Tutkimusraportin laatiminen
Paluu etusivulle
Nimiösivu eli nimiölehti
Tiivistelmä
Esipuhe
Sisällysluettelo
Johdanto
Tutkimustehtävä
Aiheen käsittely
Päätelmät
Lähdeluettelo
Liitteet
Taulukot ja kuviot
Teknisiä ohjeita
Nimiösivu eli nimiölehti
Tällä sivulla tulee ensinnäkin olla keskitettynä
työn otsikko, joka voi olla kaksiosainen:
- Pääotsikko on lyhyt ja ytimekäs. Se saa olla
tyyliltään sellainen, että se houkuttelee lukijan
tarttumaan teokseen. Ylilyöntejä eli tarpeettoman
räväköitä ilmaisuja täytyy kuitenkin
välttää.
- Ellei pääotsikko kerro tutkimuksen aihetta
täsmällisesti ja yksiselitteisesti, tämä
tehtävä on alaotsikolla. Alaotsikossa usein ilmaistaan aiheen
lisäksi myös joitain tutkimuksen metodologisia
perusominaisuuksia (esim. vertaileva tutkimus, teoreettinen tutkimus,
käsiteanalyyttinen tutkimus).
Sivun oikeaan alareunaan tulee pro graduissa ja kandidaatin tutkielmissa
- tekijän nimi, täydellisenä, kutsumanimi
alleviivattuna
- yleisen valtio-opin laitos
- linja, jolle tutkielma kuuluu
- pro gradu -tutkielma/kandidaatin tutkielma
- sisäänjättökuukausi ja -päivä.
Tiivistelmä
Tutkielman tiivistelmän tarkoituksena on esittää
ytimekkäässä muodossa tutkimuksen perusasiat.
Tiivistäminen on kokeneellekin tutkijalle vaikeata, ja sitä
kannattaa harjoitella tutkimusprosessin aikaisemmissakin vaiheessa.
Normaalisti tiivistelmän pituus on korkeintaan yksi liuska,
kandidaatin tutkielmissa enintään 250 sanaa. Pro gradu
-tutkielmien tapauksessa tiivistelmää varten on olemassa oma
lomakkeensa (ks. alla). Tiivistelmässä tulee
- nimetä aihe
- perustella sen tutkiminen
- osoittaa tutkimuksen tarkoitus
- esittää metodologiset perusratkaisut
- kertoa tutkimustulokset.
Pro gradu- tutkielman tiivistelmään liittyvistä asioista
laitoksen graduopas antaa seuraavia ohjeita:
- Jokaisen tutkielman tekijän on laadittava
työstään erillinen tiivistelmä. Sen tarkoituksena
on auttaa työn aiheesta kiinnostuneita arvioimaan,
sisältääkö tutkielma heille tarpeellista tietoa,
sekä helpottaa opinnäyteluetteloiden laadintaa.
Tiivistelmät ovat tiedekunnan päätöksen mukaan
julkisia, niitä voidaan käyttää sellaisinaan
yliopiston julkaisemissa opinnäyteluetteloissa.
- Tiivistelmä kirjoitetaan tarkoitusta varten laaditulle
lomakkeelle, jota on saatavissa tiedekunnan opintotoimistosta ja
kirjastosta. Se löytyy sähköisessä muodossa
myös tiedekunnan tutkielmasivuilta. (Suora linkki tiivistelmälomakkeeseen)
- Tiivistelmälomakkeella ilmoitetaan mm. seuraavat tiedot:
- työn nimi ja mahdollinen alanimi, otsikossa käytetyt
lyhenteet täydennettyinä; esim. Y[hdistyneet] K[ansakunnat]
- työn laji (pro gradu -tutkielma)
- sivumäärä, myös liitteiden sivu- tai
lukumäärä
- varsinainen tiivistelmä eli työn
asiasisällön kuvaus, josta käyvät selville
tutkimuskohde ja tutkimuksen tarkoitus, tärkeimmät
tutkimusmenetelmät, lähteet ja tulokset;
tiivistelmästä tulee luoda itsenäinen kokonaisuus
käyttäen täydellisiä virkkeitä ja ao.
