RAKKAUSTYYLIT SUOMALAISISSA, VIROLAISISSA JA PIETARILAISISSA SEKSUAALIELÄMÄKERROISSA

Elina Haavio-Mannila, J.P. Roos ja Anna Rotkirch

Teoksessa Juha Kinnunen, Pirkko Meriläinen, Katri Vehviläinen-Julkunen ja Tiina Nyberg (toim.) Terveystieteiden monialainen tutkimus ja yliopistokoulutus. Suunnistuspoluilta tiedon valtateille. Professori Sirkka Sinkkoeselle omistettu juhlakirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 74. Kuopio 1999, 143-159.

Seksuaaliset skriptit, rakkauskartat ja sukupuolielämän mallit

Rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole pelkästään emotionaalisia ja fysiologisia tiloja vaan koko elämän jatkuvia prosesseja. Kuten kirjalliset kertomukset, myös (oma)elämäkerralliset rakkaustarinat kertovat intohimoisen ja kumppanuusrakkauden vaihtelusta elinkaaren aikana. Moniin rakkaus- ja seksimuistelmiin sisältyy kuvitelmien romahtamista, pettämistä, mustasukkaisuutta ja väkivaltaa. Tuskantäyteisiä kuvauksia on myös rakkaudettomuudesta ja yksipuolisesta rakkaudesta.

Elämän kuluessa rakkaus ja seksuaalisuus kehittyvät ihmisillä melko yhdenmukaisella tavalla. Rakastumis- ja rakastuneisuusvaiheen intohimorakkaus muuttuu yleensä parin vuoden kuluessa joko kumppanuusrakkaudeksi tai kuihtuu muuttuen välinpitämättömyydeksi tai jopa vihaksi. Ira L. Reissin (1976) rakkauden pyöräteorian mukaan kestävä rakkaus kehittyy läheisyyden tunteesta uskoutumisen ja riippuvuuden kautta persoonallisuustarpeiden tyydyttymiseen. Kun ympyrä on sulkeutunut, rakkauspyörä kiepsahtaa uudelleen kiertämään samaa kehää.

Mutta rakkausprosessissa on myös muunnelmia, jotka liittyvät sosiaalisiin ja kulttuurisiin konteksteihin. Historiallinen ajankohta, yhteiskuntatyyppi ja sosiaalinen asema vaikuttavat seksuaalisiin käsikirjoituksiin eli skripteihin, rakkauskarttoihin ja sukupuolielämän esikuviin samoin kuin rakkaus- ja seksuaalikokemuksiin.

Sukupuolinen käsikirjoitus ohjaa sitä, miten henkilö tietyssä (valinta)tilanteessa reagoi seksuaalisiin virikkeisiin. Seksuaaliseen käsikirjoitukseen sisältyy odotuksia ja määrittelyjä sopivasta sukupuolikäyttäytymisestä. Ihminen voi omaehtoisesti noudattaa skriptiä, kapinoida sitä vastaan tai joutua poikkeamaan siitä vasten tahtoaan ulkopuolisten olosuhteiden vuoksi.

Skripti muovautuu sekä tiedostamatta että tietoisesti ihmisen altistuessa sosiaalisen ympäristönsä eli aikakauden, yhteiskunnan, alakulttuurin, sosiaaliryhmän, perheen yms. odotuksille siitä, millainen käyttäytyminen on suotavaa eli kenen kanssa, milloin, missä ja miten seksuaalisuutta saa tai pitää toteuttaa. Sukupuolisia käsikirjoituksia on olemassa kolmella tasolla: kulttuurisella, henkilöiden välisellä ja yksilötasolla. Seksuaalista käyttäytymistä koskevat odotukset voivat olla joko yhteisiä ja jaettuja tai toisiaan täydentäviä, jopa ristiriitaisia. (Francoeur 1990, 692; Simon and Gagnon 1987; Kontula 1991; Murray and Leigh 1995, 191.)

Yksilötason sukupuolisia käsikirjoituksia voidaan myös nimittää rakkauskartoiksi, jotka John Moneyn mukaan ovat “idealisoituja ja idiosynkraattisia kuvia hyvästä tai ihanteellisesta rakkauselämästä. Rakkauskartta kehittyy lapsuuden ja persoonallisuuden muovautumisvuosina kuten äidinkieli. Se kuvaa ihannerakastajaasi ja sitä, mitä te parina teette yhdessä ihannoidussa, romanttisessa, eroottisessa ja seksuaalisuhteessa. Rakkauskartta on ensin olemassa mentaalisessa mielikuvituksessa, unissa ja fantasioissa. Sittemmin se saattaa siirtyä toiminnaksi kumppanin tai kumppanien kanssa.” (Money 1993, xvi.) Rakkauskartta on psykologinen ja yksilöllinen odotuskaavio.

