Teoreettinen viitekehys
Paluu etusivulle
Sisällys
Tutkimuksen
teoreettisesta tehtävästä
Mikä on teoria?
Teoreettinen viitekehys
Hypoteesi
Keskeiset käsitteet
Tutkimuksen
teoreettisesta tehtävästä
Yhteiskuntatieteellä on teoreettinen tehtävä siinä
mielessä, että sen tuloksien oletetaan tiedon tuottamisen
lisäksi lisäävän myös ymmärrystä
asioista yleisemmin kuin vain suhteessa tutkimuksen kohteena olevaan
tapaukseen tai tapauksiin. Yleisellä tasolla voidaan sanoa,
että teorioilla on esimerkiksi seuraavia tehtäviä:
- kriittinen funktio: teorian avulla arkitieto muuntuu
itsestään tietoiseksi tiedoksi
- käytännöllinen funktio: teorian avulla
tutkimuskohteesta tulee tutkimuksellisesti hallittava kohde
- retorinen funktio: teorian avulla tutkimuskohteesta voidaan
tuottaa kiinnostavaa tietoa.
Lisäksi (de Vaus 1991)
- teoriat tehostavat tutkimusta suuntaamalla huomiota
- teoriat tuottavat testattavia empiirisiä
väittämiä
- teoriat tekevät havaintoja ymmärrettäviksi
liittämällä ne laajempiin käsitteisiin
- teoriat auttavat esittämään kriittisiä
kysymyksiä.
ja ne (Hirsjärvi ym. 2003)
- tarjoavat oikotien kommunikoinnille
- järjestävät ideoita ja voi samalla paljastaa
piiloisia oletuksia
- luovat uusia ideoita
- saattavat tuoda esille ongelman monimutkaisuuden
- luovat selityksiä ja ennusteita
- voivat osoittaa näennäisesti erillisten ongelmien
yhteenkuuluvuuden
Mikä on teoria?
Arkikielessä esitetään usein vähintään
implisiittisesti käsitys, jonka mukaan teoria on jotain
todellisuudelle vierasta. Yhden näkemyksen mukaan teoria muodostuu
joukosta lakeja, jotka systematisoivat jotakin
ilmiöaluetta koskevat empiiriset säännönmukaisuudet
(Niiniluoto 1980). Käytännössä teorialla voidaan
kuitenkin tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita, ja kunkin tutkimuksen
tapauksessa on hyvä miettiä, mitä nimenomaan siinä
teorialla tarkoitetaan, miten teoriaa käytetään ja
minkätyyppiseen teoretisointiin mahdollisesti pyritään.
Teorialla voidaan tarkoittaa (Uusitalo
1991) esimerkiksi:
- yleistä viitekehystä, kohdeilmiötä koskeva
aiempi
tieteellinen keskustelua
- hypoteesia, joka pohjaa tietoon tai loogiseen ajatteluun
- vahvistusta saanutta hypoteesia, jota testataan uudelleen
- empiiristen havaintojen takana olevan mekanismin kuvausta
- empiiristä todellisuutta koskevien propositioiden
systemaattista ja loogisesti järjestettyä kokonaisuutta.
Teoreettinen viitekehys
Tutkimuksessa on hyvä tehdä sekä itselle että
lukijalle selväksi, mikä on teorian rooli omassa
työssä. Onko tavoitteena esimerkiksi
- teorian luominen tai aikaisemman teorian tarkentaminen tai
uudelleen muotoilu
- teorian testaaminen verifiointi tai falsifiointitarkoituksessa
- teorian käyttäminen tutkimuksen tavoitteiden
täsmentämisessä ja ohjaamisessa.
Käytetäänkö tutkimuksessa deduktiivista vai
induktiivista logiikkaa, jolloin (ks. Creswell 2003, 125, 132)
- deduktiivisessa logiikassa tutkimuksen kulku on esimerkiksi
seuraava:
- päätetään testata olemassa olevaa teoriaa
- muotoillaan teoriasta lähtevät hypoteesit tai
tutkimuskysymykset
- määritellään muuttujat operationalisoidaan
tutkimuskysymykset
- suoritetaan mittaus tai havaintojen teko
- ilmoitetaan tulokset.
- induktiivisessa logiikassa
- muotoillaan tutkimusongelma
- kerätään aineisto
- tehdään aineistolla tutkimusongelman tarpeiden
mukaisia kysymyksiä
- kerätään esimerkiksi tematisoiden tai
luokitellen analyysin tulokset
- etsitään yleisiä linjoja tai
yleistämismahdollisuuksia
- suoritetaan mahdolliset yleistykset, teoretisoinnit tai
yhdistämiset muiden tutkimusten tuloksiin.
