Kotisivulle

Homepage

Curriculum Vitae

Research

Teaching

Exam results

Publications

Unpublished texts
 
 
 
 
 
 
 
 
 

J.P.Roos:  Bourdieu, Suomi ja Sabour

 (Kulttuuritutkimus 4.2006)

M.hammed Sabour on arvioinut  Semi Purhosen ja minun toimittamaa Bourdieu ja minä-kirjaa ansiokkaasti ja perusteellisesti. Hän on kuitenkin kovin pettynyt allekirjoittaneen kirjoitukseen. Haluan tässä korjata joitakin väärinkäsityksiä sekä kommentoida hänen näkemystään habituksesta ja ”biologisesta pääomasta”

Todettakoon, että Sabour itse osallistui luentosarjaan, jolle kirja perustui. Hän ei kuitenkaan valitettavasti toimittanut luentoaan kirjaan julkaistavaksi. Eräässä vaiheessa oli puhetta siitä, että hän olisi toimittanut oman, Maugerin kirjassa julkaistun tekstinsä meille suomeksi julkaistavaksi. Kuten omasta artikkelistani käy ilmi, artikkeli ei olisi kovin hyvin sopinut teokseemme. Se oli luonteeltaan kovin yleinen ja kritiikitön. Toisaalta siitä toki näkyi hyvin kirjoittajan henkilökohtainen suhtautuminen mestariin. Se olisi siis sopinut teemaan ”Bourdieu ja minä”.

Voisin ehkä sanoa vähän samoin kuin Bourdieu – Sabourin mukaan – sanoo eräästä (nimeltä mainitsemattomasta) suomalaisesta oppilaastaan jonka kritiikki häntä loukkasi: minä olen auttanut häntä paljon enkä ymmärrä miksi hän sanoo tuollaista. Itse olen toiminut Sabourin väitöskirjan vastaväittäjänä ja tukenut hänen akateemista uraansa muutenkin. Olen pahoillani että hän on nyt loukkaantunut minulle.

Yleisesti ottaen on todettava, että luentosarjan alkuperäisenä tarkoituksena oli enemmän tai vähemmän henkilökohtaisella otteella käsitellä kirjoittajan suhdetta Bourdieuun. Useimmat kirjoittajat valitsivat kuitenkin etäisemmän näkökulman. Allekirjoittanut taas uskaltautui pohtimaan omaa suhdettaan Bourdieuun henkilökohtaisella tasolla. En siis mitenkään pyrkinyt rinnastamaan mahdollisia saavutuksiani häneen, niin kuin Sabour väittää. Toisaalta Bourdieun lähestymistavan mukaista on pohtia kirjoittajan asemaa omalla kentällään ja juuri näin tein.

Esitän seuraavassa joitakin kommentteja tekstiin. Sabour puolustaa ensinnäkin Bourdieun kirjoittamistapaa, toisaalta sillä että se on ranskalaisen perinteen mukaista, toisaalta sillä, että hän sai nautintoa monimutkaisesta kirjoittamisesta. Tässä Sabour on toki oikeassa, mutta toisaalta olen kyllä Bourdieuta lukiessani voinut todeta, että hänen lauseensa ovat niin koukeroisia että voi olla vaikeaa saada selvää mitä hän oikein tarkoittaa. Tämän voi jokainen, joka on yrittänyt kääntää Bourdieuta, todistaa. Ne monimutkaiset lauseet eivät välttämättä ole kovin selkeitä ja tarkkoja.

Sabour ihmettelee sitä, miksi kirjoitan Bourdieusta nyt niin kriittisesti, vaikka olen mm. kääntänyt Questions de sociologie-kirjan suomeksi ja kirjoittanut muutenkin paljon Bourdieusta. Huomattakoon kuitenkin että koko luentosarjan ja kirjan alkuperäisenä tarkoituksena oli käsitellä tekijä henkilökohtaista suhdetta itse asiaan. Joillakin tämä suhde tuli selkeämmin esille kuin toisille. Oma juttuni oli rakennettu olennaisesti henkilökohtaisen suhteen pohdinnan varaan. En siis pyrkinyt mitenkään rinnastamaan itseäni Bourdieuun. Mutta toisaalta Bourdieu ei tietenkään ole mikään korokkeelle asetettu ylijumala johon ei voi suhtautua kuin tavalliseen ihmiseen. Juuri tätä hän itsekin aina edellytti ja harmitteli tapaa millä hänestä oli rakennettu joko olkinukke jota piti haukkua. Toisaalta hän ei minusta tarpeeksi arvostellut niitä kirjoittajia, jotka suhtautuivat häneen sokean palvovasti, vaan oli heidän suhteensa liiankin ymmärtäväinen. Tässä hän edusti nähdäkseni ranskalaisittain tyypillistä heimoajattelua: oman heimon jäsenet saavat lähtökohtaisesti eri käsittelyn kuin vieraiden heimojen jäsenet.

Joskus hän sentään suostui haastateltavaksi tai vastaamaan kirjallisesti esitettyihin kysymyksiin. Sabour väittää että Bourdieu ei ole antanut paljon haastatteluja.  Todellisuudessa Bourdieun haastatteluja on kuitenkin varsin runsaasti kuten jokainen voi havaita vaikkapa tutustumalla HyperBourdieu sivuihin. Samoin on olemassa kokonaisia toimitettuja teoksia joissa on runsaasti haastattelutekstejä (mm. Questions de sociologie).