tieteenalan vakiintunutta terminologiaa; siinä ei saa
esittää tietoja tai päätelmiä, joita ei
esiinny itse tekstissä, ei myöskään viittauksia
eikä lainauksia; tiivistelmä kirjoitetaan samalla
kielellä kuin itse työ
- avainsanat, 3-5 kpl, ovat alan käsitteitä, joilla
kuvataan mahdollisimman tarkasti työn sisältöä (mm.
hakusanoina käytettäviksi)
- muita tietoja, esimerkiksi työn julistaminen
määräajaksi salaiseksi tiedekunnan
päätöksellä.
- Huomattakoon lisäksi, että tutkielman
asiasisältö on syytä kuvata objektiivisesti ja että
työhön mahdollisesti sisältyvät uudet
tutkimustulokset on selvästi mainittava. Tiivistelmää ei
pidä kirjoittaa ensimmäisessä persoonassa; verbien
passiivimuotoja on pyrittävä käyttämään
aktiivimuotojen asemesta. Tiivistelmään eivät
myöskään kuulu taulukot, yhtälöt ja
kuviot.Täytetty tiivistelmälomake sijoitetaan
työssä heti nimiölehden jälkeen.
Esipuhe (ei siis yleensä graduissa
eikä kandidaatin tutkielmissa)
Esipuheessa voidaan kertoa tutkimuksen syntyyn liittyviä sellaisia
tekijöitä ja sen kuluessa sattuneita asioita, jotka
eivät kuulu varsinaiseen tieteelliseen raporttiosaan. Esipuheessa
myös yleensä kerrotaan missä eri instituutioissa
tutkimusta on tehty, ketkä ovat sitä ohjanneet ja ketkä
muuten ansaitsevat kiitoksen siitä, että tutkimus on
valmistunut. Jäljelle jääneistä virheistä ja
puutteista tekijä tavan mukaan ilmoittaa tässä
yhteydessä ottavansa itse vastuun, joskin tämä on
sanomattakin selvää. Esipuheessa myös kuuluu
kiittää kaikkia niitä yksilöitä tai
yhteisöjä, jotka ovat taloudellisesti tai muuten tukeneet
tutkimusta kuten tiederahoitusta antavia säätiöitä
tms. Jos tutkimukseen on osallistunut useampia tutkijoita,
työnjako voidaan esittää esipuheessa, ellei se muuten
käy esimerkiksi sisällyksestä tai lukujen alusta
selvästi ilmi.
Sisällysluettelo
Sisällysluetteloon liittyvistä asioista laitoksen graduopas
antaa seuraavia ohjeita:
- Eri luvut otsikoidaan lyhyesti niiden sisältöä
vastaavalla tavalla. Ei siis pidä käyttää otsikoita
"yleistä", "taustaa", "yhteenveto" tms. On erityisesti huomattava,
ettei otsikko saa korvata tekstiä; se ei saa
sisältää asioita, joista tekstissä ei lainkaan
puhuta. Tekstin on puolestaan oltava ymmärrettävissä
otsikkoa lukematta. Otsikoiden perässä ei käytetä
pisteitä.
- Pääluvut aloitetaan aina uudelta sivulta ja niiden
otsikot kirjoitetaan suuraakkosin. Sekä sisällysluettelossa
että itse tekstissä saadaan tutkielman porrastettu
jäsentely selkeimmin kuvastumaan, kun alaotsikot puolestaan
kirjoitetaan pienaakkosin. Jos alaluvussa on kaksi porrasta, edellinen
niistä on lisäksi lihavoimalla erotettavissa alimman tason
otsikosta. Lukujen numerointiin käytetään arabialaisia
numeroita. Jos alalukuja ei käytetä, päälukujen
otsikoissa voi käyttää myös roomalaisia numeroita,
mutta kahdenlaista numerointitapaa ei pidä yhdistää (ei
siis III.1, III.2 jne.).
