Helsingin Sanomat - Kotimaa - 3.1.1990

Ikkunat hajalle viikonloppuisin

Kauppojen lasivahingot ovat kymmeniätuhansia markkoja vuodessa

Viikonloppuöisin kaduilla riehuva ikkunansärkemisvimma juoksuttaa yhä 
kiivaammin poliiseja, yövartijoita ja lasiliikkeiden miehiä. Kun kaupungin 
keskustassa helähtää iso näyteikkuna säpäleiksi, pian räsähtää toinen, 
kolmaskin...

Helsingin Itäkeskuksen isännöitsijät lähettävät korjauslaskut vakuutusyhtiölle 
jo nipussa, 45 ruutua kerrallaan. Uudenvuoden juhlinta Oulun keskustassa toi 
lasiliikkeille 15 ruudun urakan.

Seppo Turkki korjaa aamuyöstä mekastuksen jälkiä R-kioskin edessä Oulun 
keskustassa. Ikkuna on lyöty viemärinkannella säpäleiksi - huvin vuoksi. 
Hetken hurmasta koituu Rautakirjalle pyhien jälkeen 2000 markan lasku. 
Torikadun ärrän Turkki on käynyt sitä ennen paikkaamassa jo kaksi kertaa. 
"Neljä tonnia."

Seppo Turkki on huomannut ilkivallan leviävän kuin epidemian. "Joskus 
tuntuu, että liikkeellä oleva lasiauto yllyttää särkemään lisää."

"Kolme vuotta sitten sain huhkia koko uudenvuodenyön kaduilla. Seuraavana 
vuonna minulla oli pakettiauto täynnä paikkalasia, mutta mitään ei sattunut."

Kiinteistöihin kohdistuva ilkivalta on lisääntynyt koko 80-luvun, mutta 
nelisen vuotta sitten luvut lähtivät hurjaan kasvuun. 1988 kaksi suurinta 
kiinteistövakuuttajaa, Pohjola ja Sampo maksoivat ikkunan särkemisistä, 
töherrysten puhdistamisista ja paikkojen rikkomisista aiheutuneita laskuja jo 
seitsemän miljoonan markan edestä.

Yksin Pohjolan maksamat ilkivaltakorvaukset ovat viisinkertaistuneet 
viidessä vuodessa. 1984 korvauksiin riitti miljoona, 1988 luku oli jo viisi 
miljoonaa.

Kaupunkien keskustojen kauppiaat tarkkailevat sydän sykkyrässä, missä 
nuoriso milloinkin parveilee.

Itäkeskus ja Myllypuro ovat Helsingin pahimpia paikkoja. Vaasassa nuoriso 
jättää merkkinsä joka viikonloppu torin kupeelle. Oulussa Isokatu on kahden 
korttelinvälin matkalta täynnä väkeä, Kemissä taas Valtakadun pätkälle 
saattaa kerääntyä tuhatkin nuorta.

Ilkivalta on tiuhinta siellä, missä väki seisoo tiheimmässä. Oulun keskustassa 
sijaitsevasta Anttilan tavaratalosta rikottiin 1986 näyteikkunoita 44000 
markan arvosta. Kun viereinen pysäköintialue, kaupungin kuumin 
parveilupaikka, rakennettiin umpeen, nuoriso siirtyi muutaman kymmenen 
metriä kadulla eteenpäin.

Anttilan kiinteistön vuosittaiset lasivahingot pienenivät kymppitonnin verran, 
mutta keskipisteeseen joutuneen kenkäkaupan ikkunat ovat joutuneet sitäkin 
suuremman rasituksen kohteeksi.

"Vime syksynä, viitenä viikonloppuna meni ikkuna säpäleiksi jokaöisestä 
videokameravalvonnasta huolimatta", Matti Laitinen City-Kengästä kertoo.

Kiinteistön vakuutukset korvaavat lasivahingot, mutta joka ruudusta jää 
taloyhtiön tappioksi keskimäärin tonnin omavastuuosuus. Liikkeille öinen 
mekastelu aiheuttaa ylimääräistä työtä: näyteikkunat on siivottava, teipit ja 
somisteet laitettava uudestaan.

"Meilläkin on erikseen ikkunateippivakuutus, sillä pelkkien teippien 
uusiminen maksaa tonnin verran", Laitinen sanoo. "Ikkunasta viedyt 
parittomat kengät jäävät myös tappioksi, pelkälle näyteikkunalle kun ei saa 
varkausvakuutusta."

Tapiola-Yhtiöt joutui korvaamaan viime vuonna lokakuun loppuun mennessä 
407 ilkivallanteon jälkiä yli miljoonalla markalla. Yksittäisten korvausten 
määrä kasvoi edellisestä vuodesta viidenneksen.

"Kehitys huolestuttaa totisesti", osastopäällikkö Pentti Hänninen sanoo. 
"Itäkeskus Helsingissä on erityisen paha, siellä kilisee joka viikonloppu. 
Ostoskeskusten paloturvallisuus on myös heikentynyt, sillä niissä parveilevat 
nuoret käsittelevät tulta vastuuttomasti, heittelevät tupakantumppeja roskiin ja 
saavat aikaan tulipaloja."

Näyteikkunoiden särkeminen on yltynyt esimerkiksi Oulussa ajoittain 
lukemiin, jotka ovat saaneet poliisin, kouluviranomaiset, kauppiaat, 
vakuutusyhtiöt ja vartiointiliikkeet yhteiseen palaveriin. Kokoontumisten anti 
on jäänyt taivastelun asteelle, sillä tuhoamisvimmaan ei ole löydetty lääkkeitä.

Kauppiaiden, poliisin ja vakuutusyhtiöiden yhteinen unelma on särkymätön 
lasi, joka kestäisi kivet, pullot, pyörätelineet ja viemärinkannet. Kaltereista ei 
ole apua, sillä pyörätelineen kulma mahtuu silmikosta läpi.

Iskunkestävä panssarilasiruutu maksaa melkein kymppitonnin ja naarmuttuu 
vuodessa harmaaksi. Poliisipartioiden lisäämisestä ei ole hyötyä, sillä 
tungoksessa tekijää ei tavoiteta.

"Ainoaksi keinoksi jää vakuutusmaksujen nostaminen", Hänninen arvelee.

Myös Pohjolassa on jouduttu miettimään ehtojen tarkistamista ja tariffien 
nostamista. Kiinteistövakuutuksiin ei ole vielä tiedossa ostoskeskuslisää, 
mutta omavastuuta on ennenpitkää nostettava.

Ari Mäkelä

Oulu

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 9.2.1990 

Työryhmä ehdottaa: Töhrijät kuriin valistaen ja valvoen 

Ilkivaltaista töhrimistä voidaan vähentää vain tiivistämällä yhteistyötä  
pääkaupunkiseudulla. Parhaiten suttaamista spray-maaleilla voidaan ehkäistä  
valistaen ja tiedottaen kaikin nykyaikaisin menetelmin. Näin arvelee  
Uudenmaan lääninhallituksen asettama työryhmä raportissaan. 

Tehokkaampi puuttuminen ongelmaan edellyttää yhteistyötä Helsingin  
kaupungin nuorisoasiainkeskuksen, liikennelaitoksen, VR:n,  paikallispoliisin 
sekä lääninhallituksen koulu- ja poliisiosaston kesken  lääninhallituksen 
johdolla. 

Koska töhrimiseen syyllistyvät lähinnä 13-16-vuotiaat, Helsingissä arviolta  
100-200 nuorta, valistus tulee aloittaa kouluissa ala-asteen 6. luokalla ja  
ulottaa näistä 12-vuotiaista aina 15-vuotiaisiin. 

Nuorille tulee korostaa, että töhriminen on rikos, josta myös alle 15- vuotiaat 
saattavat joutua maksamaan huomattaviakin vahingonkorvauksia.  Koteja 
pitäisi valistaa viestimien välityksellä sekä laatimalla  valistusmateriaalia, 
katsoo työryhmä. 

Valistus tulee suunnata myös maali- ja värimyymälöihin, jotta yleisesti  
käytettävät sprayt sijoitettaisiin suljettuihin tiloihin tai muuten  
henkilökunnan tarkempaan valvontaan. Suuri osa töhrimiseen käytetyistä  
maaleista ja väreistä on näet anastettuja. 

Myös valvontaa tulisi työryhmän mielestä tehostaa. Poliisin lisäksi entistä  
aktiivisemmin voivat valvontaan osallistua töhrinnän kohteiksi joutuvat.  
Lisäksi kiinnijoutuneiden vastuuta pitäisi lisätä saattamalla heidät  entistä 
enemmän vahingorvausvastuuseen.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.2.1990

Ilkivallasta liikennelaitokselle 2,5 miljoonan markan kulut

Logo: LYHYESTI

Helsingin liikennelaitokselle aiheutui ilkivallasta viime vuonna noin 2,5 
miljoonan markan kulut. Vuotta aikaisemmin kustannukset olivat kaksi 
miljoonaa. Eniten vahingonteot lisääntyivät raitiovaunuissa. Niiden siivous-  
ja korjauskuluihin meni 876000 markkaa. Suurin osa kustannuksista kertyi 
töherrysten siivoamisesta, mutta rahaa kului myös ikkunoiden, penkkien ja 
muun irtaimen korjaamiseen.

Viime vuonna kivitettiin useita metrojunan tuulilaseja, mistä saattaa aiheutua 
hyvin vaarallisia tilanteita, jos kuljettaja loukkaantuu. Viime kevään 
tehostettu valvonta vähensi ilkivaltaa, mutta syksyllä vahingonteot 
lisääntyivät jälleen olennaisesti. HKL velkoo saatavansa tekijöiltä 
rahakorvauksena. Asia käsitellään tuomioistuimessa, kun vahingontekijä on 
yli 15-vuotias.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 28.2.1990

Miten töhertelyn voisi estää?

Huolenamme on ympäri pääkaupunkiseutua näkyvä töhertely. Painimme 
tämän monia vanhempia koskettavan ongelman kanssa: murkut ovat 
töhertelyn villitsemiä.

Mitä voisimme tehdä? Miten saada kuriin nuori, jonka varmasti tiedämme 
laukkaavan ympäri kyliä töhertelemässä? Väkisinkään ei 15-18-vuotiaita enää 
pysty kotona pitämään.

Vaikka nuorella antaisi minimaaliset viikkorahat, maaleja ja tusseja löytyy. 
Ovatko viranomaiset ja liikkeenharjoittajat pohtineet keinoja?

Onko se ratkaisu, että vanhemmat vaan maksamaan? Voisi johtaa ojasta 
allikkoon, sillä monen murkun huoltajana on vain äiti, joka varmasti joutuisi 
liian suuriin vaikeuksiin, samoin muut toimeentulon alarajoilla painivat 
vanhemmat.

Ei sekään vanhempia ilahduta, jos nuori älyttömyyksissään tuhoaa elämänsä 
joutuessaan aikanaan itse tekonsa maksamaan, jos joskus on motiivia lähteä 
työelämään. Töhryistä langetetut laskut voivat olla kymmeniätuhansia.

Vantaa

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.3.1990

Nuoret häiriköivät kirjastoissa

Pihlajamäessä jouduttiin lyhentämään aukioloaikaa 

Vähälukuinen asiakaskunta poistui rauhallisesti seitsemältä Helsingin 
Pihlajamäen sivukirjastossa alkoi eilisestä lähtien lyhennetty aukioloaika. 
Kirjaston ovet sulkeutuvat pääsiäiseen asti arkipäivisin jo kello 19 toisin kuin 
muissa kirjastoissa, jotka suljetaan kello 20. Kirjastolautakunta perustaa 
päätöksensä lyhennetyistä aukioloajoista järjestyshäiriöihin, joita nuoriso 
aiheuttaa kirjastossa iltaisin.

Pihlajamäen kirjasto on kärsinyt nuoriso-ongelmasta useita vuosia. 
Pahimmillaan tilanne on iltaisin viimeisen tunnin aikana, jolloin kirjastoon 
kerääntyy iso joukko, jopa 40-50 nuorta. "Kirjasto on tietysti kaikille avoin, 
mutta kun kerralla tulee iso joukko ja aivan muussa tarkoituksessa kuin 
kirjastopalvelujen käyttötarkoituksessa, on jouduttu tällaiseen ratkaisuun", 
perustelee kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson. Nuorison harrastamat 
käyttötarkoitukset näkyvät kirjastossa selvästi: hyllyjä on piirrelty, vessa on 
töherretty ja viime aikoina myös kirjoja ja lehtiä on tuhottu.

Kirjaston henkilökunta on yrittänyt hillitä asiatonta vapaa-ajanviettoa, mutta 
turhaan. Aikoinaan kirjastossa kokeiltiin vahtimestaria tilannetta 
rauhoittamaan, mutta tällä hetkellä vahtimestarihenkilökuntaa on vaikea 
saada. Viime vuonna kokeiltiin ulkopuolisen vartiointiliikkeen apua ja se 
rauhoittikin tilannetta aluksi. Henkilökunta on yrittänyt keskustella nuorten 
kanssa, mutta asiallisuus on kärsinyt murskatappion, kun vastassa on ollut 50-
päinen joukko. Myös kaupungin nuorisoasiaintoimistoon on oltu yhteydessä, 
eikä ratkaisuksi ole keksitty muuta kuin nuorisotalon rakentaminen. 
Kirjastolaisia onkin hämmästyttänyt, että vaikka Pihlajamäki on rakennettu jo 
60-luvulla ja siellä tänäkin päivänä asuu 1700 7-20- vuotiasta, nuorisotaloa 
sinne ei ole saatu. Kuntasuunnitelman mukaan nuorisotalon rakentaminen 
alkaa vuonna 1991, mutta rakennusvero voi sotkea aikataulua.

Kun nyt häiriköinti on taas lisääntynyt, henkilökunnan hermojen 
säästämiseksi katsottiin parhaaksi ratkaisuksi sulkea kirjaston ovet normaalia 
aikaisemmin. Iltaisin kirjastossa on 3-4 hengen henkilökunta, joka tosin ei ole 
joutunut väkivallan tai uhkailun kohteeksi, mutta varsinkin naispuolinen 
henkilökunta on saanut osakseen suorasukaisia kommentteja. "Kovaa tekstiä", 
kuten Berndtson sanoo.

Henkilökuntaa häiriköinti on rasittanut niin paljon, että vaihtuvuus on suuri. 
Tälläkin hetkellä yhdellä virkailijalla on siirtoanomus vetämässä.

"Me emme ole mitään nuorisotyöntekijöitä, meillä on täysi työ kirjaston 
pyörittämisessä", sanoo Pihlajamäen kirjastonjohtaja Joni Carlson. Muille 
kirjaston käyttäjille meluisa ja pelottava joukko on aiheuttanut harmaita 
hiuksia. "Vanhemmat soittavat tänne ja kysyvät, onko rauhallista, voiko tulla", 
sanoo Carlson. Useimmat eivät soita, vaan jättävät sovinnolla hoitamatta 
kirjastoasiansa viimeisen tunnin aikana.

Carlson onkin huolissaan siitä, palaako entinen asiakaskunta kirjastoon, jos se 
kokeilun aikana rauhoittuu. Asiakkaikseen hän haluaisi myös nuoret.

"Me haluamme pitää heidät asiakkainamme, mutta eri lähtökohdista. Tässä on 
kysymys käyttäytymisestä, ilkivallasta. Nuorisoa vastaan meillä ei ole 
mitään", Carlson sanoo ja lisää, että suurin osa heistä käyttäytyy 
moitteettomasti.

Eilen illalla ovet Pihlajamäessä sulkeutuivat ensimmäisen kerran seitsemältä. 
Vaikka ovella oli asiasta ilmoitus, tieto ei ollut tavoittanut kaikkia asiakkaita. 
Monet olivat hämmästyneitä ja jotkut pyrkivät vielä sisään ovien sulkeutuessa. 
Häiriköitsijät tieto oli tavoittanut ja kirjastossa oli rauhallista.

Muutama Carlsonille tuttu istuskeli kirjastossa ja lähti rauhallisesti ulos 
seitsemältä. "Isossa joukossa käyttäytyminen on toisenlaista", arveli Carlson. 
Pojat jäivät seisoskelemaan oven ulkopuolelle. He vähättelivät kirjastossa 
sattuneita häiriöitä ja pitivät sulkemistoimenpidettä "pelleilynä".

Syyksi kirjastossa lorvailuun pojat sanoivat nuorisotalon puutteen. Lähimmät 
ovat Pihlajistossa ja Pukinmäessä, eikä "sinne asti viitsi lähteä".

Sverker Ström

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 6.3.1990

Töhertelijä ja vanhemmat vain vastuussa

Nimimerkki Töhertelijän vanhemmat (HS 28. 2.), kirjoituksestanne kuultaa 
läpi asenne vastuun siirtämisestä muille kuin töhertelijöille ja vanhemmille. 
Ja tavallaan myös päähänpaijaaminen. Viittaan vaan kirjoituksen viimeiseen 
kappaleeseen.

Kyllä 15-18-vuotias tietää mitä tekee kulkiessaan maalipöntön ja tussin 
kanssa sotkemassa junien ja talojen seiniä.

Ei syytä voi vierittää kauppoihin, maalejahan on ikiajat myyty kaupoissa, ja 
jos syytetään viranomaisia, niin siinä halutaan vastuuta siirtää pois itseltä. 
Mitä viranomainen voi tehdä, jos lapsesi kulkee maalit ja tussi taskussaan?

Näitten töhryjen puhdistaminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi, niin että kyllä 
töhrijät ja sitä kautta vanhemmat pitäisi saada vastuuseen ja maksamaan, jos 
tekijät kiinni saadaan.

Toivottavasti se saisi nuoret tajuamaan, etta raha on pois perheen 
hyvinvoinnista ja voi aiheuttaa suurenkin loven perheen rahoihin. 
Vanhempien taloudellisen menetyksen luulisi kolkuttavan nuoren omaatuntoa. 
Jos siitä motivaatiot kunnon kansalaiseksi häviävät, niin heikolla pohjalla, 
heikoin eväin ovat nykyajan nuoret. Olen 41-vuotias 24- ja 22- vuotiaiden 
tyttöjen äiti.

Kirkkonummi

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.3.1990 

VR yrittää junien töhrijöitä kuriin hakemalla korvauksia

Alle 15-vuotias  voi joutua maksamaan ilkivaltansa kulut

Kevät tuonut junien maalaajat  takaisin ratapihoille 

Valtionrautatiet tiukentaa otteitaan junia töhrivien nuorten  kiinnisaamiseksi. 
Tähänastinen melko pehmeä linja kovenee, kun nuorilta ja  heidän 
vanhemmiltaan aletaan entistä herkemmin hakea korvauksia  ilkivallasta. 
Korvausvaatimukset voivat olla jopa tuhansia markkoja. 

Rikoslain ulottumattomissa olevia alle 15-vuotiaitakin koetetaan saada  
vastuuseen teoistaan vahingonkorvauslain turvin. Korvausvelvollinen voi  
tällöin olla vanhemmat, mutta laki mahdollistaa myös rahojen perimisen  
takautuvasti esimerkiksi nuoren mennessä töihin. 

Myös Helsingin poliisilaitos on tehostamassa toimintaansa töhrijien kuriin  
saamiseksi. Poliisi irrottaa kolme henkilöä pelkästään selvittämään  graffitien 
ja tagien eli nuorten puumerkkien ilmestymistä kulkuneuvoihin ja  seiniin. 

VR:llä uskotaan varoittavien esimerkkien hillitsevän tagien ja graffitien  
tekijöitä eli ns. bombaajia. Perusteellisesti töhrityn junan puhdistamisen  ja 
uudelleenmaalamisen lasku nousee helposti 50000 markkaan. 

VR on huolissaan töhrijien paluusta ratapihoille ja juniin. Bombaajien ja  
viranomaisten kilpajuoksu näyttää jatkuvan. Kevät on alkanut Helsingin ja  
ympäristön ratapihoilla yhtä synkästi kuin vuosi sitten. 

VR:n reittipäällikkö Kari Pekka Rosenholmin mukaan hiihtoloman aikana  
tuhrittiin kymmeniä junavaunuja. 

Myös valvontaa tehostetaan. Muutama yö sitten Riihimäellä tavoitettiin noin  
kymmenen nuoren porukka. Toinen ryhmä jäi kiinni Puistolassa. 

Viime kevät oli VR:lle musta. Noin sadasta sähkömoottorijunayksiköstä 93  
maalattiin täyteen. Kesän aikana junat pestiin siivousfirmojen avulla niin,  
että syksyn alkaessa kalusto oli puhdas. 

Talven aikana junia on töhritty yhden-kahden junan viikonloppuvauhtia.  
Hiihtolomaviikon rysäyksen jälkeen lähes puolet junista alkaa olla taas  
pesukunnossa. 

15 vuotta täyttäneistä töhrijöistä VR voi tehdä rikosilmoituksen. Jos  kiinni 
jääneet ovat alle 15-vuotiaita, poliisi on voimaton viemään juttua  eteenpäin. 

Korvauksia voidaan silloin hakea vahingonkorvauslain nojalla, eli VR nostaa  
vahingonkorvauskanteen ja asia käsitellään siviilijuttuna raastuvassa.  Poliisi 
suhtautuu menettelyyn myönteisesti. Tähän asti useat tapaukset ovat  
rauenneet, kun asianomistajat eivät ole viitsineet nostaa niistä kannetta. 

Tähän asti VR:lläkin on ollut pehmeä linja, eikä se ole lähtenyt peräämään  
nuorimmilta korvauksia. Nyt toivotaan töhrijien vähenevän, kun nuoret  
huomaavat että myös alle 15-vuotias voi joutua vastaamaan ilkivallastaan. 

"Aika yleinen luulo on, että kun ei ole rikosoikeudellista vastuuta, ei ole  
mitään vastuuta", kuvaa lastensuojeluasioita hoitava lakimies Karri  Välimäki 
Helsingin sosiaalivirastosta. Monelle vanhemmallekin on yllätys,  että alle 
15-vuotiaiden lasten sotkemisen seuraukset voi joutua korvaamaan. 

VR samoin kuin Helsingin liikennelaitos HKL yrittävät nyt muun muassa  
valokuvata kaikki seiniin ilmestyneet töhertelyt. Kuvat toimitetaan  poliisille, 
jotta tapaukset voidaan tunnistaa ja myöhemmin ehkä myös  yhdistää muihin 
saman porukan tai saman nuoren tekeleisiin. 

Valokuvien avulla on mahdollista saada pääkaupunkiseudun  
joukkoliikennevälineissä esiintyvistä tageista melko hyvä kuva. 

Helsingin seudulla on arvioitu olevan noin 100-200 aktiivista "tagien  
heittäjää", jotka liikkuvat 5-10 nuoren porukoissa. 

VR on suunnitellut myös ulkopuolisen vartiointiliikkeen palkkaamista  
pelkästään töhrijöitä vahtimaan. 

"Paras tapa on yhä mielestäni satsata siivoukseen eli turhauttaa porukka.  Ei 
ole kivaa maalata yöllä kolme-neljä tuntia junaa, jos sitä ei ikinä näe  
sellaisena liikenteessä. Tämä väsyttämiskeino vain on käymässä VR:lle  
kalliiksi", sanoo reittipäällikkö Kari Pekka Rosenholm. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.3.1990

Graffitit kilpailevat jälleen Lepakossa

Lepakon juhlasalissa Helsingin Ruoholahdessa viimeisteltiin perjantaina 
graffitien Suomen mestaruuskilpailutöitä. Voittaja valitaan Lepakossa 
lauantai-iltana.

Kilpailuun saapuneista 36 luonnoksesta seitsemän parasta seulottiin 
maalattavaksi Lepakon juhlasalin seinille. Loppukilpailuun päässeet ovat 
kaikki poikia. Kaksi graffitintekijää tulee Lohjalta, yksi Järvenpäästä ja loput 
Helsingistä. Osanottajat ovat noin 15-17 -vuotiaita poikia.

Helsinkiläinen Otto Peltomaa, 16, osallistui kilpaan jo viime vuonna, mutta 
silloin toisen apurina. Nyt hänen työnsä Piece on yksi loppukilpailuun 
valituista. Apurina on Ami Dery, 15.

Pojat käyttivät työn maalaamisessa apuna esimerkiksi teippiä, linjoista on 
muuten vaikea saada yhtä teräviä.

Graffiti siirrettiin seinään tarkkaan Oton tekemän luonnoksen mukaan. 
Lopullisen työn koko on useita metrejä kanttiinsa. Spray-maalia kuluu 
kassillinen, ja maalauksen valmistuminen vie useita tunteja.

Katujen taiteessa on tärkeää oikea tekniikka: esimerkiksi vaaleat sävyt on 
maalattava ennen tummia, muuten työ on äkkiä pilalla.

Parhaan graffitin valintaan vaikuttaa sekä kilpailutuomariston päätös että 
yleisöäänestys. Tuomaristossa mielipiteensä pääsevät sanomaan mm. 
taiteilija-kirjailija Rosa Liksom ja graffitimestaruuksia aiemmin voittanut 
Henri Pulla.

Graffitien SM-mittelön järjestää jo neljännen kerran Elävän musiikin yhdistys 
Elmu. Valmiit graffitit ovat yleisön nähtävillä parhaiten heti lauantaina.

Heikki Kotilainen

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 25.3.1990

Olemmeko hiiriä vai ihmisiä?

Nuorisojoukko hakkaa ja potkii viattoman sivullisen Pihlajamäessä. Uhri 
kuolee myöhemmin. Ainoa syy on, ettei hän suostu vaadittaessa antamaan 
rahaa ja hallussaan olevia lehtiä. Raaka pahoinpitely tapahtuu melko varhain 
lauantai-iltana 16. 3. keskellä lähiötä olevalla bussipysäkillä.

"Skinhead-joukko hakkasi avuttomia japanilaisturisteja. Kukaan ei puuttunut 
mukilointiin." Näin iltapäivälehden mukaan Helsingin keskustassa eräänä 
toisena lauantai-iltana - myös maaliskuussa.

Aikaisemmin samalla viikolla lukuisat henkilöt joutuivat näkemään, kun 
kolme skinheadia hakkasi nuorta neekeriä niin ikään Helsingin keskustassa. 
"Kukaan ei puuttunut ennen Arja Saijonmaata pahoinpitelyyn, vaikka se 
tapahtui keskellä kirkasta päivää", lehtitiedot kertoivat.

Rautatievaunujen ja muiden yleisten liikenneväylien ja julkisten paikkojen 
sotkeminen ja tuhoaminen on taas kiihtynyt viime viikkoina. Sotkujen, joita 
jotkut välttämättä haluavat ihastella "graffiteina", täytyy syntyäkseen vaatia 
usein varsin suuria joukkioita ja runsaasti aikaa. Eikö kukaan näe mitään?

Kesäisin on myllerretty hautausmailla (esimerkiksi Hietaniemessä) satoja 
hautakiviä mullin mallin. Lehdet kirjoittavat, että paikalla on täytynyt olla 
traktoreita tai kaivinkoneita. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mistään mitään.

Ikävää listaa voisi jatkaa vielä paljon pitempäänkin.

Tämäkin luettelo vain osoittaa, että jotain yhteiskunnassamme on nyt 
vakavasti vialla.

Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, mikä mahdollisesti on ruvennut riivaamaan 
nuorisoamme. Tai miksi monet suhtautuvat sairaan vihamielisesti 
vierasmaalaisiin. Tottakai vanhempien ja kasvattajien on tohdittava katsoa 
näitä ongelmia silmiin ja uskallettava tarttua niiden ratkaisemiseen. Pään 
pensaaseen paneminen ja yhteiskunnan yleinen syyttely ei enää riitä.

Tarkoitan lähinnä sitä, kuinka on mahdollista, että suuret ihmisjoukot 
sulkevat kylmästi silmänsä lähes miltä tahansa ympärillään tapahtuvalta 
rikolliselta toiminnalta - vaikka kuinka raa'alta. Eivätkä näe 
velvollisuudekseen mennä auttamaan tai edes hankkia apua paikalle.

Onko meistä täysin hävinnyt kyky tuntea vastuuta lähimmäisestämme? 
Emmekö lainkaan enää välitä siitä, kuinka yhteistä omaisuuttamme saavat 
tuhota henkisesti keskenkasvuiset tai hoitoa tarvitsevat kieroutuneet yksilöt?

Mihin on hävinnyt sosiaalinen vastuumme toisistamme ja yhteisestä 
hyvästämme? Haluammeko todella antautua yhteiskuntaamme ja itseemme 
kohdistuvan terrorin edessä?

Olemmeko hiiriä vai ihmisiä?

Ja jos olemme ensinmainittuja - niinkuin vahvasti näyttää - miksi?

fil. kand.

Helsinki

Adam Korpak

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 26.3.1990

Jani Tolin valittiin graffitin Suomen mestariksi

Logo: LYHYESTI

Helsinkiläinen 15-vuotias Jani Tolin valittiin tämän vuoden graffitin Suomen 
mestariksi Helsingissä lauantaina. Elävän musiikin yhdistyksen Elmun 
suojissa pidettyyn loppukilpailuun valittiin luonnosten perusteella seitsemän 
kilpailijaa 36 yrittäjästä. Lepakossa pidetty kilpailu ratkesi sekä 
yleisöäänestyksen että tuomariston mielipiteen perusteella. Tuomaristossa 
olivat mukana mm. kirjailija-taiteilija Rosa Liksom sekä kolme aiempaa 
graffitin Suomen mestaria.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.3.1990

Keskustorilla voisi olla kolme kerrosta

Jatkuu seuraavalla aukeamalla Rakensimme rautatieaseman vierelle ja 
postitalon taakse maan pintaan laajan katetun keskustorin, jonka yläpuolella 
Mannerheimintien tasossa levittäytyy kesätori puutarhoineen. Keskustori saa 
valonsa ja myös ilmaa torikatteen lukuisista valoaukoista.

Keskustori sijaitsee keskustan liikenteen solmukohdassa, jossa jo nyt liikkuu 
satoja tuhansia ihmisiä päivittäin. Lähijunat liukuisivat suoraan torin alle 
asematunnelin tasossa.

Työmatkalaiset saisivat entistä lyhyemmät ja nopeammat vaihtoyhteydet 
metroon, busseihin ja raitiovaunuihin. Enää ei tarvitsi rämpiä satoja metrejä 
kaukaisimmille lähijunien lähtölaitureille.

Kaupunki ja sen uudet rakennukset nousisivat keskustorilta katon läpi, 
vihreälle kesäaukiolle, jossa levittäytyisi esimerkiksi japanilainen puutarha 
suihkulähteineen. Jokaisella talolla olisi kaksi sisäänkäyntiä, toinen 
keskustorille toinen kesäaukiolle.

Uusia rakennuksia voisi olla yksi tai monta, ne voisivat olla matalia tai 
korkeita ja niissä voisi olla asuntoja tai toimistoja; ihan mitä tahansa 
kaupunki keskustaansa haluaa.

Alapuolella olevat kannet muodostaisivat samalla rakennusten perustukset. 
Kansi voidaan tehdä niin, että siinä on valmiina rakennuspaikkoja vuosien 
tarpeisiin. Kannen päällä olisi Helsingin tulevaisuuden näyttämö. Sinne 
kaupunki valitsisi rakennukset, joiden se haluaisi edustavan 2000-luvun 
Helsinkiä.

Jos Helsinki päättäisi esittäytyä maailmalle kulttuurikaupunkina, kannelle 
voisi aivan hyvin rakentaa jonkin kaivatuista museoista tai taidelaitoksista 
ihmisvilinän keskelle.

Liikennetason yläpuolella, maanpinnan tasossa keskuskortteli levittäytyisi 
katetuksi kaupunkilaisten talviolohuoneeksi, joka saisi valonsa suurista 
kattoikkunoista. Osa kattoikkunoista voitaisiin jättää aukoiksi, joista sadevesi 
saa vapaasti valua alakerroksiin. Sadeveden pääsy rakennusten läpi maahan 
voi sitä paitsi olla hyödyllistä rautatieaseman vanhojen puuperustusten 
suojelemisessa lahoamiselta.

Keskustorin keskelle mahtuisi intiimi, pienen kaupunkikorttelin kokoinen 
aukio ja erilaisia kauppoja, gallerioita ja kaupunkilaisten palveluja 
taidelainaamosta matkatoimistoihin.

Kaikki uudet rakennukset, hotellit, asunnot, työpaikat, toimistot, liikkeet ja 
kahvilat sijaitsisivat keskustorin ympärillä.

Helsinki voisi opetella elämään yötä päivää vuorokauden ympäriinsä juuri 
keskustorin korttelissa. Siellä voisivat kaupat ja kapakat olla auki 
aamuyölläkin. Sinne mentäisiin, kun mieli tekisi syöksyä Helsingin yöhön 
syntisin ajatuksin.

Suurimmat valintamyymälät ja laatikkokaupat on luontevinta jättää alimpaan 
kerrokseen samalle tasolle junaliikenteen kanssa, koska ne tarvitsevat paljon 
tilaa ja niissä käy paljon asiakkaita.

Keskustorin yläpuolelle jäävä kesäkansi olisi maiseman luonnollisten 
korkeuserojen vuoksi samassa tasossa kuin Mannerheimintie. Jalankulkijat 
pääsisivät aluksi Mannerheimintien ylitsi liikennevalojen kautta niin kuin 
nytkin, kunnes alikulut on rakennettu.

Nykyinen asematunneli on ankean ja saastaisen näköinen töherrettyine 
seinineen. Kuvitelmien keskustorin talvipuutarhassa on sen sijaan runsaasti 
oikeita viherkasveja, istutuksia ja palmuja, jotka hakkaavat mennen tullen 
nykyisten kauppakeskusten tekokukat ja kasvit.

Oheiseen piirrokseen on vapaasti ideoitu, millainen kolmikerroksinen 
keskustori voisi olla. Taustalla pohjoisessa näkyvät Olympiastadionin torni ja 
minareettia muistuttava Yleisradion linkkitorni.

Vasemmalle on kuviteltu korkea rakennus, jossa voisi olla esimerkiksi 
leasing-asuntoja yritysten kansainvälisille vieraille ja korkeakoulujen 
tutkijoille. Talon juurella olisi sopiva paikka luistinradalle talvella. Kesällä 
siitä saisi sijansa terassiravintola.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 9.4.1990

Valoa Koivukylän yössä 

Kirjastosta tuli nuorille paikka, jossa voi valvoa pikkutunneille

Koivukylän grillillä mies osoittaa ravintolaa ja sanoo: "Yökirjasto on tuolla, 
sinne pääsee sisäpihan kautta."

Portaat ylös ja tasanteella näkyy jono. Ihmiset jonottavat ravintolaan, jonka 
eteisessä hehkuu himmeä tunnelmavalo. Viereisestä ovesta pääsee kirjastoon, 
jossa on kirkasta. Loisteputket antavat kovan, mutta tehokkaan valon.

Klo 23.15 perjantai-iltana kirjastossa näkyy muutama nuori, ei yhtään 
aikuista, paitsi kirjasto- ja nuorisotyöntekijät.

"Ensimmäinen aalto", kuten kirjastonjohtaja Jukka Salminen sanoo, on 
laantunut ja kirjastossa on melko hiljaista. "Yökirjasto on tarkoitettu myös 
aikuisille, mutta he käyvät täällä ennen klo 22.00."

Kirjaston yhdessä nurkassa on ns. nuorisonurkkaus, jonka seinät nuoret ovat 
maalanneet graffiteilla. Nuorisonurkkauksen graffitit saavat jäädä niin kauksi 
aikaa kun nuoret itse haluavat.

Niillä ei ole samaa kohtaloa kuin Koivukylän aseman graffiteilla. VR poisti 
ne taannoin. "Miksiköhän, ne olivat nimittäin tosi komeita", Markus Elf, 14, 
sanoo. "Nyt asemalla on taas sotkuja, joita ei voi verratakaan graffiteihin, 
luulisi VR:ää nyt harmittavan."

Jossakin tuoksuu lihakeitto, tähän aikaan ja kirjastossa? Tuoksu kantautuu 
ovesta, joka vie nuorisotilaan, jossa voi syödä jauhelihakeittoa. Nuoret ovat 
yhdessä tehneet keittoa ja leiponeet pullia. Mukana on ollut myös 
aluenuorisosihteeri Leena-Kaarina Oinonen neuvojen antajana.

Nuorisotilan ja kirjaston erottaa seinä, itseasiassa se on tiilimuuri. "Vähän 
niin kuin Berliinin muuri", joku sanoo.

"Muurit alas", muurit alas", sanoo Elf, ja nostaa kätensä ylös nyrkkiin kuin 
lähteäkseen todelliseen taistoon.

Muuri on tarkoitus purkaa pian. Purkuun osallistuvat myös nuoret. Muurin 
kaataminen kuvaa hyvin perusajatusta, jonka pohjalta yökirjasto sai alkunsa 
maaliskuun alussa.

Idea kirjaston yöaukioloajasta syntyi työryhmässä, jossa pohdittiin 
virkamiesten yhteistyötä Vantaalla. Vantaan virkamiehet halusivat häivyttää 
tiukat rajat eri virastojen väliltä. Koivukylän kirjastossa yhdistyvät nuoriso-, 
sosiaali- ja kulttuuritoimi.

"Tämä oli mahdollista, koska löytyi sopiva tila ja innokkaita virkamiehiä", 
kirjastonhoitaja Jorma Kauppinen sanoo. Hän on yksi ajatuksen 
alkuunpanijoista.

Yökirjastolle nähtiin sosiaalinen tilaus: Koivukylässä nuoret eivät välttämättä 
löydä itselleen sopivaa tekemistä, varsinkaan perjantai- iltaisin. Lähiössä 
paikat menevät kiinni aikaisin, mutta nuoria ei nukuta. Parempi jutella sisällä 
kuin ulkona.

Samalla haluttiin myös näyttää, että lähiössäkin voi olla elämää. Kaikki ei 
tapahdu Helsingin keskustassa, eikä lähiön tarvitse olla reservaatti, jossa vain 
käydään.

Kauppisen mukaan kirjaston avaaminen on jo nyt näkynyt Koivukylässä, 
nuoret eivät mellasta ulkona yhtä paljon kuin aikaisemmin. Yökirjaston 
käyttäjinä on satapäinen joukko nuoria, tosin he eivät ole siellä yhtä aikaa. 
Kirjasto on suljettu perjantaisin noin klo 2.00.

Koivukylässä on vältytty ongelmilta, joita oli Espoon Olarin kirjastolla tai 
Helsingin Pihlajamäen kirjastolla. Olarin kirjasto jouduttiin sulkemaan 
muutamaa tuntia aikaisemmin tammikuusta helmikuuhun, koska nuoret 
häiriköitsivät liikaa.

Samoin Pihlajamäen kirjasto Helsingissä suljettiin maaliskuun alussa tuntia 
aikaisemmin. James Dean oli Pihlajamäessä viimeinen pisara: kalliista 
elokuvakirjasta oli leikattu kaikki James Deanin kuvat. Pihlajamäen kirjasto 
siirtyy normaaliaikaan pääsiäisenä. Pihlajamäen ja Olarin kirjastot ovat 
tavallisia päiväkirjastoja.

Klo 00.15 nuoret ovat siirtyneet yökahvilan puolelle. Yökahvila tarkoittaa 
kirjaston pöytää, jolla on korillinen itsetehtyjä pullia ja termospullollinen 
kahvia.

"Enks mä vois saada pullaa ilmaiseksi, mulla oli hirvee työ sen taikinan 
vaivaamisessa", sanoo poika, jolla on kiire ulos.

Lainaako täältä kukaan kirjoja, vielä ehtisi?

"Kuule, ei tänne kirjoja ole tultu lainaamaan, vaan olee toisten kanssa", sanoo 
Jonna Pyy,13,.

Pöydän vieressä tuolilla nuokkuu hoikka poika, jota kalja on alkanut nukuttaa. 
Kauppinen kehottaa poikaa poistumaan ja kun kehotus ei tehoa, hän taluttaa 
pojan pois. "Hei, älä vie sitä, se nimittäin funtsii parhaillaan, alkaako se olla 
mun kanssa", huutaa pojan vieressä ollut tyttö Kauppiselle.

Ei auta. Kirjasto ei ole kapakka, ei koti tai oma huone, vaan se on kirjasto, 
jossa voi viettää aikaa, mutta ei miten tahansa. Koivukylän kirjasto on auki 
perjantaiöisin näillä näkymin toukokuun loppuun. Syksyllä on taas tarkoitus 
jatkaa. Myös Korsossa mietitään yökirjaston avaamista.

Yökirjasto on paikka, jossa aikuiset ja nuoret voisivat olla yhtä aikaa 
häiritsemättä toisiaan. Miksi aikuisia ei näy?

"Ei ne tänne uskalla tulla, ne luulee, että me potkitaan niitä. Meistä liikkuu 
kaikenmoisia huhuja", Elf sanoo.

Ketä sä tarkoitat "meillä"?

"Nuoria ylipäätänsä".

Klo 00.30 yksi pojista avaa Nuorisotyö-lehden, jonka yhden artikkelin 
otsikkona on "Tottelemattomuuden vuosikymmen tulossa". "Häh, mikä 
otsikko", hän sanoo ja heittää lehden pois.

Yö kuluu. Kirjasto suljetaan. Tällä kertaa kirjastossa olleilla nuorilla on 
paikka, jonne mennä kirjaston sulkemisen jälkeen. "Niin, ettei tartte etsiä 
lämmintä kellaria...jotkut joutuu tekemään niin."

ULLA JANHONEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 21.4.1990

tänään 21. huhtikuuta

Logo: Minne mennä

Hakunilan ostoskeskuksessa klo 10-14 markkinat. Graffitipiirtämisen 
Vantaan mestaruuskilpailut, koiravaljakkoajelua, kirppis, vappuruokia ym.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.4.1990 

Taiteiden yö katkaisi arjen 

Pensselit heiluivat ja spray-maali suhisi, kun Torkkelin lukion oppilaat  
tulivat yöksi kouluun

Autojen valokiilat halkovat koulunpihaa hämärtyvässä kevätillassa. Ovet  
läiskähtelevät ja takapenkeiltä nousee nuorisoa, makuupussi olalla ja reppu  
täynnä evästä. 

Samoihin aikoihin kun ihmiset lopettelevat iltauutisiaan, alkaa koulun  
portaiden edusta täyttyä iloisesti pulisevista nuorista. Puoli kymmeneltä  
portit suljetaan ja seuraavan kerran ne avataan vasta aamuseitsemältä.  Siinä 
välissä eletään Taiteiden yö. 

Ei ehkä ensimmäisenä maailmassa, mutta todennäköisesti ensimmäisenä  
Suomessa Torkkelin kuvataidelukion oppilaat viettävät koululla  
vapaaehtoisesti koko yön ja tekevät taidetta. 

Etukäteen he ovat valinneet, minkä taiteenhaaran parissa haluavat yönsä  
uurastaa. 18 työryhmästä osa on perinteistä taidetta, on elävän mallin  
piirustusta, kipsin valantaa ja kukkien asettelua. Mutta joukossa on  
sellaistakin, mitä ei ahtaasti tulkiten lasketa taiteeksi, kuten jooga tai  ufon 
pienoismallin valmistus. Kaikkia ryhmiä vetää ammattilainen alansa  huipulta. 

Tapahtuman ajankohdaksi valittiin perjantain ja lauantain välinen yö, koska  
ilmaiseksi työskenteleviä vetäjiä olisi ollut vaikea järjestää  päiväsaikaan. 

Egotraining-ryhmään on ilmoittautunut kymmenkunta uteliasta. Ryhmän 
vetäjä  Riitta Pulla lupaa kertoa, kuinka edustusminä tuodaan ihmisestä esiin.  
Esitelmänsä aluksi hän raivauttaa pulpetit luokan sivuille siten, että  keskelle 
lattiaa jää tyhjä tila. 

"Ihminen lähettää koko ajan signaaleja omasta sieluntilastaan. Toiset  ottavat 
näitä viestejä vastaan ja muodostavat niiden perusteella käsityksen  ihmisestä. 
Minä opetan teille, kuinka nautittavaa on olla katseiden  ristitulessa." 

Suomalaista sananlaskua uhmaten Riitta Pulla väittää, että vaatimattomuus  ei 
kaunista ketään. Hän sanoo, että etenkin suomalaiset naiset ovat surkea  näky, 
kun he joka askeleella pyytävät anteeksi olemassaoloaan. Siitä tulee  
lähimmäisellekin huono olo. 

Niinpä egotraining on itse asiassa parasta mahdollista toisen  
huomioonottamista. Kun ihminen on varma itsestään, muiden ei tarvitse koko  
ajan huolehtia, että selviytyyköhän se. 

Edustusminän etsiminen aloitetaan antamalla näyte kävelytyylistä. Kukin  
tekee vuorollaan kierroksen lattialla. Valkoisiin verkkarihousuihin  
pukeutunut nuorimies saa Pullalta kehuja: "Hän on rento ja huoleton, muttei  
huolimaton. Mutta tuo katse, miksi se on niin anteeksipyytävä? Sä olet  
komea ja sallittakoon se sulle!" 

Viimeisenä estradille astelee yksi valvovista opettajista. Hänestä kuultaa  se 
parjattu vaatimattomuus, askel on vähän epävarma ja hartiat kireällä. 

"Hyvä", sanoo Pulla. "Voin vakuuttaa, ettet lähde täältä samannäköisenä  
ulos." 

Illan hämärä on vaihtunut jo yöksi, kun graffitiryhmä aloittelee urakkaansa  
koulun pihalla. Suojapaperit on teipattu seinille ja ensimmäiset haaleat  juovat 
ilmestyvät alustalle. Taiteilijoilla on kasvojen edessä  hengityssuojaimet. 
Tunnelma olisi vähän kuin leikkaussalissa ellei  kannettava mankka syytäisi 
ilmoille hakkaavaa rappia. 

"Pitäiskö sitä laittaa vähän hiljemmalle", huolehtii paikalle ehtinyt  rehtori. 

"Eihän tota laitetta saa edes liian kovalle", kuittaa haalariasuinen poika. 

Ryhmän kokeneimmat graffitintekijät saavat maalata ideansa koulun pihan  
asfaltille. Siitä tulee pysyvää tilataidetta. Ne jotka pitelevät  spraymaalipulloa 
käsissään ensimmäistä kertaa, tyytyvät harjoittelemaan  vanerilevylle. 

Ryhmää vetää koulun oma abiturientti, graffitin SM-voittaja Henri Pulla.  
Hän halveksuu syvästi seinien töhrijöitä, jotka pilaavat paitsi omansa,  myös 
todellisten taitajien maineen. 

"Tagien heittäminen on pelkkää reviirin merkkausta. Niiden tekemiseen ei  
ole olemassa mitään järkevää syytä. Mutta spraymaalikin on vain väline.  
Millä tahansa saa aikaan söhryä, jos niin haluaa." 

Jumppasalin lattialle on levitetty kymmenen metrin kaistale valkoista  paperia. 
Sen molemmissa päissä palaa kynttilä, muuten salissa on pimeää.  Mankka 
huutaa rajua rokkia. 

Oppilaat ovat hajautuneet paperin äärelle tasaisin välein. Siveltimet  levittävät 
mustaa väriä keskittyneesti. Kukaan ei puhu mitään. 

Musiikkipiirustusryhmän vetäjä Markku Laitakari seisoo seinän vierellä ja  
seuraa työn edistymistä. 

"Oman reviirin yli on vaikea päästä. Oppilaat värittävät ensin oman  alueensa 
paperista. Kun se täyttyy, on lähdettävä etsimään tilaa muualta.  Jos yksi 
uskaltaa lähteä liikkeelle, toiset seuraavat pian perässä", hän  selvittää. 

Hetken kuluttua Laitakari sytyttää kirkkaan valospotin paperikaistaleen  
toiseen päähän. Pikkuhiljaa oppilaat siirtyvät sitä kohti. Vain yksi tyttö  jatkaa 
sinnikkäästi ahertamista varjoisessa päässä. 

Kun paperi on täyttynyt mustalla, Laitakari antaa uusia värejä yhden  
kerrallaan. Oppilaiden on kyettävä maalaamaan entisen päälle, täydentämään  
teostaan uusilla elementeillä. Hän paljastaa, että lopuksi työt vielä  revitään 
pienemmiksi kappaleiksi ja niihin liimaillaan lehdistä leikeltyjä  tekstejä. 

"Saa nähdä kieltäytyykö kukaan. Omaa luomustaan ei ole helppo tuhota." 

Puolilta öin kaikki 18 ryhmää ovat päässeet työn touhuun. Käytävässä  
tuoksuu tärpätti ja luokista kantautuva kilkutus kertautuu betoniseinistä. 

Rehtori Maija-Liisa Mauranen on jatkuvasti liikkeessä. Hän pistäytyy eri  
opetustiloihin ja seuraa työn edistymistä. Kasvoista näkee, että hän on  
tyytyväinen. 

Oppilaat ja ryhmänvetäjät eivät pettäneet. Kaikki ilmoittautuneet  saapuivat, 
ja heillä näyttää jopa olevan hauskaa. Riski kannatti ottaa. 

"Ryhmien vetäjät ovat pääasiassa oppilaiden vanhempia tai entisiä koulun  
kasvatteja. Heitä ei tarvinnut edes kauan houkutella, vaikka työ tehdään  
ilmaiseksi. Toivon, että he tuovat uutta ilmettä ja intoa opetukseen",  
Mauranen sanoo. 

Normaali koulupäivä pirstoutuu yleensä moniin lyhyisiin jaksoihin.  
Aloitetun työn saa harvoin kerralla valmiiksi. Siksi Taiteiden yö  päätettiin 
toteuttaa nimenomaan työpajatyöskentelynä. Paria poikkeusta  
lukuunottamatta kaikki pysyvät valitsemassaan ryhmässä läpi yön, jolloin  
harjaantumisessa päästään kunnolla alkuun. 

"Tällaiseen ei tietenkään olisi voitu ryhtyä, ellei koulussa vallitsisi  niin 
fantastinen yhteishenki. Nyt se lujittuu vielä enemmän kuin päivisin.  
Tavoittelemme tällä samankaltaisia elämyksiä kuin esimerkiksi  leirikoulussa. 
Haluamme esitellä koulun uudenlaisena yhdessäolon paikkana." 

Erityisesti rehtoria ilahduttaa, että oppilaat ovat ottaneet vakavissaan  
määräyksen olla tuomatta alkoholia tai huumeita koululle. Yhtään  
hoipertelijaa ei käytävillä ole tullut vastaan. 

Kello kahden jälkeen työryhmissä alkaa syntyä tulosta. Valmiita töitä  
kannetaan yksitellen ulos kammioista ja ripustetaan näytteille. 

Tekstiilipainannan luokasta tuodaan iloisenkirjavia lakanoita. Käytävän  
lasikaappi täyttyy näyttävistä kukka-asetelmista. Musiikkipiirustusryhmän  
aikaansaama paloiteltu kokonaisuus teipataan jumppasalin seinälle.  
Kirjastoluokassa harjoitellut bändi pitää konsertin. 

Ja vielä sen jälkeen, kun muut taideteokset on kannettu kotiin vanhempien  
iloksi, pihan asfaltilla hehkuu graffitikukkanen. 

Neljän maissa väsymys alkaa kampittaa nuoria taiteilijoita. Toiset luopuvat  
suosiolla ja kaivautuvat makuusäkkeihinsä. 

Sauhuttelijoille tarkoitetussa sohvaryhmässä viivytään yhä pitempään.  
Ykkösluokan tytöt polttavat ketjussa ja kikattavat hervottomasti. 

"Mä oon nyt niin poikki, että mun jutut alkaa kohta olla tosi tyhmiä. Mutta  
en mee nukkumaan", uhoaa Iina. 

Aamuyöstä kaksi poliisia ilmestyy ulko-ovelle. He katselevat hiukan  
häkeltyneenä ympärilleen ja kääntyvät saman tien takaisin. Täältä ei  tarvitse 
ketään viedä putkaan selviämään. 

MIIA SIISTONEN 

TIMO KIRVES, kuvat 

---

Helsingin Sanomat - - 5.5.1990

Logo: Minne mennä

[...]

Hiilellä seinään piirtely on varmasti ihmiskunnan vanhimpia 
taiteentekomuotoja. Mitä tapahtuu, kun joukko nimekkäitä kuvataiteilijoita 
(mm. Martti Aiha, Juhana Blomstedt, J.O.Mallander, Maaria Wirkkala), yksi 
arkkitehti ja valokuvaaja ovat lyöttäytyneet yhteen ja piirustaneet hiilellä 
Taidehallin valkoiset seinät? Viisi päivää heilä on ollut aikaa tuottaa 
näkemyksensä. Tulokset ovat tiistaista lähtien yleisön tarkasteltavana. 
Kuvaaja Sakari Viika on taltioinut luomisprosessin ja lopulliset työt filmille. 
Hänen kuvansa ovat näytteillä Taidehallin studiossa.

Jos joku pelkää näiden "töherrysten" jäävän Taidehallin seinille ties kuinka 
pitkiksi ajoiksi, niin kerrottakoon, että näyttelyn loputtua 27. tätä kuuta seinät 
maalataan taas valkoisiksi. Aivan niin kuin "oikeiden" seinätöherrystenkin 
kohdalla. Taidehalli on avoinna tiistaista lauantaihin 11-18, sunnuntaina 12-
17.

[...]

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.5.1990

Romuränni tuo Vantaalta Helsinkiin

Pääradan varren maisemat ovat roskakasoja, sotkettuja asemia ja 
romuvarastoja

Lohduttomat maisemat siivittävät pohjoisesta Pohjolan valkeaan kaupunkiin 
saapuvaa junamatkustajaa. Rautatien varsi on likainen ja luotaantyöntävä, 
kilometrejä pitkä vanhojen tehdaspihojen näyttely ja ankeiden lähiöasemien 
spraymaalivalikoiman kestoesittely.

Yhdyskuntien takapihat viettävät säännöllisesti radalle päin, eikä yksin 
Suomessa. Päinvastoin ankeus tiivistyy maissa, joissa kaupungistuminen ja 
rautateiden rakentaminen alkoi sata vuotta ennen Suomea. Belgian läpi 
junalla matkustettaessa on paras pistää silmät kiinni ja jäädä vasta Ranskassa 
pois. Kun rautateitä 1700-luvulla alettiin rakentaa suurkaupunkeihin, ne 
vietiin keskustaan asti. Sittemmin radanvarren vanhat kaupunginosat 
rappeutuivat ja slummiutuivat. Luurankokaupunginosia ei purettu, vaan ne 
houkuttelivat asukkaikseen elämän laitapuolen kulkijoita. Toisaalta rautatiet 
rakennettiin teollisuuslaitoksia varten, joiden maisemalliset arvot eivät yllä 
edes ränsistyneiden talorunkojen tasolle.

Suomessa kehitys on ollut toinen. Yhteistä on teollisuuslaitosten 
sijoittuminen radanvarteen ja näiden varastopihojen ankeus, joka avautuu 
radalle päin koko komeudessaan. Kerrostaloja on rakennettu ratojen varteen 
mm. Tampereella, mutta ei juuri pääkaupunkiseudulla. Nykyisin esteenä ovat 
meluvaatimukset: mitä lähemmäs rataa asuntoja kaavoitetaan, sitä suuremmat 
rakenteelliset vaatimukset asunnoille asetetaan. Varsinaista estettä 
kaavoittamiselle aivan radan varteen ei ole.

Päärata leikkaa pääkaupunkiseudulla teollisuusalueita Oulunkylän ja 
Hiekkaharjun välillä. Rajuin yksittäinen maisema on Grönbergin lyijytehtaan 
alue radan itäpuolella Tikkurilan ja Hiekkaharjun välillä. Alue muuttuu 
kuitenkin muutaman vuoden sisällä liike- ja toimistoalueeksi kun Jokiniemen 
rakentaminen yltää sen pohjoisimpaan kulmaan asti. Hiekkaharjun 
pohjoispuolisia asemia leimaa jo uusi, 1980-luvun maisemavaurio: töherrys.

Lähijunien ensimmäinen pysähdyspaikka pääkaupunkiseudulle tultaessa on 
Korso. Asemalla on käytetty spraymaalia säästellen, mutta rakenteitakin on 
niukasti. Alikulkutunnelissa on kulutettu muutama spraypurkki ja 
"pääkaupunkiseudun lähiliikenne" -taulu on saatu rikki. VR on iskenyt 
takaisin ja asettanut päälle uuden linjakartan, jota ei vielä ole sotkettu.

Korsosta etelään silmään osuvat sotketut kallioleikkaukset ja suuri varasto 
tynnyreitä, putkia ja metalliromua.

Rekolassa on tehty perusteellista työtä. Koko asemalta ei löydy neliömetrin 
suuruista puhdasta paikkaa, kaikki opasteetkin on rikottu ja maalattu. 
Riiviöiden vimmaamana spraymaalia on kulutettu laatikkokaupalla sellaisella 
intensiivisyydellä, että nuorisotilojen puuttumisen piikkiin se ei enää mahdu.

Rekolan aseman eteläpuolelta ehtii huomata tönön, joka on ollut joskus 
punainen. Toisella puolen rataa vajan seinässä lukee PODZ. Sitten 
junamatkustaja saapuu Koivukylään. Koivukylän asemalla Vantaan kaupunki 
haluaisi tiedottaa jotakin, mutta tiedotuksen sisältö jää hämärän peittoon. 
Myös junien aikatauluista on jokseenkin mahdoton saada selvää.

Koivukylässä asuu tarkka kivenheittäjä, sillä hän on saanut taitavasti 
molempien laitureiden aseman nimikilvet rikki siten, että niissä lukee Kukylä. 
Mutta miksi hän ei ole saanut laitureiden numerokilpiä hajalle, ja miksi kellot 
ovat ehjät? Aseman penkit on propattu betoniseinään kiinni, joten niitä ei ole 
saatu irti. Maaliakin niihin on uhrattu niukasti, mutta muuten asema on 
sotkettu tehokkaasti.

Koivukylän jälkeen radan itäpuolella on voimalaitoksen takapiha ja 
romuvarasto. Tennishallin seinä on maalattu ja Hiekkaharjun asemakatokset 
ja rakennusten radanpuoliset seinät. Ennen Tikkurilaa radan itäpuolella on 
karmaiseva Grönbergin lyijytehtaan alue. Tehdasrakennus on väritetty 
savupiippuja myöten eikä yksikään ikkunaruutu ole ehjä. Länsipuolella 
levittäytyy kauppiastavaratalon keskeneräinen takapiha. Vanhoja 
puurakennuksia on sotkettu molemmin puolin rataa.

Tikkurilan asema on kuin vapun jälkeen. Lähiliikennekartat ja aikataulut on 
töhritty lukukelvottomiksi, mutta työ on ollut turhaa, sillä matkustajat 
näyttävät tietävän mihin junaan nousta. Asemarakennuksen oviin on iskenyt 
spraypurkkikostaja, kun aseman aukioloajat eivät ole miellyttäneet. Vanha 
tiilinen asemarakennuskin on saanut osansa.

Antipatiat asemia kohtaan lieventyvät kun pääkaupunki lähestyy. Roskia 
radanvarsi on kuitenkin täynnä ja kallioleikkaukset maalattuja. Puistolassa 
uusia valkeita rivitaloalueita rajaavia aitoja on piristetty punaisilla lääkärin 
nimikirjoituksia muistuttavilla söherryksillä.

Tervetuloa Helsinkiin, kehottaa Tapanila näyttämällä huonoimmat puolensa. 
Vanha puuasema on pilattu ja teollisuusalueen radansivu on kuin Hiroshima- 
sodan jälkeen. Yhtenäistä romuvarastoa jatkuu Malmille asti ja vielä 
Hankkijan kentällä Oulunkylässä. Yksinäinen ruostunut vene somistaa 
omakotitalon pihaa.

Oulunkylän ja Käpylän välissä ovat vanhat puuvajat saaneet takaseinilleen 
uutta väriä. Käpylän asematyömaalla on Tuusulantien siltapilarit sotkettu ja 
kyltti, joka kertoo Helsinkiin olevan vielä 6 kilometriä matkaa, ei enää ole 
sinivalkoinen. "Pihlajamäen kuoliaaksipotkijat helvettiin", julistaa kirjoitus 
sillan seinässä.

Irtonaisen muovijätteen määrä on suuri Käpylän ja Pasilan välissä. On myös 
hiekkakasoja, kaatunutta aitaa ja romufillari. Länsipuolella aukeaa ratapiha ja 
varikko. Pasilan uudella asemalla töherrystyöt ovat muista töistä jäljessä, 
rakenteet ovat suurelta osin vielä säästyneet. Vanhat laiturit ja katosrakenteet 
sen sijaan ovat saaneet spraymaalikasteen ties monennenko kerran.

Maisema siistiytyy viimeisellä etapilla, mutta roskia riittää radanvarressa. 
Linnanmäen ja Diakonissalaitoksen kohdalla kallioleikkaukset on maalattu. 
Loppusuoran avautuessa katse kääntyy idyllisiin Linnunlaulun huviloihin. 
Yhden huvilan radanpuolinen piha on tungettu täyteen vanhoja huonekaluja.

OLLI POHJANPALO

---

Helsingin Sanomat - - 9.5.1990 

Helsinki 

Logo: TULOT JA MENOT 

Käsitys liikennevälineissä ääneti ja umpimielisinä töröttävistä  helsinkiläisistä 
on juurtunut syvään, mutta taitaa sittenkin olla lähinnä  tarinaa. 

Eivät muidenkaan maiden asukkaat pistä pulinavaihdetta päälle oitis  
työpaikalta metroon astuttuaan. "Rentoutuminen" iltapäivälehden parissa  
istuu tilanteeseen: lukemista riittää juuri kotimatkan verran. Myös  matkailija 
säästää rahaa poimimalla lehden esimerkiksi paikallisjunan  roskakorista. 

Sananmukaisesti ääntä ja elämää kohtaa kyllä viikonloppujen  
myöhäisvuoroissa, joita kutsutaan juoppojuniksi ja juoppobusseiksi. 

Viimeiset varsinaiset linjat ajetaan noin puoli kahden aikaan yöllä. Sen  
lisäksi Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL pisti viime vuonna  
liikenteeseen vielä myöhäisemmät yöbussit, joiden kulku poikkeaa  
normaalireitistöstä. 

Reittikarttoja ja muuta lisätietoa saa HKL:n toimistoista mm. asematunnelin  
metrotasanteelta. 

Bussi on helsingiksi dösä ja raitsikka on spora. 

Kuskille, konduktöörille tai metrojen yläportaissa sijaitseville  
lippuautomaateille joutuu pulittamaan kertamaksua 6,50 markkaa. 7-16- 
vuotiaat maksavat vain 2,50 mk. Lippuun leimataan kellonaika, josta lukien  
se kelpaa tunnin ajan kaikkiin Helsingin kulkuvälineisiin. 

Kymmenen matkan lippu maksaa 58 markkaa, lapsille 14 markkaa. 

HKL:n lipuilla ei pidä kuitenkaan pyrkiä Espooseen tai Vantaalle.  
Naapurikaupunkien bussistoon vaaditaan seutulippu, kertahinnaltaan 12 tai 6  
markkaa. Erittäin monien niidenkin päätepysäkit ovat Helsingin linja- 
autoasemalla tai Rautatientorilla. 

Pääkaupunkiseudulla kuljeskellessa kannattaa käyttää hyväksi julkista  
liikennettä. Se on tiheähkö ja toimiva, aika helppokin, tosin bussien  osalta 
ankarimpina ruuhkahuippuina hidas kuin mikä. 

Turistille tarjotaan matkailijaseutulippua. Se maksaa päiväksi 48/24 mk,  
kolmeksi päiväksi 96/48 mk ja viideksi päiväksi 144/72 mk. 

Hieman kalliimmalla Helsinki-kortilla saa vastaavat liikenne-edut ja sen  
päälle mm. pääsylippuja museoihin. Yhden päivän Helsinki Card maksaa 
65/35  mk, kahden päivän 90/45 mk ja kolmen 110/55 mk. 

Helsingin raitiovaunut 3B ja 3T ovat maisemalinjoja, joiden ympyrälenkillä  
näkee keskustasta olennaisimman. Maisemalinja sinänsä on HKL:n lautta,  
jolla pääsee Suomenlinnaan. 

Pääkaupungin toista ilmettä valaisevat paikallisjunat. Esimerkiksi  
Martinlaakson linjalla M näkee Huopalahden puuaseman laitureille bommatut  
graffitiornamentit. Käypäläinen ajelkoon lähiöihin ennen kuin tämäkin  
katoava kansanperinne haalistuu pois. 

Helsingin luokkajakoa voi tarkkailla rautatieaseman edustalla sijaitsevalla  
raitiovaunupysäkillä. Omiaan puhelevat kassialmat ja -aapot astuvat  
edelleenkin todennäköisimmin Pitkänsillan ja entisten työläiskaupunginosien  
suuntaan meneviin raitiovaunuihin. 

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 13.5.1990

HIILTYVÄTKÖ HIILITAITEILIJOIDEN VANHEMMAT? Lapsuuden opit 
ovat unohtuneet Taidehallin toukokuun näyttelyn tekijöiltä

Hiiltä seinällä on nimeltään Helsingin Taidehallin toukokuun näyttely. 
Taiteilijat piirsivät hiilellä suoraan valkeaan seinään.

Markku, J.O., Juhana, Martti, Kimmo, Markus, Inari, Jim ja Maaria, eikö 
teille ole opetettu, ettei seiniin töherrellä?

Markku Hakuri, 44: "Vanhemmat kyllä kielsivät piirtelemästä seinään, mutta 
ei minulla ollut oikein taipumuksiakaan. Siihen aikaan, kun olin pieni ei olisi 
tullut mieleenkään piirtää seinään. Sehän kiellettiin kansakoulussakin."

"Pidin tämän työn teosta monestakin syystä. Taidehalli on haasteellinen 
paikka, suuria luonnoksia ei voinut tehdä etukäteen."

Jim Wichman, n. 35, Maj-Britt Wichman, edellisen äiti: "Tietysti on sanottu, 
mutta kun on neljä poikaa, niin heitä on vaikea kontrolloida. Anoppi sanoi 
aina pojille kylään tullessaan, että teidän isänne ei ole koskaan piirtänyt 
seinään. Anopin puheista huolimatta pojat töhertelivät."

Juhana Blomstedt, 52: "Heh heh, varmasti kiellettiin. Minulla oli sellaisia 
taipumuksia."

"Seinään piirtäminen on kiihdyttävää. Siinä on suoraan tekemisissä talon ja 
sen arkkitehtuurin kanssa. Taidehallista olen aina pitänyt, sillä ensimmäisiä 
töitäni oli siellä esillä."

J. O. Mallander, 45: "Ei tule mieleen, mutta töhertely ei ole minun alaani."

"Seinä on perustila ja hiili perusaine. Yksinkertaista. Toisaalta seinään 
piirtäminen on pelottava kokemus, siinä on isompi poljento. Jokainen sai 
Taidehallissa työtään varten paljon tilaa, mikä on Suomessa ihan uutta. Mutta 
mieletön homma työssä oli, oltiin naimisissa sen kanssa viisi päivää."

Kimmo Friman, 34: "Tämä oli minulle ensimmäinen kerta. Poikaani, joka on 
vajaat kolme vuotta, olen kieltänyt piirtämästä seinään. Kerran hän on ehtinyt 
sen tehdä; seinään syntyi kaunis viiva ylhäältä alas. Ei sitä ole raaskinut 
poistaa."

"Seinään on hauska piirtää. Työssäni arkkitehtina piirrän päivittäin lyijyllä 
valkoiselle paperille, mutta pienemmässä mittakaavassa. Etukäteen kammotti, 
kuinka pystyisin ratkaisemaan tekniset ongelmat. Lopputulos syntyi kuitenkin 
nopeasti."

Martti Aiha, 37: "Hoh hoh, siitä on niin kauan. Mikäli tunnen vanhempiani, 
he ovat näpäyttäneet käsille, jos olen sellaista yrittänyt."

"Tosi mukavaa se oli. On rentouttavaa tehdä vakavissaan sellaista, joka kohta 
peitetään. Ja hiilihän on materiaalina miellyttävä."

Inari Krohn, 44: "Minulta ei lapsena kielletty mitään."

"Seinään piirtäminen ei ole sen kummempaa kuin muukaan työ. Tilankäytön 
kannalta se tosin oli mielenkiintoista. Tämä työ todisti, että mittakaava on 
sivuseikka; pienelle voi tehdä suurta ja suurelle pientä."

Markus Konttinen, 32: "Minulla ei ole sellaista suhdetta seinään, että 
töhertelisin."

"Hauskaa oli. Yllättäen ei hirvittänyt yhtään."

Kuutti Lavonen, 30: "Ei minua ole koskaan seiniin piirtämisestä rangaistu."

"Seinäpinta ei ole paras mahdollinen pohja piirtämiselle. Taidehallissa on 
kahdenlaista seinää: laastipinta on otollisempi, pikkuhuoneissa on vaikea 
saada hiilellä syvää mustaa."

Kahdentoista taiteilijan ja yhden arkkitehdin työt ovat esillä Helsingin 
Taidehallissa 27. 5. asti.

Päivi Niemi

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 13.5.1990

Töhrykampanja koululaisille alkamassa

VR-lähiliikenne, Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL ja poliisi aloittavat 
ilkivallan vastaisen kampanjan pääkaupunkiseudun ala- ja yläasteilla. 
Kampanjan tavoitteena on saada kuriin erityisesti liikennevälineiden ja 
asemien töhrimisvillitys.

Kouluille lähetettävällä aineistolla - esitteellä, julisteilla ja musiikkikasetilla - 
on tarkoitus saada nuoret tiedostamaan töhertelyn seuraamukset. Kampanjan 
järjestäjät toivovat, että opettajat käsittelisivät aihetta esimerkiksi 
luokanvalvojan tunneilla.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.5.1990

Kauppakamari haluaisi töhrijät kuriin

Helsingin kauppakamari on kyllästynyt töhrijöihin. Se haluaa 
sisäministeriöltä toimia, joilla töhertely voitaisiin estää ja saattaa ilkivallan 
tekijät vastuuseen ja korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Viranomaisilla sen enempää kuin kiinteistönomistajillakaan ei ole riittäviä 
keinoja ja voimavaroja töhertelyn estämiseksi, katsoo kauppakamari.

Mahdollisina toimina voivat tulla kyseeseen asennekampanjat yhdessä 
kaupunkien ja kiinteistönomistajien kanssa, töhertelyyn tarkoitettujen 
aerosolipakkausten tuonnin estäminen, myynnin rajoittaminen sekä 
pakkauksiin merkittävät varoitus- ja käyttötarkoituskiellot. Myös 
haittamaksun säätäminen voinee kauppakamarin mielestä tulla kyseeseen.

Töhertäjät käyttävät tavallisesti erittäin vaikeasti poistettavia 
autosuihkevärejä.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 11.7.1990

Ympäristön vaalimiseen kasvettava

Jonkin aikaa sitten tämän lehden mielipidesivulla eräs kirjoittaja hämmästeli 
sitä, että Wienissä ei ollut töherryksiä eikä yleisiä paikkoja ilkivaltaisesti 
sotkettu. Tämä oli aivan oikea havainto, mutta turhan rajoittunut, sillä 
näinhän on kaikkialla Keski-Euroopan ja Välimeren maissa (sosialististen 
maiden rakennuskannan rappio on asia erikseen).

Esimerkiksi Helsinkiä kaksi kertaa asukasmäärältään suuremmat Baden- 
Württenbergin osavaltion pääkaupungista, Stuttgartisa on turha hakea 
töherryksiä ja muita ilkivallan merkkejä. Kuitenkin kaupungin keskustassa on 
erittäin paljon eritasorakenteita, portaikkoja ja tunneleita jalankulkijoille sekä 
näin liittyviä seinä- ja kaidepintoja. Jalankulkijaväyliä ei tarvitse yöksi lukita 
teräsportein.

Tämä asiaintila ei ole satunnaisilmiö. Kysymys on kasvatuksesta, hyvistä 
tavoista ja omaksutuksi tulleesta kulttuurista laajemminkin. Jos meillä joku 
nostaa ääntään järjestyksen puolesta, kohta ilmaantuu häiriökäyttäytymisen 
ymmärtäjiä ja hyväksyjiä. Tapana on tyrehdyttää keskustelu heti alkuunsa 
valehtelemalla, että vika ei ole suinkaan häiriköissä, vaan tämän yhteiskunnan 
väkivaltarakenteissa, sen kovuudessa ja ankaruudessa. Asioille ei muka voida 
mitään ennen kuin yhteiskuntamme yksilön ruhjovat valtarakenteet on purettu.

Ymmärtäjien, ainakin piilotajuiset, ihannerakenteet sosialistisissa maissa ovat 
sortuneet. Yksilöön kohdistunut terrori ja vapauden riisto ovat väkisinkin 
paljastuneet pimeimmällekin idealistille. Siispä nyt olisi otollinen aika ryhtyä 
keskustelemaan siitä, miten saamme hyvässä Suomessamme kansanvaltaisen 
järjestelmämme puitteissa elin- ja asuinympäristömme säilymään viihtyisänä 
ja miten voisimme korvata lepsuuden tuon ympäristön vaalimisessa 
päättäväisellä, mutta samalla myönteisellä kurinalaisuudella.

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.7.1990

Töhrijöiden henki vaarassa

Maalaajat iskivät sähkönsyöttöasemille

Puumerkkejään seiniin maalaavat nuoret ovat Helsingin Oulunkylässä ja 
Ilmalassa olleet vain muutaman kymmenen sentin päässä kuolemasta. Jotta 
näin lähelle on päästy, on Ilmalassa rautatien sähkönsyöttöaseman aitaan 
pitänyt leikata aukko ja Oulunkylässä on ollut pakko kiivetä pari metriä 
korkean aidan yli.

Syöttöasemilla sähkövirta, jonka jännite on 110000 volttia, muutetaan 25000 
volttiseksi ja syötetään sähkörataverkkoon. Näin suuret jännitteet polttavat 
ihmisen hetkessä.

Ilmalassa on kahden viime viikon aikana töhritty syöttöaseman 
kondensaattoreiden jännitteellisiä runkojakin. Myös hengenvaara-kyltit on 
tuhrittu. Oma 'tagi' eli puumerkki on pitänyt hengenmenon uhalla piirtää 
paikkaan, josta sitä ei näe kuin pari sähkömiestä.

Oulunkylässä ovat hullun onnella selvinneet tekstien "PSK" ja "YO' 
BANANA" piirtäjät. Heidän tekstinsä ovat noin 30 sentin päässä johdosta, 
jossa on 25000 voltin jännite.

Ammattitaitoisten sähkömiesten töissään noudattama turvaetäisyys johtoihin 
on 1,5 metriä. VR:llä sähköasioihin perehtyneillä mutta ammattikoulutusta 
saamattomilla turvaraja on kaksi metriä.

Johdoista tai kondensaattoreista voi saada valokaaren välityksellä sähköiskun, 
vaikka niihin ei edes koskisi. Erityisen vaaralliseksi spray- maalaamisenkin 
tekee se, että joissain maaleissa on ainesosana sähköä johtavaa metallia.

"Minä en uskaltaisi kokeilla maalaamista aidattujen turvarajojen sisällä, mutta 
ehkä töhrijät eivät tiedä, kuinka vaarallista hommaa tekevät. Jos sähköiskusta 
ihmeen kaupalla selviäisi hengissä, olisi siitä kuitenkin seurauksena 
elinikäiset vammat", kertoo yliteknikko Pentti Luhtala.

VR:n Helsingin sähköalueen päällikön Tuomo Nyholmin mukaan 
syöttöasemien valvontaa tehostetaan. Syöttöasemille asennetaan uusia 
elektronisia valvontalaitteita. Töhertelyistä tehdään myös rikosilmoitus.

Kiinni jääviä töhertelijöitä syytetään lisäksi rautatieliikenteen häirinnästä. Jos 
töhertelystä aiheutuu oikosulku, se pysäyttää kaiken sähköjunaliikenteen 
syöttöaseman rataosuudelta. Esimerkiksi Oulunkylän syöttöasemalla sattuva 
onnettomuus lamaannuttaisi liikenteen Pasilan ja Koivukylän välillä.

---

Helsingin Sanomat - Muut - 19.7.1990

Hengenvaarallinen leikki kiehtoo

Töherryksiä tehty 30 sentin päähän suurjännitteestä

Rautateiden sähkönsyöttöasemille iskeneet töhrijät ovat ottaneet tietoisesti 
suuren riskin tai tietämättään joutuneet hengenvaaraan. Helsingin Ilmalan ja 
Oulunkylän syöttöasemien rakenteihin puumerkkejään maalanneet nuoret 
ovat olleet vain muutaman kymmenen sentin päässä kuolemasta. 
Syöttöasemille tuleva 110000 voltin jännite polttaa ihmisen hetkessä karrelle.

Oulunkylässä tekstejä on kirjoitettu vain 30 sentin päähän sähköjohdosta. 
Ammattitaitoisten sähkömiesten käyttämä turvaetäisyys on puolitoista metriä. 
Johdoista ja kondensaattoreista voi saada valokaaren välityksellä sähköiskun, 
vaikka niihin ei koskisikaan.

Töhertelijät eivät ole joutuneet sähkönsyöttöasemille vahingossa, sillä 
Ilmalassa sinne pääsy on vaatinut aukon leikkaamista teräsverkkoaitaan ja 
Oulunkylässä kaksimetrisen aidan ylittämistä.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 1.8.1990

Kasvattamatta jäänyt töhertää

Nimimerkki Urbanus esitti HS:ssa 11. 7., että Keski- eikä Etelä-Euroopassa 
ole töherryksiä pitkin seiniä julkisilla paikoilla. Omat havainnot ovat 
samansuuntaisia. Urbanuksen mielestä töherrysten puuttuminen on hyvän 
kasvatuksen ja tapojen seurausta. En ole tavannut yhtään hyvän kasvatuksen 
saanutta töhertelemässä seiniin. Huonosti kasvatettuja tai kasvattamatta 
jääneitä olen sen sijaan silloin tällöin tavannut töhertelemässä seiniin ja 
raitiovaunuihin.

Hellevi Lehtinen edustaa ilmeisesti huonosti kasvatettuja tai kasvattamatta 
jääneitä töhertäjiä (HS 22. 7.) tai ainakin toimii sellaisten äänitorvena ja 
sympatisoijana. Lehtinen väitti kirjoituksessaan muun muassa, että Länsi- 
Euroopan ilma on kauttaaltaan saastunut.

Lehtinen on ilmeisesti seonnut ilmansuunnissa. Itä-Euroopassa on Lehtisen 
kuvailema tilanne.

Länsi-Euroopassa ilma tosin oli joitakin vuosia sitten saastumassa, mutta 
suuret taloudelliset uhraukset puhdistusjärjestelmiin ja niiden kehittämisiin on 
tuonut siellä tulosta. Itä-Euroopan sosialistimaat ja Neuvostoliitto sitä vastoin 
edelleen tupruttelevat teollisuuspäästöt puhdistamattomina taivaan tuuliin, 
joista osa kulkeutuu myös meille.

Elinympäristön vaaliminen on tärkeää, se on suorastaan elintärkeää. Lasten 
kasvattaminen osana ympäristön vaalimista on niin ikään tärkeää, kuten 
Lehtinen kirjoituksessaan esittää. Suurin lasta kohtaava katastrofi on 
kuitenkin se, että lapsi jätetään kasvattamatta, oman onnensa nojaan vapaan 
"kasvatuksen" armoille.

Menetelmiä on toki kehitettävä, mutta lasta on kasvatettava. Se ei onnistu 
idealismilla, on tehtävä paljon työtä. Mistä lapsi voi tietää, mikä on oikein ja 
mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, ellei näitä asioita hänelle 
selvitetä. Turha silittely, lepertely ja lepsuilu ovat kasvatuksessa haitaksi.

On toki siliteltävä silloin kun on silityksen aika, mutta "vapauden rajojen" on 
aina oltava selvillä niin lapselle kuin kasvattajallekin. Lasten kasvattaminen 
on kasvattajalle kovaa työtä: kaikki eivät kestä eivätkä jaksa.

Aikaisemmin kasvatus oli kodin ja koulun yhteistyötä, mutta nykyisin koulu 
hoitaa yhä enemmän vain opetuksellista rooliaan. On säälittävää katsella, 
miten kasvattamatta jäänyt lapsi (vapaan kasvatuksen saanut muka) kasvaa 
"kieroon" pelkästään siksi, että häntä ei ole oltu ohjaamassa.

Tärkeimpiä opetus- ja kasvatuskohteita muun ohella olisi toisen henkilön 
ruumiillisen koskemattomuuden ja omaisuuden kunnioittamisen opettaminen; 
ketään ei saa pahoinpidellä eikä keltään saa varastaa. Kun nämä tulevat 
lapselle selviksi, on hän jo ottanut elämässään ensiaskeleet oikealle tielle.

vanh. konst.

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 6.8.1990

Asiaton oleskelukin sallittava

VIIHTYVYYS on kääntäen verrannollinen vahingontekoon ja väkivaltaan. 
Helsingin ilkityöpulmaa pohtinut työryhmä ehdottaakin, että hulinointia ja 
häiriökäytöstä torjutaan tarjoamalla asukkaille mielekästä toimintaa ja 
yhteistä vastuuta. Laajaa asiantuntemusta arkkitehtuurista ja kulttuurista 
nuorisokysymyksiin ja mielenterveyteen edustanut ryhmä on myös oivaltanut, 
että elävä ja viihtyisä ympäristö ehkäisee pahantekoa tehokkaammin kuin 
mikään ilmianto- ja rangaistusjärjestelmä.

Kaupunki on myös nuoria varten. Lapset saavat sekä näkyä että kuulua, 
tyydyttää seikkailunhaluaan tai keskittyä rauhassa mielipuuhiinsa. 
Työryhmän muistio osoittaa, että päättäjät, asiantuntijat ja viranomaiset 
tajuavat, mistä töhertely- ja rikkomisvimma kumpuavat. Ankea joutilaisuus 
turhauttaa. Potkitaan katulamppuja sammuksiin, kun ei muutakaan ole tarjolla.

Aikaisemman kulttuurikomitean tapaan nuorisotyöryhmä haluaa tietyillä 
vapaakaupunkialueilla pidentää kauppojen ja kahviloiden aukioloaikaa ja 
sallia monenlaiset katutapahtumat. Periaatteessa samat keinot saavat sekä 
nuorison että vanhemman väen viihtymään. Ilkivallan torjujat haluavat tarjota 
nuorisolle huvipäiviä ja -öitä, uusia liikunta- ja pelilajeja sekä monenlaisia 
palveluja ahdistuksen kuuntelijoista eksoottisiin makuelämyksiin.

Samalla muistion laatijat korostavat, ettei nuoria saa jättää vaille kasvatusta ja 
valvontaa. Sekä virallinen että epävirallinen silmälläpito ja kontrolli ovat 
tarpeen. Koulu tavoittaa kaikki nuoret ja sen pitää tajuta vastuunsa. Norjassa 
koulukurikokeilu vähensi ilkivaltaa ja järjestyshäiriöitä myös oppilaitosten 
ulkopuolella.

Viisaat vanhemmat lähtevät silloin tällöin kadulle katsomaan, mitä oma ja 
muiden jälkikasvu puuhaa. Kokeiluissa nuoret ovat hyväksyneet sellaisen 
huolenpidon kiinnostuksen ja kiintymyksen osoituksena. Lapset ja 
murrosikäiset tarvitsevat puuhilleen rajat, mutta vähitellen he voivat kantaa 
myös vastuuta sekä itsestään että kumppaneistaan. Nuorisotilat ja kirjastot 
voivat helpommin pidentää aukioloaikojaan, jos ne saavat lisävalvojia 
nuorista ja heidän vanhemmistaan. Ikäryhmät toimikoot enemmän yhdessä.

Eri lautakunnat tutustuvat parhaillaan muistion ehdotuksiin ja lokakuussa 
järjestetään seminaari, jossa nuoret saavat sanoa mielipiteensä. Joitakin 
ideoita nuorisoasiainkeskus voi toteuttaa heti, mutta todellinen muutos vaatii 
hyvän suunnitelman ja pitkäjännitteistä työtä. Vastuuvirkamiehistä ja 
päättäjistä riippuu, missä määrin pääkaupunkia ryhdytään kehittämään 
elävämpään ja ihmisläheisempään suuntaan.

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 2.9.1990

Janne Seppänen Polttaisin Oulun kuvat

Logo: näkökulma

POLIISIN YRITYS SAADA haltuunsa Oulun nuorisomellakkaa kuvanneen 
Matti Pietolan valokuvat heijastaa oivallisella tavalla kulttuurimme 
suunnatonta luottamusta kuvaan. Poliisi haluaa itsepintaisesti saada kuvat 
käsiinsä voidakseen tunnistaa mellakointiin osallistuneet nuoret.

Valokuva on vahva todiste.

Sanomalehtimiesten liitto on ottanut kuvat haltuunsa ja haluaa perustellusti 
varjella kuvaajan lähdesuojaa "kunnes tapaukseen liittyvät lukuisat 
epäselvyydet on selvitetty". Kenelle kuvat loppujen lopuksi päätyvät, sen 
näyttää tulevaisuus.

Miksi valokuvalle niin helposti ja epäanalyyttisesti suodaan 
todistuskappaleen voima? Tässä on turha yrittää edes alustavasti vastata 
siihen.

Sen sijaan löydän useita eettisiä syitä, miksi polttaisin kyseiset valokuvat ja 
negatiivit.

POLTTAISIN KUVAT, koska en halua ottaa tunnolleni sitä, että joku 
tulkitsee niitä ja langettaa tulkintansa perusteella tuomioita. Jos rikotun 
näyteikkunan sisälle kavunnut poika tai tyttö tuomitaan kuvan perusteella, ja 
ikkunan tavaroista putsannut on jo häipynyt muille maille, tapahtuu 
oikeusmurha.

Kuvista voidaan helposti tunnistaa koko joukko nuoria, joilla ei ole mitään 
tekemistä itse mellakan kanssa. Millainen oikeusturva heillä on? Pelkkä 
läsnäolo jossain kuvassa voi vahvistaa syytetyn ympärille rakennetun 
"tarinan". Historiassa siitä on lukuisia esimerkkejä.

Kuva on kuva vasta tulkinnan jälkeen. Kuka on Pietolan kuvien auktorisoitu 
tulkitsija? Kuvien nuoriso, poliisit vai kenties asiaan "perehtynyt" lakimies. 
Kenellä on asiantuntemus, jonka perusteella valokuvaa voi arvioida 
todistuskappaleena?

POLTTAISIN KUVAT siksikin, koska epäilen syvästi että tapahtuma 
voidaan palauttaa yksittäisten toimijoiden tekoihin. Kuvista ei näy se, kuka 
yllyttää ja ketä. Joukon paineessa saattaa kuka tahansa tehdä mitä tahansa.

Syyllisten hakeminen tällaisessa tilanteessa on absurdia.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kuvista tunnistettujen syntipukkien 
kannettavaksi lankeaa tapahtumien koko periaatteellinen merkitys, joka 
varmasti näkyy tuomioissa. Yleinen mieliala näyttää olevan se, että "nuoriso-
ongelma" on hoidettava kuntoon kovin ottein. Tuskin muuten Helsingissä 
vietäisiin alle 10-vuotiaita oikeuteen bussien töhertelystä.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri on vaarallinen ja vaikuttaa kuvien tulkintaan.

POLTTAISIN KUVAT, koska olennainen on aina myös kuvien ulkopuolella. 
En luota siihen, että kuvista johtopäätöksiä tekevät ymmärtävät sen.

On todennäköistä, että "fiksuimmat" rettelöitsijöistä eivät ole menneet 
lähellekään kameraa. He kyllä oivaltavat, että valokuva todistaa 
nykykulttuurissa aina kuvattuja vastaan ja poissaolevien puolesta.

Valokuvaajan vastuu Oulun tapauksessa on pelottavan suuri. Siksi on hyvä, 
että kuvat ovat siellä missä ovat.

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja, joka avustaa mm. Helsingin Sanomia.

---

Helsingin Sanomat - - 20.9.1990

Uusia vapauksia ja velvoitteita 

Logo: täällä Berliini 

Saksojen yhtyessä lokakuun kolmantena päivänä meille Berliinin  
suomalaisillekin tapahtuu merkillisiä asioita. Meistäkin tulee vihdoin  Saksan 
liittotasavallan asukkaita. Siihen saakka olemme vain Länsi- Berliinin valtion 
asukkaita. Saksojen yhtyessä tapahtuu kaikenlaista  muutakin. Yhdysvaltain, 
Neuvostoliiton, Englannin ja Ranskan 45 vuotta  kestänyt Saksan miehitys 
päättyy. Yhdentyneestä Berliinistä tulee Saksan  liittotasavallan itsenäinen 
osavaltio. Lokakuusta alkaen liittotasavaltaan  kuuluu 16 osavaltiota. Itä-
Saksan puolelta heräävät uudelleen eloon viisi  osavaltiota. "Lääneiksi" 
jaettuina ne ovat nukkuneet vuosikymmenet  prinsessa Ruususen unta. Nämä 
historialliset osavaltiot ovat Itämeren  rannalta etelään: Mecklenburg-
Etupommeri, Brandenburg, (jonka sisällä on  mm. Berliini), Sachsen-Anhalt, 
Thüringen ja Sachsen, joka on suomeksi  Saksi. 

Vanhat Länsi-Saksan osavaltiot pohjoisesta etelään ovat Schleswig-Holstein,  
kaupunkivaltiot Hampuri ja Bremen, Niedersachsen eli Alasaksi, Nordrhein- 
Westfalen, Hessen, Rheinland-Pfalz, Saarland eli Saarinmaa, Baden- 
Württenberg, Baijeri sekä tämä Berliini. Berliini on siis sijainnut Saksan  
demokraattisen tasavallan sisällä, eikä se ole ollut kummankaan Saksan osa.  
Joillakin Saksan valtioilla on historiallisesti myös suomenkieliset nimet. 

Saksasta siis tulee taas täysin itsemääräämisoikeuksin varustettu  valtakunta. 
Berliinikin muuttuu monin tavoin. Lokakuun kolmannesta päivästä  alkaen 
Länsi-Berliiniin saapuvien lentokoneiden ei enää tarvitse käyttää  
Neuvostoliiton miehitysvallan ahtaaksi määräämää ilmakäytävää.  
Liittoutuneiden lentomonopoli päättyy. Berliiniin ei enää pääse viisumitta  ja 
niin päästään eroon epätervetulleista maahantunkeilijoista. Berliinin  oma 
poliisilaitos nousee poliisitoimen johtoon, voittajavaltiot eivät enää  
kontrolloi sitä. Länsi-Berliinissä amerikkalaisten, englantilaisten sekä  
ranskalaisten ja Itä-Berliinissä venäläisten sotilasperheiden  erikoisoikeudet 
loppuvat. Hekään eivät enää saa rangaistuksetta esimerkiksi  ajaa 
ylinopeuksia. 

Länsi-Berliinin nuoret miehet kokevat ehkä vastenmielisimpänä oikeuksien  
menetyksenä sen, että Länsi-Berliinistäkin on lähdettävä asepalvelukseen.  
Ennen siitä vapautui jokainen kaupunkiin muuttanut nuorukainen. 

Saksan kansallisdemokraattinen puolue NPD saa toimintavapauden myös 
Länsi- Berliinissä. Lokakuuhun saakka sen tilaisuudet, vaaleihin 
osallistuminen ja  jopa lentolehtiset ovat olleet kiellettyjä päinvastoin kuin  
liittotasavallassa. 

Moni Länsi-Berliiniä koskenut laki tai asetus on käytännössä jäänyt  
kuolleeksi kirjaimeksi, mutta vasta 3. 10. 1990 ne virallisesti lakkaavat  
olemasta voimassa. Näitä pykäliä, joita ei ole koskaan toimeenpantu, ovat  
muun muassa viiden vuoden vankeustuomio purukumin anastamisesta, 
samoin  pitkän keittiöveitsen omistamisesta. Miehityssotilaan taltuttamisesta  
kunnon nyrkiniskulla on säädetty hirttotuomio. 

Uuden elämän alkaessa leijaakin saa lennättää yli 80 metrin korkeudessa,  
mikä aikaisemmin on ollut Berliinin pikkupojilta kielletty riemu. Lienee  siis 
paikallaan kohottaa huulille vaahtoisa lasi Berliner Kindliä ja  päästää 
ilmoille huudahdus Es lebe die Freiheit!! 

Uutinen niille, jotka joutuvat maksamaan graffitit: Länsiberliiniläinen  
maalarimestari Bernd Neumann on keksinyt menetelmän, jolla talojen  
seinille, busseihin, junanvaunuihin ja minne tahansa maalatut töherrykset  
pystytään puhdistamaan tehokkaasti ja ennen kaikkea halvalla. Neumann 
tutki  kauan eri puhdistusaineita ja löysi vihdoin sen oikean. Liattu kohde  
puhdistuu lähes yhdellä pyyhkäisyllä. 

Maalarimestari esitteli menetelmäänsä Berliinin liikennelaitokselle  
puhdistamalla kuudessa ja puolessa tunnissa kuuden miehen porukalla 20  
metrovaunua. Yhtiö on vakuuttunut menetelmän tehokkuudesta. Neumannia  
odottanee mahtava tulevaisuus, sillä pelkästään rautatievaunuja ja busseja  on 
Saksassa yli satatuhatta ja niiden sotkijoita tuhatmäärin. Patentti on  jo haettu. 

Kaikki Neuvostoliitosta pois pääsevät juutalaiset eivät toki halua  matkustaa 
Israeliin. Yksistään Berliiniin on tämän vuoden aikana saapunut  yli 600 
Venäjän juutalaista, jotka haluavat jäädä kaupunkiin  pysyvästi. "Heidän 
muuttonsa kaupunkiin rikastuttaa yhtyvän Berliinin  yhteiskunnallista 
elämää", totesivat äskettäin yhdessä Itä-Berliinin  ylipormestari Tino 
Schwierzina ja Saksan juutalaisten keskusneuvoston  puheenjohtaja Heinz 
Galinski. 

ANTERO ESKOLA 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.10.1990 

Onko penkkien oltava vahvoja vai kauniita? 

Logo: Miksi? 

VR on hankkinut hetekan näköisiä ritiläpenkkejä Helsingin rautatieasemalle.  
Kalustonhoitaja Vesa Jäppinen VR:ltä, oletteko kokeillut istua niillä? 

Kyllä olen, hyvä niillä on istua. Ei niissä mitään erikoista ole. En tiedä  sitten 
talvesta kun ne ovat muovitettua kylmää rautaa. 

Ne eivät ehkä ole kovin lämpimiä, mutta potkunkestäviä ne varmasti ovat.  
Onko ilkivallan kestävyys ohittanut viihtyvyyden? 

Joo. Sitä varten ne ovat reikäisiä, että niissä ei spray näy. Spray menee  
penkistä läpi eli se on hukkatyötä, jos niitä ruvetaan maalaamaan. Sitten  lumi 
ei keräänny niiden päälle ja kun ne ovat sinklattua rautaa ja muovitus  päällä 
niin niiden pitäisi olla myös naarmunkestäviä. 

Mutta pystytäänkö niillä istumaan talvella? 

No se on eri juttu. Ei niille paljon lunta keräänny kun täällä etelässä on  
suhteellisen suojaa ja vesihän menee niistä läpi. Voihan siihen nokea ja  pölyä 
kerääntyä lumen jäljiltä, sen aika näyttää. Nämä penkit on  koemielessä 
hankittu. 

Kuinka paljon niitä on hankittu? 

Helsingin asemalla on pari laiturilla ja pari kiskojen päässä. Yksi on  
pahimmassa suttupaikassa Koivukylässä. 

Tilataanko niitä lisää, jos ne osoittautuvat ilkivallan kestäviksi? 

Näin on tarkoitus, jotta saisimme tänne asemalle silmälle mukavamman  
yhtenäisen kalustuksen. Nyt se on ollut aika kirjava. 

Vaikuttivatko kustannukset penkkien valintaan? 

Nämä ovat kyllä kalliita, mutta meillä on kokemusta puupenkeistä, jotka  
joudutaan vuosittain putsaamaan ja maalaamaan. Niiden huoltokustannukset  
tulevat niin kalliiksi, että jos me nyt selviämme pelkillä  
hankintakustannuksilla, niin ne tulevat edullisemmiksi. 

Entäpä mitä arvelette penkeistä esteettisesti? Nehän ovat lähinnä hetekan  
näköisiä? 

No sitähän ne ovat, mutta matkustava yleisö on paikalla vain hetken ja  sitten 
lähtee. Tarkoitus ei ole sitouttaa ja pysyttää ihmisiä siinä  paikallaan. Asema 
on läpikulkupaikka, jossa levähdetään se hetki, mikä  siinä on aikaa ja sitten 
jatketaan matkaa. Jos siinä on leposohvat ja  semmoiset niin... siitäkin on 
kokemuksia, kun oli kiikut, niin kaikki  muu kuin matkustava yleisö niitä 
käytti hyväkseen. 

OLLI POHJANPALO 

---

Helsingin Sanomat - - 10.10.1990 

Muutakin kuin tageja

Paula Ripatti nauttii uudesta työpaikastaan  Mellunmäessä.

Pirteät pastellisävyt tervehtivät Mellunmäen uuteen nuorisotaloon  tulijoita. 

Nuoriso-ohjaaja Paula Ripatti katsoo iloisena ympärilleen: "Täällä on  
kaunista, ainakin näin uutena. Toivottavasti nuoret tajuavat säilyttää  tilan 
tällaisena. Pallo on nyt heillä." 

Kun aina maristaan, että nuorilla ei ole paikkaa minne mennä, nyt on avattu  
yksi uusi. Mellunmäkeen, heti metron viereen, mainioiden kulkuyhteyksin  
päähän on valmistunut nuortentalo, joka on jatkoa lähes joka lähiöön  
vakiintuneille nuorisotiloille. Uuteen asumukseen ovat tervetulleita  muutkin 
kuin mellunmäkeläiset nuoret. 

Mellunmäessä on ollut nuorisotiloja jo viitisentoista vuotta. Uudet tilat  
tarvittiin, kun lähiön todettiin jatkuvasti kasvavan. Sitä rakennetaan koko  
ajan, ja metro tuo väkeäkauempaakin. 

Nuoret eivät suinkaan istu nimikkotiloissaan suunnittelemassa tagi-iskuja  
läheisiin kivijalkoihin, vaikka virallisiin avajaisiin mennessä talon  seinät oli 
jo pari kertaa jouduttu putsaamaan töherryksistä. 

"Sitkeästi me putsataan ja maalataan uudestaan", Paula Ripatti  naurahtaa. 
"Nuoret saavat luvan oppia että graffiti ja sotkeminen ovat  kaksi eri asiaa." 

Sitä varten talo on tehtykin. Siellä on jos vaikka mitä: teatterisali, atk- kerho, 
punttisali, keittiö ruuanlaittoharjoituksia varten, askarteluhuone,  takka-huone 
ja huone kahvilailtoja varten. On disko ja harjoitus- ja  esiintymistila 
bändeille. 

Kun järjestöt järjestävät ohjelmaa, taloa käyttää päivän mittaan yli 100  
henkeä. Sen lisäksi asukkaat ovat Paula Ripatin mielestä olleet aktiivisia  itse 
puuhaamaan ohjelmaa ja esiintymäänkin. Päiväkerhoissa on jatkuvasti 20- 30 
alle 13-vuotiasta lasta. Sunnuntaisin klo 15 on satutuokio. 

"Vain työntekijöistä on jatkuva pula", Paula Ripatti huoahtaa.  Nuorisotalossa 
on kolme päätoimista ohjaajaa ja osapäivätoiminen atk- kurssin vetäjä. 

Mellunmäen nuorisotalo on Vantaan ja Helsingin rajalla, metron vieressä,  
Jänkäpolku 1. Avoinna 9-22. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.10.1990

Graffiteja silmäniloksi Helsingin postilaisille

Helsingin postikeskus piristää työntekijöitään graffiteilla. Posti järjesti 
yhdessä Elävän Musiikin yhdistyksen ja Radio Cityn kanssa graffitikilpailun. 
Sen kymmenen parasta työtä ripustetaan postin hallinto- ja 
käsittelyrakennusten väliseen, parisataa metriä pitkään yhdystunneliin.

Aloite kilpailuun tuli postin viihtyvyystyöryhmältä. Sen jäsenten mielestä 
ankeaa tunnelia pitkin kulkevat työntekijät kaipaavat virikkeitä.

Graffitikilpailuun tuli kolmen viikon aikana noin 50 luonnosta, joista 
asiantunteva raati valitsi parhaat. Graffitit syntyivät Lepakossa suurille 
laatoille, jotka kiikutetaan tunneliin tämän viikon lopulla.

Graffitit peittävät yhdystunnelin seinästä noin 40 metriä, loppumatkasta 
työntekijät joutuvat selviytymään edelleen virikkeittä.

Vesa Oja

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.12.1990

LYHYESTI Alaikäiset tytöt korvaamaan 10000 mk töhertelystä Helsingin 
raastuvanoikeus on tuominnut kaksi alaikäistä tyttöä korvaamaan kaupungille 
10000 markkaa töhertelystä. Tytöt sotkivat kontulalaisen koulun seiniä spray-
maaleilla viime keväänä. Korvausvelvollisuus ei siirry vanhemmille, joten 
tytöt saattavat joutua korvaamaan koko summan ja sille kertyvän 16 prosentin 
koron itse. Töherrysten poistosta vaadittu vahingonkorvaus sovitettiin 
kohtuulliseksi ottamalla huomioon tekijöiden nuori ikä. Helsingin kaupunki 
käyttää tänäkin vuonna miljoonia markkoja spray-maalin poistamiseen 
seinistä, bussinpenkeistä, silloista, metron ikkunoista, aidoista ja niin edelleen. 
Pahin töherrysinto näyttää kuitenkin olevan tällä erää laantumassa.

---

Helsingin Sanomat - - 20.1.1991

Kuka määrittelee ympäristöongelmat?

"Kun kerran suomalaiset saadaan juoksemaan tai hiihtämään kymmenien 
tuhansien laumoissa, niin miksei yhtä hyvin suomalaisia saada istuttamaan 
kaupunkien kadut ja pihat urakalla, järjestämään maaseudulle jätehuoltoa tai 
säilyttämään vielä jäljellä olevia idyllisiä kylämaisemia", pohti 
apulaisprofessori Liisa Uusitalo alustuksessaan Naisten 
ympäristökokouksessa.

"Joskus tuntuu siltä, että hyvät ja käyttökelpoiset ideat pysähtyvät 
asiantuntijalehtiin ja Helsinkiin."

Uusitalon mukaan väestöryhmien välillä on eroja siinä, kuka määrittelee 
ympäristöongelmat.

"Ihmettelen miten kauan naiset tunnetusti esteettisyyttä arvostavampana 
sukupuolena jaksavat kärsiä valittamatta ympäristöongelmista, joita miehinen 
kulttuuri ei lainkaan aina edes pidä ongelmina: liikenteen melu, 
asuinympäristöjen ja julkisten rakennusten töhertely, jätteiden heittäminen 
luontoon, roskaisuus kauppojen ympäristössä, metsän käsittely vain puun 
saannin maksimoinniksi."

"Eikö tässä loukata jo suuren väestönosan perusoikeuksia?"

"Suomalaisessa ympäristökonsensuksessa kernaasti vaietaan suurista 
ympäristövaaroista. On vain osittain hallittavissa olevia vaaroja kuten 
liikenteen ja teollisuuden päästöt, joiden säätelyssä voidaan lämpimikseen 
kinastella haittaverojen ja suoran kontrollin paremmuudesta", Työväen 
taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkija Tuovi Allén kiteytti.

"Todelliset ympäristövaarat ovat maailmanlaajuisia, peruuttamattomia ja 
hallitsemattomia. Niihin ei voi löytää yksittäistä aiheuttajaa tai syyllistä, jolle 
maksumääräys voitaisiin noin vain lähettää."

Esimerkkejä tällaisista ympäristövaaroista ovat otsonikato ja Tshernobyl.

"Kun riskit eivät enää ole hallittavissa, yhteiskunnassa turvaudutaan 
erehtymättömyyteen, asiantuntijavaltaan sekä kiistetään uhkaava vaara."

Tuovi Allénin mukaan ympäristön tuhoutuminen on mitä taloudellisin 
kysymys, vaikkei ympäristötuhoja voi korvata rahalla.

"Ympäristön säilyminen on kansantaloudelle elinehto. Tässä mielessä huoli 
kansantalouden kilpailukyvystä on täysin aiheellinen. Suurin murhe 
talouselämän päätöksentekijöille ei kuitenkaan saisi olla se, miten mittava 
uhka kansantaloudelle on ympäristönsuojelu, vaan pikemminkin 
ympäristötuhot. Jos ympäristö tuhoutuu, jää kilpailukyky tyhjäksi toiveeksi."

Suomessa suurimmat ympäristövauriot syntyvät kunnallisen päätöksenteon 
tasolla, väitti apulaisprofessori Mirja Salkinoja-Salonen. "Maa-ainesta otetaan 
sieltä, missä sen pitäisi suojata omia ja lastemme pohjavesiä. Syntyneet 
montut maisemoidaan täyttämällä ne jätteillä eli lika-aineet kaadetaan 
suoraan pohjaveteen."

Pohjavedenottamoiden ympärillä olevat suojavyöhykkeet ovat Salkinoja- 
Salosen mukaan mitättömän kapeita ja tehottomia.

"Usein suojavyöhykkeille rakennetaan teitä, viemäreitä, jopa teollisuutta ja 
turkistarhoja. Kun pohjavedenottamo on likaantunut, lopetetaan vedenotto ja 
rakennetaan uusi laitos toisaalle. Ikään kuin maankamara ja sen alla oleva 
pohjavesiaarre olisi kertakäyttöhyödyke."

Salkinoja-Salonen arvosteli myös Kaupunkiliiton tuoretta selvitystä, jonka 
mukaan suomalaiset pohjavedet ovat hyvänlaatuisia verrattuna Keski-
Euroopan maihin.

"Tutkimuksessa ovat mukana vain käytössä olevat pohjaveden-ottamot. 
Suomen kaltaisessa harvaanasutussa maassa on voitu sulkea likaantuneet 
vedenottamot ja rakentaa uusia."

JOHANNA MANNILA

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 20.3.1991

Töhertäminen ja ilkivalta pitää estää

Helsinkiä nimitettiin Pohjolan valkeaksi kaupungiksi nuoruudessani. Oli 
kunnia-asia pitää Helsinki siistinä ja olimme kaupungistamme ylpeitä, niin 
vanhat kuin nuoretkin.

Miten on nyt? Nykyisillä niinku-helsinkiläisillä ei ole kaupunkiperinteitä. 
Ilkivalta ja töhriminen osoittavat todellisen kaupunkikulttuurin puutetta. 
Kaupunkikuva on lähes oksettava. Teen pari ehdotusta asian ratkaisemiseksi:

Kaupunki vähentää vuosittain nuorisojärjestöille antamastaan avustuksesta 
töherrysten poistamiskustannukset.

Julkisivulautakunta vaatii sakon uhalla kiinteistöt poistamaan töherrykset 
viipymättä.

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.4.1991 

Onnellisten oppilaiden oma päivä

Työpajapäivänä kaikki saivat olla luovia   Koko koulu oli täynnä luovuutta ja 
tyytyväisiä oppilaita. Kuulostaa  uskomattomalta, mutta se oli totta 
maanantaina Töölön ala-asteella.  Koulussa oli työpajapäivä. 

Tavallisia tunteja ei ollut ollenkaan, vaan oppilaat saivat tehdä päivän  
ohjelmansa itse. Kouluun oli järjestetty viisitoista eri työpajaa, joista  sai 
valita kolme itselleen mieluisinta. 

Työpajoissa maalattiin ja tanssittiin, muovailtiin savea ja marmoroitiin  
paperia, tehtiin kipsinaamioita ja spreijattiin graffiteja. Yksi  suosituimpia 
työpisteitä oli lehtisahauspaja, jossa tehtiin osia puisiin  dinosauruksiin. 

Työpajaryhmiin oli saatu ohjaajiksi koulun omien opettajien lisäksi viisi  
taiteilijaa Annantalon kulttuurikeskuksesta. Lisäksi ohjaajina oli  koululaisten 
vanhempia, koulun siivoojia sekä eläkkeelle jääneitä koulun  entisiä opettajia. 

Kaikki vaikuttivat iloisilta. Graffitintekijät intoutuivat jopa  ylimääräiseen 
työhön: luokan liitutaulu täyttyi tageista. 

Koko työpajapäivän videofilmille vanginneet kaksi oppilasta, Jari Laamanen  
ja Markus Seppälä, iloitsivat erityisesti päivän läksyttömyydestä.  Kenenkään 
ei ollut päivää varten tarvinnut päntätä mitään. Maanantaina  kaikki olivat 
hyviä oppilaita, onnistujia. 

VESA-MATTI LAHTI 

Heikki Kotilainen 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 24.4.1991

Väriä ja kuvia ajoneuvoihin!

Päättäjille pieni vihje siitä kuinka nuoriso toimisi, jos yleiset kulkuneuvot 
olisivat iloisen värisiä tai kuvioituja.

Kaikki yleiset kulkuneuvot ovat karmean haljuja. Enemmän väriä ja 
mielikuvitusta ja yleiset kulkuneuvot uudelleen maalaukseen! Jos bussit, 
junat ja ratikat olisivat valmiiksi graffitioituja, nuoret eivät varmasti enää 
"sotkisi" niitä.

Onhan paljon mukavampaa matkustaa ja liikennöidä, kun on iloisia ja 
kauniita ajoneuvoja, joissa on sekä väriä että kuvia somistuksena.

Vantaa

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.4.1991

Vuoritalosta suunnitellaan Käpylän kulttuurikeskusta

Kummituslinnan korjaus kestänee vielä vuosikausia

Käpylän Vuoritalon, kummituslinnaksikin kutsutun vanhan VPK-talon 
kohtalo on yhä auki.

Käpylä-seura on vuokrannut talovanhuksen Helsingin kaupungilta ja 
suunnittelee sinne kaikenikäisten kulttuurikeskusta. Haaveiden toteutumista 
hidastaa rahan puute.

Kaupungin peruskorjaukset Vuoritalossa ovat jämähtäneet paikoilleen 
säästöbudjetin takia. Käpylä-seurakaan ei ole saanut kerättyä varoja talon 
sisätilojen kunnostamista varten.

Nyt Nyyrikinpuiston kummituslinna seisoo sijoillaan tiiviisti munalukoilla 
suljettuna. 80-luvun punkkariajoista kertovat enää haalistuvat graffitit 
tiilitornin seinissä.

Auringonpaisteessa kiiltelevä uusi peltikatto ja rännit tornin nurkissa 
paljastavat, että taloa ei ole kokonaan hyljätty. Harvat ikkunat on tukittu 
vanereilla umpeen. Suojelukohde, muistuttaa metrinkorkuinen teksti talon 
seinässä. Kun kirjaimet ilmestyivät talon kylkeen muutama vuosi sitten, talo 
oli purku-uhan alla. Nyt on varmaa, ettei taloa saa repiä ainakaan "ilman 
pakottavaa syytä". Kaupunginvaltuusto määräsi helmikuussa talon kaavassa 
suojeltavaksi.

Vuoritalon omistaa Helsinki. Käpylä-seura on solminut kaupungin kanssa 
vuokrasopimuksen, jossa kaupunki sitoutuu tekemään rakennuksen 
peruskorjauksen ulkotyöt eli korjaamaan katon, rappaamaan seinät uusiksi, 
uusimaan ikkunat ja ovet sekä vetämään paikalle viemäriverkoston ja 
kaukolämmön. Toistaiseksi on tehty vasta katto ja rännit, ettei sade pääse 
enempää pilaamaan talon rakenteita. Alunperin oli puhe, että kaupungin työt 
valmistuisivat ensi vuoden alkuun mennessä.

Kiinteistöviraston hallintotoimiston talouspäällikkö Harri Liljendahlin 
mukaan kukaan ei tiedä, miten ja milloin peruskorjausta jatketaan. Varmaa on 
se, että kaupungin rahapula hidastaa suunnitelmien toteutumista.

"Tässä olisi pitänyt herätä paljon aikaisemmin. Talo on niin ränsistynyt, että 
peruskorjaus maksaisi hirveästi", Liljendahl sanoo muttei osaa arvioida 
tarkkoja kustannuksia. Kaksi vuotta sitten kustannuksiksi arvioitiin noin 9000 
markkaa neliöltä.

Käpylä-seura on suunnitellut aloittavansa sisätyöt tornissa vasta kun 
kaupungin tekemä peruskorjaus on valmistunut. Seura on turhaan anonut 
avustusta korjaustöihin opetusministeriöltä ja museovirastolta. Raha- 
automaattiyhdistyksessä on hakemus vetämässä.

Seura haluaisi korjata talon mahdollisimman halvalla, mutta silti remontti 
maksaisi seuran arvion mukaan noin miljoonan. Alakerran toiseen autotalliin 
tulisi kaksi bändien harjoitustilaa, toisesta tehtäisiin kuvataideverstas. Toiseen 
kerrokseen tulisi kokoontumistiloja ja nuorten pyörittämä kahvila.

Arkkitehdeiltä on jo tilattu rakennussuunnitelmat. Entä jos RAY:ltäkään ei 
tipu tukea?

"Sitten menee sormi vähäksi aikaa suuhun", sanoo seuran hallituksen jäsen 
Leena Yli-Lonttinen.

KAI GUSTAFSSON

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 3.5.1991 

LYHYESTI USA:n tuotteliain graffitintekijä tuomittiin vuodeksi vankeuteen  
Yhdysvaltain tuotteliaimpana pidetty graffititaiteilija Daniel Ramos, 18,  
tuomittiin vuodeksi vankeuteen ja 1560 tunniksi puhdistamaan omia ja 
muiden  tekemiä töherryksiä. 

Kalifornian viranomaiset arvioivat Ramosin maalanneen luvatta graffitejaan  
ainakin 10000 seinäpinnalle San Diegosta San Franciscoon. Hänen  
suosikkikohteitaan olivat Southern Pacific -rautatieyhtiön vaunut.  Syyttäjän 
mukaan Ramosin graffitivandalismi oli Yhdysvaltain laajin tapaus.  Vahingot 
arvioitiin jopa 500000 dollariksi eli noin kahdeksi miljoonaksi  markaksi. 

(Los Angeles, Reuter) 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.5.1991

Kulosaaren meluaidan graffitimaalareille rahaa

Helsingin nuorisolautakunta on myöntänyt 15000 markan avustuksen 
graffitimaalareille, jotka ovat tarjoutuneet ehostamaan Itäväylän 600 metrin 
pituisen meluaidan Kulosaaren-Herttoniemen välissä. Maalareita apulaisineen 
on viitisenkymmentä ja työhön tarvitaan 2000 suihkeväripulloa, jotka 
maksavat 30000 markkaa. Neuvottelut jättitaideteoksen loppurahoituksesta 
ovat vielä kesken.

---

Helsingin Sanomat - - 21.5.1991 

Aikuisten keksimä "nuoriso" joutaisi pois päiviltä   Rock. Kapina. 
Lätkätreenit. Kondomit. Ajokortti. Keskiolut. Finnit.  Valkolakki. 
Viulunsoitto. Limudisko. 

Kömpelö kähmintä. Alaikäisenä pornoleffaan. Ylivahva meikki. Ekat kännit.  
Koulusta pinnaus. Omat stereot. Skeittailu. Tagi bussikatoksen kyljessä.  
Tupakan näpistys kaupasta. Festarireissu teltassa. Auton kiillotus.  Interrail. 

Kaikkea tätä ja paljon muuta. 

Sosiologi Tommi Hoikkala on toimittanut kirjan nuorista ja nuoruudesta.  
Kirjan, jollaista ei ole vielä suomeksi ollut. 

Hoikkala on 38-vuotias, naimisissa ja 12- ja 10-vuotiaiden lasten isä. 

Hoikkala ei voi "tietää", mitä nuoret ajattelevat, mistä unelmoivat, mitä  
arvostavat, ketä vihaavat. Puhumattakaan miksi. Näitä juttuja ei tiedä  kukaan 
ulkopuolinen, liian vanha. 

Hoikkalalla on kuitenkin yksi etu puolellaan: hän tietää, että nuoret  tietävät. 
Siksi Törmäävät tulkinnat -kirja alkaa nuorten haastatteluilla. 

Haastatteluissa nuoret puhuvat omalla tyylillään, omaa arkea koskettavista  
asioista, elämänmakuisesti. Myöhemmin kirjassa tulevat reportaasit nuorten  
arjesta, opettajien kokemukset nuorista, tutkijoiden näkökulmat,  tilastokäyrät, 
käsitteiden pohdinta...

Hoikkalan toimittama kirja pakottaa lukijan ajattelemaan. Hoikkalan  
yhteenveto kirjan lopussa on vain kaino ehdotus ajattelun malliksi.  
Kaaosmalliksi. 

"Nuorista halutaan tehdä itsellisiä toimivia kansalaisia, jotka tietävät  oman 
halunsa. Yleensä joku tietää kuitenkin paremmin. Toisaalta nuoret  halutaan 
saada sopeutumaan, jotta he eivät käyttäisi vapauttaan väärin,  
aikuiskulttuurin arvoja vastaan. Nuorilta odotetaan ja vaaditaan kapinaa,  
mutta vallitsevan kulttuurin ehdoin", Hoikkala ihmettelee. 

Hoikkalan mukaan vallitseva kuva nuorista, etenkin julkisuuden peilissä eli  
tiedotusvälineissä, on kolmiportainen: ongelma, ratkaisu ja toivo. Ongelmat  
näyttävät varastavan pääroolin. 

"On kysymys nuorten omista ongelmista ja nuorten yhteiskunnalle  
aiheuttamista ongelmista tai nuorten yhteiskuntaan liittymisen erilaisista  
pulmista." 

Hoikkala on huomannut, ettei julkisuus käsittele nuoria näiden omilla  
ehdoilla. Hän karrikoi, että nuoriso on käsitteenä käypä keppihevonen: sen  
avulla aikuiset saavat sanotuksi itselleen tärkeitä asioita. Vähän samoin  kuin 
omassa nuoruudessaan jääkiekonpelaajana epäonnistunut isä huutaa  kurkku 
suorana kaukalon laidalta vihaisia taklausohjeita omalle pojalle. 

Hoikkala tiivistää vaikutelmansa nuoria koskevien tulkintojen virrasta. Hän  
löytää neljä mallia. Ne ovat "nuoriso mellastelijoina", "nuoret  tulevaisuuden 
resurssina", "nuoruus estetisoituna hauskanpitona ja  bailaamisena" sekä 
"aikuistuvan nuoren etsinnät ja valinnat." 

"Rumat, puolirikolliset desperadot ja räkäjuoppoimpparinarkkarit puuttuvat  
naistenlehden, mutta myös asiasuuntautuneen aikakauslehden  
henkilögalleriasta... omin foorumi nuorisolle lienevät iltapäivälehtien  
uutisosastot. Ne kirjoittavat nuorista näyttävimmin tavallisesti silloin,  kun 
jotain dramaattiseksi tulkittua negatiivista on tapahtunut... tyttöliiga ryöstelee 
ja mukiloi rauhallisia, viattomia  kaupunkilaisia . . .", Hoikkala kuvaa. 

Näissä lehtijutuissa järjestyksenpitäjät ottavat mittaa rauhaa rikkoneista  
nuorista ja asiantuntijat selittävät ilmiöitä. 

"Taustaksi pannaan tavallisesti vanhempien ja kotien herpaantunut  
kasvatusote. Nuoret nähdään joukkona, massana, vailla yksilöiden  
yksilöllisiä piirteitä ja henkilökohtaisia taustoja", Hoikkala kritisoi. 

Yksilötarinat eivät tämänkaltaista julkisuuspeliä kiinnosta. 

"Jos iltapäivälehdessä on vähäikäistä ihmistä koskeva henkilöjuttu, se  kertoo 
tavallisesti nuoresta menestyvästä lahjakkuudesta, vaikkapa 16- vuotiaasta jo 
kansainvälistä mainetta niittäneestä viulistista", Hoikkala  kirjoittaa. 

Hoikkala käy toimittamallaan kirjalla taistoon niin tiedotusvälineiden  
levittämää kuin nuorisotutkimuksenkin omaksumaa perinteistä  
yhdenmukaistavaa nuorisokuvaa vastaan. 

"Nuorisosta puhutaan kulttuurisesti vahvasti yhtenä joukkona. Nuoruus ei  ole 
näin yksioikoista, nuoret ovat erilaisia", Hoikkala korostaa  itsestäänselvää, 
mutta tahmeasti hyväksyttyä tosiasiaa. 

Aikuistumisen prosessi nähdään Hoikkalan mukaan liian ongelmattomana ja  
suoraviivaisena kehityskulkuna. Hoikkala nimittää sitä aikuistumisen  
kiitoratamalliksi. 

"Kirja on kommentti klassiselle jenkkiläiselle nuorisososiologiselle  otteelle, 
joka on niellyt elämänkaarimallin liian kritiikittömästi." 

Elämänkaarimallin mukaan elämässä edetään enemmän tai vähemmän  
suoraviivaisesti lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen ja siitä vielä  
vanhuuteen ja kuolemaan. Tiettyyn ikään kuuluvat tietyt tapahtumat. 

Tällainen suoraviivaisuus ei ota huomioon nuoria yksilöinä:  
kunnianhimoisina etenijöinä tai laiskanpulskeina viivyttelijöinä, valmiiden  
polkujen tallaajina tai uusien avaajina, taktikoina tai päämääränsä  
kadottaneina. 

"Rationaalinen elämänkaarimalli on ristiriidassa sen kanssa, mitä nuoret  
puhuvat. Malli muokkaa näkemystä siitä, miten määrätynikäisen tulee  
käyttäytyä, mitä häneltä voi edellyttää ja mitä hänelle voi sallia." 

"Ihmiset voivat periaatteessa tehdä samanikäisinä eri asioita ja eri- ikäisinä 
samoja asioita. Selvien rajapyykkien aika aikuisuuteen  siirtymisessä on ohi, 
eikä silloin ole syytä puhua toisensa poissulkemista  elämänvaiheista, 
erottuvista ja selkeistä siirtymäriiteistä eikä ilmeisesti  aikuisuudesta 
lopullisessa mielessä." 

"Mitä nuorison käsitteeseen tulee, se joutaisi pois päiviltä mm. siitä  syystä, 
että nuorena oleminen on yksilöllisesti niin erilaista", Hoikkala  kirjoittaa 
kirjan lopussa. 

Törmäävät tulkinnat -kirjan julkistustilaisuudessa Taidehallissa eräs nuori  
sanoo kaverilleen: "Hei kävitsä jo sanomassa sille kymppiuutisten hepulle  
jotain fiksua." 

MARKO JOKELA 

Helsingin Taidehallissa on 21. 5.-9. 6. nuorisokulttuurin estetiikkaa  kuvaava 
Törmäävät tulkinnat -näyttely. Se koostuu noin 20 nuoren töistä,  joissa 
toistuvat kahdeksan teemaa: sarjakuva, omakustannelehdet, - rockmusiikki ja 
-videot, graffiti, muoti sekä moottori- ja  nuorisokulttuuri. 

Näyttelyn ajan on joka tiistai klo 18 ja perjantai klo 19 rock-konsertteja,  
esitelmiä ja elokuvia. Näyttely on avoinna ti klo 11-20, ke, to ja la klo  11-18, 
pe klo 11-22 sekä su klo 12-17. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 26.5.1991

Pankkimiehestä Helsingin herraksi

Valtiotieteen tohtori Raimo Ilaskivi esiintyi Helsingin kunnalliselämässä 
ensimmäisen kerran julkisesti seuratessaan kaupunginhallituksen vasta 
valittuna jäsenenä valtuuston kokousta tammikuussa 1967. Ylipormestari 
Lauri Aho oli tuolloin valmistautumassa eläkkeelle, ja Helsingin 
arvopaperipörssin johtajasta Ilaskivestä puhuttiin Ahon seuraajana. Ilaskivelle 
kaupunginhallituksen jäsenyys oli tuiki tärkeä, sillä hän oli vielä täysin vailla 
kaupungin kunnalliselämän ansioita.

Kaupunginjohtajakilvassa vuonna 1968 Ilaskivi sai vastaehdokkaakseen 
silloisen valtuuston puheenjohtajan, liberaalin Teuvo Auran. Äänestysluvut 
olivat 52-21 Auran hyväksi.

Kaupunginvaltuutetuksi Ilaskivi tuli 1969. Hän odotteli niinä aikoina myös 
kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuijaa, mutta sen haltijaksi pantiin ensin 
Jussi Saukkonen ja sitten Pentti Poukka.

Toisen kerran Ilaskivi kilvoitteli kaupunginjohtajan virasta ylipormestari 
Auran siirtyessä eläkkeelle 1979. Kaiken piti olla selvää, mutta ei ollutkaan. 
Ilaskiven vastaehdokkaaksi asettautui yllättäen puoluetoveri Poukka, joka 
pyrki Ilaskiven ohi vasemmiston turvin. Ilaskiven 12 vuotta kestänyt 
pyrkiminen toi kuitenkin tuloksen. Tosin hänet valittiin kaupunginjohtajaksi 
vain niukin naukin, äänin 43-40. Poukka ja muut manööveriin osallistuneet 
joutuivat kunnallisissa toimissa joksikin ajaksi "jäähylle".

Ylipormestarin arvon Ilaskivi sai jo seuraavana vuonna. Kaupunginjohtajaksi 
tultuaan hän piti vanhan pankkimiehen linjansa ja korosti alinomaa talouden 
tärkeyttä. Lähes vuosittain hän toisti ennustuksensa tulossa olevista vaikeista 
ajoista. Jo heti alkajaisiksi Ilaskivi lupasi säilyttää veroäyrin hinnan 
viidessätoista pennissä ainakin viisi vuotta. Sama 15 penniä on säilynyt tähän 
saakka.

Metro aiheutti kaikenlaista harmia. Kaupungin tilintarkastajat ja Ilaskivi 
ajautuivat metron laitehankintojen tiimoilta ensimmäisen kerran suukopuun 
1982. Seuraavana vuonna Ilaskivi nousi tapetille riisuessaan erään 
valitsijayhdistyksen vaalijulisteet katukuvasta niiden "propagandistisuuden" 
vuoksi.

Kaupunginhallitus kuitenkin mitätöi Ilaskiven käskyn äänestyksen jälkeen. 
Asiaa käsittelivät sekä oikeuskansleri että KHO, jonka mukaan Ilaskivi ei 
syyllistynyt virheelliseen menettelyyn.

Uudenvuoden hulinat pommeineen saivat Ilaskiven toteamaan 1983: 
"Korjaamme nyt vapaan kasvatuksen satoa."

Metro puhututti yhä. Ilaskivikin joutui muiden mukana Säätytalolle 
vastaamaan metropäätöksistä ns. hallinnon osalta. Väärinkäytöksiä ei 
ilmennyt. Valtuustokin pääsi antamaan vastuuvapauden metron kanssa 
toimineille. Ilaskivi joutui kuitenkin raastupaan, koska hänen väitettiin 
metron vastuuvapauskysymyksessä painostaneen kokoomusvaltuutettuja. 
Todistaja todisti Ilaskiven puolesta, ettei Ilaskivi "huutanut 
ryhmäkokouksessa otsasuonet pullistellen". Syyte Ilaskiveä vastaan hylättiin.

Ilaskiven kirja "Helsingin herrat" ilmestyi 1983. Asiapitoisuudessaan se oli 
täyteläinen, huumoriltaan kuin kuivaa valkoviiniä.

Keskustapuolue vaati Helsingin väestönkasvua kuriin. Ilaskivi todisti 
väkimäärän jo alenneen ja piti valtiovaltaa Helsingin pahimpana jarruna 1985. 
Samana vuonna Ilaskivi valittiin Espan kundiksi.

Helsinki pääkaupunkina täytti 175 vuotta 1987. Ilaskivi yritti saada 
postilaitosta julkaisemaan juhlan kunniaksi postimerkin, mutta posti ei 
suostunut. Se vastasi tylynä, että pääkaupunkiaiheita on ollut jo 
neljässäkymmenessä merkissä.

