Lapsen etu ei saa
syrjäyttää oikeusturvaa (MOT 4.3.2002)
Internet kännykkä ja 000-sukupolvi
Toisen kierroksen isä
Ska Gud eller helsingforsarna bestämma om
magasinerna?
Ihminen
tarvitsee selviytymismahdollisuuksia
Internet-kännykkä voi olla
liian vaikea 000-sukupolvelle
(Haastattelu Kauppalehden IT-erikoisnumerossa elokuussa 2000)
Sosiaalipolitiikan professori J.P Roos Helsingin yliopistosta
uskoo, että ihmisten halua kommunikoida liikkuessaan on niin kova, että
matkapuhelin ei häviä maapallolta. Joskin matkapuhelin voi olla
tulevaisuudessa aivan jotain muuta kuin mitä nykyinen puhelin on.
- Voisin kuvitella, että nykyinen matkapuhelin muuttuu korvan
juureen kiinnitettäväksi kiinteäksi kännykäksi tai
korvakkeeksi, jota ohjataan puheella.
Silloin matkapuhelin olisi puhdas ruumiin ulottuvuus, biotekninen aparaatti.
- Kuulokojeet alkavat olla jo lähellä tätä, niissä
teknologia on aika pitkällä, sanoo J.P Roos.
Palaamme ajassa taaksepäin, kännykän lyhyeen esihistoriaan.
- Matkapuhelin eli pitkään vitsikkäänä leikkikaluna,
utopiana, Maxwell Smartin kenkäpuhelimena. Kukaan ei voinut kuvitella,
että matkapuhelin menisi läpi näin nopeasi läpi koko yhteiskunnassa
ja se tapahtui nimenomaan Suomessa. Se oli aikamoinen yllätys monelle,
myös itse Nokialle, uskoo Roos.
Rooskin ajatteli vielä 90-luvun alussa, jolloin hän tarttui matkapuhelimeen
ilmiönä ensimmäisen kerran, että puhelimen käyttö
kasvaa tasaisesti ja rauhallisesti. Hän kirjoitti silloin klassisen
matkapuhelinta käsittelevän artikkelin, joka julkaistiin kahdessa
tieteellisessä aikakauslehdessä: Telecommunications policy
sekä Reseaux Communication/Technologie/Societe -lehdissä.
- Tutkijoiden kannalta on tietysti imartelevaa, että Tampereen
tiedotusopin professori Kaarle Nordenstreng ennusti jo 60-luvulla, että
pian matkapuhelin on yleisessä käytössä, lisää
Roos.
Ja nythän tiedetään, että Nordenstrengin ennustus osui
nappiin paremmin kuin hyvin.
Nuoret pojat osaavat kännykän
Nokian esittämä visio matkapuhelimesta vuonna 2003 on,
että matkapuhelin on yhtä kuin puhelin, pc ja internet, ja että
puolet miljardista kännykän käyttäjästä omistaa
jo internet-kännykän.
Roos lähestyy asiaa toisin. - Ihmisillä on rajoituksia sen suhteen,
miten he pystyvät käyttämään apparaatteja. Ranskassa
puhutaan 0,00 -sukupolvesta, ihmisistä, jotka eivät pysty koskaan
ohjelmoimaan videonauhureita niin että laitteessa ei vilkkuisi kellonaika
0,00.
Videonauhurit on vedetty esimerkkiin mukaan siksi, että niihin on kehitelty
niin paljon lisätoimintoja, että ne samalla muuttuivat suurimmalle
osalle ihmisiä täysin hallitsemattomiksi.
Eipä silti, suurin osa ihmisistä ei koske useimpiin kännykän
toimintoihin sen jälkeen kun ovat ostaneet laitteen kaupasta. Joskin
sukupolvierot ovat merkittäviä siinä mielessä että
nuoret pojat hallitsevat matkapuhelimen suvereenisesti.
Parhaassa tapauksessa tulevaisuuden matkapuhelimet ovat laitteita, joissa
on paljon piileviä käyttöjä, jotka eivät liikaa
“haittaa” tavallista käyttäjää.
Pahimmassa tapauksessa laitteesta kehittyy liian hankala, ja sen takia ihmiset
vieraantuvat koko apparaatista, tästä tulevaisuuden super multimedia-alustasta.
