Pyhän Birgitan, kuten ehkäpä jokaisen merkittävän esimodernin vaikuttajan, elämässä matkustamisella oli merkittävä osa. Vaelluksistaan viimeisen hän teki Jerusalemiin vuosina 1371-3. Vaikka Birgitan elämää koskevat alkuperäislähteet sisältävät merkittävän määrän informaatiota matkan kulusta, on sitä välttämätöntä paikata muusta samanaikaista pyhiinvaellusta koskevasta lähteistöstä.[1] Tässä artikkelissa on tarkoitus, välttämättä jossakin määrin hypoteettisesti, rekonstruoida Birgitan matkan kulku, keskittyen matkustamisen tapoihin, käytöntöihin ja kokemiseen..
Jerusalem
keskiaikaisena pyhiinvaelluskohteena ristiretkiajan loppuun
Vaikka Jeesuksen hautana pidetyn luolan yhteydessä saattoi jo 1. vuosisadalla jKr. olla juutalaiskristillinen kulttipaikka,[2] herätti Jerusalem pyhiinvaelluskohteena mielenkiintoa vasta 4. vuosisadan alussa. Tällöin Konstantinus Suuri antoi purkaa pakanatemppelin paikalta, jolta kaivettiin esiin Kristuksen haudaksi katsottu luola.[3] Valtaisan kirkkokompleksin pääreliikki, Pyhä Risti, löydettiin vuosisadan puoliväliin mennessä.[4] Samaan aikaan luostariyhteisöt ympäri Palestiinaa yhdistivät paikkoja ja esineitä raamatun tapahtumiin – kilpailu yhteisöjen välillä johti pyhiinvaellusreittien mainostamiseen, optimointiin ja tätä kautta vakiintumiseen.[5]
Persialaisvalloitus (614) ja sitä seurannut arabivalloitus (638) hillitsivät pyhiinvaellusta, joka varhaiskeskiajalla oli mahdollinen lähinnä kirkonmiehille. Pohja saavutettiin vuonna 1009, kun kalifi Hakim tuhosi hautamonumentin ja kirkon.[6] Seuraavat pyhiinvaeltajat lännestä saapuivatkin aseistettuina: ristiretkien myötä pyhälle maalle nousi hospitaaleja ja erityisesti aristokraattinen pyhiinvaellus yleistyi. Reitit tosin rajoittuivat Jerusalemiin, koska muualla ei kireän tilanteen vuoksi välttämättä ollut turvallista.[7] Kun Akkon valtaus vuonna 1291 lopetti Latinalaisen kuningaskunnan, hiljeni pyhiinvaellusliikenne jälleen. Uudessa tilanteessa Rooman merkitys pyhiinvaelluskohteena pääsi kasvamaan, hallitsijoiden ja teologien kiistellessä pyhän maan menettämisen syistä ja takaisinvaltauksen mahdollisuuksista.[8]
Ristiretkihallinto säilyi nimellisesti Kyproksella, joka aina vuoteen 1489 asti oli lännen sotilaallisten aloitteiden tukikohta Lähi-idässä. Toisaalla Aragonian Jaakko II (1291-1327) kävi vuodesta 1300 alkaen kirjeenvaihtoa Kairon sulttaani Al Nasirin kanssa kauppasuhteiden ja pyhiinvaelluksen jatkamiseksi. Myös Napolin kuningaskunta Robert Anjoulaisen (1309-43) johdolla varjeli vaateitaan pyhän maan hallintoon. Kun Jaakon neuvottelut vuonna 1322 sallivat dominikaanien paluun Jerusalemiin, tuki Robert fransiskaaneja, joiden onnistui vuonna 1333 asettua Siionvuorelle ja saavuttaa kaupungin pyhien paikkojen hallinta vuoteen 1337 mennessä – Betlehemin ja Josafatin laakson hallinta seurasi vuonna 1342.[9]
Matkalaiset
ja motiivit
Itään matkanneilla pyhiinvaeltajilla oli luonnollisesti muitakin tarkoitusperiä, joita ei välttämättä käy erottaminen hartaudenharjoituksesta: erityisesti vuosisadan alkupuolella kävi uusien ristiretkien suunnittelu vilkkaana, ja pyhiinvaeltajat tekivät havaintoja saraseenien sotajoukkojen ja puolustuslaitteiden sijainnista ja kunnosta. Jotkin pyhiinvaeltajat sisällyttivät matkakertomuksiinsa tällaistakin tietoa, toisten tarkoituksena oli tuottaa käyttökelpoinen matkaopas esimerkiksi konventtinsa tuleville pyhiinvaeltajille, tai yksinkertaisesti todistaa käyneensä jokaisessa asiaankuuluvassa kohteessa.[10] Viimeksi mainitun kaltaisia kertomuksia on jäänyt myös maallikoilta, joiden motiivina oli ensisijaisesti vapaaehtoinen tai määrätty katumusharjoitus.[11] Kertomuksille, jotka sisältävät useita, lähinnä pyhättöjen taustalegendoihin liittyviä topoksia, on kuitenkin yhteistä nimenomaan hengellissävytteinen uteliaisuus; perustavanlaatuinen muutos matkustajien kiinnostuksenkohteissa seurasi vasta 16. vuosisadalle tultaessa.[12] On huomattava, että lähteissä esiintyvät maallikot ovat aatelisia; vaikka säilyneissä asiakirjalähteissä on joitakin merkkejä esim. saksalaisen porvariston matkoista, olivat ne ilmeisesti erittäin harvinaisia vielä 1300-luvun lopulla.[13] Pyhiinvaelluksella Jerusalemiin ei myöskään ollut sosiaalista asemaa korottavaa vaikutusta; pyhiinvaeltajiin suhtauduttiin kontekstista ja erityisesti heidän asemastaan riippuvalla tavalla.[14]
Jos aikaisemmin pyhän maan kulttipaikoilta oli haettu lähinnä tavallista
suurempia ihmeitä ja voimallisempia reliikkejä, oli jo ristiretkeläisille
luvattu täydellinen synninpäästö. Retkien tauottua paavi siirsi tämän
koskemaan juhlavuoden pyhiinvaellusta Roomaan.[15]
Neljännentoista vuosisadan kuluessa fransiskaanit kuitenkin antoivat ymmärtää
paavi Silvesterin (314-335) myöntäneen täydellisen synninpäästön kaikkiaan
yhdeksässä Jerusalemin sekä neljässä ympäristön kohteessa kävijöille.[16]
Järjestö toimitti oppaita ja tulkkeja, majoitti (kirkollisia) pyhiinvaeltajia,
sekä ennen kaikkea koetti antaa uuden merkityksen pyhiinvaellukselle
konkreettisena Kristuksen jalanjäljissä kulkemisena, keksien kaupungissa
nykypäivään asti säilyneet hartaudenharjoituksen reitit ( esim. via
dolorosa, via crucis) ja rohkaisten katumusmeditaatioon pyhillä
paikoilla.[17] Samanaikaisesti
eurooppalaiset teologit alkoivat esittää yhä terävämpää kritiikkiä
pyhiinvaelluksen taustaoletuksia kohtaan, kiinnittäen yhä enemmän huomiota
pyhiinvaeltajien moninaisiin motiiveihin ja painottaen vaelluksen luonnetta
vähemmän fyysisenä kuin korvien välissä tapahtuvana matkaamisena.[18]
Birgitan rippi-isät todistivat kuulleensa, että jo pyhimyksen isoisä, isoisän isä ja isoisän isän isä sekä isoisä kävivät Jerusalemissa pyhiinvaeltajina.[19] Palatessaan Santiagosta vuonna 1341 Birgitta sai Arrasissa näyn Jerusalemista; myöhemmin Alvastrassa saadussa näyssä Neitsyt Maria lupasi, että Birgitta tulisi käymään Roomassa ja Jerusalemissa.[20] Ollessaan Roomassa 1350-luvulla, hän vastaanotti jälleen ilmestyksen tulevasta matkastaan pyhille paikoille, ja niistä mystisistä kokemuksista joita hän siellä tulisi saamaan.[21] Myöhemmin Neitsyt lupasi näyssä, että Birgitta tulisi käymään myös Betlehemissä.[22] Roomassa hän näin ikään sai näyn, jossa Kristus käski häntä käymään Napolin kuningaskunnan pyhillä paikoilla; tämän matkan Bariin ja Monte Garganolle Birgitan perhe teki 1368.[23] Birgitan siis ainakin esitettiin jo pitkään kaivanneen Jerusalemiin, eikä niinkään hengellistä etua tavoitellakseen, vaan mystissävytteisen turismin hengessä.
Välimeren
ylitys
Ristiretkiaikana pyhiinvaeltajat kulkivat lähinnä italialaisilla kauppalaivoilla, Anconan, Barlettan ja Brindisin kaltaisista satamista, joista matkustaminen oli huomattavasti Venetsiaa, Genovaa tai Pisaa halvempaa.[24] Kristillisten veljeskuntien palattua Pyhälle maalle onnistui Venetsian merimahdin tarjota nopein, mukavin ja parhaiten järjestetty kuljetus pyhiinvaeltajille.[25] Kevättalvella ja syksyllä lähtevät laivat kulkivat säännönmukaisesti Kyproksen kautta. Nopeammat yhteydet maksoivat 40-50, jopa 80 dukaattia.[26] Hintoihin sisältyi edes nimellinen ylöspito, mutta välisatamissa ja perillä eläminen täytyi kustantaa itse, vaikka joidenkin matkojen hintaan kuului järjestettyä matkailua perillä.[27] Siinä missä 1300-luvun rikkaammat maallikot näyttävät käyttäneen Venetsian kuljetuspalveluja,[28] näyttää erityisesti kerjäläisveljillä, eikä vähiten köyhyyslupauksen vuoksi, olleen hankalampaa. Osalle matkustusmahdollisuus avautui vain koska he olivat jo diplomaatteina Kyproksella.[29] Toiset käyttivät satamasta toiseen kulkevia kauppalaivoja, joilla matkustaminen oli huomattavasti huokeampaa (15-30 dukaattia).[30] Jotkin matkustajat suosivat tällaista yhteyttä Genovasta, Korsikan, Sardinian, Sisilian ja Kreikan saariston kautta Konstantinopoliin tai Vähän Aasian rannikkoa pitkin edelleen Beirutiin kiertävillä laivoilla.[31] Matkan kustannukset olivat joka tapauksessa merkittävä huomioonotettava tekijä matkaa suunniteltaessa: Rudolf kertoo lähteneensä Landshutista yhden palvelijan kanssa matkakassassaan 350 floriinia, palattua jäljellä oli 41.[32] Ludolf puolestaan neuvoo hankkimaan asianmukaisen matkustusluvan, ja varaamaan tarvittavan määrän vaatteita ja muonaa (menomatkalle meritse 50 päiväannosta).[33]
Toukokuussa 1371[34] käski Kristus vihdoin Birgittaa valmistautumaan Jerusalemin matkalle.[35] Pyhän maan kristityn pyhiinvaelluksen 1330 -luvun jälkeen vakiintunut tilanne oli kiristynyt uudelleen Kyproksen kuningas Pietarin tehtyä 1360-luvun toisella puoliskolla ryöstöretkiä Aleksandriaan;[36] Birgitan voi ajatella lykänneen matkaansa kiristyneen tilanteen vuoksi. 1370-luvun alussa oli todennäköisesti ilmeistä, että matka tulisi tehdä pian, mikäli ollenkaan. Nytkin Birgitta valitti Kristukselle korkeaa ikäänsä, mutta vakuuttui vihdoin matkustussuunnitelmien tarpeellisuudesta ja kutsui poikansakin mukaan.[37] Matkan järjestelyistä ja kestosta oli epäselvyyttä: Birgitan rippi-isä Alfons luuli jäävänsä Jerusalemiin loppuiäkseen ja pakkasi tämän mukaisesti kirjastonsa ja messuvälineistöä, mutta Birgitta vakuutti hänelle, että he palaisivat vielä Roomaan.[38] 25.11.1371 lähti seurue Latino Orsinin saattamana Roomasta kohti Ostiaa, josta purjehdittiin Napoliin.[39] Lähtösatamaksi tämä eteläitalialainen kaupunki ilmeisesti valikoitui Birgitan sen hallitsijoihin luomien suhteiden vuoksi; jotkin tekstit haluavat alleviivata Birgitan matkustaneen lahjoitusvaroin.[40] Siellä viivyttiin jonkin aikaa ja Birgitta mm. manasi demonin ulos eräästä Nolalaisesta leskestä.[41] Karl kuoli Napolissa, ja toistuvasti Birgitan meriitiksi mainitaan se mielentyyneys, jolla hän kuningattaren ja hoviväen edessä hautasi poikansa.[42] Karlin kohtalo kuitenkin ilmeisesti vaivasi Birgittaa, joka sai matkalla ja Jerusalemissa toistuvia näkyjä poikansa tuomiosta ja pääsystä taivaaseen.[43] Näin ikään kuningatar Johanna ja arkkipiispa Bernhard pyysivät esirukousta ja neuvoa pyhältä leskeltä.[44] Yhdestoista kolmatta seurue nousi mahdollisesti pyhiinvaeltajia kuljettaneeseen kauppalaivaan, joka lähti Napolin satamasta kolme päivää myöhemmin. 19.3 laiva saapui Messinan salmeen, jossa se pysähtyi pitkäperjantaihin (26.3) asti ja jatkoi sitten kohti Kyprosta.