Vuoden 1987 budjettiesitys saatiin julkisuuteen jo ennen luottamusmiesten 
käsittelyä. Ilaskiven tekoa pidettiin tiedotusystävällisenä. Siitä kuitenkin 
kanneltiin oikeuskanslerille, jonka mielestä Ilaskivellä ei olisi ollut oikeutta 
julkistaa esitystä ennen kaupunginhallituksen käsittelyä. Nyt Ilaskiven 
aloittama kannatettava käytäntö on yleistynyt.

Vuoden 1988 lopulla ylipormestari Ilaskivi sanoi, ettei suomalainen 
markkinatalous toimi kuluttajan, vaan itsensä hyväksi. Kuluttaja joutuu 
maksamaan käynnissä olevan pelin; sen, ettei esimerkiksi 
rakennustoiminnassa, kaupassa tai muussakaan elinkeinotoiminnassa ole 
kilpailua. Kun sitä ei ole, riittävä kannattavuus turvataan kuluttajan 
kustannuksella.

Ilaskivellä oli myös vahvasti sormet pelissä, kun Helsingin kaupungin 
johtovirkoja silputtiin ja jätettiin pitkiksi ajoiksi täyttämättä.

Kaikki eivät ole profeettoja omalla maallaan. YK:sta lähetetty kirje 
palautettiin, koska postilaitoksen mielestä osoite oli tuntematon. Kuoressa 
luki: "Mayor of the City of Helsinki, Finland".

Töhrijät lähtivät liikkeelle 1980-luvulla. Kampissakin oli seinäkirjoitus: 
"Rakennamme rumaa Ilaskiven kanssa." Ilaskivi julisti kaupungin 
töhertelijöiden kiinniottamisesta 500 markan palkkion. Päätöstä paheksuttiin, 
ja pian Helsinki luopui palkkiosta.

Vuonna 1988 puuhattiin Helsinkiin Leninin patsasta. Ilaskivi osoitti 
kaukonäköisyyttä todeten, ettei aika siihen ole vielä kypsä. Ennen kuin aika 
lipui kokonaan ohi ehti Hakaniemen torille kuitenkin luikahtaa sosialistista 
realismia edustava Maailmanrauha-patsas.

Helsingin palokunnan soittokunnan 90-vuotisjuhliin 1988 Ilaskivi sävelsi ja 
sanoitti Helsinki-valssin, vaati Suomen Joutsenta Turusta Helsinkiin ja sai 
joululahjaksi elämänsä ensimmäiset farkut.

Keväällä 1989 ylipormestari sonnustautui palomiehen varusteisiin tullessaan 
tarkastamaan Puistokadulla riehuneen tulipalon jälkiä. Palolaitos on minun 
alaiseni, hän vastasi, kun palopaikalla kyseltiin kaupunginjohtajan uudesta 
vaatetuksesta.

Ilaskivi sai kiitosta nopeasta toiminnastaan hallituksen asuntopoliittisena 
selvitysmiehenä 1989.

Vuodenvaihteessa 1991 pakolaiskeskustelu ravisteli Ilaskiveä. Varsinkin 
kaupunginjohtajan käyttämä termi "elintasopakolaiset" ärsytti monia. 
Ylipormestari lyötiin "Tornin Ritariksi".

Moitittuaan jälleen valtiovaltaa asuntopolitiikan huonosta hoitamisesta -  
"kykenemätön hallitus ja saamaton virkamiehistö" - Ilaskivi pistäytyi 
Kiinassa. Kiinalaiset eivät kuitenkaan antaneet neuvoja esimerkiksi kurinpito-
ongelmien ratkaisemiseen.

Ilaskivi on ilmoittanut inhoavansa "donnerismia". Nyt jäävät taakse myös 
kaupungin virkakoneiston rassaajat ja Ilaskiven vuosikausien 
päätaistelukumppanit Ilkka Hakalehto ja Liisa Kulhia.

UULA ERONEN

---

Helsingin Sanomat - - 9.6.1991

VR alkaa korjata ilkivallan jälkiä lähiliikenteen asemilla

Valtionrautatiet kunnostaa ilkivallan takia huonoon kuntoon päässeet 
pääkaupunkiseudun lähiliikenneasemat. Työt ovat jo alkaneet Käpylässä. 
Seuraavana ovat vuorossa Pukinmäki, Kerava ja Järvenpää.

Asemien vartiointia myös tehostetaan yleisen järjestyksen vuoksi ja ilkivallan 
ehkäisemiseksi. Tänä vuonna näihin toimiin kuluu rahaa noin viisi miljoonaa 
markkaa.

Tänä vuonna on tarkoitus tehdä kunnostustöitä, jotka eivät vaadi kovin laajaa 
suunnittelua. Näihin kuuluvat mm. asemarakennusten, laiturikatosten, 
tunneleiden ja porrasnousujen töherrysten poistaminen joko pesemällä, 
hiekkapuhaltamalla tai maalaamalla.

Lisäksi korjataan mm. rikotut ikkunat ja penkit. Ilkivallan vuoksi asemien 
tiedotuskilvet ja opasteet ovat pahoin puutteellisia. Kunnostuksen yhteydessä 
nämä myös korjataan.

VR on myös kääntynyt Helsingin ja Vantaan kaupunkien puoleen, jotta 
kaupunkien omistuksessa olevat Martinlaakson radan asemat kunnostettaisiiin 
samanaikaisesti VR:n kampanjan kanssa.

Tarkoituksena on saada asemat alkuperäiseen kuntoonsa. Myöhemmin 
tehtävien peruskorjausten suunnittelu on myös alkamassa, mutta niiden 
toteutus riippuu viime kädessä myönnettävistä määrärahoista.

Asemien valvonnan tehostamiseksi lisätään vartiointia. Lipunmyyntiasemat 
varustetaan myös murtohälytyslaittein. Myöhemmin on tarkoitus saada 
asemille kameravalvonta.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.6.1991 

Kulosaaren meluaita peittyi 300 metrin graffitiin   Viikonloppuna odotti 
ajatuksiin vaipuneita metromatkustajia yllättävä näky  Kulosaaren pysäkin 
kohdalla. Joukko nuoria graffititaiteilijoita maalasi  Kulosaaren meluaitaan 
noin 300 metriä pitkää graffitia. 

Idea aidan maalaamisesta syntyi viime marraskuussa, kun graffiteista  
innostunut Joonas Rissanen, 18, odotti metroa Kulosaaren asemalla  tuijottaen 
tylsää betonista melumuuria. Hän kertoi idean Itäkeskuksen  nuorisotalossa 
Mika Sihvoselle, ja he panivat suunnitelman paperille. 

"Kaupunki suhtautui ideaan yllättävän positiivisesti. Yleensä tällaisen  
projektin läpivieminen kestää vuosia. Nyt päästiin maalaaman puolessa  
vuodessa, projektin organisaattorina toimiva Rissanen hämmästelee. 

Graffititaiteilijat saivat kaupungilta vapaat kädet maalauksen  suunnitteluun. 
Ainoa rajoitus oli, että muurin huokoset eivät saa mennä  tukkoon. Silloin se 
ei enää toimisi "melunimijänä". Siksi muuri piti  maalata suoraan 
spraymaalilla. 

Melumuurista maalattiin vain metron puoleinen seinämä. Siihen kului  
spraymaalia noin 1800 purkkia. Erilaisia värisävyjä oli toistasataa. 

Maalit maksoivat yhteensä 30000 markka, josta suurimman osan maksoi  
kaupunki. Meluaidan suunnitellut arkkitehti Markku Annala kannatti  
maalausta. Hän jopa avusti hanketta 5000 markalla. Melumuurin maalauksen 
ja  suunnittelun toteuttaneet 18 graffititaiteilijaa eivät pyytäneet työstään  
palkkaa. Mukana maalauksessa oli myös kolmisenkymmentä värittäjää ja  
apulaista. 

Graffititaiteilijat jakoivat melumuurin suunnitteluryhmittäin kahteentoista  25 
metrin pätkään. "Vaikka jokainen ryhmä on suunnitellut kuviot ja tekstit  itse, 
teos on silti yhtenäinen kokonaisuus: tausta on jatkuva", kertoo  Oskari 
Oranen, yksi tekijöistä. 

"Muurissa on monenlaista graffitia. Välillä on käytetty vain paria väriä ja  
välillä vastapainoksi aggressiivista ja tosi villiä väritystä. Graffitin  erilaiset 
tyylisuunnat ovat hyvin näkyvillä", Oranen jatkaa. Meluaitaa  maalaamaan 
valittiin parhaita nuoria graffitin tekijöitä. Kaikki maalarit  ovat 16-19-
vuotiaita. 

"Me yritetään saada muuriin mahdollisimman paljon erilaisia ulottuvuuksia.  
Pyritään tekemään ajattomia töitä, koska maalaus tulee säilymään näkyvillä  
kauan. Aiheissa on aika paljon sarjakuvahahmoja ja anarkiaa, toteaa viime  
vuonna graffitin suomenmestaruuden voittanut Jani Tolin. 

Graffititaide sai alkunsa parikymmentä vuotta sitten New Yorkissa. Graffiti  
lasketaan osaksi hip-hop-kulttuuria, rap-musiikin ja jo kuihtuneen  
breakdancen ohella. Tolinin mukaan graffitin tekijöiden filosofia kiteytyy  
haluun toteuttaa itseään ja saada mainetta. Tolin uskoo, että töhrijät  
kunnioittavat melumuurin graffitia, eikä sitä sotketa. 

300 metrinen värikäs graffiti piristää Itäväylän harmaata katukuvaa.  
Maalauksen jälkeen länsi-helsinkiläisten Kiinanmuuriksi nimeämä meluaita  
muistuttaa enemmän muinaista Berliinin muuria, johon länsi-ihmiset  
tapasivat maalata kuvioita ja kirjoittaa "10000 Miles to next Coke" - tyyppisiä 
kommentteja. 

MATTI HEIKKILÄ 

KIMMO RÄISÄNEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.6.1991

Minne mennä tänään 18. kesäkuuta

Kontulan nuorisotalolla järjestetään elokuussa kurssi Graffitin ja muiden 
seinämaalausten teosta kiinnostuneille 12.-14, 17-18. ja 24-25.8. kello 10- 15. 
Ilmoittautumiset Kontulan nuorisotalolle 8. elokuuta mennessä tai p. 3402739. 
Kurssimaksu 30 mk.

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 26.6.1991 

Graffiti voi olla myös laadukasta 

KULOSAAREN MELUAITA on peittynyt 300 metrin pituiseen graffiti-
maalaukseen,  jonka tekemisestä on vastannut 18 nuorta avustajineen. Itä-
Helsingin  kymmenettuhannet metron ja bussilinjojen käyttäjät voivat nyt 
aamuin illoin  todeta, että graffitien maalaaminen saattaa olla muutakin kuin 
töhrimistä. 

Kulosaaren meluaidan maalaaminen on nuorten graffitin harrastajien oma  
ajatus ja kaupunkia voi vain onnitella hyvän ajatuksen ennakkoluulottomasta  
ja ripeästä toteuttamisesta. Nuoret graffititaiteilijat valmistivat 10- metrisen 
suunnitelman, joka hyväksyttiin kaupungin elimissä ja sen jälkeen  aita 
maalattiin. 

Kulosaaressa vertailukohtakin on lähellä, kun Herttoniemessä vastaavan  
tyyppinen aita on jätetty töhrijöiden hoidettavaksi ja tulos on karmaiseva. 

On hienoa, että graffitin suunnitelmalliselle käytölle betoniseiniin on  luvassa 
myös jatkoa. Kaupunki on löytänyt 12 kohdetta, lähinnä  alikulkusiltaa, joissa 
voitaisiin toteuttaa vastaavan tyyppinen hanke. 

Projektiin on myös tarkoitus kytkeä syksyllä koulujen kuvaamataidon opetus,  
jotta jo koulutunneilla voidaan tehdä ero taiteen ja töhrimisen välillä.  
Valistusta tarvitaan, koska luvaton töhertely on jo hyvän aikaa sitten  
riistäytynyt käsistä ja aiheuttaa kaupungille turhia lisämenoja. 

Graffitin tekeminen Kulosaareen maksoi kaupungille vajaat 30000 markkaa 
ja  se on halpa hinta, jos graffitin amatöörit vielä malttavat mielensä eivätkä  
lähde töhrimään alan "ammattilaisten" työtä ja siten pilaamaan hyvää  ajatusta 
ja graffititaiteilijoiden mainetta. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 1.7.1991

Minne mennä tänään 1. heinäkuuta

Kurssi graffitien ja muiden seinämaalausten teosta kiinnostuneille järjestetään 
Kontulan nuorisotalolla 12.-14., 17.-18. ja 24.-25. elokuuta klo 10-15. 
Kurssin aikana suunnitellaan ja maalataan graffiteja ja muita seinämaalauksia 
yhden Kontulan alikulkukäytävän seinille. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 8. 
8. asti Kontulan nuorisotalolla klo 15-20 välillä, p. 3402739. Kurssimaksu 30 
mk.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.7.1991

Malmin kasvot keskiluokkaistuivat kymmenessä vuodessa

Vanha työläiskaupunginosa muuttui kauppiaiden paratiisiksi

Vielä 1970-luvulla Malmi oli rapistunut kaupunginosa. Vesijohdot ja viemärit 
puuttuivat, tiet jäivät päällystämättä, vanhat puurakennukset rappeutuivat ja 
palvelut vähenivät.

Yhdessä vuosikymmenessä Malmin ilme muuttui täysin: siitä muokattiin 
Helsingin toinen aluekeskus. Huima rakentaminen kaksinkertaisti 
asukasluvun. Vuonna 1981 kaupunginosassa oli 5900 asukasta, nyt 
malmilaisia on 11760.

Uuden Malmin rakentaminen alkoi asemasta, joka nousi radan päälle kesällä 
1986. Se tuli parinsadan metrin päähän vanhasta rautatieasemasta, johon 
sittemmin muutti halpahalli.

Asema ja sen käytävä yhdistävät Malmin kaksi osaa eli Ylä-Malmin ja Ala- 
Malmin.

Jos Malmia lähestyy autolla radan ylittävää Latokartanontien siltaa, 
maantiede saattaa mennä sekaisin - silta laskee alamäkeä Ylä-Malmille!

Heti sillan jälkeen pitää osata kääntyä oikealle, mikäli mielii löytää 
pysäköintipaikan. Malmilla on viisi suurta parkkihallia, joissa löytyy tilaa 
lähes kahdelletuhannelle autolle.

Tavaratalo Prisman johtajan kesälomasijaisena toimiva Visa Palonen kertoo, 
että pysäköintitiloja on nyttemmin opittu käyttämään. "Monen mielestä 
pellolle on kuitenkin helpompi pysäköidä."

Kauppojen ja viiden pankin reunustamaa Ylä-Malmintoria kutsutaan 
paikallisissa pankkipiireissä Taivaallisen Rahan aukioksi. Palonenkin kertoo, 
että kauppa käy Malmilla hyvin lamasta huolimatta: "Ruokapuoli on jopa 
kasvussa."

Kaupungin teettämän tutkimuksen mukaan suurin osa asiakkaista tulee aivan 
läheltä. Se ei ehkä ole kauppiaiden kannalta hyvä asia, koska koillisen 
suurpiirin ostovoima on Helsingin toiseksi heikoin.

"Malmi on muuttumassa ostovoimaisemmaksi", puolustaa Palonen. Tosin 
asiakkaiden resurssit on hänen mukaansa otettu huomioon siten, että 
ylellisyystuotteita on vähemmän ja valikoima suppeampi.

Lama näkyy kuitenkin myös Malmilla.

Radan toisella puolella, Ala-Malmintorilla Ostoparatiisin alakerta on seissyt 
melkein alusta lähtien tyhjillään. Pukeva oli tiloissa hetken, mutta luopui 
leikistä puolen vuoden jälkeen, ja tila on ollut vuosia ilman vuokralaista.

Vuoden aikana Ylä-Malmilta on häipynyt lastenvaateliike, lahjatavaraliike, 
kaksi kenkäkauppaa, lyhyen visiitin tehnyt karamellikauppa ja Valintatalon 
vaatemyymälä. Tilat ovat tyhjillään, eikä uusia yrittäjiä ole ilmaantunut.

Silti parhaillaan suunnitellaan innokkaasti radan päälle rakennettavaa Keski-
Malmin kauppakeskusta, joka yhdistäisi nykyiset liiketilat paremmin toisiinsa. 
Suunnitelma merkitsisi nykyisen viisivuotiaan asemarakennuksen purkamista.

Suunnitelma toisi radan päälle 30000 kerrosneliömetriä liike- ja toimistotilaa. 
Hanketta perustellaan sillä, että ilman lisätiloja Malmi putoaa kaupallisesta 
kilvasta kahden voimakkaan keskuksen: Itäkeskuksen ja Tikkurilan väliin.

Ostoparatiisin naapurina kohoavat korkeimpina rakennuksina sosiaalivirasto 
ja pakolaiskeskus. Sosiaaliviraston ovi ei käy sen tiheämmin kuin 
kaupungissa keskimäärin: toimeentulotukea saa asukkaista kahdeksan 
prosenttia.

Pakolaiskeskuksen johtajan Eeva Luotolan mielestä malmilaiset ovat 
suvaitsevaista väkeä. Kun somali-keskustelu viime talvena kävi 
kuumimmillaan, Malmillakin yltyi pakolaisten vastainen seinäkirjoittelu. 
Häiriöitä on kuitenkin ollut vain vähän.

Kun keväällä vietettiin ensimmäistä Malmi-päivää, pakolaiskeskus oli 
mukana ohjelmassa. Turvapaikan hakijat myivät kansallisia ruokiaan, 
lauloivat ja tanssivat. Paikalliset asukkaat seurasivat ohjelmaa innokkaasti, 
kiersivät ja kyselivät.

Pakolaiskeskusta vastapäätä nököttää arkkitehtuuristaan palkittu postitalo, 
jonka naapuritontti ammottaa edelleen tyhjänä. Jo vuosikaudet sinne on 
odotettu Malmi-taloa, koillisen Helsingin kulttuuri- ja monitoimikeskusta. 
Hanketta on lykätty monta kertaa ja sen toteuttaminen uhkaa siirtyä edelleen.

Monitoimitalon virkaa hoitaa nyt hempeän vaaleanpunainen puurakennus, 
nuorisotalo.

Nuorisotalolla riittää eri-ikäisiä kävijöitä vauvoista lähtien. Maanantai- 
aamupäivisin talon edustan täyttää lastenvaunujen muuri. Sisällä toimii silloin 
äiti-lapsi -kahvila. Iltapäivisin nuorisotalo muuttuu pienten koululaisten 
iltapäivähoitopaikaksi, ja illalla tulevat nuoret.

Vuosi sitten talossa aloitettiin yökahvilakokeilu, joka on saanut suuren 
suosion. Perjantaisin kello yhteen yöllä kahvilassa voi kuunnella musiikkia tai 
katsella elokuvia.

"Kun nuorisotalo aloitti yökahvilat, lakkasi töherrysten tulo asemakäytävän 
kaakeleihin", Malmi-seuran puheenjohtaja Aarne Laurila kertoo 
havainnoistaan.

Nuorisotalossa aloitti 65 vuotta sitten Malmin Kirjakauppa. Nykyisin 
kivenheiton päässä Kirkonkyläntien varrella sijaitseva perheyritys on niitä 
harvoja, jotka ovat pitäneet pintansa mullistusten melskeissä. Kun uudet 
liikkeet panostavat itsepalveluun, satsaa Esko Kauppilan puoti palveluun. 
Teippirullan ostajakin saa niin ylivuotavan ystävällisen kohtelun, että on 
suorastaan pakko keksiä muutakin ostettavaa.

Kun malmilaiset ennen ostivat viihdettä, nyt halutaan tietokirjoja, kertoo 
Esko Kauppila. "Olin todella yllättynyt, kun Carl Jungin piilotajunnan 
symboleista kertovaa unikirjaa ostettiin monta kymmentä kappaletta. Ja se 
maksoikin 210 markkaa".

Toinen menekkiartikkeli ovat lastenkirjat, eikä ihme: "Malmille syntyy 
koululuokallisen verran lapsia viikossa!", Kauppila kertoo.

Alkon vieressä seisoo kolmattakymmenettä vuotta legendaarinen ravintola 
Tillikka, jonne paikan silloisen portsarin mukaan oli pakolaisilla porttikielto. 
Vuoroesimies Erja Kiiski kuitenkin vakuuttaa, ettei ihon väri vaikuta 
sisäänpääsyyn. "Täällä käy usein esimerkiksi romanirouvia syömässä."

Meno kapakassa on Kiisken mukaan rauhoittunut viime vuosina. "Olen ollut 
täällä vuoden, ja nähnyt vain kaksi tappelua."

Varttuneen väen perinteinen tanssipaikka Malmin Kesti sen sijaan on 
muuttunut Martinaksi. Alakerrassa on pubi, yläkerrassa lapsiperheet syövät 
pizzaa, pastaa ja pihviä.

Mikan Mesta sinnittelee edelleen rapistuneessa kivirakennuksessa ja edustaa 
katoavaa kansanperinnettä, reilua keskikaljakuppilaa.

Tillikkaa vastapäätä seisoo parivuotias hotelli-ravintola, joka houkuttelee 
väkeä klubi-illoilla ja elävällä musiikilla. Paikka aloitti kunnianhimoisena 
ruokaravintolana, mutta syömisvelvoitteesta on nyttemmin luovuttu. Samoin 
Ylä-Malmintorin Alfredossa oli alussa monipuolinen ruokalista - nyt lista on 
lyhentynyt ja baarin puoli laajentunut.

TARJA VIITALA

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.8.1991

tänään 17. elokuuta

Logo: Minne mennä

Kontulan Nuorisotalolla, Ostostie 4, jatkuu graffitien ja muiden 
seinämaalausten kaksipäiväinen kurssi klo 10-15 lauantaina ja sunnuntaina. 
Kolmellakympillä pääsee mukaan maalaamaan Kontulan alikulkukäytävää 
Juha Vakkilaisen ja Timo Piilovaaran ohjauksessa. Työvaatteet mukaan!

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.8.1991

"Kuljettajaa ei tarvitse pelätä"

Koululaiset opettelevat bussilla matkustamista Espoossa

Espoon Karhusuon koulun oppilaat perehtyivät perjantaina, toisena 
koulupäivänään siihen, miten bussiin noustaan, matkustetaan ja poistutaan 
turvallisesti. Kouluun tullaan Espoon keskuksesta ja Siikajärveltä saakka, 
joten suurin osa joutuu käyttämään linja-autoa koulumatkallaan. Monelle 
espoolaiselle ekaluokkalaiselle yleisellä kulkuneuvolla matkustaminen on 
täysin uusi kokemus. Kaikki koulukkaat ekaluokkalaisista 12-vuotiaisiin 
kävivät vuorollaan Espoon Auton bussissa kuulemassa liikennepäällikkö Kari 
Hietalan ja autokoulunopettaja Timo Hietalan vartin mittaista lennokasta 
esitystä. Opin perillemeno varmistettiin lopuksi koko koulun 
yhteistilaisuudella.

Espoon Autossa aloittettiin koululaisten bussikäyttäytymisen opetus viime 
keväänä. Parituhatta oppilasta on jo ehditty käymään läpi. Puuhamiehenä ja 
kouluttajana on toiminut alusta lähtien Kari Hietala, joka on aikaisemmin 
kuljettanut kouluautoa. Liikenneopetus on kouluille maksutonta - yhtiö uskoo 
koulutuksen tuottavan tulevaisuudessa entistä parempaa 
liikennekäyttäytymistä ja vähentävän esimerkiksi nuorison töhertelyintoa. 
Ennen kouluihin lähtöä opetuksen sisältöä mietittiin kymmenen kokeneen 
kuljettajan kanssa. Opetus etenee valmiin "käsikirjoituksen" mukaan. 
Kerrotaan pysäkille tulosta ja maksamisesta, pysäkillä odottelusta ja 
varoitetaan pysäkillä leikkimisestä; auton pysäyttämisestä, autoon 
nousemisesta, bussissa käyttäytymisestä ja autosta poistumisesta. Esitys 
tietysti hienosäädetään eri ikäryhmiä kiinnostavaksi.

"Timppa on mestari käsittelemään kuudesluokkalaisia. Tällästä vanhaa käpyä 
ne ei oikein jaksa kuunnella", kehaisee isä. Murrosikää lähestyville kerrotaan 
myös penkkien töhertelyn tai kaluston särkemisen kustannuksista ja 
mahdollisista seuraamuksista. Opetusta "pehmentämään" on nyttemmin saatu 
myös naiskuljettaja. Riitta Laakso siirtyy opetteluvaiheen jälkeen itsenäisesti 
koululaisia opettamaan.

Karhusuon koulun ekaluokkalaisten opetus alkoi lipun leimaamisen 
opettelulla. Hietalan mukaan monelle aikuisellekin on epäselvää, että 
sarjalippu oikeuttaa kaikille lähiliikenteen linjoille. Espoon Autossa 
leimauskoneen kello edistää puoli tuntia, jotta vaihtoaikaa jäisi vielä 
Helsingissäkin.

"Mitään kiirettä ei ole, autoon noustaan yksi kerrallaan. Kuljettajaa ei tarvitse 
pelätä, se on ihan tavallinen ihminen. No on ne joskus semmosia mörkkejä, 
mutta kyllä ne ilahtuu, kun sanotte reippaasti 'hei'", opasti Hietala.

"Onneks ihan etupenkki oli vapaana", huokasi kaksi tyttöä tyytyväisenä. Osa 
rynnisti takapenkille ja sai sapiskaa. "Ei yksikään takapenkkiin!" komensi 
Hietala. "Mennään vain sellaisille paikoille, joissa on edessä pehmustettu 
selkänoja. Kun kuljettaja joutuu yhtäkkiä jarruttamaan, lentää takapenkistä 
käytävälle asti ja hampaat on huulista läpi."

Selvisi myös, että näyttölippua ei tarvitse läntätä kuljettajan nenään asti, 
päivämäärä näkyy hieman kauempaakin. "Älkää jo kotona ottako lippua 
valmiiksi kouraan, silloin se hukkuu varmasti." Mutta sekään ei ole 
toivottavaa, että lippua ruvetaan kaivelemaan repusta vasta bussissa.

"Jos ette tiedä, millä kohdalla pitäisi jäädä pois, kerrotte vain kuljettajalle, 
mihin olette menossa ja pyydätte jättämään sillä pysäkillä pois. Ja kuljettaja 
varmasti jättää."

Lapset saivat kuulla, että sääntö aikuisten istumisesta ja lasten seisomisesta ei 
välttämättä pidä paikkaansa bussissa. "Linja-autossa lapset istuu, seisominen 
on vaarallista." Toki paikka on silti luovutettava vammaiselle tai vanhukselle.

"Älkää koskaan seisoko ovisyvennyksessä. Ovi voi avautua, kun auto on 
vielä liikkeessä. Ja syvennyksestä kuljettaja ei näe teitä."

"Ja ennen kuin poistutte bussista, muistakaa katsoa vasemmalle ja oikealle. 
Katsokaa, mihin hyppäätte. Pysäkillä voi olla vaikka pyörätie."

"Jos kuljetatte bussissa sateenvarjoja, muistakaa sulkea ne ennen autoon tuloa. 
Ja suksia kuljetetaan pystysuunnassa. Teillähän on niin lyhyet sukset, että 
niitä on aika helppo kuljettaa."

PENTTI KOSKINEN

---

Helsingin Sanomat - - 22.8.1991 

22 elokuuta Viimeisiä viestejä   Graffiti on kadonnut kaupungilta melkein 
tyystin. Blitzin, Spinnerin ja  Atomikin tagit, nimikoinnit, talojen seinissä 
ovat menneiden talvien lumia.  Liikkeen oveen ilmestynyt tagi sai omistajan 
raivoihinsa. Nuorison "viesti"  nähtiin vain ilkivaltana. Nokkelimmat 
selittivät sen nuorison hätähuudoksi. 

Nyt liikkeiden pitäjät ja tilojen omistajat kirjoittelevat itse hätähuutoja  
ikkunoihinsa ja seiniinsä, mutta graffitille ne eivät pärjää visuaalisesti  
eivätkä yllättävyydessä. 

Ehdoton suosikki on "Vuokrataan liiketilaa". Toiseksi yleisin  seinäkirjoitus 
on "Liiketilaa vuokrataan". Myös napakka "Vuokrataan" on  yleinen. 

Vähän informatiivisempi ja mielikuvituksellisempi on "Olemme  muuttaneet". 
"Kiitos yhteistyöstä" on lohduttomuudessaan tässä sarjassa  melkein 
liikuttava. 

Varsinaisen lörpön liikkeenpitäjän teksti löytyy Hietaniemenkadulta entisen  
ompelimon ovesta. Siinä lukee "Olemme lopettaneet toimintamme. Kiitämme  
asiakkaitamme ja toivotamme Hyvää kesää". Mutta kirjoittaja on kadonnut  
jäljettömiin kuin graffitin tekijä. Missä hän on nyt? Mitä asiakas tekee  
hyvällä kesän toivotuksella, jos tarvitsee ompelijaa? 

Markus Jokela 

TAPIO VANHATALO 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 6.9.1991

Tuntemattoman taiteilijan seinämaalaukset katosivat Vartioharjun 
kallioluolasta

Kosteus, aika ja ilkivalta tuhosivat museoviraston suojelukohteen

Ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetussa Vartioharjun 
kallioluolassa on ollut betoniseiniin maalattuja kuvia, joiden alkuperä oli 
tuntematon. Vielä 20 vuotta sitten kun linnoituslaitteiden ensimmäinen ja 
ainoa inventointi tehtiin, taitavasti tehdyt maalaukset olivat selvästi näkyvissä. 
Todisteeksi taiteilijan ansioista on jäänyt museoviraston suojeluluetteloon 
painettu kuva. Nyt alkuperäisistä kuvista ei ole mitään jäljellä.

Vartioharjun luola on osa vuosina 1914-17 rakennettua Helsinkiä kiertävää 
linnoituslaitteiden ketjua, jonka tarkoituksena oli viime kädessä Pietarin 
suojeleminen. Linnoitusketjun osat rakennettiin toisistaan erilleen maastoa 
hallitseville kukkuloille. Niihin kuului pommituksen kestäviä suojaluolia, 
jollainen Vartioharjun luolakin on. Vartioharjun luola on louhittu Vartiokylän 
muinaislinnan alle.

Museovirasto on valinnut säilytettäväksi Vartiokylän muinaislinnan ympärillä 
olevat linnoituslaitteet, koska "kohde muodostaa Vartiokylän linnavuorta 
täydentävän suojelukokonaisuuden." Säilytettävät linnoitusketjun osat on 
kirjattu museoviraston julkaisemaan suojeluluetteloon. Suojeluluettelo 
perustuu linnoitusten toistaiseksi ainoaan inventointiin, jonka teki fil.tri Kaj-
Erik Löfgren vuosina 1972-73. Tarkistusinventoinnin teki tutkija Kati 
Heinämies vuonna 1979. Näiden perusteella tutkija Lasse Laaksonen teki 
vuonna 1980 suojeluluettelon, jonka museovirasto vahvisti.

Suojeluluettelossa Vartioharjun luolasta mainitaan erikseen, että se on 
ehdottomasti säilytettävä, "jos maalaukset liittyvät rakentamisvaiheeseen."

Koskaan ei ehditty selvittää, liittyvätkö ne rakentamisvaiheeseen.

Löfgren valokuvasi aikoinaan yhden luolan betoniseinille maalatuista 
taideteoksista. Värillinen maalaus tuo mieleen keskiaikaisen kirjurin. Tänä 
päivänä suojeltavaksi vahvistettua maalausta ei enää ole olemassa.

Vartioharjun luolamaalaukset on tuhonnut aika, kosteus ja spraymaali. Luola 
on louhittu kallion kylkeen kaivettuihin taisteluhautoihin kiinni, mutta luolan 
aukkoa ei ole lukittu. Luolan suu on normaalin oven kokoinen, mutta se on 
pelkkä aukko. Siksi vierailijoita on riittänyt. Oven jälkeen kääntyy käytävä 90 
astetta oikealle ja muutaman metrin jälkeen 90 astetta vasemmalle, jonka 
jälkeen avautuu oviaukko itse luolaan. Luola on suorakaiteen muotoinen, 
kooltaan 90 neliömetriä. Seinät on vuorattu suoriksi betonilla, katto on 
louhinnan jäljiltä.

Luolaan on kulkeutunut romua, kostea maapohja on sammaloitunut. Seinille 
on sotkettu spraymaalilla piirroksia. Alkuperäiset maalaukset ovat jääneet 
todennäköisesti töherrysten alle, koska mitään vuosikymmenien ikäistä ei 
betoniseinistä voi erottaa.

Linnoitustöiden johtajina toimivat Viaporin linnoituksen sotilasinsinöörit. 
Työvoimana käytettiin paikallista väkeä sekä venäläisten lähettämiä 
linnoitussotilaita ja -työläisiä. Kun paikallinen työvoima ei riittänyt, miehiä 
kuljetettiin pakolla maaseudulta linnoitustöihin. Lopulta venäläiset toivat 
avuksi vielä tataareja, kirgiisejä ja kiinalaisia. Helsingin linnoituksen 
maarintamalla oli töissä yhteensä 3000 miestä.

Oliko miesten joukossa myös Vartioharjun luolan taiteilija, voi selvitä 
myöhemmin Leningradiin arkistoiduista piirustuksista, joissa on tietoa luolien 
rakentamisvaiheista. Toistaiseksi arkistot ovat vielä kiinni.

"Rakentamisvaiheessa vuosina 1914-17 kaikista linnoituslaitteista tehtiin 
tyyppipiirustukset aina vuosittain ja kolmena kappaleena. Asiakirjat eivät 
kuitenkaan säilyneet Suomessa, sillä linnoitusketjun rakennuttivat venäläiset 
ja näiden töistä vastannut insinöörikomennuskunta vei paperit mennessään", 
suojeluluettelon tehnyt Lasse Laaksonen sanoo.

OLLI POHJANPALO

---

Helsingin Sanomat - - 17.9.1991 

Ei sanaakaan Kimmo Kinnusesta 

Logo: täällä Berliini 

Kerroin jo viime vuoden puolella berliiniläisestä maalarimestarista, joka  
keksi menetelmän kirottujen graffitien puhdistamiseksi seinistä,  
junanvaunuista ja muista paikoista. Nyt tämä maalarimestari Bernd Neumann  
on saanut patentin menetelmälleen, jonka avulla graffitit lähtevät taatusti  ja 
ennen kaikkea halvalla. 

Patenttinsa kunniaksi Neumann tuli miehineen kaupungin keskustassa  
sijaitsevan rauniokirkon, Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen luokse ja  
suihkutti syövyttävällä aineellaan seinät puhtaiksi neljässä tunnissa. 

Yksi Länsi-Berliinin ykkösnähtävyyksistä oli taas puhtoinen kuin pulmunen  
ja seurakunta sai pesun lahjaksi. 

Neumannia odottanee varma tulevaisuus, sillä turmeltuja seiniä riittää  
loputtomiin puhumattakaan töherretyistä juna- ja raitiovaunuista.  Suosittelen 
Suomeenkin! 

Viralliset testitulokset osoittavat, että entisen Itä-Saksan alueella  valmistetut 
tuotteet ovat lukuisissa tapauksissa laadultaan yhtä hyviä kuin  vastaavat 
valmisteet lännessäkin. On vain käynyt niin, että ne ovat  hävinneet 
markkinoilta, koska niiden valmistuskustannukset ovat nostaneet  hinnat 
älyttömiksi. 

Saksan uudet osavaltiot tähdentävät omien tuotteittensa laadukkuutta  
varsinkin jos ne kestävät hintakilpailussa. Erityisesti maataloustuotteet  
kuuluvat niihin. 

Entinen DDR oli jo Saksan vilja-aitta silloinkin, kun seutuja kutsuttiin  keski-
Saksaksi. Berliinin ympärillä olevan Brandenburgin ja etelämpänä  
sijaitsevan Thüringenin maataloustuotteet ovat nyt aloittaneet kampanjat  yli 
kolmimiljoonaisen Berliinin asujamiston valloittamiseksi. 

"Thüringen - Saksan sydän!" mainostaa esimerkiksi Hertie-tavarataloketju  
kehoittaen kokeilemaan, "kuinka hyvältä uudet osavaltiot maistuvat". 

"Keskellä Saksaa sijaitsee Thüringen mainioitten hienojen erikoisuuksien  
maa. Juuri niitä haluamme Teille tänään esitellä", julistaa mainosteksti  
luetellen sitten kymmenittäin elintarvikkeita, jotka myös hinnoiltaan  pystyvät 
kilpailemaan lännen tuotteiden kanssa. 

Kaikella tähdätään yhteen Saksan tulevaisuudelle välttämättömään: että  
entisestä DDR:stä mahdollisimman nopeasti kehittyisi tuotantonsa puolesta  
kilpailukykyinen Saksan osa, jonka väestön ei tarvitsisi tuntea olevansa  
kakkosluokan joukkoa, kuten vielä niin monet täällä itsestään katkerasti  
ajattelevat. 

Saksan sanomalehdet julkaisevat perin harvoin Suomea koskevia uutisia.  
Urheilutapahtumista - jos ne ovat maailman huipputasoa - niitä näkee  eniten. 
Silloin tällöin kirjoitetaan taiteestakin. 

Tyypillistä kyllä, berliiniläislehtiin ei mahtunut sanaakaan Kimmo Kinnusen  
ja Seppo Rädyn Tokion MM-kisojen kaksoisvoitosta, ei edes kisan  
tulosluetteloa. 

Uutisissa huomio kiinnitetään lähinnä omien poikien ja tyttöjen  saavutuksiin. 
Naisten keihäskilvasta siis kerrottiin isoin kirjaimin,  kuinka Saksan tytöt 
nappasivat hopeaa ja pronssia. 

Maailman kuuluisuuksista, upporikkaista tai hölmöistä kerrottaessa pääsee  
joskus Suomenkin nimi täkäläisten lehtien palstoille. Tuorein Suomi-uutinen  
on Berliinin BZ-lehdestä. Yli sivun vedetty ostikko valisti: "Brunein  sulttaani 
juottaa hevosilleen Suomesta lennättämäänsä mineraalivettä, koska  se kuplii 
hienosti." 

ANTERO ESKOLA 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 21.9.1991

Minne mennä tänään 21. syyskuuta

Espoon nuorisoasiainkeskus järjestää viikonloppuna nuorisomessut Espoon 
kulttuurikeskuksessa ja sen lähiympäristössä Tapiolassa. 
Kulttuurikeskuksessa näytteilleasettajat esittelevät toimintaansa klo 11- 22. 
Katuteatteriesitys Supatus ja Jack samassa paikassa alkaa klo 14.30. 
Tapiolasalissa klo 11.30 Hyökyvuoren lapsiteatteri esittää näytelmän Hannu 
ja Kerttu - ei se se satu. Klo 12.15 Näytösvoimistelijat, klo 12.25 Taekwon- 
Do-näytös. Ohjelma jatkuu klo 18:aan asti. Graffiti-maalauskilpailu 
Kulttuurikeskuksen ympäristössä järjestetään klo 12-16. Bändimaraton 
NuorisoCaféssa, Kauppamiehentie 1, klo 14-01. Homma jatkuu sunnuntaina: 
taitolentonäytös klo 12-15 Mankkaan vanhalla kaatopaikalla; Rock-konsertti 
Tapiolasalissa klo 16, mukana mm. Popeda. Liput 10 markkaa.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.9.1991

Kesyrotat ja seksivalistus kiinnostivat Espoon nuorisomessuilla

Puolueiden ja seurakuntien tiedotuspisteet pysyivät tyhjinä

Puolivuotias kesyrotta Petteri kavereineen kulkivat sylistä syliin Espoon 
nuorisomessuilla lauantaina. Messuja pidettiin Espoon kulttuurikeskuksessa 
Tapiolassa, jossa hellijöinä olivat lapset, nuoret ja vanhemmat. Heille 
kerrottiin myös rottien, hiirien ja gerbiilien rotumääritelmistä ja annettiin 
ruokintaohjeita.

Nuoria kiinnostivat myös graffitikilpailu ja seksivalistus. Sen sijaan 
esimerkiksi seurakuntien ja kokoomuksen infopisteet pysyivät tyhjinä.

Graffitikilpailun voitti 20-vuotias Mika Markkula työllä "Art". 
Graffitikilpailuun otti osaa seitsemän työtä. Mukana kilpailemassa olivat mm. 
Markku Vehniäinen ja Petteri Tuokko, jotka ahkeroivat lähes neljä tuntia 
työnsä parissa. Markun mielestä viileä sää sopi hyvin taiteiluun, mutta tuuli 
haittasi maalin tarkkaa tähtäilyä.

Väestöliiton seksivalistuspisteessä syntyi ruuhkan tuntua. Ohjeita otettiin 
korvat höröllään vastaan. Samalla alle kaksikymppiselle kuulijakunnalle 
jaettiin tietoa Sinimäen Parakkikodista, jossa alle 18-vuotiaat elämässä 
ahdinkoon joutuneet voivat viikonloppuna saada yösijan, lämmintä juotavaa 
ja neuvoja.

Espoon nuorisoasiainsihteeri Jukka Paju oli tyytyväinen ensimmäisten vain 
nuorille tarkoitettujen harrastemessujen yleisömenestykseen. 
Näytteilleasettajia oli kulttuurikeskus kerännyt kolmisenkymmentä. Messujen 
kustannukset ovat vain 50000 markkaa, joten taloudellisen ahdingonkaan ei 
pitäisi olla uhkana messujen tulevaisuudelle.

Tapiolasalissa oli kulttuuriohjelmaa puolilta päivin iltakuuteen. Ohjelmat 
aloitti Hyökyvuoren lapsiteatteri näytelmällä Hannu ja Kerttu. Katsojia riitti 
vielä, kun Soukan Kansantanssijat esitti aikuisten kansantansseja.

Kulttuurikeskuksen lähellä Kauppamiehenkatu 1:ssä avattiin messupäivänä 
uusi nuorisokahvila Dico. Dicon avaamista juhlittiin bändimaratonilla, joka 
kesti kello yhteen yöllä.

Nuorisomessut jatkuvat sunnuntaina, jolloin harrasteita esitellään kello 11.00-
18.00. Toiminnastaan kertovat myös lennokkikerho, ilmailukerho, 
urheiluseurat, ympäristöyhdistys ja Kilon teatteri.

Sunnuntaina pidetään Tapiolasalissa rock-konsertti, jossa esiintyvät 
Wighthouse Wanderland ja Popeda.

Apulaiskaupunginjohtaja Liisa Tommilan mukaan Espoossa on satoja 
yhdistyksiä, jotka järjestävät vapaa-ajan toimintaa.

"Ne voisivat enemmän toimia yhteistyössä toistensa ja kaupungin kanssa. 
Silloin niukat voimavarat saataisiin tehokkaaseen käyttöön."

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.11.1991

Helsinkiläisnuori sukkuloi roolista toiseen Lapset noudattavat vanhemmilta 
opittuja sukupuolimalleja eivätkä riitele kotona 90-luvun helsinkiläisnuori 
korostaa yksilöllisyyttään sekä luo ja harrastaa enemmän ja monipuolisemmin 
kuin ikätoverinsa maaseudulla. Hän juo entistä vähemmän alkoholia ja pärjää 
paremmin vanhempiensa kanssa.

"Helsinkiläisnuori on reipas ja moni-ilmeinen", määrittelee Helsingin 
Kauppakorkeakoulun vt. sosiologian apulaisprofessori Lasse Siurala 
tutkimuskohteensa.

Siuralalta ilmestyy pian 10-16-vuotiaiden helsinkiläisnuorten vapaa- 
ajankäyttöä selvittävä tutkimus. Työ on seurantatutkimus ja jatkoa 1984 
ilmestyneelle 80-luvun alun nuorten elämää selvittäneelle tutkimukselle. 
Tuoretta tutkimusta varten haastateltiin lähes 2000 helsinkiläiskoululaista 
keväällä 1990.

Siuralan tutkimus kumoaa monta pääkaupunkilaisnuorista viljeltyä kliseetä:

Toisin kuin 80-luvun alussa pelättiin, taivaskanavat ja videot eivät ole 
vähentäneet nuorten luovia harrastuksia tai lukemista. Nuoret lukevat itse 
asiassa enemmän kuin 80-luvun alussa, eniten sarjakuvia ja sanomalehtiä. 
Suosituimmat luovat harrastukset ovat yhä soittaminen, laulaminen, 
piirtäminen ja maalaaminen.

Puheet "sählysukupolvesta" ovat yhtä lailla puppua: nuoriso ei ole jämähtänyt 
harrastamaan pelkkää ruumiinkulttuuria.

Helsinkiläisnuorten suosituin tapaamispaikka on edelleen koti, ei 
hampurilaisravintola, rautatieasema tai katu. Aseman seutu ja Helsingin 
keskusta ovat päin vastoin menettäneet suosiotaan tapaamispaikkoina.

Lasse Siurala on 16-vuotiaan pitkätukkaisen hevirokkaripojan isä. Toisin kuin 
hevarista luulisi, poika pelaa lentopalloa maajoukkuetasolla, lukee pitkää 
matematiikkaa ja haluaa isona insinööriksi.

"Se on tyypillistä: nykynuoret valikoivat yllättäviä harrastusyhdistelmiä ja 
korostavat yksilöllisyyttään. Se kertoo perinteisten normien ja raja- aitojen 
murtumisesta", Siurala arvioi.

Yllättäen 90-luvun tyttöjen ja poikien vapaa-aika eroaa enemmän kuin 80- 
luvun alun tyttöjen ja poikien. Perinteiset sukupuoliroolit eivät ole murtuneet, 
vaan pikemminkin vahvistuneet.

Pojat ovat sitten 80-luvun alun omaksuneet joukon uusia harrastuksia: he 
maalaavat graffiteja, skeittaavat ja pelaavat tietokonepelejä. He harrastavat 
urbaanisti julkisella paikalla, ilman aikuisen ohjausta. Tytöt harrastavat 
useammin sitä mitä ennenkin.

Siuralaa kehitys huolestuttaa.

"Vaikka tietokonepelien pelätään yksinkertaistavan maailmankuvaa, ne 
kehittävät mielikuvitusta, hermoston hallintaa ja antavat ammatillisia taitoja. 
On suuri etu pojille, että he ovat 16-vuotiaina sinuja koneiden kanssa, kun 
samanikäiset tytöt ovat niiden kanssa ihan pihalla."

Tytöt harrastavat edelleen piirtämistä, lukevat romaaneja ja viihdelukemistoja 
ja soittavat klassista musiikkia. Pojat soittavat rokkia.

Rokinsoittajat pärjäävät yleensä huonommin koulussa ja kuuluvat alempaan 
sosiaaliryhmään kuin klassisen musiikin harrastajat. Klassista soittavat 
yleisimmin varakkailla alueilla asuvat akateemisten isien tyttäret.

Nuorten vapaa-ajanviettotavat eroavat siis edelleen jonkin verran vanhempien 
sosiaalisen statuksen perusteella. Ylempien sosiaaliryhmien lapset harrastavat 
muita enemmän korkeakulttuuria ja lukevat enemmän kaunokirjallisuutta - ja 
pärjäävät koulussa paremmin. Siuralan mukaan sosiaaliluokan määräävyys ei 
ole muuttunut sitten 80-luvun alun.

Nuorten lomanviettotavat ovat moninaistuneet sitten edellisen tutkimuksen. 
Kymmenen vuotta sitten teini-ikäiset lomailivat isän ja äidin kanssa mökillä, 
nyt he viettävät lomansa itsenäisemmin. Varsinkin tyttöjen ulkomaanmatkailu 
on lisääntynyt.

"Tytöt joutuvat tekemään rankempaa identiteettityötä. He etsivät itseään 
ulkomailla", Siurala selittää.

Perinteiset suomalaiset yksilöurheilulajit eivät enää kiinnosta helsinkiläisiä 
nuoria. Niiden sijalle ovat tulleet sosiaaliset joukkuelajit. Pojat pelaavat nyt 
pallopelejä, tytöt tanssivat, käyvät aerobicissä ja ratsastavat.

Toisaalta yksilöllisyys korostuu muussa vapaa-ajan vietossa. Yhä harvempi 
helsinkiläisnuori kuuluu jengiin; neljännes nuorista liikkuu useammassa 
jengissä.

Yksilöllisyys ei kerro yksinäisyydestä: haastateltavien joukossa ei ollut 
ketään, jolla ei olisi yhtään hyvää ystävää. Ajankäyttömuotona ystävien 
kanssa seurustelu voittaa esimerkiksi telkkarin töllöttämisen.

10-14 -vuotiaat helsinkiläiset kuluttavat vain hätkähdyttävät seitsemän 
minuuttia päivässä perheensä kanssa. Merkittävin muutos sitten 80-luvun 
alun on kotona käytetyn ajan väheneminen.

Kotioloissakin sukupuoliroolit toimivat vanhemmilta opittuun tapaan: tytöt 
käyttävät aikaansa poikia useammin kodinhoitoon ja lukemiseen, pojat 
katselevat kotona telkkaria.

Samalla kun perheen kanssa vietetty aika on vähentynyt, nuorilla on entistä 
vähemmän ristiriitoja vanhempiensa kanssa.

Vain muutama prosentti nuorista ilmoittaa, että heillä on huonot suhteet 
vanhempiinsa. Yleensä riidat koskevat kotitöiden hoitoa, kotiintuloaikoja ja 
rahankäyttöä. Hyvin harva nuori riitelee kotona yhteiskunnallisista asioista. 
Yleisimmin niistä ei kotona edes keskustella.

"Kun nuoria syytetään politiikasta vieraantumisesta ja äänestyslaiskuudesta, 
malli siihen tuleekin ehkä vanhemmilta", Siurala sanoo.

KATI JUURUS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.11.1991 

Hip-hopparit bombasivat öisin, skeittarit lähtivät rampille   Tutkija, sosiologi 
Jaana Lähteenmaa on tehnyt helsinkiläisiä nuorisoryhmiä  1980-luvun 
lopussa käsittelevän tutkimuksen. Hän selvitti, millaisia  ryhmäkulttuureita 
helsinkiläisnuorilla oli ja mitä ryhmät merkitsivät  niihin kuuluvien nuorten 
elämässä. 

Hän tapasi ja haastatteli kahdeksaan ryhmään kuuluvia nuoria, yhteensä  70:tä 
nuorta. 

Lähteenmaa valitsi kolme alakulttuuriryhmää (skinit, hip-hopparit ja  hevarit), 
kolme harrastusten ympärille muodostunutta ryhmää  (jalkapalloilijat, 
skeittaajat ja teatteriharrastajat) sekä  kaksi "oleiluryhmää" (lähiöjengi ja 
tiivis tyttöjen ystäväryhmä). 

Lisäksi tutkimukseen kuului 165 yläastelaiselle tehty kirjallinen kysely.  
Aineisto on vuosilta 1989-1990. 

Lähteenmaa huomasi, että sukkulointi oli yleistä. Nuori saattoi kuulua  
useisiin eri ryhmiin ja vaihtaa ryhmää tiheäänkin. Toisaalta osa nuorista,  
varsinkin jotkut pojat, panostivat lähes koko elämänsä yhdelle  
vertaisryhmälle. 

Aiemmissa tutkimuksissa 1980-luvun puolivälissä 20-30 prosenttia nuorista  
kertoi kuuluvansa alakulttuurityyppiseen, jonkin rockin lajin ympärille  
syntyneeseen ryhmään. Lähteenmaan mukaan ne ovat nyt lähes hävinneet, 
sillä  viime vuosina Helsinkiin ei ole syntynyt uusia rockmusiikkipohjaisia  
alakulttuureja. 

Vanhoista musiikkipohjaisista alakulttuureista - kuten punkkari- ja  
tedikulttuurista - useimmat ovat pienentyneet tai menettäneet elinvoimansa. 

Lähteenmaan tutkimuksessa selvisi, että uudet alakulttuurit rakentuivat  
toiminnan eikä musiikin ympärille. Hip-hopparit maalasivat graffitejaan ja  
elämäntapaskeittaajat rullalautailivat. 

Kaikki alakulttuuriryhmät näyttivät vastustavan keskiluokkaista elämää,  
juppikulttuuria ja uraputkiasennetta. "Juppi" merkitsi nuorille  valtakulttuurin 
ruumillistumaa, jonka kaltaisiksi he eivät halunneet tulla. 

"Juppikulttuuria halveksiessaan nuoret siis vastustivat valtakulttuuriimme  
1980-luvun lopulla kuulunutta ideologiaa, kytkeytyihän juppikulttuuri  
tuolloin voimistuneeseen taloudellisten arvojen korostumiseen", Lähteenmaa  
sanoo. 

Hevarius hävisi Helsingistä 1980-luvun lopussa siinä mielessä, että  hevariksi 
tunnustautumisesta tuli vanhanaikaista, vaikka hevirokkia  kuunneltiinkin 
yleisesti. 

Taannoinen hevarius pirstoutui. Nyt oli "hc-miehiä", "speed metal - veikkoja" 
ja "trash-metallista" pitäviä. Hevimusiikista pitävien joukosta  oli seuloutunut 
ns. underground-piirejä, jotka kiertelivät paikallisten  bändien konserteissa. 

Underground-hevikulttuuriin kuului ehkä muutama sata nuorta. Pääasiassa  
heitä yhdisti samoissa konserteissa käyminen, eli ryhmä oli löyhä ja  
hajanainen. 

Underground-hevikulttuuriin liittyi tiettyä epäkaupallisuutta, joka tuli  esiin 
hevareiden musiikkimaussa, arvoissa ja pukeutumisessa. Siksi sitä  voidaan 
pitää vastareaktiona kaupalliselle nuorisokulttuurille. 

Skeittaus eli rullalautailu levisi Helsingissä 1980-luvun lopussa, ja siitä  
innostuivat varsinkin pojat. 

Osalle Lähteenmaan haastattelemista 15-19-vuotiaista pojista skeittaaminen  
merkitsi vain harrastusta. Osa teki siitä elämäntavan ja käytti kaiken  aikansa 
skeittaamiseen. Jotkut jopa lopettivat koulunkäynnin. 

Helsingin keskustassa skeittarit tapasivat "laatoilla" eli Ateneumin  kulmalla 
ja Stadionin rampilla. 

Elämäntapaskeittaus ei syntynyt yhdessä yhteiskuntaluokassa. Poikien  taustat 
vaihtelivat toimitusjohtajaperheestä yksinhuoltajamyyjättäreen. 

Keskiluokkaista elämää kammoksuttiin: "Ei jukolauta, muutetaan lähiöön ja  
pannaan perhe pystyyn ja ostetaan Mazda 323 ja käydään viikonloppuisin  
jossain Itäkeskuksessa ruokaostoksilla - vittu ei käy laatuun alkuunkaan." 

"Poikien elämänsuunnitelmat vaikuttivat epärealistisilta. He uskoivat  
jatkavansa skeittaamista loppuelämänsä. Tavallaan heidän ihanteensa oli  
ikuisessa normittomassa tilassa eläminen. Sellainen on tyypillistä  joillekin 
vastakulttuureille kuten taannoin hipeille", Lähteenmaa pohtii. 

Lähteenmaa haastatteli myös teatteriryhmään kuuluvia nuoria. He olivat  
poliittisesti varsin tiedostavia ja keskustelivat keskenään ajankohtaisista  
poliittisista tapahtumista. He olivat sortoa vastaan ja boikotoivat  
McDonald'sia, Coca-Colaa ja Shelliä. 

"Ryhmäläiset kertoivat tunteneensa itsensä muista poikkeaviksi esimerkiksi  
koulussa. He eivät halunneet käyttäytyä yleisten normien mukaisesti.  
Ryhmässään he saattoivat kääntää poikkeavuutensa jopa ylpeyden lähteeksi.  
Siinä he saivat tukea toisistaan", Lähteenmaa sanoo. 

Jaana Lähteenmaan tutkimuksen "Hip-hoppareita, lähiöläisiä ja  kultturelleja - 
Nuorisoryhmistä 1980-luvun lopun Helsingissä" (1991) on  julkaissut 
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.11.1991 

Sanastoa   Bombaajat osan hip-hoppareiden itsestään käyttämä nimitys. Ks. 
hip-hop- kulttuuri. 

Dabit tagien ja graffitien välimuotoja. 

Graffitit suurikokoisia julkisiin pintoihin spray-maaleilla tehtyjä  maalauksia. 
Vrt. tagit. 

Hip-hop-kulttuuri graffitien teon, rap-musiikin ja break dancen  
yhteenkietoutuma. Syntyi 1970-luvun alussa New Yorkissa, tuli Suomeen 
1980- luvun puolivälissä. 

Hevarius 1980-luvun puolivälissä Suomessa laajinta kannatusta saanut  
alakulttuurinen suuntaus. Suosittu varsinkin noin 15-vuotiaiden poikien  
keskuudessa. Piirteet: hevimusiikin kuuntelu, pojilla pitkä tukka. 

Skinheadien eli skinien tyyli syntyi Britanniassa 1960-luvulla. Tyyliin  
kuuluu miehillä kaljuksi ajeltu pää, ns. pilottitakki ja raskastekoiset  Martens-
työsaappaat. 

Tagit julkisiin pintoihin tehtyjä tyyliteltyjä nimikirjoituksia.  Lisääntyivät 
vuoden 1987 jälkeen etenkin keskustassa ja radan varsilla. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.11.1991 

Hip-hop-kulttuuri oli keskiluokan nuorten jännittävää peliä   Kesällä 1989 
Helsingin seudulla oli arviolta parisataa hip-hopparia, poikia  ja tyttöjä. Juniin 
ilmestyi öisin graffiteja, ja ratikat olivat täynnä  villejä tageja. 

Jaana Lähteenmaan tapaamat hip-hopparit olivat pääasiassa 10-15-vuotiaita  
poikia. 

"Varsin moni oli ylemmän keskiluokan kodeista ja usein jossakin luovassa  
ammatissa toimivien vanhempien lapsi. Haastateltavien vanhemmissa oli  
toimittajia, muusikoita, professoreita ja opettajia", Lähteenmaa sanoo. 

"Tavallaan tällaisista taustoista olevat hip-hopparit vaalivat vanhempiensa  
arvoja eli luovuutta omassa kulttuurissaan." 

Myöhemmin mukaan tuli myös vähävaraisemmista kodeista olevia nuoria. 

Joidenkin hip-hopparien pukeutumista leimasi rentous, jopa resuisuus.  Farkut 
olivat ylisuuret, kenkien nauhat auki. Yksi haastatelluista selitti,  että hip-
hopparit yrittivät "esittää köyhyyttä". 

Hip-hoppareiden keskeinen ideologia oli antirasismi. Erityisesti heidän  
sympatiansa olivat mustien puolella, koska nämä aloittivat hip-hop- 
kulttuurin. Hip-hopparit suhtautuivat muihinkin vähemmistöihin  
suvaitsevasti ja väkivaltaan kielteisesti. 

Tärkeä osa helsinkiläisnuorten hip-hop-kulttuuria oli bombaaminen.  Graffitit 
tehtiin spray-maaleilla, tagit ja dabit paksuilla tusseilla tai  spraylla. 

Bombaamiseen liittyi seikkailua ja jännitystä, koska se oli kiellettyä ja  kiinni 
jäämisestä seurasi rangaistus. Huippujännittäviä olivat ns. iskut,  joita tehtiin 
öisin "junajaardeille" (ratapihoille). 

Bombaamiseen liittyi "feimin" eli maineen hankkiminen. Sitä sai 
bombaamalla  erityisen vaikeisiin paikkoihin. Joidenkin mielestä feimiä 
saattoi hankkia  myös pikkurikoksilla. Yleensä feimin katsottiin liittyvän 
siihen, että "sun  tagi näkyi joka puolella". 

"Jotkut myöhäismodernisaation teoreetikot väittävät, että lisääntyvä  
jännityksen etsintä leimaa tämän päivän ihmisten elämää, kun todelliset  
uhkat ovat väistyneet ja elämä on käynyt entistä helpommaksi. Hip- 
hoppareiden jännityksen etsintä voidaan nähdä osittain ilmentymänä tästä",  
Lähteenmaa arvioi. 

Lähteenmaan mielestä hip-hopparit eivät itse katsoneet vastustavansa  
merkittävästi mitään. "He korostivat hauskanpitoa ja jännityksen hakua.  
Bombaaminen oli ehkä tulkittavissa nuorten oman luovuuden 
puolustamiseksi,  mutta ei yhteiskunnallis-poliittiseksi kapinallisuudeksi. 
Kapinallisuutta  siinä oli lähinnä piittaamattomuus yhteiskunnan normeista." 

"Jotkut hip-hop-kulttuurin tulkitsijat ovat korostaneet tagien ja  graffitien 
olevan merkkejä, jotka eivät viittaa mihinkään. Sellaisina ne  kertovat 
tavallaan myöhäismodernin kulttuurin mielettömyydestä. Niiden  tulkinta 
pahan olon ilmauksiksi olisikin liioiteltua", Lähteenmaa sanoo. 

ANU NOUSIAINEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 5.3.1992

Poliisi ja VR kampanjoivat ilkivaltaa vastaan

VR tehostaa ilkivallan vastaisia toimia lähiliikenteessä. Junien ja asemien 
valvontaa lisätään. Lähijunissa matkustavat siviilipukuiset poliisit auttavat 
tarvittaessa VR:n henkilökuntaa. Poliisipartiot käyvät entistä useammin myös 
asemilla. VR on kokeillut kameravalvontaa joillain asemilla. Parhaillaan 
kameroita on Helsingissä, Pasilassa, Koivukylässä ja Huopalahdessa. 
Ilkivallasta koituu VR:lle vuosittain noin kymmenen miljoonan markan 
kustannukset. Viime vuonna VR korjasi asemia useilla miljoonilla markoilla, 
mutta suuri osa töherryksistä jäi vielä paikoilleen. VR muistuttaa, että 
nykyisen vahingonkorvauslain mukaan myös alle 15- vuotiaat ovat itse 
vastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Jos nuorella ei ole heti rahaa, 
korvaukset lankeavat maksettaviksi myöhemmin.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.3.1992

Jenginuorten taide piristää porraskäytäviä Pihlajistossa

Parikymmentä jenginuorta ja muutamat vanhemmat ovat ryhtyneet 
somistamaan ankeiden rappukäytävien seiniä Helsingin Pihlajistossa. 
Salpausseläntie 14 ja 18 ovat isoja kaupungin vuokrataloja, joiden 
porraskäytävissä maleksii nuorisoa aikaa tappamassa. Vuosien mittaan 
rappukäytävän seinät olivat peittyneet töherryksillä.

Joku nuorista keksi, että seinille pitäisi tehdä jotain. Talojen isännöitsijä, 
nuorten vanhemmat ja läheisen nuorisokerhon väki innostuivat heti 
ajatuksesta. Nuoret saivat luvan maalata alimpien kerrosten seinät. Töihin 
käytiin käsiksi pari viikkoa sitten. Seinät on jo maalattu valkoisiksi ja viime 
viikolla niille alettiin maalata ensimmäisiä kuvia. Nuoret ovat keksineet 
kuvituksen aiheet itse. Opastusta he ovat saaneet lähellä asuvalta taiteilijalta.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.3.1992

Annantalon valokuvanäyttely esittelee graffiteja

Annantalossa avattu valokuvanäyttely päättää Pukinmäen ja Savelan alueella 
kolme vuotta jatkuneen laajan graffitiprojektin. Sen tarkoituksena on ollut 
ohjata graffitintekijöitä kohdistamaan harrastuksensa luvallisiin paikkoihin ja 
parantaa heidän taitojaan. Näyttelyn valokuvat on otettu tämän vuoden alussa 
ja ne esittelevät tuoreimpia graffiteja eri puolilta Helsinkiä. Suosituimpia 
maalauskohteita ovat erilaiset isot betonipinnat ja junat. Parhaimmillaan 
graffititaide voi kohentaa ympäristöään tuntuvasti. Siitä esimerkkinä ovat 
Kulosaaren meluaitaan viime keväänä maalatut graffitit. Näyttelyn kuvat on 
ottanut joukko 14-16 -vuotiaita nuoria. Heitä on ohjannut valokuvataiteen 
opiskelija Tuomo Jääskeläinen. Näyttely on auki Annantalossa 4:nteen 
huhtikuuta.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.4.1992 

Poikien näyttely esittelee unohdettuja graffitimaalauksia 

Logo: 

NÄIN HELSINGISSÄ 

Harjun nuorisotalolla on lähes parin viikon ajan näytteillä graffitia  
harrastavien nuorten helsinkiläispoikien ottamia valokuvia eri puolilla  
kaupungia olevista graffitimaalauksista. Graffitit on tuotu kaikkien  nähtäville 
syrjäisistä paikoista, joissa niihin ei enää kiinnitetä  huomiota. 

Näyttelyä varten valokuvattiin mahdollisimman paljon graffiteja, sekä  
hienoja maalauksia että töherryksiä. Vain osa kuvista on esillä. Mukana on  
myös Suomen graffitin historian merkkiteoksia ja kokoelma juniin maalattuja  
graffiteja. 

Graffitia harrastava Tapsa tuli katsomaan näyttelyä heti sen avajaispäivänä  
maanantaina. Hän uskoo vakaasti, ettei graffitien teko ole ohi menevä  ilmiö. 
"Tyyli vain muuttuu koko ajan. Graffiteista on tullut värikkäämpiä  ja 
monimutkaisempia", Tapsa kuvailee. 

Tänään tiistaina klo 18 Harjun nuorisotalossa alkaa keskustelutilaisuus,  jossa 
pohditaan mm. kysymystä, ovatko graffitit taidetta vai ilkivaltaa.  Mukana 
ovat mm. kaupungin ja VR:n edustajat. Myös yleisö voi osallistua  
keskusteluun. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 15.6.1992 

Itä-Pasilaa ehostettiin laillisilla graffiteilla

Seitsemän mestaria  koristeli viikonvaihteessa Itä-Pasilaa ETY-vieraille 

Seitsemän graffitimaalaria on viikonvaihteessa koristellut Itä-Pasilaa  
laillisilla graffiteilla. 

"Me viihdytään laittomien parissa, mutta kyllä me tehdään tilaustöitäkin",  
sanoo Sami Mäkelä, Helsingin kuvataidelukion tämän kevään ylioppilas. 

Kaupunki halusi piristää Itä-Pasilan betoniankeutta maalauksilla, sillä  
heinäkuussa Messukeskuksessa kokoontuvan Ety-huippukokouksen 
korkeiden  vieraiden reitit kulkevat alueen halki. 

Seitsemän graffitimaalaria sai kaupungilta 10000 markkaa maaleihin.  
Rakennusvirasto osoitti maalattavaa seinää 200 neliömetriä 

Kun Sami Mäkelän maalarikaveri Tomi Laurén oli lauantaina saapunut  
viikonloppuvapaalle Keuruun pioneeripataljoonasta, he aloittivat  
maalaustyöt rutiinihommilla: 

"Siinä on pohjalla normaali vesiohenteinen ulkoseinälateksi", selittää Sami  
Mäkelä viileän ammattimaisesti. 

"Vuonna kasiviis-kasikuus, varmaan vielä kasikuus-kasiseiska maalattiin  
ilman lateksia, mutta se näkyy heti värien kirkkaudessa. Nykyisin kaikki,  
jotka maalaa laittomiakin, vetää lateksin alle." 

Ety-kokoukseen liittyvää sanomaa ei Samin eikä Tomin töissä ole. Sami  
Mäkelän teosta hallitsee teksti psycho fuck; Laurén varioi teoksessaan  
Hellracers-elokuvan nimen muotoon Helsinkiracers. 

"Enää nykyisin ei kenelläkään ole näissä paljon sanomaa, 80-luvun  
vanhantyylisissä oli." 

Rakennusvirasto ei ole kahlinnut Etyk-taiteilijoiden työtä, mutta halusi  
kuitenkin nähdä luonnokset etukäteen: 

"Piti käydä siellä vilauttaan jotain köykäsii lyijykynällä tehtyjä. Ne  tykkäsi 
tosi paljon." 

Vaikka kaupunki on tilannut Itä-Pasilaan 200 neliömetriä spray-taidetta,  
laillisen graffitin kulta-aika on toistaiseksi ohi. 

"Nykyisin voi joutua soittelemaan kymmeneen firmaan ennen kuin joku niistä  
tilaa graffitin rakennukseensa." 

"Joskus kasiseiska-kasikasi firmat löi heti kymppitonnin käteen kun niille  
tarjosi maalaamista." 

Mäkelää ja Laurénia ei kuitenkaan tilauskannan väheneminen huoleta. 

"Parhaat duunit on tuolla graffitigallerioissa, eli siis hiljaisissa  
alikulkutunneleissa, joissa maalarit saa tehdä työtä rauhassa." 

Myöskään uusi graffitintorjunta-aine, jota suhauteltiin viime viikolla  Pasilan 
aseman betoniseinään, ei saa heidän ilmettään värähtämään. 

"Ai se seinä siellä. Se on hyvä kohde. Me maalattiin se kerran." 

Teppo Sillantaus, teksti 

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 19.6.1992

Kiskoilla matkustava teos

Mox Mäkelä teki puoli vuotta taiteilijantyötä Valtionrautateille

Circulatio-projekti puhuu ylösalaisesta päästä ja Suomesta

Monitaiteilija Mox Mäkelä järjesti itsensä loppuvuodesta 1991 
Valtionrautateiden määräaikaiseksi kuukausipalkkaiseksi taiteilijaksi ja ryhtyi 
toteuttamaan kulkemista ja kuljettamista käsittelevää Circulatio- projektiaan.

"Ajattelin, että voihan sitä tehdä jotain palkkatyötä niin että tekee omaa 
työtään samalla; en halunnut katkosta omaan duuniini. Sitten tuli tämä ajatus 
VR:stä. Aikaisemman Klinikka-teemani yhteydestä löytyi muistiinpano, sana 
'verisuonet' ja suluissa 'rautatie'. Ja siinä minulla oli kertalaakista selvä idea."

Ja niinpä juhannusliikenteessä reiteillä Helsinki-Rovaniemi, Helsinki-Turku 
ja Helsinki-Joensuu-Iisalmi ajaa kuusi junaa, jotka kuljettavat mukanaan 
Moxin ajatuksia ja kuvia.

Helsingin rautatieaseman "taidegallerian" parissa jo aikaisemmin 
puuhanneelle lähiliikenteen reittipäällikkö Kari-Pekka Rosenholmille idea ei 
alkuun ollut aivan yhtä selkeä.

"Tajusin vain, että on hienoa, jos työvoimatoimisto, siis joku virallinen 
byrokratia, sanoo, että taiteilijan työ on ammatti, josta voidaan maksaa 
palkkaa. Sovimme sitten yhdessä, että tehdään Moxille joku toimenkuva - 
minun huolenani oli lähinnä se, mitä hän saa konkreettisesti aikaan."

"Moxin päässähän kaikki oli varmaan selvää, mutta eri asia oli sitten kertoa 
se minulle niin että minäkin ymmärrän", Rosenholm naureskelee. Ja 
tunnustaa, että häntä hermostutti myös töiden liimaaminen juniin. "Ei se ole 
hirveän tunnustettu laji, siitähän ollaan oltu aika tarkkoja, ettei juniin 
ilmaannu mitään töherryksiä."

Moxin mielestä hänen teoksensa ei kuitenkaan ole omiaan kannustamaan 
edes luvattomia graffiteja. "Se on niin kuiva, että se menee pikemminkin 
jonkun aikataulun piikkiin", hän vakuuttaa.

Circulatio on latinaa ja tarkoittaa verenkiertoa. (Mox on latinaa ja tarkoittaa 
'pian'.) Moxin liikkuvan tilateoksen sekä ajatuksellisena että fyysisenä 
pääsuonistona tai "rankana", kuten Mox itse sanoo, ovat rautatie ja 
liikkuminen.

Circulatiota kuljettaa 12 junavaunua. Junien kylkiin Mox on liisteröinyt 
tekstintäyteisiä aanelos-arkkeja, joista rakentuu normaalin mainoksen 
pitkänomainen muoto. Kaikkiaan "sitomattomassa kirjassa" on 82 koneella 
kirjoitettua liuskaa.

Mutta toisin kuin kaukaa luettavat mainokset, Moxin tekstit pakottavat 
ihmiset todella lähelle, mikäli nämä mielivät saada taiteilijan tajunnanvirrasta 
jotain selvää.

"Rautateillä rauta kuljettaa verta. Verisuonistossa veri kuljettaa rautaa", lukee 
jossain alkumatkan arkissa.

Mox painottaa tekstin fragmentaarisuutta.

"Se on vähän niinkuin lintu kävisi nokkimassa yhden jyvän, kun joku lukee 
siitä jonkun pätkän."

Mox toivoo, että tekstit yhdistyvät ihmisten mielissä henkilökohtaisiin 
kokemuksiin.

"Niissä on kaikenlaisia nappauksia matkalla nähdystä, kuullusta, koetusta. 
Unista, elokuvista, kirjoista", hän selittää. Ja tarkoittaa matkustamisella sitä, 
että on milloin "kulkenut paikallaan" ajatuksissaan, milloin eteenpäin 
matkustaen.

"Pään toimintahan on aika vilkasta silloin, kun tekee jotain projektia. Kun 
siihen tulee mukaan vielä fyysinen liike ja se alkaa mennä niinkin syvälle 
kuin uniin, niin alkaa todella vaikuttaa siltä, että se on suoraa voimaa", Mox 
purkaa matkakokemuksiaan.

Pääasiaksi rautatieverkostossa kiertävässä teoksessa hahmottuukin ihmispää 
ja sen tila. Teoksen kuvallinen puoli tulee esiin valkoisissa verhoissa, joita 
Mox on vaihtanut sinne tänne VR:n omien verhojen tilalle. Verhojen 
alareunaan on painettu "isänmaallisella sinisellä" neljän kuvan sarja: Suomen 
kartta ylösalaisin, kuva kolmioliinasiteestä, pään verenkierrosta ja Moxin 
omasta profiilista.

Kuvilla on myös laajempi vertauskuvallinen merkitys kuin pelkkä ajatusten 
hellä hoivaaminen.

"Huomasin, että Suomen kartassahan on ihmisen pää ylösalaisin. Valtimo on 
siellä takaraivossa. Työssäni puhun tavallaan koko ajan ylösalaisen pään 
asioista. Etelän ja pohjoisen suhteesta; siitä kuinka käy, jos veri pakkautuu 
päähän."

Nyky-Suomen ongelmat johtuvat siis nurinkurisista maantieteellisistä 
painotuksista?

Mox ei vastaa suoraan, mutta toteaa sarkastisesti: "Katsomalla karttaa voi 
tutkia todellisuutta."

Tekstipätkä Kouvolaan menevän junan kyljessä antaa lisävalaistusta 
kysymykseen: "Vika on ylösalaisen pään jalustassa."

Osuvista sattumista selvästikin nauttiva Mox on riemuissaan löydettyään 
rautateiden varresta Vian aseman, jossa juna pysähtyy tarvittaessa.

Viasta ja muista löydöksistä saa lukea lisää paitsi junavaunujen kyljistä, myös 
isommille asemille viritettävistä paikallaan pysyvistä tekstitöistä. 
Ensimmäinen on jo valmiina Helsingissä ja loput valmistuvat juhannuksen 
jälkeen, vaikka Moxin virallinen työsuhde VR:n kanssa loppuikin kesäkuun 
puolessa välissä.

VR:n edustajana Kari-Pekka Rosenholm voi vain ihmetellä projektin 
toteutumista ja "Moxin uskomatonta pujottelua" ison organisaation sisällä.

Varikollakin liisteröitiin ja teipattiin erityisantaumuksella, kun aaneloset piti 
saada kiinni vaunuihin niin tiukasti, että ne kestävät irtoamatta junien 
pesulinjan.

Myös verhojen painamisessa oli ongelmansa, mutta Mox kuittaa projektin 
fyysiset vaikeudet sillä, että ne ovat aina voitettavissa.

"Minä kun en pysty hakemaan näitä juttujani suoraan Stockan hyllyltä. Kyllä 
työ kuitenkin aina maksaa vaivannäön takaisin, kiinnostavintahan siinä ovat 
nimenomaan eri vaiheet."

"Vaikka kyllähän moni on sanonut minulle, että 'Oletkosä ihan hullu, kun 
jatkat vaan, vaikka koko ajan kaikki menee pieleen.'"

"Eli kun joku miettii, että pitäisiköhän ryhtyä taiteilijaksi, niin suosittelen 
lämpimästi. Onhan se kaunis ajatus", vitsailee survival- taiteessakin taitonsa 
osoittanut Mox.

Kiskoilla kulkeva teos on vasta ensimmäinen osa Circulatiota. Projekti jatkuu. 
"Tästä on jo syntynyt muitakin osia, loput työt tulevat sitten kun tulevat. 
Nämä minun tekemisenihän solmeilevat aina toistensa lomaan."

Vinjettikuvat ovat Mox Mäkelän matkakuvia

KARI SOINIO

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 23.7.1992

Ryti peruskalliossa!

Jokin jäi vaivaamaan mieltäni HS:n 13. 7. selonteossa Espoon ja Helsingin 
rajalla olevasta Otaniemen kallioleikkauksesta. Kunnes sitten eräänä aamuna 
mökillä herätessäni miltei lensin kattoon: siinähän marssii itsensä Ylhäisen 
kuvanveistäjän peruskallioon piirtämä monumentti! Ihminen muuntaa Luojan 
käsialan ihmisen mittoihin.

Kuka tarvitsee uutta kilpailua Risto Rytin muistomerkiksi? Ennenkin on 
toteutettu toiselle palkintosijalle kivunneita ehdotuksia.

Rytin palkintolautakunnan toinen kuvanveistäjäjäsen mainitsi aikanaan 
hyväntahtoisesti Hannu Sirenin ehdotuksen heikkouksista seuraavaa:

- toisistaan irrallaan olevien osien välit vaikeat puhdistaa roskista

- sijoitus puiden paikalle sivuun

- pinnat vetävät puoleensa töhertelijöitä

Tällaiset "virheet" lienevät sentään pikkuasioita ja ovat helposti torjuttavissa.

En liene ainoa, joka odottaa juuri tämän työn ilmestymistä aikanaan 
Hesperian puistoon.

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 27.7.1992 

Maailman ihmisiä 

Raaputusta ikkunalasiin 

Perinteinen spraymaalein ja huopakynin tehty graffiti on mennyt aikoja  sitten 
pois muodista New Yorkin maanalaisessa. Töhriminen sen sijaan  jatkuu. Nyt 
raaputetaan ikkunalasiin, ja työkaluiksi käyvät mm. avaimet,  kynsiviilat ja 
taskuveitset. 

Tuloksena on joskus taiteellisesti korkeatasoisia "jääkukkia", mutta  yleensä 
vain sotkua. 

Viranomaiset ovat ryhtyneet taas vastaiskuun. Vahvistettujen,  
raaputuksenkestävien ikkunalasien toimittaminen maanalaisen juniin on jo  
maksanut noin 100 miljoonaa markkaa. 

"Turha niiden on yrittää mitään temppuja, koska me keksitään aina uutta",  
huomauttaa eräs graffititaiteilija, joka käyttää itsestään nimeä Shone. 

Vaunujen siisteydestä vastaava tarkastaja Luis Maldonado myöntää  
vastahakoisesti vihollistensa ehtymättömän kekseliäisyyden. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.8.1992

Miksi metron vaunut pestään pahanhajuisilla aineilla?

Logo: MIKSI?

Metrossa leijailee usein tympeän pistävä haju. Herkimmät ihmiset kärsivät 
hajusta lyhyilläkin matkoilla. Esimerkiksi nainen, joka kesällä matkusti 
päivittäin Sörnäisistä keskustaan, sai neljän minuutin matkalla päänsäryn joka 
kerta.

Täytyykö pesuaineiden olla niin voimakkaita, että matkustajat tuntevat olonsa 
epämukavaksi, työnjohtaja Helge Merivirta?

"Tilanne on se, että normaalioloissa käytetään aivan tavallisia pesuaineita, 
joista on päinvastoin vähennetty hajusteita, koska niistä voivat työntekijätkin 
saada päänsärkyä.

Silloin kun vaunuissa on spraytöherryksiä, ne täytyy pestä voimakkailla 
liuottimilla. Niiden haju on voimakas. Sille ei voi mitään."

"Meillä on mm. puhdistusaine, jossa on appelsiiniöljyä. Sen haju on niin 
voimakas etten esimerkiksi itse pysty olemaan aineen lähettyvillä ellei 
minulla ole suojaimia, muuten päätäni alkaa särkeä."

Onko liuottimien sisältöä tutkittu?

"Ei meillä muuta tietoa ole kuin käyttöturvallisuustiedotteet. Yleensä siivoajat 
käyttävät hengityssuojaimia ja suojakäsineitä. Sehän kertoo, että aineet ovat 
voimakkaita. Mutta ilman voimakkaita aineita töherryksiä ei saada pois."

Kuinka usein joudutte poistamaan töherryksiä?

"Yleensä päivittäin. Kesäisin on hieman hiljaisempaa, mutta kyllä niitä sinne 
kesäisinkin ilmestyy."

Onko mahdollista, että aineista jää vahingollisia ainesosia ilmaan?

"En usko. Käytäntö on, että ainetta levitetään töherretylle alueelle. 
Puhdistusaine sulattaa lian lähes kokonaan. Sen jälkeen lika-alue pyyhitään 
tavallisella pesuainevedellä eli neutraloidaan varsinaisen puhdistusaineen 
vaikutus. Pintoihin ei puhdistusainetta jää, mutta haju jää."

"Käytäntö on myös se, että meillä on ainoastaan yksi vuoro, joka iltapäivällä 
lähtee huoltohallista suoraan siivouksesta liikenteeseen. Muut vaunut seisovat 
vähintään yön yli ennen kuin lähtevät liikenteeseen."

ULLA JANHONEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 4.10.1992 

LYHYESTI Neljä siltaa Helsingissä sai pinnoitteen ja kuvioinnin   Helsingin 
kaupungin rakennusvirasto on kesän aikana pinnoittanut ja  kuvioinut neljä 
siltaa. Siltojen kuvioinnit on suunnitellut teollinen  muotoilija Ulla-Kirsti 
Junttila. 

Helsinginkadun kevyen liikenteen silta pääradan vieressä on saanut  
koristuksekseen 50 metriä pitkän mittanauhan ja valkoisen värin. Taas kävi  
kuten usen ennenkin; silta säilyi siistinä vain muutaman päivän. Nyt siinä  on 
muutama tasokas graffiti, mutta loput sillasta on töherretty. 

Kulosaaren urheilukentän kohdalla olevaan alikulkukäytävään on maalattu  
sillan rakennusvuodet ja -vaiheet. Myös Reposalmentien alikäytävä  
Laajasalossa ja Rapakiventien alikäytävä Pihlajamäessä on kuvioitu. 

Siltojen pinnoitus pidentää niiden ikää ja helpottaa puhdistusta,  
rakennusvirasto perusteli siltojen kaunistamista. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.11.1992

Juniin graffiteja maalanneet kiinni Riihimäellä

Riihimäen poliisi ja valtionrautateiden työntekijät ottivat kiinni torstain 
vastaisena yönä kaksi nuorta miestä, jotka taiteilivat juniin spray- maalilla 
graffiteja. Samassa seurueessa liikkuneet kolme muuta nuorukaista livahtivat 
karkuun.

Junamaalarit jäivät kiinni Riihimäen ratapihalla Lasitehtaan kohdalta. He 
ehtivät taiteilla graffiteilla yhden junarungon.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.11.1992 

VR lisää valvontaa Riihimäen asemalla

Loputkin graffitimaalareista jäivät  kiinni   Poliisi sai perjantaina kiinni loput 
Riihimäen ratapihalla torstain  vastaisena yönä junia töhrineistä nuorukaisista. 
Kuuden hengen porukasta  kaksi nuorta miestä jäi kiinni jo yöllä, kun poliisi 
ja VR:n henkilökunta  yllätti heidät rysän päältä. 

Kymmenien tuhansien markkojen vahingot aiheuttaneet graffiti-taiteilijat  
ovat pääkaupunkiseudulta. Junien peseminen maksaa VR:n mukaan lähes 
30000  markkaa. 

Junien töhriminen on ollut jo vuosia ongelma Riihimäellä. VR on kyllästynyt  
tilanteeseen ja lisää alueen valvontaa ja vartiointia. Uusia  valvontakameroita 
on jo asennettu, ja poliisi tihentää partiointia aseman  tuntumassa.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 11.12.1992 

Töhrijät kilpailevat merkkien maalaamisessa

Bombaajiin tuskastuneet HKL ja  VR tiukentavat valvontaansa   
Pääkaupunkiseudulla toimii muutamia kymmeniä töhrijäjoukkioita, jotka  
kilpailevat piirrostensa määrällä ja paikoilla. Kädestä käteen liikkuvissa  
töhrijöiden omissa lehdissä julkaistaan ranking-listoja "parhaista". 

Eniten töhrijät eli bombaajat arvostavat puumerkkien eli tagien maalaamista  
juniin, raitiovaunuihin, busseihin ja metroon. Puumerkki maalataan  paikkaan, 
jossa mahdollisimman moni näkee sen. 

Helsingin kaupungin liikennelaitokselle ja VR:lle aiheutuu merkkien  
putsaamisesta useiden miljoonien markkojen kulut. 

"Alkuvuosi ja kesä olivat suhteellisen rauhallisia, mutta koulujen  syysloman 
aikana merkkejä alkoi ilmaantua. Muutamassa viikossa tuhrittiin  puolet eli 
viitisenkymmentä lähiliikenteen junaa", sanoo Helsingin  asemapäällikkö 
Kari Pekka Rosenholm VR:ltä. 

"Koska junat joudutaan putsaamaan sisätiloissa, pystymme pesemään yhden  
junan päivässä. Kun sotketut junat liikkuvat liikenteessä kauan, se  innostaa 
bombaajia heittämään entistä enemmän tageja", Rosenholm sanoo. 

"Tämä kissa ja hiiri -leikki on jatkunut jo jonkin aikaa. Mitään merkkejä  
ilmiön vaimenemisesta ei ole", sanoo liikennemestari Kari Saarinen HKL:stä. 

VR ja HKL aikovat tiukentaa linjaansa ja lisätä valvontaa. Julkisten  tilojen 
töhertely on lainvastainen teko. Rikoslaki ei yllä alle 15- vuotiaisiin, mutta 
heitä koskee vahingonkorvauslaki. 

"VR aikoo järjestelmällisesti viedä kaikki tapaukset oikeuteen. Ellei  
tuomitulla ole rahaa maksaa vapaaehtoisesti, korvaus peritään  ulosottotoimin. 
Jos nuori on varaton, korvaus peritään tulevaisuudessa  kertyvistä tuloista tai 
omaisuudesta", Rosenholm sanoo. Yhden junanvaunun  puhdistus maksaa 
kymmeniä tuhansia markkoja. 

Helsingin rautatieasemalla näkee päivittäin nuoria kuvaamassa merkkejä. He  
ottavat valokuvan todisteeksi piirroksestaan, sillä kuvaa tarvitaan  
pistekilpailuun. 

Bombaajat iskevät juniin myöhään yöllä tai aikaisin aamulla, kun ne  seisovat 
ulkosalla pääteasemillaan. Harvinaisempaa on se, että joukkio  iskee junan 
pysähtyessä asemalle. 

Helsingin rautatieasemalla junat ajetaan nykyisin keskimmäisille  laitureille 
lähelle asemarakennusta, jotta niitä pystytään valvomaan  paremmin. 

Sen sijaan Riihimäellä ja Keravalla ratapihat ovat laajat, eivätkä  kameratkaan 
riitä valvontaan. Riihimäen asemalla on parina viime  viikonloppuna ollut 
tehostettu vartiointi. Vartijoiden sijoittamista  Keravalle on myös pohdittu. 

Jotkut bombaajat varautuvat kameroihin naamioimalla päänsä hupulla. Usein  
maalaajajoukot ovat jakautuneet varsinaisiin maalaajiin ja vartijoihin. 

Töhertelijöiden spraymaalipurkit ovat usein isommasta varastetusta erästä -  
rautakaupasta niitä ei käydä ostamassa. Purkkeja kaupitellaan pimeässä  
kaupassa. 

Koska raitiovaunut ovat öisin halleissa, niihin isketään myöhään illalla  
kesken matkan. Joukoissa liikkuvat bombaajat nousevat yhdellä pysäkillä,  
piirtävät merkkinsä ja katoavat. Eniten ilkivaltaa kohdistuu kolmosen ja  
nelosen linjoihin. 

Liikennevälineiden, asemarakennusten ja siltojen lisäksi merkkejä maalataan  
taloihin ja kallioihin, jotka ovat junien, metron tai muiden  liikennevälineiden 
reittien varrella. 

Näkyminen on tärkeää, sillä esimerkiksi muutamia päiviä kerrallaan  
matkoilla oleviin kaukojuniin maalataan merkkejä harvoin. 

Erään arvion mukaan kaikkien tagien puhdistaminen Helsingistä maksaisi  
lähemmälti sata miljoonaa markkaa. Töhrimisilmiö uusiutuu aina muutaman  
vuoden sykleissä. 

Yhteistä töhrimisille on se, että niitä ilmaantuu eniten koulujen lomien  
aikana. Bombaajajoukkiot koostuvat useimmiten 13-17-vuotiaista pojista.  
Jotkut liikkuvat pareittain, toisissa on kymmenenkin jäsentä. 

"Töhertely liittyy jengiytymiseen. Jengit kilpailevat toisiaan vastaan ja  
jengien sisällä. Toisinaan jotkut töhertelijäporukat antavat toisiaan ilmi  
meille", Rosenholm sanoo. 

"Psykologit ovat selittäneet töhrimistä sillä, että se on protesti  yhteiskuntaa 
vastaan. En jaksa uskoa tähän, koska puumerkit eivät tue  mitään". 

Rosenholm uskoo töhertelyn syyn löytyvän jännityksen etsimisestä. "Tosin  
monet eivät osaa sanoa mitään syytä töhertelyyn." 

HKL:m Saarinen uskoo, että ilmiö hiipuu vasta kun asenteet  muuttuvat. 
"Kaikesta huolimatta jaksan uskoa järjen voittoon tässä asiassa.  Tosi graffiti 
on yksi taidemuoto, eikä sitä aseta kukaan kyseenalaiseksi.  
Monogrammitaiteilun taiteellisuus on kyseenalaista." 

JUKKA KYRÖMIES 

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 16.1.1993 

Logo: Viikon sana 

BOMBAAMINEN graffittien maalaaminen. Bombaaminen voi olla kevyttä 
tagien  (tai tägien) heittelyä: Ku sä heität tagin seinää nii muut näkee et sä oot  
käyny siellä, se on niiku sun nimikorttis. Mitä useampaan ja vaikeampaan  
paikkaan taginsa saa tehdyksi, sitä enemmän nimi leviää ja feimi kasvaa. 

Mutta bombaaminen on myös taitoa ja tarkkuutta vaativaa työtä. Varsinkin  
suurten graffittimaalausten, graffojen, teko vaatii huolellista  suunnittelua. 
Niiden maalaamisessakin on monta vaihetta: ensin on tehtävä  pohjat eli 
lateksit, ja vasta sitten päästään hahmottelemaan itse kuvioita. 

Suuret graffat tehdäänkin yleensä joukolla, eikä niitä siltikään aina saada  
valmiiksi: Mentii jengin kans Pasilan galleriaan bombaa muttei saatu  
vedettyy ku lateksit ku skoudet tuli. Sen vuoksi junan kyljet ovatkin  
bombaajien suosiossa: Me bombattii eilen yhen stogen kylkee. Siihe on hyvä  
bombaa, ei tarvi tehdä mitää lateksei ku siin on valmis maalaus. 

Bombaajien perusvarusteita on spraymaalipurkki eli kannu, jossa voi olla  
vaikka roinaa, paksua mustaa tai valkoista maalia. Suuttimiakin on  erilaisia. 
Joku voi kysyä kaveriltaan: Voisitsä heittää fätin mun kannuun?  Silloin 
tarvitaan paksusti suihkuavaa leveää suutinta. 

Bombaaminen samoin kuin tagikin on meillä lainatavaraa. East Putneyn  
maanalaisaseman seinään oli Lontoossa v. 1988 bombattu: Welcome to a  
freshly-bombed station. Amerikan ja englannin slangissa nimeä ja 
puumerkkiä  merkitsevä tag on vanhempaa perua: toisen maailmansodan 
aikaan dog tag  tarkoitti sotilaiden ja merimiesten metallista tuntolevyä. 

HEIKKI PAUNONEN 

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston suomen kielen professori. Hän laatii  
paraikaa Helsingin slangisanakirjaa. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 21.7.1993

Hyvinkään ympäristölautakunta: VR:n siivottava jätteet Hangonradan 
ratapihalta

HYVINKÄÄ - Ympäristölautakunta aikoo kovistella Valtionrautateitä (VR) 
siivoamaan Hangonradan ratapihan ympäristön. VR on lopettanut ratapihan 
toiminnan jo vuosia sitten, mutta jättänyt alueen jälkisiivouksen tekemättä. 
Nyt ympäristö näyttää siltä kuin keskellä kaupunkia olisi epävirallinen 
kaatopaikka.

Ratapihan ympäristössä törmää kaikenlaiseen jätteeseen: autonromuihin, 
vanhoihin akkuihin, ruostuneisiin tynnyrikasoihin sekä erilaisiin pelti-ja 
metalliromuihin. Ratapihalla on myös nuorison juhlinnan jäljiltä puoliksi 
palanut mökinrähjä, jota ei ole purettu pois.

Valtuustoaloitteen mukaan ratapihan välittömässä läheisyydessä asuvat 
ihmiset paheksuvat ja pelkäävät ratapihan "siivotonta kuntoa ja alueella 
mahdollisesti olevia ympäristömyrkkyjä". Hyvinkään ympäristösihteeri Vesa 
Valpasvuo tarkasti ratapihan alueen maanantaina, ja asia on piakkoin esillä 
ympäristölautakunnassa.

"Ei auta kuin jälleen kerran kovistella VR:ää, joka maanomistajana on 
vastuussa asiasta. Jätehuoltolain mukaan kaupunki voi asettaa VR:lle jonkin 
suuruisen uhkasakon", Valpasvuo sanoo.

Valpasvuo kertoo, että 1980-luvun lopulta korkeimmasta hallinto-oikeudesta 
(KHO) löytyy vastaava ennakkopäätös, jolloin VR joutui kustantamaan 
Jyväskylän ratapihan siivouksen.

Valpasvuon mukaan kaupunki on jo kerran aiemmin puuttunut asiaan. 
Marraskuussa 1989 kaupunki lähetti VR:lle kirjallisen pyynnön siivota alue, 
mutta VR ei ole tehnyt asian hyväksi mitään. Pikemminkin ratapiha on sen 
jälkeen roskaantunut lisää, kun jotkut kaupunkilaiset ovat heitelleet sinne 
roskapussejaan.

VR:n kiinteistötoimen päällikkö Matti Siitari sanoo, ettei hänen tiedossaan 
ole Hyvinkään kaupungin edellistä huomautusta. "Tieto ei sitten ole kulkenut 
talon sisällä, mutta jos alue on roskaantunut, ei meillä ole mitään syytä jättää 
nurkkia siivoamatta", Siitari sanoo. Hän lupaa, että VR siivoaa alueen jo 
lähiaikoina.

Siitarin mukaan VR on koko kesän siivonnut tehostetusti koko pääradan 
vartta ja poistanut graffiteja. Rantaradan varrella on maalattu vanhoja 
asemarakennuksia.

"Ratapiha ei ole pohjavesialuetta. Maa-alueiden saasteselvityksen yhteydessä 
tarkistimme paikat ja ratapiha on yllättävän puhdas. Ongelmajätteitä sieltä ei 
löytynyt", Valpasvuo sanoo.

Ratapihan pahimmat jätteet ovat kahden romuliikkeen jäljiltä, jotka olivat 
VR:n vuokralaisina.

Valpasvuon mukaan ratapiha ja sen ympäristö on kaupungille tärkeä. 
Kaupunki ja valtio ovat vuosia tuloksetta neuvotelleet alueen myynnistä. 
Kaupunki pitää valtion pyytämää kaavoittamattoman maan 120-200 markan 
neliöhintaa liian korkeana, koska viime vuosina kaupunki on maksanut 
raakamaasta 15-20 markkaa neliö.

Ratapihan alue on hyvää rakennusmaata. Valtio omistaa sen lisäksi konepajan 
alueen ja sen jatkeena olevan ns. lentokentän alueen. Kaikkiaan valtio 
omistaa Hyvinkään keskustassa tai sen tuntumassa satoja hehtaareja 
raakamaata.

ANTTI SARAJA

PAULA PALOMÄKI

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.8.1993

Liikenneministeriö esittää Vuosaaren metrolle lisärahoitusta

Ruoholahden metroaseman avajaisissa toivottiin töiden alkavan tämän 
vuoden aikana

Liikenneministeriö esittää valtion ensi vuoden budjettiin määrärahaa, jolla 
Helsingin metron jatkaminen Vuosaaren aloitettaisiin jo tänä syksynä. 
Liikenneministeri Ole Norrback (r) toivoi Ruoholahden metroaseman 
avajaisissa, että väsytystaktiikka tuottaisi viimein tulosta. Tähän asti metron 
jatkorahat on pyyhitty pois tulo- ja menoarviosta.

Norrbackin mukaan valtion osuus Vuosaaren metroradan kustannuksista olisi 
200 miljoonaa markkaa, eli kolmannes kokonaiskustannuksista.

Myös apulaiskaupunginjohtaja Carl Johan Adolfsson vaati avauspuheessaan 
valtion mukaantuloa metron rahoitukseen niin, että työt saataisiin alkuun 
tämän vuoden aikana. Hänen mukaansa metron ja metrojunien rakentaiminen 
toisi 700 työpaikkaa kuuden vuoden ajaksi.

"Helsinki on valmis tutkimaan mahdollisuuksia rakentamisajan 
lyhentämiseksi ja olemme tehneet ehdotuksia valtion osuuden rahoituksen 
ajoittamisesta", Adolfsson sanoi.

Kampista länteen rakennetun 1,2 kilometrin metrotunnelin kuusi vuotta 
kestänyt työ huipentui avajaisiin maanantaina aamupäivällä. Asemahalli 
täyttyi kutsuvieraista ja muista kiinnostuneista.

Uuden metro-osuuden ensimmäinen päivä sujui totutellessa. Sinipukuiset 
tarkastajat jättivät uuden rataosuuden matkustajat rauhaan iltakuuteen asti. 
Sen jälkeen Ruoholahdessakin kajahti tuttu tervehdys: "Matkalippujen 
tarkistus, olkaa hyvä!"

Uutuuden puhtaana asema säilyi koko päivän, sillä vartiointiliikkeen miehet 
olivat paikalla alusta alkaen ja graffiti-maalareilla oli ensimmäinen 
koulupäivä.

Uuden metroaseman aamu oli hiljainen, mutta iltapäivä jo täyttä töistäpaluuta. 
Neljän ruuhkan aikaan juhlallisista avajaisista muistutti enää syrjemmälle 
työnnetty jalopuinen puhujanpönttö ja metrotunnelin kattoon karanneet 
metronoranssit ilmapallot, joissa luki M Ruoholahti Gräsviken.

Tutkija Seppo Haataja HKL:lta arvioi, että ensimmäisen päivän Ruoholahden 
asemalta metroon nousi 2500-3000 matkustajaa. Kun uteliaat poistuvat 
joukosta viikon loppuun mennessä, määrän odotetaan putoavan viidellä 
sadalla ja kohoavan jälleen matkustajamäärien kasvaessa talveksi.

Päivittäisiltä matkustajamääriltään uusi asema tulee talviaikaan olemaan 
Kulosaaren luokkaa, 2500-3000 nousijaa päivässä. Vilkkain on 25000 
nousijan Rautatientori.

Lauttasaaren suunnan linjoille ja Länsiväylää kulkeville z-linjoille tulee uusia 
vaihtomahdollisuuksia Ruoholahdessa. Pysäkkijärjestelyt säilyvät toistaiseksi 
ennallaan. Porkkalankadun pysäkeiltä on metroasemalle noin 150 ja 250 
metriä. Kävelymatka Espoon suunnan pysäkeille on pidempi. Keskustaan 
tultaessa pysäkki on Lepakkoluolan kohdalla ja keskustasta pois päin 
kuljettaessa se on Länsiväylän alkupäässä.

Jätkäsaareen alkaa liikennöidä liityntälinja 15. Linjaa ajetaan arkisin ruuhka-
aikoina ja päivällä. Metroon liittyvä vaihtopysäkki on Itämerenkadulla 
yhdessä raitiolinja 8:n kanssa.

Arkisin metro liikenöi Ruoholahdesta viiden minuutin välein kello 6.30- 
20.50 ja muina aikoina kymmenen minuutin välein. Lauantaisin junat lähtevät 
Ruoholahdesta viiden minuutin välein klo 8.50-19.30. Muina aikoina 
lauantaisin sekä pyhäpäivisin koko liikennöintiajan vuorovälit ovat 
kymmenen minuuttia.

HANNES HEIKURA / HS

JORMA ERKKILÄ

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 4.9.1993

Marskin patsaan paikan valinneet eivät pidä museosta

Mannerheimin patsaan sijainnin aikanaan valinneet arkkitehdit eivät pidä 
Steven Hollin museosta. On tosin epäselvää, keksikö patsaan sijainnin Leo 
Jakobson vai Osmo Sipari.

Jakobson johti 50-luvulla Helsingin keskustasuunnittelua, Sipari teki 
yhteistyötä patsaan veistäneen Aimo Tukiaisen kanssa.

"Minä piirsin sen pienen luonnoksen, jonka perusteella sijoituspäätös tehtiin", 
sanoo Jakobson.

Siparin mukaan taas idea syntyi, kun hän ja Tukiainen menivät Lindegrenin ja 
Kråkströmin arkkitehtitoimistoon, jossa laadittiin silloista 
keskustasuunnitelmaa.

"Tämä nykyinen sijainti on täsmälleen sen mukainen kuin minun 
pääpiirrustuksessani", Sipari sanoo.

Jakobsonin mukaan nykyinen paikka valittiin, koska alunperin suunnitellussa 
paikassa Kansallismuseon luona Mannerheim otti vastaan kansalaissodan 
voitonparaatin, eikä kansallista traumaa haluttu sorkkia. Toinen mahdollisuus 
oli Marskin sijoittaminen Aleksanteri II:n tilalle, mutta Aleksanteri oli 
sentään Suomelle hyvä tsaari.

Kummankin arkkitehdin mielestä Hollin museo halveksii patsasta.

"Olisi pitänyt jättää enemmän tilaa Marskin taakse, koska patsaan näkyvyys 
taivasta vasten on hyvin tärkeä", sanoo Jakobson.

Sipari on samaa mieltä:

"Tämä museorakennus on niin hurjan korkea ja massivinen, että se vie ilman 
muuta patsaan tehoa pois.".

ERKKI LAITILA / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.11.1993 

Bussikuskien käytös ja korkeat matkalippujen hinnat ärsyttävät nuoria   
Ratikoissa matkustavat mummot ovat ärtsyjä ja bussien kuskit kuin  
pillastuneita härkiä. Metrossa ei soi musiikki, ja matkalippujen hinnat  ovat 
sikakorkeita. 

Helsinkiläisillä nuorilla on kirpeitä mielipiteitä kaupungin  liikennelaitoksen 
palveluista. Rutinoista huolimatta he ovat kohtalaisen  tyytyväisiä 
kotikaupunkinsa joukkoliikenteeseen. 

Valtiotieteiden ylioppilas Topi Jurvanen on selvittänyt 12-17-vuotiaiden  
koululaisten mielikuvia ja kokemuksia joukkoliikenteestä. Jurvanen teki  
aiheesta pro gradu -työnsä. Aineisto on koottu 114 koululaisen  
ainekirjoituksista ja 122 nuoren täyttämästä haastattelulomakkeesta. 

Erityisesti metro on nuorten suosiossa: se on nopea, täsmällinen ja  liikennöi 
tiheästi. Nuorille on tärkeää myös metron ympäristöystävällisyys  eli 
saastettomuus ja hiljaisuus. 

Metron aktiivikäyttäjät olivat hyvin tyytyväisiä. Niilläkin, jotka eivät  paljoa 
metroa käytä, on myönteinen mielikuva kulkuvälineestä. Metroverkon  
ulkopuolella asuvat toivoivat sen laajentamista. 

Paikallisjuniin liitettiin samoja hyviä ominaisuuksia kuin metroon, mutta  
heikkona puolena mainittiin harva liikennöintiväli. 

Bussi on nuorten mielestä viihtyisin, sillä penkit ovat mukavampia kuin  
metron tai paikallisjunan. Bussikuskit sen sijaan saivat nuorilta  pöllytystä. 
Kuskeja moitittiin epäkohteliaiksi ja palveluhaluttomiksi  tyypeiksi, jotka 
ottavat varsinkin ryhmässä liikkuvat nuoret silmätikuksi.  Myös 
matkalippujen tarkastajia pidetään töykeinä ja epäluuloisina. 

Raitiovaunu koetaan muita välineitä ankeammaksi. Sitä pidetään hitaana,  
ahtaana ja meluisana välineenä, jota suosivat erityisesti "kännikalat ja  vanhat 
kääkät". Toisaalta osa nuorista piti erityisesti vanhoja  raitiovaunuja "todella 
loistokkaina". 

Jos HKL haluaisi tehdä nuoret käyttäjänsä tyytyväisiksi, resepti olisi  
seuraava: matkalippujen hinnat alas, bussikuskit opettelemaan ystävällistä  
käytöstä, musiikkia kaikkiin liikennevälineisiin, taidokkaita graffiteja  
asemien harmaisiin betonipintoihin, töherrykset pois, lisää yövuoroja  
viikonloppuihin. 

ERKKI LAITILA / HS 

OUTI TUOHIMAA 

---

Helsingin Sanomat - - 10.12.1993

Katse ylös kengänkärjistä

'Voit aina suunnitella tuolin ja sanoa, että olkaa hyvä ja istukaa. Tuhannet 
tekevät samaa ja sanovat tekevänsä uuden huonekalun. Mikään uusi se ei 
kuitenkaan ole vaan yhä uudestaan se sama", soulilainen Gyung Ju Chyon, 22, 
sanoo.

Suomessa opiskeleva Chyon on yksi Taideteollisessa korkeakoulussa 
järjestetyn sisustusarkkitehtuuri- ja kalustesuunnittelulinjan työpajan 
neljästätoista osallistujasta.

Työpajassa ei suunniteltu toimivia, funktionaalisia tarvekalusteita, vaan 
esineitä, jotka johonkin tilaan asetettuina havahduttivat ihmiset näkemään 
ympäristön uudella tavalla.

Chyonin vuodenaikojen kiertoa ja tilaa jäsentävä "puistokaluste" 
Töölönlahden rannassa pyrki vapauttamaan katsojassa voiman nähdä ja luoda 
ympäristönsä uudelleen: "Luonto on Suomessa kaunis, mutta ihmiset 
kulkevat sen ohi silmät suljettuina. Työlläni halusin pysähdyttää ohikulkijat 
huomaamaan, kuinka kaunis sen ympäristö on."

Tukholmalainen Anna von Schewen, 23, suunnitteli eritasoisia jakkaroita 
pyykkäreiden levähtää laiturilla. Kuvaamataidon opetuksen linjalla 
opiskelevien Heikki Paulaharjun ja Mikko Pitkäsen videotaltioinnit 
paljastavat, kuinka talveen tuodut esineet synnyttävät jäiseen maisemaan 
yhtäkkisen elämän.

Dublinilainen Elaine Mahoney, 24, puolestaan suunnitteli penkin kulkijalle. 
Musiikkina taustalla soi Tom Waitsin Wrong Side of the Road. Seurasaaren 
rantamaisemiin suunnitellun penkin korkea seinäselkänoja suojaa laitapuolen 
kulkijan pohjolan kylmältä viimalta, joka lienee Dublinissakin tuttu.

Kalusteet ovat kaukana modernin projektista, niistä sarjamuotoilun helmistä, 
kuten Kai Franckin alun perin Kiltana ja nykyään Teemana tunnettu astiasto 
tai Marimekon poikkiraita, jotka oli suunniteltu sopimaan kaikille ja 
sointumaan yhteen kaikissa paikoissa.

"Moderni yhteiskunta pyrki jakamaan hyvinvointia kaikille. Muotoilussa se 
aloitti sarjatuotannon, kaiken piti sopia kaikille ja saman esineen joka 
paikkaan", työpajan toinen ohjaaja, sisustusarkkitehti Petri Vainio sanoo.

"Nyt talouden malli on muuttunut. Voi olla, ettei ympäristö enää kestä 
elämäntapaamme. Kulttuurissa modernin aikakauden sarjatuotanto on ehkä 
ohi."

Helsingissä kukaan ei katso ylös, paitsi ehkä arkkitehtiylioppilaat ja 
Taideteollisen oppilaat, jotka on alkeiskursseilla lähetetty kaupungille 
ihmettelemään katonrajojen mestariornamentteja. Kengänkärkiä tuijotellessa 
silmä ei pysähdy esineisiin, jotka tuhansina tai miljoonina muotoiltuina 
veistoksina kuvittavat jokapäiväistä elämää. Paradoksaalisesti vain vandaalit 
ja kaikensorttiset töhertäjät huomioivat esinemaailmaa tuhomalla sen.

"Vandalismi syntyy siitä, ettei ihmisiä kuunnella asuinympäristönsä 
suunnittelussa, jolloin he eivät myöskään koe sitä omakseen. Tuhoaminen ja 
töhertäminen ovat paikkojen merkitsemistä, pyrkimystä saada valtaa 
elinympäristössään", Vainio pohtii.

Jari Kinnusen, 24, kohde oli tympeä sisäpiha Kalliossa. Hänen lieriömäiseen 
tuubiin suunnittelemansa etanan näköinen esine havahdutti asukkaat 
reagoimaan, näkemään arkisen asuinympäristönsä uudelleen:

"Lähtökohta on, että ihmiset katsoisivat ylös. Toisaalta eräskin mummo 
käveli ohi, taputti tätä kyljelle ja sanoi: 'Terve hylje!' "

Kimmo Oksanen

Tilataajuus-näyttely 13. 12. asti INTO-näyttelymyymälässä, Hä- meentie 135 
A, avoinna arkisin klo 11-18 ja viikonloppuisin klo 11-16. Galleriaan pääsee 
keskustasta parhaiten busseilla 71, 74, 76 sekä raitiovaunulla 6.

Muotoilun päivää vietetään pe 10. 12.

KIMMO RÄISÄNEN

Gyung Ju Chyonin ruudut pilkkovat ja jäsentävät maisemaa.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 10.12.1993

Jokainen vastuussa nuorista

Pari viikkoa sitten näin raitiovaunussa töhertäjän, jonka toimiin ympärillä 
olleet aikuiset eivät puuttuneet. Kuljettaja laski töhertäjän apujoukkoineen 
kiltisti alas seuraavalla pysäkillä, vaikka tiesi tapahtumasta.

Toisessa töherrystapauksessa metrossa asiaan puuttui aikuisten 
välinpitämättömien tai pelkäävien silmien alla 10-vuotias poika, joka ilmoitti 
asian metrovalvojille, silläkin uhalla, että joutuisi myöhemmin mahdollisesti 
kiusatuksi. Aikuiset katsoivat päältä ottamatta vastuuta tapahtumasta.

Eikö aikuisten asia ole puuttua näkemiinsä vääryyksiin? Silloin he 
välittäisivät pahantekijöistäkin, joiden oikeustajussa oikea ja väärä 
hämärtyvät kun ympäristö siunaa pahat tekoset. - Kysymys on myös käsien 
pesemisestä ja kaiken vastuun lastaamisesta vanhempien niskaan. Jokainen 
kaupungilla liikkuva aikuinen on vastuussa lähelleen osuvasta alaikäisestä.

H. V.

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.1.1994 

Wanhassa Satamassa seminaari julkisivujen saneerauksista   Julkisivujen 
korjaukset ovat nyt ajankohtaisia monesta syystä. Valtio tukee  
korjausrakentamista ja toisaalta arvonlisävero tulee voimaan kesäkuun  alusta. 
Vero merkitsee 22 prosentin lisäerää rakennuskuluihin.  Saneeraaminen tulee 
halvemmaksi, jos aloitusta ei lykätä turhan pitkälle. 

Keskustelua julkisivurakentamisesta on käyty viime aikoina eri tahoilla. 

Väittelyä on syntynyt pintamateriaaleista, niiden kestävyydestä ja  
alusrakenteista. Kiinteistöille koituu harmeja ja kuluja töhertäjistä,  
graffittimaalareista. Helposti puhdistuva julkisuvu on siksi edullinen. On  
syntynyt jopa kysyntää uusille yrityksille, jotka erikoistuvat  seinäpintojen 
puhdistuksiin. 

"Julkisivujen saneeraus koskee ammattirakentajia ja kiinteistöjen  omistajia," 
Olli Syvänen Helsingin Messuilta sanoo. "Viime kädessä  kuitenkin 
taloyhtiöitten osakkaat päättävät töiden aloittamisesta.  Suunnittelussa 
auttavat isännöitsijät ja kiinteistöyhtiöt." 

Julkisivujen korjauksiin liittyvää tietoa saa alan järjestöiltä ja  
ammattirakentajilta. Helppo kanava on Julkisivu 94 -näyttely ja  
seminaaritapahtuma Wanhassa Satamassa. Näyttelyyn liittyvä esitelmäsarja 
on  tarkoitettu mm. rakentamisesta päättäville taloyhtiöitten edustajille.  
Seminaarit ja yritysten tietoiskut sisältyvät 50 markan sisäänpääsymaksuun. 

JUHANI LYY 

Wanhassa Satamassa, Laukkasaarenkatu 4, 19.-20. tammikuuta  
julkisivurakentamisen erikoistapahatuma "Julkisivu 94". Avoinna molempina  
päivinä klo 10-18. 

PENTTI KOSKINEN / HS 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 3.3.1994 

Siviilipukuiset vartijat etsivät asemien töhrijöitä

Kymmeniä  suihkemaalaajia tuomittu korvaamaan VR:lle   Valtionrautatiet 
on ryhtynyt metsästämään omaisuutensa töhrijöitä  tiukentamalla asemien 
vartiointia. Vartiointiliikkeen henkilökunta  työskentelee sekä virka- että 
siviilipuvuissa. Muutamilla asemilla on  jatkuva vartiointi. Vartioiden lisäksi 
valvonnassa on käytetty  videovalvontaa. 

Kymmenet töhrijät ovat joutuneet korvaamaan aiheuttamansa vahingot  
Valtionrautateille. Eri oikeuksissa on puitu kolmisenkymmentä juttua  
viimeisen vuoden aikana ja saman verran nuoria on suostunut korvaamaan  
vahingot ilman oikeudenkäyntiä. 

Yksittäisissä jutuissa on ollut kyse jopa kymmenen tuhannen markan  
korvauksista. Yhteensä puhdistuskulut ovat miljoonia markkoja. 

Eniten töhrijät eli bombaajat arvostavat puumerkkien eli tagien maalaamista  
juniin, raitiovaunuihin, busseihin ja metroon. Puumerkki maalataan  paikkaan, 
jossa mahdollisimman moni näkee sen. 

"Vartiointiliike on paneutunut ongelmaan tekemällä paljon selvitystyötä  
tageistä. He tietävät missä jengit liikkuvat ja niiden käyttäytymistavat",  
kertoo VR:n reittipäällikkö Kari Pekka Rosenholm. "Lisäksi useampi  
henkilökunnasta on hakenut itselleen poliisivaltuudet." 

Rosenholm uskoo tilanteen helpottuvan. "Olemme saaneet isommista 
jengeistä  muutamia merkittäviä kavereita kiinni. Tilanne oli vuoden verran 
aika  rauhallinen, mutta tänä talvena on taas ollut boomi. Tilanne ei 
kuitenkaan  ole yhtä paha kuin muutama vuosi sitten." 

Kiinnisaaduista bombaajista noin 20 on töhrinyt junia ja noin 40 asemia.  
Useimmiten kyse on 11-15-vuotiaista nuorista. HKL:n puolella töhrijöitä on  
jäänyt kiinni vain muutamia. 

"Yli 15-vuotiaista töhrijöistä teemme aina rikosilmoituksen. Nuoremmilta  
korvaus haetaan siviilijutulla, jos hän ei suosiolla maksa vahinkoa." 

Rikoslaki ei yllä alle 15-vuotiaisiin, mutta heitä koskee  vahingonkorvauslaki. 
Ellei tuomitulla ole rahaa maksaa vapaaehtoisesti,  korvaus peritään 
ulosottotoimin. Jos nuori on varaton, korvaus peritään  tulevaisuudessa 
kertyvistä tuloista. 

Nuoria on tuomittu kuitenkin vain yksittäisistä töherryksistä, ei  sarjoista. 
"Vaikka kaverilla olisi sama merkki, hänet on tuomittu vain  siitä tapauksesta, 
jota piirtäessä hän on kärähtänyt." 

Korvausten lisäksi oikeudet ovat langettaneet vahingonteoista keskimäärin  
40 päiväsakkoa. Tulottomalle nuorelle se tietää noin 800 markan maksua. 

Noin viidessätoista tapauksessa töhertelijä on korvannut aiheuttamansa  
vahingot tekemällä VR:lle töitä. Kyseeseen ei kuitenkaan tule omien  
merkkien putsaaminen. "Sen esteenä on pitkälti työsuojelu. Mielummin  
teetämme sen työn ammattilaisilla ja nuoret saavat muuta työtä." 

"Esimerkiksi hiihtolomalla varikolla oli töissä eräs töhrijä ja hänen  isänsä, 
jotka kuittasivat kymppitonnin laskun. Toisessa tapauksessa viisi  12-
vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa tekivät putsaustöitä vahinkojensa  
maksamiseksi." 

JARKKO SIPILÄ 

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 7.3.1994

Pääministeri antaisi raippoja

Logo: Maailman ihmisiä

Singaporen pääministeri Lee Hsien Loong on puolustanut raipparangaistusta 
tapauksessa, josta Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton aikoo ottaa selvää.

Yhdysvalloista kotoisin oleva 18-vuotias Michael Peter Fay töherteli 
Singaporessa spraymaaleilla julkisia paikkoja ja heitteli autoja kananmunilla. 
Hänet tuomittiin tekeoistaan kuuteen raipaniskuun rottinkiruoskalla ja neljän 
kuukauden vankeusrangaistukseen.

Pääministeri korosti, että lait ovat samat singaporelaisille ja siellä asuville 
ulkomaalaisille. Amerikkalaiset ovat pitäneet rangaistusta suhteettoman 
kovana.

Iskut annetaan perinteiseen tapaan pakaroille paksulla vedellä notkistetulla 
rottinkikepillä, joka rikkoon ihon. Fay on ensimmäinen yhdysvaltalainen, 
joka on tuomittu Singaporessa raippparangaistukseen. Paikallisille rangaistus 
on tavallinen. Viiden viime vuoden aikana raippatuomio on annettu 14:lle 18-
21-vuotiaalle, 12 heistä singaporelaisia.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.3.1994

SAK:n nuoret tempaisivat rasismia vastaan

Logo: Näin Helsingissä

Kymmenkunta osallistujaa oli mukana, kun pääkaupunkiseudun SAK-nuorten 
toimintaryhmä tempaisi rasismia ja rotuvihaa vastaan Helsingissä. 
Tarkoituksena oli poistaa kaupungilta rasistisia graffiteja.

Tempauksessa marssittiin Hakaniemen torilta Sörnäisten rantatietä pitkin 
Kokos-tehtaalle, jonka seinällä oli teksti Missä nuorten asunnot? 
"Pakolaisilla", nuija! Seinälle suihkutettiin puhdistusainetta, ja tarmokkaasti 
hankaamalla pakolaisia syyttävä teksti saatiin häviämään.

Tempaus kuului Euroopan Ammatillisen Yhteisjärjestön kansainväliseen 
rasisminvastaiseen kampanjaan. Kampanjan avaus Suomessa oli vaatimaton 
muihin maihin verrattuna: SAK:n nuorten mukaan vastaavaan tapahtumaan 
Lontoossa osallistui lauantaina 25000 henkeä ja Brysselissäkin oli 
maanantaina koolla 20000 henkeä.

"Asia ei taida vielä Suomessa olla sellainen, että se saisi massat liikkeelle. 
Tärkeintä oli kuitenkin saada keskustelua aikaan", järjestäjät totesivat. (HS)

ERKKI LAITILA / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.3.1994

Kaupunkikierros

Turku

Turun kirjakahvilassa on esillä Turun kaupungin nuoristoimen ja 
kirjakahvilan valokuvanäyttely Graffiteja tiilitehtaalla.

Turun nuoristoimen työntekijät Outi Eronen, Reijo Kypärä ja Ari Vuokko 
ovat taltioineet valokuvaamalla entiselle tiilitehtaalle tehtyjä graffiteja. Niitä 
esitellään näyttelyssä Turun kirjakahvilassa, Vanha Suurtori 3, toinen kerros.

Näyttelyssä on katseltavissa myös videoita graffiteista. Näyttely on ilmainen. 
Se on avoinna 2. huhtikuuta asti ti-la klo 14-22 eli kirjakahvilan 
aukioloaikana.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.4.1994

Kaupunkikuvaan halvalla näkyviä parannuksia

Esplanadin soittolavan maalaus kuuluu Helsingin "perhoshankkeisiin"

Helsingissä tehdään tämän vuoden aikana pienellä rahalla monia kunnostus- 
ja rakennustöitä, jotka parantavat kaupunkikuvaa ja yleistä viihtyisyyttä.

Yksi näkyvimmistä kunnostuskohteista on Esplanadin soittolava, joka nyt 
näyttää graffitien peittämältä epämääräiseltä pömpeliltä. Myös Aleksanterin 
teatterin eli vanhan oopperatalon piha pannaan kuntoon - nykyisin se on 
pelkkä parkkipaikka.

Kaupunginsihteeri Marjatta Raunila-Härmälä kutsuu nyt tehtäviä pieniä 
kunnostustöitä perhoshankkeiksi. "Pienillä asioilla - perhosilla - voi olla suuri 
merkitys. Sanotaanhan, että perhosten siipien havina Amazonin viidakossa 
voi saada aikaan pyörremyrskyn maapallon toisella puolella."

Pienet hankkeet tulivat esiin, kun pohdittiin kaupunginvaltuuston 
myöntämien elvytysrahojen käyttöä. Kaupunginhallitus jakoi viikko sitten 
perhoshankkeisiin noin kaksi miljoonaa markkaa.

Raunila-Härmälä toteaa, että yleensä tämän prosessin läpäisevät vain isot, 
"kovat" projektit. Nyt kaupunginhallitus otti ensi kerran kantaa myös pieniin 
hankkeisiin.

Espan soittolavan kunnostukseen on nyt käytettävissä 100000 markkaa. 
Suunnitelman mukaan lava maalataan ja sen vierustalle pystytetään rivi 
lipputankoja. Soittolavan jalustaan tulee ilmoitustauluja. Kunnostustyöt 
tehdään kevään kuluessa.

Soittolavan väritys muuttuu lähemmäksi alkuperäisiä sävyjä. Ruskean värin 
tilalle tulee harmaan sävyjä. Lavan kehykseen maalataan taivaansininen raita. 
Katolla oleva lyyra kullataan.

Nyt myönnetty raha ei riitä koko soittolavan ympäristön kunnostukseen, 
mutta Raunila-Härmälä toivoo, että satsaus poikisi myös muita parannuksia.

Hän kehottaa katselemaan Espan puistoa avoimin silmin ja unohtamaan siitä 
syntyneet kauniit mielikuvat.

"On myönnettävä, että puisto on melkoinen pömpeliviidakko. Toivoisi, että 
ne, jotka kasaavat näitä laatikoita tällaisiin paikkoihin, miettisivät joskus, 
voitaisiinko toimia toisinkin. Täällä on ikään kuin tuotu asunnon 
olohuoneeseen viemäriputket ja sähkökeskukset."

Aleksanterin teatteri on toinen esimerkki historiallisesta rakennuksesta, joka 
ei ole nyt arvoisessaan ympäristössä. Teatterin ruma asfalttipiha on sullottu 
täyteen pysäköityjä autoja.

Uudistuksen yhteydessä autot häädetään sivummalle ja teatterin pihamaa 
katetaan mukulakivillä.

Pihatöihin on nyt käytettävissä 300000 markkaa kaupungin rahaa. Töihin 
ryhdytään kuitenkin vasta kun hankkeelle on saatu yksityinen sponsori, joka 
kasvattaisi rahapottia parilla sadallatuhannella markalla.

Aleksanterin teatterin toiminnanjohtaja Marianna Kajantie on neuvotellut 
sponsoroinnista Sinebrychoffin panimon kanssa. Neuvottelut ovat vielä 
kesken, mutta Kajantie uskoo, että sopimus syntyy.

Koff viettää ensi syksynä 175-vuotisjuhlaansa ja on senkin vuoksi 
kiinnostunut Bulevardin pään kaupunkikuvasta.

Rakennusviraston pihasuunnitelmassa on korostettu Albertinkadun puoleista 
päätyä, jossa on teatterin pääsisäänkäynti. Sisääntulotie on suunniteltu U:n 
muotoiseksi kaareksi vanhan teatterin tyyliin.

Suunnitelmaan kuuluu yhtenäinen ulkovalaistus: pihalle pystytetään 
kahdeksan pylvästä, joissa on pallovalaisimet. Alueelle tulee myös 
pensasryhmä ja neljä uutta puistopuuta.

Bulevardin puolella olevan tsaarin parvekkeen alle on suunniteltu ulkoterassia, 
johon tulisi kesäkahvila.

Teatterin pihatyöt on tarkoitus tehdä kesän aikana. Valmista pitäisi olla 
elokuun lopulla, jolloin teatterin sesonki alkaa.

Elvytysrahalla rakennetaan myös puistokäytäviä Kivikon uuden asuinalueen 
ja Kontulan välilliseen maastoon, jossa luonto on erittäin herkkää. Budjetin 
puistomäärärahat eivät riittäneet Kivikon käytäviin, mutta töihin päästään nyt 
miljoonan markan elvytysmäärärahalla, jota Marjatta Raunila-Härmälä pitää 
varsinaisena ritariperhosena.

Virkistysalueiden perusparannuksiin käytetään tänä vuonna elvytysrahaa 
450000 markkaa. Määrärahalla rakennetaan Lammassaareen lintutorni, josta 
näkee avovesialueelle. Kivinokka saa luontopolun, joka soveltuu myös 
vammaisille.

Viikin alueelle rakennetaan myös pesimälava kalasääskelle, joka ruokailee 
alueella, mutta ei vielä pesi siellä. Rahaa käytetään myös Herttoniemen ja 
Viikin välillä olevien luontopolkujen parantamiseen.

Määrärahasta käytetään 150000 markkaa Pukinmäen ja Meilahden 
kartanoalueiden kunnostukseen. Työ tehdään loppuvuodesta.

IRJA BÅSK

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 26.4.1994

Espoota ehostetaan työllistämisprojekteilla

ESPOOEspoota ryhdytään kaunistamaan kahden puoli vuotta kestävän 
työllistämisprojektin voimin. Kaupungin kiinteistöjen julkisivuissa on 
arviolta 4000 neliömetriä piirrostöhryjä. Ilkivalta iljettää -projektiin 
osallistuvat työllistettävät poistavat näitä graffiteja. Projekti työllistää 
kolmesta neljään henkeä. Espoo esimerkiksi -siistimisprojekti työllistää 
toistakymmentä ihmistä viherpalveluihin. Porukka raivaa pusikoita, istuttaa, 
maalaa leikkipuistojen kalusteita ja kiinteistöjä.

Kaupunginhallitus siirsi maanantaina teknisen keskuksen esittämille 
työllisyysprojekteille niiden tarvitsemat määrärahat.(HS)

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 6.5.1994

Amerikkalaisnuoren raippatuomio toteutettiin Singaporessa

Logo: LYHYESTI

SINGAPORE - Yhdysvaltalainen Michael Fay kärsi torstaina hänelle 
määrätyn raipparangaistuksen singaporelaisessa vankilassa. Vankilan edustaja 
kertoi, että Fayn terveydentila oli rangaistuksen jälkeen todettu tyydyttäväksi.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton esitti heti vastalauseensa tuomion 
täytäntöönpanosta ja kertoi Yhdysvaltain harkitsevan sopivia vastatoimia.