Seksuaalielämässä yhteisesti jaettuja sosiaalisia odotuksia voidaan kutsua myös rakkaus- ja sukupuolielämän malleiksi. Anna Rotkirchin (1998) mukaan mallin tai esikuvallisuuden (exemplary) käsite ilmaisee, millaiset rakkaus- ja perhe-elämän kehityskulut ovat mahdollisia, hyväksyttyjä ja tyypillisiä, vaikka ne eivät aina ole toivottavia eivätkä ihanteellisia. Esikuvallisuus eroaa näin ollen julkilausutuista arvoista, ovat ne sitten virallisesti hyväksyttyjä ideologioita tai psykologisia rakkauskarttoja. Esimerkiksi sekä vallitseva sosiaalinen ideologia että henkilön omat toiveet voivat suosia kestävää monogaamista rakkautta. Mutta jos rakkauden etsintä johtaa rinnakkaisiin suhteisiin, saatetaan sitäkin pitää (tai olla pitämättä) hyväksyttävänä, tosiasiallisen käyttäytymisen esikuvana. Esikuvallisuus eroaa myös aktuaalisista käytännöistä. Esimerkiksi sukupuolisuhteita useiden satojen kumppaneiden kanssa ei yleensä hyväksytä. Vaikka ihminen sallisikin itselleen monikumppanuuden, se ei merkitse sitä, että hän pitäisi sukupuolikäyttäytymistään esikuvallisena kaikille tai edes itselleen toisissa olosuhteissa.

Helsingin yliopiston sosiologian ja sosiaalipolitiikan laitoksilla käynnissä olevan seksuaalisuutta ja sukupuolijärjestelmiä koskevan tutkimuksen tavoitteena on verrata eri sukupolviin kuuluvien naisten ja miesten seksuaali- ja rakkauselämää elämänkaaren eri vaiheissa Suomessa, Virossa ja Pietarissa. Tutkimus perustuu määrällisiin ja laadullisiin aineistoihin, joita ovat koko väestöä edustavat kyselyt, seksuaalielämäkerrat ja teemahaastattelut.

Rakkaustarinatyypit

Tässä artikkelissa käsitellään Suomessa, Virossa ja Pietarissa toteutettujen elämäkertakirjoituskilpailujen avulla koottuja omaelämäkerrallisia kertomuksia seksuaalisuudesta (Virossa ja Pietarissa myös rakkaudesta) osana elämää. Tarinat luokiteltiin niiden keskeisen rakkaustyylin mukaan (ks. Kontula ja Haavio-Mannila 1997; Haavio-Mannila ja Roos 1998; 1999; Haavio-Mannila ym. 1998).

Yleisimpiä rakkaustarinatyyppejä ovat yksi ainoa tärkeä rakkaus, peräkkäis- tai sarjasuhteet, jatkuva etsintä, väljähtynyt suhde ja rinnakkaissuhteet. Harvinaisempia ovat kaukorakkaudet, kuviteltuun henkilöön rakastuminen, riippuvainen intohimo, mustasukkaisuus ja rakastetun menettämiseen takertuminen. Noin joka toisessa seksuaalielämäkerrassa rakkaustyyli säilyy samana elinvaiheesta toiseen mutta joka toisessa kertomuksessa rakkaustyyli on erilainen nuorena, keski-iässä ja vanhuudessa (taulukko 1).

Taulukko 1. Pääasiallisen rakkaustyylin pysyvyys eri elinvaiheista kirjoitettaessa Suomessa 1992 sekä Virossa ja Pietarissa 1996. Prosenttia.

Rakkaustyylin pysyvyys elinvaiheesta toiseen

Paikkakunta Vanhin polvi Keskipolvi Molemmat

Suomi 29 (39) 56 (70) 46 (109)

Viro 22 (18) 73 (11) 52 (29)

Pietari 36 (17) 56 (18) 43 (35)

Kaikki 27 (74) 57 (99) 45 (173)

Taulukko 2. Pääasialliset rakkaustyylit seksuaalielämäkerroissa sukupuolen ja paikkakunnan mukaan. Elämäkerta-aineistot. Prosenttia

Rakkaus- Miehet Naiset

tyyli Suomi Viro Pietari Suomi Viro Pietari

Yksi tärkeä rakkaus 17 8 5 15 17 29

Peräkkäissuhteita 14 15 27 30 46 33

Etsintää 16 15 22 21 17 13

Väljähtynyt liitto 14 - 14 10 4 13

Rinnakkaissuhteita 35 62 27 21 12 12

Kuvitelmarakkaus 2 - 5 - - -

Kaukorakkaus 2 - - 3 - -

Ei rakkautta - - 5 1 4 -

Yhteensä 100 100 100 100 100 100

(51) (13) (22) (108) (24) (24)

Virossa ja Pietarissa naisista 17-29 prosenttia, miehistä vain 5-8 prosenttia keskittyy seksuaalielämäkerrassaan yhden ainoan tärkeän rakkauden kuvaamiseen (taulukko 2). Suomessa sukupuolten välillä ei ole eroa; osuudet ovat 15-17 prosenttia. Elämäntarinoiden jakautumaa voidaan verrata koko väestöä koskevien haastattelu- ja kyselytutkimusten tuloksiin. Ne edustavat Suomen ja Pietarin 18-74 -vuotiasta väestöä (Kontula ja Haavio-Mannila 1993; Gronow ym. 1997). Haastattelija esitti yleiset kysymykset suullisesti mutta haastateltava sai itse merkitä lomakkeelle vastaukset intiimeihin kysymyksiin. Kyselyjen mukaan suomalaismiehistä 15 prosenttia, pietarilaismiehistä 22 prosenttia ja naisista vastaavasti 29 ja 33 prosenttia on elämänsä aikana ollut sukupuolisuhteessa ja aviosuhteessa vain yhden kumppanin kanssa (taulukko 3).