- Jos luku jaetaan alalukuihin, niitä ja otsikoita on oltava
vähintään kaksi (siis: 3.1, 3.1.1, 3.1.2, 3.2, jne.).
Tämän aivan luonnolliselta tuntuvan ajattelutavan
unohtumisesta ei ole vaikea löytää esimerkkejä.
Kovin yleistä on myös käyttää alaluvuista
nimitystä "kappale", jonka oikeasta merkityksestä ei liioin
pohjimmaltaan liene epäselvyyttä.
- Yhden lauseen mittaisia kappaleita tulee välttää
(pakinatyyli on asia erikseen). Yksi ajatuskokonaisuus on siis
pyrittävä viemään loppuun samassa kappaleessa.
Vastaavasti on lähes sivun mittaisista kappaleista useimmiten
löydettävissä useita ajatuskokonaisuuksia, jolloin ne on
mahdollista jakaa ainakin kahtia.
- Työn eri lukujen nivomiseksi toisiinsa ja työn
etenemisen perustelemiseksi voi ainakin työn päälukujen
alkuun sijoittaa lyhyen johdantokappaleen ennen ensimmäistä
alalukua (kuten tässä luvussa on tehty). Edelleen voi
päälukujen lopussa olla paikallaan lyhyt, tiivistetty ja
otsikoitu arviointi tuloksista ja päätelmistä, mutta
tässä on syytä toimia harkitusti, ettei menettely
aiheuta toistoa ja päällekkäisyyttä loppuluvun
kanssa.
- Mikäli tutkielma sisältää runsaasti
taulukoita ja kuvioita, niistä on hyvä tehdä erilliset
luettelot, joissa mainitaan kunkin numero, nimi ja sivu. Nämä
luettelot sijoitetaan sisällysluettelon jälkeen.
Numeroinnissa noudatetaan yleensä lukujen numerointia (esim.
"taulukko 6.1", "kuvio 6.1").
- Laajat numeromateriaalit (esim. kuvioiden perusmateriaali, suuret
korrelaatiomatriisit), yksityiskohtaiset, puhtaasti metoditekniset
vaiheet, lomakkeet tms. osat, jotka tekstin sisällä ehkä
heikentävät työn selkeyttä ja luettavuutta, on
syytä sijoittaa tutkimuksen loppuun erillisiksi liitteiksi.
- Lisäksi on syytä huomata, että
sisällysluettelon oma otsikko on "Sisällys".
Johdanto
Johdannon tarkoituksena on ikään kuin saattaa lukija
sisään tutkimukseen. Sen merkitystä ei pidä
aliarvioida. Huono johdanto käännyttää lukijan heti
ovelta takaisin, kun taas hyvä johdanto imaisee innostuneen
vastaanottajan mukaan tutkimusretkelle. Johdannossa tulee esitellä
tutkimuksen tausta ja sen aihe yleisin termein. Siinä voidaan
osoittaa, miksi sitä kannattaa tutkia, onko sillä suurta
tieteellistä, yhteiskunnallista tai muuta merkitystä,
esiintyykö aiheesta ristiriitaisia näkemyksiä sekä
puuttuuko tietoa jostain olennaisesta osa-alueesta. Johdannossa
ilmaistaan lyhyesti tutkimuksen tarkoitus ja toteutustapa, sen sijaan
siinä ei tule kertoa tutkimustuloksia. Johdannon lopuksi voi olla
hyvä kertoa lukijalle tutkimuksen etenemisrakenne
pääpiirteissään.
