Helsingin Sanomat Tiedesivu Aivoituksia, heinäkuu 06

Lähestyessäni kolme nuorta naista kaksi heistä ojentavat heti käsiään kohti sylissäni olevaa vauvaa.
Kolmas käyttäytyy kuten itse aikoinaani: ei voisi vähemmän kiinnostaa. Hänellä ei ole vielä vauvakuumetta,
muut naureskelevat.

Vauvakuumeesta puhutaan kevyesti ja leikitellen. Se voi myös olla rankka, kokonaisvaltainen kaipuu.
Vauvakuume edellyttää sekä halua saada lasta että jonkinlaista estettä: työ- tai rahatilanne ei ole oikea,
partneri ei halua, oma ruumis ei suostu, tai adoptiolapsen saanti viivästyy. Naiset puhuvat tästä tunteesta
 enemmän, mutta myös miehet oireilevat. Tartunnasta kerrotaan yhä useammassa elokuvassa ja kirjassa.

Mutta mistä oikeastaan on kyse?

Monien mielestä vauvakuume tarttuu ennen kaikkea sosiaalisesta paineesta. ”Biologinen kello” olisi puhtaasti
sosiaalinen laite. Miten se muuten voisi tikittää eri tahdissa eri yhteiskunnissa ja jollain yksilöillä ei lainkaan?
Vauvan kaipuu olisi siten verrattavissa uuden asunnon tai lemmikkieläimen kaipuuseen.

Vauvakuume lieneekin ainoa asia, mistä sosiaaliset konstruktionistit ja evoluutiopsykologit ovat samaa mieltä.
Konstruktionistien mielestä kärsimys syntyy koska yksilö poikkeaa yhteiskunnan ihanteista ja normeista.
Evoluutiopsykologien mielestä mitään vauvakuumetta ei tarvittu ihmisen evoluutiossa. Halu heteroseksuaaliseen
rakasteluun riitti. Vanhempien piti pikemmin huolehtia siitä, ettei lapsia tullut liikaa.

Tutkijat ovat itse asiassaa hyvin hämmillään siitä, miksi ihmiset ylipäänsä haluavat lapsia. Miksi sata vuotta
kestänyt syntyvyyden lasku ei jatku johdonmukaisesti nollaan? Miksi enemmistö rikkaiden maiden ihmisistä
synnyttävät 1-2 lasta, ja kertovat toivonneensa vielä jokunen lisää?

Kaksostutkimusten avulla on äsken saatu hämmästyttävä vihje vauvakuumeen luonteesta. Tanskalaisessa
aineistossa on tietoa useamman sukupolven naisten ja miesten yrityksistä tulla raskaaksi. Tässä tutkitaan siis
lapsilukujen lisäksi myös halua ja yrityksiä. Vertailu identtisten ja muiden kaksosten välillä auttaa arvioimaan
sitä, mikä osuus käyttäytymisestä perustuu periytyviin taipumuksiin ja mikä osuus ympäristötekijöihin.

Siitä kerron seuraavassa kolumnissani. Sitä ennen pyytäisin kuitenkin lisää kuvailuja ilmiöstä lukijoilta. Kerro,
onko sinulla kokemuksia vauvakuumeesta? Onko sitä lähipiirissäsi, mutta ei itselläsi? Missä iässä ja miten se
ilmeni – liittyyikö siihen vitsailua, piikittelyä, kyyneleitä, painostusta, uhkailua? Miten se vaikutti suhteisiin
puolisoon ja ystäviin? Tai onko koko käsite vieras ja outo? Kerrothan myös sukupuolesi ja millä
vuosikymmenellä olet syntynyt. Vastukset ovat tietenkin luottamuksellisia.

Anna Rotkirch

HUOM Vastata voi vuoden 2006 loppuun asti, anna.rotkirch@helsinki.fi