Miesten elämäkerroista 14-27 prosentissa ja naisten 30-46 prosentissa kuvataan sarja- eli peräkkäissuhteista seksuaalielämäntyyliä. Kaikista suomalaisista miehistä 39 prosenttia ja naisista 45 prosenttia kun taas pietarilaismiehistä 26 prosenttia ja naisista 40 prosenttia on peräkkäissuhteisia. Näillä ihmisillä on ollut joko useita sukupuolikumppaneita ja yksi uskollinen aviosuhde tai sitten useita uskollisia aviosuhteita.

Viidesosa elämäntarinoista kuvaa ensi sijassa kumppanin etsintää. Etsijöitä voidaan verrata niihin kyselytutkimusten vastaajiin, joilla on ollut seksisuhde tai -suhteita mutta ei aviosuhdetta. Tällaisia ihmisiä on Suomessa 18 prosenttia ja Pietarissa 15 prosenttia miehistä ja vastaavasti 12 ja 10 prosenttia naisista.

Rinnakkaissuhteisiin keskittyviä on suomalaisten ja pietarilaisten miesten elämäkerroista noin kolmasosa, virolaisten miesten lähes kaksi kolmasosaa. Naisilla osuus vaihtelee 12:sta 21:een prosenttiin. Koko Suomen ja Pietarin miesväestöstä on nykyisen aviosuhteen aikana ollut uskottomia 25-33 prosenttia, naisista 10-14 prosenttia.

Taulukko 3. Seksi- ja aviosuhteiden tyypit sukupuolen mukaan Suomessa 1992 ja Pietarissa 1996. Koko väestöä edustavien 18-74-vuotiaiden kyselyvastaukset. Prosenttia

Seksi- ja aviosuhdetyyppi Miehet Naiset

Suomi Pietari Suomi Pietari

Yksi ainoa seksi- ja aviosuhde 15 22 29 33

Peräkkäissuhteet:

Useita seksikumppaneita,

yksi uskollinen aviosuhde 30 15 30 21

Useita uskollisia aviosuhteita 9 11 15 19

Etsintä: Seksikumppaneita,

ei aviosuhdetta 18 15 12 10

Rinnakkaissuhteet:

Yksi uskoton aviosuhde 20 24 8 11

Useita aviosuhteita, nykyisen

aikana uskoton 5 9 2 3

Ei koskaan seksisuhteita 3 4 4 3

Yhteensä 100 100 100 100

(N) (1103) (867) (1144) (1208)

class=Section2>

Väljähtäneisiin aviosuhteisiin keskittyviä tarinoita on noin joka kymmenes suomalaisista ja pietarilaisista seksuaalielämäkerroista, virolaisista tuskin lainkaan. Tätä tyyppiä ei ole esitetty taulukossa 3, mutta vertailun vuoksi voidaan mainita, että kyselyjen mukaan erittäin onnettomassa tai onnettomassa parisuhteessa eläviä on suomalaisista parisuhteisista miehistä kaksi ja naisista yksi prosenttia, pietarilaisista neljä ja viisi prosenttia. Pietarilaiset ovat myös tyytymättömämpiä sukupuolielämäänsä kuin suomalaiset. Suomalaismiehistä neljä prosenttia ja -naisista kuusi prosenttia, pietarilaisista vastaavasti seitsemän ja yksitoista prosenttia piti sukupuolielämäänsä hyvin tai melko epätyydyttävänä.

Muita rakkaustarinoiden tyyppejä on elämäkerroissa vain niukasti, kun tarinat tai vastaajat luokitellaan pääasiallisen rakkaus- ja seksuaalielämän tyylin mukaan.

Rinnakkaissuhteista, jatkuvasta etsinnästä ja väljähtyneistä suhteista kerrotaan siis elämäkerroissa yleisemmin kuin koko väestön kyselyvastauksissa. Ehkä tällaiset suhteet ovat niin arkaluontoisia ja mahdollisesti myös syyllisyydentunteita aiheuttavia, että niitä harrastaneet ovat erityisen taipuvaisia osallistumaan seksuaalielämäkertakilpailuihin, joissa he voivat “ripittäytyä” ja saada siten “syntinsä anteeksi”.

Yksi tärkeä rakkaus ja peräkkäissuhteet ovat sen sijaan on yleisempiä koko väestöissä kuin elämäkerroissa. Ne vastannevat hyväksyttyjä kulttuurisia seksuaalisia käsikirjoituksia, joten niitä ei koeta ongelmallisiksi kuten rinnakkaissuhteisuutta ja jatkuvaa etsintää. Näin ollen ne eivät viritä ihmisiä kirjoittamaan seksuaalielämäkertaansa yhtä herkästi kuin vähemmän hyväksytyt seksuaaliset elämäntyylit.

Rakkaus- ja seksuaalielämän tyylit vaihtelevat selvästi sukupuolen mukaan. Kaikilla tutkimuspaikkakunnilla samoin kuin sekä elämäkerta- että kyselytutkimusten mukaan rinnakkaissuhteet ovat keskeinen elämäntyyli miehillä yleisemmin kuin naisilla. Peräkkäiset monogaamiset suhteet taas ovat naisille ominaisempia kuin miehille.

