Johdatus typografiaan eri näkökulmista

Typografia voidaan ymmärtää kirjapainotaitona

Typo (engl. type) merkitsee kirjasinta ja graafinen taas viittaa kirjapainoon. Tästä voisimme päätellä, että typografia on syntynyt vasta kirjapainotaidon myötä eli Euroopassa 1400-luvun puolessa välissä. Typografian historia ymmärretään joko kirjainten / kirjainmerkkien historiaksi tai kirjapainotaidon historiaksi.

Kirjapainotaidon kaksi olennaisinta keksintöä ovat irtokirjasimet ja tehokas monistaminen. Kirjapainotaito keksittiin ainakin jo Kiinassa satoja vuosia ennen irtokirjasimien keksijäksi mainittua Johannes Gutenbergia. Gutenbergin kanssa suunnilleen yhtäaikaisesti saman, merkittävän keksinnön kanssa kamppailtiin muuallakin Euroopassa. Länsimainen kirjoitustapa aakkosineen helpotti irtokirjasimien kehittämistä, koska merkkejä on perin vähän verrattuna kuvapohjaisiin kirjoitusjärjestelmiin. (myös MacLuhan ja Ong). Hakusanat: "printing history" "history of printing", "Johannes Gutenberg", "origin of writing system"

Internetissä on valtava määrä kirjainten ja typografian historiaa. Tässä yksi linkki, josta löytyy kirjainten kehityksestä lyhyesti ja ytimekkäästi. http://www.concentric.net/~brandt58/home.html

Kirjapainotaidon ja kirjapainojen historiaa löytyy esim.
http://communication.ucsd.edu/bjones/Books/printech.html
http://wally.rit.edu/cary/15th_century/

Huomattavaa on, että esim. Marshall MacLuhan käyttää useimmiten sanaa typography kirjapainotaidon synonyymina. Käsitteeseen sisältyy koko kirjapainotaidon maailma: irtokirjasimet, kielen pilkkominen kirjasimiksi ja riveiksi sekä myös monistaminen (painaminen). Esimerkkinä teoksesta Understanding Media: "For if seen merely as a store of information, or as a new means of speedy retrieval of knowledge, typography ended parochialism and tribalism, psychically and socialy, both in space and time." (MaLuhan, UM: 185. Kursivointi minun.) MacLuhan näkee typografian viestinnän välineenä ja kuten muutkin viestintävälineet ihmisen jatkeina, laajentumina: "Like any other extension of man, typography..."(mts. 186)

Muita typografian määritelmiä:

Lähes jokainen typografiaa esittelevä ja / tai opettava määrittelee typografian omalla tavallaan. Määritelmät saattavat poiketa paljonkin toisistaan.

1. Tässä määritelmässä typografia koskee vain ja pelkästään kirjasimia ja niiden käyttöä ja kaunista asettelua. http://www.computeruser.com/resources/dictionary/definition.html?lookup=6994 Definition for: typography

1.The process of setting type by hand to produce printed material. 2.The style, placement, and overall appearance of typeset material. 3.The art of choosing and combining designs, styles, and sizes of type and arranging the typed matter to create an attractive layout.

2. Tässä tuodaan esille käsite "visuaalinen viestintä" http://desktoppub.about.com/library/glossary/bldef-typography.htm Definition: The design and use of typefaces as a means of visual communication from calligraphy to the ever-developing use of digital type. Typography encompasses many separate fields from the type designer who creates letterforms to the graphic designer who selects typefaces and arranges them on the page.

3. Ja laaja määritelmä graafisen suunnittelijan näkökulmasta, johon sisältyvät myös kuvat ja materiaali sekä värit. Kannattaa ehkä huomata myös sana "-taide": Typografia: Kirjapainotaide, tekstityypin, kuvien ja taiton tyylin yhdistäminen. Siihen sisältyy kirjasimien tyypin ja koon määrittely, tekstipalkin muotoilu, tyhjän tilan määrittely, värien ja kuvituksen valinta sekä kansi- ja paperimateriaalin valinta. (Sommittelun peruskurssi, Avoin korkeakoulu TAIK. http://www.uiah.fi /akk/kuvasom/)

4. Lisäksi voidaan sanoa, että - Typografia on pinnan (kaksiulotteisen "tilan") täyttämistä viestin perillemenoa edistävällä ja mahdollisesti myös esteettistä mielihyvää tuottavalla tavalla. Typografiaa ajatellaan olevan muuallakin kuin paperilla: elokuvissa, internetissä, multimediassa, pakkauksissa…

5. Edelleen voidaan myös sanoa, että - Typografia on graafisen näkymän sääntöjen luokittelua.

Kirjapainotaidon merkitys

Renessanssiajan ihanteiden suuntautuminen kohti antiikkia sai täyttymyksensä, kun antiikin suuria ajattelijoita pystyttiin painettuina levittämään tehokkaasti ja tutkimaan eri puolilla Eurooppaa. Tosin 1500-luvun suosituin kirjailija lienee kuitenkin ollut 1200-luvulla Divina Comediansa kirjoittanut Dante Alighieri.

Kirjapainotaidon kehittämisessä oli olennaista kehittää standardoitu kirjoittamisen ja latomisen tapa. Käsikirjoituksissa tekijän

persoonallinen käsiala ja kielen visuaalisen ilmaisemisen tapa näkyivät käsinkopioiduissa teoksissa. Jokainen käsinkopioija teki omia tulkintojaan ja toteutti omia visuaalisia mieltymyksiään - käsinkopioidut teokset ovatkin nykyajan katsojan ja kokijan mielestä taideteoksia enemmän kuin informaation välineitä. Kirjapainotaidon kehittymiseksi oli välttämätöntä luoda standardoitu kirjoittamisen tapa: syntyi oikeinkirjoituksen ja kielenhuollon sännöstö. Sananväli oli lähes tuntematon käsite ennen kirjapainotaitoa. Kirjoitus jäljitteli puheen tapaa sitoa sanoja toisiinsa - ja lisäksi kirjoitettuihin kokonaisuuksiin vaikuttivat kirjoittajan persoonalliset mieltymykset ja tausta.

Esimerkki ranskan kielestä: Yksiselitteinen sanan käsite kehitettiin vasta ladontaa varten. Sanasta tuli typografinen ja kieliopillinen elementti; siitä tuli visuaalinen yksikkö. (ks. myös MacLuhan ja Ong) Typografisista merkeistä heittomerkki keksittiin samaisessa ohjeistustyössä. Ranskan kielen osaajat tuntevat la liason -ilmiön, jossa sanat liittyvät toisiinsa äännettäessä, vaikka ne kirjoitetaan erikseen. Esimerkiksi monikollinen artikkelin les loppuässä sidotaan yhteen seuraavan vokaalilla alkavan sanan kanssa - les enfants [lezañfañ]. Käsinkirjoituksissa artikkeli kirjoitettiin useimmiten yhteen pääsanansa kanssa. Heittomerkkiä päätettiin ruveta käyttämään niisä kohdissa, joissa äännettäessä jokin äänne katosi - le + enfant > l'enfant [lañfañ]. Pitkien yhteenkirjoitettujen kokonaisuuksien tulkinta oli monesti hankalaa. ja aiheutti väärinkäsityksiäkin.

Dante kirjoitti Divina commediansa jo 1200-luvulla, siis parisataa vuotta ennen irtokirjasinten keksimistä. Teoksesta tehtiin useita kymmeniä, ellei satoja käsinkirjoitettuja "painoksia". Jumalainen näytelmä oli kirjapainotaidon varhaisvuosien (1400-1500-l) "best seller" - mutta painokset poikkeavat toisistaan, koska ne perustuvat aiempiiin käsikirjoituksiin eikä niistä helposti saa selville, mikä on Danten alkuperäistä tekstiä, mikä taas myöhemmin vähitellen, useiden kopiointien myötä mukaan tullutta.

Kirjojen ja lehtien, karttojen ja katalogien painamisesta tuli merkittävää taloudellista toimintaa. Tekijänoikeuksiin lisättin henkisen oikeuden lisäksi taloudellinen ulottuvuus.

Kohti typografian sääntöjä ja ohjeita

Kaikki osaamme äidinkieltämme, ehkä joitain muitakin kieliä. Miellämme tai emme, niin hallitsemme kielemme kieliopin; osaamme taivuttaa sanoja, osaamme yhdistää vaaditun muodon saadaksemme aikaan ymmärrettävän ilmaisun (esim. Näin hänet. ) Osaamme erottaa pieniäkin muutoksia: tule, tuulee, tuullee, tulee, tullee. Asiayhteydestä ymmärrämme kirjainasultaan samankaltaisten sanojen merkityksen (kuusi - kaksi merkitystä, hauista - kolme merkitystä). Ymmärrämme että tässä lauseessa on useita eri sanoja - ne erotetaan välillä, jota sanotaan sananväliksi. Ei kaikissa kielissä niin tehdä: nepalissa merkkijono tunnistetaan yhdeksi sanaksi sanaa yhdistävästä yläviivasta. Ymmärrämme toisiamme yhteisten ja yleisten sääntöjen avulla.