Amerikkalaisnuorukainen sai neljä raipaniskua syyllistyttyään mm. autojen 
töhertelyyn spray-maalilla. Alun perin Fayn oli määrä saada kuusi 
raipaniskua, mutta tuomio keveni Clintonin vedottua Singaporen 
viranomaisiin. Raipaniskujen lisäksi rangaistukseen sisältyi neljän kuukauden 
vankilatuomio ja sakkoja.(Reuter-STT-AFP)

GABLE / GLOBE AND MAIL

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 11.5.1994

Ylimielinen Helsinki ja Marskin patsas

Logo: Merkintöjä

Keijo Himanen

MARSKIN PATSAS on seissyt kohta 34 vuotta järkähtämättömästi 
nykyisellä paikallaan. Sen rauhaa ei ole mikään uhannut, mitä nyt 
ilmansaasteet ovat hieman patinoineet pintaa. Toisin on nyt. Nykytaiteen 
museon rakennussuunnitelmat ovat havahduttaneet lukuisat kansalaisjärjestöt 
puolustamaan marsalkka Mannerheimin muistomerkin koskemattomuutta. Ne 
kun pelkäävät, että uusi rakennus pilaa ratsastajapatsaan reviirin.

Historia on toistamassa itseään. Patsaasta ja sen paikasta kohistiin 
vuosikausia ennen sen valmistumista enemmän kuin mistään muusta 
muistomerkistä aiemmin. Ensimmäinen ratsastajapatsaskomitea sai jo 1938 
aikaiseksi aatekilpailun, jonka tarkoituksena oli löytää patsaalle arvoisensa 
paikka. Kaikki palkitut ehdottivat eduskuntatalon edustaa.

Sota hautasi hankkeen alleen ja patsaskomitea lopetti työnsä 1946. Asiaan 
palattiin 1951, jolloin perustettiin patsasvaltuuskunta. Se ihastui 
Kansallismuseon edustaan, mutta opetusministeriö ei lämmennyt ajatukselle, 
vaan halusi valtuuskunnalta selvityksen myös kuuden muun kohteen 
sopivuudesta.

Tutkittavina olivat Kansallismuseon lisäksi Presidentinlinnan edusta, 
Ritarihuoneen puistikko, Tähtitorninmäen puisto, Erottajan aukio, 
Eduskuntatalon edusta ja Hesperiankatujen pää. Myöhemmin mukaan tulivat 
vielä Kaartintori ja Hesperianpuiston kalliot.

Monien vaiheiden jälkeen valtuuskunta julisti 1952 veistoskilpailun, jossa 
patsas oli ensisijaisesti suunniteltava Hesperianpuiston kallioalueelle. 
Ehdotukset eivät kuitenkaan kelvanneet palkintolautakunnalle, ja 1954 
järjestettiin uusi kilpailu. Sen voitti Aimo Tukiainen.

Samalla asiallisesti ratkesi myös patsaan paikka. Tukiainen, arkkitehti Osmo 
Sipari ja asemakaava-arkkitehti Erik Kråkström olivat ihastuneet uudessa 
asemakaavaehdotuksessa pääpostin ja Mannerheimintien väliin jääneeseen 
alueeseen ja ehdottivat sitä patsasvaltuuskunnan puheenjohtajalle Erik 
Lönnrothille. Meni vielä muutama vuosi, ennen kuin patsaan paikaksi 
lopullisesti päätettiin postitalon edusta. Patsas valmistui 1960.

Tarvittiin Nykytaiteen museon asemakaavamuutos, ennen kuin patsaasta 
seuraavan kerran kunnolla kohistaan. Suomen marsalkka Mannerheimin 
Perinnesäätiö ja 13 muuta kansalaisjärjestöä jättivät asemakaavaehdotukseen 
muistutuksen, johon kaupunkisuunnittelulautakunta ei reagoinut, vaan 
hyväksyi kaavamuutoksen. Sen käsittely on nyt kaupunginhallituksessa 
pöydällä.

Nykytaiteen museon rakennushankkeessa mukana olevat kaupungin 
virkamiehet ovat vasta nyt havahtuneet huomaamaan kansalaismielipiteen 
uhan. Kaupungininsinööri kutsui jokin aika sitten kuvanveistäjä Tukiaisen, 
patsaan jalustan suunnitelleen Siparin ja asemakaavan laatineen Kråkströmin 
luokseen yrittäen saada heidän tukensa kaavalle. Taivuttelu ei onnistunut. 
Tukiainen toimitti myöhemmin julkisuuteen avoimen kirjeen, jossa hän 
loukkaantuneeseen sävyyn ihmetteli, miksi hänen mielipidettään kysyttiin 
vasta hankkeen loppusuoralla.

Suunnittelijat eivät ilmiselvästi tulleet ajatelleeksi, kuinka suuri tunnearvo 
Marskin patsaalla on. Ylimielinen suhtautuminen valituksiin on kostautunut. 
Kaupunki yrittää nyt yhdessä opetusministeriön kanssa saada hälyn 
laantumaan. Se voi olla vaikeaa. Luvassa on mitä ilmeisimmin valituskierre, 
joka voi vaikuttaa Nykytaiteen museon tiukkaan rakennusaikatauluun.

Kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Paavo Perkkiö ja Nykytaiteen museon 
suunnittelua Suomessa hoitava professori Juhani Pallasmaa pohtivat yhdessä 
kaupunkikuvallista ratkaisua, joka takaisi patsaalle arvokkaan ympäristön. 
Käytännössä se tarkoittaisi Mannerheimintien palauttamista aikaisempaan 
asuunsa, puistomaiseksi bulevardiksi Erottajan ja postitalon välillä. Marskin 
patsas olisi Perkkiön mukaan mannermaisen bulevardin päätteenä. Silloin 
patsasta todennäköisesti jouduttaisiin hieman siirtämään. Lopputuloksena 
voisi olla patsaan jopa nykyistä monumentaalisempi asema.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

---

Helsingin Sanomat - Henkilöuutiset - 26.5.1994

Logo: Kadunmies

VIIME VIIKKOISEEN ulkohuoneaiheeseen.

Yrjö Lapinlinna kirjoittaa, että Kuopiossa aikoinaan, muun muassa Minna 
Canthinkadun puutaloissa, pikkula tunnettiin nimellä "kykkitupa".

Ja hänen Norjan Kirkniemessä tapaamansa kirvesmies Frans-Akseli oli 
käyttänyt sanaa "tarvelo" (vähän keinotekoinen, kuten "eriökin"). Kirjoittaja 
kertoo vieneensä Kanadaan suomalaiseen huussiin kehitetyn ns. 
lämpöistuimen; sikäläiset kesämökkiläiset ihastuivat siihen oitis.

"Sen jälkeen olen saanut lähetellä sinne tätä istuin-lämpöä harva se kesä, ja 
Kanadasta tänne tulijat vievät niitä mennessään kuin parhaita tuliaisia."

Pari lukijaa suosittaa hyyskän alle, kalkin tilalle kuoriketta. Kuorikettahan saa 
oman liiterin pohjalta ja metsästä, mutta metsäteollisuuden säkittämä tuote on 
helppoa ja tasalaatuista. "Mainio kompostori ja hajunpoistaja." Niin on.

Hygienia-aiheesta kuulee myös uimahallin pukukopeilla:

"Ennen miehelle riitti pala saippuaa", eräs kaveri jutteli,"kolhiutuneessa 
bakeliittikotelossa. Kato mitä miesten kasseista löytyy nyt: sampoota 
monenmerkkistä, hoitoainetta, suihkuhyytelöä, kosteusvoiteita naamaan ja 
bodyyn, deodorantteja tietysti, talkkia varpaisiin. Partavesiä . . ."

"Jopa parfyymejä, tosin niitä tax free -myymälöissä kaupataan nimellä eau de 
toilette."

"Ennen tanssiravintoloissa vessanhoitajat myivät miehisiä tuoksuja, 
enimmäkseen Old Spicea."

"Toinen oli Brut. Ja Tabac: 'Tulee naisilta pakkia ellet leukaan ota Tapakkia.'"

"Joo, aineita on, saunaan ja suihkuun, ja dödöihin opetetaan jo lapsesta. Sitten 
nää putipuhtaat lapset menee ja spreijaa seinät ja ratikat täyteen töherryksiä."

"Eikä siinä saippuakaan enää auta . . ."

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 17.7.1994

Helsingin kioskiarkkitehtuurin vanhin helmi löytyy Esplanadilta, kiistellyin ja 
virtaviivaisin jäätelökoju Senaatintorilta

Pömpeli kasvaa palatsiksi

Jokamiehen testi selvittää, onko arkkitehti suunnitellut kioskin toimivaksi: 
lähesty harkituin askelin kalseannäköistä pömpeliä, kumarru etukenoon ja 
roiku tiskillä, yritä työntää pääsi sisään. Hihkaise "kaikki mausteet" ja roiku 
vielä viisi minuuttia.

Raksahtiko ristiselkä? Näitkö myyjättären silmät vai estikö kommunikaation 
metallinen lista, joka kielii myyntiluukun väärästä avautumissuunnasta? 
Kuulitko puheen, saitko tarkistaa kioskin sisätilat?

Nykyisin lapsikin on tietävinään, että kioski on neliskanttinen ja vaatimaton 
alumiinikoppero. Siellä tärkeintä on ostaminen, ei viihtyminen. Kioskit ovat 
jotain niin arkista, ettei niissä sovi myydä esimerkiksi kirjoja.

Vielä vuosisadan alussa kioskien vuoksi nähtiin vaivaa. Ornamentit, 
tyylittelyt ja kattokaaret hivelevät edelleenkin silmää, jos malttaa jäädä 
tutkimaan Esplanadin, Kaivopuiston tai Kauppatorin vanhoja kioskeja.

Parhaat kioskit eivät ole vain katukuvaa pilaavia laatikoita, joiden 
ympäristössä jätteet rehottavat ja kylänmiehet mätkivät toisiaan iltaisin. 
Kioskeilla on myös tehtävänsä kadun kalusteina. Niitä tarvitaan jopa 
Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin hankkimisessa Helsingille.

Senaatintorilla jäätelöä myyvä Helena Montonen saa tuntea itsensä 
julkisuuden henkilöksi. Kaarina Lövströmin suunnittelema marmorinen 
jäätelökioski on kaupungin modernein ja kiistellyin. Aukionreunan 
rakennelma kirvoittaa kommentin joka toiselta asiakkaalta: sehän peittää 
suurkirkon! Miksette muuta Finlandia-talon viereen?

Useimmiten Valion omaleimaista kioskia kiitellään. Materiaaleineen ja 
suunnitteluineen se maksoikin pienehkön asunnon verran.

"Aluksi tuntui siltä kuin olisin lennonjohtotornissa", myyjä sanoo, eikä jaa 
ohikulkijan innostusta viime kesänä pystytetystä marmoripalatsista. Hänestä 
se on turhan suureellinen.

"On täällä tuuletusreikiäkin. Ne toimivat siten, että kylmällä ilmalla on tosi 
kylmä. Hellepäivänä taas myyntiluukulta mitattiin 34 astetta."

Keskustelua herättävän kioskin työntekijöitä ovat vaivanneet jo lehtien 
toimittajat ja television filmiryhmä. Marmorinen jäätelökioski ei jätä ketään 
kylmäksi. Siinä ei ole ainuttakaan töherrystä, sillä kunnianhimoista yritystä 
varjelee vandaalikin.

Helsingin ensimmäiset kiinteät puukioskit rakennettiin 1800-luvun lopulla 
Esplanadin kulmiin. Ajan tavan mukaan tunnetut arkkitehdit suunnittelivat 
niistä symmetrisiä paviljonkeja, joissa oli kuusi, kahdeksan tai kymmenen 
kulmaa. Kioskeista kaksi on yhä ahkerassa käytössä.

Eteläesplanadin ja Korkeavuorenkadun kulman vauhtimyyjä Eija Leminen 
pohtii mieluusti kioskinsa arkkitehtonisia arvoja. Hän höristää korviaan 
tiedolle, että kioskin suunnitteli Birger Brunila vuonna 1893 ja että sen 
ensimmäinen pitäjä oli juomatehtailija A. L. Hartwall.

"Onhan tässä tyyliä ja idylliä. En minä tavallisessa kioskissa haluisi ollakaan", 
Leminen sanoo. Kioskinsa toimivuudelle hän kuitenkin nauraa pilkallisesti.

Pieneen ja pyöreään koppiin ei mahdu tuolia, mutta "ei tänne istuskelemaan 
ole tultukaan". Juokseva vesi on kylmää ja vessa vuoropäivinä 
lähikuppiloissa. Se on kioskikauppiaan arkea.

Eija Lemistä kimmastuttaa hänelle ja puiston muille yrittäjille lähetetty 
kaupungin paimenkirje, jossa vaaditaan poistamaan mainokset rakennusta 
rumentamasta.

"Ei tätä kukaan kauniina pitänyt, kun yhdeksän vuotta sitten tulin. Silloin ei 
ollut värikkäitä mainoksia eikä mitään. Vasta kun ne ilmaantuivat, alettiin 
sanoa: onpa kaunis kioski! Turistit käyvät jatkuvasti kuvaamassa."

1930-luku toi kioskirakentamiseen funktionalismin kaupunkilaiset tuulet. 
Nykyisin on jo klassiseksi muodostunut Gunnar Taucherin suunnittelema 
pyöreä betonikioski, sellainen kuin vaikkapa Merja Haarasella Espan 
pohjoisreunalla.

Vielä 1920-luvulla kioskien koristeet edustivat klassismia, eikä klassismin ja 
funktionalismin välinen kuilu ollut 30-luvullakaan aina syvä. Mainokset 
suunniteltiin tyylikkäästi kioskin sivuille. Ne olivat graafisia elementtejä ja 
modernin ajan tunnuksia.

Nykyisin Merjan pyörökioski on mainosten peitossa eikä enää lainkaan 
moderni. "Ai että toimiiko? Katso nyt itse toimiiko tällainen tila", hän 
kehottaa. Paha on kieltämättä asetella tavaroita ympyriäisiä seiniä kiertäville 
kaareville hyllyille, joista ylimmät ovat kolmen metrin korkeudessa.

Mainoksista Merjallakin on näkemyksensä: ei ujo suomalainen uskalla käydä 
kysymässä, että myydäänkös täällä jotain. Tarjonnan on näyttävä kauas.

Sitä paitsi mainokset myös peittävät. Pyöreän pikkutalon valkoinen seinä 
vetää joka viikonloppu puoleensa töhrijöitä maaleineen. Vasta viime kesänä 
kioski pestiin, ja silloin se oli kaunis.

Tässä kaupungissa kauneus ei kauan kestä.

Ennen toista maailmansotaa Helsingin kaupunki vuokrasi tilat 40 
makkarakioskille, 44 virvoitusjuomakioskille, viidelle hedelmäkojulle, 13 
valokuvauspaikalle sekä lehtikioskeille ja arpojenmyyntipaikoille. Nykyisin 
Helsingin niemellä nököttää yli sata keveää kioskirakennelmaa, mutta 
lehtikioskit ovat valitettavasti melkein hävinneet. Perinteisiä kioskin 
tätejäkään ei enää ole.

50-luvun alussa viimeisetkin myyntikärryt korvattiin kioskirakennelmilla. 
Makeisia ja limunaatia myytiin puisesta, keltaiseksi maalatusta lippakioskista, 
jonka kaupunginarkkitehti Hildin Ekelund suunnitteli 1949.

Hullu olympiavuosi 1952 toi Suomeen Coca Colan ja nuorisokulttuurin. Vielä 
ei arvattu, että joskus rakennettaisiin kokonaisia kioskeja colatölkin muotoon.

60-luvulla kioskien ilmettä yhtenäistettiin. Hely Ijäs suunnitteli 1963 
ensimmäisen tyyppihyväksytyn kioskin, joka kuljetettiin paikalleen valmiina. 
Hassunnäköisen tönön voi yhä nähdä vaikkapa Pohjoisesplanadin ja 
Keskuskadun kulmassa grillikioskina. Uudempi tyyppihyväksytty malli 
valmistui 1982 arkkitehtitoimisto Kari Uneliuksella.

Nykyisin kioski kasvaa kopista pieneksi kaupaksi, josta saa melkein mitä vain. 
Mielikuvituskin on jo sallittua suunnittelussa.

Yhteistä kioskeille on, että ne on aina suunniteltu ulkoapäin. Sisällä kojussaan 
kykkii usein kärsivä ihminen.

Marja Koskela ja Kirta Leppo: Kioskit Helsingissä - kioskien historiaa ja 
kioskisuunnitteluun vaikuttavia tekijöitä. Helsingin kaupungin 
rakennusviraston julkaisu.

toimkorj.

Teksti MATTI POSIO

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.7.1994

Ei taideteos vaan köyhien Stokkan muuri

Kyläsaaressa päästään kaupantekoon ensi kesänä

Kyläsaaren Kierrätyskeskuksen tuntumaan on ilmestynyt pitkä metallivalli, 
monumentti kuin suuri tilataideteos, koriste keskellä teollisuus- ja 
varastoaluetta.

Vallin mysteerio on modernia taidetta arkisempi. Se on yksinkertaisesti pitkä 
aita, joka on rakennettu suojaksi tulevan "Köyhien Stokkan" kauppiaille.

Tummanharmaa komeus loistaa pitkin Varastokadun vartta; siniset, keltaiset 
ja punaiset laatat nousevat massaväristä säännöllisin välein. Pituutta sillä on 
liki puoli kilometriä ja korkeutta neljä metriä.

Nyt aidan puoliväliin on ilmestynyt lisäväritystä, graffiteja, jota juuri siihen 
kohtaan ei kuitenkaan ole suunniteltu. Graffiti-taitelle on varattu tilaa aidan 
pohjoispäätyyn niin, että Lahdesta Helsinkiin päin ajavat näkevät 
taideteoksen aikanaan laitimmaisen yrityshallin ulkoseinässä.

Kun kauppiaat asettautuvat Kyläsaarenkadulle, aita toimii kadun 
länsipuolisten yrittäjien siistinä takaseinänä vilkkaasti liikennöidylle 
Varastokadulle. Idea on, että Kyläsaarenkadun kaupankäyntipuolella 
stokkalaiset saisivat sitten rönsyillä tonteillaan melkein miten tahtovat.

Nyt aidassa näkyy siellä täällä aukkoja. Ne täyttyvät ajan mittaan mainoksilla. 
Vuoden päästä littanalta alueelta noussee myös isoja ja värikkäitä 
mainostorneja helpottomaan vessanpöntön tai vuorivillan ostajan löytömatkaa.

Toiveikkaimpien suunnitelmien mukaan parikymmentä stokkalaista 
hieroisivat jo kauppaa täyttä häkää ja viemäriputket, elementit, naulalaatikot, 
romut, pöntöt ja kakkosneloset vaihtaisivat kiivaasti omistajaa. Ei kuitenkaan 
vielä. Aidan vierustalla häärii toistaiseksi vain kaupungin kaivinkone 
viemäritöissä.

Kaupungin byrokratia ja epäselvyydet muun muassa rakennusluvissa ovat 
viivästyttäneet Stokkan hanketta niin, että suurin osa kauppiaista aloittanee 
halliensa rakentamisen varhain ensi keväänä. Siten kaupankäynti siirtyy 
kesään, ja kaupparykelmä aidan vieressä olisi täydelleen valmiina ensi 
syksynä.

Kyläsaarenkadun itäpuolella kierrätyskeskuksen vierustalle tulevat liikkeet 
joutuvat odottamaan tuloaan vielä kauemmin. Diesel-jakelupaikan on 
siirryttävä alueelta ensin pois alta.

Stokkalaiset ovat odottaneet Kyläsaareen menoaan. Yrittäjien ja kaupungin 
sopimuksissa on pykälä, jonka mukaan kiinteistövirasto ei vastaa 
kustannuksista, jos kauppiaat eivät saa halleilleen rakennuslupia. Riskejä ei 
ole haluttu ottaa, ja lupia on mieluummin jääty odottamaan. Nyt ne on 
myönnetty viideksi vuodeksi. Keväällä aidan rakentamista viivästytti 
arvonlisävero. Kaupungilla oli suuremmissa hankkeissa niin kiire, että 
aitamiesten työ lykättiin elokuulle.

Köyhien Stokka -yhdistys on tottunut asioimaan kaupungin kanssa tiivisti. 
Vastikään yrittäjät anoivat kaupungilta vapautusta elokuun vuokrasta, koska 
aidan rakennusurakka sulki heiltä tonteille pääsyn.

Kaupunki on suunnitellut ja rakentanut aidan, mutta kukin yrittäjä maksaa sen 
kohdaltaan itse. Kovin halpaa taide ei heille ole: aidanmitallisesta lankeaa 
yhden köyhä-stokkalaisen osuudeksi noin 55000 markan lasku.

TIMO PALM / HS

LIISA VANNINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.7.1994 

Bussit puhdistuvat vuorojen välillä

Nuorten siivoojapartio iskee heti  tuoreeltaan töherrysten kimppuun   
Kesäkuun alusta lähtien on Suomen Turistiauton busseja pitänyt siistinä  
vakinaisen työvoiman lisäksi liikkuva neljän nuoren joukko. Siivoojat  ajavat 
bussien päätepysäkille ja siivoavat sen siellä ennen auton seuraavaa  
lähtöaikaa. Noin viiden minuutin pysähdyksen aikana he ehtivät puhdistaa  
kojelaudan pölystä, pyyhkiä tuulilasin, lakaista lattian ja puhdistaa  
töherryksiä seinistä, jos niitä on tullut. 

Nuoret liikkuvat pakettiautolla kahdeksi ryhmäksi jakautuneena. 
Ensimmäinen  pari aloittaa työnsä aamuseitsemältä ja jatkaa puoleen päivään. 
Toinen  kaksikko jatkaa iltaan. Partiot puhdistavat busseja tarpeen mukaan  
keskustan päätepysäkillä linja-autoasemalla ja lähiöiden päätepysäkeillä. 

"Kiireisintä aikaa oli kesäkuun alku koulujen loppumisen jälkeen. Silloin  
busseissa oli jatkuvasti kaikenlaisia tussipiirroksia. Keskikesällä ne ovat  
vähentyneet tuntuvasti", sanoo Tiina Toivio, joka siivoaa yhdessä Josu  
Schaumanin kanssa. 

"Tämä on matkustajillekin uutta ja outoa ja jotkut ovat tulleet kyselemään,  
mitä me oikein teemme. Kun olemme selittäneet kyselijöille tehtävämme,  
palaute on ollut myönteistä. Ainakaan kukaan ei ole moittinut." 

Töherrykset tulevat yleensä bussin takaosaan, jonne kuljettaja ei näe.  
Graffiteja maalataan myös ulkopuolelle. Kaikki maalaukset eivät lähde  
pikapuhdistuksessa. Silloin siivoojat tekevät raportin, ja bussi  puhdistetaan 
perusteellisesti varikolla. Samoin he tekevät ilmoituksen  rikotuista penkeistä 
ja muista vahingoista. 

Jos jotakin ajossa olevaa bussia on liattu, kuljettaja voi tilata siivoojat  
päätepysäkille. Jos tilauksia ei tule, partio ajaa oman suunnitelmansa  mukaan 
eri päätepysäkeille ja siivoaa sinne tulevia linja-autoja. 

"Me yritämme hoitaa työmme aina ennen kuin matkustajat tulevat bussiin.  
Lakaista ei voikaan ihmisten ollessa sisällä, koska silloin nousee aina  jonkin 
verran pölyä. Joskus tulee kiire, kun aikaa on vain pari minuuttia",  Josu 
Schauman sanoo. 

Työn tahti vaihtelee sen mukaan, miten tiheään tahtiin autoja  tulee. 
"Ennätyksemme taitaa olla 17 bussia kolmessa tunnissa. Välillä vielä  
ajoimme paikasta toiseen", Schauman muistelee. 

"Tämä on yhtiöltä oikein hyvä idea. Kun autoon töherretään graffiteja, ne  on 
puhdistettava heti. Se ehkäisee seuraavien tekemistä. Mitä siistimpi  auto on, 
sitä pienempi on houkutus sotkea sitä lisää", sanoo  bussinkuljettaja Esko 
Ikonen, jonka ajokin parivaljakko siivosi  Kannelmäessä. 

"Kesällä ja päivällä bussi pysyy siistinä, mutta tilanne on toisenlainen  
viikonloppuisin ja iltaisin. Yön viimeisellä vuorolla auto sotketaan joskus  
aika pahaan kuntoon." 

Syksyllä lukion viimeisen luokan aloittava Tiina Toivio pitää bussien  
siivousta mukavana kesätyönä. Se on vapaata, mutta toisaalta vastuu työn  
tuloksesta on tekijöillä itsellään. "Tulisin mielelläni ensi kesänäkin  tähän 
työhön, jos Suomen Turistiauto päättää jatkaa tätä toimintaa." 

Liikenteen työnjohtaja Sakari Virtala uskoo, että siivoojia palkataan myös  
ensi kesänä, vaikka asiasta ei ole vielä keskusteltukaan. Hän katsoo, että  
siivoojien työ on tuottanut yhtiölle takaisin sen, mitä siihen on  sijoitettu. 
Virtalan mielestä siisteyteen kannattaa panostaa, koska sillä  tavalla 
houkutellaan busseihin lisää matkustajia. 

"Puhdas auto on liikenneyhtiön paras mainos", Virtala uskoo. 

KIMMO MÄNTYLÄ / LEHTIKUVA 

JORMA ERKKILÄ 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.7.1994

Luvaton hiippailija teki graffitin keskelle metrotunnelia

Logo: NÄIN HELSINGISSÄ

Kun Hakaniemen ja Rautatientorin välillä katsoo herkeämättä ulos metron 
ikkunasta niin ohi vilahtaa suuri, vaalea graffiti. Missä? Syvällä maan alla, 
keskellä Kaisaniemen metroaseman rakennustyömaata. Modernin 
luomamiehen tekemässä graffitissa lukee DNB.

"Näin sen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kun olin louhimassa 
Velhonlinnan tunnelia ja veimme tärinämittareita metroradalla," sanoo 
työmaamestari Juha-Pekka Olli.

Graffitin syntyaikaa on mahdotonta määritellä edes vuoden tarkkuudella. 
Betoniseinä tehtiin Kaisaniemeen jo silloin kun metro rakennettiin. Graffitin 
kohdalla ei maalaushetkellä ollut minkäänlaista valaistusta.

Kaisaniemeen graffitin tekijä on kävellyt pitkin pimeää metrotunnelia. 
Helpoin, mutta pisin reitti kulkee Sörkasta. Metrotunnelin avoimesta suusta 
lähellä Kulosaaren siltaa pääsee yöllä helposti luikahtamaan maan alle. 
Matkaa kertyy spraypullojen ja lamppujen kanssa lähes kaksi kilometriä.

Taiteilija on myös saattanut yksinkertaisesti astua Hakaniemestä tai 
Rautatientorilta tunneliin odottamaan liikenteen loppumista.

"Ihan turhaa työtä minun mielestäni, poishan se sieltä lähtee", sanoo metron 
liikennetyön johtaja Juhani Kanerva. "Ei tuollaisen takia kannata henkeään 
riskeerata. Raiteilla on virta päällä ympäri vuorokauden. Mutta jos ihminen 
haluaa jonnekin, niin eihän sitä mikään pidätä."

ILKKA JAUHIAINEN

HANNES HEIKURA

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.8.1994 

Puotinharjun alikulkutunneliin egyptiläishahmoja  

Logo: NÄIN HELSINGISSÄ 

Egyptiläisaiheiset kuvat ilmaantuivat tällä viikolla somistamaan  
alikulkutunneleita Puotinharjussa Helsingissä. Seinämaalausten  
tarkoituksena on myös peittää maalauksen alle jääneet graffitit ja ehkäistä  
uusien töherrysten ilmaantumista. 

Puotinharjussa kaupungin rakennusvirasto on nyt koristanut kaksi Kehä I:n  
ali Mustapuronpolun kohdalla kulkevaa jalankulkutunnelia. Toteutuksesta  
vastaava teollisen muotoilun opiskelija Pietari Visanti uskoo, ettei  maalattuja 
tunnelinseiniä sutata yhtä herkästi kuin paljasta betonia.  Visannin 
suunnittelemissa maalauksissa on paljon yksityiskohtia, muotoja ja  
symboleita. Kuvat on maalattu valkoisella vaaleasävyisille pohjamaalille. 

"Tarkoituksena on tarjota jotain kiinnostavaa niillekin jotka kulkevat  tästä 
useitakin kertoja päivässä. Sen takia maalauksissa on paljon  yksityiskohtia", 
sanoo Visanti. Seuraavaksi uudet maalit saa Visannin  mukaan alikulkuväylä 
Itäkeskuksen ja Marjaniemen välillä. 

LEENA LAVONIUS 

CHRISTIAN WESTERBACK / HS 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 13.8.1994

Raipat tai jalkapuu stadin sotkijoille!

Kukaan Helsingissä edes kääntymässä käynyt on tuskin voinut välttyä 
näkemästä spray-maaleilla ja tusseilla aikaansaatuja töherryksiä niin 
pahimmissa betonilähiöissä kuin Senaatintorin korvaamattomassa 
kulttuurimaisemassa. Kukaan näitä sotkuja vilkaisua pitempään katsonut voi 
tuskin väittää niiden olevan kauniita tai niillä olevan mitään muutakaan arvoa. 
Jos olisivat edes protesteja hallitusta tai EU:ta vastaan, mutta eivät, vaan ihan 
huvin vuoksi tehtyjä.

Ennen niin viihtyisä Stadi muistuttaa päivä päivältä enempi amerikkalaista 
slummia kuin eurooppalaista pääkaupunkia. Vastaavaa törkyä seinillä en ole 
nähnyt missään muualla, en Pariisissa enkä Tukholmassa enkä Turussa. Mitä 
mahtavat turistitkin ajatella kansamme sivistyksen tasosta, ja kaikki harmi ja 
häpeä vain muutaman keskenkasvuisen termiitin typeryyden takia.

Jotain olisi tehtävä, ja nopeasti. Kun edes itse teosta napatut ja sotkemisensa 
korvaamaan pistetyt tuholaiset eivät yleensä lopeta hävitystyötään, pitäisi 
miettiä järeämpiä kurinpitotoimia. Eräs mahdollisuus olisi julkinen 
häpäiseminen, istuttaminen jalkapuuhun Kauppatorille tai pärstän ja nimen 
julkaiseminen lehdessä, mutta epäilen josko tämäkään keino olisi pitemmän 
päälle tehokas.

Ehdotan, että otamme käyttöön muualla maailmassa kokeillun ja hyväksi 
havaitun raipparangaistuksen. Uskon että jo pelote tehoaisi, ja sotkeminen 
loppuisi kuin seinään. Jos pari tuomiota jouduttaisiin pistämään täytäntöön, 
niin tuskin se aiheuttaisi traumoja muille kuin muutamalle 
humanistinyyhkijälle. Poispilatuille kakaroille voisi tehdä hyvää saada kerran 
isän kädestä.

JUSSI SIVENIUS

lukiolainen

Helsinki

ADAM KORPAK

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 17.8.1994

Robottipoliisit astuvat palvelukseen

Poliisi käyttää USA:ssa yhä useammin mekaanista sijaista tiukoissa 
tilanteissa

Armeijan teknologiaa halutaan hyödyntää, kun rikollisuus raaistuu entisestään 
Murhasta epäilty piileskeli komerossa haulikolla aseistautuneena suostumatta 
antautumaan, kun oven tempaisi auki outo vastustaja: metrin korkuinen 
robotti.

Muutama tunti aikaisemmin mies oli vetäytynyt makuuhuoneeseen 
ammuttuaan kuolettavasti tyttöystäväänsä heidän asunnossaan Greenbeltissä 
Marylandissä. Poliisi arvioi, että oli uhkarohkeaa mennä heti perään ja kutsui 
apuun teräspintaisen sijaisen, jonka nimi on Kauko-ohjattava tutkija 9 (RMI9).

Tekniikan asiantuntijat ohjasivat RMI9:n sisään. Se tutki ensin muutamia 
huoneita kamerasilmällään ja löysi miehen komerosta vaatekasan alta. 
Mekaanisella kädellään se kaappasi vaatteet pois.

Yllättyneenä mies veti ne takaisin. Siihen robotti vastasi ampumalla 
vesitykillä.

Läpimäräksi kastuneena ja hämmentyneenä mies pudotti aseensa antaen 
poliisille riittävästi aikaa rynnätä sisään ja pidättää hänet.

"Hänen käytöstään voidaan kuvata parhaiten sanalla hämmästynyt", sanoi 
Prince Georgen piirikunnan poliisista kapteeni James Terracciano. Pidätys 
tehtiin viime vuonna.

Kun kymmenet poliisit saavat joka vuosi surmansa työtehtävissä raaistuvan 
rikollisuuden parissa ympäri Yhdysvaltoja, hallituksen tutkijat, poliisi ja 
yritykset etsivät keinoja, kuinka uusimman teknologian avulla voitaisiin 
suojella poliiseja työssään.

Joitakin apuneuvoja kuten robotteja on ollut käytettävissä jo jonkin aikaa. 
Eräät poliisilaitokset ovat käyttäneet niitä innokkaasti elävien poliisien 
sijaisina vaarallisissa tilanteissa. Toiset ovat olleet vastahakoisempia ja 
valittaneet, että välineet ja koulutus niiden käyttöön maksavat paljon.

Kuitenkin yhä lisää outoja vempaimia - monet niistä armeijalle kehiteltyjä -  
on piirustuslaudoilla. Niitä ei ehkä nähdä katukäytössä vuosikausiin, ehkä ei 
koskaan. Kun Clintonin hallinto syytä miljardeja dollareja puolustuksen 
muutosohjelmiin, tutkijat miettivät kuumeisesti, kuinka armeijan 
sotateknologiaa voisi käyttää poliisityössä.

Uusia ideoita ovat esimerkiksi "älykäs" pyssy, joka muuttuu elektronisesti 
toimintakyvyttömäksi, jos poliisi menettää sen; auton sytytyksen 
katkaisemiseen tarkoitettu mikroaaltolaite, jolla pakeneva auto voidaan 
pysäyttää ilman riskejä takaa-ajossa; tahma-ase, jolla aseistetun epäillyn 
kädet voidaan liimata vartaloon.

Vaikka robotteja on käytetty jo 1970-luvun puolivälistä lähtien pommien 
käsittelyyn, poliisit ovat alkaneet käyttää niitä ihmisiä vastaan aivan viime 
vuosina. Ne voivat viedä ruokaa tai puhelimia panttivankitilanteissa, heittää 
kyynelkaasukranaatteja ikkunoiden läpi ja antaa radioiden avulla 
mahdollisuuden neuvotella poliisin kanssa - poliisien joutumatta 
hengenvaaraan.

Robottien kameroiden avulla poliisi voi etsiä epäiltyjen tarkat sijaintipaikat 
rakennusten sisällä. Ne antavat arvokasta tietoa ennen kuin poliisi ryntää 
sisälle. Jos rakennuksessa ei ole ikkunoita, robotti voi porata seinään reiän ja 
syöttää sen läpi optiikkaa, jolla tietoa rakennuksen sisältä voidaan saada.

Jotkut epäillyt hermostuvat niin paljon pelkästä robotin näkemisestä, että 
antautuvat heti. New Yorkissa robotti jakoi kuukauden poliisin palkinnon 
oikean poliisin kanssa, kun se auttoi päättämään ryöstö- ja 
panttivankidraaman.

Kun kylmä sota on ohi ja sotilasbudjetit pienenevät, puolustuslaitokselle 
laitteita valmistaneet yhtiöt etsivät lain täytäntöönpanijoista uutta kannattavaa 
markkinakohdetta. Ja poliisi myös ostaa.

New Yorkissa poliisi alkoi äskettäin käyttää yölaseja saadaksen kiinni 
maanalaisten junien töhertelijät ja maanalaisen tunneleissa laittomasti asuvat 
ihmiset. Alun perin lasit on suunniteltu armeijan helikopterilentäjille.

San Diegossa Kalifornian liikkuva poliisi kokeilee satelliittimenetelmää, 
jonka avulla se näkee autojensa tarkan sijainnin ja pääsee nopeammin vaaraan 
joutuneen poliisin avuksi. Kalifornian liikkuva poliisi aikoo varustaa 30-35 
autoa tällaisilla satelliittilaitteilla, joita on käytetty sotilaskoneiden 
navigoinnissa.

Toistaiseksi poliisin eniten käyttämä apuväline on kuitenkin mekaaninen 
poliisi, robotti, joka maksaa mallista riippuen 130000-550000 markkaa.

Maailman suurin vaarallisiin tehtäviin erikoistuneiden robottien valmistaja, 
tenneseeläinen Remotec-yhtiö, on myynyt laitteitaan yli 300 asiakkaalle, 
niiden joukossa New Yorkin poliisilaitos, liitovaltion poliisi FBI, 
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA ja Etelä-Afrikan poliisi.

PRINCE GEORGEN

PIIRIKUNNAN PALOLAITOS

The Los Angeles Times

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 19.8.1994

Raippa turmelee - ei kasvata

Lukiolainen Jussi Sivenius vaati ankarien ruumiillisten rangaistusten 
käyttöönottoa kaupungin töhrijöille (HS 13. 8.). Ehdotus on varmasti aidon 
tunteen herättämä, mutta rohkenen epäillä sen toimivuutta.

Oikeusvaltioiden periaatteisiin kuuluu, että rangaistuspolitiikan ytimenä ei ole 
kosto vaan kasvatus. Kosto kyllä palvelisi valtaapitävien yksilöiden tunne-
elämää mutta turmelisi kohteitaan. Lisäksi raa'an väkivallan käyttö johtaa 
vain elämän laajempaan demoralisoitumiseen.

Jotkin spraytöherrykst ovat ymmärrettävästi monen mielestä rumia. Kysymys 
on kuitenkin tavasta, jolla nuoret ilmaisevat itseään. Tuntuu oudolta, että 
nuoriin suhtaudutaan kuin he eivät olisi yhteiskunnan välttämätön ja 
väistämätön osa.

Olisi paljon tärkeämpää pohtia, miten yhteiskuntaa olisi muutettava, jotta 
nuoret eivät purkaisi turhautumistaan töhertämiseen - tai 
raipparangaistushaihatteluun.

MARKUS LÅNG

humanistinyyhkijä

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.8.1994

Logo: Minne mennä tänään

Espoon torilla klo 10-15 toritapahtuma. Espoon torin ylikulkusillalla klo 12-
14 graffititapahtuma, jossa toteutetaan ennaltasuunniteltuja töitä, Tiedustelut 
p. 8593224. Klo 14 esiintyy Espoon balettiopiston steppiryhmä.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.8.1994

Espan soittolavan ehostussuunnitelma joutui romukoppaan

Museoväen valitsemaa väriä luultiin pohjamaaliksi

Esplanadin soittolavan kunnostuksesta julkaistiin keväällä Helsingin 
rakennusvirastossa tehty suunnitelma, jonka mukaan graffitien peittämästä 
nuhruisesta pömpelistä piti tulla Espan puiston kaunistus. Toisin kävi. 
Soittolavan kehykset maalattiin ikävän beigen värisiksi ja kivijalka 
tummanruskeaksi. Katolla oleva lyyra sentään kullattiin.

Monet luulivat, että toukokuussa vedetty maalikerros oli pohjaväri, joka pian 
peitettäisiin muilla, suunnitelman mukaisilla väreillä. Maalarit kokosivat 
kuitenkin kamppeensa, eikä heitä ole sen koommin puistossa näkynyt.

Lavaa ei maalattukaan kevyellä harmaalla eikä ikkunalistoja mustalla värillä. 
Lavan kehykseen ei tullut taivaansinistä raitaa, joka olisi yhdistänyt lavan sen 
vieressä oleviin sinisiin veistosaltaisiin, kuten suunnitelmassa kuvailtiin. 
Sokkeli piti maalata vihertävän harmaaksi, mutta se onkin nyt entistä 
tummemman ruskea.

Arkkitehtiylioppilas Tom Cederqvistin tekemä suunnitelma ei ole toteutunut 
muiltakaan osin. Soittolavaa kehystäviä lipputankorivejä ei ole pystytetty. 
Sokkeliin ei ilmestynyt valaistua lasivitriiniä, joka olisi korvannut lavan 
vieressä nököttävän ilmoitustaulun.

Soittolavan kunnostus kuului elvytysmäärärahalla toteutettaviin pieniin 
kunnostustöihin, ns. perhoshankkeisiin, jotka on määrä toteuttaa pienellä 
rahalla. Lavan kunnostukseen oli käytössä 100000 markkaa.

Rakennusvirastossa tehty suunnitelma tyssäsi lopulta kaupunginmuseon ja 
kiinteistöviraston asiantuntijoihin. Lava kuuluu kiinteistöviraston hallintaan, 
ja kiinteistövirasto myös vastasi lavan kunnostuksesta.

Piiri-isännöitsijä Matti Kärkkäinen kiinteistöviraston talo-osastolta toteaa, 
että vanhojen keskeisten kiinteistöjen kunnostustyöt tehdään aina yhteistyössä 
kaupunginmuseon kanssa. Museon vaatimuksesta soittolavasta tehtiin 
värianalyysi, jossa kaivettiin esiin vanhimmat värisävyt. Siltä pohjalta väritys 
tehtiin.

Kärkkäinen ihmettelee väitettä, että lava olisi nyt vaatimattoman näköinen. 
Sen väri on Kärkkäisen mielestä hyvin lähellä viereisen Esplanadikappelin ja 
Pohjoisesplanadin varrella olevien talojen värisävyjä.

"Siitä voidaan olla tietenkin eri mieltä, ovatko ne kauniita. Jossain vaiheessa 
on nähty hyväksi, että niissä käytetään hempeitä vaaleita sävyjä", Kärkkäinen 
toteaa.

Soittolavan värivalinta yllätti myös Savoy-teatterin toiminnanjohtajan Tapani 
Närhen, jonka aloitteesta kunnostussuunnitelma tehtiin rakennusvirastossa. 
Savoy-teatteri vastaa soittolavan ohjelmasta.

Närhi piti rakennusviraston suunnitelmaa hyvänä. Kun lava sitten 
maalattiinkin beigeksi, hän kävi kysymässä maalareilta, onko tämä pohjaväri.

"Nyt kun olen katsonut sitä enemmän, ei se enää hullummalta näytä. Pääasia 
on, että se on siisti", Närhi sanoo.

Hän kertoo, että lavan kunnostaminen on herättänyt myönteistä huomiota. 
1939 rakennettu lava oli kunnostettu edellisen kerran joskus 1970-luvun 
alkupuolella, joten se oli jo pahasti rapistunut.

Närhi uskoo, että soittolavan viereen vielä saadaan lipputankorivit, jotka 
olivat mukana rakennusviraston suunnitelmassa. Niiden pystytys on hänen 
mukaansa lykkääntynyt lähinnä byrokraattisista syistä: vielä ei ole päästy 
yksimielisyyteen siitä, kuka vastaa liputuksesta yleisinä liputuspäivinä.

TIMO PALM / HS

IRJA BÅSK

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.9.1994

Ei taideteos vaan köyhien Stokkan muuri

Kyläsaaressa päästään kaupantekoon ensi kesänä

Kyläsaaren Kierrätyskeskuksen tuntumaan on ilmestynyt pitkä metallivalli, 
monumentti kuin suuri tilataideteos, koriste keskellä teollisuus- ja 
varastoaluetta.

Vallin mysteerio on modernia taidetta arkisempi. Se on yksinkertaisesti pitkä 
aita, joka on rakennettu suojaksi tulevan "Köyhien Stokkan" kauppiaille.

Tummanharmaa komeus loistaa pitkin Varastokadun vartta; siniset, keltaiset 
ja punaiset laatat nousevat massaväristä säännöllisin välein. Pituutta sillä on 
liki puoli kilometriä ja korkeutta neljä metriä.

Nyt aidan puoliväliin on ilmestynyt lisäväritystä, graffiteja, jota juuri siihen 
kohtaan ei kuitenkaan ole suunniteltu. Graffiti-taitelle on varattu tilaa aidan 
pohjoispäätyyn niin, että Lahdesta Helsinkiin päin ajavat näkevät 
taideteoksen aikanaan laitimmaisen yrityshallin ulkoseinässä.

Kun kauppiaat asettautuvat Kyläsaarenkadulle, aita toimii kadun 
länsipuolisten yrittäjien siistinä takaseinänä vilkkaasti liikennöidylle 
Varastokadulle. Idea on, että Kyläsaarenkadun kaupankäyntipuolella 
stokkalaiset saisivat sitten rönsyillä tonteillaan melkein miten tahtovat.

Nyt aidassa näkyy siellä täällä aukkoja. Ne täyttyvät ajan mittaan mainoksilla. 
Vuoden päästä littanalta alueelta noussee myös isoja ja värikkäitä 
mainostorneja helpottomaan vessanpöntön tai vuorivillan ostajan löytömatkaa.

Toiveikkaimpien suunnitelmien mukaan parikymmentä stokkalaista 
hieroisivat jo kauppaa täyttä häkää ja viemäriputket, elementit, naulalaatikot, 
romut, pöntöt ja kakkosneloset vaihtaisivat kiivaasti omistajaa. Ei kuitenkaan 
vielä. Aidan vierustalla häärii toistaiseksi vain kaupungin kaivinkone 
viemäritöissä.

Kaupungin byrokratia ja epäselvyydet muun muassa rakennusluvissa ovat 
viivästyttäneet Stokkan hanketta niin, että suurin osa kauppiaista aloittanee 
halliensa rakentamisen varhain ensi keväänä. Siten kaupankäynti siirtyy 
kesään, ja kaupparykelmä aidan vieressä olisi täydelleen valmiina ensi 
syksynä.

Kyläsaarenkadun itäpuolella kierrätyskeskuksen vierustalle tulevat liikkeet 
joutuvat odottamaan tuloaan vielä kauemmin. Diesel-jakelupaikan on 
siirryttävä alueelta ensin pois alta.

Stokkalaiset ovat odottaneet Kyläsaareen menoaan. Yrittäjien ja kaupungin 
sopimuksissa on pykälä, jonka mukaan kiinteistövirasto ei vastaa 
kustannuksista, jos kauppiaat eivät saa halleilleen rakennuslupia. Riskejä ei 
ole haluttu ottaa, ja lupia on mieluummin jääty odottamaan. Nyt ne on 
myönnetty viideksi vuodeksi. Keväällä aidan rakentamista viivästytti 
arvonlisävero. Kaupungilla oli suuremmissa hankkeissa niin kiire, että 
aitamiesten työ lykättiin elokuulle.

Köyhien Stokka -yhdistys on tottunut asioimaan kaupungin kanssa tiivisti. 
Vastikään yrittäjät anoivat kaupungilta vapautusta elokuun vuokrasta, koska 
aidan rakennusurakka sulki heiltä tonteille pääsyn.

Kaupunki on suunnitellut ja rakentanut aidan, mutta kukin yrittäjä maksaa sen 
kohdaltaan itse. Kovin halpaa taide ei heille ole: aidanmitallisesta lankeaa 
yhden köyhä-stokkalaisen osuudeksi noin 55000 markan lasku.

TIMO PALM / HS

LIISA VANNINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 26.9.1994

Berliinin muurin maalari Kaapelitehtaalla

Thierry Noir tuo kirkkaat värit sisäänkäynnin betoniseinälle

Berliinin muurin maalarina maailmankuuluksi tullut ranskalais- berliiniläinen 
katutaiteilija Thierry Noir maalaa taideteoksiaan kaikkialle muualle paitsi ei 
gallerioihin; katuihin, seiniin, ravintoloiden vessoihin, autoihin, 
supermarkettien parkkipaikkoihin ja busseihin. Yleensä tylsän ja ankean 
harmaisiin betonipintoihin, joita ihmissilmä kaupunkimiljöössä vaistomaisesti 
karsastaa.

"Tulla Suomeen ja maalata Cadillac!", Thierry Noir sanoi Helsinki-Vantaan 
lentokentällä tullessaan Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien vierailevaksi 
taiteilijaksi. Elokuvafestarien aikana hän maalaa seinämaalauksen Nokian 
vanhan Kaapelitehtaan pääsisäänkäynnin betoniseinään. Tiistain, keskiviikon 
paikkeilla hän tekee taidettaan Itäkeskuksessa Turunlinnantien yli kulkevan 
kävelysillan betonineliöihin.

Jos Berliinin muurin kohtalo toistuu, Kaapelitehtaan käytävän seinä puretaan 
ja Thierry Noirin Helsingin seinämaalausta myydään betonipalasina sadoilla 
tuhansilla markoilla ympäri maailmaa.

Kaapelitehtaan seinämaalaus ei ole vielä ihan valmis ja viimeistelty. Se on 
tehty öljyväreillä. Ne kuivuvat hitaasti, mutta taiteilija halusi ne oikeiden 
sävyjen takia. Tavalliset taiteilijat tunnetaan väreillä tuhraantuneista 
paidanrintamuksista, mutta katutaiteilijan erottaa kengistä. Thierry Noir 
nauraa itsekin ja näyttää mustia nahkakenkiään, joissa toistuvat 
seinämaalauksen värit.

Nelivuotias Otto Siltala seuraa isänsä Mika Siltalan, Helsinki Film 
Festivaalien yhden priimusmoottorin kanssa katutaiteilijan työskentelyä.

Betoniseinään syntyy suuri teos. "Toi on musta hassuin ukko, jolla on toi 
vihree tukka ja sininen lippis. Musta tää on aika hyvä maalaus", Otto kritisoi 
kamera kaulassaan.

Thierry Noirilla on kokemusta siitä, että graffittien tekijät maalaavat hänen 
töidensä päälle omat kommenttinsa. Niin kävi Berliinin muurilla, jonne muut 
graffitit ilmestyivät kilpaa vasta hänen jälkeensä. Ensimmäisenä iltana 
Kaapelitehtaan maalaukseen oli ilmestynyt puolessa tunnissa graffittien 
tekijöiden terveiset. Ne Thierry Noir poisti, mutta tavallisesti hän jättää 
ilkivallan korjaamatta ja hyödyntää kuvioita omassa maalauksessaan.

Thierry Noirin tarkoituksena on maalata Suomessa ollessaan Cadillac, jota 
ehkä myöhemmin käytetään Leningrad Cowboysien elokuvissa. Toistaiseksi 
kukaan ei ole vielä lahjoittanut Cadillacia maalattavaksi.

Kaapelitehtaan seinämaalaus on tilaustyö, jonka Thierry Noir tekee Helsingin 
kaupungille ja Film Festivaaleille muutamalla tuhannella markalla, maalien 
hinnalla. Taiteilijavierailun isännät maksavat vain hänen lentomatkansa ja 
yöpymiset hotellissa.

HANNES HEIKURA

PAULA PALOMÄKI

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 15.10.1994 

Tätä on turha selittää 

Valokuvaaja Christian Westerback kuvasi yhden viidestä samanlaisesta  
kamarikonserttijulisteesta, jotka on kiinnitetty pyöreän kioskin seinään  
Esplanadilla. 

"Tällaisia graffitteja ja tageja näkee kaupungilla niin mielettömän paljon,  että 
yksityiskohta pitää poimia ympäristöstään ennenkuin se saa mitään  
merkitystä. Sitten kun sen on poiminut, siitä alkaa löytyä syvyyksiä." 

"Siinä kohtaavat korkeakulttuuri ja katukulttuuri. Mutta tällaista kuvaa on  
ihan turha selittää." 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.10.1994 

Iloinen isä maalasi lapsen syntymähetken pihan asfalttiin

Taloyhtiön  hallitus vaatii maalauksen poistamista   Tuore isä Antti Vuorela 
syyllistyi toinen syyskuuta kohtuuttomaan isyyden  ilon ilmaisemiseen. 

Tytär syntyi edellisenä päivänä sellaista vauhtia, että synnytys tapahtui  
ambulanssissa tapanilalaisen rivitaloyhtiön pihalla. 

Illalla isä kiersi rivitalonaapurinsa ja tarjosi juhlan kunniaksi  samppanjaa. 
Seuraavana päivänä hän marssi autotarvikeliikkeeseen, osti  valkoisen sprayn 
ja maalasi syntymäpaikan asfalttiin syntymähetken: 1.9.94  15:48. 

Viime viikon perjantaina taloyhtiön hallitus teki päätöksen: maalaus on  
poistettava, koska se loukkaa talon muita asukkaita. 

"Pyydän anteeksi, jos olen loukannut", isä pahoittelee. "Toivon, että  tekstini 
loukkaava vaikutus ajan kanssa häviää." 

Hallituksessa mainittiin maalauksen aiheuttavan harmia, koska sen  
merkitystä joudutaan selittämään vieraille. 

"Voisin täydentää päivämäärää selityksellä", isä ehdottaa, mutta kyse ei  ole 
vain siitä. 

"Toinen perustelu poistamispäätökselle oli se, että näitähän on kohta piha  
täysi", selostaa isännöitsijä. Perustelu yllättää: syntyykö Vanha  Tapanilantie 
73:n pihalla lapsia useinkin? 

"Eihän syynä tarvitse olla lapsen syntymä, muistakin syistä voi tehdä  
asfalttimaalauksia", isännöitsijä selventää. 

Taloyhtiön 11 asunnon asukkaat ovat jakaantuneet kyllä-, ei- ja eos- 
rintamaan. 

Ei-rintamaa ärsyttää, että isä on tehnyt spray-kiistasta julkisen. Talossa  
asuvan isännöitsijän vaimo on tyly, kun asiasta kysytään. 

"Mun kanta ei kuulu sulle yhtään mitään!", rouva kihisee puhelimeen. "En  
puhu asiasta mitään ventovieraille." 

Vauvaperheen seinänaapuri kieltäytyy lausunnoista, koska "asia ei kuulu  
mitenkään millekään Hesarille" ja koska isä "on tehnyt galluppeja ihan  
tarpeeksi pitkin pihaa". 

Naapuri aikoo heti soittaa ja kannella taloyhtiön hallituksen  puheenjohtajalle 
isän ottaneen yhteyttä Helsingin Sanomiin. 

Kyllä maalaukselle -puolue antaa lausuntoja mielellään. 

"Minua se ei haittaa, päinvastoin", sanoo yksi naapureista. "Lapsi syntyy  
ambulansissa ja kaikki menee hyvin, sehän on hienoa. Mutta tämä nyt on tätä  
rivitaloasumisen ihanuutta." 

"Onhan se kiva näyttää sille lapselle, että tuossa olet syntynyt", eläytyy  äiti, 
jolla on itsellään vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen lapsi. 

Itse isä muistelee maalauskiistan tiimellyksessä Tansaniassa viettämiään  
kahta vuotta. 

"Siellä oli monin paikoin ongelmana, ettei ollut juomavettä eikä sähköä." 

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA 

TEPPO SILLANTAUS 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.10.1994 

Graffitiskaban parhaat työt maalattiin Kanneltalolla   Graffitit voivat olla sekä 
taidetta että töherrystä, todisteltiin  sunnuntaina Kanneltalon keskustelussa. 
Pihalla maalattiin Suuren  graffitiskaban parhaiksi valitut työt luvallisesti 
iltapäivällä eikä  yönhämärissä. Läntisen nuorisokeskuksen kilpaan osallistui 
24 luonnosta,  jotka olivat esillä ja nähtävillä. 

Graffitinmaalausta yli kuusi vuotta edistämässä ollut ja kilpailuraadissa  
mukana ollut Joonas Rissanen sanoo, että graffitinmaalauksessa kiinnostavat  
töitten "isous" ja niiden näkyvyys. Rissaselle tulee vieläkin hyvä mieli  
Kulosaaren meluaidan graffitia tai Pasilan Etyk-seiniä katsoessa. Ensi  
kesäksi aiotaan anoa graffitien maalauslupia Helsingin lisäksi myös  
Espooseen. 

Nuorisotyöntekijän Katri Kairimon mukaan graffitiskaballa halutaan ohjata  
nuoria töhryiässä olevia laillisten graffitien tekoon. 

Kanneltalon graffitinäyttely päätti koko viikon jatkuneen toimintasarjan.  
Päivällä oli lastenjuhla, jossa nuorisotalon teatteriryhmä Tirlittan  esiintyi. 
Juhlassa esiintyivät myös henkilökunnan nukketeatteri ja taikurit  Jari ja Jani. 

Nuorten iltajuhlassa esiintyivät Malminkartanon ja Kannelmäen  
nuorisotalojen musiikkiteatterit. 

KIMMO RÄISÄNEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.10.1994

Kalseat tehoasemat syrjäyttäneet tsaarinajan puuasemat pääradan varrella

Kaupunkisuunnittelun asiantuntija Leif Sundström kehuu ja moittii tulosta

Pääradan uudet paikallisliikenteen asemat ovat valmistuneet ja käytössä. 
Tsaarinvallan aikaisten inhimillisten puuasemien tilalle on rakennettu 
laitureita ja tuulisuojia, joiden turvassa ihmiset voivat odotella junaa.

Tavallinen matkustaja vaikuttaa tyytyväiseltä, sillä junaan noustaan nykyisin 
portaan tasolta; enää ei junaan joudu kiipeämään. Toisaalta matkustaja on 
menettänyt odotussalit ja lipunmyyjien henkilökohtaisen palvelun. Aseman 
odotustilan pystyuuni ei enää syysaamuna lämmitä junan odottajaa.

Uudet asemat ovat viime vuosikymmenen tehoajattelun tuotteita, joissa näkyy 
pelkistäminen. Liikennesuunnittelu on ollut ratkaisevaa, jolloin tavallaan on 
unohtunut asiakkaiden, matkustajien, viihtyminen.

Kaikki uudet asemat ovat eri suunnittelijoiden tekemiä ja ne ovat myös 
erinäköisiä. Vanhan junan kulkiessa pitkin ratavartta olivat asemat 
ulkonäöltään lähes toistensa kopioita.

Nyt on suunniteltu ja toteutettu liikenneputkia, joiden kautta mahtavat määrät 
ihmisiä kulkee päivittäin.

Helsingin alueella olevien asemien kautta kulkee päivittäin 65000-70000 
matkustajaa, joten väkeä uusilla asemilla riittää monin verroin enemmän kuin 
ennen.

Arkkitehti Leif Sundström (vas) on Helsingin 
kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä omalta pieneltä osaltaan syyllinen 
uusiin asemiin ja niiden ulkonäköön. Lautakunta päättää asemakaavoista ja 
vaikuttaa näin tehtyihin ratkaisuihin. Sundström on myös hieman 
ulkopuolinen, sillä hän toimii ammatikseen Kirkkonummen 
kunnanarkkitehtina, vaikka asuukin Helsingissä. Hän kertoo arvionsa uusista 
asemarakennuksista ja niiden "istumisesta" nykyiseen kaupunkiympäristöön.

Sundström antaa asemista kaksi arvosanaa. Kaikkien asemien 
yleisarvosanaksi tulee "kehno", koska niitä ei ole onnistuttu sovittamaan 
läheiseen asumisympäristöön. Tässä suhteessa Sundström antaa tunnustusta 
pelkästään Malmin asemalle, joka toimii ympäristön ehdoilla ja näyttää siltä 
kuin se kuuluisi alueeseen.

Sundström pitää kuitenkin kaikkia asemia suunnittelultaan erinomaisina 
asemina. Ne ovat hänen mielestään sellaisinaan hyviä arkkitehtonisia teoksia, 
mutta se toinen arvosana pudottaa tasoa. Vain yhdellä on yhteys 
lähiympäristöön.

Sundström antaa arvostelussaan kuitenkin hieman periksi: koska lähtökohtana 
oli välittää suuria ihmismääriä, ei kaunis kaupunkikuva aina onnistu. "Saa sitä 
silti kriittinen olla", hän huomauttaa.

Kun Sundström ryhtyy arvioimaan rautatieasemia, hän kehuu ensimmäiseksi 
Eliel Saarisen suunnitteleman päärautatieaseman. Sen sijaan Pasilan 
putkiratkaisu ei tyydytä, koska se on "tympeä". Alueen kattaminen auttaisi 
tilannetta, mutta nykyisellään se on epäonnistunut.

Pasilan asema otettiin käyttöön syksyllä 1990. Nyt se on kuin tyhjilleen 
jäänyt tavaratalo. Vanha Pasilan puinen asemarakennus siirrettiin sivukadulle 
ja se toimii nykyisin Rauhanasemana.

"Vaikka Länsi-Pasila on viihtyisä kaupunginosa, asemaympäristö on perin 
kalsea. Ympäristöt olisi saatava asemien lähellä viihtyisiksi, siihen meidät on 
koulutettu", Sundström arvioi arkkitehtina ammattikuntaansa.

Käpylän pysäkin osalta hänellä ei ole paljonkaan sanottavaa. Aseman 
ympäristö on paljolti vielä rakentamatta, eikä hän halua arvioida rakenteilla 
olevien katossiivekkeiden mallia. Käpylä on käytökunnossa tänä syksynä, 
mutta alue muuttuu ajan mittaan.

"Tämä Oulunkylän-ratkaisu ei ole kaunis", Sundström arvioi. Se ei hänen 
mielestään istu lainkaan vanhaan ympäristöön, vaan kuuluisi lähinnä jonkun 
lentoaseman läheisyyteen.

"Komea asemarakennus on paikallaan, mutta sitä ei tarvita enää", Sundström 
kohauttaa olkapäitään.

Junasta katsoen toteutettu suunnitelma vaikuttaa oivalta, mutta jos vaivautuu 
maan tasalle, ei ratkaisu todellakaan viehätä.

Pukinmäki näyttää hyvältä, mutta se ei tarjoa riittävästi suojaa eikä 
turvallisuuden tunnetta sillalla. Liikenteen ratkaisumallina se toimii, sillä sen 
sijainti Kehä I:n päällä on ihanteellinen. "Pelkkä liikenneympäristö", 
Sundström sanoo.

Malmin kohdalla Sundström pysähtyy. "Ihminen näkee kokonaisuuksia, 
kokonaisia kortteleita, silloin vaatimukset ovat toisenlaisia. Malmin asemasta 
on onnistuttu luomaan ympäristöön soveltuva kokonaisuus."

Malmin vanha asema oli jo vanhastaan erikoisuus muiden asemien joukossa. 
Se oli sijoitettu raiteiden väliin keskilaituriasemaksi 1930-luvun alkuvuosina, 
kun muut asemat olivat radan jommallakummalla puolella. Uusi asema 
otettiin käyttöön jo 1986, mutta sen laitureita rakennetaan vieläkin.

"Malmi on toimiva liikennekone. Siellä ei ole eikä tarvita vanhaa kylttiä: 
Asiaton oleskelu kielletty. Kukaan ei mene sinne oleskelemaan", Sundström 
kiteyttää.

Tapanilan asemalla on Sundströmin mielestä yritetty monella tavalla ratkaista 
ympäristön ja liikenteen suhteita, mutta parantamisen varaa vielä on. 
Esimerkiksi matkustajien kulkutilat ovat ahtaita, mutta ne kuitenkin riittävät 
aseman matkustajamääriin. Asema valmistui 1993.

Puistolan aseman uudistaminen on edessä ensi vuonna, vaikka nykyinen 
asema onkin uusille asemille jonkinlainen malli. Radan varressa olevasta 
vanhasta puuasemasta luovuttiin jo l970-luvun loppupuolella. Nykyisin 
alkuperäinen asema näyttää graffitipiirtäjien harjoitusseinältä.

Sundström ihailee Etelä-Ruotsin radanvarsia. Siellä radanvarret on 
viimeistelty ja jokainen asema on yhteydessä lähiympäristöönsä. Hän ei 
kuitenkaan hyväksy sitä ajatusta, että Suomessa asemia uudistettaessa olisi 
otettu vain yhden arkkitehdin näkemys vallitsevaksi koko radan varren 
alueella. Erilaisuus on hyväksi, sillä puuasemien kauteen ei ole enää paluuta.

Liikenneympäristö pitäisi Sundströmin mielestä paremmin liittää ympäristöön. 
"Kyseessä ei ole kuin noin sadan metrin sisällä olevan ympäristöalueen 
tarkka suunnittelu."

Asemien ympäristössä pitäisi nopeasti ja rohkeasti ryhtyä rakentamaan, ettei 
alue jäisi pelkästään avoimeksi kentäksi.

HANNES HEIKURA

ESKO PASANEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.10.1994

Omien oppilaiden taide pääsi esille Malmin lukiossa

Logo: Näin Helsingissä

Malmin lukion oppilaat ovat saaneet toteuttaa fantasioitaan oman 
koulutalonsa seinillä. Ulkoavaruuden humanoidia kuvaava teos on juuri 
syntymässä porraskäytävän seinään. Sen on suunnitellut Sami Ezzat-Agha, 
joka myös itse maalaa teoksen. Työ on vielä kesken; valmiina se peittää koko 
seinän.

Seinämaalauksia on myös kerrosta alempana. Porraskäytävän päätyseinää 
koristaa sinisävyinen Jani Sievinen, joka on juuri hyppäämässä altaaseen. 
Sami Asikainen ja Ari Linikko kertovat, että alun perin tähän kerrokseen 
aiottiin maalata Kristus-krusifiksi. Kristus vaihtui kuitenkin Sieviseen, kun 
tämä voitti maailmanmestaruuden samaan aikaan kun pojat tekivät 
maalaustaan. Porraskäytävän vinoon kattoon maalattiin Sievisteoksen pariksi 
vähäpukeinen kurvikas tyttö.

Malmin lukiossa järjestettiin keväällä kilpailu koulun ilmeen parantamiseksi. 
Idea seinämaalauksiin tuli oppilailta. Koulu puolestaan lupasi kustantaa 
maalit. Kuvaamataidonopettaja Irene Liljeström-Hämäläinen toteaa, että pojat 
ovat tehneet maalauksiaan poikkeuksellisella innolla. Opettaja ja rehtori ovat 
hyväksyneet poikien ideat sellaisenaan. Pojat saavat tyydytetyksi 
maalaamisen tarpeensa omassa koulussaan. "Ei tarvitse lähteä ulos graffiteja 
tekemään." (HS)

TIMO PALM / HS

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 11.11.1994 

Kuka maksaa lukiolaisten töhryt? 

Logo: Miksi? 

Lukiolaisten liiton vuosikokousedustajat tekivät viikonvaihteessa  
Lappeenrannan lyseon tiloissa pahaa jälkeä. Ulosteiden, tyhjien pullojen ja  
muun siivottomuuden lisäksi luokissa oli mm. revitty verhoja, rikottu  
kalusteita, sotkettu seiniä ja oppilaiden tavaroita. 

Rehtori Heikki Vainikka, millainen lasku liitolle on lähdössä? 

"10000-20000 markkaa. Pahimmassa kunnossa oli luokka, joka oli kokonaan  
sotkettu graffiti-tussilla." 

Onko teillä tietoa ketkä ja mistä nämä sotkijat ovat? 

"Helsingin seudulta yhdestä tai kahdesta lukiosta, joiden oppilaista jotkut  kai 
halusivat näyttää vähän mallia maaseudulle." 

Lukiolaisten liiton vuosikokousedustajat mellastivat vuosi sitten Kuopiossa  
vähän samalla tavalla kuin nyt Lappeenrannassakin. Suomen lukiolaisten  
liiton pääsihteeri Markus Anttila, varautuiko liitto vahingontekoon  
Lappeenrannassa? 

"Olimme varautuneet. Otimme jokaiselta kirjallisen sitoumuksen  
aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Järjestysmiehiä oli viime vuotista  
enemmän mutta jokaiseen luokkaan ei voi laittaa järjestysmiehiä eikä  kaikkia 
paikkoja voi jatkuvasti valvoa. Kun on yli 300 nuorta liikkeellä  niin sekaan 
mahtuu joitakin häiriköitä." 

Onko parempi syyllistää ja leimata kaikki lukiolaiset, jos kerran vain  pieni 
rajattu joukko on ollut vahingonteossa? 

"Se on ongelmallinen tilanne, koska kaikki olivat yksittäisinä  
kokousedustajina. En pidä hirveän järkevänä, että aletaan yksittäisiä  kouluja 
osoittelemaan. Se voidaan sanoa, että kyseessä olevat oppilaat ovat  
pääkaupunkiseudun lukioista." 

Aikooko liitto kertoa häirikkölukioiden johdolle Lappeenrannan  
tapahtumista? 

"Kyllä aiomme." 

Oliko vahingonteon osatekijöinä alkoholi tai huumeet? 

"Alkoholilla oli varmasti osuutta asiaan. Minun tietooni ei ole tullut,  että 
huumeita olisi käytetty." 

Saako liitto perittyä vahingot syyllisiltä tai osallistujilta  yhteisvastuullisesti? 

"Yksittäisiä tekijöitä ei ole vielä tiedossa ja yhteisvastuullisesti ei voi  
korvauksia majoittujilta periä. Tässä vaiheessa liitto joutuu korvaamaan  
vahingot." 

Joko ensi vuoden kokouspaikka on päätetty ja miten liitto aikoo sen hoitaa,  
jos joku vielä teidät uskaltaa majoittaa? 

"Kokouspaikkaa ei ole päätetty ja muutoksia tulee aivan varmasti.  
Majoitusten uudelleen järjestelyillä ja kokousmaksujärjestelyillä voidaan  ja 
aiotaan vaikuttaa." 

SVEN WIKSTRÖM 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.12.1994 

Nuorisojoukko töhri seiniä Espoon Tapiolassa   Nuorisojoukko töhri 
kymmenien liikkeiden ikkunoita tussilla ja sprayllä   Espoon Tapiolassa 
maanantaina puolenyön maissa. Yksi töhrijöistä on saatu  kiinni. Espoon 
rikospolisi tutkii juttua vahingontekona. 

Tapiolan ostoskeskuksen liikkeiden ikkunat töhrittiin tussilla. Lisäksi  seinille 
piirrettiin graffiteja. Espoon poliisi epäilee, että töhrijät  kuuluvat 
ostoskeskuksessa nähtyyn hiphop-jengiin. Yksi nuorista on  tunnustanut 
osallistuneensa töhrimiseen. 

Ikkunoihin ja seinille piirrettiin mm. sanat Samir ja Kred.(HS) 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.12.1994 

Seinien töhrijät pesivät jälkiään Tapiolassa   Espoon Tapiolassa 
itsenäisyyspäivän aattona liikkeiden ikkunoita ja seiniä  töhrineet nuoret 
siivosivat jälkiään lauantaina. 

Nuoret olivat maalailleet ja kirjoittaneet ikkunoihin tussilla sekä  piirrelleet 
seiniin graffiteja. Poliisi sai tekoihin syylliseksi epäillyt  kiinni. 

Lauantaina seiniä oli puhdistamassa kymmenkunta nuorta. 

Nuoria piti alun perin tulla talkoisiin enemmänkin, mutta osa heistä jäi  
tulematta. 

Seiniä pesseet nuoret saivat tarvikkeita paikalliselta  kiinteistönhoitoyhtiöltä. 
Aloite ilkivallan sovittamisesta työurakkana tuli  nuorilta.(HS) 

---

Helsingin Sanomat - Muut - 8.2.1995

Epäsiisteys rehottaa Martinlaakson radalla

Vantaan Martinlaakson radalla näkyvät pahat ikääntymisen jäljet. Töhertely, 
nurkkien sotkeminen ja paikkojen roskaaminen ovat hermostuttaneet ihmiset.

Vantaan kaupunki suunnittelee kohennuksia, mutta rahaa ei ole löytynyt juuri 
muuhun kuin nurkkien siivoukseen.

Valtionrautatiet vastaa radan liikenteestä. Asemat ovat Helsingin ja Vantaan 
kaupunkien omistuksessa. Martinlaakson rata lähtee Huopalahdesta, joka on 
viimeinen VR:n oma asema reitillä.

VR on tarjoutunut huoltamaan sekä Helsingin että Vantaan kaupungin asemia, 
mutta sopimuksia ei ole syntynyt.

HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.3.1995

Vaalimainosten suttaus vaihtui tuhoamiseksi

Etsimme töherreltyjä eduskuntavaalimainoksia Helsingistä. Halusimme tutkia 
piiloviestejä. Mitä suttaukset kertoisivat?

Hanke kariutui. Päälle piirreltyjä mainoksia ei löytynyt, mutta sitäkin 
enemmän tuli vastaan revittyjä ja tuhottuja telineitä. Onko vaalikansa on nyt 
sitä mieltä, että kirves on paras?

Mainosten kohtelu on ollut raivopäisintä Itä-Helsingissä. Myös Kampin 
metroasemalla on plakaatteja hakattu säpäleiksi. Sen sijaan Länsi- 
Helsingissä telineet ovat pysyneet lähes koskemattomina.

Köyhät, pienet ryhmät eivät ole kyenneet hankkimaan kaikkiin telineisiin 
kuvia. Sen takia tyhjiä, ammottavia aukkoja on kaikkialla; myös siellä, missä 
mainokset ovat saaneet olla rauhassa.

Helsingin katujen varsilla on 212 mainospaikkaa.

Helsinkiläinen kuvataiteilija ja kriitikko Erkki Pirtola oli mukana 
tutkimusretkellä. Helsingin ehdokasmainokset ovat hänen mielestään 
"täydellisen läsähtäneitä". Hänen mielestään tämä on "järkyttävää" hetkellä, 
jolloin ehdokkaan pitäisi - ainakin itsensä vuoksi - ilmentää mielikuvitusta, 
aktiivisuutta ja rohkeutta.

"Viesti on nyt täsmälleen päinvastainen", Pirtola huokaa.

Mainoksista puuttuu taiteellinen teho. Sitä pitäisi kuitenkin olla sen tähden, 
että ehdokkaan luonne tulisi esiin. "Nämä ovat antimainoksia. Tylsiä, 
pyntättyjä passikuvia", Pirtola sanoo. "Tuskin nousevat havaintokynnyksen 
yli."

Telineet ovat raakaa lankkua. Ne saavat Pirtolan hymähtämään.

"Niin vanhahtavia, jotain 50-lukulaista, sodan jälkeistä. Mitä muutakaan 
tilalle?"

Myllypuron metroasemalla vaalinalustunnelma on ollut raju. Siellä saattoi 
tarkistaa, miltä mainosteline näyttää, kun siinä ei ole enää mitään.

Pirtola epäilee, että nyt pojille sattui eteen pahveja, joita oli pakko mukiloida. 
Telineessä lukee: vaalimainosten turmeleminen on rikos. Pirtola on asunut 
Myllypurossa.

Kommunistisen työväenpuolueen mainos on säästetty ehyenä. Viestikö?

"Siinä on haluttu vain ärsyttää lisää."

Ennen kierroksen loppua etsivä löysi. Kannelmäessä on Eeva-Liisa Moilasen 
(krist) mainoksen päälle sutaistu: "pyllynaama".

Tuomio on selvä, mutta osoite taivaassa.

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

RIITTA HEISKANEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 6.5.1995

Logo: Minne mennä tänään

Kallio kukkii -tapahtumassa Harjun nuorisotalon ympäristössä, Aleksis Kiven 
katu 1, on ohjelmaa klo 10-18. Klo 10 alkaa graffitinäytös ja klo 11 
puistoaerobic ja lastenpajat. Tarjolla on myös katuteatteria, tanssiesityksiä, 
kirpputori, runsaasti musiikkia sekä ruokaa. Nuorisoasiainkeskus järjestää.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.5.1995

Vuosaaren metroasema rakennetaan maan päälle

Asemasta tulee väljä, valoisa ja pitkänomainen

Vuosaaren metroaseman suunnitelmat ovat valmistuneet. Itä-länsisuuntaisesta 
asemasta tulee pitkänomainen, väljä ja valoisa. Valoa tulvii sisätiloihin sekä 
katosta että molemmilta sivuilta. Julkisivut ovat terästä ja lasia. Lasin päälle 
vedetään läpinäkyvä teräsverkko suojaksi ilkivaltaa ja graffiti-iskuja vastaan.

Vuosaaren metroasemasta tulee päätepysäkki keskelle eteläistä Vuosaarta. 
Asema on alusta alkaen suunniteltu rakennettavaksi maan päälle, sillä kallio 
on Vuosaaressa niin syvällä, että tunneliasemaa ei voitu edes ajatella. Asema 
maksaa 52 miljoonaa markkaa, maan alla kustannuksia olisi kertynyt kolme 
kertaa enemmän.

Vuosaaren asemalla on kaksi lippuhallia ja laiturihalli. Itäpään hallia käyttää 
suurin osa eli neljä viidesosaa matkustajista. Halli liittyy terminaalisiltaan, 
jolta pääsee Tehtaanpuiston kouluun ja tulevaan Merikeskukseen. 
Terminaalisillalle tulevat myös liityntäliikenteen bussipysäkit.

Läntisestä lippuhallista pääsee Mustakiven puistoalueelle kevyen liikenteen 
siltaa pitkin. Silta rakennetaan Vuotien ja metron yli.

Lippuhalliin tulee grillikioski ja tavallinen kioski, josta voi ostaa 
matkalippuja. Vessoja lukuunottamatta muita yleisöpalvelutiloja ei ole.

Polkupyöräilijöille on omat paikat aseman länsipuolella. Aluksi asemalle on 
laskettu pyöräilevän kolmesataa metromatkustajaa, pitkällä aikavälillä jopa 
tuhat. Henkilöautojen parkkipaikkoja on useita. Autoja arvioidaan olevan 
Vuosaaren asemalla parkissa aluksi 250, vuonna 2010 jo 450.

Vuosaaren metroasemasta tulee toiseksi vilkkain metroasema heti 
Rautatieaseman jälkeen. Jos ja kun liikenne Vuosaareen alkaa vuoden 1998 
lopussa, käyttäjiä on vuorokaudessa noin 20000. Kun Vuosaari on valmiiksi 
rakennettu 2010 jälkeen, käyttäjiä on vuorokaudessa arviolta jo 40000.

Vuosaaren metroaseman on suunnitellut arkkitehti Juhani A. Vainio 
kaupungin rakennusviraston talonsuunnitteluosastolta.

Seuraavaksi eli kesän loppupuolella valmistuvat Rastilan metroaseman 
suunnitelmat. Viimeisenä hahmottuu Puotilan asema tämän vuoden lopussa.

Metroa rakennetaan Itäkeskuksesta Vuosaareen nyt koko rataosalla. 
Aikataulu on pitänyt. Pari kuukautta sitten alkoi Vuosaaren metrosillan 
rakentaminen Vartiokylän lahdella. Työt kestävät ensi vuoden loppuun. Sen 
jälkeen eli keväällä 1997 liikennelaitos aloittaa radan kiskotuksen.

HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTO

LIISA VANNINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.6.1995

Asukkaat korjasivat Pihlajiston ankean keskustorin viihtyisäksi

Helsingin Pihlajiston keskustaa, korkeiden kerrostalojen keskellä sijaitsevaa 
betonitoria, on vuosikausia pidetty esimerkkinä epäonnistuneesta 
kaupunkisuunnittelusta. Pihlajiston asukkaat kutsuvat toriaan montuksi ja 
siellä sijaitsee lähiön ainoa ravintola Lähde.

Kuukaudessa monttu on kuitenkin uusiutunut täydellisesti. Harmaata 
betonimuuria peittää nyt kellertävä puuseinä, jota puhkovat kauniit 
kukkatornit, alikulkutunnelia koristavat nuorten maalaamat graffitit ja joka 
kiven raossa kasvavat viherkasvit ja pensaat. Torista on tullut viihtyisä ja 
kaunis.

"Istuimme viime kesänä tässä Lähteen terassilla ja tuijottelimme ankeita 
betoniseiniä. Yksimielisesti päätimme, että nyt ympäristölle on aika tehdä 
jotakin. Tässä on tulos", sanoo projektin vetäjä kuvataiteilija Ritva Harle.

Työt tehtiin talkoilla, mutta rahaa ja kannustusta tuli useilta tahoilta, muun 
muassa kaupungilta. Ritva Harle sai lisäksi toteuttamiseen 
ympäristötaideapurahan.

"Kaikki on tehty yhteistyössä muiden asukkaiden kanssa. Kokoonnuimme 
talvella joka torstai Lähteeseen ja keskustelimme ratkaisuista. Jokainen sai 
kommentoida suunnitelmia ja minä tein mielipiteiden pohjalta muutoksia 
seuraavaa viikkoa varten", Harle kertoo.

Projekti innosti lähiön asukkaat niin, että monttua rakennettiin loppujen 
lopuksi lähes ympäri vuorokauden. Yhteinen projekti on myös lähentänyt 
alueen ihmisiä ja ollut monelle henkireikä omien vaikeuksien keskellä.

"Pihlajisto on punainen piste kaupungin listoilla, 3200 asukkaasta 25 
prosenttia on työttömänä. Tällainen työ voidaan toteuttaa vain laman aikana, 
kun ihmisillä on aikaa", Harle sanoo.

Uudistuneen montun avajaisia vietettiin perjantaina iltapäivällä. Talkooväki 
tosin arveli juhlien jatkuvan pitkälle yöhön. "Niin kauan kuin Lähde on auki!"

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

ELINA JÄRVINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.6.1995

HKL teetti Suomen suurimman luvallisen graffitin

HELSINKISuomen suurin luvallinen graffitimaalaus valmistui sunnuntaina 
Helsingin Malminkartanon asematunneliin. Työn oli tilannut luvattomista 
graffiteista pitkään kärsinyt Helsingin kaupungin liikennelaitos. HKL:n 
nuorisoasiainkeskus maalautti graffitin noin 20 maalarin voimin. Työn 
yhteispituus on noin 440 metriä ja korkeutta sillä on kolme metriä.(STT)

---

Helsingin Sanomat - Muut - 19.6.1995 

Laittomat graffitit maksavat Helsingille miljoonia   Helsinkiläinen Tero on 
suunnitellut taidokkaan graffitin Malminkartanoon.  Hän esittelee sitä 
tyytyväisenä, mutta silti hän peittää luonnoksella  kasvonsa. 

Tusseilla ja spray-maaleilla töhrijät eivät ole yhteiskunnan lellikkejä,  vaikka 
kaikki graffitintekijät eivät olekaan laittomilla jäljillä. Jotkut  maalarit, kuten 
Tero, ovat jo arvostettuja tekijöitä. Heidän töitään on  tilattu pääkaupungin 
ulkopuolellekin. 

Helsingin graffitit ovat joskus pelkkää sotkua, joskus taidetta. 

Töhrimistaide käy yhteiskunnalle kalliiksi. Katutaidetta poistetaan  
kemikaaleilla miljoonien markkojen edestä vuodessa. Kaupunkiin on 
syntynyt  erityinen graffitien ja tagien puhdistajien ammattikunta. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.6.1995 

"Se on elämäntapa, vähän niinku huume" 

"Melkein kaikki graffititaiteilijat ovat aloittaneet töhrimisellä.  Graffitit alkaa 
siitä että pääsee sisään jonkinlaisiin piireihin jotka  tekee isompia taideteoksia. 
Seinien töhrimiseen voi ryhtyy kuka vaan mutta  graffitien tekoon tarvitaan 
silmää. 

Yleensä jonkun kaverin kaa kokeilee ja kattoo miten ne toimii ja osaaks  
tehdä ja kiinnostaako. Kokeneet pystyy opettaan paremmiksi maalariksi ja  
pystyt nopeemmin kehittyyn. Kun nousee ylemmälle tasolle, siellä ei sit ole  
päätepistettä. On sit niitä jotka ei vaan osaa pirtää, ne jää tekee tageja. 

Kyllähän me nähdään tagit aivan eri silmin kuin tavalliset ihmiset, ne  kertoo 
meille paljon enemmän: mistä päin on ja onko ollu selvin päin ja  kuka tekijä 
mahtaa olla. Meitä on niin monta kertaa verrattu koiriin kun  joka paikkaan 
pitää laittaa oma merkki. Vähän samaa tietoo saadaan kuin  koirat toisten 
jäljistä. 

Eihän normaali-ihminen edes kato mitä siinä lukee. Normaali-ihminen kattoo  
negatiiviseen ja jotenkin että toi on pelkkää rakkaudenkaipuuta, että  jotain 
haetaan spraypullosta ja että on vikaa jossain. Että puretaan jotain  omaa 
tuskaamme ja vihaamme. Paskanmarjat, tää on oma tapa kuluttaa aikaa. 

Ei tää oo mitään semmosta että hiphopparit ovat olleet pieninä yksinäisiä  ja 
nyt ne yrittää saada itselleen mainetta ja kunniaa töhrimällä seiniä.  Joku taas 
on onnistunu niin päin persettä hankkimaan tommosenkin  selityksen. Ihan 
normaaleja me ollaan. 

Se on oma elämäntapa, vähän niinku huume. Ei siitä pääse noin vain pois jos  
elää koko ajan semmosta elämää et päivällä haetaan purkkeja tai hommataan  
maaleja - ostetaan tai varastetaan se on karu totuus kumminkin - ja yöllä  
lähetään maalaan ja seuraavana päivänä lähetään ottaan valokuvia. 

Kun maalataan, koko ajan harjotellaan paperille ja piirretään ja  suunnitellaan, 
puhutaan kavereiden kanssa. Se on ihan oma maailmansa. Se ei  oo sitä että 
yks pieni vandaali menee tonne ja tekee jonkun ison  pillunkuvan. 

Ajoitus on just vaikee, mut silmä kehittyy. Ihan mihin kellonaikaan vaan  voi 
sotkee. Löytyy tietyt välit et ihmisiä ei oo paljon ja kun kyttää koko  ajan jos 
on tussi taskussa. Jotkut vaan ottaa riskejä ja sotkee vaikka joku  näkee. 
Ihmiset ei enää silleen uskalla sanoo. 

Poliisi ja vartijat kattoo suopeemmin maalaajia kuin töhrijöitä. Ja  yleensäkin 
ihmiset. Kun joku tavallinen ihminen näkee maalarin, se ei soita  poliiseja, se 
saattaa tulla kyseleen tekniikkaa. 

Töhrijältä ei kysytä. Töhryt on niin paljon negatiivisempaa. Jos mä sanon  
että mä oon graffitimaalari, niin ihmiset sanoo että ai, ei sit mitään. Mut  sit 
ihmiset sekottaa että niitten mielestä graffiti on myös töhry. 

Niitä kuuluu tehdä vaikeisiin paikkoihin et katotaan et se maalaa paljon,  
isoihin paikkoihin, et se osaa maalata, sil on pokkaa maalata. Se  viestittää 
että tää on hardcore-jätkä, ei mikään nysmä. Siitä tulee käsite  kuuluisuus eli 
niinku me sanotaan että feimi. 

Kyl se harmittaa kun ne puhdistetaan vaikka me otetaan kuvat. Se luo  
kostonhenkee. Sä voit maalata 250 graffitia ja jäät kerran kiinni ja sen  
jälkeen 250 taas. Onhan sitä semmosia vanhempia jotka ostaa kaikki maalit  
ja silleen. On niitä jotka tuomitsee ja niitä jotka ei sano mitään. 

On mielletty niin että lapset tai varhaisnuoret tekee, mut on se  aikuistenkin 
harrastus. On reippaasti yli kakskymppisiäkin mut ne on enempi  laillisella 
puolella. 

Tää on taiteenlaji muiden joukossa. Ainoo ero on siinä et me ei anneta  
kansalle vaihtoehtoa. Me laitetaan gaffiti siihen missä se on ja se on  pakko 
nähdä. Siksi se jakaa tunteet niin ristiin. 

Kyl itteekin nykyään ärsyttää töhryt kun on tietty arvomaailma ja käsite  
miten tehdä asioita. Että jätetään tietyt rakennukset töhrimättä, kirkot ja  
arkkitehtonisesti vanhat ja hienot talot. 

Pikkuset räppiäiset sotkee eikä välitä vittuukaan. Välillä on ihan älytöntä  ja 
se riepoo kaamesti kun näkee että kirkko on töhritty. Yksityistä  omaisuutta 
kans kunnioitetaan. 

Tällä hetkellä Suomi on Euroopan arvostetuimpia maita, täällä on hyviä  
maalareita. Hyvät maalarit on Euroopassa yhteydessä toisiinsa. Ei tää  
pelkästään Suomeen jää. 

Me pystytään tekee isoja taideteoksia vähillä summilla. Onhan ne maalit 30- 
40 markkaa purkki. Joskus on menny iso tilaus sivuun kun äijä on sanonu et  
eiks tuolta saa parilla kympillä purkkeja. Mut ei niillä tee mitään jos  hienoo 
haluu. Mä en lähtis tekee halpapurkeilla, värisävytkin on  vähintäänkin 
epämääräsiä. Mun värikartassa on kolme tuhatta väriä. 

Mulla ei oo oikeesti aikaa laittomiin, ei jaksaiskaan. Tulee tytöt ja  perheen 
perustaminen mieleen, autoa, ajokorttia, mielekkäämpää tekemistä.  Se 
kapinahenkikin alkaa hiipua ja sitä keskittyy laillisiin. Mutta ei  niistä 
koskaan samaa tyydystystä saa kun on saanu tehdä oikeen laadukkaan  
graffitin ilman lupaa." 

Jutussa ovat olleet haastateltavina helsinkiläiset Antti, Kalervo ja Tero.  
Nyttemmin he kaikki ovat arvostettuja graffitintekijöitä ja tehneet  tilauksesta 
lukuisia maalauksia eri puolille Helsinkiä ja myös pääkaupungin  
ulkopuolelle. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.6.1995 

Laitonta taidetta miljoonilla markoilla

Seinien töhrijät ja puhdistajat  käyvät Helsingissä kallista kilpajuoksua   
Inhottavia, siivottomia, silkkaa sotkua. Rumia, kauheita. Näkee, että ne on  
kiireellä tehty. Ei älyn hiventä, helsinkiläiset kommentoivat tusseilla ja  
spray-maaleilla merkittyjä seiniä, joita Helsingissä on kaikkialla. 

Pitkin kaupunkia tehdyt töhryt ja tagit, puumerkit, ihastuttavat lähinnä  
tekijöitään. Suurissa graffiteissa ärsytyskynnys on sitä korkeammalla, mitä  
hienommin ja taidokkaammin ne on maalattu. 

Joidenkin mielestä missään päin maailmaa ei ole sotkettu niin paljon  talojen 
seiniä ja kivijalkoja kuin Helsingissä. Tukholmaa ihastellaan  puhtaana 
kaupunkina, Lontoota vielä puhtaampana. Esimerkiksi Sveitsissä  töhryt tai 
maalaukset eivät kauaa häiritse siksi, että taloyhtiöt ovat  velvoitettuja 
puhdistamaan seinät viikon sisällä. 

Töhrimisten estämiseksi Helsingissä on on muutaman viime vuoden ajan  
istuttu kokouksia ja seminaareja. Psykologit, poliisit, nuoriso- ja  
sosiaalityöntekijät ovat pohtineet saloja yhdessä ja erikseen. On  järjestetty 
tehovalvontoja ja aktiivi-iskuja. Mikään ei ole auttanut. HKL:n  ison 
töhrimisenvastaisen kampanjan jälkeen Mellunmäen bussiin jätettiin  
siniseksi maalatut terveiset: ME VOITIMM...

Sotkemisesta kertyy julkisille ja yksityisille laitoksille tai  taloyhtiöille 
melkoiset menot, sillä pintoja puhdistetaan viikosta,  kuukaudesta ja vuodesta 
toiseen. Yhä uudelleen ja uudellen. 

Helsingin kaupungille kertyy puhdistuksesta miljoonien markkojen menot  
vuodessa. Isoja maksajia ovat myös rautatiet, tielaitos, puhelinlaitos.  
Kerrannaisvaikutuksineen kustannukset ovat moninkertaiset, sillä  
esimerkiksi lähiliikenteen rautatieasemia puhdistetaan niin usein, että ne  on 
maalattava kymmenen vuoden sijasta parin vuoden välein. 

Lähiliikenneseudulla VR kuluttaa puhdistuksiin miljoona markkaa vuodessa,  
pitkällä tähtäimellä vuoden lasku on 4-5 miljoonaa. 

VR on harrastanut maalareiden kanssa kilpajuoksua nyt parin vuoden ajan.  
Junat ja muut paikat puhdistetaan samana tai viimeistään seuraavana  
päivänä.VR on kahden vuoden aikana ottanut kiinni kaksisataa tekijää.  
Kaikki joutuvat vastuuseen. Pienestä töhrystä menee lasku kotiin ja lopulta  
perintään, jos sitä ei makseta. Vähänkin merkittävämmät teot VR vie  
käräjäoikeuteen. 

Alle 15-vuotiailta haetaan korvaus siviilikanteella; lasku odottaa  korkoineen 
niin kauan, kun kärähtänyt alkaa saada palkkaa. 

Helsingin seudulla on poliisin mukaan 300-400 tagien tekijää, bombaajaa.  
Aktiivisia on laskuissa muutamia kymmeniä, jengejä parisenkymmentä.  
Valtaosa poliisin tutuista on 13-18 -vuotiaita. 

Merkitsemisvimma kulkee aaltoliikkeen tavoin. Välillä se laantuu, välillä  
yltyy. Jossain päin kaupunkia bombaajat ovat enemmän liikekannalla kuin  
toisaalla. 

Lainvalvojat puhuvat ongelmapaikoista; ne ovat niitä, joihin tullaan aina  
uudelleen. Silloin tällöin siellä jää joku rysän päältä kiinni. 

Poliisilla on pääkaupunkiseudulla tutkinnassa 70 juttua, jokaisessa 10-20  
miestä. Työtä poliisi tekee muiden juttujen ohella. 

Vahingonkorvaus on yhdessä sotkussa muutamia tuhansia markkoja, 
isommissa  kymmeniä tuhansia. Bombaajille langetetut vahingonkorvaukset 
liikkuvat  sadoissa tuhansissa markoissa. 

Ne, jotka haluavat pitää paikat puhtaina, ovat oppineet: Mitä tiukemmat  
otteet, sitä kovemmaksi käy kilpajuoksu ja sitä enemmän uusia yrittäjiä  
ilmaantuu. 

Riippuu paikasta, miten ahnasta kilpajuoksu on. Toiset seinät saavat olla  
rauhemmassa kuin toiset. 

Töhrimisten nuoret puhdistusyrittäjät Riikka ja Miko Söderholm antavat  
kyytiä tiiliseinän HOSSELLe ja PENAlle Pohjois-Haagassa. Keikka on pieni,  
kun sanoja on vain kaksi. 

Söderholmeille sotkut tuovat leivän, mutta: "En tajuu mitä niiden päässä  
liikkuu. Ensin on taloa viikko putsattu ja sitten ne menee ja sotkee. Se on  
kaameeta ja se harmittaa", Riikka Söderholm valittaa. 

"Malmin hautausmaalla tuli melkein tippa linssiin, kun sitä jälkeä  
katseli. . . ." 

Malmin hautausmaan betonivallit ovat olleet bombaajien lempipaikkoja, 
mutta  eivät ole enää. Muuri on suojattu niin, että maalaamisen jälkeen se on  
helppo puhdistaa. 

Söderholmit ovat myös huomanneet, että sotkijoiden maalit ovat koko ajan  
vahvistuneet. "Mutta niin vahvistuvat puhdistusaineetkin. Kemistit tulevat  
perässä." 

Mäkelänkadun varrella pitkässä keltaisten vanhojen talojen rivistössä  
julkisivu puhdistettiin huolella: töhryt pois ja maali päälle. Kului  viikko, ja 
yhtenä yönä yhden ja kuuden välillä pitkä seinä oli taas  entisensä. 

Nyt talossa putsataan taas. Vallilan Kiinteistöt Oy on järjestänyt eri  pesijöille 
urakkakilpailun. Harkinnassa on tarjous, jonka mukaan seinät  siivotaan 
uudestaan heti, kun uusia jälkiä tulee. 

"Miksiköhän kukaan ei yleensä näe näitä tekijöitä. Ehkä näkeekin, mutta on  
kai helpointa kävellä vain hiljaa ohi", isännöitsijä Seppo Joronen  ihmettelee. 

Entiselle siivousalan ammattilaiselle, Leo Haltille, bombaajat toivat uuden  
elinkeinon. Nyt hän puhdistelee seiniä itse kehittämällään aineella. Halt  on 
käynyt näytösmatkoilla sekä Tukholman liikennelaitoksella että  
Kööpenhaminan rautateillä. Ensi syksynä Halt aikoo mennä purkkeineen  
esittelymatkalle Frankfurtiin. 

Myllypurossa ylikonstaapeli Jouko Herranen ja vanhempi konstaapeli Pertti  
Teittinen ajavat polkupyörällä ohi, kun Halt levittää ainetta tennishallin  
seinään. Poliisiasema on melkein vieressä, mutta virkapukuisten miesten  
mukaan semmonen pikkuseikka ei spraykansaa hillitse.

LIISA VANNINEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.6.1995 

Seinämaalarit koristivat ratikan viherkampanjaan

Liikkuva infopiste kiertää  kaupunkia elokuussa

Lähes kaikki penkit poistetaan - tilalle kasveja

Luulisi, ettei yltäpäältä vihreästä ratikasta saa vihreämpää kuin se jo on.  
Seinämaalarit Antti Salminen, Kalervo Lampela, Tero Silvonen ja Marko 
sekä  Timo Saarelainen ovat kuitenkin aherrettuaan muutaman päivän 
kymmenen  vuotta sitten käytöstä poistetun raitiovaunun kimpussa tehneet 
vihreästä  vielä vihreämpää. Kaupungin puisto-osaston Vihervuosi -
kampanjan  liikkuvaksi infopisteeksi maalattu kulkuneuvo pursuilee kukkasia,  
puistonpenkkejä, puroja, lampia, kaloja ja elävää luontoa. 

Vuosikausia graffitien maalausta harrastanut Antti Salminen kertoo  
rakennusviraston puisto-osaston ohjeista. Ne olivat kuuluneet, että  ratikassa 
pitää olla vihreää luontoa ja kaupunkia. 

"Me sitten suunnittelimme ja maalasimme kaikkea hempeää ja lempeää  
kesäisillä väreillä." 

Kun kaupungin liikennelaitos näytti puisto-osaston idealle Viherratikasta  
vihreää valoa, se edellytti, että ratikka maalataan elokuun infopäivien  jälkeen 
takaisin entiselleen. Ratikkaan tehty tilataideteos  maailmanpyörineen, 
tuomiokirkkoineen ja räiskyvine väreineen sai HKL:n väen  miettimään 
sanojaan. 

"Puisto-osaston väkikin haukkoi varmaan viisi minuuttia henkeään, kun ne  
näki tämän suunnitelman. Sitten ne sanoi, että hyvältä näyttää", Salminen  
selvittää. 

Vihervuosi-projektin vetäjä Kimmo Järvi kaupungin puisto-osastolta  
nyökyttelee tyytyväisenä vieressä. 

Lukuisia laillisia graffiteja julkisiin tiloihin, ravintoloihin ja  nuorisotaloihin 
maalannut poikaporukka olisi valmis katselemaan pirteitä  raitiovaunuja 
liikenteessä muulloinkin kuin tempausten merkeissä. "Mutta  jos 
kaupunginhallitus on päättänyt, että ratikat ovat vihreitä, ei kai se  auta", 
Salminen puuskahtaa. 

Elokuun alkupuolella Töölöntorilta Kauppatorille liikennöivä Viherratikka  
sisustetaan myös sisältä vihreän kaavan mukaan. Lähes kaikki penkit  
poistetaan ja tilalle kannetaan kasveja. Pysähtymispaikoilla puisto-osaston  
henkilökunta ja esimerkiksi kasvinsuojeluneuvojat ja ruususeuralaiset  
jakavat kiinnostuneille tietoa ajankohtaisista puutarha- ja  
luonnonsuojeluasioista. 

Muutamana päivänä viherratikassa voi tavata puisto-osaston Täti  Vihreän. 
"Jaamme Viherratikan kulkupäivät eri teemoihin. Täti Vihreä on  lasten 
hahmo, aikuisille kerromme ainakin ötököistä ja puutarhakasvien  
sairauksista", Helsingin puisto-osaston puistosuunnittelija Eva-Lisa Telen  
kertoo. 

PETTERI KOKKONEN / HS 

Reetta Räty

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 11.7.1995

Logo: Minne mennä tänään

Graffitit ja Hietsun rantaelämä ovat elokuvien aiheina elokuvateatteri 
Amandassa klo 14. Sakari Rimmisen elokuva Pasilan galleria kertoo 
graffitien synnystä, suunnittelusta ja toteutuksesta. Juhana Mannerin elokuva 
Punainen rantapallo kuvaa Hietsun elämää 12-vuotiaan pojan näkökulmasta. 
Vapaa pääsy.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 1.8.1995

Voi, Armas mennyttä maailmaa!

Logo: Hädän hetkellä

Messieurs.

Harva helsinkiläinen herrainhuone toivottaa tulijansa tervetulleeksi näin 
ylentävästi, ja vielä kruusatuin korukirjaimin. Sisäpuolella, Seurahuoneen 
miestenvessassa, tunnelma on alentava: ikääntyneen resuinen ja rappeutunut. 
Komean oven takana ei avaudu, kuten muistelin, mennyt maailma.

Helsingin kivisydämen arkkitehdin, Armas Lindgrenin suunnittelema 
Seurahuone valmistui vuonna 1913. Sen eurooppalaisen ambiancen voi aistia 
vielä hotellin aulassa, baarissa ja ravintolasalissa, Café Sociksessa. 
Miestenvessassa siitä muistuttaa vain korkea katto ja komea "viktoriaanisen 
ajan" kaakelinen pisuaari, joka jäljittelee avointa italialaista seinämallia.

Se houkuttelee historialliseen herkistelyyn. Ehkä tällä seinällä kohtasivat äreä 
Marski ja hänen loistava jäljittelijänsä, näyttelijä Joel Rinne, tai ehkä se 
toinen suuruus olikin loistava Tauno Palo, joka tapaili seistessään serenadia, 
jonka aikoi luikauttaa myöhemmin baarin ihanille naisille.

No, totta on ainakin se, että Seurahuone oli sekä Marsalkka Mannerheimin 
että taiteilijoiden, ja varsinkin näyttelijöiden, kansainvälinen kantapaikka.

Nykyään Seurahuoneen vessa on sekalaisten vesikalusteiden näyttely. 
Istuimet ovat uusia painettavia idoja, vesikalusteetkin viimeaikaisia. Eriöiden 
seinäkirjoituksissa, tai töherryksissä, on myös aikalaisten kynänjälki. 
Kaupungissa on käynyt aivan äskettäin joku... joku Rolling Stones.

HARRI UUSITORPPA

Hotelli Seurahuone ja Café Socis, Kaivokatu 12. Avoinna 6.30-05.00.

KIMMO TASKINEN / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 9.9.1995

Logo: Minne mennä

Koko perheen syystapahtuma klo 10-16 Espoon keskuksen Asematorilla ja 
kauppakeskus Espoontorilla. Syysriehassa mukana Suvelan Sirkus, 
steppiryhmä Easy Winners ja kasvomaalarit. Ohjelmassa pienten ja vähän 
suurempien lasten laulukilpailu. Ohjelmalavalla kuoroja, bändejä, hanuristeja 
ja trubaduureja. Lisäksi markkinat ja lasten huviopuisto, rieha-arpajaiset, 
puistoleikkikalunäyttely, graffitinäytös, poliisin nuorisopartio ynnä muuta. 
Tapahtuman juontavat Roy Westman ja Miss Espoo Minna-Maija Mattila. 
Järjestää Kanta-Espoon alueneuvottelukunta yhteistyökumppaneineen.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 13.10.1995

Autokuningas Keinänen oli Meilahden lasten nähtävyys

Logo: Helsingin korttelit kertovat, osa 60

Kovin autiona esittävät vanhat kartat "puukatujen" - Pihlajatien, Honkatien, 
Jalavatien ja Kuusitien - tulevan alueen. Asutusta ei näin kauas pohjoiseen 
ollut paljonkaan eksynyt.

Kortteli 607 tuntuu jakautuneen kahteen puoliskoon: Mannerheimintien 
puoleinen talorivi on keskellä kaupungin kohinaa, mistä muun muassa 
graffitit talojen seinissä kertovat.

Pensasaidan reunustama Pihlajatien puoli suurten puiden katveessa on 
melkein maalaisen rauhallinen. Talot syntyivät juuri sotien kynnyksellä tai 
välirauhan aikaan.

Pihlajatie 5:n ja 7:n pitkä, kellertävä punakattoinen rakennus peittää kaksi 
tonttia. Numero 5 valmistui ensin, numero 7 muutamaa vuotta myöhemmin.

Talon rakennuttaja ja omistaja oli kauppaneuvos Ivar Lindfors, suurliikemies 
ja kaupunginvaltuutettu, joka itsekin asui siinä viisine lapsineen ja kaikkine 
lapsenlapsineen. Heistä on paikalla edelleen talon hallituksen pitkäaikainen 
puheenjohtaja, museoviraston arkeologian osaston johtaja Torsten Edgren.

Vasta kauppaneuvoksen kuoltua sukutalo 50-luvun alussa jaettiin osakkeiksi. 
Nykyään löytää asukasluettelosta sellaisia vanhojen sukujen nimiä kuin 
Andersin ja Standertskiöld. Aikoinaan talossa asui myös 
Kauppakorkeakoulun professori, kansleri Jaakko Honko.

Entisajoilta on ympäristön mieleen kuitenkin parhaiten jäänyt Suomen 
autokuningas S. P. J. Keinänen, jonka iso perhe asutti talon ylintä kerrosta. 
Omat ja naapuriston lapset kerääntyivät katsomaan, kun kuuluisa kilpa-ajaja 
trimmasi autoaan talon takana. Ja voittajan palatessa kilpa- ajoista iso 
laakeriseppele olkapäillään kurkkivat lasten päät kaikista ikkunoista.

Talon uudenaikainen pommisuoja veti sotavuosina puoleensa väkeä 
lähitaloistakin. Nyt se on muuttunut liiketiloiksi. Autotalli on ennallaan. 
Siellä sattui heti sotien jälkeen tulipalo, jossa kauppaneuvos Risto Orkon 
Ruotsista tuottama kahvi- ja karamellilasti sai surkean lopun.

Melkein piilossa laajan sisäpihan nurkkauksessa on pieni huvimaja. Sen 
lehväseinien sisällä vietettiin mm. Torsten Edgrenin 60-vuotisjuhlaa.

Nurmikkoa leikkaamassa saattaa syysaamuna tavata Reijo Viljaman, joka jo 
16 vuotta on toiminut talonmiehenä kaksoistalossa. Isossa pihassa riittää ja 
riitti töitä, etenkin talvella ennen lumilinkojen aikaa.

Ruskeansävyinen Pihlajatie 9 villiviininsä takana sisältää vain kuusi 
huoneistoa, mutta puolet niistä ovat varsin kookkaita, 160-180 neliön 
suuruisia. Talon osakekanta on ollut kauan vakuutusyhtiöiden omistuksessa, 
ja isoja tiloja on tarvittu mm. edustukseen.

Muutoin yhdeksikkö on normaali asuintalo, jossa on asunut sekä 
henkilökuntaa että ulkopuolisia.

Pihlajatien ja Jalavatien kulmatalon oikea omenapuu ja koristeomenapuu 
pistävät silmään syksyn väriloiston keskeltä. Talossa on 24 pienehköä asuntoa 
ja asukkaina enimmäkseen pienperheitä ja yksineläjiä, suuri osa iäkästä väkeä.

Vaihtuvuus on vuosien mittaan ollut melkoinen, mutta esimerkiksi 
Skogströmin sukua on paikalla ollut alusta asti. Bertel Skogström oli talon 
ensimmäisiä asukkaita, ja hänen poikansa asuu siellä edelleen. Liikkeitä ei ole, 
vain kellaritiloja on luovutettu varastokäyttöön.

Näkymä muuttuu Mannerheimintien puolelle tultaessa. Talot kasvavat 
korkeutta, lehtevät etupihat supistuvat jalkakäytävää reunustavaksi leveäksi 
viherkaistaksi ja pohjakerroksiin ilmestyy liikkeitä.

Ensimmäisenä on vastassa Lähikauppias Jalavatien kulmatalossa, joka on 
säilyttänyt vanhan nimensä Turuntie 104. Asunto-osakeyhtiönä talo on ollut 
alusta asti, mutta aikoinaan sen osakekanta oli Mercantile Oy:n omistuksessa. 
Asukkaita on runsaasti ja huoneistoja peräti 60.

Myös tällä puolen korttelia on ollut vakuutusyhtiön talo. Asunto-osakeyhtiö 
Turuntie 102:n eli nykyisen Mannerheimintie 130:n osakkeet siirtyivät pian 
talon valmistumisen jälkeen vakuutusyhtiö Tarmolle ja myöhemmin Tarmon 
mukana Sampo-ryhmälle.

Toistakymmentä vuotta sitten osakekanta vaihtoi jälleen omistajaa; ostajana 
oli sijoittaja Jouko Brade. Rakennus toimii edelleen vuokratalona, jossa on 
asuntoja ja pohjakerroksessa liikkeitä. Huoneistokoko vaihtelee yksiöistä 
ylöspäin, ja lapsiperheitäkin on taas ilmaantunut paikalle.

Aikoinaan talossa toimi Helsinki 27:n postikonttori, sitten meilahtelaisten 
hyvin muistama kahvila Primula. Nyt sen tilalla on ravintola Bardi, jonka 
pikku pöydät kauniilla ilmalla levittäytyvät katukäytävälle.

Vieressä on ympäristöä jo kymmenen vuoden ajan palvellut Pizza Express, 
maamme ensimmäinen pizzan kotiinkuljetusliike.

Yhteen rakennetut Mannerheimintie 128 ja Mannerheimintie 126 eli asunto- 
osakeyhtiö Turuntie 98 ovat kumpikin pienenpuoleisten asuntojen taloja. 
Numerossa 128 alkaa huoneistokoko 24 neliön yksiöistä. Monet osakkeista 
ovat vuokralla, ja asukaskanta vaihtuu melko nopeasti. Liikkeitä ei talossa ole.

Mannerheimintien ja Honkatien kulmataloa taas leimaa Pyörä-Luolan 
näyttävä kyltti. Puoli vuosisataa paikalla toiminut suutarinverstas väistyi 80-
luvun lopulla pyöräilyn erikoisliikkeen tieltä.

Perheyritystä hoitaa luolanaiseksi esittäytyvä Brita Rantala. Hänen mukaansa 
pyöräilyharrastus on näillä kulmilla selvästi nousussa, etenkin nuorten 
keskuudessa. Nastarenkaat mahdollistavat kokovuotisen ajon, ja kypärä 
yleistyy, hitaasti mutta varmasti.

Vierestä löytää Aune Erkkilän parturinliikkeen. Paikalla on toiminut parturi 
60-luvun alusta asti ja sitä ennen Vikströmin maitokauppa.

Honkatien puolella on talon lavea piha, jonka penkkien ääressä etenkin 
vanhempi väki usein istuskelee. Romanttisiakin pikku tapauksia liittyy isojen 
asuintalojen elämään. Mannerheimintie 128:ssa kävi muuan naishenkilö 
tiedustelemassa lentäjäveljensä viimeisistä elinpäivistä. Veli oli ammuttu alas 
sotavuosina, ja vähän sitä ennen hän oli ilmoittanut lomaosoitteekseen tämän 
talon. Asukasluettelosta ei kuitenkaan löytynyt ketään sennimistä. Kenen 
luona nuori mies oli viettänyt viimeisen lomansa?

JARMO MATILAINEN / HS

KIRSTI TOPPARI

---

Helsingin Sanomat - Henkilöuutiset - 28.11.1995

Ennätysten professorin "Kissani ja Mannerheim"

Logo: 90-vuotias

"Näitä tutkin", romaanisen kielitieteen professori Veikko Väänänen esittelee 
Turun Akatemian ylioppilaiden 1600-luvulla latinaksi kirjoittamia 
sananlaskuja. "Mistä tulivat, miten levisivät, vaikuttivat 
maailmankuvaamme."

Turun yliopiston harvinaisesta latinankielisestä käsikirjoituksesta "Appendix 
Gezelianasta" Väänänen poimii ikuisia totuuksia:

Pone gulae metas, ut sit tibi longior aetas (Säästä kurkkuasi, että saisit 
kauemmin elää), In terra summus rex est hoc tempore nummus (Maailmassa 
on ylin valtias nykyisin raha), Irretit muscas, transmittit aranea vespas 
(Hämähäkki pyydystää verkkoonsa kärpäset, mutta päästää menemään 
ampiaiset) ja Ad mala patrata sunt atra theatra parata (Pahoja tekoja seuraa 
kova kohtalo).

Venäjän lähetystön naapurissa asuvaa Väänästä harmittaa yhä, että Helsinki 
myi Eiran "keskeiseltä puistoalueelta lisätontin naapurimaan lähetystölle 
vastoin kuntalaisten mielipidettä".

"Teko tuo mieleen Mannerheimin, maamme pelastajan, muiston häpäisyn, 
kansalaisten lahjoittaman ratsastajapatsaan kohtalon."

Talvi- ja jatkosodassa Väänänen oli päämajan valvonta- ja tiedotustehtävissä 
ja vei ulkomaisia lehtimiehiä rintamalle, piti kielten pro exercitio -kokeitakin 
Karhumäessä, Aunuksessa ja Äänislinnassa (Petroskoissa).

"Synkkien metsien läpi liikkuessamme tutustuin myös adjutantikseni 
määrättyyn vänrikki Pertti Virtarantaan, joka jo asemasotavaiheessa tutki 
karjalan kieltä. Kun kylään tuli hälytys, mummot sanoivat 'Jos kuollah, niin 
kaglakkah kuollah'", Väänänen muistelee.

Mannerheim on Väänäsen mukaan "kaikkialla maailmassa, paitsi ehkä 
Helsingin poliittisessa administraatiossa" arvostetuin valtiomiehemme.

"Olihan hän myös filosofian kunniatohtori 1919, tutkimusmatkailija ja 
kulttuurihenkilö."

"Nyt kulttuuripääkaupunki kunnioittaa suurinta suomalaista perin omituisella 
tavalla."

Muuten Väänänen on oloonsa tyytyväinen.

"Mutta jollei työtä olisi, elämähän menisi ihan mullin mallin!"

Väänäsellä on syksyn synkkyyteenkin hyvät lääkkeet.

"Tiina oli sellainen, mutta hänestä jouduin hänen ikäännyttyään luopumaan."

Tiina oli kissa.

"Mukava kaveri. Kissa ei hyppää syliin käskystä vaan vain jos mieli tekee - 
vähän niin kuin nainen", Väänänen naurahtaa.

Uteliaisuus, uuden oppiminen ja itsekuri ovat Väänäsestä parasta lääkettä 
pinttyneiden ympyröiden murtamiseksi.

Venäjää Väänänen opiskeli aikana, jolloin se oli Suomen kouluissa pakollista. 
"Vieraista kielistä osaamme nyt usein vain englantia, jolloin jäävät paitsioon 
Keski- ja Etelä-Eurooppa, suuri osa Afrikkaa, Kaukoitä, Etelä- ja Väli-
Amerikka ja koko Venäjä."

Väänänen korostaa esimerkin voimaa. "Tärkein on aina opettajan, äidin ja 
isän, johtajan, poliitikon oma esimerkki. Innostuksen liekin sytyttäminen on 
opettajan päätehtävä."

Väänäsen työhuoneessa on toukokuinen kunniatohtorin diplomi Bukarestista: 
kultaa, purppuraa ja latinaa. "Siellä kielitiede on korkealla tasolla, ja osaavat 
tekstauksenkin ja typografian."

"Vaimoni kanssa aloitimme 1933 tyhjästä, hän antamalla yksityistunteja 
englannissa, minä ranskassa ja latinassa."

Sittemmin Väänänen koulutti niin tutkijoita, monia kielitieteen professoreiksi 
asti, kuin nuoria ylioppilaita. Pro exercitio -kurssien ja ylioppilaskokelaiden 
harjoituskirjat kuluivat satojentuhansien oppilaiden käytössä.

Väänänen on tieteessä kansainvälisesti lainatuimpien humanistiemme 
kärjessä.

Neljä professoria muistutti taannoin, että vain jatkuvasti tutkimusta harrastava 
professori pysyy mukana tieteen rattailla.

Väänäsen mukaan professorin merkitystä tieteen edistäjänä ei kuitenkaan 
mitata julkaisujen luku-määrällä vaan tutkimuksen ja opetuksen tasolla sekä 
oppilaiden pätevyydellä ja menestyksellä.

Väänänen väitteli tohtoriksi Vesuviuksen tuhkaan 79 jKr. peittyneen 
Pompeijin piirtokirjoitusten kansanomaisesta kielestä, joka poikkesi Ciceron 
kirjalatinasta. "Suurenmoista oli tutkia myös antiikin hautakirjoituksia 
Vatikaanissa ja luovuttaa työn tulosten ensi kappale paaville."

Kaiverretut piirtokirjoitukset olivat aikansa tärkeä viestin. Nykyisillä 
"seinämaalauksilla" ei ole yhteistä graffitien kanssa. "Los Angelesissa 
huumekauppiaat kyllä merkitsevät maalilla reviirinsä, mutta vastenmielisellä 
töhertelyllä meillä ei ole mitään mieltä."

Muikun ja siian pyynnin Saimaalla Väänänen jätti tänä syksynä väliin. 
"Kesällä kalastelin, mutta muikku oli aivan kateissa."

JUKKA-PEKKA

LAPPALAINEN

Veikko Väänänen syntyi 28. 11. 1905 Mikkelissä. Hän väitteli filosofian 
tohtoriksi 1937. Hänet nimitettiin klassillisen filologian apulaiseksi Helsingin 
yliopistoon 1938, määrättiin hoitamaan Rooman kirjallisuuden professorin 
virkaa 1943 ja romaanisen filologian professorin virkaa 1945. Eläkkeelle hän 
jäi 1972.

Väänänen on ollut Louisianan valtionyliopiston ja Strasbourgin yliopiston 
vieraileva professori sekä kahdesti Suomen Rooman-instituutin johtaja.

Hän oli 25 vuotta ylioppilastutkintolautakunnan jäsen, 17 vuotta Dante 
Alighieri -seuran puheenjohtaja ja on monilla korkeilla kunnianosoituksilla 
palkittu alansa kansainvälisten akatemioiden ja Suomalaisen tiedeakatemian 
jäsen.

Merkkipäivänään professori Väänäsellä ei ole vastaanottoa.

MILLA VON KONOW

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 13.2.1996

Aleksin ja Espan on syytä ryhdistäytyä

Kolmannen sukupolven stadilaisena olen masentunut kävellessäni näinä 
päivinä vuoden 2000 Euroopan kulttuuripääkaupungin keskeisillä kaduilla. 
Kaikkialla kauniissa pääkaupungissamme ovat kana-aivoiset töhertäjät 
saaneet vapaasti jättää arvokkaisiin julkisivuihin taitamattomat kynän-, 
tushin- ja spraynjälkensä.

Tilanne on jatkunut siivottomana jo vuosikausia. Tikkua ei juuri ole ristiin 
pantu asiantilan korjaamiseksi. Kun sitä taannoin silloinen ylipormestari 
Raimo Ilaskivi yritti, asetti julkinen sana Ilaskiven tarkoitusperät oikopäätä 
kyseenalaisiksi, tuomitsi miehen ja hänen pyrkimyksensä.

Olisikohan julkinen sana Suomessa tänään sivistyneempää ja kykenisi 
kamppailuun töhertämistä ja siivottomuutta vastaan hyvien tapojen ja 
siisteyden puolesta? Kettutytötkin voisivat tulla tähän 
ympäristösiisteyskamppailuun mukaan.

Esimerkkiä voisivat näyttää Aleksin ja Espan yhdistykset, jotka saavat 
toiminnallaan aikaan mallikkaat joulukadut ja monet markkinatapahtumat. 
Aleksilla ja Espalla on tyylikkäitä kauppoja, ravintoloita, kahviloita, pankkeja, 
pistäytymispaikkoja. Miksi eivät näiden omistajat, isännöitsijät, talonmiehet 
(sikäli kun heitä enään on!) pidä huolta julkisivuista siten, että jo sisääntulo 
on houkutteleva siisteydellään?

Tässä vinlkki: Järjestäkää siivous-, korjaus-, maalaus- ja puhdistustyö joka 
aamuksi siten, että ensimmäisten asiakkaiden saapuessa paikat ovat kunnossa. 
Järjestäkää vartiointi ympärivuorokautiseksi niin, että kaikki töhertelijät 
saadaan kiinni ja pannaan puhdistamaan jälkensä. Vartiointikustannukset ovat 
tällä tavoin pitkän päälle hyvin vaatimattomat puhdistuskustannuksiin 
verrattuina.

Helsingin kaupunki voisi myös julistaa vaikkapa siisteysskaban (stadiin 
muualta tulleille Helsingin päättäjille tiedoksi: skaba = kilpailu), jossa 
vuosittain palkittaisiin puhtain, siistein, tyylikkäin katu. Varmaankin kaikille 
asukkaille mieliksi, asuivatpa voittaneen kadun varrella tai ei. Palkinto voisi 
olla vaikkapa vuoden kiinteistöveron takaisinmaksu voittaneelle.

Pantaisko siis stadi siistiin kondikseen! Pysyvästi, Odotamme ensimmäisiä 
tuloksia 1. 3. 1996 mennessä. Stadilaisten toiveikkaat katseet seuraavat 
tapahtumia. Tapahtuuko?

JORMA KAARNOLA

Stadin kundi, 60 v

Espoo

JUKKA RAPO / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 1.3.1996

Taideopiskelijain asema mittaa ilmaa Leppävaarassa

"Ennen nämä mittauskopit olivat todella rumia vihreitä laatikoita", sanoo 
YTV:n mittauspäällikkö Aila Mikkola uudella ilmanlaadun mittausasemalla 
Espoon Leppävaarassa.

Uuden aseman on suunnitellut Taideteollisen korkeakoulun opiskelija Päivi 
Kiuru. Asema on syvän sininen, muutaman neliömetrin kokoinen rakennus 
Leppävaaran keskustassa Läkkitorin laidalla.

Kiuru halusi asemasta sinisen, koska värin mieltää helposti YTV:hen. Seinät 
tehtiin vahapinnoitetuista metallilevyistä, jotta mahdolliset töherrykset on 
helppo pestä pois.

Rakennus on vaatimattoman näköinen, mutta sen sisällä on satojen tuhansien 
markkojen arvoiset laitteet. Ne mittaavat joka sekunti ilman rikki- ja 
typpidioksidipitoisuudet, häkä- ja otsonipitoisuudet sekä pölyn määrän. 
YTV:n toimiston tietokone Itä-Pasilassa kokoaa Leppävaaran ja muiden 
asemien tulokset yhteen tunnin välein.

Uusi asema on mitannut Leppävaaran ilmanlaatua helmikuun alusta lähtien. 
Sitä ennen arvot kirjattiin ylös väliaikaisella asemalla ostoskeskuksen toisella 
puolella.

Myös Vallila on saanut uuden sinisen mittausaseman. Pysyviä asemia on nyt 
yhteensä viisi. Keskustailmaa mitataan Töölössä, tyypillistä helsinkiläisilmaa 
Vallilassa, esikaupunki-ilmaa Leppävaarassa ja Vantaan Tikkurilassa ja 
puhdasta "maalaisilmaa" Espoon Luukissa.

ELINA JÄRVINEN

HEIKKI KOTILAINEN / HS

---

Helsingin Sanomat - Muut - 17.3.1996 

Videovalvonta leviää jo taloyhtiöihin 

Töhertelijöitä ja varkaita napattu kameran avulla

Naapureiden tarkkailu  arveluttaa

Valvontakamerat ovat olleet jo vuosia yleisiä kaupoissa, pankeissa,  
hotelleissa ja yleensäkin julkisilla paikoilla. Nyt valvonta on leviämässä  
tavallisiin taloyhtiöihin. Töhertelijöitä, ikkunanrikkojia ja murtautujia  on 
saatu kiinni, kun pieni kamera on ollut kätkettynä seinän rakoon. 

Uutta kamera-alalla ovat pienet valvontakamerat, joiden sijaintia ei  helposti 
huomaa. Ne ovat kalliita, mutta tehokkaita. Espoolainen taloyhtiö  hankki 
kaksi tupakka-askin kokoista videokameraa ja sai graffitintekijän  lankaan. 
Taloyhtiössä lasketaan, että näkyvillä oleva kamera olisi rikottu  tai spreijattu 
umpeen. 

Videonauhurin ohella kamera voidaan kytkeä talon yhteisantenniin, jolloin  
asukkaat voivat seurata porraskäytävän liikennettä, tarkkailla kuka tulee  
kotiin kenen kanssa, missä kunnossa ja mihin aikaan. Kaiken voi halutessaan  
vielä tallentaa videolle. 

Yhteisantennikytkennöistä on kuitenkin ollut hyötyä ja niiden määrä on  
lisääntynyt, vaikka naapurivalvonta on arveluttanut useita. Varkaita on  saatu 
kiinni, kun huonouninen on yöllä avannut television kuultuaan  epätavallista 
ääntä. Asukas on lisäksi voinut tarkastaa, kuka soittaa  ovisummeria, ja avata 
oven vain halutulle vieraalle. 

Julkisilla paikoilla, kuten asematunnelissa, valvontakamerat ovat selvästi  
näkyvissä. Näin niillä viestitetään, että paikka on valvottu. Kamerat  
hillitsevät menoa varsin tehokkaasti. 

Useissa kaupoissa ja tavarataloissa, mm. sovituskoppien läheisyydessä, on  
ilmoitustauluja, joissa kerrotaan, että tiloissa on kameravalvonta. Kamerat  
ovat usein hyvin kätkettyjä ja estävät näin myymälävarkauksia. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.3.1996 

Kätketyt kamerat tarkkailevat meitä kaduilla ja porraskäytävissä 

Espoossa saatiin seinäntöhrijä kiinni piilossa olleen videokameran avulla  
Tulitikkuaskin kokoiset kamerat ottavat hyvälaatuista kuvaa myös pimeässä

PEKKA KARVONEN 

Entistä useampi valvontakamera tarkkailee meitä piilosta. 

Kaupat, yritykset ja vartiointiliikkeet ovat jo pitkään valvoneet  omaisuuttaan 
ja salaisuuksiaan huomaamattomin keinoin, mutta nyt myös  taloyhtiöt ja 
isännöintifirmat hankkivat turvakseen valvontakameroita. 

Ja yhä useammat kamerat kätketään niin, ettei niitä huomaa. 

Taloyhtiöistä on vähitellen tulossa merkittäviä asiakkaita  laitetoimittajille. 
Esimerkiksi espoolainen Juhani Aho ja hänen  taloyhtiönsä ovat 
videokameroihinsa tyytyväisiä. 

"Meillä kävi näitä seinäntöhrijöitä ihan kiusaksi asti. Saimme tarpeeksi  
seinän putsaamisesta. Kätkimme tulitikkuaskin kokoiset videokamerat  
paikalle, ja aloimme odottaa." 

Töhrijät tulivat uudestaan yöllä kesäkuun alussa. Kaksi nuorukaista maalasi  
spraypurkeillaan nimmareitaan Ahon seinään aavistamatta, että muutaman  
metrin päässä heidän kasvonsa ja liikkeensä tallentuivat videonauhalle. 

"Vein videonauhan poliisille, enkä ehtinyt edes takaisin töihin, kun toinen  
pojista jo tunnistettiin." 

Poika sai myöhemmin oikeudessa syytteen. Toista tekijää ei tunnistettu. 

Juhani Aho on vakuuttunut, ettei töhrijöitä olisi saatu kiinni ilman kahta  
pienikokoista kätkettyä videokameraa. Niitä ei heti huomaa, vaikka osaisi  
katsoa. 

Kameroista lähtee kaapeli talon varastossa olevaan monitoriin ja  
videonauhuriin. Nauhuri on yöllä päällä, ja sen mustavalkoinen kuva on  
selkeä. 

"Mitä hämärämpää, sitä paremman kuvan saa. Kameroiden herkkyys on 0,5  
luksia. Ne toimivat siis kuunvaloakin heikommissa oloissa", Aho kertoo. 