Sabouria hiertää ilmeisesti kommenttini hänen omasta tekstistään Maugerin kirjassa Rencontres avec Bourdieu. Hän väittää että tulkintani lauseesta: ”Suomi oli liian pieni ja vähäinen maa, jonne Bourdieun kaltaisen suurmiehen ei olisi kannattanut tulla (ja hän viettikin yhden illan seuraamalla Ranskan vaaleja” (s. 95) – ei vastaa laisinkaan todellisuutta ja on liioiteltu.  Se vastaa ymmärtääkseni Sabourin antamaa kuvaa. Voin hyvinkin uskoa että Bourdieun itsensä suhtautuminen oli toisenlainen.

Toinen detaljikritiikki koskee Bernard Vernierin kirjoitusta, jossa Bourdieun sanotaan plagioineen Vernierin tekstiä. Sabour väittää, että Vernier ei esitä plagiaattisyytöstä. Tästä olemme eri mieltä: jokainen ranskankielentaitoinen voi itse arvoida asiaa tutustumalla Vernier’n tekstiin. Toinen moite kohdistuu Bourdieun ja Mertonin suhteeseen. Sabour esittää saman asian minkä minäkin mutta toisin sanoin: (Bourdieuta siteeraten)  ”nuorena, kun on vähemmän pääomaa ja kompetenssia, on tapana vastustaa ja kritisoida vanhempien töitä. Mutta tämä kritiikki voi usein johtua tietämättömyydestä. Mertonin tapauksessa olin tietämätön hänen taustastaan ja myös hänen elämänvaiheistaan.” (Bourdieu 2001, 31)  

Katumus perustui siis siihen että Bourdieun ennakkokäsitys Mertonin henkilöhistoriasta oli osoittautunut vääräksi: Merton ei ollutkaan sellainen vihattava aristokraatti jollaiseksi Bourdieu oli häntä luullut. Missä on paisuttelu?

Hän myös moittii minua siitä, että. en mainitse mitään hänen oppisuorituksistaan, mutta Bourdieun omassa kertomuksessa niillä ei ollut merkitystä, vaan pääpaino oli hänen kokemassaan kohtelussa ja sisäoppilaitoksen kurjuudessa.En ole itse lukenut raadollisempaa kuvausta ranskalaisesta eliittikoulusta. On selvää että Bourdieu pärjäsi hyvin; muuten hän ei olisi edennyt alan parhaimpiin oppilaitoksiin.

En myöskään osaa tarpeeksi arvostaa hänen teostaan Esquisse d’une théorie de la pratique, jota pidetään usein Bourdieun ajattelun avainteoksena. Totesin, että se on minusta tylsää luettavaa. Tämäkin kannattaa testata tutustumalla itse tekstiin. Ehkä sana tylsä on harhaanjohtava: vaikeaselkoinen, ylioppinut, teorialla keikaroiva, formalistinen olisivat tarkempia.

Sabouria ärsyttää myös, että pohdin Bourdieun henkilökohtaisia ominaisuuksia,. luonnetta, persoonaa, perhetaustaa, perhe-elämää ja muita henkilökohtaisia asioita. Hän kutsuu tätä tabloid-sosiologiaksi. Pohdinnot ovat Bourdieun henkilöön liittyviä yksityiskohtia, joiden merkityksestä voidaan olla monta mieltä. Itse katson että niillä on Bourdieun biografian kannalta merkitystä: ne kuuluvat siihen sosioanalyysiin, jota Bourdieu edellytti sosiologeilta (Bourdieu tosin itse kritisoi elämäkerrallisia tulkintoja, mutta hyödynsi kyllä niitä arvioidessaan muita)..

Lopuksi Sabour tarttuu esittämääni ehdotukseen biologisesta pääomasta. Hän pelkää että se johtaa äärimmäisiin sosiobiologisiin tulkintoihin ja poliittisiin päätelmiin, joilla voi olla taantumuksellisia seuraamuksia, esim. elitismiä ja lahjakkuuden korostamista ja saisi Bourdieun pyörimään haudassaan.

Tässä Sabour tahallaan väärinymmärtää ajatukseni, jonka laajempi pohtiminen ei kuulunut kirjoitukseni puitteisiin, vaan jota aion kehitellä myöhemmin. Sinänsä Sabourin suhtautuminen on tyypillistä sosiologeille: jos jonkin teorian voi väittää johtavan moraalisesti ongelmallisiin väitteisiin, niin sitä ei pidä esittää! Biologisen pääoman huomioonottaminen ei kuitenkaan mitenkään edellytä, että tavoiteltaisiin elitististä ja hierarkista yhteiskuntaa. Päinvastoin, on paradoksaalisesti totta, että mitä demokraattisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä enemmän merkitystä biologialla on. Ranskalaisen yhteiskunnan voimakas hierarkisuus ei perustu biologiaan, vaan sosiaaliseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen pääomaan. Sitä mukaa kun tämän pääoman merkitys vähenee, biologisen pääoman merkitys kasvaa.  On totta, että Bourdieu ei olisi hyväksynyt tätä ajatusta. Hänen suhteensa biologiaan oli tyypillisen sosiologin. hän oli oman ajattelunsa vanki. Mutta teoria ei itsessään sulje pois biologisen pääoman mahdollisuutta.