Kotisivulle

Homepage

Curriculum Vitae

Research

Teaching

Exam results

Publications

Unpublished texts
 
 
 
 
 

 

.


Lapsen etu ei saa syrjäyttää oikeusturvaa (MOT  4.3.2002)

Internet kännykkä ja 000-sukupolvi
Toisen kierroksen isä
Ska Gud eller helsingforsarna bestämma om magasinerna?
Ihminen tarvitsee selviytymismahdollisuuksia





Internet-kännykkä voi olla 
liian vaikea 000-sukupolvelle

(Haastattelu Kauppalehden IT-erikoisnumerossa elokuussa 2000)

Sosiaalipolitiikan professori J.P Roos Helsingin yliopistosta uskoo, että ihmisten halua kommunikoida liikkuessaan on niin kova, että matkapuhelin ei häviä maapallolta. Joskin matkapuhelin voi olla tulevaisuudessa aivan jotain muuta kuin mitä nykyinen puhelin on.

- Voisin kuvitella, että nykyinen matkapuhelin muuttuu korvan juureen kiinnitettäväksi kiinteäksi kännykäksi tai korvakkeeksi, jota ohjataan puheella.
Silloin matkapuhelin olisi puhdas ruumiin ulottuvuus, biotekninen aparaatti. - Kuulokojeet alkavat olla jo lähellä tätä, niissä teknologia on aika pitkällä, sanoo J.P Roos.

Palaamme ajassa taaksepäin, kännykän lyhyeen esihistoriaan.
- Matkapuhelin eli pitkään vitsikkäänä leikkikaluna, utopiana, Maxwell Smartin kenkäpuhelimena. Kukaan ei voinut kuvitella, että matkapuhelin menisi läpi näin nopeasi läpi koko yhteiskunnassa ja se tapahtui nimenomaan Suomessa. Se oli aikamoinen yllätys monelle, myös itse Nokialle, uskoo Roos.
Rooskin ajatteli vielä 90-luvun alussa, jolloin hän tarttui matkapuhelimeen ilmiönä ensimmäisen kerran, että puhelimen käyttö kasvaa tasaisesti ja rauhallisesti. Hän kirjoitti silloin klassisen matkapuhelinta käsittelevän artikkelin, joka julkaistiin kahdessa tieteellisessä aikakauslehdessä: Telecommunications policy sekä Reseaux Communication/Technologie/Societe -lehdissä.

- Tutkijoiden kannalta on tietysti imartelevaa, että Tampereen tiedotusopin professori Kaarle Nordenstreng ennusti jo 60-luvulla, että pian matkapuhelin on yleisessä käytössä, lisää Roos.
Ja nythän tiedetään, että Nordenstrengin ennustus osui nappiin paremmin kuin hyvin.

Nuoret pojat osaavat kännykän

Nokian esittämä visio matkapuhelimesta vuonna 2003 on, että matkapuhelin on yhtä kuin puhelin, pc ja internet, ja että puolet miljardista kännykän käyttäjästä omistaa jo internet-kännykän. 
Roos lähestyy asiaa toisin. - Ihmisillä on rajoituksia sen suhteen, miten he pystyvät käyttämään apparaatteja. Ranskassa puhutaan 0,00 -sukupolvesta, ihmisistä, jotka eivät pysty koskaan ohjelmoimaan videonauhureita niin että laitteessa ei vilkkuisi kellonaika 0,00.
Videonauhurit on vedetty esimerkkiin mukaan siksi, että niihin on kehitelty niin paljon lisätoimintoja, että ne samalla muuttuivat suurimmalle osalle ihmisiä täysin hallitsemattomiksi.
Eipä silti, suurin osa ihmisistä ei koske useimpiin kännykän toimintoihin sen jälkeen kun ovat ostaneet laitteen kaupasta. Joskin sukupolvierot ovat merkittäviä siinä mielessä että nuoret pojat hallitsevat matkapuhelimen suvereenisesti. 
Parhaassa tapauksessa tulevaisuuden matkapuhelimet ovat laitteita, joissa on paljon piileviä käyttöjä, jotka eivät liikaa “haittaa” tavallista käyttäjää. 
Pahimmassa tapauksessa laitteesta kehittyy liian hankala, ja sen takia ihmiset vieraantuvat koko apparaatista, tästä tulevaisuuden super multimedia-alustasta.
Roos epäilee sitäkin, että matkapuhelimesta tulee älykotien toimintojen ohjaaja tai että kamera-matkapuhelin yleistyisi kovin nopeasti.