Roos epäilee sitäkin, että matkapuhelimesta tulee älykotien
toimintojen ohjaaja tai että kamera-matkapuhelin yleistyisi kovin nopeasti.
Mummokännyköitä tarvitaan
- Sen sijaan sellaiseen matkapuhelimeen uskon, joka on koko ajan
yhteydessä tietoverkkoon. Ainakin minä käyttäisin laitetta
paljon, se helpottaa edelleen riippuvuutta työpaikasta, kun keskeisiä
töitä voi tehdä liikkuvasti.
Joskin tässäkin yhteensopivuusongelmat ovat mitä
ilmeisempiä, miten saada työpaikan tietokone, matkapuhelin, kodin
pc ja kannettava vaivattomasti toimimaan yhteen.
Yhteensopivuusongelmat vain lisääntyvä, kun matkapuhelimet
kehittyvät edelleen teknisesti.
J.P Roos on siinä mielessä harvinainen akateeminen ihminen ainakin
omassa tiedekunnassaan, että hän on käyttänyt tietotekniikkaa
hyväkseen työssään monella tapaa pitkään. Hän
esimerkiksi vie kaikki tieteelliset hengentuotteensa suoraan kotisivuille.
J.P Roos on Nokian kanssa sama mieltä siitä, että kännykät
eriytyvät vahvasti. Yhden tai kahden kännykän sijasta tulee
monenlaisia kännyköitä tai terminaaleja, kuten moderni termi
kuuluu.
- Tarvitaan yksinkertaisia mummokännyköitä, lapsikännyköitä,
joissa on iso selkeä näyttö ja helpot näppäimet.
Markkinamiehet eivät ole oikein vielä tajunneet tätä.
Kansallista ylpeyttä
Matkapuhelin on ollut laite, joka on mullistanut sekä paljon
että ei mitään. - Pienyrittäjän elämän
se on ainakin mullistanut, ihmisen, jolle tavoitettavuus on aivan ykkösasia,
J.P Roos sanoo.
Matkapuhelin on tehnyt aikatauluista joustavampia, kontakteista spontaanimpia
ja lisännyt turvallisuuden tunnetta. Se on muuttanut paljon tiettyjen
paikkojen luonnetta: katujen, autojen, bussien, joissa kännykät
pirisevät ja yksityisasiat lakkaavat olemasta yksityisiä.
- Kuvittelisin, että matkapuhelimen käyttö eriytyy niin, että
syntyy yhä näkyvämpiä häirikköryhmiä ja
toisaalta kehittyy kännykkäkoodi, etiikka, jota osataan noudattaa
suhteellisen joustavasti.
Roos on sitä mieltä, että matkapuhelinteollisuudella on Suomessa
niin vahva asia, että kännykän käytön rajoituksista
ei uskalleta puhua, vaikka niitä tarvittaisiin. Suomessa vallitsee tietty
kansallinen ylpeys: tämä on meidän juttu, ja sitä on
paha mennä rajoittamaan.
Matkapuhelimen yleistynyt käyttö on myös paljastanut sen,
että sosiaalisen autismin ja matkapuhelimen yhdistelmä on aika
hirveä.
- Laite erottaa sosiaalisesti sensitiiviset ihmiset niistä, jotka eivät
sitä ole.
Kännykkä toi yllätyksiä
Suurin osa matkapuhelimen, samoin kuin aikoinaan puhelimen, vaikutuksista
yhteiskuntaan tai ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ovat olleet ennalta-arvaamattomia.
- Kummatkin ovat insinöörien kehittämiä vehkeitä
ja insinööreillä on ollut aivan toinen käsitys siitä,
miten laitteita käytetään.
Tuli aikoinaan yllätyksenä, että puhelinta, siis vanhaa kiinteää
puhelinta, käytettiin niinkin paljon pitkiin keskusteluihin, joita sitten
puhelinyhtiöt yrittivätkin rajoittaa hinnoittelupolitiikallaan.
Matkapuhelimeen liittyvä eräs suuri yllätys ovat olleet tekstiviestit,
joita ajateltiin lyhyiksi bisnesviesteiksi, mutta joista tuli nuorten keskustelutapa.
- Se mitä Nokia tarvitsee tällä hetkellä on erittäin
vahva yhteiskuntatieteiden ja kulttuurin tutkimusohjelma. Nokia ei ole tajunnut
tätä. Minusta yrityksen pitäisi rekrytoida tunnettuja yhteiskuntatieteilijöitä,
jotka ryhtyvät määrätietoisesti pohtimaan matkapuhelimen
vaikutuksia ja käyttöä erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä.
