Tutkimusmenetelmät ja tutkimusaineistot

Paluu tutkielmasivulle
Taso 2 (Keskeneräinen!)

Sisällys

Yleistä tutkimusmenetelmistä
Muuttuja-ajattelu
Validius ja reliaabelius
Aineiston hankinta

Yleistä tutkimusmenetelmistä

Tutkimusmenetelmillä tarkoitetaan empiirisen tutkimuksen konkreettisia aineiston hankinta ja -analyysimetodeja tai -tekniikoita, jotka voidaan puolestaan luokitella laadullisiin (kvalitatiivisiin) ja määrällisiin (kvantitatiivisiin) menetelmiin. Joitain menetelmiä esitellään tarkemmin tasolla kaksi. Tällä sivulla keskitytään esittelemään erilaisia menetelmäkokonaisuuksia yleisesti sekä käsitellään muuttuja-ajattelua tieteessä, validiuden ja reliaabeliuden käsitteitä sekä aineiston hankintaan liittyvän metodologian pääpiirteitä.

Tutkimusmenetelmiä valittaessa on hyvä pitää mielessä, että ratkaisujen tulisi seurata tutkimusongelmasta. Täytyy siis miettiä mitkä ovat ne aineistot, joiden avulla saan parhaiten tietoa tutkimuskohteestani, ja mitkä ovat ne tutkimustekniikat, joilla saan tiedon parhaiten "irti" aineistosta. Vain hyvin harvoissa tapauksissa vastaukset kysymyksiin ovat itsestään selviä, ja täysin tyydyttävän lopputuloksen saavuttamiseksi täytyisi analysoida hyvin suuria ja monipuolisia menetelmiä erilaisia tutkimustekniikoita hyödyntämällä. Kun tämä ei tutkimusekonomistisista tai muista syistä ole mahdollista, meidän on tehtävä ankaria valintoja. Nämä täytyy puolestaan perustella hyvin.

Käytännössä tutkimusprosessin aikana on täysin tavallista ja tietyllä tavalla asiaa kuuluvaa, että aineistoa ja metodeja valittaessa ja eri vaihtoehtoja punnittaessa valinta suuntautuu johonkin muuhun kuin alunperin kaavailtiin. Tällöin saattaa myös olla mielekästä muuttaa tutkimusongelmaa vastaamaan todellista tilannetta. Tärkeintä on johdonmukaisuus! On myös suhteellisen yleistä, että opiskelija tulee graduseminaariin mukanaan esimerkiksi ulkomailla suoritetun vaihdon aikana kerätty haastattelu- tai muu materiaali, joka on kerätty vailla täsmällistä tutkimusongelmaa. Tämä ei ole mitenkään tavoiteltava tilanne, mutta koska sellaista sattuu, tehtävänä on tällöinkin formuloida tutkimusongelma ja valita aineiston analysointitekniikat sillä tavalla että tutkimuksesta tulee loogisesti toimiva kokonaisuus.

Tarkempaa tietoa erilaisista tutkimusmenetelmistä ja niihin liittyvistä kysymyksistä tasolla 2, kunhan se valmistuu.

Muuttuja-ajattelu

Muuttuja-ajattelu ja muuttujakäsitteistö on olennainen osa kvantitatiivista ja erityisesti selittävää tutkimusta. Mutta muuttujien avulla voidaan hahmottaa myös muuntyyppistä tutkimusta, johon voidaan samalla saada sitä kautta lisää jäntevyyttä. Ne voivat myös olla hyviä tutkimuksen suunnitellun ja esimerkiksi aineistonkeruun apuvälineitä, vaikkei muuttujakieltä lopullisessa raportissa käytettäisikään. Esaiasson ym (2003, 46) luettelevat seuraavia muuttuja-ajattelun hyötypuolia:

Se auttaa täsmentämään niitä ilmiöitä, joita haluamme kuvata tai selittää.
Se auttaa pitämään analyysissä erillään erilaiset käsitteet ja ilmiöt.
Se auttaa pitämään mielessä sen millä ollaan selittämässä mitä.
Se auttaa täsmentämään tutkimiemme käsitteiden ja ilmiöiden välisiä suhteita.
Se auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan aineiston (data) keruuta.