Kuukauden lopussa laiva saapui myrskyssä Kefallenian saarelle. Merenkäynti oli kovaa, ja 4.4. miehistö totesi olevansa eksyksissä. Ainakin Alfonsia hirvitti: ”todistaja kertoi, että kun … he olivat [merellä] suuressa vaarassa, laivan hakatessa kareille ja merimiesten ja muidenkin ollessa todistajan sanojen mukaan hirvittävän pelon vallassa, niin tämä rouva Birgitta pysyi kerrassaan rauhallisena”.[45] Merenkäynti pelotti muitakin 14. vuosisadan matkalaisia: Jacopo Veronalaisen laiva oli kaatua jo Venetsian satamassa; Kreetalta lähdettyä riepotteli myrsky uudelleen laivaa.[46] Ludolf taasen vertaa ”tympäisevää” matkaa maitse myrskyjen ja vaarallisen eläimistön vuoksi riskialttiiseen merimatkaan.[47] Kummatkin ovat myös huolissaan ”merirosvoista eli kaappareista, joilla on tapana piirittää laivoja kuin linnoituksia”;[48] Jacopo kertoo laivan hädin tuskin paenneen Kreetan edustalla merirosvo Bartolomeo Malopolon kynsistä.[49] Birgittaa merirosvot eivät kuitenkaan häirinneet, ja myrskystäkin selvittiin. Huhtikuun kuudentena laivassa huomattiin ajelehditun Egeanmerelle, Kosin edustalle. Kahdessa päivässä he pääsivät Kyprokselle, Pafosin satamaan, josta samana yönä purjehtivat Famagustan satamaan ja nousivat maihin.
Famagustassa seurueen oppaaksi tarjoutui genovalainen junkkeri Karolus Malocello, joka saattoi heidät Nikosiaan.[50] Täällä seurue hakeutui hoviin, jossa Birgitta ilmoitti olevansa matkalla Pyhälle haudalle, sekä esitti näyssä saamiaan vakavia nuhteita hoviväelle. Kuningatar Eleanor pyysi esirukousta, ja seurue kasvoi kuningattaren rippi-isän, fransiskaani Martinus Aragonialaisen sekä englantilaisen William Williamsonin lähtiessä mukaan. Matkalaisia myös neuvottiin vaihtamaan vaatteet, sekä mustaamaan kasvonsa ”propter saracenos”, mutta Kristus ilmestyi Birgitalle ja kielsi tämän.[51] Jaffan satamaan seurue saapui toukokuun alussa.[52] Täällä laiva, jossa oli myös ”lukuisia muita pyhiinvaeltajia” ajoi karille ja alkoi nopeasti täyttyä vedellä. Alfons kertoi noutaneensa Birgitan ruumasta ja asettaneensa hänet jollaan. ”Sitten kapteeni, keventääkseen laivaa, tarttui säkkiin, jossa todistaja piti matkatavaroitaan ja heitti sen yli laidan, jolloin hän menetti kirjansa ja muun säkissä olleen, ja olisipa kadottanut enemmänkin, mikäli olisi enemmän pakannut mukaansa”.[53] Ja kaiken tämän keskellä Birgitta, ”vaikka näki onnettomuuden ja tavaroidensa uppoavan mereen”, vain seisoi veneessä ja rukoili.[54] Noustuaan maihin raunioituneessa[55] Jaffassa seurue todennäköisesti joutui kohtaamaan Egyptin sulttaanin byrokratian.
Birgitan vaiheista maihin saavuttua ei ole tietoa, mutta Simon FitzSimons kuvaa sulttaanin alueelle saapuvien tarkastusta: ”[Aleksandrian] satamaa hoitavat saraseenit ottivat meidän ja kaikkien muiden [laivassa] olleiden nimet ylös”, jonka jälkeen lastista ja yksityisistä matkatavaroista alettiin tehdä yksityiskohtaista selvitystä. Matkustajat lukittiin satamaporttiin karanteeniin, ja kirjekyyhky lähetettiin viemään viestiä amiraalille. Tämä saapui tulkin välityksellä kuulustelemaan matkustajia, jotka odottaessaan saivat kestää kivitystä ja syljeskelyä. Kun viranomaiset löysivät munkkien mukana olleista kirjoista hengellistä kuvitusta, tilanne kiristyi ja kauppiaat yrittivät pelastaa nahkansa syyttämällä hengenmiehiä vakoojiksi.[56] Tämän kaltainen prosessi odotti myös Jaffassa: Jacopo kertoo matkustajien viettäneen muutamia päiviä satamassa, kunnes amiraali saapui ja antoi pyhiinvaeltajille luvan jatkaa sisämaahan,[57] samanlaiseen viiveeseen viittaa myös Angluren paronin aikataulu.[58] Viranomaiset luonnollisesti perivät erilaisia maksuja; sataman johtajalle ja tulkeille tuli maksaa, ehkäpä n. puoli dukaattia henkilöltä.[59]
Mielenkiintoista kyllä, sen lisäksi, että osa matkustajista saapui Palestiinan sijasta Egyptin satamiin, eräät vuosisadan alun matkalaiset kääntyivät ensi töikseen kohti Kairoa, hankkiakseen sulttaanin suojelukirjeen.[60] Venetsialaisille kauppiaille pakettimatkasta Jerusalemiin maksaneet tai Birgitta eivät kuitenkaan näin tehneet, vaan suuntasivat aasilla tai muulilla (vääräuskoiset eivät saaneet ratsastaa hevosilla) Ramallahiin, jossa oli sulttaanin hospitaali ulkomaalaisille, vuosisadan lopulla myös fransiskaanien ylläpitämä laitos. Täältä oli päivämatka Pyhään kaupunkiin.[61]
Jerusalem ja
sen ympäristö
Jerusalemiin Birgitta saapui 12. 5. Portilla piti muiden matkustajien kertomusten mukaan suorittaa vero sisäänpääsyä vastaan.[62] Jotkut matkalaiset, kuten paroni Ogier, laskeutuivat ratsailta kunnioittaakseen Vapahtajaa, joka oli tullut aasilla: ”me kaikki lähdimme jalkaisin ja sulttaanin edustajan luvalla kävimme auringon laskiessa pyhään Jerusalemiin (†), missä meidät ohjattiin asettumaan hospitaaliin, jossa kaikki pyhiinvaeltajat asuvat”[63]. Epäilemättä parhaiten Birgitan tuntoja vastaa Jacopon reaktio: ”välittömästi nähdessäni kaupungin laskeuduin aasilta ja kumarruin maahan, jolla siunattu Kristus käveli, ja kiitin Herraani, että oli minulle syntiselle suonut armon nähdä ja kosketella näitä ihmeellisyyksiä”.[64] Birgitta asettui saavuttuaan pyhiinvaeltajien hospitaaliin, vaikka hänelle oli tarjottu majoitusta Siionvuoren fransiskaanikonventissa, jossa korkea-arvoiset ja kirkolliset turistit usein yöpyivät . Näyssä Neitsyt ohjeisti häntä kuitenkin yöpymään syntisten keskellä, sen sijaan että olisi hämmentänyt fransiskaaniveljiä läsnäolollaan.[65] Toki kyseessä voi olla selitys jostakin ulkoisesta syystä estyneelle pääsylle fransiskaanikonventtiin. Toisaalta Birgitan päätökseen saattoi vaikuttaa myös vakaumus; nöyryysihanteen lisäksi hospitaalin sijainti kätevästi hautakirkon vieressä oli epäilemättä merkityksellinen. Ludolf väittää tämän Johanniittain hospitaalin vetävän 1000 yöpyjää – vanhan tavan mukaan kaikilta veloitettiin kertakorvauksena 2 denaaria, viipyivät he sitten vuoden tai päivän.[66]
Vuosisadan lopulla Angluren paroni kertoo fransiskaanien järjestämästä opaskierroksesta, joka vetää vertoja amerikkalaiselle tehoturismille: kolme tuntia ennen päivännousua seurue herätettiin, ja hautakirkon frere gardien johti pyhiinvaeltajat koko päivän kestävälle kaupunkikierrokselle.[67] Reitti vastaa jotakuinkin Jacopon listaa plenääri-indulgenssiin oikeuttavista pyhätöistä (†).[68] Siionvuorelta laskeuduttiin Ristin tietä (†) ohi Pilatuksen talon rakennukselle, josta Neitsyt astui taivaaseen (†). Sieltä jatkettiin paikalle, jossa Pyhä Stefanus kivitettiin (†); täällä Birgittakin oli aikonut vierailla.[69] Sitten noustiin Getsemanen puutarhaan ja Öljymäelle, josta seurueelle avautui näkymä aamuhämärässä välkehtivistä al-Aqsan 12000 lyhdystä (tresnoble chose a veoir).[70] Kalliomoskeijaan ”eivät saraseenit päästä ketään kristittyä, elleivät nämä kiellä uskoaan”.[71] Toisaalta, ”he kunnioittavat paikkaa niin suuresti, etteivät pidä muslimina sellaista, joka ei siellä vieraile – kuulin muutamilta saraseeneilta, että siellä on myös eräitä tuon iljettävän Muhammedin reliikkejä. Toiset sanovat hänen siellä käyneen useita väittelyjä Kristuksen kanssa, mutta kun heille vastaa, ettei Muhammed suinkaan ollut vielä syntynyt Kristuksen aikaan, väittävät he, että Allah loi Profeetan yhtäaikaisesti maailman kanssa, vaikka tämä ilmestyikin saraseeneille myöhemmin”.[72] Ogier harmittelee, etteivät ”kristityt pääse sisään saraseenien takia, siitä huolimatta, että siellä sanotaan olevan saatavana aneita”.[73]
Öljymäeltä Josafatin laaksoa pitkin kaupunkiin palatessaan ryhmä ehkä pysähtyi ihmettelemään vanhaa kaupunginporttia, josta Jeesuksen sanottiin palmusunnuntaina ratsastaneen. Perimätieto väitti portin sulkeutuneen tämän jälkeen, ja olleen siitä lähtien mahdottoman avata – Jacopo ainakin käytti energiaa portin tarkasteluun: ”viidentenätoista elokuuta ahersin sen kimpussa pihteineni ja onnistuin vihdoin kiskomaan irti suuren naulan, jota pidetään suuressa arvossa. Kiitos Herralle!”.[74] Palatessaan Siionvuorelle Angluren paronin seurue näki mm. paikan, jossa Jeesus pesi opetuslasten jalat (†), ja jossa viimeistä ehtoollista vietettiin (†).[75] Lähistöllä oli myös huone, jossa Kristus ilmestyi opetuslapsille ja antoi Tuomaan koskettaa naulanreikiä (†). Täältä jatkettiin Vapahtajan kirkolle, jossa säilytettiin osaa haudan sulkeneesta kivestä. Ehkäpä keskipäivällä suojauduttiin ja vietettiin lepohetki. Ogier antaa ymmärtää kierroksen jatkuneen illalla: Vespereiden aikaan kokoonnuttiin hautakirkon edustalle; muslimit saapuivat avaimien kanssa ja lukitsivat ryhmän yöksi kirkkoon.[76]
