Kotisivulle

Homepage

Curriculum Vitae

Research

Teaching

Exam results

Publications

Unpublished texts
 
 
 
 
 
 
 
 
 

   Tasavallan Presidentti Urho Kekkosen hautajaiset 1986. Kekkosen arkku kuljetetaan Suurkirkosta Hietaniemen hautausmaalle ilman hautajaissaat tuetta.
Näin on päätetty. Mutta Kekkosella on silti yksi saattaja, akateemikko Heikki Waris, joka frakissa ja tohtorinhatussa seuraa vuotta vanhempaa ikätoveriaan
aina hautausmaan portille asti. En tiedä, oliko kysymyksessä spontaani mielenosoitus hautajaisseremonian liialliseen yksinkertaisuuteen ja etäisyyteen: olisihan
ollut luonnollista että Kekkosen pitkän kauden päättymistä olisi juhlistettu todellisella hautajaiskulkueella, johon myös kan salaiset olisivat saaneet osallistua,
mutta joka tapauksessa tämä tapaus kuvaa mielestäni erinomaisesti Heikki Wariksen luonteenlaatua: hän teki sen mitä piti oikeana, myös ja erityisesti silloin kun
joutui tekemään sen yksin (Waris sanoi myöhemmin tehneensä osallistumisratkaisun yksin "keneltäkään kysymättä, ennalta miettimättä"). 
    Heikki Waris syntyi Helsingin Katajanokalla vuosisadan alussa opettajaperheeseen Waristen-Warénien sukuun, jonka tunnetuin edustaja oli Aksel Warén,
torpparitutkija ja epäoikeudenmukaisuuksien paljastaja. Heikki Waris oli itse innokas sukututkija, joka oli selvittänyt sukunsa historiaa 1500-luvulta asti.
Alkuperäinen sukunimi Waris (jonka nimisenä Heikki Wariksen kaima oli Porvoon valtiopäivillä) muuttui 1800-luvulla Waréniksi ja Heikki Waris otti
suomalaisen version käyttöön vuonna 1924 maisteriksi valmistumisensa jälkeen. 
    Heikki Wariksen isoisä, rovasti Johannes Warén oli pappina kotipitäjäs sään Rautalammilla ja pitkään Suonenjoen kirkkoherrana - Waris korosti aina
savolaista alkuperäänsä - ja isä oli ulkoministeriön sanomalehtitoimiston jaostosihteerinä ja saksan ja ranskan kielen opettajana. Äidistään Aili Warénista (s.
Telén) Heikki Waris sanoi että tämä oli "jonkun lajikkeen feministi". Heikki Waris kävi Suomalaisen yhteiskoulun, kirjoitti ylioppilaaksi murroskaudella 1919,
osallistui kansalaissotaan partiolaisena joka toimi Punaisen Ristin sanitäärinä. Samoin kuin ikätoverinsa Kekkonen, Waris muisti nämä tapahtumat hyvin, mutta ei
kovin mielellään puhunut niistä. 
       Wariksen ensimmäinen opettaja yliopistossa oli Gunnar Suolahti, jonka ansiosta hänä valitsi pääaineekseen Suomen ja Skandinavian historian. Toinen
tärkeä vaikuttaja opinnoissa oli Pohjoismaiden historian professori Väinö Voionmaa. Näin Waris kiinnostui sosiaali- ja taloushistoriallisista aiheista valmistuen
erittäin nopeasti, vajaassa kolmessa vuodessa filosofian kandidaatiksi, "fuskaten maisteriksi" niin kuin hän itse sanoi. 
   Jo kotoaan Heikki Waris oli saanut uskonnollisia vaikutteita: viimeisinä kouluvuosinaan hänellä oli huonetoverinaan teologian opiskelija, tuleva arkkipiispa
Ilmari Salomies (ent. Salonen), jonka kanssa hän ystävystyi ja  opiskeluaikanaan hän osallistui Ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen toimintaan kokien
uskonnollisen herätyksen kesällä 1920.  Tärkeintä hänelle oli kuitenkin tutustuminen Sigfrid Sireniukseen ja tämän johtamaan suomalai seen
setlementtiliikkeeseen. Sireniuksen vaikutus Warikseen oli erittäin syvällinen, niin tutkimusintressejä kuin maailmankatsomusta koskettava. Sirenius oli tuonut
