|
Yhteiskuntahistorian johdantokurssi
Pauli
Kettunen
Pauli Kettusen osuuden esittely
- johdantokurssin
perusidean mukaan: EI yleisesitys politiikaksi kutsutuista teoista ja
tapahtumista, vaan millä tavoin näitä ilmiöitä
on historiallisesti tutkittu ja tutkitaan
- miten
historiallinen
tieto muotoutuu, muuttuu ja vaikuttaa
- yliopisto-opintojen
perusnäkökulma: tutkimuksen ja opetuksen yhteys
- tieteellisen
tutkimuksen ominaispiirteenä, että perusteet,
kysymyksenasettelut ja tulokset asetetaan jatkuvasti
keskustelunalaisiksi; itsestäänselvyyksien
kyseenalaistaminen, epäily
- tieteenhistoria
tärkeä osa tätä keskustelua
- asiat
toistuvat eri
näkökulmista näillä luennoilla ja myöhemmin,
ei syytä pelästyä, jos käsitteet tai ajatuskulut
eivät heti avaudu
Luennot:
-
Historian
ja politiikan
yhteys
-
Kansallisvaltio
historiantutkimuksen viitekehyksenä
-
Mitä
on tutkittu,
kun on tutkittu "politiikkaa"?
-
Historiallinen
tutkimusprosessi poliittisen historian esimerkein
-
Historian
tieteellisyys
ja "postmoderni haaste"
-
Oman
ajan historia
globaalistuvassa maailmassa
Luento 1, 25.10.2004
Historian ja politiikan
yhteys
-
Miten
historiantutkimus sijoittuu laajempaan menneisyyden tulkitsemisen
kenttään?
-
Miksi
ja miten tämä kysymys korostuu poliittisen historian
yhteydessä?
-
Miten
menneiden ja nykyisten ihmisten historiankuvat sisältyvät
poliittisen historian
tutkimuskohteisiin?
-
Miten
modernin historiankäsityksen historia ja modernin politiikan
historia liittyvät yhteen?
Poliittisen historian
oppiaineen erityisnäkökulmat
- tutkii
poliittisia
ilmiöitä historiallisesti - mutta mitä ovat poliittiset
ilmiöt ja mitä on historiallinen tutkimus?
- tässä
suhteessa muutoksia, vaihteluja, erilaisia lähestymistapoja ja
painotuksia
- poliittinen
historia
tällä kurssilla a) historiantutkimuksen
yksi erityisala, jota tutkitaan ja opetetaan monilla eri historian
laitoksilla, b) oppiaine omine
erityisnäkökulmineen (Suomessa Helsingissä ja Turussa)
- yhteiskuntatieteellinen
historia-aine
- yhteiskuntahistoria
poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian yhteisenä
historiallis-yhteiskuntatieteellisenä viitekehyksenä;
Suomessa ainutlaatuinen kokonaisuus
- poliittisen
historian
oppiaineen itsearviointiraportista 2001:
”Poliittisen historian yleisenä oppimistavoitteena on valmius
käsitellä nykymaailman muutoksia ja niihin
liittyvää informaatiota tutkimukseen perustuvassa
historiallisessa perspektiivissä. Tavoite vaatii asiantuntemuksen
kiinnittämistä vahvaan ja laajaan
yleissivistykseen. ---
Asiantuntemuksen ja yleissivistyksen kytkevää
oppimistavoitetta konkretisoitaessa poliittisessa historiassa on viime
vuosina korostettu kolmea näkökulmaa: yhteiskuntahistoriaa,
nykyhistoriaa ja historiapolitiikkaa.”
- ”Poliittisen
historian
viitekehyksenä yhteiskuntahistoria (social science history) merkitsee pyrkimystä
kehittää historiantutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden rajoja
ylittävää menetelmällistä ja
sisällöllistä suuntautumista. Se
merkitsee myös politiikan ja ’poliittisen’ tarkastelemista
laajassa yhteiskunnallisessa yhteydessä.”
