Tietoyhteiskunnan näkymättömät

Puhe Maikki Friberg-palkintotilaisuudessa 15.4.1999

Eva Isaksson

Tietoa palkinnosta
Yliopisto-lehden 9/1999 uutinen
Kuva palkintotilaisuudesta
Toinen kuva palkintotilaisuudesta
English information

Haluan puhua teille hiukan tietoyhteiskunnasta, mutta haluan aloittaa sadan vuoden takaa. Meillä Observatoriossa tehtiin 1893- 1930 suurta kansainvälistä projektia, tähtitaivaan valokuvausta, josta Helsinki oli varannut oman viipaleensa ja johon käytettiin aikoinaan melkoisesti yliopiston resursseja. Työmäärä oli pienelle maalle mittava, eikä siitä olisi mitenkään selvitty ilman naisia. Tähtitieteen professori, myöhemmin yliopiston rehtoriksikin siirtynyt Anders Donner oli ulkomailla kuullut menestysreseptin että naiset olisivat hyvää työvoimaa mittaus- ja laskutöihin. Niinpä parikymmentä naista ahersi Observatoriossa lähes neljän vuosikymmenen verran. Donner arvioi että nämä naiset tekivät 72 % koko Helsingin projektin ihmistyövuosista.

Meille nämä naiset, joiden työpanos oli aivan välttämätön, jotta miehet olisivat päässeet projekteineen historiankirjoihin, ovat jääneet näkymättömiksi. Samanlaisia esimerkkejä voidaan kertoa muilta tieteenaloilta.

Kun puhutaan nykypäivän tietoyhteiskunnasta, edellä kuvattu tilanne on yhä melko tuttu. Monet ovat aiheellisesti huolissaan naisten mahdollisesta syrjäytymisestä. Tilanne on paradoksaalinen: nimenomaan naiset tekevät näkymätöntä myyräntyötä jotta tietoyhteiskunta toimisi ja olisi mahdollinen. Elektroniikka työpöydillämme seisovien mikrotietokoneiden sisällä on paljolti naisten käsityöllä koottua; meillä yliopistolla erityisesti naiset työstävät sitä dataa jota saamme tietoverkossa haaviimme. Kirjastoluettelojen ja tietokantojen sisältö, monenlainen perustieto ja sen päivittäminen ovat monen naisten arkista työtä.

Emme mielestäni kunnolla näe tätä naisten panosta, ja olemme siksi liikaakin huolissamme naisten puuttumisesta. Toki he ovat mukana, mutta aivan liian näkymättömissä.

Naisten erityistaitoihin kuuluu kyky viestiä ja rakentaa sosiaalisia verkostoja. Sitä he tekevät myös tietoverkossa. Naiset viestivät sähköpostitse ja postituslistoilla, he ylläpitävät yhteyksiä jotka eivät aina näy julkisuuteen. Esimerkiksi naistutkimuksen postituslistalla on lähes 900 tilaajaa, mikä on paljon suomalaiselle yhden alan keskustelufoorumille. Uskon että naisilla on tässä kohdin oma tärkeä panoksensa verkkokeskustelun arkisen kulttuurin luojina ja ylläpitäjinä.

Entä jos vaihtaisimme näkökulmaa ja kysyisimme tarvitseeko myös miesten tilanteesta tietoyhteiskunnassa olla huolissaan. Näemme julkisuudessa pääosin miehisistä toimijoista koostuvan huippuosaajien joukon, joka ei työssään ja opinnoissaan ehkä jouda tutustumaan poikkitieteellisiin näkökohtiin lainkaan, eikä luultavasti ehdi elää elämäänsä ihmiselämän arkisessa tahdissa. Tällainen miesosaaja saattaa siirtyä raakileena nopeasti suoraan työelämään kesken tietojenkäsittelyopin koulutuksensa. Pitäisikö meidän pelätä näiden miesten syrjäytymistä jos heidän kapea erityisosaamisensa ei yhtäkkiä enää riittäisikään?

Entä ne miehet (ja muutkin ihmiset) jotka eivät lainkaan käytä verkkoja ja tietotekniikkaa, tai jotka ovat epävarmoja niiden edessä, ja joilla ei myöskään ole turvanaan naisten taipumusta kommunikoida ja luoda sosiaalisia verkostoja?

Uskon että kaikki toimenpiteet ja teot joilla tietoyhteiskunnassa lisätään eri ihmisryhmien, kuten näkymättömien naisten näkymistä, koituvat myös näiden miesten, ja kaikkien tietoyhteiskunnassa mukana olevien ihmisryhmien yhteiseksi parhaaksi.

(Julkaisematon luonnos)