Tämä kaikki kannattaisi käynnistää ennen
kuin tapahtuu ensimmäinen suuronnettomuus, joka johtuu matkapuhelimesta.
(haastatt. Tiina Ruulio)
Toisen kierroksen isä
(Haastattelu Kodin Kuvalehdessä marraskuu 2000)
Kaikilla on hampaankolossa omien vanhempien käytöksestä
joitakin
selvittämättömiä juttuja, toteaa sosiaalipolitiikan professori
J. P. Roos.
Siksi omien elämänkertojen kirjoittamisessa tai nauhoittamisessa
on järkeä.
Tiedot siitä, mitä vanhemmille on tapahtunut tai miten he ovat
elämänsä
nähneet, voivat joskus olla lapsille kullanarvoisia, vaikka he eivät
sitä itse
useinkaan älyä kysyä
“Isänä olen sekä hyvä että huono” puntaroi
sosiaalipolitiikan professori
J P Roos, 55. Hänen neljästä lapsestaan vanhin on 27-vuotias
ja
nuorin puolitoistavuotias.
Esikoisen syntyessä vuonna 1973 J P oli 28-vuotias juuri väitellyt
tutkija,
jolle työ oli se kaikkein tärkein asia.
-Olin kyllä lasten kanssa paljon vaipanvaihtoja myöten. Hyväksyin
tasa-arvon perhe-elämän lähtökohdaksi, mutta suhteeni
lapsiin oli silti
ohut. En osannut ottaa pieniä lapsia vakavasti. Ajattelin, että
siinähän he
kehittyvät ja varmaan pärjäävät, muistele Roos,
jonka vanhimmat lapset
eivät he ole aina suhtautuneet isäänsä yhtä kevyesti.
Viisikymppisenä professori Roos aloitti koko homman uudestaan:
on uusi
vaimo ja kaksi pientä lasta, nelivuotias poika Ariel ja puolitoistavuotias
tytär Stella. Edelleen Roos voi, kuten jossakin pakinassaan tekeekin,
kuvailla itseään isänä keittiön tuoliin kiinni juurtuneeksi
lehdenlukijaksi. Hän ei toimi totaalisesti lasten ehdoilla. Mutta nyt
J
P Roos pitää itseään isänä paljon kyvykkäämpänä
kuin kaksikymmentä vuotta
sitten.
Mikä kumma siinä kuitenkin on, että ikämiesten
vauvakuumeet tuntuvat
rasittavalta täältä naisnäkökulmasta katsottuna?
Onko se vain kateutta,
sillä biologiset tosiasiat estävät naisia hankkimasta jälkikasvua
viidenkymmenen tuolla puolen. Miehen ja vaimon ikäero, onko se kuohuttavaa?
Roosin selän takana ainakin syntyi äänekästä supinaa
kun arvostettu
professori ja lahjakas samalta alalta valmistunut nuori kaunis
nainen rakastuivat, varsinkin kun he rakastuivat ilmeisen tulisesti.
Joka tapauksessa miesten - ja heidän lastensakin - näkökulmasta
tällaisissa
suhteissa asiat näyttävät kuitenkin olevan mallillaan. J P
Roos
olisi itse jäänyt syntymättä, ellei hänen isänsä
olisi noin
50-vuotiaana perustanut uutta perhettä. Ennestään isällä
oli kolme
aikuistuvaa lasta. Uudessa sarjassa syntyi ensimmäisenä Jertta ja
kolme
vuotta myöhemmin J P, sekä kuusi vuotta myöhemmin Aale.
J P Roos on suomalaisessa tiedemaailmassa tunnettu ja tunnustettu
edelläkävijä elämä(N)kertojen käyttämisessä
tutkimusten aineistoina. Hän on
tieteellisten intressiensäkin takia käynyt tarkasti lävitse
oman elämänsä,
ja myös kirjoittanut siitä melko paljon. Esimerkiksi yhdessä
vaimonsa Anna
Rotkirchin kanssa toimitetussa “Vanhemmat ja lapset” -teoksessa Roos
kuvailee omaa isäänsä seuraavasti: “isä oli rauhallinen,
harmaatukkainen,
sopusuhtainen - ei laiha ei lihava - ylemmän keskiluokan isä.” J
P
kunnioitti ja rakasti insinööri-isäänsä, josta hän
vasta aikuisena sai
tietää aivan toisen näkökulman - sisko- ja velipuolilla
oli ollut
erilainen, jyrkempi isähahmo joka ei kaihtanut ojentamista ja arvostelua.