Kolmelta alueelta - Suomesta, Virosta ja Pietarista - kerätyissä elämäkerroissa sukupuolten roolit ovat Virossa kaikkein polarisoituneimmat. Virolaisnaisten kertomuksista peräti 46 prosenttia mutta -miesten vain 15 prosenttia kuvaa peräkkäissuhteita. Virolaismiesten tarinoista taas kokonaista 62 prosenttia, mutta naisten kertomuksista ainoastaan 12 prosenttia keskittyy rinnakkaissuhteisiin. Valitettavasti meillä ei ainakaan toistaiseksi ole Virosta koko väestön seksuaalielämää edustavia tietoja.

Virolaisten sukupuolistunut seksuaalielämän tyyli saattaa johtua siitä, että länsimaiset sukupuolten tasa-arvopyrkimykset ja seksuaalivallankumous eivät kommunismin aikana saaneet siellä jalansijaa. Virossa kansallismieliset eivät myöskään halunneet omaksua Neuvostoliiton virallista sukupuolten tasa-arvoajattelua eivätkä vuosisadan alun kommunistista sukupuolivapausideologiaa (vrt. Kon 1995). Kaikista niihin kohdistuvista epäilyistä ja varauksista huolimatta näillä ideologioilla saattoi olla merkitystä Pietarissa, joka suurkaupunkina oli ilmapiiriltään vapaamielisempi kuin maaseutuvaltaiset Suomi ja Viro.

Toisaalta virolaiset naiset omaksuivat kommunistiaikana tarpeen mukaan myös vapaamielisiä ja sukupuolten tasa-arvoa edistäviä seksuaalikäytäntöjä, jotka olivat melko helposti toteutettavissa. Esimerkiksi abortit ja avioerot olivat 50 vuotta kestäneen neuvostovallan aikana Virossa erittäin yleisiä. Tarttolaisen perhesosiologi Dagmar Kutsarin mukaan pragmaattiset virolaisnaiset valitsivat erilaisia strategioita eri tilanteissa. Huonossa avioliitossa roikkumisen sijaan he tekivät mieluummin abortteja ja erosivat säilyttääkseen itsekunnioituksensa. Seksuaali- ja perhe-elämän aineellisissa ratkaisuissa he käyttivät hyväkseen taloudellista itsenäisyyttään ja Neuvostoliiton liberaalia abortti- ja avioerolainsäädäntöä. Sen sijaan sukupuolten välisissä suhteissa, erityisesti

seurusteluvaiheessa, samoin kuin pukeutumisessa ja meikkaamisessa he korostivat naisten ja miesten välisiä eroja ja jatkoivat perinteisiä käytäntöjä, joista osa, kuten se,

että miehillä oli huomattavasti yleisemmin rinnakkaissuhteita, olivat naista nöyryyttäviä ja alistavia. Myös aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että virolaiset ovat kannattaneet perinteisiä sukupuolten rooleja enemmän kuin suomalaiset (esimerkiksi Haavio-Mannila ja Tiit 1981).

Seuraavassa esitetään yksi seksuaalielämän tarina kultakin tutkimuspaikkakunnalta. Miehet ovat viisi - kuusikymmenvuotiaita. Heidän rakkaus- ja seksuaalielämänsä tyyliä voidaan luonnehtia rinnakkaissuhteiseksi.

Suomalainen tarina

Rakkaustarinatyypittely perustuu aikaisemmin julkistettuun suomalaisaineistoon, joten siihen ei tässä tarvitse enää paljon puuttua. Suomalaiset seksuaalielämäkerrat luokittuvat varsin tasaisesti em. viiteen päätyyppiin: yksi ainoa tärkeä rakkaus, peräkkäissuhteita, etsintää, väljähtynyt suhde ja rinnakkaissuhteita. Miesten tarinoissa keskitytään useammin rinnakkaissuhteisiin, naisten taas sarjasuhteisiin. Miehet ovat tyytymättömämpiä sukupuolielämäänsä kuin heidän vaimonsa ja valittivat monesti sitä, että puoliso ei ole kiinnostunut seksistä. Verrattuna virolaisiin ja pietarilaisiin miehiin, suomalaiset miehet kertovat yleisemmin yhdestä ainoasta tärkeästä rakkaussuhteesta. Suomalaisten naisten tarinoissa taas keskitytään useammin kuin virolaisten ja venäläisten kertomuksissa rinnakkaissuhteisiin - huolimatta siitä että pietarilaisnaisilla on kyselyjen mukaan enemmän rinnakkaissuhteita kuin suomalaisilla naisilla.

Eräs seksuaalivallankumouspolven suomalaismiehen tarina sisältää useita rakkauselämän tyylejä: donjuanistista etsintää, peräkkäissuhteita, rinnakkaissuhteita ja yhden suuren rakkauden idealisointia. Kirjoittajan isä ja isoisä olivat epäonnistuneet suuren rakkauden tavoittelussa. Kertojalla on teknillinen ammattikoulutus ja hän toimii keskikokoisen yrityksen tuotantopäällikkönä. Hänellä on ollut vakavia alkoholiongelmia, joiden takia hän joutui jopa vankilaan ajettuaan humalassa autolla pienen lapsen yli. Mutta tässä keskitymme hänen sukupuoli- ja rakkauselämäänsä.