Näkyvissä oleva videokamera karkottaa vahingontekijöitä, mutta jos he ovat  
tosissaan liikkeellä, kameran voi tuhota. Kätketyn kameran etuna on se,  ettei 
sen olemassaoloa tiedetä. 

"Isosta videokamerasta ei ole juuri hyötyä. Töhrijät näkevät mitä paikkaa  se 
kuvaa ja voivat halutessaan sprayata etulasin peittoon." 

Töherrysten poistaminen ja seinän maalaaminen uudestaan maksaa Ahon  
taloyhtiölle kymmeniä tuhansia markkoja. Roiskerapatusta vaaleasta seinästä  
jäljet eivät helposti katoa, vaikka seinän maalaisi uudestaan. Tummat  kuviot 
erottuvat etenkin kaukaa. 

Heinäkuussa kamerat maksoivat itsensä takaisin toisen kerran, kun kolmas  
töhertelijä saatiin nauhalle. Nyt taloyhtiö on ympäröinyt koko talon  
videokameroilla. 

Hyvistä kokemuksista huolimatta Aho ei mielellään käyttäisi kätkettyjä  
videokameroita. 

"Mutta nyt oli pakko. Ymmärrän taiteellisuuden, kun tehdään  
alikulkukäytävien ja siltojen rumista betoniseinistä kauniita. Mutta sitä  en 
hyväksy, että vedetään toisten kotien seiniin nimmarit ja häivytään. Ja  sitten 
tullaan uudestaan, kun seinä on puhdas." 

Videonauhurin lisäksi valvontakamera voidaan kytkeä talon keskusantenniin,  
jolloin sitä voi katsoa televisiosta omalta kanavalta. Kuvaa voi nauhoittaa  
omalle videonauhurille. 

Itse kamera voi olla selvästi näkyvillä tai huomaamattomassa paikassa. 

Keskusantenniin kytkettyjä valvontakameroita käytetään jo useissa  
taloyhtiöissä. Esimerkiksi Helsingin Taka-Töölössä uneton asukas kuuli  
yöllä outoja ääniä porraskäytävästä ja avasi television. Valvontakanavan  
kuvassa toisen asukkaan vieras rikkoi porraskäytävän ikkunaa, koska hän oli  
unohtanut avaimet sisälle. Mies tunnistettiin kuvasta, ja hän maksoi  
rikkomansa ikkunan. 

Hietaniemenkadulla Kampissa asukkaat katsovat valvontakanavalta, kuka  
ovisummeria soittaa, ja viitsiikö hänelle ylipäätään paljastaa, että kotona  
ollaan. 

Tampereella luvatta autotalliin tunkeutuneet miehet jäivät kiinni. Toisessa  
tapauksessa rappukäytävään kätketty videokamera tallensi, kun kaksi miestä  
työnsi pyörätelineen lasioven läpi. 

Pelkkä keskusantenniin kytketty ja näkyvissä oleva videojärjestelmä maksaa  
viitisen tuhatta markkaa. Nauhurin hankkiminen nostaa hintaa kymmeneen  
tuhanteen markkaan. Lisäksi pitää maksaa asennuksesta. 

Piilotetut kamerat maksavat näkyviä enemmän. Esimerkiksi tupakka-askin  
kokoisesta laitteistosta pitää maksaa noin kymmenen tuhatta markkaa.  
Lisäksi tarvitaan videonauhuri tai yhteys keskusantenniin. Myös äänestä  
pitää maksaa. 

Pienten kameroiden kuvan laatu ei aina ole hyvä. Laatu kuitenkin paranee  
nopeasti, sillä kameratkin pienenevät. 

Rahalla kuitenkin saa jopa laitteet, joissa kuvan siirtoon ei tarvita edes  
kaapelia. Kamera voi olla seinäkellossa tai pienessä seinänapissa. 

HANNES HEIKURA 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.3.1996 

Puskassa pälyilee kaksi hahmoa

On kesäyön pimein hetki, ja puskassa pälyilee kaksi hahmoa. Toisella on  
vaalea takki, toisella tummahko. 

Vaaleatakkinen astuu talon seinän viereen. Hänen hahmonsa näkyy selvästi  
videokameran kuvassa, mutta hänen kasvonsa eivät erotu yli kymmenen 
metrin  päästä. Kädessä hänellä on maalisuihkepullo, joka nousee kohti seinää. 

Seinä on valkoinen ja aika kivalla paikalla. Tästä oma merkki näkyy  selvästi. 

Tummatakkinen hahmo poukkoilee takana puskassa ja konttaa nurmikolla.  
Näyttää siltä, että hän etsisi jotain. 

Ohi ajaa auto, ja vaaleatakkinen pinkaisee takaisin puskaan. Pian hän palaa  
seinän luo. Käsi liikkuu kuin oltaisiin kovassa työnteossa. 

Vaaleatakkinen astuu pari askelta taaksepäin ja arvioi työtään. Näyttää  
hyvältä, mutta tarvitaan pari suihkaisua lisää. 

Tummatakkinen tulee seinän viereen. Myös hänellä on suihkepullo. Käsi  
liikkuu nopeasti, eikä aikaa kulu paljon. 

Molemmat näyttävät alle 20-vuotiailta nuorukaisilta. He puhuvat jotain,  
mutta sanoista ei saa selvää. Puhe on "hermostumisesta" tai "herkästä". Tai  
sitten ei. 

Tummatakkinen tulee vain puolen metrin päähän toisesta kamerasta. Hän  
liikkuu niin nopeasti, että kameran kuva jää epäselväksi. Hänellä käy säkä:  
videonauhuri tallentaa vuorotellen molempien kameroiden kuvaa, eikä  
kumpikaan saa hänestä terävää kuvaa. Vaaleatakkinen on rauhallisempi, ja  
hänet tunnistaa selvästi. 

Myöhemmin käräjäoikeudessa vaaleatakkinen tunnusti heti, kun hän näki  
videokuvan. Tummatakkisen pojan henkilöllisyys ei selvinnyt. 

Hiekka rahisee jalkojen alla, ja maali suihkuaa. 

"Ei riitä", sanoo toinen. 

Auto ajaa taas ohi, ja molemmat pojat katoavat hetkeksi. Pian tummatakkinen  
hyppää muovipussi kädessä matalan piha-aidan yli. Toinen tulee perässä, ja  
molemmat tutkivat maata. Näyttää siltä, että he ovat kadottaneet jotain. 

Suihkutus jatkuu. Puheäänet ovat enimmäkseen epäselviä. 

"Ei voi olla", kuuluu videolta. Pojan ääni kuulostaa joidenkin mielestä  
selvältä Oulun murteelta. 

Autot eivät enää pelota, eivätkä pojat viitsi kumartua kunnolla.  Viidentoista 
minuutin kuluttua työ on valmista. Pojat katoavat puskaan ja  nousevat 
läheiselle tielle. 

SOILE KALLIO / LEHTIKUVA 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.3.1996 

Kotirauha suojaa salakatselulta

Laki ei erota kätkettyjä ja näkyviä valvontakameroita toisistaan,  
lainsäädäntöjohtaja Jan Törnqvist oikeusministeriöstä kertoo. 

Laki säätelee erikseen vain poliisin harjoittamaa valvontaa. Muiden  
valvontaan voidaan soveltaa rikoslain salakatselupykälää: se on kiellettyä  
kotirauhan suojaamassa paikassa kuten kotona, hotellihuoneessa,  
omakotitalon pihalla tai veneen kajuutassa. 

Rivitalon piha ja kerrostalon porraskäytävä ovat jo tulkintatapauksia -  mutta 
vain asukkaiden itsensä osalta. Vieraita ja varkaita saa niissäkin  kuvata. 
Tarkka rajanveto on vaikeaa, koska lait ovat peräisin 1800-luvulta  ja 
oikeuskäytäntöä on vähän. Selvä poikkeus kotirauhan arkikieltä  vastaavasta 
alueesta ovat virastot, joihin kotirauha ulottuu. 

Muut paikat kuten sovituskoppi, yleinen vessa sekä ja kylpylän pesuhuone  
eivät kuulu kotirauhan piiriin, joten niissä meitä voidaan kuvata salaa.  
Kuvaaja voi toki joutua edesvastuuseen, jos hän esimerkiksi loukkaa jonkun  
yksityiselämää levittämällä kuva-aineistoa, kertoo lainsäädäntöneuvos Jarmo  
Littunen. 

Oikeusministeriön valmistelemassa uudessa rikoslaissa salakatselu olisi  
laitonta kotirauhan turvaamien paikkojen lisäksi myös "siihen  
rinnastettavissa yleisöltä suljetuissa paikoissa". 

Ylitarkastaja Ilari Hannula tietosuojavaltuutetun toimistosta sanoo , että  
valvontakameran käyttöä koskee rikoslain lisäksi henkilörekisterilaki, jos  
kuvaa talletetaan ja jos kuvissa esiintyy tunnistettavia henkilöitä.  Tällöin 
digitaalitekniikkaan pohjautuvista kuvista muodostuu  henkilörekisteri, joka 
on vaivattomasti liitettävissä muihin  tietojärjestelmiin. Vanhemman 
tekniikan arviointi on ongelmallisempaa. 

Esimerkiksi pukuhuoneessa tai sovituskopissa otetut videokuvat voivat  
täyttää henkilörekisteririkoksen tunnusmerkit, jos valvottavien teot eivät  liity 
rekisterinpitäjän toimintaan. 

"Mutta eri asia on, onko jokainen kaupassa ja ravintolassa oleva ihminen  
myös asiakas." 

Hannulan mukaan hyvän rekisteritavan mukaan videovalvonnasta täytyy  
ilmoittaa, tapahtui se sitten salaa tai näkyvästi. Kameran sijaintia ei  tarvitse 
ilmoittaa. 

"Ihmisten pitäisi tietää vähintään se, mitä aluetta valvotaan, jotta he  voisivat 
halutessaan kiertää sen." 

Videovalvonta voi loukata myös yhdistys-, kokoontumis- ja  
liikkumisvapautta. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.3.1996 

Kohta meitä kytätään kaikkialla

Logo: NÄKÖKULMA 

Pekka Karvonen 

PIENIÄ MUTTA PIRULLISIA UHKAKUVIA: naapuri katselee 
valvontakameralta, kun  kömmit taksista. Puoliso nauhoittaa videolle, kuka 
saattaa sinut kotiin.  Vanhemmat kyttäävät, kenen kanssa pussailet rapussa. 
Vahtimestari  naureskelee, kun kaivat nenää hississä. 

Ravintola ja isäntäväki filmaavat, mitä teet vessassa. Työnantaja katselee,  
kun vaihdat vaatteita pukuhuoneessa ja pihistät firman omaisuutta.  
Vartiointiliike tiirailee, mitä puuhaat kesäyössä kauppakeskuksen  takapihalla 
ja kenen kanssa. Yhden illan poka vie sinut kotiinsa ja katsoo  myöhemmin, 
mitä touhusitte. 

Etkä sinä poloinen aavista mitään. 

PIILOTETUT VIDEOKAMERAT RAJOITTAVAT yksityisyyttäsi ja 
vapauttasi.  Sosiologi sanoisi, että sosiaalinen katse ja kontrolli seuraavat 
sinua  entistä useampaan paikkaan. Yksityisyyden alueesta lohkaistaan taas 
viipale  pois. Futurologi sanoisi, että isoveli valvoo. Eikä sinun tarvitse edes  
matkustaa au-pairtytöksi Britanniaan. 

Ranskalaisfilosofi Michel Foucault'n ajatuksin: sinua tarkkaillaan ja  
rangaistaan. Rangaistaan siinä mielessä, että entistä suurempi osa ajastasi  ja 
teoistasi on sosiaalisen arvostelun ja tuomion kohteena. Kohta et voi  enää 
pudottaa julkista maskiasi edes yksin hississä tai porraskäytävässä  vaan vasta 
kotioven takana. 

Joku katsoo sinua, etkä sinä tiedä, kuka hän on ja missä hän piilee. Tai  
pahemmin: et ole varma, katsotaanko sinua vai ei. Et voi edes protestoida,  
kun et tiedä onko siihen syytä. 

Vähemmästäkin tulee vainoharhaiseksi. 

TUNTUU OIKEUDENMUKAISELTA, että julkisia tiloja kuten asemia, 
pankkeja ja  kauppoja valvotaan näkyvissä olevilla videokameroilla. 
Helsingin yli 20  liikennekameraa taltioivat myös onnettomuuksia. 
Asematunnelin  videokameroita käytetään rikosten tutkintaan ja 
ennaltaehkäisyyn. Moni  pankkiryöstö on selvinnyt videokuvan avulla. VR-
Yhtymä on saanut  videoillaan kiinni kymmeniä ilkivallantekijöitä. 

Epäreilulta sen sijaan tuntuu, että videokamera kätketään sellaiseen  paikkaan, 
missä sen ei uskoisi olevan. Porraskäytävä, ulko-ovi ja  töhertelijöiden 
suosikkikohteet kyllä menettelevät, mutta entäs  sovituskoppi, työpaikka, 
pukuhuone, hotellihuone, ravintolan vessa,  makuuhuone... Niihinkin 
kameroita kätketään, sanoi laki mitä tahansa. 

Epäreilulta tuntuu, vaikka pari pahantekijää jäisi kiinni. 

POLIISIT JA SYYTTÄJÄT SUHTAUTUVAT kätkettyihin 
valvontakameroihin kahdella  tavalla. Osa kertoisi niistä mahdollisimman 
paljon - paljastamatta niiden  paikkoja - jotta kynnys rikkeisiin nousisi. Osa 
olisi hissuksiin, jotta  mahdollisimman moni pahantekijä napattaisiin kiinni. 

Vartiointiliikkeet sen sijaan ovat haluttomia puhumaan kätketyistä  
videokameroista. 

Tuomioistuimille videonauha kelpaa. Viime syksynä esimerkiksi Espoon  
käräjäoikeus tuomitsi kirjavarkaan valvontakameran ottaman videonauhan  
perusteella. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.3.1996 

Kivenlahdessa avattiin graffiti-galleria

Espoon Kivenlahdessa on avatatu graffiti-galleria. Käytännössä galleriana  
ovat Ala-Kivenlahden torin entisen SYP:n kuusi näyteikkunaa, joissa  
maalatut lastulevyt ovat esillä. 

"Gallerian idea on se, että ei tarvitse maalata seiniä, kun voi maalata  levyjä. 
Ja jos maalaa hyvin, saa työnsä esille, jolloin joku voi sen jopa  ostaa. Rahalla 
taas saa lisää lastulevyä. Näin homma pyörii", sanoo idean  keksijä, 
nuorisotyöntekijä Robert Viander Kivenlahden nuorisotilasta. 

"Jos homma ei onnistu, eli sotkeminen Kivenlahdessa jatkuu, galleria  
loppuu", Viander täsmentää. Hänen mukaansa merkki sotkemisen 
vähentymisestä  olisi jo se, jos yleensä energisen kevään töhriminen jäisi 
talven tasolle. 

Viander arvelee Kivenlahdessa olevan lukuisten töhrijöiden lisäksi noin 30  
graffitien harrastajaa, jotka nauttivat muiden nuorten kunnioitusta. 

Juuri harrastajat ovatkin ottaneet galleria-toiminnan innostuneesti  vastaan. 
"Meillä on nyt esillä vain viiden nuoren töitä, mutta eilen  perässäni roikkui 
jo kuusi jätkää, jotka kaikki halusivat töitään esille." 

Graffiti-taiteilijoiden Mikan, 17, ja Santun, 16, mielestä galleria on hyvä  
keksintö. "Graffitien tekijät haluavat töitään nimenomaan näkyville. Mitä  
näkyvämpi paikka, sen parempi. Kun on galleria, jota kaikki käy  
tsiigaamassa, ei tarvi maalailla muualle", Santtu sanoo. 

Kiinnostuneet voivat lunastaa töitä 200-300 markan kappalehintaan. "Raha  
riittää silloin uuteen lastuylevyyn, maaliin - ja taiteilijan röökeihin",  Santtu 
sanoo. 

PASI TUOHIMAA 

JUKKA RAPO 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.4.1996

(Korjattu versio)

2. huhtikuuta

Graffiti-Galleriassa (Merivalkama 29) Kivenlahden nuorisotilan yhteydessä 
on esillä viiden taiteilijan teokset. Galleria on avoinna valoisana aikana. 
Vapaa pääsy.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.4.1996 

Espoo hankkii valvontakameroita kiinteistöjensä suojaksi

ESPOOEspoo hankkii lisää videovalvontakameroita kiinteistöjensä suojaksi.  
Kameroilla yritetään ehkäistä etenkin töherryksiä ja graffitimaalauksia.  
Kameroiden sijoituspaikkoja ei ole vielä päätetty. Lisäksi kaupunki palkkaa  
kuusi töherrysten poistajaa, jotka aloittavat puolen vuoden urakkansa  
toukokuussa. Töherrykset aiheuttavat kaupungille yli 800000 markan kulut  
viime vuonna.(HS)

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 25.4.1996

Mauton värivalinta aidassa

Nykytaiteen museo on haluttu rakentaa Helsingin keskustan alueelle joka 
muodostuu useiden kansallisten monumenttien kokonaisuutena laajaksi 
monumenttaali-alueeksi. Alueella sijaitsevat muistomerkit reviireineen ovat 
tekijänoikeuslain kautta suojatut, samoin eduskuntatalo on kohde jonka 
suojelulliset vaatimukset vaikuttavat laajalle sen ympäristöön.

Nykytaiteen museon on siten jälkeenpäin alueelle tulleena sopeuduttava jo 
olemassa olevaan alueen statukseen ja otettava huomioon kaikissa 
valinnoissaan alueen kokonaisuuden asettamat vaatimukset ja rajoitukset, 
tekijänoikeuslakia ja suojelullisia näkökohtia kunnioittaen.

Nykytaiteen museon keskeisenä tehtävänä pitäisi olla suuren yleisön 
opastaminen taiteen ihmisyyttä rakentavaan maailmaan positiivisia 
esimerkkejä käyttäen ja samalla mahdollistaa aikalaisten myönteistä 
suhtautumista keskuudessaan työskenteleviin taiteilijoihin ja heidän vaikeaan 
ja yksinäiseen tehtäväänsä - eikä päinvastoin herättää kielteisiä asenteita ja 
aggressioita nykytaidetta ja taiteilijoita kohtaan.

Mielestämme Nykytaiteen museon työmaa-aidan suunniteltu pinkki-
värivalinta kyseisellä alueella on tekijänoikeuslain-, historiallisten alueiden 
suojelunäkemysten-, ympäristön yleisvärityksen ja hyvän maun vastainen.

On myös meidän pienissä kulttuuriympyröissämme vähintään skandaali kun 
professori Aimo Tukiaiseen, lähimmän monumentin tekijään, ei taaskaan ole 
otettu yhteyttä eikä hänen mielipidettään ole tiedusteltu eikä kuunneltu niin 
kuin tekijänoikeuslain Bernin sopimus edellyttää. Tekoon on syyllistynyt 
Nykytaiteen museo.

LAILA PULLINEN

kuvanveistäjä

OSMO SIPARI

arkkitehti

Helsinki

TIMO HÄMÄLÄINEN

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 3.5.1996

Aniliini on vastoin ihmisyyden rakentamista

Nykytaiteen museon rakennustöiden alkamisen varmistuttua sovittiin 
Helsingin kaupungin kanssa, että kaupunki kieltää rakennustyömaan aidan 
vuokraamisen mainostarkoituksiin. Tarkoituksena oli tarjota tilaa 
taideprojektille, joka ennakoisi rakennuksen tulevaa käyttöä.

Nykytaiteen museo ja Kuvataideakatemia julistivat maaliskuussa 
Kuvataideakatemian opiskelijoille kilpailun aidasta. Kilpailualueen 
ulkopuolelle rajattiin luonnollisesti marsalkka Mannerheimin 
ratsastajapatsaalle rauhoitetun tilan aita.

Kilpailun juryssä olivat Kuvataideakatemian rehtorin ja kahden professorin ja 
yhden lehtorin lisäksi kaupunkisuunnitteluviraston ja Nykytaiteen museon 
edustajat. Jury valitsi yksimielisesti useista toteuttamiskelpoisista 
ehdotuksista voittajaksi Nanne Praudan, tila-aikateosten laitoksen 2. 
vuosikurssin opiskelijan ehdotuksen. Palkittu ehdotus esitettiin toteutettavaksi. 
Asian käsittely on kesken.

Ehdotus pohjasi ajatukseen, ettei aitaa aina tarvitse mieltää erottavaksi vaan 
se voi myös houkutella, ja se koettiin positiivisena. Se tuo piristävän lisän 
rakennustyömaan muuten ankeahkoon miljööseen. Yleisölle työvaiheen 
aikana jaettavat pienet, aniliininpunaiset "Aidanpalaset" toimisivat aikanaan 
sisäänpääsyyn oikeuttavina "lippuina" museoon. Aidanpaloista voidaan 
myöhemmin koota teos, pala aitaa, joka olisi sanaton kertomus yleisön 
mukanaolosta museon rakentamisvaiheessa.

Nykytaiteen museon tarkoituksena on toiminnassaan herättää positiivisia 
asenteita nykytaidetta ja taiteilijoita kohtaan. Taide voi olla myös iloista. 
Monen mieleen tulee varmaankin piirtymään mieluisana muistona ajanjakso, 
jolloin Helsingin ydinkeskustassa vallitsi aniliininpunaisen aidan aika. 
Uskoisin, ettei tämä loukkaa marsalkka Mannerheimin eikä eduskunnan 
arvovaltaa.

Nykytaiteen museo lähtee luonnollisesti kaikessa toiminnassaan 
tekijänoikeuslakiin sisältyvän respektioikeuden kunnioittamisesta. 
Vastaavanlainen keskustelu Mannerheimin ratsastajapatsaasta ja professori 
Aimo Tukiaisen respektioikeudesta käytiin jo nykytaiteen museon 
suunnitteluvaiheessa, jolloin tekijänoikeusneuvosto totesi, ettei patsaan 
ympäristön muutoksen rautatieaseman ratapihasta nykytaiteen museoksi 
voida katsoa olevan tekijän taiteellista arvoa alentava.

Samasta syystä ei voida myöskään katsoa, että toisen taideteoksen, olkoonkin, 
että se on taideopiskelijan tekemä ja edustaa ulkoiselta olemukseltaan 
toisenlaista taidenäkemystä kuin Aimo Tukiaisen teos, sijoittaminen patsaan 
ympäristöön loukkaisi taiteilijan oikeuksia. Sisällöltään kumpikin teos omine 
keinoineen pyrkii samaan taiteen yhteisöllisesti rakentavaan päämäärään.

Kaupunki elää ja muuttuu - kuten taidekin.

TUULA ARKIO

museonjohtaja

Nykytaiteen museo

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 3.5.1996

Maalataan marskin patsas tilapäisesti vaaleanpunaiseksi

Laila Pullisen ja Osmo Siparin kirjoitus Nykytaiteen museon työmaan 
ympärille rakennettavan aniliininpunaisen työmaa-aidan turmiollisuudesta 
kävisi hyvästä vappupilasta, mutta kirjoittajat ovat ilmeisesti tosissaan (HS 25. 
4. link) Kirjoittajat valittavat, että tilapäinen vaneriaita saa väärän värin ja 
siten häpäisee alueella olevia "kansallisia monumentteja", ollen "hyvän maun 
vastainen".

Haluaisinpa nähdä perustelut, miksi juuri aniliini väri on tässä tapauksessa 
tuomittavampi kuin esimerkiksi ruskea, musta tai harmaa, joille Sipari ja 
Pulliainen varmaankin nyökyttelisivät. Lieneekö sittenkin perää 
opiskeluaikanani kuulemaani arkkitehtuurin professorin letkautukseen, että 
kansainvälisen modernismin suosimat kirkkaat värit eivät koskaan saapuneet 
Suomeen, koska kirjat ja lehdet painettiin mustavalkokuvin.

Toisen professorin mukaan taas suomalaisen modernismin arkkitehdin 
väripaletti koostui omaperäisestä valkoisesta, iloisesta mustasta ja aina yhtä 
pirteästä harmaasta.

Kuvataidekilpailun voittaneesta huulipunan värisestä työmaa-aidasta tulee 
rakentamisen vibraatioita kietova väliaikainen ympäristötaideteos keskelle 
Helsinkiä. Sen kylkeen varmaankin ilmestyy öisin liimattuja julisteita, 
ilmoituksia bileistä, ohikulkijoiden töherryksiä ja puumerkkejä. Siitä 
muodostuu elävä kertomus, joka lopulta puretaan ja taltioidaan.

Kuka voisi vastustaa näin mainiota ideaa? Pohjimmiltaan ärsyyntymisessä 
lienee kysymys siitä, että pinkkin pilttuun edustalle jää herra Mannerheim, 
tuo uljas sotapäällikkö, joka ankarimman tykistökeskityksen aikaan tilaili 
itselleen parfyymeja Sveitsistä. Tunnustan pitäväni camp-henkisesti sekä 
Mannerheimin mielenkiintoisesta persoonasta että hänelle tehdystä hauskasta 
lonely rider -patsaasta, jollaisia tuohon aikaan pystytettiin vain Itä- Euroopan 
suljettuihin valtioihin.

Mutta merkillistä on ollut huomata, että kuva on muuttunut todeksi, osaksi 
suomalaista ahdistusta. Jos siis työmaa-aitaan huiskitaan jotain iloisempaa 
väriä, häpäistään siinä heti Suomen historiaa ja Mannerheimia. Tässäpä teille 
dilemma, värien ja estetiikan tutkijat.

Olisikohan jo aika purkaa kummallisuuksiin asti mennyt Mannerheim-myytti. 
Mm. tutkija Juha Siltala on kiinnittänyt huomiota suomalaiseen 
kollektiiviseen ahdistukseen, synkkyyteen ja harmauteen.

Ehdotan, että koko patsas maalataan vaaleanpunaiseksi. Maalin ei tarvitse 
olla pysyvää, vaan se voidaan poistaa samaan aikaan kun Nykytaiteen 
museon työmaa-aita puretaan.

HARRI HAUTAJÄRVI

arkkitehti

Suomen Akatemian tutkija

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.5.1996

Ministeriö haluaa Nykytaiteen museon aitaan harmaata

"Arvokas paikka asettaa rajoituksia aniliininpunaiselle värille"

Opetusministeriö esittää Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirastolle, että 
Nykytaiteen museon työmaa-aidan Postitalon puoleinen itäsivu ja pohjoissivu 
maalataan vaaleanpunaiseksi.

Sen sijaan eduskuntatalon ja ratsastajapatsaan puoleiset etelä- ja länsisivut 
tulisi maalata rakennusluvan mukaisesti neutraalin harmaiksi.

Ministeriö on sitä mieltä, että kuvataideopiskelijoiden kilpailun voittaneen 
Nanne Praudan ehdotus maalata työmaa-aita aniliininpunaiseksi on 
onnistunut ja myönteinen idea.

Työmaan sijainti pääkaupungin ehkä arvokkaimmassa paikassa saattaa 
ministeriön käsityksen mukaan kuitenkin asettaa omat rajoituksensa. Myös 
Suomen marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaaseen liittyy taiteellisten 
arvojen lisäksi voimakkaita tunnearvoja. (STT)

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 8.5.1996

Tekijänoikeuslakia noudatettava

Suomen Akatemian tutkija, arkkitehti Harri Hautajärvi siteerasi 
kirjoituksessaan (HS 3. 5. link) Laila Pullisen ja Osmo Siparin kannanottoa 
(HS 25. 4.) vääristäen viestin.

Pullisen ja Siparin kirjoituksessa puhutaan tekijänoikeuslaista ja professori 
Aimo Tukiaisen tekijänoikeuksista, jotka on jätetty ottamatta huomioon 
nykytaiteen museon suunnittelu- ja rakentamisvaiheissa. Kannanotossa ei ole 
mainintaa Mannerheimin patsaasta ja sen aatteellisesta sisällöstä.

Arkkitehti Hautajärven on Suomen Akatemian tutkijana syytä huolella 
tutustua tekijänoikeuslakiin, jolloin hänelle selvinnee, ettei professori Aimo 
Tukiaisen teoksen maalaaminen vaaleanpunaiseksi ole mahdollista ilman 
tekijän lupaa rikkomatta tekijänoikeuslakia.

Taiteilijoilla on ikuinen isyysoikeus teoksiinsa ja niiden ympäristöön. Tämä 
koskee kaikkia p.o. alueen monumentaaliteoksia ja niiden tekijöitä.

MARJA-LIISA BELL

fil. maist.

Helsingin kaupungin taidemuseon

johtaja (eläkkeellä)

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 8.5.1996

Väärä väri!

OPETUSMINISTERIÖN virkamiehillä täytyy olla tekemisen puutetta. 
Muuten ei ole ymmärrettävissä, että ministeriö haluaa antaa ohjeita 
rakennustyömaan aidan väristä. Nykytaiteen museon rakennustöiden ajaksi 
pystytetty aita oli tarkoitus maalata aniliininpunaiseksi, mutta ministeriön 
mielestä väri ei sovi eduskuntatalon ja Mannerheimin ratsastajapatsaan 
puoleisille etelä- ja länsisivuille. Ne tulisi maalata neutraalin harmaiksi. Muut 
sivut sen sijaan saavat olla punaisia.

Iloinen väri olisi piristänyt muuten ankeaa rakennustyömaata. Väliaikaisena 
se tuskin olisi häirinnyt arvokasta ympäristöä sen enempää kuin itse 
työmaakaan. Eikä värillä muutenkaan käytännössä juuri ole merkitystä. Aita 
töhritään joka tapauksessa. Vai pitäisikö aidan ympärille asettaa 
ympärivuorokautinen vartiointi?

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 9.5.1996

Mannerheimin ratsu sai heiniä

Marsakka Mannerheimin ratsastajapatsaalle ilmestyi keskiviikkona 
heinäannos. Pieni heinäpaali oli nostettu Marskin ratsun etujalkojen 
tuntumaan. Korkealla ollut pieni heinäpaketti ei herättänyt juuri 
ohikulkijoiden huomiota. Patsaan lähellä illalla työskennelleet Helsingin 
rakennusviraston työntekijät eivät huomanneet katsoa työmaaltaan 
yläviistoon. Heinäpaali ei ollut myöskään sattunut Paasikiven patsaan 
tuntumassa autossa olleen poliisipartion silmiin, vaikka he olivat olleet 
paikalla noin varttitunnin.

Heinien nostaminen patsaan ylätasanteelle ei ole ollut helppoa, koska alusta 
on yli kymmenen metrin korkeuteen kiiltävän tasaiseksi hiottua seinää. 
Heinäannos saattaa liittyä Nykytaiteen museon työmaan aidan väristä käytyyn 
keskusteluun. Opetusministeriö ei halua aidan väriksi ehdotettua 
aniliininpunaista. Perusteena on aidan sijainti Marskin patsaan tuntumassa.

Mannerheimin patsaan tuntumassa oli keskiviikkona ylimääräisen 
heinäasetelman lisäksi vain yksi vaatimaton kukkalaite ja seppele. Seppeleen 
nauhoissa oli teksti: Marsalkka Mannerheimin ja sotaveteraanien muistoa 
kunnoittaen, Sankarimatkailijat.(HS)

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 11.5.1996

Normiväritteisyys kunniaan!

On todella hyvä asia, että opetusministeriö on ottanut kantaa yhteiskuntamme 
peruspilareita raastavaan ongelmaan. Katajaisen kansamme sielunelämän 
tasapainon kannalta ei todellakaan ole yhdentekevää se, minkä värinen on 
Nykytaiteen museon työmaa-aita. Jos kadullakulkija näkee yhtaikaa 
aniliininpunaista väriä ja eduskuntatalon tai Mannerheimin ratsastajapatsaan, 
hänelle voi tulla harhaisia ajatuksia kyseisten instituutioiden syvimmästä 
olemuksesta.

On sanomattakin selvää, että varsinkaan näin lama-aikana ei ole syytä tukea 
toimintaa, jonka enemmistö kansasta saattaa tulkita sen henkistä selkärankaa 
nakertavaksi myyräntyöksi. Toisaalta on tietysti hieman väärin, että Nanne 
Praudan voittanut kilpailuehdotus saa ylenkatsetta osakseen.

Koska Suomi on demokraattinen maa, ehdotan seuraavaa kompromissia. 
Maalataan pari aitaosuutta siniseksi ja valkoiseksi. Symboliikkahan juontaa 
jääkiekkojoukkueemme peliasuista. Yksi osuus maalattaisiin marsalkka 
Mannerheimin muistoa kunnioittaen Max Jakobsonin Nato-kommenttien 
väriseksi. Neljäs pätkä voitaisiin sivellä eduskunnan päätöksenteon väriseksi. 
Näin meillä olisi tyylikäs sinisen, valkoisen, mustan ja harmaan ylevöittävä 
värikirjo.

Ai niin, se aniliini. Maalataan vaneriaidan levyjen sisin viilu aniliiniksi ennen 
yhteenliimausta. Siellä se kansanluonteemme kätketty aniliinisuus on. 
Piilossa julkiselta katseelta kuten aina - normien mukaan.

ANTTI VUOJOLA

Hämeenlinna

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 18.5.1996

Ketä nopeusvalvonta loukkaa?

Helsingin Sanomissa ilmestyvän tuoreen autoiluliitteen alku ei lupaa hyvää. 
Heti ensimmäisessä numerossa ilmestyi kirjoitus, jossa lähes suoraan 
kehoitetaan autoilijoita olemaan piittaamatta yhteisistä pelisäännöistä ja 
toisten turvallisuudesta.

Esa Korjula tuomitsee ajonopeuksien automaattisen valvonnan kameroitten 
avulla. Se loukkaa "pieniä" ylinopeuksia ajavien oikeusturvaa. Saman 
periaatteen mukaan kameravalvonta rautatieasemilla ja muilla julkisilla 
paikoilla loukkaisi mm. sellaisten ihmisten oikeusturvaa, jotka syyllistyvät 
vain "vähäiseen" ilkivaltaan ja töhertelyyn.

Mitä nopeammin ajetaan, sitä vähemmän aikaa vaaratilanteissa jää reagoida , 
ja sitä pahempia vahinkoja törmäiltäessä syntyy. Ylinopeudella ajava 
vaarantaa paitsi oman, myös toisten kulkijain turvallisuuden. Siksi jokaisen 
kunnon tiellä liikkujan etu on, että nopeusrajoituksien noudattamista 
valvotaan. Poliiseja ei voi riittää kaikkia vauhtihulluja vahtimaan, joten 
automaattiset valvontakamerat ovat oiva täydennys.

Korjulan mainitsema "silmänpalvontaongelma" voitaisiin helposti välttää 
asettamalla valvontatolppia koko tien mitalle. Kameroita laitettaisiin vain niin 
moneen tolppaan kun varat antavat myöten, ja niitten sijaintia vaihdeltaisiin 
riittävän usein. Tällöin kaaharien kaasujalka pysyisi kurissa koko matkan.

Sakkojen välttämiseksi annettakoon kirjoittajalle mainio neuvo: autosi 
kojelaudassa on mittari, joka kertoo ajonopeuden (jos ei toimi, käynti 
korjaamolla on paikallaan). Mittarin näyttöä voi verrata tien kupeessa oleviin 
nopeusrajoitusmerkkeihin (opetettiin autokoulussa; jos on päässyt 
unohtumaan, kertaus auttaa). Pitämällä nopeus merkkien osoittamissa rajoissa 
ei sakoista ole pelkoa.

KIMMO RUOSTEENOJA

Espoo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.5.1996 

Onko luvallinen graffiti aito? 

Yhdeksäntoista spraytaiteilijaa suihki maalia Itäkeskuksessa

(Korjattu versio) 

SATU KAARIA 

Yhdeksäntoista Suomen kärkipään graffititaiteilijaa suihki antaumuksella  
spraymaalia Helsingin rakennusviraston työmaakontteihin lauantaina  
Helsingin Itäkeskuksessa. Helsingin nuorisoasiainkeskuksen suojeluksessa  
järjestetty Suomen suurin graffitijuhla keräsi paikalle tuhansia alan  
harrastajia aina Kajaanista asti. 

Tilaustyöt tehdään usein teettäjän ohjeiden mukaan, mutta lauantaina aihe  oli 
vapaa sillä rajoituksella, että kirosanat, rivot kuvat ja hallituksen  
haukkuminen oli kielletty. Mutta eikö graffitimaalareita kaivele se, että  
luvaton alakulttuuri on institutionalisoitu luvalliseksi taiteeksi, jota  
yhteiskunta sponsoroi? 

"Kyllä se vähän ottaa päähän, että joku komentelee. Eikä kaikkien mielestä  
voida yhdistää luvatonta ja luvallista graffitia", sanoo Antti Salminen,  Spray 
Can Artists -yhdistyksen puheenjohtaja. Salmisen mukaan juuri siksi  aivan 
kaikki harrastajat eivät koskaan tule paikalle, kun graffiteja  tehdään luvalla ja 
kaupallisesti. 

Ala-asteella graffitista innostunut Salminen on itse tehnyt luvattoman  
graffitin viimeksi kaksi vuotta sitten. Sittemmin hän on tehnyt graffiteja  
tilauksesta muun muassa Nokialle, Kemiralle ja kaupungin  
liikennelaitokselle. 

Itse asiassa harrastajat eivät edes kutsu luvallista graffitia graffitiksi  vaan 
seinämaalaukseksi, kertoo Marko Saarelainen, tapahtuman järjestäjiä  hänkin. 
Toisaalta mikä tahansa suttuinen, luvaton töherrys ei ole graffiti. 

Sekä Salminen että Saarelainen ovat kuitenkin hyvin tyytyväisiä siitä, että  
firmat ja kaupunki ovat entistä enemmän ruvenneet antamaan maalareille  
tilaisuuksia. 

Salmista harmittavat lujassa istuvat ennakkoluulot. "Parin vuoden takainen  
HKL:n propagandavideo leimasi kaikki graffitimaalarit mummon potkijoiksi 
ja  paikkojen särkijöiksi." 

Saarelaista huvittaa se, että graffitia pidetään sisustuksia pilaavana  
ilkivaltana, joka on välittömästi pestävä junan seinästä pois, mutta  vieressä 
komeileva mainos saa jäädä. "Silti yhdeltäkään ihmiseltä ei ole  kysytty, 
haluavatko he niitä mainoksia." 

KIMMO RÄISÄNEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.5.1996 

Onko luvallinen graffiti aito? 

Yhdeksäntoista spraytaiteilijaa suihki maalia Itäkeskuksessa

(Korjattu versio) 

SATU KAARIA 

Yhdeksäntoista Suomen kärkipään graffititaiteilijaa suihki antaumuksella  
spraymaalia Helsingin rakennusviraston työmaakontteihin lauantaina  
Helsingin Itäkeskuksessa. Helsingin nuorisoasiainkeskuksen suojeluksessa  
järjestetty Suomen suurin graffitijuhla keräsi paikalle tuhansia alan  
harrastajia aina Kajaanista asti. 

Tilaustyöt tehdään usein teettäjän ohjeiden mukaan, mutta lauantaina aihe  oli 
vapaa sillä rajoituksella, että kirosanat, rivot kuvat ja hallituksen  
haukkuminen oli kielletty. Mutta eikö graffitimaalareita kaivele se, että  
luvaton alakulttuuri on institutionalisoitu luvalliseksi taiteeksi, jota  
yhteiskunta sponsoroi? 

"Kyllä se vähän ottaa päähän, että joku komentelee. Eikä kaikkien mielestä  
voida yhdistää luvatonta ja luvallista graffitia", sanoo Antti Salminen,  Spray 
Can Artists -yhdistyksen puheenjohtaja. Salmisen mukaan juuri siksi  aivan 
kaikki harrastajat eivät koskaan tule paikalle, kun graffiteja  tehdään luvalla ja 
kaupallisesti. 

Ala-asteella graffitista innostunut Salminen on itse tehnyt luvattoman  
graffitin viimeksi kaksi vuotta sitten. Sittemmin hän on tehnyt graffiteja  
tilauksesta muun muassa Nokialle, Kemiralle ja kaupungin  
liikennelaitokselle. 

Itse asiassa harrastajat eivät edes kutsu luvallista graffitia graffitiksi  vaan 
seinämaalaukseksi, kertoo Marko Saarelainen, tapahtuman järjestäjiä  hänkin. 
Toisaalta mikä tahansa suttuinen, luvaton töherrys ei ole graffiti. 

Sekä Salminen että Saarelainen ovat kuitenkin hyvin tyytyväisiä siitä, että  
firmat ja kaupunki ovat entistä enemmän ruvenneet antamaan maalareille  
tilaisuuksia. 

Salmista harmittavat lujassa istuvat ennakkoluulot. "Parin vuoden takainen  
HKL:n propagandavideo leimasi kaikki graffitimaalarit mummon potkijoiksi 
ja  paikkojen särkijöiksi." 

Saarelaista huvittaa se, että graffitia pidetään sisustuksia pilaavana  
ilkivaltana, joka on välittömästi pestävä junan seinästä pois, mutta  vieressä 
komeileva mainos saa jäädä. "Silti yhdeltäkään ihmiseltä ei ole  kysytty, 
haluavatko he niitä mainoksia." 

KIMMO RÄISÄNEN 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 22.5.1996

Ylinopeutta voi ajaa vahingossa

Kimmo Ruosteenoja rinnastaa kameravalvonnasta kirjoittaessaan (HS 18. 5. 
link ) pienet ylinopeudet ilkivaltaan ja töhertelyyn, mutta näillä on vissi ero. 
Ylinopeutta voi hetkellisesti ajaa huomaamattaan. Ilkivaltaa ei tehdä 
vahingossa.

Esa Korjulan mukaan (HS Auto & Liikenne 11. 5. link ) lähes 80 prosenttia 
automaattivalvonnassa annetuista rangaistuksista on rikesakkoja. Kuka ajaisi 
valvontatolppien kohdalla "tarkoituksella" ylinopeutta? Näistä rikesakoista 
lieneekin suurin osa vahinkoja. Oikeudenmukaisuutta en 
automaattivalvonnasta löydä. Asian toinen puoli on muistaa 
liikenteenvalvonnan perimmäinen tavoite. Oikea poliisi pystyy aivan eri 
tavalla puuttumaan liikenneturvallisuutta uhkaaviin tottumuksiin, rikkeisiin 
tai rikoksiin.

JARMO NIEMINEN

Lappeenranta

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.5.1996

Hip hop jytkyi Stadikan nurmella

Koululiikunnan juhlapäivänä Olympiastadion muuttui tanssilavaksi

LAURA PEKONEN

Koululiikunta. Sana maistuu tympeältä pukuhuonehieltä, pakkosuihkuilta, 
murtomaahiihtokilpailuilta. Siitä on vuosia kun viimeksi jouduin tekemisiin, 
ja yhä se edustaa minulle sitä välttämätöntä pahaa, pinnausrankingin 
kärkinimeä, kroonista jumppasalisyndroomaa. Kirvelevää hikeä ja hehkuvia 
poskia. Veren maku suussa, ja aina maaliin viimeisenä.

Siksi kyyninen nojatuoliurheilija ei ole uskoa silmiään, kun Olympiastadionin 
nurmikolle on koululiikuntapäivänä kerääntynyt tuhansia koululaisia 
hiphoppaamaan yhdessä. Musiikki kiertää kaiuttimista täydet 400 metriä ja 
Stadionin nurmikenttä on yhtä hytkivää, tiheää ihmismassaa, josta erottuvat 
vain kirkkaimmat vaatteet ja kovimmat huudot. C'mon do the hype just move 
it! Puutarhurin painajainen, liikunnanopettajan unelmien täyttymys.

"Tämä menee suoraan suoneen", hyrisee Koululiikuntaliiton puheenjohtaja 
Osmo Virtanen. Hänellä on hyvä syy olla tyytyväinen: tanssiliikunnan valinta 
Koululiikuntaliiton juhlavuoden teemaksi on tänään täysi menestys.

Viisikymppiseksi ehtinyt Koululiikuntaliitto sai kevään aikana 400 
oppilasryhmää teini-ikäisiä ympäri maata osallistumaan 
tanssikoreografiakilpailuun, jonka valiot valitaan perjantaina. Lisäksi 
juhlavuoden suojelijan Aira Samulinin suunnittelema hiphoptanssi videoitiin 
ja lähetettiin kouluihin ympäri maata jo keväällä, jotta kaikki voisivat 
osallistua yhteistanssiin Stadionin nurmella.

Oppi oli mennyt perille ja rytmi vereen, sillä kymmentuhatpäisestä 
nuorisolaumasta suurempi osa tanssi sydämestään kuin lintsasi katsomossa. 
Samulin itsekään ei ollut pysyä aitiossaan, vaan hoppasi antaumuksella 
yleisönsä edessä.

Teinikulttuurista vieraantuneille hip hop tulee selvimmin silmille 
nuorisomuotina, jonka kuluttajat käyttävät lippalakkeja, leveälahkeisia 
housuja ja ylisuuria XXXL-vaatteita. Hiphopparit yhdistetään rap- musiikkiin, 
graffitien maalaamiseen, bombaamiseen sekä antirasistiseen ideologiaan.

Matkalla 1970-luvun lopun New Yorkin slummeista 1990-luvun Helsinkiin 
hip hop on muuttunut nuorison valtamuodiksi ja sille on käynyt kuten 
alakulttuureille massakulutuksessa yleensäkin - se on kaupallistunut. Hiphop 
-vaatteita käyttävät ja musiikkia kuuntelevat nykyään sellaisetkin nuoret, 
joilla ei ole musiikin mustien esi-isien angstista tietoakaan.

Tanssina hip hop on Samulinin mukaan kaikkialla Suomessa suositumpi kuin 
koskaan. Sen energinen, massaan ja voimaan perustuva rytke houkuttaa 
lavalle myös poikia, joiden ei tarvitse jatkuvasti pelätä unohtavansa siroja 
koreografioita.

Selvä enemmistö Stadionin nurmen nuorista hoppaajista oli yhä tyttöjä, mutta 
esiintymislavalle uskaltautui myöhemmin myös poikaryhmiä.

Keski-ikänsä kunniaksi Koululiikuntaliitto on julkaissut myös historiikin, 
jossa kerrataan viidenkymmenen vuoden hikeä, verta ja kyyneleitä sekä 
niiden rakentamia saavutuksia.

Ennen Koululiikuntaliiton perustamista tammikuussa 1946 oli Suomen 
koululaisurheilulla jo puolen vuosisadan perinteet. Suomen Lyseoiden 
Urheilijat eli SLU oli perustettu jo 1899. Jo seuraavana vuonna järjestettiin 
Tampereella ensimmäiset koko maan kouluille avoimet kilpailut, joihin otti 
osaa kaksitoista poikaa.

Koululiikuntaliitto perustettiin 1946 kansakouluväen omaksi urheiluliitoksi, 
johon Suomen Oppikoulujen Urheilijat sulautettiin 1973.

Perinteiden mukaisesti Stadionilla kisattiin tiistaina monissa urheilulajeissa. 
Eniten mitaleita kilpailuista kantoi kotiin Mäkelänrinteen koulu ja lukio.

JOUKO LEHTOLA

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 25.5.1996 

Graffititaiteilijat kuriin

Seinien ja muiden pintojen maalitöhriminen on kasvanut sietämättömäksi.  
Siksi on käsittämätöntä, että Helsingin kaupungin rakennusvirasto tukee  
toimintaa järjestämällä mahdollisuuden alan harrastajien toteuttaa itseään  
laillisesti (HS 19. 5.). link Taka-ajatuksena lienee naiivi usko, että  tällainen 
mahdollisuus vähentää intoa sotkea muuta omaisuutta. Vaikutus  lienee 
kuitenkin täysin päinvastainen. Tilaisuus antaa toiminnalle  kvasilegitiimin 
aseman, vaikka kysymys on rikollisesta yksityisen ja  yhteisen omaisuuden 
vahingoittamisesta. Englantilaisessa Newcastlen  kaupungissa eräs 
nuorukainen sai hiljattain viiden vuoden vankeustuomion  graffititöistään, 
vaikka ne todettiin taidokkaasti toteutetuiksi.  Kaupungissa on kertakaikkiaan 
väsytty miljoonakustannuksiin, joita pintojen  puhdistaminen aiheuttaa. 
Ankara tuomio nähdään varoituksena muille  maalareille. 

Myös meillä olisi vihdoin ryhdyttävä ankariin toimenpiteisiin tämän  
kyseenalaisen taiteenlajin kitkemiseksi. Tärkein ensitoimenpide, joka  
esimerkiksi New Yorkissa ja Tukholmassa on tuottanut hyviä tuloksia, on  
maalausten välitön puhdistaminen. Se on tietysti kallista, mutta ennemmin  tai 
myöhemmin kaikki teokset joudutaan kuitenkin poistamaan. Tekijöiden  
vahvimpana vaikuttimena on nimenomaan nähdä ja näyttää muille kättensä  
tulokset viikosta ja kuukaudesta toiseen. Tämä tuottaa heille jonkinlaista  
sisäistä tyydytystä ja kuvien nopea puhdistaminen eliminoi tämän 
tärkeimmän  motivaation. 

Toiseksi, tekijät pitäisi tehokkaasti yrittää saattaa vastuuseen (tai  
vanhempansa) puhdistuskuluista ehkä sopivimmin siten, että maalaajat  
joutuvat itse fyysisesti tekemään työn. On esitetty, että koska  kysymyksessä 
on asianomistajarikos, ei virallinen syytemenettely voisi  tulla kysymykseen. 
Kuitenkin poliisi voisi auttaa välittämällä yksityisille  vahingonkärsijöille 
hankkimansa tiedot tekijöistä syytetoimia varten. 

Ongelmaa ei ole syytä vähätellä. Puhdistuksiin kuluu jo nyt miljoonia  
markkoja yksityisten ja veronmaksajien varoja. Teokset eivät myöskään juuri  
milloinkaan ole maisemaa somistavia vaan teknisestä toteutuksesta  
riippumatta irvokkaan räikeitä silmiinpistäviä kuvatuksia. 

VÄINÖ NIEMINEN 

Helsinki 

HEIKKI KOTILAINEN / HS 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.5.1996

Miksi vesuri ei kelpaa Helsingille?

Kulttuurimaiseman avaaminen pusikkoja perkaamalla olisi halpa ja helppo 
keino parantaa kaupungin arki-ilmettä

Miksi rumimman Helsingin pitää näyttäytyä juuri siellä, missä suurimmat 
ihmisvirrat tekevät päivittäiset työmatkansa?

Liikenneväyliä reunustavat pöheiköt estävät ihmisiä näkemästä, millaisessa 
rakennusten ja luonnon ympäristössä he elävät. Miksei näitä maisemia avata 
kaupunkilaisten ja matkailijoiden nähtäviksi?

Miksei esimerkiksi Kulosaaren kartanon anneta näkyä metromatkustajille?

Miksei Itäväylän pientareita raivata väljemmiksi, vaan niiden annetaan peittää 
yli sadan tuhannen asukkaan elävää rakennettua kaupunkimaisemaa?

Miksei Tuusulantien ympäristöä maisemoida vesurilla, jotta se voisi näyttää 
lentokentältä kaupunkiin saapuville matkustajille, että metsän lisäksi löytyy 
vanhoja peltoaukeita, 1700-luvun kivikartanoita ja perinteikkäitä 
pientaloalueita.

Olipa vastaus kysymyksiin mikä tahansa, metrosta ja junista sekä kaupungin 
sisääntuloväyliltä näkyy nyt maisemia, jotka kielivät paitsi 
välinpitämättömyydestä, myös lukuisista halvalla toteutettavista hukatuista 
mahdollisuuksista.

Kaupunkikuva kohenisi nopeasti ja halvalla, jos maisemanhoito 
suunnattaisiin keskitetysti suurten sisääntuloväylien varsille.

Ihmiset hoitavat kotiensa etupihat ja portinpielet. Miksi kaupunki antaa omien 
porttiensa ja portinpieliensä repsottaa?

Yhdyskuntakuntasuunnittelun jatkokoulutussihteerin ja Helsingin 
kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenen Ilkka Sumun (sd) mielestä olisi jo 
aika kiinnittää huomiota kaupunkimaisemaan. Suunnitelmista pitäsi päästä 
tekoihin.

"Rakennetut puistot ja hoidetut puistometsät ovat kuuluneet kaupunkiin koko 
länsimaisen kaupunkikulttuurin ajan. Miksi meillä sekavat pöheiköt saavat 
kasvaa peittämään näkyvistämme maiseman, jota myös rakennettu ympäristö 
on?" Sumu kysyy.

Espoossa vanhat kulttuurimaisemat ovat hänen mukaansa pusikoituneet jopa 
Helsinkiä pahemmin. Esimerkin hän ottaa läheltä Espoon Innopolia: 
Albergan kartanon Kehä I:n varrelta.

"Kun lehdet tulevat puihin, kuka enää tietää, missä komea kunnostettu 
rakennus on. Alunperin talo kuitenkin rakennettiin näkymään kauas joka 
suuntaan."

Sumu uskoo, että meillä maisemanhoitoa ohjaa ensisijaisesti 
välinpitämättömyys. Pusikoitumiseen vaikuttaa hänen mukaansa myös 
vääristynyt käsitys luonnonsuojelusta.

Se tarkoittaa, että ensin luontoa halutaan kaupunkiin, mikä onkin ihan 
kannatettavaa. Mutta pian ei enää muisteta ja ymmärretä, että kaupunkiluonto 
on ihmisen rakentama, huolehtima ja ylläpitämä miljöö.

Ihmiset alkavat luonnonsuojelun nimissä suojella kaikkia puita ja pensaita, 
vain luonto sinänsä on tärkeää, viis ihmisen rakentamasta ympäristöstä. Siksi 
sekava pöheköityminen saa usein peittää olennaisen rakennuksen, meren tai 
maiseman näkymistä.

Sumu painottaa, että meillä kaupunkiasutus on perinteisesti rakennettu 
rannalle, ja sille on avattu näkymät merelle, järvelle tai joelle. Onneksi 
Helsingissä on siltoja, muuten näitä koko valtakunnan keskeisimpiä 
rakennettuja maisemia ei kohta näkisikään.

Myös kirkot rakennettiin satojen vuosien ajan näkymään mahdollisimman 
kauas. Kun puutarhuri nyt yrittää palauttaa vanhasta kivikirkosta ihmisten 
näkyville jotakin, seurakuntalaiset käyvään kiivaaseen suojelustaisteluun.

Pääkaupunkiseudun huonon arkimaiseman perusta löytyy Sumun mukaan ns. 
kaavoituksen jakojäännöksistä. Ne ovat aluerakentamisen aikana pääkatujen 
varsille jätettyjä epämääräisiä puistokaistaleita, joiden alkuperäinen tarkoitus 
oli erottaa toisistaan liikenne ja asuminen. Nyt näitä kaistaleita ei kukaan 
hoida.

TIMO PALM / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.5.1996

Matkustaja näkee Helsingin päivittäisenä risutunnelina

Metromatkalla Itäkeskuksesta keskustaan koivut ovat vielä hiirenkorvalla. 
Meri ja kaupunki näkyvät kohtuullisesti, mutta saariston luonto ja Suomen 
rakennetuimmat maisemat ovat peittymässä kovaa kyytiä lehtivihreään.

Mitä tehdä metron ikkunasta näkyvälle Helsingille?

"Tämä on kyllä aika törkeä paikka", Ilkka Sumu sanoo heti, kun metro 
nytkähtää liikkeelle Itäkeskuksesta.

"Tämähän on pelkkää risutunnelia. Kesällä tästä ei näy edes Itäväylä, 
puhumattakaan muusta. Kukahan tästä vastaa?"

Lähes koko matkan Itäkeskuksesta Siilitielle ratapenkat ja teiden väliset 
alueet puskevat hoitamatonta koivu- ja pajupusikkoa. Metron avaamisen 
jälkeen 1982 penkkoja tuskin on vesurilla kuritettu.

Siilitien aseman tienoilla ympäristö hieman paranee. "Ollaan korkealla, 
toisella puolen näkyy hoidettuja taloja ja toisella puolen levittäytyy 
Herttoniemen teollisuusalue."

Siilitieltä eteenpäin metron ikkunasta pistävät silmään lähinnä graffitit. 
"Miten vaikuttaa ihmiseen se, kun ainoa muutos päivittäisessä maisemassa 
ovat entisten päälle tulevat uudet töherrykset?" Sumu kysyy.

Herttoniemen aseman jälkeen siirtolapuutarhan kohdalla penkkojen pusikot 
pistävät silmään. "Ilmeisestikään meillä ei haluta, että ihmisten kaupunki on 
läsnä. Miten muuten on perusteltavissa, että alhaalla notkelmassa uinuva 
kaupunkikuvallisesti kiinnostava siirtolapuutarha näkyy umpipöheikköjen 
lomasta vain yhdestä pienestä rakosesta?"

Itäväylän eteläpuolellakin voisi näkyä meri ja Laajasalo, mutta tien ja meren 
välinen kaistale on katseen läpäisemätöntä viidakkoa.

"Kunpa kaupunkilaisetkin oivaltaisivat, ettei kukaan halua avohakkuita, vaan 
ainoastaan maisemanhoidollista harventamista. Puusto on hienoa kaupungissa 
rajatessaan maisemaa, ei peittäessään sen kokonaan."

Kulosaaren kohdalla on jälleen pakko huokaista.

"Ajattele, että tässä mennään yhden Helsingin historiallisimman ja 
hienoimman puutarhakaupungin läpi. Mistä metron ikkunasta niin voisi 
päätellä? Kulosaari esittäytyy päivittäin 120000 metromatkustajalle pelkillä 
graffiteilla ja hoitamattomilla pöheiköillä", Sumu ihmettelee.

Kulosaaren sillalta näkymä on hieno. Helsingin silhuetti siintää etelässä ja 
rannat pullistelevat laivoja ja vanhaa teollisuutta.

"Tosin näitäkin siltapenkkoja tulisi siistiä. Kulosaaren päässä villiintynyt 
rantakoivikko kasvaa joka vuosi lisää korkeutta ja Sörnäisissä sukellus maan 
alle tai päin vastoin sukellus maan alta päivänvaloon on metromatkustajille 
niin keskeinen siirtymähetki, että silloin suurin osa matkustajista katsoo 
ikkunasta ulos."

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.5.1996

Viherympäristön hoito maksaa nyt vuodessa 282 markkaa asukasta kohti

Helsinki uhraa asukasta kohden kaiken viherympäristönsä hoitoon tänä 
vuonna 282 markkaa vuodessa.

Kaupungin 16 miljardin markan budjetista puistojen, metsien ja muiden 
viheralueiden hoitoon käytetään noin 0,8 prosenttia eli 140 miljoonaa 
markkaa.

Viherosaston mukaan kaupunkilaiset olisivat valmiit maksamaan 
viherhoidosta enemmänkin, jos se todella parantaisi kaupunkiympäristön 
laatua.

Kaupunkimaiseman hoitoa häiritsevät selvästi eri hallintokuntien rajat 
maisemanhoidossa. Pakkaa sekoittaa vielä valtio ja valtio valtiossa eli VR.

Helsinki keskitti tämän vuoden alussa ennen kahdelle eri hallintokunnalle 
kuuluneiden viheralueiden hoidon.

Rakennusviraston viherosasto hoitaa nyt ne tehtävät, joita viime vuonna 
hoitivat rakennusviraston puisto-osasto sekä kiinteistöviraston metsä- ja 
maatalousosasto.

Muutoksen uskotaan aikanaan parantavan kaupunkiympäristön tasoa, vaikka 
ongelmapaikkoja riittää yhä.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen kiinteistöpäällikkö Seppo Jussila, 
kuuluuko metron ratapenkkojen hoito teille vai rakennusviraston 
metsäosastolle?

"Se kuuluu turvallisuussyistä meille rata-alueen rajaavaan aitaan asti. Aidan 
toisella puolella aluetta hoitaa viherosasto."

"Meillä ei kuitenkaan ole omaa henkilökuntaa tällaiseen viherhoitoon, joten 
tarvittaessa joudumme kuitenkin tilaamaan apuun viherosaston miehet."

Viherosasto tulee siis silloin paikalle muista töistään ja laskuttaa teitä?

"Suunnilleen noin arvelisin sen käyvän."

Onko metron penkkoja siistitty vuoden 1982 jälkeen?

"Tarkalleen ottaen en tiedä, mutta hyvä idea. Teenkin siitä heti aloitteen."

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 29.5.1996 

Sotkijat eivät ole murhaajia

Väinö Nieminen esitti mielipiteensä graffititaiteilijoista jyrkästi (HS 25.  5. 
link ). Niemisen kanta oli englantilainen "kova vankilatuomio  sotkijoille" -
malli. 

Graffitit ja sotkut eli "tägit" ovat taas kerran oire eikä sairaus.  
Pääkaupunkiseudun sotketut seinät ovat pikemminkin osoitus nuorison  
turhautumisesta yhteiskunnan kykyyn ratkaista ongelmia kuin silkkaa  
ilkivaltaa. Sotkijat ovat usein rikkinäisistä kodeista, joita työttömyys  
entisestäänkin kurjentaa. Ikäluokaltaan 11-20-vuotiaat ovat kasvaneet  
työttömyyden, säästämisen ja leikkausten Suomessa. Kuinka voisimme 
olettaa,  että nuoriso, joka on tunnetusti yrittänyt aina olla radikaalia, 
muuttuisi  yhtäkkiä mallikansalaisiksi, "pikkuaikuisiksi"? Tällaisen ajattelun 
takana  on ainoastaan oma kyvyttömyys nähdä ongelmaa laajalti. 

Nuorisolle pitäisi tarjota kesätyöpaikkoja, heidän vanhemmilleen työtä ja  
heidän mielipiteilleen kuulijoita. Kokiessaan olevansa osa yhteiskuntaa,  siis 
myös yksi sen omistajista, nuoren "ilkivaltavietti" vähenisi.  Edesvastuu 
voitaisiin muuttaa ennakkovastuuksi, jossa nuorelle  tarjottaisiin 
mahdollisuuksia omalla toiminnallaan kehittää ympäristöään.  Tällainen 
esimerkki on mielestäni juuri Väinö Niemisen paheksuma Helsingin  
kaupungin rakennusviraston rahoittamat "lailliset graffitipäivät". Siis  
järjestettyä toimintaa aiheen ympäriltä ketään vahingoittamatta. 

Väinö Nieminen on kuitenkin mielestäni oikeassa sanoessaan, että sotkut  
tulisi poistaa mahdollisimman nopeasti. Tämä keino on silti vain yksi  
monista ja käytettäessä ainoana keinona ongelman poistamiseen se saattaa  
johtaa noidankehään. Suomi ei onneksi ole New Yorkin tai Newcastlen 
tasolla  nuoriso-ongelmissa, mutta mikään ei takaa etteikö tilanne pahentuisi.  
Asialliset toimet, joissa nuori saa positiivista tuntumaa yhteiskuntaan,  ovat 
välttämättömiä. 

MARKUS BUNDERS 

lukiolainen 

Helsinki 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 3.6.1996 

Sovittelun avulla sotkut pois

HS:n mielipidesivuilla on virinnyt keskustelu seinien ja muiden pintojen  
töhrimisestä, jotka ovat yleensä nuorten tekemiä (HS 25. 5. link) ja 29. 5.  
link). Ongelma on yleinen ja nostattaa aina voimakkaan reaktion. Nuoren  
lukiolaisen kypsä pohdiskelu aiheesta oli ilahduttavaa. Kovat  vankilatuomiot 
eivät paranna ongelmaa, mutta "asialliset toimet, joissa  nuori saa positiivista 
tuntumaa yhteiskuntaan, ovat välttämättömiä", kuten  Markus Bunders 
kirjoittaa. Suomen Sovittelun Tuki r.y.:n mielestä  sovittelutoiminnassa 
pyritään myös tähän. 

Seinien ja muiden pintojen töhriminen on joko asianomistajarikos tai  
virallisen syytteen alainen rikos riippuen siitä, onko kohde julkinen vai  
yksityinen. Nämä jutut sopivat sovitteluun erityisen hyvin, koska yleensä  
asianosaisten välillä päästään sopimukseen, jossa tekijä puhdistaa sotkut  ja 
vastaa puhdistuskuluista ja jossa sovittelija valvoo työn toteutumisen. 

Eräässä suuressa kaupungissa soviteltiin muutama vuosi sitten nuoren  
koululaisen töhrimisrikosta, jossa kohteena oli yli 20 yksityistä ja  julkista 
rakennusta. Kaikkien osapuolten välillä tehtiin sovittelusopimus,  jossa nuori 
kesälomallaan puhdisti kyseisiä kohteita. Mikäli kohteet oli  ehditty jo 
puhdistaa, korvasi nuori aiheuttamansa vahingot työkorvauksena  kohteiden 
omistajille. 

Syyttäjä jätti tässä tapauksessa syyttämättä. Vapaaehtoinen sovittelija  valvoi 
puhdistustöitä ja uskoaksemme nuori sai elämänsä opetuksen. 

Sovittelutoiminnassa on mukana yli 170 kuntaa ja n. 2000 sovittelijaa.  
Rikosten ja riitojen sovittelu on vapaaehtoistoimintaa, jota toteuttavat  
tehtävään koulutetut sovittelijat. Sovittelu on aina vapaaehtoista,  
luottamuksellista ja maksutonta. 

SUOMEN SOVITTELUN TUKI R.Y. 

Pertti Leppälä 

puheenjohtaja 

Annariitta Hedberg 

tiedottaja 

Tampere 

JUKKA KYRÖMIES 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 5.6.1996 

Nuorillako oikeus turmella?

Helsingin Sanomissa oli 29. 5. link Markus Bundersin mielipidekirjoitus Hän  
tituleeraa itseään helsinkiläiseksi lukiolaiseksi. Puhuttiin graffiteista. 

Tämä nuorimies oli suivaantunut johonkin aikaisempaan kirjoittajaan, joka  
oli kehdannut vaatia sotkijoita tuomiolle. Nuorimies selittää meille  
valtaapitäville, että töherrykset eivät ole sairaus vaan oire. Ja se  oireilu 
johtuu siitä, että ikäluokaltaan 11-20-vuotiaat ovat kasvaneet  työttömyyden 
ja yhteiskunnallisten etuisuuksien leikkausten Suomessa. 

Eli tämä nuori mahdollisesti finninaama selittää, että koska hänen  perheensä 
postiluukusta ei enää valu ilmaista rahaa niin helposti kuin  aikaisemmin, niin 
nuorella on oikeus mennä turmelemaan ja pilaamaan toisen  omaisuutta. 

Markus Bunders sanoo, että me olemme mahoja, koska emme pysty 
näkemään  ongelmaa laajemmin. Nuorisolle pitäisi tarjota kesätyöpaikkoja ja 
heidän  vanhemmilleen töitä. Markus selittää, että näin nuoriso kokisi 
olevansa  yksi yhteiskunnan omistaja ja ilkivaltavietti vähenisi! 

Markus lienee kasvanut perheessä, tuttavapiirissä, kaupunginosassa, jossa  
uskotaan yhä joulupukkiin. Spontaani reaktioni asian laajempaa 
ymmärtämistä  oireillen olikin, uskovatko muutkin lukiolaiset vielä 
joulupukkiin. Eivätkö  edes lukiossa opettajat paljasta näille ilkivaltavietin 
kourissa  heittelehtiville nuorille, ettei vanhaa namusetää oikeasti ole 
olemassa. 

Eikö poloiselle Markus Bundersille kukaan ole koskaan kertonut, että  
ensisijaisesti ihmisellä itsellään on vastuu omasta elämästään. Vai onko  
Bunderseilla niin, että aamu alkaa sosiaalitukiaiskirjekuorien kopsahtelun  
odottelulla, että perhe kokoontuu polvirukoukseen postiluukun eteen ja  
pidetään peukkuja, mitä tukiaisia tänään saadaan siltä rikkaalta  joulupukilta, 
joka omistaa rahatehtaan ja pitää säkissään kaikki työpaikat. 

Kun minä olin lukiolainen ja rakennemuutos ravisteli koko Suomea, niin ei  
nuorisolle tullut mieleenkään marista, että yhteiskunnan vastuu on pitää  
pienet teollisuuspaikkakunnat elävänä ja että yhteiskunnan on myytävä  
suomalaista paperia niin, että perheiden työpaikat säilyvät. Ihminen on  elänyt 
tähän pisteeseen, koska on jaloillaan pystynyt kävelemään leivän  perässä. 
Mutta. 

Näyttää siltä että Bundersin kaltaiset "pullasorsat" päättävät koko  
ihmiskunnan maallisen vaelluksen tukkimalla hengitystiehyet. 

Kuule Markus, jos sinulla kavereinesi on oikeus ilkivaltavietin  
toteuttamiseen, niin sitten on kai minullakin. Minun sukupolvellani on se  
mahdollisuus, että jonakin aamuna sinun elättiyksiösi postiluukusta ei enää  
tipahdakkaan ilmaista rahaa, vaan joudut ponnistelemaan ja hakemaan  
tilipussisi vaikka kadunviereen asetellulta postilaatikolta. Mieti miten  
kamalaa viileänä kevätaamuna. 

WILMA SCHLIZEWSKI 

taloudellisessa siivousvastuussa 

Helsinki 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 7.6.1996

Kyseenalaisempaakin taidetta toki löytyy

Väinö Nieminen esitti (HS 25. 5.) link kauniin ajatuksen graffitien 
kitkemisestä ruohonjuuritason taiteiden puutarhasta. Oletetaanpa sitten, että 
graffitien teko loppuisi kokonaan. Mitenköhän kävisi väkivalta-, huume-  ja 
(muiden) omaisuusrikosten määrälle, kun graffitimaalaajien kaikki aika ja 
harkitsemattomasti suunnattu energia vapautuisi muuhun harrastetoimintaan? 
Graffitien puhdistamisesta koituva lasku saattaisi vaikuttaa pieneltä, jos 
samalla tarmolla rikottaisiin vaikkapa ikkunoita, varastettaisiin autoja tai 
hankittaisiin päihdeongelmaa. Yhteiskunta joutuu joka tapauksessa 
käyttämään nuorisoon varojaan jossain muodossa eivätkä graffitit 
varmaankaan ole hulluin sijoituskohteista.

On hyvin ymmärrettävää, ettei kaikkia miellytä maalattujen seinien 
näkeminen eikä etenkään niistä maksaminen. Valitettavasti graffitit eivät edes 
ole ainoita irvokkaan räikeitä kuvatuksia, joista tahtomattamme maksamme.

Pari vuotta sitten Kannelmäessä järjestetyssä nuorten, poliisin ja VR:n 
välisessä graffitikeskustelussa esitin vertauksen graffiteista ja mainoksista. 
Eivät kaikki halua myöskään nähdä mainoksia, jotka varmasti tulevat 
huomattavasti kalliimmiksi kuluttajille.

Oli esimerkiksi erittäin sydäntälämmittävää nähdä pankkien kosiskelevaa 
mielikuvamainontaa, jonka informaatioarvo olennaisesti oli nolla, juuri kun 
pankkitukea varten oli kerätty rahat niin vauvalta kuin vaariltakin.

Graffititaidetta kyseenalaistettaessa kannattaa muistaa, että tässä maassa 
"taidetta" on ollut mm. video, jossa kidutetaan kissa kuoliaaksi; valokuva, 
jossa alastoman naisen levitettyjen haarojen väliin oli tungettu puu sekä 
televisiosarja, jossa kaivetaan takapuolta piipulla. Millainen yhteiskunta 
sulkee maalarit kiven sisään ja antaa eläinrääkkääjien kulkea vapaalla jalalla 
keräämässä palkintoja ja taiteilija-apurahoja?

JANNE KASKIMIES

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 9.6.1996 

On liian helppo arvostella nuoria

En voi olla osallistumatta käytävään graffiti-keskusteluun Wilma  
Schlizewskin (HS 5. 6. link) Markus Bundersiin (29. 5. link) kohdistuneen  
varsin ankaran ja mielestäni aiheettoman arvostelun johdosta. En puutu itse  
graffiti-aiheeseen, osa on ilkivaltaa ja osa taidetta joko luvallista tai  luvatonta. 
Kyllä Markus on oikeassa todetessaan nuorten oireilevan, olisi  hyvin 
erikoista jos he eivät sitä tekisi. Yhteiskunnan nykytilaa ei voi  kutsua kovin 
edistykselliseksi, sillä väliinputoajia on riittävässä määrin  ja valitettavasti 
runsaasti nuorten joukossa. Yhteiskuntamme on kova eikä  kaikilla ole 
samoja edellytyksiä pärjätä, mutta valitettavasti useat meistä  sulkevat 
silmänsä tosiasioilta joko tietämättään tai tahallaan. 

Kun nuorten kanssa on tekemisissä ja seuraa läheltä heidän toimintaansa  
yllättyy niistä ongelmista, mitä useat nuoret joutuvat kokemaan. On liian  
helppo arvostella nuoria kun ei heidän todellista tilannettaan tunne. On  
selvää, että ns. syrjäytyneet tai ongelmanuoret ovat vähemmistö nuorten  
joukossa ja heihin pitäisikin yhteiskunnan kiinnittää enemmän huomiota. 

Maamme vankeinhoitolaitos voi kertoa miten paljon ehdottomat rangaistukset  
auttavat nuoria, ei kovilla rangaistuksilla ole missään kyetty ongelmia  
selvittämään. Kovien rangaistuksien maissa on järkyttäviä esimerkkejä mihin  
on jouduttu. Opetetaan ensin nuoret kasvamaan ja annetaan heille oikea  
arvomaailma. 

Ongelman ydin on, kuten Robert Wianderkin totesi (HS 29. 5.), vanhemman  
sukupolven esimerkki nuoremmille. Tässä kannattaisi jokaisen mennä 
itseensä  ja miettiä onko aina antanut oikeata moraalista ja eettistä esimerkkiä  
muille. Toisaalta voidaan myös asettaa yhteiskunnan asenteet ja arvot  eräiltä 
osin kyseenalaisiksi, kuinka paljon ne ohjailevatkaan nuoria  sellaisiin 
tekoihin, joita kaksinaismoraalistamme johtuen emme taas  hyväksy. 

Ensin on meidän hyväksyttävä nuoret yhteiskunnan jäseniksi, sellaisiksihan  
heitä ei tänään arvosteta. Katsotaan ensin peiliin ja mietitään missä  silmässä 
se malka olikaan. 

BOTHO SIMOLIN 

vapaaehtoissovittelija ja Saapas 

Espoo 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 12.6.1996 

Uskomus selittää töherryksen

Otsikolla Nuorillako oikeus turmella? (HS 5. 6.) link Wilma Schlizewski  
kommentoi Markus Bundersin mielipiteitä graffititöherryksistä  
hykerryttävästi, kirjoitus suorastaan kutsuu yrittämään pikku analyysia.  
Roland Barthesin mukaan myyttien tärkeä tehtävä kulttuurissa on jäsentää  
ihmisen maailmankuvaa naturalisoimalla tietojamme siten, että muodostuu  
selvä ja johdonmukainen historiallinen selitys meitä ympäröivistä asioista.  
Naturalisointi on selittämisprosessi jossa mielikuvamme todellisuudesta on  
muokkauksen kohteena. Naturalisoinnin tuloksena aistein vastaan 
ottamamme  tieto jäsentyy myyttien kielelle. Millaisia moderneja myyttejä 
Schlizewskin  tekstistä voidaan löytää? 

". . . hän tituleeraa itseään helsinkiläiseksi lukiolaiseksi . . ." Lause  tuntuu 
implikoivan, että nuoret lukiolaispojat omaksuvat mielellään  titteleitä. 
"Näsäviisas nuorukainen" voisi olla tässä käytetty stereotypia. 

". . . tämä nuori mahdollisesti finninaama selittää että . . ." Näkeekö  
kirjoittaja yleensä alle 20-vuotiaat tällaisina? Vai onkohan hän nähnyt  
Bundersin valokuvan jossain - Schlizewski ei liene tavannut Bundersia,  
mutta on silti arvellut tällä olevan finnejä? Finninaama konnotoi usein  
nuoruuden lisäksi kenties peseytymättömyyttä ja vastenmielisyyttä, ehkä  
myös epävarmuutta. 

". . . uskovatko muutkin lukiolaiset vielä joulupukkiin." Myytti lienee  tässä 
suurin piirtein se, että nuoret ovat herkkäuskoisia, lapsellisia ja  ilman 
todellisuudentajua. Samaan tähdännee myös "perhe kokoontuu  
polvirukoukseen postiluukun eteen ja pidetään peukkuja . . ." Teksti  vihjaa, 
että kertomukset joulupukista ja Jumalasta ovat rinnasteisia. 

". . . ilkivaltavietin kourissa heittelehtiville nuorille . . ." Nuoret  siis antavat 
alkuvoimaisten viettien määrätä käytöstään, kun vastaavasti  vanhempia ohjaa 
järkiperäinen ajattelu. 

"Kun minä olin lukiolainen" viittaa siihen yleiseen myyttiin, että jossain  
toisessa ajassa tai paikassa asiat ovat tai olivat paremmin kun taas tässä  ja nyt 
ne ovat huonosti. 

"Bundersin kaltaiset pullasorsat päättävät koko ihmiskunnan maallisen  
vaelluksen." Myytin mukaan seuraava sukupolvi tuhoaa kaiken sen minkä  
edelliset ovat saaneet aikaan. Tästä asiasta vanhemmat ihmiset joutuvat  
jatkuvasti olemaan huolissaan. 

Schlizewski päättää tekstinsä vielä toiseen apokalyptiseen  myyttiin: "Jonakin 
aamuna sinun elättiyksiösi postiluukusta ei enää  tipahdakaan ilmaista rahaa" 
- eli: "tuho on edessä". 

Barthesin mukaan myytit ovat hallitsevan yhteiskuntaluokan toiminnan  
tulosta. Ne mystifioivat oman alkuperänsä ja kätkevät näin poliittisen  
ulottuvuutensa. Niillä voi ajaa haluamaansa asiaa käyttämällä niitä  
perustelun tapaan. Koska ne eivät kuitenkaan ole rationaalisia perusteluja,  ne 
eivät johda rakentavaan keskusteluun tai lopputulokseen. Myytin toiminta  
paljastuu, kun sen todelliset tarkoitusperät eritellään.  Näin "katusemiootikon" 
pika-analyysin perusteella Schlizewskin kirjoituksen  kärjen voi nyt tiivistää: 
Bunders on epävarma, näsäviisas nuorukainen, joka  turvaa Jumalaan ja 
joulupukkiin yhtä lailla sekä antaa irrationaalisten  viettien ohjata toimiaan, 
joiden jatkuessa koko yhteiskunta luhistuu. Hmm. 

En usko toisten omaisuuden turmelemiseen. En usko myöskään laiskuuteen.  
Toisaalta keskusteluyritysten tyrehdyttäminen mytologista aparaattia  
käyttäen on turhan kevyt ratkaisu eikä johda edistykseen, otetaanhan  
käyttöön keinoja jotka tähtäävät kokonaisen sukupolven leimaamiseen. Tällä  
tavoin iän, rahan, aseman tai sukupuolen perusteella eri ryhmiin kuuluvat  
henkilöt lisäävät nyt jo vallalla olevia pyrkimyksiä iltapäivälehtimäisesti  
leimata toisia ryhmiä stereotypioilla ja päästä tukkanuottasille. 

Yleinen rauha siitä tuskin järkkyy - jälkiteollinen tietoyhteiskunta on  liian 
pirstoutunut keskitettyyn kapinaan. Tragediat löytyvät ennemminkin  
yksilötasolta. Raflaavan skribentismin sijasta Suomi tarvinnee rakentavaa  
keskustelua, jonka avulla voidaan löytää selviytymisstrategioita ja kääntää  
henkinen ja taloudellinen lama nousuun. 

KALEV TIITS 

Oulu 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 19.6.1996 

Sovittelu auttaisi nuoria

Väinö Niemisen kirjoituksesta (HS 29. 5.) link virinnyt keskustelu on ollut  
voimakassanaista. Väinö Nieminen vaati nuorille sotkijoille pitkiä  
vankeustuomioita. Nuorien tuntema ahdinko on mielestäni lieventävä  
asianhaara sotkemistapauksia tutkittaessa. Sotkut ovat olleet  
jälkiteollistuneen länsimaisen kulttuurin nuorten ahdistuksenpurkukanava jo  
vuosikymmeniä. Se ei tietenkään tee toiminnasta mitenkään hyväksyttävää,  
mutta antaa mahdollisuuden tulkita ongelmaa laajemmalta pohjalta. 

Suomi seuraa graffitivillityksessä taas läntisempiä maita. Ruotsista  ongelma 
on lähes kadonnut. Niinpä Suomella olisi jälleen mahdollisuus  hyötyä 
muiden maiden onnistumisista ja erehdyksistä. Kovat vankilatuomiot  
sotkijoille ovat osoittautuneet ilmeisen tehottomiksi, mutta jo Suomesta  
löytyy tapauksia, joissa sovittelu sotkijan ja rikoksesta kärsijän välillä  on 
ollut hedelmällistä. Niinpä nuorten toiminnan ymmärtäminen ja  
rangaistusten mielekäs sovittelu ovat mahdollisuus ongelman ratkaisuun. 

Wilma Schlizewski syyttää (HS 13. 6.) link , että "nykypennuilla" ei ole  
jämerää isää tai huoltavaa äitiä. Sekö olisi nuorten vika? Onko se, että  
nuorilla tai heidän vanhemmillaan ei ole työtä myös nuorten vika? Se, että  
useat nuoret on ajettu ahdinkoon heidän itse pystymättä siihen  vaikuttamaan, 
on mielestäni nuorten puolustus. 

En hyväksy sotkemista ja haluaisin nähdä Helsingin puhtaana. Silti vaadin  
nuorille olosuhteet ja hyötynäkökohdat huomioon ottavaa kohtelua heitä  
rangaistaessa. Sovittelu ja sen kautta nuoren oma panos siivoukseen ja  
vahinkojen korjaukseen on pitkälti riippuvainen vahingon kärsijästä.  
Toivonkin, että sotkuista kärsivät asianomaiset löytäisivät tarpeeksi  
ymmärrystä asialliseen käyttäytymiseen ja sovitteluun. Ettei taas kävisi  niin, 
että kaikki yhteiskunnan ahdistus puretaan silmittömään  rankaisuvimmaan 
nuoria kohtaan aina tilaisuuden tullen. 

MARKUS BUNDERS 

abiturientti 

Helsingin normaalilyseo 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.7.1996

Kontulan alkoholistit katoksen alle

Viranomaisten hyväksymiä juopottelukatoksia tulossa ostoskeskuksiin

LEENA LAVONIUS

"Enää ei sada kauluksesta eikä poliisi ole kimpussa koko aikaa." Rauskin ja 
Harrin elämä muuttui häivähdyksen mukavammaksi, kun Kontulan 
ostoskeskukseen perustettiin viime syksynä katos alkoholisteja varten. 
Katoksessa ryyppäämiseen ei puututa.

Entinen kirvesmies ja entinen merimies eivät päässeet sisätiloihin, mutta 
katon alle kuitenkin. Kävijät kutsuvat paikkaa Mäyräbaariksi, viranomaiset 
puhuvat Mäntybaarista. Katos on rakennettu kalliolle aivan ostoskeskuksen ja 
metroradan viereen.

Baarissa on lattia betonilaatoista, peltinen katos, muutama betoninen istuin ja 
pöytä sekä tuhkakuppi. Kemiallinen vessa sijaitsee vieressä, ja se 
tyhjennetään joka toinen viikko.

Alue on suhteellisen siisti, maassa lojuu tupakantumppeja ja pullonsiruja. 
Puskasta pilkottaa tyhjä levy rauhoittavia lääkkeitä.

"Nuoriso se on, joka sotkee paikat ja kusee nurkkiin. Meidän oma jengi on 
siististi eikä rähise keskenään", Rauski ja Harri sanovat. Molemmat ovat 
viettäneet elämästään puolet Kontulassa ja suuren osan pullo huulessa.

Mäntybaarin vakiokävijöitä on reilut kymmenen, satunnaisiakin vieraita 
riittää. Ryyppääminen sujuu vakiväen kesken rauhallisesti ja lähimpiin 
asuintaloihin on jonkin verran matkaa.

Kontulan metsäbaarin perustamisen yhteydessä sosiaaliviranomaiset 
tehostivat huolenpitoaan alueen alkoholisteista. Asunnottomia alkoholistien 
joukosta ei poliisin mukaan löydy.

Siitä huolimatta sekä Rauski että Harri ovat asuntoa vailla, ja miehet 
kieltäytyvät ehdottomasti menemästä asuntolaan. Asunnonhakupaperit ovat 
vetämässä, mutta toistaiseksi Harri turvautuu tyttöystävältään saamaansa 
telttaan. "Onhan se hyvä, että joku huolehtii."

Metsäbaarin perustivat ostoskeskuksen kauppiaat, huoltoyhtiö ja Kontula- 
seura, jotka kyllästyivät ostarilla notkuviin alkoholisteihin.

Ostoskeskuksessa ryyppääminen oli toki kiellettyä, mutta juopottelijoiden 
ulos heittämisestä ei juuri ollut hyötyä.

"Valuivat takaisin kuin vesi heti, kun vartijat ja poliisit käänsivät selkänsä", 
kuvailee ylikonstaapeli Hans Pieski Itäkeskuksen poliisista. Kun 
ryyppäämistä ei pakottamalla saatu loppumaan, tarkoituksena oli osoittaa 
juopottelijoille oma paikka ja rauhoittaa ostari ostoksiin.

Ostarin siistiytymiseen ovat kaikki tyytyväisiä, vakuuttavat poliisi ja 
huoltomiehet. Aiemmin juoppojen hallussa olleelle keskusaukiolle 
rakennettiin lasten puuhamaa samaan aikaan, kun Mäntybaaria pystytettiin. 
Kaikista kustannuksista vastasivat kauppiaat.

Aivan täysin juopot eivät silti ostoskeskusta hylänneet.

Mäntybaarin idea on peräisin Tampereen Hervannasta. Siellä vastaavanlainen 
metsäkatos on toiminut jo 16 vuotta. Kokemukset ovat olleet hyviä. Kontulan 
baari on pääkaupunkiseudulla lajissaan ensimmäinen, mutta ei viimeinen.

Vantaan Hakunilaan samantapainen metsäbaari perustetaan heti, kun sopiva 
paikka kaupungin mailta löytyy. Myös Myyrmäen ostoskeskuksen lähelle 
suunnitellaan samanlaista.

Hakunilan ostoskeskuksella vakioalkoholisteja on parikymmentä. Keväällä 
ryyppääminen tulee näkyvämmäksi, kun tarkenee juopotella ulkosallakin.

"Mahdoton tilanne, kun parikymmentä ihmistä haittaa elämää 11000 
asukkaan lähiössä", kuvailee ylikonstaapeli Raimo Viljanen Hakunilan 
lähipoliisista.

Juopottelu ajaa asiakkaita ostoksille automarketeihin, sillä maassa röhnöttävät 
sammuneet eivät houkuttele kauppoihin ja aremmat pelkäävät huutelua ja 
kinastelua. Ulkopuolisia kohtaan alkoholistit eivät Viljasen mukaan ole 
väkivaltaisia.

Julkisilla paikoilla juopottelu villiintyi, kun alkoholilain muutos viime 
vuoden alussa vei viranomaisilta oikeuden puuttua asiaan. Kaduilla 
ryyppäämisen kieltävä järjestyssääntö hyväksyttiin vastikään Helsingin 
kaupunginvaltuustossa ja tiukempaa linjaa havitellaan Vantaallakin.

Alkoholismiin puuttuminen on vain osa ostoskeskuksen kohentamista. Poliisi 
yrittää vähentää kaikkia ostarin nurkille keskittyneitä rikoksia, autovarkauksia, 
ilkivaltaa, graffiteja ja pahoinpitelyjä.

MARJA SEPPÄLÄ / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.7.1996

minne mennä tänään 12. heinäkuuta tapahtuu

Espoon monitaidekeskuksen (Kirkkojärventie 1-3) kesäkursseilla on vielä 
tilaa. Viikko tanssien 10-15-vuotiaille on ohjelmassa maanantaista 
perjantaihin 15.-19. 7. klo 13-15. Sen aikana harjoitellaan hip hop-, rock'n 
roll-, boogie woogie- ja vatsatanssia. Hinta 250 mk. Savi-, posliinimaalaus- ja 
paperimassataidetta tekevät aikuiset ja lapset yhdessä maanantaista 
perjantaihin 22.-26. 7. klo 13-15. Hinta 300 mk. Graffitikilpailu nuorille 
pidetään perjantaista sunnuntaihin 19.-21. 7. Jokainen hankkii omat maalit. 
Sunnuntaina 21. 7. klo 12-15 on ohjelmaa nuorille, esimerkiksi Suvelan 
sirkus ja hip hop -tanssiryhmä esiintyvät. Ilmoittautumiset p. (949) 791959, 
Päivi Erinko.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.7.1996

Kirkkonummen keskustaan puuhataan videovalvontaa

KIRKKONUMMI -Töhertelijät, ikkunoidensärkijät ja muut ilkivallantekijät 
aiotaan panna järjestykseen videovalvonnan avulla Kirkkonummen 
keskustassa. Asiasta tehtiin viime vuoden alussa valtuustoaloite.

Teknisen lautakunnan muistion mukaan videovalvonta vaatii torin ja rautatien 
väliselle muutaman sadan metrin katuosuudelle vähintään kymmenen 
videokameraa.

Yleiskameroiden lisäksi tarvitaan zoomauskameroita ja pari nauhuria. 
Valvontapaikka olisi pelastuskeskus.

Järjestelmän hankintakustannuksiksi on arvioitu 300000 markkaa ja 
vuosittaisiksi käyttökustannuksiksi noin 150000 markkaa. (STT)

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 13.7.1996 

Kirkkonummella töhrijät kuriin kameroilla

Kirkkonummen kunnanhallitus haluaa vauhdittaa keskustan 
kameravalvonnan  toteuttamista siten, että se rahoitettaisiin vuoden 1997 
talousarviosta.  Aloitteen teki maaliskuussa 1995 kunnanvaltuutettu Anja 
Leinonen (sd.)  yhdeksän valtuutetun tuella. 

Teknisen lautakunnan muistion mukaan laitteet maksaisivat noin 150000  
markkaa. Kunta sijoittaisi 60000 markkaa ja loput saataisiin yhteistyöstä  
kiinnostuneilta kiinteistöyhtiöltä. Käyttökuluiksi arvioidaan ainakin  120000 
markkaa vuodessa. 

Anja Leinonen, minkä takia teitte aloitteen? 

"Ihan tällaisen pahanteon estämiseksi, kun jatkuvasti liikkeitten ikkunat  
rikottiin ja töhrijät ovat jatkuvasti liikkeellä. Pyörätelineet saatetaan  lyödä 
ikkunoista sisälle kymmenestäkin liikkeestä viikonloppuna. 

Keskustan raitti on Kirkkonummen näyteikkuna. Se on nyt kolmen, neljän  
viime vuoden aikana muuttunut niin töhrityksi." 

Eli ongelma on nyt viime vuosina tullut esiin? 

"Se on pahentunut. Kirkkonummi oli pitkään siisti, täällä ei ollut näitä  
töhrimisiä. En tarkoita sitä, jos johonkin sillan alle rumaan betoniseinään  
tehdään upea graffiti, minä katson niitä mielelläni. Eri asia on töhriminen  
töhrimisen vuoksi." 

Kuinka laajaa aluetta videovalvonta koskisi? 

"Koko tätä keskustan raittia asemalta alkaen. Siihen tulee myös torin seutu  ja 
kirkon edusta, koska ne ovat hyvin levottomia alueita. Siinä on  paikallinen 
ravitsemusliike, jonka ympäristössä on aika usein  väkivallantekoja ja ne 
kaikki saadaan sitten nauhalle." 

Uskotteko, että videovalvonta auttaisi? 

"Uskon, koska se olisi jo ennaltaehkäisevää, kun tiedetään, että siitä  jäädään 
kiinni. Paikallinen K-kauppias pesettää seiniä monen sadan tuhannen  markan 
edestä vuodessa. Kirjaston vaaleaa tiiliseinää ei saada koskaan  puhtaaksi." 

Sotkusta tulee siis kustannuksia ja pysyviä haittoja? 

"Kustannukset vuodessa ovat moninkertaiset verrattuna valvonnan  
alkuinvestointiin ja käyttökustannuksiin, jos puoletkin töhrimisistä  saadaan 
ehkäistyä." 

Mutta siirtyvätkö sottaajat muihin kohteisiin, jotka eivät ole valvottuja? 

"Se vaara on tietysti olemassa, mutta ne talot, joissa asutaan saavat  
paremmin olla rauhassa." 

Eli ilkivalta on nimenomaan kohdistunut asumattomiin kiinteistöihin? 

"Poliisilaitos on hyvä esimerkki. Kun meiltä poliisi siirrettiin Espooseen,  sen 
talo töhrittiin." 

Näyttäisikö tällä hankkeella olevan kannatusta? 

"Tämä on ihan selvästi saanut tuulta siipiensä alle. Siitä on  tarjouspyynnöt 
lähteneet ja pelastuskeskus on tutkinut ulkomaita myöten,  kuinka se 
toteutetaan." 

Mihin valvontamonitorit sijoittuisivat? 

"Pelastuslaitokselle, mutta eihän niitä koko ajan seurattaisi, vaan kuva  menee 
nauhalle. Kamerat nauhoittavat vain silloin, kun lähistölle tulee  joku." 

ARI SAARELAINEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.7.1996

Espoon vanha asema muuttui Monitaidekeskukseksi

Espoon entinen asemarakennus on muuttunut viime talven mittaan 
Monitaidekeskukseksi, jossa järjestetään näyttelyjä ja kursseja monilta eri 
taiteenaloilta. Monitaidekeskuksen perustajan Päivi Eringon tarkoituksena on 
näyttää ihmisille, miten samaa asiaa voidaan käsitellä eri taidemuotojen 
avulla.

Heinäkuussa asemalla on esillä runotaidenäyttely, jonka runot on laatinut 
Päivi Erinko itse ja kuvat taiteilija Tiina Törö.

"Kuvat ja runot olivat jo olemassa. Näyttelyä kootessamme katsoimme, mitkä 
niistä sopisivat yhteen", Erinko kertoo.

"Olen kirjoittanut runoja pienestä tytöstä alkaen, mutta nyt niitä on 
ensimmäisen kerran julkisuudessa."

Päivi Eringon niukka ilmaisu ja Tiina Törön grafiikka tukevat hyvin toisiaan.

Entinen asemarakennus on kenen tahansa vuokrattavissa näyttelyä varten. 
Valoisat, korkeat huoneet mainiosti näyttelytilaksi.

Syksyn suunnitelmissa ovat muun muassa suosittu vatsatanssikurssi, 
grafologian kurssi ja nassikkapainia, jossa pienet pojat saavat purkaa 
energiaansa valvotusti. Viikonloppuna 19.-21. heinäkuuta järjestetään 
nuorille graffitikilpailu.

Monitaidekeskuksessa on käytössä kangaspuut. Puodissa myydään 
espoolaisten käsityönharrastajien tuotteita.

JORMA ERKKILÄ

Runonäyttely 31. heinäkuuta saakka Monitaidekeskuksessa Espoon vanhalla 
asemalla, Kirkkojärventie 1-3. Keskus on auki arkisin 10-18, la ja su 10- 16. 
Vapaa pääsy.

TIMO PALM / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.7.1996

Päiväkahvit olympiakioskista - elokuussa myös Munkkiniemessä

Tottahan halpaa kahvia saa R-kioskistakin. Miten haluatte. Vaiko kupillinen 
keltaisen olympiakioskin kupeessa, sateen sattuessa lipan alla? Tiskissä riittää 
pituutta nojaillakin ja arvella, mahtoiko samaan tiskiin tukeutua peräti 
Zatopek lenkkivirvokkeellaan.

Lähes kaikki Helsingin neljäkymmentä 1950-luvun lippakioskia ovat tänä 
kesänä auki. Runeberginkadun ja Apollonkadun risteyksessä vuosia 
kummitelleen kioskin virvoitti kaksi viikkoa sitten kalliolaisrouva. Keittimen 
kurlutusta hän lupaa ainakin syyskuun puoliväliin ja ensi kesänä taas, uusituin 
sisämaalauksin.

Munkkiniemen puistotien töherryskoppiin on luvassa eloa, kunhan Timo 
Alestalo ja Keijo Nissinen saavat luvat kuntoon ja seinät siisteiksi. Oikean 
väriset maalit kustantaa ulkoseiniin kaupunki.

"Elokuun puoleen väliin, koulujen alkuun tähdätään", Alestalo arvioi. "Tämä 
on sellainen pidempiaikainen haave. Luultavasti siitä tulee sellainen 
perinteinen kioski, niin kuin kioskit nyt ennen vanhaan olivat."

Kaffepullaksi miehet kaavailevat kotitekoista ja myytäväksi mahdollisimman 
paljon helsinkiläistä. Ja nekkuja toki.

Unelma kantaa talvimyrskyynkin: "Myydään sitten vaikka kuumaa mehua..."

Lippakioskeja vuokraa kaupungin kiinteistövirasto. Tarjouskilpailu ratkaisee 
vuokran ja kioskin paikka tarjousten tason. Minimi on keskustassa viisisataa, 
reunempana kaksisataa markkaa kuussa. Ympäri vuoden.

Nykyiset vuokrasopimukset on tehty vuoteen 2000 saakka. Vain Kulosaaren 
urheilukentän ja Kallion Karhupuiston kioskien luukut pysyvät toistaiseksi 
kiinni.

Muut kioskit toimivat, myös tarkkailupaikkoina. Tänä suvena Helsinginkadun 
kioskilla on kympin jättiviinerikahvin lomassa seurattu muun muassa sitä 
miestä, joka liikennevaloissa keikahti läpi auton sivuikkunasta.

KAISA HAKKARAINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.8.1996

Helsinginkadun pyöräilysilta viivästyy

Tilapäistä suojatietä joudutaan käyttämään vielä ainakin pari viikkoa

OLLI POHJANPALO

Jo kuukauden ajan ovat pääradan vartta Helsingin keskustaan ajavat 
pyöräilijät henkensä uhalla ylittäneet vilkasliikenteisen Helsinginkadun 
tilapäistä suojatietä pitkin.

Radanvarren pyörätie ylittää normaalisti Helsinginkadun turvallisesti siltaa 
pitkin, mutta keskikesällä pyörätie on ollut poikki, koska Helsinginkadun 
ylittävää siltaa on korjattu.

Siltaa korjaavasta Rakennevahvistus Oy:stä sanotaan, että työt kestävät 
alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vielä pari kolme viikkoa.

Viivästys johtuu siitä, että kaupunki haluaa samantien hiekkapuhalluttaa 
vanhat töherrykset pois ja maalauttaa sillan uudenveroiseksi.

Sillan kosteuseristys on tehty ja uuden asvaltin silta saa ensi viikon 
alkupäivinä. Sen jälkeen alkaa sillan sisäpuolisten osien kunnostaminen.

Koska silta on vain kolmisen metriä leveä, pyöriä ei voi päästää sillalle 
samanaikaisesti rakennusmiesten kanssa.

Mahdollista on, että asvalttitöiden valmistuttua silta avataan jalankulkijoille 
ja polkupyörille työajan ulkopuolella ja suljetaan jälleen aamulla työmiesten 
tullessa töihin.

Rakennusvirastossa ei ole asiasta vielä päätetty.

Pyörä- ja jalankulkuliikenteelle on rakennettu tilapäinen suojatie 
Helsinginkadun yli. Suojatie on maalattu katuun ja autoilijoille on asetettu 
suojatiestä ilmoittavat varoitusmerkit.

Merkeissä on vielä hämäräkytkimillä asennetut varoitusvalot, jotka hämärän 
tullen vilkkuessaan varoittavat uudesta suojatiestä.

Varotoimenpiteistä huolimatta pyöräilijät ovat kokeneet kadun ylityksen 
turvattomaksi ja ovat soitelleet kaupungin rakennusvirastoon.

Rakennusvirastosta on huomautettu liikennelaitokselle, että 
raitiovaununkuljettajien on syytä varoa kiskoilla seisovia kadun ylittäjiä.

Helsinginkatu on niin leveä, että kadun ylittäjien on kuljettava yksi kaista 
kerrallaan. Toisen kaistan ylitystä he joutuvat odottamaan kaistojen välissä 
olevilla raitiovaunukiskoilla.

Rautatientorille johtava radanvarren pyörätie on kaupungin vilkkaimpia 
pyöräteitä. Liikennettä on noin 5000 pyörää vuorokaudessa. Yhtään 
onnettomuutta tilapäisjärjestelyjen aikana ei ole sattunut.

PENTTI KOSKINEN / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.8.1999 

Helsinki tarkastaa meluesteet 

Hyvä melueste suojaa korvia eikä loukkaa silmiä

Harva pitää meluaitoja kauniina. Jos meluaidasta puhutaan, sitä  
todennäköisesti parjataan. Syynä saattaa olla, että katsoja ei miellä  kaunista 
meluestettä lainkaan meluesteeksi. 

Hyvä melueste voi olla esimerkiksi valli, jossa on istutuksia. Se voi olla  
myös rakennus. Meluaidan koristeena voi olla taiteilijan - tai vaikkapa  
koululuokan - tekemä maalaus. Parhaimmillaan melueste on  
ympäristötaideteos. Huono melueste taas loukkaa silmää yhtä paljon kuin sen  
torjuma melu loukkasi korvaa. 

"Usein käy niin, että tietä levennetään, liikenne kasvaa ja melu lisääntyy.  
Sitten todetaan, että oho, tarvitaankin meluaita. Aidan suunnitteluun ei  
panosteta tarpeeksi ja tulos on kehno", sanoo arkkitehtiylioppilas Pekka  
Vehniäinen . 

Helsingin kaupungin rakennusvirasto palkkasi Vehniäisen selvittämään, 
missä  kunnossa Helsingin meluesteet ovat. Hän kiersi kameran kanssa 
tarkastamassa  kaikki Helsingin 38 kilometriä meluestettä ja teki 
muistiinpanoja. 

Syksyllä ilmestyvä raportti on ensimmäinen kokonaiskartoitus Helsingin  
meluaidoista, joista vanhimmat ovat jo parikymmenvuotiaita. 

"Parhaiten melusuojaus tuntuu onnistuvan silloin, kun se otetaan huomioon  
jo tien suunnittelussa. Esimerkiksi Vuosaari on mielestäni hyvin onnistunut  
kokonaisuus. Siellä Vuotie on linjattu muuta rakentamista alemmas, jolloin  
jo tien reunamat suojaavat melulta. Meluvallit Vuosaaren ja Rastilan  asemien 
välissä ovat hyvännäköisiä istutuksineen", Vehniäinen arvioi. 

Betoninenkin aita voi olla tyylikäs, jos se sopii ympäristöönsä ja on hyvin  
suunniteltu. Malmin hautausmaan aita Lahdenväylän varressa on hyvä  
esimerkki tällaisesta aidasta. 

Ei aina harmaata 

Huonoja aitoja on muun muassa Kulosaaressa, jossa niiden hoitokin on  
laiminlyöty pahasti. Luvattomien graffitien päälle on vedelty epätasaisesti  
harmaata maalia, joka toimii lähinnä pohjamaalina uusille graffiteille.  
Laillisten graffitien värit taas ovat haalistuneet omituisen näköisesti. 

"Värejä voisi käyttää huomattavasti enemmän. Väribetoni on keksitty ja kun  
aitoja maalataan, ei olisi aina pakko valita sitä harmaata. Ainakaan ei  pitäisi 
sutia tukkoon aitojen puurimoituksia niin kuin Kulosaaressa on  tehty." 

Läpinäkyvät materiaalit eivät Vehniäisen mukaan sovellu meluaitoihin.  
Hiekka, töhryt, puhdistuskemikaalit ja lika himmentävät lasit ja muovit  
nopeasti suttuiseksi. "Ajatus on kaunis, mutta käytännössä lähes kaikki  
läpinäkyvät meluaidat ovat epäonnistuneet." 

Meluesteet ovat yleensä kolmisen metriä korkeita. Meluvallit sulautuvat  
ympäristöön meluaitoja paremmin ja ovat myös halvempia. Toisaalta ne  
tarvitsevat kymmenen metrin levyisen tilan ja kovan maapohjan. 

Vehniäinen muistuttaa, että meluvalleja voidaan yhdistää aitoihin  sellaisissa 
paikoissa, missä valli veisi liian leveän tilan. Jos pohjalla  on vähän vallia, 
riittää matalampikin aita. 

Köynnökset ja muu kasvillisuus tekevät aidasta lähes aina paremman  
näköisen. 

Meluesteitä hallinnoi Helsingissä neljä tahoa. 

Junaradan vieressä olevat kuuluvat Ratahallintokeskukselle ja metroradan  
vieressä olevat HKL:lle. Valtaväylien meluaidoista vastaa Tielaitos ja  
katujen varrella olevista Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 

Vehniäinen uskoo, että tulevaisuudessa tilausta on varsinkin pienille  
täsmämeluaidoille päiväkotien, leikkipuistojen, sairaaloiden ja  vanhainkotien 
lähistöllä. 

REETTA VAIRIMAA 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 22.8.1996 

Ovatko graffitit bisnes, jota ei saa rajoittaa?

Kiinteistöliitto teki toukokuussa Kaupan Keskusliitolle aloitteen, jolla se  
halusi rajoittaa spraymaalien myyntiä. Näin hillittäisiin graffitiongelmaa. 

SAK:lainen Kiinteistötyöntekijäin liitto ärähti tästä. Sen puheenjohtaja  Risto 
Sorsa kirjoitti Kiinteistötyö-lehden kolumnissa mm. näin: 

"Puhdistus- ja kiinteistönhoidon ammattilaiset ovat jo graffitien  
syntyhistoriasta asti pystyneet moisen ongelman hoitamaan. Sitä paitsi  
graffitien siivous on antanut leivät monelle liiton jäsenelle ja  työntekijälle. 
Joten jatkakaa spraytaiteilijat vaan samaan malliin, mutta  mieluusti luvan 
kanssa: muussa tapauksessa erikoispesun pojat ja tytöt  kyllä ongelman 
hoitavat". 

Puheenjohtaja Sorsa, oletteko edelleen samaa mieltä? 

"Kai se kannanotto perustui siihen, että en ymmärtänyt, miksi  työnantajaliitto 
puuttui tuollaiseen kysymykseen noinkin rajusti.  Lähtökohta oli se, että 
meillä on ammattitaitoinen kiinteistönhuoltoväki,  joka pystyy tämän tehtävän 
hoitamaan. Ei siihen tarvitse sitoa älyttömiä  kieltoja." 

Tuliko tästä siis työnantajan ja -tekijän välinen ristiriita? 

"Joo, se on yksi näistä ristiriidoista. Näitä nyt meillä on kyllä." 

Miten iso työllistäjä graffitit ovat? 

"Niiden poistajat ovat erikoisliikkeitä. Näiden yritysten määrä on  
lisääntymässä koko ajan." 

Näiden liikkeiden työntekijät ovat siis teidän jäseniänne? 

"Ovat. Muutamissa tapauksissa heille on räätälöity ihan erilliset työ- ja  
palkkaehtoja koskevat määräykset. Siellä käytetään kovia liuottimia,  
myrkkyjä ja paineita." 

He saavat siis parempaa palkkaa kuin muut? 

"Kyllä, koska työturvallisuustekijät pitää huomioida eri tavalla kuin  
normaalisti." 

Mitä tämä työ maksaa? 

"Se on varmasti arvokasta. En lähde arvioimaan, millä tavalla nämä  
erikoistuneet yritykset sen hinnoittelevat." 

Oletteko siis todella sitä mieltä, että graffitien tekemistä ei pidä  rajoittaa? 

"Siihen en ota kantaa. Joutavanpäiväinen töhertely pitäisi ilman muuta  
kieltää. Kiinteistönhoitaja vastaa kyllä ammattitaidollaan kohdaltaan  siitä, 
että töherrykset poistetaan seiniltä." 

RIITTA ASTIKAINEN 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 29.8.1996

Outo näkökulma graffiteihin

Riitta Astikaisen miksi-palstan haastattelu (HS 22. 8.)link antoi selvän kuvan 
siitä, kuinka pitkälle meillä Suomessakin ammattijärjestön rahankeruussa on 
menty. SAK:n Kiinteistötyöntekijäin liiton puheenjohtaja Risto Sorsa on 
julkisesti asettunut tukemaan graffitien tekijöitä, jopa kehottaen näitä 
jatkamaan laitonta, toisen omaisuuden tuhoamista ja maiseman pilaamista, 
koska se tuo SAK:lle lisääntyviä jäsentuloja. En enää ihmettele kettutyttöjen 
puuhastelua enkä nuorten hävitys- ja tuhoamisvimmaa. En hämmästele 
rikollisten viikonloppuvapaita. Ymmärrän nyt myös paremmin huume- ja 
pornoteollisuuden vauhdikkaan lisääntymisen taustoja. Onko näilläkin 
kaikilla muita työllistävä ja ammattijärjestöjä lihottava tarkoitus? Olisiko 
myös nämä saatettava virallisesti yhteiskuntakelpoisen järjestön suojelukseen? 
Vai joko kaikki on järjestetty?

Olen luullut, että laillinen yhteiskunta on säätänyt normit ja perustanut 
organisaatiot suojelemaan sekä yksityisten ihmisten että eri yhteisöjen 
vapautta ja oikeutta omaisuuteen. Olen luullut, että yhteiskuntakelpoisten 
järjestöjen tarkoituksena on ollut sitoa laittomuutta ja pitää yllä lakiin ja 
sopimuksiin perustuvaa oikeutta ja jäsentensä perusturvaa. Olen maksanut 
vuokrien korotuksena taloyhtiön seinien kallista puhdistusta graffiteista.

Joudun jatkuvasti maksamaan matkalippujen hinnoissa näiden laittomuutta 
harrastavien spray-maalareiden tihutöitä. Joudun myös jatkuvasti katselemaan, 
kuinka graffitit pilaavat "puhtaan maan maineessa" olevan kotimaamme 
maisemia.

Ehdotan, että laskut näistä puhdistus- ja korjaustöistä lähetetään jatkossa 
SAK:lle, joka ilmoittaa tukevansa moista laittomuutta ja keräävänsä itselleen 
osan tästä tihutöiden aikaansaamasta tuottoisasta potista.

KIMMO PÄLIKKÖ

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 8.9.1996 

GRAFFITIRAIL eli maalia Eurooppaan 

Pieni joukko nuoria ei enää kierrä Eurooppaa junilla matkustaen, vaan myös  
niitä maalaten. Graffitireilaajat maalaavat junia, metroja ja rakennuksia  ja 
siirtyvät seuraavana päivänä uuteen kaupunkiin. Suomessakin heitä on jo  
nähty.

Laura Pekonen 

On myytti, että graffitimaalarit olisivat ongelmanuoria, jotka piilottavat  
kasvonsa hapsottavan tukan alle ja työntävät nyrkit syvälle rikkinäisten  
housujen taskuihin. Arvostetuimmat maalarit ovat usein menestyviä  
parikymppisiä miehiä keskiluokkaisista perheistä. Katukuvassa heitä ei  erota 
siisteistä opiskelijoista, koska he ovat sellaisia. 

Kesäisin monet maalarit kiertävät Eurooppaa bombaamassa tagia: 
levittämässä  omaa puumerkkiä tai maalaamassa graffiteja seiniin tai juniin. 

Seinä- ja junamaalaajien välillä on kastijako, sillä junien maalaus vaatii  
enemmän taitoa ja uskallusta. Mitä laajempi juna- tai metrosysteemi, sitä  
kunnianhimoisemmin siihen suhtaudutaan. Keski-Euroopan maissa junia ei  
pestä niin usein kuin Helsingissä, ja oma tag saattaa näin kulkea useita  päiviä 
koko kaupungin läpi. 

Suomesta kiertävät graffitimaalarit kulkevat samoja raiteita kuin muutkin  
nuoret interreilaajat: lautalla Tukholmaan, Kööpenhaminasta Manner- 
Eurooppaan. Suomalaisgraffiteja on ainakin Tanskassa, Benelux-maissa,  
Saksassa, Englannissa, Espanjassa, Virossa ja Itä-Euroopan maissa. 

Tänä kesänä ykköspaikka on ollut Rooma. Kaupungissa on paljon hienoja  
maalauspaikkoja, eikä valvonta ole vielä yhtä tiukkaa kuin Saksassa tai  
Pohjoismaissa. Tosin italialaiset vartijat eivät kuulemma paljon kysele,  vaan 
ovat myös ampuneet ratapihoilla suoraan junamaalareita kohti. 

Saksassa poliisi suhtautuu graffitiin vielä vakavammin: huhujen mukaan  
ratapihoille on tehty öisiä iskuja valorakettien ja poliisikoirien kanssa.  Kiinni 
suomalaismaalareita on menneenä kesänä jäänyt ainakin Amsterdamissa,  
missä he kuitenkin pääsivät vapaiksi heti sakot maksettuaan. 

tyvät yleensä maalauspaikoilla. Yhteyttä pidetään internetin ja  graffitilehtien 
välityksellä. Ydinjengiä on silti vaikea oppia tuntemaan.  Junamaalarit 
saattavat käyttää ratapihoilla kasvosuojuksia ja käsineitä ja  työskennellä 
täysin vaiti. 

Keski-Euroopassa aktiivista graffitivaihtoa alkoi tapahtua jo 1980-luvulla.  
Tyylit kopioituvat maasta toiseen ja saavat kansallisia ominaispiirteitä  
parhaimpien maalareiden mukaan. Yleistäen voi sanoa, että Keski-
Euroopassa  maalataan paljon suuria pintoja, seinämaalauksia sekä 
ihmishahmoja.  Suomalaiselle graffitille ovat tyypillisimpiä vaikeat 
kirjainyhdistelmät  vanhaa New Yorkin tyyliä mukaillen. 

Vaihtoa tapahtuu myös Euroopan ja graffitin synnyinmaan Yhdysvaltojen  
välillä. Saksalaiset, hollantilaiset ja norjalaiset maalaajat ovat käyneet  
opiskelemassa tyylejä New Yorkissa ja amerikkalaiset maalaajat Euroopassa.  
Suomalaisille graffititaiteen lähin koulu on ollut Tukholma. Graffitin  
Mekkaan New Yorkiin on Suomesta mennyt vain yksittäisiä maalaajia. 

"Minä en aio käydä siellä, koska haluan säilyttää illuusioni", sanoo alan  
harrastaja. "Muuten ei ole enää mitään, mitä ajatella, kun viimeinenkin  
paikka on käyty." 

Myös Helsinki vastaanottaa graffititurismia kesäkuukausina. Täkynä on se,  
että junien maalaus täällä on kaikista Euroopan maista vaikeinta.  Vartiointi 
on tiukkaa, puhdistus tehokasta. 

Myös silkka ajatus lähteä tänne asti peinttaamaan viehättää alan  harrastajia 
absurdiudellaan. He majoittuvat paikallisten maalaajatuttujensa  luona kuten 
suomalaisetkin ulkomailla. 

Tähän mennessä turisteista tiettävästi vain ruotsalaiset ovat onnistuneet  
maalaamaan näyttäviä töitä Helsingin metroon 1980-luvun lopussa. Sen  
maalaamisessa ei kuitenkaan ole täällä samanlaista haastetta kuin muualla,  
sillä yhden linjan legojuna ei muistuta suurkaupunkien oikeaa metroa. 

ole yhdenmukaistanut vahingontekorikoksia, vaan maalaaja joutuu kiinni  
jäädessään tuomituksi sen maan lakien mukaisesti, missä hän on graffitinsa  
tehnyt. 

Suomessa maalaaja voidaan tuomita lievästä vahingonteosta sakkoihin,  
törkeästä korkeintaan neljän vuoden vankeuteen. Viranomaiset eivät ole  
keränneet tietoa siitä, miten vahingonkorvausrangaistukset vaihtelevat EU- 
maittain. Suomen rangaistusten arvellaan olevan keskitasoa. 

Meillä poliisi pitää kuvarekisteriä näkyvimmistä graffiteista ja pyrkii  
tunnistamaan vanhojen tekijöiden uudet työt. Helsingin graffitipoliisi on  
vaihtanut tietoja myös Tukholman poliisin kanssa. 

Interpol ei ole nähnyt tarpeelliseksi pitää yhteisiä rekisterejä  eurooppalaisista 
graffitinmaalaajista. Keskusrikospoliisi ei oman  ilmoituksensa mukaan ole 
ollut kertaakaan yhteydessä graffitin takia muihin  Euroopan maihin, eikä 
maalaajien kansainvälisestä yhteistyöstä ole löydetty  viitteitä. 

Kirjoitus perustuu suomalaisten maalaajien haastatteluihin. Kirjoittaja on  
Helsingin Sanomain kaupunkitoimituksen toimittaja.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 13.9.1996 

Puhdistuskulut lisättävä spraymaalien hintaan

Töhryistä on tullut monien mielestä ympäristöhaitta. Tosin mielipiteet  vielä 
jakautuvat kahtaalle: toiset pitävät töhryjä virkistävinä ja sopivina  kapinana 
yhteiskuntaa kohtaan, kun taas toiset pitävät niitä ehdottomasti  ikävinä. 

Silloin tällöin lehdissä kirjoitetaan sankaritarinoita tästä aiheesta.  Viimeisin 
esimerkki oli Helsingin Sanomien kirjoitus 8. 9.link kertoen  junien tagisteista 
ja graffitisteista. Kun olemme eräänlaisella  näköalapaikalla huolehtimassa 
julkisen omaisuuden kunnosta, haluaisimme  tehdä ehdotuksen: spraymaalien 
hintaan olisi lisättävä töhryjen poistoista  aiheutuvat yhteiskunnalliset 
kustannukset. Helsingin ja Espoon kokoisissa  kaupungeissa kustannukset 
ovat jo miljoonaluokkaa. Spraymaalien haittavero  voitaisiin koota rahastoksi, 
josta erilaiset toimijat voisivat anoa katetta  töhrynpoistokuluilleen. 

Olemme tehneet ehdotuksemme erityisesti siksi, että töhrijät ovat  siirtyneet 
liikennemerkkien töhrimiseen. Kun yhteiskunta asettaa ja  ylläpitää 
liikennemerkkejä, tehdään se erityisesti liikenneturvallisuutta  ajatellen. Kun 
sitten töhrijät peittävät tageillaan ja graffiteillaan  pienet ja suuretkin 
liikennemerkit, edellyttää liikenneturvallisuuden  ylläpitäminen töhryjen 
nopeaa poistamista. Kyseessä saattaa olla jopa  ihmishenkien säilyminen. 

Saattaa olla, että ehdotus spray-maalien haittaverosta ei kuullosta  kaikkien 
kannalta hyvältä ja kannatettavalta. Pyytäisimme kuitenkin  harkintaa ja jos 
ehdotus on kelvoton, niin tekemään parempia ja toimivampia  ehdotuksia. 
Olemme usein kuulleet ehdotettavan, että spraymaalien myynti  rajoitettaisiin 
esimerkiksi yli 18-vuotiaille. Emme usko näiden rajoitusten  käytännön 
markkinoilla pelaavan, sen paremmin kuin muutkaan vastaavat  kiellot. 

Lopuksi vielä vetoaisimme kaikkiin tahoihin yhteisen kontrollin puolesta.  
Tämä koskee niin kansalaisia kuin kuntalaisia, mutta myöskin lasten  
vanhempia, joiden pitäisi tietää mitä lapset kulloinkin puuhailevat. 

REIJO KORHONEN 

kaupungininsinööri 

Helsinki 

allekirj1MARTTI TIEAHO 

kaupungininsinööri 

Espoo

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 28.9.1996 

Graffitijengiä epäillään junien sotkemisesta eri puolilla maata

JARKKO SIPILÄ 

Neljän helsinkiläisnuoren epäillään maalanneen graffitikuvia kymmeniin  
juniin eri puolilla Suomea. Poliisi kuvaa vuosien ajan jatkunutta  puuhastelua 
Suomen suurimmaksi graffitijutuksi. VR laskee vahingoiksi  useita satoja 
tuhansia markkoja. 

Junia on maalattu yöaikaan ratapihoilla ainakin Helsingissä, Turussa,  
Riihimäellä ja Pieksämäellä. Tällä hetkellä graffitijutun tutkimukset on  
keskitetty Riihimäen poliisiin. 

Rikoskomisario Jouko Kangasmaa kertoo, että tutkinnassa on useiden  
joukkioiden maalauksia, mutta yksi jengi on ollut selvästi muita  aktiivisempi. 

"Nämä eivät ole sellaisia, jotka ohikulkiessaan saavat yhtäkkiä päähänsä,  että 
vedänpä tussilla pari merkkiä. Tämä joukko suunnittelee tekonsa  etukäteen. 
Kotopuolessa tehdään ensin harjoitustöitä eli skitsejä. Maalit  varataan 
valmiiksi ja sen jälkeen lähdetään autolla tai kahdella  Helsingistä vaikka 
Riihimäelle maalaamaan junaa." 

"Hyvin usein työnjako on, että osa maalaa ja osa vahtii." 

Poliisi tutkii tekoja vahingontekoina ja törkeinä vahingontekoina.  Törkeästä 
vahingonteosta voidaan tuomita jopa neljäksi vuodeksi vankeuteen. 

Turvallisuuspäällikkö Tapio Laine VR Oy:stä sanoo vahinkojen olevan  
huomattavat - satoja tuhansia markkoja. Maalaajilta aiotaan vaatia  
korvauksia. 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 28.9.1996 

Espoo ehdottaa spraymaalien ostajille ikärajaa tai rekisteröintiä

TUOMAS TOIKKA 

Nuorten graffititöhertelyä voitaisiin vähentää rajoittamalla spraymaalien  
myyntiä. 

Espoon kaupunginjohdon asettama työryhmä ehdottaa ikärajoja maaleja  
hankkiville tai ostajien rekisteröintiä. Kaupassa purkit voitaisiin myös  
varkauksien varalta säilyttää lukkojen takana. 

Poliisi ehdottaa vihjepuhelimien perustamista. Ongelmana on ollut saada  
töhertelijät kiinni itse teosta sekä riittävä näyttö oikeutta varten. 

Kaupungin tekninen lautakunta esittää spraymaalien haittaveroa muun 
muassa  liikennemerkkien töhrimisen vuoksi. Haittaveroa pohdittiin  
ympäristöministeriössä vuosikymmenen alussa, mutta siitä luovuttiin muun  
muassa siksi, että veroa olisi vaikea kohdistaa oikein. 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 28.9.1996 

Töhertely tekee asuinalueista slummeja

Julkisten paikkojen ja asuntojen töhertelystä koituu  amerikkalaistutkimusten 
mukaan muutakin haittaa kuin puhdistuskuluja. 

Lainkuuliaiset kansalaiset alkavat vältellä julkisia paikkoja ja tiloja,  jotka he 
kokevat rumiksi ja likaisiksi. Niin sanotun "rikkinäisten  ikkunoiden" teorian 
mukaan ihmiset siirtyvät vähitellen muualle asumaan ja  tekemään ostoksiaan. 

Tämä johtaa kierteeseen, jossa seutua alkavat vältellä paitsi asukkaat myös  
kauppiaat, mikä taas kiihdyttää muuttoliikettä. Jäljelle jäävät laitapuolen  
kulkijat ja rikollisuus. 

Amerikkalaistutkijoiden mukaan paras tapa seudun rappeutumista vastaan on  
poistaa graffiteja niin pian kuin mahdollista, sillä niiden salliminen  olisi 
merkki sosiaalisesta hyväksynnästä. 

---

Helsingin Sanomat - Muut - 28.9.1996 

Poliisi paljasti junien- töhrijä- jengin

JARKKO SIPILÄ 

Neljää nuorta miestä epäillään kymmenien junien sotkemisesta graffiteilla.  
Poliisitutkimusten mukaan jengi on maalannut junia ainakin Helsingissä,  
Turussa, Riihimäellä ja Pieksämäellä. 

VR-yhtymän mukaan pelkästään tämän jengin maalauksien puhdistamiseen 
on  käytetty satojatuhansia markkoja. 

Graffitijutun tutkimuksia johtavan Riihimäen poliisin mukaan toiminta on  
ollut ammattimaista. Kuviot on suunniteltu etukäteen ja maalausreissuille  on 
lähdetty varta vasten. Poliisi tutkii myös muiden jengien tekemisiä. 

"Töhriminen on lisääntymässä. Maalitauluina ovat olleet VR:n junat ja  
asemat sekä muut julkiset tilat ja seinät, mutta nyt esimerkiksi  Helsingissä on 
isketty kirkkoihin", kertoo turvallisuuspäällikkö Tapio  Laine VR:stä. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.10.1996 

Helsingin kaupunki vetää tukensa graffitien tekijöiltä 

Ei enää lupia, eikä rahaa tarvikkeisiin

ESKO PASANEN 

Helsinki ei aio enää myöntää lupia graffitien tekoon eikä antaa rahaa  
tarvikehankintoihin. Rakennusviraston päällikkö on voinut vuodesta 1991  
lähtien antaa luvan viraston hallitsemiin kohteisiin. Kohteisiin on  myönnetty 
myös tarvikemäärärahoja, kuitenkin enintään 15000 markkaa yhteen  
paikkaan. 

Lupia on myönnetty alikäytävien, meluseinien, umpikaiteiden ja muiden  
vastaavien pintojen graffiteihin. Hakijoina ovat yleensä olleet  
nuorisoasiainkeskus, koulu tai asukasyhdistys. Luvat ovat edellyttäneet  myös 
suunnitelman laatimista toteutettavasta työstä. 

Rakennusvirasto on nyt muuttanut kantaansa, koska katumiljöön töhriminen 
ja  yhteiseen omaisuuteen kohdistuva ilkivalta on lisääntynyt Helsingissä.  
Mielenmuutokseen on vaikuttanut se, että samat henkilöt tekevät sekä  
luvallisia että luvattomia graffiteja. Viraston päätelmien pohjana ovat  
keskustelut poliisin kanssa ja tiedotusvälineiden tekemäthaastattelut. 

Rakennusvirasto ehdottaa tänään kokoontuvalle yleisten töiden  lautakunnalle, 
että lupien myöntäminen graffitien tekemiseen yleisille  alueille Helsingissä 
lopetetaan. Samalla menisi nurin lautakunnan  virastopäällikölle antama 
tarvikerahojen myöntämisoikeus. 

Rakennusvirasto sanoo, että se ei näe mahdollisena myöntää minkäänlaisia  
lupia graffitien tekemiseen varsinkaan, kun samalla katuosasto tulee tänä  
vuonna käyttämään töhryjen puhdistukseen noin 400000 markkaa. Virasto  
viittaa myös siihen, että erilaiset yhteisöt kuten VR, liikennelaitos ja  
taloyhtiöt käyttävät töhryjen pesemiseen miljoonia markkoja. 

Sekä poliisi että virasto ovat sillä kannalla, että luvallisilla  graffiteilla 
tarjotaan luvattomien graffitien tekijöille ja töhertelijöille  rauhalliset 
harjoitusolosuhteet ja samalla epäsuorasti tuetaan töhertelyä. 

Graffitiongelma on ollut esillä myös Espoossa. Siellä tekninen lautakunta  
esitti pari viikkoa sitten kaupunginhallitukselle, että kaupunki pyytäisi  
ympäristöministeriötä selvittämään, voitaisiinko spray-maalien hintaan  lisätä 
haittavero. Haittavero voitaisiin rahastoida ja rahastosta  myönnettäisiin 
avustusta puhdistuskuluja varten. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 11.10.1996

Minne mennä tänään

Pihlaja-viikon teema tänään on Mahdollisuuksien nuoruus. Ohjelmassa 
Pihlajamäen nuorisotalolla (Moreenitie 2) on mm. graffitimaalausta klo 18 ja 
tekno-disco klo 21-3.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.10.1996

Töhritty kartta opastaa tulijoita Lauttasaaressa

Liikennemerkit ohjaavat Länsiväylältä Lauttasaareen poikkeavia autoilijoita 
suurelle opaskartalle, joka on pystytetty saaren liikenteelliseen 
keskipisteeseen, Lauttasaarentien ja Särkiniementien risteykseen. Vieraan on 
kuitenkin turha hakea apua kartasta, sillä se on täynnä töherryksiä. Karttaa 
peittävä pleksi on himmentynyt puhdistusten jäljiltä.