Mummokännyköitä tarvitaan

- Sen sijaan sellaiseen matkapuhelimeen uskon, joka on koko ajan yhteydessä tietoverkkoon. Ainakin minä käyttäisin laitetta paljon, se helpottaa edelleen riippuvuutta työpaikasta, kun keskeisiä töitä voi tehdä liikkuvasti.

Joskin tässäkin yhteensopivuusongelmat ovat mitä ilmeisempiä, miten saada työpaikan tietokone, matkapuhelin, kodin pc ja kannettava vaivattomasti toimimaan yhteen.
Yhteensopivuusongelmat vain lisääntyvä, kun matkapuhelimet kehittyvät edelleen teknisesti.
J.P Roos on siinä mielessä harvinainen akateeminen ihminen ainakin omassa tiedekunnassaan, että hän on käyttänyt tietotekniikkaa hyväkseen työssään monella tapaa pitkään. Hän esimerkiksi vie kaikki tieteelliset hengentuotteensa suoraan kotisivuille.
J.P Roos on Nokian kanssa sama mieltä siitä, että kännykät eriytyvät vahvasti. Yhden tai kahden kännykän sijasta tulee monenlaisia kännyköitä tai terminaaleja, kuten moderni termi kuuluu. 
- Tarvitaan yksinkertaisia mummokännyköitä, lapsikännyköitä, joissa on iso selkeä näyttö ja helpot näppäimet. Markkinamiehet eivät ole oikein vielä tajunneet tätä.

Kansallista ylpeyttä

Matkapuhelin on ollut laite, joka on mullistanut sekä paljon että ei mitään. - Pienyrittäjän elämän se on ainakin mullistanut, ihmisen, jolle tavoitettavuus on aivan ykkösasia, J.P Roos sanoo.
Matkapuhelin on tehnyt aikatauluista joustavampia, kontakteista spontaanimpia ja lisännyt turvallisuuden tunnetta. Se on muuttanut paljon tiettyjen paikkojen luonnetta: katujen, autojen, bussien, joissa kännykät pirisevät ja yksityisasiat lakkaavat olemasta yksityisiä.
- Kuvittelisin, että matkapuhelimen käyttö eriytyy niin, että syntyy yhä näkyvämpiä häirikköryhmiä ja toisaalta kehittyy kännykkäkoodi, etiikka, jota osataan noudattaa suhteellisen joustavasti.
Roos on sitä mieltä, että matkapuhelinteollisuudella on Suomessa niin vahva asia, että kännykän käytön rajoituksista ei uskalleta puhua, vaikka niitä tarvittaisiin. Suomessa vallitsee tietty kansallinen ylpeys: tämä on meidän juttu, ja sitä on paha mennä rajoittamaan.
Matkapuhelimen yleistynyt käyttö on myös paljastanut sen, että sosiaalisen autismin ja matkapuhelimen yhdistelmä on aika hirveä.
- Laite erottaa sosiaalisesti sensitiiviset ihmiset niistä, jotka eivät sitä ole.

Kännykkä toi yllätyksiä

Suurin osa matkapuhelimen, samoin kuin aikoinaan puhelimen, vaikutuksista yhteiskuntaan tai ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ovat olleet ennalta-arvaamattomia. 
- Kummatkin ovat insinöörien kehittämiä vehkeitä ja insinööreillä on ollut aivan toinen käsitys siitä, miten laitteita käytetään.
Tuli aikoinaan yllätyksenä, että puhelinta, siis vanhaa kiinteää puhelinta, käytettiin niinkin paljon pitkiin keskusteluihin, joita sitten puhelinyhtiöt yrittivätkin rajoittaa hinnoittelupolitiikallaan.
Matkapuhelimeen liittyvä eräs suuri yllätys ovat olleet tekstiviestit, joita ajateltiin lyhyiksi bisnesviesteiksi, mutta joista tuli nuorten keskustelutapa.
- Se mitä Nokia tarvitsee tällä hetkellä on erittäin vahva yhteiskuntatieteiden ja kulttuurin tutkimusohjelma. Nokia ei ole tajunnut tätä. Minusta yrityksen pitäisi rekrytoida tunnettuja yhteiskuntatieteilijöitä, jotka ryhtyvät määrätietoisesti pohtimaan matkapuhelimen vaikutuksia ja käyttöä erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä. 

