|
. |
J P Roos Tietoa
älykkyyskeskusteluun. Kommentti
Aikalaisen älykkyysteemanumeroon 11.2008
Tampereen
yliopiston tiedelehden Aikalaisen voisi edellyttää
vähintääkin käyttävän
yliopiston tarjoamaa parasta asiantuntemusta hyväkseen kun
siinä arvioidaan
yliopiston oman emerituksen kirjaa. Googlasin Sami Simolan ja kävi
ilmi että
hän on yleisen kirjallisuustieteen tohtoriopiskelija (haaveilee
pääsystä
Hesarin kulttuuritoimittajaksi), joka ei arvionsa perusteella
ymmärrä paljoakaan
siitä mistä Tatu Vanhanen tai minä kirjoitamme. Hän
on siis ottanut itselleen
vähän liian ison suupalan. Hänen arvioonsa ei tarvitse
tuhlata vaivaa:
todettakoon vain että hänen kannattaisi ensin opiskella
hieman peruskäsitteitä
ja tilastollista analyysiä, sekä opetella erottamaan
uskonnollisen väittelyn
tieteellisestä. Niin, ja minä en koskaan ole ollut
konstruktionisti, mutta sen
sijaan kyllä suhtautunut normaalisosiologin tavoin
sosiobiologiaan. Petri
Ylikoski on toisen kaliiberin kriitikko. En ole julkisesti keskustellut
hänen kanssaan, mutta hän on päässyt
esittämään erilaisia harhaanjohtavia väitteitä
nimettömänä refereenä (vrt. Raatikais-keskustelu).
Tällä kertaa hän arvioi minua Aikalaisessa, mutta
uskaltautuu alueelle, josta
ei tiedä kovinkaan paljoa eli juuri älykkyystutkimukseen.
Hänen argumenttinsa
ovat yllättävän heppoisia. Ja osittain ne osoittavat
juuri sitä, mistä hän syyttää
minua, eli huonoa evoluutioteorian ymmärrystä. Itse olen
jonkin verran
tutustunut Ylikosken julkisiin kirjoituksiin ja hänen tulossa
olevan
evoluutioteoreettisen kirjansa käsikirjoitukseen ja
keskustellutkin hänen
kanssaan, joten voin ilman muuta todeta, että Ylikoski on
teknisesti perehtynyt
evoluutioteoriaan ja osaa sen suomenkielisen terminologian paljon
paremmin kuin
minä. Hän suhtautuu myös positiivisesti biologian ja
yhteiskuntatieteiden
välisten yhteyksien vahvistamiseen. Tämä on hieno juttu.
Mutta Ylikosken
ongelma on – päin vastoin kuin sosiologeilla – että hän
haluaa saivarrella ja
osoittaa ylivertaista tietämystään. En oikein
ymmärrä sitä miksi Ylikoski on
vaivautunut kirjoittamaan kokonaisen kirjan aiheesta, josta hän ei
halua, että
yhteiskuntatieteilijät kiinnostuvat. Ylikosken
väitteistä: Toisin kuin
Ylikoski väittää, älykkyyskeskustelu ON sekä
tabu että äärimmäisen arka aihe.
Kun kirjoitin myönteisen arvion Lynnin ja Vanhasen kirjasta
Sosiologia-lehteen,
niin sain paitsi suoraa, aivan mahdotonta palautetta (esim. Vesa
Puuronen) myös
sellaista keskustelua verkossa, joka oli hiuksia nostattavaa ja sotki
kaikki
puurot ja vellit. Minua syytettiin aivan
mielikuvituksellisista asioista, kuten vaikkapa adoptoitujen lasten
syyllistämisestä. Tieteenfilosofina Ylikoski olisi hyvin
voinut puuttua tähän
keskusteluun! Tietysti on niin, että jos ”älykkyystutkija”
pyrkii kumoamaan
tähänastisen ÄO-tutkimuksen keskeiset saavutukset:
yleisälykkyyden,
väestöryhmien älykkyyserot, älykkyyden
periytyvyyden, kasvatuksen vähäisen
vaikutuksen, niin silloin hänelle ei tule mitään
ongelmia. Älykkyyden
perinnöllisyys tarkoittaa Ylikosken
mukaan, että se ei ole evoluutioteoreettisesti
selitettävissä, koska
luonnonvalinta karsii juuri perinnöllistä vaihtelua.
