Lasse Lehtinen valitsee erehtymättömällä
varmuudella joko vastenmielisiä aiheita tai vastenmielisiä ihmisiä
Nokikkain-palstalleen (HS 27.2.2000). Hänen älykkyysrasismi-innostuksensa
on toki vakavampi ongelma, mutta nyt viimeisin koirajuttu taas edustaa
hyvin Lehtisen elämän tyhjänpäiväisyyttä.
Voi olla totta, että koiran ja ihmisen välillä
on vallinnut suhde 10 000 vuoden ajan. Ongelmaksi tämä suhde
on muuttunut viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Asia on yksinkertaisesti
niin, että koira ei kuulu kaupunkiin, se kuuluu luontoon. Koira on
niin kuin moottorikelkka, se voi olla hyödyllinen kuljetus- ja pelastustehtävissä
mutta vapaa-ajan käyttöesineenä se on pelkästään
haitaksi.
Nähdäkseni voidaan hyvin sanoa, että koiran
säilyttäminen kaupunkikodissa, missä perheenjäsenet
käyvät työssä tai koulussa täyttää,
usein eläinrääkkäyksen tunnusmerkit, aivan samoin kuin
esimerkiksi turkiseläinten häkkikasvatus. Jos eläinsuojelulakia
tulkittaisiin tarkemmin, niin myös Suomessa tukistarhaus tulisi kieltää.
Tässä mielessä turkistarhaajien puheet laillisen elinkeinon
häirinnästä ovat vähintäänkin kyseenalaisia.
Koirien suhteen tilanne on toinen. Niiden pitämistä
ei valvota millään tavoin. On melko varmaa että niitä
kohdellaan suomalaisissa kodeissa varsin kaltoin. Esimerkiksi koira joka
haukkuu jatkuvasti ei ole hyvinvoiva koira, yhtä vähän kuin
vauva joka itkee jatkuvasti ei voi hyvin. Koirien pahoinpitely on luultavasti
huomattavasti laajempaa kuin vaikkapa lasten pahoinpitely, josta Suomessa
on oltu kovin huolissaan. Ja joka tapauksessa koirat joutuvat olemaan pitkiä
aikoja häkin kaltaisissa oloissa.
Koira on usein kuten Lehtisen jutussa todetaan, lapsen
korvike tai sitten “tunne-elämältään häiriintyneet
lapset tai aikuiset kiintyvät helpommin eläimeen kuin ihmiseen”.
Koira säilyy pysyvästi siinä olotilassa missä lapset
usein ovat parhaimmillaan: puhekyvyttöminä, ehdottoman luottavaisina,
hellyyttä loputtomasti vastaanottavina olentoina. Tämä on
ehkä myös perusyy sille miksi Suomessa koiria on niin paljon.
Ne vaativat vähemmän kuin lapset eikä niistä koskaan
tule epämiellyttäviä murrosikäisiä tai välinpitämättömiä
aikuisia.
Mutta voidaanko tällaista pitää hyväksyttävänä
motiivina koiran hankkimiseen? Jos ajattelemme, niin kuin nähdäkseni
on syytä, että myös eläimillä on oikeuksia ja
ihmiset eivät saa pitää niitä pelkästään
välineinä omille ihmissuhdevajeilleen, niin on selvää
että oikeastaan voitaisiin vaatia hyvin perustein koirien vapauttamista
ihmisen orjuudesta.
Mutta sillä erotuksella että jos koira todella on
tarpeellinen ja hyödyksi ja se saa tästä toiminnastaan kohtuullisen
korvauksen (hyvän hoidon, oman asunnon etc.), niin koiran pitämiselle
on perusteita. Sokeainkoirat, poliisikoirat, maaseudun vahtikoirat kuuluvat
tähän ryhmään.
Koiria on Suomessa useita satoja tuhansia. Ne kuluttavat
paljon, ruokaa sekä luontoa. Koirien ulosteet ovat kaupungeissa lisääntyvä
ongelma. Keväisin tästä muistuttaa myös ikävä
haju joka leijuu kaikissa kaupunkipuistoissa. Koiranruoka on merkittävä
kulutuserä suomalaisissa kotitalouksissa. Jos kaikki ne resurssit
mitä käytetään koiranruokaan ohjattaisiin nälkäongelman
ratkaisuun, huomattavan moni lapsi jäisi eloon ja kehittyisi normaalisti
sen sijaan että hänen kehityksensä häiriintyisi puutteellisen
ravinnon takia.
Koiria on mahdoton kokonaan kieltää.
Ihmiset hankkivat nykyään mitä hulluimpia kotieläimiä.
Yksi mahdollinen rajaus olisi eläimen koko ja kyky tulla toimeen yksin.
Niinpä vielä kissan kokoiset ja luonteenlaadulla varustuetut
eläimet voisivat tulla kaupungeissa kysymykseen. Minusta kuitenkin
olisi syytä harkita sitä, että eläinsuojelulain nojalla
koiratarhaus, so useamman kuin yhden koiran pit muutettaisiin luvanvaraiseksi
ja kissaa isompien koirien pito pelkästään huvitarkoituksiin
kiellettäisiin kokonaan taajama-alueilla. Koira ei kuulu kerrostaloasuntoon
(se kuuluu siellä usein liiankin hyvin!), ja myös tiiviillä
pientaloalueilla koirista on lähes yhtä paljon haittaa ympäristölle
(puhumattakaan nyt jokatalvisesta latujen tallaamisesta). Tästä
olisi myös se hyöty, että koirien todelliset ystävät
erottuisivat koiria erilaisista itsekkäistä syistä tai pelkästään
huvin vuoksi pitävistä, muuttaisivat maaseudulle ja näin
saataisiin maseudun tyhjenemisenkin ongelma ratkaistuksi. Itse asiassa
tämän tavoitteen toteuttamiseksi voitaisiin koirien pito kieltää
kokonaan kehä IIIn sisäpuolella josta julistettaisiin Koirista
vapaa vyöhyke.
Suoraan sanoen, olen vakavissani. Koirat kaupungissa OVAT ongelma,
niin koirille itselleen kuin ympäristölle kuin ehkä myös
koirien pitäjille jotka kanavoivat sekä positiivisia että
myös negatiivisia tunteitaan koiriinsa. Jotain pitäisi tehdä:
nykyinen tilanne on pitkän päälle kestämätön.
J.P.Roos