Tämä kaikki kannattaisi käynnistää ennen kuin tapahtuu ensimmäinen suuronnettomuus, joka johtuu matkapuhelimesta.

(haastatt. Tiina Ruulio)



 

Toisen kierroksen isä 

(Haastattelu Kodin Kuvalehdessä marraskuu 2000)

Kaikilla on hampaankolossa omien vanhempien käytöksestä joitakin 
selvittämättömiä juttuja, toteaa sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos. 
Siksi omien elämänkertojen kirjoittamisessa tai nauhoittamisessa on järkeä. 
Tiedot siitä, mitä vanhemmille on tapahtunut tai miten he ovat elämänsä 
nähneet, voivat joskus olla lapsille kullanarvoisia, vaikka he eivät sitä itse 
useinkaan älyä kysyä

“Isänä olen sekä hyvä että huono” puntaroi sosiaalipolitiikan professori 
J P Roos, 55. Hänen neljästä lapsestaan vanhin on 27-vuotias ja 
nuorin puolitoistavuotias. 
Esikoisen syntyessä vuonna 1973 J P oli 28-vuotias juuri väitellyt tutkija, 
jolle työ oli se kaikkein tärkein asia. 
-Olin kyllä lasten kanssa paljon vaipanvaihtoja myöten. Hyväksyin 
tasa-arvon perhe-elämän lähtökohdaksi, mutta suhteeni lapsiin oli silti 
ohut. En osannut ottaa pieniä lapsia vakavasti. Ajattelin, että siinähän he 
kehittyvät ja varmaan pärjäävät, muistele Roos, jonka vanhimmat lapset 
eivät he ole aina suhtautuneet isäänsä yhtä kevyesti.
 

Viisikymppisenä professori Roos aloitti koko homman uudestaan: on uusi 
vaimo ja kaksi pientä lasta, nelivuotias poika Ariel ja puolitoistavuotias 
tytär Stella. Edelleen Roos voi, kuten jossakin pakinassaan tekeekin, 
kuvailla itseään isänä keittiön tuoliin kiinni juurtuneeksi 
lehdenlukijaksi. Hän ei toimi totaalisesti lasten ehdoilla. Mutta nyt J 
P Roos pitää itseään isänä paljon kyvykkäämpänä kuin kaksikymmentä vuotta 
sitten. 

Mikä kumma siinä kuitenkin on, että ikämiesten vauvakuumeet tuntuvat 
rasittavalta täältä naisnäkökulmasta katsottuna? Onko se vain kateutta, 
sillä biologiset tosiasiat estävät naisia hankkimasta jälkikasvua 
viidenkymmenen tuolla puolen. Miehen ja vaimon ikäero, onko se kuohuttavaa? 
Roosin selän takana ainakin syntyi äänekästä supinaa kun arvostettu 
professori ja lahjakas samalta alalta valmistunut nuori kaunis 
nainen rakastuivat, varsinkin kun he rakastuivat ilmeisen tulisesti. 

Joka tapauksessa miesten - ja heidän lastensakin - näkökulmasta tällaisissa 
suhteissa asiat näyttävät kuitenkin olevan mallillaan. J P Roos 
olisi itse jäänyt syntymättä, ellei hänen isänsä  olisi noin 
50-vuotiaana perustanut uutta perhettä. Ennestään isällä oli kolme 
aikuistuvaa lasta. Uudessa sarjassa syntyi ensimmäisenä Jertta ja kolme 
vuotta myöhemmin J P, sekä kuusi vuotta myöhemmin Aale. 

J P Roos on suomalaisessa tiedemaailmassa tunnettu ja tunnustettu 
edelläkävijä elämä(N)kertojen käyttämisessä tutkimusten aineistoina. Hän on 
tieteellisten intressiensäkin takia käynyt tarkasti lävitse oman elämänsä, 
ja myös kirjoittanut siitä melko paljon. Esimerkiksi yhdessä vaimonsa Anna 
Rotkirchin kanssa toimitetussa “Vanhemmat ja lapset” -teoksessa Roos 
kuvailee omaa isäänsä seuraavasti: “isä oli rauhallinen, harmaatukkainen, 
sopusuhtainen - ei laiha ei lihava - ylemmän keskiluokan isä.” J P 
kunnioitti ja rakasti insinööri-isäänsä, josta hän vasta aikuisena sai 
tietää aivan toisen näkökulman - sisko- ja velipuolilla oli ollut 
erilainen, jyrkempi isähahmo joka ei kaihtanut ojentamista ja arvostelua. 