Tämä on huolimaton
yksinkertaistus: on totta että esimerkiksi ihmisellä on
yleensä kymmenen sormea
ja vaihtelu on vähäistä, mutta ominaisuuksissa joihin
kohdistuu vaikkapa
seksuaalivalintaa, eroja muodostuu ja ne säilyvät,
vieläpä niin että erot
voivat olla huomattavia. Ja luonnonvalinnallakin on iso
määrä vaihtoehtoja,
joista vaihtelun karsinta on vain yksi. Älykkys on ominaisuus
johon kohdistuu
paitsi luonnonvalintaa myös seksuaalista valintaa.
Tässäkin on taas tabueroja:
kukaan ei kiistä että vaikkapa musikaalisuudessa (joka on
perinnöllistä) on
isoja eroja ja että musikaalisuudella on vaikutusta, mutta
älykkyydestä
puhuttaessa tilanne on toinen. Seksuaalivalinnan
lisäksi Ylikoski on myös sokea, niin kuin eräissä
aikaisemmissa keskusteluissamme,
ympäristön moninaiselle vaikutukselle luonnonvalinnan
prosessissa. Homo sapiens
sapiensin keskeinen lajiominaisuus on
ylivertainen älykkyys eli kyky sopeutua erilaisiin
ympäristöihin. Älykkyyden
nykyinen tiedeyhteisön käyttämä
määritelmä on, että se on kykyä oppia nopeasti
ja ratkaista monimutkaisia, (ratkaisijalle) ennestään
tuntemattomia ongelmia.
Nämä ongelmat voivat olla hyvin erilaisia, mutta ne
liittyvät usein ympäristön
muutoksiin. Eri homo-lajien
älykkyyden evoluutio on tapahtunut miljoonien vuosien
aikana ja se on ollut sopeutumista erilaisiin, monimutkaistuviin
ympäristöihin.
Käyttäytymiseltään moderni ihminen on taas noin
100 000 vuotta vanha. Tänä
aikana älykkyyden evoluutio on ollut
vähäisempää mutta sitä on tapahtunut.
Aivomme kehittyvät edelleen, mikä vaikuttaa älykkyyteen.
Älykkyyserot ovat
syntyneet siis paitsi seksuaalivalinnan niin myös
ympäristöerojen
vaikutuksesta. Älykkyys itsessään on normaalijakautunut,
eli valtava enemmistö
ihmisistä on käytännössä suurin piirtein
yhtä älykkäitä. Älykkyyden
poikkeamilla varsinkin korkeamman älykkyyden suuntaan on ollut ja
on iso
merkitys ihmiskunnan kehityksessä. Yksilöistä lasketun
keskiarvon merkitys
yhteisölle on seuraava: jo viiden pisteen keskiarvoero merkitsee
että
huippuälykkäitä on korkeamman keskiarvon
ryhmässä dramaattisesti enemmän.
Kaikki puhe huippuyliopistoista, huippututkimuksesta jne on
olennaisesti
puhetta valikoitujen huippuälykkäiden ihmisten muodostamista
ryhmistä, jotka
tuottavat merkittävää tietoa. Juuri siksi on niin
omituista että yliopistoissa
älykkyys on tabu, ja Ylikoskenkin täytyy nähdä
paljon (turhaa) vaivaa
älykkyyden vähättelemiseksi. Älykkyys on takuulla
merkittävä selittäjä, jota
vain ei uskalleta käyttää (tai puhua siitä oikealla
nimellä). Mainittakoon
että
Markus Jokela on jo kauan sitten – älykkäänä
tutkijana – ymmärtänyt että hänen
esimerkkinsä kymmenvuotiaiden lasten pituuden ja älykkyyden
suhteesta oli
pahasti harhaanjohtava. Jokainen tutkija tietää että
kausaalisia väitteitä ei
voi esittää pelkästään korrelaatioiden
perusteella. Mutta toisaalta hän tietää
että irrelevantit yhteydet voi poistaa muilla perusteilla,
esimerkiksi
katsomalla löytyykö lasten keskipituudelle jotain muuta
selitystä, joka tekee
yhteyden ymmärrettäväksi. Ja sellainenhan löytyy.