Typografiset säännöt liittyvät sellaisiin ilmiöihin, joita luemme, tai vähintäänkin katsomme. Sanan 'hauista' merkityksen ymmärrämme sen käyttöympäristöstä, kontekstista: Näistä hauista yksikään ei tuottanut toivottua tulosta. Vanhoista hauista ei saa maukasta kalakeittoa. Hauista kehittämällä eivät aivot kasva.

Samoin ymmärrämme typografisia merkkejä niiden kontekstin mukaan. Vaikka väli on pelkkä paperia tai muuten vain tyhjää tilaa, sen merkityksen ymmärrämme sitä ympäröivistä elementeistä: sananväli, riviväli..

Kielioppi ja oikeakieliyys

Niin kauan kuin kirjoja kirjoitettiin käsin kopioimalla, jokainen teos oli uniikki, ainoa laatuaan ja tekijänsä käsityötaidon näyte - ja myös käsialanäyte. Nykyajan katsojalle, lukijalle tuottaa vaikeuksia käsinkirjoitusten käsialan tulkinnan lisäksi läshes standardoimaton oikeinkirjoitus. Sanoja ei eroteta selkeillä väleillä, monesti teksti yletyy ilman välejä laidasta laitaan. Vasta kirjapainoa varten europpalaiset kirjapainon ja kielen entusiastit alkoivat luoda yhtenäisiä kirjoitussäännöstöjä. Kirjapainossa sana sai nykyisen muotonsa - sanat erotetaan toisistaan sananvälillä, nykytekniikassa välilyönnillä. Voimme ottaa esimerkin ranskan kielen tavallisesta la liaison -ilmiöstä, jossa äännettäessä tietyt äänneyhdistelmät äännetään yhtenä kokonaisuutena: kirjoitamme les enfants, mutta äännämme [lezañfañ]. Käsikirjoituksissa tämä kokonaisuus kirjoitettiin vielä yhteen, ääntämisen mukaisesti. Sana visuaalisena ilmiönä syntyi vasta keskiajalla 1400-luvun lopussa. (lähde: Pia Mänttäri.)

Walter J. Ong kirjassaan Orality and Literacy kirjoittaa (s. 118): "Print suggests that words are things far more then writing ever did." Ong näkee sanan erottamisessa selkeällä (typografisella) välillä suuren harppauksen oraalisuudesta visuaalisuuten siirtymisessä. Käsinkirjoittaminen seurailee Ongin mukaan vielä melkoisesti puhetta, puheen rytmiä, puheen tapaa sitoa sanoja toisiinsa. Käsinkirjoitettuja tekstejä luettiin ääneen luokkahuoneissa ja kauppapaikoilla - tekstien käsin monistaminen oli hidasta ja työlästä eikä lukutaitokaan ollut yleistä.

Visuaalisen sanan syntyminen oli yksi tärkeä kohta "rahvaan kielten" kielioppien synnyssä. Kirjapainoa varten tarvittiin selkeät ja yhtenäiset kirjoitusohjeet. Kun kaikki latojat alkoivat noudattaa samoja kirjoitus(ladonta)sääntöjä, tekstien tulkinta muuttui entistä helpommaksi ja yhtenäisemmäksi. Painotyöt alkoivat noudattaa originaalitekstiä yhä tarkemmin - ja myös tekstin alkuperä pystyttiin osoittamaan paremmin kuin inhimillisen käsinkirjoittajan jäljiltä. Kirjapainoa, latomista varten kieli oli lopullisesti pilkottava irrallisiksi kirjaimiksi, selkein välein erottuviksi sanoiksi ja säntillisinä riveinä eteneväksi, lineaariseksi tai MacLuhania mukaillen lineaaliseksi, tekstiksi.

Kielioppi on kuvaus kielen säännöistä ja rakenteesta. Oikeakielisyysohjeistus tekee säännöistä normeja: näin pitää olla. Kielenhuolto pyrkii pitämään kielellisen ilmaisun mahdollisimman yhtenäisenä ja kaikille puhujille ymmärrettävänä. Kielenhuolto pyrkii myös valvomaan kielen puhtautta ja omaperäisyyttä. Ranskan akatemia (http://www.academie-francaise.fr/), Suomessa kielitoimisto (http://www.kotus.fi/huolto/kielitoimisto/).

Oikeakielisyyssäännöt, normit kertovat, että sivulause erotetaan pilkulla päälauseestaan. Näin saamme myös typografisen ohjeen, pilkun sijoituspaikan. Kielenhuoltaja opastaa esimerkiksi

Esim. Miten ilmaistaan aikaväliä?

http://www.kotus.fi/huolto/kielitoimisto/usein_esitettyja_kysymyksia.shtml/ #Internet Kielenhuoltaja antaa ohjeet sekä viivan pituudesta että välilyöntien käytöstä. Ohjeet ovat näin myös typografisia ohjeita. Nämä ohjeet ovat tyylistä riippumattomia. Ne ovat kielellisen ilmaisun normeja, joiden rikkominen on osoitus joko osaamattomuudesta ja huolimattomuudesta tai sitten suuresta neroudesta… (Tai verkkosivuista, joille ei ole kaikissa selaimissa ja järjestelmissä toimivia standardimerkkejä. )

Kieli on olemassa ennen sen kieliopin luomista. Kielioppi on tutkijoiden laatima kuvaus kielen säännöistä ja rakenteistä. Etsitään samankaltaisuuksia ja eroja. Samankaltaisuuksien ja erojen merkitsevyyksitä laaditaan sääntöjä. Sitten näistä säännöistä tehdään ohjeita. On harpattu kuvauksesta arvottamiseen. Deskriptiivisestä kieliopista normatiiviseen.

Deskriptiivistä typografiaa eli joko kuvaillaan, minkälaisia typografisia ratkaisuja on tehty ottamatta kantaa sen kauneuteen tai oikeellisuuteen tai kuvataan muutoksia historian näkökulmasta:

Normatiivista typografiaa:

Näppäimistön käyttöön apua:

ja erikoismerkkien nettiongelmista:

Kieli on valtavan monimuotoinen ilmaisun väline: se sisältää sekä yhteisöllisiä, kulttuurisia että yksilöllisiä vaihteluita ilman että ymmärrettävyys pahasti kärsii. Kielen ilmaisuvoimaan kuuluu eri käyttötapojen, rekistereiden tai tyylien hallinta. Juhlatyyli, alatyyli, nuorison kieli, arkaainen tyyli… kirjakieli, puhekieli, yleiskieli… alueelliset murteet, sosiaaliset slangit… Kielenkäytön tapa on kontekstiinsa sidonnainen: presidentille puhutaan ja kirjoitetaan eri tavalla kuin kaverille; lukemaan opettelevalle kirjoitetaan erilaista kieltä kuin yliopiston opiskelijalle. Typografia seuraa kielenkäytön rekistereitä.

Typografia pyrkii näköaistiin vetoamalla korvaamaan puheen, typografisin keinoin. Kirjoitukseen voidaan sisällyttää puheen ominaisuuksia: Puheen tauot, painotukset, toistot, selkeys, reippaus, suru, myötätunto… On ihmeellistä, että opimme erottamaan sanan 'kuusi' kaksi eri merkitystä aivan vaivattomasti, mutta eikö se vasta ole ihmeellistä, kuinka hyvin osaamme tulkita kahden eri painetun merkin välistä tyhjää tilaa, väliä, niin monimuotoisesti?

Yhteiskunta ja psyyke

Kirjapainotaidolla oli MacLuhanin mukaan merkittäviä yhteiskunnallisia ja psyykkisiä vaikutuksia ihmiseen. Ihminen paitsi löysi menneisyytensä niin hän myös muuttui yhä paranevien yhteyksien ansiosta heimoihmiseksi jälleen. Psyykkisesti visuaalisuuden voimistuminen ja yksityisen ihmisen näkökulma yhdistyivät itseilmaisun keinoiksi, jotka mahdollisti ihmisen typografinen ulottuvuus. (s.187). MacLuhan listaa kirjapainotaidon yhteiskunnallisia vaikutuksia: nationalismi, industrialismi, mass markets, koulutus, universaali kirjallisuus (käännökset)... (s. 188) Merkittävä muutos ihmisen toiminnassa: painotuotteiden avulla hän pystyy tekemään asioita saamatta suoraa vastausta. (s. 188)."Perhaps the most significant of the gifts of typography to man is that of detachment and noninvolvement - the power to act without reacting." Kirjapainotaito tuotteineen siirsi ihmisen MacLuhanin mukaan harppauksenomaisesti oraalisesta kulttuurista visuaaliseen. Tämä kulttuurin muutos näkyy paitsi kirjoissa niin myös runojen erkaantumisena lauluista, proosan erkaantumisena oratoriosta sekä puhekielen kirjakielestä. (MacLuhan, Understanding Media)

Vasta typografisesti ja oikeinkirjoituksellisesti yhtenäisen ulkoasun ja tehokkaan monistamisen, painamisen jälkeen, saattoi syntyä yksinopiskelun ja -tutkimisen laaja kulttuuri.