Kertoja syntyi juuri ennen sotaa. Hän menetti äitinsä viisivuotiaana kun hänen vanhempansa erosivat äidin uskottomuuden takia. Pojan isä oli vannonut ettei koskaan jättäisi lapsiaan kuten hänen isänsä oli tehnyt ja otti lapset väkipakolla huostaansa eron jälkeen. Isä meni myöhemmin uudelleen naimisiin ja pojalla oli melko hyvä suhde äitipuoleensa. Tämä suhde kuitenkin huononi kun kertoja aloitti sukupuolisuhteen 12 vuotta vanhemman naisen kanssa. Avioliitto tämän naisen kanssa päättyi kun mies tuli toivottoman mustasukkaiseksi naisen aikaisempien rakkaussuhteiden vuoksi ja nainen taas miehen työtoverien takia. Kirjoittajan seuraava avioliitto on kerrottavaksi vieläkin vaikeampi: siitä kirjoittaminen sattuu edelleen. Pariskunta sai lapsen, säästi asuntoa varten mutta miehellä oli alkoholiongelmia. Yhteiset asuntosäästöt olivat lopulta ainoa puolisoita yhdistävä tekijä.

Sen jälkeen seuraa sarja Anja-nimisiä naisia, joista kolmas on jo pitkään ollut kertojan vakituinen elämänkumppani. Mutta näiden suhteiden aikana miehellä on ollut monia muitakin sukupuolisuhteita. Uuden suhteen alkua on yleensä edeltänyt promiskuiteettinen vaihe (satoja naisia) tai pitkähkö rinnakkaissuhdekausi. Anja numero kaksi oli paljon nuorempi kuin kertoja. Tämä Anja jätti miehen suuren ikäeron vuoksi ja myös sen takia, että mies ei halunnut jakaa nuoren naisen elämäntyyliä. Anja numero kolme näyttää olevan suhteellisen pysyvä vaimo ja on saanut kertojan lopettamaan alkoholinkäytön ja tupakoinnin. Mies ei ole

tällä hetkellä kovin kiinnostunut seksistä eikä harkitse avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ryhtymistä vaan haluaa keskittyä avioliittoonsa. Hän toivoo ja uskoo että hän vihdoin vähän yli viisikymmenvuotiaana on asettunut “aikuiseen” elämään.

Kiinnostavana ainesosana tässä kertomuksessa on miehen ajautuminen jatkuvasti uusiin perhetilanteisiin. Kaikki suhteet tuovat mukanaan uusia perheenjäseniä ja rikkovat vakiintuneita vanhoja suhteita. Tarinassa tulee vahvasti esiin alkoholin, väkivallan ja mustasukkaisuuden kytkeytyminen rakkauteen. Siinä kerrotaan myös pitkistä ja kärsivällisistä pyrkimyksistä säilyttää rakkaus. Elämäkertaan sisältyy useita “normaaleja” tarinoita; se on siinä mielessä varsin poikkeuksellinen.

Virolainen tarina

Virolaismiesten seksuaalielämäkerrat keskittyvät erittäin usein rinnakkaissuhteisiin, joissa ei ole paljoakaan romantiikkaa ja joihin liittyy usein alkoholi- ja asunto-ongelmia. Monissa eestiläistarinoissa näkyy selkeä yhteys yhtäältä sosiaalisten ja taloudellisten olojen ja toisaalta rakkauden ja seksin välillä, edellyttäväthän viimeksi mainitut yleensä jonkinlaista pysyvyyttä, turvallisuutta ja mukavuutta elämässä. Monissa eestiläistarinoissa syntipukkeina ovat seksuaalisesti passiiviset vaimot ja irstaat “toiset naiset”, jotka haluavat harrastaa seksiä naimisissa olevien miesten kanssa.

Eräs vuonna 1933 syntynyt virolaismies joutui vuonna 1951 synnyinperheensä kanssa elinkautiseen maanpakoon Siperiaan. Kolhoosissa eläessään kertoja sattui leikkaamaan ankaralta veronkerääjältä korvan ja hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan, josta hän vapautui jo puolentoista vuoden kuluttua. Palattuaan Viroon hänellä oli 21-vuotiaana elämänsä ensimmäinen yhdyntä kymmenen vuotta vanhemman naisen kanssa. Hänellä oli monia sukupuolikumppaneita, jotka sanoivat hänelle, että hän on seksuaalisesti taitava ja vahva ja joista jotkut jopa viettelivät hänet. Kertoja avioitui 24-vuotiaana ja sai kolme lasta. Hänen vaimonsa oli kaunis, mutta seksuaalisesti ujo. “Olin tyhmä kun en nuorena tiennyt miten saada hänen kellonsa soimaan.” Mies syyttää itseään siitä, että ei opettanut vaimoaan paremmaksi seksikumppaniksi. Tyytymättömyys avioseksiin sai hänet etsimään muita suhteita. Epäröimättä hän myöntää: “Olen ollut uskoton koko avioliittoni ajan, olin seksuaalisesti hyvin aktiivinen. En kuitenkaan ole koskaan jättänyt vaimoani seksuaalisesti nälkäiseksi vaikka tapailin muitakin naisia. Pystyin aina tyydyttämään häntäkin. Monet miehet sanovat, etteivät he saa sitä seisomaan satunnaisjuttujen jälkeen, mutta minulla ei ole koskaan ollut sellaista pulmaa. Olen harrastanut niin paljon seksiä etten edes halua ajatella mitä rangaistuksia näistä synneistä minulla on varastossa.”