Suomeen englantilaista alkuperää olevan setlementtiliik keen jonka kantavana ideana oli perustaa "siirtokuntia", setlementtejä keskelle slummeja joista käsin
sitten voitaisiin levittää kristillistä vaikutusta kaupunkien työväestön keskuuteen. "Parempien piirien" tytöt ja pojat saattoivat näin harjoittaa vapaaehtoista
sosiaalista toimintaa kristillisessä hengessä. Setlementtiliike levisi nopeasti ja Suomessa otolliseksi kohteeksi nousi Kallion työväenkaupunginosa, joka tuolloin oli
Helsingin "slummi" aluetta. 
   Kalliossa setlementtiliikkeellä oli toisaalta työkeskus toisaalta opisto, jossa toimi myös Yhteiskunnallinen tutkimuspiiri. Heikki Wariksesta tuli 1920- luvulla
Vapaaopiston johtaja Ilmari Salomiehen jälkeen ja hän veti erityisesti Yhteiskunnallista tutkimuspiiriä. 
     Yhtäältä akateemiset virikkeet, Wariksen opettajien harjoittama kaupunki historiallinen tutkimus, toisaalta Kalliolan vapaaopiston piiristä saadut virikkeet,
erityisesti puuseppä Juho Virta, johon Waris tutustui Yhteiskunnal lisessa tutkimuspiirissä, johtivat siihen, että Heikki Waris valitsi väitöskirjan sa aiheeksi
Kallion työväenkaupunginosan syntyhistorian. Väitöskirjassa käytettiin hyväksi sekä perinteisen historiantutkimuksen keinoja että myös yhteiskuntatieteellistä
tutkimusta, havainnointia ja haastatteluja olevista oloista sekä haastateltavien muistikuvia menneiltä ajoilta. 
   Jälkimmäisen aineiston mukaantulo teokseen johtui siitä, että Waris tapasi 1930-luvun alussa amerikkalaisen sosiologin Donald E. Marshin joka kertoi hänelle
Chicagon koulukunnasta ja sen tutkimusmetodeista, joihin kuului juuri paikan päällä havainnoinnin ja haastattelun sekä myös elämäkertojen keruun avulla elävän
elämän tutkiminen. Näin Wariskin alkoi kerätä "muistitietoa" tilastojen ja muun aineiston täydennykseksi. Teos laajeni niin, että se ilmestyi kaksiosaisena ja
Waris päätti jättää kolmanteen osaan moraalia ja henkistä tilaa koskettelevan aineiston, joka tietyssä mielessä olisi ollut kaikkein mielenkiintoisinta ja
sosiologisinta. Tämä osa ei koskaan ilmestynyt, vaikka Waris oli kerännyt juuri "suullista muistitietoa" runsaasti. 
   Väitöskirja "Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle" ilmestyi  1932 ja II osa 1934, kun Waris jo oli Kallion yhteiskoulun
rehtorina, missä hän opetti historiaa ja latinaa. Tällä opetus kaudella oli vaikutusta häneen myös yliopiston opettajana: hänen luennoil laan vallitsi suorastaan
koulumainen kuri, aina 60-luvulle asti. 
   Vuonna 1934-35 hän teki matkan Yhdysvaltoihin, joka on sosiologian historian kannalta erittäin mielenkiintoinen. Matkan tarkoituksena oli syventyä edelleen
Chicagon koulukunnnan metodeihin ja tehdä niiden pohjalta suomalaisia siirtolaisia koskeva tutkimus. Waris joutui kuitenkin keskelle murrosvaihetta: hän sai
vaikutteita sekä vanhemmilta professoreilta että nuoremmilta kollegoilta joiden mukaan Chicagon koulukunta oli jo täysin vanhentunut ja että uudet tuulet
puhalsivat sosiologiassa, ns. surveytut kimus oli juuri aloittamassa läpimurtoaan. Siihen kuuluivat tiukasti jäsennellyt kyselylomakkeet, erilaiset asenteita mittavat
asteikot, testaukset ja taulukoinnit sekä myöhemmin monimuuttujamenetelmät. Tämän hänelle kertoi myös ehkä kaikkein merkittävimmän yksittäisen