Typografisin keinoin tuetaan kirjallisen ilmaisun tyyliä

Kielellisen ilmaisun tyyliä tuetaan typografisin ratkaisuin. Nuorille suunnataan kokeilevampaa ulkoasua kuin viraston sisäisessä tiedotteessa. Rock-julkaisu näyttää toisenlaiselta kuin klassisen musiikin julkaisu. Fontit ovat todennäköisesti erilaiset, rivivälin muutokset poikkeavat, samoin kuin tekstikappaleiden ja otsikoiden toisistaan erottamiset. Rock-lehden värien käyttö saattaa kauhistuttaa ja työntää luotaan Sibelius-fanin. Artikkeli Shostakovitshin juuri löydetyistä töistä näyttää valjulta ja tylsältä Nightwish-ihailijan silmissä. Eikä alakoululainen jaksa kiinnostua Sartren Mitä kirjallisuus on? -teoksen selailusta. Kieli on sama, kirjainmerkit ovat täsmälleen samat. Ilmaisu on eri ja se myös näkyy. Lastenkirjan typografinen ilmaisu pyrkii lasta lähelle. Typografisinkin, ei pelkästään aiheen kiinnostavuuden, juonen yllättävyyden tai kielellisin, keinoin houkutellaan lukijaa, katsojaa. Selkokielisiä kirjoja tuetaan selkotypografialla: merkit erottuvat sekä kokonsa että selkeiden väliensä ansiosta, sanavälit ovat suuret.

Typografialla luodaan illuusioita

Typografisin keinoin vedotaan näköaistiin. Yksi typografinen ulottuvuus, joka vetoaa myös tuntoaistiin, joskus jopa hajuaistiin, on paperin valinta. Eri paperilaaduilla on omat tekniset ja painatukselliset ominaisuutensa. Sanomalehtipaperi on halpaa mutta huokoista eikä tuota yhtä tarkkaa painoasua kuin päällystetty aikakauslehtipaperi. Paperit paitsi näyttävät erilaisilta ja ovat erisävyisiä niin myös tuntuvat erilaisilta. Juhlavan kutsukortin materiaaliksi valitaan (taloudellisen tilanteen mukaan) mahdollisimman näyttävä ja miellyttävän tuntuinen paperi (tai kartonki). Paperin valintaan vaikuttavat myös ympäristönsuojelulliset ja jopa poliittiset näkökannat.

Huokoiselle paperille ei voi painaa ohuenohuita linjoja, kellertävä paperi vaikuttaa painettavien kuvien sävyihin, ohuesta paperista kuultaa vastapuoli läpi, liian paksu ja jäykkä paperi ei taivu taitoskohdistaan toivotulla tavalla, vaan saattaa jopa murtua.

Kohopainatus vetoaa myös tuntoaistiin. Sitä käytetään esim. käyntikorteissa, kutsukorteissa, diplomeissa ja todistuksissa. Oma kohopainatusalueensa on pistekirjoitus heikkonäköisiä tai sokeita varten.

Nettisivuillamme emme voi vedota tuntoaistiin, mutta voimme luoda illuusioita katsojan kokemukseen perustuvasta tuntomuistista. Voimme käyttää väripohjia, skannattuja papereita ja muita tekstuureita sekä kohopainatusta jäljitteleviä kuvioita huomion herättämiseksi ja oman tyylin luomiseksi. Pehmeän kankaan pinnan voi miltei tuntea sitä ruudulta katsoessaan. Typografisin keinoin pyrimme vetoamaan näköaistin kautta kaikkiin aisteihin: luomme illuusioita aistikokemuksista.

Tekstimme voi huutaa tai kuiskata. Se voi inhottaa, se voi tuskastuttaa. Se voi ilahduttaa tai vaikka masentaa. Kaikkea emme ilmaise välttämättä kirjallisesti vaan myös typografisesti. Sähköpostinkin tekstissä VERSAALIT HUUTAVAT. Tutkielmassa lihavointi korostaa, kursivointi viittaa termeihin.

Tavoitteena ymmärrettävyys ja viestin perillemeno

Siisteys ei ole typografinen vaatimus, se on kulttuurimme yleinen normi. Selkeys on yksi ilmaisutapa. Kaoottisuus on toinen. Viestijän tavoitteena on yleensä viestin perillemeno mahdollisimman yksitulkintaisena ja tarkoitetunlaisena. Kielen monitulkintaisuutta ei voi koskaan kokonaan hälventää - mutta sen haittoja voi minimoida. Yhteisen säännöstön tietoinen hallinta auttaa viestin perillesaamista merkittävästi.

Typografiset elementit

Merkki

Aakkosmerkkejä on sekä isoja (versaalit) että pieniä (gemenat). Joskus käytetään myös kapiteeleja (gemenoiden kokoisia versaalimerkkien muotoisia).Kirjaimiston merkistöön kuuluvat varsinaisten aakkosmerkkien lisäksi lukemattomat välimerkit ja muut "pikkumerkit": tavuviivat, huutomerkki, kysymysmerkki, heittomerkit, valuuttojen merkit, matemaattiset merkit, kauttaviivat jne. Merkkien joukkoon on luettava myös väli(lyönti).

Fontti

Fontti tarkoittaa kirjasinleikkausta tai kokonaista kirjasinleikkausten perhettä. puhutaan myös kirjasintyypeistä. Fontti on esim. Times, josta on vähintään neljä eri leikkausta: tavallinen (regular), (puoli)lihava (bold), kursiivi (oblique, italic) sekä lihavoitu kursiivi (bold-oblique). Täydellisessä kirjasinperheessä eri leikkauksia voi olla kymmeniä: kavennetut versiot (narrow, condensed), erikoislihavoinnit (esim. extra bold, ultrabold), erikoisleveät (extended), ohuet (light) jne. Kirjasimia on tarjolla satoja erilaisia. Perusominaisuuksiensa mukaan kirjasimet luokitellaan esim.

Hakusanoja: "font categories", typography

Kategorioita voit tutkailla esim:

Adobe on digitaalisen ajan johtava fonttivalmistaja ja sen sivuilta löytyy valtavasti tietoa kirjasimista ja myös niiden anatomiasta: www.adobe.com/

Välillä on väliä

Väli on typografian perusyksikkö. Väli on aina suhteellinen - väliä ei ole olemassa ilman sitä määrittäviä sen ympärillä olevia elementtejä.

VÄLI on merkki: kirjainten välit, sanavälit (välilyönti), riviväli, kappaleiden välit, otsikoiden ja väliotsikoiden erottaminen muusta tekstistä, marginaalit, kuvien ja tekstin väli, linjan ja tekstin väli… myös se, että väliä ei ole, on merkki: päällekkäisyydet.

Väli on alati muuttuva ja eläväinen ja paikalleen jähmettynyt eloton olio. Mikä paikka on Spacebar? Sananväliä ei ole ilman sanoja - sanoja ei ole ilman sanaväliä. Merkkiväliä ei ilman merkkejä. Väli sinänsä ei ole mitään; väli syntyy vasta suhteessa siihen, mitä on olemassa. Välin voi mitata vasta sitten kun se on olemassa eli kun sen määrittäjät, olemassaolevat merkit, ovat paikallaan. Ja silti: juuri väli antaa merkityksiä, auttaa lukijaa ymmärtämään viestin ja antaa myös tulkinnalle tilaa.

Väli on odotuksen tila. Alati muuttuva todellisuus täyttää välin merkityksillään. Aistimme, havaitsemme koko ajan. Tyhjä paikka paperilla tai tietokoneen ruudulla ei ole olematonta tyhjää, vaan se täyttyy oppimillamme ja oivaltamillamme merkityksillä. Lähekkäin olevat kokonaisuudet mielletään yhteenkuuluviksi. Iso tyhjä väli kertoo asiakokonaisuuksien erottamisesta toisistaan. Väljyys, isovälinen teksti (isot rivien välit ja kappaleiden ja otsikoiden välit) koetaan kevyemmäksi kuin tiheä teksti. Silmäilevään lukemiseen välit antavat välittömiä vinkkejä tekstin rakenteesta.