Kartta pystytettiin 1980-luvun lopulla. Juuri samanlaisia 
kaupunginosakohtaisia karttoja on Helsingissä vain kaksi; toinen opastaa 
Laajasaloon tulijoita.

Muutkaan opaskartat eivät ole Helsingissä saaneet olla rauhassa 
ilkivallantekijöiltä. Esimerkiksi Itäväylän varrella olevaa pääkaupunkiseutua 
kuvaavaa karttaa on ammuskeltu.

Lauttasaaren opaskartta on ollut alusta lähtien töhrijöiden maalitauluna. 
Muutama vuosi sitten se uudistettiin kalliilla rahalla, mutta töhertäjät eivät 
jättäneet sitä rauhaan. Taulu on kaupungin rakennusviraston hoidossa. 
Kaupunki aikoo nyt tutkia, onko hyödytön kartta syytä poistaa tai tulisiko 
kartalle etsiä toinen paikka, jossa se olisi paremmin valvonnassa.

IRJA BÅSK

MARJA SEPPÄLÄ

Töhritty opaskartta on Lauttasaarentien ja Särkiniementien risteyksessä.

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 16.10.1996 

Graffitimaalareille Turussa  100000 markan korvaustuomio 

STT 

TURKU - Turussa tuomittiin sakkoihin ja vahingonkorvauksiin viiden nuorta  
miestä, jotka ovat maalailleet graffiteja kulkuneuvoihin ja kiinteistöihin  
Turussa. Käräjäoikeus tuomitsi heidät yli 100000 markan 
vahingonkorvauksiin  tiistaina. Juttu oli tähän mennessä maan suurin 
töhrimisoikeudenkäynti. 

Pääosa joukosta jäi kiinni viime keväänä VR:n Turun ratapihalla itse  teosta. 
Myöhemmässä tutkinnassa selvisi kaikkiaan 20 vahingontekoa. Niistä  puolet 
oli kohdistunut VR:n vaunukalustoon. Lisäksi nuoret olivat  maalanneet 
busseja, rekkoja, kiinteistöjen seiniä ja ikkunoita. 

VR:n vahingonkorvausvaatimukset kohosivat 400000 markkaan. Muut 
töhrimisen  kohteeksi joutuneet vaativat vahingoistaan noin 100000 markan 
korvauksia. 

Käräjäoikeus tuomitsi miehet vahingonteoista sakkoihin. Pienin  
päiväsakkomäärä oli 30 ja suurin 120 päiväsakkoa. Rahassa sakot vaihtelevat  
560 markan ja 2280 markan välillä. 

Esitettyjä vahingonkorvausmääriä oikeus piti pääosin oikeina. Oikeus alensi  
kuitenkin korvattavaksi tuomitut summat kolmasosaan muun muassa 
syytettyjen  heikon taloudellisen aseman perusteella. Näin joukon 
korvattavaksi jää  suurimmalta osin yhteisvastuullisesti yli 100000 markkaa, 
josta VR:n osuus  on yli 95000 markkaa. 

Summille on alkanut kasvaa korkoa jo maalauspäivistä eli alkuvuodesta  
lähtien. Nuoret tuomittiin maksamaan myös oikeudenkäyntikuluja 6500  
markkaa. 

VR:n Helsingin alueen turvallisuuspäällikkö Tapio Laine sanoo, että  
vahingonteosta kertyy VR:lle vuosittain noin neljän miljoonan markan  
vahingot. Tästä syystä VR hakee säännönmukaisesti kiinnijääneeltä  
ilkivallantekijältä täysimääräistä korvausta oikeudessa. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.10.1996 

Yleisten töiden lautakunta ei tyrmännyt luvallista graffitia 

Rakennusviraston esitys luvallisten graffitien kieltämisestä kokonaan ei  
sittenkään miellyttänyt yleisten töiden lautakuntaa, joka viisi vuotta  sitten 
oikeutti rakennusviraston toimitusjohtajan myöntämään lupia  graffitien 
tekemiseen. Rakennusvirasto esitti luvallisten graffitien  kieltämistä, sillä 
luvaton töhriminen on lisääntynyt Helsingissä. Yleisten  töiden lautakunta ei 
päättänyt lopettaa lupia, vaan pyysi katuosastoa  laatimaan selvityksen 
luvallisten graffitien tekemisestä yhteistyössä  kaupunkisuunnitteluviraston, 
kaupunkikuvatoimikunnan ja  Nuorisoasiainkeskuksen kanssa.(HS) 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 22.10.1996 

Rikollisen tuomio vaihtelee rajusti eri puolilla maata 

Etelässä tuomitaan lievemmin huumeista, pohjoisessa väkivaltarikoksista 

SUSANNA REINBOTH 

JARKKO SIPILÄ 

Rikoksentekijä saa hyvin erilaisen rangaistuksen riippuen siitä, missä  
käräjäoikeudessa hänet tuomitaan. Helsingin Sanomien tekemässä  
rangaistuskäytäntövertailussa ilmeni, että tuomiot vaihtelivat hyvinkin  paljon: 
joissakin paikoissa esimerkiksi pahoinpitelijä voidaan jättää ilman  
rangaistusta, kun toisessa oikeudessa hän joutuisi pariksi kuukaudeksi  
vankilaan. 

Maan eri osien välillä ei näytä olevan niin suuria vaihteluita, että  voitaisiin 
puhua lievistä tai ankarista alueista. Vaikuttaa kuitenkin  siltä, että 
pohjoisessa suhtaudutaan muuta maata ymmärtäväisemmin  rikoksiin, joissa 
puututaan toisen ihmisen koskemattomuuteen. Etelässä taas  huumetuomiot 
ovat lievempiä kuin muualla maassa. 

HS:n rangaistuskäytäntökyselyn tuloksia täytyy kuitenkin tulkita varovasti,  
koska esimerkkitapaukset ovat yksinkertaistettuja eikä vastausta saatu  
kaikista käräjäoikeuksista. 

Todellista tapausta käsitellessään tuomarit ottavat huomioon kaiken  
oikeudessa esitetyn näytön, joten hyvinkin pienillä seikoilla saattaa olla  
merkitystä rangaistuksen mittaamiseen. Pikkuseikat vaikuttavat sitä  
enemmän, mitä vakavammasta rikoksesta on kyse. 

HS:n kyselyn lopputulos oli kuitenkin sama kuin oikeusministeriön aiemmin  
tekemät tutkimukset: rangaistuskäytäntö vaihtelee erittäin paljon. Vuoden  
1991 jälkeen virallisia tutkimuksia ei ole tehty, koska rangaistusten  
yhdistämistä koskeva lainmuutos teki sen hankalammaksi. 

Talousrikollisen tuomioissa hajontaa 

Näpistyksessä (rikos 1) linja pysyi koko maassa suhteellisen yhtenäisenä;  
tavaratalosta meikkejä vienyt nainen saisi kaikkialla pienehköt sakot.  
Rangaistuskäytännön yhtenäisyys ei ole yllätys, sillä rikos on hyvin  yleinen 
koko maassa. 

Talousrikosesimerkissä (rikos 2) itä näytti olevan selvästi muuta maata  
ankarampi. Hajonta oli kuitenkin valtava, puolentoista vuoden ehdollisesta  
tuomiosta neljään vankeusvuoteen. Vain yksi käräjäoikeus olisi tuominnut  
rangaistuksen ehdollisena. 

Talousrikollinen sai kyselyn toiseksi ankarimman tuomion eli kovemman 
kuin  raiskaaja, katutason huumekauppias tai ekaluokkalaisen yliajanut  
rattijuoppo. Vain henkirikos katsottiin näistä esimerkeistä kovimmin  
rangaistavaksi. 

Pohjoiset käräjäoikeudet suvaitsivat pahoinpitelijää (rikos 3) paremmin  kuin 
muu maa. Tosin rangaistukset vaihtelivat paljon. Tupakan takia  ohikulkijaa 
lyönyt 16-vuotias olisi yhdessä oikeudessa jätetty jopa  rangaistukseen 
tuomitsematta, mutta kolmessa hän olisi saanut  vankeustuomion. 

Pohjoisen lievä linja väkivaltarikoksissa näkyy myös raiskauksessa (rikos  4). 
Pohjois-Suomessa rangaistukset olivat alhaisimpia, ja ne olisi myös  muuta 
maata useammin määrätty ehdollisiksi. Suurin osa Suomen  käräjäoikeuksista 
olisi passittanut raiskaajan linnaan. Lännessä  väkisinmakaamiseen 
suhtauduttiin muuta maata ankarammin; sen vastauksissa  ei ollut yhtään 
ehdollista tuomiota. 

Etelä ymmärtää narkkareita 

Huumerikokset (rikos 5) ovat yleisimpiä Etelä-Suomessa, ja se näkyy myös  
tuomioissa: kyselyn perusteella tuomiot ovat etelässä lievempiä kuin  muualla. 
Suurin osa oikeuksista määräisi koululaisille huumeita myyneen  
narkomaanin ehdottomaan vankeuteen, vain kaksi olisi päästänyt hänet  
ehdollisella. 

Hajonta oli suuri. Pienin tuomio oli kymmenen kuukautta ja suurin neljä  
vuotta vankeutta. Osalle oikeuksista huumejutut olivat täysin vieraita.  
Muutama ei halunnut kyselyssä vastata, koska niistä ei ollut aiempaa  
kokemusta. 

Moottoritiellä ylinopeutta ajanut (rikos 6) saa poliisilta pienemmät sakot  kuin 
tuomioistuimilta. Koko maan käräjäoikeuksien keskiarvo oli 39  päiväsakkoa, 
kun poliisin sakkotaulukon mukaan 120 km/h -rajoitusalueella  165:n 
nopeudella kaahaavalle pitäisi antaa 26 päiväsakkoa. 

Etelä-Suomen käräjäoikeudet olivat ylinopeudelle selvästi ankarimpia ja  
lännen ymmärtävimpiä. Etelästä, idästä ja lännestä löytyi silti  
käräjäoikeuksia, jotka olisivat antaneet jopa 60 päiväsakkoa. 

Joka viidennessä käräjäoikeudessa koululaisen kuoliaaksi ajanut rattijuoppo  
(rikos 7) olisi selvinnyt ehdollisella vankeustuomiolla. Etelä- ja Pohjois- 
Suomi olivat selvästi laupeimmat. Idässä yksikään oikeus ei olisi päästänyt  
rattijuoppoa ehdollisella. Lännessä taas hajontaa eri oikeuksien välillä  oli 
selvästi eniten, kuuden kuukauden ehdollisesta kolmen vuoden  linnareissuun. 

Muutamat oikeudet määräsivät vankeuden lisäksi reippaanpuoleiset  
oheissakot, 30-70 päiväsakkoa. 

Itä ankara tappajalle 

Henkirikosjutussa (rikos 8) hajonta näkyi selvästi, koska kyse oli pitkästä  
tuomiosta. Noin puolet käräjäoikeuksista olisi tuominnut hakkaajamiehensä  
tappaneen naisen rangaistukseen surmasta. Toinen puolisko ei nähnyt teossa  
lieventäviä asianhaaroja, vaan tuomitsi pitemmän rangaistuksen taposta. Itä  
oli selvästi ankarin. 

Osittain erot johtuvat virtaviivaistetusta esimerkistä: yleensä  henkirikoksia 
puidaan käräjäoikeuksissa pitkään ja hartaasti, jolloin  tuomioon vaikuttavat 
hyvin monet seikat. 

Ympäristörikos (rikos 9) vaikuttaa melko tuntemattomalta rikostyypiltä, ja  
sen takia osa oikeuksista ei halunnut vastata kysymykseen. Rangaistuksissa  
hajonta oli suuri; ne vaihtelivat sakoista kolmen vuoden vankeuteen. 

Tuomioista lähes puolet määrättiin ehdollisina, ja lisäksi useissa  tapauksissa 
vankeuden päälle lätkäistiin oheissakko. Itä oli ankarin, etelä  lepsuin. Tähän 
tapaukseen soveltuva yhteisösakko ei ole lyönyt itseään  läpi, sillä vain neljä 
käräjäoikeutta olisi tuominnut rikoksen tehneelle  yhtiölle sakkoja. 

Lisääntynyt töhriminen (rikos 10) näkyy ärsyttävän ruuhkasuomalaisia, sillä  
etelässä ja lännessä graffiteista sai selvästi ankarimmat rangaistukset.  
Varsinkin suurehkot kaupungit suhtautuivat töhrimiseen ankarasti. Yksi  
käräjäoikeus olisi jopa passittanut artistin vankilaan. 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 22.10.1996 

Lähes aina tuomio on sakkoja 

Rikoksesta voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoja tai vankeutta. Alle 15- 
vuotiasta ei voida tuomita, mutta hän voi silti joutua korvaamaan  
aiheuttamansa vahingot. 

Sakko voi olla määräsummainen rikesakko tai tulojen ja varallisuuden  
perusteella laskettava päiväsakko. Yksi päiväsakko lasketaan jakamalla  
bruttokuukausitulot 90:llä. Minimipäiväsakko on 20 markkaa, ylärajaa ei  ole. 
Päiväsakkoja voidaan tuomita 1-120 kappaletta. 

Tietyistä rikoksista, esimerkiksi ympäristörikoksista, yritys voidaan  määrätä 
maksamaan yhteisösakkoja 5000 markasta viiteen miljoonaan markkaan. 

Kaikista rangaistuksista yli 90 prosenttia on sakkoja. 

Vankeusrangaistus voi olla määräaikainen (14 päivää-12 vuotta) tai  
elinkautinen. Korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä  
ehdolliseksi, jolloin tuomittu ei joudu vankilaan, ellei hän syyllisty  
koetusaikana uuteen rikokseen. 

Yleensä ensikertalainen istuu ehdottomasta tuomiosta puolet ja  
rikoksenuusija kaksi kolmasosaa. Sen jälkeen hän pääsee ehdonalaiseen  
vapauteen. Vaarallinen rikoksenuusija voidaan tuomita pakkolaitokseen,  
jolloin hän istuu tuomionsa päivästä päivään. 

Työ voi korvata vankeuden 

Korkeintaan kahdeksan kuukauden ehdoton vankeus voidaan muuntaa  
yhdyskuntapalveluksi, jolloin tuomittu tekee hänelle määrätyn tuntimäärän  
työtä. Yksi vankeuspäivä vastaa yhtä tuntia työtä. 

Ensi vuoden alusta käyttöön tullee uusi 15-17-vuotiaille tarkoitettu  
nuorisorangaistus. Se on tarkoitettu tilanteisiin, jolloin ehdollinen  vankeus 
tuntuu liian lievältä ja ehdoton turhan ankaralta rangaistukselta.  Nuori 
voitaisiin määrätä tekemään 10-60 tuntia työtä. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.11.1996

Korson Kansantalon kohtalo ratkeaa lähiaikoina

Naapurit säilyttäisivät vanhan huvipaikan, omistaja tahtoisi paikalle rivitalon

LEENA LAVONIUS

Korson Kansantalon kohtalo ratkeaa tänä syksynä. Omistaja haluaa purkaa 
vanhan huvipaikan ja rakentaa paikalle rivitalon, mutta talo halutaan suojella 
rakennushistoriallisesti arvokkaana.

Lääninhallitus määräsi talon toimenpidekieltoon keväällä, kun omistaja haki 
lupaa purkutöiden aloittamiseen.

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee asiaa lähiaikoina ja antaa lausuntonsa 
lääninhallitukselle. Lausunto on pyydetty myös museovirastolta.

Vaihtoehdot ovat talon purku tai sen suojeleminen asemakaavaa muuttamalla. 
Päätöksen tekee lääninhallitus.

Asemakaavan mukaan tontille saa rakentaa kaksikerroksisen, noin 1000 
neliömetrin kokoisen rivitalon. Lisäksi yksi kulma on varattu julkiseen 
rakentamiseen.

Kaavan laatimisen yhteydessä muun muassa museovirasto kävi arvioimassa 
taloa ja piti rakennuksen säilyttämistä suotavana.

"Vanhanaikaista kaava-ajattelua"

Amanuenssi Tuula Rautavaara-Brax Vantaan asemakaavaosastolta pitää 
Kansantalon tontin rivitalokaavaa vanhanaikaisena ajatteluna ja puoltaa 
rakennuksen säilyttämistä sen historiallisten arvojen vuoksi.

"Aikaisemmin ei ehkä kiinnitetty yhtä paljon huomiota historiallisiin arvoihin 
eikä kysytty asukkaiden mielipiteitä."

Suojelupäätöksen ongelma olisivat Rautavaara-Braxin mukaan kustannukset. 
Jos talo suojellaan, omistajalle on korvattava tontin hinta ja lisäksi kaupungin 
on maksettava talon korjaus.

Rakennus on kuitenkin hänen mielestään täysin korjauskelpoinen. Kansantalo 
vaikuttaa ulkoa rapistuneelta, eikä keltaisesta maalista ole paljoa jäljellä.

Vuonna 1989 kaupunginhallitukselle jätettiin 800 ihmisen allekirjoittama 
vetoomus Kansantalon säilyttämiseksi. Siihen ei ole vieläkään vastattu.

Uusi kysely lähinaapureiden keskuudessa kertoo, että lähes kaikki haluavat 
suojella talon.

Talon suojelua Vantaan valtuustossa puuhannut Seppo Salonen (sd) toivoo 
päätöstä mahdollisimman nopeasti.

"Kansantalo on kaikki, mitä vanhan Korson historiasta on tallella, sitä ei ole 
varaa purkaa."

Talon kulmalle on pystytetty kolmen kunnan rajapyykki, kiviveistos, joka 
selostaa Korson historiaa.

Alunperin saksalainen kasarmi

Korson kansantalo on oikeastaan Suomeen jatkosodan aikana sijoitettujen 
saksalaisten sotilaiden perua. Talo on pystytetty saksalaisilta Suomeen 
jääneistä parakkielementeistä, jotka sodan jälkeen siirtyivät Neuvostoliiton 
haltuun.

Parakkielementit päätyivät korsolaisten kansandemokraattijärjestöjen haltuun 
työväentalon rakennustarpeiksi.

Talo sijaitsee Korson korkeimmalla mäellä. Se on rakennettu 1945-1948. 
Rakennustarpeet tuotiin paikalle hevoskyydillä, sillä tietä ei vielä ollut.

Kansantalo pystytettiin kokonaan talkootöinä. Tarinan mukaan takaseinän 
virkaa teki vielä pressu, kun ensimmäiset tanssit rakennusrahojen 
ansaitsemiseksi pidettiin.

Talo on rakennettu osittain luonnonkiviperustuksille, osittain pilarien varaan. 
Perustukset kärsivät vesivaurioista.

Sisätilat ovat komeat. Talossa on suuri holvikattoinen juhla- ja näyttämösali. 
Sisätilat on vuorattu rakennusajalle tyypillisellä kapealla ja pyöristetyllä 
helmiponttilaudalla. Asiantuntijat ovat kehuneet Kansantaloa sen 
alkuperäisenä säilytetyn sisustuksen vuoksi.

Vanhoista työväenjärjestöistä muistuttavat vitriinikaapin esineet, 
Demokraattisen Nuorisoliiton viirit ja maailmanrauhaa puuhanneen 
tapaamisen hopeinen muistolautanen DDR:stä. Seinällä on urheiluseuran 
mainos ja vantaalaisten rauhanjärjestöjen julisteita.

Juhlasalin lisäksi talossa on kahvila, narikka, eteinen, kellari ja asuintiloja. 
Nykyinen omistaja on irtisanonut talonmies Niilo Haatajan, mutta hän pitää 
edelleen paikkoja kunnossa asumisoikeutta vastaan. Palkkaa hänelle ei 
makseta.

Haataja hoitelee pihan, pitää talon siistinä sekä hätistelee graffitien tekoa 
yrittävät vaikka näiden omilla tusseilla tuhrimalla. Omistaja on katkaissut 
sähköt talon alakerrasta, eikä lämmitys toimi.

Liukas lattia, puusee pihalla

Kansantalo on ollut seudun tunnetuin tanssipaikka. Siellä pyörittiin jenkan ja 
rautalangan tahtiin. Myöhemmin kuvaan tulivat diskoillat. Tanssilattiaa 
kehutaan lähiseudun liukkaimmaksi.

Kellarista on löytynyt muistoja muun muassa Dallape-orkesterin vierailuista.

Tanssimenoja alkoi viimeisinä vuosina hiukan haitata se, ettei talossa ole 
sisävessaa ja vesi oli kannettava kaivosta.

Viime vuosina taloa on vuokrattu lähinnä erilaisten huutokauppojen ja 
kirpputorien pitopaikaksi. 1980-luvun lopulla talo vaihtoi omistajaa.

Nykyiselle Asunto Osakeyhtiö Vantaan Kisatie 7:lle talo päätyi Nuorisolomat 
ry:n kautta.

JUKKA RAPO

Kansantalo sijaitsee Korson korkeimmalla kalliolla. Talon takaa avautuvat 
näkymät puistoon.

Kansantalon näyttämöllä soittivat rautalanka-aikojen suuret nimet. Kellarista 
on löytynyt huvilupia muun muassa Dallape-orkesterin keikoille.

Niilo Haataja (vas.) ja Seppo Salonen tarkastelevat parafiinilla liukastettua 
tanssisalin lattiaa.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 20.11.1996

Jäähyväiset vihannestalolle

Sörnäisten vanha vihannestukku puretaan, tontin omistaja haaveilee paikalle 
markettia

Saman tien lähtee palaneesta talosta viimeinen villi sukupolvi - seinämaalarit

KAISA HAKKARAINEN

Sörnäisten teollisuusalueen vihannestalo raapaisee silmäkulmaa juuri ennen 
kuin metro sujahtaa tunneliin. Entinen Liemolan vihannestukku keväällä 
puhkipalaneine kattoineen. Kuin kerjäläisriepu se kysyy hiljaa, voiko 
nöyryytys loppua koskaan.

Voi. Talon omistaja, Tapiola, saanee noin kuukauden kuluttua himoitsemansa 
luvan purkaa rakennuksen.

Korttelin muut tontit kuuluvat Meritalle ja YIT:lle. Kolmikko tahtoisi 
yhdistää tonttinsa ja rakentaa paikalle korttelin kokoisen kaupan - tai edes 
jotain rahakkaampaa kuin nykyinen näpertely. Esimerkiksi YIT:n 
kiinteistöjohtaja Heikki Levo tunnustaa, että yhtiö aikoinaan osti 
vihannestalon vieressä sijaitsevan makkaratalon vain siksi, että se 
myöhemmin purettaisiin.

Päivässä ei markettia pystytettäne. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta 
saa torstaina selvityksen kantakaupungin markethankkeista, ja tuo selvitys ei 
Sörnäisten marketista innostu.

Ja talo odottaa edelleen, masentavassa kunnossa, skinienkin hylkäämänä. 
Niin monet sen muistavat. Talossa treenanneista bändeistä kuuluisimmaksi lie 
tullut Amorphis. Missä viheltänee sekin yrittäjä, jonka bisneksiin kuului 
kaikki kiinalaisista pornovideoista hunajaan? Tulen viemää flyygeliä 
kaivataan varmasti - ja taiteilijat korvausta palaneista taideteoksistaan.

Lattiolla kypsyy vesi-lasinsirupuuro, tuuli puskee läpi raunion. Edes 
dyykattavaa ei tahdo enää löytyä, kaikki romukin on niin perusteellisesti rikki. 
Mutta onhan talolla vielä viimeinen sukupolvensa. Graffitimaalarit ovat 
löytäneet metroradan varren talosta inspiroivan gallerian.

Viime torstaina siellä kävivät ainakin Ari, Micke, Kenu, Kimi, Vitali ja Eero. 
Kun sana piireissä leviää, saattaa maalareita olla kerralla viisikin kymmentä.

Maalarit ovat vain tyytyväisiä, että talo paloi. He kun eivät oikein tykkää 
skineistä, joilla oli kerhotila rakennuksessa. "Nyt kaikki puhuu, että 
tummaihoiset poltti sen", pojat kertovat.

"Pane siihen, että kaupungin pitäisi järjestää meille joku tämmöinen paikka, 
jossa voisi rauhassa tehdä piissejä", Ari pyytää. Hän on tehnyt suuren piissin, 
maalauksen, valkoseinäiseen kulmahuoneeseen. Aikanaan huoneessa teki 
taidettaan Tuukka Luukas.

Luukas myös asui talossa ja yritti helmikuisen häädön jälkeen viikkokausia 
puolustaa sitä ja sen henkeä. Hän tahtoi selvittää oliko häädölle laillisia 
perusteita. Kävi ilmi, ettei Tapiolalla ollut vielä lupaa talon purkamiseen, 
mutta huhtikuisena iltana puolustettava sitten paloi. Kaupunginmuseosta 
Luukas oli jo ehtinyt löytää ymmärtäjän.

Laborator Oy:n 1916 valmistunut teknokemiallinen tehdas edustaa 
niukkaeleistä klassismia ja on arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti 
arvokas rakennus, kuuluu museon määritelmä.

Määritelmät eivät vaan paljoa auta, vaikka kaupunginmuseon Minna Aarnion 
mukaan talo olisi vielä palaneenakin korjattavissa. Jonkun muunkin täytyisi 
innostua asiasta, rahan kanssa.

Yleiskaava kyllä suojelisi talon, mutta asemakaava ei.

Kaava määrää korttelin teollisuus- ja toimistotiloiksi. Kolmen tontinomistajan 
idea olisi rakentaa alkajaisiksi poikkeusluvalla kerroksen verran 
hypermarketia ja päälle myöhemmin kaavan määräämää toimistoa ja 
teollisuutta.

"Alueen suunnittelu ei kuitenkaan pohjaudu kaavaan vaan kuuluu uuteen 
kuvioon, jossa satama siirtyy Vuosaareen. Satamalta vapautuu tilaa, ja 
kaupunkisuunnittelijat katsovat tämän vision kautta", sanoo toinen 
marketselvityksen laatijoista, arkkitehti Timo Vuolanto. Hänen mukaansa 
markethaaveille on tiedossa ainakin lykkäystä.

Eihän paikka itäväylän kupeessa huonokaan olisi: viereen tulee joskus 
metroasema ja lähirantaan koteja kymmenelle tuhannelle ihmiselle.

Vihannestalon tapaus lieneekin vasta alkusoittoa alueesta käytävälle 
väännölle. Mutta ennen sitä vihannestalo tulee vielä takaisin, olohuoneisiin, 
tv-sarjan tapahtumapaikkana.

JUHANI NIIRANEN

Liemolan vihannestukun talossa riehui viime keväänä tulipalo, joka tuhosi 
katon.Purkamista odottavan talon paikalle suunnitellaan nyt markettia.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 20.11.1996

Marketit pyrkivät kantakaupunkiin

Ruoholahteen, VR:n konepajalle ja vaikka jäähallin parkkipaikalle

Helsingin kaupungilla on ollut tapana suhtautua kriittisesti kantakaupungin 
hypermarkethankkeisiin. Niitä olisi kuitenkin tulossa mitä ällistyttävimpiin 
paikkoihin.

"Tuntui vaikealta, ja päätettiin tehdä muistio", sanoo arkkitehti Timo 
Vuolanto, joka tutkija Tapio Oukarin kanssa on selvittänyt markethankkeita 
kaupunkisuunnitteluvirastolle. Lautakunta saa selvityksen torstaina.

Omalaatuisin hanke selvityksessä on market jäähallin parkkipaikalle. "Se on 
aikanaan nousukautena tullut hakemus, joka kai ideana on vieläkin yllä", 
Vuolanto kuvailee.

"Mutta ei kai se ole hallisäätiölläkään ainakaan lähiaikojen suunnitelmissa."

Arkistoista kaivettuja hankkeita on myös idea marketista Sturenkadun 
varrelle, VR:n tyhjään konepajarakennukseen. "Aluetta on iät ajat suunniteltu 
asumiseen, ja saa siihen asuntojakin, jos VR malttaa luopua", Vuolanto sanoo. 
Monet pitävät sopimattomana arvokkaan rakennuksen alistamista marketiksi.

Hieman todellisemman tuntuisia marketideoita ovat Sörnäisten vihannestalon 
kortteli ja Alkolta Salmisaaresta vapautuvat tilat. Molempien takana on halu 
saada tilat ja tontit tuottavaan käyttöön.

Niitä yhdistää myös se, että ne liittyvät kaupungin näkökulmasta laajempiin 
kuvioihin.

Salmisaaren tapaus limittyy Ruoholahden-Jätkäsaaren suunnitteluun ja 
Sörnäisten market aikaan, kun satama lähtee Vuosaareen.

"Alkolla on hirveä hinku löytää tiloilleen käyttöä", Vuolanto sanoo. Häntä 
huvittavat Salmisaaren hyväksi tehdyt laskelmat, joissa sinne olisi tulossa 
"koko Etelä-Espoon ostovoima".

Sörnäisten kolmen tontinomistajan hanketta Vuolanto pitää tyypillisesti 
bisnesvetoisena, yrityksenä saada tuottoa arvottomille kiinteistöille.

Kaupanpitäjää kolmikko haeskelee SOK:n suunnalta. Ässä Parnersin 
toimitusjohtaja Arto Hiltunen myöntää, että keskusteluja on käyty.

Koska SOK ei omista tonttia eikä itse ole hakemassa kaavamuutoksia, tahtoo 
Hiltunen muuten vaieta asiasta.

---

Helsingin Sanomat - Henkilöuutiset - 11.12.1996

Matka tuntemattomaan 

Origo

NÄIN LEHTI-ILMOITUKSEN. Pietarilaisen Mariinski-teatterin orkesteri 
pitäisi juhlakonsertin Järvenpäässä Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. 12.

Siitä olikin aikaa, kun viimeksi olin kuullut Mariinskin orkkaa. Pitäisikö 
lähteä katsomaan, vieläkö siellä olisi vanhoja naamoja jäljellä.

Perillä huomasin ettei ollut. Keksin syynkin. Edellinen kerta oli vuodelta 61. 
Teatterin nimi oli silloin Kirov-teatteri ja kaupungin Leningrad.

Suurin osa muusikoista ei silloin vielä ollut olemassa edes pilkkeenä isänsä 
silmissä. Joku vanhemmasta päästä ehkä asteli pikku pioneerina vihreä 
pusakka päällä ja punainen liina kaulassa.

Se edellinen kerta ei ollut järin kunniakas. Esitys oli loppuunmyyty mutta 
lipunmyyjä armahti (venäläiset ovat halutessaan hämmästyttävän avuliaita). 
Saimme jonkun korkean puoluevirkailijan aition käyttöömme.

Elämäni ensimmäinen Carmen. Jossakin vaiheessa alkoi nukuttaa, kävin 
pitkäkseni aition lattialle. Siellä tuntui vetävän. Irroitin aition lattiaa peittävän 
plyyshimaton jalkalistan alta ja kääriydyin siihen. Matkatoverini herätti 
esityksen päättyessä.

JÄTETÄÄN MENNEET ja palataan sunnuntain esitykseen. Ensimmäisenä 
numerona oli Sibeliuksen Pohjolan tytär. Sehän sinänsä on vähän tylsä ja 
falskikin piisi; Sibbahan ei naisväen tuntojen tulkkina ollut koskaan ihan 
omimmalla alallaan.

Vaan kyllä herra Valeri Gergijev sai tähänkin pätkään sellaisen menon ja 
meiningin että tuolista piti pitää kiinni!

Venäläiset ovat niin hyviä hyviä Sibeliuksen tulkitsijoita siksikin, että 
molemmilla on samanlaisia puutteita: tunteiden liioittelua, ration 
halveksuntaa, suurten metsien yliarvostusta.

SEURAAVAKSI ESITETTIIN Sergei Prokofjevin Skyyttiläinen sarja op. 20. 
Tätä kappaletta harvoin saa kuullakseen.

Syykin on ilmeinen. Piisi on hämmästyttävän täsmällinen kuvaus siitä, miltä 
tuntuu kun säveltäjää vituttaa. Vaan hänpä ei anna vitutukselle valtaa vaan 
ryhtyy säveltämään.

Sarjan kantaesityksen (1914) vastaanotto ei ollut auvoinen. Pietarin 
konservatorion johtaja Glazunov lähti protestina pois kesken esityksen. 
Prokofjev itse kuvaili konsertin tunnelmia:

"Patarumpali halkaisi rummun kalvon iskuillaan, ja Siloti lupasi lähettää sen 
minulle muistoksi. Myös orkesterissa ilmeni tiettyä vastustusta. 'Minä suostun 
tähän infernoon vain siksi, että minulla on elätettävänä vaimo ja kolme lasta', 
sanoi sellisti, jonka korviin hänen takanaan istuneet pasunistit puhalsivat 
hirvittäviä sointujaan."

Itse harkitsen tämän Skyyttiläisen sarjan kelpuuttamista aamun 
heräämismusiikiksi, ennen ensimmäistä tupakkaa, kahvia ja vaimon kälinää. 
Gergijevin tulkintana tietysti.

PALUU JUNALLA Helsinkiin. Sujui paremmin kuin meno. Pimeys oli 
langennut maille ja peitti armeliaaseen vaippaansa ratavarren kelvottoman 
arkkitehtuurin ja sen kylkeen spreijatut lähes yhtä rumat töherrykset.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.2.1997

Pohjois-Haagan rautatieasema sai uuden ilmeen Helsingissä

RIITTA HEISKANEN

Helsingin Pohjois-Haagan asema on saanut uuden ilmeen, kun kuuden 
miljoonan markan peruskorjaustyöt ovat valmistuneet.

Runsaan kahden vuosikymmenen takaiset bunkkerisävyt ovat muuttuneet 
valoisaksi beigeksi, rosaksi ja vihreäksi. Asemalle on lisäksi tullut 
kameravalvonta ensimmäisenä Vantaankosken rataosuudella.

Ilkivalta ja kosteus olivat vaurioittaneet asemaa pahasti. Pientä ehostusta eli 
töherrysten paikkailua asemalla on tehty lähes viikoittain, mutta nyt korjaus 
tehtiin oikein ytimiä myöten, kertoo HKL:n rakennuttajapäällikö Markku 
Jokinen.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 20.2.1997 

Helsingin kulttuuri- lautakunta vaikeuttaisi spray- töhrimistä

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta otti gaffitien tekoon  
kulttuurijohtaja Yrjö Larmolaa tiukemman kannan. Larmola epäili omassa  
ehdotuksessaan, ettei spray-maalien sijoittaminen kaupoissa lukkojen taakse  
vähentäisi oleellisesti töhrimistä. Lautakunta äänesti asiasta ja päätti  äänin 5-
4 suosittaa lukkoja ja haittaveron harkitsemista. 

Töhriminen on lautakunnan kannan mukaan saanut sellaiset mitat, että  
graffitit rumentavat ja leimaavat Helsingin kaupunkikuvaa. Töhrimistä on  
siksi estettävä nykyistä tehokkaammin. 

Kulttuurilautakunnalta riittää ymmmärrystä myös graffitien tekijöiden  
motiiveille. "Osaksi kyseessä on pyrkimys persoonattoman, vieraannuttavan  
ja ankean ympäristön inhimillistämiseen. Tätä pyrkimystä ei tule nähdä  
kielteisenä, vaan se on kanavoitava oikein. Kaupungissa tulee osoittaa  
kohteita, joissa graffitien ja tagien teko on sallittu", lautakunta  evästää. 

Lautakunta tukeutuu perusteluissaan oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen  
tutkijan Hannu Takalan selvitykseen. Sen mukaan vankilaympäristön laadun  
parantaminen vähentää vankilaväkivaltaa tehokkaammin kuin valvonnan  
lisääminen. 

Kulttuurilautakunta moittii päätöksen perusteluissa myös arkkitehtien  
ratkaisuja, jotka voivat vaikuttaa graffitien tekemiseen. "Brutaalin  
tyylisuunnan mukainen arkkitehtuuri on tuottanut ankeita, protestiin 

houkuttelevia raakabetoniseiniä, siltoja ja meluaitoja."(HS) 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.3.1997 

Kauppa ja Helsinki haluavat viedä spraymaalit lukkojen taa Tiskin takana  
maalipurkit tekisivät seuraa pyssyille, puukoille ja räjähteille

KAISA HAKKARAINEN 

Silmät ovat kokonaan auki Sakari Timosella, kun hän aamulla suuntaa  
Mäkelänkadulta kohti kaupungintaloa. Aikaisemmin 
apulaiskaupunginsihteeri  näki kotikatunsa taloja pariin metriin asti peittävät 
töherrykset vain  puolella silmällä, nyt täysillä: "katu on hirveä". 

Silmät avasi kinkkinen tehtävä: laatia kaupunginhallitukselle esitys, miten  
vähentää töherryksiä. Apunaan Timosella on pino lausuntoja kaupungin  
lautakunnilta. Suurimmassa osassa kannatetaan yleisten töiden lautakunnan  
ehdotusta, että kaupunki pyytäisi valtiota rajoittamaan spraymaalien  myyntiä. 

"Ei kaupunginhallitus voi mennä rautakauppaan sanomaan, että pankaa maalit  
sinne, missä nykyään säilytetään ampumatarvikkeita. Sellaisen täytyy  
perustua valtiovallan säädöksiin", Timonen sanoo ja tietää vallan hyvin,  
miten kaikenlaiset ehdotukset tahtovat ministeriöihin hautautua. Lisäksi  
Timonen, niin kuin muun muassa kaupunkisuunnittelulautakuntakin, tietää  
rumimpien tagien syntyvän tussilla. 

Kauppa on ehättämässä hätiin omin päin. Rautakauppayhdistys valmistelee  
kauppiaille suositusta maalien myynnin valvonnasta. "Maaleja ei myytäisi  
normaalisti hyllyssä, vaan ne olisivat joko lukon takana tai varastossa",  
hahmottelee Kari Kulmala rautakauppayhdistyksestä. 

Myymästä ei kauppias tietenkään voisi kieltäytyä. "Meillä on mielikuva,  että 
nämä tuotteet menevät helposti muuten kuin kassan kautta", Kulmala  
muistuttaa. 

Samaa epäilevät myös monet Helsingin lautakunnat. "Mutta kuka sanoo, että  
maalit varastetaan", Timonen kysyy. "Onhan nuorilla varaa viinaankin." 

Monet lautakunnat tarjoavat Espoon tapaan ratkaisuksi pyytää maaleille  
haittaveroa, jonka tuotolla töhryjä pestäisiin. Siitäkään Sakari Timonen ei  
innostu. "Ei se sovi edes suomalaiseen järjestelmään." 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.3.1997 

Ainahan voi ostaa lateksia

Juuso Koponen, 18, avaa pian kavereineen levykaupan. Tanssimusiikin  
Kosmonaut Rekordsin seiniä Hämeentiellä ovat koristelleet muun muassa  
Nylon, Sweet, Beam, Festo ja LFO. Heille ei julkisuus olisi terveellistä. 

"En ihmettelisi, jos kytät soittaa ja kysyy keitä he ovat. Mutta eihän  meidän 
tarvitse kertoa", tietää Karri Korppi, 19. 

Kosmonautin maalauttaminen graffitein tuli maksamaan kenties  
viisinkertaisesti valkoisiin seiniin nähden. Mummot totesivat  
vahingoniloisina "pojan joutuneen siivoamaan", kun Koponen pesi töhryjä  
kauppansa ikkunasta. 

"Ei kännipäisten tuhertelut näytä kenestäkään hyviltä", Karri sanoo. Ei  
Juusokaan pitäisi, jos joku suhaisisi hänen ikkunaansa "Sieg Heil Suomi".  
Toisaalta hän uskoo, että töhertely on välivaihe - vaikkakin jotkut jäävät  
jumiin. Toiset pääsevät taideteolliseen, toiset jäävät siihen, että  vedetään pää 
täyteen ja lähdetään varastetuilla maaleilla sotkemaan. 

Idea maalien viennistä lukkojen taa pöyristyttää levykauppiaita. "Ainahan  
voi ostaa lateksia", Koponen sanoo. "Ja joka toinen teini kulkee tussi  
taskussa." 

"Kun rakennetaan uusi ruma seinä, kannattaisi saman tien usuttaa sinne  
parhaat maalarit, joiden töiden päälle ei huonommilla ole asiaa", tohtii  
ehdottaa Kaisa Luukannel, 20. Kerran oli Juusokin ottaa köniinsä, kun eräs  
maalari luuli Juusoa toiseksi maalariksi, joka oli peittänyt tämän työn.  
Kurinsa on kurittomillakin. 

"Mutta entä ne, jotka ei ole hyviä", Juuso kysyy. 

"Mutta ei kielloilla pääse mihinkään. Parasta olisi luvallinen paikka  
harjoitella, eikä mikään yksi seinä keskellä Nuuksion metsää." 

Karri kertoo juorun: jopa Lepakko kuuluu herenneen niin araksi, että jos  
kaupungin puoleisiin ulkoseiniin tulee yöllä töhry, maalaavat elmulaiset  sen 
aamulla piiloon. Kuuluu auttavan. 

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 24.3.1997 

Vähän keinoja töhryjä vastaan

HELSINKI kerää keinoja panna kuriin rakennusten, joukkoliikennevälineiden  
ja muiden näkyvien seinien sotkijat. Rumat tussi- ja suihkemaalitöhryt  
huolestuttavat kaupunkia niin paljon, että kaikilta lautakunnilta on  pyydetty 
parannusideoita. Tavoite on mitä kannatettavin, mutta keinot  tuntuvat olevan 
vähissä. Lautakunnat esittävät haittaveroa,  myyntirajoituksia, valvontaa ja 
pikapuhdistusta. 

Valitettavasti kaupunki ei voi määrätä kauppiaita panemaan suihkepulloja  
lukkojen taa eikä Suomessa tunneta korvamerkittyä verorahaa. Tuskin olisi  
oikein verottaa maalien laillisia käyttäjiä ilkivallasta, mutta väärin on  sekin, 
että monet kaupungit joutuvat kuluttamaan satoja tuhansia markkoja  
vuodessa sotkujen siivoukseen. 

Julkista valvontaa on mahdoton lisätä niin paljon, että vastuuttomat  töhrijät 
jäisivät kiinni ja joutuisivat riittävän usein puhdistamaan  jälkensä ja 
maksamaan kulut. Apuun tarvitaan vanhempia ja muita  lähimmäisiä. 
Vallilassa aloitettiin syksyllä kiinnostava Töhrimättä paras - projekti, jossa 
yritetään asianosaisten yhteisvoimin pitää seinät puhtaina. 

Vaikka yksittäinen rakennus pääsee sotkijoista eroon puhdistamalla jäljet  
heti ja turhauttamalla siten huomionkipeät piirtelijät, pikasiivoojia ei  riitä 
joka paikkaan. Oikeita graffiteja voidaan pitää kaupunkikulttuuriin  
kuuluvana taiteena, mutta taiteilijoiden ja töhrijöiden välillä ei ole  eroa, jos 
maalaukset tehdään luvatta. Betonirakennelmat saattavat kaivata  piristystä, 
mutta liika kuvitus on yhtä ankeaa kuin loputon harmauskin. 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 3.4.1997 

Spraymaalit aiotaan panna kaupoissa lukkojen taakse Alaikäisten  
töhertelijöiden tihutyö tulee taloyhtiöille kalliiksi

MERJA OJANSIVU 

LAHTI - Kaupan keskusliitto suosittaa jäsenliikkeilleen spraymaalien  
siirtämistä valvottuun myyntiin. Jokainen kauppias saa itse harkita,  paneeko 
töhrimiseen käytetyt maalipurkit lukkojen taakse vai valvotaanko  myyntiä 
muulla tavoin. 

Rautakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Kari Kulmala uskoo maalipurkkien  
poistuvan ainakin avoimista itsepalvelutelineistä. Spraymaaleja  suositellaan 
myytäväksi vain myyjän kautta, jolloin hankintakynnys nousee. 

Kulmala uskoo kauppiaiden ottavan suosituksen vakavasti, sillä töhrimisen  
lisäksi myös maalien varastamisesta on tullut ongelma. "Kauppiaat haluavat  
varmistaa, että maalipurkit lähtevät kaupasta kassan kautta." 

Keskusliiton suositus menee kaikille suurille rautakauppaketjuille.  Kulmalan 
mukaan kaupat eivät halunneet puuttua töhrimisongelmaan  myyntikiellolla 
tai spraymaalien sakkoverolla. 

"Kiellot saattaisivat siirtää maalit torimyyntiin. Valvotulla myynnillä  
pystytään varmasti vaikuttamaan juuri töhrijöihin, jotka ostavat maaleja  
hetken mielijohteesta. Graffitistit ovat asia erikseen." 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 3.4.1997 

Berliini taistelee sotkijoita vastaan

MATTI VIRTANEN 

BERLIINI - Syksyllä peruskorjatun talomme julkisivu ehti olla noin  
kuukauden puhtaana ennen kuin töhrijät iskivät. Ulko-oven molemmille  
puolille ilmestyi spray-maalilla taiteiltuja puumerkkejä eli "tageja" sekä  
omatekoisen sapluunan avulla suihkutettu puoliksi käsittämätön teksti,  jossa 
puolusteltiin rakennusten sotkemista. 

Tekstit saivat olla paikallaan pari kuukautta, ennen kuin alakertaan  
majoittuneen mainostoimiston väki kävi maalaamassa ne piiloon. "Kohta ne  
tulevat kuitenkin takaisin", mainosmies naurahti vastaukseksi, kun kävin  
kiittämässä häntä oma-aloitteisuudesta. 

Berliiniläisiä on tänä vuonna kannustettu ottamaan vastuuta kaupunkinsa  
siisteydestä. Osavaltion hallitus eli senaatti hyväksyi tammikuun lopussa  
toimintaohjelman, jonka tarkoitus on puhdistaa pääkaupungin kadut, puistot  
ja seinät edustuskelpoisiksi kesälomiin mennessä. 

Tavoite on lievästi sanottuna kunnianhimoinen, koska Berliini on hyvin  
likainen metropoli Länsi-Saksan suurkaupunkeihin verrattuna. Tuskin 
missään  muualla näkee niin paljon luvattomia kaatopaikkoja, suihkemaalilla  
töhrittyjä seiniä ja koirankakoilla lannoitettuja jalkakäytäviä kuin  täällä. 

Senaatilla ei itsellään ole juuri varaa lisätä puhtaanapitomenojaan, joten  
kampanjan painopisteeksi valittiin taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. 

Osavaltion omien rakennusten talonmiehet kuitenkin velvoitettiin poistamaan  
töhryt seinistä viipymättä, ja muutama kymmenen pitkäaikaistyötöntä on  
saanut työtä kunnallisina seinänpesijöinä. 

Senaatti päätti myös korottaa roskaamisesta ja töhrimisestä langetettavia  
sakkoja. Muut toimenpiteet delegoitiin puhtaanapitolaitoksen,  
liikennelaitoksen sekä piirikuntien eli kaupunginosien hallituksille. 

Suihkemaalien kauppiaita kehotettiin pitämään purkkinsa lukkojen takana. 

Puhdas Berliini -tempaus on saanut valtavasti myönteistä julkisuutta  
tiedotusvälineissä: sanomalehti Berliner Morgenpost jopa perusti  
palvelupuhelimen, johon lukijat voivat ilmiantaa kotikulmiensa törkynurkat. 

Oman talomme julkisivukin on pysynyt puhtaana jo muutaman viikon. 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 3.4.1997 

Tukholmassa tuhat töhrijää

SOLE LAHTINEN 

TUKHOLMA - Tukholman läänin alueella on noin tuhannen graffiti-töhrijän  
ydinjoukko. He haluavat näkyä ja merkitsevät suihkumaalein ennen muuta 
Suur- Tukholman pääväylien liittymiä ja paikallisliikenteen junavaunuja. 

Vandalisointi ja töhryt aiheuttavat liikennelaitokselle ja siis  veronmaksajille 
yli 40 miljoonan markan ylimääräiset kulut vuodessa.  Graffiti poistetaan 
yleensä pikaisesti. Töhrijä tavoitetaan harvoin. 

Suur-Tukholman kaupunkikuva on Helsingin pintaa siistimpi sikäli, että  
töhryjä ei näy ihmisten kotien seinissä tai julkisissa arvorakennuksissa. 

Graffiti on poikien ja miesten harrastus. Suihkuttelijoita on sekä  
ruotsalaisisssa että siirtolaisissa. Ikähaitari ulottuu kahdeksanvuotiaista  
nelikymppisiin, kertoo Mikael Blom Huddingen lähipoliisista. 

Tukholmassa liikennelaitos on aloittanut "Operaatio turvallisuuden", jolla  
valvontaa tehostamalla yritetään yleisesti lisätä matkustajien  viihtyisyyttä. 
Graffitia ei silti ole saatu kuriin, tiedottaja Eva Rodmark- Herrder sanoo. 

Lähiliikenteen ja maanalaisen vaunuihin ilmestyneet suihkumaalijäljet  
poistetaan kuitenkin heti. Maanalaisen asemilta töhryt poistetaan  viimeistään 
vuorokauden kuluessa. 

Liikennelaitos toivoo, että maalikauppiaat ja etenkin huoltoasemat myisivät  
suihkemaalit lukituista kaapeista. Tässä ei ole vielä onnistuttu. 

Tavoitettu tuhrija joutuu korvaamaan puhdistustyöt ja saa sakon.  Esimerkiksi 
kolmen merkin "tag" maksaa töhrijälle tuhat kruunua (alle 700  markkaa) ja 
sakot. Huddingessa tehtiin viime vuonna noin sata ilmoitusta  graffitista. Vain 
kaksi töhrijää tavoitettiin itse teossa

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.4.1997 

Mäkelänkadun tagisodassa ammutaan takaisin saman tien 
Ilmiantokaavakkeita  jaetaan koteihin, puhdistus- ja poliisipartiot kiertävät 
lähes joka aamu

KAISA HAKKARAINEN 

Jos joku tästedes suhauttaa tagin johonkin Mäkelänkadun talon seinään ,  
pääsee saman tien kirjoihin ja kansiin. Poliisi valokuvaa joka ainoan  töhryn, 
ja kohta poliisiauton jälkeen paikalle kiitää puhdistusliikkeen  mies 
puhaltimineen. 

Mäkelänkadun puuhakkaat päättivät kerralla laittautua eroon töhryistä ja  
huolehtia ainakin kolme vuotta siitä, etteivät tuhertelijoiden uudetkaan  
voitonmerkit kauan kaupungin eteiskadulla paistattele. 

Kyse on tempauksesta nimeltä Töhrimättä paras, joka alkoi eilen kadun  
puhdistuksella. Puhallushiekka pölisi tuulisella jalkakäytävällä ja  
puhdistusliikkeiden miehet nostattivat lievää markkinahumua menetelmiensä  
erinomaisuutta ylistäessään. Leipä leviää töhrynsiivousalalla. 

Somaa Kardemumman kaupunkia Mäkelänkadustakaan ei silti 
kertajynssäyksellä  tule. Sokeain talon tiilipinta meni puhalluksesta röpelölle, 
keltaisen 44:n  seinään ilmestyi spraymaalikikkuran paikalle arkeologinen 
läntti  katusaastastakin syväpuhdistunutta seinämaalia. Vain muutama talo on  
ostanut töhrynpoiston lisäksi myös julkisivumaalauksen. 

"Paras kuitenkin on, että saadaan töhrijöiden kädenjälki pois", lohduttaa  
Töhrimättä paras -sihteeri Ari Kanerva. 

"Ei tuokaan tietysti kaunista ole, mutta menee ainakin niiden töhrijöiden  
rahat", sanoo Hermanni-Vallila-seuran Juhani Särkkä. 

Särkällä on vastaus myös siihen, kenen rahaa kampanjassa palaa: "Ne on 
nämä  köyhät ihmiset". Siivous tuntuu vuokrissa ja vastikkeissa, sillä rahaa  
tempaukselle ei ulkopuolelta ole tullut. Toki taloyhtiöt saavat roiman  
tukkualennuksen siivousfirmalta, joka saa puhdistuspartionsa työmaaksi  
kerralla koko kadun. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.4.1997

Julisteiden liimaajat kilpailevat sähkökaapeista Helsingin keskustassa julisteet 
ja mainokset vaihtuvat jopa päivittäin

KARI KIURU

Helsingin Energian, Tehokaasu Oy:n, HPY:n ja Telen metallikaapit ovat 
päässeet julisteiden kiinnittäjien poikkeukselliseen suosioon etenkin 
Helsingin keskustassa.

Ydinkeskustassa julisteet saattavat vaihtua kolme tai neljä kertaa yhden 
päivän aikana, kun kaappimainoksen päälle tulee kilpaileva tiedote.

Helsingin kaupungin alueella on noin 10000 energia- ja puhelinyhtiöiden 
sekä liikenteenohjauksen laitteistojen suojakaappia.

Julisteiden kiinnittäjille kelpaa ilmainen "ilmoitustila" lähinnä keskustassa. 
Kantakaupungin ulkopuolella kaapit on kaunistettu - tai töhritty - yleensä 
spray-maaleilla.

Toimistopäällikkö Erkki Fonsell Helsingin Energian jakeluverkkoyksiköstä 
on tuskastunut töherryksiin.

"Kaapelikaappien julisteet ovat olleet ongelma pitkään ja hartaasti. Meidän 
toiveemme on, ettei kaappeihin tulisi mitään ylimääräisiä koristeita. Aika 
tuskaiselta toiveen toteutuminen kuitenkin vaikuttaa."

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.4.1997

Lapset haluavat toivepihaan pensaslabyrintin ja töhertelyseinän

ESPOO Jos Veräjäpellon koulun viidesluokkalaiset päättäisivät, Leppävaaran 
uuden keskustan Huvilinna-korttelin pihassa olisi väriä ja iloa. Luokka voitti 
pihasuunnittelukilpailun, jonka korttelin rakennuttaja Asuntosäätiö oli 
julistanut lähiseudun kouluille.

Huvilinnan korttelista tulee 600 espoolaisen koti. Voittajat halusivat pihaan 
puron ylittävä kaarisillan, altaan suihkulähteineen, puuhun rakennetun majan, 
töhertely- ja palloilu- ja kiipeilyseinän sekä

pensaslabyrintin - josta pääsee kyllä ulos.(HS)

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 1.5.1997 

Puhdistettu Mäkelänkatu on säästynyt töhrijöiltä Myös Pikku Huopalahti  
varustautuu tagisotaan

KAISA HAKKARAINEN 

Yhtä ainutta spraymaalitöhryä ei ollut ilmestynyt keskiviikkoon mennessä  
niiden talojen seiniin, jotka osallistuvat Töhrimättä paras -ohjelmaan  
Mäkelänkadulla. 

Ohjelma käynnistyi puolitoista viikkoa sitten talojen puhdistuksella.  Ideana 
on hiekkapuhaltaa uudet tagit olemattomiin heti tuoreeltaan. 

Vanhojen töhryjen poisto on jättänyt melkoisia arpia julkisivujen  rappauksiin, 
mutta sitä ei pidetä ongelmana. 

"Ennen kaikkea näytetään niille, ettei töhry saa olla siinä päivää  kauempaa", 
sanoo Jouko Huotari projektin pestaamasta puhdistusfirmasta. 

Putsausarvillekin Huotarilta löytyy selitys: "Julkisivut ovat niin  
huonokuntoisia ja pehmeitä, ettei fakiirikaan saa niitä vahingoittamatta  
siistiksi." 

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 4.5.1997 

Mäkelänkatu ei pysynyt puhtaana

Raskaasti liikennöity Mäkelänkatu on hyvä paikka graffitille: kymmenet  
tuhannet helsinkiläiset kulkevat päivittäin katua pitkin, tagi näkyy, ja  sen 
tekijän maine kasvaa. 

Mäkelänkadun asukkaat ovat kuitenkin kyllästyneet tagitauluna olemiseen.  
Pari viikkoa sitten kadun asukasyhdistys, kiinteistöt, nuorisotoimi ja  poliisi 
julistivat Töhrimättä paras -kampanjan. Nyt lähes kaikki  Mäkelänkadun 
julkisivut on puhdistettu ja talot ovat verille raavitun  näköisiä. 

Ensimmäisen puhdistuksen jälkeen seiniin on ilmestynyt kolme uutta tagia.  
Ne on kuvattu, kuvat on arkistoitu tutkimuksia varten, ja seinät pyritään  
puhdistamaan mahdollisimman pian. 

Kokemusten mukaan graffiti imee toista puoleensa, mutta sinnikäs  
putsaaminen karkottaa sen. Mäkelänkatu aiotaan puhdistaa ainakin 4-5  kertaa, 
jos tarve vaatii. Kadulla tehdään aamuisin tarkastuskierros,  kuvataan 
mahdolliset uudet tagit ja tarvittaessa kutsutaan paikalle  puhdistuspartio. 
Lähiseudun koteihin on jaettu ilmiantokaavakkeita ja  poliisipartiot kiertävät 
katua päivittäin. Seuraavaksi vastaavanlaista  kampanjaa kokeillaan 
todennäköisesti Pikku Huopalahdessa. 

Poliisi kuitenkin arvelee, että graffitin käy kuten huorarallin: valvotulta  
alueelta siirrytään pian seuraavaan kortteliin tai kaupunginosaan. 

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 4.5.1997

Graffitia ei tapa mikään 

Autot ja omakotitalot ovat vielä säästyneet töhrijöiltä 

Graffiti ei mene muodista - se ei ole muotia ollutkaan

REETTA RÄTY 

kuvat VESA OJA 

Kotiseudulla Kuusamossa ei ole graffitia. 

Myös muut pienet ja syrjäiset paikat ovat jääneet rauhaan seinämaalareiden  
puumerkeiltä. Graffiti vaatii ison kaupungin anonymiteettiä, se ei kestä  
sosiaalista kontrollia eikä naapurivalvontaa. Kuusamossa tuholaiset  saataisiin 
liian helposti kiinni. 

Graffiti kuuluu suurkaupunkiin. Turussa ja Tampereellakin seiniä maalaava  
porukka on niin pieni, ettei siellä synny elävän graffitikulttuurin  vaatimaa 
vuorovaikutusta ja kilpailua. Helsinkiläiset maalaajat sanovat,  että landella 
graffiti näyttää tyhmältä. Esimerkiksi Oulun maalauksia  pidetään täysin 
tyylittöminä. Maalla voi maalata korkeintaan junia.  Kaupungista toiseen 
kiitäessään ne saavat enemmän yleisöä kuin  maalaiskaupunkien seinät tai 
aidat. 

Helsingissä graffiti elää ja voi hyvin. Se on madellut tunneleista,  
radanvarsilta ja metron meluaidoilta kohti keskustaa. Graffiti on tunkenut  
City-käytävään, noussut Strandin katolle, kiivennyt SAK:n talon huipulle ja  
laskeutunut asematunneliin. Se on hakeutunut sähköpylväisiin,  
puhelinkoppeihin, liikennemerkkeihin, postilaatikoihin ja siltojen alle.  Totta 
kai spray-merkkejä on myös luonnossa: kallioissa, puissa, kivissä. 

Eira ja Punavuori ovat saaneet omat taginsa ja Munkkiniemeen kolistelevan  
nelosen ratikan reitillä vilisee samaa katutaidetta kuin Itä-Helsingissä.  Vain 
rauhallisimmat kaupunginosat ja syrjäisemmät tiet ovat säilyneet  puhtaina: 
Kulosaaren, Kuusisaaren tai Kaivopuiston asuinalueilla ei paljon  sotketa. 
Sieltä ei löydy graffarin kaipaamaa suurta yleisöä, eikä paljon  nuorisoakaan. 

Graffari haluaa, että hänen tuotemerkkinsä, tagi, näkyy mahdollisimman  
monessa paikassa. Siksi suurkaupunkien pääväylät ja radanvarret ovat  
suosituimpia bommauskohteita. Bommauksella tarkoitetaan oman puumerkin  
levittämistä ympäriinsä. 

Syntyessään New Yorkissa graffiti sikisi ennen kaikkea paikallisjunissa ja  
metroissa. Suomessakin maalarit rakastavat julkisten kulkuneuvojen  
merkkaamista, päävihollinen on VR. 

Esimerkiksi saksalaiset, ruotsalaiset ja hollantilaiset tulevat Suomeen  
bommaamaan juuri siksi, että täällä junaverkoston maalaaminen on niin  
vaikeaa. VR ärähtää kuin äkäinen karhu pienimmästäkin tagista, ja maalatut  
vaunut raahataan heti varikolle putsattaviksi. 

Maanalaisia täällä ei voi maalata lainkaan: päivisin niitä valvovat  kymmenet 
kamerat, ja öiksi metrot ajetaan lukittuihin halleihin. Ratikoiden  bommaus 
onnistuu, kun tietää sopivan kulman johon asettua peilien suojaksi. 

Edes satojen tuhansien markkojen korvausvaatimukset eivät pelota  
graffareita. Jännityksen ja hauskanpidon vuoksi ollaan valmiita ottamaan  
riskejä. Adrenaliinia saa samalla lailla kuin extreme-lajeissa. 

Saksasta Suomeen levinneet vaikutteet ovat tehneet graffitin entistä  
anarkistisemmaksi, ja viimeisetkin maalausta säännelleet yhteiset normit  
ovat katoamassa. Hollannissa ja Tanskassa harrastetaan vielä sosiaalista  
jengeissä maalaamista ja letkeämpää graffitia, mutta Pohjoismaissa ja  
Saksassa ollaan vihaisia. Saksasta on lähdetty jopa graffitin  synnyinsijoille 
New Yorkiin innostamaan paikallisia uuteen vihaiseen  maalaustyyliin. 

Jos helsinkiläisen graffarin bommausreitille sattuu kirkko, tagi heitetään  sen 
kylkeen. Myöskään toisen tekemän graffitin päälle maalaaminen ei ole  enää 
kiellettyä. Ennen "ylimenemistä" pidettiin lapsellisena, mutta nyt  maalataan 
minne halutaan. Tuomiokirkon kivijalka on merkattu useaan  otteeseen ja 
laillisten graffitien päälle tehdään tageja. 

Vielä 80-luvulla asenne oli toinen. "Kaunistamme kaupunkia" ja "tahdomme  
väriä ankeisiin betonitunneleihin", graffarit sanoivat. Monet pitivät  kirkon tai 
kauniin julkisen rakennuksen maalaamista tietämättömyytenä ja  lapsellisena 
töhertelynä. Näin ajattelevat enää taiteellisimmin graffitiin  suhtautuvat 
maalarit. Heidän mielestään alkeelliset töhrijät pilaavat  kaikkien maineen. 
Töhrijät taas eivät ymmärrä valtakulttuurin ehdoilla  toimivia taidemaalareita. 

Nykyään Suomen hajanaista graffitikulttuuria tuntuu yhdistävän enää yksi  
sääntö: yksityisautoihin ja omakotitaloihin ei kosketa, ei taiteen eikä  
töhertelyn merkeissä. 

Kukaan ei tiedä, kuinka kauan tästä säännöstä pidetään kiinni.  
Graffitimaalarit eivät ole enää yhtenäinen maalarinhousuihin pukeutuva  jengi, 
joka sopii pelinsä säännöistä keskenään. 

"Innokkaasti asialleen omistautuva keskiluokan kasvatti", graffitista  kirjaa 
tekevä tutkija Anne Isomursu kuvailee perusgraffaria. Helsingin  
graffitipoliisi Reijo Muuri arvioi, että graffarit ovat "epävarmoja ja  yksinäisiä 
kavereita, jotka etsivät keinoja näyttäytyä". Sanomalehdissä  maalaajia on 
kuvattu mm. "10-27 -vuotiaiksi nuoriksi, jotka tulevat  yksinhuoltajaperheistä 
ja voivat olla aseistautuneita" tai "menestyviksi ja  siisteiksi parikymppisiksi". 

Nykynuorisoa kollektiivina on turha syyttää kaupunkikuvan omalaatuisesta  
kaunistelusta. Graffiti on marginaalisen ryhmän harrastus, eivätkä edes  
graffareiden ikätoverit arvosta tai ymmärrä bommausta. Graffitia tekevät  
pojat eivät ole koulujen kingejä tai tyttöjen suosikkeja. 

Graffaria voisi verrata salanimellä kirjoittavaan kirjailijaan. Tuotteen  pitää 
näkyä, mutta ei sen tekijän. Graffari hankkii mainetta oman  yhteisönsä 
sisällä, eikä hän kaipaa ylempiä tahoja taivastelemaan tekojaan. 

Graffiti toimii ehdoilla, joita me muut emme ymmärrä. Juuri siksi graffiti  
inhottaa meitä. Miksi sitä oikein tehdään ja kenen luvalla? 

Graffitilla ei ole sanomaa. Maalareilla ei ole asiaa meille muille.  Graffiti ei 
julista mitään aatetta eikä vaadi oikeuksia ryhmälleen.  Graffiti on itsekästä, 
se mainostaa vain tekijäänsä. Vessakirjoitukset  eivät ole graffitia. 

Länsimainen individualismi, vanhempien auktoriteetin kariseminen ja  
nuorisokulttuurien kansainvälistyminen helpottavat graffitin leviämistä.  
Graffiti haastaa perinteisen käsityksen omistusoikeudesta, yhteisvastuusta  ja 
lainkuuliaisuudesta. 

"Meidän yhteinen? Sinun oma? Mitä sä tarkoitat?" kyselee graffari. Hän  
kumoaa kiinteistönomistajien, liikennelaitoksen, byrokraattien tai  
kaupunkisuunnittelulautakunnan vallan päättää, miltä kaupungin pitää  
näyttää. Jos graffitikulttuurissa ylipäätään on auktoriteetteja, ne ovat  
maalareiden itsensä asettamia. 

Suuri osa Länsi-Euroopan isoista kaupungeista on yltäpäältä maalattuja. Itä- 
Euroopassa on graffitia, eikä länsimaistunut Japanikaan ole säästynyt  tageilta. 

Voimakkaan autoritaarisista kulttuureista graffiti puuttuu: kaikkialla  lapsien 
mieliin ei tule hyppiä vanhempiensa silmille ja seinille. 

Suomessakin nopeasti seinään huitaistuista töhryistä on koitettu päästä  
teettämällä tarkasti suunniteltuja, laillisia graffiteja. Helsingin suurin  laillinen 
graffiti on 300-metrinen metron meluaitamaalaus Kulosaaressa.  Kaupunki, 
HKL ja yksityiset ovat sponsoroineet muitakin kymmeniätuhansia  markkoja 
maksaneita graffiteja. Kaikki ovat toivoneet, että laillinen taide  vähentäisi 
laitonta. On käynyt päinvastoin: laillisista töistä jääneillä  maaleilla on tehty 
lukuisia laittomia. 

Useimmat graffarit suhtautuvat lailliseen graffitiin hyväksyen, mutta katu- 
uskottavuuden säilyttämiseksi on maalattava myös laittomia kuvia. 

Graffarit eivät maalaa vain omilla reviireillään. Varsinkin viime aikoina  on 
arvostettu eniten "all city" -bommausta: mitä laajemmalta alueelta  tiettyä 
tagia löytyy, sitä kovemmasta jätkästä on kyse. 

Helsingissä graffiti alkoi näkyä 80-luvun puolivälissä. Silloin  graffaripojat 
kokoontuivat Itä-Pasilan "galleriaksi" kutsuttavaan  alikulkutunneliin, 
Huopalahden "pulutunneliin" ja metron meluaidalle  maalaamaan. Yleisön 
suhtautuminen oli suopeaa: järjestettiin graffitin SM- kisoja ja tarjottiin 
liikkeiden seiniä maalattaviksi. 

1980-luvun lopulla graffiti alkoi luikerrella yhä laajemmalle, ja tunteet  
alkoivat kuumeta. Ylipormestari Raimo Ilaskivi lanseerasi näyttävän Wanted:  
Nuija -kampanjan ja lupasi ilmiantopalkkioita töhrijöistä. Kaupungille  
ilmestyi lukuisia graffiteja, joiden teksti oli NUIJA. Helsingin  
kaupunginhallitus päätti, että graffitia pitää kutsua töhrimiseksi. 

Myös graffitikulttuurin sisällä kuhisi. Helsingin merkkaamisen aloittaneet  ja 
myöhemmin mukaan tulleet maalarit ottivat yhteen. Välillä kohu laimeni,  ja 
lehdissä ehdittiin kertoa, että graffiti on menneen talven lumia. 

Mutta ei graffiti noin vain katoa. 1990-luvun loppupuolella se on ulottanut  
lonkeronsa yhä laajemmalle ja sitä vainotaan ehkä kiihkeämmin kuin koskaan.  
VR vahtaa kalustoaan haukan tavoin, ja Helsingin Mäkelänkadun asukkaat  
julistivat pari viikkoa sitten tagisodan töhrijöitä vastaan.  Rakennusvirasto 
haluaisi perua tukensa kaikilta laillisilta graffiteilta. 

Työkseen graffitia metsästävä komisario Reijo Muuri uskoo, että graffiti  
voidaan nitistää. Ei valvonnan, vaan välittämisen avulla. "Sinä päivänä kun  
aikuiset alkavat välittää lapsistaan, asiat korjaantuvat. Nyt kukaan ei ota  
vastuuta nuorista, he jäävät vailla rakkautta ja etsivät rajojaan." 

Tutkija Anne Isomursu ei usko graffitin kuolemaan. "Graffiti ei mene pois  
muodista, koska se ei ole koskaan ollutkaan muodissa." 

Entinen graffitimaalari on tyytyväinen, kun nuoruuden energia ja  
näyttämisenhalu ovat purkautuneet spraynä seinille, eikä esimerkiksi  
huumeena suoneen. Hänen mielestään graffitin nitistäminen on täysi  
mahdottomuus. 

"Graffiti kuuluu kaupunkiin, eikä katoa koskaan." 

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.5.1997 

Vantaalais- kaksikko sai syytteet graffiteista

Vantaalaiset 18- ja 21-vuotiaat miehet olivat tiistaina Vantaan  
käräjäoikeudessa vastaamassa syytteisiin törkeästä vahingonteosta tehtyään  
tageja ja graffitimaalauksia pääradan varressa. Nuorempi miehistä pidetään  
edelleen vangittuna ja vanhempi päästettiin vastaamaan vapaalta jalalta. 

Syytettyjä uhkaavat satoihin tuhansiin nousevat korvausvaatimukset.  
Töherryksistä aiheutuneet vahingot ovat poliisin tietojen mukaan  
todennäköisesti yli miljoona markkaa. Niitä on tehty suunnitelmallisesti  
jengeissä ja jopa jengien yhteistyönä.(STT) 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 21.5.1997 

Töhertelystä kovat rangaistukset

Töhertelystä on kirjoiteltu viime aikoina paljon ja aivan aiheellisesti.  
Valtakunnan puitteissa kustannukset kohoavat ilmiön seurauksena 
kymmeniin  ellei satoihin miljooniin markkoihin. Siksi yhteiskunnan 
päättäjien olisi  otettava kovemmat keinot käyttöön töhertelyn vähentämiseksi. 
Tähänastiset  keinot ovat osoittautuneet hyvin tehottomiksi pienen 
kiinnijäämisriskin  vuoksi, tapahtuuhan kyseiset vahingonteot lähes 
poikkeuksetta yön  hiljaisina tunteina ja poliisin pitäisi käytännössä saada 
tekijät  kiinni "itse teossa", ennen kuin syyte voidaan nostaa. 

Tästä syystä pitäisi laatia lakimuutos tai laki, jonka ydin olisi se, että  
spraymaalien ja muiden töhertelyvälineiden hallussapito julkisella paikalla  
klo 18-06 tehtäisiin rangaistavaksi. Rangaistuksena hallussapidosta voisi  olla 
rikesakko. Poliisilla pitäisi olla valtuudet ottaa  rikoksentekovälineet pois 
välittömästi. Mikäli samalle tekijälle kertyisi  yhden vuoden aikana kolme tai 
useampia rikkeitä, tulisi sen johtaa  tuomioiden kovenemiseen. 

Tämäntyyppisen lakimuutoksen suurin hyöty olisi se, että kiinnijäämisriski  
kasvaisi nykyisestä aivan toiselle tasolle, ja kun tutkimusten perusteella  
tiedetään, että jatkuvaa töhertelyä harrastava joukko on pieni, olisi  
lakimuutoksella myös tehoa. Monen nuoren töhertelykierre katkeaisi,  
yhteiskunnan varoja säästettäisiin, kaupunkikuva siistiytyisi ja asukkaiden  
viihtyvvys lisääntyisi. 

ERKKI PULKKINEN 

Espoo 

ARI-VEIKKO PELTONEN 

---

Helsingin Sanomat - - 21.5.1997 

"Väljiin vaatteisiin on mukava kätkeytyä"

Miikka Osmo, Mikko Lahtinen ja Mika Toivonen ovat vähän yli 20-vuotiaita  
opiskelijoita. He kuuluvat Liepo posse -ryhmään. Tampereen Lielahdessa  
syntynyt hip-hoppareiden vapaamuotoinen ryhmä sai alkunsa kymmenkunta  
vuotta sitten. 

"Skeittailusta se varmaan alkoi", muistelee Miikka. "Tämä on enemmän  
kaveriporukka kuin hip-hop-ryhmä." 

Musiikkimaku ja pukeutumistyyli yhdistävät kuitenkin Liepo possen poikia.  
Rennon urheilulliset vaatteet, väljät farkut, hupparit ja lippikset ovat  
tyypillisiä. En huomaa katsoa, ovatko lenkkareiden nauhat auki. 

"Väljissä vaatteissa viihtyy, niihin on mukava kätkeytyä", sanoo Mika. 

Hip-hop syntyi 70-luvun alussa New Yorkin mustissa kaupunginosissa. Se  
levisi Suomeenkin rap-musiikin myötä ja toi tullessaan graffitit ja tagit.  
Graffiti on spraymaalilla tehty seinämaalaus, tagi bombaajan eli  
seinämaalarin nimikirjoitus. 

"Hip-hoppareissa on monenlaista jengiä. Maalausjutut, rullalautailu ja rap  
eivät välttämättä liity toisiinsa", Mikko sanoo. "Me ei skeitata enää eikä  
maalata graffiteja, mutta me kuunnellaan rappia." 

Pojat myös esittävät sitä eli räppäävät. Liepo possen piirissä toimii Nuera- 
yhtye, joka on tehnyt omakustanne-cd:n. Sävelmät tehdään  syntetisaattorilla, 
sämplerillä ja tietokoneella, riimejä pojat tekevät  omasta elämästään. Hip-
hop on tullut tunnetuksi rasismin vastustamisesta;  se ei tamperelaisnuorten 
mielestä ole enää olennaista. 

"Monet laulut on irrottelua, ei niissä ole erityistä sanomaa", Miikka  pohtii. 
Riimittely on tärkeintä, hyvä riimi puhuttelee. Ja joskus sinne voi  laittaa 
pienen piikin, jos se sopii riimiin. 

"Ei meillä ole yhteisiä arvoja, kyllä jokainen itse tajuaa, mikä on oikein  ja 
väärin... En minä halua julistaa enkä ottaa kantaa vaikkapa skinien  juttuihin, 
olen niiden yläpuolella", Mika jatkaa. 

Skeittivälineitä myydään kovalla rahalla ja hip-hop-vaatteet ovat  
merkkituotteita. Kaupallistuminen ei kiusaa poikia. He käyvät usein itsekin  
etsimässä vaatteita Helsingin ja Turun erikoisliikkeistä. 

"Jos vaatteet ovat hyvännäköisiä, ei kaupallisuus haittaa, mutta välillä se  
menee yli. En tiedä ketään, joka haluaisi panna laivan kokoiset housut  
jalkaansa", sanoo Miikka.

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 1.6.1997 

Vika ei ole internetissä, jos vantaalaispojat keksivät rakentaa oman  pommin. 
Syy on syvemmmällä.

JOHANNA KORHONEN 

Viime viikonvaihteessa pahuus puikahti Vantaalle Atlantin alitse  
valokaapelia pitkin. Kaksi teini-ikäistä kloppia rakensi räjähteen, jonka  
poistamiseen tarvittiin poliisia ja pommirobottia. Lähiökerrostalon  asukkaat 
piti evakuoida kodeistaan pomminraivaustyön ajaksi. Syyllinenkin  löytyi: 
pojat olivat löytäneet pommiohjeet internet-tietoverkosta. 

Seuraavan päivän lehdet kirjoittivat jo "internet-pommista". Tv-toimittaja  
haastatteli naama vakavana tietosuojavaltuutettu Jorma Kuopusta: pitäisikö  
moiset pommisivut kieltää? Kuopus vastasi lakonisesti: Emme me voi kieltää  
mitään, mikä sijaitsee yhdysvaltalaisissa tietokoneissa. 

Internetin käyttäjät puolestaan aloittivat tutun huokailun ja pahkumisen:  
Hitto, eihän postinkaan kuljettamien kirjeiden sisällöstä syytetä postia!  Ja jos 
kirjaston kirjasta löytyy tietoa räjähdysaineista ja pommien  rakennuksesta, 
kukaan ei silti rupea puhumaan kirjastopommeista! 

Internetin ihmiselle aiheuttama vaara ei piile siinä, että verkosta löytyy  
pomminteko-ohjeita, lapsipornoa ja yllytystä rikoksiin. Internetin  ihmiselle 
aiheuttama vaara on siinä, että verkkosivu saattaa houkutella  ihmisessä jo 
olevan pahan esiin. 

Peräkamarin poika lähti kahdeksankymppisen äitimuorinsa valvonnasta  
muutamaksi päiväksi Pietariin, ratkesi siellä ryyppäämään ja menetti rahaa  
monen viikon työttömyyskorvauksien edestä. Kun poika palasi, äiti suri ja  
voivotteli: Olisi jättänyt menemättä, ei olisi tätäkään tuskaa tullut. 

Kun Helsingin Kallioon takavuosina alkoi putkahdella pornoluolia ja  
prostituoitujen vastaanottokeskuksia, julkinen keskustelu kävi kiivaana.  
Taustalla oli ääneen lausumaton, mutta selkeä ajatus: Kun prostituoituja on  
tarjolla, heidän palvelujaan ratkeavat pian käyttämään sellaisetkin  
suomalaismiehet, jotka eivät ennen ole ostoseksiä hakeneet. 

Oman ja lähimmäisten mielen syövereistä ei oikein voi keskustella, ja siksi  
puhe kääntyy mieluummin ulkoiseen uhkaan. Prostituutiosta on jotenkin  
helpompi syyttää prostituoitua kuin omaa aviomiestä. Peräkamarinpojan äidin  
on helpottavaa ajatella, että pojan sikailu Pietarissa johtuu vain  kaupungin 
houkutuksista. 

Kun ihminen pelkää internetiä, hän pelkää ennen kaikkea itseään. Internet  on 
se ulkoinen uhka, jota voi syyttää niin pommeista kuin pornostakin.  Paljon 
karumpaa olisi myöntää, että verkko paljastaa ihmisen moraalin aukot  ja 
antaa tilaisuuden tehdä varkaan. Meidänkin pojasta. 

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Tämä on se  
tausta-ajatus, joka saa tv-toimittajan kysymään tietosuojavaltuutetulta,  
pitäisikö joitakin internet-sivustoja kieltää kokonaan. 

Tietosuojavaltuutetun vastausta voisi jatkaa pidemmälle: Tätä kiusausta ei  
voi kieltää, sitä pitää vain sietää. Odysseuskin köytätti itsensä mastoon,  jotta 
ei antautuisi seireenien laululle. 

Pommisivut ovat vähän kuin graffiteja ja töherryksiä junaratojen varsilla.  
Keskiverto junamatkustaja voi inhota niitä tai olla piittaamatta niistä,  mutta 
ajatus siitä, että niiden "kieltäminen" yksin poistaisi ongelman,  tuskin tulee 
mieleen monellekaan. Tekijöilleen ne sitä paitsi edustavat  sanan- ja 
ilmaisunvapautta. 

Internetistä saadaan kauhuotsikoita vielä pitkään, ja verkon  
maailmanlaajuisuus monistaa kauhukuvat. 

Tavara- ja palvelukaupan globaalistuminen eli maailmanlaajuistuminen saa  
teollisuusmaiden ihmiset tuntemaan työpaikkansa ja sosiaaliturvansa  
uhatuiksi. Rajoista piittaamaton raha heiluttelee hallituksia kaiken  maailman 
markkinoilla. 

Myös tiedon globaalistuminen uhkaa turvallisuudentunnetta: joku vastuuton  
retku laatii pomminrakennusohjeet toisella puolella maapalloa, ja  seuraukset 
koetaan koleassa kevätsäässä vantaalaisen kerrostalon pihalla,  pommia 
paossa. 

Internetin avulla pahakin globaalistuu. Toivottavasti myös hyvä.

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.6.1997 

Graffiti-jutun pääkäsittely syksyyn

Pääkaupunkiseudulla ja radanvarressa vaikuttaneiden graffiti-tuhrijoiden  
oikeudenkäynti huipentuu syksyllä, jolloin jutun poliisitutkimuksien  
odotetaan olevan valmiina. 

Graffiti-juttu on erittäin laaja ja monitahoinen. Töhertelijöiksi on  paljastunut 
paitsi jengiläisiä, myös yksinäisiä "individualisteja". 

Jutun käsittely Vantaan käräjäoikeudessa alkoi viime viikolla, jolloin  
vangittuna olleet kaksi nuorta miestä päästettiin vastaamaan vapaalta  jalalta. 
Toinen heistä on 18-vuotias helsinkiläinen ja toinen 19-vuotias  vantaalainen. 
Vangittuna on edelleen kaksi nuorta miestä. Juttuja  käsitellään seuraavan 
kerran 16. ja 17. kesäkuuta. 

Tähän mennessä tutkinnassa paljastuneista jutuista on kertynyt jo yli 

miljoonan markan vahinkovaateet.(STT) 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 13.7.1997 

Graffitimaalauksia portaikkoihin ja kännyköihin

Kunnon välineillä ja ennakkosuunnittelulla saa käyttötaidetta neliökaupalla  
kymmenessä minuutissa. Helsinkiläinen Antti Salminen ja hänen neljän 
hengen  iskuryhmänsä teki Kemiran Oulun tehtaan aulan seinälle kolme 
vuotta sitten  ison tilaustyön 12 minuutissa. "Soittokunta puhalsi taustalla ja  
kutsuvieraat ihmettelivät. Se oli todella upeaa." 

Eilen seitsemän hengen ryhmä maalasi Kallion metroaseman tuntumaan lähes 
20  metrin pituisen teoksen. Spray-tölkkejä meni 40 kappaletta, ja aikaa kului  
nyt viisi tuntia. 

"Alussa vähän lorvailtiin ja sitten paikkailtiin ja viimeisteltiin. Tässä  nyt 
aikaa meni vähän huulenheittoonkin", Salminen luonnehti työtahtia. 

Nuorten toiminta- ja taidekeskus Narri haluaa vastustaa toiminnallaan  
töhrimistä. "Meidäthän helposti yleistetään töhrijiin. Osa kaupungin  herroista 
ei ole koskaan nähnytkään luvallisia graffiteja. Meidän ryhmästä  ei 
kuitenkaan kukaan harrasta tai ole harrastanut töhrimistä", Salminen  
vakuuttaa. 

Porthaninkatu 2:een graffitin tehnyt ryhmä on työskennellyt yhdessä useita  
vuosia. Heidän teostensa koko vaihtelee sadasta neliöstä kännykkäkokoon.  
Graffiti- tai muun koristelun kännykkään saa noin 150 markalla. 

Porthaninkatu 2:ssa työskennelleet maalarit olivat kaikkia miehiä. "Onko  
kukaan kuullut naispuolisesta maalarista. Naiset ovat enemmän kirjallisia  
tyyppejä", teoksen viimeistelyyn osallistunut Kale, 21, ilmoitti. 

KARI KIURU 

JONNA MANNILA 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.7.1997

Töölönlahden rakennustyömaan viereen katseluparvi

ESKO PASANEN

Töölönlahden alueen rakentaminen Helsingin keskustassa on meneillään. 
Nykytaiteen museo näyttää jo lähes valmiilta ja sen vieressä aloitellaan 
Sanomatalon rakentamista.

Uusien suunnitelmien ja tekeillä olevien rakennusten esittelemiseksi 
pystytetään elokuun aikana vitriinirakennus, paviljonki, johon kuuluu 
katutason ylle nouseva tasanne. Sieltä voi seurata alueen rakentamisen 
edistymistä.

Näyttelyvitriini ja tasanne sijoittuvat Mannerheimintien itäreunalle 
satamaradan aukon yläpuolelle. Rakennuksessa ei ole sisätiloja. 
Vitriinirakennus ei vie kadusta tai jalkakäytävästä paljonkaan tilaa, sillä se 
roikkuu osin Ala-Mannerheimintien päällä.

Liimatusta puusta tehtävä rakennus on parhaillaan tekeillä Helsingin 
rakennusvirastossa. Se kootaan paloista ja kuljetetaan paikalleen kokonaisena. 
Rakennuksen pituus on kaikkiaan 12 metriä. Sen korkeutta lisää 
katselutasanne.

Näyttelyrakennuksen rakentamiseksi järjestettiin Teknillisessä 
korkeakoulussa viime syksynä opiskelijoiden välinen suunnittelukilpailu, 
jonka voitti arkkitehtiopiskelija Risto Huttusen vetämä ryhmä. Ehdotuksia 
jätettiin kolmisenkymmentä.

Vänkyräisen kilpailutyön nimi oli Oksa, jolta se piirustuksissa näyttääkin. 
Rakennuksen ulkoasu on rakennettuna vaalea, sillä se säilyy pellavaöljyllä 
päällystettynä puunvärisenä.

Koko rakennus kuuluu puurakentamisen kokeiluun, johon liittyy myös pinnan 
suojaaminen graffitteja vastaan. Hankkeessa kokeillaan uusi pintamateriaaleja, 
joilta graffitit voidaan poistaa helposti.

Rakennusvirasto ryhtyy tällä viikolla rakentamaan vitriinirakennukselle 
perustuksia. Rakennuksen vihkiäiset on tarkoitus pitää 25. elokuuta.

Töölönlahden rakentamistä esittelevä vitriinirakennus on tilapäinen ja se on 
tarkoitus purkaa vuoden 2000 loppuun mennessä. Lähivuosina vitriineissä on 
kuitenkin nähtävissä muun muassa alueen tulevien rakennusten 
pienoismalleja. Sanomatalo esitellään ensimmäisessä vaiheessa.

VIRPI HUKKANEN / HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 5.8.1997

Lepakkoluolalle jatkoaika vuoteen 2000 Helsingin Elmu on siistinyt taloa 
lahjoitusmaalein

RIITTA HEISKANEN

Rokkarien tyyssija Lepakkoluola pysyy paikoillaan Porkkalankadulla 
vuosisadan vaihteen tuolle puolen.

Helsingin kaupunginhallitus myönsi maanantaina Helsingin Elävän musiikin 
yhdistys Elmu ry:lle tilapäisen luvan käyttää rakennusta monitoimitilana 
joulukuun 1999 loppuun saakka. Elmun vuokrasopimus on ollut voimassa 
vuoden kerrallaan.

Elmun toiminnanjohtaja Björn Westermarck oli hyvillään siitä, että Lepakon 
toiminta varmistui nyt vuosiksi eteenpäin. Jatkuvuus on taattu entistä 
paremmin. Tämän jälkeen helpottuu myös vuosittainen luparuljanssi, joka on 
rasittanut osapuolia.

Kaupunki myönsi luvan, koska alueen muusta käytöstä ei ole päätöksiä. 
Vanha varastorakennus on yhäkin uhanalainen, sillä Länsiväylän sisääntuloa 
Helsinkiin halutaan parantaa. Tietoa ei ole, milloin se tapahtuu.

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 10.8.1997

Rikosten ja ajatusten perässä

Poliisi ja syyttäjä näkivät paljon vaivaa saadakseen eläinaktivistit tuomiolle 
mielenilmauksistaan. Syytteet herjauksesta menivät kuitenkin 
käräjäoikeudessa nurin.

PEKKA KARVONEN

piirros VESA TUUKKANEN

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa kuudentoista nuoren 
turkistenvastustajan saamat syytteet julkisesta herjauksesta.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitskin mielestä nuoret - joista yhdeksän oli 
alaikäisiä - syyllistyivät herjaukseen levittämällä tavarataloyhtiö Stockmannin 
vastaisia painotuotteita. Niissä luki muun muassa "Stockmann tukee 
raatokauppaa", "Turkis on itsekkään ihmisen verinen valinta" ja "Stockmann 
on osa turkisteollisuutta".

Painotuotteita oli jaettu kaduilla ja liisteröity eri puolille kaupunkia. Syyttäjän 
mielestä herjaukseksi riitti jo se, että syytetyt olivat vieneet Stockmann-
papereita rekisteröimättömän Oikeutta eläimille -yhdistyksen kokouksiin. 
Stockmann yhtyi syytteisiin.

Käräjäoikeuden mielestä syyttäjä ei kuitenkaan näyttänyt toteen, että nuorten 
väitteet olisivat saattaneet Stockmannin halveksimisen alaiseksi tai haitanneet 
sen elinkeinoa ja menestystä. Toissijainen syyte ilkivallasta meni sekin nurin, 
koska syytetyillä on "perusoikeuksien mukainen vapaus ilmaista 
kärjistettyjäkin mielipiteitään".

Syytteet voi kääntää myös toisinpäin: Jos virke "Stockmann on osa 
turkisteollisuutta" on herjaus, niin silloin turkisteollisuudessa pitää olla jotain 
halveksittavaa. Herjauksen nimittäin täytyy pitää sisällään jotain, joka on 
halveksittavaa.

Syytettyjen mielestä herjaussyytteen tarkoitus oli pelotella heidät lopettamaan 
turkisten vastustaminen. Sillä yritettiin rajoittaa sananvapautta ja oikeutta 
ilmaista mielipiteitä.

"Mielipiteiden esittäminen kuuluu kansalaisvapauden piiriin. Liiketoimintaa 
harjoittavan yhtiön on kestettävä ankaraakin kritiikkiä toimintansa suhteen", 
asianajaja Matti Penttinen puolusti asiakastaan.

Syyttäjä on valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hän ei halua 
kommentoida syyteharkintaa eikä tuomioita.

Syyttäjän kanssa samaa mieltä herjauksesta on ainakin esitutkintaa Helsingin 
rikospoliisissa johtanut komisario Seppo Suhonen. Poliisi tutki tapausta 
omasta aloitteestaan herjauksena, vaikka Stockmann oli tehnyt 
rikosilmoituksen painotuotteiden levityksestä.

Useissa kotietsinnöissä poliisi takavarikoi muun muassa turkiksia vastustavia 
lehtiä, esitteitä, monisteita ja julisteita. Nämä takavarikot ovat tapauksen 
toinen sananvapauden kannalta kiistelty seikka.

Epäiltyjen mielestä takavarikko oli ennakkosensuuria, koska se tehtiin ilman 
painovapauslain edellyttämää oikeusministeriön päätöstä. Komisario Suhosen 
mukaan tarkoitus oli tutkia rikosta ja estää herjauksen jatkaminen, eikä kyse 
ollut painotuotteista vaan paperitavarasta. Esitutkinnassa tosin puhutaan 
kopio- ja painotuotteista. Syytteissäkin puhe on painotuotteista.

Oikeusministeriö ei ole ottanut kantaa, olivatko paperit painotuotteita vai 
eivät. Ministeriöstä kuitenkin kerrotaan, ettei takavarikkoa olisi "missään 
tapauksessa" alistettu tuomioistuimen päätettäväksi. Painotuotteiden 
takavarikoita ei ole edes tullut eteen kymmeniin vuosiin.

Käräjäoikeus jatkoi takavarikkoja poliisin pyynnöstä. Hovioikeus kuitenkin 
kumosi ne, koska poliisi olisi voinut ottaa aineistosta kopiot ja koska 
takavarikolla "tosiasiallisesti kajotaan kansalaisten sananvapauteen estämällä 
mielipiteen mahdollista levittämistä". Itse takavarikot eivät sen sijaan olleet 
"ilmeisen lainvastaisia".

Herjaustutkinta keskittyi Oikeutta eläimille -yhdistykseen. Poliisi kuulusteli 
kymmeniä 14-24-vuotiaita turkistenvastustajia, monia useasti. 16- vuotias 
tyttö oli kuultavana kahdeksan kertaa, joista pisin kesti kahdeksan tuntia.

Herjauksesta epäillyksi saattoi joutua, jos oli osallistunut esimerkiksi 
turkismielenosoitukseen. Yhtä tyttöä epäiltiin, koska hän oli toisen epäillyn 
luona kylässä. Kotietsinnöissä etsittiin muiden nimiä, jolloin epäiltyjen 
joukkoon saattoi joutua turkisvastustajien lisäksi muita ystäviä.

Syytettyjä puolustaneiden varatuomari Johanna Ojalan ja asianajaja Markku 
Fredmanin mielestä esitutkinta ei ollut rikosten vaan kansalaisjärjestön 
toiminnan tutkimusta ja kartoittamista.

Turkisvastustajia ja eläinaktivisteja suojelupoliisissa seuraava ylitarkastaja 
Heikki Maijanen ei ota esitutkintaan ja syyteharkintaan kantaa. Hän kuitenkin 
sanoo, että turkisvastustajien kaltaiset "sosiaaliset liikkeet" eivät juuri nyt 
muodosta sellaista uhkaa, että äärimmäisiä keinoja kannattaisi käyttää.

Kovat keinot voivat kääntyä jopa poliisia itseään vastaan, Maijanen varoittaa. 
Hänen mielestään viranomaisten ei missään tapauksessa pitäisi ryhtyä 
"ajatuspoliiseiksi" valvomaan ihmisten mielipiteitä.

Myöskään Helsingin rikospoliisin päällikkö, apulaispoliisipäällikkö Erkki 
Hämäläinen ei kommentoi tätä tapausta. Hän kuitenkin sanoo, että herjauksen 
kohteen pitää olla fyysinen henkilö, eikä hän tiedä yhtään muuta tapausta, 
jossa virallinen syyttäjä olisi nostanut syytteen herjauksesta yhtiötä vastaan. 
Yhtiöt voivat puolustaa itseään vahingonkorvauslakien perusteella.

Syytteet olivat osa Suomen laajinta turkisten vastustajia vastaan käytyä 
oikeudenkäyntiä. Suurin osa Velitskin ajamista syytteistä meni läpi 
käräjäoikeudessa. Useimmista tuomioista on valitettu hovioikeuteen.

Stockmannin turkisosastolla mieltään osoittaneet nuoret saivat pääosin 60 
päivää ehdollista vankeutta kotirauhan ja poliisilain rikkomisesta. Sakkoja 
jaettiin ilkivallasta turkisliikkeitä ja McDonald'sia vastaan sekä sanaharkasta 
turkismyyjien kanssa Kauppatorilla.

Ensimmäisten tapausten tutkinta alkoi vuodenvaihteessa 1995-96, kun 
turkisliikkeiden ikkunoita oli rikottu 50-60 kertaa. Ikkunoita ja seiniä oli 
töhritty sekä lukkoja tukittu liimalla. Myös ase- ja lihaliikkeet kärsivät 
ilkivallasta. Pohjanmaan kettutarhaiskut sekä Valtimon ja Juankosken 
tuhopoltot 1995 olivat tuoreessa muistissa.

Moni epäillyistä oli pidätettynä lain sallimat kolme päivää, mutta kuulusteluja 
pidettiin yleensä vain yksi päivässä. Nuorin yön poliisilaitoksella viettänyt oli 
15-vuotias turkiksia vastustava tyttö, joka oli seurannut eduskunnan 
metsäkeskustelua, kun metsäaktivistit osoittivat mieltään. Mielenosoitukseen 
tyttö ei ollut osallistunut.

Poliisi käytti myös muita pakkokeinoja. Se muun muassa määräsi 18-vuotiaan 
pojan kahdeksi kuukaudeksi matkustuskieltoon ja viettämään yönsä kotona.

Useimmat epäillyt olivat opetelleet yhtenäisen vastaustavan kuulusteluihin. 
Moni vastasi lähes kaikkiin kysymyksiin "En kommentoi". Osa kielsi 
tietävänsä henkilöitä, jotka heidän luulisi tuntevan. Samalla tavalla ovat 
toimineet muun muassa terroritekoja harrastaneet ulkomaiset 
eläintensuojelujärjestöt. Pari tyttöä toki kertoi avoimesti töherryksistä ja 
rikkomistaan ikkunoista - myös tovereidensa teoista.

Komisario Suhosen mukaan kolmen päivän pidätysaikoja tarvittiin, koska 
"tutkinta vei aikaa, koska tutkinnassa oli useita eri juttuja" ja "piti hankkia 
näyttö ensin ja kuulustella vasta sitten. Väsytystaktiikasta ei ollut kyse".

Painotuotteiden lisäksi takavarikkoon otettiin 15-vuotiaalta tytöltä yöpaita, 
koululehti ja kukkakuviolliset kumikäsineet, 16-vuotiaalta tytöltä kolme 
päiväkirjaa ja muilta muun muassa Aleksis Kiven muistoa kunnioittava 
seppelenauha, avustushakemus Suomen Wienin edustustoon sekä 
henkilökohtaisia ja muiden maiden ihmisoikeusasioita käsitelleitä kirjeitä.

Suhosen mukaan osa tavaroista takavarikoitiin laukussa, jossa oli epäiltyjä 
vastaan muutakin todistusaineistoa kuten anastettu hätävasara ja valokuvia 
rikotuista ikkunoista. Toisarvoiset tavarat palautettiin heti.

Kauppatorin jupakan yhteydessä moni turkisvastustaja kertoi, että 
ulkomaalaisen näköinen torikauppias huitoi heitä noin metrin mittaisella 
kepillä, jonka päässä oli koukkuja. Mies osui useita nuoria ja huusi 
tappouhkauksia. Paikalle tulleet järjestyspoliisin konstaapelit eivät 
selvittäneet kepillä huitojan eivätkä todistajien nimiä, vaikka sitä heiltä 
pyydettiin. Poliisi ei myöhemmin tavoittanut miestä, koska hän poistui 
maasta.

Anarkistien Kapinatyöläinen-lehden kirjoittaja sai syytteen julkisesta 
kehottamisesta rikokseen, koska miehen artikkelissa oli sabotaasineuvoja. 
Syyttäjä ei kuitenkaan ollut pyytänyt syytteeseen painovapauslain vaatimaa 
oikeusministeriön päätöstä. Päätöksen ministeriö teki jälkikäteen.

Kirjoituksessa oli neuvojen lisäksi sabotaasia kuvailevia toteavia lauseita, 
joita syyttäjä piti rikoksenteko-ohjeina. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, koska 
kehotuksissa mainittuja tekoja ei ole kriminalisoitu.

Nurin meni myös syyte, jonka mukaan turkisvastustaja kävi eduskunnan 
lehtereillä vahtimestariin kiinni. Videonauhalta näkyy kuitenkin, että epäilty 
seisoi selin vahtimestariin, joka törmäsi häneen tavoitellessaan varsinaista 
mielenosoittajaa. Kaikki kolme kaatuivat lattialle.

Syytteissä kuuden nuoren väitetään vieneen Stockmannin vastaista 
materiaalia Oikeutta eläimille -yhdistyksen kokouksiin, vaikka esitutkinnassa 
kukaan ei kerro niin.

Yksi todistaja tosin mainitsi viisi muuta henkilöä, joista "joku" oli tuonut 
"Stocka juttuja" käsitteleviä papereita yhdistyksen kokoukseen. Syyttäjä - ja 
häntä ennen poliisi - kuitenkin väittää näistä viidesta jopa neljän tehneen näin.

Syyttäjä ei täsmennä, uskoiko hän teonkuvauksen käyvän ilmi 
oikeudenkäynnissä vai perustuiko syyte johonkin muuhun seikkaan. Hän 
kehottaa lukemaan asiakirjat tarkkaan: vastaukset löytyvät niistä, jos 
syyteharkinnassa on jotain ihmeteltävää.

Nuori mies sai puolestaan syytteen, vaikka kukaan ei kertonut hänen antaneen 
kellekään Stockmannia koskevaa materiaalia. Miehen kotoa tosin 
takavarikoitiin Stockmann-papereita. Kaksi muuta sen sijaan ei ole saanut 
syytettä, vaikka heiltäkin takavarikoitiin Stockmann-materiaalia.

Syytteestä puuttui kahden syytetyn osalta teonkuvaus. Syyttäjä luopui 
molempien osalta syytteestä kesken oikeudenkäynnin, mutta nosti toisen 
uudestaan. Käräjäoikeuden pöytäkirjoista ei selviä, miksi syytettyjä 
kohdeltiin eri tavoin.

Herjaussyytteen saaneet 16 nuorta olivat ne samat, jotka poliisi mainitsee 
esitutkintapöytäkirjansa kansilehdellä. Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa oli 
mukana myös 20 muuta herjauksesta epäiltyä. Heidän osaltaan syyteharkinta 
on yhä kesken, vaikka muiden syytteet luettiin yli puoli vuotta sitten ja vaikka 
mitään lisätutkintaa ei ole vireillä. Muista hiukankin syyttämisen arvoisista 
asioista syyttäjä on jo syytteet nostanut.

Epäiltyjen kohtelu syyteharkinnassa vaihtelee melkoisesti, sillä samanlaisesta 
teosta on osa saanut syytteen ja osa jäänyt ilman syytettä - siis ainakin 
toistaiseksi.

Esimerkiksi kaksi nuorta sai syytteet, koska osa muista epäillyistä kertoi 
heidän liisteröineen Stockmann-papereita. Ilman syytettä sen sijaan on jäänyt 
kuusi muuta, vaikka osittain samat todistajat kertoivat heidän liisteröineen 
lentolehtisiä. Syytteen saaneet kiistivät levittäneensä Stockmann-aineistoa.

Ilman syytettä on jäänyt myös tyttö, joka myönsi jakaneensa Stockmannin 
vastaisia lentolehtisiä.

Poliisilla ja syyttäjällä on toisinaan tapana - etenkin huumerikoksissä - jättää 
pikkutekijät ilman syytettä, jos he antavat todisteita muita epäiltyjä vastaan. 
Todisteiden alkuperä näkyy harvoin julkisissa asiakirjoissa.

Syytettyjä puolustaneet varatuomarit Johanna Ojala ja Kirsi Tarvainen sekä 
asianajaja Ulf Månsson sanovat, että oikeudenkäynnin loppuvaiheessa 
käräjätuomari Raili Heinosen puheista kävi ilmi, että oikeudella oli hallussaan 
syyttäjän kirjelmä, josta muut eivät tienneet mitään.

Syyttäjä ilmoitti, että "kirjelmä ei ole julkinen", koska se oli 
loppulausunnoksi tarkoitettu allekirjoittamaton luonnos ja koska 
oikeudenkäynti oli kesken. Syyttäjän mukaan se oli annettu tuomioistuimelle 
etukäteen, jotta käräjäsihteeri voisi säästää aikaa kirjoittamalla pöytäkirjan 
paperista eikä ääninauhoista. Oikeus päätti kuitenkin, että se jaetaan muille 
heti.

Ojalan mukaan käräjäoikeuden pöytäkirjoista puuttuu muun muassa yhden 
asianajajan ja syyttäjän parikymmenminuuttinen vuoropuhelu. Keskustelu 
koski sitä, oliko syyttäjällä oikeus nostaa syyte Kapinatyöläinen-lehden 
kirjoituksesta ilman oikeusministeriön määräystä.

Käräjätuomari Heinonen ei halua kommentoida oikeudenkäyntiä.

Lähes kaikki herjauksesta syytetyt saivat varattomina ilmaisen 
oikeudenkäynnin. Yhden pitää kuitenkin maksaa usean tuhannen markan 
oikeuskulunsa. Stockmannin ei niitä tarvitse maksaa, vaikka koko prosessi 
lähti liikkeelle siitä. Valtiokaan ei Suomessa korvaa syyttömänä syytetyn 
kuluja.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen toimittaja.

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 10.8.1997

"Taksia heitetty tiiliskivellä kylkeen"

Tihutyöt ja terroriteot turkisten vastustamiseksi ja eläinten oikeuksien 
ajamiseksi aiheuttivat vakuutusyhtiöille reilusti yli kahden miljoonan markan 
kulut 1995-96. Muiden kuluiksi jääneitä vahinkoja on lisäksi satoja tuhansia 
markkoja. Vahinkoluvut voivat olla jopa suurempia, koska kaikkia vahinkoja 
ei voida tilastoida.

Suurin osa turkisten vastustajista ja eläinten oikeuksien puolustajista ei 
harrasta laittomia keinoja. Pieni vähemmistö kuitenkin käyttää rikollisia 
keinoja - ja tiedottaa iskuista toisilleen. Tarkoitus on, etteivät aktivistit tunne 
olevansa yksin.

"Laittoman suoran toiminnan iskuja ja kolttosia" luetellaan joillakin internet-
sivuilla ja parissa vaihtoehtolehdessä. Muutoksen kevät -lehden tuoreimmat 
tiedot ovat huhtikuulta:

"Mellilä. Teurastamoon murtauduttu, yli 40 ikkunaa hajoitettu, tietokoneita, 
mittareita, vaakoja, valoja, kontrollikoneistoa, valvontalaitteistoa, ym. 
sähkölaitteita hajoitettu, lavuaareja, vessanpönttöjä, vesiputkia murskattu . . ."

Lahti - "Lahdessa EVR hyökkäsi LSO:n liha/eläinkuljetusrekkojen kimppuun. 
Jouduimme lähtemään kesken pois, mutta ehdimme puhkoa renkaita ainakin 
7:stä rekasta, maalaamaan iskulauseita muutamaan sekä sotkemaan 
maalinpoistajaa kahteen rekkaan. Maalinpoistaja on hyvää tavaraa!" EVR.

Tampere - Tammerturkis menetti 2 ikkunaa, turkisliike Naparstok menetti 3 
ikkunaa, Sammon turkis menetti 3 ikkunaa, Pinninkadun turkkuri menetti 
ikkunan ja ovessa olleen lasin. EVR.

Imatran lähistöllä - Metsästyslava purettu.

Vaihtoehtolehtien merkittävin tihutöiden tietolähde on "radikaali 
uutistoimisto Raportit", joka "toimii vain ja ainoastaan tiedonvälittäjänä" 
helsinkiläisen postilokeron kautta. Raportit-uutistoimisto pyytää aktivisteja 
kertomaan iskuistaan kirjeellä. Kirjeet tuhotaan heti, kun ne on luettu. Tiedot 
lähetetään vaihtoehtolehtiin ja ulkomaille.

Raportit-toimisto pitää todennäköisenä, että poliisi lukee sen postia. Siksi se 
neuvoo, ettei sormenjälkiä saa jäädä mihinkään eikä postimerkkiä tai 
kirjekuoren liimapintaa saa kostuttaa syljellä. Omaa kirjoituskonetta tai 
erikoista tulostinta ei saa käyttää. Käsialaa pitää muuttaa ja erikoiset kynät 
hävittää käytön jälkeen.

Raportit-toimisto tuo mieleen pikkupoikien salaiset veljeskunta tai salapoliisi 
-leikit. Toinen mielleyhtymä on aatteen vuoksi harjoitettu rikollinen toiminta, 
joka etsii vielä muotoaan.

Tihutöiden takana on useimmiten EVR eli Eläinten vapautusrintama. Se ei 
ole järjestö vaan kuka tahansa voi kutsua itseään EVR:läiseksi. Suomessa 
tunnetuimmat Eläinten vapautusrintaman toimintatapoja käyttäneet ovat niin 
sanotut kettutytöt. Oikeutta eläimille -yhdistys sen sijaan vakuuttaa 
käyttävänsä vain laillisia keinoja. Sitä vanhempi eläintensuojeluyhdistys on 
Animalia, joka uskoo enemmän perinteiseen järjestövaikuttamiseen.

Tihutöiden kohteeksi on joutunut myös monikansallisia yhtiöitä kuten Shell 
ja McDonald's. Kaikki iskut eivät onnistu, kuten tämä yritys maaliskuussa: 
Turun lähistö - Rakenteilla ollut Shellin huoltoasema iskun kohteena Turun 
lähellä. Kaksi ajastimella varustettua palopommia jätettiin työmaa-alueelle 
rakennukseen. Koska iskua ei ole käsitelty mediassa, tuhon määrästä ei ole 
tietoa. ELF.

Toisinaan tihutyön kohde valitaan laveasti: Valkeakoski - Öykkäryyden 
ruumiillistumaa, taksia, heitetty tiiliskivellä kylkeen. ELF

---

Helsingin Sanomat - Henkilöuutiset - 30.8.1997 

Metrojunista maisemapylväisiin

70-vuotias 

Helsingin oranssinpunaisten metrojunien ulkoasu on kahden miehen,  
muotoilija Börje Rajalinin ja sisustusarkkitehti professori Antti  
Nurmesniemen työtä. Junien iskevästä väristä ja tutuista muodoista on  
kasvanut helsinkiläisyyden symboli. 

"Metrojunien muotoilu on tehtävä, joka on ehtinyt mennä jo veriin",  
Nurmesniemi sanoo työstä, joka alkoi 1960-luvulla. Metroa suunniteltiin ja  
rakennettiin tunnetusti pitkään. Liikenne alkoi vasta 15 vuotta sitten  1982. 

Vuosaaren linjan kasvattaessa liikennettä tulossa on metrojunien uusi  
sukupolvi, kymmenen vaunua, jotka kaksikko Nurmesniemi ja Rajalin ovat  
muotoilleet. Ne valmistuvat vuoteen 2001 mennessä Saksassa tehtaassa, joka  
voitti EU:n edellyttämän kansainvälisen tarjouskilpailun. 

"On ihan mukavaa, että käsillä on työ, joka ulottuu vuosituhannen vaihteen  
yli", Nurmesniemi sanoo. Liikennelaitos on pyytänyt hänet valvomaan junien  
valmistuksen Saksassa. 

Uuden sukupolven metrojuniin on tehty vain varovaisia uudistuksia. Etulasia  
on suurennettu ohjaajien toivomuksesta. 

Tärkein uudistus on sisätiloissa. Punaiset penkit ovat muutoin  entisenlaiset, 
mutta eivät kosketa enää lattiaa, kun vanhoissa vaunuissa  penkkien alla ovat 
ilmastointilaitteet. Lattiat on entistä helpompi pestä,  ja tavaroita voi sijoittaa 
penkin alle. 

Metron maisema ratavarsilla on epäsiisti, töhryjen ja graffitien  
harjoittelijoiden luvattua maata. Itse junat eivät ole herättäneet  samanlaisia 
aggressioita. Ne ovat säilyneet paremmin ilkivallalta. 

"Vaunujen penkeistä yksikään ei ole vielä rikkoutunut", Nurmesniemi sanoo  
tyytyväisenä. Muovipenkit ovat kestäneet kovassa käytössä viisitoista  vuotta. 

Vierailu muotoilijaprofessorin kanssa Kulosaaressa sijaitsevan Studio  
Nurmesniemen lähiasemalle kertoo, ettei tämä ole itse metron jokapäiväinen  
käyttäjä. "Tunnen metron läpikotaisin, vaikka en omasta kokemuksesta", hän  
puolustautuu. 

"Työtilanne on nykyaikainen. Nyt ei ole suurten paineiden aikaa",  
Nurmesniemi sanoo toimistonsa ja koko sisustusarkkitehtien 
ammattikuntansa  puolesta. 

Hänen omat tehtävänsä ovat kasvaneet vuosien varrella kokoa. Maisemaan  
suunnitellut voimansiirtopylväät, jotka Nurmesniemi muotoili yhdessä  
sisustusarkkitehtien Leena Konttisen, Björn Seleniuksen ja Jorma Valkaman  
kanssa, ovat 1990-luvun tulokas. 

Uusimmissa voimansiirtopylväissä metalli korvataan puurakenteilla.  
Teknologian kehittämiskeskus Tekes on tukenut työtä. Ensimmäiset  
mallikappaleet valmistuvat pian kansainvälisille sähköalan messuille. 

Liimapuupalkeista jäntevästi taivutetut, viisitoista metriä korkeat  
voimansiirtopylväät on suunniteltu eritoten viljelysmaisemaan. Peltopylväät  
perustetaan ilman haruksia, jotta traktori voi ajaa niiden ympäri. 

Syksyn Habitaressa, huonekalu- ja sisustusmessuilla nähdään, mitä kuuluu  
Triennale-tuolille. Klassikkotuolin vaiheet ovat muotoilun harvinainen  
selviytymistarina. Modernismin kultakaudesta muistuttava tuoli syntyi jo  
vuoden 1960 Milanon triennaaliin, jonka Suomen osaston Nurmesniemi  
suunnitteli. 

Tuoli niukkoine teräsjalkoineen ja pehmeästi pyöristyvine nahkaistuimineen  
sai ihastuneen vastaanoton ja osakseen runsaasti julkisuutta - mutta vain  
valokuvien välityksellä. 

Tuolia oli olemassa yksi ainut mallikappale, kunnes Arvo Piiroinen Oy  
ryhtyi viime vuonna valmistamaan sitä. Habitare-messuilla nähdään 
uutuutena  Triennale-tuolin käsinojallinen versio. 

Antti ja Vuokko Nurmesniemi lomailivat syntymäpäivän aattona. Lomakohde 
oli  Caprin saari Napolinlahdella niin, kuin se on ollut jo 45 vuoden ajan. 

Ensi tutustuminen Capriin tapahtui Helsingin olympiakesänä, jolloin  
Etelärannan hotelli Palace oli juuri valmistunut. Työstä päästyä nuori  
Nurmesniemi lähti Eurooppaan. Hän oli osallistunut hotellin sisustustiimiin  
Keijo Petäjän ja Viljo Revellin arkkitehtitoimistossa. 

Palaceen valmistui muun muassa legendaarinen saunajakkara, jota  
valmistetaan yhä. Hevosenkengästä muotonsa lainannut puujakkara on  
suomalaisen perinteen ja modernin muotoilun ihanteiden osuva synteesi. 

LEENA MAUNULA 

Professori Antti Nurmesniemi syntyi Hämeenlinnassa 30. elokuuta 1927. Hän  
valmistui sisustusarkkitehdiksi 1950. Sisustus- ja muotoilutoimisto Studio  
Nurmesniemi aloitti työnsä 1956. 

Työluettelo on pitkä. Se sisältää huonekalujen ja muiden esineiden  muotoilua, 
julkisten tilojen sisustusta, historiallisten rakennusten  restaurointia ja 
näyttelyiden suunnittelua. 

Nurmesniemi on pyydetty usein apuun silloin, kun kyseessä ovat olleet  
kansalliset edustustehtävät, esimerkiksi valtion vierastalon sisustaminen  
Helsinkiin tai paperiteollisuuden vientiin tarkoitettujen painavien rullien  
muotoilu. Restaurointitehtäviin ovat kuuluneet useat Eliel Saarisen  
rakennusten sekä syntymäkaupungin Hämeenlinnan raatihuoneen 
kunnostustyöt. 

Työ on tuonut muassaan lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä  
luottamustoimia ja kunnianosoituksia. Niihin kuului teollisten  muotoilijoiden 
maailmanjärjestön Icsidin puheenjohtajuus. 

Antti Nurmesniemellä on merkkipäivänä vastaanotto kello 13-16. Hän ei 
odota  kukkia tai lahjoja. 

Mahdolliset muistamiset voi osoittaa Taideteollisuusmuseon säätiön Antti  
Nurmesniemen rahastoon: Merita 200120-201 48 10. 

JUHANI NIIRANEN 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 5.9.1997

Kaupunki siistiköön myös

Kaisaniemen puiston parannussuunnitelmia käsittelevässä uutisessa 1. 9. link 
apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen oli sitä mieltä, että ravintola 
Kaisaniemi olisi "häpeällisessä kunnossa". Olen osittain samaa mieltä. 
Ravintola Kaisaniemen ravintoloitsija vaihtui heinäkuun alussa, ja on kesän 
aikana tehty sisätilaremonttia, joka jatkuu. Tällä hetkellä korjataan ns. 
Marskin kabinettia, joka on yksi ravintolan kolmesta historiallisesta 
kabinetista. Korjaus on tehty museoviraston ohjeita noudattaen.

Haluan tällä mielipiteelläni täsmentää lausumaanne ja todeta, että 
mainintanne ravintolan ala-arvoisesta tilasta koskee nimenomaan ja 
ainoastaan Ravintola Kaisaniemen ulkoasua ja ravintolaa ympäröivän 
puistoalueen kuntoa ja siisteyttä, joiden hoidosta vastaa kaupunki. Kuluneen 
kesän aikana kaupunki ei ole kertaakaan käynyt hoitamassa ravintolan 
puistoterassia ympäröivää pensaikkoa.

Rikkaruohot ja roskat ovat saaneet vapaasti vallata tämänkin osan tästä 
helsinkiläisten virkistysalueesta. Pensaikko on hoitamattomuuden takia 
villiintynyt epäsiistiin kuntoon. Jo vuosia sitten lopetettiin alueella ollut 
minigolfrata ja lasten leikkikenttä, mutta yhä edelleen terassialueen reunalla 
kyhjöttää omituisia betonijärkäleitä rumentamassa puistoa.

Uusien ravintoloitsijoiden on tarkoitus kunnostaa puistoterassi istutuksineen 
sekä korvata graffiteja täynnä oleva aita maisemaan paremmin sopivalla 
kevyemmällä aidalla ennen seuraavan terassikauden alkua. Toivoisimme 
kuitenkin apulaiskaupunginjohtajalta myös selviä lupauksia ja suoraa 
toimintaa epäkohtien korjaamiseksi. Jo pienillä toimilla, kuten graffitien 
poistolla ja puistoalueen säännöllisellä hoitamisella saa Kaisaniemestä entistä 
viihtyisämmän, eikä Suomen perinteikkäimmän ravintolankaan tarvitsisi 
hävetä olemassaoloaan.

JARMO SELANDER

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 28.9.1997

Kantulupukit

Suomalaiset ovat aina olleet kovia ilmiantajia. Siihen ei pitäisi yllyttää.

Yhteiskunnan tukien niin sanottujen väärinkäyttäjien ilmiantaminen on nyt 
sallittua, jopa suositeltua - aivan kuin meitä pitäisi vielä entisestään innostaa 
vahtimaan toisiamme ja kantelemaan naapureistamme!

Me suomalaiset olemme aina olleet erityisen innokkaita ilmiantamaan 
toisiamme. Ja mieluiten nimettöminä. Aineellista palkkiota ei ole siis 
haviteltu, mielihyvä riittää. Tarkkailu ja kanteleminen ovat mieluisia 
kansalaisvelvollisuuksia.

Se nähtiin jo vuosisadan alussa, kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin 
aikana, kun santarmit ja tsaarin ohrana kiristivät otettaan Suomen 
suuriruhtinaskunnassa. Halukkaita kollaboraattoreita löytyi yllin kyllin 
väestön joukosta pahemmin taivuttelematta.

Vastapainoksi Suomen Nuorison Liitto teetti 1904 J. H. Erkolla kirjasen 
Ihmisiksi, jota onnistuttiin levittämään laajalti. Urkinta ja ilmiannot tuomittiin 
niin älykkäästi, ettei sensuuri päässyt siihen kiinni.

Vanha meininki kuitenkin jatkui itsenäisessä Suomessa. Vuonna 1918 
ilmiantaminen johti kuolemanvakaviin seurauksiin. Myöhemmin valtiollinen 
poliisi ja suojelupoliisikin toimivat paljolti väestön keskuudesta saamiinsa 
ilmoituksiin tukeutuen. Tuntuu siltä, että jokainen, joka oli myöhään ulkona, 
poltti yöllä lamppua tai luki vääriä lehtiä, oli epäilyksenalainen.

Eräs nainen ilmiannettiin 1930-luvulla siksi että hän osti liian paljon 
kahvipullaa kerralla. Epäiltiin, että hän järjesti kotiinsa poliittisen kokouksen. 
Kuten järjestikin.

Kauhean kauan ei ole siitä, kun Helsingin kaupunginjohtaja ehdotti 
ilmiantopalkkioiden maksamista töhertelijöiden paljastajille. Hanke hautautui 
jotenkin, onneksi.

Ei ole pahitteeksi ajatella, olisiko saavutettu hyöty syntyvän vahingon 
arvoinen. Tulos voi olla yhteisö, jonka jäsenet eivät luota toisiinsa. Ja siellä 
missä on ilmiantoja, on aina myös vääriä ilmiantoja. Entä jos antaisimme 
viranomaisten tehdä työnsä ja tekisimme itse omamme?

Ilmiantaminen on yhteiskunnan syöpä, yksi niistä tekijöistä, jotka rapauttivat 
moraalin Neuvostoliitossa. Nyt emme muka huomaa mitään, kun meitä 
kehotetaan samaan.

Vihjepuhelimiin alkoi tulvia nimettömiä soittoja, kun eräät viranomaiset ja 
tiedotusvälineet esittelivät myönteisenä vaihtoehtona veronkiertäjien ja 
sosiaaliturvan väärinkäyttäjien ilmoittamisen.

Arvasin heti, mihin tämä johtaisi. Kun ihmisryhmää kehotetaan etsimään 
vihollinen, se kyllä aina löytää sen, ja useimmiten se on helppo vihollinen, 
vastustajana heikko ja vaaraton.

Lastenvaunujen kanssa liikkuvat ja siis ilmaiseksi matkustavat äidit kertovat, 
että raitiovaunuissa ja busseissa heitä tönitään ja haukutaan 
sosiaalipummeiksi. Epäillään jopa, että lapsi pystyisi kävelemäänkin, mutta 
äiti oveluuttaan kuljettaa sitä rattaissa.

Ilmaiset matkat pienten lasten kuljettajille ovat mielestäni niitä hienoja pieniä 
asioita, joiden takia Suomessa on hyvä asua. Sitä kehtaisi esitellä 
"Euroopassakin". Nyt se onkin äkkiä väärinkäytös.

Irvailu sosiaalitantoista ja sosiaalialan tuhlauksen päivittely on nyt muotia. 
Tällainen huumori tuntuu vetoavan hyvinvoiviin keski-ikäisiin miehiin, jotka 
tietävät, että ainakaan he eivät tule sosiaalitanttoja tarvitsemaan.

"Pudonneita ei vilkuilla edes peruutuspeilistä, sillä sääli on sairautta ja 
luusereitten ymmärtäminen muuttaa heidän kaltaisekseen", Jukka Relander 
kirjoittaa Ydin-lehdessä. "Jos pahan kanssa antautuu kosketuksiin, saattaa 
saastua myös itse. Sosiaalitädit ovat siis tästäkin syystä vaarallisia."

Ja vielä: "Suomalainen osaa sisäistää hallitsijansa tahdon omakseen lähes 
huomaamatta."

Uutisista kuulemme samaan aikaan, että holtittomuuteen syyllistyneet 
pankinjohtajat pääsevät käytännössä kuin koira veräjästä. He joutuvat 
korvaamaan enintään pienen osan miljardivahingoista ja saavat ilmeisesti 
vähentää senkin osin verotuksessa. Näiden oikeusjuttujen lakimiesten 
laskutus nousee jo kymmeniin miljooniin markkoihin eli suuremmaksi kuin 
syyllisiltä saatavat korvaukset.

Jos nämä liituraitaherrat nousisivat sattumalta samoihin julkisiin 
liikennevälineisiin kuin edellä mainitut äidit, heille tehtäisiin varmasti 
kohteliaasti tilaa. Hyvä ettei tarjottaisi istumapaikkaakin.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.9.1997

Nuoret urakoivat skeittipuiston

Savelan skeittipuisto on valmis otettavaksi käyttöön. Vuoden vienyt urakka 
on takana. Nuorten itsensä ideoima ja rakentama alue Pihlajamäen vieressä 
sai virallisen kasteensa eilen.

Skeittipuiston avajaiset houkuttivat Savelan puistoon useita satoja uteliaita - 
niin nuoria skeittaajia ja pyöräilijöitä kuin vanhempaakin alueen asujaimistoa. 
Juhlapuheissa nuorten hanketta kehuivat kilvan Pihlajamäen, Savelan ja 
Pihlajiston asukasyhdistysten edusmiehet. Myös kaupunki suki myötäkarvaan. 
"Tämä alue on loistava esimerkki siitä, että nuoret voivat vaikuttaa omaan 
ympäristöönsä. Tämä oli nuorten idea, johon kaupunki tuli mukaan", kehui 
nuorisotoimenjohtaja Lasse Siurala juhlapuheessaan.

Savelan skeittipuisto on kunnianhimoinen hanke, sillä Suomessa ei ole toista 
yhtä suurta ilmaista skeittipuistoa. Kaikki ei kuitenkaan ole vielä valmista - 
ensi kevääksi jäi osa ramppien rakentamisesta sekä muun muassa 
graffitimaalauksille tarkoitetun aidan pystytys.

MARKO JOKELA

MARTTIINA SAIRANEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 4.10.1997 

Kaupungille oma vetäjä töhryjä poistamaan

Kaupunki aikoo tehostaa graffitien eli töhryjen puhdistamista. Se osoittaa  
työhön vastuullisen vetäjän ja viisi miljoonaa markkaa. Sillä on tarkoitus  
hoitaa kadut, puistot, ja torit laitteineen sekä kalusteineen. Kaupungin  omien 
rakennusten puhdistamiseen käytetään kolme miljoonaa 

markkaa kiinteistöviraston rahaa.(HS) 

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 8.10.1997

Argumentoinnin logiikkaa

Keskellä viikkoa

Kari Rydman

KIRJOITIN KERRAN sadun, jossa Satumaahan joutunut ihminen hämäsi 
lohikäärmettä "ihmisten logiikalla". Mukanaan olevalle keijukaiselle 
päähenkilö Herra Petteri selitti sen näin: "Mikä tahansa väite uskotaan todeksi, 
jos sen tueksi esitetään toinen mikä tahansa väite."

En minä ehkä aivan kokonaan ymmärtänyt", keijukainen sanoi.

"No jos minä väitän, että hevosella on sarvet, kukaan ei minua usko. Mutta 
jos sanon että hevosella on sarvet, koska kukko sanoo miau, niin kaikki 
sanovat aha, ja tyytyvät siihen. Sellaisia ovat ihmiset", Herra Petteri sanoi ja 
näytti omituisen surulliselta.

"Minä ymmärrän", keijukainen sanoi eikä ymmärtänyt ollenkaan.

LAPSELLISTAKO? VOI olla, mutta kuuntelemalla ihmisten puheita tai 
avaamalla minkä tahansa sanomalehden tähän logiikkaan törmää tavan takaa. 
Ylen mainiota se on ollut Nykytaiteen museon vastustajilla: Nykytaiteen 
museon työmaan aitaa ei saa maalata aniliininpunaiseksi, koska Mannerheim 
oli valkoinen kenraali.

Nykytaiteen museota ei saa rakentaa ratapihan päälle, koska sen lähellä on 
Marskin ratsastajapatsas. Nykytaiteen museota ei saa rakentaa ratapihan 
päälle, koska alue on arvokas, mm. eduskuntatalo ja ratapiha. Nykytaiteen 
museota ei saa rakentaa, koska se on nykytaiteen museo.

Mitä tahansa muutakin voi vastustaa, kunhan muistaa minkä tahansa 
argumentin eteen pistää maagisen loogisen sanan "koska": Me emme saa 
liittyä Euroopan turvallisuusjärjestelmään, koska me hoidamme itse 
puolustuksemme. Meille ei saa tuoda pakolaisia, koska me olemme 
suomalaisia. Älä sinä Svensson puhu ruotsia, koska minä olen suomalainen.

Kävelykatuja ei saa tehdä, koska niillä ei saa ajaa autolla. Pitkää tukkaa ei 
miehille saa sallia, koska se on epäsiistiä. Kaljuksi ajeltuja nahkatukkia ei 
sallita, koska se on epäsiistiä.

Harkimon on saatava toinenkin halli, koska taivas on sininen ja valkoinen. 
Harkimon ei pidä saada toista hallia, koska taivas on sininen ja valkoinen. En 
salli minua arvosteltavan, koska 1 + 1 = 2.

ITSE ASIASSA jo Marskin patsastakin vastustettiin tällä logiikalla.

Argumenttina mainittiin mm. että "koska se on ratsastajapatsas", tai että 
"hevonen askeltaa väärin" - eiväthän nämä nykytaiteilijat edes tiedä miten 
hevonen askeltaa!

Sittemmin kävi selville, että Marskin hevonen oli koulutettu, oliko se nyt 
peräti espanjalaisen ratsastuskoulun mukaisesti. Sen takia se käveli vähän 
niinkuin kameli.