Tutkimuksen teoreettisen luonteen ja tavoitteiden mukaisesti
tutkimuksen teoriaosuuden painopiste voi siis olla
- tutkimuksen alussa silloin kun kyseessä on
teorialähtöinen empiirinen tutkimus, jossa aineiston
analysoinnin avulla halutaan esimerkiksi testata,
täydentää tai laajentaa jotain teoriaa tai
hyödyntää jotain teoreettiskäsitteellistä
viitekehystä, joka ohjaa analyysin suorittamista
- tutkimuksen lopussa silloin kun kyseessä on
aineistolähtöinen empiirinen tutkimus, jossa alussa
käsitellään teoreettisia ja käsitteellisiä
asioita ainoastaan analyysin kannalta
välttämättömässä laajuudessa ja
tutkimuksen lopussa pohditaan analyysiin nojaten laajasti
yleistämisen ja teoretisoinnin mahdollisuuksia
- tekstin sisällä, mikäli myös
tutkimusraportissa halutaan ylläpitää "keskustelevaa"
suhdetta aineiston ja teoreettisen viitekehyksen välillä.
Monet kiinnostavimmista tutkimuksista ovat tällaisia, mutta
tutkimuksen johdonmukaisuuden ja yhtenäisyyden saavuttaminen on
vastaavasti haasteellisempaa.
Käytännön ohjeita teoreettisen viitekehyksen
rakentamiseen ovat mm. seuraavat (King, Keohane & Verba 1994):
- Etsi suosittu hypoteesi, jota ei ole tutkittu
systemaattisesti.
- Etsi teoreettinen kiista ja etsi tukea jommalle kummalle
näkemykselle – tai osoita koko kiista turhaksi.
- Paljasta kirjallisuudessa esiintyvä epäproblemaattisena
pidetty oletus.
- Esitä, että jokin tärkeä alue on
jäänyt aikaisemmassa tutkimuksessa liian vähälle
huomiolle.
- Osoita, että voit soveltaa yhtä tutkimuskirjallisuuden
aluetta toisella alueella.
Hypoteesi
Monissa tutkimuksissa on välttämätöntä
käyttää hyväksi hypoteesia, joissain toisissa
siitä voi olla hyötyä esimerkiksi työn
jäntevöittämisen ja sisäisen logiikan kannalta.
Kuvailevissa ja kartoittavissa tutkimuksissa niitä ei kuitenkaan
yleensä käytetä. Yleisessä mielessä
hypoteesilla voidaan tarkoittaa olettamusta siitä, miten asiat
ovat eli mitä tutkimuksessa tullaan havaitsemaan (Uusitalo 1999,
42). Siitä voidaan pitää myös "sivistyneinä
arvauksina" empiirisesti havaittavissa olevista mahdollisista eroista,
yhtäläisyyksistä, suhteista, syistä tms. (ks.
Hirsjärvi ym. 2003, 147). Spesifimpi käsitys hypoteesista
liittyy deduktiiviseen päättelyyn tutkimuksessa, jossa
teorian pohjalta luodaan väitemuotoinen olettamus todellisuudesta.
Hypoteesit voidaa jakaa esimerkiksi (Hirsjärvi ym. 2003, 148-150)
- suuntaa osoittaviin hypoteeseihin, jotka esittävät
positiivisen tai negatiivisen riippuvuuden tutkimuksen kohteena olevien
ilmiöiden välillä
- nolla-hypoteeseihin, joka esittää, ettei tutkittavien
ilmiöiden välillä esiinny suhdetta tai ettei
kokeellisessa käsittelyssä löydy eroja
- työhypoteeseihin, jotka esittävät tutkijan
odotuksia tuloksista.
Hypoteeseja käytettäessä ja muotoiltaessa on hyvä
pitää mielessä kaksi seikkaa. Ensinnäkin
hypoteesien kuuluu olla tavalla tai toisella, useimmiten teoriaan,
aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen tai loogiseen päättelyyn
nojaten, perusteltuja. Toiseksi on varmistettava, että tutkimuksen
lopussa otetaan myös eksplisiittisesti kantaa hypoteesin saamaan
vahvistukseen (kiistattomaan tai tiettyjen edellytysten vallitessa
toteutuvaan) tai sen puutteeseen.
Keskeiset käsitteet
Tutkimukseen kuuluu olennaisena osana tieteellisen kielen
käyttö. Tieteellisen kielen kriteereinä voi
pitää yleisellä tasolla yhtäältä
arkikieltä suurempaa täsmällisyyttä ja toisaalta
tietoisuutta teoreettisen ja operationaalisen kielen tasojen
erillisyydestä. Kielen täsmällisyyteen tai selkeyteen
liittyy edelleen erittely termien, käsitteiden ja ilmiöiden
välillä (ks. esim. Esaiasson ym. 2003, 19-20):
- Termit ovat sanoja tai etikettejä, joita
käytetään käsitteiden ja ilmiöiden
nimeämiseen, esimerkiksi "Responsive Rule".