On erittäin epätodennäköistä, että Birgitan iässä olisi lähdetty juoksemaan turistijoukon kanssa. Seuruuvana päivänä kaupunkiin saapumisen jälkeen hän kuitenkin kävi sisälle pyhän haudan kirkkoon (†) – kellonaikaa ei mainita, mutta seuraavana päivänä hän oli kirkossa vastaanottamassa luvattua näkyä Kristukselta.[77] Sisäänpääsy todennäköisesti maksoi – Henrikin seurueelle hinta oli 4 dukaattia.[78] Täällä oli esillä ja merkittynä reikä, johon ristinpuu iskettiin (†); kallionhalkeama, joka syntyi Vapahtajan kuolinhetkellä;[79] paikka, jossa Kristus otettiin ristiltä (†); itse hautaluola (†); paikka, jossa Herra ilmestyi Maria Magdalenalle; luola, jossa Pyhän Helenan kerrottiin löytäneen ristin (†); sekä suoraan kirkon keskusholvin alle merkitty maailman napa.[80] Ehkä Birgitta vietti kirkossa yön rukoillen, kuten useat muut pyhiinvaeltajat: Antonius Cremonalainen kertoo viettäneensä Pyhän Matteuksen vigiliaa (24.2. 1330) iltaseitsemästä yhdeksään aamulla.[81] Jacopo Veronalainen taasen ehti rukoilla matkaa tukeneiden hyväntekijöidensä puolesta, kerätä monumenteista matkamuistopalasia, sekä itse kauhistella samaista praktiikkaa, jonka vuoksi mm. Jeesuksen jalanjäljet eräässä kivessä olivat kasvaneet muodottoman suuriksi.[82] Ludolf ei onnistunut hakkaamaan palasta hautaluolan seinästä, ja totesi, että tuskinpa kukaan muukaan on siinä onnistunut, kun kerran luola on yhä paikallaan.[83] Otto varoittaa luulemasta, että nykyinen, marmorein peitetty hautamonumentti edustaisi alkuperäisessä asussa Kristuksen hautakammiota.[84] Sikäli kun tiedämme, Birgitta ei vienyt palasia kirkosta, sen sijaan hän siunasi haudalla ristin, joka teki ihmeitä vielä Vadstenassa;[85] todennäköisesti hän sytytti kynttilöitä alttareille yleisen tavan mukaisesti.[86] Päällimmäisenä tunteena lienee kaikilla ollut Oton ilmaisema liikutus: ”Kuka voi katsoa tätä paikkaa ilman kyyneliä, sydämentykytystä ja mielen syvää ja rakkaudellista huojennusta?”[87] Ogier kertoo, että heidän seurueensa vietti yön rukouksessa ja ripittäytyi ennen aamunkoitteessa vietettyä ehtoollismessua – muslimit heittivät joukon ulos 8-9 aikoihin.[88]
Birgitan matkaan tuli käänne, kun hän sairastui kuume- ja vatsatautiin.[89]
Ehkä juuri taudin takia hän jäi Jerusalemiin useaksi kuukaudeksi – iästään huolimatta hän oli sentään päässyt
sinne asti, eikä keskikesän hellekään välttämättä Italiassa vietettyjen vuosien
jälkeen ollut ylitsepääsemätön – tai ehkäpä hän vain halusi viettää enemmän
aikaa kaikista pyhimmillä paikoilla.[90]
Neljän Jerusalemissa vietetyn kuukauden aikana hän vastaanottikin useita
näkyjä kaupungin kirkoissa, ja Alfons innostuu viittaamaan P. Fransiskuksen
saamiin näkyihin.[91]
Osa näyistä oli vastauksia Johannan ja Eleonoran esittämiin rukouspyyntöihin.[92]
Martinus Aragonialaiselle hän taas välitti näyn, jossa häntä ja muita
fransiskaaneja kehotettiin tiukasti luopumaan kaikesta omaisuudesta.[93]
Muut kohteet
Loppukesästä Birgitta sai näyn Kristukselta: ”Olet käynyt kaikkialla [Jerusalemissa] missä muutkin pyhiinvaeltajat käyvät. On muitakin paikkoja, joissa olen ollut, ja joissa tulisi käydä, mutta sairautesi takia riittää, kun etsiydyt niistä lähimpiin … Kun palaat Jordan-virralta, valmistautukaa lähtemään”.[94] Pakettimatkalaiset ryntäsivät Betlehemiin välittömästi hautakirkossa vietetyn yön jälkeen. Birgitta kuitenkin odotti muutamia kuukausia, ajoittaen Jacopo Veronalaisen tavoin käyntinsä yhteen Marian taivaaseenastumisen juhlan (15.8) kanssa – Jacopo selittää, että Maria, saatuaan ilmoituksen tapahtuneesta, tuli Betlehemiin kaksi päivää ennen tapahtunutta. Näin ollen hänkin lähti elokuun 12. päivän aamuna valtavan väkijoukon – Jacopon mukaan Lähi-idän skismatikkoja – kanssa Jerusalemista ja saapui vespereiden aikaan Betlehemiin. Kristuksen syntymäkirkossa yhä kasvanut ihmismassa vietti riittiensä mukaisia hetkipalveluksia omilla alttareillaan. Juhlapäivän illaksi Jacopo vaelsi Josafatin laaksossa sijaitsevalle Neitsyen hautakirkolle, jossa kaikki kirkkokunnat viettivät vespereitä.[95]
Betlehem oli Konstantinuksen aikaista viisilaivaista syntymäbasilikaa ja viereistä Hieronymuksen tutkijankammiota lukuun ottamatta raunioina. Mm. mosaiikeilla rikkaasti kuvitetussa[96] kirkossa oli pääalttarin alla Kristuksen syntymäluola (†); seimi, johon hänet asetettiin makaamaan (†); sekä muistomerkki viattomille lapsille (†). Kaupungin lähistöltä löytyi mm. keto, jolla taivaallinen sotajoukko ilmestyi paimenille, sekä lukuisia muita kohteita – Jacopo toteaa, että vanhat paikat ovat nykyisin mitä kurjimmissa oloissa elävien saraseenien asuttamia, eikä raamatullisten kohteiden paikallistaminen onnistu ilman asiantuntevien oppaiden, mieluiten juutalaisten, apua.[97] Birgitan matkakertomus antaa Betlehemissä käynnin päivämääriksi 15.-22. elokuuta – järjestettiin paikan päällä sitten suurempia juhlia tai ei, vietti hän ilmeisesti merkittävän osan ajasta syntymäluolassa rukoillen ja sai kauan sitten luvattuja näkyjä Kristuksen syntymästä.[98] Emme tiedä, kävikö Birgitta esim. Ain Karemissa Johannes Kastajan synnyinpaikalla (†), mutta Andersson pitää sitä mahdollisena.[99] Josafatin laaksossa Brigitta sen sijaan kävi ainakin (vasta?) syyskyyn kahdeksantena (Neitsyen syntymäjuhla); täälläkin hän vastaanotti näkyjä Neitsyestä.[100]
Viimeisen tuntemistamme ekskursioista Birgitta teki Jordan-virralle, valitettavasti emme hänen matkastaan enempää tiedä.[101] Eräällä mahdollisella reitillä[102] Jerusalemista kahden mailin päässä oli Betania, jossa saattoi käydä Lasaruksen haudalla; Jacopo Veronalainen kertoo vieneensä monumentista palasen mukanaan. Täältä jatkettiin kohti Jerikoa. ”Tämä on se tie, josta Kristus kertoo evankeliumissa: Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet … ja meitä pyhiinvaeltajia pelotti suuresti kulkiessamme, koska tässä solassa on pahoja saraseeneja, eikä tällä autiolla seudulla asu ketään.”[103] Kahdentoista mailin päässä Betaniasta oli Gebel Qarantal, vuori, jolla Kristus paastosi ja tuli kiusatuksi. Jacopo saapui tänne lähtöpäivänsä iltana ja kiipesi huipulle, vaikka vuori olikin ”kaikkia muita vuoria jyrkempi, ja polku [huipulle] kauhea kiivetä”.[104] Perillä odottivat kreikkalaisten munkkien hoitamat temppeliritareiden linnoituksen rauniot, ja kallio, jolla Kristusta oli kiusattu – täältäkin Jacopo vei palasen mukanaan. Birgitan kunnolla tuskin kiivettiin näköalapaikoille; todennäköisimmin hän, mikäli kulki tätä reittiä,[105] tyytyi läheiseen lähteeseen, jonka profeetta Elisa oli puhdistanut,[106] ja sen eksoottisiin hedelmiin. Paikalla oli myös sulttaanin perustama majatalo.[107] Kahden mailin päässä tasangolla olivat Jerikon rauniot, jossa maksettiin tullia, ja sieltä viiden mailin päässä Johannes Kastajan kreikkalainen luostari. Lisäksi Ludolf väittää tavanneensa perillä saraseenien vangiksi jääneitä Temppeliritareita, jotka eivät olleet kuulleet järjestön oikeudenkäynnistä.[108]
Tämä luostari (jossa säilytettiin Johanneksen käsiä, joilla Kristus kastettiin) oli Jordanin-matkalaisten tukikohta perillä[109] – joki oli mailin päässä luostarista, ja esimerkiksi Jacopo kertoo tulleensa sinne heti seuraavana aamuna. Täällä Johannes kastoi Jeesuksen (†), ja Jacopo vietti koko päivän pesten vaatteitaan ja itseään – hänen riemustaan voisi epäillä, että tämä oli ehkä ainoa paikka, jossa hän matkansa aikana peseytyi. Tämän jälkeen hän yritti päästä katsomaan Lootin suolapatsasta Mustanmeren lähistöllä, mutta ”se sola on asumakelvoton ja täynnä käärmeitä. Sitä paitsi, beduiinit, nuo ihmisistä kelvottomimmat asuvat tässä autiomaassa”.[110] Humbert väittää nähneensä kyseisen patsaan, Otto sen sijaan kertoo saraseenitulkin muistuttaneen, ettei pyhiinvaelluksella suinkaan ollut sopivaa käydä kirotuilla paikoilla.[111] Useimmilta kirjoittajilta löytyy viittaus patsaan olemassaoloon, mutta kaikilla oli syy olla käymättä sitä katsomassa.
Birgitta siis kävi Betlehemissä, Josafatin laaksossa ja Jordanilla. Mitä olivat siis ne paikat, joihin näyssä viitattiin häneltä näkemättä jääneinä? Useat vuosisadan alun pyhiinvaeltajista joko saapuivat pohjoisiin satamiin (Tripoli, Beirut, Akko) tai päättivät retkensä niihin[112] – tämä antoi heille mahdollisuuden tutustua Galileaan ja joissakin tapauksissa myös Syyriaan. Otto taasen kertoo lähteneensä Galileaan suoraan Jordanilta.[113] Kolmen päivän matkalla nähtiin Emmaus, Siiloa ja Samaria (Nablus), perillä kierrettiin katsomassa mm. Nasaret, Taborvuori, Genesaret-järvi, Betsaida, Kapernaum ja Kaana.[114] Mm. Otto toteaa, että kaikista kelvottomimmat saraseenit asuvat Nasaretissa, ”jossa oli kaunis [Kristuksen sikiämiselle pyhitetty] kirkko, joka (ah ja voi!) on lähes tuhottu; siitä kuitenkin säilyy pieni osa, jota saraseenit vartioivat huolellisesti”. Tätä vasten on hieman omituista, että Ludolf väittää paikallisten heittelevän raatoja kirkon edustalle.[115] Mm. Jacopo jatkoi Damaskokseen, Tripoliin ja Beirutiin ennen palaamistaan laivalla Akkoon kotimatkaa varten – jos Galileaa kierrettiinkin Jeesuksen jalanjäljissä, sai turismi nyt matkan loppusuoralla voiton.[116] Pohjoisessa ei kuitenkaan ollut plenäärianeeseen oikeuttavia pyhättöjä, mikä on muutamien pyhiinvaeltajien mainitsemaa paikallisten vihamielisyyttä todennäköisempi syy sille, ettei se näytä kuuluneen järjestettyihin pakettimatkoihin.[117]
Sen sijaan esim. Angluren paronin retkue viipyi Jerusalemissa vain viikon
ennen lähtöä kohti Pyhän Katarinan luostaria Siinailla. Egyptissä käynti,
kuten jo edellä on tullut ilmi, oli joillekin matkan ensimmäinen etappi.