Mutta eihän täällä espanjalaisia kameleja tarvita, koska me olemme Suomessa.

Kirjoittaja on Sääksmäellä asuva säveltäjä.

kari.rydman@sci.fi

---

Helsingin Sanomat - Talous - 13.10.1997 

Ministeri Kalliomäki pohtii seinämaalauksia

Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (sd) saa tiistaina  eteensä 
"Luvattomien graffitien, tagien ja töhryjen vähentäminen" -nimisen  
mietinnön, jonka ministeriön asettama spraymaalityöryhmä hänelle luovuttaa.  
Asia kuuluu kauppaministerille, sillä seinämaalareiden suosimien  
paineilmaväripullojen myyntiä aiotaan rajoittaa. 

Aloitteen spraymaalien sijoittamisesta rautakaupan asekaappiin teki  
puolitoista vuotta sitten Kiinteistöliitto. Kaupan keskusliitto suositteli  
jäsenilleen myynnin rajoittamista Rautakauppaliiton aloitteesta. SAK:lainen  
Kiinteistötyöntekijöiden liitto taas asettui vastahankaan huomauttaen  
puheenjohtajansa suulla, että maalausten siivoaminen "tuo leivän monelle". 

Leivän lisäksi spraymaali on tuonut monelle kokouspalkkion. Asiaa ovat  
pohtineet mm. Espoon kaupungin ja Uudenmaan lääninhallituksen  
spraymaalityöryhmät. Kaikki Helsingin kaupungin lautakunnat ovat joutuneet  
antamaan asiasta lausuntonsa kaupunginhallitukselle. 

Kalliomäki suhtautunee mietintöön asian vaatimalla vakavuudella. Ottihan  
hänen edeltäjänsä, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok)  
vastuullisesti huomioon ilotulitusjaoston mietinnön, jonka perusteella  
paukkupommien myyntiaikoja rajoitettiin. 

PEKKA HAKALA 

VESA OJA / HS 

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 15.10.1997 

Töhryjä vaikea torjua

RAKENNUSTEN ja liikennevälineiden töhriminen spraymaaleilla ja tusseilla 
on  vastenmielinen ilmiö, jota on vaikea torjua. Sen on joutunut myöntämään  
kauppa- ja teollisuusministeriön asettama työryhmä, joka on yrittänyt  pohtia 
keinoja ongelman vähentämiseksi. 

Työryhmä ei onneksi suosita maalien myynnin tekemistä luvanvaraiseksi tai  
ikärajojen asettamista ostajille. Valvonta olisi vaikeaa ja kallista.  Rajoitukset 
jäisivät muutenkin tehottomiksi, sillä suuri osa maaleista  varastetaan. 

Työryhmä ei ole löytänyt viisasten kiveä, vaan päätyy painottamaan ennalta  
ehkäiseviä toimia. Kauppojen tulisi vaikeuttaa maalien varastamista, ja  
suosittujen kohteiden omistajien tulisi tehostaa vartiointia. Poliisilta  
toivotaan myös lisää valvontaa. Henkilöstövajauksen vuoksi poliisin varaan  
tosin ei paljon voi laskea. 

Työryhmä suosittaa töhryjen mahdollisimman pikaista siivoamista, koska  
graffitien ja tagien nopean katoamisen uskotaan vähentävän kiinnostusta  
niiden tekemiseen. Neuvo on ihan hyvä, mutta käytännössä työläs ja kallis  
toteuttaa. 

Tiedotuskampanjoilla ja valistuksella on oma merkityksensä, mutta eivät  
nekään ongelmaa poista. Aina löytyy häiriköitä, joihin valistus ei tehoa.  Silti 
sitä kannattaa yrittää. Harva töhrijä tiedostaa, mitä taloudellisia  seurauksia 
hänelle saattaa sotkemisesta seurata. Vahingonkorvaukset voivat  olla nuoren 
maksukykyyn nähden mahdottomat, ja järjen kasvaessa  mahdollisuudet 
normaaliin aikuisen elämään vaikeutuvat. 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 15.10.1997 

Osa graffitijengeistä verrattavissa rikollisliigoihin Työryhmältä useita  
ehdotuksia luvattomien graffitien estämiseksi

MARJO OLLIKAINEN 

Osa graffitijengeistä on verrattavissa rikollisliigoihin. Poliisin mukaan  
jengeillä on erittäin tiukka kulttuuri ja kova sisäinen kuri. 

Pahimpien jengien jäsenet käyttävät huumeita ja tekevät omaisuusrikoksia,  ja 
pahimmillaan niitä voidaan verrata tiettyihin moottoripyöräjengeihin,  sanoo 
komisario Veijo Kokkola. Hän johtaa graffitirikollisuuden  tutkijaryhmää 
Helsingin rikospoliisissa. 

"Rikollisten graffitijengien määrä on hieman lisääntynyt viime vuosina.  
Pelkästään pääkaupunkiseudulla toimii lähes sata erilaista jengiä, ja  
Suomessa arvioidaan olevan 3000-4000 alan harrastajaa", Kokkola kertoo. 

Heinäkuun alussa perustettu määräaikainen tutkijaryhmä tutkii vain  
törkeimmät graffiti-ilkivaltarikokset. Nyt sillä on tutkittavanaan noin 140  
rikosilmoitusta Helsingistä ja Vantaalta. 

"Pahimmissa graffitijengeissä toimivat ovat yli 18-vuotiaita, joilla ei ole  
elämässään muuta kuin maalaaminen ja viina. Pahimpiin jengeihin on jopa  
tunkua", kertoo vartiointiliike Vartioässien toimitusjohtaja Markku  Vuorela. 
Yhtiö on erikoistunut graffitimaalareiden ja töhrijöiden  kiinniottamiseen. 

Graffitijengit ovat sidoksissa yli rajojen leviävään heimokulttuuriin;  
pohjoismaalaiset ja eurooppalaiset käyvät Suomessa maalaamassa ja  
suomalaiset muualla. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 5.11.1997 

Graffiti- jengiläisille vankeutta

Vantaan käräjäoikeus jakoi nipun vankeustuomioita graffitimaalareiden  
oikeudenkäynnissä tiistaina. Ankarin tuomio oli yhdeksän kuukautta  
ehdotonta vankeutta vahingonteosta. Tuomion saaneella oli takanaan myös  
entisiä rötöksiä. Toinen ehdoton vankeustuomio muuttui  
yhdyskuntapalvelukseksi, koska rangaistus jäi alle kahdeksaan kuukauteen  
vankeutta. 

Lisäksi kolmetoista syytettyä sai ehdollisen vankeustuomion. Ankarin eli 10  
kuukautta määrättiin syyttäjä Juha Elomaan mukaan jutun niin sanotulle  
päätekijälle. Tällä ei ollut kontollaan aiempia erheitä. Muutama  
graffitijengiin kuulunut selvisi sakoilla. Töhrimisiin syyllistyneet  tuomittiin 
lisäksi maksamaan yhteisvastuullisesti satojen tuhansien  markkojen 
korvausvaatimukset. Jengin jäsenet ovat vantaalaisia ja  helsinkiläisiä. 

Osa tuomituista oli alaikäisiä. Tekijät sotkivat vuoden aikana  
pääkaupunkiseudulla ja radanvarressa junia, asemia ja varastorakennuksia. 
(STT) 

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 7.11.1997 

Töhrijöille ajattelemisen aihetta

Merkintöjä 

VANTAAN käräjäoikeuden viime tiistaina jakamat tuomiot 19:lle nuorelle  
junanvaunujen ja asemien töhrijälle varmasti tyydyttävät niitä, jotka ovat  
vaatineet graffareille ankaria rangaistuksia. Kovin tuomio oli yhdeksän  
kuukautta ehdotonta vankeutta. Se lähentelee tuomiokattoa, joka  
vahingonteosta on yksi vuosi vankeutta. Tuomio tuli pelkästään  töhrimisestä, 
vaikka tekijällä oli pohjalla ehdonalainen tuomio. 

---

Helsingin Sanomat - Muut - 9.11.1997 

Matka halki pikkukaupunki-Ruotsin

Suurin osa ruotsalaisista asuu pienissä kaupungeissa ja taajamissa.  Helsingin 
Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg ja valokuvaaja Jukka Gröndahl  ajoivat 
halki maan Malmöstä Haaparantaan nähdäkseen millaista on Väli- Ruotsissa. 

Ensin Ruotsi näyttää tutulta, mutta osoittautuu sitten varsin oudoksi  maaksi. 
Ruotsissa näkee millainen maa Suomi on. 

Ruotsissa autot on järjestään karkotettu pikkukaupunkien keskustoista,  
puutarhat ovat avoimia kaikkien katsella ja talot ovat melkein ahdistavan  
söpöjä. Pienten taajamien Ruotsi on punamullan, risuaitojen ja vihreiden  
nurmikoiden maailmaa. Golfkenttä ja kotiseutumuseo kuuluvat joka kuntaan. 

Jostain syystä ruotsalaiset kykenevät yhteisiin ponnistuksiin, joilla  siivotaan 
nurkat ja pidetään paikat kunnossa. Mainoksia on hillitysti eikä  graffitia näy. 

Matkalla halki Ruotsin Suomi tuntuu entistä enemmän villin mainonnan,  
pysäköintikenttien, keskiolutpubien, ökytalojen ja töhryn maalta. 

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 9.11.1997 

Halki Hannu-Hanhien maan

ILKKA MALMBERG 

kuvat JUKKA GRÖNDAHL 

On yö keskellä Ruotsia. Pieni Fagerstan kaupunki nukkuu jaksaakseen taas  
huomenna tehdä lisää ruostumatonta terästä. Kaupungin puistossa on viitta,  
joka kertoo että ystävyyskaupunki Jämsään on matkaa 546 kilometriä. 

Fagersta meni jo varhain maate. Kun kaupat ovat sulkeneet ovensa, elämä  
kadulla loppuu. Ruotsalaisesta pikkukaupungista saa turhaan hakea  
iltaolutpaikkaa. Vain kiinalainen ravintola on auki vähän myöhempään. 

Ainut pubi on viikonloppuisin kiinni. Hotellin ravintola on auki  maanantaista 
torstaihin. Folkets Husetissa on ehkä elokuva ja  helluntaiseurakunnassa 
kokous. 

On siistiä ja hiljaista, stendöd. Tässä väli-Ruotsissa, 15 suurimman  
kaupungin ulkopuolella, asuu 60 prosenttia taajamaruotsalaisista. Tätä  
tavallista pikkukaupunkien Ruotsia olimme etsineet, ja taisimme löytää sen. 

On vaikea nukkua, vaikka hotelliketjuhuone on mukava ja persoonaton ja  
maksoikin tonnin. 

Tämä on vieras maa, vaikka moni asia näyttää ensin päällisin puolin  tutulta. 
Ilman alkuasukasopasta täällä olisi ymmällä. 

Pyysimme ruotsalaista kollegaa Tommy Hammarströmiä näyttämään meille  
mahdollisimman tavallisen, tylsän ja ehkä rumankin väli-Ruotsin. Tyylikkään  
Tukholmanhan olemme kaikki jo nähneet. 

Tommy on viisikymppinen kulttuuritoimittaja ja kirjailija. Hänellä on  
oivallinen näköala Ruotsiin, sillä hän asuu Värmlannin metsissä aivan  
Norjan rajalla, ja toinen asunto hänellä on Tukholmassa. Tommy suostui  
mielellään, sillä hän, kuten muutkin kriittiset ruotsalaiset, sanoo  kirkonkylien 
ja pikkukaupunkien tuhoutuneen 1960- ja 1970-lukujen  tiimellyksessä. 

"Meitä ei koskaan pommitettu. Teimme sen itse", heillä on tapana sanoa. 

Nyt olemme sitten ajaneet kolme päivää halki Skoonen, Smoolannin ja 
Keski- Ruotsin ja nähneet Eslövin, Hurvan, Höörin, Hässleholmin, 
Huskvarnan,  Malmköpingin, Enköpingin jne. Mahdollisimman monta 
pikkukaupunkia ja  taajamaa. 

Niiden perusrakenne näyttää selvältä: taistelupari ICA ja Konsum, Sparbank,  
Folkets Hus, posti, pizza-kebab, Pressbyrån, gatukök, hautaustoimistoketju  
Fonus ja suuri roskien kierrätyspiste. Taajaman ulkopuolella on  
säännöllisesti pienteollisuusalue. 

Taajamamerkin sijasta täällä on keltainen liikennemerkki, jossa  muistutetaan, 
että joutokäynti on sallittu vain minuutin ajan. 

Autot on järjestään karkotettu pikkukaupunkien keskuskadulta, talot ovat  
melkein ahdistavan söpöjä, puutarhat avoimia kaikkien katsella, verhot auki  
olohuoneisiin - ja totta vie, siellä herra kaatoi pöydässä punaviiniä  rouvan 
lasiin. 

Villeintä on pizzeria, yleensä aina ulkomaalaisperäisen omistuksessa. Ei  
tolkuttomia kunnantaloja, ei pankkipalatseja. Joitain konttoreita olisi  voinut 
luulla lyhyttavaraliikkeiksi. 

Täällä ei tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi: mainostauluja on hyvin  
niukasti, mainokset eivät toistu lyhtypylväissä, liikkeiden  Logot ja  
markettien toteemit ovat pienempiä kuin Suomessa. Maisemassa on ICA:n  
paloautonpunaista ja Konsumin äklövihreää, ja aina jossain GB-jäätelön  
raidoitusta. 

Graffiti ja töhry puuttuivat kokonaan. Bussipysäkit, ikivanhat puiset  
puhelinkopit ja muut julkiset rakenteet seisoivat ehjinä. 

Tommy oli vähän hämillään. Hän oli tuonut meidät rautatieristeyskaupunki  
Katrineholmiin näyttääkseen Ruotsin Riihimäen tai Kouvolan. Ja toden totta:  
yksi Åhlensin talo rikkoi vuosisadanvaihteen porvaristalojen rivin. Kaikki  oli 
entisöityä ja vastamaalattua. Viinakaupan vierestä lähtevän  alikulkutunnelin 
seinät olivat putipuhtaat. Yhtään särjettyä pulloa emme  ole vielä nähneet 
koko matkalla. 

"Tämä tunneli on ollut vasta pari vuotta", Tommy yritti selittää, näki  sitten 
ilmeemme ja vei meidät keskustan ulkopuolelle katsomaan autohallien  ja 
hampurilaispaikkojen maailmaa. 

Ei auttanut, Suomi tuntui entistä enemmän pysäköintikenttien, tuulipukujen,  
keskiolutpubien, ökytalojen, ulkomainosten ja töhryn maalta. 

Tommy muisteli, että joskus 1980-luvun alussa kunnat aloittivat  
siivouskampanjan. "Autiotalot, vanhat ladot, autonromut piti sakkojen  avulla 
korjata pois." 

Siivous kuulemma sujui ihan ilman protesteja. 

"Siinä oli vanhaa kansankotihenkeä. Nyt naapurit valittavat, jollet hoida  
puutarhaasi." 

Kaikki puutarhaan liittyvä käy nyt kaupaksi. Tommyn mukaan rautakaupat 
ovat  täynnä sähkökäyttöisiä pensassaksia, nurmikonkanttaajia,  
puutarhatraktoreita, kaikenlaisia kotipihan kaksitahtikoneita. Ruotsi  vihertyy: 
"Ruohomatot leviävät joka paikkaan." 

Seuraavaksi Tommy halusi viedä meidät golfkentälle, sillä niin kuin hän  
sanoi, golf on nykyisin folksport, kansanurheilua. Ei kuntaa ilman  
golfkenttää, se on kuin sosiaalitila, jota kaikki käyttävät. 

"Minusta tämä on jotain hyvin tyypillistä ruotsalaisille juuri nyt", hän  sanoi, 
kun katselimme kuinka medelsvenssonit laukoivat kelluvia golfpalloja  hyvin 
ruotsalaisen järven selälle. 

Joka kunnassa levittäytyi kumpuileva rairuohomaisema. Ja miten paljon  
hevosaitauksia. 

"Ruotsissa ei ole koskaan ollut niin paljon hevosia kuin nyt." 

"Ja sitten ruotsalaiset metsästävät! Se on yhä suositumpaa.  Kaupunkilaisille 
on tullut lisää metsästysmahdollisuuksia, ja esimerkiksi  tuntureilla saa 
pienriistaa metsästää vapaasti." 

"Tätä ette saa unohtaa. Hembygdsgård, kotiseutumuseo on takuulla joka  
kunnassa." 

Sekin piti paikkansa. Joka kunnassa näytti olevan pieni Seurasaari. Se  löytyi 
aivan keskustan liepeiltä. Ensimmäinen kotiseutumuseoliike pyyhki  yli maan 
jo 1910-luvulla, Tommy sanoi. 

Täällä Fagerstassa kotiseutumuseo oli tehty vilkkaaseen risteykseen.  Pirtit, 
luhdit ja juhannussalot seisoivat Statoilin huoltoaseman vieressä.  Viime 
vuosisadan sotilastorpan ikkunasta näkyi huonekaluhalli. Mökit olivat  täynnä 
kulhoja, keinuhevosia, silitysrautoja, seslonkeja ja vispilöitä -  pienet punaiset 
mökit, joissa ruotsalainen jämptiys, puuhakkuus ja kilttiys  syntyivät. 

Ihmiset tuntuivat tosiaan vierailevan kotiseutumuseossaan, tulivat  kahvilaan 
syömään omenatorttua vaniljakastikkeella. Ruotsalaiset elävät  suurta 
historiainnostuksen aikaa. Tätä ennen he ovat tunteneet sitä  huonosti, 
kerrottiin kielikurssilla Tukholmassa. Nyt museoihin  tungeksitaan. 

Kirjailija Theodor Kallifatidesin mukaan ruotsalaiset ovat suhtautuneet  
menneisyyteensä välinpitämättömästi kuin umpisuoleen. Nyt äkkiä he ovat  
saaneet olla ylpeitä suurvalta-ajastaan, kun aiemmin oli sopivampaa  puhua 
"Ruotsin paikasta maailmassa" ja olla mahdollisimman  kansainvälishenkisiä. 
Peter Englundin historiateokset ovat osuneet oivaan  saumaan. 

Innostusta on pidetty myös reaktiona siirtolaisten ja EU:n mukana  
muuttuvassa Ruotsissa. Sukupuita syynäillään, kansallispukuja ommellaan.  
Keskiaika ja eritoten viikingit ovat suurta muotia: kesäisin kunnat  kilpailevat 
viikinkitapahtumilla. Ruotsalainen kansallishenki nostaa  päätään, ja sillä on 
sarvet. 

Ei ihme, ettei uni tule. Taajamien, golfkenttien ja kotiseutumuseoiden  Ruotsi 
henkii raittiutta, siisteyttä ja yhteishenkeä. Kaiken yllä on  onnistumisen aura, 
joka saa ruotsalaiset voittamaan erä- ja ottelupallon. 

Ruotsi näyttää Hannu Hanhien maalta, jossa tuntee itsensä Aku Ankaksi -  
epävarmaksi koheltajaksi, joka aina sortuu väärään itsetehostukseen, ja  jota 
huono tuuri vainoaa. Aku Ankka on hyvin suomalainen hahmo. 

Mikä muu maa olisi pystynyt siirtämään yhdessä yössä liikenteensä  
vasemmalta oikealle - kolhuitta. Hanhivaarassa se onnistuu. 

Ruotsalainen Kalle Ankakin oli kiiltävä ja kirkasvärinen... Ei, tästä  
kompleksista on päästävä eroon. 

Ovatko ne sittenkään niin raittiita? 

Tommy kertoi olleensa juuri viikon hirvimetsällä Värmlannissa. Samalla  
opimme sanan spiknykter, vesiselvä. Ei viinan tippaa. Peijaisissa vähän  
skoolattiin, mutta hillitysti. 

Ruotsalainen juo keskimäärin 5 litraa puhdasta alkoholia vuodessa,  
suomalainen 6,7 litraa. Mutta se on virallista, tilastoitua alkoholia.  
Turistiviinojen osuus on suuri, ja Tanskasta tuodaan olutta paljon  
suuremmilla kärryillä kuin Tallinnasta. 

Arvioidaan, että ruotsalaiset tiputtavat kotonaan kymmenen kertaa enemmän  
viinaa kuin suomalaiset. Pontikankeitto on yleistä ja sosiaalisesti aika  
hyväksyttyä. Ravintoloissa ei käydä: Suomessa anniskelukulutus on noin 25  
prosenttia, Ruotsissa 5-8 prosenttia. 

Systembolaget onkin suomalaisen silmin omituinen paikka: ruotsalaiset  
odottavat kiltisti vuoroaan jonotuslappu kourassa ja käyvät vuorollaan  
neuvottelemassa myyjän kanssa. Itsepalvelumyymälöitä on vain muutama.  
Seinillä lasivitriineissä on viinivalikoima, väkeviä ei pidetä esillä. 

Mitä ruotsalaiset sitten ostavat? Selvä suosikki puuttuu, viinakaupan  myyjillä 
oli vaikeuksia keksiä vastausta. Eniten myytyjä ovat Renat  brännvin ja 
Explorer-vodka. Toisin kuin Suomessa ruotsalaiset ostavat  punaviinejä, eivät 
puolikuivia tai makeita Magyareja ja Liebfraumilchejä. 

Keskiolutta saa ostaa viinakaupasta vasta 20-vuotiaana, mutta ravintolassa  
sitä voidaan tarjoilla jo 18-vuotiaalle, kun ollaan kontrollissa.  
Ruokakaupoista ruotsalaiset kantavat kotiin enintään 3,6-prosenttista  folköliä. 

Ylipäänsä Ruotsissa näkee miten keskiolutvetoinen maa Suomi on:  
urheilukilpailuissa, koiranäyttelyissä, messuilla ollaan lötköt  keskiolutmukit 
käsissä; olut valuu huoltoasemilta ja R-kioskeista; pieniä  kahden hanan 
räkälöitä on joka kulmassa ja ne ovat aina auki. Ruotsissa ei. 

"Hannu Aho", sanoi kohta 20 vuotta Lundissa asunut Tarmo Haavisto äkkiä,  
kun käyskentelimme Felix-ketsuppikaupunki Eslövissä. Ekonomisti oli  
yllättäen alkanut lukea Hannu Ahoa, suomalaisista nykykirjailijoista ehkä  
kaikkein synkintä. Ei mitään Ingmar Bergman -pahkumista vaan sameaa  
suomalaisahdistusta. Hannu Aho on mahdollisimman kaukana Hannu 
Hanhesta. 

"Ei sitä kukaan täällä ymmärrä." 

Tarmo sanoi erityisesti pitäneensä Ahon uusimmasta kirjasta Kello 4.17. Se  
on se aika, jolloin valvoo vain kaikkein synkin väki. 

Kello taitaa olla juuri sen verran. Huomenna ylitämme Daljoen. Se on tärkeä  
raja Ruotsissa, sillä sen tuolla puolen alkaa Norlanti. Ruotsin 8,8  miljoonasta 
asukkaasta 7,5 miljoonaa asuu sen eteläpuolella, Helsinkiä  etelämpänä. 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 10.11.1997

Älä luota, varo, juokse karkuun

Graffittimaalarille lätkäistiin yhdeksän kuukautta ehdotonta (HS 5. 11.) link . 
Raiskaaja, tekonsa etukäteen huolellisesti harkinnut ja suunnitellut, selviää 
ehdollisella - oikeuslaitoksen perustelut jo lienevät tulleet lukijoille selviksi.

Koska lopullisesti ymmärretään, että raiskaus on väkivaltarikos, jonka 
motiivit nousevat raiskaajan ylä-, ei alapäästä? Raiskauksella ei ole mitään 
tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Se on alistamista, nöyryyttämistä, 
vallanhimoa eräässä väkivaltaisimmassa ja tuhoavimmassa muodossaan. Sitä 
ei säätele sukupuolivietti. Kautta aikojen myös homoseksuaaleja on 
"rangaistu" raiskauksella - vai oliko siinäkin kyseessä alitajuinen himo toisen 
ruumiiseen?

Pedofiili pitää virkansa. Tyttölapseni neljä ensimmäistä elinvuotta me kaikki 
hänen läheisensä olemme systemaattisesti opettaneet toisen ihmisen 
kunnioitusta, luottamusta, kohteliaisuutta, epäitsekkyyttä - nyt, viidentenä, 
alkaa siis uusi koulutusjakso. Älä luota. Älä hymyile. Älä puhu. Varo. Juokse 
karkuun. Kerro tutulle aikuiselle. Kymmenen vuoden kuluttua ilmeisesti 
sensuroidaan vaatekaappia.

Yhteiskunta suojelee sementtiseinää tehokkaammin kuin lihaansa, vertaan, 
psyykeään - siis tietenkin naisten ja lasten.

AIJA-LEENA AHONEN

nainen, äiti

Tampere

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 16.11.1997 

Yhteisvastuulliset korvaukset voivat olla kohtuuttomia

VAHINGONKORVAUSLAIN yhteisvastuupykälät ovat ankarimmillaan tosi 
tylyjä.  Laki lähtee siitä, että yhteisesti tehdyn rikoksen vahingot myös 
korvataan  yhdessä. Tuomioistuin voi määrätä jokaiselle tuomitulle 
korvaukset  erikseen - kuten monissa pankkioikeudenkäynneissä -, mutta yhtä 
tavallista  on, että korvaukset velvoitetaan maksettaviksi yhteisvastuullisesti. 
Niin  kävi äskettäin, kun Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 19 nuorta lähes 
miljoonan  markan korvauksiin junien ja asemien töhrimisestä. 

Rikollisjengin syyttömin jäsen voi pahimmillaan joutua korvaamaan koko  
porukan aiheuttamat vahingot. Ulosottomiehet eivät saatavia jaa, vaan  
ottavat niiltä, joilla jotain otettavaa on, kunnes kaikki on maksettu.  
Vahingonkärsijän oikeusturvan kannalta on tietenkin oikein, että hän saa  
korvauksen. Mutta lain tulisi suojella vahingonaiheuttajaa myös  
kohtuuttomuuksilta. Erityisen tärkeää se on silloin, kun korvauksiin  tuomitut 
ovat nuoria. 

Vahingonkorvauslaki ajaa rikokseen hairahtuneen helposti kierteeseen, josta  
ei ole ulospääsyä. Miksi mennä töihin, jos tietää olevansa ainoa jengistä,  
jolta on sen jälkeen jotain perittävää. Maksajaa ei yhtään lohduta se, että  
hänellä on oikeus vaatia rikostovereiltaan se, mitä hän on heidän  puolestaan 
maksanut. Jos he eivät sovinnolla maksa, voi jutun viedä  oikeuteen. Mitä 
tuomioistuimen päätös auttaa, kun ulosottomiehetkään eivät  ole onnistuneet 
perinnässä? Lain suoma mahdollisuus on siten lähes teoriaa. 

Vahingonkärsijä voi tietysti sopia vahingonaiheuttajan kanssa korvausten  
kohtuullistamisesta. Niinhän esimerkiksi entinen pankinjohtaja Ulf  Sundqvist 
sai vahingonkorvauksiinsa alennusta. Velkoja voi myös jakaa  saatavansa 
pääluvun mukaan ja vapauttaa maksajat muiden vastuista. Se on  kuitenkin 
vahingonkärsijän hyväntahtoisuutta, ei lakiin perustuva  mahdollisuus. Laki 
sanoo yksiselitteisesti, että muiden korvausvelvollisten  on maksettava 
osuutensa siitä vajauksesta, joka jää maksukyvyttömiltä tai  maksamista 
pakoilevilta saamatta. 

Korvauksiin tuomittu voi hakea myös velkajärjestelyä. On kuitenkin  
eettisesti väärin, että rikoksen vuoksi vahingonkorvauksiin tuomittu saisi  
maksuhelpotuksia. Sitä varten velkajärjestelyä ei ole luotu. 

Oikeusministeriössä selvitetään parhaillaan vahingonkorvauslain  
uudistamistarpeita. Siinä yhteydessä olisi paikallaan pohtia, ovatko  
yhteisvastuupykälät kaikilta osin kohdallaan. Ainakin olisi syytä miettiä,  
ovatko vahingonaiheuttajan, vahingonkärsijän ja yhteiskunnan edut kaikilta  
osin tasapainossa. 

Esimerkiksi sellaisen nuoren, joka haluaa sovittaa hairahduksensa rehdisti,  
olisi saatava siihen mahdollisuus ilman pelkoa siitä, että hän niin joutuu  
maksamaan myös rikostovereidensa puolesta. Rikoksen sovittaminen on  
tärkeää, mutta tärkeää on myös vähentää niitä tekijöitä, jotka estävät  
rikollisen sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan. Graffareiden saamat kovat  
rangaistukset töhrimisestä ovat paikallaan, mutta korvausten maksattaminen  
vain osalla rikoksiin syyllistyneistä ei ole oikeudenmukaista. 

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 16.11.1997 

Nyt ei ne nuoret . . .

Ylioppilaslehdessä Minna Joenniemi kertoo entisten graffitistien  
muistelutapaamisesta. Keski-ikäistyvät veteraanit valittavat, kun nuoret  eivät 
kunnioita. "Dioja katsellessa kuva töhritystä aikataulukyltistä  hiljentää. 
Spinnerin tussilla tehty tag on täydellinen. myöntää Reiska ja  muut 
nyökyttelevät." 

MARKUS JOKELA 

---

Helsingin Sanomat - - 20.11.1997 

Lopeta, torvi, kamera pyörii!

Vain täysi typerys tekee rikoksen asemalla, ostarilla tai kaupassa

PEKKA KARVONEN 

Nuori mies löi vartijaa puukolla takaapäin olkapäähän Kontulan ostarilla.  
Valvontakamera nauhoitti tilanteen. Kuva on epäselvä, mutta poliisi sai  
tarpeeksi 

vinkkejä ja löysi syyllisen. 

Kolme poikaa varasti rautatieaseman rullaportaissa kaatuneen naisen laukun.  
Poliisikonstaapeli tunnisti pojat nauhalta ja pojat tunnustivat  kuulusteluissa. 

Nainen tankkasi huoltamolla, mutta lähti maksamatta. Auton rekisterinumero  
löytyi nauhalta. 

Avaimet unohtanut mies rikkoi Töölössä kerrostalon alaoven lasin. Naapuri  
nauhoitti tapahtuman keskusantenniin kytketystä kamerasta. 

Oulunkylän ala-asteella videonauhalta tunnistettiin kaksi nuorta, joiden  
sytyttämä tuli oli polttaa ulkorakennuksen. 

Valvontakameroita on nykyään niin monessa paikassa, ettei ryöstö,  
pahoinpitely tai muu rikos todellakaan kannata. Kun teosta syntyy kuva, on  
turha pullikoida vastaan poliisikuulusteluissa tai oikeussalissa. 

Helsingin parhaiten valvottuja alueita ovat metro- ja rautatieasemat,  
ostoskeskukset, tavaratalot ja julkiset rakennukset. Sama koskee Espoota ja  
Vantaata. Kameroita on sekä näkyvillä että piilossa. Tieto niiden  
olemassaolosta vähentää rikoksia ja rikkeitä, mutta aina joku erehtyy: 

Pojat kiistivät ottaneensa rautatieasemalla avoimesta säilöstä matkalaukun,  
kunnes näkivät itsensä nauhalla. Säilöjen rahalokerot murtanut mies varoi  
kameroita, mutta ei tarpeeksi: hän jäi kiinni kuvien ansiosta. 

Helsingin rautatieasemalla poliisilla on kolmisenkymmentä valvontakameraa.  
Kamera voidaan kääntää valvomaan vaikka kännisten rähinää rautatieaseman  
bussipysäkillä tai autovarasta parkkipaikalla. Kamerat ovat tosin vanhoja  ja 
mustavalkoiset kuvat illalla epäselviä. 

"Yksi tyttö löi puhelinluuria seinään. Ensin kiisti mutta myönsi, kun  
näytettiin nauhalta että sinähän se olit", ylikonstaapeli Pentti Haaparanta  
kertoo. 

Pasilassa tapettiin mies. Ratkaiseva vinkki saatiin, kun hänen kuultiin  olleen 
jossain porukassa rautatieasemalla. Porukan muut jäsenet selvisivät  
kuvanauhalta. 

Metron laitureita ja lippuhalleja valvoo 200 kameraa. Niiden avulla voidaan  
poliisin pyynnöstä seurata tuntomerkkeihin sopivien henkilöiden  
metromatkaa. Ratikoissa valvontaa kokeiltiin, mutta vielä monitorit eivät  
niihin mahdu. Sama koskee busseja. VR aikoo hankkia kamerat jokaiseen  
lähijunaan. Muutamassa niitä on käytetty jo reilu vuosi. 

Kaivokadun ja Keskuskadun risteystä seuraa kaupunkisuunnitteluviraston  
tutkimuskamera. Nauhalla on ainakin 25 onnettomuutta. 

Helsingin liikenteenohjauskeskuksen 20 kameraa seuraa pääasiassa keskustaa  
mutta myös muun muassa Itäkeskusta, Herttoniemen liikenneympyrää ja 
Areenan  lähikatuja. Tielaitos valvoo pääväyliä. Satamissa on kymmeniä 
kameroita. Ja  niin edelleen. . . 

Asiakas sujautti seitsemän kultasormusta kassiinsa City-Korussa  
Kaisaniemenkadulla. Kamera näytti varkauden tarkasti parin metrin päästä.  
Parin tuhannen markan kirjat varastanut espoolaisnainen tuomittiin  
valvontanauhan perusteella. 

Valvontakameraa seurannut vartija ehti hätiin, kun kolme 15-17-vuotiasta  
poikaa yritti pudottaa 16-vuotiaan tytön viidennen kerroksen kaiteen yli  Ylä-
Malmin torilla. 

Tavaratalojen kamerat voivat seurata epäiltyä asiakasta lähes kaikkialle.  
Kamera kääntyy jopa ulko-oville, jos hälyttimet pärähtävät soimaan. 

Jos tekee mieli päästä televisioon, pölli pankkikortti ja yritä nostaa  sillä rahaa. 
Pankin turvakameran nauhat näytetään koko kansalle parhaaseen  
katseluaikaan television rikosohjelmissa. 

Toimitusjohtaja Markku Vuorela Vartioässät Oy:stä kertoo, että Kontulan  
ostarilla jää ikkunanrikkojista kiinni yli 90 prosenttia kameroiden  ansiosta. 
"Suurin videokameran avulla selvitetty yrityksen sisäinen varkaus  oli 
arvoltaan 1,8 miljoonaa markkaa, pienin muutama tupakka." 

Ammattikonnat osaavat varoa kameroita. Mutta tekniikka paranee: 

"Jos asiakkaan nauhurit rikotaan, meille tulee silti kuvaa suoraan  tietokoneen 
muistiin. Jos kameraa ei rikota, kuva pysyy auki ja voimme  neuvoa vartijoita 
ja poliisia", Esko Linna Securitas Oy:stä kertoo. 

Espoon Soukassa talon seinän töhrijä jäi kiinni kätketyn kameran avulla.  
Yrjönkadulla loppui ovisummerien soittelu yöllä, kun asukkaat näkivät  
kamerasta, kuka ovella on. 

Pohjois-Helsingin yläasteella Puistolassa on saatu vihjeitä  graffitintekijöistä, 
mutta suurin hyöty on - kuten Töyrynummen ala-asteella  Suutarilassa ja 
Meri-Rastilan ala-asteella - tullut ennaltaehkäisystä. 

Ressun yläasteella oppilaat suttasivat seinää tusseilla tai repivät  
ikkunapenkkejä. Yksi ei ymmärtänyt, miksi jäi kiinni, ja sotki saman paikan  
toiseen kertaan. 

Pakilan yläasteella ilkivalta loppui lähes kokonaan, kun asennettiin  
kahdeksan videokameraa . Aiemmin ikkunoita rikottiin liki 100000 markalla  
vuodessa. 

Honda-liiga pakenee katkaistuine haulikoineen murtokeikalta  
kultasepänliikkeeseen Malmintorilla. Vartija hälytti poliisin mutta ei  
yrittänyt estää tapausta, koska hänellä oli vain kaasusumutin. 

Puukottaja lähestyy vartijaa Kontulan ostarilla. 

Puukko nousee. Itse isku ei tallentunut nauhalle. 

Puukottaja pakenee. Hänet tunnistettiin myöhemmin. 

---

Helsingin Sanomat - - 20.11.1997 

Kytätään sitten kunnolla 

Kätketään pieni videokamera silmälasien oikeaan sankaan ja langaton lähetin  
vasempaan. Kuva ja ääni menevät ensin omaan kännykkään ja siitä nauhuriin  
koti in. 

Teollisuusvakooja olisi tästä lelusta mielissään, mutta niin voisi olla  kuka 
tahansa meistä. Tiukan paikan tullen voisi todistaa puheensa ja  tekonsa, jott a 
asiat vuorenvarmasti muistavat henkilöt saisivat  perspektiiviä 
erinomaisuuteensa. 

Ei tarvitsisi enää kantaa mukana ikivanhoja rautoja kuten kravattiin  kätkettyä 
tikkuaskin kokoista piilokameraa. 

Microsoftin Bill Gates on ideoinut vastaavaa vehjettä, lompakkomikroa, joka  
tallentaa äänen ja kuvan sekä kirjaa käyttämäsi tietokonekomennot,  
lähettämäsi ja vastaanottamasi vie stit ja puhelut. 

Niitäkin löytyy, jotka ripustaisivat vehkeen kaulaasi: mustasukkaiset  puolisot, 
vainoharhaiset vanhemmat ja pihit vanginvartijat. 

Kauhukuvia - tai kyttääjän toivelistaa - voi kehitellä eteenpäin:  
kadunkulmien videokamerat tallentavat jalankulkijat tietokoneen  kovalevylle, 
josta graaf inen hakuohjelma etsii kasvonpiirteiden avulla  etsittyä henkilöä 
muistuttavat tyypit. Sama voidaan tehdä autojen  rekisterinumeroille. 

Tämä kaikki maksaa. Mutta lopulta hinnat laskevat ja meillä kaikilla voi  olla 
oma pikku piilokamera. Tai kaksi. 

PEKKA KARVONEN 

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 22.11.1997 

Perustietoja graffitimaalauksesta

Olen tässä viime aikoina törmännyt yllättävän usein artikkeleihin, joissa  
käsitellään graffitien maalaamista. Kuva, joka meistä "perusmaalaajista"  
annetaa n, ei ole kovin totuudenmukainen. 

Myönnän, että osa niistä jotka töhrivät seiniä, käyttää huumeita tai/ja  tekee 
rikoksia. He ovat kuitenkin vähemmistöä, eivätkä todellakaan yleinen  malli 
m aalaajasta tai töhrijästä, kuten lehdet usein tykkäävät kirjoittaa.  He 
kuitenkin saavat käyttäytymisellään kaiken huomion osakseen ja  me 
"normaalit" maalaajat jäämme varjoon. 

Nykyisin tavallinen maalaaja on noin 16-22-vuotias poika (tytöt eivät  paljon 
harrasta), joka tulee tavallisesta normien mukaisesta kodista tai  yksinhuolta 
japerheestä. Ei siis perheestä missä isä juo ja äiti on kuollut  huumeisiin jne. 

Todennäköisesti perusmaalaaja myös käy lukiota ja jatkaa sieltä usein taide-
  tai tietokonealalle. Hän ei siis ole tyyppi, joka päätyy peruskoulun  tarkkail 
uluokalta suoraan sosiaalivirastoon. Hän käy usein myös opiskelun  lomassa 
töissä ja ostaa (ei varasta) spraymaalinsa. 

Hänestä ei näy päältä, että hän käy öisin tuhoamassa valtion tai VR:n  
omaisuutta. Hän ei ole väkivaltainen (useimmiten) ja harvemmin käyttää  
mitään marihu anaa vahvempaa (todennäköisesti ei edes sitä). 

Antamani kuva graffitimaalaajasta on kärjistetty hyviin puoliin niissä  
ihmisissä jotka maalaavat. En väitä, että kuvani pätee kaikkiin, mutta  ainakin 
80 p rosenttiin niistä, jotka tunnen, mutta onhan maalaajia yhtä  monta 
erilaista kuin ihmisiä yleensäkin. 

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole puolustella tai vähätellä asiaa. Kyllä minä  
tiedän, että tekemisemme tulee yhteiskunnalle kalliiksi. 

Toteanpa vain, että varmasti halvemmaksi kuin jos pomppisimme 
kaupungilla  haastamassa riitaa ja hajottamassa tavaraa niin kuin nuorilla 
nykyisin on  tapana 

---

Helsingin Sanomat - - 27.11.1997

Bensarosvosta saatiin videokuvaa Kivenlahdessa

PEKKA KARVONEN

Valkoisen Saabin kuljettaja tankkasi Nesteen huoltamolla Espoon 
Kivenlahdessa viime viikonloppuna ja häipyi maksamatta. Valvontakamera 
tallensi tapahtuman, ja nyt poliisi etsii nauhalta auton rekisterinumeroa.

Kivenlahden viikonloppu oli poliisin mukaan rauhallinen: Maininkitiellä 
revittiin Opelista takaspoileri. Juopunut mies meni rappurallin kanssa 
Merivirrantie 11:n alaovesta sisään, kapusi nukkumaan porraskäytävään ja 
päätyi putkaan.

Kivenlahden lähipoliisi, ylikonstaapeli Jorma Pura sanoo, että poliisin 
kannalta ongelmallisimpia asioita Kivenlahdessa ovat juuri nyt ilkivalta ja 
vahingonteot. Ne kohdistuvat etenkin busseihin.

"Busseja sotketaan päätepysäkeillä ja jopa silloin, kun ne seisahtuvat muille 
pysäkeille. Kuljettajille tehdään kiusaa - ja samalla myös muille matkustajille, 
kun matka viivästyy ja turvattomuudentunne lisääntyy."

"Pahimpia paikkoja ovat Kivenlahden tunnelin molemmat päät."

Poliisin äskettäin tekemässä valvontaiskussa jäi heti muutama töhertelijä 
kiinni. Puran mukaan valtaosa nuorista ei hyväksy ilkivaltaa ja töhrimistä.

"Toinen ongelma on alaikäisten kaljoittelu ja imppaaminen. Onneksi 
tiedämme, koska tilanne on pahin: perjantai-iltana kello 19-23."

Syyskuussa Espoon poliisi nappasi kiinni Kivenlahdessa toimineen 
amfetamiini- ja hasisjengin. Menneen kesän aikana jengi levitti kilon 
amfetamiinia, 1,5 kiloa hasista sekä pieniä määriä heroiinia. Juttuun liittyy 
kaikkiaan noin 20 nuorta, joista nuorin on 16-vuotias.

Jengiläisiltä takavarikoitiin huumeiden lisäksi muun muassa konepistooli, 
kaksi kivääriä, haulikko, kolme pistoolia ja kaksi savukranaattia. Vuosi sitten 
poliisi paljasti Kivenlahdesta toisen nuorten huumeketjun.

Kivenlahdessa tehdään automurtoja ja -varkauksia espoolaisittain paljon 
etenkin Ylä-Kivenlahden isoilla parkkipaikoilla, joissa on paljon puita ja 
pensaita. Pahoinpitelyjä tapahtuu ravintoloiden lähellä, mutta ne eivät keskity 
mihinkään erityisesti.

---

Helsingin Sanomat - - 4.12.1997 

Kielletyn taiteen galleriakierros

Teksti VIRPI HUKKANEN 

Kuvat TUOMAS JÄÄSKELÄINEN 

"Egsillä näkyy 1980-luvun lopun avaruusvaikutetta", Jani Tolin , 23, arvioi  
Egsin graffitia Vuosaaren vanhalla vedenpuhdistamolla. 

Entisenä maalarina Tolin tuntee graffitit ja paikat, joista niitä löytää.  Parhaat 
teokset maalataan syrjäisiin tunneleihin, aitoihin ja hylättyihin  rakenn uksiin, 
joita alan nuoret miehet kutsuvat gallerioiksi. 

Viime vuosina maalaamistahti on kiihtynyt. Maalauksen päälle tulee uusi  
hyvin nopeasti ja määrä on alkanut korvata laatua. "Pitääksesi nimesi  
tiedossa, pi tää maalata usein", Tolin pohtii. 

Graffitigallerioita on Helsingissä puolikymmentä. Vuosaareen, pajukon ja  
aitojen keskelle pojat löysivät tiensä viime kesänä ja nyt altaiden  harmailla 
reu noilla on satakunta teosta. 

"Täällä on makeeta, koska paikka on kuin ydintuhon jäljiltä", aikoinaan  
graffiteja tehnyt Antti Salminen , 21, sanoo. 

Egsin graffiti on tyypillinen graffiti sikäli, että se koostuu karkeasti  ottaen 
Egs-kirjaimista ja taustasta kuvioineen. Työ esittelee maalaria  ilman sen 
kummempaa viestiä. 

Egsin yleisvaikutelma on psykedeelinen. Teoksessa on liikettä, salaman  
kuvia ja palloja. 

Luca-niminen maalari on tehnyt selkeää työtä. Kuka tahansa saa nimestä  
selvää. Kirjainten väritys vaihtelee vihreästä vaaleanruskeaan, mutta  
kirjaimet on rajattu mustalla taustasta. Työhön kuuluu myös ihmishahmo. 

Useimmat graffitit ovat muutaman maalauksen ryhmissä. Kaveriporukka on  
tullut paikalle, jakanut seinänpätkän keskenään ja merkinnyt jokaisen  
teoksen jengi n tunnuksella. 

Huopalahden aseman tuntuman Pulutunneliin on maalattu 13 vuotta. Tunneli 
on  hämärä ja hyljätty. Kovaksi tallatulla maalla ajelehtii  spraymaalipulloja. 
"P ulutunneli oli merkittävä paikka isojen töiden  tekijöille", entiset maalarit 
kertovat. Suuria töitä ei näy  Huopalahdessakaan. "Niitä tehdään nyt laillisesti, 
tilauksesta." 

Niin ikään maalareihin kuulunut Tuomas Siitonen , 23, liittyy joukkoon  
Pulutunnelissa. Hänen huomionsa kiinnittää Frien oranssinpuhuva  graffiti. 
"Omaperäinen tyyli. Selkeä. Kirjainten paksut ja kapeat o sat  ovat makeesti 
keskenään, siinä on rytmiä ja vaihtelua." 

Lauttasaaren käytöstä poistetun vedenpuhdistamon seiniin on maalattu  
muutama vuosi, mutta vuodenvaihteen jälkeen puskutraktorit 

laittavat puhdistamon matalaksi. 

Puisen rakennuksen seinille ilmestyi viime kesänä Volt-kirjaimet. Siitonen  
tunnistaa hänet sveitsiläiseksi maalariksi. "Eurooppalaisista  graffitilehdistä 
kuuluisa nimi. Ei ole mikään tyyliguru, vaan maine  perustuu töiden 
määrään." 

"There it is" -graffiti 

pistää silmään. Tapa yhdistää kirjaimia, niiden muodot ja vaaleanvihreä  väri 
sekä tulitausta ovat Tuomas Siitosen mukaan kymmenisen vuotta sitten  
suositun reseptin mukaisia. Tosin sitä on käytetty niin taitavasti ja  
tarkoituksellisesti, että sitä on pakko ihailla. 

Siitonen pysähtyy tyrmistyneenä vaaleansinisellä, valkealla ja mustalla  
tehdyn Zerco-teoksen eteen. "Ammattitaidoton. Ei hallitse välinettä, saati  
sitten ilmaisua. R, tämä iso pampulakirjain, on 

käsittämättömän ruma. Ei mollata enempää, jos hän on joku aloittelija." 

"There it is" -teos on tehty kymmenen vuotta vanhojen vaikutteiden mukaan. 

"Omaperäinen tyyli", Tuomas Siitonen arvioi Frien graffitia Huopalahden  
Pulutunnelissa. 

---

Helsingin Sanomat - - 4.12.1997 

"Luvattomia tekeleitähän ne on" 

Jos maalaaja tavataan puuhissaan Vuosaaren vedenpuhdistamolla,  
kiinteistöviraston jaospäällikkö Jarmo Vierisen mukaan paikalle kutsutaan  
poliisi. "Luvattomia tekeleitähän ne on", hän kommentoi graffiteja. 

"Maalaajat olisivat voineet pyytää luvan vaikka soittamalla minulle",  
puistotyönjohtaja Jukka Toivanen neuvoo. Hän johtaa kiinteistöviraston  
käsityöpajaa, joka sijaitsee Vuosaaren vanhan vedenpuhdistamon  
rakennuksissa, graffitien peittämien puhdistusaltaid en vieressä. 

Jos graffitit pysyvät purkutuomion alla olevissa puhdistusaltaissa, ne  eivät 
haittaa Toivasta eivätkä pajaa. Tähän mennessä maalarit ovat  tuottaneet mieli 
pahaa töhrimällä pajan tuotteita. 

"Taideteokset häviävät kohta", kiinteistöviraston jaospäällikkö Jari  Toljander 
sanoo Lauttasaaren "galleriasta". Koska paikka puretaan pian,  maalaukset 
eivät ole häirinneet, eikä asiaan ole puututtu. "Parempi että  maalaavat siellä k 
uin käytössä olevia tiloja." 

Pulutunnelin "gallerian" omistaa VR. "Periaatteessa graffiteja ei  hyväksytä, 
mutta tunneli ei ole paikka, jossa niistä on eniten haittaa",  turvallisuuspä 
ällikkö Tapio Laine puhuu. 

VR suhtautuu ankarasti maalareihin. Se tekee ilmoituksen kaikista  
graffiteista ja töhryistä poliisille. 

Etupäässä VR:n omaisuutta töhrineet nuoret miehet saivat tänä syksynä  
ankaria rangaistuksia Vantaan käräjäoikeudessa. Paristakymmenestä  
syytetystä yksi tu omittiin vankeuteen, osa ehdolliseen, osa selvisi  sakoilla. 
Lisäksi joukko sai niskaansa satojen tuhansien markkojen  korvaukset. 

Kaupungin nuoriso-ohjaaja Anna-Leena Soininen ei paheksu heitä, jotka  
maalaavat purettaviin rakennuksiin. Nuorisoasiainkeskus toki tuomitsee  
laittomat graffitit, mutta ei koko lajia. "Kaikki eivät hal ua tehdä  laittomia 
graffiteja vaan vain taideteoksia suurelle pinnalle" , Soininen  tietää. 

---

Helsingin Sanomat - - 4.12.1997 

"Mie antaisin selkäsaunat"

Helsinkiläiset ovat kyllästyneitä tageihin. Seiniin nimikirjoituksiaan  
maalaavat saavat Oulunkylässä liikkuneilta ihmisiltä armottoman tuomion.

VIRPI HUKKANEN 

Tagien maalaajat ovat ripotelleet jälkiään ympäri Oulunkylän raittia. Monet  
asukkaat pitävät nimikirjoituksia ilkivaltana ja sotkuina. Sen sijaan  huolella 
luvallisiin paikkoihin tehdyt graffitit eivät tunnu haittaavan  heitä. 

Martta Haltia , 70: 

"Mie antaisin selkäsaunat tekijöille." 

"Ne pitää saada kiinni ja pistää pesemään jälkensä pois. Ämpäri ja harja  
käteen vaan. Siinä oppisivat, eivätkä tekisi monta kertaa." 

Silja Pennanen , 10: 

"Tunneleiden isot graffitit on hienoja, mutta luvattomat nimmarit on  rumia." 

Pena Wikman , 42: 

"Niitä on tosi nättejäkin, esimerkiksi tuolla Suutarilan puolella sillan  alla. 
Mutta kun toisten on pitänyt mennä töhertelemään niiden päälle!" 

Seppo Saarmala , 61: 

"Rumiin betoniseiniin ne käyvät, mutta katunäkymiä ja talojen  arkkitehtuuria 
ne eivät saa häiritä. Kallioissa ja talojen seinillä ne ovat  ilkivaltaa, vaik ka 
olisivatkin taidokkaita." 

Anja Käkönen , 47: 

"Kun seinät on tehty, niiden pitää pysyä puhtaina. Graffiteista on sekä  
esteettistä että rahallista haittaa." 

Mikko Hulkko , 34: 

"Nimikirjoituksissa ei ole päätä eikä häntää. Syylliset pitää ottaa  kiinni , 
laittaa putsaamaan jätöksensä ja sakot perään." 

Jani Nevalainen , 14: 

"Sikatyperää sotata maisemia. Tussit pois ja linnaan. Vantaan  käräjäoikeuden 
tuomiot olivat ihan oikein." 

Anne Heino , 24: 

"Kun menee metrolla, jossain Kulosaaren kohdalla on tosi makeita  graffiteja. 
Ne on kai ihan luvallisiakin." 

"Tagit on nuoruusiän kapinaa. Niistä en pidä." 

Kirsi Pouramo , 37: 

"Hyvä jos ei piirrettäisi. Kaikilla olisi viihtyisämpää ja säästyisi  rahaa." 

Vallilassa Mäkelänkadulla sotkuisiin seiniin väsyneet asukkaat yhdistivät  
voimansa vuosi sitten Töhrimättä paras -projektiksi. He päättivät puhdistaa  
koti katunsa seinät ja myös pitää ne siisteinä. Jos seinille ilmestyy  yksikin 
tagi, se putsataan heti pois. 

Homma toimii. Maalaajat ovat jättäneet talot rauhaan. 

Myös Helsingin kaupunki reagoi kansalaisten valituksiin. Esimerkiksi ensi  
vuoden budjetissa rakennusvirastolle on varattu ylimääräiset neljä  miljoonaa 
mar kkaa graffitien puhdistukseen silloista, kallioista ja  tunneleista. 

Kiinteistövirasto taas on varautunut puhdistamaan maalareiden jälkiä  
kolmella miljoonalla markalla. Tänä vuonna rahaa kuluu noin 800000 
markkaa. 

"Eivät ole hyviä, jos ne on tehty ilman lupaa ja hätäisesti", Otto Maja  arvioi 
seinämaalauksia. Silja Pennasen mielestä tagit ovat rumia. 

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 11.12.1997

Ranskassa poliitikot vaativat kurinpalautusta rikolliselle nuorisolle

MARKKU SAKSA

PARIISI-Bussinkuljettajiin kohdistuva nuorisoväkivalta on kiihdyttänyt 
ranskalaiskeskustelua hyvien tapojen rappiosta ja säädyllisen käyttäytymisen 
murentumisesta.

Bussinkuljettajat ovat protestoineet väkivaltaa vastaan lakkoilemalla viime 
päivinä Lillessä, Mulhousessa, Grenoblessa ja viimeksi Besançonissa. 
Varsinkin näiden kaupunkien köyhillä alueilla nuoret paiskovat kiviä bussin 
ikkunoiden läpi ja pahoinpitelevät kuljettajia.

"Bussinkuljettajia vastaan suunnattu väkivalta on moninkertaistunut viime 
päivinä", huutaa nuori uutistoimittaja hätääntyneellä äänellä France Info - 
radioasemalla aamulla. "Nyt myös Besançonissa on hyökätty kuljettajia 
vastaan." Kuljettajien kimppuun käymisestä on tullut muoti-ilmiö sen jälkeen 
kun lehdistö on kertonut siitä.

Alaikäisten rikollisuus kasvamassa

Ranskassa alaikäisten rikollisuus on kasvamassa nopeasti. Vuonna 1993 
alaikäiset tekivät kaikista rikoksista 10 prosenttia, mutta viime vuoteen 
mennessä luku nousi 18 prosenttiin. Murtovarkauksista on alaikäisten 
tekemiä 40 prosenttia ja väkivaltarikoksista 20 prosenttia.

Le Point -viikkolehti kysyy tuoreessa numerossaan, ovatko tapakulttuurin 
löystyminen, moukkamaisuus, aggressiivisuus, loukkaaminen ja vandalismi 
"uusbarbarian ensi airuita?

Lehden haastattelema sosiologi sanoo, että hällä väliä -käyttäytyminen ei 
johdu aina köyhyydestä ja työttömyydestä vaan yhteiskunnan hajoamisesta 
kohti yhä suurempaa individualismia, jossa ihmiset eivät enää välitä toistensa 
tekemisistä. Uudelle "minä-minä-sukupolvelle" julkisella ja toisten ihmisen 
omaisuudella ei ole arvoa.

Myös sukupolven vaihdos näkyy keskustelussa, sillä suuret ikäluokat ovat 
tulleet siihen ikään, jossa huolestutaan nuorison tavoista.

Ranskalainen lehdistö on kertonut, että New Yorkissa rikollisuus on saatu 
laskemaan vuoden 1993 jälkeen, kun siellä otettiin käyttöön kahden tutkijan, 
George Kellingin ja John Wilsonin, kehittämä "rikottu ikkuna" - teoria.

Ilkivallan ketjureaktio

Teorian mukaan yhteiskunnan on reagoitava nopeasti ilkivaltaan, sillä yksi 
korjaamatta jäänyt rikkonainen ikkuna saa aikaan sen, että myös muut lasit 
särjetään. Kellingin ja Wilsonin teoria on jo käytössä Pariisin metroissa, 
joissa ei juuri töherryksiä näy, koska metrot siivotaan heti.

Ilkivallan laskut lapsilisistä

Poliitikkojen, kaupunginjohtajien, sosiaaliviranomaisten ja 
mielipidevaikuttajien keskuudessa leviää ajatus, että rankaisemattomuuden 
ilmapiiri on saatava loppumaan.

Jos nuoret pantaisiin vastaamaan yhteiskunnalle kalliiksi tulevasta ilkivallasta, 
kuten graffiittien teosta, he pysyisivät paremmin pois oikean rikollisuuden 
teiltä.

Mulhousen kaupunginjohtaja Jean-Marie Bockel vaati tuoreessa L'Express - 
viikkolehden numerossa, että rankaiseminen olisi ulotettava holtittomasti 
lapsiaan kasvattaviin vanhempiin.

Bockel uskoo, että vanhemmat kiinnostuisivat lastensa käyttäytymisestä 
enemmän, jos yhteiskunta karsisi perhetukia sellaisilta perheiltä, joiden lapset 
syyllistyvät ilkivaltaan.

Poliiseja lisää

Lionel Jospinin sosialistihallitus on hylännyt vasemmistolaisuudelle 
ominaisen sallivuuden ja korostaa kovaa linjaa rikollisuuteen ja ilkivaltaan. 
Jospin perusti äskettäin "sisäisen turvallisuuden neuvoston", jonka 
tarkoituksena on taistella turvattomuutta vastaan kouluttamalla lisää poliiseja.

Äärioikeistolaisen Jean-Marie Le Penin johtama Kansallinen rintama -puolue 
on kerännyt viime vuosina runsaasti kannatusta vaatimalla rikollisuutta kuriin, 
mutta nyt sosialistit ovat samalla asialla. Le Pen kiukutteli äskettäin, että 
sosialistit ovat kaapanneet hänen ohjelmansa kansalaisturvallisuuden 
lisäämiseksi.

Le Point -viikkolehti kysyy tuoreessa numerossaan, ovatko tapakulttuurin 
löystyminen ja moukkamaisuus uusbarbarian ensi airuita?

---

Helsingin Sanomat - - 11.12.1997

Töhryt työllistävät poliisia Pukinmäessä

PEKKA KARVONEN

Poliisin viikonloppu Pukinmäessä oli "suhteellisen normaali" joulukuuksi, 
kertoo rikosylikonstaapeli Matti Ljungberg : mies pieksi entistä vaimoaan 
nyrkein ja potkimalla, hangesta noukittiin juoppo putkaan, peltikolarissa ei 
sattunut henkilövahinkoja ja yksi auto varastettiin, mutta se löytyi 
maanantaina.

Pukinmäen lähipoliisin, ylikonstaapeli Jarmo Fromin mukaan Pukinmäki on 
rauhallinen lähiö, jonka "sydän sykkii ostoskeskuksen ympärillä".

Ostarin lähellä on kaksi ravintolaa, jotka etenkin sulkemisaikaan aiheuttavat 
järjestyshäiriöitä. Asiakkaat aiheuttavat muun muassa pieniä 
tappelunnujakoita. Ihmisiä häiritsee myös kaljaveikkojen pörrääminen 
ostarilla.

"Viimeisen puolen vuoden aikana Pukinmäen rautatieasema on joutunut 
useaan kertaan vahingonteon kohteeksi. Pukinmäen alueella liikkuu 
aktiivinen töhertelijäjengi, joka töhertelee spraymaalein ja paksuin tussikynin 
aseman seinille omia tagejaan", From kertoo.

Fromin mukaan suuri osa töherryksistä on selvitetty VR:n kanssa. Poliisi 
pyytää yhä vihjeitä perjantain ja lauantain välisenä yönä syntyneistä töhryistä.

Vahingontekojen lisäksi pahoinpitelyt ovat lisääntyneet viime vuodesta. 
Automurrot ja -varkaudet ovat vähentyneet. Muiden rikosten määrä on 
pysynyt viime vuoden tasolla.

Poliisi kaipaa yhä vinkkejä kahdesta tuhopoltosta: kellarikomeropalosta 
Pukinmäenkaari 7 D:ssä tammikuussa ja roskalaatikkopalosta Pukinkuja 2:ssa 
elokuussa.

Pukinmäen viime vuosien henkirikoksista tunnetuin tapahtui opiskelija- 
asuntolassa Rälssintiellä elokuussa 1996. Kämppäkaveri kuristi 
opiskelijamiehen, kun uhri heräsi kämppäkaverin varastaessa hänen 
omaisuuttaan.

Poliisi ja sosiaalivirasto aloittivat marraskuun puolivälissä yhteistyön 
Pukinmäen perheväkivallan vähentämiseksi. Viikonloppuisin 
sosiaalityöntekijät päivystävät poliisiasemalla ja lähtevät tarvittaessa poliisin 
mukaan kotikeikoille.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 18.12.1997

Munkkiniemen keräyspiste pursuaa yli äyräittensä.

Tämäkö ympäristöystävällistä?

Maitotölkkien kierrätys on kannatettava ajatus, mutta into siihen laantuu, kun 
keräyspiste on kulmakunnan häpeäpilkku.

Miten ympäristöystävällistä on se, että purkkikasat tursuavat keräysastian 
ympärille? Luulisi haisevan röykkiön kiinnostavan jo rottiakin.

Keskellä Munkkiniemeä on nyt muutama päivä katseltu kaameaa 
keräyspistettä, joka yleensäkin on tyhjennetty liian harvoin. Itsenäisyyspäivän 
tienoilla näky ylitti kaikki aikaisemmat.

Samalla askarruttaa, miksi muovipusseille ei ole varattu roskista. Niillähän 
tölkkejä kuitenkin tuodaan.

Ja miksi keräyspisteen on oltava räikeän keltainen? Nyt, kun olemme jo 
oppineet keräyspisteiden sijainnit, niiden ei tarvitsisi enää olla rumia 
huutomerkkejä. Tötsää on tötsän vieressä, mutta kokonaisuutta ei ole ajateltu.

Toisaalla me aikuiset torumme ja paheksumme seinien töhertelijöitä, mutta 
samalla näytämme tällaista esimerkkiä. Ympäristöystävällisyyden nimissä!

ANU MÄKELÄ

Munkkiniemi

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 23.12.1997 

Siisti vai turvallinen Helsinki?

Jos graffiteja pidetään vandalismina, niiden voidaan ajatella lisäävän  
turvattomuuden tunnetta. Huomattavasti enemmän sitä kuitenkin lisäävät  
väkivalta ja erilaiset muistutukset väkivallasta, kirjoittaa Hille Koskela .

Oikeustaju on koetuksella, kun yrittää ymmärtää perusteita, joilla  raiskatun 
naisen kokema kauhu sekä fyysiset ja psyykkiset vammat vaativat  
pienemmän rangaistuksen kuin varastorakennusten betoniseinien töhriminen. 

Vantaan käräjäoikeus asettui torjumaan töhrimistä tuomitessaan  
pääkaupunkiseudulla toimineen graffitijengin jäsenet koviin rangaistuksiin:  
pisin oli yhdeksän kuukauden ehdoton vankeus. Muutamaa viikkoa aiemmin  
kohuttiin Rovaniemen hovioikeuden päätöksestä alentaa suunnitelmallisesti  
tekonsa toteuttaneen raiskaajan tuomio ehdolliseksi. 

Raiskaus on monella tavalla ainutlaatuinen rikostyyppi. Vain pieni osa  
raiskauksista tulee poliisin tietoon. Vuonna 1995 poliisin tietoon  tulleista 
tapauksista selvitettiin alle 50 prosenttia. Samana vuonna  henkirikoksista 
selvitettiin yli 90 ja pahoinpitelyistä yli 80 prosenttia. 

Poliisin tutkimista tapauksista vain osa johtaa rangaistukseen joko siksi,  ettei 
asianosainen vienyt juttua oikeuteen tai raiskauksesta ei ollut  tarpeeksi 
näyttöä. Viime vuosina poliisin tietoon on tullut vuosittain  nelisensataa 
raiskaustapausta, joista noin neljäsosa Helsingissä. Tuomioita  on annettu 
koko maassa vuosittain keskimäärin 60. Noin puolet tekijöistä on  tuomittu 
vankilaan. Poliisi vakuuttaa, että uhrin sukupuoli ei vaikuta  tutkintaan. 

Raiskaajien teot muistuttavat naisia haavoittuvuudesta. Jos graffiteja  
pidetään vandalismina, voidaan niiden ajatella lisäävän turvattomuuden  
tunnetta. Huomattavasti enemmän sitä kuitenkin lisäävät väkivalta ja  erilaiset 
muistutukset väkivallasta. 

Kuinka kaupunkilaisten turvattomuutta sitten voitaisiin vähentää? Viime  
aikoina on keskusteltu kameravalvonnasta. Suomessa on Pohjoismaista eniten  
valvontakameroita ja vähiten niitä koskevia säädöksiä. Nyt lainsäädäntöä  
ollaan kehittämässä. 

Julkisessa keskustelussa on sensaatiohakuisesti tehty paljastuksia siitä,  mitä 
kaikkia tiloja valvotaan, ja toisaalta on innostuneesti vakuutettu  kameroiden 
olevan tehokkaita rikosten torjunnassa. Epäselväksi on jäänyt,  millainen 
vaikutus kameroilla on turvallisuuden tunteeseen. 

Epäluottamusta valvontakameraa kohtaan aiheuttaa esimerkiksi se, että  
kamera ei takaa apua. Sen alla on täysin mahdollista joutua väkivallan  
uhriksi. Videonauhan avulla rikollinen saadaan ehkä kiinni, mutta itse  
väkivaltakokemusta se ei pyyhi pois. 

Epäluottamusta lisää se, ettei kameran alla kulkeva kansalainen tiedä,  mistä 
häntä valvotaan. Valvojiin ei voi ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä.  On 
mahdotonta nähdä, kuka kameran takana valvoo: poliisi, vartija vai  
kaupanmyyjä - vai valvooko ylipäänsä kukaan. 

Tutkimukset Britanniassa ovat osoittaneet, että rikokset siirtyvät kameran  
ulottumattomiin: kameravalvonnan vaikutus on sitä vähäisempää, mitä  
laajempaa aluetta ja mitä pidempää ajanjaksoa tarkastellaan. Parhaiten  
kamerat ehkäisevät kaupunkikeskustojen omaisuusrikoksia, kuten 
automurtoja  tai vandalismia. 

Väkivaltarikoksiin ne purevat heikommin, ja seksuaalirikoksiin niillä ei  ole 
voitu osoittaa olevan vaikutusta. Metroasemilla tai varastoalueilla  toimivat 
graffitien maalaajat saadaan todennäköisemmin kiinni kuin  lähiöiden 
metsissä piileksivät raiskaajat. 

Kauppa- ja teollisuusministeriön "graffitityöryhmä" esittää, että osa  
Helsingin vuoden 2000 kulttuuripääkaupunkirahoista käytettäisiin katukuvan  
puhdistamiseen ja töhrimisen ehkäisyyn. Tuleva kulttuuripääkaupunkivuosi  
innostaa kysymään, millaista politiikkaa haluamme kaupunkimme  
kehittämiseksi toteuttaa. Graffitijengien tuomitseminen on "helppoa"  
kaupunkipolitiikkaa. Graffitien puhdistus on toimintaa, joka näkyy,  
raiskausten ehkäisy ei. 

Olisiko meillä rohkeutta panostaa näkymättömään: väkivaltarikosten  
ehkäisyyn ja naisten turvallisuuteen. Lisäresurssit seksuaalirikosten  
selvittämiseen sekä lähipoliisitoiminta kameravalvonnan sijasta voisivat  
parantaa kaupungin turvallisuutta. 

Tiedotus naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja seksuaalisen häirinnän  
muodoista olisi tarpeen, jotta asenneilmapiiri muuttuisi. Olisiko  Helsingillä 
uskallusta toteuttaa samanlaista valistuskampanjaa kuin  Tukholman 
"Operation Kvinnofred" -projekti? 

Kumpi on kulttuuripääkaupungillemme tärkeämpää: siisti ulkokuori vai  
turvallinen sydän? 

HILLE KOSKELA 

Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja tekee Helsingin yliopiston  maantieteen 
laitoksessa väitöskirjaa väkivallan ja pelon vaikutuksesta  naisten 
liikkumiseen. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.1.1998

Helsingin juhlavuosi sai täplikkään tunnuksen

Kaupunki toivoo  Logon leviävän myös kauppojen näyteikkunoihin ja talojen 
seiniin

MIKKO-PEKKA HEIKKINEN

Helsinki aloittaa ensi vuosituhannen täplikkäissä merkeissä. 
Kaupunginkanslia esitteli eilen kahden vuoden päästä vietettävän Helsingin 
perustamisen 450-vuotisjuhlan kunniaksi suunnitellun tunnuksen.

Tunnus muodostuu reilusta paristakymmenestä kuviosta, jotka puolestaan 
koostuvat pyöreistä täplistä. Kuvioiden joukossa on muun muassa ihmisen ja 
eläinten jalanjälkiä sekä ympyröitä, neliöitä ja nuotteja.

"Ympäristö on jälkiä. Elollinen toiminta - ihmiset ja muut eläimet - on 
jättänyt jälkensä Helsinkiin polkuina ja verkkoina. Helsinki vuonna 2000 on 
450 vuodessa syntyneiden jälkien kokoelma. Ne kertovat tarinaa kaupungin 
vaiheista ja sen historiasta, urbaanin elämän ja luonnon kohtaamisesta", 
selittää tiedote tunnusta.

Liikennevälineet koristellaan

Kaupunginkanslia toivoo, että täplikkäästä  Logosta syntyisi juhlivan 
Helsingin iloinen ilme, joka ulottuisi kaupungin virastojen ja laitosten 
ulkopuolellekin.

Kaupunki aikoo koristella tunnuksella esimerkiksi busseja ja raitiovaunuja. 
Myös yritykset voivat ostaa tunnuksen näyteikkunoidensa somisteeksi. 
Lisäksi vaikkapa taloyhtiöillä on mahdollisuus koristella seinänsä tunnuksen 
kuvioilla.

Kaupunki tilasi tunnuksen Taideteolliselta korkeakoululta. Sen ovat laatineet 
graafisen suunnittelun opiskelijat Tiina Palokoski , 26, ja Antti Raudaskoski , 
27.

Kaupunginkanslian mukaan merkin suunnitteleminen maksaa kaupungille 
"50000- 70000 markkaa".

Merkki muuttuu käyttäjän mukaan

Perinteisistä liikemerkkimäisistä  Logoista poikkeavan juhlatunnuksen 
erikoisuutena on, että sitä voidaan muokata käyttökohteen mukaan.

Esimerkiksi tulitikkuaskin kanteen painettavaan pieneen juhla Logoon voisi 
erotella tunnuksesta vain osia. Auton tai kerrostalon kylkeen tunnus mahtuisi 
koko komeudessaan.

"Meistä on erittäin ilahduttavaa, että tunnusta on erittäin helppo soveltaa 
kaupungin kohteisiin", kertoi  Logon suunnittelua johtanut professori Tapani 
Aartomaa .

Aartomaa toivoo, että tunnuksesta tulisi "uudenlainen tapa ilmoittaa 
juhlavuoden ilosta". Hän näkisi tunnuksen mielellään julkissa paikoissa, joita 
tavallisesti koristavat tussilla tai spray-maalilla tehdyt töherrykset.

"Saattaa olla, että tunnus rauhoittaa sellaista luovuutta."

"Tunnus edustaa varsin kevyttä, suomalaista merkkitraditiota. Ratkaisu ei ole 
ankaran liikemerkkimäinen vaan herkkä", Aartomaa luonnehtii.

Kaupunginjohtaja säpsähti

Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen myöntää hieman säpsähtäneensä nähtyään 
tunnuksen ensimmäisen kerran.

"Ensimmäinen ajatus oli, että pilkkukuumeenhan me tästä saamme. Mutta 
mitä enemmän tätä on katsonut ja kuunnellut taitelijoiden näkemyksiä, niin 
sitä paremmalta se näyttää."

"Varsin raikas ja käyttökelpoinen. Minusta se on hyvä", kuuluu lopullinen 
arvio.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.2.1998

Meluesteet vaimentavat Länsiväylän pauhun

Melu eristetään maavalleilla ja läpinäkyvillä aidoilla

Näkymät säilyvät merelle

IRJA BÅSK

Helsingin vilkkaimman sisääntulotien Länsiväylän pauhu vaimenee 
Lauttasaaren pohjoisosassa vuoden loppuun mennessä. Väylän varren asutus 
ja puistot saavat suojakseen meluesteet, jotka pudottavat desibelilukemia 
tuntuvasti.

Länsiväylällä liikkuu Lauttasaaren kohdalla reilut 50000 ajoneuvoa 
vuorokaudessa. Aivan väylän kupeessa olevalla alueella melun taso ylittää 
nyt 65 desibelin rajan. Alueella asuu noin 800 lauttasaarelaista. Esteiden 
valmistuttua määrä supistuu neljännekseen.

Yli 55 desibelin melulle on nykyisin alttiina 4000 Länsiväylän tuntumassa 
asuvaa saarelaista. Luku putoaa alle puoleen, kun työ on tehty.

Meluesteet laskevat melutasoa etenkin piha-alueilla ja rakennusten kahdessa 
alimmassa kerroksessa.

Meluntorjunnasta saavat suurimman hyödyn Länsiväylän pohjoispuolella 
olevan Telkkäkujan ja Maamonlahden asukkaat. Myös Pohjoiskaaren varrella 
melutaso laskee huomattavasti.

Lauttasaaren meluesteiden rakennustyöt käynnistyivät vuodenvaihteessa pari 
vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Hanke kiikasti valtion 
rahoituksesta.

Esteiden rakentamisesta vastaa tielaitoksen Uudenmaan piiri. 
Rakennuskustannukset arvioidaan 22 miljoonaksi markaksi. Helsingin 
kaupunki maksaa kustannuksista neljänneksen.

Meluesteitä rakennetaan Lauttasaareen ja Koivusaareen yhteensä 3,6 
kilometriä.

Bussikaistat suljettiin

Jo tätä ennen Länsiväylän varteen on rakennettu meluesteitä Tapiolan 
liittymästä Matinkylään asti. Meluntorjunnan tarve on kartoitettu 
Kirkkonummen rajalle asti, joten töitä tehdään vielä vuosia ennen kuin väylän 
varren koko asutus on suojattu melulta.

Länsiväylän käyttäjille rakennushankkeen aloitus merkitsi matkanteon 
tilapäistä hidastumista. Ruuhkia syntyy, koska bussikaistat on suljettu 
Katajaharjun liittymän länsipuolella muutaman sadan metrin matkalla.

Paikalla on käynnissä kaksi siltatyötä: Telkkäkujan alikulkukäytävää ja 
Koivusaaren moottoritiesiltaa levennetään samalla kun meluesteet 
rakennetaan.

Länsiväylän varrella olevaan Ruukinlahden puistoon on jo alettu siirtää maata 
Katajaharjun siltatyömaalta. Puisto eristetään moottoritiestä maavallilla. 
Vallin alle jäävä koirapuisto siirretään puiston toiseen päähän. Kaupunki 
kunnostaa samalla koko puiston.

Heti rakennustöiden alettua muutamat epäilijät heräsivät ihmettelemään, 
tuleeko meluesteistä liian järeät. Työmaalta kaadettujen puiden kohtaloa on 
myös surkuteltu.

Oman ongelmansa aiheutti Krimin sodassa kaatuneen sotilaan 
hautamuistomerkki, joka jää meluesteen taakse. Ongelma ratkaistaan 
museoviraston suostumuksella siten, että meluaitaan tehdään muistomerkin 
kohdalle ovi.

Esteet suunniteltiin maisemaan sopiviksi

Uudenmaan tiepiiri on käyttänyt Lauttasaaren meluesteiden suunnittelussa 
konsulttina Viatek Oy:tä. Yhtiöstä kerrotaan, että esteet on suunniteltu 
nimenomaan Lauttasaaren ympäristöön sopiviksi.

Suunnittelussa on otettu huomioon sekä väylän varren asukkaiden että 
tienkäyttäjien tarpeet. Esteillä vähennetään melua, mutta autoja ei kuitenkaan 
eristetä kanjonimaiseen putkeen.

Lauttasaareen rakennetaan kolmenlaisia meluesteitä: matalaa melukaidetta 
2,2 kilometriä, korkeampaa meluaitaa 0,9 ja maavallia 0,5 kilometriä.

Erikoista Lauttasaaressa on se, että suuri osa meluesteistä tehdään 
laminoidusta lasista ja akryylilevystä. Läpinäkyvää estettä tulee yhteensä noin 
kilometrin matkalle. Lasipinta ei ole jatkuvaa, vaan sitä vuorotellaan 
puupintojen kanssa.

Myös kerrostalotonttien kohdalle on suunniteltu omaperäinen ratkaisu: aita 
muodostaa erkkereitä, jotka pergoloineen toimivat viihtyisinä 
oleskelunurkkauksina.

Meluesteiden värisävyt sopivat Lauttasaaren maisemiin ja rakennettuun 
ympäristöön. Kaikissa esteissä on perusmateriaalina vaalea betoni. Puuosat 
ovat hyvin vaaleanharmaita.

Meluesteet ovat tunnetusti töhertelijöiden suosiossa. Suunnittelijat päättivät 
kuitenkin, ettei taistelu töhryjä vastaan saa olla kantava voima meluesteiden 
suunnittelussa.

Töhrijöiden intoa pyritään vähentämään aitaa suojaavin istutuksin. Esteisiin 
ei tule suuria yhtenäisiä pintoja, jotka houkuttelisivat tuhertajia. Herkimmillä 
pinnoilla voidaan käyttää graffitisuojausta.

Meluesteitä on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Lauttasaari-seuran kanssa. 
Asukkaiden mielipiteitä on kuultu myös yleisötilaisuuksissa. Mielipiteet on 
pyritty ottamaan huomioon. Esimerkiksi Katajaharjun liittymän melueste 
jätetään rakentamatta.

Meluesteet valmistuvat vuoden loppuun mennessä.

Havainnekuva Länsiväylän meluesteestä tultaessa Lauttasaareen Helsingin 
keskustan suunnasta.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 2.3.1998

Espoon nuorisovaltuusto ehdottaa töhryrahastoa

Espoon nuorisovaltuusto ehdottaa rahastoa töhrinnän estoon. Ehdotuksen 
mukaan rahastoon siirrettäisiin rahat, jotka säästyvät töhryjen poistoon 
talousarvioon varatuista määrärahoista.

Porkkanarahaston tehtävänä olisi nuorisovaltuuston ehdotuksen mukaan 
osoittaa laittomien töhryjen tekijöille, että töhertelyn kalleus tuntuu nuorten 
elämässä. Espoon kaupunki käyttää töherrysten poistoon vuodessa 200000-
300000 markkaa. Rahastoon voitaisiin nuorisovaltuuston esityksen mukaan 
kerätä myös rahoja kiinteistöyhtiöiltä ja kauppakeskuksilta.

Nuorisovaltuusto toivoo, että kaupunki ottaisi porkkanarahaston ensi vuoden 
talousarvioon. Nuorisovaltuustolla on kaksi edustajaa kaupungin 
ilkivaltatyöryhmässä, joka käsittelee myös töhryasioita. (HS)

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 3.5.1998 

Seinätöhryistä on tullut taidetta Espoossa 

Graffitit ovat siirtyneet uuteen aikakauteen Espoon Lippajärvellä. Vajan  
seinään on ilmestynyt töhryjen sijasta kunnianhimoista pop-taidetta. Käden  
jälki ei ole hassumpaa. Sen ei tarvitse kalveta Andy Warholin, Esko  Tirrosen 
tai Harro Koskisen rinnalla. Maalaus on hakenut innoituksensa  sarjakuvista 
samaan tapaan kuin 60-lukuiset esikuvansa. Hätkäytys oli  tuolloin tavoite. 
Nytkin se onnistui. Kuka maalipurkkin tarttui? Oliko hän  edes salaiskijä? 

Seinäkuvituksen on tehnyt suomalainen mies, amatööritaiteilija.  
Lippajärvellä hän on työskennellyt päivänvalossa. Entisen Elannon 
myymälän  pihatalot on vuokrannut Juha Saraste . Sarasteen tuttava pisti  
varastorakennuksen seinän komeaksi. "Hienompi se nyt on", Saraste  
myhäilee. "Siinä oli ihan älyttömiä töhryjä. Ihmettelen, jolleivät saa  jäädä 
paikoilleen." 

RIITTA HEISKANEN 

Lippajärven seinämaalauksia esittelivät liverpoolilainen Martin (vas.) ja  Juha 
Saraste. Kumpikaan ei ole teoksen tekijä. 

---

Helsingin Sanomat - Radio- ja TV-arvostelut - 13.5.1998 

Kilroy sen teki

Lea Joutsenon sinkkukomedioiden sarja päättyy sekavasti kynäiltyyn Kilroy  
sen teki -elokuvaan (1948), jossa näyttelijätär esitti viimeisen kerran  lähes 
neljäkymppisenä itseään huomattavasti nuorempaa räiskähtelevää  
naistyyppiä. Aiheenvalintakin kuvaa tavallaan aikuistumista: Joutsenon  
esittämä muotipiirtäjä on asettumassa taloksi perintökartanoon. Joutsenon  
vastanäyttelijäksi osui ensimmäisen kerran Joel Rinne. Hän tuli ohjaaja  
Ilmari Unhon mukana, Unhon luottoheppuna. 

Elokuvan nimi on plokattu oman aikansa graffitiklassikosta. Kukaan ei tiedä  
varmuudella, kuka "Kilroy" oli ollut, mutta lausahduksen tultua muotiin  kävi 
muun muassa niin, että murtovarkaat töhersivät sen puolustusministeri  Yrjö 
Kallisen ikkunaverhoihin. Tämä tapahtui samassa kuussa kuin elokuvan  ensi-
ilta. TV1 klo 15.00. Pit. 86 min. 

Jussi Karjalainen 

Hilja Valtosen romaaniin perustuvan Kilroy sen teki -elokuvan pääosia  
näyttelevät Joel Rinne ja Lea Joutseno. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.4.1998

50-vuotiaasta nuorisotyöstä tehtiin juhlakirja

HELSINKI Stadi ja sen nuoret -kirja kertoo Helsingin kaupungin 50 vuotta 
täyttävästä nuorisotyöstä. Kirjan sivuilta löytää nuorisokulttuuria 
moottoripyöräkerhoista ja lättähatuista graffitisukupolveen. Kirja julkistettiin 
torstaina Katajanokan Kanavaterminaalin paneelissa. Siinä todettiin, että 
aikuisten huolestuneisuus nuorten selviytymisestä on pysynyt, vaikka 
retoriikka onkin muuttunut. (HS)

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 20.5.1998 

Laatuluokitus ohjaamaan pääteiden puhtaanapitoa 

Tielaitos hoitaa toukokuun loppuun mennessä roskat pois, vessat auki, 
kalusteet paikoilleen 

TIMO SIUKONEN 

JYVÄSKYLÄ-Suomen pääteiden varsia kunnostetaan talven jäljiltä 
ensimmäistä  kertaa yhtenäisten kirjallisten laatuvaatimusten mukaan, tosin 
vasta  harjoittelumielessä. 

Tielaitoksen puhtaanapidon ohjeet otetaan käyttöön virallisesti lokakuussa,  
kun vuoden kestävät, julkisen kilpailuttamisen jälkeen hyväksyttävät  
urakkasopimukset astuvat voimaan. 

Töitä palkalla ja palkatta 

Tiepiirit soveltavat paikallisesti valtakunnallisia yleisohjeita.  Aikaisemmin 
tiemestaripiirit hoitivat teiden puhtaanapidon virkavastuulla.  Nyt jätehuollon, 
harjauksen, roskien poiston ja tienvarsikalusteiden hoidon  yksityiskohdat 
määritellään urakkasopimuksissa yksityiskohtaisesti. 

Toukokuun aikana tiealueilla, levähdys- ja pysäköimisalueilla on käynyt  
vipinä. Tiepiirien yksiköt, kylätoimikunnat, urheiluseurat, yhdistykset,  koulut, 
yritykset ja kurssikeskukset ovat lähettäneet töihin tuhansia  palkollisia ja 
talkoolaisia. Asiantuntija-apua ovat antaneet ympäristö-,  maaseutu- ja 
metsäkeskukset sekä riistanhoitoyhdistykset. 

Talven jäljiltä roskat kerätään jätesäkkeihin, kalusteita asennetaan  
paikoilleen, munalukittuja vessoja avataan, kukkia istutetaan, nurmikoita  
kylvetään ja vesakoita kaadetaan nurin. Graffitit ja töherrykset  poistetaan. 

Ympäristönhoidon hinta 75 miljoonaa markkaa 

Laatuluokituksessa numeroita jaetaan silmämääräisen tarkastuksen  
perusteella ykkösestä viitoseen. 

"Tienvarsien roskat kerätään keväällä lumien sulettua mahdollisimman  
ripeästi, ensin taajamista, kevyen liikenteen väyliltä ja pääteiltä ja  lopuksi 
muilta teiltä viimeistään toukokuun loppuun mennessä", ohjeissa  todetaan. 

Pääteiden sekä levähdys- ja pysäköintialueiden harjaus piti saada valmiiksi  
15. toukokuuta mennessä. 

Ympäristönhoito maksaa tielaitokselle pelkkinä työkustannuksina vajaat 60  
miljoonaa markkaa, josta puhtaanapidon osuus on 36 miljoonaa.  
Laskennallisia organisaatiokuluja tulee vielä vielä päälle noin 15  miljoonaa 
markkaa. 

Tiepiirit järjestävät puhtaanapidon oman harkintansa mukaisesti.  Esimerkiksi 
Keski-Suomessa Vesalan kurssikeskus Jyväskylän maalaiskunnassa  ja 
Piispalan kurssikeskus Kannonkoskella vastaavat tiealueiden  
puhtaanapidosta sovitulla alueilla. Muuramessa ja Kuhmoisissa työn hoitavat  
paikalliset yrittäjät. Viitostien varrella ketokukkien hoito on annettu  
puutarha-alan opiskelijoille. 

Tielaitoksessa urakoista puhutaan yhdysvaltalaisen esimerkin mukaisesti  
adoptointina. Toiminta on vasta alussa. 

Oulun Pohjantien varsia siivottiin tiistaina. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.5.1998

Riihimäen kosteikkopolun opastustaulut heti rikki

Tihutöitä tehty myös perhospuistossa

RIIHIMÄKI-Vain vajaan viikon säilyivät ehjinä Riihimäen uuden 
nähtävyyden, kosteikkopuiston opastustaulut. Aseman tuntumassa 
työväentalomuseon takana olevan luontopolun paristakymmenestä 
opastustaulusta puolenkymmentä on tuhottu.

Riihimäen kaupunginpuutarhurin Tero Westerlundin mukaan myös raviradan 
vieressä olevan perhospuiston opastustauluja on rikottu. Westerlund lupaa 
taulujen olevan kunnossa kun erämessut ensi torstaina avataan.

Taulujen uusiminen maksaa Westerlundin arvion mukaan ehkä tuhat markkaa 
ja työtunteja puisto-osaston työntekijöiltä tuhraantuu ilkivallan vuoksi 
melkoisesti.

Taulujen pikainen korjaaminen joka tapauksessa kannattaa sillä jos mitään ei 
tehdä, johtaa se Westerlundin mielestä helposti tuhoamiskierteen jatkumiseen. 
"Sama ilmiö on todettu graffitien kanssa."

Riihimäen pari vuotta sitten perustettu perhospuisto on aiemminkin kokenut 
ilkivaltaa. Toissavuonna taulujen lisäksi läheisen leikkipuiston keinuja 
rikottiin. "Silloin vihjaisimme poliisille, että näitäkin alueita kannattaisi 
tarkkailla ja tilanne rauhoittuikin", Westerlund sanoo.

Järvenpäällä ei varaa Lemmenlaakson kunnossapitoon

Myös Järvenpään Lemmenlaakson luonnonsuojelualue on kokenut kovia. 
Kaupungin itälaidalla Keravanjoen varressa olevan lehtoalueen kaikki 
maastotaulut on tuhottu ja Järvenpäässä mietitäänkin nyt, kannattaako tauluja 
edes pystyttää uudelleen. Kaksoiskappaleet tauluista ovat kaupungin 
varastossa, mutta päätöstä niiden viemisestä Lemmenlaaksoon ei ole tehty.

Rahaa suojelualueen kunnostamiseen Järvenpäällä ei ole. Roskatkin alueelta 
kokosi hiljan Järvenpään Ladun talkooporukka.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.5.1998 

Töhryjä poistetaan kesällä katujen varsilta 

ESPOOKatujen varsia rumentavat töhryt saavat kyytiä tänä kesänä Espoossa.  
Tarkoitukseen on varattu alustavasti 700000 markkaa. Eniten töhryjä on  
liikennemerkeissä, pysäkkikatoksissa, meluesteissä ja silloissa. Tehoisku  
tehdään kolmella alueella: Olari-Kuitinmäessä, Soukassa ja Tapiolassa.  
Muuallakin kaupungissa puhdistetaan erityisesti pääkatujen varsilla olevia  
liikennemerkkejä ja opasteita. (HS) 

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 1.6.1998

Kiasmaa kismittää

Nykytaiteen museon avautuminen yleisölle on kiinnostanut viikonlopunkin 
lehtiä.

Kuopiossa ilmestyvän Savon Sanomat -lehden kolumnisti Pentti Tuovinen 
kiittelee itse rakennusta "jonniinmoiseksi". Sen sijaan Tuovinen arvostelee 
Kiasman ensimmäistä näyttelyä epäonnistuneeksi.

"Monet taiteilijat an sich muuten ovat kuin nykytaidetta itsekin. Niinpä 
juttelin hyvän tovin muka Leif Seger

stamille Verdin La Forza del Destinon uudesta produktiosta, ennen kuin 
huomasin puhuvani Outi Heiskasen hapsottavalle tukalle takaapäin, á tergo 
enkä suinkaan edestäpäin Segerstamin partapehkolle."

Tuovinen ihmettelee, minkälaista taidetta ovat muun muassa lattialle asetellut 
riisilautaset, levylle kaadettu maito, isoksi levyksi leivottu torttutaikina tai 
vuoristoradaksi muotoillut munakennot.

"Kiasmalle on asetettu kova tulostavoite, tuhat kävijää päivässä. Alkuun se 
voi toteutuakin, kun eläkeläiskerhot, lions-ladyt, martat, lotat, rotary- annit 
ynnä muut kulturellit piirit tyydyttävä nykytaiteen nälkäänsä - ja viedäänhän 
sinne epäilemättä miehiäkin, mutta entäs sitten? Jokohan silloin käyvät 
käytetyt joulukuuset epäkuranteiksi nykytaiteessakin, ja joutavat Kiasman 
takapihalle?"

"Tyhjään olit Eila Hiltunen katkera, kun töitäsi ei kelpuutettu Kiasmaan. Ole 
siitä ylpeä!"

Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa kolumnisti Seija Rasila kirjoittaa 
Kiasman herättäneen hänet huomaamaan jokapäiväisessä ympäristössä 
piilevän taiteen. Esimerkiksi spraymaalilla seinään tehdyt töherrykset 
saattaisivat Rasilan mukaan saada Kiasmassa uutta sisältöä.

"Monessa tapauksessa spraymaalarin jälkeä on ollut pakko ihailla. 
Tekstityypit ja sommitelmat tekisivät säväyksen minkä tahansa taidelaitoksen 
seinällä."

"Nykytaiteen katselmuksen jälkeen saattaisivat myös surkeampien 
seinämaalareiden hämähäkit ja kaikenkarvaiset killuttimet saada uutta arvoa. 
Niidenkin takana on tunteita ja kokemuksia, jotka välittyvät katsojalle, kun 
aiheeseen vain keskittyy tarpeeksi. Jos tuollainen betoniaidan pätkä 
lohkaistaan ja siirretään Kiasman käytäville saattaa elämys muuttua ainakin 
taidearvostelijan silmissä suorastaan huikaisevaksi."

"Nykytaide avaa maallikonkin silmiä. Omasta lähiympäristöstä löytyy satoja 
pyörryttäviä tai huumaavia kokemuksia, kunhan antaa niiden puhua."

"Taivasta pimentävä työmaan esittelytaulun takapuoli ikkunani edessä 
herättää himon tarttua pensseliin. Mielikuvissani lisään vaakalaudoitukseen 
keltaista ja punaista ja olen meren ulapalla - oikealla kurssilla kuten reittiä 
viitoittava linjataulu kertoo. Kuka vielä väittää, ettei nykytaide ole 
ymmärrettävää."

Neljännesvuosisadan Helsingissä asunut Turun Sanomien vastaava 
päätoimittaja Ari Valjakka arvostelee kolumnissaan "käsittämätöntä vimmaa", 
jolla Postitalon edustaa Helsingissä rakennetaan. Hän mainitsee esimerkkeinä 
Sanoma Osakeyhtiön valmistumassa olevan toimitalon, suunnitteilla olevan 
musiikkitalon ja jo avautuneen Kiasman.

"Ensimmäinen syyllinen on nykytaiteen museo Kiasma, joka kansan suussa 
on jo saanut osuvia nimiä kuten imurin suutin tai merimakkara."

"Helsingin keskustasuunnittelun lähtökohta oli avarana aukeava maisema 
keskustan valtaväylältä Mannerheimintieltä Postin edestä Töölönlahdelle."

"Ajatusta voi verrata Turun keskustassa toteutuneeseen näkymään, jossa 
Aurajoki soljuu halki ydinkaupungin. Turku on Hämeenlinnan ohella selkein 
valinta kansallisten kaupunkipuistojen listalla."

"Nykytaiteen museon suunnittelija Steven Holl oli jo alun alkaen 
mahdottoman tehtävän edessä. Helsingin keskustaan paiskattu paperitehtaan 
varasto ei sovi ympäristöönsä. Voi olla, että Kiasman arkkitehtoniset ratkaisut 
ovat parhaimmillaan tötterön sisäpuolella. Jos auringon kulkua seuraava talon 
muoto päästää luonnollista valoa talon näyttelytiloihin eri vuorokauden- ja 
vuodenaikoina, tämä joustavuus korvaa osin ulkoista kömpelyyttä."

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 4.6.1998

Ruotsalainen Teatteri puhdistaa graffiteja kymmenillä tuhansilla

HELSINKI Ruotsalaisen Teatterin julkisivun puhdistus voi maksaa jopa 
35000 markkaa. Viikonvaihteen tuhrijat maalasivat sekä teatterin seinät että 
ikkunat täyteen erilaisia graffiteja. Uusia tuherruksia on ilmestynyt myös 
alkuviikon aikana. Teatterinjohtaja Lars Svedbergin mukaan julkisivun 
siivous joudutaan tekemään kolmisen kertaa vuodessa, aina suurten 
juhlapyhien jälkeen. Puhdistuksesta kertyy kymmenien tuhansien markkojen 
lasku vuosittain. (HS)

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 9.6.1998

Kaupungintalon julkisivu saa itsensä näköisen kulissin

ERKKI AULIO

Helsingin kaupungintalon Kauppatorin puoleinen työmaa peitetään talon 
pintaremontin ajaksi pressuilla, joihin on käsin maalattu kaupungintalon 
julkisivun kuva. Maalauksen ripustaminen aloitettiin eilen illalla.

Koko lähes 1200 neliömetrin suuruinen teos on paikoillaan torstai-iltaan 
mennessä eli sopivasti ennen perjantain Helsinki-päivää.

Suomen suurin "taulu" on maalattu käsin lasikuitukankaalle. Sen korkeus on 
15 ja leveys 80 metriä. Teos koostuu 24 erillisestä 3,3 x 15-metrisestä 
kankaasta.

Maalaustyössä käytetään rapattujen kivipintojen julkisivumaaleja. 
Seinämaalin värisävy on lähellä kaupungintalon julkisivuun valittua sinistä.

Talon suojapeite on paikallaan puolisen vuotta eli koko julkisivuremontin 
ajan. Sen jälkeen työt jatkuvat sisätiloissa kevääseen 1999.

Kaupungin kiinteistöjen kehittämispäällikön Harri Kauppisen mukaan 
kiinteistövirasto haluaa kaupungin ykköspaikalla olevasta työmaasta 
mahdollisimman edustavan.

Julkisivukulissin hintaa Kauppinen ei osaa arvioida. Normaalin suojapressun 
asentaminenkin maksaisi. Remontin kokonaiskustannukset ovat noin 46 
miljoonaa markkaa. "Siihen nähden lisäkustannus maalauksesta on mitätön. 
Ja näkeväthän maalauksen kesän mittaan sadattuhannet ihmiset."

Graffitimestari työn johtajana

Kulissia on maalattu Katajanokan rantamakasiineissa toukokuun ajan 
koristemaalari Henri Pullan johdolla. Työtä on tehnyt seitsemän hengen 
ryhmä taideopiskelijoita ja koristemaalareita.

Vuosikymmen sitten kahdesti graffitimaalauksen Suomen mestaruuden 
voittaneen Pullan mielestä näyttäviä suojapeitteitä voitaisiin ideoida 
muihinkin Helsingin näköalapaikoilla oleviin, pitkään kestäviin 
julkisivuremontteihin.

Finlandia-talon jo ikuisuuskysymykseksi tullut julkisivuremontti ei ole 
Kauppisen reviirillä, joten kulissin pystyttämisestä sinne hän ei puhu. 
"Paineita siihen suuntaan saattaa kyllä tulla", Kauppinen arvelee. "Ainakin 
tämä osoittaa, että asioita voi hoitaa toisellakin tavalla."

Kaupungintalon julkisivu peitetään remontin ajaksi pressulla, johon on 
maalattu kaupungintalon tarkka kuva.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 17.8.1998

Kirjoittajan ehdotus pallokentäksi.

Jalkapalloa kotipihassa

Kerrostalojen ja omakotialueiden pihoilla on kiitettävän usein hiekkalaatikot, 
keinut ja liukumäet pienille lapsille, mutta ei omaa aluetta kouluikäisille 
lapsille, joilla on suuri liikunnan tarve.

Oman kotimme takapihalla on 18 x 8 metrin kokoinen hiekkakenttä, jossa on 
maalit jalkapalloa varten, koripalloteline ja lentopalloverkkoa varten tolpat. 
Tällä pienellä kentällä on omien ja naapurin lasten kesken pelattu 
lukemattomia riemukkaita jalkapallo-otteluita jo silloin kun lapset juuri ja 
juuri osasivat juosta ja potkaista, sekä tänä kesänä kun vanhimmat lapset ovat 
jo aikuisiässä.

Kentän rajallinen koko mahdollistaa hyvinkin eri-ikäisten pelaamisen. 
Pelipaikka on hetken mielijohteesta tarjolla ja on turvallinen pienillekin kun 
ei tarvitse pelätä eksymistä tai liikennettä.

Jalkapallon ohella on pelattu koripalloa, lentopalloa, sulkapalloa, polttopalloa 
ja "penkkipeffistä" ym. leikkejä. Vanhemmat ovat usein olleet mukana ja 
osaltaan varmistaneet että kaikki saavat pelata eli että kaikilla on kivaa ja 
reilun pelin henki vallitsee. Minikentällä 2 + 2 pelaajaa saa jo kelpo ottelun 
aikaan. Naapuripihojen lapset peliin mukaan!

Voisiko tällaisia 10 x 20 metrin tai tilan salliessa 15 x 30 metrin pieniä kenttiä 
saada kerrostalojen pihoihin ja omakotialueille kaupunkialueella ja taajamissa 
samalla itsestäänselvyydellä kuin aivan pienten lasten hiekkalaatikoita ja 
keinuja? Pinta-alaa minikenttä ei vie paljon, ja verkkoaita estää autojen ja 
istutusten vahingoittumisen.

Pelin tiimellyskiljaisuja ei voi estää, mutta ne ovat elämän ääniä. Tällainen 
minikenttä kanavoisi monen lapsen ja nuoren liikunnantarvetta järkevällä 
tavalla kotipihassa. Tärkeätä on että samalla kentällä on jalkapallomaalit 
(lautaseinä on paras), koripallotelineet ja lentopalloverkon tolpat, silloin 
monikäyttöisyys toteutuu paremmin. Talvella voi luistella ja pelata 
jääkiekkoa.

Entä voisiko kerrostalopihoihin ja rivitalo- ja omakotialueille saada vaikka 
rajatumpaakin kasvimaita, kukkia, vajoja, ym. käsittävää aluetta, joka olisi 
astetta rehevämpi kuin perinteiset istutukset? Se houkuttelisi sekä lapsia että 
vanhempia yhteisiin puuhailuihin ja yhdessäoloon.

Perunamaakin voisi olla kerrostalon yhteinen iltanuotiopaikka kaivonrenkaan 
tms. rajatessa tulen turvalliseksi. Sen ympärillä voisi jutella, laulaakin, soittaa, 
olla yhdessä, tutustua. Ties mitä kiinnostavaa yhdessä keksitäänpä, ehkä 
turhat graffititkin vähentyisivät.

Arkkitehdit, liikuntavirastot- ja lautakunnat, asukasyhdistykset, isät ja äidit, 
sopikaa suunnittelukokouksen päivämäärä ja sitten toimeksi! Näin lisääntyisi 
lasten ja nuorten viihtyvyys usein liiankin valmiiksi rakennetuissa kaupunki- 
ja omakotialuepihoissa. Iloa olisi aikuisillekin.

ESKO RAHIKAINEN

kolmen lapsen isä

---

Helsingin Sanomat - - 20.8.1998 

Viikon työ tunnelissa - 28 metriä taidetta 

KARI TAKALA 

Pimeä, töhritty betoninen tunneli. Onko olemassa surkeampaa näkyä?

Paloheinästä Itä-Pakilaan pääsee vain Tuusulan moottoritien ali. Piikintien  
alikäytävää kulkevat myös Pohjois-Helsingin kuvataidekoululaiset. Viime  
keväänä koulu päätti puuttua ankeuteen. 

Piristyskeinoksi valittiin mosaiikki, 3000 vuotta vanha taidemuoto.  
Ympäristötaidekurssia varten saatiin 15000 mk:n avustus  
kulttuuriasiainkeskuksesta ja tiepiiristä heltisi lupa tunnelin  koristamiseen. 

"Tarkoitus oli, että nuoret toteuttavat omia ideoitaan", kertoo koulun vs.  
rehtori Tiina Heiska . Kurssille osallistui seitsemän 13-16-vuotiasta  nuorta. 
Ohjaajina olivat kuvaamataidon opettaja Soile Kinnunen ja  arkkitehti Marja-
Leena Pohjanen . 

Nuoret päätyivät teemoihin, joita löytyy jo luola-asumusten seiniltä:  
taivaankappaleita, vesiaiheita, eläimiä ja ihmissilmä. Mosaiikin kaakelit  
saatiin alueen yrityksistä ja asukkailta. Kurssille osallistuneen Juuso  
Laatikaisen kodin keittiö on nykyään kameleontti betoniseinässä. 

Työt alkoivat nihkeästi. Kolme päivää satoi. Seinää kuivattiin  
hiustenkuivaajilla, pyyhkeillä ja wc-paperilla, kunnes pohjustus onnistui.  Osa 
laastista kuivui liian aikaisin - sitten sopivan väriset kaakelit  ehtyivät. 
Suunnitelmia piti muuttaa. "Hommia oli mukava tehdä kun  ohikulkijat 
kyselivät ja rohkaisivat." 

Työnsä tulokseen tekijät vaikuttavat melko tyytyväisiltä, vaikka omat  
kommentit vaihtelevat. "Parempi kuin odotettiin." "Parempikin olis voinu  
tulla." 

Ainakin tunnelin käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. 

"Ainaiset sotku-graffitit masensi. Nyt on muuta katsottavaa", kertoo Riku - 
setterin emäntä. "Valaistus saisi olla päällä päivälläkin. Tunnelissa ei  näe 
mitään, ei taidetta eikä ihmisiä. Ensin on pimeää ja sitten vastavalo." 

"Tällä taiteella on oikea tehtävä", kommentoi Jukka Sjöberg saunamatkallaan  
Paloheinään. "Se kaunistaa rumaa." 

"Ensi kesänä olisi mukava tehdä jotain toiselle seinälle", toivoo Marja- Leena 
Pohjanen. "Jos saataisiin tekijöiksi niitä, jotka tekevät öisin  graffiteja." 

Työ on ollut valmis alkukesästä, mutta tänään kello 18 tunnelimosaiikki  
vihitään virallisesti. Ohjelmassa esiintyvät mm. nuorisobändit Veda ja  Tiktak. 
Kaikki asukkaat ovat tervetulleita. 

Seitsemän nuorta uurasti viikon tunnelityömaalla. Tuusulantien alle syntyi  28 
metriä pitkä mosaiikki. Kuvassa vasemmalta ovat Juuso Laatikainen, Teemu  
Jäppinen, Vilma Lehtinen ja Lotta Näreneva. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.8.1998

Joensuu - Joensuun yössä valoa ja ötököitä

Joensuun yötä vietetään perjantaina 28. 8. kahdeksatta kertaa.

Joen yö tunkeutuu kaupungin joka kolkkaan. Ensin valo ja liike valloittavat 
torin. Juhlakulkue saapuu torille kello 18. Rantabulevardilla esittäytyvät 
kymmenet erilaiset järjestöt ja matkustajasatamassa kaikaa musiikki. Öisen 
kaupungin ötököihin voi tutustua biologin opastuksella.

Urheiluseurat esittelevät myös yössä lajejaan, kummallisuuksia ovat ainakin 
Soihtu-uinti ja hohtokeilaus. Taidemuseo ja kaupunginteatteri kutsuvat 
perinteisesti katselemaan ja kirjakaupat selailemaan. Muillakin keskustan 
kaupoilla on aukiololupa puoleen yöhön.

Taidekeskus Ahjossa on mahdollisuus seurata graffitien maalausta 
Betonibaletti-näyttelyä varten.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 30.8.1998 

Kulttuurikaupunki slummina?

Olin pudottaa silmät päästäni nähtyäni Helsingin kaupungin 
veronmaksajiensa  varoilla kustantaman tv-mainoksen. Filmissä elämäänsä 
kyllästyneen oloinen  hienostodaami esitellään "taiteilijan äitinä". 
Seuraavaksi kuva siirtyy  itse taiteeseen, joka on yhtä kuin julkisivujen 
turmelu. 

Periaatteessa hyväksyn sen, että mainos on saavuttanut osan tavoitteestaan,  
kun siitä viriää keskustelu. Vaan enpä mitenkään hyväksy sitä, että se  
kaupunki, johon verojani maksan, tunnustautuu näin julkisella tavalla  
holtittomasti hoidetuksi ja kurittomuutta suosivaksi yhteisöksi. Kyllä  filmin 
teettäjien ja vastuullisten tekijöiden olisi pitänyt käsittää, että  töhertäminen 
on slummiyhteisön kansainvälinen tunnusmerkki! 

Mainoksen retoriikka toimii seuraavasti: töherrys on taidetta. Helsingin  
kaupunki ei ainoastaan hyväksy töherrystä, vaan jopa tukee sitä. Siispä  
tyypillinen slummikäyttäytyminen on Helsingin parasta ja syvällisintä  
kansainvälistä kulttuuriantia! 

Helsinkiläisenä veronmaksajana vaadin ehdottomasti mainoksen tekijät ja  
teettäjät esiin. Ennen sitä ei kenenkään kannata menettää yöuniaan  
poltettujen leikkipuistojen ja spray-töhrättyjen sokkeleiden vuoksi. Ehkäpä  
mainoksen tekijät myös kertovat, miten ihmeessä selitän tämän tietoiskun  
omaksumisikäiselle pojalleni...

MATTI A. KUJALA 

veronmaksaja 

Helsinki 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.8.1998

Tunneleissa testattiin savun kulkua

MERI TOIVANEN

HKL:n työsuojelupäällikkö Seppo Jussila painaa hälytysnappia Puotilan 
metroaseman hississä, ja liikennelaitoksen kiinteistöosaston 
järjestyksenpitovalvomo Hakaniemessä tietää heti mistä puhelu tulee. 
Valvomossa on aina kiire.

"Olemme kuin liikennelaitoksen hälytyskeskus", vertaa järjestyksenvalvoja 
Pekka Sarkkinen .

Kaupungin metroasemille on sijoitettu yhteensä lähes kolmesataa kameraa, 
jotka näyttävät vuorotellen kuvaa jossakin valvomon lukuisista ruuduista. Jos 
joltain asemalta tulee hälytys, kuvaa näkyy automaattisesti hälytyskohteesta. 
Kameravalvonnassa havaitaan vuodessa noin 39000 tapahtumaa, joista 
kymmeneentuhanteen täytyy puuttua enemmälti.

Kun jotain poikkeavaa havaitaan, valvomosta otetaan yhteyttä lähimpään 
vartijaan, joka menee auttamaan tai selvittämään tilannetta. Yleisin 
metrotapaturma on kaatuminen liukuportaissa.

Järjestyksenpitovalvomon lisäksi metroa tarkkailee kaksi muutakin yksikköä: 
liikenneturvallisuusvalvomo on vastuussa rataosuuden tapahtumista, tekninen 
valvomo huolehtii laitteistoista.

Jokaisella Helsingin metrolaiturilla on hätäpuhelimet ja junan hätäpysäyttimet. 
Jos radalle on pudonnut ihminen tai esine, narusta kiskaisemalla raide 
muuttuu virrattomaksi ja metrojuna pysähtyy. Laitteen ansiosta on pelastettu 
itsemurhahypyn tehneitä ihmisiä tai vahingossa raiteelle pudonneita.

Raiteelle pyrkivät ihmiset työllistävät

Uusien asemien laitureilla on musta vaaravyöhykkeen erottava raita, jonka 
pinnan sokeakin tuntee kepillään. Näkövammaisia varten on myös 
merkkisummeri, joka soi, kun liukuportaat eivät ole käytössä.

Kun metronkuljettaja pysäyttää junan asemalla, ovet avautuvat 
automaattisesti. Hiljaisemmilla asemilla matkustaja saattaa kuitenkin joutua 
avaamaan oven itse nappia painamalla. Oven sulkukäskyn antaa kuljettaja. 
Ovissa on turvareunat, joiden sisällä oleva lanka havaitsee väliin jäävän 
esineen.

Turvareunat eivät kuitenkaan ole erehtymättömiä eivätkä joka kohdasta yhtä 
herkkiä. "Rannetta ei kannata työntää väliin, kun ovi on sulkeutumassa", 
Jussila muistuttaa.

Melkein joka päivä Helsingissä joku ihminen saa päähänsä lähteä kävelemään 
metroraiteelle. Tallustelijat havaitaan kuitenkin useimmiten ulkona olevilla 
rataosuuksilla, tunneliin etsijät joutuvat harvoin.

Asemilta laiturin päästä tunneliin kivunneitakin on muutama vuodessa. He 
ovat lähinnä graffitoijia, jotka haluavat päästä yöksi tunneliin valloittamaan 
ensimmäisinä tyhjät, pimeydessä elävät seinämät.

Jos tunneliin päässyt ihminen havaitaan, junaliikenne pysäytetään, tunneliin 
räväytetään valot ja etsintäpartio lähtee luvattomilla teillä olevan perään. 
Tulevien vuosien suuri haaste on saada käyttöön tutka, joka havaitsisi heti 
radalla luvattomasti liikkuvan henkilön.

Pelastuslaitos tutustui uuteen rataosuuteen

Helsingin pelastuslaitos on metroasioissa tiiviissä yhteistyössä 
pelastushenkilöstöön ympäri maailmaa.

Tokion metrossa sattuneen myrkkykaasuonnettomuuden ja Tukholman 
metron kaapelipalon jälkeen mietittiin, miten meillä toimittaisiin vastaavassa 
tilanteessa. Oma paloriskinsä on liukuportaissa, jotka keräävät sisäänsä öljyä 
ja likaa. Matkustajien varauloskäyntejä on jokaisella asemalla metrolaiturin 
kummassakin päässä ja palokunnalla on omat hyökkäystiensä.

Viime viikolla pelastuslaitos harjoitteli toimintavalmiuttaan uudella 
rataosuudella. Asemilla kokeiltiin savun hallintaa, testattiin hyökkäystiet ja 
tarkastettiin tunnelissa olevat opasteet.

Varustus ainakin vaikutti riittävältä: tunnelissa on paloposteja pitkin rataa, 
asemilla on käsisammuttimia ja savunpoistopuhaltimia on ympäri asemia. 
Sähkökatkoskaan ei pimennä asemaa, sillä akkuvalo syttyy salamannopeasti 
ja kymmenen sekunnin sisällä käynnistyy aseman generaattori.

Harjoitus oli tarpeen, sillä Puotilan asemalle pumpattu koesavu leijaili 
tunneliin, eivätkä jämäkät palo-ovet heti ensimmäisellä kerralla suostuneet 
laskeutumaan.

Jos juna pysähtyy tunneliin, toimintasuunnitelma täytyy tehdä siten, että 
matkustajat saadaan evakuoitua puolen tunnin kuluessa. Sekin on odottavalle 
pitkä aika. "Junissa on hätäavauskahva. Joku kyllästyy kuitenkin ja lähtee. 
Siitä voi tulla suuria ongelmia", Jussila tuumii.

"Helsingin metrotunnelit ovat kansainvälisesti katsottuna leveitä. Asemien 
välillä tunnelissa on myös pystykuiluja, joista pääsee hätätilanteessa maan 
pinnalle", palomestari Marko Järvinen kertoo.

Helsingin metrossa näitä ei onneksi ole koskaan tarvittu. Muutama vuosi 
sitten juna sen sijaan pysähtyi avoradalle.

Tulipalon syttyessä matkustamossa onkin jo todella kiire. "Jos matkustaja 
ilmoittaa junapuhelimella palosta kuljettajalle, tämä ajaa kaikesta huolimatta 
aina seuraavalle asemalle. Sinne päästään puolessa minuutissa ja 
apuhenkilöstö voidaan kutsua asemalle. Ihmisille annetaan ohjeet 
junakuulutuksella", Jussila sanoo.

Kansainvälisessä vertailussa pieni Helsingin metro on välttynyt vakavilta 
onnettomuuksilta. Koejunan palaminen 1970-luvulla muistutti siitä, kuinka 
tärkeää on, että kaikki materiaalit ovat palamattomia.

Helsingin pelastuslaitoksen miehet päästivät koesavua metrotunneliin ja 
tarkkailivat liikkumattomina savun kulkua.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 3.9.1998

Graffitien viestejä pohditaan työväenopiston nuorisoluennolla Kanneltalossa 
(Klaneettitie 5) klo 19-20.30. Vapaa pääsy.

---

Helsingin Sanomat - - 10.9.1998 

Graffitit tahrivat hiljentynyttä Matinkylää 

PASI NUUTINEN 

Villin nuoruutensa jälkeen lähiötkin rauhoittuvat. Näin on käynyt myös  
aiemmin poliisia työllistäneelle Matinkylälle. Alueen lähipoliisi, vanhempi  
konstaapeli Kai Friman sanoo Matinkylän nykyisten ongelmien olevan  
muillekin lähiöille tyypillisiä. 

"Viikonloppujen alkoholinkäyttö ja nuorten graffitiharrastukset teettävät  
töitä." Friman kertoo graffitien puhdistuslaskujen nousevan vuosittain  
satoihin tuhansiin, joten ihan pienestä töhertelystä ei ole kyse. 

Aiemmin Matinkylän ostoskeskus tunnettiin väkivaltaisena paikkana. Tekijät  
olivat silti silloinkin laskettavissa yhden käden sormin. Kun häiriköt ovat  
muuttaneet pois tai saatu muuten kuriin, on ostarikin rauhoittunut. 

Automurrot ovat Matinkylässä vähentyneet viimeisen puolen vuoden aikana.  
Yksi poikkeus löytyy. Uusien talojen pihoista Kala-Matin ja Kala-Maijan  
varrelta on viety autoja. "Mazda 626 ja Fiat Uno näyttävät olevan  
suosituimpia merkkejä." 

Muutkin murrot ovat vähentyneet. Kellarimurrot ovat nyt Frimanin mukaan  
yksittäistapauksia. Toista oli aiemmin. "Ennen kellareihin murtauduttiin  
lähes viikoittain, ja silloin vietiin koko taloyhtiön komerot kerralla." 

Suunta on siis parempaan. Silti Friman muistuttaa, ettei laakereilla  lepäilyyn 
ole varaa. Asukaskokouksissa kiertäessään Friman kannustaakin  ihmisiä 
ympäristönsä tapahtumien seuraamiseen. "Tietysti mitään naapureiden  
väijymistä yökiikareilla ei tarvita." 

Friman on työskennellyt Matinkylässä jo vuodesta 1992. Poliisi tuntee  
alueensa ja matinkyläläiset poliisinsa. "Siviilit päällä maitokaupassa  
poiketessakin joku saattaa tarttua hihasta, jos on asiaa kyläpoliisille." 

Ostoskeskuksen ympäristössä pyörivät poliisin kanta-asiakkaat lähettelevät  
Frimanille terveisiä muidenkin partioiden kautta. "Lähipoliisi ei saakaan  
piileskellä virkapuvun takana. Tarkoitushan on, että edes yksi poliisi  
tunnetaan muustakin kuin sinisestä puvusta." 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.9.1998

Joensuu Luvallisia graffiteja Betonipaletilla

Betonipaletti on nuorten eri puolilta Suomea tulevien taiteilijoiden 
graffitinäyttely taidekeskus Ahjossa (Kirkkokatu 23) Joensuussa. Työt 
vaihtelevat kirkasvärisestä poptaiteesta harmaasävyiseen urbaaniin 
melankoliaan. Näyttely lähestyy graffitia osana nykyajan kaupunkikulttuuria 
eli taidemuotona, jota muutaman vuoden kuluttua tarkastellaan jo 
kansanperinteenä. Ominaispiirteitä ovat vaikutteiden sulattaminen ja 
muuntelu sekä eri tyylisuuntien yhdistely.

Taidekeskus Ahjo on auki ti-pe klo 12-18 ja la-su 12-15. Graffitit ovat esillä 
27. 9. asti.

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 17.9.1998

Rikoksia torjuttava kaikessa päätöksenteossa

Ohjelma korostaa yhteistyötä ja paikallisuutta

SUSANNA NIINIVAARA

Rikoksentorjunnan tulisi liittyä kaikkeen julkiseen päätöksentekoon, todetaan 
Suomen ensimmäisessä rikoksentorjuntaohjelmassa. Päätöksiä tehtäessä eri 
hallinnon aloilla pitäisi aina pohtia, mikä on päätöksen vaikutus rikollisuuteen.

Ohjelman laatinut rikoksentorjunnan neuvottelukunta korostaa, että 
rikollisuuden ehkäiseminen on pitkällä tähtäimellä edullista verrattuna 
rikosten seurauksien hoitamiseen.

Tavoitteena on, että valtiovallan lisäksi rikoksia torjuvat kunnat, 
elinkeinoelämä, kirkko, kansalaisjärjestöt ja yksityiset kansalaisetkin.

Oikeusneuvos Anja Tulenheimo-Takin johtama neuvottelukunta luovutti 
ohjelmaehdotuksensa oikeusministeri

Jussi Järventaukselle keskiviikkona. Ohjelma on tarkoitus viedä pikaisesti 
valtioneuvoston hyväksyttäväksi. Toimintaohjelmassa lähdetään siitä, että 
rikollisuuteen voidaan vaikuttaa paljolti muilla kuin rikosoikeudellisen 
järjestelmän perinteisillä keinoilla.

Rikostilaisuuksia voidaan vähentää esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelulla. 
Kaupunkirakenteen, jossa alueet ovat erikoistuneet vain yhteen käyttöön 
kuten asumiseen, on todettu lisäävän rikollisuutta ja turvattomuutta, 
ohjelmassa todetaan. Rakennettu ympäristö ei saa antaa sellaista viestiä, että 
ympäristöstä ei välitetä. Töherrykset on poistettava ja rikotut ikkunat 
korjattava.

Kouluilla suuri vastuu

Ehdotuksessa sälytetään suuri vastuu kouluille. Koulun tulisi kannustaa 
kaikkia oppilaitaan. Kiusaamista ei saa sallia ja pinnaamiseen on puututtava 
heti.

Sosiaalitoimi voi ehkäistä syrjäytymistä ja sitä kautta rikollisuutta. 
Nuorisotoimen pitäisi tukea erityisesti huono-osaisimpien nuorten vapaa- 
ajanviettoa.

Ohjelmassa ehdotetaan, että kuntiin perustetaan paikallisia rikoksentorjunnan 
verkostoja, joissa ovat mukana kaikki rikoksentorjunnassa keskeiset tahot 
sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Vähäisiä rikkomuksia varten tulisi 
kehittää nykyistä yksinkertaisempia ja nopeampia puuttumistapoja. 
Neuvottelukunta korostaa vahingonkorvausvelvollisuutta rikoksia 
ehkäisevänä tekijänä. Pääsääntö on, että rikoksentekijän on korvattava 
aiheuttamansa vahinko.

Ohjelmassa ei puututa rangaistuskäytäntöön. Ohjelman luovutustilaisuudessa 
oikeusministeri Järventaus kuitenkin totesi, että hänen mielestään 
nuorisorangaistuksen käyttöönottoa pitäisi aikaistaa. Nykykäytännön mukaan 
nuorella saattaa olla useitakin ehdollisia tuomioita takanaan ennen kuin 
tuomioistuin määrä hänelle nuorisorangaistuksen.

Yksimielisenä esittäytynyt neuvottelukunta kävi valmistelun aikana 
suurimmat keskustelut siitä, miten ohjelmaan muotoillaan 
alkoholilainsäädännön vaikutus rikostorjuntaan.

Ohjelmaan päädyttiin kirjaamaan, että häiritsevä juopottelu yleisillä paikoilla 
olisi saatava kuriin. Alkoholin vähittäismyyntiä koskevia ikärajoja olisi 
noudatettava ja ravintoloiden tulisi nykyistä määrätietoisemmin kieltäytyä 
anniskelemasta päihtyneille. Neuvottelukunta olisi valmis antamaan kunnille 
lisää vastuuta alkoholin myynnin, anniskelun ja kulutuksen sääntelyssä.

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 11.10.1998 

Uusi teos ymmärtää graffareita

Semioottista sissisotaa ja nykyajan helkajuhlat 

"Graffitin arvoa ei tarvitse tämän kirjan lukijalle erikseen alleviivata." 

Anne Isomursu ja Tuomas Jääskeläinen: Helsinki graffiti. Matti Pyykkö. 128  
s. 198 mk.

Tuomas Jääskeläisen kuvittama ja Anne Isomursun kirjoittama Helsinki  
graffiti on loistelias kuvakirja, joka lähempää tarkasteltuna osoittautuu  
huolella tehdyksi ja uutta avaavaksi tutkimukseksi katujen kansantaiteesta  ja 
maalarikoulusta sen takana. 

Anne Isomursun tutkimus on nykyperinteen tutkimuksessa vähemmälle 
jääneen,  mutta folkloristiikassa klassisen mallin mukainen yhden 
perinteenlajin  kartoitus. Vertauskohdaksi tulee etsimättä mieleen Elsa 
Enäjärvi-Haavion  Ritvalan helkajuhla (1953), jonka pääosassa ovat tyttöjen 
juhlassa laulamat  laulut. 

Graffitikirja osoittaa lähestymiskulman osuvan myös nykykulttuurin  
tutkimuksessa: yksi keskeinen perinteenlaji avaa näkymän kulttuurin koko  
järjestelmään, sen käytäntöihin ja ajatusmaailmaan. 

Puutteena kirjassa voi pitää sitä, ettei esiin tuoda lainkaan graffitin  antiikkiin 
ulottuvaa historiaa eikä folklore-kontekstia, visuaalista  kansantaidetta 
yleensä tai edes graffitin muita lajeja,  vessanseinäkirjoituksia, poliittisia 
julistuksia ynnä muuta. Kirja  rajoittuu kartoittamaan ainoastaan osakulttuuria, 
josta Anne Isomursu  toisaalla on käyttänyt termiä "uusi helsinkiläinen 
nuorisograffiti", 1980- luvun alkupuolella hiphopista vaikutteensa ottanutta 
tagien kirjoittamista  ja sprayllä maalaamista. 

Graffari on wraitteri 

Isomursu kuvaa jännittävästi toisaalta sen, kuinka sekä kuvantekemisen  
sääntöjen oppiminen että uuden luomisen vaatimus toimivat  graffitikulttuurin 
sisäisinä kriteereinä. Siinä missä Enäjärvi-Haavion  aikainen tutkija 
itsestäänselvästi arvottaa aineistoaan "hyvään"  ja "turmeltuneeseen" 
perinteeseen, nykytutkija etsii ja kuvaa sitä,  millaisilla käsitteillä ja 
asteikoilla tutkittavien kulttuuri itse omia  tuotoksiaan arvioi. 

Kirja on hyvin kirjoitettu tavalla, joka lunastaa takakannen vaativan  
lupauksen "populaarista tietokirjasta". Graffarien haastatteluista poimitut  
lausumat ja kerronnalliset kokonaisuudet eivät ole vain tutkijan tekstin  
kuvitusta, vaan tutkijan valitsemina ja järjestäminä ne kertovat omaa  
tarinaansa. 

Kriminalisoidun tai muuten salaisen osakulttuurin edustajien tavoittaminen,  
luottamussuhteen rakentaminen heihin ja kulttuurin oman näkökulman  
löytäminen ja säilyttäminen lukijoille asti on kunnianhimoinen  
tutkimustehtävä, jossa Anne Isomursu on onnistunut. Kulttuurin edustajille  
on todellakin annettu äänioikeus kertoa kuvantekemisen kielestä ja mielestä  
omista lähtökohdistaan käsin. 

Kertomuksista voi lukea, miten kulttuuri tuottaa ja hyödyntää erilaisia  
identiteettejä: graffitikulttuurin jäsenyys on wraitteriutta ja  graffitimaailman 
kansalaisuutta, mutta samalla myös helsinkiläisyyttä,  eurooppalaisuutta, jopa 
suomalaisuutta. 

Valuuttaa tyttömarkkinoilla 

Suhdetta erilaisiin maskuliinisuuksiin tulevat kuvanneeksi toisaalta  
osaamisen ja sillä kilpailemisen korkea arvostus graffarien kertomuksissa,  
toisaalta itseironinen arvelu "junien sotkemisen" valuutta-arvosta  
tyttömarkkinoilla. 

Mutta sukupuolinäkökulma jää yllättävän ohueksi. Maalaaminen kuitenkin on  
selkeästi poikien tekemisiä ja poikien keskinäistä kulttuuria, jossa tytöt  
loistavat lähinnä poissaolollaan. Kirjaan valittu kuva "Girlistä"  heittämässä 
tagiaan jää askarruttamaan sukupuolikysymyksistä tietoista  lukijaa. 

Kirjan kuvasto on itsessään arvokas dokumentaatio, jota Anne Isomursun  
kirjoittama ja haastatteluistaan poimima teksti kehystää ja selittää.  Teksti 
opettaa lukemaan ja arvostamaan kulttuurin kuvia, näkemään niitä  hieman 
samalla silmällä kuin kulttuuriin osalliset kuvantekijät itse.  Kertojien 
yksilöiminen sallii myös kulttuuriin sisältyvien  ristiriitaisuuksien, eri-ikäisten 
kerrostumien, kulttuurin monien äänien  kuulumisen. 