Muuttuja-ajatteluun pohjaavan tutkimustoiminnan tulos on yleensä havaintomatriisi. Se koostuu havaintoyksiköistä, muuttujista ja muuttujien arvoista, joskin näille asioille annetut nimet saattavat vaihdella eri tutkimusotteissa. Yleisesti ottaen voimme ajatella, että:

Havaintoyksiköt ovat niitä tutkimuksen kohteita tai tapauksia, joita tutkimuksessa analysoidaan asetettuun kysymykseen vastaamiseksi. Havaintoyksiköt voivat olla esimerkiksi

yksittäisiä ihmisiä vailla määrittelyjä
tietyn ominaisuuden omaavia yksilöitä (opiskelijat, lääkärit, Vasemmistoliiton jäsenet)
ihmisryhmiä (perheitä, Lappajärven asukkaita, ruotsalaisia)
kielellisiä (sanallisia tai kuvallisia) kokonaisuuksia (sanoja, puolueohjelmia, vaalimainoksia)
maantieteellisiä tai hallinnollisia kokonaisuuksia (saaria Helsingin eteläpuolella, läänejä, ylikansallisia taloudellisia yhteistyöjärjestöjä)
aikakausia (päiviä, viikkoja, vaalikausia)
tapahtumia (mielenosoituksia, vallankumouksia, poliittisia kriisejä).

Muuttujat kuvaavat ominaisuuksien muutosta havaintoyksiköissä, jolloin ne ominaisuudet, jotka eivät muutu ovat vakioita. Selittävissä tutkimuksissa muuttujat jaetaan

riippumattomiin muuttujiin, joiden vaikutusta havaintoyksikössä halutaan tutkia ja
riippuviin muuttujiin, jotka kuvaavat variaatiota havaintoyksikössä.

Muuttujien arvot ovat tulosta mittaamisesta, joka voi olla yksinkertainen toimenpide kuten todettaessa havaintoyksikön sukupuoli, mutta voi myös vaatia monimutkaisia menetelmiä.

Tyypillinen havaintomatriisi on esimerkiksi seuraava:

	Muuttujat
Havaintoyksiköt	V1	V2	V3	V4	V5
1	XX	XX	XX	XX	XX
2	XX	XX	XX	XX	XX
3	XX	XX	XX	XX	XX
4	XX	XX	XX	XX	XX
5	XX	XX	XX	XX	XX

Onnistunut mittaaminen edellyttää tutkimukselta pääsääntöisesti ensin selkeätä näkemystä siitä, mitä ollaan tutkimassa. Tutkimuksen teoreettiset tai muuten keskeiset käsitteet kannattaa määritellä selkeästi tämän näkemyksen vahvistamiseksi. Useimmissa tapauksissa teoreettista käsitettä ei voi sellaisenaan soveltaa havaintoyksiköiden (todellisuuden) tarkasteluun, vaan se vaatii tutkimuskäsitteiden operationalisoinnin eli muuntamisen mitattavissa olevaan muotoon. Operationalisointiin liittyy aina valintoja erilaisten vaihtoehtojen välillä sekä tulkintaa, ja juuri tässä vaiheessa ilmenee usein suurimmat ongelmat tutkimuksen validiuden kannalta.

Ks. lisää muuttujista Esaiasson ym 2003, 45-59, sekä erityisesti muuttujista kvantitatiivisessa tutkimuksessa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston menetelmäopetuksen valtakunnallinen tietovaranto.

Validius ja reliaabelius

Tutkimuksen tasoa ja johtopäätösten pätevyyttä arvioitaessa käytetään usein validiuden ja reliaabeliuden käsitteitä, jotka molemmat liittyvät eri tavoin tutkimuksen luotettavuuteen tiedon tuottajana. Näistä reliaabelius on yksiselitteisemmin käsitettävissä. Tutkimuksen reliaabelius tarkoittaa sitä, että tutkimustyö on tehty sillä tavalla huolellisesti, että tutkimuksen tuloksia voidaan pitää toistettavina. Toisin sanoen, tulokset eivät saisi olla sattumanvaraisia. Heikko reliabiliteetti saattaa olla seurausta esimerkiksi sellaisista ei-systemaattisista virheistä, jotka seuraavat huolimattomuudesta esimerkiksi aineiston keruussa, sen koodaamisessa tai analyysiin liittyvissä lasku- tai muissa mittaustoimituksissa. Laadullisessa tutkimuksessa kyse voi olla esimerkiksi käännösvirheestä tai nauhoitetun haastattelun epätarkasta purkamisesta.