Tutkimustehtävä
Johdannon jälkeen on hyvä esittää varsinainen
tutkimustehtävä ja sen perustelu mahdollisimman
selkeästi. Hyvä tutkija osoittaa aina olevansa tietoinen
myös muista ratkaisuvaihtoehdoista, koskivat nämä sitten
tutkimuskysymyksiä, aineistoja tai tutkimustekniikoita. Oma
valinta tulee perustella. Tutkimusongelma tulee asettaa teoreettiseen
viitekehykseen, joka paitsi ohjaa tutkimuksen käytännön
toteutusta, myös osoittaa, mihin tutkimustraditioon tutkimus
liittyy.
Aiheen käsittely
Varsinainen aiheen käsittely on yleensä kahdesta
neljään lukua pitkä. Työn johdonmukaisuuteen
kannattaa kiinnittää huomiota ja katsoa, että valitun
viitekehyksen puitteissa pyritään koko ajan ratkaisemaan
samaa tutkimusongelmaa. Tietty toisto, jossa palataan aikaisemmin
esitettyihin seikkoihin ja vahvistetaan käsityksiä uudella
tiedolla, on paikallaan, mutta jankuttamista kannattaa
välttää. Jokainen luku voi päättyä
lyhyisiin osapäätelmiin, jotka samalla avaavat
näkökulman seuraavan luvun sisällölle.
Päätelmät
Päätelmissä palataan tutkimusongelmaan ja
esitetään sen ratkaisu sekä tutkimuskysymyksiin
vastaukset. On tärkeätä katsoa viimeistään
tässä vaiheessa, että todellakin vastataan niihin
kysymyksiin, jotka on asetettu eikä joihinkin muihin matkan
varrella ilmaantuneisiin uusiin kysymyksiin. Osittaisratkaisut nivotaan
yhteen ja esitetään kokonaisnäkemys tutkimusaiheesta.
Päätelmissä ei saa enää tuoda esille uutta
tietoa. Lopuksi voidaan joko osana päätelmissä tai
erillisessä luvussa pohtia tutkimustulosten merkitystä, sen
tulkinnan mahdollisia reunaehtoja, ratkaisematta
jääneitä asioita sekä uusia tutkimusaiheita.
Lähdeluettelo
Lähdeluettelon tarkoituksena on antaa lukijalle mahdollisuus
tarkistaa, että tutkimuksessa on viitattu korrektisti
tutkimuskirjallisuuteen ja muihin lähteisiin sekä tietenkin
avata muille tiedeyhteisön jäsenille väyliä heille
mahdollisesti tuntemattomiin julkaisuihin. Lähdeluetteloon kootaan
vain ne teokset, joihin tekstissä on viitattu. Vastaavasti kaikki
tekstissä viitatut teokset tulee löytyä
lähdeluettelosta. Tämä täydellinen vastaavuus
kannattaa tarkistaa aivan lopuksi, mutta siihen on syytä varata
myös aikaa ja voimavaroja. On olemassa monta hyvää tapaa
laatia lähdeluettelo, esimerkkejä löytyy alan
tieteellisistä aikakauskirjoista. Tärkeintä on olla
johdonmukainen: samaa standardia tulee käyttää alusta
loppuun.
Laitoksen graduopas antaa lähdeluettelosta lisäksi seuraavia
ohjeita.
- Lähdeluettelon otsikoksi riittää "Lähteet".
Lähdeluetteloon merkitään tekijän tai (jos
tekijää ei ole) otsikon mukaisessa
aakkosjärjestyksessä kaikki ne lähteet, joiden
käyttö on tekstissä viittein osoitettu, mutta ei muita.
Kustakin lähteestä merkitään tekijä (jos
sellainen on), painovuosi, teoksen tai kirjoituksen
täsmällinen nimi, tiedot sarjasta tai kokoomateoksesta, jos
kirjoitus on sellaisessa julkaistu, sekä painopaikka. Kustantajan
nimen julkaiseminen on suositeltavaa, mutta tätä ei
edellytetä pro gradu -tutkielmissa. Joka tapauksessa
tässäkin suhteessa on oltava johdonmukainen.