Graffitin kirjoittajat eivät kirjassa kuitenkaan tule esiin juuri muuten  kuin 
perinteen hallitsijoina ja sen kontekstin kertojina.  Nuorisokulttuurien 
tutkimuksessa on tavallista kuvata nuoria ikään kuin  kulttuurisena isolaattina, 
joka elää omaa elämäänsä eristyksissä  lapsuudesta ja vanhemmuudesta, 
aikuisista ja aikuisten maailmasta. Tutkimus  konstruoi kohdettaan, 
nuorisotutkimus rakentaa "nuoruutta" omana erillisenä  maailmanaan. 

Toisaalta kulttuurin tutkija tekee viisaasti, kun pysyy lestissään.  Isomursu 
välttää täysin graffitin (varsinkin latrinalian) tutkimuksessa  tavallisen 
psykopuuhastelun kirjoittajien piilotajuisten motiivien parissa.  
Ajatuksenjuoksu on ollut yksinkertainen: koska graffiti on likaa, sen  
tekijöiden motiivit lienevät likaisia. Kulttuurintutkijan kykyä on osoittaa  lian 
likaisuuden suhteellisuus ja likana pitämisen poliittisuus. 

Kansankulttuurin puolesta 

Uuden graffitin historia on kansankulttuurin ja massakulttuurin, katujen  
maalarikoulun ja kaupallisen nuorisokulttuurin vuorovaikutuksen historiaa.  
Anne Isomursu kuvaa tätä kulttuurin eri tasojen  vuorovaikutusta 
"kolonialisoinniksikin" mutta on samalla tietoinen  tutkimuksen 
osallisuudesta siihen. 

Korkeakulttuurin ja vallanpitäjien suhtautuminen kansankulttuurin ilmiöihin  
näyttäytyy ihmeen muuttumattomana. Asenne vaihtelee  trivialisoinnista 
"pappien ja kruununpalvelijoiden mielettömiin puhdistus-  ja 
pesemistoimenpiteisiin", kuten C. A. Gottlund kuvasi Ritvalan Helkaan  
1700-luvulta lähtien kohdistuneita sensuuripyrkimyksiä. 

Isomursu osallistuu keskusteluun jo romantiikan tutkijalle luomasta  
positiosta käsin: kansankulttuurin vannoutuneena puolustajana. Graffitin  
arvoa ei tarvitse tämän kirjan lukijalle erikseen alleviivata. 

Vaikka osa jännitystä ja hauskuutta epäilemättä syntyy buffausfirmojen  
työllistämisestä ja kyttäkuumotuksista, kadunvarsien töykeät betonipömpelit  
ja tympeät alikulkutunnelit voisivat juhlistaa muutakin kuin järjestyksen  
puhtauden moraalia. Kirjantekijän vaatimus siitä, ettei meidän tulisi  
kyselemättä suostua mielettömien puhdistus- ja pesemiskulujen  
maksumiehiksi, tulee hyvin perustelluksi. 

Grattitin vastainen taistelu raamittaa nuorisokulttuurien mahdollisesta  
kapinallisuudesta aina käytävän keskustelun. Rynnimisstooreissaan graffitin  
kirjoittajat samaistuvat sotilaisiin Vietnamissa ja Castron joukkoihin  Kuuban 
sademetsissä. Kaupungin ilmaisullisen tilan hallinnasta käytävä  symbolinen 
taistelu saa semioottisen sissisodan luonteen. 

HELENA SAARIKOSKI 

Kirjoittaja on helsinkiläinen filosofian tohtori, folkloristi ja  nuorisotutkija. 

Kulosaarelaisia graffitintekijöitä vuosimallia 1989: Reek, Riposte, Skire,  
Deal ja Josel. - Helsinki graffiti -kirjan kuvitusta. 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 19.10.1998

Lauttasaaren meluaidasta tulee ruma

Länsiväylän varteen Lauttasaaressa pystytetään melumuuririntamaa. Työmaa 
on nyt vaiheessa, jossa lopputulos jo hahmottuu. Olen järkyttynyt.

Modernin ihmisen käsissä kaunis muuntuu rumaksi, voidaan nyrkkisääntönä 
todeta. En kuitenkaan pysty Helsingin seudulta osoittamaan tapausta, jossa 
sääntö olisi Lauttasaaren tapausta painokkaammin todistettu.

Suhteellisen jäntevästi kuusikymmenluvulla paikalleen istutettu Suomen 
liikennöidyin moottoritie tarjosi ennen nätit näkymät saaristoon ja vehreään 
Lauttasaareen. Nyt tilalla on neuroottisesti porrastettua, tempoilevaa, karkeaa 
betonipalikkaa, jonka pinta odottaa töhertäjän viimeistelevää kosketusta.

Lohdukkeeksi betonirintamaan sijoitetut pienet ikkunanlämpäreet eivät 
yleistä sekamelskaa hyvitä, varsinkaan piakkoin suihkevärillä umpeen 
maalattuina. Onko mahdotonta taivuttaa tiehen liittyvät rakenteet (kuten 
meluseinät) seuraamaan tien profiilia ilman aggressiivista säksätystä? Onko 
ylivoimaista minimoida tiealueen poikkileikkauksen leveyttä vaikkapa 
hyvään saksalaiseen malliin? Onko järkevää korvata yhteen aistiin kohdistuva 
haitta toisen aistin ärsytyksellä ja ohentaa samalla yhteistä kukkaroa 
tuntuvasti?

Ympäristön esteettinen tila on vaikea esittää luotettavasti. Melutason voi 
mitata desibelimittarein, rumuuden arviointiin ei ole vastaavia välineitä. 
Käytän siis omaa asteikkoani kuvaamaan Lauttasaaren näkymiä. 
Seitsenkymmenluvun pesubetonilähiö 50 prosenttia, Kouluhallituksen 
virastotalo Hakaniemessä 65 prosenttia, Lauttasaaren melumuurit 90 
prosenttia absoluuttisesta rumuudesta.

Kaupungin ja kaupunginosan tiuhimmin koettu julkisivu avautuu 
valtaväylälle päin. Siksi tiiviisti rakennetuille alueille tehtävät meluesteet on 
suunniteltava julkisen rakennuksen huolella ja herkkyydellä.

Kymmenien tuhansien silmien päivittäin muodostama kuva Lauttasaaresta on 
vastedes rumuuden ja piittaamattomuuden leimaama. Tielaitoksen pitkän 
aikavälin tavoitteena tuntuu jo kolme vuosikymmentä olleen suomalaisen 
maiseman raiskioittaminen (taajamien runtelu, luonnonmuodoista 
piittaamattomat tielinjaukset jne.). Nyt ylimielisyys esittäytyy jo 
pääkaupungin ytimen tuntumassa.

Pyydän vastuullisilta vastausta, jossa ei vedota makuasioiden 
monimielisyyteen. En mielelläni usko räikeän ympäristörikkeen läpäisseen 
kaupungin rakennusvalvonnan seulaa. Mikäli Helsingin kaupunki ei ole 
pystynyt melumuurien ilmeeseen vaikuttamaan, on perusteltua siirtää valta 
kaupunkialueella Tielaitoksen vastuuttomista käsistä niille, joiden 
katsannossa ihmisympäristön muokkaaminen vaatii taitoa ja viisautta.

ROY MÄNTTÄRI

arkkitehti

Helsinki

Lauttasaaren meluaita alkaa hahmottua.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 24.10.1998

Töhrijät on saatava kuriin

Vasta paketista kuoriutuneen Lasipalatsin seinät saivat tuoreeltaan 
kimppuunsa töhrijät ja pinta vaatii nyt erityispuhdistuksen. Kaisa 
Hakkarainen kirjoittaa "sikailijoiden" jättäneen spraymaalisia puumerkkejään 
lähes joka puolelle taloa (HS 21. 10.link ). "Hyviä ideoita kaivataan", vetoaa 
Lasipalatsin käyttöpäällikkö Timo Waldmann ja myöntää, ettei järkipuhe 
todennäköisesti tehoa töhrijöihin. Hänen mielestään "töhryjä estävä 
pinnoitekaan ei ehkä toimi raplingissa ja valvontakamera sotisi mediatalon 
luonnetta vastaan". Töhrynestopinnoituksen testaaminen on työn alla.

Viime vuosina ovat töherrykset ja muut ilkivallanteot lisääntyneet siinä 
määrin, että asiaan on vakavasti puututtava. Helsingin Laajasalossa poltettiin 
toistamiseen yleisen uimarannan juuri valmistunut upea huoltorakennus 
peseytymis- ja pukeutumistiloineen ja kirjaston seiniä on jouduttu vähän väliä 
maalaamaan.

Vahinkoa tehdään kansan kauhistellessa yhä enemmän. Ongelma on koko 
maata kattava, joten siihen on tartuttava sekä kunnissa että eduskunnassa 
tehtävin päätöksin.

Valvontaa olisi tehostettava ratkaisevasti rikollisten kiinnisaamiseksi ja 
vahingontekijät pakotettava korvaamaan jälkensä, vaikka se johtaisi 
pakkotyöhön. Turvallisuudesta on kaikilla tasoilla huolehdittava.

VEIKKO PENTTI

turvallisuuskasvatuksen dosentti

Helsingin kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen (kesk)

---

Helsingin Sanomat - - 5.11.1998 

Spraypulloihin pilli ja koira perään 

Kansa keksi keinoja lannistaa töhrijät 

MARKO JOKELA 

"Töhertelijöiltä hiljaisuus voidaan rikkoa, kun suunnitellaan spray-pullon  
sisään sen omalla ponneaineella toimiva pilli joka muutamalla lailla ja  
asetuksella tehdään pakolliseksi Suomessa myytäviin pulloihin. Hyttynen  
lentää päivällä äänettömästi, mutta yöllä sen ininä on korvia vihlova." 

Niitä riittää äärestä laitaan - kekseliäästä kuluneeseen, porkkanasta  keppiin. 
Nimittäin ihmisten ideoita ilkivallan ja töhrimisen suitsimiseksi.  Osa 
rankaisisi heti ja kovalla kädellä, osa uskoo valistuksen ja  kasvatukseen. 

Ideat ovat kiinteistöalan valtakunnallisen Ilkivalta positiiviseksi  energiaksi -
kilpailun satoa. Parhaat julkistetaan ja palkitaan tänään  torstaina 
Hämeenlinnassa. 

Kiinteistöliiton arvion mukaan ilkivallasta ja töhrinnästä aiheutuu  
kiinteistöille vuosittain 200 miljoonan markan vahingot. 

Ehdotuksia tuli 454 ja yksittäisiä ideoita noin 2000. Yhteistä isolle  osalle 
ideoista on, että ne koskevat pääkaupunkiseutua - etenkin Helsinkiä.  Töhrintä 
kiinnosti ilkivaltaa enemmän. 

Seuraavassa otteita ideoista, jotka eivät nousseet kolmen palkitun  
kärkikastiin. 

"Kielletään harmaan betonin jättäminen minkään tilan tai rakennelman  
pinnaksi alueilla, jotka voivat houkutella spreijaajia ja tagien tekijöitä.  Mitä 
värikkäämpi seinä, silta tai kaide, sitä vähemmän se kerää  töhrijöitä." 

"Julkisen liikenteen kuljettajat ja virkamiehet järjestävät sovittuna  päivänä 
minuutin mittaisen työseisauksen ja hiljaisen hetken ilkivaltaa  vastaan." 

"Pyydetään yhteisin varoin Mika Häkkistä esiintymään ilkivallan vastaisessa  
TV-tietoiskukampanjassa. Voittoisa formulakuskimme voisi sanoa: 'Et kai  
säkään haluais löytää sun formula-autoa rikottuna just kun sun pitäis  lähtee 
voittamaan?'" 

"Palataan takaisin aikaan jolloin joka taloyhtiössä oli talonmies -  paikalla!" 

"Ainoa mahdollisuus on yhdistelmä: Mies, koira ja auto liikenteeseen  
iltamyöhällä. - - Autolla voi huomaamatta seurata tilanteita ja kun osuu  
paikalle tapahtuman, niin koira vapaaksi joka ottaa kiinni pakenevan  
syyllisen ja suojaa miehen. - - Helsingin kaupunki lupaa 50000 markan  
palkkion ilkivallan tekijän kiinnisaamisesta ja korvaa mahdolliset  
voimatoimien käytöstä aiheutuneet kulut mm. koiran puremat." 

"Spray-maalipurkit ja tussit päällystetään fosforimaalilla. Jos välineet  ovat 
pimeässä itsestään loistavia, yöllä liikkuvat töhertäjät jäävät  helpommin 
kiinni." 

"Liitetään pääkaupunkiseudun junaliikenteeseen yksi vaunu, jonka nuoret  
taiteilijanalut saavat itse koristella mieleisellään tavalla lattiasta  kattoon." 

"Paras tapa olisi Singaporen tapa: muutama piiskan isku ja puhdistamaan,  
mutta tiedän, että se ei meillä vielä käy - - Suttaajat pitäisi kouluttaa  
maalareiksi ei jääkiekon pelaajiksi tai autokorjaajiksi." 

"Ilkivallasta ja töhrimisestä kiinnijääneistä julkaistaisiin kuukausittain  
kuvalla ja reilusti nimellä varustettu 'paljastuskirja' eli lehtinen, jossa  olisi 
mainittu vahinkojen rahallinen suuruus/mitä töhritty ja  vahingoitettu. 
Lehtistä voitaisiin jakaa busseissa ja junissa  ilmaisjakelulehtien välissä, 
ainakin pääkaupunkiseudulla." 

"Jos ajaa metrolla itäkeskuksesta keskustaa päin voi nähdä todella  taiteellisia 
graffiteja rumalla betoniaidalla, ne todella piristää sitä  arjen harmaata 
massaa." 

"Pystytetään kokeeksi Helsingin kaupunkiin julkisille paikoille ja radan  
varteen tauluja, joihin saisi käydä tekemässä graffiteja. Taulu voisi olla  
kolmion tai neliön muotoinen. - - Pehmustettuja kulmia voisi käydä lyömässä  
ja potkimassa - - taulun sisään voisi laittaa ilmaisen wc:n, ettei nuorison  
tarvitsisi tehdä tarpeitaan porttikäytäviin." 

"Saatetaan aikuiset korvausvelvollisiksi jälkikasvun aiheuttamista  
vahingoista. Ilkivaltaisille alueille alle 18-vuotiaille  ulkonaliikkumiskielto 
klo 21 jälkeen ilman vanhempien seuraa." 

"Tehdään töhriminen, roskaaminen ja vahingonteko rangaistavaksi - -  
seuraisi yhdyskuntapalvelua tai pakkosiivousta. - - tuleva  kulttuurikaupunki 
Helsinki saisi kohottaa päätään. Nythän se tulee  vääjäämättä olemaan 
Euroopan alakulttuurikaupunki!" 

"Julkisissa liikennevälineissä jatkuvasti ilkivallan kohteeksi joutuviin  
linjoihin rahastajat takaisin." 

"Meluaidat ja -vallit, sillankaidesuojat ja töhertelylle ja rikkomisille  altiit 
pinnat saavat olla rauhassa, kun niiden ja tien väliin istutetaan  metrin tai 
kahden levyinen vaikeasti läpäistävä viherkaista." 

"Istutetaan seinänvierille köynnöksiä sekä piikkisiä pensaita - - sopivia  
pensaslajikkeita ovat esim. hurmehappomarjat." 

"Pyytäkää nuorten idoleja tekemään tietoiskuja telkkariin, aikakauslehtiin  ja 
radiomafiaan. Idoleita olisivat mm. Klamydian pojat, Juha Juntunen, Ismo  
Alanko, Jari Litmanen, Aikakone, Mika Häkkinen, Leila ja Annukka, 
Apulanta- pojat... onhan näitä." 

"Kampanjointi kannattaa suorittaa nuorille hyvin näkyvissä medioissa, esim.  
bussipysäkki- ja muuna ulkomainontana - - kainosteluun ei ole syytä, vaan  
kannattaa ampua täydeltä laidalta tyyliin: Seinäntuhrija on yleensä myös  
vuoteenkastelija / Jokainen tagi on Turon tekemä / Onko sinunkin pääsi  
spray-maalin pehmentämä?" 

"Ilkivallan tekijöille, useimmiten nuorille ja jotenkin vinksahtaneille  
vekkuleille on turha puhua järkeä. - - Aimo parannuksen toisi uudenlainen  
ulkoseinien maali, josta tuherrukset olisi helppo poistaa kuin  lasipinnasta." 

"Luodaan kaupunginosiin bongaus- ja kulttipaikkoja, joissa reviirinmerkkaus  
on sallittua." 

"Nuorisotalojen seinät ja esim. talojen välittömässä läheisyydessä olevat  
rakennukset ja aidat voisivat olla nuorten itsensä 'koristelemia'." 

"Ne jotka tekevät ilkivaltaa, yleensä osoittavat mieltään esim.  eläinkokeista, 
luonnon saastuttamisesta, turkiksista, heillä ei ole  asuntoa, heillä ei ole 
työpaikkaa tai heillä on paha olo. Ei se silti  oikeuta heitä tuhoamaan paikkoja. 
Heidän pitäisi saada työpaikka ja asunto,  se helpottaisi." 

"Kunnat ja taloyhtiöt aloittavat kampanjan kouluissa ja kaduilla, kuinka  
kameravalvontaan aiotaan kiinteistöissä räjähdysmäisesti lisätä. Mustia  
kamerakupuja kameroineen, tyhjiä harhautuskamerakupuja ja 
'kameravalvonta' - kylttejä kiinnitetään rakennuksiin." 

"Aikuisten suorittama valistus, tapahtuipa se sitten internetissä tai missä  
yhteydessä tahansa tuskin onnistuu." 

"Tosiasiassa vain nuoret voivat pyydystää töhräävät, maalaavat ja sotkevat  
veljensä. Me kiukustuneet aikuiset tuskin jaksamme aamuyön tunteina hiipiä  
pimeillä teillä viikonlopun arvokkaana lepoaikana ja yleensä turhaan." 

"Luvataan kaupungin ym. yritysten toimesta palkkio töhrijän ilmiannosta.  
Palkkio voi olla 500-1000 markan luokkaa, jotta se innostaisi ilmiantamaan  
töhrijät." 

"Annettaisiin purkutuomion saaneita tai autioituneita taloja nuorten ym.  
käyttöön niin että he saisivat purkaa aggressioitaan taloihin, jotka ovat  jo 
valmiiksi huonossa kunnossa ja jotka eivät ole asuttuja tai käytössä." 

"Lapsille on ruvettava pitämään kerhoja, kun lapset ovat noin 7-10 vuoden  
iässä. Silloin he ovat vastaanottavaisia, ja heille voi opettaa  käyttäytymistä ja 
normaalia elämää." 

"Piikkilankakehikko ikkunan sisäpuolelle. Piikkilankaa ikkunan alle  
ulkopuolelle. Valo + äänivaroitin oven lähelle." 

"Poistetaan kaikki töherrykset yhteiskunnan kustannuksella ja aiheutuneet  
kulut lisätään spraymaalien hintaan, ts. laitetaan ne maksamaan, jotka  
sotkevat." 

Portti Helsingin Merimiehenkadulla on töherrelty kauttaaltaan. 

VR:n juna-asemille on asennettu hiljattain turvakameroita, joiden nauhalle  
tarttuukin lähes päivittäin kuvia töhertelijöistä. Näiltä nauhoilta on  
tunnistettu useita töhryjen tekijöitä. 

Sotkuja Punavuoressa. 

Näkymä Fredrikinkadulla. 

---

Helsingin Sanomat - - 5.11.1998 

Mäkelänkadulta Martinlaaksoon

MARKKU KARUMO 

Töhrimisen vastaisia kampanjoita on meneillään tai alkamassa  
pääkaupunkiseudulla useita. Niillä on paljon yhteistä: paikallisten  
asukkaiden yhteistyö, määrätietoisuus ja nopea toiminta. 

Mäkelänkadun alkupuolen asukkailla paloi pinna viime vuoden keväällä. 
"Alue  oli tosi pahassa kunnossa eikä niitä taloja jaksanut katsella", kertoo 
Ari  Kanerva . Hänestä tuli Töhrimättä paras -kampanjan sihteeri. 

Tarkoituksena oli, että töhryt häviävät seiniltä heti ilmestyttyään. Toinen  
kantava ajatus oli, että työtä tekevät kimpassa verraten laajan alueen  ihmiset. 

"Kampanja elää ja kukoistaa edelleen." Puhdistusliikkeellä ei ole viime  
aikoina ollut paljon töitä. Liikkeen ihmiset kiertävät päivittäin ja  poistavat 
oitis ilmestyneet töhryt ilman eri pyyntöä. 

Helsingissä on vuoden alusta ollut käynnissä Stop töhryille -projekti.  Sillä on 
käytössään kahdeksan miljoonan markan määräraha ja mukana on  
kolmisenkymmentä kaupunginosaa. 

Projektin johtajan Mikko Virkamäen mukaan tärkeätä on asukkaiden oma  
aloitteellisuus. Virkamäellä on kolme viestiä: 

Töhriminen on rikos, jota ei saa vähätellä. 

Töhriminen on ympäristönsuojelun vastainen teko. Kemikaaleja ei ole  
tarkoitettu puihin tai jugend-talon seinään. Töhrintä herättää hälläväliä- 
ajattelua. Töhrijöiden toimintafilosofiana on ottaa alue haltuun  töhrimällä. 

Kolmanneksi töhriminen voitetaan aina kun tehdään yhteistyötä.  
Ratkaisevassa asemassa ovat Virkamäen mukaan kaupunginosayhdistykset tai  
muut aluevoimat, asuinyhtiöt, liikekiinteistöt, teollisuuskiinteistöt,  koulut, 
päiväkodit ja aluepoliisi. 

Kun jokin alue on otettu hoitoon, siellä käydään tiiviisti. Paikat pannaan  
kuntoon ja kiinnijääneistä raportoidaan. Ajatus on, että jokainen hoitaa  
omalle kohdalleen tulleet töhryt, kaupunkikin vain omansa. 

Vantaan Martinlaaksossa on alkanut oma töhryprojektinsa osana laajempaa  
asuntoalueen kehittämisprojektia. Noin 80 alueen asukasta muodostaa  
valvontaverkostoryhmän. Ryhmään kuuluvat tarkkailevat ympäristöään ja  
ilmoittavat havainnoistaan toimintaryhmälle. 

Toimintaryhmään kuuluu palkattuja ihmisiä. He kuvaavat töhryt ja poistavat  
ne nopeasti.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 9.11.1998

Tähtitornissa on töhryjä.

Töhrijät, tulkaa katsomaan tähtiä

Helsingin Kaivopuiston korkeimmalla kukkulalla on vuodesta 1926 seissyt 
Ursan rakennuttama tähtitorni. Siellä on pidetty tähtinäytäntöjä yleisölle 
säännöllisesti lukuun ottamatta sotavuosia, jolloin torni palveli 
ilmapuolustusta tähystyspaikkana. Viime vuonna tähti- ja aurinkonäytöksissä 
vieraili 4654 katsojaa.

Tähtitorni on ollut yksinäisen sijaintinsa vuoksi myös suosittu töherryskohde. 
Sen ulkoseinien jalorappaus puhdistettiin kaksi vuotta sitten Helsingin 
kaupungin avustuksella, tuolloin pintaan levitettiin myös suojavaha töhryjen 
poistoa varten. Sittemmin torni on puhdistettu lukuisia kertoja, mutta uusia 
töhryjä ilmestyy seinään jatkuvasti.

Töhryt eivät haittaa tähtitornin varsinaista käyttöä. Kaupunki sen sijaan 
edellyttää, että kiinteistönomistaja pitää seinät siisteinä, ja ensi vuodeksi 
Ursan pitäisi hankkia noin 20 000 mk tornin puhdistuksiin.

Ursa on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on tarjota jäsenilleen 
ja yleisölle selkeä ja ajanmukainen käsitys maailmankaikkeudesta, toimia 
tähtitieteen ja lähialojen harrastuksen edistämiseksi ja edistää alansa 
kouluopetusta ja aikuiskasvatusta. Ursa rahoittaa toimintansa pääasiassa 
jäsenmaksuilla ja vähäisessä määrin avustuksilla, saatu tuki on 
apurahaluonteista ja yleensä aina erityisiin hankkeisiin tarkoitettua.

Tähtitornin näytösten pääsymaksutuotto ei vastaa edes käyttökuluja, joten 
Ursan olisi maksettava jatkuvasti huomattavia summia, mikäli tornin 
ulkoseinät pidettäisiin aina siistinä töhryistä. Yksi puhdistus koko tornin 
ulkopinnalle jälkikäsittelyineen maksaa lähes 10 000 mk. Vastaavan laajuinen 
töhrintä ilmestyy yhtenä lämpimänä kesäviikonloppuna. Tähtitornin 
puhdistuksen kustannukset saattavat vakavasti uhata Ursan toimintaa.

Kaivopuisto on eräs kaupunkilaisten kauneimpia virkistysalueita keskustassa, 
ja paraikaa käynnissä olevat kunnostustyöt lisäävät puiston viihtyisyyttä 
entisestään. Olisikin ihanteellista, että näkyvällä paikalla oleva tunnettu 
helsinkiläinen maamerkki olisi arvoisessaan asussa.

Emme tiedä lukevatko töhrijät tällaisia kirjoituksia, mutta ehkä joidenkin 
nuorten yöllisten maalarien vanhemmat kuitenkin. Vetoamme teihin, töhrijät, 
jättäkää maalipurkit kotiin ja saapukaa jonain tähtikirkkaana iltana klo 19- 21 
katsomaan millaiset näkymät tähtitornin sisältä aukeavat.

ESKO VALTAOJA

professori, puheenjohtaja

MARKKU SARIMAA

kehitysjohtaja

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

---

Helsingin Sanomat - Talous - 9.11.1998

Ovatko markkinat ihmistä varten vai tapahtuiko lipsahdus: Ihminen onkin 
markkinoita varten

Markkinoista on tullut kasvoton epäjumala, jonka mielipiteillä voi perustella 
melkein mitä vain. Johtajat eivät uskalla julkisesti keskustella 
markkinatalouden kriisistä, koska heidät on ajettu barrikadiensa taakse 
ajamaan vain taustajoukkojensa etuja. Kannonnokassa tai veneen tuhdolla 
moni heistä kuitenkin myöntää nykymenon mahdottomuuden, kirjoittaa 
Tukon entinen pääjohtaja Uolevi Manninen.

Olen harjoitellut vapaallaoloa nyt lähes kaksi ja puoli vuotta. Eläkkeelle 
siirtyminen on joka tapauksessa kaikille suuri elämänmuutos. Minun 
kohdallani syrjään hyppääminen tapahtui vuosi etuajassa, kun suuret 
instituutio-omistajat tietämättäni myivät johtamani Tukon Keskolle.

Työurani loppu oli siten toisenlainen kuin miksi olin sen kuvitellut. Kun 
tunsin olleeni täysin sitoutunut ensin Tukon pelastamiseen ja sitten sen 
kehittämiseen, oli Tukon myyminen luonnollisesti minulle henkilökohtaisesti 
shokki ja suuri pettymys. Olin nähnyt Tukolle toisenlaisen tulevaisuuden.

Pettymys oli mitalin toinen puoli. Toisella puolella on ollut iloista vapaa- ajan 
puuhastelua siinä mitassa, että olen usein ajatellut, että tämän täytyy olla 
kiellettyä, kun tämä on niin hauskaa.

Yhteyteni entiseen työmaahani katkesivat kuin saksilla leikaten. Nyt olen 
lähinnä Rymättylän saaresta käsin voinut tarkastella maailmanmenoa 
poikkeuksellisella oikeudella ilman velvollisuuksia ja sidoksia mihinkään 
suuntaan. Olenpa halunnut kokea sen sinänsä jopa etuoikeutena. Silti toivon 
jokaiselle sitä, että vielä eläkkeellä ollessaankin voisi tuntea kuuluvansa 
siihen työyhteisöön, jossa on elämäntyönsä tehnyt. Uskallan väittää, että olen 
katsellut maailmaa nyt toisin silmin Rymättylän saaresta käsin kuin mihin 
minulla oli mahdollisuus yritysjohtajan pallilta.

Vapautta ilman vastuuta

Voi olla, että omat pääasiassa hienot mutta osin kipeätkin sitoutumiseen 
liittyvät kokemukseni ovat panneet minut usein miettimään sen merkitystä. 
Viime aikoina suomalaisessa yhteiskunnassa sitoutuminen on koettu 
vanhanaikaiseksi ja vapautta ja luovuutta rajoittavaksi.

Liian usein kotien välttämätön ohjaava ote lapsista on kirvonnut ja vastuu on 
jätetty kouluille. Eiväthän koulut ole millään voineet tätä aukkoa täyttää. 
Korkeiden yritysjohtajien suusta on saatettu kuulla ennuste, että 
tulevaisuudessa ei ole kiinteitä työsuhteita, vaan ihmiset iloisesti surffailevat 
työstä toiseen.

Ihmisen keskeisiä perustarpeita on turvallisuus, johon luonnollisena jatkeena 
liittyy halu kuulua johonkin yhteisöön ja joukkoon. Kun näitä perinteisiä 
siteitä on katkottu ja vähätelty, ei kai ole mitään syytä ihmetellä tämän päivän 
juurettomuutta. Ilkivallasta on kasvanut väkivaltaa, töhertelystä on versonut 
oikeuden ottamista omiin käsiin, vanhempien piittaamattomuus on johtanut 
lapsijuopotteluun. On julistettu vapauden evankeliumia, mutta on unohdettu 
panna vastuu mukaan. Eihän vapautta voi olla ilman vastuuta.

Kun vanhat arvot on joko julkisesti tai hiljaisesti haluttu haudata, olisi 
yhteiskunnassa tullut käydä uusi arvokeskustelu. Tähän halut, voimat ja taidot 
eivät ole riittäneet. Nyt onkin syytä ihmetellä, mihin arvoihin tämä 
yhteiskunta nykyään nojaa. Yhteiskunta ilman arvoja on kuin talo ilman 
perustuksia.

Monet yritykset ovat toki kirjanneet omat arvonsa. Löytyy onneksi yrityksiä, 
jotka ovat myös tiukan paikan tullen pystyneet pitämään arvoistaan kiinni. 
Tällöin arvot ovat olleet aitoja ohjenuoria yritysjohdolle.

Valitettavasti löytyy myös yrityksiä, joille on ollut trendikästä ja omaatuntoa 
rauhoittavaa kirjata yrityksen arvot liitulehdille vuosikertomuksiin, mutta 
siihen se on sitten jäänytkin. Näiden yritysten olisi ollut rehellisempää kirjata 
itselleen vain yksi arvo: raha.

Mittareita vain elintasolle?

Yritysjohtajana joutui korostamaan asioiden tärkeysjärjestykseen asettamista. 
Suuret asiat tuli erottaa pienten massasta. Nytkin vapaalla ollessa on tarve 
rakentaa asioiden tärkeysjärjestystä, mutta sen tekee toki toisista 
lähtökohdista ja tietysti yleisempiin ja yhteisempiin tarpeisiin. Sitä kysyy, 
mikä tässä kaikessa loppujen lopuksi onkaan tärkeää, ja kuinka nämä 
tavoitteet käytännössä toteutuvat.

Kun näitä ajatuksia olen pyöritellyt, olen piirtänyt kolmion, jonka kärkiä ovat 
elintaso, elämiseen laatu ja onni. Onnen kärki on kolmiossani korkeimpana. 
Kolmion sisään olen sijoittanut luonnon ja ympäristön.

Eihän elämämme vallan pitkä ole, joten kaikkein tärkeintä varmasti olisi se, 
että voisimme elää onnellisen ja antoisan elämän. Tämä asettaa elämän 
laadullisille tekijöille omat vaateensa, jotka painottuvat tietysti 
yksilökohtaisesti.

Jotta laadulliset tekijät toteutuisivat, edellyttää se puolestaan riittävää 
elintasoa. Onnelle ja elämisen laadulle joudumme sanomaan hyvästit, jos 
emme kunnioita luontoa ja tuhoamme ympäristön. Kun nykyään liikun lähes 
päivittäin vesillä, olen todella peloissani meriveden laadun dramaattisesta 
heikkenemisestä viimeisen vuoden aikana.

Mutta onko tämä tärkeysjärjestys vain teoriaa ja turhanaikaista höpötystä? 
Mille kolmion kärjelle asetetaan tavoitteita ja luodaan mittareita? Kasvu, 
tulokset, bkt, vaihtotase, inflaatio, palkankorotukset, ostovoima. Kaikki 
tuttuja elintason mittareita. Millaisia mittareita on asetettu elämisen laadulle? 
Kuka niitä seuraa?

Onko niin, että ne toteutuvat, jos ovat toteutuakseen. Kuka edes rohkenee 
puhua onnesta saati sen mittaamisesta. Yksilöille tärkeysjärjestys on varmasti 
selvä. Mutta kun joudumme toimimaan yhdessä, tärkeysjärjestys onkin 
kellahtanut päälaelleen - vain elintasolle tuntuu olevan tilaa.

Markkinoiden selän taakse

Tänään sana markkinat on mukana lähes keskustelussa kuin keskustelussa. 
Nykymuodossaan se on kuitenkin varsin nuori suomalaisessa kielenkäytössä. 
Pääomien vapaan liikkumisen aikoina siitä on taidettu vasta enemmin puhua.

Kenen suuhun voisi asettaa lausahdukset "markkinat edellyttävät", 
"markkinoiden ääntä on kuultava" tai "on osattava ennakoida, mitä markkinat 
tulevat sanomaan". Yritysjohdon, poliitikon, demarin, kokoomuslaisen, 
vasemmistoliiton edustajan, ay-johtajan, kirkon?

Tuntuu kuin herra markkinat istuisi tänä päivänä leveäselkäisenä jokaisessa 
neuvottelupöydässä. Kukaan ei sitä tunne, mutta kaikki sen nimiin vannovat. 
Tarvittaessa on niin helppo mennä sen leveän selän taakse. "Meidän on vain 
kerta kaikkiaan tehtävä nämä kipeät ratkaisut, koska markkinat edellyttävät 
sitä."

Markkinat vaativat jatkuvaa kasvua ja aina vain parempia tuloksia. 
Tehokkuutta on lisättävä. Siihen tarvitaan fuusioita ja yhä suurempia 
yksiköitä. Kun ruotsalainen ja suomalainen pankki yhtyivät, kiirehti Suomen 
taho sanomaan, että ovet ovat auki muillekin tulijoille. Kun suomalainen ja 
ruotsalainen paperiteollisuus yhtyivät, kiirehti suomalainen kumppani 
sanomaan, että tämähän on vasta alkua.

Pystymme tuottamaan kiihtyvässä tahdissa yhä enemmän yhä pienemmällä 
väellä. Ihan vakavasti Amerikoissa vaaditaan pitämään viihdeteollisuudesta 
hyvää huolta, jotta ne 80 prosenttia pysyvät rauhallisina, kun vain 20 
prosenttia tarvitaan töihin.

Jokainen tietää, että päähän tässä tulee ennen pitkää vetäjän käteen. Mutta 
neuvottelupöydissä herra markkinat ei siitä huolta kanna, kyllä siihen on 
muiden rohjettava. Kuka ja koska?

Kun elämme enemmän ja enemmän sen varassa, miten markkinat reagoivat, 
on maailma muuttunut täysin spekulatiiviseksi. Markkinat uskovat tai eivät 
usko. Hallitsemattoman syöksyn vaara on silloin ilmeinen. Ja mitä 
laidemmalla ollaan sen kovempaa mennään. Ennusmerkit eivät juuri nyt ole 
ihan hyvät. Toivottavasti viisautta löytyy estämään hallitsematon syöksy.

Demokratia on lujilla

Naiivisti joskus sortuu uskomaan, että ihminen olisi kehittynyt ja muuttunut. 
Tekninen ja taidollinen kehitys voi johtaa harhaan. Pettymyksekseen on 
itselleen tunnustettava, että ihminen on edelleen se sama raadollinen ja 
itsekäs olento, mitä se on aina ollut. Jokainen joka kuuntelee ja katselee 
ympärilleen voi sen päivästä toiseen havaita.

Markkinoiden nimissä voi tehdä paljon hyvää jos kohta pahaakin. 
Markkinoiden selän taakse on liian helppo piiloutua. Markkinoiden nimissä 
oman edun ajaminen on entistäkin mahdollisempaa.

Vain yhteisillä pelisäännöillä me voimme ohjata kehitystämme. Tätähän kai 
kutsumme demokratiaksi. Markkinoiden maailmassa demokratia on joutunut 
ja joutuu yhä tiukemmalle. Ylikansallisten jättiyritystenkin pitäisi mahtua 
leikkimään demokratian hiekkalaatikossa. Demokratia ei toteudu, jos vain 
tyydymme tekemään sen, mitä markkinat vaativat.

Markkinatalous on tienhaarassa

Markkinatalous on yltänyt huikeisiin saavutuksiin. Ihmiset ovat saaneet 
tilaisuuden toteuttaa itseään, luoda uutta ja iloita onnistumisista. Totalitääriset 
järjestelmät ovat olleet tuhoon tuomittuja ja markkinatalous on osoittanut 
ylivoimaisuutensa.

Markkinatalous on nyt kuitenkin tienhaarassa. Heiluttaako kissa häntää vai 
häntä kissaa? Ovatko ihmiset markkinoita ja markkinataloutta varten vai 
pystyykö ihminen sittenkin hallitsemaan markkinoita ja kehittämään 
markkinataloutta ihmistä varten.

Kasvottomien markkinoiden täytyy henkilöityä - saada kasvot. Nyt markkinat 
on kuin kasvoton epäjumala, jonka jalkoihin kaikki vuorollaan joko 
pelokkaina tai toiveikkaina lankeavat.

Kun on kysymys suurista rakenteista ja järjestelmistä, niillä on taipumus 
korjaantua vasta sitten, kun on 11. hetki. Kun asiat ovat liian isoja, voimat 
eivät riitä niitä aikaisemmin korjaamaan.

Tässä on suuri demokratian akilleenkantapää. Valitettavan usein on ensin 
otettava oikein kunnolla turpiin ja vasta sen jälkeen syntyy valmius 
korjauksiin. Asiat ohjautuvat enemmän kuin niitä pystytään ohjaamaan. 
Nähtäväksi jää, käykö myös markkinatalouden näin.

Asian suuruus ei ole ainoa este keskustelun syntymiselle. Toinen suuri este on 
se, että elämme barrikadien maailmassa. Kaikki tahot ajavat voimalla omia 
etujaan.

Johtajille on sälytetty suuri vastuu ja onnistumisen pakko. Tulos tai ulos. On 
ajettava vain ja ainoastaan omien taustojen ja joukkojen asiaa. Johtajat ovat 
tässä mielessä samassa asemassa tulevatpa he sitten politiikasta, yrityksistä, 
julkiselta sektorilta tai etujärjestöistä. Lipsua ei saa.

Miten syntyy yhteinen etu?

Miten syntyy kansakunnan yhteinen etu. Kuka ihmeessä sitä voi tässä 
barrikadien maailmassa yleensäkään ajaa? Onko kysymys vain siitä, kuka 
kulloinkin voittaa tai millaisia kompromisseja on tehtävä. Yhteisen edun 
mukaiset suuret reivaukset jäävät tekemättä, kun kantti pettää mennä 
esittämään niitä omien joukkojen edessä. Saattaisi olla entinen johtaja.

"Kyllähän se vähän näin on, mutta mene nyt sitten siitä puhumaan." Näin 
toteaa moni ystävä silmätysten kannonnokalla tai veneen tuhdolla istuessaan. 
On paljon suuria asioita, jotka ovat liian suuria isommilla foorumeilla 
pohdittaviksi. Väitän vähän kokemuksestakin, että yksittäisten ihmisten 
mielipiteiden summa on isoillekin muutoksille positiivisempi kuin mihin 
yhdessä pystytään. Kun on sanottu "herran pelko on viisauden alku" ja 
"joukossa tyhmyys tiivistyy", niin niinhän se on.

Seuraavalla vuosituhannella tarvitsemme markkinatalouden, joka toimii 
ihmisten ehdoilla ihmisiä varten - ei markkinoiden ehdoilla markkinoita 
varten. Sillä markkinataloudella selviäisi kyllä 2000-luvullakin.

UOLEVI MANNINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 20.11.1998

Järvenpään Sibeliuksenkatu muuttuu Väri-Espaksi

Kaupungin kävelykatu katetaan ja lämmitetään

KARI KIURU

JÄRVENPÄÄ-Kävelykeskustaa pohtinut työryhmä on valinnut Järvenpään 
kävelykaduksi ehdotuksen, joka on alustavasti nimetty Väri-Espaksi. 
Kävelykadun luonnos on tarkoitus viimeistellä ensi kevääseen mennessä. 
Järvenpään kaupunginvaltuusto on hyväksynyt hankkeen jo periaatteessa.

Alustavan arvion mukaan kävelykatu maksaa 15-20 miljoonaa markkaa. Työt 
nykyisellä Sibeliuksenkadulla on tarkoitus aloittaa vuonna 2000.

Kävelykadulle istutetaan runsaasti uusia puita. Silloin järvenpääläisille ja 
kävelykadulle muualta tulijat voisivat suunnittelijoiden mukaan kävellä 
puistomaisessa maisemassa. Kadulta on suunnitelmien mukaan myös näkymä 
Tuusulanjärvelle.

Alustavan suunnitelman mukaan Järvenpään kaupunki pyrkii virittämään 
kävelykadun käyttäjät Sibeliuksen musiikin tunnelmiin. Kadun aukoilla voi 
kuunnella musiikkia eri sävelasteikoissa.

"Musiikin äänitaso on taustamusiikin luonteista. Katu pyritään kattamaan 
koko pituudelta, ja ulkomyynti on siten mahdollista katoksen alla", hanketta 
suunnitellut arkkitehti Arja Sippola Suunnittelukeskus Oy:stä kuvailee.

Kirpputorien myyjät kuriin

Kävelykatua valmistellut työryhmä pyysi kaupunkilaisten näkemyksiä 
hankkeesta. Kaupunginarkkitehti Ilkka Holmila pitää palautetta myönteisenä.

"Me saimme 132 kirjallista näkemystä. Niistä vain 12 oli painokelvottomia 
haistatteluja."

Suunnittelijoiden tavoitteena on nyt säädellä kirpputoritoimintaa. Viime 
vuosikymmenen puolella kaupungissa kokeiltiin myös kävelykatua, mutta 
silloin kirpputorit peittivät kadun liikkeiden myyntitiloja.

Järvenpään keskustayhdistyksen toiminnanjohtajan Hannu Ruuskasen 
mukaan suurin osa kaupungin yrittäjistä kannattaa kävelykadun toteuttamista.

"Myönteinen suhtautuminen on kaksinkertaistunut puolitoista vuotta sitten 
tehtyyn kyselyyn verrattuna. Kävelykeskustan varrella olevista yrittäjistä 64 
prosenttia kannatti hanketta ja neljännes vastusti. Vastaajista 11 prosenttia piti 
kävelykatua kaupallisesti merkityksettömänä."

Yrittäjät edellyttävät, että kävelykeskustan ympärillä on riittävästi 
paikoitustilaa. Huoltoliikenne pitää yrittäjien evästyksen mukaan saada 
joustavaksi.

Yrittäjät ovat huolissaan töhertelystä ilta- ja yöaikaan. Kauppiaat haluavat 
myös siivota julkista juopottelua. Ydinkeskustan liikkeet noudattavat jo nyt 
myynnissä tiukasti alkoholilakia.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 14.12.1998

Karjalanpaisti takaisin!

Espoolaisissa oppilaitoksissa vietettiin marraskuun loppupuolella Amerikasta 
kopioitua kiitospäivän teemajuhlaa. Teemapäivään liittyen espoolaiskouluissa 
syötiin lounaaksi kalkkunaa.

Suomi-Amerikka-yhdistyksen liiton toiminnanjohtaja Leena Schmidt kehui 
(HS 3. 12., link ) edustamansa yhdistyksen ja Espoon kaupungin yhdessä 
organisoimaa teemapäivää otsikolla Karjalanpaistia Texasiin! Schmidt 
puolusteli amerikkalaisen kulttuurin tietämyksen vahvistamista suomalaisen 
nuorison keskuudessa mm. sillä, että tällaisia teemapäiviä järjestämällä 
autetaan tulevia liikemiehiä toimimaan amerikkalaisessa liike-elämässä. Hän 
ehdotti myös, että Texasissa voitaisiin koululaisille tarjota karjalanpaistia.

Mielestäni Leena Schmidtin, Espoon kaupungin ja muiden Amerikan 
ystävien pitäisi miettiä asiaa pidemmälle. Suomen kansa on jo entuudestaan 
sisäistänyt hyvin paljon Pohjois-Amerikasta opittuja hyviä ja huonoja 
esimerkkejä. Vaikutteita rantautuu valtameren takaa eri kanavia pitkin aivan 
riittävästi, jopa liikaakin.

Ihmettelenkin suuresti, miksi ja millä perusteilla Espoon kaupungin 
oppilaitokset valitsevat teemapäiväkseen juuri amerikkalaisen perinteen. 
Nuorisomme on jo ehtinyt oppia vapaa-ajallaan amerikanserkuiltaan mm. 
yhteisen ja yksityisen omaisuuden tärvelemistavat (ns. graffitit), siihen ei ole 
teemapäivää eikä kalkkunaa tarvittu.

Olisi järkevämpää vahvistaa amerikkalaisen kulttuurin sijasta suomalaisten 
hyvien tapojen, suomalaisen kulttuurin ja suomen kielen asemaa maamme 
nuorisomme keskuudessa. Jätetään kiitospäiväjuhla suosiolla asiaan 
motivoituneiden iloksi eikä tyrkytetä sitä kouluaikana.

MARKUS AHLAVUO

opiskelija

Espoo

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 11.1.1999

Tietyömaiden ilkivallasta jo miljoonavahingot

Tielaitos ja Supo koostavat toimintaohjeet tiepiireille

Pitkään jatkunut ilkivalta moottoritietyömailla tuskastuttaa Tielaitosta. 
Työmaat ovat joutuneet kärsimään jo pari vuotta tihutöistä, joiden tekijöiksi 
epäillään moottoriteitä vastustavia radikaaleja ympäristöaktivisteja.

Järjestelmälliset tihutyöt erityisesti Lempäälässä ovat saaneet Tielaitoksen 
ottamaan yhteyttä Suojelupoliisiin (Supo). Tielaitoksen johtoryhmän on 
tarkoitus kuulla tammikuussa Supon edustajien näkökulmia moottoriteitä 
vastustavien ryhmien toimista ja ilmiöstä kokonaisuutena. Lisäksi 
kokouksessa on tarkoitus koostaa tiepiireille toimintaohjeet, joita piirit 
voisivat käyttää, jos tihutyöt jatkuvat, kertoo Tielaitoksen pääjohtaja Lasse 
Weckström .

"Ei tämä nyt niin vakavaa ole, mutta kaikkeen pitää varautua", Weckström 
sanoo.

Ilkivallantekijöiden suosikkikohteeksi on noussut erityisesti Kuljun ja 
Jutikkalan välinen valmisteilla oleva kolmostien osuus. Siellä tihutyöt ovat 
jatkuneet noin puolitoista vuotta eli lähes heti töiden alkamisesta lähtien. 
Pienempää ilkivaltaa on havaittu muillakin moottoritietyömailla.

Ketään ei tiettävästi ole saatu kiinni tietyömaiden ilkivallasta.

Ilkivallasta pidetty matalaa profiilia

Tielaitos on joutunut lisäämään turvatoimiaan työmailla lähinnä yöaikaan 
sattuneiden iskujen vuoksi. Myös yksityiset urakoitsijat ovat lisänneet 
tarkkaavaisuuttaan - enää koneita ei jätetä yöksi miten sattuu.

Julkisuudessa turvatoimista ei haluta kertoa. Tielaitoksen käytäntönä on ollut 
tihutöiden alettua pitää niistä mahdollisimman matalaa profiilia eli vaieta ne 
kuoliaaksi. Tielaitoksessa arvellaan, että rikollisten tekojen saama huomio 
tiedotusvälineissä vain lisää niitä.

Tielaitoksen maanantaina pitämät 200-vuotisjuhlat sujuivat nekin 
turvatoimien varjossa. Juhlavuoden alkupaukku räjäytettiin Helsingin ja 
Tampereen välisen moottoritietyömaan viimeisen osuuden työmaalla. Tarkka 
juhlapaikka pidettiin salassa viime hetkeen mielenosoittajien pelossa, ja 
tilannetta seurasivat useat poliisipartiot. Juhlallisuudet sujuivat ilman häiriöitä.

Projektipäällikkö Jorma Jokilehto Tielaitoksesta kertoo, että aukoton 
vartiointi moottoritietyömailla on hankalaa ja kallista työmaiden pituuden 
vuoksi. Hän arvelee, että tihutöiden tekijät ovat olleet samoja Kuljun ja 
Jutikkalan välisellä osuudella eli Toijalassa, Lempäälässä ja Valkeakoskella. 
Alueilla on pidetty aika ajoin myös mielenosoituksia ja vallattu koneita.

Tuhopolttoja sekä spreijausta

Ilkivalta työmailla on ollut monimuotoista: Maansiirtokoneita, autoja ja 
työmaaparakkeja on poltettu tai yritetty polttaa, koneiden 
polttoainetankkeihin on laitettu hiekkaa, koneita ja ikkunoita on rikottu, 
linjauskeppien paikkoja on siirretty tai ne on viety kokonaan pois sekä seiniin 
on spreijattu moottoriteitä vastustavia iskulauseita.

Ainakin taloudellisesti vakavin tihutyö lienee viimesyksyinen kaivinkoneen 
polttoyritys kolmostiellä, mistä aiheutui yli miljoonan markan lasku.

Parin viime vuoden iskuista vastuulliseksi ilmoittautuu aktivistiryhmä Maan 
vapautusrintama (ELF). Se arvelee internetissä, että sen iskuista Hämeen 
moottoritietyömaille aiheutui pelkästään viime vuonna ainakin viiden 
miljoonan markan vahingot. Se myös ilmoittaa jatkavansa iskuja niin kauan 
kuin yksityisautoilua suosivia moottoriteitä rakennetaan. Tielaitos ei 
ilkivallan aiheuttamista kustannuksista ole pitänyt tarkkaa lukua.

Pääjohtaja Lasse Weckström pahoittelee, että kärsijöiksi aktivistien iskuissa 
Tielaitosta kohtaan ovat joutuneet yksityiset aliurakoitsijat ja heidän koneensa.

"Yleensä meidän työ on tienkäyttäjien arvostamaa. Jos se ei jonkun 
piirustuksiin sovi, niin se on kovin ikävää. Poliisin asia on katsoa, mitä 
ilmiöitä toiminnan takana on", Weckström sanoo.

JUKKA HARJU

---

Helsingin Sanomat - Muut - 11.1.1999

Tielaitos hakee Supolta apua ilkivaltaa vastaan

Tielaitos on saanut tarpeekseen moottoritietyömaiden sabotoinneista, joista 
on koitunut parin vuoden aikana miljoonien markkojen vahingot. Laitos 
kaavailee nyt yhdessä Suojelupoliisin kanssa toimintaohjeita tiepiireilleen 
tihutöiden varalle. Työkoneiden polttamisista ja rikkomisista, paikkojen 
töhertämisistä ja linjauskeppien siirroista epäillään moottoriteitä vastustavia 
radikaaleja ympäristöaktivisteja.

---

Helsingin Sanomat - - 28.1.1999

Kotipihalla pelottaa

Kivenlahdessa apua turvattomuuteen etsitään naapurihengestä

Keskellä lumista päivää Ruorimiehenkadulla Kivenlahdessa ei näytä olevan 
mitään pelättävää. Neljä hiljaista kerrostaloa piirittää pihaa, jonka keskellä 
lapsilauma laskee mäkeä.

Viisi toppavaatteisiin pukeutunutta perhepäivähoitajaa pitävät silmällä 
tapahtumia. Rauhallisesta päivästä huolimatta he ovat varuillaan.

Yli 20 vuotta Ruorimiehenkadulla asuneen Raili Niemen mielestä elämä on 
nyt rauhattomampaa kuin ennen. Rikostilastojen perusteella Kivenlahti ja 
koko Espoo ovat tavallisen turvallinen paikka. Ihmisten henkeä ja terveyttä 
uhataan harvoin.

Mutta aivan perätöntä ei Niemen tunne tilastojenkaan mukaan ole. Viime 
vuonna Espoon poliisi joutui puuttumaan taas entistä useammin häiriköintiin. 
Useimmiten häiritsijät olivat metelöiviä ja juopottelevia nuoria. Myös 
huumeiden käyttö lisääntyy ja sen myötä rikollisuus, jolla hankitaan rahaa 
huumeiden ostoon. Viime vuonna esimerkiksi murtauduttiin autoihin entistä 
ahkerammin.

"Huumeet ja nuoriso", pihan naiset nimeävätkin pelkonsa syyt. Eniten 
pelottavat huumeet, kotipihallakin. Pirjo Ikonen muistelee tapausta, josta jäi 
pelko puseroon.

"Tuolta se sekopää juoksi. Samaan aikaan rapusta tuli noin 13-vuotias poika. 
Se otti hihasta pyssyn ja osoitti sillä pojan päähän. Poika vapisi. Olin lasten 
kanssa tässä. En tiennyt, pitäisikö minun heittäytyä lasten päälle suojaksi vai 
mitä", Ikonen selostaa. Kohta pyssymies häipyi pihalta vahingoittamatta 
ketään. Naiset epäilevät pihapiirissä yhä liikkuvaa nuorta miestä huumeiden 
käyttäjäksi.

Viime syksynä naiset pelkäsivät omassa pihapiirissä myös nuorisoa. 
Kymmenet alle 20-vuotiaat kokoontuivat jo iltapäivällä pihalle, rappuun ja 
erään nuoren miehen asuntoon. Kilju ja huumeet pistivät porukan 
möykkäämään ja naapurit eivät saaneet nukuttua kunnolla moneen 
kuukauteen. Perhepäivähoitajat harkitsivat jo, että siirtyisivät lapsineen 
pihalta johonkin puistoon.

Talojen asukkaat saivat kaupungin virkamiehet siirtämään häiriköivän 
naapurinsa muihin maisemiin.

Jokainen sukupolvi kerrallaan kauhistelee nuorempiaan. Niin 
Ruorimiehenkadun pihallakin taivastellaan nuorisoa, joka töhertelee, rikkoo 
paikkoja, haistattaa pitkät aikuisille ja äärimmillään sortuu huumeisiin. Se 
kaikki pelottaa.

Naiset syyttävät villistä menosta nuorten vanhempia. Perhepäivähoitajana 
näkee, missä mennään. On perheitä, joissa lapset määräävät, mitä aamulla 
syödään ja milloin vihdoin ja viimein päästään lähtemään. Naiset kovistelevat 
isejä ja äitejä ottamaan ohjat käsiinsä.

Naisten mielestä aikuisten pitää puuttua myös vieraiden lasten meininkiin. 
Pihan naisista kolme kertoo, että he toppuuttelevat busseissa ja puistoissa 
ilkivaltaa tekeviä lapsia ja nuoria. Ja omalla pihallaan määräävät he.

Naiset sanovat tekevänsä ennalta ehkäisevää työtä. "Jos tämän ikäisille 
lapsille ei rupea sääntöjä opettamaan, ei niitä opeteta murrosikäisellekään." 
Ruorimiehenkadun pihalla kukaan ei saa kiusata toista ja aikuisille puhutaan 
kohteliaasti.

Kun perhepäivähoitajat ulkoilevat lapsineen, Kari Karjalainen viettää 
vapaapäiväänsä Ruorimiehenkadun kodissaan. Tytär Kati puuhailee omiaan 
huoneessaan ja voimalaitoskäyttäjä Karjalainen hoitaa luottamustehtäviään 
puhelimitse.

Karjalainen on Ruorimiehenkadun vuokratalojen asukastoimikunnan 
puheenjohtaja ja täpäkkä puuttumaan asioihin niin kotipihallaan kuin koko 
Kivenlahdessa.

Myös Karjalainen pitää nuorisoa entistä levottomampana. Hän on tehnyt 
poliisille aloitteen, jossa hän ja kaksi muuta allekirjoittanutta vaativat 
Kivenlahteen omaa poliisiasemaa, juuri nuorten takia.

"Jos vanhemmat eivät osaa asettaa lapsilleen rajoja, virkavallan pitää tehdä 
se", Karjalainen perustelee. Hänen mielestään rajojen puute näkyy muun 
muassa siten, että jopa kymmenvuotiaat ajelehtivat kaduilla yömyöhällä.

"Ei tule kuuloonkaan, että Salla parin vuoden kuluttua olisi kahteen asti 
ulkona", töistä palannut Lea Karjalainen lausuu painokkaasti 
kymmenvuotiaan tyttären kuullen. Pakastimeen nojaileva Salla muistuttaa, 
että hän on ilmoittanut aina missä on. Tai ainakin sen jälkeen, kun sai viikon 
kotiarestia karattuaan pihasta muualle Kivenlahteen.

Poliisiasemaa ei Kivenlahteen tule, vaikka se voisi joidenkin ihmisten 
turvallisuuden tunnetta lisätäkin. Sen sijaan poliisi toivoo, että alueelle heräisi 
kylähenki. Pelot hälvenevät, kun naapurit tulevat tutuiksi ja rötökset 
vähenevät, kun sosiaalinen kontrolli lisääntyy. Tiedossa on turvallisuusiltoja, 
joissa asukkaiden toivotaan tutustuvan poliisin lisäksi toisiinsa.

Kylähenkeä on Kivenlahteen toki jo herännytkin. Alueella on jos jonkin 
moista projektia viihtyvyyden ja samalla turvallisuuden luomiseksi.

Myös Ruorimiehenkadun Karjalainen herättelee talojensa asukkaita 
toimimaan yhdessä. Kun paikat pidetään siistinä ja hyvässä kunnossa, on 
viihtyisämmän ja turvallisemman tuntuista.

Karjalaisilla on perhe koolla, mutta naapurirapussa eläkeläinen Anna-Maija 
Suomäki istuu iltaa tavalliseen tapaansa yksin.

Suomäkeä ei tällä hetkellä pelota mikään. Naapurit tuntuvat olevan rauhallista 
väkeä ja huonon kuntonsa takia hän ei käy juuri muualla kuin ruokakaupassa. 
"En minä mitään pelottavia huhujakaan kuule, kun en juuri ketään tapaa", 
Suomäki toteaa ja katselee televisiosta Kauniit ja rohkeat - sarjaa.

Vaikka Suomäkeä ei pelotakaan, niin yhtä turvalliseksi hän ei tunne oloaan 
kuin 1970-luvulla. Tuolloin hän tunsi rappunsa kaikki asukkaat. Heidän 
kanssaan saattoi jutustella ja paistaa makkaraa pihamaalla. Nyt kaikkien 
naapureiden kanssa ei ole edes yhteistä kieltä.

Myös Ruorimiehenkadulla asuva seitsemänhenkinen kurdiperhe viettää 
iltansa kotona kansainvälistä kurdikanavaa katsellen. Väkivallan pelko pitää 
neljän seinän sisällä.

Pelosta huolimatta perheen vanhin poika Auat Bibani liikkuu öiseenkin 
aikaan. Hänen turvanaan on silloin auto. Jos taas 17-vuotias pikkuveli lähtee 
ulos myöhään, 18-vuotias Auat lähtee mukaan turvamieheksi. Pienempiä 
sisaruksia vanhemmat eivät päästä illalla pihaa pidemmälle.

"Kymmenen jälkeen soitan joka toinen tunti kotiin ja ilmoitan, missä olen", 
Auat kertoo.

Auatin mielestä perheellä on syytäkin pelätä. "Skinit tulee porukalla päälle."

Hän esittelee arpea silmäkulmassaan. Sen teki joukko nuoria miehiä 
bussimatkalla Soukasta Kivenlahteen.

Teksti VIRPI HUKKANEN

---

Helsingin Sanomat - - 28.1.1999

Nuoria pelko naurattaa

Ostoskeskus Lippulaivassa seisoskelevaa poikalaumaa lähinnä naurattaa se, 
että jotkut aikuiset pelkäävät heitä.

"Jos joku nuori hakkaisi aikuisen, sillä jätkällä ei olisi kavereita", 16- 
vuotiaiden porukka tietää. Heidän mielestään pelko on aikuisten pään sisäinen 
juttu.

Vaikka nuorilla ei olisi mitään ihmeellistä mielessä, heidän esiintymisensä 
pelottaa aikuisia. Tavallisesti nuoret vain näyttävät ruumiin kielellään, että 
nyt ollaan heidän alueellaan.

Ja nuorten reviiriähän ovat kadut - muun muassa siksi, että nuorilla ei ole 
muita paikkoja minne mennä.

Kivenlahden seuduilla nuoret pyörivät Lippulaivan ympärillä, urheilukentillä, 
Ala-Kivenlahden torin tuntumassa. Talvisina viikonloppuina lämmintä tilaa ei 
ole juuri tarjolla. Ei varsinkaan heille, joilla ei ole rahaa harrastaa. Walker's 
pitää kahvilaansa Ala-Kivenlahdessa, mutta tällä hetkellä sekään ei 
houkuttele kävijöitä. Kesäiltoina Kivenlahden rannoilla on meininkiä, sillä 
sinne kokoontuu nuoria ympäri Espoota.

Lippulaivassa pyörivät pojat eivät pelkää kulkea missään päin Kivenlahtea, 
eivätkä mihinkään aikaan vuorokaudesta. Ovathan he omalla reviirillään. Ja 
kun ei ole riidoissa kenenkään tappeluhenkisen kanssa, ei ketään tarvitse 
pelätäkään.

Kivenlahden nuoret varovat hieman Soukan skinejä, jotka silloin tällöin 
tulevat Kivenlahden puolelle. Heidän kanssaan voi syntyä riitaa reviiristä, 
samoin Kirkkonummelta tai Olarista tulevien kanssa. Myös eri kansallisuutta 
olevat nuoret ottavat keskenään yhteen.

Kivenlahdessa kuten muissakin tavallisissa lähiöissä on paljon paikkoja, 
joissa erityisesti naiset pelkäävät. On metsiä ja oikopolkuja, hiljaisia 
kulmauksia.

Pimeällä ei tee mieli oikaista metsäpolkua pitkin. Apu on liian kaukana, jos 
joku käy päälle.

Metsäpolulla ei todennäköisesti sattuisi mitään. Poliisin mukaan niin sanottu 
katurauha on Kivenlahdessa hyvä.

Yleisillä paikoilla tehdystä väkivallasta valtaosa tapahtuu jonkun ravintolan 
läheisyydessä. Miehet tappelevat keskenään kännissä.

Tilastotiedot eivät kuitenkaan vähennä naisten pelkoja. Esimerkiksi pieninkin 
mahdollisuus tulla raiskatuksi tuntuu kammottavalta. Pelko herää pimeillä ja 
hiljaisilla kulmilla.

Miehiäkin pelottaa, mutta eri paikoissa kuin naisia. Heitä pelottaa esimerkiksi 
ravintoloiden lähistöllä, ei niinkään metsäpoluilla.

Kirjoitusta varten on haastateltu kaupunkipelkojen tutkija Hille Koskelaa, 
Espoonlahden lähipoliisi Jorma Puraa, komisario Ari Karvosta ja 
Kivenlahden raitilla kulkeneita nuoria.

---

Helsingin Sanomat - Pääkirjoitus - 10.2.1999 

Miten estää nuorten syrjäytyminen? 

Esimerkiksi työttömyyden tulkitseminen henkilökohtaiseksi kyvyttömyydeksi  
ja äänestämättä jättävien nuorten leimaaminen "junteiksi" vahvistavat  
ulkopuolisuuden kokemusta ja antavat vauhtia syrjäytymiselle, kirjoittaa 

Lasse Siurala .  Nykynuoriso elää ristiriitaista aikaa. Samaan aikaan kun 
itsensä  toteuttamisen mahdollisuudet ovat suuremmat kuin koskaan, myös 
sosiaaliset  riskit ovat kasvaneet. On yhä enemmän sekä huikeita 
menestystarinoita että  syrjäytymiskierteitä. Harrastus-, kulutus-, koulutus- ja  
matkustamismahdollisuudet ovat monipuolistuneet, ja tietoverkot avaavat  
uusia väyliä tiedon, viihteen ja sosiaalisten kontaktien maailmaan. 

Samaan aikaan koululaisten oireilu, nuorten päihteiden riskikäyttö,  
pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys, häiriökäyttäytyminen ja etnisten nuorten  
sopeutumispulmat ovat lisääntyneet. 

Nykynuorten käyttäytyminen herättää aikuisissa ja julkisuudessa helposti  
ristiriitaisia ajatuksia ja voi johtaa vahvoihin kielteisiin leimoihin,  
kontrollipoliittisiin toimiin ja jopa vauhdittaa syrjäytymiskierteitä. 

Ovatko graffitit "hirvittävää töhertelyä"? 

Onko graffitimaalaus "kaupunkikuvaa piristävää katutaidetta"  vai 
"hirvittävää töhertelyä", joka on poliisitoimin saatava kuriin? Ovatko  
teknobailaajat musiikin ja tanssin keinoin itseään toteuttavia nuoria vai  
terveyttä turmelevan (huumeet ja kuulovauriot) alakulttuurin uhreja? 

Ovatko nörtit, hakkerit ja muut tietokonealakulttuurien nuoret  
kaupallistuvien tietokoneverkkojen pauloihin jääviä, ruutujen ääreen  
tylsistyviä ihmisparkoja vai uuden osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja  
etsiviä avantgardistisia nuoria? 

Kielteiset ja ehdottomat asenteet johtavat helposti syrjäytymiskierteisiin.  
Huumeiden kokeilijoiden määritteleminen rikollisiksi, työttömyyden  
tulkitseminen henkilökohtaiseksi kyvyttömyydeksi, kouluhäirikköjen  
siirtäminen luokasta erityistoimenpiteiden piiriin, äänestämättä jättävien  
leimaaminen "junteiksi" ja graffitimaalareiden saamat kohtuuttomat  
korvausvaatimukset vahvistavat helposti ulkopuolisuuden kokemusta ja  
antavat lisävauhtia syrjäytymiseen. 

Nuoret liikkuvat usein kielletyn ja sallitun raja-alueella. Toisaalta on  kyse 
sosiaalisista ongelmista, toisaalta nuoruuden kokeilunhalusta ja  
kriittisyydestä, joka parhaimmillaan voi johtaa kulttuurin uudistumiseen.  
Nuorten elämäntapakokeilut, yhteiskunnallisen vaikuttamisen toiminnalliset  
muodot, uudet harrastukset ja suhde tietoverkkoihin tarvitsevat paremminkin  
suvaitsevaisuutta kuin kielteisiä leimoja ja kovia otteita. 

Myös nuorten sosiaalisiin ongelmiin on suhtauduttava uudella tavalla.  
Nuorten ongelmakäyttäytyminen, esimerkiksi huumeiden käyttö, määritellään  
herkästi ensisijaisesti poliisi- ja oikeuslaitosasiaksi. Painopistettä  tulisi siirtää 
hoidon ja yhteiskuntaan kiinnittämisen suuntaan, jolloin  ongelmia hoitaisivat 
nuoriso-, sosiaali-, terveys- ja työvoimaviranomaiset.  Ongelmien hoitaminen 
on parempi ratkaisu kuin niiden ulkopuolelle  määrittely. 

Esimerkiksi seinien töhrintää tulisi hillitä ohjaamalla nuorten energiaa ja  
luovuutta laillisiin kohteisiin ja vaihtoehtoiseen visuaaliseen luovuuteen  eikä 
poliiseja ja vartijoita lisäämällä ja rangaistuksia koventamalla. 

Poikkeavuuteen puuttumisen tulisi perustua yhteisökeskeiseen  
kokonaisvastuullisuuteen eikä - kuten nuorisopsykiatri Pirkko Turpeinen  
asian ilmaisee - "pinsettiterapiaan", jossa oireileva yksilö irrotetaan  
sosiaalisesta yhteisöstään ja eristetään diagnostisoitavaksi ja  terapoitavaksi. 

Tarkoituksenmukaisempaa olisi kehittää toimenpiteitä, joissa kasvattajat -  
opettajat, oppilashuolto, vanhemmat, nuoriso- ja sosiaalitoimi - etsisivät  
yhdessä ratkaisua luokassa häiriköivän tai syrjään vetäytyvän nuoren  
elämäntilanteeseen. 

Syrjäytymisessä sosiaalisen kiinnittymisen tunne heikkenee aina kun  
ylitetään kynnyksiä, joiden jälkeen paluu tuntuu vaikeammalta. 

Sosiologiset tutkimukset, kaunokirjallisuus ja "Karkotettujen" tapaiset  
dokumenttielokuvat kuvaavat suomalaisten nuortenkin keskuudessa  
tunnistettavia syrjäytymisprosesseja, joiden päätepisteenä on inhimillisiä  
tragedioita ja asuinalueiden sosiaalisia ongelmia. Ne voivat ilmetä niin  
apatiana kuin rikollisuutenakin - vaikkapa ranskalaisissa kaupungeissa  
yleistyneinä autojen polttamisepidemioina. 

Syrjäytymisprosessi on usein yksilön elämänkaarta pidempi. Huono-
osaisuuden  juuret ovat jo vanhempien kokemassa syrjäytyneisyydessä.  
Työttömyystutkimukset oikeuttavat puhumaan jopa syrjäytymisen  
periytyvyydestä. Siksi on korostettava sosiaalista eriarvoisuutta  tasoittavan 
sosiaalipolitiikan merkitystä. 

Kohtalonuskoon ei kuitenkaan ole tarpeen vajota. On mahdollista tunnistaa  
syrjäytymisen keskeiset kynnyskohdat sekä ne yksilöt ja ryhmät, jotka ovat  
vaaravyöhykkeessä, ja kohdistaa voimavarat niihin. 

Tavoitteena voi olla hallintokuntien ja kansalaisyhteiskunnan  toteuttama 
"integroitu puuttumismalli", jossa peruskoulun ala-asteelta  alkaen etsitään 
ratkaisuja oirehtivien nuorten elämänuran edistämiseen.  Varhaisnuorten 
päihteiden riskikäyttöön ja pikkurikollisuuteen puututaan  nuoriso- ja 
sosiaalityön menetelmin, jossa nuorille pitkäaikaistyöttömille,  
rikoksentekijöille ja päihderiippuvaisille on tarjolla laaja valikoima  
yhteiskuntaan integroivia vaihtoehtoja (työpajatoiminta,  
sosiaalipalveluohjelmat, sovittelu, pitkäjänteiset ja monipuoliset  
hoitojärjestelmät ja niin edelleen). 

"Syrjäytyminen" on vahvasti kielteinen ilmaisu. Ehkä olisi järkevämpää  
puhua "osallisuuden edistämisestä". Mutta mitä olisivat sellaiset  osallisuuden 
muodot, joilla nuorten luottamusta omiin  vaikuttamismahdollisuuksiin 
voitaisiin parantaa ja joilla nuorten  kiinnittymistä sosiaalisiin yhteisöihin 
voitaisiin edistää? 

Koulu voisi avautua kansalaistoiminnan suuntaan 

Nuoret ovat kulttuurisesti suuntautuneita. Taideharrastukset,  
populaarikulttuuriset maut ja alakulttuuriset tyylit ovat vuoropuhelua  
ympäristön kanssa. Voiko bänditoiminnan, muun musiikkiharrastuksen,  
teatterin, tanssin, kirjoittamisen, kuvataiteen tai videotuotannon kautta  
vahvistaa elämänhallintaansa, tulkita, arvioida, kritisoida ja muuttaa  
maailmaa? 

Nuoret ovat myös informaatio- ja tietotekniikasta kiinnostuneita.  
Minkälaisiin uusiin elektronisiin yhteisöihin nuoret voivat tietoverkkojen  
kautta osallistua? Miten nuoret voivat kybermaailman kautta saada tietoa  
itseään koskevista asioista ja vaikuttaa niihin? Minkälaisia  kyberdemokratian 
tai jopa elektronisen kansalaistottelemattomuuden muotoja  uusi digitaalinen 
sukupolvi voi hyödyntää? 

Nuoret ovat myös kiinnostuneita vaikuttamaan lähiympäristöönsä ja  
osallistumaan erilaisiin liikkeisiin ja järjestöihin, kuten  ympäristöjärjestöihin, 
urheiluseuroihin ja partioon. Voiko yleisiä  tiedollisia valmiuksia korostava 
koulu avautua arvoja ja toiminnallisuutta  painottavan kansalaistoiminnan 
suuntaan? Esimerkiksi osan koulun biologian  opinnoista voisi suorittaa 
osallistumalla paikallisen luontojärjestön  ympäristöprojektiin. 

LASSE SIURALA 

Kirjoittaja toimii Euroopan neuvoston nuoriso-osaston johtajana ja on  
virkavapaalla Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtajan tehtävistä. 

Nuoret ja vaalit -sarja päättyy. Aikaisemmat kirjoitukset on julkaistu 9.  1., 13. 
1., 20. 1., 27. 1. ja 3. 2. 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.4.1999

Palvelukato riivaa Maunulaa

Alueen asukkaiden keski-ikä on Helsingin korkeimpia

Viime vuoden alussa Maunulan väestömäärä nousi kahdellakymmenellä 
hengellä. Sinänsä pieni nousu katkaisi kymmenen vuotta jatkuneen 
asukkaiden määrän vähenemisen.

Maunulalaisten määrä on harventunut ennätystahtiin. Heitä on nyt noin 7500. 
Kymmenen vuotta sitten "keskuspuiston kainalossa sijaitsevassa 
kaupunginosassa" asui 8700 ihmistä.

Palvelut ovat aivan viime kuukausina parantuneet. Maunulan 
asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja Kaarina Saavola pitää etenkin Alepan 
saamista alueelle voittona. Myös Viialan kotileipomon ovella riittää 
asiakkaita.

Viime vuonna Maunulan palvelut näyttivät kalpeilta. Helsingin kaupungin 
tietokeskuksen mukaan alueella oli 1996 vain kaksi päivittäistavarakauppaa, 
kun niitä oli viime vuosikymmenellä yli kymmenen. Posti on ainoa rahalaitos, 
80-luvun pankkipalvelutaso häämöttää jossain kaukana.

Väestön vähenemisen ja suureksi paisuneen työttömyyden lisäksi 
ulkopuoliset seikat karsivat palveluita.

"Kannattava Elannon pullapuoti lopetti, koska ketjun toiminta päättyi", 
Maunula-seuran puheenjohtaja Raimo Puronen sanoo.

Hankaluutena pienet asunnot

Maunula ei kuitenkaan sukeltanut laman aikana niin syvälle, että se olisi 
kelvannut Helsingin kehittämiskohteeksi kuten Vanha Vuosaari, Kontula tai 
Myllypuro. Alueen kehittäminen on jäänyt paljolti asukkaiden kontolle.

Maunula-seura on analysoinut paikkakunnan heikkoudet ja vahvuudet. 
Asukkaiden ikärakenne on heikkous. Maunulalaisten keski-ikä on kaupungin 
korkeimpia: neljännes asukkaista saa kansaneläkettä.

Väestön vanheneminen johtuu osaltaan alueen asuntokannasta. Helsingin 
kaupungin tietokeskuksen mukaan Maunulan asuntojen keskikoko, 58 
neliömetriä, on vain neliön verran koko kaupungin keskiarvoa alhaisempi.

Maunulan aluefoorumin vetäjän Hannu Kurjen mukaan alueella on kuitenkin 
paljon asuntoja, jotka ovat pieniä nykytarpeisiin. Pienet asunnot eivät vedä 
puoleensa perheitä samalla tavalla kuin Maunulan kiivaan rakentamisen 
vuosikymmeninä 50- ja 60-luvuilla. Yksinhuoltajatalouksia on paljon. 
Sosiaalisen asuntokannan osuus on korkea, vuokra-asuntoja on 55 prosenttia.

Yksittäisistä kohteista Maunulan ostoskeskus on vanhentunut 
epäkäytännölliseksi. Kerrostaloalueen palvelukeskittymä tarvitsee 
nykyaikaistamista ja uutta imagoa.

"Sitä pitää selkeyttää ja valvontaa lisätä", Hannu Kurki sanoo.

Ostoskeskuksen kehittämisestä on tekeillä diplomityö Teknisessä 
korkeakoulussa.

Korjaukset pienin askelin

Raimo Puronen uskoo "pieniin askeliin" heikkouksien korjaamiseksi. 
Maunulan ilmettä on viime aikoina kohottanut rakennusviraston Töhry-
projekti. Tagit ja graffitit eivät korista betoniseiniä enää siten kuin 
aikaisemmin. Myös Sorsapuiston suunnittelu ja rakentaminen on hyvässä 
vauhdissa.

Myönteisiä asioita löytyy myös koulutuksesta ja liikunnasta. Maunulan 
yhteiskoulun matematiikkalukio vetää nuoria puoleensa laajalta alueelta. 
Samoin sisäliikuntatilat ovat hyvät. Uusi maanalainen urheiluhalli valmistui 
hiljattain väestösuojaan ala-asteen viereen. Läheltä Pirkkolasta löytyy lisäksi 
valtavasti lisää liikuntatilaa.

Rakentamatonta maatakin on jonkin verran varastossa. Puronen luopuisi itse 
mielihyvin viljelypalstastaan, jos se kaavoitettaisi asumiseen. "Tarvitsemme 
etenkin omistusasuntoja."

Maunula-seuran analyysin paljastamia vahvuuksia ovat myös muun muassa 
50- luvun asemakaava ja nimekkäät arkkitehdit kuten Viljo Revell.

Samoin esimerkiksi keskuspuisto luontoineen ja oivalliset liikenneyhteydet 
sekä toimiva asukasverkosto edistävät viihtyvyyttä alueella.

Maunulassa asuu myös poikkeuksellisen paljon arkkitehteja, tutkijoita, 
taiteilijoita ja opettajia.

MARKO MANNILA

---

Helsingin Sanomat - - 29.4.1999 

Töhrintää kerrakseen

Töhrintä on viheliäistä. Se saa adrenaliinin liikkeelle paitsi tekijöissään  myös 
katsojissaan. Rikoskin se on, tiedämme. 

Televisiohaastattelussa vielä jokunen vuosi sitten töhrijä kertoi, että he  
tekevät tekosensa vain rumille paikoille. Hämmästyttävintä oli, että lause  
meni lisäkysymyksittä läpi, vaikka omin silmin kaupungilla näki ihan muuta. 

Ajat ovat toiset ja asukkaiden paikallisin ponnistuksin töhryt ovat monilta  
alueilta hävinneet. Se on hieno juttu. 

Nytpä on yhden jos toisenkin helsinkiläisen asunto-osakeyhtiön  
postilaatikkoon kopsahtanut Siisti Stadi -niminen, vankalle paperille  painettu 
lehti. Se ilmoittaa jakavansa oikeaa tietoa töhrinnästä. 

Lehden alkupään otsikoita: 

Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen: Stop töhryille yhteistyössä,  
Projektinjohtaja Mikko Virkamäki: Töhryjen torjunta on välttämätöntä,  
Pahimmat töhrijät ovat aikuisia miehiä, Nuoret eivät hyväksy töhrintää,  
Töhryt eivät ole taidetta sanovat töhrijät, Töhryt on torjuttu New  Yorkissa - 
miksei Helsingissäkin, Töhry houkuttelee töhrimään, Freda on  kuin Bronx, 
Töhrintä turmelee ympäristöä, Töhrintä on rikos, Törkeästä  töhrinnästä voi 
saada jopa neljä vuotta vankeutta. 

Pakkaa selkiämään. Onnistuisiko sotkujen poistaminen jankuttamatta? 

MARKKU KARUMO 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 28.5.1999

Liialliset ylityöt näännyttävät meidät

On aika kaikkien huolestua ja kaikkien - varsinkin päättäjien - aika katsoa 
eteenpäin, millaiseksi ovat yhteiskuntaa muokkaamassa.

Olemme jo nyt yhteiskunnallisen pahoinvoinnin kierteessä. Työssä uupuneet 
vanhemmat eivät jaksa kasvattaa eivätkä rakastaa lapsiaan, saati sitten katsoa 
heidän tekemisiään. Työnantajat teettävät jatkuvasti työntekijöillään ylitöitä 
selittäen kaiken kustannuksilla, ettei voida palkata lisää väkeä. Tosiasiallinen 
syy on ahneus.

Työnantajien ja varsinkin suurten yritysten valta ulottuu yli inhimillisyyden ja 
saa jo riiston muotoja. He kuvittelevat voivansa ottaa Jumalan osan, hallita ja 
päättää työntekijöittensä vapaa-ajasta ja työtaakan määrästä ja syytävät 
heidän päälleen käsittämättömän määrän vaatimuksia.

Kun työpaikkoja koko ajan vähennetään ja työntekijöitä saneerataan ulos, 
aiheutuu epävarmuutta, jota häikäilemättömästi käytetään hyväksi. Sen 
seurauksena taas työntekijät yrityksissä ajattelevat vain omaa etuaan ja 
asemaansa, jota ikään kuin jatkuvasti täytyy puolustaa. Eihän enää ole 
muutakaan mahdollisuutta. Se taas ruokkii työpaikkakiusaamista, alistamista 
ja simputusta. Joka puolestaan huonontaa yrityksen tulosta ja ruokkii 
keskinäistä kärhämää.

Työntekemisestä itsestään on tullut sivuseikka, tuloksiin pääseminen hinnalla 
millä hyvänsä, keinoja kaihtamatta on tullut päällimmäiseksi. Tulos tai ulos 
on työntekijän mitta.

Lapsemme voivat pahoin; heillä on rättiväsyneitä, poissaolevia vanhempia, 
jotka on laitettu rahan perässä juoksemisen ja työpaikan säilyttämisen 
kiduttavaan oravanpyörään. Lapset ja nuoret elävät statisteina yhteiskunnassa 
(HS 21. 5. Nuorisotyöttömyyden lasku pysähtynyt), jossa heistä ei välitetä 
eikä rakasteta.

Kun he kasvavat, he ottavat lohdutuksekseen päihteitä, sortuvat rikoksiin, 
satanismiin, jne. jatkaen samaa välinpitämättömyyttä eteenpäin ja ikään kuin 
kerjäävät kaikella tavalla muualta huomiota, jota heidän pitäisi saada 
kotonaan. Mitä muuta esimerkiksi graffitit ovat kuin huuto, huomatkaa, minä 
olen olemassa ja minä vihaan kun minusta ei piitata!

Yhteiskunta jakautuu hoidettaviin ja huollettaviin sekä hoitajiin. Miten tämä 
onnistuu, kun yhteiskunta supistaa sosiaalimenoja ja henkilöstöä? Meillä on 
kymmenen vuoden päästä valtaisa määrä eläkeläisiä, työssä uupuneita, 
työttömiä, syrjäytyneitä, henkisesti rikottuja ja päihteiden varassa eläviä, 
kertakaikkisen turmeltuneita ja turmellettuja ihmisiä. Osa ihmisistä on 
ökyrikkaita ja täysin mammonansa lumoissa ja mennä porskuttaa muusta 
piittaamatta.

Miten yhteiskunta voi ottaa vastuuta asioista tässä ajassa, jossa mm. 
keskikaljakuppilan pitäminen on kannattavampaa kuin ruokaravintolan? 
Kuinka yrityksillä on kanttia käyttää valtaansa riistämiseen? Kuka on 
vastuussa valheellisista elämänmalleista, joita surutta joka taholta syydetään 
ja jotka palkaksi tuhoavat meitä?

Olemmeko niin markkinavoimien armoilla ja rahan pauloissa, että 
unohdamme pitää huolta toisistamme? Pystyvätkö päihdenuoremme 
huolehtimaan meistä, kun olemme loppuunajettuja ja vanhoja? Kuka meistä 
sitten huolehtii?

Tehoyhteiskunta tarvitsee vain ihmisiä, jotka voivat ostaa elämää rahalla, 
jotka eivät koskaan sairasta, eivät koskaan epäonnistu eivätkä ikinä vanhene.

PÄIVI TUOMINEN

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 4.6.1999

Espoon keskuksen kohennus alkaa nurkkien siivouksella

Entinen apulaiskaupunginjohtaja Hans Korsbäck vetäjäksi

Espoon keskus tuo useimmille mieleen vain 1970-luvulla rakennetut 
betonikolossit, joissa on paljon kaupungin virastoja. Espoon rautatieasema on 
töherrelty ja likainen paikka. Sinne ei tee mieli poiketa, ellei ole aivan pakko.

Ankeuteen tulee muutos, jos Espoon keskuksen juuri perustettu 
kehittämisprojekti saa jotakin aikaan. Sen johtoryhmän puheenjohtaja on 
kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen , ja koko hankkeen "seniorivetäjäksi" 
on lupautunut eläkkeellä oleva apulaiskaupunginjohtaja Hans Korsbäck . 
Molemmat sanovat kuin yhdestä suusta, että ensimmäisten pikku parannusten 
pitäisi näkyä maisemassa jo tänä vuonna ennen talven tuloa.

Korsbäck kutsuu ensimmäisiä toimia nurkkien siivoukseksi - kotonakin 
pannaan paikat kuntoon, kun vieraita on tulossa. Siivous tarkoittaa 
töherrysten poistoa, lisää istutuksia ja pieniä korjaustöitä lähiympäristössä.

Espoon keskuksen parannuksessa tavoitellaan Kokkosen mukaan myös 
Turunväylän ja Kehä III:n risteyksestä Espoon keskukseen ulottuvan alueen 
perusteellisempaa uudistusta. Siihen kuuluu uusia työpaikkoja ja "portti", 
jotta turkulaisetkin huomaisivat lähestyvänsä uutta pääkaupunkia Helsinkiä.

Kokkonen puhuu Espoon keskuksen kohennuksesta kumppanuushankkeena, 
jossa ovat mukana asukkaat, elinkeinoelämän edustajat, 
kiinteistöhuoltoyrityksiä, VR, seurakunnat, nuorisovaltuusto ja poliisi.

Diplomi-insinööri Hans Korsbäck oli 1973-1993 Espoon maankäyttötoimen 
apulaiskaupunginjohtaja. Kuuden eläkevuoden jälkeen hän arvioi, että 
perspektiiviä on tullut tarpeeksi asioiden uudelleen miettimiseen.

Espoon keskusta varten ei perusteta uutta jäykkää organisaatiota, vaan löyhä 
verkosto, jossa ihmiset houkutellaan pelaamaan yhteen. Espoon keskuksen 
kehittämisryhmä tekee juhannukseen mennessä itselleen ohjelman täksi 
vuodeksi.

Kanta-Espoon alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Tommi Laakso on nuori 
mies, joka on kuitenkin asunut vuodesta 1975 lähtien Espoon keskuksessa. 
Hän uskoo, että tänne kotiutuneet asukkaat näkevät alueessa jo paljon 
myönteistä: hyvät liikenneyhteydet ja vanha kulttuurimaisema kirkkoineen.

Espoon keskuksessa on vireillä suuri joukko erilaisia rakennus- ja 
suunnitteluhankkeita, jotka ovat kehittämisprojektin idealistalla. Niistä ei 
Kokkosen mukaan kuitenkaan tehdä suurta toivelistaa valtuustolle.

Keski-Espooseen suunnitellaan uutta lukiota, jonka rahoitukseen etsitään 
yksityisiä sijoittajia Lahden moottoritien mallin mukaan. Muuralan 
terveysasema on surkeassa kunnossa. Uimahallista ja kirjastosta on myös 
puhuttu pitkään, mutta kumpaakaan ei ole vielä saatu.

Espoon keskuksen lähistölle rakennetaan nykyisten kaavasuunnitelmien 
mukaan runsaasti lisää asuntoja.

ANTTI MANNINEN

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 28.6.1999

Rantarockin yleisö kiihtyi erikoisjunan lähtöpaikasta

VAASA-Toistasataa Rantarockista lähtenyttä nuorta oli kiihdyksissään 
sunnuntaina Vaasan rautatieasemalla, kun he olivat jääneet Helsinkiin 
lähteneestä erikoisjunasta. Rokkiyleisön lipuissa junan lähtöaika oli kello 
12.40. Nuoret olettivat sen tarkoittavan festivaalialuetta Vaasan 
Vaskiluodossa, jonne juna oli tullutkin torstaina. Juna lähti kuitenkin samaan 
aikaan Vaasan asemalta. Nuoret päästettiin lopulta kello 15.10 Vaasasta 
etelään lähteneeseen junaan. Rantarockin erikoisjunaa töhrittiin torstain ja 
perjantain välisenä yönä Vaasan asemalla. Kolmen vaunun kylkeen oli tehty 
graffiteja spray-maalilla, ja junassa oli ilmeisesti myös nukuttu. ( HS )

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 27.7.1999 

Arttu Kapulaiselle ovat rakkaita Kallion "mageet" takapihat

"Linjat on se juttu", näyttelijä Arttu Kapulainen, 18, aloittaa.  
Porthaninkatuun risteävät numeroidut kadut tuovat hänen mieleensä New  
Yorkin. 

"Ja nää takapihat on nykei mestoi", Kapulainen löytää lisää yhteyksiä  
Yhdysvaltojen suurkaupunkiin. Pihojen kautta voi kulkea joka paikkaan, hän  
selvittää. "Tästäkin pääsee Porthaninkadulta suoraan Hämeentielle." 

Seuraan nuorta miestä aitojen yli. Hypätessämme nurmikolle joku huutaa  
vihaisesti ikkunasta: "Käyttäkää porttia!" 

Arttu Kapulainen on asunut Kalliossa koko ikänsä. Tai oikeastaan  
Hakaniemessä, Säästöpankinrannassa, mutta aika on kulunut  
työläiskaupunginosan porttikongeissa. 

Koska Kalliossa ei ole metsää, on nuorten täytynyt etsiä oma alue muualta.  
Takapihoilla sai olla rauhassa, Kapulainen analysoi. 

Muun muassa Sairaan kaunis maailma -elokuvasta tuttu Kapulainen tunnustaa  
rakastavansa Kalliota. "Ei muualla ole tällaisia paikkoja. Täällä on  kaikki, 
mitä tarvitsee." 

"Kerran me tosin lähdettiin kavereiden kanssa porvarialueelle Pitkänsillan  
eteläpuolelle. 

Sinne oli rakennettu ihan uusi kauppakeskus, enkä mä tiennyt mitään",  
Kapulainen hämmästelee. Hän tarkoittaa Kämp Galleriaa. 

"Kallion kundit kävi vähän stadissa", Kapulainen naureskelee. 

Vasemmistolaisen taiteilijakodin kasvattia vihastuttaa Kallion  
porvarillistuminen. 

"Jobbarit ostaa täältä kämppiä ja remontoi ja myy sikahintaan. Ei nää  
asunnot ole siinä kunnossa, että niistä voisi vaatia sairaita vuokria tai  nyhtää 
järjettömiä summia", Kapulainen manaa. 

Hän soisi Kallion edelleen säilyvän työläisten ja taiteilijoiden  asuinpaikkana, 
jossa on halvat vuokrat. 

Kaupunginosan rikkaus ovat Kapulaisen mielestä erilaiset ihmiset: hämärät  
tyypit sekä frankit eli puliukot kuuluvat erottamattomasti katukuvaan. 

Naapurikaupunginosista lämmöllä ajatellaan etenkin vallilalaisia ja Pasilan  
nuoria. "Pasilalaiset on mad cool, sairaan makeita, kuuluu määritelmä. 

Kapulaisesta kaupungissa kuuluu olla myös tagejä ja graffiteja; monet  
kutsuvat niitä töherryksiksi. "Ei raitiovaunu ole raitiovaunu ilman  tagejä", 
Kapulainen väittää. 

Tulevaisuuden Kallioon Kapulainen toivoisi lisää paikkoja, etenkin  nuorille. 
"Pitäis olla mestoja, joissa vois hengailla. Ei nuorisotaloja  vaan sellasia, 
missä ois musavehkeet ja missä vois pelaa." 

Nyt Kapulainen on järjestänyt tovereineen juhlia puistoissa. Niitä on  luvassa 
vielä tänäkin kesänä, hän lupaa. 

ARI LAHDENMÄKI 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.7.1999

Vuokraa fillari nuorisovangilta

Nykytaiteen museo Kiasman edustalle ilmestyi torstaina pyöräteline, jossa 
komeilee neljä kirkuvin värein maalattua polkupyörää. Pyörät eivät ole nyky-  
vaan käyttötaidetta: kulkupelin saa tarvitseva vuokrata koko päiväksi 
käyttöönsä viidelläkympillä.

Kyseessä on alunperin seinäjokelaisen, nuorisotyöhön keskittyvän Team 
Heaven -yhdistyksen tempaus. Lahjoituksina ja kadunvarsilta keräten saadut 
vanhat polkupyörät kiikutetaan Keravan nuorisovankilaan, jonka asukit 
kunnostavat ne. Samalla opitaan metallityön taitoja.

Peruskorjattuina pyörät tuodaan Helsinkiin. Täällä pyörät viimeistellään: 
ammattimaalarit opettavat kynäruiskumaalauksen saloja jo vapautuneille 
nuorille sekä graffitiharrastajille. Pyöriä saa vuokrata tiistaista alkaen 
Kiasman infopisteestä. Touhun tuotto menee Keravan nuorisovankilan 
KISKO- projektiin, jolla autetaan nuoria irti huumeiden ja rikosten kierteestä. 
"Jokainen tähän tarkoitukseen sijoitettu markka maksaa varmasti itsensä 
takaisin", vakuuttaa nuorisovankilan johtaja Kirsti Miettinen .

Neljällä pyörällä ei toki pitkälle pötkitä. Sitä mukaa kun kunnostettavia 
pyöriä saadaan, fillariparkkeja on tarkoitus pystyttää lisää. Seuraava tulee 
ensi keväänä Kaapelitehtaalle, parin vuoden sisällä Helsingissä pitäisi 
kurvailla jo noin 80 kirkuvankirkasta putkikamelia.

PASI NUUTINEN

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.8.1999

Runebergin kiharat kiillotetaan Espalla

Kirjailija ja runoilija Johan Ludvig Runebergin patsasta puhdistetaan 
parhaillaan Esplanadin puistossa kesän pölyistä. Patsaan pitkä kesä lokkien 
tähystelypaikkana ja turistien kuvauskohteena alkaa olla ohi, ja patsasta 
korjaavan konservaattori Lasse Mattilan mukaan Runeberg on selvinnyt siitä 
hyvin.

"Tämä ei ole mistään rikki, mitä nyt hiukan kulunut. Patsas on hyvin tehty ja 
pysyy paikallaan", arvioi Mattila. Näkyvin osuus patsaan kunnostuksessa on 
linnunkakan harjaaminen pois Runebergin harteilta. Oikein tiukkaan 
jumittunut lika raaputetaan pois kirurginveitsellä.

Runebergin patsaan onni on Mattilan mukaan sen korkea jalusta. 
Valokuvaajat eivät jaksa kiipeillä patsaan kylkeen, eikä Runebergiä käytetä 
lintulautana.

Lähipäivinä kunnostetaan kaikki Esplanadin puiston patsaat. Sakari Topelius 
on jo puhdistettu. Patsaita puhdistetaan ympäri vuoden ja varsinkin graffiteja 
joudutaan pesemään pois viikoittain. Jokavuotinen iso pesu on aina vapun 
jälkeen.

ANU VILKMAN

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 6.9.1999

Tampere perää töhrijöiltä puolta miljoonaa markkaa

TAMPERE-Tampere tehosti töhryjen torjuntaa palkkaamalla 
vartiointiliikkeen valvomaan kaupunkia. Miehet kiertävät parin hengen 
ryhminä lähinnä ydinkeskustassa. He valokuvaavat ilkivallan, ottavat tekijöitä 
kiinni ja kutsuvat poliisin. Parikymmentä on saatu kiinni verekseltään, ja 
kaupunki on jättänyt useita satoja rikosilmoituksia. Kaupunki vaatii yhteensä 
puolen miljoonan markan korvauksia töhrijöiltä. Yhden suihkemaalauksen 
puhdistus maksaa yli tuhat markkaa. Tehostettu töhryjen torjunta on 
maksanut kesältä jo yli 800000 markkaa. (HS)

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.9.1999

Vantaan kolme asemaa kiinni yöksi

Martinlaakson, Myyrmäen ja Louhelan asemat suljetaan yöksi lokakuun 
alusta lähtien. Asemien ovet suljetaan kello 22.10 ja ne avautuvat viideltä.

Yöllä matkustavat joutuvat kulkemaan laitureille kiertoteitä. Matka pitenee 
enimmillään joitain satoja metrejä kulkusuunnasta ja asemasta riippuen.

Vantaan tekninen lautakunta päätti sulkemisesta keväällä ilkivallan ja 
turvattomuuden vuoksi. Asemia päätettiin samalla kohentaa ja niiden 
vartiointia lisätä.

Asemat on siivottu ja maalattu ja niille on asennettu valvontakameroita. 
Louhelan ja Myyrmäen asemien hissit kunnostetaan syksyn aikana. 
Martinlaakson aseman hissi on vaurioitunut korjauskelvottomaksi.

Yli miljoona markkaa maksavista toimenpiteistä huolimatta ilkivalta asemilla 
jatkuu. Maalattuja pintoja on sotkettu myös remontin aikana. 
Kiinteistöpäällikkö Harri Kivisen mukaan yleisin haitta ovat töherrykset. (HS)

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.10.1999 

Alikulku sai Martin- laaksossa luvallisen graffitin 

Vantaa ei aio enemmälti koristella tunneleitaan

"Tässä joogaaja levitoi ylösalaisin. Tämä punkkari näyttää kieltä  
koripalloilijalle", abiturientti Harri Piispanen selittää parinkymmenen  hengen 
yleisölle. 

Martinlaakson lukion kuvaamataidon opettaja varastaa show'n. "Harri, kerro  
tuo vielä", hän parahtaa. "Mitä tuo tyyppi tekee?" 

"Se on se koripalloilija", Piispanen vastaa rauhallisesti. 

Martinlaakson lukion oppilaat ovat tehneet seinämaalaukset ostoskeskuksen  
tuntumassa olevaan alikulkuun. Itse tunneli maalattiin jo viime syksynä. 

Nyt on maalattu myös tunnelin vieressä olevat seinät sekä paikkailtu työhön  
tehtyjä töherryksiä ja haalistuneita värejä. 

"Eivät tienneet 

Matissea" 

Piispasen luokkatoveri Piia Mastosalo kertoo, että äskeisimpään maalaukseen  
oli tarkoitus tehdä paljon lähekkäin olevia ihmisiä. 

Piispanen luonnehtii teosta sarjakuvaksi. Kuvataiteen opettaja puuttuu  
määrittelyyn. 

"Pikemminkin kuvasarja", hän korjaa ja alkaa kertoa kaskua. "Tästä meni  
eräs ihminen ohi ja sanoi oppilaille, että työ on matissemainen. Nämä  
ihmettelivät, kuka se Matisse oikein on." 

"Tämä on selvää Matissea", toteaa vihkimistä seuraava Vantaan teknisen  
toimen johtaja Seppo Heinänen narisevalla äänellään. 

Hän kertoo minulle, että nyt tehty alikulkutunnelin luvallinen maalaaminen  
on poikkeus. Harmaita tunneleita ei haluta enemmälti maalata. 

"Muuten voisi tulkita, että hyväksymme luvattomat töhryt", Heinänen  
perustelee. "Tämä on kuitenkin kiva", hän kiirehtii. 

Graafisen suunnittelijan ammattiin aikova Harri Piispanen ei niele  
virkamiehen käsitystä. "En usko, että nämä innostaisivat ihmisiä  
laittomuuksiin." 

Hänestä myös luvattomat graffitit voivat piristää kylmää  betoniseinää. 
"Mutta koska lupa on helppo saada, minusta se pitäisi hakea.  Voihan joku 
tietysti saada oman jännityksensä lain rikkomisestakin." 

Kuvataiteen opettaja keskeyttää jutustelun. Hän määrää läsnäolijoita  
siirtymään muutaman metrin. Maistan irtokarkkeja. Lajitelma on erinomainen 
-  onneksi lukiolaisten on annettu hoitaa tämä puoli itse. 

ARI LAHDENMÄKI

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.10.1999

Lepakon seinät saivat graffitimaalaukset vainajan muistoksi

Peijaisviikko alkoi maalin katkussa

Lepakon peijaiset alkoivat lauantaina yllättävän hiljaisesti. Kun viides bändi, 
Sub-Urban Tribe, aloitti puoli yhdeksältä, lavan edessä oli kourallinen 
juhlijoita, vaikka musisointi oli alkanut iltapäivällä. Illan kiistaton vetonaula 
olikin vasta keskiyön tuntumassa esiintynyt Jonna Tervomaa .

Lepakon seinien ulkopuolella lopunajan tunnelma sen sijaan oli väkevä, sillä 
konserttiin tulijat haistoivat tuoreen maalin. Toistakymmentä nuorukaista 
hääri ympäri taloa spraypurkit käsissä tekemässä graffitimaalauksia. Maalarit 
olivat paikalla aidossa Lepakko-hengessä eli oma-aloitteisesti.

"Me maalataan tää yhden vuonna 1994 kuolleen kaverin muistoksi", 
nimimerkillä Jykä esittäytynyt maalari kertoi.

Lepakon tuhoa Jykä piti ärsyttävänä. "Täällä on ollut kivoja yöbileitä ja tämä 
on ollut ainoita paikkoja, missä esiintyy underground-bändejä".

Helsingin ja Suomen graffitimaalareille Lepakolla on ollut tärkeä rooli. Siellä 
on pidetty monet graffitien SM-kisat. Myös alikulkutunneli muistetaan 
graffiteista.

"Täällähän me on aloitettu, ja tämä maalaushomma on samalla 
kunnianosoitus Lepakolle", nimimerkkiä Fate käyttänyt taituri sanaili.

"Hienoa, että saimme luvan maalata näin näkyvälle paikalle, vaikka graffitit 
aina puhdistetaan ja kulttuurivuodeksi Helsingistä tehdään steriili".

Graffitimaalarien vanavedessä oli saapunut joukko eri-ikäisiä poikia, 
hiphoppareita, jotka omaksi huvikseen esittivät rappia ja breikkasivat 
jalkakäytävällä pahvinpalojen päällä.

"Me tultiin tänne, kun kuultiin, että maalataan", Samuli Hellberg kertoi 
näppärän pyörähtelyn lomassa.

Osalle porukasta Lepakkoon liittyi tärkeitä arvoja. "Täällä järjestettiin 
maaliskuussa 1987 ekat kunnon hiphopjamit, joissa yhdistyivät maalaus-, 
breikki- ja dj-touhut. Se oli tosi legendaarista", Antti Sizko kertoi.

Lepakon loppu tänään sunnuntaina: Klo 11.15 Täti Vihreä & Perennat, klo 
12.15 Pentti Rasinkangas & Ohilyönti, klo 13.15. Tohtori Orff & Hra 
Dahlgroze, klo 14.15 Pellekaija Pum, klo 15.15 Klovni Valtteri, klo 21.30 
Otto Donner & Free For All, klo 22.30 Lenni-Kalle Taipale Trio, klo 23.30 
Otto Donner & Free For All.

ARI SAARELAINEN

---

Helsingin Sanomat - - 9.11.1999 

Miksi kauppias myy netissä spraymaaleja?

Kurkistus kotimaisen Syndicaten internetkaupan sivuille pysäyttää.  
Normaalien housujen ja huppareiden lisäksi sivuilla myydään myös  
spraymaaleja. Graffitien tekemiseen, kaiketi. 

Syndicate Oy:n toimitusjohtaja Micke Fuhrmann, miksi myytte spraymaaleja,  
vaikka graffitien teko on viime aikoina selvästi kriminalisoitu? Eräs  graffit 
ien tekijä sai peräti yhdeksän kuukautta ehdotonta vankeutta, ja VR  on 
luvannut tehdä jokaisesta graffitista rikosilmoituksen heti. 

"Miten sen nyt katsoo. Alkokin myy alkoholia, jota voi väärinkäyttää." 

Mutta se ei ole kriminalisoitu? 

"Aivan, mutta mehän ei pyydetä niitä tekemään tihutöitä. Graffitien  tekoakin 
harrastetaan tosi paljon valvotusti, nuorisotoimenkin  järjestämänä." 

Ehkä nuoret eivät silti tiedä, että graffiteista voi seurata näinkin  ankaria 
rangaistuksia? 

"Sanoisin että nuoret tänä päivänä ovat hyvin valveutuneita, ainakin meidän  
asiakkaat ovat. Kyllä ne tietävät. Sitä paitsi töhrintä on tänä päivänä  
vähentynyt hirveän paljon. Ne mitä näkyy metroissa ja muissa on kyllä tehty  
tavallisilla tusseilla." 

Ovatko oikeat graffitintekijät jotenkin hienompia? 

"Esimerkiksi aika iso osa mainosmaailman nuorista kovista tekijöistä on  
sellaisia, joilla on graffititausta. Monet tekevät graffiteja taiteena.  Ulkomailla 
pidetään näyttelyitäkin." 

Myydäänkö spraypulloja sivuillanne paljonkin? 

"Enemmän se on imagokysymys." 

RIITTA ASTIKAINEN 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.11.1999

Töhrijät iskivät Herttoniemen kartanoon

Töhrijät ovat viimeksi alkuviikosta tärvelleet Herttoniemen historiallisen 
kartanon arvokkaita ulkorakennuksia. Ilmeisesti samojen tekijöiden 
toistuvista tihutöistä on koitunut kartanolle jo kymmenien tuhansien 
markkojen vahingot ja lasku kasvaa sitä mukaa, mitä perusteellisemmin tuhon 
jälkiä joudutaan vielä puhdistamaan.

Kartanomuseon rakennukset ovat suojeltuja. Museovirasto sääntelee niiden 
korjaamista, joten spraysotkuja ei voi poistaa miten tahansa.

Kartanon isännöitsijä Ulf Nyberg kertoo, että piirtelijät ovat viime aikoina 
iskeneet jo kolmeen otteeseen. Viimeksi tuhrittiin Engelin suunnittelema 
huvimaja sekä 1700-luvun lopulta peräisin olevan hirsisen tallirakennuksen 
seinät ja uusi pärekatto. Erityisammattitaitoa vaatinut pärekatto valmistui pari 
kuukautta sitten.

Nybergin mukaan on mahdollista, että niin päreet kuin seinähirretkin 
joudutaan vaihtamaan. Töherrysten poisto on jo jättänyt jälkensä myös 
huvimajan pintaan, joten sekin pitänee pian uusia. Herttoniemen kartanon 
alue on 14 hehtaaria. Kameravalvontaa ei ole.

Herttoniemen kulttuurihistoriallisen kartanomuseon omistaa Svenska 
odlingens vänner in Helsinge -yhdistys, mutta Helsingin kaupunki hoitaa sitä.

Päärakennus oli

posliinitehdas

Museon intendentin Sigbritt Backmanin mukaan kartanossa on asunut kaksi 
tunnettua sukua. Päärakennus oli alkujaan posliinitehdas. Sen kunnosti 
kodikseen amiraali Carl Olof Cronstedt 1800-luvun alkupuolella. Cronstedt 
oli Viaporin komentaja, kun linnoitus antautui venäläisille.

Suomalaisen teatterin perustajasukuun kuulunut maanviljelysneuvos John 
Bergbom asui vaimoineen kartanossa 1800-luvun jälkipuolelta lähtien. 
Punaiset ampuivat Bergbomin vuonna 1917. Kartano on 1920-luvulta lähtien 
ollut museona. Alueelle on tuotu vuosikymmeniä sitten tuulimylly 
Bromarvista ja Knusbackan maalaistalon rakennukset Sipoosta.

Poliisilla ei vielä ole töhertelijöistä tietoa, mutta kun he jäävät kiinni, heille 
tulee suuri lasku.

Backman arvelee, että tärvelijät ovat nuoria ja ymmärtämättömiä. "Toisten 
työ on pilalla", hän harmittelee. "Ympäristön piti tuottaa positiivista mieltä ja 
olla vain kaunis."

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 20.11.1999 

Töherrykset bussipysäkeillä ärsyttävät

Minä olen kyllästynyt täysin iänikuisiin "Pekka kävi täällä" yms.  teksteihin 
bussipysäkkien seinissä. Niissä on paljon tärkeämpiä ilmoituksia  
matkustajille, kuten pysäkkikohtaiset aikataulut ja pysäkin ohittavien  bussien 
numerot! Silloilla tarkoitukselliset ja taiteelliset, isot graffiti- teokset 
näyttävät hienoilta, mutta surkeat pienet töherrykset heti pois. 

Minulla on tiedossa melko uusi menetelmä, jolla voidaan poistaa graffitit  
vahingoittamatta, pintaa syvemmältä. Menetelmä perustuu hiilidioksidiin ja  
toimii periaatteessa samalla tavalla kuin hiekkapuhallus menetelmä,  
suihkuttamalla kevyesti liattua pintaa. Samaa menetelmää voidaan käyttää  
veneiden hellävaraiseen puhdistukseen. Jos vielä saadaan töhertäjät itse  
puhdistamaan ne, saatetaan saada asia lopullisesti kuntoon. 

Luotaantyöntävät bussipysäkit kuntoon 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.12.1999 

Kuinka Eva-Riitta Siitonen aloittaa puheensa tänä uutenavuotena? 

Kaupunginjohtajien puheet Senaatintorilla ovat olleet Suomesta, eivät  
kaupungista

Helsingin kaupunginjohtajien uudenvuodenyön puheet Senaatintorilla ovat  
perinteisesti alkaneet koko kansaa kosiskelevasti: Hyvät kuulijat! tai  Hyvät 
suomalaiset! Puheiden lopuksi vielä kohotetaan kolminkertainen  
eläköönhuuto isänmaalle. 

Kaupunkimaisten ja erityisesti helsinkiläisten puheteemojen puute yllätti  
sosiologi Pasi Mäenpään . Hän on käynyt lävitse ja analysoinut Raimo  
Ilaskiven , Kari Rahkamon ja Eva-Riitta Siitosen pitämät uudenvuodenyön  
puheet vuosilta 1985-1998. Mäenpään analyysi julkaistaan  
Yhteiskuntasuunnittelu-lehdessä tammikuussa. 

"Suomalaiskansallisten tuntojen ylivalta ei häiritsisi, ellei vastassa  olisi 
huutava puute helsinkiläisistä teemoista", kummastelee Mäenpää. 

On ehkä hyvä myös muistaa, ettei Senaatintorilla uudenvuodenyönä huojuva  
juhlakansa välttämättä välitä puhepainotuksista tuon taivaallista - osa on  
tolkuttomassa humalassa ja osa ei puhetta edes kuule. 

Koko maan ylipormestari 

"Helsingin kaupunginjohtajien puheet Senaatintorilta eivät ole puheita  
kaupungissa, kaupungista ja kaupunkilaisille. Ne ovat puheita Suomessa,  
Suomesta ja suomalaisille." 

Syitä tähän voi Mäenpään arvion mukaan olla kolme. Yksi olisi urbaanin  
puhekuvaston puute. Toisaalta Helsingin kaupunginjohtaja on tavallaan koko  
maan ylipormestari, jolla on perinteisesti ollut tapana osoittaa puheensa  koko 
kansalle. 

Paras selitys taitaa kuitenkin olla se yksinkertaisin, pohtii Mäenpää. "Ei  ole 
vielä olemassa ajallisen etäisyyden ylevöittämää kaupunkikulttuurista  
sanastoa ja kuvastoa, joista urbaanit johtajat ammentaisivat." 

Mäenpää analysoi puheita siitä oletuksesta, että demokratiassa johtajan on  
pidettävä kansan puolta ja kaupunginjohtajan edustettava kaupunkilaisia.  
Puheet on suhteutettu niiden pitoajankohdan taloudellisiin ja  
yhteiskunnallisiin suhdanteisiin. Toisaalta Mäenpää lukee ajankohdan  
historiaa puheiden kautta. 

Esimerkiksi Ilaskiven vuoden 1986 puheessa ei esiinny kaupunkikulttuurin  
murrosta, josta ovat esimerkkeinä uusi kaupunkirakenne kauppakeskuksineen,  
kirpputoreineen ja pikaruokaloineen. 

"Ilmeisesti nämä ilmiöt ovat liian pinnallisia ja kevytmielisiä  juhlapuheisiin 
1980-luvulla tai myöhemminkään. Samalla on jäänyt  huomaamatta 
merkittävä osa kaupunkilaisten arkielämää ja  kulutuskulttuuria." 

Työttömät puheissa 

Kari Rahkamon puheiden toistuva teema on ahkeruus ja työnteko. Kun 
maamme  talous 1992 alkaa elpyä, se tapahtuu työtä tekemällä eikä 
lomailemalla ,  viestitti Rahkamo puheessaan 1992. 

"Työttömille kuulijoille, joiden määrä oli nopeassa kasvussa, voi syntyä  
sellainen vaikutelma kuin työttömänä eläminen muistuttaisi lomailua", sanoo  
Mäenpää. Rahkamon puheen johtotähtenä on ajatus, että Suomen on noustava  
lamasta omin voimin, omalla työllä . 

Seuraavana vuonna työttömät ovat mukana ylipormestarin puheessa. He ovat  
ihmisiä, jotka meidän itse on huollettava . Kohta herättää Mäenpään  
kysymään miksei kaupunginjohtaja kansalle puhuessaan asetu vähäväkisten  
puolelle vaan pitää heitä hallinnan ja huollon ongelmina. 

Siitonen aloittaa ensimmäisen puheensa vuonna 1996 taloudesta. Hän voi  
puhua toiveikkaammissa tunnelmissa kuin edellisinä vuosina. Lama ja 1996  
koettu minitaantuma eli talouden hidastuminen ovat ohitse. 

Työttömyys koettelee ensisijaisesti työtöntä ja hänen läheisiään, mutta  
työttömyyden myötä lisääntyvä syrjäytyminen on tulevaisuutemme uhka e  
rityisesti kaupungiessa ja taajamissa ", kertoo Siitonen puhujakorokkeelta. 

Siitonen nostaa työttömyyden yhteiskunnan pahimmaksi ongelmaksi. 
Työttömät  ovat nyt myös ihmisiä, eivätkä mitattuja lukuja, arvioi Mäenpää.  
Kolmanneksi työttömyyteen liittyy syrjäytymistä. Neljänneksi syrjäytyminen  
uhkaa kaupunkeja. 

Siitosen puhe liikkuu muiltakin osin ihmisten arkielämän tasolla. Hän puhuu  
mm. työpaikoilla koetusta huolesta . 

Jos Rahkamo oli yhteiskunnan havainnoijana ekonomisti, Siitonen on kuin  
sosiaalisesti valistunut jokamies, Mäenpää vertaa. 

Graffitistit ja kettutytöt 

Ilaskiven puheissa harmina olivat mm. kaupunkimme julkisia tiloja töhrivät  
graffitistit. Siitosen harmina vuoden 1997 puheessa ovat kettutytöt ja  rasistit. 

Näistä ikävyyksistä puhutaan tosin vain ruotsiksi. Ehkä siksi, että rasismi- 
teema "koskettaa kielellistä vähemmistöä ja koska ongelmalliset asiat on  
helpompi sanoa toisin". 

Mäenpää löytää sanavalinnoista varovaisuutta ja kiertelyä man talar om  
rasismen -tyyliin. 

Siitosen kauden tuorein puhe on Mäenpään mukaan puhujansa kantaaottavin.  
Sanavalinnat kertovat voimakkaasta huolesta: meillä on vaikeuksia ,  
työttömyys on vaikea , " turvattomuus ja syrjäytymisen uh k a ovat  
kasvaneet . Siitosen mukaan esimerkiksi johtajien ylisuuret optiot tulisi  
käyttää työpaikkojen luomiseen. 

Pasi Mäenpää antaa Siitoselle varsin myönteisen arvion: Siitosen  
puhenäytteet antavat vivahteikkaamman ja monipuolisemman kuvan kuin 
hänen  edeltäjiensä puheet. 

MARKO JOKELA 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 22.1.2000 

Turkikset erottivat ehdokkaat toisistaan Kuopiossa 

Halonen: Jo kauan sitten päätin, etten osta turkkia 

Aho: Laittaisin turkin päälleni, jos olisi varaa ostaa sellainen

KUOPIO. Presidenttiehdokkaiden mielipiteissä on eroa ainakin karvan verran.  
Tarja Halonen (sd) ja Esko Aho (kesk) ovat nimittäin eri mieltä turkisten  
käytöstä. 

Ehdokkaat toivat näkökantansa esille nuorten Next Step -messuilla  
järjestetyssä vaalikyselyssä Kuopiossa perjantaina. 

Halonen ja Aho esiintyivät tilaisuudessa yhdessä. Yleisönä heillä oli  useita 
tuhansia nuoria messuvieraita. 

Ehdokkaiden suhtautuminen turkiksiin tuli ilmi, kun tapahtuman juontajat  
kysyivät heiltä mielipidettä eläinaktivismiin. 

Halonen piti turkistarhaajan ammattia laillisena, mutta korosti, että  kaikki 
mikä koskee eläimiä, täytyy olla tiukasti säädeltyä. 

"Itse olen jo kauan sitten päättänyt, että en osta turkkia", Halonen totesi  ja sai 
raikuvat suosionosoitukset. 

"Niille, jotka taputtivat sanon, että kuitenkin syön lihaa ja käytän  
nahkakenkiä", hän jatkoi. 

Aho vastasi kysymykseen pitkällä kaavalla. Tällä kertaa hän palasi  
muistoissaan lapsuuteensa, jossa kaikilla kotieläimillä oli nimet ja niille  
vietiin jouluna jouluruokaa. Hänen mukaansa eläinten hoidossa on sitä  
enemmän ongelmia mitä teollisemmaksi tuotanto menee. 

Aholle on luonnollinen asia, että ihmiset käyttävät eläimiä hyväkseen. 

"Minä kyllä panisin turkin päälleni, jos olisi varaa ostaa sellainen",  
voimakkaalta turkistarhausalueelta tuleva ehdokas totesi. 

Kysyttäessä Suomen pahimmasta ympäristöongelmasta Halonen korosti, että  
meidän pitäisi pitää kiinni Kioton ilmansuojelusopimuksesta. 

Kotimaan tärkeimmiksi varjelun kohteeksi Halonen nimesi Itämeren ja 
Suomen  tuhannet järvet. Aho yhtyi Halosen näkemykseen. Lisäksi hän 
korosti  lähialueiden ydinvoimaloiden turvallisuutta. 

Molemmat ehdokkaat halusivat antaa opiskelijoille lisää tukea. "En halua  
suojella opiskelijoita työnteolta, mutta se ei saa olla aivan välttämätön  asia 
toimeentulon kannalta", Halonen sanoi. 

Ahon mielestä opintorahan on oltava osa perusturvaa, jonka avulla  
täysipäiväisen opiskelun on oltava mahdollista. 

Opintorahan suuruuteen ei kumpikaan ehdokas ottanut suoraan kantaa. 
Halonen totesi vain, että  toimeentulotuki on hieman alle kaksi tonnia kuussa 
ja sen on laskettu  edustavan toimeentulon vähimmäistasoa. 

Kuopion vaalikyselyä varten nuoret olivat voineet lähettää kysymyksiä myös  
sähköpostitse. Ensimmäinen niistä kosketti homoparien virallistamista.  
Molemmat ehdokkaat kannattivat niiden rekisteröimistä, mutta halusivat  
pitää ne erillään avioliitosta. 

Kysymykseen, kuinka ehdokkaat kantavat vastuuta ympäristöstä  
henkilökohtaisella tasolla, 

Halonen vastasi lajittelevansa kaikki kotona syntyvät talousjätteet ja  
miettivänsä kuinka voisi kuluttaa kestävällä tavalla. 

Aho sanoi pyrkivänsä valitsemaan ympäristön kannalta hyviä tuotteita.  
Lisäksi hän kertoi olevansa innokas sienestäjä ja marjastaja. 

Entä graffitit? 

"Jos kuva on hyvin piirretty, niin mikäs siinä. Valitettavan usein ne ovat  
kuitenkin pelkkiä töherryksiä", Aho sanoi. 

Halonen puolestaan totesi, että seinäpiirroksissa on usein kyse pelkistä  
tageista, joista hän ei erityisemmin pidä. 

"Oikeat graffitit ovat jotain muuta." 

Messuilla järjestettiin myös pikaäänestys presidenttiehdokkaiden  
kannatuksesta. Kaikkiaan noin 6000 tekstiviestistä 51 prosenttia kannatti  
Halosta. 

Mika Parkkonen 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 22.1.2000

Hyväksyykö ministeri töhrimiset?

Ilta-Sanomat on viime päivinä mainostanut uuden Oulun painotalonsa 
avaamista kokosivun mainoksilla, joissa tuulitakkiin pukeutunut ja 
käsivartensa tatuoinut kulttuuriministeri Suvi Lindén spreijaa betoniseinään 
"Ihanaa Leijonat ihanaa!"- graffitia. Sama mainos on ollut myös IS:n 
Helsingissä jaettavassa painoksessa.

Haluaako kulttuuriministeri Lindén esiintymisellään viestittää, että hän 
hyväksyy graffitivandalismin ja pitää seinien töhrimistä älykkäänä tapana 
ilmaista mielipiteensä? Jos ei, niin hän on käyttäytynyt harvinaisen 
lyhytnäköisesti suostuessaan poseeraamaan arveluttavassa mainoksessa.

Mahtaakohan mistään Euroopasta löytää toista maata, jonka 
kulttuuriviranomaisilla on samanlainen merkillisen ymmärtäväinen 
suhtautuminen kaupunkikuvaa pilaaviin töhrijöihin?

Kun pari vuotta sitten vierailin Napolissa, oli sikäläisen Castelnuovon 
renessanssiaikaiseen marmoriporttiin käyty sutaisemassa pari graffitia. 
Restauraattorit olivat heti ryhtyneet puhdistustöihin ja ala-aulassa oli siitä 
kertova näyttely. Mutta tämän lisäksi aulassa oli avoinna valituskirja, johon 
kaikki vieraat saattoivat kirjoittaa nimensä ilmaistakseen näin protestinsa 
kulttuurimuistomerkkeihin kohdistuvaa vandalismia vastaan. Minun siellä 
vieraillessani kirja oli jo ehtinyt tulla täyteen suuttuneiden ihmisten 
allekirjoituksia.

Kiinnostavaa leikkiä ajatuksella, mitä Lindén olisi kirjoittanut tähän 
valituskirjaan, jos olisi virkatehtäviensä puolesta joutunut edustamaan 
Suomea Italiassa. Ehkä jotain sellaista kuin: "Spreijatkaa lisää, pojat!"

Vesa Oittinen

fil. tri., dosentti

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.2.2000

Katutyömaa on aina läsnä

Timo Kopomaalle työmaamonttu on enemmän kuin kulkueste

Ne valtaavat kadun vain väliaikaisesti, ja silti ne ovat aina läsnä. Ne katoavat 
vain vaihtaakseen paikkaa.

Tutkija Timo Kopomaalle katumonttu on enemmän kuin satunnainen 
kulkueste. Se on merkittävä kaupunkitilaa kuvaava ilmiö.

Työmaihin "liittyy kaupunkilaisia kiinnostavaa teatteria, ihmisten ja koneiden 
vuoropuhelua ja jännittäviä epämaisemia kaupungin kamaralla".

Alussa oli katu,

pora, kaivinkone ja rakennusmiehet. Lopussa puomitettu monttu ja tutkija 
kameransa kanssa sen reunamilla, kuvaamassa, miten jalankulkijat toimivat 
kohdatessaan katutyömaan.

Kopomaan kuvat paljastivat, miten kävelijät kulkevat kaventuneilla 
kulkuväylillä, välittävätkö he kieltotauluista, millaisia kävelypintoja suosivat 
vai jäävätkö seuraamaan työn touhua seuraamaan.

Kuva-aineistoa kertyi reilusti yli sadalta työmaalta ydinkeskustassa. 
Havaintonsa Kopomaa sulatti 36-sivuiseen kirjaseen, joka on yltänyt jo 
toiseen painokseensa.

Helsinki on kulttuurikaupunki, jonka tulee näyttää edustavalta. Keskustassa 
on möyritty ahkerasti ja työmaiden valmistumista kiirehditty.

Tutkijan lempikohteita ovat siniseen verhottu Vanha ylioppilastalo sekä 
Rautatieaseman vierustan Eliel-parkkiluolamonttu. Edellinen on esteettisesti 
kaunis, jälkimmäinen iso ja alati käynnissä.

Lempityömaalla massiiviset koneet liikuttelevat isoja massoja.

Nostokurkiakin pitää olla. "Ihannetyömaa on tyylikkäästi puulevyin aidattu, 
siten että aidassa on katseluaukkoja. Myös lasten korkeudella, kuten 
Tukholmassa."

Kopomaa on hyvillään, että katutyömaiden katteista on tullut puheenaihe 
kaupunkilaisille.

Hän muistelee mielipidekeskustelua Kiasman pinkistä aidasta tai 
Kaupungintalon näköiskankaasta.

Tutkija ei voi mitään itselleen. Elokuviakin tulee katsottua sillä silmällä. 
Amerikkalaiselokuvissa työmaa-alueet esiintyvät usein.

Toimintaelokuvissa hurja takaa-ajo päätyy työmaalle, jossa tapahtuu ratkaisu. 
Komedioiden työmailla käy kaikkea ennalta odottamatonta: ihmiset saavat 
laudasta päähänsä, seinät sortuvat ja maalipurkit kaatuvat niskaan.

Kopomaa löysi katutyömaat kirjallisuudestakin. Esimerkkinä Anders Cleven 
novelli Sikiö:

Katutyöläiset olivat avanneet syviä hautoja kiveykseen. Tummia haavoja 
kaupungin ihoon. Haavan reunoista näkyivät eri louhoskivi- ja sorakerr okset. 
Haavan pohjalla risteili kaasujohtojen, viemäriputkien ja puhelinkaapelien 
sotkuinen verkko. Varoituslamput oli pantu paikalleen. Ne huohottivat 
hermostuneesti punaisesti: krikla. . . krikla.

Timo Kopomaa, Katutyömaa kaupunkikuvassa. Teknillinen korkeakoulu, 
yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus.

Marko Jokela

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.2.2000

Katujen taidetta

Kadut voisivat tutkija Timo Kopomaan mielestä olla nykyistä vahvemmin 
myös taiteen näyttämönä, jolla olisi tilaa esimerkiksi laillisille graffiteille, 
kuvataidenäyttelyille, valoteoksille tai historiatietoiskuille.

Helsingin kaupungintalo oli remonttinsa ajan kääritty näköiskankaaseen. Se 
oli Kopomaasta tehty liian varman päälle. "Sen yllätyksellisyys oli ainoastaan 
siinä, että kankaan kuva oli täysin yhdenmukainen alla olevan seinän kanssa."

Forumin rakennustyömaalla esitettiin 1980-luvun lopulla Koreografia 
seitsemälle torninosturille, kahdelle valonheittimelle .

Taideopiskelijoiden esitystä ohjattiin radiopuhelimin. Nosturit liikkuivat kuin 
teräsjalkaiset kahlaajalinnut. Tätä esitystä Kopomaa muistelee lämmöllä.

Helsingissä kulkeva ei voi välttyä katutyömailta. Kaupungin katu- ja yleisillä 
alueilla ahkeroitiin viime vuonna yli 3000:lla kaivuulupaa edellyttävällä 
työmaalla.

HS

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 29.4.2000

Töhryjen puhdistus tulee kalliiksi

Töhryjen puhdistaminen tulee kalliiksi. Helsingin kaupungilta menee 
puhdistuskustannuksiin 15 miljoonaa markkaa joka vuosi. VR-yhtymällä 
pelkästään junien puhdistus vie seitsemän miljoonaa markkaa ja Etelä-
Suomen asemien ja laitureitten hiominen kuusi miljoonaa markkaa joka vuosi.

Tampereen kaupungillekin graffitit ovat miljoonakustannus, ja rahat otetaan 
muista käyttömenoista. Joka kuukausi Tampere maksaa vartiointiliikkeelle 
55000 markkaa siitä, että se nappaa töhryjen tekijät.

Töhryt ovat eteläsuomalainen ilmiö. "Ne alkavat Lahden vaiheilta ja 
Järvenpäässä ne suorastaan räjähtävät silmille", Irja Tervo VR-yhtiöiden 
turvallisuusosastolta sanoo.