“Itsestäni tiedän” kirjoittaa J P Roos muutama vuosi sitten
Vanhemmat ja lapset -kirjassaan “ettei isän ikä tuottanut minulle
koskaan
ongelmia eikä kukaan minua siitä kiusoitellut tai edes ihmetellyt.
Siinä
suhteessa en osaa odottaa mitään ongelmia pikku Arielille. Itse
asiassa
olen aina ajatellut, että “vanha” kokenut isä on paljon parempi
kuin nuori
täynnä uhoa oleva mies (sellainen kuin olen itsekin ollut), jolle
lapset
ovat lähinnä jonkinlainen välttämätön ohimenevä
kiusa.”
J P Roosin isä kuoli pojan ollessa 19-vuotias.
-Isäni oli kirjoittanut velipuolelleni kaksi päivää ennen
ensimmäistä
vakavaa sydäninfarktiaan - itse olin tuolloin kaksivuotias - että
hän on
suunnitellut vanhuuden tulevan hitaasti ja rauhallisesti. "Hidas perääntyminen,
hyvin varustettuna ja hyvässä järjestyksessä,
aina edeltäpäin varmistettuihin asemiin" oli isän viesti pojalleen
Kun itsekin olet aika iäkäs tuoreeksi isäksi, yritätkö
juoksemalla pitää
kuolemaa loitolla? Roos juoksee paljon, on kirjoittanut aiheesta kirjankin
ja kerännyt pelkästään maratoneilta kaksi muovikassillista
maaliin pääsystä
todistavaa mitaleja.
- Juoksemiseeni liittyy ehkä ennen kaikkea ajatus siitä, että
ruumis ja ikä ei
saa liikaa määrätä mitä saa tehdä ja mitä
ei. Toisaalta kuntoiluun liittyy aina
äkkikuoleman riski, jota myös usein romantisoidaan ("paras tapa
kuolla saappaat
- lenkkikengät tai monot - jalassa").
Elämäkerrat ja sukupolvet
Professori J P Roosin tilavassa työhuoneessa Helsingin yliopiston
sosiaalipolitiikan laitoksella riittää kirjahyllyjä lattiasta
kattoon,
paperipinoja vaappuu joka pöydällä ja lattiallakin on torneittain
tavaraa.
Professori raivaa neuvottelupöydän ääreen pienen aukon,
nojaa kyynärpään
viimeistelyvaiheessa olevaan uusimman tutkimuksensa käsikirjoitusmappiin,
ja
kertoo työstään. Kertomattakin on selvää, että
sitä riittää. Jostain syystä
hän väittää itseään laiskaksi, ja vähättelee
myös taitojaan luennoitsijana.
-Ryhmäopetusmuodot ovat pääasiallinen opetustapani.
Muuten työtäni on
lukeminen, kirjoittaminen ja tutkiminen. Tenttien korjaaminen ja
kaikenlainen hallinto on rasite. Näistä velvollisuuksista pääsee
vapaaksi vain tutkimusvapailla, jotka ovatkin tässä työssä
paratiisiaikoja.
Viime talven J. P. Roos teki tutkimustyötä Suomen Akatemian
rahoituksella
ja sanoo nyt tavallisiin töihin palatessaan kärsivänsä
vieroitusoireita.
Viime talvena usean tekijän voimin syntyneessä käsikirjoituksesta
muotoutuu
suomalaisista sukupolvista kertova kirja.
-Hieman alle kaksikymmenvuotiaasta noin kolmikymmenvuotiaaksi ihminen on
iässä, jossa sukupolvikokemukset muotoutuvat. Kaikkia eivät
eri ajoille
tyypilliset ilmiöt kosketa, mutta silti ne voivat olla koko ikäluokkaa
leimaavia.
Suomalaisten sukupolvista erottuu ensimmäisenä kansalaissota-vapaussota
-
kokemukset jakaneet, nyt jo suurimmaksi osaksi kuolleet ikäluokat. Siitä
eteenpäin voidaan nimetä useita eri tavoin leimautuneita ikäluokkia.