Vaarallisen ja vaikean aavikkomatkan[118]
pääkohteina olivat, paitsi Siinaivuori, myös Kairo ja Giza; paikat, joissa
Jeesus perimätiedon mukaan asui maanpaossa ollessaan. Vaikka suuri osa
kertomuksia jättäneistä pyhiinvaeltajista kävi Egyptissä, ei se välttämättä
kuulunut Birgitan matkasuunnitelmiin. Lähes seitsemänkymmentävuotiaalle olisi
aavikkomatka terveenäkin todennäköisesti ollut liikaa.
Paluumatka
Paluumatkalle
Birgitta lähti ilmeisesti syyskuun lopussa. Jotkin tekstit väittävät, että
matkaa jälleen rahoitettiin almuilla.[119]
Eräs Vita –käsikirjoitus kertoo, että Ramallahissa, päivänmatkan päässä
Jerusalemista, eräs muslimiksi kääntynyt turkkilainen, haluten palata
kristityksi, tuli pyytämään esirukousta Birgitalta.[120]
Ilmeisesti he nousivat laivaan Jaffassa – itsenäisesti matkustavat saattoivat
joutua odottamaan pitkiäkin aikoja sopivaa kuljetusta.[121]
Kahdeksantena lokakuuta seurue oli taas Famagustassa.[122]
Kuninkaalliset kutsuivat seurueen hoviin, ja Birgitta mm. kertoi Jerusalemissa
saamistaan näyistä.[123]
Hän oli paikalla Nikosiassa kun uuden kuninkaan kruunajaisissa genovalaiset ja
kyproslaiset (hänen ennustuksensa mukaisesti) ottivat verisesti yhteen.[124]
Emme tiedä koska Birgitta lähti kotimatkalle,[125]
mutta seuraavan kerran Birgitta tavataan Napolista 26.1.1373. Hän oli edelleen
sairas ja viipyi kaupungin ympäristössä useita kuukausia. Kuningatar Johanna
kuuli Birgitan nähneen näkyjä ja lähetti arkkipiispa Bernarduksen tutkimaan
niiden sisältöä; kirkonmiehet löysivät Birgitan vähäisestä hospitaalista,
mahdollisesti Aversassa.[126]
Napolista Birgitta palasi vielä Roomaan, ja löysi jopa voimia vierailla Latino
Orsinin luona,[127]
sekä ottaa vastaan vierailijoita omassa residenssissään.[128]
Lopuksi
Birgitalle Jerusalem oli ollut tärkeä jo ennen matkaa.[129] Hän oli nyt käynyt niissä paikoissa, jotka jo etukäteen oli hänelle näyssä lueteltu: Marian syntymän ja taivaaseenastumisen paikka, Betlehem, Golgata, Kristuksen hauta ja Öljymäki. Olemme nähneet, miten monille matkustajille Pyhän maan nykyisyys näyttäytyi raamatullisten toposten valossa. Birgitan kerrotaan menneen syvemmälle: hän eläytyi rukouksessa Kristuksen ja Neitsyen elämään. Ei ole aivan selvää, jäikö häneltä mielestään käymättä asiaankuuluvissa tai aikomissaan kohteissa – Birgitta ei kuvausten mukaan näistä paikoista yhdistänyt synninpäästöön kuin yhden, pääpaino kuvatussa matkan jälkipuinnissa oli Jerusalemissa tapahtuneella meditaatiolla ja mystisillä kokemuksilla, joita hänen kuvataankin pyhiinvaellukselta odottaneen.[130] Synninpäästön suhteen Birgitalla saattoikin itse asiassa olla epäilyksiä: matkan jälkeen Neitsyt ilmestyi hänelle ja nuhteli epäuskosta: ”etkö muista, [että poikani] sanoi sinulle Jerusalemissa, että astuessasi Hautakirkon ovesta, syntisi pyyhittiin pois kuin olisit vasta kasteelta nostettu”?[131]
Paitsi mieltä kuohuttava uskonnollinen kokemus ja kulttuurishokki, oli pyhiinvaellus myös fyysisesti ja henkisesti rasittava ponnistus, kuten olemme nähneet. Jonkinlaiseksi ongelmaksi matkassa näyttää jälkipolville muodostuneen sen korkea hinta; muutamat tekstit yrittävätkin väittää kuningattarien kanssa seurustelleen Birgitan matkustaneen almujen varassa. Birgitan kanonisaation yhteydessä syntyneet tekstit alleviivaavat retken merkitystä, paitsi pyhiinvaelluksena, myös lähes seitsemänkymmentävuotiaan vanhuksen suorituksena, joka kävi lähes yli-inhimillisestä suorituksesta – kuvauksen yhteydessä oli ilmeisen helppoa tuoda esille Birgitan matkan koettelemuksissa ilmennyttä pyhimyksellistä mielenlaatua.
A.et pr. Acta et processus canonizationis beate Birittae. Utg. av Isaak Collijn. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band I. Uppsala 1924-31.
Nimetön englantilainen Itinerary of a Certain Englishman (1344-1345). Hoade 1952, 47-76.
Antonius de Cremona Antonius de Cremona, Itinerarium ad Sepulcrum Domini (1327, 1330). Röhricht 1890, 154-75.
Thomas
Brygg Thomas Brygg,
The Itinerary in the Holy Land of Lord Thomas of Swynburne, Commander of the
Fort of Guines and later Mayor of Bordeaux. Hoade 1952, 77-86.
DVads Diarium
Vadstenense. The
Memorial Book of Vadstena Abbey. Ed. by Claes Gejrot. Studia Latina
Stockholmensia XXXIII. Stockholm
1988.
Franciscus Pipinus Francisci Pipini tractatulus de locis Terrae Sanctae. Titus Toblers, Dritte Wandrung nach Palästina im Jahr 1857. Ritt durch Philistäa, Fussreisen im Gebirge Judäas und Nachlese im Jerusalem. Gotha 1859, 400-12.
Henry of Derby Expeditions to Prussia and the Holy Land made by Henry Earl of Derby (afterwards King Henry IV) in the Years 1390-1 and 1392-3. Being The Accounts kept by his Treasurer during two years, ed. by Lucy Toulmin Smith. Sine loco 1894.
Humbert de Dijon Humbert de Dijon, Liber de locis et conditionibus Terrae sanctae et Sepulcro. Kaeppeli & Benoit 1955, 516-40.
Itinerarium Birgittae Monumenta quaedam itineris Hierosolymitani Birgittae. Scriptores rerum Suecicarum medii aevi, Tomus III:2, edidit Claudius Annerstedt. Upsaliae 1876, 217.
Jacopo da Verona Pellegrinaggio ai luoghi santi. ”Liber Peregrinationis” di Jacopo da Verona. Presentazione e traduzione di Vittorio Castagna. Verona 1990.
Ludolf von Suchem Ludolphi, rectoris ecclesiae parochialis in Suchem, de itinere Terrae Sanctae liber, nach alten Handschriften berichtigt. Hrsg. von Ferdinand Deycks. Bibliothek des Litterarischen Vereins in Stuttgart. Stuttgart 1851.
Ogier d’Anglure Le saint voyage de Jherusalem du Seigneur d’Anglure, publié par François Bonnardot & Auguste Longnon. Paris 1878.
Rev. Sancta Birgitta, Reuelaciones.
I: Ed. by Carl-Gustav Undhagen. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:1. Uppsala 1978.
II: Ed. by Carl-Gustav Undhagen & Birger Bergh. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:2. Uppsala 2001.
III: Ed. by Ann-Mari Jönsson. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:3. Uppsala 1998.
IV: Ed. by Hans Aili. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:4. Uppsala 1992.
V: Ed. by Birger Bergh. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:5. Uppsala 1971.
VI: Ed. by Birger Bergh. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:6. Uppsala 1991.
VII: Utg. av Birger Bergh. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band VII:7. Uppsala 1987.
Rev.extr. Sancta Birgitta, Reuelaciones extrauagantes. Utg. av Lennart Hollman. Samlingar av Svenska fornskriftsällskapet, ser. 2. latinska skrifter, band V. Uppsala 1956.
Rudolf von Framensberg Itinerarium nobilis viri Rudolphi de Frameynsberg in Palestinam, ad montem Sinai et in Aegyptem anno 1346. Thesaurus Monumentorum Ecclesiasticorum et Historicum, sive Henricii Canisii lectiones antiquae, ad saeculorum ordinem digestae, quibus praefationes historicas, emendationes criticas et notae in cingulus auctores adjecit Jacobus Basnage, Tomus IV. Amsterdam 1725, 358-60.
Symon FitzSimons Itinerarium Symonis Semeonis ab Hybernia ad Terram Sanctam. Ed. by Mario Esposito. Scriptores Latini Hiberniae IV. Dublin 1960.
Vita S. Birgittae Vita S. Birgittae, auctoribus magistro Petro, primo confessori Vadstenensi, et Petro, priore Alvastrensi, confessoribus Birgittae. Scriptores rerum Suecicarum medii aevi, Tomus III:2, edidit Claudius Annerstedt. Upsaliae 1876, 185-206.
Wilhelm von Boldensele Nobilissimi Guilielmi de Baldensel, equitis armati Hierosolymitani, Hodoeporicon ad Terram Sanctam anno 1336. Thesaurus Monumentorum Ecclesiasticorum et Historicum, sive Henricii Canisii lectiones antiquae, ad saeculorum ordinem digestae, quibus praefationes historicas, emendationes criticas et notae in cingulus auctores adjecit Jacobus Basnage, Tomus IV. Amsterdam 1725, 335-57.
Abulafia 2000 Abulafia, David, ”The Italian South”. The New Cambridge Medieval History VI: c.1300-c.1415, ed. by Michael Jones. Cambridge 2000, 488-514.
Allaire 2000a Allaire, Gloria, ”Frescobaldi, Lionardi di Niccolò (fl. 1384-1405)”. Trade, Travel, and Exploration in the Middle Ages. An Encyclopedia. Ed. by J.B. Friedman, K.M. Figg, S.D. Western & G.G. Guzman. New York and London 2000, 201-2.
Allaire 2000b Allaire, Gloria, ”Jacopo da Verona (fl. 1335)”. Trade, Travel, and Exploration in the Middle Ages. An Encyclopedia. Ed. by J.B. Friedman, K.M. Figg, S.D. Western & G.G. Guzman. New York and London 2000, 297-8.
Allaire 2000c Allaire, Gloria, ”Nicholas of Poggibonsi [Niccolo da Poggibonsi] (fl. 1346-50)”. Trade, Travel, and Exploration in the Middle Ages. An Encyclopedia. Ed. by J.B. Friedman, K.M. Figg, S.D. Western & G.G. Guzman. New York and London 2000, 449.
Andersson 1973 Andersson, Amos, Birgitta och det Heliga Landet. Borås 1973.
Atiya 1938 Atiya, Aziz Suryal, The Crusade in the Later Middle Ages. London 1938.
Atiya 1962 Atiya, Aziz S., Crusade, Commerce and Culture. Bloomington 1962.
Balard 2000 Balard, Michel, ”Latins in the Aegean and the Balkans in the Fourteenth Century”. The New Cambridge Medieval History VI: c.1300-c.1415, ed. by Michael Jones. Cambridge 2000, 825-838.
Barber 1992 Barber, Malcolm, The Two Cities. Medieval Europe 1050-1320. London and New York 1992.
