Tuli ensin mieleen, että hohhoijaa. Kuka hitto jaksaa 
kuunnella jonkun typeriä inttimuisteluja, mutta onhan 
sieltä toki jäänyt muistoja itsellekin joita silloin viisitoista 
vuotta sitten kovaan ääneen tuli kännipäissään jaariteltua. 
(Säälittävää).  
 
Inhottavin muisto on metsäpalon sammutuksesta jossain 
hevonkuusen Liperissä. Koko päivä ja yö letkun varressa 
märissä tamineissa ja lisänä hiusmurtuma jalkaterässä 
jonka sain kompastuttuani johonkin myyrän koloon. 
Tämän ihanuuden jälkeen me kaikki oltiin varmoja, että 
kun päästään patteriin niin saadaan levätä. Ja kattia kanssa.
 
Jouduin ensiksi könyämään ramboradaksi (mikä 
idioottimainen nimi) kutsutun harjoituksen läpi ja siitä 
sitten seuraavaksi yöksi vartioon raahaamaan jotain 
venäläistä 20 kiloista radiota selässäni tosi väsyneenä ja 
jalka muussina. Se ei ollut kivaa. Ei olleskaan. Muutkin 
inttimuistot ovat jotenkin sieltä inhottavasta päästä. 
Ylämylly ei ollut ollenkaan kiva paikka. Lomat pyörivät 
kurjasti. Ruoka oli suomen varuskuntien halvinta ja ehkä 
huonointakin.  
 
Kapiaiset tuntuivat suurelta osalta itsensä Jumalan 
asemaan nostaneilta ääliöiltä, joille valtio oli antanut 
lottovoittona suojatyöpaikan jossa saattoi toteuttaa sairaita 
valtafantasioitaan. Typerien juttujen jauhaminen haisevien 
jätkien kanssa ei muutenkaan ole ollut elämäni parhainta 
antia, vaikka kimppakakalla istuessaan joidenkin hyvien 
tyyppien kanssa saattoikin loihtia esiin miellyttävää 
yhteenkuuluvuuden tunnetta.  
 
Paras muisto armeijasta on kuitenkin tietysti se viimeinen 
päivä. Se tunne kun suljettiin viimeistä kertaa patteriston 
ovi ja näytettiin tumpun sisällä keskisormea koko 
vankilalle ja pahasti mielisairaan oloisille kapiaisille oli 
yksi elämäni hienoimpia hetkiä.  
 
Tunsin uskomatonta vapauden tunnetta hoilatessani 
kavereiden kanssa Briardin Fuck the Armya täydestä 
kapinoivasta nuoresta sydämestäni. Sen päivän takia en 
haluaisi vaihtaa armeijakokemuksiani mihinkään vaikka 
nykyminänä olisinkin jättänyt menemättä koko laitokseen.

PH69