“Itsestäni tiedän” kirjoittaa J P Roos muutama vuosi sitten 
Vanhemmat ja lapset -kirjassaan “ettei isän ikä tuottanut minulle koskaan 
ongelmia eikä kukaan minua siitä kiusoitellut tai edes ihmetellyt. Siinä 
suhteessa en osaa odottaa mitään ongelmia pikku Arielille. Itse asiassa 
olen aina ajatellut, että “vanha” kokenut isä on paljon parempi kuin nuori 
täynnä uhoa oleva mies (sellainen kuin olen itsekin ollut), jolle lapset 
ovat lähinnä jonkinlainen välttämätön ohimenevä kiusa.” 

J P Roosin isä kuoli pojan ollessa 19-vuotias. 
-Isäni oli kirjoittanut velipuolelleni kaksi päivää ennen ensimmäistä 
vakavaa sydäninfarktiaan - itse olin tuolloin kaksivuotias - että hän on 
suunnitellut vanhuuden tulevan hitaasti ja rauhallisesti. "Hidas perääntyminen,
hyvin varustettuna ja hyvässä järjestyksessä,
aina edeltäpäin varmistettuihin asemiin" oli isän viesti pojalleen

Kun itsekin olet aika iäkäs tuoreeksi isäksi, yritätkö juoksemalla pitää 
kuolemaa loitolla? Roos juoksee paljon, on kirjoittanut aiheesta kirjankin 
ja kerännyt pelkästään maratoneilta kaksi muovikassillista maaliin pääsystä 
todistavaa mitaleja. 
- Juoksemiseeni liittyy ehkä ennen kaikkea ajatus siitä, että ruumis ja ikä ei
saa liikaa määrätä mitä saa tehdä ja mitä ei. Toisaalta kuntoiluun liittyy aina
äkkikuoleman riski, jota myös usein romantisoidaan ("paras tapa kuolla saappaat
- lenkkikengät tai monot - jalassa").
 

Elämäkerrat ja sukupolvet 

Professori J P Roosin tilavassa työhuoneessa Helsingin yliopiston 
sosiaalipolitiikan laitoksella riittää kirjahyllyjä lattiasta kattoon, 
paperipinoja vaappuu joka pöydällä ja lattiallakin on torneittain tavaraa. 
Professori raivaa neuvottelupöydän ääreen pienen aukon, nojaa kyynärpään 
viimeistelyvaiheessa olevaan uusimman tutkimuksensa käsikirjoitusmappiin, ja 
kertoo työstään. Kertomattakin on selvää, että sitä riittää. Jostain syystä 
hän väittää itseään laiskaksi, ja vähättelee myös taitojaan luennoitsijana. 

-Ryhmäopetusmuodot ovat pääasiallinen opetustapani. Muuten työtäni on 
lukeminen, kirjoittaminen ja tutkiminen. Tenttien korjaaminen ja 
kaikenlainen hallinto on rasite. Näistä velvollisuuksista pääsee 
vapaaksi vain tutkimusvapailla, jotka ovatkin tässä työssä paratiisiaikoja. 

Viime talven J. P. Roos teki tutkimustyötä Suomen Akatemian rahoituksella 
ja sanoo nyt tavallisiin töihin palatessaan kärsivänsä vieroitusoireita. 
Viime talvena usean tekijän voimin syntyneessä käsikirjoituksesta muotoutuu 
suomalaisista sukupolvista kertova kirja. 
-Hieman alle kaksikymmenvuotiaasta noin kolmikymmenvuotiaaksi ihminen on 
iässä, jossa sukupolvikokemukset muotoutuvat. Kaikkia eivät eri ajoille 
tyypilliset ilmiöt kosketa, mutta silti ne voivat olla koko ikäluokkaa 
leimaavia. 