Chicago-tyyppisen tutkimuksen tekijä Robert S. Lynd Columbian yliopistossa ennen Wariksen paluuta Suomeen, mutta jo Chicagossa Waris joutui tekemisiin
sekä koulukunnan puolustajien että nuorten "vastarintamiesten" kanssa. Jälkim mäiset näyttivät tehneen häneen suuren vaikutuksen (Roos 1981). Niinpä Waris
ehti tosin kerätä itselleen laajahkon siirtolaisten elämäkerta-aineiston, mutta ei ryhtynyt sitä hyödyntämään chicagolaiseen tapaan, vaan toi Suomeen mukanaan
uudet tutkimusperiaatteet. Osaltaan Wariksen ansiosta survey-tutkimus löi itsensä niin nopeasti läpi heti toisen maailmansodan jälkeen. 
    1930-luku oli Warikselle suuren kirjallisen tuotteliaisuuden aikaa, samalla kuin hän kokeili sekä koulumiehen uraa sekä myöhemmin Yhteiskunnallisen
korkeakoulun sosiaalipolitiikan opettajana Yrjö Ruudun ja Eino Kuusen vaikutuspiirissä. Waris jopa osallistui jonkin aikaa Yrjö Ruudun omintakeiseen
"Suomen Kansallissosialistiseen Liittoon" sen ensimmäisen hallituksen jäsenenä 1932, jolla ei kuitenkaan ollut juuri muuta yhteistä kansallissosia lismin kanssa
kuin nimi ja kansallismielinen suuntautuminen (Ekberg 1991, 52). Toisaalta se kertoo, että Waris edusti suomalaisittainkin varsin äärimmäistä nationalismia. Hän
irrottautui pian koko järjestöstä, mielenkiin toista kyllä sen uskonnonvastaisuuden takia. 
    30-luvulla Waris kirjoitti myös sekä Suomen Kulttuurihistoriaa, Savo-Kar jalaisen osakunnan historian sekä Helsingin kaupungin historiaa historia
toimikunnan sihteerinä. Suomen Kulttuurihistorian toimituskunta muodosti myöhemmin kuuluisan "ompeluseuran" joka kokoontui aina 1970-luvulle asti. 
    Naimisiin Waris oli mennyt 1925 Emmi Nousiaisen kanssa, ja he saivat yhteensä viisi lasta, neljä tytärtä ja yhden pojan. Ainoan pojan kuolema pistoolileikin
seurauksena Kallion yhteiskoulun pihalla 1942 oli Heikki Wariksen elämän suuri murhenäytelmä, jota hän ei voinut muistella liikuttumatta vielä
1980-luvullakaan. 
     Sotavuosina Waris toimi kyseenalaista kuuluisuutta saavuttaneessa SAT:ssä (Suomen Aseveliliiton Työjärjestö) jonka perua olivat hänen hyvät yhteytensä
asevelisosialisteihin. Vuosina 1941 - 45 hän oli myös Suomen Huollon toiminnanjohtaja eli vastasi käytännössä erilaisten hädänalaisten ryhmien vapaaehtoisesta
huollosta, mm. lasten sijoituksista Ruotsiin ja Tanskaan sekä ulkomaisten avustuslähetysten jakelusta. 
    Sosiaalipolitiikan professuurin hoitajaksi vastaperustetussa Valtiotieteel lisessä tiedekunnassa Waris tuli 1946, toimittuaan sitä ennen Yhteiskun nallisen
korkeakoulun sosiaalipolitiikan opettajana vuosina 1945-46. YKK siirtyi sittemmin Tampereelle, mutta Waris jäi Helsinkiin. 
    Akateeemisen elämänuransa Waris toteutti Helsingin yliopiston sosiaali politiikan varsinaisena professorina vuosina 1948-1968. 1960-luvulla hän oli myös
tiedekunnan dekaanina ja Helsingin yliopiston vararehtorina vv. 62- 68. Hänen virkaanastumisensa liittyi sekä suomalaisen yhteiskunnan että yliopiston suureen
murrokseen ja eläkkeellemeno 1968 taas seuraavaan suureen murroskohtaan jossa yliopistot joutuivat tavattomien mullistusten kouriin. Tällä välillä Waris hallitsi
sosiaalipolitiikan laitosta suvereenin patriarkan tavoin, järjestäen työpaikkoja oppilailleen ja pitäen erityisesti naisopiskelijoita pelossa ja herran nuhteessa.
Huolimatta omasta hammas lääkärivaimostaan, Waris suhtautui naisopiskelijoihin toisaalta suojelevasti, toisaalta tietyllä epäilyksellä. Lahjakkaat  tytöt kyllä