Sinänsä pituus on kiinnostava
esimerkki: se on ”moraalisesti” neutraali, se jakautuu normaalisti,
kansojen
väliset pituuserot ovat huomattavat, siihen vaikuttavat sekä
ympäristö että
geenit, ja taloudellinen kehitys vaikuttaa vahvasti kausaalisesti
pituuteen,
paremman ruokavalion yms. kautta. Toisaalta tiedetään
myös, että pituudella on
selvä menestymisefekti: pitempiä arvostetaan, mutta
pätkätkin saattavat pärjätä
hyvin. Lyhyet poliitikot mielellään pyrkivät
piilottamaan lyhyytensä. Kukaan ei
kuitenkaan ajattele että pituudella ja kyvykkyydellä olisi
jokin suora yhteys. Sitten Ylikosken
toiseen ”painavaan” vastaväitteeseen: että ihmisluonnon
käsitettä ei saa
käyttää kevyesti koska siihen sotkeutuu niin paljon
arvottavia merkityksiä. Älykkyyskeskustelun
ongelmahan on se, että lukemattomat tutkijat tekevät saman
kuin Ylikoski:
sotkevat arvot ja tosiasiat silloin kuin ne pitäisi ja ne voidaan
erottaa
toisistaan. Se että on kiinnostunut älykkyydestä, ei
tarkoita että on rasisti
ja vastustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Jotkut
epäilemättä tulkitsevat
älykkyystutkimuksen tuloksia näinkin, mutta esimerkiksi ne
jotka haluavat
väittää älykkyystutkimuksen osoittavan
länsimaisen, valkoisen rodun ylemmyyden,
ovat pettyneet, koska korkeimmat älykkyyskeskiarvot
löytyvät aivan muualta kuin
vaikkapa Saksasta (Kiina, Taiwan, Singapore, Japani).
Älykkyydellä on myös selkeä yhteys
vaikkapa
terveyteen, niin että älykkyydestä on kyllä suurta
hyötyä ihmiselle monissa
suhteissa. Linda Gottfredson on jopa esittänyt kiintoisan
hypoteesin, että
älykkyyden kehitys perustuu älykkäiden parempaan kykyyn
välttää onnettomuuksia
(tämäkin on muuten esitetty tunnetussa alan
refereelehdessä, jota Ylikoski ei
tunne). Itse olen sitä mieltä, että on hyvä kun
ihmisluonto on päästetty
pannasta, johon se on ollut tuomittuna jo 50 vuotta. Tässä
suhteessa
evoluutiopsykologian merkitys on ollut huomattava. Kolmas Ylikosken
kohta
on se, että ei saisi esittää (edes) hypoteeseja
julkisuudessa ennen kuin
tiedeyhteisö on käynyt niistä keskustelua.
Tässä Ylikoski osoittaa pahiten
tietämättömyytensä.
Evoluutio ihmistieteissä on aihe josta on olemassa paljon
tieteellisiä lehtiä,
paljon tieteellistä keskustelua, erittäin elinvoimainen ja
laadukas tiedeyhteisö.
Ylikoski voisi kertoa, missä on esitetty popularisoituja
tutkimustuloksia ilman
että tämä yhteisö olisi ensin käsitellyt
niitä. Itse asiassa epäilen että
Ylikoski ei yksinkertaisesti tunne tätä taustakeskustelua. Hän tuntee
vain
sen yhteiskuntatieteilijöiden ja tieteenfilosofien oman
tiedeyhteisön joka
sulkee silmänsä ja korvansa evoluutioteorialta ja uskoo
voivansa esittää
järjettömiä väitteitä älykkyydestä,
evoluutiosta ym. puhtaan tietämättömyyden
pohjalta, niin kuin Simola. Tämän tiedeyhteisön
piirissä ei
evoluutioteoreettinen keskustelu ole ollut kovin tarkoituksenmukaista
tai
hyödyllistä. Tilanne on kuitenkin ilahduttavasti muuttumassa,
ja on
valitettavaa että Ylikoski yrittää tässä
kääntää kehityksen pyörää
taaksepäin,
esittämällä vastaväitteitä, jotka
tietämättömien sosiologien silmissä tuottavat
johtopäätöksen: evoluutioteoriasta ei ole sosiologian
apuvälineeksi. Sama
koskee älykkyystutkimusta, jolla silläkin on hyvin
elinvoimainen tieteellinen
yhteisö, joka on paljon pätevämpi arvioimaan
tutkimustuloksia kuin Ylikoski. En ryhdy
tässä puolustamaan
Tatu Vanhasta, vaikka Ylikoski esittää hänen suhteensa
aivan vääriä väitteitä.Vanhanen
on kyllä vertailevan älykkyystutkijayhteisön
keskeisiä tekijöitä maailmassa ja
hänet varmasti muistetaan pitempään kuin poikansa. On