Reliabiliteetin todentaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa kvantitatiivisissa tutkimuksissa, joissa periaatteessa ja usein myös käytännössä tutkimuksen keskeiset vaiheet voidaan todella toistaa. Laadullisessa tutkimuksessa on tärkeää dokumentoida tutkimuksen kulku siten, että tutkimuksen yleisö (mukaan lukien mahdolliset tarkastajat) voivat varmistua asioiden oikeasta kulusta, vaikka he eivät tietenkään esimerkiksi samaa osallistuvan havainnoinnin työsuoritusta voisikaan uusia.

Tutkimustuloksissa voi joskus olla suuriakin virheitä heikon reliaabeliuden vuoksi. Validius on kuitenkin tutkimuksen kannalta yleensä huomattavasti ratkaisevampi laadun kriteeri, koska siinä on kyse mahdollisista systemaattisista ongelmista tutkimuksen suorituksessa tai tulkinnoissa. Yleisesti ottaen validius tarkoittaa aineistosta tehtyjen johtopäätösten luotettavuutta; sitä, että tutkimuksessa mitataan/tutkitaan sitä mitä on tarkoituskin mitata/tutkia. Validius jaetaan yleensä kahtia sisäiseen ja ulkoiseen luotettavuuteen, joiden summaa voidaan puolestaan kutsua kokonaisvalidiudeksi. Sisäisellä validiudella viitataan tutkimusprosessin toteutuksen systemaattiseen luotettavuuteen (erotuksena reliaabeliudesta), kun taas ulkoisella validiudella viitataan tutkimustulosten yleistettävyyteen annetussa kontekstissä (esimerkiksi missä määrin otoksen tai näytteen perusteella tehdyt johtopäätökset kuvaavat perusjoukkoa).

Sisäisen validiuden tyypillisenä ongelmana voidaan pitää tutkimuksen käsitteisiin ja erityisesti käsitteiden operationalisointiin liittyviä ongelmia. Voidaanko äänestysprosenttia pitää hyvän demokraattisuuden mittarina maissa, joissa on äänestysvelvollisuus (tai -pakko)? Useissa tapauksissa vastaus ei ole lainkaan itsestään selvä. Kertovatko urheiluseurojen lukumäärä- ja jäsenyystilastot todella alueen sosiaalisen pääoman kehityksestä? Perussääntönä voinee pitää, että mitä suurempi välimatka vallitsee tutkimuksen teoreettisen käsitteistön ja operationaalisen käsitteistön välillä (ja usein, mitä useampia välivaiheita operationalisointiin sisältyy), sitä suuremmaksi kasvavat käsitteellisen sisäisen validiuden riskit.

Validiuden juuret ovat kokeellisessa tutkimuksessa, jossa on ymmärrettävää, että tutkimustilanne (erityisesti mittaustilanne) täytyy puhdistaa sellaisista kontrolloimattomista tilanteista, joilla voi olla vaikutusta tuloksiin. Tämän perinteisen validiuden soveltaminen yhteiskuntatieteisiin tutkimuksiin on luonnollisesti hyvin vaikeata, ja saattaisi johtaa puolestaan suuriin ongelmiin tutkimusetiikan kannalta.

Sisäisen validiuden kriteeriä laadullisessa tutkimuksessa voidaan soveltaa esimerkiksi tutkijan pyrkiessä varmistamaan, vastaavatko tutkijan tekemät käsitteelliset tai teoreettiset rakennelmat tutkittavien todellisia käsityksiä ja kokemuksia (konstruktiovalidius). Tämäkin voi osoittautua tietenkin vaikeaksi: lienee esimerkiksi hyvin hankalaa selvittää, onko suomalaisuus Suomen kansalaisille henkilökohtaisesti tärkeä asia muulloinkin kuin asiaa kirjaimellisesti ja suoraan kysyttäessä. Usein kuitenkin pelkkä tämäntyyppisen asian pohdinta voi parantaa tutkijan omia käsityksiä tuloksista, niiden tulkinnasta ja yleistettävyydestä. Kenttätutkimuksessa voidaan tietenkin aina pyrkiä pidentämään työskentelyjaksoa, jolloin voi kuvitella oppivansa tuntemaan tutkimuskohteensa paremmin.

Ulkoisen validiuden toteutumista voidaan puolestaan edistää esimerkiksi kuvaamalla tutkimusprosessi kokonaisuudessaan (tutkimuskohde, tutkimusolosuhteet, oma päättelyprosessi) huolellisesti. Lisäksi voidaan pohtia avoimesti esimerkiksi tapaustutkimuksen tai pienen N:n vertailevan asetelman ollessa kyseessä tulosten yleistettävyyden edellytyksiä.