kelpasivat, mutta tyhmemmistä ei olisi ollut väliä. Ja lahjakkaitakin sopi kohdella ensisijaisesti avuttomina naisina, joita miesten tuli ymmärtää ja suojella. 
   Luennoitsijana Waris oli havainnollinen ja perinpohjainen. Hän luennoi ehdottomana auktoriteettina, loi luennolle tunnelmaa ja jännitystäkin esittämällä
yllättäviä kysymyksiä ja paheksumalla myöhästelijöitä tai kutojia. Seminaareissa hän edellytti kaikilta puheenvuoron ja säästi kommenttinsa viimeiseksi ja saattoi
joskus esittää varsin jyrkkääkin kritiikkiä ilman ennakkovaroitusta. Wariksen suulliset kuulustelut olivat myös varsin pelottavia tilaisuuksia. 
   Siipiensä suojaan ottamiaan väitöskirjantekijöitä hän patisti armotta ja jatkuvasti, kun katsoi että nämä vitkastelivat työn valmistumisen kanssa, mutta piti
heistä myös taloudellisesti hyvää huolta. Niinpä Waris saattoikin ylpeillä tuottaneensa varsin monta tunnettua tohtoria, aikana jolloin tohtorinväitöskirjat olivat
varsin harvinaisia. Wariksen tohtoreita olivat mm. Paavo Seppänen, Paavo Koli, Vesa Laakkonen, Olavi Riihinen. Waris oli erittäin huolellinen tarkastaja: Erik
Allardt kertoo omassa elämäkerrassaan, kuinka Heikki Waris esitarkastajana pakotti hänet laskemaan uudelleen osan taulukoista, mikä tuolloin tuntui erittäin
raskaalta, mutta minkä hän kirjasi kiitoksena esipuheeseen ("ankarasta mutta aiheellisesta arvostelusta"), josta Waris oli myöhemmin ylpeä (Allardt 1995, 74). 
    Wariksen tieteellisen tuotannon voinee jaotella ainakin seuraaviin ryhmiin: 
    1. puhtaasti historiallinen tutkimus, jota edustavat kaupunkihistoriat, osakuntien ja myös yliopiston historiaa koskevat tutkimukset 
    2. sosiologis-historialliset tutkimukset  joista tärkeimpiä olivat hänen väitöskirjansa ja sen jatko-osa sekä tutkimus Siirtoväen sopeutuminen (yhdessä
Vieno(Faina) Jyrkilän, Kyllikki Raitasuon ja Jouko Siiven kanssa), jossa Waris täydessä mitassa hyödynsi Amerikan oppejaan. Teos sisälsi tilastoja,
asenneasteikkoja, sekä myös elävää ja konkreettista vapaamuotoi siin haastatteluihin perustuvaa kuvausta. Waris olikin koko loppuelämänsä kiinnostunut
siirtolaisten ja pakolaisten kohtaloista ja toimi myös Suomen pakolaisavun puheenjohtajana. 
    3. Sosiaalipoliittiset oppikirjatyyppiset teokset, joista Suomalaisen yhteiskunnan rakenne oli ensimmäinen selkeä suomalaisen yhteiskunnan kokonaisesitys,
jonka luokkakäsitys on edelleenkin varsin pitkälle sovelluskelpoinen uusine keskiryhmineen  (myös Wariksen tutkimus Yliopisto sosiaalisen nousun väylänä on
inspiroinut Yliopiston historian kirjoittajia vertailuihin). Toinen suuri oppikirja oli Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka, josta otettiin kaikkiaan 
kymmenkunta painosta, viimeisim mät 1980-luvulla. Kirjassa siis heijastuvat sosiaalipolitiikan keskeiset muutokset; kirja sisältää toisaalta melko raskaan
saksalaistyyppisen sosiaa lipolitiikan luokitusjärjestelmän, josta vasta aivan viime vuosina on irtaudut tu. 
    Uutta tutkimustyötä Waris ei enää 1960-luvulla varsinaisesti harjoittanut, vaan käytti pääosan aikaansa yliopiston hallintoon, oppilaidensa työllis tämiseen ja
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen (mm. työmarkkinasuhteiden edistämiseen: Wariksella oli keskeinen osuus siinä, että ammattiyhdistysliike yhdistyi pitkän