On
pula-ajan sukupolvi, jonka elämään on hyvinvointivaltion muodostuminen
voimakkaimmin vaikuttanut ja on massamuuton sukupolvi, joka löysi
asuinpaikkansa lähiöistä. Myöhemmät sukupolvikokemukset
ovat Roosin mukaan
ristiriitaisempia - esimerkkinä vaikkapa samanaikaisesti sekä juppiuden
että vihreiden aatteiden leimaama "jakautunut" sukupolvi.
-Tällä hetkellä aikuistuvien sukupolvikokemus on tavalla tai
toisella
tietotekniikan ja kännykkäkultuurin sekä kaikenlaisen
viestinnän roima lisääntyminen, veikkaa Roos.
Sukupolvet erottuvat toisistaan myös eri asioissa kuten urheilussa.
-Pitkän matkan juoksun kultamitalit ovat oikeastaan ainoat olympiamitalit,
joita todella arvostan. Kuulun siihen sukupolveen, jolle
Lasse Virenin voitot ovat jääneet ikuisesti mieleen. Mutta minun
jälkeeni
on syntyneissä on varmasti urheilun ystäviä, joille vaikka
keihäänheitto
tai jääkiekko voi olla se kaikkein merkittävin laji.
J P Roosin omaa elämää leimaavin sukupolvikokemus
oli
60-lukulaisuus. Vaikutteet tulivat isosiskolta, jonka perässä J
P
asettui Helsingin yliopiston kuppilaan kuuntelemaan Pentti Saarikoskia,
Lassi Sammalistoja ja Paavo Lipposia jo ennenkuin edes kirjoitti
ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulusta.
-Vasemmistolaisen ajattelutavan omaksuminen oli tuolloin väistämätöntä.
Voi
olla, että joskus myöhemmin olisin voinut kääntää
kelkkani. Ehkä niin olisi
käynytkin, ellen nyt olisi naimisissa ihmisen kanssa, joka aika pitkälle
jakaa samat näkemykset, mikä taas hänen sukupolvessaan ei
ole ollenkaan
niin tavallista, sanoo Roos, joka on asettunut äänestäjien
armoille
kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton sitoutumattomana ehdokkaana.
(eikä tullut valituksi!)
J. P. Roosin tutkimusten kohteina on viime vuosina ollut
sukupolvikokemusten ja elämänkertojen lisäksi elämänpolitiikka.
Ihmiset
eivät vain elä elämäänsä vaan myös pyrkivät
elämään sitä jollakin tietyllä
tavalla, tekemään valintoja yhä tietoisemmin ja kriittisemmin.
Oman alan kirjoja, joihin professorin on syytä tutustua, julkaistaan
aivan
tolkuttomasti. Niistä ei selviä kuin rankalla valikoinnilla ja
vilkaisumenetelmällä.
-Ne lukemattomat kirjat joihin perehdyn kunnolla ovat kotona yöpöydällä,
sillä työpäivän kuluessa niitä ei ehdi mitenkään
lukea.
Mielipiteitä, mielipiteitä..
J P Roos on tuottelias kirjoittaja, joka tieteellisen kirjoittamisen
ohella näkyy jatkuvasti mielipidepalstoilla. Roos ilmoittaa Kuka kukin
on
-kirjassakin harrastuksekseen mielipidekirjoitukset.
-Olen spontaani kirjoittaja, ja kirjoitan jatkuvasti. Koska olen melko
lyhytjännitteinen ihminen, näen edes osan teksteistäni mieluusti
suht koht
nopeasti julkaistuna. Tiedepuolella alunperin nopeasti kirjoitettujen
tekstieni saaminen julkaisukuntoon on hidasta työtä ja minulle todellista
tervanjuontia.
Mielipidekirjoitusten ammattilaisena Roosilla on monta etua puolellaan.
Hän
lukee ja tietää paljon, muodostaa selkeitä mielipiteitä,
joilla on
laajempaakin kaikupohjaa, kirjoittaa iskevästi ja on tarpeellisessa määrin
varma siitä, että on oikeassa. Mielipiteitä syntyy arkkitehtuurista,
kaupunkirakentamisesta, urheilusta, hyvinvointivaltion toimivuudesta tai
vaikka siitä, missä on pienten lasten parasta nukkua, omassa sängyssä
vai
isän ja äidin sängyssä.
