33. 6/2000 ”Me iloiset ja villit sinkut?”, nim. Valoa tunneliin Haluaisin enemmän keskustelua sinkkuna olemisen varjopuolista; miten se vaikuttaa arkeen, perheenperustamiseen biologisen kellon tikittäessä ja tarpeeseen olla rakastettu ja hyväksytty. Uskon, että yksinäisyys on monen masennuksen takana ja siten hyvin vakava ongelma. Kaikki eivät todellakaan ole sinkkuja omasta tahdostaan, saati että nauttisivat olostaan, mistä nim. Olen kolmikymppinen (KK 1/2000) kirjoitti. Myös minä olen joutunut vastaamaan monesti kiusallisiinkin kysymyksiin. ”Eikö sulla ole vieläkään miestä?” ”Sinähän olet niin hyvännäköinen, mukava ja vaikka mitä”. Itselleni miehen puute on vain yksi osa sinkkuna olemisen varjopuolista. Olen viettänyt nyt kolme vuotta vailla mitään seurustelusuhdetta, ja viime vuosi on kulunut lievän masennuksen kourissa. Alussa arki meni ihan hyvin. Ei siinä ehtinyt miestä kaupailla muutoin kuin satunnaisesti nyyhkyleffoissa tai ravintolasta yksin palatessa. Masennus alkoi vallata mieltä ihan pikku hiljaa. Olen luonteeltani hyvin sosiaalinen, seurallinen ja oikea menoihminen, joten kolme vuotta yksinoloa on 26-vuotiaalle pitkä aika. Ystäväni ovat alkaneet seurustella, ja osa on muuttanut toiselle puolelle Suomea. Yhteydenpito on vähentynyt tai katkennut kokonaan. Nyt olen jäänyt työttömäksi ja rahaa on niukasti. Kun ei ole varaa harrastaa sinkulle sopivia harrastuksia, kuten drinkkibaareja, shoppailua ja trendikkäitä liikuntalajeja, on liikaa vapaa-aikaa. Omat asiat alkavat pyöriä päässä turhankin paljon ja saavat usein kohtuuttomat mittasuhteet. Pelkkä sinkkuus, työttömyys tai mikä tahansa muu vaikea asia ei yksin ole suuri ongelma, mutta yhdessä eri tekijät muodostuvat helposti sellaiseksi. Kun ei ole varaa enää harrastaa, istun kotona. Tulee lisäkiloja ja itsetunto laskee. Kotona ollessa alkaa luistaa ulkonäön hoitamisessa ja on taas helppo vajota hieman alemmas. Ongelmat aiheuttavat yhdessä ketjureaktion tai noidankehän, josta ei enää pääsekään irti. Itselläni kierteen on aiheuttanut masennus, joka johtuu yksinäisyydestä. En ole mielestäni ruma, enkä saamaton syrjäytynyt luuseri, vaan ihan kiva ihminen, jolla sattuu olemaa vaikeaa. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen löytänyt kykyni pohtia asioita pintaa syvemmältä. Minua ärsyttävät naistenlehdet ja horoskoopit, joissa luvataan milloin rahaa, milloin rakkautta. Tyrkytetään kauneusvinkkejä, opetetaan ruokailutottumusten uudelleenjärjestelyä ja kehotetaan jatkuvasti aktiivisuuteen. Entä kun ei ole varaa ottaa permanenttia ja vuokra maksamatta! Masentuneelle ei voi sanoa, että osallistu – se olisi samaa kuin käskeä etanaa juoksemaan! Lehdissä kehotetaan aloittamaan uusi harrastus, jotta tutustuisi uusiin ihmisiin. Niihin harrastuksiin, joissa olen ollut mukana, tullaan kiireisinä, keskitytään hetki omaan suoritukseen ja kiirehditään kotiin laittamaan perheelle illallista. Yritä siinä keskustella. Luotan kuitenkin tulevaisuuteen. Olen vielä nuori ja terve, joten kaikkea ei ole menetetty. Välillä vain tuntuu, ettei oikein jaksa. Työnsaanti huolestuttaa, samoin terveydentila, rakkauselämä, vanhempien ero ja äidin alkoholismi. Kaipaan kipeästi ikäiseni aikuisen naisen seuraa, ystävää, jonka kanssa voisi jutella, jakaa asioita, juhliakin välillä; samoin ajattelevan fiksun ihmisen, vaikka miehenkin seuraa. Toivotan kaikille aurinkoista kevättä ja varsinkin sinkuille voimia arkeen!