totta, että Vanhasen
panos evoluutioteorian hyödyntämisessä on
vähäisempi kuin älykkyystutkimuksessa,
mutta varmasti isompi kuin Ylikosken koskaan tulee olemaan. Ymmärrän
asian
niin että Aikalainen on jonkinlainen Tampereen yliopiston
tutkimusta
laajemmalle yleisölle esittelevä lehti. Tässä
tapauksessa numeron teema on mielestäni
ollut pahasti harhaanjohtava. Eritoten kun ajattelee Ylikosken puheita
siitä
mitä ”suurelle yleisölle” saa ja ei saa esittää,
niin sanoisin että ”suurelle
yleisölle” on annettu aukeaman verran harhaanjohtavaa ja
pinnallista tietoa. Tässä
lopuksi esitän muutaman kiintoisan lähteen joista käy
ilmi – paitsi se että on
olemassa oikea tiedeyhteisö joka käy tätä
keskustelua – miten pahasti Ylikoski
on iskenyt kirveensä kiveen. Seksuaalivalinta: suosittelen Geoffrey Millerin kirjaa Mating
Mind, jossa esitetään seksuaalivalinnan
perusperiaatteet ja mm. älykkyyden seksuaalivalintaan perustuva
evolutiohypoteesi Älykkyys: suosittelen luettavaksi omaa arvosteluani
Lynnin
ja Vanhasen kirjasta Sosiologia-lehdessä sekä Linda S.
Gottfredssonin mainioita
artikkeleita: Gottfredson, L. S. (2007). Innovation,
fatal accidents, and the evolution of general intelligence. In M.
J.
Roberts (Ed.), Integrating the mind: Domain general versus domain
specific
processes in higher cognition (pp. 387-425). Psychology
Press. 2007
jossa esitetään älykkyyden evoluutio
onnettomuuksien kautta-hypoteesi. Jälkimmäisella on se etu
puhtaaseen
seksuaalivalintahypoteesiin, että se selittää miten
älykkyyden evoluutio on
alkanut Toisessa
artikkelissa Gottfredsson esittää taas kuinka älykkyys
selittää kiistattomasti
terveyttä ja pitkäikäisyyttä (Linda S.Gottfredson-
Ian Dreary: Intelligence
predicts health and longevity, but why? Current directions in
Psychological
science, 2004, Vol 13:1): Gottfredsonin julkaisut löytyvät
pääasiassa hänen
kotisivuiltaan) Kannattaa myös
tutustua allekirjoittaneen kotisivuihin (www.jproos.fi) missä
osoitan kuinka
Panu Raatikaisen
evoluutiopsykologiakritiikki (sekä Ylikosken
sitä puolustava
refereelausunto) osoittavat perustavan laatuista
tietämättömyyttä
evoluutioteoriasta ja sen soveltamisesta ihmisyhteisöihin. Ja lopuksi
suosittelen tutustumista Heiner
Rindermannin artikkeliin European Journal of
Personality-lehdessä
(21(2007):667-706)
jossa osoitetaan että PISA-aineistot ovat lähes
täydellisessä korrelaatiossa
samoja maita koskevien älykkyystutkimusten kanssa. Koska ko.
tutkimukset ovat
taatusti toisistaan riippumattomia, niin nämä korrelaatiot
ovat erittäin
kiinnostavia. Seuraava kysymys kuuluukin: kumpi mahtaa olla kumman
selittäjä:
15-vuotiaiden PISA-mitatut koulussa opitut taidot vaiko saman maan
väestön
älykkyys (joka siis määritellään mm. kyvyksi
oppia uusia asioita). Viitteet: Gottfredson,
L. S. (2007). Innovation,
fatal accidents, and the evolution of general intelligence. In M.
J.
Roberts (Ed.), Integrating the mind: Domain general versus domain
specific
processes in higher cognition (pp. 387-425). Psychology
Press. Linda
S.Gottfredson- Ian Dreary:
Intelligence predicts health and longevity, but why? Current directions
in
Psychological science, 2004, Vol 13:1 Geoffrey
Miller (2000): The Mating
mind: How sexual selection shaped the Evolution of Human Nature.
Doubleday Heiner
Rindermann(2007): The g-Factor of International
Cognitive Ability Comparisons: The Homogeneity of Results in J P Roos: Lynn-Vanhanen:
IQ and Human development, Sosiologia 3.2007, 233-239 J P Roos: Evoluutiopsykologia ja Panu Raatikainen (www.jproos.fi) |