Takaisin



 
 

Rääkätyt koirat

 

 
 
 

    Lasse Lehtinen valitsee erehtymättömällä varmuudella joko vastenmielisiä aiheita tai vastenmielisiä ihmisiä Nokikkain-palstalleen (HS 27.2.2000). Hänen älykkyysrasismi-innostuksensa on toki vakavampi ongelma, mutta nyt viimeisin koirajuttu taas edustaa hyvin Lehtisen elämän tyhjänpäiväisyyttä.
   Voi olla totta, että koiran ja ihmisen välillä on vallinnut suhde 10 000 vuoden ajan. Ongelmaksi tämä suhde on muuttunut viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Asia on yksinkertaisesti niin, että koira ei kuulu kaupunkiin, se kuuluu luontoon. Koira on niin kuin moottorikelkka, se voi olla hyödyllinen kuljetus- ja pelastustehtävissä mutta vapaa-ajan käyttöesineenä se on pelkästään haitaksi.
   Nähdäkseni voidaan hyvin sanoa, että koiran säilyttäminen kaupunkikodissa, missä perheenjäsenet käyvät työssä tai koulussa täyttää, usein eläinrääkkäyksen tunnusmerkit, aivan samoin kuin esimerkiksi turkiseläinten häkkikasvatus. Jos eläinsuojelulakia tulkittaisiin tarkemmin, niin myös Suomessa tukistarhaus tulisi kieltää. Tässä mielessä turkistarhaajien puheet laillisen elinkeinon häirinnästä ovat vähintäänkin kyseenalaisia.
   Koirien suhteen tilanne on toinen. Niiden pitämistä ei valvota millään tavoin. On melko varmaa että niitä kohdellaan suomalaisissa kodeissa varsin kaltoin. Esimerkiksi koira joka haukkuu jatkuvasti ei ole hyvinvoiva koira, yhtä vähän kuin vauva joka itkee jatkuvasti ei voi hyvin. Koirien pahoinpitely on luultavasti huomattavasti laajempaa kuin vaikkapa lasten pahoinpitely, josta Suomessa on oltu kovin huolissaan. Ja joka tapauksessa koirat joutuvat olemaan pitkiä aikoja häkin kaltaisissa oloissa.
   Koira on usein kuten Lehtisen jutussa todetaan, lapsen korvike tai sitten “tunne-elämältään häiriintyneet lapset tai aikuiset kiintyvät helpommin eläimeen kuin ihmiseen”. Koira säilyy pysyvästi siinä olotilassa missä lapset usein ovat parhaimmillaan: puhekyvyttöminä, ehdottoman luottavaisina, hellyyttä loputtomasti vastaanottavina olentoina. Tämä on ehkä myös perusyy sille miksi Suomessa koiria on niin paljon. Ne vaativat vähemmän kuin lapset eikä niistä koskaan tule epämiellyttäviä murrosikäisiä tai välinpitämättömiä aikuisia.
  Mutta voidaanko tällaista pitää hyväksyttävänä motiivina koiran hankkimiseen? Jos ajattelemme, niin kuin nähdäkseni on syytä, että myös eläimillä on oikeuksia ja ihmiset eivät saa pitää niitä pelkästään välineinä omille ihmissuhdevajeilleen, niin on selvää että oikeastaan voitaisiin vaatia hyvin perustein koirien vapauttamista ihmisen orjuudesta.
  Mutta sillä erotuksella että jos koira todella on tarpeellinen ja hyödyksi ja se saa tästä toiminnastaan kohtuullisen korvauksen (hyvän hoidon, oman asunnon etc.), niin koiran pitämiselle on perusteita. Sokeainkoirat, poliisikoirat, maaseudun vahtikoirat kuuluvat tähän ryhmään.
   Koiria on Suomessa useita satoja tuhansia. Ne kuluttavat paljon, ruokaa sekä luontoa. Koirien ulosteet ovat kaupungeissa lisääntyvä ongelma. Keväisin tästä muistuttaa myös ikävä haju joka leijuu kaikissa kaupunkipuistoissa. Koiranruoka on merkittävä kulutuserä suomalaisissa kotitalouksissa. Jos kaikki ne resurssit mitä käytetään koiranruokaan ohjattaisiin nälkäongelman ratkaisuun, huomattavan moni lapsi jäisi eloon ja kehittyisi normaalisti sen sijaan että hänen kehityksensä häiriintyisi puutteellisen ravinnon takia.
      Koiria on mahdoton kokonaan kieltää. Ihmiset hankkivat nykyään mitä hulluimpia kotieläimiä. Yksi mahdollinen rajaus olisi eläimen koko ja kyky tulla toimeen yksin. Niinpä vielä kissan kokoiset ja luonteenlaadulla varustuetut eläimet voisivat tulla kaupungeissa kysymykseen. Minusta kuitenkin olisi syytä harkita sitä, että eläinsuojelulain nojalla koiratarhaus, so useamman kuin yhden koiran pit muutettaisiin luvanvaraiseksi ja kissaa isompien koirien pito pelkästään huvitarkoituksiin kiellettäisiin kokonaan taajama-alueilla. Koira ei kuulu kerrostaloasuntoon (se kuuluu siellä usein liiankin hyvin!), ja myös tiiviillä pientaloalueilla koirista on lähes yhtä paljon haittaa ympäristölle (puhumattakaan nyt jokatalvisesta latujen tallaamisesta). Tästä olisi myös se hyöty, että koirien todelliset ystävät erottuisivat koiria erilaisista itsekkäistä syistä tai pelkästään huvin vuoksi pitävistä, muuttaisivat maaseudulle ja näin saataisiin maseudun tyhjenemisenkin ongelma ratkaistuksi. Itse asiassa tämän tavoitteen toteuttamiseksi voitaisiin koirien pito kieltää kokonaan kehä IIIn sisäpuolella josta julistettaisiin Koirista vapaa vyöhyke.

  Suoraan sanoen, olen vakavissani. Koirat kaupungissa OVAT ongelma, niin koirille itselleen kuin ympäristölle kuin ehkä myös koirien pitäjille jotka kanavoivat sekä positiivisia että myös negatiivisia tunteitaan koiriinsa. Jotain pitäisi tehdä: nykyinen tilanne on pitkän päälle kestämätön.
 
 
 

J.P.Roos