Silloin kun vielä tekstit ladottiin lyijykirjasimin, fyysisesti tyhjiä tiloja ei ollut. Välikin oli oma merkkilaattansa. Riviväli oli lyijyä, josta muistutuksenamonissa tietokoneohjelmissa riviväli on englanniksi leading. Nykyäänkin kirjapainoilmauksissa puhutaan kiinteistä paloista, ohukkeista, puolikkaista, keileistä - näillä kaikilla on vastineensa tietokonetaitossa.

Typografiset mitat ovat osin absoluuttisia ja osin suhteellisia. Metrijärjestelmän mukaiset absoluuttiset mittaukset (millimeterinä, senttimetreinä), esim sivun koko, paperin koko, marginaalit... Tuumamitoituksen (1 tuuma = 12 picaa, 1 pica = 12 pistettä) mukaan, picapisteinä, mitataan rivivälit ja fonttikoot. Fonttikoko on osin suhteellinen: sille annetaan absoluuttinen pistekoko mutta se on suhteessa rivin korkeuteen. 12 pisteen kokoinen fontti on suunniteltu suhteessa 12 pisteen rivitykseen. Absoluuttisesti katsoen Garamondin 12 pisteen kirjain on pienempi kuin vastaava kirjain Timesissa eli Garamondilla ladottua tekstiä mahtuu sivulle enemmän kuin Timesilla ladottua. Fonttikoon voi mitata vain suhteessa rivin korkeuteen, keiliin.

Suhteellisia mittoja:

Painotöiden suhteellisia mittayksiköitä ovat:

Kultainen leikkaus on pinnan tai janan jakamista tietyn matemaattisen suhdeluvuston mukaan, esim. 2 : 3 = 3 : 5 (eli jaettaessa jana kahteen osaan siten, että lyhemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan). Kultaista leikkausta käytetään paperin typografisen keskipisteen löytämiseen. Kultaisen leikkauksen lukusarjaa (Fibonaccin lukusarja) voidaan käyttää myös julkaisun fonttikokojen määrittämiseen (1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21... Kertoimena 6 - 12, 18, 30, 48, 78 TAI kertoimeksi 5 - 10, 15, 25, 40, 65 - jolloin pienin koko on leipätekstin koko ja siitä ylöspäin otsikkotasot.) Elokuvaohjaaja ja -teoreetikko Sergei Eisenstein piti kultaista leikkausta dynaamisena, kasvua kuvaavana suhteena. (Katso tarkemmin www.valt.helsinki/staff/mainkine/elok.htm)

Typografiset ratkaisut voidaan luokitella tavoitteiden ja lähtökohtien perusteella seuraavasti, vaikka onkin otettava huomioon kaikkien sääntöjen ja ohjeiden limittyminen toisiinsa: normatiivisilla säännöillä ja ohjeistuksilla pyritään viestinnälliseen selkeyteen.

I Normatiiviset ohjeet

II Tavoitteiden mukaiset

(näiden toteumiseksi tarvitaan normatiivisten ohjeiden hallitsemista)

1. Viestinnälliset tavoitteet

2. Kauneusarvoja tavoittelevat:

3 Imago:

4 Manipulointi, vaikuttaminen

Samojen typografisten elementtien valintaan vaikuttavat siis monet eri tavoitteet ja lähtökohdat. Fontin valintaan vaikuttavat esim. luettavuus, kauneus, sopivuus aiheeseen - kulloisenkin tehtävän mukaan jokin painottuu toista enemmän. Ja oikeakielisyyden vaatimat typografiset säännöt taas olisi sovitettava kaikkiin tilanteisiin, sillä ne ovat yhteisen kielenkäyttömme perusnormeja. Eli toisinpäin: Oikeakielisyyteen perustuvat typografiset ohjeet ovat kaikkia tilanteita koskevia yleisiä kielenkäytöllisiä normeja. Muut ratkaisut perustellaan tavoitteiden mukaan painotettuna: viestinnälliset, esteettiset, imagolliset tavoitteet saavutetaan kaikki samojen elementtien valintaperusteita painottamalla. Valintoja joudutaan tekemään monella eri tasolla, monenlaisten merkkijärjestelmien yhteensovittamisella. Omat merkkijärjestelmänsä ovat niin fonteilla kuin sommittelullakin, väreillä…

LUETTAVUUS JA TYPOGRAFIA

Fontti ja riviväli Luettava kirjasintyyppi ja fontti Pitkissä teksteissä: oserif (päätteellinen, antiikva) kirjasintyyppi on luettavampaa kuin sans serif (päätteetön, groteski). oKursivoitu ja lihavoitu tekstityyppi ovat korostusta varten - pitkinä kappaleina niitä on hankalia lukea Pitkä versaaliteksti on erittäin vaikeaa lukea. Postereissa: oKapea tyyppi on luettavampaa kuin leveä oAvoimet, pyöreät fontit ovat vaikeita luettavia isoina Fonttikoko Fontin koko on suhteellinen: eri fonttien 12-pisteisten kirjaimien koko on hiukan erilainen - se on suhteutettu 12 pisteen riviin. Pieniä fontteja on esim. Garamond, isoja (korkeudeltaan) on esim Futura. Fontin kokovaikutelmaan vaikutta paitsi kirjaimen x-korkeus, niin myös ylä- ja alapidennysten korkeus. Garamondissa kirjaimet ovat pieniä ja melko pyöreitä - Futuran k- ja l-kirjaimet nousevat kovin korkealle ja vaativat näin myös riville lisää tilaa. Aikakauslehtityyppisessä taitossa suositaan 9 - 10 (11) pisteen kirjasinkokoa. Postereissa tekstin koko on suhteutettava paperin kokoon ja siihen, kuinka kaukaa katsojan/lukijan odotetaan pystyvän tekstit lukemaan. Taloudellinen ja luettava riviväli / rivin korkeus / keili Määritelmä: Riviväli on pystymitta kahden tekstirivin peruslinjan välillä. Absoluuttinen ja suhteellinen riviväli Yleisesti riviväli ilmaistaan suhteessa kirjasinkokoon. Esim UniversCondensed 11/14 tarkoittaa että käytetään UniversCondensed-fontin 11 pisteen kirjasinkokoa ja 14 pisteen rivitystä. Monet ohjelmat tarjoavat oletusarvoisesti suhteellista rivivälistystä, esim että rivin korkeus on 120 % tekstinkorkeuteen verrattuna. Suhde on hyvä, mutta tällainen suhteellinen siviväli ottaa korkeutensa rivin korkeimman merkin mukaan eikä se näin ollen välttämättä ole kautta linjan sama! Jos haluat ehdottoman siistiä jälkeä, käytä aina (vähintäänkin leipätekstissä) absoluuttista riviväliä eli määräät itse rivin korkeuden pisteinä. Silloin eivät ylä- tai alaindeksit tms. muuta rivien korkeutta. Ja näin pystyt myös pitämään vierekkäisten palstojen rivitykset linjassa. Luettavuus ja riviväli suhteessa fonttikokoon Tehtävässä taittotyössä on yritettävä löytää kirjasintyyppi ja riviväli, jotka sekä tuottavat helposti luettavaa tekstiä että ovat hyvässä ja taloudellisessa suhteessa tilaan, joka on käytettävissä. Tekstin on oltava riittävän isoa, ettei lukijalle tule toivetta mukaan liitetystä suurennuslasista tai ettei posterin lukija kaipaa tikapuita yrittäessään saada tolkkua esitelmän suurista ajatuksista. Tekstin ei kuitenkaan pidä olla ylikorostetun suurta, jos aikuisille asiantuntijoille halutaan viestiä jotain ... ja paperille on hyvä jättää myös tyhjiä tiloja rytmittämään tekstiä. Rivivälin tehtävänä on erottaa rivit toisistaan, mutta jos väli on ylettömän suuri, teksti näyttää suurelta joukolta irtorivejä, jotka eivät liity toisiinsa.. Kun valitset fonttia ja päätät riviväleistä, tarkkaile ainakin seuraavia yksityiskohtia: Leipäteksti: -Selkeät kirjaimet JA numerot -Ei liikaa koukeroita (GoudyOldStyle on kaunista, mutta pitkissä teksteissä koukeroisuus saattaa jo häiritä) -Hyvälle paperille painettavassa tekstissä voi olla hyvinkin ohuet linjat (fonttien Light-leikkaukset) -Yleensä koetaan helpommin luettavaksi (paperilla) kevyesti päätteellinen kirjasintyyppi (esim Garamond tai Times). Jos leipätekstiksi (esim. lehdessä) halutaan kuitenkin päätteetön, groteski kirjasintyyppi, luettavammaksi koetaan sellainen, jonka linjavahvuudet vaihtelevat jonkin verran (esim Imperial) -Hyvin avoimet, pyöreät ja leveät kirjasintyypit ovat pitkissä teksteissä hankalia lukea sujuvasti (esim. AvantGarde ja myös Bookman). Ne vievät myös paljon tilaa. -Muista tarkistaa fontin numerot ja erikoismerkit. Jos tekstissä on paljon numeroita ja lukuja, kannattaa valita fontti, jonka numerot ovat hyvin selkeitä ja lukija erottaa heti esim. ykkösen l-kirjaimesta. -Tarkista myös puolihavat, lihavat ja kursiivit leikkaukset - onko niissä riittävästi tai jopa liikaa kontrastia tavalliseen tekstiin verrattuna. -Pyri löytämään fontti, josta on paljon eri leikkausvaihtoehtoja: tavallisen lisäksi light (ohut), medium tai semibold (puolilihavaa), bold (lihavaa), extrabold, black jne. -Kun määräät riviväliä, tarkkaile, kuinka korkealle valitsemasi fontin yläpidennykset (k, l, h...) ja alapidennykset (j, y, q) yltävät - rivien väliin täytyy aina jäädä ainakin hiukan tyhjää tilaa. -Rivivälin on syytä olla aina vähintään pistettä suurempi kuin kirjainkoko, etteivät yläpidennykset pääse kolhimaan ylllä olevan rivin alapidennyksiä. -Isossa ja kaukaa ja korkealta luettavassa posterissa on syytä suosia kapeita, lähes päätteettömiä fontteja. Tutki Condensed- ja Narrow-määritteisiä fontteja. Kuvateksti -Kuvatekstin tulee selkeästi erottua leipätekstistä. Monesti käytetään sekä poikkeavaa pistekokoa että jotain toista leikkausta, esim kursiivia. -Vaikka leipätekstin riviväliksi olisikin päätetty kohtuullisen väljä vaihtoehto (30-40 % tai 3-4 pistettä enemmän kuin kirjaimen pistekoko), kuvatekstin rivivälin on syytä olla kohtuullisen tiukka, että myös paririvinen teksti näyttää koherentilta. Otsikot -Pääotsikko riittävän isolla -Alaotsikot / väliotsikot ja niiden tasot täytyy pystyä erottamaan yhdellä silmäyksellä. Voit käyttää hyväksesi sekä kokoeroa että vahvuuseroja (lihavat, puolihavat leikkaukset) -Jos otsikot ovat pitkiä, älä käytä versaaleja edes niissä. -Muista johdonmukaiset välit otsikoiden ja muun tekstin välillä. -Otsikoiden rivivälit on syytä pitää mahdollisimman pieninä, että ne hahmottuvat lukijalle yhdellä silmäyksellä yhdedksi kokonaisuudeksi -Otsikko voi olla aivan eri fonttia kuin leipäteksti. Tällainen ratkaisu auttaa myös lukijaa erottamaan otsikot omiksi kokonaisuuksikseen. Otsikkoina suositaan groteskeja (päätteettömiä) kirjasintyyppejä. Korostukset Korostuskeinoina käytetään -Puolilihavia ja lihavia kirjasinleikkauksia: nimet, tärkeät asiat -Kursiiveja kirjasinleikkauksia: termit, sitaatit -Versaaleja tai kapiteeleja (versaalinnäköiset gemenan kokoiset kirjaimet): käytössä lähinnä amerikkalaisessa typografiassa -Värityksiä ei kannata käyttää ohuisiin kirjaimiin, sillä painojälki saattaa tulla suttuiseksi. Ei ollenkaan päällystämättömälle paperille. Päällystetyllekin paperille käytetään mieleellään selkeitä täysvärejä. Jos työssä on käytössä kompaktivärit (Pantone-värit), värillisetkin tekstit painautuvat hyvin. -Negatiivitekstissä (valkoinen tai vaalea teksti mustalla tai tummalla pohjalla) vaatii paksun (vähintään puolilihavan) tekstityypin ollakseen luettavaa. -Alleviivausta ei käytetä (paitsi suoramarkkinointikirjeissä), koska se rikkoo alapidennykset. -Älä käytä ohjelmien valmiita tekstiefektejä (esim. varjoja ja varjostuksia), ellet ole ensin varmistanut painosta tai tulostuspaikasta niiden painokelpoisuutta.