Suomalaisten sukupolvista erottuu ensimmäisenä kansalaissota-vapaussota - 
kokemukset jakaneet, nyt jo suurimmaksi osaksi kuolleet ikäluokat. Siitä 
eteenpäin voidaan nimetä useita eri tavoin leimautuneita ikäluokkia. On 
pula-ajan sukupolvi, jonka elämään on hyvinvointivaltion muodostuminen 
voimakkaimmin vaikuttanut ja on massamuuton sukupolvi, joka löysi 
asuinpaikkansa lähiöistä. Myöhemmät sukupolvikokemukset ovat Roosin mukaan 
ristiriitaisempia - esimerkkinä vaikkapa samanaikaisesti sekä juppiuden 
että vihreiden aatteiden leimaama "jakautunut" sukupolvi. 
-Tällä hetkellä aikuistuvien sukupolvikokemus on tavalla tai toisella 
tietotekniikan ja kännykkäkultuurin sekä kaikenlaisen 
viestinnän roima lisääntyminen, veikkaa Roos. 

Sukupolvet erottuvat toisistaan myös eri asioissa kuten urheilussa. 
-Pitkän matkan juoksun kultamitalit ovat oikeastaan ainoat olympiamitalit,
joita todella arvostan. Kuulun siihen sukupolveen, jolle 
Lasse Virenin voitot ovat jääneet ikuisesti mieleen. Mutta minun jälkeeni 
on syntyneissä on varmasti urheilun ystäviä, joille vaikka keihäänheitto 
 tai jääkiekko voi olla se kaikkein merkittävin laji. 

J P Roosin omaa elämää leimaavin sukupolvikokemus oli 
60-lukulaisuus. Vaikutteet tulivat isosiskolta, jonka perässä J P 
asettui Helsingin yliopiston kuppilaan kuuntelemaan Pentti Saarikoskia, 
Lassi Sammalistoja ja Paavo Lipposia jo ennenkuin edes kirjoitti 
ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulusta. 
-Vasemmistolaisen ajattelutavan omaksuminen oli tuolloin väistämätöntä. Voi 
olla, että joskus myöhemmin olisin voinut kääntää kelkkani. Ehkä niin olisi 
käynytkin, ellen nyt olisi naimisissa ihmisen kanssa, joka aika pitkälle 
jakaa samat näkemykset, mikä taas hänen sukupolvessaan ei ole ollenkaan
niin tavallista, sanoo Roos, joka on asettunut äänestäjien  armoille 
kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton sitoutumattomana ehdokkaana. 
(eikä tullut valituksi!)

J. P. Roosin tutkimusten kohteina on viime vuosina ollut 
sukupolvikokemusten ja elämänkertojen lisäksi elämänpolitiikka. Ihmiset 
eivät vain elä elämäänsä vaan myös pyrkivät elämään sitä jollakin tietyllä 
tavalla, tekemään valintoja yhä tietoisemmin ja kriittisemmin. 

Oman alan kirjoja, joihin professorin on syytä tutustua, julkaistaan aivan 
tolkuttomasti. Niistä ei selviä kuin rankalla valikoinnilla ja 
vilkaisumenetelmällä. 
-Ne lukemattomat kirjat joihin perehdyn kunnolla ovat kotona yöpöydällä, 
sillä työpäivän kuluessa niitä ei ehdi mitenkään lukea. 
 

Mielipiteitä, mielipiteitä.. 

J P Roos on tuottelias kirjoittaja, joka tieteellisen kirjoittamisen 
ohella näkyy jatkuvasti mielipidepalstoilla. Roos ilmoittaa Kuka kukin on 
-kirjassakin harrastuksekseen mielipidekirjoitukset. 
-Olen spontaani kirjoittaja, ja kirjoitan jatkuvasti. Koska olen melko 
lyhytjännitteinen ihminen, näen edes osan teksteistäni mieluusti suht koht 
nopeasti julkaistuna. Tiedepuolella alunperin nopeasti kirjoitettujen 
tekstieni saaminen julkaisukuntoon on hidasta työtä ja minulle todellista 
tervanjuontia. 