- Tekijän nimestä kirjoitetaan ensiksi sukunimi. Se niin
kuin kaikki tekijännimet (myös etunimet) kirjoitetaan
nykyään pienaakkosin. Teoksen tai aikakauslehden nimi
kursivoidaan, vastaavasti erilaisista yhteisjulkaisuista
käytettyjen artikkelien nimet merkitään lainausmerkein.
- Sukunimen jälkeen kirjoitetaan joko etunimi tai etunimen
alkukirjain, kuitenkin yhtenäistä
käytäntöä noudattaen.
- Saman tekijän teokset sijoitetaan keskinäiseen
järjestykseen ilmestymisvuoden mukaan, vanhimmasta lähtien.
Samalta vuodelta olevat julkaisut laitetaan nimen mukaiseen
aakkosjärjestykseen ja merkitään sulkeisiin
välittömästi tekijän nimen perään (esim.
"Forsberg, T. (1989a) ..."; Forsberg, T. (1989b)..."). Tekijän
nimeä ei välttämättä tarvitse toistaa, vaan
nimen voi korvata lyhyellä vaakaviivalla (äskeisessä
esimerkissä " - (1989b)...").
- Jos teoksella tai artikkelilla on useita tekijöitä,
nimet yhdistetään &-merkillä; jos
tekijöitä on kolme tai useampia, mutta viitteeseen on
merkitty vain ensiksi mainittu sekä lyhenne "ym." (tai
kansainvälistä käytäntöä noudattaen "et
al."), on paikallaan luetella tässä kaikkien nimet.
Yhteisjulkaisut sijoitetaan ensiksi mainitun tekijän yksin
kirjoittamien julkaisujen jälkeen (keskinäinen järjestys
ratkaistaan vastaavasti painovuoden ja toisen kirjoittajan nimen
mukaan).
- Sarjoja koskevien tietojen ilmoittamisessa on syytä olla
huolellinen. Merkitsemisessä huomioon otettavia tietoja ovat
nidoksen, vuosikerran eli volyymin numerot sekä julkaisun tai
vihkon numero, mikäli vuosikertaan tai nidokseen kuuluu useita
julkaisuja tai vihkoja (esim. Politiikka-nimisen aikakauskirjan
kahdeksas vuosikerta, vuosikerran kolmas numero ja sivujen numerot:
"Politiikka 8(3), 120-139").
- Jos artikkeli sisältyy kokoomateokseen, merkitään
lähdeluetteloon myös jälkimmäisestä
täydelliset tiedot. Mikäli kokoomateokseen on tekstissä
viitattu kokonaisuutena, sijoitetaan teos lähteisiin (myös)
pääsanan osoittamaan paikkaan; pääsana on
yleensä teoksen toimittaja, mutta se voi olla myös
esimerkiksi instituutio ("International Monetary Fund"; "Zambia,
Central Bank of").
- Jos teoksella, artikkelilla tai muulla julkaisulla ei ole
tekijää, käytetään kyseisen kirjallisen
tuotteen nimeä tai nimen lyhennettä ja sijoitetaan julkaisu
sen mukaan lähteisiin; esimerkiksi "Puoluerahoituskomitean
mietintö (1979) Komiteanmietintö 1979:47. Helsinki".
- Tieteellisten yhdistysten suosittamien kansainvälisten
standardien mukaan lähteisiin olisi merkittävä myös
lähteen kustantajan nimi. Jos pro gradussa omaksutaan
tämä käytäntö, nimi sijoitetaan
kustannuspaikan jälkeen kaksoispisteellä tästä
erotettuna: esimerkiksi "Valkonen, T. (1974) Haastattelu- ja
kyselyaineiston analyysi sosiaalitutkimuksessa. Helsinki: Gaudeamus".
- Jos teos on toimitettu, tämä ilmaistaan teoksen
kielellä, eli kotimaiset muodossa "toim.", englantilaiset
puolestaan "ed." tai, jos toimittajia on useita, "eds.". Painopaikka
merkitään samoin teoksen kielellä (esim.
suomenkielisessä teoksessa Lontoo, englanninkielisessä
London).