-Vektorigrafiikkaohjelmien ne efektit, jotka tehdään poluiksi (grafiikaksi) muutettuihin kirjaimiin, onnistuvat yleensä hyvin painossa. Käytä niitä säästeliäästi ja harkiten.

Rivin pituus, palstan leveys

-Tekstipalstan leveys vaikuttaa ratkaisevasti fonttikokoon ja riviväliin! Yhdelle riville pitää mahtua useita sanoja (suomen kielessä sanat ovat keskimäärin melko pitkiä verrattuna esim. englantiin). Jos tekstissä on paljon pitkiä numerosarjoa (lukuja),esim. vuosikertomuksissa, palstan tulee olla varsin leveä, etteivät luvut pakottaudu jakautumaan usealle riville.

Mitä pitempi rivi on, sitä enemmän (kuitenkin kohtuudella) pitää antaa tilaa rivivälillekin, jotta teksti säilyy mahdollisimman helposti hahmotettavana ja luettavana.

-Fontin valinnan yksi kriteereistä on palstan leveys ja päinvastoin. Näin suunnitteluprosessissa ei edetä lineaarisesti asiasta toiseen vaan koko ajan eri näkökulmien tulee olla vuorovaikutuksessa keskenään. Sivun leveys / marginaalit / palstan leveys / fonttikoko / riviväli / otsikkovälit: ne kaikki ovat riippuvaisia toisistaan. Jos halutaan yhdelle sivulle kolme vierekkäistä palstaa kahden sijasta (kaksipalstainen sivun rakenne on varsin tylsä; muista kultainen leikkaus), pitää tarkistaa marginaalien mahdollinen kavennus sekä fontin ja sen koon suhteuttaminen kapeampaan palstaan. Jos taas fonttikoko uhkaa pienentyä suurennuslasia vaativan kokoiseksi mikrotekstiksi, kannattaa harkita yhtä leveähköä palstaa, jolloin fonttikokoa voisaan suurentaa. Tämä ratkaisu vie kuitenkin tilaa enemmän kuin useapalstainen vaihtoehto. Hyvin pitkät rivit ovat myös hankalia lukea - silmä joutuu liikkumaan liikaa. Mukavasti luettava rivin pituus

Yleisesti voidaan sanoa että monipalstaisen taittoratkaisun riville tulisi mahtua 3-6 sanaa, jotta luettavuus pysyy hyvänä. Kirjasintyypistä ja koosta riippuen palstoitetun tekstin riville tulisi mahtua noin 35-50 merkkiä (myös välilyönnit ja välimerkit ovat merkkejä).

Yksipalstaiset taittoratkaisut, esim. tekstikirjat, vaativat mahtumaan riville noin 60 - 70 merkkiä

Linjaus / tasaus

Erilaisia tekstin linjaustapoja ovat:

ulkoasun.

Tasapalstan merkkivälien säätö

Ladotussa tekstissä (esim. taitto-ohjelmien tekstinkäsittelyssä) kirjainten ja myös muiden merkkien välit on suhteistettu. Tasavälistä tekstiä (Tasavälinen Courier-fontti) käytetään ainoastaan silloin kun halutaan tekstin muistutttavan konekirjoitustekstiä. Tasapalstainen ladelma kuitenkin rikkoo alkuperäiset merkkivälit, koska on mahdotonta saada sanat sellaisenaan sopimaan palstaan, jossa sekä vasen että oikea reuna on tasattu. Tasapalstaiseen tekstiin jää helposti valtavia aukkoja eli sanojen välit kasvavat suhteettomasti. Usein näkee myös kirjainten välien suurentuneen lei teksti on harvennetun näköistä. Tällainen haittaa melkoisesti sujuvaa lukemista: silmä pysähtyy aukkokohtaan tai ei välttämättä pysty heti hahmottamaan sanoja peräkkäisten irrallisten kirjaimien joukosta.

Tekstin tasapalstaiseksi määrittämisessä on muutama asia, jotka pitää muistaa.

Kappaleiden erottaminen

Lehti- ja kirjataitossa leipätekstikappaleet erotetaan toisistaan sisennyksellä Ensimmäisen rivin sisennystä ei tarvita otsikon jälkeisessä kappalessa, koska lukija muutenkin tietää mistä kappale alkaa. Esitteissä ja postereissa kappaleet voidaan erottaa vaihtoehtoisesti myös kappaleiden väliin jävällä tyhjällä rivillä. Ensimmäisen kappaleen alku voidaan lukjialle osoittaa anfangilla eli erityisellä isolla aloituskirjaimella. Yhdessä artikkelissa tai luvussa ei käytetä kuin yhtä aloitusmerkkiä (anfangia)!