Mielipidekirjoitusten ammattilaisena Roosilla on monta etua puolellaan. Hän 
lukee ja tietää paljon, muodostaa selkeitä mielipiteitä, joilla on 
laajempaakin kaikupohjaa, kirjoittaa iskevästi ja on tarpeellisessa määrin 
varma siitä, että on oikeassa. Mielipiteitä syntyy arkkitehtuurista, 
kaupunkirakentamisesta, urheilusta, hyvinvointivaltion toimivuudesta tai 
vaikka siitä, missä on pienten lasten parasta nukkua, omassa sängyssä vai 
isän ja äidin sängyssä. 
-Länsimaissa on ollut voimassa vahva normi siitä, että lapsen pitää nukkua 
omassa sängyssään, aloittaa Roos perustelunsa tässä asiassa. Heillä kotona 
Stella kömpii joka aamuyö äidin ja isän petiin, mikä isän mielestä on 
erittäin miellyttävää. Ariel on alkanut pysyä koko yön omassa sängyssään. 
-Jäykät periaatteet puolesta tai vastaan kannattaa tässä asiassa unohtaa ja 
tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaimmalta. 
Roos näkee lasten erillään nukuttamisen perinteelle sekä yhteiskunnallisia 
että biologisia syitä. Käytäntöihin vaikuttaa esimerkiksi sellainenkin seikka kuin 
asuntojen koon suureneminen. 
 

-Elämäkertatutkimusten parissa on ollut pakko myöntää ihmisten elämän 
kaikkinaisten peruskysymysten muuttumisen hitaus. Vaikka pintajulkisuudessa 
trendit muuttuvat nopeasti, ihmisten elämässä  muutokset ovat jähmeitä. 
Hyvä esimerkki on sukupuolten väliset suhteet: kaikki omaksuvat niihin 
omien vanhempiensa elämästä tavattomasti käyttäytymismalleja vaikka eivät 
sitä aina edes huomaa. 

Lasten erillään nukuttamisen historiallinen tausta on Roosin mukaan muun 
muassa siinä myytissä, että samassa sängyssä nukkuvat isäpuolet olisivat päässet eroon 
hankalasta lapsesta kierähtämällä päälle ja tukehduttamalla lapsen. Toinen 
pelko juontaa Sigmund Freudin lanseeraamista opeista: isän ja äidin 
sängyssä saattaa tapahtua asioi(s)ta joita lapsen ei pidä nähdä. 
Puolesta-argumentteja löytyy biologian puolelta. Uusien tutkimustulosten mukaan
lapsen uni on sopivan kevyttä vanhempien lähellä, ja siksi lähellä nukkuminen 
voi estää kätkytkuolemia. 
-Äidin kannalta on usein mukavampaa pitää lapsi vieressä ja imettää 
hänet siinä kun vauva herää, sen sijaan että on pakko nousta ja horjua viereiseen
huoneeseen . 

Ylpeä isä 

J P Roos on ylpeä perheestään ja selvästi onnellinen isä. Hän 
sovittelee työpäivänsäkin yliopistolla sen mukaan, että lasten päivistä 
tarhassa ei tulisi liian pitkiä. 
-Isyys on minulle nyt aivan erilaista kuin kaksikymmentä vuotta sitten. 
Lasten kanssa on kiva olla. Meillä on keskenämme melko hyvä
vuorovaikutussuhde ja osaan edes jotenkin reagoida lasten tarpeisiin.
Ymmärrän heitä ja voi sanoa, että vasta nyt minulla on tunteet mukana isyydessä. 

Vaikka teoriassa Roosilla oli tiedossa jo aikaisemminkin, että lapset ovat 
pieniä vain lyhyen hetken, sitä ei silloin nuorempana tajunnut vaikka 
kuinka olisi tolkutettu. Jälkikäteen voi todeta, että “vähemmän ohjaavan” 
vanhemmuuden mallissa on se hyvä puoli, että lapsista tulee nopeasti 
itsenäisiä ja riippumattomia. 

Ovatko vanhemmat lapsesi olleet jonkinlaisia harjoituskappaleita? Heistä 
ajatus tuntuu varmaan aika rasittavalta? 
-Vanhempi poikani on tästä katkera, toteaa Roos, mutta vie saman tien 
kysymyksen laajempiin mittasuhteisiin. Hänen mukaansa voi hyvin kysyä, onko 
kenestäkään kaksi-, kolmekymppisestä nuoresta miehestä kunnolla isäksi. 
Silloin miehet ovat monessa eri mielessä pahimmillaan (ja huonoimmillaan) 
kun ovat liian täynnä testosteronia ja kaikki muu kiinnostaa enemmän. 
-Sekä naisille että lapsille on hyväksi, että miehet saavat harjoitella 
isänä olemista enemmän kuin yhden kierroksen verran, uskoo Roos
Mutta myöntää, että olisi parempi, jos miehet saisi ymmärtämään
lastensa arvon muutenkin kuin kantapään kautta. Se vaatisi vain koko nykyisen
perhe-ura-asunto(velan maksu)-kytkennän murtamista.