Dansette 1979 Dansette, Béatrice, ”Les pèlerinages occidentaux en Terre Sainte: une pratique de la ’Dévotion Moderne’ à la fin du Moyen Age? Relation inédite dún pèlerinage effectué en 1486”. Archivum Franciscanum Historicum 72 (1979), 106-33, 330-428.
Davids 1996 Davids, Adelbert, ”Routes of Pilgrimage”. East and West in the Crusader States, Context–Contacts–Confrontations. Acta of the congress held at Hermen Castle in May 1993, ed. by Krijnie Ciggaar, Adelbert Davids & Hermann Theule. Orientalia Lovanensia Analecta 75. Louvain 1996, 81-101.
Edbury 2000 Edbury, Peter, ”Christians and Muslims in the Eastern Mediterranean”. The New Cambridge Medieval History VI: c.1300-c.1415, ed. by Michael Jones. Cambridge 2000, 864-884.
Engemann 1995 Engemann, Josef, ”Das Jerusalem der Pilger. Kreuzzauffindung und Wallfahrt”. Akten des XII internationalen Kongresses für christliche Archäologie, Bonn 22.-28. September 1991. Jahrbuch für Antike und Christentum Ergänzungsband 20,1-2 (1995), 24-35.
Favreau-Lilie 1994 Favreau-Lilie, Marie-Luise, ”Civis peregrinus. Soziale und rechtliche Aspekte der bürgerlichen Wallfahrt im späten Mittelalter”. Archiv für Kulturgeschichte 76 (1994), 321-50.
Favreau-Lilie 1995 Favreau-Lilie, Marie-Luise, ”The German Empire and Palestine: German pilgrimages to Jerusalem between the 12th and the 16th century”. Journal of Medieval History 21 (1995), 329-41.
French 1995 French, Dorothea R., ”Mapping Sacred Centres. Pilgrimage and the Creation of Christian Topographies in Roman Palestine”. Akten des XII internationalen Kongresses für christliche Archäologie, Bonn 22.-28. September 1991. Jahrbuch für Antike und Christentum Ergänzungsband 20,1-2 (1995), 792-7.
Geary 1990 Geary, Patrick J., Furta Sacra. Thefts of Relics in the Central Middle Ages, revised edition [Alkup. 1978]. Princeton, NJ 1990.
Halvorsen 1996 Halvorsen, Peter Bjørn, ”Pilgrimsvandringene i middelalderen–den historiske og religiøse bakgrunnen”. Natur, kultur og tro i middelalderen. En artikkelsamling. Oslo 1996, 9-22.
van Herwaarden 1992 van Herwaarden, Jan, ”Pilgrimages and Social Prestige. Some reflections on a theme”. Wallfahrt und Alltag in Mittelalter und früher Neuzeit. Internationales Round-Table-Gespräch Krems and der Donau 8. Oktober 1990. Veröffentlichungen des Instituts für Realienkunde des Mittelalters und der frühen Neuzeit 14 (= Österreichische Akademie der Wissenschaften philosophisch-historische Klasse, Sitzungsberichte 592). Wien 1992, 27-79.
Higgins 2000 Higgins, Iain M., ”William of Boldensele (fl. 1330-1336)”. Trade, Travel, and Exploration in the Middle Ages. An Encyclopedia. Ed. by J.B. Friedman, K.M. Figg, S.D. Western & G.G. Guzman. New York and London 2000, 645-6.
Hoade 1952 Hoade, Eugene, Western Pilgrims. The itineraries of fr. Simon Fitzsimons (1322-23), a certain Englishman (1344-45), Thomas Brygg (1392), and notes on other Authors and Pilgrims. First impression 1952, reprinted 1970. Publications of the Studium Biblicum Franciscanum 18. Jerusalem 1970.
Kaeppeli & Benoit 1955 Kaeppeli, Thomas; Benoit, Pierre; ”Un pèlerinage dominicain inédit du XIVe siecle. Le Liber de locis et conditionibus Terrae sanctae et Sepulcro d’Humbert de Dijon O.P. (1332)”. Revue Biblique 62 (1955), 513-40.
Klockars 1971 Klockars, Birgit, Birgitta och hennes värld. Kungliga Vitterhets Historie och Antikvitets Akademiens Handlingar, historiska serien 16. Stockholm 1971.
Kötzsche 1995 Kötzsche, Lieselotte, ”Das heilige Grab in Jerusalem und seine Nachfolge”. Akten des XII internationalen Kongresses für christliche Archäologie, Bonn 22.-28. September 1991. Jahrbuch für Antike und Christentum Ergänzungsband 20,1-2 (1995), 273-90.
Lafontaine-Dosogne 1996 Lafontaine-Dosogne, Jacqueline, ”Le monastère du Sinaï. Creuset de culture chrétienne (Xe – XIIe siecle)”. East and West in the Crusader States, Context–Contacts–Confrontations. Acta of the congress held at Hermen Castle in May 1993, ed. by Krijnie Ciggaar, Adelbert Davids & Hermann Theule. Orientalia Lovanensia Analecta 75. Louvain 1996, 106-29.
Lavas & Mitropoulos 1995 Lavas, George; Mitropoulos, Th.; ”Golgotha, Jerusalem. Die Aufdeckung der Kreuzigungsstelle Christi”. Akten des XII internationalen Kongresses für christliche Archäologie, Bonn 22.-28. September 1991. Jahrbuch für Antike und Christentum Ergänzungsband 20,1-2 (1995), 964-8.
Maravan 1995 Maravan, Pierre, ”Les itinéraires de pèlerinage en orient (entre le 4e et le 7e s.)”. Akten des XII internationalen Kongresses für christliche Archäologie, Bonn 22.-28. September 1991. Jahrbuch für Antike und Christentum Ergänzungsband 20,1-2 (1995), 291-300.
Nimetön 1993 ”I pellegrinaggi di Santa Brigida di Svezia”. Santa Brigida, profeta dei tempi nuovi. Saint Bridget, Prophetess of New Ages. Atti dell’incontro internationale di studio, Roma 3-7 ottobre 1991. Citta Vaticana 1993, 913-17.
Pierard 2000 Pierard, Richard V., ”Ludolf [Ludolphus] of Suchem [Suchen or Sudheim] (fl. 1336-1350)”. Trade, Travel, and Exploration in the Middle Ages. An Encyclopedia. Ed. by J.B. Friedman, K.M. Figg, S.D. Western & G.G. Guzman. New York and London 2000, 346-7.
Richard 1981 Richard, Jean, Les Récits de Voyages et de Pèlerinages. Typologie des sources du Moyen Âge occidental 38, A-1.7. Turnhout 1981.
Rudy 2000 Rudy, Kathryn, ”A Guide To Mental Pilgrimage: Paris, Bibliotheque de L’Arsenal Ms. 212”. Zeitschrift für Kunstgeschichte 63 (2000), 494-515.
Röhricht 1890 Röhricht, Reinhold, ”Antonius de Cremona, Itinerarium ad Sepulcrum Domini (1327, 1330)”. Zeitschrift des deutschen Palästina-Vereins XIII (1890), 153-74.
Savage 1946 Savage,Henry I., ”Fourteenth Century Jerusalem and Cairo Through Western Eyes”. The Arab Heritage, ed. by Nabih Amin Faris. Princeton, NJ 1946, 199-220.
Schein 1982 Schein, Sylvia, ”La Custodia Terrae Sanctae franciscaine et les juifs de Jérusalem à la fin du Moyen-Âge”. Revue des études juives CXLI (1982), 369-77.
Schmugge 1984 Schmugge, Ludwig, ”Die Anfänge des organisierte Pilgerverkehrs im Mittelalter”. Quellen und Forschungen aus italianischen Archiven und Bibliotheken 64 (1984), 1-83.
Schmugge 1985 Schmugge, Ludwig, ”Die Pilger”. Unterweggsein im Spätmittelalter, hrsg. von Peter Moraw. Zeitschrift für Historische Forschung Beiheft 1 (1985), 17-47.
Schneider 1982 Schneider, Wolfgang, Peregrinatio Hierosolymitana. Studien xu spätmittelalaterlichen Jerusalembrauctum und zu den aus der Heiliglandfahrt hervorgegangenen nordwesteuropäischen Jerusalembruderschaften. Münster 1982.
Schreiner 1992 Schreiner, Klaus, “’Peregrinatio laudabilis’ und ‘peregrinatio vituperabilis’. Zur religiösen Ambivalens des Wallens und Laufens in der Frömmigkeitstheologie des späten Mittelalters”. Wallfahrt und Alltag in Mittelalter und früher Neuzeit. Internationales Round-Table-Gespräch Krems and der Donau 8. Oktober 1990. Veröffentlichungen des Instituts für Realienkunde des Mittelalters und der frühen Neuzeit 14 (= Österreichische Akademie der Wissenschaften philosophisch-historische Klasse, Sitzungsberichte 592). Wien 1992, 133-63.
Spufford 1986 Spufford, Peter, Handbook of Medieval Exchange. Royal Historical Society Guides and Handbooks 13. London 1986.
Sundén 1973 Sundén, Hjalmar, Den Heliga Birgitta. Ormungens moder som blev Kristi brud. Stockholm 1973.
Tinguely 1997 Tinguely, Frédéric, ”Janus en Terre sainte: la figure du pèlerin curieux à la Renaissance”. Homo Viator. Le Voyage de la vie (XVe-XXe siècles). Revue des Sciences Humaines 245 (1997), 51-65.
Tucci 1985 Tucci, Ugo, ”I servizi marittimi veneziani per il pellegrinaggio in Terrasanta nel medioevo”. Studi Veneziani IX (1985), 43-66.
[1] Birgitan matkaa on jo, vaikkakin vertailupohjaltaan kapeammin, täydennetty tällä tavalla: Klockars 1971, 168-75; lähestyy aihetta Birgitan maailmankuvan kannalta; Sundén 1973, 156-74; näin ikään Birgitan hengellisen ajattelun kannalta; Andersson 1973; kiinnittää näistä eniten huomiota Birgitan matkareittiin ja käytännön järjestelyihin, joskin korostaa topografista sekä rakennus- ja taidehistoriallista evidenssiä, ja käyttää tekstilähteitä varsin impressionistisesti. En ole onnistunut saamaan käsiini de Sandolin kirjaa Viaggio di Santa Brigida di Svezia da Roma a Gerusalemme, 1372. Jerusalem 1991. Ks. myös Nimetön 1993.
[2] Ks. Lavas & Mithropoulos 1995.
[3] Engemann 1995, 24-8; Kötzsche 1995, 272-80; Halvorsen 1996, 11.
[4] Konstantinuksen äiti Helena yhdistettiin inventioon vasta vuosisadan lopulla, Engemann 1995, 28, 32. Kuudennelle vuosisadalle tultaessa kirkossa oli jo nähtävissä keihäs, jolla Kristuksen kylki puhkaistiin; naulat, joilla ristiinnaulitseminen tapahtui; paikka, jossa Aatami muovattiin ja johon Abraham tuli uhraamaan Iisakin. Ympäristöstä löytyi Kaifaan talo; muuri, jolla Saatana kiusasi Kristusta sekä Lasaruksen hauta.
[5] French 1995, 796-7; Maravan 1995, 292-4. Seitsemännellä vuosisadalla kaupunkiin tultiin kotipaikasta johtuen joko Egyptistä tai Anatoliasta; pohjoisesta Kesarian ja Jaffan kautta, etelästä Gazan ja Ashqelonin kautta. Jerusalemissa kierrettiin Golgata, Siionvuori, Kaifaan talo (Pietarin kirkko), Pilatuksen palatsi (Sofian kirkko), Siiloa, Josafatin laakso ja Öljymäki. Sieltä tehtiin retkiä Jordanin laakson kautta Galileaan, jossa käytiin Taaborinvuorella, Kaanassa, Nasaretissa ja Naimissa; sekä tietenkin Betlehemissä. Vrt. Davids 1996, 85-7. Myös Siinaivuori muodostui yhdeksi Pyhän maan nähtävyyksistä, Lafontaine-Dosogne 1996.
[6] Esim. Kötzsche 1995, 280-1; Halvorsen 1996, 13.
[7] Schneider 1982, 45-6; Davids 1996, 94, 99.