Otsikoiden erottaminen tekstistä

Otsikoiden tule erottua muusta tekstistä paitsi fonttin ja sen kooon liittyvistä seikoista niin myös johdonmukaisesti määriteltyjen välien avulla. Yhteenkuuluvat asiat ovat lähellä toisiaan, uuteen asiaan siirrytään isomman välin kautta. Väliotsikko liitetään siihen asiallisesti kuuluvaan (sitä seuraavaan) tekstiin siten, että sen yläpiolelle jätetään enemmän tyhjää tilaa kuin sen alapuolelle.

Typografian kaksi identiteettiä

Typografia voi olla huomaamatonta, kielellistä ilmaisua tukevaa. Tällaista typografiaa on useimmiten asiateksteissä ja myös pitkien tekstien kirjoissa, esim. romaaneissa. Typografia on silloin läpinäkyvää, lähes näkymättömäksi itsensä tekevää. Näkyvästä typografiasta voimme puhua, kun typografia (ja typografi) astuu selkeästi näyttämölle. Olemme silloin tekemisissä taiteellisten tavoitteiden tai selkeän manipulaation kanssa. Erityisen näkyvän, lähes peittävän typografian esimerkkeinä voi mainita Marshall MacLuhan typografiakokeilukirjan Counterblast sekä Esa Saarisen , Curt Lindströmin ja Marjaana Virran kirjan suomalaisista jääkiekon maailmanmestareista, jossa typografi (Marjaana Virta) on nostettu yhdeksi kirjan kolmesta tekijästä

.

Julisteissa typografialla on hyvin merkittävä rooli; jo kirjaintyypin valinta on merkitsevämpää kuin kirjassa. Useimmiten pätee, että mitä vähemmän tekstiä, sen näkyvämpää on typografia ja toisinpäin: mitä pitempi teksti, sen läpinäkyvämpää typografia on.

Kirjoissa näkyvä, päällekäyvä, itsetarkoituksellisen oloinen typografia joko ärsyttää tai se koetaan ikävystyttävänä ja häiritsevänä. Läpinäkyvää, näkymätöntä tai huomaamatonta typografiaa on aina pidetty arvossa. "Tehokas merkkiväline ei kiinnitä huomiota itseensä, vaan johdattaa vaivatta merkin edustamaan asiaan." (Veivo-Huttunen, s. 24).

Beatrice Warde (1900-1969) kirjoitti miehisellä salanimellä (Paul Grandjean) jo 1930-luvulla esseen The Crystal Goblet- Printing Should Be Invisible, joka ilmestyi vasta 1956 (-55) hänen omalla nimellään kokoelmassa Sixteen Essays on Typography. Esseen kristallilasivertaus on nyt Internetissä levinnyt tehokkaasti asianharrastajien piiriin, mutta itse kirjan löytäminen edes kirjastoista on varsin hankalaa. Tässä kuuluisan esseen alku:

"Imagine that you have before you a flagon of wine. You may choose your own favourite vintage for this imaginary demonstration, sothat it be a deep shimmering crimson in colour. You have twogoblets before you. One is of solid gold, wrought in the mostexquisite patterns. The other is of crystal-clear glass, thin as abubble, and as transparent. Pour and drink; and according to yourchoice of goblet, I shall know whether or not you are aconnoisseur of wine. For if you have no feelings about wine oneway or the other, you will want the sensation of drinking thestuff out of a vessel that may have cost thousands of pounds; butif you are a member of that vanishing tribe, the amateurs of finevintages, you will choose the crystal, because everything about itis calculated to reveal rather than hide the beautiful thing whichit was meant to contain." Ja edelleen esseen loppuosasta: "There is nothing simple or dull in achieving the transparent page. Vulgar ostentation is twice as easy discipline. When you realise that ugly typography never effaces itself, you will be able to capture beauty as the wise men capture happiness by aiming at something else."

Koko esee on luettavissa Internetissä esim. osoitteessa http://www.nenne.com/typography/crystalgoblet1.html.

Typografia on viestintää

Typografia on kommunikaatiota. Se on merkkijärjestelmä, joka on konventionaalinen ja kulttuurisidonnainen. Typografia on ikään kuin kieli, jota me ymmärrämme omien kulttuuristen yhteyksiemme vuoksi. Kommunikaatio on suuntautumistamme toisen ihmisen puoleen. Suullisessa viestinnässämme on omat keinonsa saada viesti eteenpäin haluamallamme tavalla, typografia on merkkijärjestelmä joka pyrkii täydentämään kirjoitettua kommunikaatiota ja mahdollisesti myös tekemään siitä esteettisesti nautittavan.

Kirjoittaja kirjoittaa tekstin, lukija lukee sen. Lukijan luo uudelleen, omista lähtökohdistaan kirjoittajan tekstin - kirjallisen tekstin lukemisessa syntyy intersubjektiivinen vuosopuhelu kirjoittajan ja lukijan välillä. Moni kertomusten ja tekstien teoreetikko on esittänyt tämänkaltaisia ajatuksia (esim. Sartre, Mitä kirjallisuus on?, Ricoeur ja lukemattomat muutkin) mutta en ole huomannut kenenkään koskaan ilmaisevan eksiplisiittisesti, että kirjoittajan ja lukijan välissä on vielä joku kolmas henkilö - typografi. Typografia on ihmisen luomaa. Typografin tehtävänä on vapauttaa kirjoittajan kielellinen tuotos lukijan saataville.

Sanat erotetaan toisistaan välilla, samoin rivit, kappaleet, otsikot, palstat, sivut… Yksikään väli ei ole sattumanvarainen, vaan jokainen väli on mietitty, sillä on tarkoituksensa ja oma viestinsä. Kirjaimen muodot erottuvat välien ansiosta. Toisinpäin: Meillä on ensin vain tyhjä paperi ja vielä päässämme oleva (tai digitaalisessa muodossa oleva) teksti. Täytän tyhjää paperia tekstillä. Paperista ei suinkaan tule kokonaan musta tai edes harmaa, vaan tiettyjen sääntöjen, oppimamme merkkikielen mukaan, luomme kokonaisuuksia, erotamme asioita toisistaan ja yhdistämme, korostamme - pyrimme luomaan kokonaisuuden, joka tukee tekstiä. Osallistumme joko oman tai jonkun toisen kirjoituksen (ajatusten, ajatusten muotoilun) eteenpäin viemiseen. Typografia on aktiivista inhimillistä toimintaa, jonka tavoitteena on tasoittaa lukijan tietä kirjoittajan maailmaan. Jokainen väli on olennainen, kaikkien välien yhteisyys on olennainen. Kirjaimet, kappaleet, palstat nousevat taustastaan ja muuttuvat eläväksi kieleksi. Typografia on osa kirjoitettua kieltä.

Typografian estetiikkaa

Jokaisessa julkaisussa on mahdollisuus vielä vähän enempään… Eheyden, yhtenäisyyden ja kirkkauden tetra seisoo VIESTINNÄLLISTEN TAVOITTEIDEN jalustalla. Olen soveltanut kirjallisuudentutkija Graham Houghin kirjallisuuskritiikin käsitteitä kuvaamaan julkaisun ulkoasun tavoitteita ja samalla myös sen arviointiperusteita.

EHEYS (< engl. integrity, lat. integritas) tarkoittaa sitä että koko julkaisun tulisi olla kokonainen, ei kokoelma viipaleita, ei möhkäle eikä kasa. Eheys liukuu yhtenäisyydeksi.

YHTENÄISYYS (

KIRKKAUS tarkoittaa sitä että julkaisu säteilee; se tuottaa esteettistä ja älyllistä nautintoa. Kirkkaus on lumousta ja kiinnostavuutta, joka ylittää pelkän käytännöllisen ilmaisun. Kirkkauden esteettisen ja älyllisen asteen suhde vaihtelee julkaisuun laadun (ammattilehti, oppikirja, mainos, ilmoitus, aikauslehti…) mukaan.