-Länsimaissa on ollut voimassa vahva normi siitä, että lapsen
pitää nukkua
omassa sängyssään, aloittaa Roos perustelunsa tässä
asiassa. Heillä kotona
Stella kömpii joka aamuyö äidin ja isän petiin, mikä
isän mielestä on
erittäin miellyttävää. Ariel on alkanut pysyä koko
yön omassa sängyssään.
-Jäykät periaatteet puolesta tai vastaan kannattaa tässä
asiassa unohtaa ja
tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaimmalta.
Roos näkee lasten erillään nukuttamisen perinteelle sekä
yhteiskunnallisia
että biologisia syitä. Käytäntöihin vaikuttaa esimerkiksi
sellainenkin seikka kuin
asuntojen koon suureneminen.
-Elämäkertatutkimusten parissa on ollut pakko myöntää
ihmisten elämän
kaikkinaisten peruskysymysten muuttumisen hitaus. Vaikka pintajulkisuudessa
trendit muuttuvat nopeasti, ihmisten elämässä muutokset
ovat jähmeitä.
Hyvä esimerkki on sukupuolten väliset suhteet: kaikki omaksuvat
niihin
omien vanhempiensa elämästä tavattomasti käyttäytymismalleja
vaikka eivät
sitä aina edes huomaa.
Lasten erillään nukuttamisen historiallinen tausta on
Roosin mukaan muun
muassa siinä myytissä, että samassa sängyssä nukkuvat
isäpuolet olisivat päässet eroon
hankalasta lapsesta kierähtämällä päälle ja
tukehduttamalla lapsen. Toinen
pelko juontaa Sigmund Freudin lanseeraamista opeista: isän ja äidin
sängyssä saattaa tapahtua asioi(s)ta joita lapsen ei pidä nähdä.
Puolesta-argumentteja löytyy biologian puolelta. Uusien tutkimustulosten
mukaan
lapsen uni on sopivan kevyttä vanhempien lähellä, ja siksi
lähellä nukkuminen
voi estää kätkytkuolemia.
-Äidin kannalta on usein mukavampaa pitää lapsi vieressä
ja imettää
hänet siinä kun vauva herää, sen sijaan että on
pakko nousta ja horjua viereiseen
huoneeseen .
Ylpeä isä
J P Roos on ylpeä perheestään ja selvästi onnellinen
isä. Hän
sovittelee työpäivänsäkin yliopistolla sen mukaan, että
lasten päivistä
tarhassa ei tulisi liian pitkiä.
-Isyys on minulle nyt aivan erilaista kuin kaksikymmentä vuotta sitten.
Lasten kanssa on kiva olla. Meillä on keskenämme melko hyvä
vuorovaikutussuhde ja osaan edes jotenkin reagoida lasten tarpeisiin.
Ymmärrän heitä ja voi sanoa, että vasta nyt minulla on
tunteet mukana isyydessä.
Vaikka teoriassa Roosilla oli tiedossa jo aikaisemminkin, että
lapset ovat
pieniä vain lyhyen hetken, sitä ei silloin nuorempana tajunnut vaikka
kuinka olisi tolkutettu. Jälkikäteen voi todeta, että “vähemmän
ohjaavan”
vanhemmuuden mallissa on se hyvä puoli, että lapsista tulee nopeasti
itsenäisiä ja riippumattomia.
Ovatko vanhemmat lapsesi olleet jonkinlaisia harjoituskappaleita?
Heistä
ajatus tuntuu varmaan aika rasittavalta?
-Vanhempi poikani on tästä katkera, toteaa Roos, mutta vie saman
tien
kysymyksen laajempiin mittasuhteisiin. Hänen mukaansa voi hyvin kysyä,
onko
kenestäkään kaksi-, kolmekymppisestä nuoresta miehestä
kunnolla isäksi.
Silloin miehet ovat monessa eri mielessä pahimmillaan (ja huonoimmillaan)
kun ovat liian täynnä testosteronia ja kaikki muu kiinnostaa enemmän.
-Sekä naisille että lapsille on hyväksi, että miehet saavat
harjoitella
isänä olemista enemmän kuin yhden kierroksen verran, uskoo
Roos
Mutta myöntää, että olisi parempi, jos miehet saisi ymmärtämään
lastensa arvon muutenkin kuin kantapään kautta. Se vaatisi vain
koko nykyisen
perhe-ura-asunto(velan maksu)-kytkennän murtamista.