- Teoksen nimi kirjoitetaan ao. kielen käytännön
mukaisesti. Kun esimerkiksi suomen- ja espanjankielisiin
lähteisiin viitattaessa vain teoksen nimen ensimmäinen sana
kirjoitetaan isolla, englanninkielisen teoksen jokainen sana
kirjoitetaan prepositioita ja artikkeleja lukuunottamatta isolla.
- Haastatteluja koskeviin kirjallisuusviitteisiin
merkitään (1) haastatellun henkilön nime ja arvo tai
asema (Kivimäki, Timo, professori), (2) haastateltavan toimipaikka
(Helsingin yliopisto), (3) haastatteluaika- ja paikka sekä
haastattelijan nimi, jollei tekijä itse ole tehnyt kyseistä
haastattelua (Helsinki, 9.9.1996, haastattelijana Jussi
Seppälä).
- Internet-lähteitten luettelointi poikkeaa niiden
merkintätavasta loppuviitteissä siten, että sukunimi
ilmoitetaan ensin, ja informaation osat erotetaan toisistaan pilkun
sijaan pisteellä. Piste kirjoitetaan lainausmerkkien
sisään. Eli: Baylis, Thomas A. "Presidents versus Prime
Ministers: Shaping Executive Authority in Eastern Europe." [World
Politics 48:3, http://www.wws.princeton.edu:80/world_politics/apr96/
exec.auth.html].
- Kaikki julkaistut lähteet (teosten ja artikkelien
lisäksi esim. dokumenttikokoelmat ja tilastojulkaisut) sijoitetaan
yleensä samaan luetteloon. Jos jotakin lähdetyyppiä on
käytetty runsaasti, se voidaan erottaa omaksi kokonaisuudekseen.
- Julkaisemattomista lähteistä opinnäytetyöt
(kuten pro gradu -tutkielmat) sijoitetaan julkaisujen joukkoon
varustettuna merkinnällä "julkaisematon". Huomattakoon,
että myös opinnäytetöiden säilytyspaikka on
merkittävä (ts. missä yliopistossa se on laadittu ja
nähtävillä).
Seuraava luettelo on laadittu edellämainittujen
sääntöjen mukaisesti.
Dogan, M. & D. Pelassy (1984) How
to Compare Nations: Strategies in
Comparative Politics. Chatham, New Jersey.
Forsberg, T. & T. Vaahtoranta (toim.) (1993) Johdatus Suomen
ulkopolitiikkaan. Kylmästä sodasta uuteen
maailmanjärjestykseen. Ulkopoliittisen Instituutin
julkaisuja no
2. Tampere.
Galtung, J. (1969) "Foreign Policy Opinion as a Function of Social
Position". Teoksessa J.N. Rosenau (ed.), International Politics and
Foreign Policy. New York.
Huuska, V. (1965) "Maataloustuottaja- ja
työmarkkinajärjestöjen poliittisesta toiminnasta
Suomessa 1950-luvulla". Politiikka 8(3),
120-139.
Kivimäki, T. (1996) Professori, Helsingin yliopisto. Haastateltu
Helsingissä 9.9.1996, haastattelijana Jussi Seppälä.
Lewis, P.G., D.C. Potter & F.G. Castles (eds.) (1978) The Practice
of Comparative Politics. A Reader. Whitstable, Kent.
Mikkonen, A. (1979) "Pohjoismaiden kulttuuri-integraatio 1945-1978".
Taustaehtojen, prosessin ja tuotosten teoreettis-empiirinen analyysi.
Julkaisematon yleisen valtio-opin pro gradu -tutkielma. Helsingin
yliopisto.
Merritt, R. (1970) Systematic
Approaches to Comparative Politics.
Chicago.
Prebisch, R. (1964) Nueva
política comercial para el desarrollo.
Fondo de Cultura Económica. México.
Puoluerahoituskomitean mietintö (1979) Komiteanmietintö
1979:47. Helsinki.