Edelleen validiutta voidaan parantaa hyödyntämällä tutkimuskohteeseen mahdollisuuksien mukaan useampaa näkökulmaa, mitä kutsutaan yleisesti triangulaatioksi. Denzin (1970, lainattu Hirsjärvi ym. 2003, 215)) jakaa triangulaation neljään eri tyyppiin:

tutkijatriangulaatio, jolloin samaan tutkimukseen osallistuuu useita tutkijoita sen eri vaiheissa
teoreettinen triangulaatio, jolloin tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä tarkastellaan eri teorioiden näkökulmasta
aineistotriangulaatio, jossa samaa ongelmaa yritetään ratkaista erilaisia tutkimusaineistoja analysoimalla
metodologinen (tai metodinen) triangulaatio, jolloin samaan aineistoon käytetään useita tutkimusmenetelmiä. Erityisesti tässä merkityksessä triangulaatio tulee lähelle tutkimusmenetelmällistä "mixing methods" -otetta.

Validiuden ja reliaabeliuden yhteydessä on hyödynnetty erityisesti seuraavia lähteitä, Esaiasson ym. 2003, 61-69; Hirsjärvi ym. 2003, 213-215 sekä Juri Mykkäsen luentorunkoja S2A kevät 2003.

Aineiston hankinta

Empiirisen tutkimuksen keskeinen osa-alue on tutkimusaineisto. Hyvä aineisto ei vielä takaa onnistunutta tutkimusta mutta toisinpäin asia on selvä: hyväkin tutkimusasetelma saattaa kaatua nopeasti siihen, että aineisto on kerätty huonosti tai koska sen avulla ei voida vastata validisti asetettuun tutkimusongelmaan. Jälleen tutkijalla on edessään runsaasti erilaisia vaihtoehtoja, mistä valita. Ensimmäiset kysymykset koskevat esimerkiksi sitä (Hirsjärvi 2003, 164-206; Uusitalo 1999 89-98, sovellettuna):

Keräänkö aineiston itse vai käytänkö valmiita aineistoja?

Valmiita aineistoja tarjoavat esimerkiksi

viralliset tilastot ja tilastorekisterit
tilastotietokannat
erilaiset arkistot (viestintävälineet, poliittiset ja muut organisaatiot, henkilökohtaiset arkistot)
aikaisemmat tutkimukset.

Valtio-opillista tutkimusta tekevän kannattaa tutustua yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston [www.fsd.uta.fi] palveluihin, jotka voivat hyvinkin auttaa ennen muuta kvantitatiivista tutkimusta suunnittelevaa.
Lähdekritiikki on tärkeä. Tutkijan on esimerkiksi hyvä tiedostaa ero primaari- (tai alku-) ja sekundaarilähteen välillä. Tyypillinen ongelma opinnäytteissä on se, että esimerkiksi julkisen tai tieteellisen keskustelun perusteella katsotaan voitavan saada suoraa tietoa itse tutkimuskohteesta.

Minkälainen aikaulottuvuus tarvitaan tutkimusongelman ratkaisemiseksi, onko kyseessä pitkittäis- vai poikittaistutkimus?

pitkittäistutkimuksessa (longitudinal study) seurataan jonkin ilmiön kehitystä ajassa, jolloin tärkeätä on kyetä perustelemaan alku- ja loppuajankohta sekä erilaiset mittausajankohdat, jos jotain mittaamismenetelmää käytetään
poikittaistutkimuksessa (cross-sectional study) analyysi kohdistuu tiettyyn ajankohtaan, jonka pituus voi toki vaihdella tutkimuskohteen laajuudesta riippuen.

Minkäkokoinen aineisto on tarpeen tutkimusongelman ratkaisemiseksi?

Joskus on mahdollista ja mielekästäkin tehdä niin sanottu kokonaistutkimus, jolloin aineistona on koko se populaatio, jonka käsitykset, ominaisuudet, käyttäytyminen ym. halutaan tietää. Voidaan esimerkiksi haastatella kaikkia kansanedustajia heidän suhtautumisestaan parisuhdelaissa esitettyihin samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskeviin pykäliin.
Useimmissa tutkimuksissa ei kuitenkaan voida tai ei ole mielekästä tutkia kaikkea, vaan varsinainen aineisto on jotenkin rajattava koko potentiaalisesta aineistosta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää varsinaisesta aineistosta saadun informaation yleistettävyyteen koskemaan koko perusjoukkoa. Tällöin kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen välillä ilmenee selviä eroja.

