Alkusanat
Tällä sivulla käsittelen suomalaisten alkuperää, siitä viime vuosina esitettyjä
mielikuvituksellisia teorioita ja niiden kritiikkiä. Olen kirjoittanut yleistajuisesti
tarjotakseni eri tieteenaloja tuntemattomallekin lukijalle mahdollisuuden ymmärtää,
mistä keskustelussa on kyse.
Alkuperää tutkivat tieteenalat ovat ajautuneet liian kauas kansasta - tästä
todistuksena voidaan pitää niitä mielikuvituksellisia puoli- tai jopa epätieteellisiä käsityksiä,
jotka pyrkivät tunkeutumaan tieteen ja kansan (eli "suuren yleisön") väliin.
Toisaalta taas
se seikka, että jonkin toisen alan arvostetut tutkijat ryhtyvät harrastelijapohjalta (eli
tutustumatta riittävästi alkuperätutkimuksen tieteenaloihin, perusteisiin ja menetelmiin)
tarjoilemaan kansalle "vallankumouksellisia" näkemyksiään, todistaa että tieteenalat
ovat ajautuneet kauas jopa toisista tieteenaloista.
Syynä tällaiseen etääntymiseen on mitä ilmeisimmin se, että yleistajuisen, selkeän
ja perusteellisen tekstin kirjoittaminen on paljon vaativampi urakka kuin oman
tieteenalan asiantuntijoille kirjoittaminen.
Vaikeus ei synny siitä, että kansa olisi tai sitä pidettäisiin tyhmänä, vaan siitä,
että kirjoittajan olisi purettava koodi eli avattava kaikki ne termit, jotka
korvaavat vähintään yhden virkkeen ja parhaimmillaan jopa kokonaisen luvun.
Eli siinä missä kollegoille
kirjoitetaan yhden sanan luonnehdinta, on kansalle selitettävä tarkoin käsitteen
merkityssisältö sekä kaikki ne päällekkäin kerrostuneet tutkimushistorialliset
taustaoletukset, jotka käytetty termi myös sisältää. Saman alan tuntijalla on
riittävät taustatiedot ymmärtää tämä kaikki yhdestä sanasta, mutta kansalta
ja muiden tieteenalojen edustajilta tällaiset taustatiedot puuttuvat, kuten tämän
sivuston kirjoituksista käy masentavan selvästi ilmi.
Koska kansa ja mainitunkaltaiset harrastelijatutkijat (jotka siis jollakin muulla
alalla saattavat olla mitä pätevimpiä asiantuntijoita) ymmärtävät toisiaan,
kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Samalla varsinaiset tieteelliset käsitykset jäävät
vieraiksi niin kansalle kuin näille populistisille harrastelijatutkijoillekin.
Tätä puutetta yritän tällä sivustolla osaltani korjata. Tieteellä ei ole varaa jättäytyä
ymmärrysmuurin tuolle puolen - se olisi erittäin lyhytnäköistä. Sillä mitä pidempään
epätieteellisten näkemysten annetaan esiintyä tieteellisyyden valeasussa, sitä
syvemmälle kansan tajuntaan ne uppoavat ja sitä vaikeampaa niiden kitkeminen on.
Tällä on vaikutusta myös siihen, kuinka paljon ja millaisia nuoria hakeutuu opiskelemaan
kyseisiä tieteenaloja sekä kuinka helppoa tai vaikeaa epätieteellisten käsitysten
muuttaminen näiden opiskelijoiden mielissä on. Jos aivopesu on ollut riittävän voimakasta
ja pitkäkestoista, näkemyksiä voi jo olla mahdoton muuttaa: argumentit eivät enää
mene jakeluun.
Kuinka käy tieteellisen alkuperätutkimuksen siinä vaiheessa, kun viimeinenkin
norsunluutorniinsa sulkeutunut todellinen tutkija heittää sanakirjansa lopullisesti
nurkkaan ja kun kaikki nuoremmat professuurin hakijat ovat kahlanneet omat opintonsa
läpi kyseenalaistamatta lainkaan jo äidinmaidosta imemiään epätieteellisiä ja perusteettomia
lähtökohtia?
Mielestäni jokaisella suomalaisella on oikeus
ymmärtää, mistä alkuperätutkimuksessa ja -keskustelussa todellisuudessa on kyse. Toisinaan
alkuperätutkimukseen osallistuvilla tieteenaloilla ajatellaan olevan jonkinlainen
"kansallisen tieteen" asema. Mielestäni tuo asema pitää kuitenkin ansaita
tekemällä koko alkuperäkysymyksestä todella kansallinen - tuomalla tutkimus
lähemmäksi kansaa, kansan kielelle ja kaikkien aiheesta kiinnostuneiden
kansalaisten ulottuville.
Uskon, että luettuasi tämän sivuston
- tiedät eri tieteenalojen nykytutkimuksen vallitsevan ja parhaiten
perustellun näkemyksen suomalaisten alkuperästä.
- osaat itse jossain määrin arvioida esitettyjen näkemysten tieteellisyyden tai
epätieteellisyyden, samoin kuin perustelujen pätevyyden.
- olet saanut pintakäsityksen alkuperätutkimukseen liittyvistä tieteistä ja voit jatkaa
niihin tutustumista oman kiinnostuksesi mukaan.
Palautetta, kritiikkiä ja aiheeseen liittyviä kysymyksiä voi lähettää
sähköpostiosoitteeseen:
Jaakko.Hakkinen@Helsinki.fi
Kuka on Jaakko Häkkinen?
Kaikki sivustolla esiintyvät ideat ja ajatukset olen todennäköisesti lukenut
jostakin tai kuullut joltakulta opettajistani; yhteydet olemassaoleviin
ajatuksiin ovat tuskin sattumaa. Kirjallisuus-osiossa mainituista teoksista
voivat kiinnostuneet selvittää täsmällisesti sen, kuka tutkija on esittänyt
minkäkin näkemyksen. Omat näkemykseni esitän höystettyinä "mielestäni" tai
"nähdäkseni" -kommentein, mutta siitä huolimatta joku on saattanut joskus jossain
esittää tietämättäni saman näkemyksen.
|