(Haastattelija Maija Töyry)
Ska Gud eller helsingforsarna bestämma
om magasinen?
(Intervju i Ny Tid, okt 2000)
Man talar mycket om hur mänskor förlorat intresset
för gemensamma angelägenheter, de sägs ha dragit sig tillbaka
till privatlivet och bara driva sina egna intressen.
Men talar man med kommunalvalskandidater märker man snart att
det fortfarande finns ett starkt och äkta engagemang för gemensamma
frågor.
En av de frågor där de nuvarande beslutsfattarna och en stor del
av kommuninvånarna är på kollisionskurs är bevarandet
av järnvägsmagasinen nedanför riksdagen. En annan är
Lappvikens sjukhus.
JPRoos, professor i socialpolitik och "amatörkommunalpolitiker",
föreslår att man läser frågor som dessa genom kommunala
folkomröstningar.
J PRoos har under de senaste fyra åren som suppleant deltagit
i 5-6 fullmäktigemöten om året. Det har varit en lämplig
dos för honom.
- Det har varit tillräckligt för att jag kunnat följa
med arbetet och se hur det går till. Så får jag ju allt
material och jag har deltagit i olika planeringsmöten, diskussionstillfällen
och strategipalavrar. Det har varit mycket nyttigt. Jag har lärt mig
känna vissa ledamöter och lärt mig rutinerna, utan att det
blivit ansträngande. Det har varit idealiskt för.
"Majoriteten bestämmer"
En av de viktigaste aktuella frågorna för JPRoos är järnvägsmagasinens
framtid. Han hoppas att avgöranden överlämnas åt det
nya fullmäktige.
- Frågan har den senaste tiden diskuterats mer öppet. En
massa mänskor tar upp saken som en valfråga. Nu borde man lämna
mer tid för folkrörelsen för magasinen att konstituera sig.
I det nuvarande fullmäktige är positionerna ganska låsta.
- Samlingspartiets gruppordförande Harry Bogomoloff brukar säga:
Majoriteten bestämmer. Det brukar betyda att samlingspartiets och socialdemokraternas
gruppordförande bestämmer. De övriga har inte mycket att säga
till om. Alla viktiga saker har beslutats på förhand av de stora
grupperna. De vill inte lämna något åt slumpen, utan besluter
bakom kulisserna och kombinerar olika saker.
- De små frågor som inte är avgjorda är dels
frustrerande små, dels sådana som inte överhuvudtaget borde
komma upp i fullmäktige, som små ändringar av byggnadsrätt
o.s.v.
Med bundna händer
JPRoos tycker att partisystemet egentligen inte passar för
fullmäktigearbetet.
- Det borde basera sig mera på arbetet i nämnderna, på
en viss specialisering bland fullmäktigeledamöterna på vissa
frågor och till slut på en öppen diskussion i fullmäktige.
Den senaste tiden har det enligt JPRoos förekommit vissa bra diskussioner
i fullmäktige.
- De har varit frustrerande för samlingspartiets och socialdemokraternas
ledamöter som inte varit intresserade av diskussionen, eftersom deras
händer varit bundna. Det har lett till en uppgiven stämning, man
sitter i kaféet utan att lyssna på diskussionen.
Inte hamn i Nordsjö
En fråga där det här sättet att bereda frågorna
fört snett är hamnen i Nordsjö.
- Jag har insett att hamnen inte nödvändigtvis behöver
ligga i Helsingfors och jag tror att det skulle vara ett ganska stort felbeslut
att flytta den till Nordsjö, säger JPRoos. Speciellt är det
trafikarrangemangen som skulle vara vansinniga.
- Jag tycker nog att godshamnen ska bort från Helsingfors centrum,
men inte behöver den ligga i Nordsjö. Rederiet Finnlines
ursprungliga plan på en hamn i Kantvik i Kyrkslätt hade uppenbarligen
varit bättre. Men stadens ledning köpte rederiets samtycke.
- Det betalades med en överstor byggnadsrätt i Kampen. Det
är mycket upprörande, men biträdande stadsdirektör Pekka
Korpinen förnekar det. Det är juridiskt sett väl viktigt att
man inte medger något samband.