"Urheilutoimittajien liitto juhlii puolta vuosisataansa" (1981)
Helsingin Sanomat 15.11.1981.
Liitteet
Liitteiden tarkoituksena on tarvittaessa täsmentää
kirjallista esitystä. Tekstissä tulee viitata asianomaisissa
kohdissa niihin liitteisiin, jotka kohtiin liittyvät. Liitteiden
lähdeviitteet voidaan mainita varsinaisessa lähdeluettelossa.
Taulukot ja kuviot
Laitoksen graduopas antaa taulukoiden ja kuvioiden laadinnasta ja
esittämisestä seuraavia ohjeita:
- Tekstin luettavuuden parantamiseksi ja esityksen
selventämiseksi voidaan - ja usein on
välttämätöntäkin - käyttää
taulukoita ja kuvioita. Jos työssä on käytetty
määrällistä aineistoa, esitetään
luonnollisesti tutkimustehtävän kannalta olennaiset tulokset
taulukoita tai kuvioita käyttäen. Taulukot ja kuviot on
otsikoitava. Molemmat laaditaan itsensä selittäviksi, ja
mahdolliset lähteet ja muut selitykset sijoitetaan heti niiden
alapuolelle. Jos taulukot ja kuviot ovat isoja, ne kannattaa sijoittaa
liitteisiin. Otsikoiden lopussa ovat pisteet tarpeettomia
näissäkin tapauksissa.
- On myös selvästi ilmaistava, mihin taulukkoon tai
kuvioon kulloisetkin päätelmät perustuvat eli mistä
vastaavat lukujakaumat tms. ovat täydellisempinä
nähtävissä. Kaikkiin tekstin joukkoon sijoitettuihin
taulukkoihin ja kuvioihin on siis tekstissä viitattava
joko sivulauseessa (esim. "kuten taulukosta 1 käy ilmi") tai
sulkeissa ("ks. taulukkoa 1") sekä todettava mahdollisten loppuun
sijoitettavien liitetaulukoiden olemassaolo. Taulukoista on
kyettävä saamaan esiin ja tekstissä selostamaan vain ne
olennaiset tulokset, joiden perusteella päätelmät
tehdään.
- Pienet numerosarjat tms. voidaan sen sijaan esittää
suppeammin tekstin yhteydessä (asetelmina), jolloin otsaketta
vastaava sisällön selvitys tapahtuu tekstissä ennen
asetelmaa, kaksoispisteeseen päätyen.
- Taulukko on sijoitettava siten, että se kokonaisuudessaan
mahtuu samalle sivulle. Tämä sivu saattaa olla usein vasta
tekstin ao. kohtaa seuraava sivu. Asetelma sen sijaan sijoittuu suoraan
tekstin ao. kohtaan, jolloin se sivun taitekohtaan sijoittuessaan
saattaa pakottaa siirtämään vastaavasti tekstiä.
- Jos lainataan taulukoita tai kuvioita vieraskielisistä
lähteistä, on kaikki teksti käännettävä
tutkielman kielelle. Kannattaa myös miettiä, voisiko
tällöin varsinkin muokkaamatonta tai laajaa taulukkoaineistoa
jollakin tapaa, esimerkiksi uudelleen ryhmitellen tai pelkistäen,
jalostaa selkeämmäksi ja oman tutkielman tarkoituksiin
paremmin sopivaksi. Tästä sovelluksesta on vastaavasti
mainittava viitteessä.
Teknisiä ohjeita
Tiedekunnan
ohjeita harjoitusaineiden
kirjoittajille
Sisältää tietoa esimerkiksi rilaisista
tyylielementeistä kuten
kirjasinlajista ja -koosta, rivivälistä ja marginaaleista,
otsikkotasoista, tavutuksesta ja tasauksestasekä otsikoinnista,
välimerkkien käytöstä, lähdeluettelon
laadinnasta ja viittaustekniikasta. Voit myös katsoa
lisää laitoksen
graduoppaasta.