- Käsitteet ovat esityksiä tai ajatuskonstruktioita,
joiden avulla useista konkreettisista tosiseikoista voidaan tehtä
yleistys (Eskola 1981), tai jonka avulla monimutkaisia
ilmiöitä voidaan kielellisesti hallita, esimerkiksi:
- Responsive Rule: "necessary correspondence between acts of
governance and the wishes with respect to those acts of the persons
which are affected." (May 1978, lainattu Anckar 1984)
- Ilmiöt ovat edellä mainitun
määritelmän viittaamia "hallintatoimia" sekä
"ihmisten toiveita".
Tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen kuuluu tutkimuksen keskeisten
käsitteiden esittely, luokittelu ja määrittely.
Käsitteet ovat tutkijan työkaluja, joiden avulla hän
sekä tekee tutkimusta että esittää sen tulokset.
Tässä kannattaa kiinnittää huomiota mm. seuraaviin
asioihin (ks. Hirsjärvi ym.
2003, 136-147):
- Käsitteiden valinta: tutkimuksen teoreettisessa osassa on
hyvä esitellä ja määritellä kaikki keskeiset
käsitteet ja vain keskeiset käsitteet. Jos tutkimuksen
aiheena on demokratia, niin demokratia on jotenkin tutkimuksessa
määriteltävä. Toisaalta on tärkeätä
pitää keskeisten käsitteiden määrä
rajallisena, ja jos voi tulla toimeen ilman jotain käsitettä,
niin se on hyvä.
- Käsitteiden määrittely: määritelmä
on käsitteen kielellinen kuvaus, jossa kannattaa noudattaa
seuraavia ohjeita (Niiniluoto 1980, 164; lainattu Hirsjärvi ym.
2003, 143):
- Määritelmän tulee olla tiivis ja looginen.
- Määritelmä ei saa olla
kehämääritelmä.
- Määritelmää ei saa ilmaista negatiivisin
termein, jos se voidaan ilmaista positiivisin termein.
- Määritelmää ei saa ilmaista
epäselvällä tai kuvakielellä.
- Määritelmät voivat olla
- nominaalimääritelmiä muotoa X=Y, esimerkiksi
"demokratia on sama kuin kansanvalta"
- reaalimääritelmiä, joissa pyritään
sanomaan jotain käsitteen viittaaman ilmiön tunnusomaisista
piirteistä, esimerkiksi "demokratia on yksi henkilö, yksi
ääni -periaatteen toteutuminen vaalitilanteessa".
- Käsitteiden hierarkia: käsitteet jakautuvat tieteen
kielen kaksitasoteorian (ks. enemmän alla) mukaisesti:
- aika- ja paikkasidonnaisiin konkreettisiin käsitteisiin
- abstraktiotasolla toisiinsa liittyviin teoreettisiin
käsitteisiin.
- Käsitteiden operationalisointi: teoreettisten
käsitteiden soveltaminen empiiriseen aineistoon ei yleensä
onnistu ilman niiden operationalisointia. Tähän sisältyy
aina tulkintaa, koska yhdelle teoreettiselle käsitteellen on
yleensä useita operationaalisia vastineita. Esimerkiksi
poliittista aktiivisuutta voidaan mitata lukuisilla muillakin keinoin
kuin äänestysaktiivisuutta tarkastelemalla.
- Umberto Eco (1989, 152): Jos et osaa määritellä
jotain käsitettä, niin vältä myös sen
käyttöä. Jos se on jokin tutkielman perustermeistä
ettekää osaa sitä määritellä,
jättäkää koko juttu sikseen. Olette valinneet
väärän tutkielman aiheen (tai ammatin).
Tieteen kielen kaksitasoteorian mukaan tieteen kielessä
esiintyvät ei-loogiset termit voidaan jakaa havaintotermeihin ja
teoreettisiin termeihin. Havaintotermit, joista osa on
primitiivisiä termejä ja osa näiden perusteella
eksplisiittisesti määriteltäviä termejä,
muodostavat yhdessä havaintokielen. Havaintotermien tulkinta
tapahtuu ns. semanttisten sääntöjen avulla. Teoreettisia
termejä ovat puolestaan sellaisia, jotka eivät ole
havaintotermejä eivätkä eksplisiittisesti niiden avulla
määriteltävissä, kuten "luokka" tai "valta". Niiden
merkitys ja mielekkyys ovat seurausta niistä yhteyksistä,
jotka niillä on havaintotermeihin. Nämä yhteydet
ilmaistaan puolestaan tieteen kieleen kuuluvien ns.
korrespondenssisääntöjen avulla. Sitä osaa
teoriasta, joka koskee teoreettisten käsitteiden
välisisä yhteyksiä, voidaan tässä ns.
standardinäkemyksessä kutsua "puhtaaksi teoriaksi".
Kaksitasoteoriaan liittyy ajatus tieteen empirismin vaatimusten
täyttämisestä (ja siten esimerkiksi metafysiikan
välttämisestä) sekä tieteen lineaarisesta
kehityksestä ja kasautumisesta. Teoriaa on kritisoitu monista
näkökulmista käsin, mutta se on yhä vahva
tieteellisen kielen malli. (Ks. lisää esim. Niiniluoto
1980, 219-228.)