[8] Kaeppeli & Benoit 1955; Dansette 1979, 107; Schneider 1982, 30-6; Schmugge 1985, 24; Halvorsen 1996, 18-20.
[9] Dansette 1979, 108-9; Schein 1982, 369; Schneider 1982, 40-4; Barber 1992, 248-50, 362-4; 415-7; Abulafia 2000, 488-96; Edbury 2000, 864-73.
[10] Kotijoukoille suunnattuja matkaoppaita kirjoittivat irlantilainen fransiskaaniveli Simon FitzSimons (1323-5); fransiskaani Antonius de Cremona (1327, 1330); dominikaani Humbert de Dijon (1332); mindeniläisestä konventistaan karannut dominikaani Otto von Neuhausen, joka kirjoitti matkoistaan (1332-3) salanimellä Wilhelm von Boldensele Avignonin kuuriassa työskennelleen kardinaali Hélias Talleyrand de Perigordin pyynnöstä vuonna 1336, ks. Richard 1981, 56 n. 11; Higgins 2000; Pierard 2000; augustinolaisveli Jacopo da Verona (1335), joka osoitti kirjansa konventilleen, ks. Allaire 2000b; Sekä Paderbornin hiippakunnassa muutoin tuntemattoman seurakuntakirkon johtaja Ludolf von Suchem (matkalla 1336-41, teksti luultavasti vasta n. 1350), ks. Pierard 2000. Jälkimmäisistä bolognalainen fransiskaaniveli Franciscus Pipinus (1320), joka lyhyessä, vierailujärjestyksen sijaan paikkoihin liittyvien raamatullisten tapahtumien aikajärjestyksessä, kertomuksessaan kaavamaisesti vakuuttaa ”nähneensä ja koskettaneensa” (”vidi et tetigi”) tärkeitä reliikkejä. Merkittävät puutteet tämän artikkelin lähteistössä: Niccolo da Poggibonsin matkakertomus vuosilta 1346-50, jota tosin Andersson 1973 referoi joiltakin osin, ks. myös Allaire 2000c; sekä firenzeläisten vakoojien Frescobaldin, Sigolin ja Guccin matka Egyptiin ja Palestiinaan 1384-5, ks. Allaire 2000a. Yleisesti myös Atiya 1938, 160-83.
[11] Maallikkojen kuvauksia tässä artikkelissa: ritari Rudolf von Frameynsberg (1346) ja paroni Ogier d’Anglure (1395); jälkimmäisen matkamotiiviksi Savage 1946, 201-3; arvailee katumusharjoitusta kymmenen vuotta aiemmin sattuneen raiskauksen vuoksi. Em. kertomusten lisäksi Henry of Derby (myöh. Henrik IV) jätti jälkeensä Jerusalemin matkansa (1392-3) kustannuslaskelmat. Näiden lisäksi Thomas Bryggin, Thomas Swinbournelaisen miespalvelijan, kirjoittama kuvaus matkasta Jerusalemiin (1392); sekä Nimetön englantilainen, matkakuvaus vuosilta 1344-5; ovat valitettavasti käytettävissäni vain käännöksinä..
[12] Pyhiinvaelluskertomuksista kirjallisuudenlajina erityisesti Dansette 1979; lähteenä, Richard 1981, 19-23, 39-42. Renessanssiajan ”uteliaista pyhiinvaeltajista”, ks. Tinguely 1997; joka perustelee teesinsä mielenkiinnon kohteiden modernisaatiosta (maallistumisesta) pyhiinvaelluskertomusten stereotyyppisen muodon murtumisella 1400-luvun lopulta alkaen.
[13] Favreau-Lilie 1994, 326-8. Pyhällä maalla käyneiden (porvarien) yhteisöllisyyttä edistämään perustetut Jerusalem-veljeskunnat ovat eräs merkki pyhiinvaeltajien olemassaolosta ennen vuotta 1400; Näitä oli mm. Pariisissa (1316/25/36), Utrechtissa (1394) ja Hampurissa, ks. Schneider 1982, 60-4, 205; ja Favreau-Lilie 1994, 328.
[14] van Herwaarden 1992, 40-2, 79.
[15] Pyhiinvaellusmotiivit myöhäisantiikissa: Engemann 1995, 31-3; varhaiskeskiajalla: Davids 1996, 85-7; ristiretket ja juhlavuodet: Schmugge 1984, 73; Schmugge 1985, 21-4; Halvorsen 1996, 18-20. Vain P. Jakobin haudalla Compostelassa saattoi saada vastaavan synninpäästön, muista kirkoista myönnettiin 40-356 päivän aneita.
[16] Ks. esim. Rudy 2000, 494-6. Täydellisen synninpäästön sai ristiinnaulitsemispaikalta, hautakirkon ovelta, haudalta, ristin löytöpaikalta, viimeisen ehtoollisen viettohuoneesta Siionvuorella, huoneen ulkopuolelta (jossa apostolit vastaanottivat Pyhän Hengen), Neitsyen kuolinpaikalta, kultaiselta portilta ja Pilatuksen talosta. Kaupungin ulkopuolella kohteina olivat Jordan-joki (kaste), autiomaa (kiusaukset), Betlehem (syntymä), Betania (Lasaruksen henkiinherättäminen). Näiden lisäksi lukuiset paikat myönsivät 7 vuoden (+40 päivän) synninpäästöjä. Samankaltaisen listan, yhdistettynä Silvesterin lupaukseen, antaa Ogier d’Anglure, 13. Vrt. kuitenkin Jacopo da Verona, 203-8; jonka lista näin ikään poikkeaa hieman edellisistä. Käytän näitä listoja pääosin sikäli kun ne ovat yhtä mieltä.
[17] Dansette 1979, 112-23; vrt. Schneider 1982, 47-55. Sopii epäillä, miten pitkälti tällainen devotio moderna, identifioituminen Kristukseen, todella yhdisti kaikkien pyhiinvaeltajien kokemusta; Schmugge 1984, 82 n. 289; epäilee Dansetten teesejä. Fransiskaaneille itselleen tällä tavoin käsitetty Jerusalem oli niin tärkeä, että niille veljille, joiden ei ollut mahdollista matkustaa, mahdollistettiin osallisuus eduista kuvitettujen hartauskirjojen avulla; ks. Rudy 2000.
[18] Pyhiinvaelluskritiikkiä esiintyi 12.-13. vuosisadalla erityisesti harhaoppisten maallikkoliikkeiden keskuudessa, 15. vuosisadalla se kiihtyi uudelleen, erityisesti saksalaisten teologien ajattelussa, ks. Schreiner 1992, 142-6.
[19] A.et proc., 24, 473. Ainakin Sundén 1973, 156; uskoo tähän; Klockars 1971, 169; osoittaa tervettä varovaisuutta; Andersson 1973, 12-3; kuitenkin toteaa, että ristiretkiajalta on mm. riimukivissä mainintoja Jerusalemin kävijöistä.
[20] A.et proc., 80-1, 512; Rev.extr. 20. 193; Vita S. Birgittae, 193-4. Vrt. Klockars 1971, 170.
[21] A.et proc., 270; Vita S. Birgittae, 203. Samoin ilmestys P. Stefanuksesta: Rev. VI.108, 265.
[22] A.et proc., 95-6; Vita S. Birgittae, 202-3.
[23] A.et proc., 272, 483, 496; Vita S. Birgittae, 202; Klockars 1971, 155-6; Nimetön 1993, 15-6.
[24] Tucci 1984, 43; Favreau-Lilie 1995, 326. Brindisin/Barlettan kautta kulkien saattoi poiketa Monte Garganon arkkienkeli Mikaelille pyhitetyssä kappelissa sekä Barissa 1087 Smyrnasta varastettujen P. Nikolauksen reliikkien luona, ks. Schmugge 1985, 18-9, 19-20; Geary 1990, 94-103; sekä Anynyymi englantilainen, 54-55; joka juuri näistä syistä nousi laivaan Otrantosta.
[25] Venetsian Merikonsulaatti valvoi laivaustoimintaa mm. säännöstelemällä matkatavaramäärää ja matkan hintaa; toisaalta esim. sopimusrikkeistä säädettiin niin usein, että petosten ei voi katsoa olleen harvinaisia, ks. Dansette 1979, 114-5; Tucci 1984; Favreau-Lilie 1995, 327.
[26] Venetsian kultadukaatilla oli säännönmukaisesti painoa 3.56 grammaa, ja yhdellä sai 15 kg riisiä tai puolellatoista 500 kananmunaa, Tucci 1984, 54; Spufford 1986, 81.
[27] Huolimatta laivanvarustajalle koituvista kustannuksista, matkustajamäärät (keskimäärin 400 vuodessa, vuodelta 1384 tarkkoja tietoja 600 pyhiinvaeltajasta) takasivat merkittävät tulot, Tucci 1984, 62-4.
[28] Kalliimpia pyhiinvaeltajakuljetuksia näyttävät hyödyntäneen Rudolf von Framensberg, joka ei kerro Palestiinan matkansa kestoa tai tarkkaa määräsatamaa; sekä Ogier d’Anglure, 6-10; ja Henry of Derby, 220-4; jonka viisikymmenhenkisen seurueen tarvikekustannukset kahden kuukauden matkalle Venetsiasta Jaffaan olivat 2379 dukaattia, 28 solidia ja 6 denaaria – tähän sisältyi 2,250 kananmunaa (8 duc. 3 li. 13 s.), elävää siipikarjaa häkkeineen, suolakalaa, mausteita, makeisia, 40 säkillistä leipää, 4 tynnyriä hedelmiä, voita ja lamppuöljyä, sekä lämmintä vaatetta, patja, höyhenpeite ja tyynyjä prinssin hyttiin. Välisatamissa (mm. Zara, Lissa, Korfu, Rhodos) tehtyjen täydennysten, liinavaatteiden pesun ja korjausten myötä kustannuksia kertyi 75 duc. 13 s. 6 d. lisää (224-5).
[29] Näin Antonius de Cremona ja Humbert de Dijon.
[30] Hinta: Tucci 1984, 54. Venetsiasta lähteneillä hitaammilla yhteyksillä, jotka pysähtyivät Venetsian siirtokunnissa Balkanilla ja Egeanmerellä, kulkivat Simon FitzSimons, 36-44; jonka matka Aleksandriaan kesti välilaskuineen vajaan kaksi kuukautta; ja Jacopo da Verona, 214-20; joka päätyi Jaffaan samanpituisessa ajassa; ks. Venetsian siirtokunnista Balard 2000, 834. Tämä halvempien kuljetusten hitaus ja sen tuoma epävarmuustekijä matkan kokonaiskestoon rajoitti porvarien matkustusta – näiden kun täytyi varjella kansalaisoikeuksiaan, ks. Favreau-Lilie 1994, 331, 338-9.
[31] Näin ainakin Wilhelm von Boldensele, 338; saman matkan kuvaa myös Ludolf von Suchem, 16-38; joka tosin kuvaa myös maareitin Konstantinopolin kautta ja on saattanut vain palata meritse – lisäksi hän on ilmeisesti tutustunut Oton matkakuvaukseen. Geneovalaiset laivat kiersivät omien Välimeren tukikohtiensa kautta: Balard 2000, 834.
[32] Rudolf von Framensberg, 358; Jos Rudolf viittaa Firenzen (3.52 g) tai Genovan (3.53 g) kultafloriiniin, oli matkakassa n. 280 dukaattia / 6300 dirhamia, palatessa n. 33 d. / 738 dir. ks. Spufford 1986, 109, 301.
[33] Ludolf von Suchem, 3, 9; Ensiksikin pyhiinvaeltajan tuli ilmoittautua ja tulla hyväksytyksi kirkollisten auktoriteettien toimesta; lisäksi esim. saksalaisissa kaupungeissa ammatinharjoittajien tuli saada työnantajan ja killan johtajan lupa; porvarien tuli saada lupa raadilta, Ks. Faverau-Lilie 1994, 334-9. Joidenkin lähteiden mukaan matkalle Jerusalemiin tuli hankkia paavillinen lupa, ks. Ludolfin lisäksi Nimetön englantilainen, 51.
