Profile

Materials and links

Halsua

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nähtävyys

renkitupa

Halsuan Meriläisen kylällä on erinomainen kotiseutumuseo. Avoinna kesäisin. Museon kotisivut on päivitetty vuonna 1999.

Kalliokosken sana
Halsualla ja lähikylillä ilmestyy myös yksi maakunnan vanhimmista verkkolehdistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Halsua

halsua

Asuin Halsualla Keski-Pohjanmaalla 18 vuotta. Halsuan pinta-ala on 428,35 km2 ja väestötiheys 3,14 asukasta / km2. Naapurikunnat ovat Veteli, Kaustinen, Ullava, Lestijärvi ja Perho. Halsualla on koko maassa eniten ravihevosia suhteessa kunnan väkilukuun. Kunnan strategiasta lisää kunnan kotisivuilla.

katto

Kotiseutumuseon saunan pärekatto tuli valmiiksi heinäkuussa 2009 (kuvassa). Kesinä 2007 ja 2008 tehtiin Liedeksen aitan ja pajan katot, kun taas kesällä 2010 vuorossa oli yleistä ehostusta ja perävaraston katon paikkausta. Kesäkuussa 2011 aloitettiin perävaraston kattoremontti ja myös navetta sai vihdoin uuden lattian. Kiitos kaikille mukana olleille. Kesällä 2012 on tarkoitus tehdä loppuun perävaraston pohjoislape.