- Eheys: Julkaisun viestinnällisten tavoitteiden toteuttaminen eheään, yhtenäiseen ja kirkkaaseen asuun, tuottaa vastaanottajalleen (lukijalle, katsojalle) apua tiedonnälkään, oivalluksen mahdollisuuksia ja esteettisiä elämyksiä tavoitteellisesti ja tarkoituksellisesti. - Yhtenäisyys: Julkaisun esittämille asioille löydetään tyyli, jolla rakennetaan monesta elementistä ja yksiköstä yksi kokonaisuus - Kirkkaus: Julkaisun visualisoinnissa hyödynnetään harmonian lainalaisuuksia. Jokaiselle osalle löydetään paikkansa kokonaisuudessa. Julkaisuun kehitetään rakenne, jonka rytmi syntyy vaihtelevista ja tutuista elementeistä ja elämyksistä Asiallisinkin julkaisu kasvattaa kiinnostavuuttaan, jos sen lukija voi kokea elämyksiä sen ääressä - oivalluksia, ihastuksia ja tyydytyksen tunteita. Tärkeää on, että mitäänsanomaton, arvomaailmaamme sopimaton tai meitä vähääkään kiinnostamaton aihe ei minkäänlaisesta esteettisestä tai älyllisestä kuorrutuksesta parane! Kaikki mitä sanomme visualisoinnin eheydestä, yhtenäisyydestä ja kirkkaudesta, koskee yhtälailla tekstien ja kuvien sisällöllistä sanoma ja myös kielellistä ilmaisua. Ilman yhtä ei ole toista - yksi voi pilata toisen. Eri näkökulmia typografiaan: - Typografian ja kirjapainotaidon historia. Viestintä: typografia viestinnän välineenä. - Oikeakielisyys, kielioppi: säännöt, ohjeet, normit - Estetiikka, kauneusarvot : Mikä on kaunista? Miten se saadaan aikaan? Mitkä säännöt ja säännönmukaisuudet? - Semiotiikka: typografia on kulttuurisidonnnainen ja konventionaalinen merkkikokoelma - Filosofia: Typografia inhimillisenä toimintana. Typografia taiteellisena toimintana. Miten typografia ilmenee. Typografian olemus. - Kulttuurien tutkimus: Länsimaisen typografian omimmat piirteet niin kirjaimissa kuin sommittelussakin. Miten poikkeaa muista kulttuureista. Typografian ja kirjapainotaidon merkitys länsimaisessa kulttuurissa. - Tekniikka ja sen muuttuminen / puuttuminen: käsinkirjoittamisesta tietokoneisiin, käsin kopioimisesta painokoneisiin ja Internetiin. - Miten sovittu typografia toteutetaan nykytekniikalla? - Tyylillisiä ohjeita ja vaatimuksia. Kannattaa vertailla jo olemassaolevia julkaisuja, jotta löytää itselleen ja kohteeseen sopivan ilmaisutavan. - Mitä tai mikä on tyyli? - Havaintopsykologinen näkökulma -Verkkoilmaisun ulkoasu. Oheisluettavaa: -Graham Hough, Kirjallisuus ja tutkimus (kursorisesti) -Jean-Paul Sartre, Mitä kirjallisuus on? (lähinnä kolme ens. lukua), -Veivo-Huttunen, Semiotiikka. Merkeistä mieleen ja kulttuuriin. (lähinnä s.7-57 ja 170-192) - http://www.cs.umu.se/~c97skm/mdi/semiotik.html, - http://www.cultsock.ndirect.co.uk/MUHome/cshtml/semiomean/semio1.html#signification Typografian historiaa -http://www.concentric.net/~brandt58/home.html (lyhyesti ja ytimekkäästi kirjainten kehityksestä) -http://www.redsun.com/type/abriefhistoryoftype/ -http://www.microsoft.com/typography/history/history.htm -http://dmoz.org/Arts/Graphic_Design/Typography/ (linkkejä)

Lopuksi

Typografia-sanaa voidaan käyttää hyvin monenlaisissa merkityksissä. Sillä voidaan tarkoittaa kirjapainotaitoa tai painoasua. Se voi tarkoittaa suunnittelua, ladontaa, kirjainten muotoa, melkein mitä tahansa mikä liittyy kirjaimiin ja kirjapainoon - ja myös paperiin, painomusteeseen ja väreihin. Typografia voi saada esteeettisiä sävyjä, se saa aikaan varsin usein tiukkoja ja kiivaitakin kannanottoja siitä mikä on oikeaa typografiaa... Yhtä kaikki, kontekstista yleensä voi päätellä sanan merkityksen, joten kaikki käyttötavat ovat yhtä oikeita niin kauan kuin ymmärrettävyys säilyy.

Typografia on inhimillisen viestinnän muoto ja väline

Mielletäänpä typografia miten tahansa, aina se on yhtäaikaa väline ja muoto. Itsenäistä typorafiaa on vaikea kuvitella: typografia ilmenee vain sellaisissa yhteyksissä, joissa se on esittämistapa jollekin sisällölle. Toisaalta taas typografia on välttämätön osa visuaalista verbaalista julkaisemista. Meillä on jokin ajatus, kirjoitamme ja printtaamme sen paperille - siihen tarvitaan typografiaa. Typografia antaa ymmärrettävän visuaalisen muodon verbaaliselle viestille. Typografia on viestinnän väline - se visuaalistaa ajatuksen, aivan kuin puhe muuntaa ajatuksen kuultavaksi. Siinä mielessä Marshall MacLuhanin ajatus viestintävälineistä aistiemme jatkeina saa oivan esimerkin typografiasta (vaikka tarkoittaisimmekin sillä pelkkää painopintaa tai vaikka tiekoneen näytöllä olevaa tekstin muotoa).

Visuaalisesta viestistä sisällön ja muodon erottaminen toisistaan ei kuitenkaan ole kovin tyydyttävä ratkaisu. Ikään kuin sisältö ja muoto olisivat kaksi eksynyttä lasta jotka sitten satunnaisesti kohtaavat onnellisessa lopussa. Typografian ymmärtämiseksi ja sen perustan määrittelemiseksi tarvitsemme kaksi näkökulmaa: typografia muotona ja typografia viestintäilmiönä. Kun tarkastelemme typografiaa muotona, ymmärrämme että muoto on jonkin sisällön (ajatuksen, kertomuksen, teorian, tarinaan...) ilmentymä. Kun tarkastelemme erilaisia tuotteita, esineitä joissa on mielestämme typografiaa (kirjoja, lehtiä, raportteja, esitelmiä, runokokoelmia, näytelmäkirjallisuutta, aikakauslehti, juorulehti...), tunnistamme jo ensisilmäyksellä, onko kysessä romaani vai tieteellinen tutkielma, näytelmä vai runo. Typografinen muoto kertoo sen meille. Ja tämä typografinen muoto syntyy julkaisun sisällön ymmärrettäväksi, johdonmukaiseksi ja lajityypilliseksi tekevästä rakenteesta. Näemme otsikot, luvut, dialogimerkinnät, runojen lyhyet rivit, kuvien runsauden...

Voimme syventää typografian määrittelyä: Typografia antaa ajatuksillemme visuaalisen muodon määräämämme esittämisrakenteen mukaisesti. tai Typografia on sitä, miten ajatukset on visuaalisesti esillepantu ajatusten ymmärrettäväksi tekevän rakenteen mukaan.

Jokaisessa viestissä on kolme toisiaan tukevaa ja toisiinsa kietoutuvaa osaa, joista yksikään ei ilman toista tule toimeen: sisältö, rakenne ja muoto. Visualisoidussa verbaalisessa viestissä muotoa sanotaan typografiaksi. Tämä kolmiosainen viestinnällinen yksikkö saa vielä konkreettisen, fyysisen ilmentymänsä, materiaalisen pakettinsa. Materiaali voi olla paperia ja painomustetta, pahvia, muovia, sähköä - se voi olla kahvipaketti, kirja, lehti, tietokone ja tietokoneen ruutu, ja merkkejä ruudulla.... Puheviestinnässä muotona toimivat ääni, äänensävyt, korostukset ja muut ilmaisukeinot - pakettina on ihmiskeho. Voimme myös puhua viestin sisäisestä ja ulkoisesta muodosta. Sisäinen muoto on abstraktia, jotain mitä ei voi käsin kosketella mutta joka on ymmärrettävää ja tulkittavissa ja ulkoinen muoto taas on käsin kosketeltavaa tai ainakin näkyvää, omin korvin kuultua, aistein havaittavaa. Kirja, juuri lukemani romaanin paketti, on esine niin kauan kuin se on kirjahyllyssä tai pöydällä tai laukussani. Kun otan sen ja alan lukea, kirjan muoto (ensin paketti eli kannet ja paperiset sivut painomusteineen ja sitten sisällön ja kirjan maailman järjestystä ylläpitävän rakenteen tulkkina typografia) tuovat kirjailijan luoman maailman ulottuvilleni - enää kirjani ei ole pelkkä esine vaan sen sivuilla pääsen seurustelemaan kirjailijan luoman maailman kanssa.

Typografia ja tekniikka

Typografiaa ei ole ilman sitä luovaa tekniikkaa. Sana typografia viittaa kirjapainotekniikkaan, typografia on osa teknologista kehitystä. Tekniikka muuttuu - muuttuuko typografia? Voimmeko sitoa typografian käsitteen johonkin tiettyyn tekniikkaan? Kun kirjallisen ilmaisun välineinä oli kynä tai taltta... entä nyt kun väline on sähköä ja metallia, tietokone?

