kiintymystä kirjoista opiskeluun ole olemassa. Yhtä suuresti olisin itse voinut innostua keittiötaitoon tai puutarhanhoitoon, jos mielenkiintoni olisi niille aloille suunnattu ja kasvatukseni ollut toisenlainen.

4.4.1921
Joka tapauksessa, jos olisin poika, antautuisin varmaan koko sielullani opinnoilleni ja tieteelle, mutta paikkansa pitää vanha totuus, että koulussa olemme kaikki, tytöt ja pojat, samanarvoisia työtovereita, mutta yliopistoon tultuaan huomaa ent. koulutyttö olevansa vain nainen. Ja totta puhuen suhtaudun itsekin epäilyllä aina naispuoleisiin opiskelijoihin, ehkä se johtuu siitä, etten ole lähemmin joutunut tekemisiin kenenkään sellaisen kanssa, joka olisi voinut herättää kunnioittavaa ihailuani.

Niin tunnen siis olevani nainen, ja vainuan aina sellaista suhtautumistakin. Toiselta puolen taas minussa juuri näissä asioissa nousee taisteluun opiskelija ja ihminen, tai sanoisinko - nainen ja surullista on, jos minusta,  mikä tämän taistelun kauvemmin jatkuessa varmasti tapahtuukin, ei tule suurta eikä eheätä kummallakaan alalla, vaan jään kaikessa puolitiehen.

16.8. 1922
Epäilemättä naisen sielullinen rakenne on erilainen kuin miehen; mutta yhtä varmaa on  myöskin se, että tuo erilaisuus ei eräillä aloilla vaikuta - ainakaan suuresti - naisen henkistä työtä. Emmekö voi uskoa sitä, että on olemassa joku henkisen luovan työn ala, jossa naisen henkiset ominaisuudet eivät estä häntä olemasta ainakin yhtä kykenevä kuin mies. kun kerran lähdemme erilaisuudesta, tuntuu luonnolliselta, että tuo kykeneväisyys olisi erilaista.

Kuka voi määritellä naiselle tunnusmerkilliset ominaisuudet? Jos ne tunnemme, eikö voisi silloin koettaa kääntää niistä ensi katsomalla vaikka kielteisiltä näyttäviä juuri palvelukseemme; eikö olisi keksittävä juuri sellainen ala, jossa naiselliset ominaisuudet olisivat avuina, voimana? Vai eikö sellaista henkisen työn alaa, paitsi runous, ole olemassa?