eripuran jälkeen). Hän toimi myös lyhytaikaisesti sosiaali ministerinä 1957 von Fieandtin virkamieshallituksessa. 
   1960-luvulla hän julkaisi vielä kolme suppeaa yleistajuista teosta: Muuttuva suomalainen yhteiskunta ja Aikamme muuttuva maailma sekä viimeisimpänä, tällä
hetkellä erittäin ajankohtaisesta aiheesta olevan teoksen Aikamme maailman pakolaisongelman. Hänen vaikutustaan oli myös se, että Pekka Kuusi sai
tehtäväkseen laatia sosiaalipolitiikan kehittämissuunnitelman (60-luvun sosiaalipolitiikka); Waris osallistui tiiviisti työn ohjaamiseen. 
   Kaiken kaikkiaan Waris julkaisi elämänsä aikana runsaat 200 teosta ja artikkelia ja ohjasi lisäksi lähes 50 väitöskirjaa. 
    Heikki Wariksen sodanjälkeinen toiminta jakautui neljään alueeseen: työmarkkinakysymykset, joissa Wariksen sodanaikaiset henkilösuhteet olivat hänelle
suureksi hyödyksi, alkoholitutkimus, jossa Waris vaikutti vahvasti  Alkoholitutkimussäätiön hallituksen pitkäaikaisena jäsenenä, sekä kolman neksi kirkon
yhteiskunnallinen toiminta jossa Waris oli monin tavoin aktiivinen, myös kansainvälisesti, sekä viimeiseksi YK joka oli Wariksen suuri harrastus aina 50-luvulta
lähtien. Hänen keskeisenä tieteellisenä intressinään oli tuolloin elintaso ja elintasovertailu, mistä suomalainen elintason ja hyvinvoinnin mittaamiseen pyrkivä
tutkimus on saanut alkunsa. Hän toimi myös erilaisissa asiantuntijatehtävissä, viimeksi Libyassa eläkkeelle päästyään. Tehtävä päättyi dramaattisesti Wariksen
karkotukseen luvattoman moskeijassa vierailun johdosta. Wariksessa oli, kuten sanottu sellaista äkkinäisyyttä ja rohkeutta, joka usein saattoi johtaa
hankaluuksiin. 
   Hän toimi myös Helsingin yliopiston dekaanina ja vararehtorina ja tavoitteli rehtoriuttakin, mutta oli hankkinut itselleen sen verran vihamiehiä, että kannatus ei
ollut jakamatonta. Häntä pyydettiin myös tunnettuna savolaisena, turhaan, Kuopion läänin maaherraksi. Akateemikoksi Waris nimitettiin 1980, kunniatohtorin
arvon hän sai ensi kertaa 1965 Tampereen yliopistolta ja viimeksi 1981 Göteborgin yliopistolta. 
   Waris korosti usein, että hänellä ei ollut poliittista sitoumusta mihinkään päin (hän eli "poliittisessa selibaatissa"), mutta hänellä oli silti selvä sosiaalipoliittinen
peruslinja: sosiaaliset ongelmat tuli hoitaa kohtuullisten reformien, ei vallankumouksen kautta. Voikin ehkä sanoa, että Waris edusti jonkinlaista edistysmielistä
kristillissosiaalisuutta parhaimmillaan, mutta henkilönä hän ei missään nimessä tyrkyttänyt kristillisyyttään. Hän korosti kristillisyyttä, sosiaalipolitiikan jyrkkiä
muutoksia estävää vaikutusta sekä kansainvälistä vastuuta sosiaalipoliitikon keskeisinä perusvaatimuksina. 
   Wariksen kristillinen maailmankatsomus säilyi hänen kuolemaansa saakka, ja siihen liittyi aina jonkinlainen ekumeeninen vire. Waris uskoi kirkkojen välisen
yhteistyön (tässä oli aikaisemmin painovirhe: yhteistytön, jolloin heti ajattelin miten Waris olisi tästä ihastunut ja toistanut sitä moneen kertaan!) tärkeyteen ja
kirkkojen merkitykseen maailmanrauhan kannalta. Niinpä hän osallistui Neuvostoliiton tukeman ja rahoittaman Kristillisen rauhankonferenssin työhän, hyvin
tietoisena rahoittajien motiivien epämääräisyydestä ja epäkristillisyydestä. Eräs Wariksen tärkeinä pitämistä saavutuksista oli myös Kirkon tutkimuskeskuksen