Tietokone on sekä tekemisen että lukemisen, kokemisen väline. Siinäkö tietsikan merkittävin uutuus? Tietokone on yhtäaikaa lähentämisen ja etäännyttämisen väline. Wim Wendersin elokuvassa Paris, Texas aviopari (Nastassja Kinski ja Sam Shepard) kykeni puhumaan aidosti keskenään vain puhelimen välityksellä, vähintäänkin lasi välissä. Wendersin oivallus yhä välineellistyvästä kommunikaatiosta? Yhä abstraktimmasta maailmasta? Viestintä on välineellistynyt ja samalla muuttunut käsitteellisemmäksi verrattuna aistimelliseen, välittömään viestintään. Aistejakin vain jäljitellään, aistikokemuksiakin luodaan illuusioilla. Ihmisen elämä on muuttunut yhä abstraktimmaksi; ruumiillisen työn tarve on vähentynyt radikaalisti. Ihmissuhteet eivät enää ole kovin konkreettisia - ei raadeta enää pellolla yhteisen talon ja tilan ylläpitämiseksi tai leivän hankkimiseksi. Typografia on osa abstrahoitumiskehitystä: suuret kokonaisuudet pilkotaan mahdollisimman pieniksi yksiköiksi, joiden kokijalta vaaditaan säännöstöjen hallintaa ja teknologista ymmärtämistä. Ajatusten jakamiseen on asettunut välitysaine. Ei ihme että MacLuhan halusi teknologian esittäytyvän aistiemme jatkeena, koska perusaistimaailmaa on jäänyt yhä vähemmälle. Visuaalistuminen on ollutkin osa aistimellisuuden ja välittömän kokemisen katoamista.

Viestintätapahtuman näkökulmasta typografia asettuu tekijän ja kokijan väliin ja siinä kohdassa toimii (tasoittavana tai estävänä)viestinnän välineenä tekijän ja kokijan intersubjektiivisessa maailmassa. Ja koska typografia on ihmisen, graafisen suunnittelijan, typografin tekemää ja siten inhimillisen toiminnan tulosta, lukija ja kirjoittaja saavat lisäksi typografin mukaansa näiden kolmen yhteiseen intersubjektiiviseen maailmaan.

Loppujen lopuksi: Typografian kuolema

Typografia s. 1400-luvulla Keski-Euroopassa
k. 1960-luvulta alkaen hivuttavaan vanhanaikaisuuden sairauteen kaikkialla maailmassa

Perinteiselle kirjapainotaidolle näyttää käyvän juuri niin kuin MacLuhan sanoo käyvän kun uusi teknologia valtaa alaa vanhalta: "A new medium is never an addition to an old one, nor does it leave the old one in peace. It never ceases to oppress the older media until it finds new shapes and positions for them." (mts. 189) Toisaalla MacLuhan sanoo vielä että vanha teknologia muuttuu taidemuodoksi Perinteinen kirjansidonta ja lyijykirjasinten ladonta sekä käsinpainaminen koetaan jo taiteen tekemiseksi - ei viestinnän edistämiseksi.

Typografia on viestin verbaalista rakennetta tukeva visuaalinen muoto. Jos hyväksymme tämän määritelmän, niin sitten typografiaa on ollut olemassa niin kauan kuin ihminen on julkaissut ajatuksiaan. Yhtä hyvin hieroglyfi-ilmaisut ovat typografiaa kuin kirjainmerkki-ilmaisutkin. Myös on ikoneissa esittämistapansa, joka on ajatusten visuaalista esittämistä viestintää tukevan rakenteen mukaisesti. Samoin kuin kreikkalaisten saviruukkujen tarinoissa. Mutta jos pitäydymme siinä että typografia on oman aikansa termi ja se liittyy nimenomaan kirjapainotaitoon, meidän on ajateltava, että ennen kirjapainotaitoa vastaavassa asemassa oli sama ilmiö, mutta sille meillä ei ole nimitystä - siis mitä oli typografia ennen typografiaa. Ja myös: mitä on typografia kirjapainon jälkeisessä digitaalisessa viestinnässä?

Jos määrittelemme typografian kirjapainotermein ja pitäydymme alkuperäisissä irtokirjasimissa typografian kriteereinä, typografiaa ei enää ole kuin joissain pikku käsityöpajoissa. Lyijykirjasimien ja rivivälien aika on ollut ohi jo pitkään. Kirjapainot painavat digitaalisesti digitaalisista tiedostoista. Kirjaimet ovat pelkkiä sähkövarauksia ja laskutoimituksia. Paperilla typografiaa perinteisessä mielessä näyttäisi olevan - mutta tietokoneen ruudulla on pelkkiä pisteitä.

Lopputuotteiden näkökulma

Meillä on edelleen painettuja kirjoja, lehtiä esitteitä... Niitä kaikkia on myös tietokoneilla. Ja aivan samannäköisinäkin. Tietokoneilla voimme tutkia, lukea, katsoa myös sellaisia lehtiä ja esitteitä ja tutkielmia, jotka eivät ulkoasultaan lainkaan muistuta painotuotteita. Mutta niissäkin on sisältöä rakenteen mukaisesti ilmentävä muotonsa - eli typografiansa.

Lyijy ja muste muuttuvat pikseleiksi

typografia- "pixo"grafia....

Hahmotettavan maailman abstrahoitumisen yksi kulminaatiopiste on kirjallisessa kulttuurissamme. Konkreettinen kirjapainotekniikka on muuttumassa digitaaliseksi painamiseksi, ja paperin vaihtoehdoksi on tullut tietokoneen näyttö. Typografia ei perustu enää lyijyyn ja muihin metalleihin vaan sähköön ja tehokkaaseen laskentaan. Muutamassa kymmenessä vuodessa lyijykirjasimet ovat muuttuneet vektoreiden kaariksi ja matemaattisiksi funktioiksi. Kuvat ovat digitaalisia tiedostoja, jotka sisältävät vain ykkösiä ja nollia. Näemme kaiken samankaltaisena kuin vuosisatojen kirjansivut ja kuvavedokset, mutta enää emme voi koskettaa niitä; emme voi tunnustella pohjakuvioinnin tuntua tai haistella tuoretta painomustetta. Visuaalinen ilme ei saa tukea muilta aisteilta. Sen sijaan voimme napata kuvan itsellemme ja muokata sitä mielin märin. Voimme kaapata sitaatteja tarvitsematta itse kirjoittaa niitä koneelle tai paperille. Omaa tekstiämme voimme muotoilla, korjailla yhä uudestaan Jo julkaistua verkkotekstiäämme voimme edelleen muokata ja julkaista sen uudelleen. Nykyaikaisen tekniikan avulla voin rakentaa aivan itse koko julkaisuni, alusta loppuun kuvituksineen kaikkineen - ja voin myös julkaista sen itse. Olemme palanneet julkaisemisen alkulähteille, käsinkirjoitettujen itsekuvitettujen teosten pariin. Kirjapainotaito toi paljon visuaalisia ratkaisuja mukaanaan, mutta enen kaikkea se loi monistamisen taidon.

Verkkosivujen typografiaa

Html-typografia perustuu täsmälliseeen rakenteeseen: otsikkotasoihin, listoihin, peruskorostustapoihin. Typografisia keinoja on varsin rajallinen määrä. Erikoismerkkeihin ei edelleenkään ole saatu toimivaa standardointia, mikä tarkoittaa monen kirjapainomerkin poisjäämistä nettisivuilta (esim. ajatusviiva, valuuttamerkit, erilaiset lainausmerkit, matemaattiset merkit, symbolit)

Tärkeäksi kirjapainotypografian korvaajaksi näyttää muodostuneen väri. Värin avulla

Värin käyttö ei tuo lisäkustannuksia, joskin sivujen latautumisnopeus voi kärsiä ylettömästä värien ja sävyjen käytöstä.

Kirjapainotypografiaa pyritään monesti jäljittelemään tekstistä tehdyillä kuvilla - ja niin sivun latautuminen hidastuu. Verkkosivujen värijärjestelmistä mm.: www.valt.helsinki.fi/staff/mainkine/kooste.htm

Verkkojulkaisuissa voidaan käyttää

Lisäksi verkossa voidaan julkaista paperiversioiden "näköispainoksia", lähinnä PDF-tiedostoina.

Verkkosivujen typografinen mittayksikkö on pikseli, jolla mitataan niin sivun ja kuvan koko kuin kirjaimetkin (käytännössä käytetään totuttuja "pistekokoja"), linjavahvuudet ja palstojen koot. Niin kauan kuin tietokoneen näyttö rakentuu pikseleistä, pikseli on ainoa näyttötypografian mittayksikkö ja rakennusmateriaali. Verkkosivuilla voisikin ehkä puhua mieluummin piksografiasta kuin typografiasta.

Verkkosivuilla sovelletaan perinteisen typografian tuomia oivalluksia ja hyväksi havaittuja keinoja uuden tekniikan ehdoilla. Ja yhä tärkeämmäksi nousee Beatrice Warden ehdottama kristallinkirkas esitystapa. Eivätkä Grahanm Houghin eheyden, yhtenäisyyden ja kirkkauden vaatimukset katoa minnekään. Ja verkkosivuillakin rakenne tuottaa muodon.