HS Tiedesivu, Aivoituksia, syyskuu 06

Vauvakuumeen paluu

Pyysin viime kolumnissani kommentteja vauvakuumeilusta tai sen puutteesta. Sain toistasataa
vastausta, useimmat yksityiskohtaisia ja koskettavia. Kiitos.

Miehiltä tuli vain viisi kommenttia. Kaksi kertoi kuumeisten naisten kovasta painostuksesta, jopa
 petkutuksesta. Niistä kolmesta miehestä, jotka olivat toivoneet lapsia, yksi ainoa eritteli kaipuun tuntemuksiaan.

Ensimmäinen johtopäätös: vauvakuumeen ilmaisut ovat vahvasti sukupuolittuneet.

Naisten vastaukset olivat hyvin vaihtelevia. Muutamat kokivat ”sylin tyhjäksi” teinitytöstä asti, toiset
ohittivat hedelmälliset vuotensa kaipaamatta koskaan jälkeläistä.

Monet innostuivat vauvoista rakastumisen myötä. Vielä useammin vauvakuume ilmeni vasta toisen
tai kolmannen lapsen kohdalla. Tällöin ensimmäinen lapsi tai lähisukulaisille syntynyt vauva oli laukaiseva
 tekijä. ”Tarve tulla raskaaksi on suorastaan pakottava”, kuvailee toista lastaan yrittävä nuori nainen.

Toinen suuri ryhmä koostui naisista, jotka nuorina eivät olleet ajatelleet lapsia lainkaan. Sitten tapahtui jotain:
”Kun olin täyttänyt 28 vuotta, aloin tuntea sisälläni, keskellä rintakehää, voimakasta tunnetta, jota en
ole tuntenut sitä ennen enkä sen jälkeen. Se toi mukanaan hyvin voimakkaita ajatuksia omista lapsista...
Vauvakuumeeni on täysin vailla romanttisuutta, sosiaalista painetta tai luonteeseeni liittyvää äidillisyyttä.”

Kertomukset sopivat hyvin tilastollisin menetelmin saatuihin tuloksiin.

Kohler, Rodgers & Christensen vertailivat tanskalaisessa kaksosaineistossa 1870–1910 sekä
1950–60-luvuilla syntyneiden halukkuutta hankkia lapsia. Miehillä ei juuri havaittu merkkejä geneettisesti
välittyvistä taipumuksista: identtisten ja ei-identtisten kaksosten välillä ei ollut eroja. Geenien vaikutus sen
sijaan näkyi naisilla 1880-90-luvuilla, jolloin syntyvyys alkoi laskea Tanskassa. Se näkyi myös – ja yhä
voimakkaammin – 1950-luvun jälkeen syntyneillä naisilla.

Tässä korostuu jälleen se mielenkiintoinen paradoksi, että geenit vaikuttavat enemmän vapaassa
yhteiskunnassa. Kun kirkko, valtio ja aviomies määräävät naisen ruumiista, hänen omat mielipiteensä
eivät paljon paina. Mikäli valinnanvaraa on, nainen voi päättää synnyttäkö vai ei. Silloin persoonallisuudesta,
jolla on vahva geneettinen perusta, tulee tärkeä tekijä.

Toinen johtopäätös: Vauvakuume ei ole muuttumaton asia eikä mikään ”oikeiden” naisten tunnusmerkki.
Se ilmenee joillain naisilla joissain yhteiskunnissa, muiden tekijöiden rinnalla. Se näyttää nousevan
erityisesti silloin, kun se voi vaikuttaa empivään partneriin – tai naiseen itseensä – suuren päätöksen edessä.

Ennuste: Sikäli kun vauvakuume on geneettistä ja nimenomaan vauvakuumeiset lisääntyvät, kyseinen
oireilu leviää nopeasti. Tulevia sukupolvia käy melkein sääliksi...

Kannattaa kuitenkin muistaa, että maailman naisille tämä valinnanvapauden tuottama tunnetila
on vielä kaukaista tulevaisuutta.

Anna Rotkirch