Teoreettinen viitekehys

Paluu etusivulle

Sisällys

Tutkimuksen teoreettisesta tehtävästä
Mikä on teoria?
Teoreettinen viitekehys
Hypoteesi
Keskeiset käsitteet

Tutkimuksen teoreettisesta tehtävästä

Yhteiskuntatieteellä on teoreettinen tehtävä siinä mielessä, että sen tuloksien oletetaan tiedon tuottamisen lisäksi lisäävän myös ymmärrystä asioista yleisemmin kuin vain suhteessa tutkimuksen kohteena olevaan tapaukseen tai tapauksiin. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että teorioilla on esimerkiksi seuraavia tehtäviä:
Lisäksi (de Vaus 1991) ja ne (Hirsjärvi ym. 2003)

Mikä on teoria?

Arkikielessä esitetään usein vähintään implisiittisesti käsitys, jonka mukaan teoria on jotain todellisuudelle vierasta. Yhden näkemyksen mukaan teoria muodostuu joukosta lakeja, jotka systematisoivat jotakin ilmiöaluetta koskevat empiiriset säännönmukaisuudet (Niiniluoto 1980). Käytännössä teorialla voidaan kuitenkin tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita, ja kunkin tutkimuksen tapauksessa on hyvä miettiä, mitä nimenomaan siinä teorialla tarkoitetaan, miten teoriaa käytetään ja minkätyyppiseen teoretisointiin mahdollisesti pyritään. Teorialla voidaan tarkoittaa (Uusitalo 1991) esimerkiksi:

Teoreettinen viitekehys

Tutkimuksessa on hyvä tehdä sekä itselle että lukijalle selväksi, mikä on teorian rooli omassa työssä. Onko tavoitteena esimerkiksi
Käytetäänkö tutkimuksessa deduktiivista vai induktiivista logiikkaa, jolloin (ks. Creswell 2003, 125, 132)
Tutkimuksen teoreettisen luonteen ja tavoitteiden mukaisesti tutkimuksen teoriaosuuden painopiste voi siis olla
Käytännön ohjeita teoreettisen viitekehyksen rakentamiseen ovat mm. seuraavat (King, Keohane & Verba 1994):

Hypoteesi

Monissa tutkimuksissa on välttämätöntä käyttää hyväksi hypoteesia, joissain toisissa siitä voi olla hyötyä esimerkiksi työn jäntevöittämisen ja sisäisen logiikan kannalta. Kuvailevissa ja kartoittavissa tutkimuksissa niitä ei kuitenkaan yleensä käytetä. Yleisessä mielessä hypoteesilla voidaan tarkoittaa olettamusta siitä, miten asiat ovat eli mitä tutkimuksessa tullaan havaitsemaan (Uusitalo 1999, 42). Siitä voidaan pitää myös "sivistyneinä arvauksina" empiirisesti havaittavissa olevista mahdollisista eroista, yhtäläisyyksistä, suhteista, syistä tms. (ks. Hirsjärvi ym. 2003, 147). Spesifimpi käsitys hypoteesista liittyy deduktiiviseen päättelyyn tutkimuksessa, jossa teorian pohjalta luodaan väitemuotoinen olettamus todellisuudesta. Hypoteesit voidaa jakaa esimerkiksi (Hirsjärvi ym. 2003, 148-150)
Hypoteeseja käytettäessä ja muotoiltaessa on hyvä pitää mielessä kaksi seikkaa. Ensinnäkin hypoteesien kuuluu olla tavalla tai toisella, useimmiten teoriaan, aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen tai loogiseen päättelyyn nojaten, perusteltuja. Toiseksi on varmistettava, että tutkimuksen lopussa otetaan myös eksplisiittisesti kantaa hypoteesin saamaan vahvistukseen (kiistattomaan tai tiettyjen edellytysten vallitessa toteutuvaan) tai sen puutteeseen.

Keskeiset käsitteet

Tutkimukseen kuuluu olennaisena osana tieteellisen kielen käyttö. Tieteellisen kielen kriteereinä voi pitää yleisellä tasolla yhtäältä arkikieltä suurempaa täsmällisyyttä ja toisaalta tietoisuutta teoreettisen ja operationaalisen kielen tasojen erillisyydestä. Kielen täsmällisyyteen tai selkeyteen liittyy edelleen erittely termien, käsitteiden ja ilmiöiden välillä (ks. esim. Esaiasson ym. 2003, 19-20):
Tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen kuuluu tutkimuksen keskeisten käsitteiden esittely, luokittelu ja määrittely. Käsitteet ovat tutkijan työkaluja, joiden avulla hän sekä tekee tutkimusta että esittää sen tulokset. Tässä kannattaa kiinnittää huomiota mm. seuraaviin asioihin (ks. Hirsjärvi ym. 2003, 136-147):
Tieteen kielen kaksitasoteorian mukaan tieteen kielessä esiintyvät ei-loogiset termit voidaan jakaa havaintotermeihin ja teoreettisiin termeihin.  Havaintotermit, joista osa on primitiivisiä termejä ja osa näiden perusteella eksplisiittisesti määriteltäviä termejä, muodostavat yhdessä havaintokielen. Havaintotermien tulkinta tapahtuu ns. semanttisten sääntöjen avulla. Teoreettisia termejä ovat puolestaan sellaisia, jotka eivät ole havaintotermejä eivätkä eksplisiittisesti niiden avulla määriteltävissä, kuten "luokka" tai "valta". Niiden merkitys ja mielekkyys ovat seurausta niistä yhteyksistä, jotka niillä on havaintotermeihin. Nämä yhteydet ilmaistaan puolestaan tieteen kieleen kuuluvien ns. korrespondenssisääntöjen avulla. Sitä osaa teoriasta, joka koskee teoreettisten käsitteiden välisisä yhteyksiä, voidaan tässä ns. standardinäkemyksessä kutsua "puhtaaksi teoriaksi". Kaksitasoteoriaan liittyy ajatus tieteen empirismin vaatimusten täyttämisestä (ja siten esimerkiksi metafysiikan välttämisestä) sekä tieteen lineaarisesta kehityksestä ja kasautumisesta. Teoriaa on kritisoitu monista näkökulmista käsin, mutta se on yhä vahva tieteellisen kielen malli. (Ks. lisää esim. Niiniluoto  1980, 219-228.)