|
. |
Huostaanotto, lapsen etu, tietosuoja
Kehittämispäällikkö Kari Matela (HS 6.6.2001) esittää joukon vastaväitteitä lasten huostaanottoa koskevaan kritiikkiin. Hän vetoaa mm.siihen että luottamuselimet, hallinto-oikeudet ja ylemmät tuomioistuimet ovat vahvistaneet huostaanotot (lastensuojelun työntekijöillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia) ja että lasten ja vanhempien oikeudet ovat sovittamattomassa ristiriidassa, joten vanhempien oikeuksista ei pidä kantaa huolta.. On totta että Suomen lainsäädäntö asettaa lastensuojelussa keskeiseksi tekijäksi lasten edun. Lasten etu on niin tärkeä, että se oikeuttaa lastensuojelutyöntekijän saamaan ei ainoastaan lapsesta vaan koko perheestä kaiken mahdollisen viranomaistiedon: lääkärilausunnot, sairaaloiden ja huoltolaitosten kertomukset, tiedot jokaiselta viranomaisen jonka kanssa asianomaiset ovat joutuneet tekemisiin. Lastensuojelutyöntekijät keräävät näitä tietoja erittäin aktiivisesti ja joutuvat jopa painostamaan ja johtamaan harhaan vastahakoisia viranomaisia. Tämä on kuitenkin tulkittu lailliseksi, viimeksi kun apulaisoikeuskansleri hyväksyi käytännön jossa viranomainen oli hankkinut itselleen toista osapuolta koskevia tietoja ja sen jälkeen luovutti ne vastapuolen käyttöön. Tiedot voivat olla myös pelkästään suullisia “viestejä” riidoista, väkivaltaisuudesta, alkoholinkäytöstä joita on saatu sukulaisilta tai lähiympäristöstä tai vaikkapa päiväkodin oletuksia ja epäilyksiä (ja jos lapset esimerkiksi kieltäytyvät päiväkodissa vastaamaan vanhempia koskeviin kysymyksiin, heidät on peloteltu olemaan vaiti jne). Matela puhuu ilmiannoista "urbaanina huhuna": sen selvitysmateriaalin perusteella mitä minulla on tiedossani, “viestit” voivat usein olla puhelinsoittoja, joita ei ole mitenkään tarkistettu. Keskeisenä periaatteellisena ongelmana huostaanotossa on se, että sama lastensuojelutyöntekijä, jonka tehtävänä on auttaa vaikeuksiin joutunutta perhettä ns. avohuollon tukitoimilla, ja jota perhe saattaa erehtyä kuvittelemaan uskotuksi auttajakseen, voi jossain vaiheessa päätyä saman perheen pääsyyttäjäksi, tapauksessa jossa Matelan sanoin “lasten ja vanhempien oikeudet ovat sovittamattomassa ristiriidassa”. Tässäkin tapauksessa kyseisen työntekijän katsotaan edelleen voivan huolehtia koko perheestä, ei ainoastaan lapsesta. Sama ristiriitatilanne koskee luottamusmieselintä, sosiaalilautakuntaa tai sen jaostoa. Oikeudelliselta kannalta katsottuna sosiaalilautakunta on alin oikeusaste joka päättää huostaanotosta siinä tapauksessa että vanhemmat ja/tai lapset vastustavat. Todellisuudessa sosiaalilautakunta ei kykene itsenäisesti arvioimaan näyttöä, joka useimmiten kuulostaa erittäin vakuuttavalta, onhan papereihin kerätty kaikki mahdollinen negatiivinen tieto mikä viranomaisille on kertynyt. Kun mukana on vielä asiantuntijan arvio (esim 30 minuutin tapaamisen perusteella) huostaanoton tarpeellisuudesta, jossa perusteet voivat poiketa lain määräämistä, niin maallikkojäsenten on erittäin vaikea asettua vastahankaan. Järjestelmä on rakennettu niin, että viranomainen on aina oikeassa ja perhe aina väärässä. Jos se on “yhteistyökykyinen”, niin se ei tietenkään vastusta mitään viranomaistoimenpiteitä, jos se taas vastustaa niin se on “lastensuojeluperhe” (alan keskeisen huostaanottointoilijan Esko Varilon termi) joka saippuapalan