Tämä tehtaantyöntekijämies vietti usein lomia neuvostokylpylöissä kumppaneinaan nuoria kauniita naisia, joilla ei ollut seksipartnereita sukupuolen mukaan eriytyneissä suunnattoman suurissa tekstiilitehdasyhdyskunnissa, missä “naisten oli maksettava siitä [seksistä]”.

Elämäkerran kirjoittaja kaljuuntui kokonaan 38-vuotiaana, mutta naiset pitivät edelleen hänestä “Viekoittelin naisia nuoremmilta miehiltä. Ihmettelen tunnistavatko naiset jotenkin seksikkäät miehet.”

Tällä energisellä miehellä oli kolme työtä. Neljäs ammatti oli vodkan juominen ja viides - seksi. Hän nukkui vain neljä viisi tuntia vuorokaudessa jatkaen tällaista elämää 15 vuotta. “Minulla on tunne että sitten kun en enää kykene harjoittamaan seksiä, elämäni on ohi. En tiedä olenko sairas vai epänormaali, mutta seksi on ainoa asia joka on säilyttänyt elämäni ja terveyteni.”

Mies ei ole eronnut vaimostaan, mutta puolisot asuvat erillään. Vaimolla on yhden huoneen asunto, jossa on puhelin. Kertoja tähdentää, että vaimo on hyvä ja siisti nainen. “Hänen ainoa vikansa on rahanahneus. Tein paljon työtä ... joten meiltä ei puuttunut rahaa, mutta sitä ei koskaan ollut hänelle tarpeeksi.” Vaimo ei suostunut yhdyntään kun mies oli juonut alkoholia, mutta ei vastustellut tätä kun mies antoi hänelle kymmenen ruplaa.

Tämä pitkässä aviosuhteessa elävä mies tähdentää seksuaalielämäkerrassaan sitä, että hän on pystynyt sukupuoliyhteyteen vaimonsa kanssa huolimatta sivusuhteistaan. Sukupuolisen kyvykkyyden osoittaminen myös aviosuhteessa vähentänee pettäjän syyllisyydentunteita. Helposti tarjolla olevat mahdollisuudet rinnakkaissuhteisiin legitimoivat paitsi tämän tarinan kirjoittajan, myös monien muiden virolaismiesten uskottomuutta.

Pietarilainen tarina

Seksuaalielämäkertansa kirjoittaneista neljästätoista pietarilaismiehestä kokonaista kaksitoista kertoi rinnakkaissuhteista. Kahdesta muusta toinen on onnellinen neljännen vaimonsa kanssa ja toinen elää pitkästyttävässä ja elähtäneessä suhteessa. Tulos viitannee ennen kaikkea siihen, minkä tyyppiset miehet arvelivat elämäkertansa sopivan tämänkaltaiseen sukupuolielämää koskevaan kirjoituskilpailuun. Rinnakkaissuhteet ovat kuitenkin melko harvojen pietarilaismiesten pääasiallinen rakkaustarinatyyppi (taulukko 2). Tilastolliset vertailut (Haavio-Mannila ja Rotkirch 1997) osoittavat, että vaikka venäläisillä miehillä on ollut vähemmän sukupuolikumppaneita kuin suomalaismiehillä, heistä useammilla on ollut rinnakkaissuhteita. Pietarilaismiehet hyväksyvät myös erittäin yleisesti aviomiehen mutta eivät aviovaimon tilapäisiä syrjähyppyjä. Suomessa miehet ja naiset tuomitsevat sekä aviomiehen että aviovaimon satunnaisen uskottomuuden (samalla lailla kuin pietarilaisnaiset).

Omaelämäkerrat vahvistavat näkemystä rinnakkaissuhteista monien venäläismiesten elämäntapana - hyväksyttävänä ja tyydyttävänä elämäntyylinä. Vain vähemmistö heistä tuntee omaelämäkerrassaan tarvetta perustella avioliiton ulkopuolisia suhteitaan. Näissä tapauksissa avioliitto kuvataan joko väljähtyneeksi tai sitten tunnesuhteiltaan kiinteäksi mutta sukupuolielämältään epätyydyttäväksi. Jälkimmäisestä tilanteesta syytetään puritaanista neuvostokulttuuria, jossa seksikasvatusta ja -tietoa ei ollut saatavilla.

Tyypillinen pietarilaistarina on seuraava kuusissakymmenissä olevan sotilasupseerin seksuaalielämäkerta. Kirjoittaja tähdentää sitä kuinka hän nuorena piti Rakkautta suunnattoman tärkeänä asiana ja rakastui helposti (platonisesti) eri tyttöihin tai kauniisiin ballerinoihin, joiden hän näki esiintyvän. Hän meni naimisiin suuren rakkautensa kanssa ja ensimmäiset aviovuodet olivat täynnä seksuaalista intohimoa. Yksityisyyden puute pienessä asuinhuoneessa ja myöhemmin lapsen syntymä rapistuttivat kuitenkin sukupuolielämän. Kuusikymmenluvulla perhe sai oman asunnon ja “mahdollisuuden viettää normaalia perhe-elämää. Mutta menneisyys piti meitä vankeina. Olin saanut vääränlaisen seksuaalikasvatuksen (rakkaus on hyvää, seksi pahaa) samoin kuin vaimoni (joka ei pidä esileikeistä ja vihaa seksistä puhumista)... Niinpä ryhdyin sivusuhteisiin.”