[34] Päivämäärät (pace Klockars 1971, 171 n. 13) Itinerarium Birgittae ja A.et proc., 636, tästedes ilman eri merkintää.
[35] Rev. VII.6, 130; Rev. VII.9, 136.
[36] ”Ristiretki”, joka alkoi Ranskan kuningas Johannes II:n yrityksenä kohentaa suhteitaan Urbanus V:en, periytyi tämän kuoleman jälkeen Kyproksen Pietarille, jonka venetsialaisista, rhodoslaisista ja kyproslaisista koottu laivasto hyökkäsi ensimmäisen kerran Aleksandriaan 1365 – Pietarin tarkoitus oli todennäköisesti kiristää sulttaanilta paremmat kauppasopimukset, mutta kampanja karkasi käsistä ja rauha tehtiin vasta lokakuussa 1970, kun Pietari oli jo murhattu palatsikaappauksessa, ks. Atiya 1962, 102-5; Edbury 2000, 877-81. Ks. myös Andersson 1973, 28; jonka mukaan kampanja kostettiin Jerusalemin fransiskaaneille, joista monet saivat surmansa.
[37] Sundén 1973, 157.
[38] A.et proc., 379-80.
[39] A.et proc., 355. Itse asiassa Latino sanoi saattaneensa seuruetta ”jonkin matkaa”, Ostia on kuitenkin todennäköinen satama: Sundén 1973, 157. Mukana olivat aikuiset pojat Karl ja Birger, tytär Katarina, rippi-isät Alfons, Petrus Alvastralainen ja Petrus Skänningeläinen, kappalainen Fredrik Gudmarsson, ritari Magnus Eka, erakkonainen Praxedes ja muutamia palvelusneitoja.
[40] DVads 133, 145-6; väittää erään Jerusalemiin aikoneen veli Petruksen tavanneen Birgitan Roomassa ja suostuneen luovuttamaan tälle matkakassansa ja palaamaan takaisin Ruotsiin.
[41] A.et proc., 24.
[42] A.et proc., 261, 314, 520.
[43] Rev. VII.13, 152-62; Ks. Sundén 1973, 148-65; ja ”Komplexet Karl”.
[44] A.et proc., 265.
[45] A.et proc., 371: ”dicebat ipse testi loquens, quod … et ipsi essent in maximis periculis adeo, quod navis percuciebat in scopolis et marinarij et alij inibi adeo, et ipse testis loquens turbarentur timore horribili, ipsa domina Brigida paciens et equanimis permanebat”.
[46] Jacopo da Verona, 214-5.
[47] Ludolf von Suchem, 3-4: ”dicunt quod sit via multorum taediosa”; meren vaarat: 10-14.
[48] Ludolf von Suchem, 11: ”piratis kursariis, qui navem ut castrum solent oppugnare”.
[49] Jacopo da Verona, 216-7; Kyseinen merirosvo on muutoin tuntematon.
[50] A.et proc., 429. Karolus ei ilmeisesti lähtenyt Jerusalemiin.
[51] Sundén 1973, 157. Rev. VII.16, 169-73.
[52] Tarkka saapumisaika ei ole säilynyt – mikäli seurue eteni samaa tahtia kuin Jacopo da Verona, 220; lähtö Famagustasta lienee tapahtunut n. 2.-4. päivä; matka Jaffaan kesti muutaman vuorokauden, viisumia osoiteltiin edelleen muutaman päivän ajan ja ja kommelluksitta sujunut matka Ramallahin kautta Jerusalemiin kesti 2-3 vuorokautta, ks. myös Ogier d’Anglure, 12-3.
[53] A.et proc., 261, 371: ”pluribus alijs peregrinis fuissent”; 380: ” Tunc patronus eiusdem galea eam uolens alleviare, recepit sacculum ipsius testis, ubi et in quo res suas portabat et proiecit eum in mari, et tunc perdidit libros et illa modica intus inclusa et eciam, si plura portasset, plura tunc perdita fuissent”; 496.
[54] A.et proc., 261: ”licet uidere tale pericula et res suas submersas in mari”.
[55] Jacopo da Verona, 220-1:”Joppe autem fuit nobilissima civitas … sed a Sarracenis totaliter dirupta et omnia edificia in mari projecta … et nullus ibi habitat, nisi vj custodes Sarraceni”; Ogier d’Anglure, 12: ”Item, tout a dessus de la montaigne ont les pelerins usage de dormir en une chappelle de saint Pierre, ou l’en tient riens honnestement”.
[56] Simon FitzSimons, 46-50, 46:”saraceni portus custodes … nomina nostra et nomina omnium in ea existentem scripserunt”.
[57] Jacopo da Verona, 221. Vrt. Wilhelm von Boldensele, 339; joka kertoo Tyron sataman olevan hyviin vartioidun.
[58] Ogier d’Anglure, 11-3.
[59] Hinta yllä Niccolo Poggibonsin mukaan (matkalla 1346, Andersson 1973, 29) amiraalille 5, tulkeille 2 dirhamia; konversio: Spufford 1986, 81, 301. Nimetön englantilainen, 62; viittaa 1/3 dukaattiin henkilöltä (amiraalille); Thomas Brygg, 84-5; mainitsee Palestiinaan saavuttaessa maksettavan tribuuttina ½ dukaattia / henkilö. Vrt. Simon FitzSimons, 48; joka valittaa, että köyhyyslupauksen tehneiden matkalaisten oli vaikeaa saada matkustuslupaa Egyptissä. Henry of Derby, 225; jättää kaikenlaiset tullit mainitsematta, ehkä seurueella oli vapautus? Jaffassa ostettiin mm. kalaa (2/9 duc.), ja aasi (1/3 duc.) ruokatavaroiden kantamiseen.
[60] Humbert de Dijon, 518: ”Qui autem vult ire de ista civitate Achon in Aegyptum et Babyloniam [Giza], ad impetrandum a Soldano literas securi conductus et suae gratiae, quae summe est necessaria, sicut nos fecimus, potest, si vult, transire per…”; Wilhelm von Boldensele, 340: ”volens prius videre Aegyptum et Arabiam, ut obtentis Soldani litteris, possem in reversione commodius et securious terrae promissionis loca sanctissimae visitare”. Kirjettä, jonka kuvauksista päätellen sulttaani luovutti henkilökohtaisesti, ei oletettavasti myönnetty aivan jokaiselle halukkaalle; Simon FitzSimons, joka onnistui saamaan luvan genovalaisten kauppiaiden välityksellä, kuvaa (96) kirjettä puolentoista kyynärän mittaiseksi. Sulttaanin allekirjoitus oli arabialaiseen kalligrafiaan tottumattomalle Simonille kuin kuva ihmiskädestä (ks. esimerkki sulttaanin lupakirjasta, Hoade 1952, sivujen 32-3 välissä), jota tulliviranomaiset suutelivat tarkastaessaan (104). Kirjeellä Simonille ja hänen kahdelle palvelijalleen taattiin turvallinen ja tullivapaa matka Jerusalemiin. Antonius de Cremona, 165, 170; jolla, samoin, oli suojelukirje, toteaa, ettei kirjeestä ollut suojelemaan matkalaisia beduiineilta: ”In crastinum dies Sabbati invaserunt nos praedones Arabes in equis cum lanceis volentes nos spoliare et occidere propter robam ipsam … quibus dum diceremus, nos habere litteram Soldani, responderunt Soldanum esse adversariumn ipsorum … ” Mahdollisesti luvan haku lakkasi olemasta tarpeen 1330-luvun lopulla, ks. Richard 1981, 64.
[61] Sulttaanin fondaco: Nimetön englantilainen, 63; fransiskaanihospitaali: Andersson 1973, 29-30. Ratsastuskielto: Simon FitzSimons, 225; Jacopo da Verona, 222; Ogier d’Anglure, 13. Ks. kuitenkin Wilhelm von Boldensele, 343; joka, puhuessaan aavikon ylityksestä, esittää tehneensä vapaasti valinnan kamelien ja hevosten välillä, edellisten hyväksi. Ks. kuitenkin Henry of Derby, 225-6; jossa mainitaan prinssin hovimiehen ratsastaneen hevosella (1/3 duc.) Ramallahista Jerusalemiin. Ramallahista ostettiin viiniä, sokeroitua vettä ja mm. munia (kaikkiaan 5 duc.).
[62] Niccolo da Poggibonsi antaa summaksi 72 dirhamia l. n. 3-4 dukaattia, Andersson 1973, 30; Spufford 1986, 301.
[63] Ogier d’Anglure, 13: ”partismes d’illec tout a piè, et par le congié du lieutenant du Soudan entrasmes a la saincte cité de Jerusalem † a heure de vespres basses, et fusmes tenus haubergez et logez en l’Ospital auquel de present est usance de loger des pelerins”. Kaupungin portilla sai plenäärianeen, näin myös Jacopo da Verona, 203.
[64] Jacopo da Verona, 222-3:”civitatem illam … quam ut vidi statim de azino descendi et prostratus terram deosculatus fui. quam Cristus benedictus suis pedibus perambulavit et laudavi Dominum meum. qui dignatus est mihi dare peccatori gratiam mirabilia sua videndi et tangendi”.
[65] Rev. VII.17, 173.
[66] 2 den. = 2/13 duc.; Ludolf von Suchem, 80. Vrt. Thomas Brygg, 86; joka antaa yösijan hinnaksi ½ duc. päältä. Humbert de Dijon, 529; vahvistaa hospitaalin olleen Johanniittain perustaman.
[67] Ogier d’Anglure, 13-24.
[68] Ks. Jacopo da Verona, 203-6; jossa luetellaan
[69] Ks. Rev. VI.108, 265; jossa Roomassa rukoileva Birgitta saa Stefanukselta, jossa tämä kehottaa saapumaan vierailemaan kivityspaikalla. Ks. paikasta myös Jacopo da Verona, 237.
[70] Ogier d’Anglure, 18, 20. Seurueen tulkit kertoivat lamppujen lukumäärän.
[71] Humbert de Dijon, 529; joka pitää rakennusta (monien aikalaistensa tapaan) Salomonin temppelinä. Vrt. Jacopo da Verona, 245: ”super istum montem Moria. Est templum Domini. rotundum. pulcrum. magnum. ornatum. deauratum: habet plateas pulcras …”; Wilhelm von Boldensele, 347.
[72] Franciscus Pipinus, 409: ”in tanta habent reuerentia locum illum quod non reputat se quis uerum sarracenum qui non uisitat locum illum Audiui a quibusdam sarracenis quod ibi sint quedam reliquie abhominabilis mahometi Alij dicunt quod mahometus sepe numero in illo habuerit cum Christo colloquia Et quando dicitur eis quod nondum erat natus quando Christus predicabat dicunt quod ipse fuit creatus a deo a principio mundi sed postea alio tempore sarracenis manifestatus”.
[73] Ogier d’Anglure, 18: ”… esquelles nul chrestien ne ose aler pour les sarrazins; et, non obstant ce, dit on que l’en y gangne les pardons”.
[74] Jacopo da Verona, 244: ”et ego satis laboravi in festo Assumpcionis cum scarpelis meis in tantum quod ego extraxi unum clavum magnum de porta illa. et habentur illi clavi in magna devocione. Laus sit Deo.” Portista maininta myös Antonius de Cremona, 150.
[75] Ks. myös Jacopo da Verona, 235-6.
[76] Ogier d’Anglure, 25.
[77] A.et proc., 385; Rev. VII.15-6, 164-9
[78] Henry of Derby, 278. Henrik teki myös lahjoituksia pyhätöille, mm. dukaatin joko Öljymällä tai Hautakirkossa (277). Ks. myös Thomas Brygg, 85; joka antaa sisäänpääsymaksuksi 6 duc. / henkilöltä, ulos tullessa jokaisen piti maksaa vielä muutamia kolikoita. Nimetön englantilainen, 64; sanoo Jerusalemin ’amiraalin’ kanssa sovitun 4 Venetsian floriinin suuruisesta maksusta.
[79] Vrt. Lavas & Mitropoulos 1995.