(Haastattelija Maija Töyry)



Ska Gud eller helsingforsarna bestämma om magasinen?
 (Intervju i Ny Tid, okt 2000)

 Man talar mycket om hur mänskor förlorat intresset för gemensamma angelägenheter, de sägs ha dragit sig tillbaka till privatlivet och bara driva sina egna intressen.
  Men talar man med kommunalvalskandidater märker man snart att det fortfarande finns ett starkt och äkta engagemang för gemensamma frågor. 
En av de frågor där de nuvarande beslutsfattarna och en stor del av kommuninvånarna är på kollisionskurs är bevarandet av järnvägsmagasinen nedanför riksdagen. En annan är Lappvikens sjukhus. 
 JPRoos, professor i socialpolitik och "amatörkommunalpolitiker", föreslår att man läser frågor som dessa genom kommunala folkomröstningar.
 J PRoos har under de senaste fyra åren som suppleant deltagit i 5-6 fullmäktigemöten om året. Det har varit en lämplig dos för honom.
 - Det har varit tillräckligt för att jag kunnat följa med arbetet och se hur det går till. Så får jag ju allt material och jag har deltagit i olika planeringsmöten, diskussionstillfällen och strategipalavrar. Det har varit mycket nyttigt. Jag har lärt mig känna vissa ledamöter och lärt mig rutinerna, utan att det blivit ansträngande. Det har varit idealiskt för. 
"Majoriteten bestämmer"
En av de viktigaste aktuella frågorna för JPRoos är järnvägsmagasinens framtid. Han hoppas att avgöranden överlämnas åt det nya fullmäktige.
 - Frågan har den senaste tiden diskuterats mer öppet. En massa mänskor tar upp saken som en valfråga. Nu borde man lämna mer tid för folkrörelsen för magasinen att konstituera sig.
 I det nuvarande fullmäktige är positionerna ganska låsta.
 - Samlingspartiets gruppordförande Harry Bogomoloff brukar säga: Majoriteten bestämmer. Det brukar betyda att samlingspartiets och socialdemokraternas gruppordförande bestämmer. De övriga har inte mycket att säga till om. Alla viktiga saker har beslutats på förhand av de stora grupperna. De vill inte lämna något åt slumpen, utan besluter bakom kulisserna och kombinerar olika saker.
 - De små frågor som inte är avgjorda är dels frustrerande små, dels sådana som inte överhuvudtaget borde komma upp i fullmäktige, som små ändringar av byggnadsrätt o.s.v.

Med bundna händer

JPRoos tycker att partisystemet egentligen inte passar för fullmäktigearbetet.
 - Det borde basera sig mera på arbetet i nämnderna, på en viss specialisering bland fullmäktigeledamöterna på vissa frågor och till slut på en öppen diskussion i fullmäktige.
 Den senaste tiden har det enligt JPRoos förekommit vissa bra diskussioner i fullmäktige. 
-  De har varit frustrerande för samlingspartiets och socialdemokraternas ledamöter som inte varit intresserade av diskussionen, eftersom deras händer varit bundna. Det har lett till en uppgiven stämning, man sitter i kaféet utan att lyssna på diskussionen.

Inte hamn i Nordsjö

En fråga där det här sättet att bereda frågorna fört snett är hamnen i Nordsjö. 
 - Jag har insett att hamnen inte nödvändigtvis behöver ligga i Helsingfors och jag tror att det skulle vara ett ganska stort felbeslut att flytta den till Nordsjö, säger JPRoos. Speciellt är det trafikarrangemangen som skulle vara vansinniga.
 - Jag tycker nog att godshamnen ska bort från Helsingfors centrum, men inte behöver den ligga i Nordsjö.  Rederiet Finnlines ursprungliga plan på en hamn i Kantvik i Kyrkslätt hade uppenbarligen varit bättre. Men stadens ledning köpte rederiets samtycke.
 - Det betalades med en överstor byggnadsrätt i Kampen. Det är mycket upprörande, men biträdande stadsdirektör Pekka Korpinen förnekar det. Det är juridiskt sett väl viktigt att man inte medger något samband.
 Detta trots att detta samband är uppenbart för alla.
 JPRoos konstaterar att vänsterförbundet stött planen på hamnbygget i Nordsjö.
 -  Men jag är ju obunden, så jag känner mig inte tvungen att följa den linjen.

