Meillä sattui komppapäälliköksi oikein asiallinen 
yliluutnantti, jonka varamiehenä toimi yhtä asiallinen 
luutnantti. -Varsinaisen upseeriston kanssa meillä ei ollut 
koskaan hankaluuksia, vaan monet heistä osoittautuivat 
yllätävänkin fiksuiksi ihmisiksi. 
 
Päällimmäiseksi muistikuvaksi upseeriston osalta jäi 
pyrkimys asiallisten hommien hoitamiseen asiallisesti, ja 
pyrkimys oikeudenmukaisuuden noudattamiseen suhteessa 
asevelvollisiin. 
 
Jos murhetta aiheutui, oli tuo ylimääräinen ryynääminen 
yleensä yli-innokkaiden ja esimiesasemansa väärin 
ymmärtäneiden varusmiesjohtajien aikaansaannosta. Tosin 
joku ikuiseksi kantakessuksikin jäänyt moniongelmainen 
saattoi pyrkiä purkamaan patoutumiaan asevelvollisiin. -
Mutta, he olivat vähemmistö, joskin ikävä sellainen. 
 
Armeijassa oppi muutakin kuin konttaamaan. Ainakin 
meidän komppania oli kuin suomalainen yhteiskunta 
pienoiskoossa: Joku tuli inttiin suoraan nuorisovankilasta, 
toinen koulunpenkiltä ja toisaalta joukossa oli juristi ja 
diplomi-insinöörikin. -Kaikki ääripäätkin samassa tuvassa, 
samoissa teltoissa. Sopeutumista ja suvaitsevaisuutta oli 
siis opittava nopeasti ja harjoitettava myös käytännössä. 
 
Työelämässä olen tehnyt sen havainnon, että 
asevelvollisuutensa asiallisesti hoitanut kaveri soveltuu 
yleensä työporukoihin varsin hyvin, ja pyrkii 
työpaikallakin olemaan suvaitsevaisempi ja 
tiimihenkisempi kuin diivailevat ja itsekeskeiset sivarit. 
 
Senkin sieltä myöhempää elämää varten oppi, että mitä 
pahempi paikka, sitä suurempi syy mennä pahasta paikasta 
jermuhuumorilla ylitse ja eteenpäin.

Tsaudi64