[80] Vrt. Franciscus Pipinus, 404-5; Simon FitzSimons, 106-110. Ks. myös Jacopo da Verona, 231; joka hämmentyneenä toteaa kuulleensa, että itse haudasta tai vaihtoehtoisesti ristiinnaulitsemispaikasta sanotaan, että ne olisivat maailman keskipisteessä – mikä niistä on todella?
[81] Antonius de Cremona, 173. Hän myös kertoo yllättäen törmänneensä kirkolla muutamaan tuttuun Cremonalaiseen aatelisnaiseen, ja ihmettelee tulleensa tunnistetuksi, huolimatta matkalla kasvaneesta tuuheasta parrasta!
[82] Jacopo da Verona, 225-7, 230: ”vidi. tetigi et de lapide cum difficultate accepi. quod durus lapis est. et suscepissem mensuram pedum. sed non potui. quod cristiani. qui intraverunt sepulchrum. cum cutellis et ferreis receperunt de lapide. et sic pedice Cristi sunt ampliate. quod valde malefactum est.” Huomaa, että Jacopo vietti kirkossa tulkinnasta riippuen puoli tuntia tai 12½ tuntia. Hänellä oli matkamuistomurikoiden kähveltämiseen varatut työkalut, ja apureita, jotka harhauttivat kirkkoa vartioivia munkkeja; 227-8: ”In illa ecclesia … stant semper … tres senes … fratre greci … quum volebam lapides recipere. socii mei ducebant eos ad aliam partem ecclesie. et sic rapiebam sagacius. quantum poteram”.
[83] Ludolf von Suchem, 79-80. Vrt. Humbert de Dijon, 528: ”sepulchrum, quod nunc est vallatum et circumdatum tabulis de marmori valde albo, ita quod in anteriori tabula sunt tria foramina, per quae intus selpulcrum videri poterat, sed nunc obturata propter Christianos qui sepulcrum destruebant, quilibet de ipso recipiens pro reliquiis clandestino vel patenter.”
[84] Wilhelm von Boldensele, 349.
[85] A.et proc., 210.
[86] Mm. Henry of Derby, 226; osti 14/18 dukaatilla kynttilöitä tähän tarkoitukseen.
[87] Wilhelm von Boldensele, 350: ”Et quis homo hunc locum videre potuit sine lachrymis, temore cordis, alta consolatoria compassione mentis?”
[88] Ogier d’Anglure, 31.
[89] A.et proc., 20, 318, 506.
[90] Ks. mm. Andersson 1973, 72, 89; joka jostakin syystä ajoittaa sairastumisen matkan loppuvaiheeseen..
[91] A.et proc., 23, 270, 321-2, 385, 386, 526
[92] A.et proc., 98, 100, 266, 326; Vita S. Birgittae, 204-5.
[93] A.et proc., 269, 328; 384; Rev. VII.20
[94] A.et proc., 96: ”Omnia loca, que alij peregrini visitant, eciam tu visitabis, nam eciam alia loca sunt, in quibus ego corporaliter fui, que visitanda essent, sed sufficit vobis querere propinquora propter infirmitatem vestram … Cum vero redieritis de Jordane, parate vos ad viam vestram”; Vita S. Birgittae, 203.
[95] Jacopo da Verona, 259-61.
[96] Kuvitusta ihastelee erityisesti Wilhelm von Boldensele, 346. Kuvitus oli omiaan ohjaamaan Birgitan alttiutta näyille.
[97] Jacopo da Verona, 265. Vrt. Franciscus Pipinus, 401; Antonius de Cremona, 160-61; Humbert de Dijon, 26-7..
[98] Rev. VII.21, 187; 22,190; 23, 191; 24, 192; 25, 192-4; Ks. kommentteja mm. Sundén 1973, 167-9; Andersson 1973, 77-81.
[99] Andersson 1973, 87.
[100] Rev. VII.26, 195; ks. Andersson 1973, 90; kuvaus Neitsyen haudasta: Humbert de Dijon, 531-2. Sisäänpääsystä piti maksaa saraseeneille, ks. Nimetön englantilainen, 70.
[101] Vrt. edellinen rekonstruktioyritys, Andersson 1973, 87-89.
[102] Tässä seurataan useimmissa lähteissä kuvattua reittiä. Pakettimatkalaisilla oli järjestetty opastus; muut joutuivat hankkimaan oppaan, tulkin ja muuleja – Thomas Brygg, 85; antaa kokonaishinnaksi 2/3 duc. henkilöltä.
[103] Jacopo da Verona, 250: ”hec est illa via. de qua locutus est Cristus in Evangelio. dicens: Homo quidam descendebat de Jerusalem in Jerico et incidit in latrones. … nos peregrini. quum transivimus. magnum timorem habuimus. qui in contrata illa sunt mali Saraceni et quia est totaliter deserta et nullius habitacionis”. Jacopo kulki 12 miehen seurueessa. Andersson 1973, 87; siteeraa vastaavanlaista väitettä Frescobaldilta ja näyttää pitävän sitä totena – ei liene epäilystä, etteikö topos olisi hallinnut pyhiinvaeltajien ajattelua, mutta kertooko se mitään reitin todellisesta vaarallisuudesta?
[104] Jacopo da Verona, 251: ”est predominans omnes alios montes. et habet unum callem horribilem ad ascendendum”. Vrt. Antonius de Cremona, 159: ”Super cacumen illius montis ascendi non sine magno periculo, ubi est oratorium christianorum”; Wilhelm von Boldensele, 352.
[105] Reiteissä oli vaihtoehtoja: Angluren paronin seurue, joka lähti Jordanille heti Betlehemistä tultua, teki vasta palattuaan erillisen retken Betaniaan, Ogier d’Anglure, 39. Toisaalta Antonius de Cremona, 159-60; Humbert de Dijon, 535-7; Ludolf von Suchem, 87-90; käyttävät samaa reittiä kuin Jacopo. Vrt. Franciscus Pipinus, 402-3; joka esittelee em. paikat asiajärjestyksessä. Jacopokin palasi kohti Jerusalemia toista reittiä, kiertäen sen luostarin kautta, jossa Pyhä Hieronymus käänsi Raamatun.
[106] 2. Kun. 2:19-22.
[107] Nimetön englantilainen, 75; Ogier d’Anglure, 38.
[108] Nimetön englantilainen, 75; Ludolf von Suchem, 89.
[109] Mm. Ogier d’Anglure, 36-7.
[110] Jacopo da Verona, 254, ”contrata illa est inhabitabilis et plena serpentibus. et Bodouini. homines pessimi. habitant in illis desertis.”
[111] Humbert de Dijon, 357; Wilhelm von Boldensele, 352. Vrt. kuitenkin Antonius de Cremona, 155; joka viittaa patsaan olemassaoloon totena, vaikkei selvästi ole sitä nähnyt.
[112] Antonius de Cremona, 174; Jacopo da Verona, 342; lähtivät Akkosta; Wilhelm von Boldensele, 355; Beirutista; Humbert de Dijon, 540; Ayasista. Ilmeisesti pohjoisen kautta, maitse tai meritse, poistui myös Ludolf von Suchem.
[113] Wilhelm von Boldensele, 353.
[114] Mm. Humbert de Dijon, 537-9; Jacopo da Verona, 309-27; Ludolf von Suchem, 92-3.
[115] Wilhelm von Boldensele, 534: ”in hoc loco pulchra fuit Ecclesia, sed (heu) quasi destructa est; parvulus tamen locus in ea coopertus est; et a Saracenis diligentius custoditur”. Ludolf von Suchem, 94. Nasaretilaisten pahuus on ainakin Oton tekstissä raamatullisen topoksen määrittämää: Joh. 1:46: ”’Nasaretistako?’ Natanael kysyi. ’Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?’”
[116] Jacopo da Verona, 329-47; vrt. Humbert de Dijon, 539-40; Ludolf von Suchem, 97-102.
[117] Alueen vaarallisuutta ja tietullien suuruutta pitää pääsyynä Andersson 1973, 89.
[118] Arvaamattomien beduiinien (ks. Antonius de Cremona, 165-70) lisäksi ehkäpä vakavamman ongelman muodosti luonto. Matka saraseeneilta vuokratuilla kameleilla (matkalupien, kamelinajajien, kantajien, tulkkien ja oppaiden osalta esim. Thomas Brygg, 85; antaa kokonaissummaksi matkalla Kairosta Siinain kautta Gazaan 24 dukaattia pyhiinvaeltajalta; Simon FitzSimons, 98; pääsi vähemmällä, saraseeniajaja ja kaksi kamelia maksoi 1½ duc.) Gazasta aavikon halki Siinaille kesti raporttien mukaan 8-12 päivää (Siinailta Kairoon oli niinikään vajaan 12 päivän matka, vrt. esim. Rudolf von Framensberg, 360), ja vesi oli vähissä; esimerkiksi Jacopo da Verona, 207-8; listaa joka päivältä keitaat tai niiden puutteen (11 päivää, löytyykö vettä vai ei: +-++--+-+--). Veden lisäksi länsimaiset pyhiinvaeltajat kantoivat mukanaan viiniä, jonka kuljetusta viranomaiset erityisesti valvoivat (ks. esim. Ogier d’Anglure, 41: ”En cedit village de Bethzel [Beit-Jala] feisme nostre pourveance de vin que nous fut delivrés par le consuille de Jherusalem, car pour ce que les Sarrasins ne boivent point de vin, les pelerins ont a tresgrant danger du vin et a cher temps”). Jotkut matkalaiset kantoivat mukanaan telttoja (Ogier d’Anglure, 42), toiset yöpyivät taivasalla kamelien kyljessä (Simon FitzSimons, 100).
[119] A.et proc., 636.
[120] A.et proc., 637.
[121] Esim. Nimetön englantilainen, 76; Kertoo, että palatessaan Jaffaan hän tapasi matkakumppaneita, jotka olivat viettäneet 18 vuorokautta hiekkarannalla, koska eivät olleet päässeet liikkeelle.
[122] Majoittuivatko he ehkä Famagustan linnaan? Ks. Henry of Derby, 229-30. Ottaen huomioon Birgitan korkea-arvoiset ystävät, vaikuttaa perustellulta verrata hänen kokemustaan prinssin matkaan.
[123] A.et proc., 98, 100, 260, 266, 326; Vita S. Birgittae, 204-5. Vrt. Henry of Derby, 226, 228.
[124] A.et proc., 210, 430-1. Tässä kahakassa oli alku Genovalaisten kampanjalle (1373-4), jonka seurauksena se valloitti Famagustan ja omi Kyproksen kautta käytävän kauppaliikenteen, ks. Edbury 2000, 881.
[125] Ogier d’Anglure, 95-8; matkasi Rhodokselta Venetsiaan viidessä viikossa. Mikäli Lucy Smithin arvio pitää paikkansa, kesti Henrikiltä kuudetta viikkoa päästä Famagustasta Venetsiaan, Thomas of Derby, lxxvii; Birgitalta matka Napolista Nikosiaan kesti kuukauden.
[126] A.et proc., 274, 335, 390, 544., 562-3. Birgitta kertoi kuningattarelle Jerusalemissa saamistaan näyistä: Rev. extr. 110, 227-8; Rev. VII.27,196; 28, 203; A.et proc., 265. Johanna edisti Birgitan kulttia Napolissa – hänellä oli omat ongelmansa mm. paavi Urbanus VI:n kanssa, näistä ks. Abulafia 2000, 512-4. Kuningatar kuristettiin kesällä 1382.
[127] A.et proc., 359.
[128] A.et proc., 523.
[129] Ks. esim. Klockars 1971, 168; ja yllä.
[130] Rev. V.13, 172-5; Rev. IV.114, 320; Rev. VII.14, 163. Vrt. Rev. VI.68, 228; ja Rev. I.32, 335; joissa alleviivataan harrastuneisuutta ja mielentilaa, ei pyhiinvaellusta sinänsä, hengellisen hyödyn saavuttamisen välineinä.
[131] Rev. extr. 67, 190: ”Nonne recordaris … dixit tibi in Jerusalem, quod peccata tua dimissa fuerunt tibi, quando ingressa fuisti templum sanctae sepulcri eius, quasi si tunc de baptismo leuata esses …”