Kvantitatiivisessa tutkimuksessa voidaan hyödyntää tilastollisia päättelysääntöjä, joiden perusteella otoksesta saatuja tietoja voidaan soveltaa koko perusjoukkoon. Otanta voidaan suorittaa monella tavalla, kuten yksinkertaisella satunnaisotannalla, systemaattisella satunnaisotannalla, ositetulla otannalla tai ryväsotannalla. Ks lähemmin menetelmäopetuksen valtakunnallinen tietovaranto (yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto).

Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkimustavoite on yleensä hieman toisenlainen kuin kvantitatiivisessa tutkimuksessa, ts. pyrkimyksenä on ennemmin ymmärtää tutkimuskohdetta kuin selittää jotakin tai tehdä suoraviivaisia yleistyksiä. Laadullisessakin tutkimuksessa on näissäkin tapauksissa kuitenkin mietittävä, kuinka aineisto valitaan itse tutkimuskohteen sisällä (kaikkea ei aika yksinkertaisessakaan tutkimuskohteessa voi tutkia koko ajan!) ja kuinka yleistettävyys toimii siinä mitassa, jossa tutkimuskohteen perusteella halutaan sanoa jostain enemmästä (tämähän on kuitenkin yksi tieteellisen tutkimuksen tavoitteista). Aineiston keruussa puhutaan usein saturaatiosta tai kyllääntymisestä, jolloin tutkimusaineiston keruu voidaan lopettaa kun uudet tapaukset eivät enää tuota uutta tietoa. Tässä on riskinsä: yhtäältä on jossain määrin subjektiivinen kysymys, mikä on uutta tietoa ja mikä ei, toisaalta saturaatiopiste saattaa osoittautua yllättävän kaukaiseksi ja aineistoa joudutaan keräämään enemmän ja kauemmin kuin mitä tutkimusaikataulu ja muut resurssit sallivat.

Pro gradu -tasoisissa ja kokoisissa tutkimuksissa varsinkin kvalitatiivisissa tutkimuksissa yleinen ongelma on aineiston liian suuri koko, josta seuraa analyysin pinnallisuus. Hyvä perusteellinen analyysi suppeasta tutkimuskohteesta ja selvästi rajatusta tutkimusaineistosta on pääsääntöisesti parempi kuin raapaisu, jonka informaatioarvo jää vähäiseksi ja kiistanalaiseksi.

Ellei valmiita aineistoja käytetä, kuinka aineisto kerätään? Perusvaihtoehdot ovat tässä kysely, haastattelut ja havainnointi.

Kysely on modernin sosiaalitutkimuksen tyypillisimpiä tiedonkeruumenetelmiä, jossa erilaisia lomakkeita hyväksi käyttämällä pyritään standardoinnin (samaa asiaa kysytään samalla tavalla) avulla saada tietoa suurelta joukolta ihmisiä. Kyselyn perusmuodot ovat postikysely ja kontrolloitu kysely, joista jälkimmäisessä tutkija osallistuu itse "paikan päällä" esimerkiksi lomakkeen jakamiseen, tutkimuksesta informoimiseen ja vastausten tarkistamiseen.
Haastattelun perusidea on se, että tutkimuskohteen annetaan itse kertoa suhteellisen vapaasti (lomakekyselyyn verrattuna) ja vastata kysymyksiin käyttämällä omia termejään ja ilmaisutapojaan. Haastattelun perusmuodot ovat strukturoitu eli lomakehaastattelu, avoin tai syvähaastattelu sekä näiden väliin jäävä teema- tai puolistrukturoitu haastattelu, jossa yhdistellään erilaisia vapausasteita.
Havainnoinnissa tutkija pyrkii seuraamalla erilaisia tilanteita, tapahtumia ja käyttäytymistä ylittämään sen ongelma, että ihmisten kielelliset vastaukset erilaisiin kysymyksiin eivät välttämättä kerro mitään "todellisista ajatuksista" tai käyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa. Havainnointimenetelmän kaksi ääripäätä ovat suhteellisen tarkasti suunniteltu systemaattinen havainnointi ja osallistuva havainnointi, jossa tutkija on yksi tutkimustilanteessa mukana olevista henkilöistä.

Tarkempaa tietoa erilaisista aineistonhankintamenetelmistä ja niihin liittyvistä kysymyksistä tasolla 2, kunhan se valmistuu.