Jakeluhäiriö – palautetaan lähettäjälle avaamattomana

Tämä osio vastaa sivuston puolikosteasta osuudesta. Kirjoitukset on rääpitty kasaan huuli poskessa ja kieli keskellä kämmentä, joten kenenkään ei tarvitse loukkaantua. Mutta saa tietysti, jos tykkää sellaisesta. Palataan aasiaan, niin kuin me uralistit voisimme minusta ihan hyvin jo vähitellen alkaa sanoa.

VAROITUS: Tämä jupina on provokaatiota.

Tämän sivuston kirjoituksista on käynyt ilmi muudan huolestuttava seikka: kieltä tutkii yhä kasvava joukko tutkijoita, jotka eivät tiedä riittävästi siitä kielen tasosta jota tutkivat. (Ei, en viittaa tällä kertaa itseeni.) Tämä koskee erityisesti ns. alkuperätutkijoita, kielen osalta siis kantauralin tasoa: sen puhuma-aluetta ja ajoitusta sekä kontakteja muita kieliä puhuviin väestöihin. Helposti ajatellaan, että sen kuin vain lukaisee muutaman arkeologisen teoksen ja pari geeniartikkelia ja sitten vain uralilaisen "alkukodin" kimppuun.

Hetkinen, muuten, kannattaisikohan siihen kieleenkin tutustua? Olisihan jokseenkin kummallista ryhtyä esittämään uusia teorioita kantakielen puhuma-alueesta ilman että edes tuntee vallitsevaa teoriaa tukevia argumentteja, saati että osaisi kumota niitä ja esittää tilalle pätevämpiä perusteluja.

Kielentutkimuksen kenttä on nimittäin niin laaja, ettei yhden erikoisalan asiantuntija välttämättä automaattisesti tiedä kaikkea olennaista toiselta alalta. Tarvitaan siis perehtymistä kyseisen kielen tason yleisiin lainalaisuuksiin ja menetelmiin – niin nöyryyttävältä kuin vaikkapa professorista saattaakin tuntua etsiä varmistusta jonkin toisen erikoisalan aivan alkeisiin liittyvään asiaan.

Ilman muuta kannattaisi ottaa selvää asioista jo ennen kuin möläyttää jotain, koska muuten jää osapuilleen kaksi vaihtoehtoa: takoa otsansa punaiseksi "voerähmää" hokien ja sulkeutua luostariin katumusharjoituksia suorittamaan, tai sulkea silmänsä, korvansa ja aivonsa palautteelta ja uskotella itselleen, ettei mitään mokaa ole tapahtunutkaan vaan että kriitikot vain eivät ole ymmärtäneet koko asiaa riittävän syvällisesti.

Lahjakkaimmat tapaukset muuten pystyvät ylläpitämään jälkimmäistä käytösmallia kymmeniä vuosia. Kyse saattaa tosin olla myös diagnosoitavissa olevasta seikasta: magnesiumin puutteesta ja siitä johtuvasta antagonistin, tässä tapauksessa kalsiumin, liiallisesta kertymisestä kupoliin.

Mutta mitä tiedeyhteisö voi tehdä, jos tarjottu kriittinen argumentaatio ei koskaan selviä sisäjakeluun saakka? Jos tutkija puuskuttaa eteenpäin valitsemansa ojan pohjalla sokeana ja kuurona kaikelle muulle? Myy suurelle yleisölle kirjojaan uskotellen niitä tieteellisiksi?

Keinot ovat todellakin vähissä. Jälkiehkäisypilleriä ei tällä alalla ole käytössä. Sen sijaan ennaltaehkäisyyn kannattaisi yrittää panostaa. Ehdotan täten tutkimusajokorttia.

Saattaa aluksi kuulosta vitsiltä, mutta niin kuulosti jokin aika sitten mopokorttikin. Ja ATK-ajokortti. Elämme lisenssien ja ajokorttien luvattua aikaa, ja uskoakseni siinä sivussa menisi hyvin myös tutkimusajokortti.

Ei tämäkään tietysti kaikkia ongelmia ratkaise: tutkija saattaa löytää ulkopuolisen kustantajan, jota ei hetkauta sanoman tieteellinen perustelluisuus. Mutta jotain on tehtävä, tai ollaan pian tilanteessa, jossa pahimmassa tapauksessa jo seuraava sukupolvi "kielentutkijoita" uskoo, että termi "nollapersoona" viittaa Bondiin – James Bondiin – ja "agenttipartisiippi" johonkuhun toiseen Hänen Majesteettinsa Salaisen Palvelun kokouksen osallistujaan.