Erään erityisen onnellisen ja intohimoisen suhteen jälkeen mies erosi lyhyeksi aikaa vaimostaan mutta ymmärsi sitten, ettei voi jättää tätä eikä poikaansa. Hän jatkoi salaa pitempiä ja lyhyempiä rinnakkaissuhteitaan mutta tunsi tarvetta niiden oikeuttamiseen:

“Olenko itse asiassa naistenmetsästäjä (babnik), jota yleisesti sanotaan pukiksi (kozel)? En kuitenkaan ole koskaan jahdannut enkä kerännyt naisia. Ainoa mitä olen aina halunnut ja mistä olen aina unelmoinut, on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta kävi niin, että perheessäni, kotonani en löytänyt rakkautta.” Nykyinen suhde vaimoon “ei ole kovin hyvä, ellen sanoisi sen olevan viheliäinen. Vieraantumista. Kummallakin on oma elämänsä.” Tämä mies motivoi käyttäytymistään vetoamalla biologisiin vietteihin ja hienotunteisuuteen, jota hän noudattaa rakkausjutuissaan.

Kahdessa muussa elämäkerrassa (yhden niistä kirjoitti eliittiympäristössä elävä professori, toisen erittäin köyhästä ympäristöstä lähtöisin oleva taksinkuljettaja) molemmat puolisot ovat “jahtaajia ja keräilijöitä”. Heillä on useita enemmän tai vähemmän avoimia rinnakkaissuhteita eikä uskollisuus ole keskeinen kiistakysymys. Varsinkaan nuoret miehet eivät pidä tarpeellisena perustella uskottomuuttaan (ainakaan tämän kilpailun yhteydessä). Päinvastoin, he kirjoittavat tuskin mitään vaimostaan ja mahdollisista lapsistaan.

Ilmeisesti avioliitto elämäntyylinä sopii näille venäläisille kertojille. Vaikka he ovat tyytymättömiä elähtäneeseen liittoonsa, he pitävät siinä elämistä parempana kuin eroamista. Itse asiassa ne miehet, joilla ei ole vakituista seksikumppania, valittavat elämänsä kurjuutta, eivät ne joilla on useita partnereita. Kertomuksista tulee esille, että aloitteen mahdolliseen avioeroon tekee yleensä joku asianosaisista naisista. Tähän on kolme ilmeistä syytä: Ensimmäinen on kulttuurinen malli - Pietarissa miesten uskottomuus on esikuvallista siinä mielessä että se hyväksytään yleisesti ja miehet ovat myös käytännössä usein uskottomia liittämättä rinnakkaissuhteitaan, kuten edellä lainattu suomalainen elämäkerrankirjoittaja, pysyvän yksiavioisen rakkauden etsintään. Toinen syy on Pietarin yleinen ilme elämäntavaltaan liberaalina metropolina. Kolmas syy on kaupungille tunnusomainen miespula, mikä tarjoaa miehille monia tilaisuuksia löytää sekä vaimoja että rakastajia.

Päätelmiä ja jatko-olettamuksia

Seksuaalisuutta ja rakkautta koskevat käsikirjoitukset, kartat ja mallit poikkeavat toisistaan Suomessa, Virossa ja Pietarissa. Kyselyjen mukaan pietarilaisilla on paljon enemmän avioeroja ja rinnakkaissuhteita kuin Suomen kaupunkilaisilla. Niinpä ei ole yllätys, että pietarilaisissa ja virolaisissa seksuaalielämäntarinoissa naimisissa oleminen ei yleensä estä muihin ihmisiin kohdistuvia romanttisia rakkauden tunteita eikä aviosuhteen ulkopuolisia seksuaalisuhteita.

Suomalaisissa seksuaalielämäkerroissa tähdennetään melko maanläheistä kumppanuusrakkautta, johon kuuluu fyysinen täyttymys. Suomessa promiskuiteettinen käyttäytyminen liittyy Suomessa usein pysyvän monogaamisen rakkauden ihannointiin ja etsintään.

Virossa miesten ja naisten roolit ovat erittäin polarisoituneet: miehet kirjoittavat seksuaalielämäkerroissaan rinnakkaissuhteista, naiset peräkkäissuhteista. Madonnan (vaimon) ja huoran (riettaan ja halukkaan toisen naisen) vastakkaisuus näyttäytyy jonkinlaisena

kulttuurisena esikuvana. Jotkut virolaiset taas ihannoivat torjuvaa, villiä rakastettuaan kuten esimerkiksi Aino Kallaksen Reigin pappi (1926) ja Sudenmorsian (1937).

Pietarissa uskottomuus on osa miesten seksuaalista elämäntyyliä. Se on miesten (mutta ei naisten) hyväksymää ja käytännössä laajalti levinnyt ilmiö, esikuva. Miehet ovat tyytyväisiä kun heillä on sekä vaimo että vaihtuvia rakastajia. Venäläisnaisten seksuaalielämäkerroissa puolestaan keskitytään varsin usein kuvaamaan yhtä ainoaa koko elämän kestänyttä rakkautta.