Bogomoloff

Speciellt uppretar sig J PRoos över Harry Bogomoloffs starka ställning.
 - Det  finns en överenskommelse mellan riksdagspartierna att inte ställa upp invandrarfientliga kandidater i valet. Ändå ställs Bogomoloff upp på nytt. Jag var just i en radiodiskussion med honom där han förklarade att det var invandrarna som var orsaken till våldet i Helsingfors. Det är ofattbart att han kan vara gruppordförande, han gör konsekvent invandrarfientliga uttalanden, som inte alls är ägnade att förbättra situationen. 
 Fast J P Roos tycker att också SFP verkar ha problem med kandidatuppställningen. När det gäller en kandidat som misstänks för knarksmuggling reagerade man nog snabbt och retuscherade bort honom, och förklarade att man inte kunde hålla reda på vad varje enskild kandidat gjort.
 Däremot ställer man nog upp en bankdirektör, fast han i hovrätten har dömts för sin medverkan i svindelaffärer.
 - Det verkar inte riktigt konsekvent.

En ny majoritet?

Harry Bogomoloff är också ett problem för demokratin i Helsingfors. 
 - Han driver en öppet nonchalant linje mot alla minoriteter. Majoriteten bestämmer, därmed basta, man behöver inte bry sig om andra. 
 Det förutsätter att vapenbrödraskapet med socialdemokraterna håller. Det har dock knakat i fogarna, senast i samband med diskussionen om nya hyreshus.
 - I vissa frågor är hans ståndpunkter så extrema att axeln mellan samlingspartiet och socialdemokraterna spruckit. Planeringen av hyreshus är en fråga där socialdemokraterna och de gröna hittat varandra.
 JPRoos ser därför vissa möjligheter till en ny majoritet, som kunde bestå av socialdemokraterna, de gröna, SFP och vänsterförbundet. 
 - Det skulle förändra ganska mycket i kommunalpolitiken, t.ex. när det gäller bostadspolitiken, planeringspolitiken och konkreta frågor på social- och hälsovårdssidan.
 För det mesta har SFP stött axeln mellan samlingspartiet och socialdemokraterna, och i vissa fall dragit nytta av det. Men t.ex. i magasinsfrågan är partiet delat.

En folkrörelsekammare

JPRoos har en egen käpphäst som han gärna för fram. Han vill upprätta en folkrörelsekammare vid sidan av det folkvalda fullmäkt ige.
 -  Det skulle vara en kammare för alla legitima folkrörelser i staden, både ensaksrörelser och mer bestående organisationer. Den skulle ha vetorätt i stora frågor och kunna påverka budgeten. 
 -  Den kunde utgöra en motvikt mot den krassa majoritetslinjen. Det skulle bli mycket svårare att genomföra kohandel i planeringen och riva symboliskt viktiga hus.
 Det stora problemet enligt J PRoos är att stadens beslutsfattare inte förstår det som är de väsentliga kvaliteterna i en stad utan är redo att förstöra dem. 
 -  Det borde skapas någon mekanism som kan förhindra det och rädda stadens beslutsfattare från sig själva. De lär sig inte av misstagen, skulle de ens lära sig av sina framgångar...
 Som sådana framgångar ser JPRoos Kokosfabriken, där Teaterhögskolan nu verkar, och Tennispalatset.
 - Det skulle Bogomoloff också ha rivit, men nu medger han själv att han är nöjd att det bevarades.

 För magasinen skulle det behövas en alternativ plan. 

 - Man kunde t.ex. täcka över en del av utrymmet mellan magasinen och få ett folktorg, ett utrymme där man faktiskt kan vara, icke-kommersiellt och med en massa olika aktiviteter. 
 - Att bevara magasinen skulle vara den bästa lösningen också visuellt. Andra alternativ fungerar inte i förhållande till riksdagshuset och nationalmuseet. Smärtgränsen är redan nådd med Kiasma och Sanomahuset, större ingrepp borde inte göras. Musikhuset skulle vara helt fatalt. 

Intervju: Peter Lodenius
 
 
 



Alkuun