perustaminen. 
    Waris edusti kekkoslaista poliittista kulttuuria pahimmillaan ja parhaimmil laan: autoritäärinen ja joviaali, nopea ja jyrkkä käänteissään, ihmissuhteissaan
melko mustavalkoinen. Eräs teoria sille miksi Waris halusi muodostaa yksin Kekkosen hautajaiskulkueen olikin se, että hän näin halusi pyytää anteeksi aikaisempaa kekkosvastaisuuttaan. Hän oli myös oikea vanhan koulun professori joka teki sinunkaupat opiskelijoiden kanssa vasta näiden valmistuttua. 
   (laatikko) 
      Waris uskoi myös liikunnan ja terveiden elämäntapojen merkitykseen: hän nousi itse varhain ylös, aloitti luentonsa aina kahdeksalta (eikä sietänyt
myöhästelijöitä), ei polttanut tupakkaa eikä käyttänyt alkoholia ja liikkui paljon, mm. suksilla ja kävellen. Hänen henkilömuistinsa huononi ratkaisevasti jo ennen
eläkkeellemenoa, joten Wariksen seurassa sai aina varautua esittelemään itsensä kovalla äänellä jos sattui mutisemaan nimensä (Waris oli mieluummin
huonokuuloinen (toisen korvan kuulo oli hiukan alentunut) kuin -muistinen). Eläkkeelle päästyään hän hankki itselleen (Libyassa!) ajokortin ja pienen Fiatin jolla hän ajoi sitten luonteensa mukaisesti varsin äkkinäisesti kaupunkiliikenteessä kunnes kyllästyi autoon (parin läheltä piti tilanteen jälkeen) ja siirtyi taas käyttämään joukkoliikennettä. Mutta sitä ennen hän oli ehtinyt ajella omin päin Libyan autiomaassa asti. Tämän kirjoittaja muistaa hyvin ne muutamat kerrat, jolloin sai kunnian istua Wariksen kyydissä ja pelätä henkensä puolesta. Toisin kuin monet muut myöhään ajokortin hankkineet, Waris ei suinkaan ajanut ylettömän hiljaa ja varovaisesti, vaan melko vauhdikkaasti, harrastaen äkillisiä jarrutuksia
ja rajuja vaihtamisia ilman kytkintä. 
   Elinaikanaan Heikki Waris ehti olla monessa mukana. Hänen älynsä oli loppuun saakka terävä, ja aistit tarkkoja, vain muisti heikkeni melko selvästi.
Yliopistomaailmassa Wariksella oli paljon sekä vihamiehiä että ystäviä. Pitkäaikaiselle kollegalleen Erik Allardtille Waris edusti holhousmentaliteettia ja vierasta
kansallisromanttista näkemystä sosiaalitieteen tehtävistä - konservatismin ja sosiaalidemokratian yhdistelmää, mikä leimasi sosiaalipolitiikkaa muutenkin (Allardt
1995, 59). Mutta Wariksessa oli monia muita puolia, joita hän ei aina heti näyttänyt. Opiskelijat muistavat hänet määrä tietoisena ja tiukkana, joskus kiivaana ja
terävästi arvostelevana, mutta usein joviaalina ja ystävällisenä opettajana, joka jakeli mielellään elämän viisauksia, kertoi anekdootteja ja oli ylpeä nimestään,
josta hän kehitteli jatkuvasti uusia sanaleikkejä ("ensimmäinen varis joka lensi maailman ympäri"). Hän myös huolehti oppilaistaan, viimeisenä Helsingin yliopiston Oikeana Professorina, kuten Franzenian pitkäaikaisella vahtimestarilla Yrjö Anttilalla oli tapana todeta (hänellä jos kellä oli oikeus myöntää tämä arvonimi yliopiston melkeinpä viimeisenä oikeana vahtimestarina.) 
  Hän vaali myös hyvin pitkälle ehdottoman lahjomatonta tieteen portinvartijan roolia, jolle opinnäytteiden taso ja virheettömyys olivat kunniakysymyksiä, mutta
joka toisaalta piti yliopiston ulkopuolista valvontaa ja asioihin puuttumista ehdottoman sietämättömänä. Voi vain arvailla miten jyrkästi Waris olisi suhtautunut
nykyisiin tulosvastuu- ja pistelaskujärjestelmiin! 