- nykyhistoria
eli oman ajan historia
- ”Nykyhistorian
näkökulma (contemporary history, histoire contemporaine, Zeitgeschichte,
samtidshistoria) tarkoittaa
sitä, että tavoitteena on tarjota tieteellisesti perusteltu
kokonaiskuva oman aikamme poliittisten ja yhteiskunnallisten
ilmiöiden taustoista, synnystä ja kehityksestä.
Näkökulma perustelee opetuksen sisällöllisen
painottumisen lähimenneisyyteen, mutta ennen muuta se korostaa
historiallisen tiedon merkitystä nykymaailman hahmottamiselle.”
- historiapolitiikka
eli historian läsnäolon huomioonottaminen
- ”Historiapolitiikka
merkitsee huomion kiinnittämistä siihen, miten historia on
läsnä politiikassa ja julkisessa keskustelussa tabuina,
traumoina, myytteinä, historiantulkintoina ja historiaan vetoavina
argumentteina. Opetuksessa tähdennetään, että
merkitysten antaminen menneisyyden tapahtumille on jatkuvasti
elävä, tämän päivän näkökulmiin
ja tulevaisuuden odotuksiin liittyvä prosessi.”
- poliittisen
historian
erityisnäkökulmat korostavat, että
historiantutkimuksessa yleisemminkin
- 1)
tutkija
käsittelee ilmiöitä, joista on jo olemassa
käsityksiä, usein vaikutusvaltaisia, vahvasti ja laajasti
omaksuttuja tulkintoja
- 2)
tutkija
käsittelee toimintaa, jonka yhteydessä kyseiset toimijat
monin tavoin tulkitsevat mennyttä ja tulevaa
Historiantutkimus ja
historian jokapäiväinen läsnäolo
- historia paljon
laajempi käsite kuin historiantutkimus
- historiantutkijoiden
tuotokset, oppikirjat ja historianopettajien ponnistelut vain osa
siitä, miten kohtaamme historian
- totunnainen
kertomus
historian kehittymisestä tieteeksi:
- objektiivinen,
lähdekriittinen tutkimus syrjäyttää myytit ja
tarinat
- historiantutkimuksesta
päätekijä ihmisten historiakuvien muodostumisessa
- kouluopetus
ja
popularisointi välineinä
- tosiasiassa
historiaa
koskevia käsityksiä luodaan monilla muillakin tavoin kuin
historiantutkimuksen pohjalta
- riippumatta
siitä,
miten hyvin historiantutkijat työnsä tekevät, se on vain
osatekijä prosesseissa, joissa ihmiset luovat ja muuttavat
historiaa koskevia käsityksiään
- jokapäiväisen
historian huomioonottaminen historiantutkimuksessa
tärkeätä kahdessa mielessä
- 1)
historiantutkimus
saa merkityksensä suhteessa jo olemassa olevaan historialliseen
tietoon ja sen käyttöön (kritiikki, relevanssi)
- 2)
jokapäiväinen historia on osa niitä ilmiöitä,
joita historiantutkimus käsittelee, ennen kaikkea osa politiikkaa;
tämä selvintä silloin kun tutkitaan
”historiapolitiikkaa”; kuitenkin menneen tulkitseminen
ylipäätään osa politiikkaa, taloutta, arjessa
selviytymistä
Jokapäiväisen
historian julkiset ja yksityiset muodot
- muistomerkit,
juhlapäivät, merkkivuodet, historiikit
- museot,
näyttelyt,
arkistot
- rakennetun
ympäristön kerrokset ja symboliikka
- historialliset
romaanit, näytelmät, elokuvat; vaikutus käsityksiin
menneestä usein syvempi ja laajempi kuin tutkimuksilla
- historia
poliittisten
ja taloudellisten ratkaisujen ja kannanottojen perusteluissa
(esimerkkejä: Paasikiven ja Kekkosen ulkopolitiikka, Euroopan
integraatio)
- ”historiakeskustelut”:
kansalliset traumat, tilinteon vaatimukset
- kiinnittyy
siihen,
miten ihmiset tulkitsevat omia kokemuksiaan
- välittyy
erilaisissa yhteisöissä muistitietona ja perinteenä
- historian
julkisista
esityksistä poikkeavia näkökulmia ”kansallisesti
merkittäviin” tapahtumiin (esim. Suomen sisällissota 1918)
- yksityisen
ja julkisen
historian vuorovaikutus ja yhteys: muistelmakirjallisuus, oman
yhteisön muistitiedon ja perinteen julkinen esittäminen
(esim. kyläkirjat)
- esim.