Detta trots att detta samband är uppenbart för alla.
JPRoos konstaterar att vänsterförbundet stött planen
på hamnbygget i Nordsjö.
- Men jag är ju obunden, så jag känner mig inte
tvungen att följa den linjen.
Bogomoloff
Speciellt uppretar sig J PRoos över Harry Bogomoloffs starka
ställning.
- Det finns en överenskommelse mellan riksdagspartierna att
inte ställa upp invandrarfientliga kandidater i valet. Ändå
ställs Bogomoloff upp på nytt. Jag var just i en radiodiskussion
med honom där han förklarade att det var invandrarna som var orsaken
till våldet i Helsingfors. Det är ofattbart att han kan vara gruppordförande,
han gör konsekvent invandrarfientliga uttalanden, som inte alls är
ägnade att förbättra situationen.
Fast J P Roos tycker att också SFP verkar ha problem med kandidatuppställningen.
När det gäller en kandidat som misstänks för knarksmuggling
reagerade man nog snabbt och retuscherade bort honom, och förklarade
att man inte kunde hålla reda på vad varje enskild kandidat gjort.
Däremot ställer man nog upp en bankdirektör, fast han i hovrätten har dömts för sin
medverkan i svindelaffärer.
- Det verkar inte riktigt konsekvent.
En ny majoritet?
Harry Bogomoloff är också ett problem för demokratin
i Helsingfors.
- Han driver en öppet nonchalant linje mot alla minoriteter. Majoriteten
bestämmer, därmed basta, man behöver inte bry sig om andra.
Det förutsätter att vapenbrödraskapet med socialdemokraterna
håller. Det har dock knakat i fogarna, senast i samband med diskussionen
om nya hyreshus.
- I vissa frågor är hans ståndpunkter så extrema
att axeln mellan samlingspartiet och socialdemokraterna spruckit. Planeringen
av hyreshus är en fråga där socialdemokraterna och de gröna
hittat varandra.
JPRoos ser därför vissa möjligheter till en ny majoritet,
som kunde bestå av socialdemokraterna, de gröna, SFP och vänsterförbundet.
- Det skulle förändra ganska mycket i kommunalpolitiken, t.ex.
när det gäller bostadspolitiken, planeringspolitiken och konkreta
frågor på social- och hälsovårdssidan.
För det mesta har SFP stött axeln mellan samlingspartiet och
socialdemokraterna, och i vissa fall dragit nytta av det. Men t.ex. i magasinsfrågan
är partiet delat.
En folkrörelsekammare
JPRoos har en egen käpphäst som han gärna för
fram. Han vill upprätta en folkrörelsekammare vid sidan av det
folkvalda fullmäkt ige.
- Det skulle vara en kammare för alla legitima folkrörelser
i staden, både ensaksrörelser och mer bestående organisationer.
Den skulle ha vetorätt i stora frågor och kunna påverka budgeten.
- Den kunde utgöra en motvikt mot den krassa majoritetslinjen.
Det skulle bli mycket svårare att genomföra kohandel i planeringen
och riva symboliskt viktiga hus.
Det stora problemet enligt J PRoos är att stadens beslutsfattare
inte förstår det som är de väsentliga kvaliteterna i
en stad utan är redo att förstöra dem.
- Det borde skapas någon mekanism som kan förhindra
det och rädda stadens beslutsfattare från sig själva. De lär
sig inte av misstagen, skulle de ens lära sig av sina framgångar...
Som sådana framgångar ser JPRoos Kokosfabriken, där
Teaterhögskolan nu verkar, och Tennispalatset.
- Det skulle Bogomoloff också ha rivit, men nu medger han själv
att han är nöjd att det bevarades.
För magasinen skulle det behövas en alternativ plan.
- Man kunde t.ex. täcka över en del av utrymmet
mellan magasinen och få ett folktorg, ett utrymme där man faktiskt
kan vara, icke-kommersiellt och med en massa olika aktiviteter.
- Att bevara magasinen skulle vara den bästa lösningen också
visuellt. Andra alternativ fungerar inte i förhållande till riksdagshuset
och nationalmuseet. Smärtgränsen är redan nådd med Kiasma
och Sanomahuset, större ingrepp borde inte göras. Musikhuset skulle
vara helt fatalt.
Intervju: Peter Lodenius
Alkuun
|