HS Aivoituksia toukokuu 06
 
 
Globalisaation yksinäiset lapset
 
Razvan Suculiuc oli herkkä ja lahjakas koulupoika. Äiti, romanialaisen kyläkaupan myyjä,
ilahtui saatuaan mahdollisuuden lähteä Italiaan hoivatöihin. Nyt hän voisi ostaa lapselleen
tietokoneen! Mutta matka loppui tragediaan. Razvan ikävöi äitiä niin, että  hirttäytyi.
 
Tapaus on järkyttänyt Romaniaa ja vihdoin nostanut yksinäisten lasten kohtalon uutissivuille.
EU:hun tulee vuosittain satoja tuhansia siirtolaisia. Näistä suuri osa on  vanhempia, jotka
ovat joutuneet jättämään pienet lapsensa muiden hoivaan – tai yksin.
 
Haastatellessani siirtolaisnaisia olen kuullut tästä usein. Moldovalainen isoveli hoitaa
kaksivuotiasta pikkusiskoa ne kolme päivää viikosta jolloin äiti myy saappaita Puolassa.
Filippiineillä halpa lastenhoitaja hoitaa lapsia, joiden oma äiti hoitaa helsinkiläisiä lapsia.
Eikä virolainen voi huolehtia vammaisesta sisarestaan silloin, kun hän poimii mansikoita Suonenjoella.
 
En kuitenkaan ymmärtänyt, että juuri tämä ongelma kuuluu globalisaation pahimpiin.
Jody Heymanin kirja Forgotten families piirtää ensimmäistä kertaa kattavaa kuvaa siitä, mitä
vapaakauppa tekee perheille.  Heyman on nuori Harvardin yliopiston tutkija, jonka Global families-projekti
on tehnyt tuhat syvähaastattelua ja 55 000 otoksen kyselytutkimuksen työläisperheille ympäri maailmaa:
Hondurasissa, Botswanassa, Vietnamissa, Venäjällä... Kaikkialla palkkatyö erkanee kotipiiristä,
ja kaikkialla lapset jäävät yhä pahemmin heitteille.
 
Usein uskotaan, että sukulaisverkostot pelastavat tilanteen. Heyman romuttaa tämän myytin.
Valtaosalla perheistä oli ongelmia lastenhoidon kanssa. Yli kolmannes oli jättänyt pienen lapsen yksin.
Joka neljäs turvautui siihen, että vanhempi lapsi – yleensä tytär – hoiti muita. Näin tyttöjen
koulunkäynti vaikeutuu, ja pienemmät lapset joutuvat vaaratilanteisiin.
 
Kun seitsemän päivää viikossa ja jopa  yli viidentoista tunnin vuoroja tekevät tehdasnaiset
Hondurasissa pyysivät oikeutta saada joskus vapaata, johto uhkasi muuttaa koko tehtaan Kiinaan.
Heymanin mukaan tämä ei ole äärimmäistapaus, vaan globaalia arkipäivää. Kiristynyt
kilpailu vie eurooppalaisilta lounastauot. Kehitysmaissa se johtaa siihen, etteivät aikuiset ole koskaan kotona.
 
Kohtuuttomat työolot saavat sekä aikuiset että lapset sairastumaan. Sairastuminen taas vähentää
sekä tuloja että terveiden perheenjäsenten saamaa hoivaa. Niistä lapsista, joilla ei ollut varsinaista päivähoitoa,
joka toisella oli jo nyt kehitykseen ja käyttäytymiseen liittyviä vaikeuksia.  

Suomeenkin toivotaan siirtolaisia hoitamaan vanhuksiamme. Entä heidän lapsensa?

Anna Rotkirch