historiallinen
romaani saattaa a) muovata muistamista, b) haastaa tutkimuksen (esim.
Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia)
- yksityisen
ja julkisen
historian muuttuva suhde: median merkitys yksityisten kokemusten ja
niiden tulkintojen muovaajana (esim. ”Missä ja miten koit
11.9.2001?”)
Menneen
tulkitseminen politiikan osana
- politiikan
tutkijan
otettava huomioon, että politiikkaan kuuluu menneen tulkitseminen
- menneisyys
identiteeteissä
- traditiot
ja niiden
”keksiminen”; nationalismi
- globaalistuvassa
maailmassa: traditioiden tietoinen ilmaiseminen; fundamentalismi;
traditioiden dialogi; traditioiden uudet yhdistelmät (”hybridisaatio”)
- menneisyys
muodollisissa ja epämuodollisissa instituutioissa, vaihtoehtoisia
suhtautumistapoja näihin:
- hävitettäviä
toiminnan rajoituksia; esimerkiksi talouden ”vapauttaminen
sääntelystä”
- hyväksikäytettäviä
voimavaroja; esimerkiksi poliittinen vakaus ja konsensustraditiot
”kansallisina kilpailuetuina”
- puolustettavia
tai
laajennettavia saavutuksia; esimerkiksi hyvinvointivaltio ”projektin”
tuloksena
- menneisyys
yhteiskunnallisissa ja kansainvälisissä ristiriidoissa
- menneiden
konfliktien
myöhemmät poliittiset merkitykset: kokemus, muisti, traditio,
unohtaminen
- ajankohtaistamisen
ja epäajankohtaistamisen pyrkimykset;
esimerkkeinä Suomen vuoden 1918 sisällissodan
pitkäaikaiset merkitykset ja Euroopan integraatioon kuuluva
Euroopan yhteisen historian rakentaminen
- konflikteissa
historian
käytön rinnalla niiden epähistoriallistaminen,
ikuistaminen: vihollinen paha ”luonnostaan”, ”olemukseltaan”,
”alkuperältään”; esimerkkeinä erilaiset rasistiset
politiikan perustelut sekä monet terrorismin vastaisen sodan
nimissä esitetyt näkemykset
- menneisyys
puheessa
muutoksesta, saa vaihtelevia merkityksiä
- menneisyys
nykyisen
selittäjänä ja oikeuttajana; nykyisyys menneen
selittäjänä ja oikeuttajana; esimerkkinä
nationalismi
- menneisyys
”toisena”,
jota vasten nykymuutosta korostetaan: esimerkkinä
globalisaatiokeskustelu
- menneisyyden
ja
tulevaisuuden jännite poliittisissa aatteissa: Ranskan
vallankumouksen 1789 jälkeiset ideologiat liberalismi, sosialismi,
konservatismi, nationalismi; ”suuret kertomukset”
Monimielinen historian
käsite
- ”historia”
arkipäivän julkisessa ja yksityisessä puhunnassa
- tehdä
historiaa,
päästä historian lehdille
- suorastaan
historiallinen
- vain
historiallisia arvoa
- historia
tuomitsee,
historia opettaa
- eroon
historian
painolasteista
- erotettavissa
kaksi
erilaista dualismia historian käsitteen käyttötavassa:
- (I)
a) historia
sitä, mikä on tapahtunut ja tapahtuu tai b) historia
esityksenä (kertomuksena, kuvauksena tulkintana) siitä,
mitä on tapahtunut
- (II)
a) historia
menneenä tai esityksenä menneestä, erotuksena nykyiselle
ja ajankohtaiselle tai b) historia jatkuvuutena tai sen
esittämisenä, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden
läpi kulkevana, niitä yhdistävänä
- historian
käsitteen
käyttäminen (I) sekä menneiden tapahtumien että
niiden esityksen terminä on tutkimuksellisesti
kyseenalaista
- harhainen
kuva
siitä, että historia esittää itsensä oikein
toimivan historioitsijan välityksellä
- tosiasiassa
historiaa
tehdään tulkitsemalla nykyisyyteen sisältyviä
menneen jälkiä (lähteitä)
- samoin
ongelmallista
(II) menneen esittäminen nykyisen kontrastina tai nykyisyyteen ja
tulevaisuuteen johtavana tienä
- kummassakin
tapauksessa
mennyt alistetaan nykyiselle
- historiantutkimuksen
haaste: miten on mahdollista samanaikaisesti a) tunnustaa, että
historia on nykyisyydessä tapahtuvaa menneen jälkien
tulkintaa, ja b) välttää menneen alistaminen nykyiselle?
- kuitenkin
historian
käsitteen monimielisyys usein paitsi ”maallikkokielessä”
myös historiantutkijoiden esityksissä kuvastaa
sellaista, mikä aikanaan luonut edellytyksiä sekä
historiantutkimukselle että politiikalle
Modernin historian ja
modernin politiikan yhteinen historia
- monista
historioista yhteen (maailman)historiaan
1700-luvulla
- menneiden
tapahtumien
kirjallinenkin kertominen vanha ilmiö; Herodotos
ja erityisesti Thukydides
(peloponnesolaissodan historia) antiikin Kreikassa 400-luvulla eKr
- ennen
1700-lukua
kuitenkin aina jonkun tai jonkin historia; ei käsitteenä
historiaa, joka olisi voitu käyttää yksikössä
ilman määreitä (merkityksessä ihmiskunnan historia
tai maailmanhistoria)
- renessanssin
historiankirjoitukseen antiikista periytyvä ajatus: historia magistra vitae,
historia eri tilanteisiin siirrettävien opetusten varasto
- 1700-luvulla
yksi
historia yhdistämään tapahtumia ja ilmiöitä,
niiden keskinäiset suhteet siltä pohjalta, että ovat
ajallisia, aikaan sidonnaisia, ainutkertaisia (Reinhart
Koselleck: Vergangene Zukunft, 1979)
- modernin
(lineaarisen)
aikakäsityksen kehittyminen
- kiertokulku
antiikin
aikakäsityksissä
- kristillinen
aikakäsitys: menneisyys Jumalan luomistyöstä ja
johdatuksesta sekä aikojen lopusta ja viimeisestä tuomiosta
kertovien todisteiden varasto
- 1700-luvulla
menneen ja
tulevan uudenlainen erottaminen toisistaan: toistuvuuden tilalle
jännite menneen ja tulevan, kokemusten ja odotusten välille
- kehityksen
ja
edistyksen ajatukset
- uudelle
ajan- ja
historiankäsitykselle edellytyksenä mm. ”eurooppalaisen
maailmantalouden” (Immanuel Wallerstein:
The Modern World-System, 1974)
kehittyminen
- koko
ajan ajan- ja historiankäsitysten
moninaisuus
- luonnonrytmin
ja
sitä murtaneiden katastrofien merkitys ihmisten
elämänkulussa
- historia
magistra vitae
-näkemyksen elinvoima
- tässä
kuitenkin olennaista: moderni historiankäsitys ja moderni
politiikka toistensa ehdollistamia
- mennyt
avautuu
syitä ja seurauksia arvioivan tarkastelun kohteeksi
- tuleva
avautuu
vaihtoehtojen puntaroivan inhimillisen toiminnan perspektiiviksi
|