  
       J.P.Roos 
 

(kuvaidea): Professori Masa:  Matti Kassilan elokuva jossa Tauno Palo esitti työmarkkinasuhteita tutkivaa professoria. Palo kävi kuuntelemassa Wariksen
luentoja oppiakseen miten professorin tuli esiintyä, mikä näkyy luentokohtauksissa, mutta ei yksityiselämää koskevissa jaksoissa. 
  
  
  

Lähteet 

Ville Repo: Sisältöhahmotelma Heikki Wariksen elämäkerrasta 
Armas Nieminen: Piirteitä Heikki Wariksen toiminnasta ja henkilökuvasta. Teoksessa Risto Jaakkola, Antti Karisto, J.P.Roos (toim.) Sosiaalipolitiikka,
historiallinen kehitys ja yhteiskunnan muutos. Weilin+Göös 1981 
J.P.Roos: Heikki Waris amerikansuomalaisten omaelämäkertojen tutkijana, teoksessa Jaakkola, Karisto, Roos (toim): Sosiaalipolitiikka, historiallinen kehitys ja
yhteiskunnan muutos. 1981 
J.P.Roos: Heikki Wariksen haastattelu 1980 
Leo Paukkunen: Setlementtiliike ja sosiaalityö  (Jaakkola, Karisto, Roos) 1981 
Heikki Waris: Työväenyhteiskunnan syntyminen Helsingin pitkänsillan pohjoispuolella Weilin+Göös 1973 (1932, 1934) 
Suomalaisen yhteiskunnan rakenne  Helsinki 1948 
Waris, Jyrkilä, Raitasuo, Siipi, Jouko: Siirtoväen sopeutuminen. Helsinki 1952 
Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka. WSOY Porvoo 1961 
Muuttuva suomalainen yhteiskunta  WSOY Porvoo  1968 
Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932- 44. Schildts, Ekenäs 1991 
Pekka Kuusi: 60-luvun sosiaalipolitiikka. WSOY  Porvoo 1961 
Erik Allardt: Bondtur och kulturchocker. Söderströms Borgå 1995 
Heikki Waris ja 15 tohtoria. Juhlakirja Heikki Wariksen täyttäessä 60 vuotta 25.10.1961. WSOY Porvoo 1961