Pietarin metropolikulttuuri ja monet dramaattiset sosiaaliset muutokset ovat luoneet kaupunkiin seksuaalivapauden ilmapiirin huolimatta siitä, että Neuvostoliitossa ei kuusi- ja seitsemänkymmenluvuilla tapahtunut samanlaista seksuaalivallankumousta kuin monissa länsimaissa. Tulostemme perusteella esitämmekin olettamuksen, että pietarilaiset (ja mahdollisesti myös virolaiset) ovat siirtyneet suoraan sosialistisesta sukupuolijärjestelmästä - jossa edellytettiin sukupuolten muodollista tasa-arvoa koulutuksessa ja työssä, mutta samalla vaalittiin miesten ja naisten välisiä eroja seksuaalisissa ja perhesuhteissa sekä miehekkyyden ja naisellisuuden korostamista arkielämän käyttäytymisessä ja pukeutumisessa - jälkimoderniin, sukupuolten, seksuaalisten vähemmistöjen, etnisten ryhmien ym. erilaisuutta tähdentävään sukupuolijärjestelmään.

Peggy Watsonin (1997) mukaan Itä-Euroopassa ei olla löytämässä vaan vasta luomassa naisten toiseutta. Tämä johtuu siitä, että symboliset ja aineelliset edut alkavat siellä vasta nyt polarisoitua sukupuolen mukaan. Itäeurooppalaiset eivät ole käyneet läpi Pohjoismaissa 1960-luvulta asti vallinnutta tasa-arvoa ja sukupuolineutraalisuutta korostavaa modernin sukupuolipolitiikan vaihetta, jonka virikkeenä oli naisten poissulkeminen poliittisista ja

taloudellisista valta-asemista. Itä-Euroopassa todellista valtaa ei ollut kommunismin aikana juuri kenelläkään.

Lähteet

Francoeur, Robert T. (1990): Becoming a Sexual Person (2nd edition). New York: Macmillan.

Gronow, Jukka, Elina Haavio-Mannila, Markku Kivinen,, Markku Lonkila and Anna Rotkirch (1997): Cultural Inertia and Social Change in Russia. University of Helsinki, Department of Sociology (moniste).

Haavio-Mannila, Elina and J.P. Roos (1998): Pidättyvyyden polven naisten ja miesten rakkaustyylejä. Teoksessa Matti Hyvärinen, Eeva Peltonen ja Anni Vilkko (toim.) Liikkuvat erot. Sukupuoli elämäkertatutkimuksessa. Tampere: Vastapaino, 239-272.

Haavio-Mannila, Elina and J.P. Roos (1999): Love stories in sexual autobiographies. Teoksessa Ruthellen Josselson and Amia Lieblich (eds) Making Meaning of Narratives. Narrative Studies on Lives 6. Sage, 239-282.

Haavio-Mannila, Elina, J.P. Roos and Anna Rotkirch (1998): Types of Love and Male Infidelity in Finnish, Estonian and Russian Autobiographies. Paper presented at the 14th World Congress of International Sociological Association, Montreal, July 26 - August 1.

Haavio-Mannila, Elina and Anna Rotkirch (1997): Generational and gender differences in sexual life in St. Peterburg and urban Finland. Helsinki: Yearbook of Population Research in Finland XXXIV, Helsinki: The Population Research Institute, 133-160.

Haavio-Mannila, Elina ja Tiit, Ene (1981): Opiskelijoiden avioliittoihanteista Tartossa ja Helsingissä. Sosiologia 18:187-193.

Kallas, Aino (1926): Reigin pappi. Helsinki: Otava.

Kallas, Aino (1937): Sudenmorsian. Helsinki: Otava.

Kon, Igor (1995): The Sexual Revolution in Russia. New York: The Free Press.

Kontula, Osmo (1991): Sukupuolielämän aloittamisen yhteiskunnallisista ehdoista. Helsinki: Sosiaali- ja Terveyshallitus, tutkimuksia 14. Valtion painatuskeskus.

Kontula, Osmo ja Elina Haavio-Mannila (1993): Suomalainen seksi. Helsinki: WSOY.

Kontula, Osmo ja Elina Haavio-Mannila (1997): Intohimon hetkiä. Seksuaalisen läheisyyden kaipuu ja täyttymys omaelämäkertojen kuvaamana Helsinki: WSOY.

Money, John (1993): Lovemaps. Buffalo, New York: Prometheus.

Murray, Colleen I. and Geoffrey K. Leigh (1995). Families and sexuality. Teoksessa Day, Randal D., Gilbert, Kathleen R., Barbara H. Settles and Wesley R. Burr (eds) Research and Theory in Family Science. Pacific Grove: Brooks/Cole Publishing Company, 186-204.

Reiss, Ira (1976): Family Systems in America (2^nd ed). Hinsdale, Illinois: The Dryden Press.

Rotkirch, Anna (1998): "I'm a typical woman - a variation on the norm'". Depictions of exemplary Soviet family life in autobiographies from St Petersburg. Paper presented at the Comparative Women's History Workshop, Department of History, University of Minnesota, April 7.

Simon, William and John S. Cagnon (1987): Sexual scripts: Permanence and change”. Archives of Sexual Behavior 15:2, 97-120.

Watson, Peggy (1997): Civil society and the politics of difference in Eastern Europe”. Teoksessa Joan W. Scott, Cora Kaplan and Debra Keats (eds) Transitions, Environments Translations - Feminisms in International Politics. London: Routledge.

class=Section7>