tavoin yrittää luiskahtaa viranomaisten otteesta. Kaikki mitä se tällöin tekee, on määritelmänomaisesti lapsen edun vastaista. Huomattakoon, että lapsen oma mielipide ei tässä paina mitään; jos lapsi vastustaa huostaanottoa, se on vain pakotettu siihen. Huostaanoton toteuduttua perhe on sitten todellisessa Catch 22-tilanteessa. Huostaanotosta sille aiheutuneet vaikeudet (esim tulojen menetykset, asunto-ongelmat, alkoholinkäytön lisääntyminen) muuttuvat huostaaoton lisäperusteiksi (ja niihin suhtaudutaan lähinnä ivallisesti Matelan tapaan tai sitten todetaan että lapsen edun ensisijaisuuden nojalla perheen ongelmilla ei tässä ole merkitystä). Kaikki tiedot mitä perhe antaa ongelmistaan liitetään asiakirjoihin kun taas jos se tässä tapauksessa kieltäytyy yhteistyöstä niin lopputulos on sama: perhe ei ole yhteistyökykyinen eikä halua tukitoimia joten huostaanotto oli aiheellinen. Itse asiassa se neuvo jonka haluan antaa kaikille suomalaisten sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin joutuville perheille: älkää kertoko (viranomaiselle) itsestänne koskaan mitään kielteistä tai edes sellaiseksi tulkittavaa! Ei lapsuuden vaikeuksista, ei nuoruuden kolttosista, ei suhteestanne alkoholiin, ei mielenterveysongelmia jne. Ja koettakaa saada myös lähipiirinne tässä suhteessa varovaisiksi. Missä vain voitte, kieltäkää tietojenne luovutus muille viranomaisille. Kysykää lastensuojeluviranomaisilta ovatko he pyytäneet tietoja teistä ja ilmoittakaa, että haluatte aina tietää kun he keskustelevat teidän asioistanne jonkun viranomaisen kanssa (lain mukaan näin pitäisi tapahtua automaattisesti). Pyytäkää saada nähdä kaikki teitä koskevat tiedot ja vaatikaa (kirjallisesti) korjattavaksi niissä olevat virheet (joita niissä tavallisesti on runsaasti!). Vain tällöin teillä on jonkinlaisia mahdollisuuksia puolustautua tilanteessa, jossa lapsenne halutaan ottaa teiltä pois. On alueita joissa tietosuoja on Suomessa olematon. Lastensuojelu on yksi tällainen. Se osoittaa hyvin millaisiin ongelmiin voidaan joutua kun lapsen edusta on tehty kaikkea hallitseva ”toiminnallinen velvoite”. On selvää, että on myös tilanteita, jossa lasta joudutaan suojelemaan perheessä tapahtuvalta kaltoin kohtelulta. Nykyjärjestelmä johtaa kuitenkin lukuisiin kohtuuttomuuksiin joiden taustalla on lapsen edun korostaminen vastakkaisena perheen edulle. Kansainvälisen lasten oikeuksia koskevan sopimuksen mukaan tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta: lähtökohtana on lapsen etu perheessä, osana perhettään. Tämä on aivan eri asia. Olen samaa mieltä Matelan kanssa siitä, että huostaanottotilanne
maassamme tulisi kokonaisuudessaan riippumattomasti selvittää
(ihmisoikeustuomioistuin ei liene oikea elin, mutta sen sijaan vaikkapa
Ihmisoikeusinstituutti voisi ryhtyä tällaiseen selvitykseen).
Ei ole liioittelua sanoa, että perheiden lain suoja huostaanotoissa
on lähes olematon: jos perhe on tietojen keruun suhteen vapaata riistaa
ja lähes kaikki kelpaa näytöksi niin lastensuojelun (selvitys-
ja vastaanotto)kapasiteetti on ainoa huostaanottoja rajoittava tekijä,
kuten Matela toteaakin. Itselläni on tietoa pääasiallisesti
Etelä-Suomen suurista kunnista, ja niissä toiminta perustuu korkeaan
ammattitaitoon, mikä käytännössä merkitsee, että
perheen mahdollisuudet tehokkaaseen vastarintaan ovat vielä vähäisemmät.
Alkuun |