VR on havainnut parhaaksi viedä kaikki kiinnisaadut töhrijät oikeuteen. "Me 
vaadimme aina rangaistusta. Kymppitonnin korvaus saa monet ainakin 
ajattelemaan, kannattaako."

Suur-Helsinkiä puhdistavan yhtiön mielestä harrastelijat saattavat lopettaa, 
mutta vakinaisiin tekijöihin ei pure mikään. Vaste Oy:n 
markkinointipäällikkö Paula Löppönen on paneutunut töhrijöitten 
käyttäytymiseen.

"Helsingin seudulla heitä on 200-300 hengen joukko, joka rääpii jatkuvasti. 
He ovat yleensä aikuisia miehiä, jotka tekevät sitä työkseen", Löppönen 
sanoo. Nykyisin katukuva on aika siisti. Se ei merkitse, että töhriminen olisi 
vähentynyt. Omistajat vain tarttuvat toimeen heti ja puhdistavat ensimmäisen 
sotkun.

Irja Hyvärinen

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 29.4.2000

Jyväskylän nuoret hinkkaavat seinistä graffiteja

Sotkujen siivoamisen toivotaan kasvattavan vastuuseen

JYVÄSKYLÄ. Henkilöauto peräkärryineen ajaa kahauttaa leikkipuiston 
kävelytielle Jyväskylän Huhtasuolla. Autosta kapuaa neljä nuorta, jotka 
vetävät ylleen valkeat haalarit ja kasvoilleen hengityssuojaimet. He alkavat 
hinkata rätein ja pesuainein graffiteja rumaksi töhritystä muuntajakopista.

Sotkujen siivoamisessa on ympäristön siistimisen lisäksi kysymys myös 
nuorten kasvattamisesta vastuuntuntoon.

Nuorten kasvua tukeva yhdistys Soutajat tarttui hankkeeseen, koska graffitien 
puhdistamisesta koituivat isot kustannukset. "Uskomme että voimme 
vaikuttaa nuoriin myös töhrimisasiassa. Ajattelemista ja nuorten omaa 
valvontaa syntyy varmasti, kun pistämme nuorten ryhmän puhdistamaan 
kaupungin graffitit", puheenjohtaja, ympäristökemisti Ilmari Kotimäki sanoo.

Projektin asiantuntijoina on Kotimäen lisäksi neljä yliopiston kemian 
laitoksen tutkijaa. Kemian teknologian insinööri Pertti Jukko on kehitellyt 
työhön sopivia aineita.

Puhdistuksen rahoittaa kaupunki. Soutajat saavat työstä 190000 markkaa. 
Kotimäen mukaan summa on viidennes siitä, mitä yksityiset firmat ottaisivat. 
Kun kulut, pesuaineet ja palkat lasketaan pois, yhdistykselle jää satatuhatta. 
Sillä kehitetään nuorten toimintakeskuksen, Ristikivi- talon toimintaa.

Yhdistys seuraa myös hankkeen onnistumista palkkaamalla tutkijan 
selvittämään, miten hanke vaikuttaa nuorten asenteisiin ja pysyvätkö kohteet 
jatkossakin puhtaina.

Nuorilla on iso urakka. Sotkuja on kopin seinissä ainakin kolme kerrosta. Ne 
eivät irtoa kertahinkkauksella ja yhdellä aineella. Juhannukseen mennessä 
pitäisi puhdistaa 700 paikkaa, muuntaja-, jako- ja puhelinkoppien lisäksi 
linja- autopysäkkejä eri puolilta kaupunkia.

"Ei hirveän raskasta työtä, mutta kättä on usein vaihdettava", sanoo Timo 
Lehtinen , 18, vähän aikaisin alkaneesta kesätyöstään. Jussi Hienonen , 17, 
arvelee että putsaukseen tarvitaan lisäväkeä, jos aikataulussa aiotaan pysyä. 
Poikien lisäksi ydinporukkaan, joka ei itse muuten ole sotkijoita, kuuluvat 
Emilia ja Matleena Kotimäki , 18 ja 15.

Joukko on siivonnut graffiteja koulupäivänsä päälle viikon verran. Helpot 
kohteet menevät puolessa tunnissa. Ankarin urakka on puupinnoitettu 
muuntajakoppi, jota siistittiin kolme tuntia.

Putsaajiin on yleensä suhtauduttu mukavasti. Eräänä päivänä joku oli tosin 
soittanut poliisit perään. "Kerran joku nainen ajoi polkupyörällä ohi ja hiljensi 
kiljaisemaan että kannattiko sotkea", Emilia naureskelee.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.5.2000

Kulttuurikaupungilla on päihdeongelma

Vuonna 2000 nostetaan kissoja pöydälle

Televisiokampanja opettaa välittämään lähimmäisistä

Krapulainen uninen äiti noutaa aamutuimaan sanomalehden ovenvälistä. 
Samalla ovenavauksella tipahtaa tuulikaapista eteiseen perheen sinne 
sammunut vesa.

Äiti palaa olohuoneen halki ja lyö mennesssään sanomalehdellä sohvaan 
sammunutta isää hereille.

Kulttuurikaupunkisäätiön kuseskelua, pullojen hajottamista ja töhräämistä 
kuvaava trilogia Kusetus, Sirpaleet ja Graffiti on saanut jatko-osan. Markku 
Rönkön käsikirjoittama ja Jappe Päivisen ohjaama Tuulikaappi nähdään 
Nelosella 22. 5.-4. 6.

Koulujen päättymisriehaan

ajoitetun televisiokampanjan slogan kuuluu Esimerkissä on voimaa! Sen 
kohderyhmä ovat aikuiset ja vanhemmat.

"Välinpitämättömyys on järkyttänyt koekatsojia", säätiön johtaja Georg 
Dolivo kertoo.

Toisaalta suomalaiset ovat kaurismäkensä opiskelleet. "Ihmiset saadaan 
naurahtamaan ja samalla ajattelemaan vakavia", kehittämispäällikkö Ritva 
Varamäki Terveyden edistämisen keskuksesta sanoo.

2000-säätiö tekee yhteistyötä Varamäen keskuksen sekä sosiaali- ja 
terveysministeriön kanssa.

Pohjalla on ajatus siitä, että kulttuurikaupunki on myös viesti. Vuonna 2000 
nostetaan kissoja pöydälle.

"Päihdekysymykset ovat kulttuurikysymyksiä. Pitkällä juoksulla kulttuuriin 
voidaan vaikuttaa", Varamäki sanoo.

Kimmo Oksanen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.5.2000

Suuri joukko nuoria huumesotkuissa Espoossa

Ensikertalaiset levittäneet yli kymmenen kiloa hasista

Suuri joukko nuoria on epäiltynä huumevyyhdessä Espoossa. Poliisi 
selvittelee pariakin eri rengasta, joissa on levitetty lähinnä kannabista, 
amfetamiinia, ekstaasia ja LSD:tä.

Toinen on toiminut Keski-Espoossa Espoon keskuksen, Kalajärven ja 
Niipperin alueella, ja toinen Etelä-Espoossa Matinkylän ja Olarin alueella. 
Renkailla ei tiettävästi ole yhteyksiä toisiinsa.

Keski-Espoon renkaassa on eräästä asunnosta Niipperissä myyty viime 
kesästä lähtien useita kiloja hasista. Asunto on ollut käyttäjien keskuudessa 
yleisesti tiedossa.

Yhteensä hasista on levitetty yli kymmenen kiloa ellei enemmän. 
Amfetamiinia on ollut liikkeellä satoja grammoja.

Keväällä käynnistyneen

esitutkinnan aikana vangittuna on ollut kuusi ihmistä. Päätekijät ovat samaa 
kaveriporukkaa, osa tuttuja lapsuudesta saakka.

Tavatut ovat nuoria, noin 18-20-vuotiaita. Mukana on myös alaikäisiä.

Poliisi uskoo kuulusteltavien määrän kasvavan kymmeniin. Heitä tullaan 
kuulemaan epäiltyinä törkeistä huumausainerikoksista ja 
huumausainerikoksista.

Esitutkintaa johtava rikoskomisario Janne Pentti pitää liikkuneita 
huumemääriä ensikertalaisten levittämiksi suurina. "Ottaen huomioon, että 
tässä on kysymys vain nuorisosta ja että aikajakso on ollut lyhyt, liikkeellä on 
ollut isoja määriä", Pentti sanoo.

"Määrät kertovat, että tarjonta on Espoossa ollut hyvä. Ja ikävä kyllä se 
kertoo myös siitä, että kysyntääkin täytyy olla."

Hasisporukan jäseniä

on aiemmin tavattu maalailemasta graffiteja. Pentin mukaan ei kuitenkaan ole 
kyse harmittomasta elämäntapapössyttelystä. Toiminta on ollut 
ammattimaista; katuhinnoissa laskien jo hasista on vajaan vuoden aikana 
liikkunut yli miljoonan markan edestä.

Matinkylän ja Olarin tapauksessa tutkittavana on noin kolmen hasiskilon 
levitys ja käyttö. Lisäksi on käsitelty pieniä määriä amfetamiinia, ekstaasia ja 
LSD-trippejä. Käyttäjät ovat olleet nuorisoa.

Huumausaineiden alkuperä ei ole tiedossa.

Kimmo Oksanen

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 7.6.2000

Berliinin East Side Gallery pannaan taas uuteen uskoon

Vuoden 1990 maalaukset ovat pahoin rapistuneita

Taiteilijat maalaavat alkuperäiset teoksensa muuriin

BERLIINI. Satumme paikalle hyvään aikaan: kuvataiteilija Christine Kühn 
on saanut pohjatyöt tehtyä, ja hän aikoo länttäistä ensimmäisen kädenjälkensä 
Berliinin muuriin.

Kirkkaan siniseksi ja punaiseksi maalattu muutaman metrin osuus muurista 
muuttuu pian taideteokseksi. "Touch the Wall", Kühn kertoo teoksensa 
nimeksi. "Kosketa muuria."

Siniseksi maalaamansa pinnan päälle Kühn ryhtyy painamaan punaisia 
kädenjälkiä ja punaisen pinnan päälle sinisiä.

"Kädenjäljet ovat minun taiteelleni tyypillisiä", Kühn sanoo, ja punainen 
maali lätsähtelee seinään.

Kühnin teos on osa ainutlaatuista kokonaisuutta, East Side Gallerya. 
"Itäpuolen galleria" eli 1,3 kilometrin mittainen osuus Berliinin muuria on 
tunnettu nähtävyys, joka on täynnä seinämaalauksia.

East Side Gallery sai alkunsa hulluna vuonna 1989-90. Kun kammottu muuri 
oli murtunut, ihmisvirta ei suuntautunut pelkästään idästä länteen. Myös 
lännestä paineltiin uteliaina itään - taiteilijat muiden mukana.

Pieniä gallerioita alkoi nousta Itä-Berliiniin kuin sieniä sateella, ja yksi 
otollisista työmaista oli muuri itse. Kylmän sodan aikana muurin uloimmat, 
Länsi-Berliinin puoleiset seinustat olivat täynnä graffiteja ja töhryä, kun taas 
itäiset seinämät olivat pysyneet yhtenäisen harmaina.

Niinpä pieni taiteilijaryhmä ryhtyi "tasapainottamaan" tilannetta. Idän 
Friedrichshainissa muuria alettiin piristää maalauksin, ja kun spontaani 
tempaus vain laajeni laajenemistaan, taiteilijoita oli lopulta mukana noin sata 
eri puolilta maailmaa. East Side Gallery, reilun kilometrin mittainen 
"maailman pisin taidenäyttely" oli syntynyt.

Jälleenyhdistymisen tiimellyksessä yksi pikkuseikka vain jäi varjoon. Kukaan 
ei ottanut huomioon, että muurimaalauksista tulee niin suosittuja, että niiden 
varjelemistakin pitäisi ajatella.

Vuodet ovat kuluneet ja ajoittaisista uudelleenkäsittelyistä huolimatta 
seinusta on muuttunut niin hailakaksi, että seinämaalauksia tuskin erottaa.

Siksi Kühn ja 40 muuta alkuperäistä taiteilijaa ovatkin nyt paikalla. Noin 300 
metrin mittaista osuutta East Side Gallerystä pannaan uusvanhaan uskoon.

Liki miljoonan Suomen markan hintaisen saneerauksen rahoittaa Saksan 
lakkateollisuus, ja työn on määrä olla valmis kesäkuun loppuun mennessä. 
Lopuille tuhannelle metrille ei vielä ole järjestynyt rahoitusta.

"Touch the Wallista ei ollut jäljellä käytännössä mitään. En tietenkään voi 
maalata täysin samanlaista teosta, varsinkin kun kädenjäljet olivat 
satunnaisilta ohikulkijoilta", Kühn sanoo.

Kulahtaneiden muuripintojen ja uusiksi tehtyjen seinämaalausten ero on kuin 
yöllä ja päivällä, sen huomaa keskeneräisellä työmaalla heti.

Muita teoksia ovat esimerkiksi Picasson kuulua Guernicaa jäljittelevä 
"Buerlinica", jonka on tehnyt taiteilija nimeltään Cacciatore. Yksi 
tunnetuimpia on Birgit Kinderin maalaus, jossa Trabant-auto puskee tiensä 
Berliinin muurin läpi. Nämäkin teokset ovat nyt uudessa värissä.

Tällä kertaa on tarkoitus välttää muurimaalausten nopea rapistuminen 
sateiden ja saasteiden myötä. Muurin betonipinta on käsitelty 
mahdollisimman nykyaikaisin keinoin ja maalipinnan päälle vedetään 
ilmeisesti jokin ylimääräinen suojaava kerros.

Lievästi ristiriitaista East Side Galleryn työmaalla on se, että muurin vierustaa 
pitkin kulkee koirapartio päivin öin. Ne tuovat mieleen Itä-Saksan, jonka 
rajavartiosto myös tunnettiin koirapartioistaan.

Vartiomiehet ovat paikalla siksi, ettei paikalle uskaltaudu spraymaalareita. 
"Onhan se vähän absurdia", Christine Kühn myöntää.

Mutta asiaan. Koska olemme sattuneet paikalle suotuisaan aikaan, kysyn 
Kühniltä, josko minäkin saisin sotkea käteni punaiseen maaliin ja läntätä 
kädenjälkeni muuriin. Olisi mukava ikuistaa itsensä jälkipolville tai ainakin 
muutamaksi vuodeksi.

"Siitä vaan", Kühn sanoo. Ja ei muuta kuin käsi maalitonkan sisään, lits läts - 
ja splät.

Heikki Aittokoski

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 12.6.2000

Nuorten rikoskierteen katkaisuun etsitään tehokkaampia keinoja

Nuorisorangaistus sisältää valvontaa ja palkatonta työtä

Rikoksia tehtailevan nuoren maailmaan on aikuisen miltei mahdoton saada 
otetta. Mikä tepsisi esimerkiksi kovia huumeita käyttävään ja kymmeniä 
autoja varastaneeseen 15-vuotiaaseen? Kova rangaistus, vapauden menetys, 
terapia, vieroitushoito - vai kenties vierihoito.

Nuoret eivät tee tätä nykyä sen enempää rikoksia kuin ennenkään. Kovempia 
rikoksia kylläkin ja lähes ammattimaisesti yhä nuoremmalla iällä.

Suurimmalle osalle nuorista rikoksiin hairahtuneista ensimmäinen ehdollinen 
tuomio jää myös viimeiseksi ja perinteinen rangaistusmalli näyttää riittävältä.

Mutta kun ehdollisia vankeustuomioita alkaa kertyä kasapäin ja rikosrekisteri 
paisuu yli kymmensivuiseksi, keinot alkavat olla vähissä.

Koska alle 18-vuotiaita ei haluta teljetä vankilaan, hankalien tapausten 
hoitamiseksi kokeillaan nyt neljättä vuotta nuorisorangaistusta.

Nuorisorangaistus räätälöidään nuoren sotkuiseen elämäntilanteeseen 
sopivaksi. Keskimäärin rangaistus on kahdeksan kuukautta valvontaa ja 30 
tuntia nuorisopalvelua eli palkatonta työtä.

Valvojan kanssa tavataan kahdesti viikossa ja laaditaan aikatauluja, paikataan 
suhteita lähiomaisiin, laaditaan toiveikkaita suunnitelmia raitistumisesta, 
koulunkäynnistä, asunnosta ja työstä.

Sosiaalityöntekijä Anu Inkinen Helsingin kriminaalihuoltoyhdistyksestä pitää 
huumeiden käyttäjiä kokeilun suurena haasteena.

"Keskusteleva ja aikatauluihin perustuva työtapa ei toimi, jos nuorella on 
paha huumeongelma. Se onkin suurin syy nuorisorangaistuksen 
keskeyttämiseen."

Nuorten maailmaa Inkinen kuvaa kahtia jakautuneeksi tässä ja nyt elämiseksi. 
"Nuori voi olla ihan järkevä ja mukava tässä meillä ja sitten mennä ulos 
tekemään rikoksia."

Työtä vaikeuttaa, että nuorille pitkäaikainen sitoutuminen on vierasta. Kun 
elämä muistuttaa pätkivää musiikkivideota ja päämääränä on hetken hyvä olo, 
tulevaisuuden suunnittelu ei jaksa kiinnostaa.

Nuorten on vaikea sitoutua säännöllisiin tapaamisiin valvojan kanssa. 
Valvojien raporteissa toistuu alistunut toteamus: lupauksista huolimatta jätti 
tulematta .

Nuoret ovat oppineet keskeyttämään ja luovuttamaan yritykset heti kun 
vaikeuksia ilmaantuu. Valvoja ei kuitenkaan anna helpolla periksi. Rötöstelijä 
etsitään ja palautetaan ohjelmaan, jos se suinkin on mahdollista. Tehtävä on 
usein ylivoimainen.

Toistaiseksi nuorisorangaistuksia on viety läpi koko maassa vain alle sata. 
Kokeiluun on sitoutunut parisataa nuorta. Ensikertalaisia mukaan ei oteta.

Useimmat nuorisorangaistukseen tuomitut ovat syyllistyneet varkauksiin, 
luvattomiin käyttöönottoihin, huumerikoksiin ja pahoinpitelyihin. Rikokset 
ovat sen verran vakavia ettei sovittelu auta.

Nuorisorangaistukseen tulee nuoria, joilla saattaa olla jopa seitsemän 
ehdollista takanaan. Jos tuomittu keskeyttää nuorisorangaistuksen, hän palaa 
ehdolliseen rangaistukseen. Joissain tapauksissa painavista syistä myös 
vankilaan.

Ongelman vaikeutta kuvastaa, että vasta kokeiluvaiheessa oleva 
nuorisorangaistuskin kasautuu. Pahimmassa tapauksessa rangaistusta on 
tuomittu neljästi peräkkäin.

Tutkija Kari Vanhala Vankeinhoitolaitoksesta suhtautuu epäillen 
nuorisorangaistukseen. Se on hänen mielestään kapea keino ja vaatii paljon 
voimavaroja yhtä nuorta kohti. Tärkeää olisi kehittää ehdolliseen tuomittujen 
nuorten valvonnan sisältöjä.

Nopeaa puuttumista pidetään erittäin tärkeänä. Nuorelle rikoksentekijälle olisi 
hyväksi joutua kiinni ja saada nopeasti tuomio sekä rangaistus. Asian 
vetkuttelu oikeudessa edistää vain rikosuran jatkamista.

Iisalmessa ja Kajaanissa on kokeiltu hyvin tuloksin nuoren ottamista 
kriminaalihuoltoyhdistyksen valvontaan ja järkevään toimintaan jo rikoksen 
esitutkintavaiheessa. Vapaaehtoinen sitoutuminen ohjelmaan on lieventänyt 
nuorelle luettua syytettä ja tuomiota.

Yhtenä vaihtoehtona rötöstelevien nuorten pysäyttämiseksi on esitetty aika 
ajoin lyhyttä vapauden menetystä, koska sen nuori tunnistaisi rangaistukseksi.

Käytännössä ja virallisen linjan mukaan alle 18-vuotiaat halutaan pitää 
mahdollisimman kaukana vankiloista, sillä vankilaan tuomituista nuorista 
noin 90 prosenttia päätyy kaltereiden taakse uudestaan.

Mitä rikoksiin syyllistyneille nuorille pitäisi tehdä? Mielipiteet 
sähköpostiosoitteeseen: merja.ojansivu@sanoma.fi tai puhelin 09-1222461, 
kello 10-17. Mielipiteistä ja kommenteista julkaistaan kirjoitus tällä viikolla.

Merja Ojansivu

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 12.6.2000

Neljä nuorta lainrikkojaa

Viime vuoden toukokuussa Myyrmäen rautatieasemalla juopotelleet 15- ja 
17- vuotiaat pojat potkivat ja hakkasivat tuntemattoman humalaisen miehen 
nyrkeillä ja pesäpallomailalla sairaalakuntoon.

Lopuksi pojat varastivat tajuttomaksi menneen miehen kännykän ja 15-
vuotias heitti sen seinään. Pojat pahoinpitelivät myös paikalle sattunutta 
ohikulkijaa lyömällä häntä nyrkillä takaraivoon. Mies pakeni paikalta 
hyppäämällä junaan.

Oikeudessa pojat selittivät toimineensa hetken mielijohteesta ja yllättyneensä 
itsekin tapahtuneesta.

Vantaan käräjäoikeus katsoi, ettei uhrin maassa potkimista voitu todistaa. 
Koska uhri oli tajuton, hänenkään kertomustaan ei saatu. Tältä osin syyte 
hylättiin. Myös yksituumaisuus jäi oikeuden mukaan selvittämättä.

Uhri sai lyönneistä kallonmurtuman ja ruhjeita. Myöhemmin paljastui 
aivokalvon ulkopuolinen verihyytymä, joka leikattiin. Vamma oli 
hengenvaarallinen ja vaati viikon sairaalahoidon sekä kahden kuukauden 
sairasloman.

Vastaajien puolustus yritti kiistää vakavien vammojen syy-yhteyden 
pahoinpitelyyn, koska verihyytymä ilmeni vasta viikon kuluttua 
pahoinpitelystä.

Oikeus kuitenkin piti tapahtumia törkeinä pahoinpitelyinä. 15-vuotias 
tuomittiin 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen, 17-vuotias kahdeksan 
kuukauden ehdolliseen. Korvauksia he joutuvat maksamaan uhrille 
yhteisvastuullisesti 10000 markkaa. Aikaa teosta hovioikeuden tuomioon 
kului vuosi.

Kolme vuotta sitten toukokuussa 15-vuotias poika hurjasteli varastamallaan 
autolla 140 kilometrin tuntivauhdilla pitkin Itäväylää. Poliisin yritettyä 
pysäyttää menon auto suistui vastaan tulevien kaistalle ja sieltä kävelytielle.

Kun pojan asioita alettiin käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa, syytekohtia 
oli ehtinyt kertyä kahdeksan kappaletta: luvattoman käytön yritys, luvaton 
käyttö, rattijuopumus, törkeä liikenteen vaarantaminen, ajo- oikeudetta ajo, 
varkaus, huumausainerikos ja teräaseen hallussapito julkisella paikalla.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pojan 1997-1998 tekemästä rikosryppäästä 
maaliskuussa 1999 yhteiseen kolmen kuukauden ehdottomaan 
vankeusrangaistukseen. Tuomio oli poikkeuksellisen kova, mutta syynä olivat 
nuorukaisen hurjastelun jälkeen saamat kaksi aiempaa vankeustuomiota 
törkeistä pahoinpitelyistä ja törkeästä ryöstöstä.

Hovioikeus ei nähnyt syytä tuomion muuttamiseen. Aikaa hurjastelusta 
hovioikeuden tuomioon ehti kulua kolme vuotta, ja poika jatkoi ja kovensi 
rötöksiään.

Espoolainen 15-vuotias poika töhri kesäkuussa 1997 marketin peliautomaattia 
ja mainostelinettä niin, että omistajalle koitui 6500 markan vahingot. 
Poikakaverukset maalasivat olarilaisen parkkihallin käytävään kookkaan 
tekstin FORK ja pienen tagin "by fork to case".

Espoon käräjäoikeus tuomitsi pojan nuorena henkilönä tehdystä 
vahingonteosta 15 päiväsakkoon eli maksamaan 300 markkaa. Lisäksi 
kaverukset tuomittiin korvaamaan töherrysten putsaamisesta 
yhteisvastuullisesti tuhat markkaa. Hovioikeus antoi ratkaisunsa tänä keväänä 
ja pysytti tuomion ennallaan. Aikaa ensimmäisestä rötöksestä hovioikeuden 
tuomioon kului kolme vuotta.

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 12.6.2000

Näin nuorta rangaistaan

Nuorisorikollisuudella tarkoitetaan yleensä alle 21-vuotiaiden 
lainrikkomuksia. Rikosvastuu alkaa 15-vuotiaana, jota nuoremmat jätetään 
rankaisematta. Sosiaaliviranomaiset ovat yleensä mukana alle 18-vuotiaan 
tekemien rikosten esitutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä.

Suomessa 15-18-vuotiaat voidaan tuomita sakkoihin, ehdolliseen 
vankeusrangaistukseen ja nuorisorangaistukseen. Painavista syistä nuori 
voidaan tuomita myös ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja sen sijasta 
yhdyskuntapalveluun.

Lain mukaan 15-18-vuotiaalle voidaan tuomita enintään kolme neljännestä 
säädetystä ankarimmasta rangaistuksesta. Vankilassa tuomiotaan istuu tällä 
haavaa kymmenen alle 18-vuotiasta ja 105 alle 21-vuotiasta rikoksentekijää.

Nuorten rikoksia pyritään selvittämään myös sovittelulla, jolloin nuori voi 
korvata esimerkiksi vahingonteon työsuorituksella. Sovittelu voidaan ottaa 
lieventävänä huomioon tuomiossa.

Nuorisorangaistusta alettiin kokeilla ehdollisen rangaistuksen rinnalla 1997 
seitsemässä käräjäoikeuspiirissä. Mukana ovat Helsinki, Espoo, Joensuu, 
Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa. Nuorisorangaistukseen voidaan tuomita 
15-17-vuotiaana rikokseen syyllistynyt, jos sakko katsotaan riittämättömäksi 
ja ehdoton vankeus liian ankaraksi.

Nuorisorangaistukseen sisältyy 10-60 tunnin nuorisopalvelu ja 4-12 
kuukautta kestävä valvonta. Nuorisopalvelussa tuomittu tekee valvottua ja 
säännöllistä palkatonta työtä ja osallistuu syrjäytymistä ehkäiseviin 
työskentelyohjelmiin.

Tavoitteena on katkaista nuoren rikoskierre, johon päällekkäiset ehdolliset 
tuomiot eivät tepsi. Kokeilu jatkuu vuoden 2001 loppuun saakka. Päävastuu 
nuorisorangaistuksen toteuttamisesta on kriminaalihuoltoyhdistyksillä.

Oikeusministeriön aloitteesta viidessä kaupungissa kokeillaan nuorten 
tekemien rikosten nopeutettua käsittelyä.

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 29.6.2000

Skeittaus - kaupunkilaji

Harrastaja- ja elämäntapaskeittareille löytyy kesän tultua Helsingistä vihdoin 
luvallisiakin paikkoja skeitata. Heti on myös löytynyt ihmisiä, jotka ovat 
valmiita valittamaan skeittilaudoista aiheutuvasta metelistä. Skeittaamisesta 
aiheutuva ääni kantautuu pidemmältä kuin siitä valittavien ihmisten omista 
pihoista.

Helsingin kaupunkia on informoitu, että äänihaittoja voitaisiin vähentää 
tekemällä rampit asfaltista tai betonista - kaupungilla ei vain ole rahaa eikä 
halua satsata nuoriin.

Koko syksyn ja talven ovat helsinkiläiset skeittarit lajiaan harrastaakseen 
joutuneet käymään Turussa, Lahdessa tai Tampereella - kaupungeissa, joissa 
on sisähalli - koska Helsingin kaupunki ei sellaisen hankkimista ole 
tarpeelliseksi katsonut.

Toivonkin sydämestäni, ettei nykyisiä luvallisia skeittialueita poisteta 
käytöstä! Olisihan graffitien maalaaminen talojen seiniin tai huumeiden 
kanssa venkslaaminen toki hyvinkin hiljainen vaihtoehto skeittilautojen 
kolinalle ja paukkeelle... Itse en edellä mainittuja "harrastuksia" kannata - 
kuuntelen ja kannustan mieluummin skeiteillä temppuiluun ja kolisteluun. 
Siispä skeittaamaan!

Toivon kaikkien skeittareiden puolesta pitkää pinnaa ja vähäsateista kesää.

Katri Laitiala

elämäntapaskeittarin äiti

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 30.7.2000

Kööpenhaminassa kova linja graffiteja vastaan

Metrovaunujen töhrijöille vankilaa

KÖÖPENHAMINA. Viisi nuorta sveitsiläispoikaa pidätteli itkua, kun heidät 
tuomittiin yli kuukauden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin graffitien 
maalaamisesta äskettäin Kööpenhaminassa. Lisäksi nuorukaiset joutuvat 
maksamaan pääkaupungin metroliikennettä hoitavalle yhtiölle korvauksia yli 
50000 markkaa.

Tuomio on osoitus uudesta kovasta linjasta, jonka Tanska on ottanut 
graffitimaalareita vastaan. Kaksi muuta töhrijää on tänä kesänä saanut 
ehdotonta vankeutta graffiteista.

Parhaillaan kuusi norjalaista koulupoikaa istuu pidätettyinä odottamassa 
oikeudenkäyntiä, jossa heitä syytetään maanalaisen junien maalaamisesta. 
Nuorin on 17-vuotias. Jos norjalaispojat tuomitaan, heitä odottaa yli 300000 
markan korvausvaatimus.

Koirapoliisipartiot kiertävät Kööpenhaminan maanalaisen asemia, ja kiinni 
jääneet töhrijät joutuvat telkien taakse. Junat ovat graffitimaalarien 
suosikkikohteita, ja uutena ilmiönä ovat Tanskaan varta vasten junia 
maalaamaan matkustaneet taiteilijat.

Kööpenhaminan kaupungin graffitikonsultti Lennart Faust sanoo, että 
graffitikulttuuri on aina ollut kansainvälistä. Jotkut ryhmät matkustavat 
ympäri Eurooppaa ja laittavat töittensä tulokset internetiin. Kööpenhamina on 
suosikkikohde, koska maanalaisen junia on saanut tuhria suhteellisen 
rauhassa.

Faustin mukaan graffitien puhdistamiseen käytetään Tanskassa vuosittain 
miltei miljardi markkaa. Kööpenhaminassa töherrykset eivät kauaa seinillä 
vanhene: puhdistuspartiot kiertävät kaupungin kortteleita päivittäin ja 
hävittävät teokset. Se, etteivät työt jää näkyviin, on ennalta- ehkäisevä tekijä, 
sanoo Faust.

Kööpenhaminan metroa liikennöivä DSB käyttää vuosittain 32 miljoonaa 
markkaa junien puhdistamiseen. Joka kuukausi puhdistetaan 500 vaunua.

Päivi Väänänen

---

Helsingin Sanomat - Muut - 30.7.2000

Graffitien maalaajille Kööpenhaminassa vankeutta

Tanska on omaksunut tiukan linjan julkisia tiloja töhriviä graffitimaalareita 
kohtaan. Jo seitsemän töhrijää on tänä kesänä saanut ehdotonta vankeutta 
graffiteista. Parhaillaan kuusi norjalaista koulupoikaa istuu pidätettyinä 
odottamassa oikeudenkäyntiä, jossa heitä syytetään maanalaisen junien 
töhrimisestä. Jos norjalaiset tuomitaan, heitä odottaa yli 300000 markan 
korvausvaatimus.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.7.2000 

Bates tekee kauniita laittomuuksia

Kiasman hip hop -tapahtumassa yhden graffitimaalarin edessä seisoo  
poikkeuksellisen suuri joukko väkeä. Ihmiset katsovat, kuinka mustaan  
huppariin ja lippalakkiin sonnustautunut mies spreijaa taidokasta  maalausta. 

Taiteilija on parikymppinen Bates Tanskasta. Yksi Euroopan hip hop -piirien  
arvostetuimmista maalareista on Helsingissä järjestäjän kutsusta. Bates on  
maalannut 15 vuoden ajan laittomia graffiteja juniin Euroopassa. "Lopetin  
laskemisen kahteentuhanteen." 

Haastattelu keskeytyy vähän väliä, kun nuoret hopparit pyytävät Batesilta  
nimikirjoitusta. Yksi ihailija haluaa Batesin piirroksen On the Run - 
undergroundlehteen, jossa on kuvia laittomasti graffitein koristelluista  junista. 
Kannessa on juuri Batesin työ. 

Bates tunnetaan innovatiivisesta tyylistään. "Yritän aina keksiä jotain  uutta", 
hän sanoo. Hän hakee oppia etenkin New Yorkista, mistä kaikki on  lähtöisin. 

Batesia näkee myös järjestetyissä graffititapahtumissa. Niissä on hänen  
mielestään vaikea keskittyä, sillä ympärillä pyörii koko ajan uteliaita.  Öisin 
ulkona on erilaista. Silloin on Batesin mukaan vain kuunneltava,  ettei kukaan 
tule. 

Tanska on omaksunut viime aikoina tiukan linjan graffitimaalareita vastaan. 
Kiinni jääneitä on  tuomittu jopa yli kuukauden ehdottomiin 
vankeusrangaistuksiin sekä  jättikorvauksiin. 

Tiukka linja ei Batesin mielestä pure. "Ennen vastustettiin vain  varsinaista 
töhrimistä: suttuisia tagejä. Niiden määrä lisääntyy, jos  kauniitakin graffiteja 
vastustetaan." 

Bates uskoo, että keski-ikäiset valtaa pitävät pelkäävät graffiteja, koska  
niiden ilmestyminen järkyttää heidän kontrollointimahdollisuuksiaan.  
Batesilla itsellään ei ole ollut Tanskan poliisin kanssa juuri ongelmia,  vaikka 
hän arveleekin poliisin tietävän, kuka hän on. Kovin vuolaasti Bates  ei silti 
voi itsestään kertoa. 

Ari Lahdenmäki 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.7.2000 

Kaupunkitaidetta 120 metrin leveydeltä 

Nuorten hiphoppaajien järjestämä juhla esitteli graffitia taidemuotona

Kiasman edustalla kuhisi sunnuntaina omintakeinen juhla. Paikalla oli  
ulkomaisia tähtitaitelijoita, mutta toisin kuin festivaalien diivat  yleensä, he 
eivät vaatineet limusiineja tai hotellihuonekestitystä.  Kansainväliset 
graffititähdet maalasivat ilmaiseksi, ja majoituskin oli  järjestetty 
vaatimattomasti tapahtuman järjestäjien lattioille. 

Rockin' Da Northiksi kastettu hip hop -juhla avasi urbaanin  tanssikulttuurin 
URB-festivaalin. Kolmiviikkoinen festivaali on Kiasma- teatterin ja 
Tanssivintin järjestämä, mutta sunnuntaisen juhlan olivat  saaneet aikaan 
nuoret hip hop -harrastajat. Tapahtumassa esiteltiin hip  hop -kulttuurin eri 
puolia: graffitia, breikkaamista, räppäämistä sekä  levynpyörittämistä. 

"Me emme olisi ikinä onnistuneet puhumaan näitä graffititähtiä tänne  
ilmaiseksi: tämä on kokonaan nuorten hiphoppareitten kansainvälisten  
yhteyksien ansiota", tunnustaa eräs URB-järjestäjistä, Kiasma-teatterin  
tuottaja Virve Sutinen . 

Kiasman edustalla ahertaneet taitelijat ottavat yleensä maksun  
esiintymisestään, mutta Helsinkiin he tulivat talkoomielellä. "Kerroin  heille, 
että Suomessa graffitia ei vielä tunneta taidemuotona ja että tämä  on hieno 
tilaisuus nostaa lajin arvostusta", juhlan nuori organisaattori  Jan Quilitzsch 
kertoo. 

Ilmeisesti ilmojen haltia oli havainnut tapahtuman erikoisen laadun, sillä 
museon ja  Mannerheimintien väliselle nurmikentälle järjestyi sunnuntaiksi 
helle.  Kaunista päivää tulivat viettämään monet muutkin kuin hip hopia 
ennestään  tuntevat. 

"Kyllä mä mieluummin katselisin komeaa graffitia betoniseinässä kuin  
pelkkää betoniseinää", Sari tuumasi ihastellessaan 120 metrin pituiselle  
kankaalle levittäytynyttä taidetta. "Hieno karhu", nuori Milla -neiti  kehui. 
"Mä haluun sen!" hän ilmoitti Sarille. 

Tuulikki Vesterinen oli tullut graffiteja harrastavan poikansa kanssa  
Kouvolasta Helsinkiin viikonloppua viettämään, ja Kiasmassa äidin ja pojan  
intressit yhdistyivät upeasti. Museokierroksen jälkeen poika sukelsi juhlan  
keskelle ja äiti jäi tarkkailemaan tilannetta terassitasanteelta. "On kyllä  
hienoa nähdä, miten tuollaiset isot graffitit syntyvät", Tuulikki  Vesterinen 
kiitteli. Graffititaiteilijoiden työskentelyä ei joka päivä  pääsekään 
seuraamaan; lailliset maalaustapahtumat ovat varsinkin Suomessa  nykyään 
harvassa. 

"Näistä mestareista moni opiskelee taidekoulussa", Virve Sutinen huomauttaa. 
Myös Jan  Quilitzschin ja muiden nuorten järjestäjien mielestä on tärkeää 
korostaa,  että graffititaiteella ei ole mitään tekemistä ilkivaltamielessä  
sutaistujen spray-töhryjen kanssa. "Siksi halusimme järjestää tämän juhlan  
modernin taiteen museon kanssa: graffitihan on juuri modernia taidetta",  
Quilitzsch tokaisee. 

Helsingin kaupungin rakennusvirastossa tätä ei ilmeisesti uskottu tai  
ymmärretty; virasto kertoi järjestäjille pelkäävänsä töhryjen lisääntyvän  
kaupungilla juhlien seurauksena. "En haluaisi aloittaa uudelleen tätä  
keskustelua, joka käytiin jo kuusi vuotta sitten", Virve Sutinen  puuskahtaa. 

Rakennusviraston nuiva suhtautuminen ei masenna Jan Quilitzschia:  
sunnuntain tapahtuma oli menestys. "Kovaa työtä tehtiin kymmenisen  
viikkoa", hän laskee. 

Järjestäjäjoukkio kutsuu itseään Headbangers Familyksi; poppooseen kuuluu  
sekä suomalaisia että suomessa majailevia ulkomaisia 16-25-vuotiaita  
hiphoppareita. Quilitzsch itse on Helsingissä lukiota käyvä saksalaispoika. 

Mutta mikä motiivi Kiasmalla on tukea hip hopia, New Yorkin mustien 
getoista lähtöisin  olevaa alakulttuuria? 

"Meidän näkökulma on törkeän elitistinen", Virve Sutinen  virnistää. 
"Underground-kulttuurithan uudistavat korkeakulttuuria." Ja  toisaalta: enää 
ei ole niin selvää, mikä on alakultuuria ja mikä  korkeakulttuuria. 

Sutisen mielestä kaupunkifestivaalin pitää kuvastaa kaupunkikulttuurin  
moninaisuutta. "Ei kaupunkikulttuuri ole pelkästään sitä, että kahviloista  saa 
tietyn merkkistä kahvia. Se on myös sitä, että eletään aivan liian  lähekkäin 
aivan liian erilaisten ihmisten kanssa. Hip hop kertoo  kaupunkielämän siitä 
puolesta." 

Sanna Koskinen 

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 5.8.2000 

Helsingin 1950-luvun nuori osti muotifarkkunsa pimeästi

Vaikka muoti käsitteenä on noin 350 vuotta vanha asia, nuorisomuodin juuret  
löytyvät Suomessa vasta 1950-luvulta. Suuret ikäluokat olivat ensimmäinen  
nuorison nousun sukupolvi. Sotien jälkeen nuorilla oli kova halu oman  
kulttuurin luomiseen. 

Vanhempien jyrkän kielteinen suhtautuminen lisäsi nuorten kapinointia.  
Nuoret pyrkivät myös häivyttämään kotitaustasta johtuvat luokkaerot  
pukeutumalla yhtenäisellä tavalla. 

Amerikan ihannointi 

näkyi 1950-luvun pukeutumisessa: mustat nahkatakit ja farkut olivat  
suuressa suosiossa. Helsinkiläisnuoriso osti amerikkalaiset merkkifarkkunsa  
laittomasti merimiehiltä, kuten Ruotsissakin tehtiin. Farkut olivat  kalliita ja 
toivat tullessaan suosiota kaveripiirissä. 

Housujen hankkimiseen liittyi riski, koska rahat piti antaa etukäteen.  Housut 
sai kolmen neljän viikon kuluttua laivan tullessa takaisin. Joskus  epäonninen 
nuori saattoi menettää rahansa, kun laivaa ei kuulunutkaan  takaisin. 

Nuorisomuodin edelläkävijäryhmiä olivat Helsingissä 1950-luvun puolivälin  
jälkeen lättähatut ja pärinäpojat. Lättähattutyyliä kuvailtiin aikakauden  
sanomalehdissä muun muassa näin: 

"Tiukat housut puolitangossa, lättään lyöty lierihattu päässä tai sitten  
kokonaan pää paljaana niskatukka pakkasviimassa liehuen." 

Lontoosta tuli 1960-luvulla varsinainen nuorisomuodin keskus. Mary Quant 
avasi silloin  ensimmäisen, erityisesti nuorten muotia myyvän liikkeensä. 
Mainonta alkoi  muuttua nykyiseen suuntaan. Vaatemainoksissa vedottiin yhä 
useammin nuorten  heräävään seksuaalisuuteen ja vauhdikkaaseen elämään. 

Laajempi massamuodin markkinointi ja nopeat muodin vaihtelut alkoivat 
1960- luvulta. Yksi syy siihen oli rock-kulttuuri, joka on koko 
olemassaolonsa  ajan uudistanut muotia tiiviiseen tahtiin. 

Beatlesit pistivät aikoinaan nuorisomuodin uusiksi useaan kertaan. Dingo- 
hysterian myötä pitsikäsineitä ja sifonkihuiveja myytiin Suomessa  
ennätysmäärät. 

Madonna puolestaan sai alusvaatealalla 80-luvulla aikaan suurimman  
muutoksen kymmeneen vuoteen. 

1970-luvulla muodikkaat tiukat housut kiskottiin päälle selällä maaten,  
mahdollisesti avustajan kanssa. Epäterveellistä muotia vastustivat lääkärit  ja 
tietenkin vanhemmat. 

1970-luvun hippiaate näkyi ennen kaikkea pukeutumisessa: leveät hihansuut 
ja housunlahkeet,  samettitakit koristeinaan brokadia ja nauhoja, paljon 
huiveja ja puseroissa  muhkea ja korkea kaulus. Hippien kiinnostus vieraisiin 
uskontoihin ja  kulttuureihin näkyi myös kirjavina, värikkäinä intialaisina tai  
afrikkalaisina kauhtanoina, rimpsuhameina ja -liiveinä. 

Punk syntyi Lontoon kaduilla kesällä 1976. Punkkari kiinnitti vaatteisiinsa  
remmejä, kahleita ja ketjuja ja koristautui partakoneenterillä ja  hakaneuloilla. 

Hevarit korostivat 1980-luvulla pukeutumisellaan miehisyyttä ja kovuutta  
vastapainona tyttöjen samanaikaiselle discomuodille ja dingoilulle. 

Hip-hop kulttuuri 1990-luvun alkupuolella tuli Suomeen New Yorkin  
ghetoista. Alun perin tyyliin kietoutui rap-musiikki, break-tanssi ja  graffitien 
tai tagien maalaaminen. Pukeutuminen oli rennon sporttista. 

Suomen katukuvasta löytyvät edelleen kaikki nuorison suosimat tyylit 
vuosikymmenien varrelta.  Muodin syklisyys nostaa aina jonkin tyylin 
nykyajan vaatimuksiin  muunneltuna uudelleen nuorten massamuodin 
tapetille. 

Nuoret luovat edelleen itse uusia tyylejä ja ovat innokkaampia ja  
ennakkoluulottomampia kokeilemaan uutta kuin vanhemmat ikäpolvet. 
Nuorison  suhtautuminen esimerkiksi luonnonsuojeluun on vaikuttanut 
kirpputorien ja  vaatteiden kierrättämisen yleistymiseen. 

Nuoret ovat kuluttajina arvokkaita markkinamiehille. Enää perheen rahavirrat 
eivät kulje vain isän  tai äidin kautta, vaan lapsista ja erityisesti nuorista on 
tullut kuluttajina täysi-ikäisiä. 

Nuoret käyttävät henkilökohtaiseen kulutukseensa melko suuria summia  
verrattuna muun väestön kulutukseen. 

Kuitenkin myös nuorten keskuudesta voidaan erottaa kuluttajaryhmiä.  
Muotikuluttajat kiinnittävät huomiota muodin vaihteluihin ja pukeutuvat  
vallalla olevan muodin mukaisesti. Arvellaan, että he ovat muita  
kuluttajaryhmiä riippuvaisempia hyväksynnästä ja ulkopuolisten  
arvostuksesta. 

Uudistajat hankkivat uutuuksia. He löytävät uutuuksien kokeilemisesta  
suuren ilon ja jännityksen. Laatutietoiset sen sijaan painottavat  tuotteiden ja 
palvelusten korkeaa laatua. 

Kriittiset kuluttajat suhtautuvat hyödykkeisiin ja niiden mainontaan  
kyseenalaistavasti. He pyrkivät valitsemaan vain itselleen parhaiten  sopivat 
tuotteet. 

Laura Mäntynen 

Lähteet: Hautala, Heli: Nuorten vaatetusvalintojen taustaa; Heiskanen,  Ilkka 
- Mitchell, Ritva: Lättähatuista punkkareihin; Kemppinen , Pertti:  Nuoruuden 
taikaa; Laiho, Marianne - Leino, Ritva: Erojen leikki; Ruohonen,  Sinikka: 
Kenen farkuissa kuljet? 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.8.2000

Pysäkkialueen puhdistaminen on hankala homma

Katos voi kuulua yhdelle, mainokset toiselle ja roskis ja katu kolmannelle 
taholle

Helsingin joukkoliikenteen pysäkkialueiden puhdistaminen on 
monimutkainen soppa. Pysäkkikatoksen siivousvastuu saattaa kuulua 
HKL:lle , mainokset Maximedialle ja roskakori sekä pysäkkiä ympäröivä 
katupinta kohdalla olevalle kiinteistölle.

Pysäkkejä uusitaan parasta aikaa. Uusia lasisia katoksia alettiin asentaa 
vuonna 1991, ja tämän vuoden loppuun mennessä niitä on paikallaan 900 
kappaletta. Operaatio valmistunee parin-kolmen vuoden sisällä.

Vanhoja, vihreitä katoksia on tällä hetkellä jäljellä noin 350. Niistä huolehtii 
HKL. Mainostilaa hoitaa Maximedia. Roskakori ja ympäröivä alue ovat 
kiinteistön hoidossa kuten uusissakin katoksissa.

Uusista pysäkkikatoksista

huolehtii Maximedia. HKL:n katoksen hoitovastuu on siis poistunut, mikä 
selventää puhdistusta, mutta ympäröivän katualueen ja roskakorin hoitaa 
edelleen kohdalla oleva kiinteistö. Keskellä katua olevien pysäkkien alueesta 
huolehtii HKL, ja kaupungin tilojen kohdalla olevista pysäkeistä 
rakennusvirasto.

"Maximedia on hoitanut puhdistusvelvoitteensa hyvin. Harmittavaa on se, 
että pysäkin ympäristö ei aina ole niin siisti", Seppo Vepsäläinen HKL:lta 
sanoo.

Vepsäläisen mukaan uusilta pysäkeiltä puuttuu melko lailla roskakoreja. 
Hoitovastuu on aiheuttanut kiistoja. Jos roskakorit saataisiin yhden 
vastuualueen hoitoon, Vepsäläinen uskoo, että roskakorien määrää voitaisiin 
kasvattaa helpommin. "Rakennusviraston pitäisi voida hoitaa kaikkien 
pysäkkien roskakorit ja katualueet ja periä sitten maksuja kiinteistöiltä. 
Lauttasaaressa on kokeiltu yhteisvastuuta, mutta laajemmalle tämä menettely 
ei ole levinnyt", Vepsäläinen sanoo.

Pysäkkikatosten yhtenä

riesana ovat spraysotkut. HKL:n hoidossa olevat vanhat katokset puhdistetaan 
rakennusmestari Mikko Metsolan mukaan kuukausittain. Lisäksi katos 
puhdistetaan välittömästi, "jos siihen ilmaantuu jotakin härskiä". Pysäkit on 
jaettu kahden puhdistusfirman kesken.

Maximedialle kuuluvat uudet katokset pestään työnjohtajan Risto Rautiaisen 
mukaan kolmesti kuukaudessa, ja lisäksi käytetään erillisiä 
graffitinpuhdistajia.

Yrittäjä Riikka Söderholm Helsingin Julkisivusuojauksesta kertoo, että 
pysäkkien puhdistaminen on pitkän linjan hommaa.

"Sotkijat haluavat, että mahdollisimman moni näkee heidän taginsa, mutta jos 
se jatkuvasti otetaan pois, he eivät enää jaksa maalata samaan paikkaan."

Sotkuisimmiksi alueiksi Söderholm arvioi Tapanilaa, Siltamäkeä ja Puistolaa. 
Pysäkit pysyvät parhaiten puhtaina ainakin Santahaminan seutuvilla.

Metsolan muistin mukaan Laajasalo ja Pakila ovat olleet hanakasti sotkettuja 
paikkoja. "Puhdistusfirmasta on joskus kerrottu, että kun pesee kadun yhden 
puolen ja tulee takaisin toista puolta, ensimmäiset pysäkit on jo sotkettu."

Spraysotkut eivät kuitenkaan HKL:n saaman palautteen perusteella häiritse 
ihmisiä niin paljon kuin kiinteistöjen hoitopiiriin kuuluvat asiat: täysinäinen 
roskapönttö, pöntön puute tai sotkettu katu.

Maria Lassila

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 31.8.2000

tv1

5.55 Ykkösen aamu-tv

5.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 6.00 Uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin 
välein. 6.45 och 7.45 Morgonnytt. 9.00 Uutiset ja Morgonnytt. 9.10 YLE 
News. 6.50 Mihin enää tarvitaan naisasialiikkeitä? 7.18 Vaihtuvista koroista 
uusi asuntoloukku. 7.50 Umpeutuva latu - Urho Kekkonen. 73049431

9.15 Svenssonit 8982851

9.40 Äiti ja risat 9218967

10.10-10.24 Koulu-tv: Uutisjuttu

Aiheita ovat Jolon panttivankeja vapautetaan, Töhry ei ole graffitia ja 
Kekkonen isoisänä. 8487667

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 7.9.2000

Ilkivallaton viikko ei hillinnyt vahingontekoja

Kaupungit ja liikennelaitokset korjaavat tuhoja miljoonilla markoilla 
vuosittain

Ilkivallattomuudelle pyhitetty viime viikko ei vähentänyt vahingontekoja, käy 
ilmi eri kaupunkien puisto-osastoilta, poliiseilta ja liikennelaitoksilta 
saaduista tiedoista. Viherympäristöliiton järjestämän viikon vaikutus oli 
paikoin jopa päinvastainen.

Viikko halusi kiinnittää huomiota ilkivallan ympäristölle aiheuttamiin 
kustannuksiin.

"Oulussa viikko ei missään nimessä ollut ilkivallaton, vaan päinvastoin se 
saattoi jopa lisätä vahingontekoja", sanoo Arja Karhu Oulun kaupungin katu- 
ja viherpalveluista.

"Graffiteja ilmestyi puistoihin. Osa nuorista kävi tapahtumissa negatiivisella 
opintoretkellä hankimassa vinkkejä ilkivallantekoon", Karhu kertoo.

VR:n turvallisuuspäällikön Timo Laineen mukaan VR:n asemakiinteistöjä 
vahingoitettiin viime viikolla hiukan tavallista vähemmän.

"Junien tilanne pysyi samana; Tampereella ja Riihimäellä junien kylkiin 
maalailtiin isoja graffiteja."

Vuosittain vahingontekojen jälkien korjaaminen aiheuttaa VR:lle ja 
ratahallintokeskukselle noin 6 miljoonan markan kulut. Eniten tuhoa tehdään 
Etelä-Suomessa. Laineen mukaan VR ilmoittaa vahingonteoista aina poliisille.

"Tänä vuonna rikosilmoituksia on tehty yli 500."

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussien ja raitiovaunujen sotkeminen 
on vähentynyt kesän aikana. Lasku ei kuitenkaan johdu ilkivallattomasta 
viikosta, kerrotaan liikennelaitoksen bussi- ja raitiovaunuliikenneyksiköistä.

"Kesällä tussaaminen on vähentynyt. Koulujen alettua töhriminen räjähtää 
käsiin jossain vaiheessa syksyä", työnjohtaja Petri Saari arvioi.

Tihutöihin mahtuu istuinten nakertelua, tussausta ja ikkunoiden naarmuttelua. 
"Töhriminen on myös linjakohtaista. Pahin linja on Kannelmäki- Erottaja", 
Saari arvioi.

Ikkunoiden naarmuttaminen aiheuttaa eniten kuluja ja ongelmia sekä 
busseissa että raitiovaunuissa. HKL:n huoltomestarin Leif Forsblomin 
mukaan naarmutetun ikkunan vaihto maksaa reilusti yli tuhat markkaa.

"Naarmuttaminen alkoi metrosta, ja on nyt siirtynyt meille."

HKL:n bussiliikenteen teknisen johtajan Tauno Mäkelän mukaan ilkivallan 
korjaamiseen kuluu bussiliikenteen puolella noin puoli miljoonaa markkaa 
vuodessa. Graffitien poistoon kului viime vuonna 360000 markkaa.

"Luvuista on vaikea pitää tarkkaa kirjaa, koska osa ilkivallan jäljistä tulee 
hoidettua normaalin siivouksen yhteydessä", Mäkelä sanoo.

Tampereen kaupungin ympäristökasvattaja Erkki Holstikko kertoo, että joka 
viides markka eli noin kuusi miljoonaa Tampereen kaupungin 
kunnossapitorahoista menee roskien keräämiseen.

"Leikkipuistoja haravoidaan ja siivotaan lasinsirpaleista ja tupakantumpeista 
sekä hiekkalaatikot tarkistetaan", listaa Holstikko.

"Roskiksia korjataan ja vaihdetaan 100-150 vuodessa. Puistonpenkkejä 
menee useita satoja."

Tampereen kaupungilta kuluu tuhojen korjaamiseen vuodessa ainakin neljä 
miljoonaa markkaa. Holstikko arvioi, että luku on huomattavasti suurempi ja 
että ilkivalta ei viime viikolla vähentynyt. "Ilkivallatonta viikkoa edeltäneenä 
viikonloppuna yhden koulun pihalla rikottiin tavaroita noin 20000 markan 
arvosta."

Tampereen poliisin rikosylikomisario Erkki Rantala kertoo, että ilkivallaton 
viikko ei vaikuttanut Tampereella rikottujen ikkunoiden ja maalattujen 
graffitien määrään millään tavoin. Vahingonteoista tulee Tampereen poliisille 
kolmisenkymmentä ilmoitusta viikossa.

Helsingin keskustan poliisipiiri kirjasi ilkivallattomalla viikolla 24 
vahingontekoa. Se on suunnilleen saman verran kuin tavallisesti. Taiteiden yö 
tuotti 49 ilmoitusta.

Viime viikolla kirjattiin autoon kohdistunutta humalapäistä aggression purkua, 
ikkunoiden särkemistä, raitiovaunun tussaamista ja bussin hajottamista 
kuljettajan kanssa syntyneen riidan päätteeksi.

Hanna Vesala

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 11.9.2000

Käpylä kasvaa hiljaa ja hallitusti

"Muuan konna yritti tunkeutua asuntoon parvekkeen kautta", kertoo 
ylikonstaapeli Kari Sinivuori. Hiljaisuuden varmistamiseksi rosvo riisuutui 
sukkasilleen. Asukas kuitenkin heräsi, ja rosvo pakeni. Poliisin saapuessa 
parvekkeelta löytyi kenkien lisäksi kassi, josta selvisi voron osoite.

"Soitin toisen partion hänen asunnolleen vastaan, ja sieltähän konna saapui 
varpaat märkinä. Oikein mukava ilmoittaa asiakkaalle vielä rikospaikalla, että 
konna on kiinni."

Sinivuori on touhunnut lähipoliisina kymmenen vuotta. Alue on pysynyt 
koko ajan samana: Käpylä, Koskela ja Oulunkylä. Väkeä on etenkin aivan 
viime vuosina tullut rutkasti lisää, mutta se ei ole kuvioita sotkenut. 
"Veräjämäkeen kyllä kaivataan parempia liikenneyhteyksiä ja lisää 
palveluita."

Sinivuori kehuu vuolaasti alueensa asukkaiden aktiivisuutta. Seurakuntien ja 
eri viranomaisten yhteistyö pelaa. Erityisen kiitoksen saavat asukasjärjestöt, 
etunenässä Käpylän yhdyskuntaklubi.

"Etenkin nuorison kanssa meitä toimii sellainen pieni mutta tiivis tiimi, joka 
pyrkii enemmän tekoihin kuin puheisiin."

Tekemistä nuorille on syytäkin hankkia. Sinivuorta huolestuttaa ilkivalta.

"Vaikka rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuu vasta 15-vuotiaana, 
nuorempanakin tuomitut vahingonkorvaukset säilyvät. Tätä ei moni tiedä tai 
tule ajatelleeksi", Sinivuori murehtii muuatta graffiteista innostunutta 
nuortaan, jonka aikuistumista odottavat reilun sadantuhannen markan 
korvaukset. "Ei kovin hyvä tilanne aloittaa työelämäänsä."

Automurtojen tekotahti on viime kuukauden aikana hieman laantunut. 
"Ilmeisesti olemme saaneet jonkun ahkeran alan miehen kiinni."

Syksyn pimenevien iltojen myötä autot alkavat kuitenkin olla taas vaarassa. 
Sinivuoren terveisiä omalle alueelleen voi varmasti soveltaa muuallakin. 
"Tyhjentäkää autonne itse!"

Pasi Nuutinen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 14.9.2000

Havukoskella vähän kiinnostusta

Itä-Vantaalla Havukosken koulun tilaisuus veti vain kourallisen kuulijoita. 
Minna Kiira-Nymark ja Micke Nymark tulivat tiirailemaan ratalinjauksia, 
koska he ounastelivat raiteiden kulkevan lähellä omaa asuinaluetta.

Asolan aseman sijainti oli erityisen huomion kohteena, koska he eivät 
mielellään katselisi rataa idyllisellä asuin-alueellaan.

"Ostimme vuosi sitten omakotitalon alueelta, jonka näimme ihanan 
rauhallisena ja väljänä. Miksi asema pitää sijoittaa keskelle upeaa omakoti-  
ja rivitaloaluetta?" Kiira-Nymark ihmettelee.

Pariskunnan mielestä Asolan asema voisi sijaita etelämpänä, koska 
hahmoteltu paikka on nyt "keskellä ei mitään".

Linjauksen alle jäisi runsaasti pientaloja. "Vieressä olisi suuria peltoalueita, 
joille voisi reilusti vetää raiteita", Nymark pohtii.

Tieto Marja-radasta

oli tiedossa, kun uutta kotia etsittiin Koivukylän suunnalta. Rata siinti silti 
mielessä kaukaisena.

Tilaisuudessa kuitenkin valkeni, kuinka lähellä kotia rata todellisuudessa 
kulkisi.

"Emme odottaneet raidetta noin lähelle. Välissä on ehkä parisataa metriä. 
Onneksi melu ei kantaudu makuuhuoneeseen. Toisaalta lähes yhtä likellä on 
nyt päärata."

Aseman pelätään myös tuovan kerrostaloasutusta, liike-elämää ja graffiteja. 
"Olemme aina ajatelleet Asolaa vihreänä saarekkeena. Junia on vaikea edes 
kuvitella sinne. Eikö raiteita voisi suoraan rakentaa maan alle?" Nymark 
kysyy.

Pauliina Ronkainen

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 16.9.2000 

Photoshop-realistisesti

Mitä voi odottaa 

lehdeltä, jonka nimi on -sti? "Se on suomen kielen pääte, joka vastaa  
kysymykseen miten", Anna Komonen, toinen lehden kustantajista, selittää.  
Komonen ja toinen kustantaja, Matti Pyykkö, päättivät reilu vuosi sitten  
perustaa lehden: "Odottelimme kansainvälisen tason suomalaista julkaisua  
ilmestyväksi, ja kun sellaista ei tullut, teimme sen itse." 

Harrastuspohjaisella julkaisulla ei ole varaa maksaa avustajilleen, mutta  
materiaalia on riittänyt. Painojälki on ammattitasoa kuten myös hinta, 55  
markkaa. Nyt käsillä olevan toisen numeron painoksesta kolmannes eli tuhat  
kappaletta menee ulkomaille, mm. Pariisiin ja Lontooseen, ja juttuja on  
suomen lisäksi englanniksi ja ruotsiksi. 

Mutta mitä -sti sisältää? 

Ensimmäisellä vilkaisulla syntyy hämmentävä mielikuva vaateliikkeen  
kuvastosta. Valokuvista löytyy muutakin, kuten Nokian kiiltäviä  
toimistorakennuksia ja Kisahallin kuluneita liikuntatiloja, mutta  
mainostaahan Benettonkin kaikenlaisella. Kyse on kuitenkin  
valokuvapainotteisesta lehdestä. Tekstiä on vähän, eikä siihen ole helppo  
tarttua. Otsikoinnin puuttuessa aiheet eivät selviä ennen kuin on lukenut  
vähän matkaa. 

Mukana on monia hyviä kuvia. Perttu Saksan kuvasarja metsästysseurueesta  
mökillä menee jonnekin lähiörealismin ja sympaattisen 
eskomännikkötyylisen  mieskuvan välille. Andreas Janett on yhdistänyt 
nyrkkeilyn hikisen  tunnelman mustavalkoiseen valolla maalailuun. Marko 
Hämäläisen  grillikioskisarja kasvaa huvittavaksi rumuuden arkkitehtuuriksi. 

Kun olen saanut koko lehden luettua, nimen idea tuntuu selvältä: -sti:n  
sisältö on sen tyyli. Aiheet voivat olla mitä tahansa, sillä tärkeämpää  kuin 
mitä on miten. Trendikkäästi, halvasti, siististi, ärsyttävästi.  Tekijät jättivät 
adjektiivin valinnan lukijalle, ja etsin sopivaa, kunnes  sellainen tulee vastaan 
lehden kiinnostavimmasta jutusta:  photoshoprealistisesti. 

Suosittu Photoshop-ohjelma 

on jo muuttunut melkein yleiskäsitteeksi digitaaliselle kuvankäsittelylle.  Sen 
nimestä on helppo luoda fotorealismin uusi versio. Graffitia ja  
maalaustaidetta yhdistelevä Sami Lukkarinen määrittelee, että hänen  
taiteensa ei ole alkuperäiskuvien luomista, vaan valintaa ja kerrosten ja  
efektien tekoa. Esimerkiksi mahdollisuudet tehdä kirjaimia tageihin  
muodostavat variaatioiden paletin, joka on kuin tietokonesysteemi. "Jos  
verrataan elektroniseen musiikkiin, siinä ei koskaan kysytä, onko jokin  
autenttista, vaan onko se uutta." 

-sti:iin sovellettuna photoshoprealismi ei tarkoita, että kuvat  näyttäisivät 
digitaalisesti muunnelluilta. Mutta osaava tietokonegraafikko  saa 
Photoshopillakin aikaan paljon muuta kuin kliseisimpiä efektejä. Kuvat  
yhdistyvät ja kerrostuvat tavalla, joka vaikuttaa siihen, miten yksittäinen  
elementti nähdään. 

Suomenruotsalaisen nuorisoradion kaupallisuuden kritiikki ja inhorealistis- 
humoristinen kertomus supermarketin työtavoista ovat saaneet rinnalleen  
kaupallisilta vaikuttavia muotikuvia. "Meillä on joitakin stailattuja  
muotistooreja, joihin vaatteet on saatu lainaksi. Ei jokaisen sivun  tarvitse 
säväyttää", Komonen sanoo. Lukija valitkoon, mikä säväyttää - ja  miten. 

Arja Maunuksela 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 20.9.2000

Huopalahden aseman graffiteista sakkoja ja korvauksia

Helsingin hovioikeus on tuominnut kaksi helsinkiläistä 18- ja 19-vuotiasta 
miestä vahingonteoista sakkorangaistuksiin. Miehet olivat maalanneet 
graffiteja eri paikkoihin 1998 ja 1999.

Hovioikeus muutti vahingonkorvausta, jonka käräjäoikeus määräsi miehet 
maksamaan VR-yhtymälle.

Huopalahden asemalle tehtyjen maalausten poistamisesta ei hovioikeuden 
mukaan ole luotettavasti voitu katsoa aiheutuneen VR-yhtymälle 6300 
markan kustannuksia vaan vain 2000 markan.

Se summa miesten on yhteisvastuullisesti yhtiölle korvattava.

Nuorempi mies sai kahdeksasta nuorena henkilönä tehdystä vahingonteosta 
52 päiväsakkoa, vanhempi yhdestä vahingonteosta 27 päiväsakkoa.

Heidän on maksettava asianomistajille korvauksia maalausten poistamisesta.

HS

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 20.10.2000

Huumeet vielä vieraita Sysmän nuorille

Alkoholi on ysiluokkalaisille tutumpaa kuin pilvi

SYSMÄ. Stakesin vastikään julkistaman tutkimuksen mukaan joka 
kymmenes nuori on kokeillut huumeita. Kävimme kyselemässä asiaa 
maaseudulla Sysmässä ja saimme selville, että Sysmän nuoriso ei polta pilveä.

Sysmän Yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaisille tekemämme kysely kertoo, että 
vain yksi yhdeksäsluokkalainen 65:stä kyselyyn vastanneesta myönsi 
kokeilleensa pilveä.

Sysmässä nuoret juovat. "Huumeiden tarjonta vaihtelee paikkakunnittain. 
Sysmässä tarjonta on vähäisempää. Huumeet eivät ole lyöneet läpi, vaan 
siellä alkoholikulttuuri on suurempi. Jos viinan kanssa läträtään, niin huumeet 
jäävät vähemmälle", Stakesin kehittämispäällikkö Saini Mustalampi sanoo.

"Sysmästä on kyllä löytynyt merkkejä huumeiden liikkumisesta. Kaikkeahan 
poliisikaan ei saa tietoonsa", toteaa Heinolan kihlakunnan poliisi Esa 
Nykänen .

Kaikki nuoret eivät tiedosta huumeiden liikkumista Sysmässä, muutamille on 
kyllä tarjottu niitä. Aikuiset taas ovat kuulleet huumeista mutta eivät ole itse 
törmänneet niihin.

"Jos Sysmässä on huumeiden käyttäjiä, he ovat varmasti yli 
kaksikymmentävuotiaita. Kyllä täältä huumeita saa, jos haluaa", Sysmän 
Yhteiskoulun kanslisti Eeva Hirvikoski epäilee.

Huumekuolemia poliisin mukaan Sysmässä ei ole ollut. Nuorten 
kaveripiireissä liikkuu huumeita, kaveripiirit ovat laajoja ja niissä pyörivät 
eri-ikäiset nuoret.

Tupakointi ja alkoholin nauttiminen aloitetaan keskimäärin 12-13-vuotiaana.

"Kouluajalla tupakoidaan jonkin verran. Lukiolaisten mukana pieni osa 
yläastelaisista käy tupakalla, eikä sille mahda mitään", Eeva Hirvikoski sanoo.

Hirvikosken mielestä nuoriso ei tupakoi paljon, mutta nuorilta kysyessämme 
vastaukset olivat hiukan toisenlaisia: "Polttaa jotkut, ne jotka on tyhmiä!" 
seiskaluokan pojat kommentoivat. Yleisesti muut nuoret olivat sitä mieltä, 
että Sysmässä tupakoidaan paljon.

Alkoholi ei ole ongelma. "Sysmässä juodaan jonkin verran, mutta aina 
samalla porukalla. Ei tämä ole yhtään sen ihmeellisempi piilopirtti kuin 
muutkaan paikat", Eeva Hirvikoski ilmoittaa viihtyisän koulun kansliassa.

Nuoret eivät pidä alkoholia vaarallisena, kohtuudella käytettynä. "Kyllä täällä 
joka viikonloppu juodaan. Suosituimmat juomat ovat sahti ja kalja", 
lukiolainen Päivi Saarinen kertoo. Tosin kyselymme mukaan 15 prosenttia 
Sysmän yhdeksäsluokkalaisista ei juo lainkaan alkoholia.

"Kesällä ja talvella juodaan yhtä paljon alkoholia, lomat ovat tietysti 
erikseen", ilmoittaa Heinolassa ammattikoulua käyvä

Mikko Sompi . Kaikki haastateltavamme olivat samaa mieltä siitä, että 
juomia hakevat täysi-ikäiset kaverit, vanhemmat harvemmin. Kioskeista ja 
kaupoista ei juomia tai tupakkaa yritetä ostaa, koska pienessä kylässä kaikki 
tuntevat toisensa.

Vanhempien pitäisi puuttua lastensa alkoholin käyttöön, kuuluu monen 
aikuisen suusta. "Liian nuorien alkoholin käyttöön pitäisi jo kavereidenkin 
puuttua", mainitsee paikallisen K-kauppa Suvituulen työntekijä Mari 
Oksanen .

Sysmässä on vain pientä ilkivaltaa. Seiniin ei ole töherrelty kuin kaksi kertaa 
ja ikkunoita on rikottu, seitsemännen luokan pojat kertovat. "Nuorison kanssa 
ei ole ollut hirvittävästi ongelmia, ne liittyvät usein alkoholiin ja ilkivaltaan", 
poliisi Esa Nykänen kertoo.

Sysmässä ei ole paljon tekemistä. Nuorison yleisesti suosituin oleskelupaikka 
on R-kioskin edusta. "Ainahan nuoret on ärrän seiniä pystyssä pitäneet", 
toteaa Mari Oksanen.

Sysmän tulevaisuus on huolestuttava. Töitä on liian vähän nuorille. 
"Tietenkin me toivoisimme nuorison jäävän omalle paikkakunnalle, mutta 
kun töitä ei ole, nuorisokin lähtee", poliisi Nykänen toteaa.

Kirjoittajat ovat Pukinmäen yläasteen yhdeksännen luokan oppilaita. He ovat 
tutustumassa työelämään Helsingin Sanomien kotimaan osastolla kahden 
viikon ajan.

Fanni Oksanen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.10.2000 

Kaupunki peittää Itäväylän "Kiinan muurin" taideteoksen 

Tyrmistyneisiin taiteilijoihin ei otettu yhteyttä 

Luvallinen graffiti paikallaan yhdeksän vuotta

Helsingin rakennusvirasto poistaa parhaillaan "Kiinan muuriksi" kutsutun  
Kulosaaren meluvallin graffititaideteosta. Graffitin maalasivat kaupungin  
tunnetuimmat maalarit kesällä 1991. 

Yhdeksän vuoden aikana maalauksesta ehti tulla yksi Helsingin maamerkeistä  
ja Suomen tunnetuimmista luvallisista graffiteista. Kaupunki rahoitti työtä  
aikoinaan 30000 markalla. Päätöksen takana oli silloinen  
apulaiskaupunginjohtaja Antti Viinikka (sd). 

Maalauksen isä on helsinkiläinen graffititaiteilija Joonas  Rissanen. 
"Istuskelin syksyllä 1990 Kulosaaren metroasemalla ja pohdin,  kuinka tylsä 
paikka se on." 

Rissanen ehdotti nuorisoseminaarissa Viinikalle, että meluvalliin  
maalattaisiin graffiti. Kuuden kuukauden pohdinnan jälkeen päättäjät  
suostuivat, ja Rissanen keräsi maalarit. 

"On törkeää ja loukkaavaa, että kehenkään maalariin ei ole otettu yhteyttä", 
Rissanen  sanoo. Hän sai tietää maalauksen poistosta ystävältään. 

Graffitin päätti poistaa rakennusviraston katupäällikkö Kauko Nygren. Hän  
sanoo, että työ oli haalistunut ja sitä oli töhritty. 

Rissasta haalistumisväitteet ärsyttävät. "Olimme jo alun perin sopineet  
kaupungin kanssa, että graffiti maalataan uudestaan joka toinen vuosi." 

Rissanen ja toinen graffitin suunnittelussa mukana ollut seinämaalari Antti  
Salminen korostavat, että työ sai olla loppuun asti rauhassa sotkuilta. 

Kauko Nygren ei tiennyt, että maalareihin ei ole oltu yhteydessä. Hän  
korostaa vain, että rakennusviraston hallintopäällikön Mikko Virkamäen  
selvityksen mukaan "tekijänoikeusongelmia ei ole". 

Graffitien vastaisen Stop töhryille -kampanjan vetäjänä toimiva Virkamäki  
sanoo, että maalauksen poistolla on koko viraston tuki. 

Virkamäen mukaan 1980-90-luvun vaihteessa, jolloin maalaus tehtiin,  
luvattomia graffiteja vastustettiin eri keinoin kuin tätä nykyä. "Silloin  
ajateltiin, että niin sanottu laillinen graffiti vähentää laittomia." 

Virkamäki pitää ajattelua virheellisenä. "Laillisen graffitin käsite ei  kuulu 
graffitialakulttuuriin. Laillisen maalauksen tekijä hyvittää tekonsa  
alakulttuurilleen maalaamalla lähelle laittoman työn", Virkamäki väittää. 

Hän kertoo, että meluvallin maalaamisen jälkeen Itäväylälle alkoi ilmestyä  
laittomia graffiteja. 

Joonas Rissasen mielestä väite ei pidä "alkuunkaan paikkaansa". "Koko  
itäpää oli jo sotkettu, kun aloimme maalata meluvallia. Se oli alueen 
viimeinen harmaa kohta." 

Hintaa graffitin poistolle tulee 40000 markkaa. Operaatio maksaa siis 
enemmän kuin maalauksen  tekeminen. 

Se ei Nygreniä haittaa. "Päätös maalata graffiti oli aikoinaan väärä." 

Ari Lahdenmäki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 31.10.2000 

Röyhkeä ja väärä päätös

Rakennusviraston päätös peittää Kulosaaren meluvalliin 1991 maalattu  
luvallinen graffiti on jo sinänsä typerä. Pöyristyttävää asiassa on, että  
kaupunki ei ole ilmoittanut asiasta taiteilijoille. 

Maalaus otettiin 1991 vastaan innostuneina. Silloinen  
apulaiskaupunginjohtaja Antti Viinikka antoi hankkeelle siunauksensa, ja  
kaupunki tuki työtä 30000 markalla. 

Helsingin Sanomien pääkirjoitus piti 26. lokakuuta 1991 graffitia  
laadukkaana, hyvänä ja halpana ja onnitteli kaupungin päättäjiä  
ennakkoluulottomuudesta. 

Todellinen syy graffitin peittämiseen on rakennusviraston ylikireä asenne. On 
perusteltua,  että virasto vastustaa luvattomia maalauksia. Se on kuitenkin 
mennyt  metsään kuvitellessaan, että laillisia töitä voi turmella, koska ne  
saattavat antaa signaalin, että kaupunki hyväksyy luvattomatkin maalaukset. 

Kaupunki ei sitä paitsi ole pystynyt osoittamaan, että luvallisten töiden  
salliminen lisäisi luvattomia maalauksia. 

Kaupunki käyttää tänä vuonna 11 miljoonaa markkaa töherrysten poistoon ja 
aiheesta  valistamiseen. Mikko Virkamäen vetämä Stop töhryille -kampanja 
on tuottanut  muun muassa neuvostopropagandaa muistuttavia mainoksia. 

Koko kallista touhua leimaa keski-ikäisten miesten ahdistus menetettyä  
kaupunkitilan hallintaa kohtaan. Kaupungin olisi syytä ottaa  
rakennusviraston rahankäyttö suurennuslasin alle. 

Ari Lahdenmäki ---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 2.11.2000

Rumentava graffiti joutaa hyvin pois

Toimittaja Ari Lahdenmäki kirjoitti varsin kriittiseen sävyyn Kulosaaren 
meluvallin graffitin poistamisesta (HS 31. 10.link ). On tietenkin kovin 
subjektiivista, miten kukin asiat ja elämänilmiöt kokee, mutta minusta tuossa 
graffitissa on pikemminkin kyse tuherruksesta kuin mistään taideteoksesta. 
Sitä paitsi tuherrus rumentaa maisemaa Kulosaaressa, joten se joutaa hyvin 
pois.

Myös valitus siitä, ettei "taiteilijoihin" ole otettu etukäteen yhteyttä, on turhaa. 
Tekijänoikeuslain 25. pykälän mukaan omistaja saa tekijän luvatta muuttaa 
rakennusta tai käyttöesinettä , jos tarkoituksenmukaisuussyyt sitä vaativat.

Taiteilijoille kuuluvat ns. respektioikeudet eivät muutoinkaan estä esimerkiksi 
taideteoksen hävittämistä. Mitään syytä yhteydenottoon ei siis ole ollut.

On toivottavaa, että "keski-ikäisten miesten ahdistus menetettyä 
kaupunkitilan hallintaa kohtaan" tuottaa edelleen hyviä tuloksia ja töhertely 
kaupungissa saadaan pysymään aisoissa.

Olli Happonen

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.11.2000

Myrskyisä pako läpi Helsingin katujen

MTV:n palkintogaalassa tänään ehdolla oleva Daruden video kuvattiin 
pääkaupungin kaduilla

Turkulaisyhtye Darude on tänään torstai-iltana ehdolla kansainvälisen 
musiikkikanavan Music Television Europen vuosittaisen palkintojuhlan 
"paras pohjoismainen esiintyjä" -sarjassa Tukholmassa.

Kyseessä on ensimmäisen kerta, kun suomalainen musiikkituote on yltänyt 
ehdokkuuteen musiikkimaailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluvassa kisassa.

Nyt suomalaisehdokkaita on kaksi, kun helsinkiläisen Bomfunk MC'sin 
Freestylerkin on kelpuutettu ehdolle sekä pohjoismaiseen että "Euroopan 
paras tulokas" -sarjaan.

Daruden Sandstorm -kappaleesta tehty video on Freestylerin tavoin pyörinyt 
Music Televisionissa kuukausien ajan.

Satoja kertoja eurooppalaiset musiikkikanavan katselijat ovat nähneet, kun 
Paparazzi- toimiston mallit Mirella Koulias ja Tiina Hillilä sekä poliisia 
esittävä Joonas Mäkilä juoksevat Helsingin katuja, kujia, portaita ja 
sisäpihoja Sandstormin tahdissa.

Kappaleen säveltäjä, muusikko Ville Virtanen seuraa pakoa aurinkolasiensa 
takaa.

Tuomiokirkon portailta laskeudutaan aluksi Senaatintorille. Kohtaus piti alun 
perin kuvata Säätytalolla, mutta lupaa ei herunut.

Sitten ollaan äkkiä Eirassa Huvilakujalla, Kaivopuistossa 
Vuorimiehenkadulla, Laivasillankadulla sekä Puistokadulla, Kampissa 
Lapinlahdenkadulla ja ratakuilussa sekä lopulta Ruoholahdessa lähdössä 
veneellä maailmalle.

Katsoja miettii, missä tässä mennään? Todellisuudessa reitti on mahdoton, 
mutta väliäkös sillä, pääasia että näyttää hyvältä.

"Tehostemies Mikko Iho sanoi, että tehdään takaa-ajo! Sitten mietittiin, 
voisiko se tapahtua Helsingin kaduilla?" videon ohjaaja Juuso Syrjä kertoo.

Helsingin maisemia katsellaan Daruden videossa suorassa lähetyksessä 
tänään kautta Euroopan, ja jälkilähetyksinä maailmanlaajuisesti.

Kun video 19.-20. toukokuuta kuvattiin, Helsingissä paistoi aurinko ja 
kaupunki oli kaunis. "Piti mennä sen mukaan, kuinka aurinko kiertää tässä 
kaupungissa", Syrjä kertoo "reitistä". Yhden huomionkin ohjaaja teki: 
"Helsingissä on paljon keltaisia taloja."

Kuvakulmat valittiin siten, ettei filmillä näkyisi  Logoja tai kauppojen nimiä. 
Kaupunkilaiset pidettiin pois kuvista. "Ihmiset näyttää tyhmiltä, jos niitä ei 
ole stailattu", Syrjä väittää.

Erääseen kohtaukseen maalattiin suuri Sandstorm-graffiti. Kuvausryhmä 
pelkäsi, ettei lupaa heru, joten se tehtiin luvatta. Kuvausryhmä tunkeutui 
radalle murtamalla portin, ajeli autolla pitkin kiskoja ja maalasi graffitia 
kallioseinämään keskellä päivää.

"Tanskalainen kuvaaja Jens Maasböl sanoi, että kaikki mitä te nyt teette, on 
laitonta... Hyvältä näyttää!" Syrjä kertoo.

Poliisit kävivät paikalla kolme kertaa ja lopulta graffiti määrättiin 
peitettäväksi valkoisella maalilla.

Sandstormin budjetti oli 150000 markkaa. Syrjän mukaan se on niin 
häpeällisen pieni, että Lontoon-pään ammattilaisten kanssa jutellessa summa 
pitää aina valehdella moninkertaiseksi, muuten sitä ei uskota.

Tuohon hintaan kaikkea ei pystytty ostamaan. Muun muassa "pakolaukku" oli 
lainassa laukkukaupasta. Ennen kuin se ehdittiin palauttaa, stylisti Sanna 
Rusila peruutti pakettiautolla sen päälle.

Loppukohtauksen vene oli lainassa sekin, samoin kuin juoksijoille rähisevä 
poliisikoira Arro .

Englannissa video oli jonkin aikaa esityskiellossa, koska siinä näkyy aseita ja 
koska siinä potkaistaan päähän.

Saksassa sensuurin kynsiin joutui Arro. "Arron osuus leikattiin Saksan 
versiosta pois. Saksan paimenkoira on siellä leimautunut natsien sotakoiraksi. 
Se ei ole yhtään hauskaa", Syrjä kertoo.

Music Televisionissa kilpailukappaleita tänään klo 14 alkaen. Kilpailulähetys 
alkaa kello 22 ja jatkuu kello 24:een, jolloin alkaa ohjelman uusinta. Gaalan 
potentiaalinen yleisömäärä koko maailmassa on yli miljardi ihmistä.

Kimmo Oksanen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 3.12.2000

Kotikylän parketeilta Gloriaan näytille

Maan parhaimmat breikkarit kokoontuivat lauantaina Helsinkiin

He näyttävät kaikki miltei samanlaisilta: pipot syvällä päässä, lenkkarit ja 
verkkarit tai lökäpöksyt. He tekevät headspiniä, power movea ja electric 
workia. Heillä on ylpeä ja maskuliininen asenne.

Kun pojat breikkaavat, tyttöjen tehtäväksi jää lähinnä peilailla eteisessä 
huulikiillettä ja kiiltotoppia.

"Ehkä tulevaisuudessa harrastetaan itsekin. Ihan siistin näköistä", miettivät 
espoolaiset Maria, 16, ja Hanna, 16.

"Hip hop näkyy koko ajan enemmän, kun pojat tuovat sitä esille koulussa 
kaikissa tilaisuuksissa."

Breakdance oli joskus enemmän elämäntapa, nyt se tuntuu olevan urheilu- ja 
tanssilaji, voimistelua ja voimailua.

Hyvä suoritus vaatii kuitenkin paitsi voimaa myös pientä kikkailua lattialla. 
Kikkailuun taas kykenee vain tanssija, jolla on tyyliä ja mielikuvitusta.

Kulttuuriareena Gloriassa lauantai-iltana niitä oli aika monella. Helsinki 
Battle -breakdance-kilpailut järjestettiin toisen kerran. Edellisen kerran 
akrobatian juhlaa nähtiin vuosi sitten.

"Breakdancen suosio on taas nostanut päätään, ja totta kai breikkareilla pitää 
olla näytön paikka. Ei ole syytä vain pyöriä kotikylän parketilla", selvittää 
tapahtuman järjestäjä dj Kool Ski eli Pasi Palonen . Lajin suosioon on 
eittämättä vaikuttanut Bomfunk MC'sin huippumenestys.

Kool Ski on hip hop -kulttuurin veteraani; hän oli mukana tuomassa sitä 
Suomeen vuonna 1984.

"Silloin oli tosi underground -meininki. Silloin oli asenne, että tästä ei tehdä 
mitään massajuttua. Nyt kaupallisuuden kanssa pitää elää", mies toteaa 
maailman menosta.

"Olen myös itse breikannut, aktiiviharjoittelu loppui 1987, kun armeija kutsui. 
En ole tanssinut sen jälkeen, olen sen verran jäykkä jätkä."

Kool Ski kertoo, että nykyisin hip hop -kulttuurin harrastajat keskittyvät sen 
yhteen alalajiin: breakdanceen, musiikin tekemiseen tai graffiteihin.

"On hyvä, jos tyyppi syventyy johonkin kunnolla, monilahjakkuudet ovat 
harvassa."

Breikkareita jonotti Gloriaan paitsi lähikunnista myös niin Oulusta, Turusta ja 
kuin Äänekoskeltakin.

Ville Mustola, 17, tuli Nivalasta ja syöksyy ringin keskelle näyttämään pari 
tasapainoa uhmaavaa pysäytettyä asentoa.

"Breakdance on lähtenyt suurkaupungeista, nyt se leviää aika tehokkaasti", 
nuori mies kertoo. "Nivalassa harrastusmahdollisuudet ovat aika huonot. Itse 
harjoitellaan, ei meillä mitään tanssikouluja ole."

Ville ja Villen kaverit opettelevat liikkeitä netistä ja alan videoista. Ville 
korostaa, että liikkeitä ei matkita, vaan b-boysit ottavat niistä mallia, ja 
lopulliset kuviot sovelletaan tai keksitään itse.

"Kun mä meen treenaan, musta tulee ihan eri jätkä. Positiivisempi, ja mä teen, 
mitä haluun", eräs toinen alan harrastaja kiteyttää, mistä lajissa on kysymys.

Susanna Pakkanen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 4.12.2000

Upeiden näköalojen äärellä

Lähiöprojekti alkaa toteuttaa pihlajamäkeläisten toiveita kotilähiönsä 
kunnostamisesta

Näkymät saunan terassilta yli kaupungin ovat huikeat. Sieltä, auringonlaskun 
puolelta näkee Viikin, Helsingin niemen ja meren. Alempaa voi katsella myös 
auringonnousun puolelle; oman ostoskeskuksen takana riittää lähiöiden 
täplittämää metsämaisemaa.

Hannu Eerola on ylpeä kotitalostaan Pihlajamäen huipulla Graniittitien päässä.

Kahdeksankerroksinen talo valmistui 1965 ja taloyhtiön loistokuntoinen 
sauna on sen kruununa vinttikerroksessa. Eerolat ovat kanta-asukkaita, kuten 
talossa kovin moni muukin. "Ei täältä ole koskaan viitsinyt muuttaa", Hannu 
Eerola sanoo neljännen kerroksen läpitalon huoneistossaan.

Pihlajamäki on tullut syksyllä mukaan Helsingin lähiöprojektiin Kontulan, 
Vesalan ja Myllypuron rinnalle. Asia on tuttu Eerolallekin, mutta projektin 
suunnitteluun taloyhtiön hallituksen nokkamies ei lähtenyt.

Eerolan mielestä kotilähiö ei ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan. 
Viikin rakentuminen kauppakeskuksineen ei harmita, vaikka oman ostarin 
palvelut varmaan vähenevätkin. Eerola on eläkkeellä poliisin virasta ja on 
näköalapaikaltaan pannut merkille ostoskeskuksen huumekaverit.

Ohikulkija näkee Pihlajamäestä korkeat talot ja mäen. Talojen välissä on 
täydennysrakentamisesta huolimatta vapaata metsäluontoa.

Lähiössä on myös kaksi ikivanhaa hiidenkirnua ja kävelytien varressa 
metsälampi, jossa sorsat ovat tottuneet olemaan ruokittavina.

Monet Pihlajamäen talot ovat matalia ja pitkiä. Rappurivistöä riittää: harvassa 
muussa paikassa voi asua T-rapussa.

"Alueella on 1960-luvun komeimpia taloja", arvioi tuore lähiöarkkitehti 
Mikko Tainio . Talojen rakennustaiteellinen selvitystyö on aluillaan. Tainion 
mielestä Pihlajamäki on vanhan Vuosaaren tavoin syntyvuosikymmenensä 
upeimpia lähiöitä.

Tainio on lähiöprojektin ainoa työntekijä. Lähiöliikuttaja aloittaa työnsä 
vuodenvaihteessa. Työpisteenä on Lähiöasema. Se on ostarin liepeillä 
Liusketiellä, kaupungin vuokratalon kivijalassa.

Lähiöasemasta on tarkoitus luoda asukkaiden kokoontumispaikka 
tietokoneineen. Toistaiseksi asema on auki kahtena päivänä viikossa.

Lähiöaseman seinällä on ilmakuva ja kartta alueesta. Karttaan on tarralapuin 
merkitty paikkoja, joille olisi hyvä tehdä jotakin.

Toivomuslistalla on koirapuistoa, töhryjen poistoa, kevyen liikenteen väyliä 
ja ennen kaikkea ostarin kehittämistä. Yksi ehdottaja toivoo ostoskeskuksen 
karun takaseinän ilmastointipömpeliin graffitia. Pihlajamäki- aiheinen 
seinämaalaus voitaisiin tehdä vaikkapa nuorisotalossa.

Käytännössä lähiöprojektin keskeinen tehtävä on ulkoisen ympäristön 
kohentaminen. Projektialueen asuntoyhtiöt voivat saada valtiolta remontteihin 
kymmenen prosentin korjaustukea. Pihlajamäestä ja projektissa vielä mukana 
olevasta Pihlajistosta tukea on hakenut 35 yhtiötä. Korjauksiin menee 
keskimäärin miljoona markkaa yhtiötä kohti.

Omaa rahaa lähiöprojektilla ei ole. Varat tulevat kaupungin budjetista. 
Projektilähiöissä kunnostetaan talojen lisäksi muutakin ympäristöä ja myös 
yhteisön sosiaalisiin ongelmiin kiinnitetään huomiota.

Lähiöaseman tienoon kerrostalot ovat tulevia korjauskohteita. Ne saavat 
ympäristöönsä paremmin sopivan vaalean pinnan.

Puisto- ja viheraluesuunnittelua nopeutetaan. Savelan suunnan 
Pihlajamäkipuistoa monipuolistetaan. Skeittirataa on tarkoitus ehostaa ja sen 
meluhaittoja vähentää. Uimahallihankekin pulpahtelee pintaan.

Ostarilla on olusilla käymistä harrastaville tai sen elämäntehtäväkseen 
omaksuneille kosolti paikkoja. Ravintoloita on puoli tusinaa, mutta 
jokseenkin saman verran on parturi-kampaamoja. Päivittäistavaraa tarjoavat 
Valintatalo ja K-market.

Kovin ankealta ostari ei näytä. Paikassa oli kasvojen kohotusta 
perusteellisempi remontti kolme vuotta sitten. Ostarin 1963 rakennettu osa on 
kaupungin vuokramaalla ja uusi vuokrasopimus on allekirjoitusvaiheessa. 
Sopimukseen liittyy ehto kehityssuunnitelman tekemisestä.

Ostarin uudemmasta osasta on kadonnut kirjasto, kun Viikkiin Pihlajamäen 
juurelle tehtiin uusi ja iso. Entisen kirjaston tiloihin avataan pian palvelupiste 
vanhoille. Kevääseen asti kiertää kerran viikossa kirjastoauto.

Ostoskeskuksen helmiä on Anja Mannisen toistakymmentä vuotta pyörittämä 
Anjan Asuste. Siellä on vaatetavaraa hyllyt ja tangot täynnä. Mannisen 
liikkeessä käy asiakkaita kauempaakin eikä häntä pelota kauppakeskusten 
kilpailu. "Naisten housujen ostaminen marketissa on vaikeaa."

Ostoskeskuksen veteraaneja on myös K-kauppias Eino Venho . Hän 
muistelee vanhoja aikoja, kun ostarilla oli vielä monia erikoisliikkeitä. Nyt 
kismittää kirjaston häipyminen.

Viikin aluepalvelukeskuksen valmistuminen isoine 
päivittäistavarakauppoineen voi olla alamäkeä laskettelevalle ostarille kova 
pala. Lapsiperheet ajelevat jo nyt isoihin marketteihin. K-kaupan valikoimaa 
ja palveluita on mukautettu ikääntyvien ja pienenevien perheiden tarpeisiin.

Ostaria on saatu rauhoittumaan neuvotteluin ja vartiointia lisäämällä. Silti jo 
tutuiksi tulleista laitapuolen kulkijoista on harmia. "Mammat voivat olla 
kulman takana puolikin tuntia odottamassa, että juopot lähtevät", Venho 
kertoo.

Vanhusten palvelutalon askartelutiloissa Vuolukiventiellä on kahdet 
kangaspuut. Aira Saastamoinen ja Mary Hämäläinen tekevät poppanaliinaa. 
Yli seitsemänkymppisillä naisilla näyttää olevan muutto edessä.

Palvelutaloksi vanhojen vuokratalo muuttui muutama vuosi sitten ja nyt se on 
myyty Tiedepuiston asunnot Oy:lle. Talon asuttavat Viikin tiedepuiston 
tutkijat ja opiskelijat vuonna 2003. Hyväkuntoiset vanhukset eivät pääse 
muualle palvelutaloon ja joutunevat muuttamaan tavallisiin vuokrataloihin.

Saastamoinen ja Hämäläinen ovat tyrmistyneitä. "Barrikadeille nousu ei taida 
enää auttaa", Hämäläinen pohtii.

Talossa on ollut hyvä asua ja oma toimintapiiri on järjestänyt kaikenlaista 
mukavaa. Siikarannassa on tarjolla jouluateria ensi viikolla. Piiri kerää rahaa 
leikkimielisellä bingolla ja kahvin myynnillä.

Hämäläinen on asunut Pihlajamäessä 37 vuotta ja Saastamoinen 30. "Ihana on 
tämä ympäristö ja luonto", Hämäläinen sanoo.

Markku Karumo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.12.2000

Heräämö-installaatio VR:n makasiineilla 10. 12. asti pe-su klo 11-18. 
Graffiteista, valokaapelista, videosta ja piirustuksista koostuva urbaani alttari 
on historiikki vuosien varrella toteutetuista Valon voimat - tapahtuman 
Heräämö-teoksista. Vapaa pääsy.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.12.2000

Helsinkiläisnuoret kielteisiä maahanmuuttajia kohtaan

Kolmasosa 15-17-vuotiaista ottaisi maahanmuuttajia vähemmän kuin nyt

Kolmasosalla 15-17-vuotiaista helsinkiläisnuorista on maahanmuuttajia 
ystävinä. Nuoret suhtautuvat silti varsin torjuvasti maahanmuuttajiin. 
Kielteisiä ovat eritoten pojat.

Tytöistä 26 ja pojista 34 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi ottaa 
nykyistä vähemmän vastaan maahanmuuttajia.

Saman verran maahanmuuttajia kuin nykyisin -ajatuksen jakoi tytöistä joka 
neljäs, pojista joka viides.

Nykyistä enemmän maahanmuuttajia ottaisi vastaan 15 prosenttia tytöistä ja 7 
prosenttia pojista.

Ei lainkaan maahanmuuttajia -linjaa kannatti tytöistä yhdeksän prosenttia, ja 
pojista peräti 27 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi tekeillä olevasta Koululaistutkimus 2000:sta, jota varten 
viime keväänä kerättiin aineistoa 2700 nuorelta 50:stä Helsingin koulusta. 
Tutkimuksella selvitetään 10-18-vuotiaiden helsinkiläisnuorten vapaa-ajan 
käyttöä, harrastuksia, koulu- ja kotiasioita, ystäviä ja ajatuksia 
tulevaisuudesta. Edellisen kerran vastaavat tutkimukset on tehty vuosina 1982 
ja 1990.

Nuorten suhtautumista maahanmuuttajiin kysyttiin yleisellä tasolla 
erittelemättä heitä pakolaisiin ja työnhakijoihin. Pakolaisiin suhtaudutaan aina 
myönteisemmin, toteaa tutkija Vesa Keskinen Helsingin kaupungin 
tietokeskuksesta.

Kun maahanmuuttajat jaettiin eri ryhmiin, suosituimmiksi nousivat 
pohjoismaalaiset. Seuraavina tulivat muut eurooppalaiset. Vähemmän 
toivottuina ryhminä tulivat aasialaiset, virolaiset, Lähi-Idästä ja Pohjois- 
Afrikasta tulevat, venäläiset ja Saharan eteläpuolen afrikkalaiset.

Koululaistutkimus valmistuu ensi vuoden keväällä. Se on tietokeskuksen, 
nuorisoasiainkeskuksen ja opetusviraston yhteishanke.

Todella läheisiä ystäviä nuorillla on yleisimmin kolmesta viiteen. Yli kuusi 
läheistä ystävää mainitsi 23 prosenttia tytöistä ja 24 prosenttia pojista. 
Kahden ystävän prosenttiluvut olivat 17 ja 12.

Neljä sadasta pojasta kertoi, ettei omaa yhtään ystävää. Tytöistä ystävättömiä 
oli yksi sadasta.

Skinejä nuorista vastustaa 56 ja kannattaa 9 prosenttia. Radikaaleja 
eläinaktivisteja nuorista vastustaa 45 ja kannattaa 13 prosenttia.

Anarkisteihin nuoret suhtautuvat samankaltaisesti: vastustajia on 27 ja 
kannattajia 11 prosenttia.

Joka kymmenes helsinkiläisistä 15-17-vuotiaista nuorista on varastanut 
jotakin, kirjoittanut tai maalannut laittomia tageja ja graffiteja tai osallistunut 
tappeluun.

Pojat ovat näissä toimissa selvästi tyttöjä aktiivisempia. Varkaissa ja 
laittomissa graffitinmaalauspuuhissa oli pojista käynyt 14 prosenttia, tytöistä 
lähes puolet harvempi: seitsemän ja kahdeksan prosenttia. Joka viides poika 
oli osallistunut tappeluun, tytöistä yhdeksän prosenttia.

Nuorilta kysyttiin mitä asioita he pelkäävät paljon tulevaisuudessa. 
Tulokseksi tuli, että tytöt pelkäävät poikia enemmän.

Kolmasosa tytöistä pelkää sotaa, pojista 18 prosenttia. Vakavaa sairautta 
pelätään vastaavasti prosenttiluvuin 44 ja 28, aikuisuutta luvuin 12 ja 5 ja 
turvattomuutta luvuin 25 ja 12. Läheisen ihmisen menettämistä pelkää 
hieman yli puolet tytöistä, pojista vajaa neljännes.

Joka neljäs tytöistä pelkäsi kuolemaa, pojista 12 prosenttia. Pojista lähes 
neljäsosa ei pelännyt tulevaisuudessa tapahtuvia asioita.

Tytöistä pelkäämättömiä oli joka kymmenes.

Marko Jokela

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.1.2001 

Asemarakennus kokee kovia Martinlaaksossa ja rikkeitä

Mies pesee aikataulujen suojana olevaa pleksiä Martinlaakson aseman  
laiturilla. Pleksit ovat hankalia pestäviä, sillä ne menevät helposti  himmeiksi. 

Töhryjä on tällä kertaa asemalla tavallista enemmän. Pohjoispäädyn rikottua  
ovilasia vaihdetaan parhaillaan. 

Yleensä töhrijät käyttävät tusseja, mutta nyt on myös spraytä. "On ollut  
uudenvuoden bileet", pesijä tuumii. 

Mies kertoo, että pesuaineita on melkoinen kirjo erilaisille pinnoille.  Kalliita 
ne ovat: 50-150 markkaa litralta. Pesijän mukaan Louhelan asema  oli nyt 
pahemmassa kunnossa kuin Martinlaakson. 

Martinlaakson asemarakennus on öisin suljettu ja asiaton oleskelu siellä  
kielletty. Lipunmyynti päättyy arkisin iltaseitsemältä. Sotkijat ilmestyvät  
lippuluukun sulkeuduttua tai yöllä rikkomalla oven lasin. 

Aseman myyntivirkailija Kaarlo Karjalainen kummastelee tilannetta. "Pari  
kertaa viikossa paikat sotataan." Tekijät ovat noin 12-vuotiaita. 

Aseman ja sen 

ympäristön vahingonteot ja häiriöt näkyvät myös lähipoliisi Tommi Rautasen  
rötösluvuissa. Autovarkaudet keskittyvät kerrostalojen isoille  parkkipaikoille. 

Suurimmalta osaltaan Martinlaakso on mukavaa aluetta, jossa Rautasen  
mielestä voi kulkea aivan rauhassa. 

rötöksiä 

Sarja kertoo eri alueiden 

rikollisuudesta. 

Markku Karumo 

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 27.1.2001

Tshekin töhrijöille pitkiä tuomioita

PRAHA. Tshekin parlamentti kovensi töhrimisestä annettavia 
vankeustuomioita perjantaina. Töhrijä voidaan piakkoin tuomita jopa 
kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.

Töhertely on viime vuosina lisääntynyt räjähdysmäisesti Prahassa.

STT-Reuters

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.2.2001 

Korkein oikeus velvoitti graffitimaalarit korvaamaan VR:n junien seisonta- 
ajan

Kun graffitimaalari sotkee junavaunun sellaiseen kuntoon, että se on  otettava 
pois liikenteestä, puhdistettava ja maalattava uudestaan, sotkija  on 
velvollinen korvaamaan VR:lle puhdistuskulujen lisäksi myös vaunun  
seisonta-ajan. 

Korkein oikeus (KKO) otti ennakkoratkaisussaan kantaa tapaukseen, jossa  
viisitoista 15-23-vuotiasta nuorta oli maalannut junia useilla  paikkakunnilla 
neljä viisi vuotta sitten. 

Nuoret olivat piirtäneet ja maalanneet tusseilla ja spraymaaleilla junien  
ulkoseiniin ja sisätiloihin graffiteja sekä pienempiä,  nimikirjoituksennäköisiä 
tageja Helsingissä, Vantaalla, Keravalla ja  Riihimäellä. 

Myös alemmat 

oikeusasteet olivat sitä mieltä, että nuorten on korvattava  
puhdistuksenaikaiset seisontapäivät. 

Korkeimman oikeuden mukaan VR:lle aiheutui taloudellista vahinkoa siitä,  
ettei seisovaa kalustoa voitu käyttää. Seisonnassakin kalustoon kohdistui  
pääomakustannuksia ja muita kiinteitä kuluja, joten oikeus velvoitti  syytetyt 
suorittamaan seisontapäiväkorvausta. 

Junien puuttuminen aiheutti tungosta ja vahingoitti VR:n yhtiökuvaa. 

Käräjäoikeus tuomitsi 

nuoret vahingonteoista eri pituisiin vankeusrangaistuksiin, joista lyhin  oli 50 
päivää ja pisin kymmenen kuukautta. 

Samaa mieltä oli hovioikeus. Se tarkensi seisontapäiviä koskevia  korvauksia: 
määrät vaihtelivat 4000:sta 60000 markkaan. Alaikäisten  korvauksia 
hovioikeus sovitteli, jolloin kaikkien korvausten yhteismääräksi  tuli noin 
600000 markkaa. 

Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua. Ratkaisun tekivät  
oikeusneuvokset Per Lindholm , Anja Tulenheimo-Takki , Juhani Wirilander ,  
Pertti Välimäki ja Pauliine Koskelo . 

Jukka Harju 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 6.3.2001

"Koetelkaa rajojanne", neuvoo Pekka Sauri nuoria kulttuurintekijöitä

Helsinkiläisnuoret ideoivat "kreisejä kulttuuripläjäyksiä"

Onko Helsingissä tilaa nuorelle kulttuurille, pohdittiin maanantaina 
Kulttuuriareena Gloriassa. Kyseessä oli tanssiin keskittyvän Loiste!- 
kaupunkifestivaalin tilaisuus, ja paikalle saapui lähes pelkästään nuoria naisia.

Avoimeen keskusteluun otti osaa myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 
Pekka Sauri (vihr).

Saurin mielestä helsinkiläisnuorten omaehtoista harrastamista säätelee turhan 
usein itsesensuuri. Sauri haluaisi nähdä enemmän rajojen koettelua.

Toisaalta hän ihailee nykyisiä nuoria, jotka tietävät niin paljon. "Itse olin 18-
vuotiaana täysi tollo, kykenemätön hoitelemaan omia asioitani", kertoi Sauri.

Nuorisoasiainkeskuksen

ryhmä pyysi nuorta yleisöään kehittelemään "mahdollisimman kreisejä ja 
päättömiä kulttuuripläjäysideoita".

Aikaa ryhmätöille annettiin 2,5 minuuttia.

Pekka Sauri näytti esimerkkiä ja ehdotti puistojen puihin kulttuurimajoja.

"Helsingin puistot ovat muutenkin vajaakäytössä. Majoissa voisi sitten 
harrastaa sellaista kulttuuria kuin kukin parhaaksi katsoo", Sauri inspiroi.

Monet nuorten

ehdotuksista liittyivät kesään, erilaisiin performansseihin, 
monitaiteellisuuteen ja festaritunnelmiin.

"Jos järjestettäisiin Loiste-festarit ja kaikki saisivat esittää omaa taidettaan 
missä vain ilman ennakkoilmoittautumista", yksi ryhmä toivoi.

Kaksi tyttöä kaipasi Helsinkiin marionettifestivaalia Prahan malliin. He 
huomauttivat, että nukketeatteri on Suomessa ihan turhaan vain lapsille 
rajattua kulttuuria.

Ilmassa viuhui

ideoita: nuorten puuhapäivä Senaatintorille, julkisen rakennuksen kääriminen 
lahjapakettiin ihan vain silmäniloksi, improvisaatiomaraton, teemaratikoita, 
metron naamiointi madoksi, roskista tilataidetta -päivät, graffitien maalausta 
eduskunnan seinään - ehkä kuitenkin vesiliukoisin värein - ja elokuvakilpailu 
aiheesta poliittisesti päättömin päättäjä.

Tyttöpari kaipaili kaupunkiin Travolta-festaria.

Kaikissa esityksissä olisi mukana Travolta-niminen henkilöhahmo ja kaikissa 
käsikirjoituksissa pitäisi olla vuorosanat "Käyt sä usein täällä", tytöt 
suunnittelivat.

Susanna Pakkanen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.3.2001

Kartanon vessoissa on viidakkoja ja Nalle Puh

Koulu tarvitsisi myös lisää tilaa, mutta rahaa on vain välttämättömiin 
remontteihin

JÄRVENPÄÄ. Kartanon koulun vessoissa on nyt paratiiseja, kirsikkapuita, 
Nalle Puh, viidakkoja ja matikankaavoja. Oppilaskunta sai tarpeekseen 
vessojen ankeasta ilmeestä ja seinäkirjoituksista ja päätti maalata itse 
kerätyillä rahoilla kaikki 14 vessaa.

Perjantaina aamupäivällä keskittyi työhön Aleksander Leppä , joka oli 
pääsuunnittelija yhden käymälän räiskyvien graffitien teossa. "Ideoita syntyi 
maalatessa."

Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Anna Schoenmaeckers sanoi 
maalaustyön olleen aivan oppilaiden idea. "Kysyimme luvan rehtorilta ja 
saimme sen. Maalit ostimme kahviautomaatin tuotolla."

Kartanon yläasteen

rehtori Seppo Niemi arvioi, että seinät säilyvät paremmin kunnossa, kun 
oppilaat itse maalaavat ne.

"Jos minä maalaisin ne siisteiksi, olisi niissä ylimääräisiä koristuksia jo 
seuraavana päivänä."

Niemen murhe on, miten saadaan rahaa Kartanon koulun korjauksiin ja 
laajennukseen. Rahaa on saatu pakollisiin ilmastointijärjestelmien uusimisiin 
ja niiden yhteydessä tehtäviin lattiaremontteihin.

Kartanon koulu tahtoo saada ahtauteensa lisätilaa. Nykyisen koulun päälle 
kaavailtuun laajennukseen haluttaisiin kirjasto sekä fysiikan, kemian ja 
biologian luokat. Silloin voitaisiin pienentää opetusryhmien kokoa.

Rakennustyöt olisi

haluttu saada käyntiin jo tänä vuonna. Rahat kutistuivat miljoonaan markkaan. 
Siitä puolet käytetään korjauksiin ja puolet laajennuksen hankesuunnitelman 
tekoon.

Lukio ja Keskustan yläaste vievät lähivuosina enemmän rahaa kuin 
Järvenpäällä kohtuudella on varaa koulurakentamiseen, huokaa 
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reino Taurovaara .

"Jos Kartanon koulua on pakko laajentaa, laajennamme. Asiaa selvitellään 
parhaillaan", hän sanoo.

Suunnittelija, runsaat seitsemän vuotta koulutoimen johtajana toiminut Anneli 
Mattila kertoo, että lukion uudisrakennuksen rakentaminen alkaa ensi vuoden 
alussa. Parhaillaan tehdään piirustuksia. Vähintään 114 miljoonaa markkaa 
maksava 950 oppilaan koulu on valmis kesällä 2003.

Kun lukiolaiset muuttavat uuteen kouluunsa, päästään korjaamaan tyhjiksi 
jääviä tiloja Keskustan yläasteella, jossa lukio nyt toimii. Korjaukset 
maksavat 30 miljoonaa markkaa.

Yläasteen oppilaitten määrä kohoaa nopeasti. Muutamassa vuodessa 
yläasteikäisiä on satoja nykyistä enemmän.

Kartanon yläasteen

korjauksia ja laajennuksia esitettiin viime vaiheessa ennen uuden 
investointisuunnitelman hyväksymistä.

Kaupunginhallitus esitti kuitenkin rahaa vain tärkeimpiin korjauksiin ja 
suunnitelman tekoon. Suunnitelmassa tutkitaan, onko laajennus todella 
välttämätön.

"Oppilasmäärä alkaa muutaman vuoden jälkeen vähentyä", Mattila kertoo.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.3.2001

Alakiventien taloja aletaan purkaa huhtikuussa

Tyhjä talo täyttyi graffiteista

Helsingin kaupunki aloittaa asuintalojen purkamisen Myllypuron entisellä 
kaatopaikka-alueella ensi kuussa. Purettaviksi tulevat kaupungin omistamat 
Alakiventie 6:n tyhjät vuokratalot: neljä kerrostaloa ja huoltoyhtiön toimisto.

Rakennusviraston piiri-insinööri Raimo K. Saarinen sanoo, että työt alkavat 
todennäköisesti huhtikuun alkupuolella. Meneillään on purku-urakoitsijan 
valinta.

Alakiventie 6:n taloilla on purkulupa. Alakiventie 8:n asunto-osakeyhtiön ja 
yhden asukkaan tekemä valitus kaatopaikka-alueen kunnostuksen 
ympäristöluvasta on yhä käsiteltävänä Vaasan hallinto-oikeudessa.

Ympäristöluvassa on määräyksiä purkujätteen varastoinnista Alakiventien 
alueella. Kaupungin tarkoituksena on kuljettaa vuokratalojen purkujäte pois 
alueelta.

Saarinen otaksuu, että työt saadaan tehdyksi kahdessa kuukaudessa. 
Vuokratalot purettiin sisältä tyhjiksi viime vuonna.

"Jäljellä ovat enää betonilaatikot", Saarinen kuvailee.

Alakiventie 6:n

tiilipintaiset talot ovat täynnä graffiteja sisältä ja ulkoa. Ympäristössä on joka 
puolella tyhjiä spraymaalipurkkeja.

Naapuriston Alakiventie 4:n vuokratalojen kulkuaukot on peitetty luukuin, ja 
talot ovat paljon siistimmässä kunnossa. Niissä on vielä lämpö päällä. 
Alakiventie 4:n rakennuksia ei pureta, vaan niiden maapohja puhdistetaan.

Asuntoyhtiö Alakiventie 8:ssa asutaan vielä. Helsinki on hankkinut asuntoja 
haltuunsa ostamalla, mutta 12 niistä on vielä asukkaiden omistuksessa. 
Kaupunki sai joulukuisessa yhtiökokouksessa asuntoyhtiön hallintaansa, 
koska se omistaa yli 80 prosenttia osakkeista.

Markku Karumo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 22.3.2001

Uudet ostoskeskukset lisäsivät näpistyksiä Vantaalla

Liikenne lisääntyi, samoin liikennerikkomukset

Uusien kauppakeskusten tulo Vantaalle kasvatti poliisin mukaan 
kolmanneksella näpistysten määrää edellisvuodesta. Rikosylikomisario Vesa 
Seppä toteaa, että näpistykset ovat suoraan rinnastettavissa uusien 
kauppakeskusten tuloon. Jumbo nosti lukuja selvästi.

"Määrä on ollut kasvamaan päin lähivuosina. Ilmiö on luonnollinen, sillä 
kauppoja tulee tasaiseen tahtiin", Seppä sanoo.

Ennakkotietojen mukaan myös liikennerikkomukset lisääntyivät 
huomattavasti viime vuonna Vantaalla. Seppä näkee suurimmaksi syyksi 
liikenteen kasvun.

Liikennerikkomuksissa kasvu on 14 prosentin luokkaa. Rikkomuksiin 
lasketaan esimerkiksi rattijuopumukset, kolarit, ylinopeudet ja punaisia päin 
ajaminen. "Valvontaakin on toki jossain määrin lisätty, mikä lisää 
ilmitulleiden rikkomusten määrää."

Myös vahingonteko

on ollut nousujohteista. Poliisi panostaa erityisesti graffitien kitkemiseen. 
Kun tietyntyyppisiä graffiteja ilmenee paljon, töhryiset seinät kuvataan ja 
analysoidaan.

Töhryistä pyritään tunnistamaan niiden tekijöille tunnusomaisia piirteitä, 
jolloin usein paljastuu suurempi porukka. "Tulosta on tullut. Siihen on osa 
syy sillä, että ihmiset ilmoittavat ilkivallan tekijöistä aktiivisemmin kuin 
ennen", Seppä sanoo.

Väkivaltarikokset ovat kasvaneet muita maltillisempaan tahtiin. Synkin alue 
on Tikkurila, jossa on paljon ravintoloita. Pyöriä varastetaan eniten asemien 
ja kauppojen luota.

Vantaan Hakunilassa

varastetaan eniten autoja. Perässä tulevat Martinlaakso ja Tikkurila. 
Luvattomia ajoneuvojen käyttöönottoja on selvästi muita enemmän 
Havukosken- Korson alueella. Varastamisen ja luvattoman käyttöönoton ero 
on se, että luvatta otetut autot löydetään. Varastetut saattavat hävitä kokonaan.

"Vantaalla ei ole yhtä mustaa aluetta, jonne ei uskaltaisi jättää autoa tai muuta 
omaisuutta. Ylipäätään voi sanoa, että Itä-Vantaa on levottomampaa seutua 
kuin Länsi-Vantaa", Seppä toteaa.

Ajoneuvoihin kohdistuvat rikokset ovat kaikkiaan selvässä laskussa, koska 
poliisi on vuoden aikana tehostanut rikoksien tutkintaa huomattavasti.

Pauliina Ronkainen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 26.3.2001

Reimarlan rötökset pysyvät aisoissa

Ruokabaari. Vanhanaikaiset mainosvalokirjaimet näyttävät baarin paikan 
Pitäjänmäentiellä. Siinä ei turhia hörhellyksiä kaivata.

Pitäjänmäen vanhalla ydinalueella Reimarlassa näkee vielä kelpo 
helsinkiläistä tyyliä.

Alueella on niin sanotusti historialliset kerrostumansa. Muutamien korkeiden 
kerrostalojen lähellä on vanhoja kivi- ja puutaloja.

Kaupat eivät ole kaikki yhdessä ryppäässä, ja jokunen verstaskin on säilynyt.

Rauhalliseksi Reimarlaa

kehuu Lasse Tolvanen , joka pitää Katjan Kioskia Kyläkirkontien ja 
Henrikintien risteyksessä. Kioski on ollut entisessä K-kaupassa neljä vuotta. 
Kolme vuotta sitten joku yritti murtautua sisään, mutta pötki pakoon 
vuokraemännän nähtyä hänet.

Tolvanen on erottanut kauppahuoneesta väliseinällä 13-17-vuotiaille oman 
tilan, jossa on biljardipöytä. Illalla paikassa voi oleilla parikymmentä nuorta.

"Tosi hyviä nuoria", Tolvanen sanoo porukasta. Kasvatustyötäkin hän tekee 
siinä sivussa. "Vanhemmat eivät kasvata, kun heillä on ollut vapaa kasvatus."

Poliisin tilastot

osoittavat rötöstelyn olevan hyvin aisoissa viidentuhannen asukkaan 
Reimarlassa ja sen pienessä naapurissa Marttilassa. Aluepoliisi Matti 
Kovanen kertoo, että vahingontekojen määrä nousi viime syksynä, kun 
graffitijoukkio hillui alueella.

Liikenne on melko vilkasta Konalantiellä ja Pitäjänmäentiellä. Poliisi on 
kantanut huolta päiväkotilasten turvallisesta kulkemisesta suojateillä.

Talvella tuli valituksia jalkakäytävien liukkaudesta palvelutalo Kotikallion 
kulmilla Kyläkirkontiellä. Vanhusten oli hankala mennä keskustaan päin. 
Kovanen kävi puhumassa ja selvittämässä asiaa. "Mihin se kulkuväylien 
hoitamisen energia katoaa?" hän ihmettelee.

Markku Karumo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.4.2001

Kone kuori kerrostalon seinää Alakiventiellä

Purkukone kiskoi alas tiilipeitteitä seitsenkerroksisen vuokratalon 
seinäelementeistä tiistaina Myllypuron entisellä kaatopaikka-alueella. 
Alakiventie 6:n isoimman talon parvekkeista osa purettiin jo ennen pääsiäistä.

Ylimmän kerroksen seinissä on nyt isoja aukkoja, joista näkyy sisätiloihin 
ilmestyneitä graffiteja. Sisäpurkutyöt Alakiventie 6:n neljässä asuintalossa 
saatiin valmiiksi viime vuonna.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 29.4.2001

Maalauskurssi purkutyömaalla

Alakiventien näkymät taiteillaan talteen

Taidekurssilaiset maalaavat Alakiventien maisemia otolliseen aikaan. Talojen 
purkutyöt ovat olleet meneillään Alakiventie 6:ssa koko viikon ja päivittäin 
muuttuvat näkymät on taltioitu maalauspaperille.

Kurssin teemana on valo ja voima. "Valo on ihan ihmeellinen näillä pihoilla", 
sanoi Sami Sarasalo , toinen kurssin ohjaajista kirkkaassa auringonvalossa 
torstai-iltapäivänä. Voimaa maalauksiin toivat työmaalla jylläävät 
purkukoneet.

Perjantainen sadepäivä oli valon kannalta konstikkaampi, mutta sitkeästi 
kurssilaiset jatkoivat töitään. Myllypuron työttömien ja Helsingin 
lähiöprojektin kurssilla on 22 osallistujaa. Samoissa maisemissa on pidetty 
taidekursseja jo muutamana vuotena ja eri vuodenaikoina.

Tiina Mahrberg teki vesivärityötään torstaina kalliolla talojen takana ja 
perjantaina Alakiventie 4:n pihalla. Hän on ollut mukana kurssilla muutaman 
kerran aiemminkin. "Maalaaminen vetää. On matala kynnys tulla 
Herttoniemestä tänne ilmaiseen maalausoppiin." Naapurilähiöön tullessa riski 
ei tunnu niin isolta. "Tässä uskalsi aloittaa."

Mahrberg kävi vilkaisemassa purkutyömaan maisemia ennen kuin arvasi tulla 
mukaan. Purkaminen on hänestä jännän näköistä ja mielenkiintoista.

Eine Kankkunen on vanhoja kurssilaisia hänkin. Tussityö valmistui aivan 
työmaan verkkoaidan vieressä. Tussilla hän maalasi ensimmäistä kertaa viime 
sunnuntaina. Vesivärit ovat hänelle läheisimmät.

Alakiventie 6:n

neljä kerrostaloa alkavat olla maan tasalla. Viimeistä viedään. "Täällä liikkuu 
pyörillä hirveästi ihmisiä kyselemässä taloista", Kankkunen kertoi.

"Kaikessa korniudessaan purkutyömaa on taiteilijalle inspiroiva", Sarasalo 
eritteli. "Älyttömän ristiriitainen tilanne, joka panee ihmiset ajattelemaan."

Toinen kurssiohjaaja Riitta Schildt näytti valokuvia vanhoilta kursseilta. 
Lokakuussa oli paljon pihlajanmarjoja. Silloin taloissa ei ollut vielä kovin 
paljon graffiteja.

Markku Karumo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.5.2001

Vuoropuhelua kulutuksen kanssa Makkaratalolla

Kerjäläisen Taj Mahal on aniliininpunainen, ainakin Helsingin keskustassa. 
Sitä nimeä kantaa Jan Vuorenlaakson ympäristötaideteos parjatun 
Makkaratalon edustalla.

Kaksi Kaivokadun alikulkua asematunneliin sai vaaleanpunaisen värin 
sunnuntai-iltana. Toukokuun 15. päivänä Vuorenlaakson lopputyö Evtekin 
muotoiluinstituuttiin valmistuu lopullisesti.

Siihen lisätään hinnasto, jossa copywriteriksi valmistuva Vuorenlaakso käy 
vuoropuhelua kulutusyhteiskunnan kanssa. Hän on aiemmin opiskellut 
itselleen sosiaalialan empaattisen ammatin. Nyt copywriter-Vuorenlaakso 
ryhtyy takomaan rahaa, joten hän setvii myös omia ristiriitojaan.

Hinnaston opaskilvissä

lukee esimerkiksi "ystävällinen katse 160 markkaa" ja "Kuinka valmis tuote 
sinä olet?"

Vuorenlaakso kiittelee tunnelin omistavaa Spondaa sekä Helsingin 
rakennusvalvontavirastoa innostuneesta suhtautumisesta taideteokseen.

Aniliininpunainen ei aina ole saanut suopeaa vastaanottoa Helsingissä. Kun 
Kiasmaa rakennettiin, työmaan aita maalattiin vaaleanpunaiseksi. 
Närkästyneet Mannerheimin ystävät saivat kuitenkin läpi tahtonsa, että 
marsalkan patsaan kohdalta aita jätettiin maalaamatta.

Ari Lahdenmäki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.5.2001

Malminkartanon keskusaukiolla raikaa ja rikkeitä

Malminkartanonaukion reunustalla yksinäinen mies ottaa olutta, laulaa ja 
pitää muutakin ääntä. Pienehköllä aukiolla on hyvä kaikupohja ja ympärillä 
kolme ruokakauppaa, pubi ja R-kioski. Juna-asemakin on ihan vieressä.

"Häiriöilmoituksista valtaosa tulee aukion ja aseman seudulta", kertoo 
Malminkartanon aluepoliisi Jari Yijälä . Hänen mielestään häiriöitä 
helsinkiläislähiössä on yllättävän paljon, kun läpikulkupaikasta ei kuitenkaan 
ole kyse.

Kaiken kaikkiaan Yijälä pitää Malminkartanoa rauhallisena, vaikka 
kotikeikkaakin hiukan on. Hän arvioi lähiön rauhoittuneen viime aikoina eikä 
mikään erityinen ongelma pistä silmään.

Vahingontekojen määrään vaikuttavat graffitit. "Tehostettu töhrinnän 
valvonta näkyy lukujen kasvuna." Autorötösluvut ovat Malminkartanossa 
"tavanomaista tasoa". Koko Malmin poliisipiirissä luvut ovat Yijälän mukaan 
jyrkän laskun jälkeen kääntymässä nousuun.

Liikenne Malminkartanossa sujuu hyvin. "Ihmiset osaavat ajaa kapeilla 
kaduilla, kujilla ja poluilla." Onnettomuudet sattuvat asuinaluetta kiertävillä 
valtaväylillä.

Malminkartanonhuippu

on hieno lähiön maamerkki pohjoisessa eikä valittamista ole Mätäjoenkaan 
maisemissa alueen etelärajalla. Jokivarren isoilla niityillä on paljon 
ulkoilijoita ja hiekkakentällä skeittaajia, joilla on käytössään kunnon rampit.

Nuoriso-ohjaaja Jukka Leinosen mukaan skeittipaikan saaminen vei monta 
vuotta. Skeittiporukkaa käy myös nuorisotalossa.

"Talossa on hirmurauhallista", Leinonen kertoo. Pyrkimyksenä on ollut luoda 
kodinomainen paikka. "Sääntöjä väännettiin monta vuotta. Niihin kuuluu 
sekin, ettei saa kiroilla."

rötöksiä

Sarja kertoo eri alueiden

rikollisuudesta.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.6.2001

Vanha Lönnrot saa arvoisensa kohtelun

Patsasta kunnostetaan kirurginveitsillä ja metalliharjoilla

Sateinen alkukesä on harmittanut useimpia kaupunkilaisia, mutta on ainakin 
yksi paikka, jossa auringonpaistetta ei odoteta lämmöllä.

Elias Lönnrotin patsaan ympärille pystytetyssä suojakatoksessa 
työskentelevillä konservaattoreilla Elina Remsulla ja Lasse Mattilalla on 
ilman aurinkoakin edessään hikinen urakka. Ensi vuonna sata vuotta täyttävä 
patsas on kunnostettava juhlakuntoon syöpymisen aiheuttamilta tuhoilta.

"Tarkoitus on puhdistaa patsas ja sen jälkeen suojata se vahalla", Remsu 
kertoo. Samalla pyritään tasoittamaan patsaan väriä.

Kunnostus tehdään

käsityönä. Suuren patsaan ympärillä riittää tekemistä, sillä työkaluina 
käytetään pieniä metalliharjoja ja kirurginveitsiä. Ainoa käytössä oleva kone 
on painepesuri, jolla patsas aluksi pestiin. "Ei pidä ajatella, kuinka paljon 
työtä on vielä jäljellä", Remsu naurahtaa.

Kun patsas sortokauden dramaattisissa oloissa vuonna 1902 paljastettiin, sen 
väri oli kiiltävän tummanruskea. Sittemmin se on muuttunut lähinnä 
vaaleanvihreäksi korroosion ja ympäristön epäpuhtauksien vaikutuksesta.

"Alkuperäiseen väriin on mahdotonta päästä, sillä vanhaa kuparista pintaa ei 
paikoin enää ole. Mutta kaikki alkuperäinen patina on kyllä tarkoitus säästää", 
Remsu selittää.

Patsaan kunnostustyöt aloitettiin huhtikuun puolivälissä, ja ne on tarkoitus 
saada loppuun kesän aikana. Konservoijat ovat sään armoilla, sillä kuumalla 
kesäpäivällä suojakatos muuttuu saunaksi. Konservoinnin valmistuttua 
Lönnrot jää taas ympäristön armoille.

"Ympäristön epäpuhtauksien vaikutuksiin on helppo varautua, mutta 
pahempia ovat yllättävät asiat, kuten ilkivalta. Nykyään patsaiden 
kunnossapito on paljolti tarrojen poistoa ja graffittien puhdistamista", Mattila 
huokaa.

Olli Lukkari

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.7.2001

Asfalttiraitti pusikoitui

Puusto peittää Myyrmäen puistojen levottoman iltaelämän

Kaupunki karkotti torikauppiaat Espooseen

Pari vuosikymmentä sitten Myyrmäki oli ankea betonitalokeskittymä. Puut 
kerrostalojen välillä olivat matalia, ja kolmannen kerroksen asunnosta näki 
hyvin vastapäätä asuvan perheen elintavat.

Nyt puut ovat kasvaneet kuusikerroksisten talojen korkuisiksi ja alakasvusto 
Myyrmäenraitilla rehevöitynyt turhankin tiheäksi.

Myyrmäenraitti on

alueen leveä jalankulkubulevardi.

Asfalttiraitti alkaa Myyrmannin kauppakeskuksesta ja päättyy graffittiseinään 
Uomatien alikulun jälkeen.

Raitin varrella on avoimen päiväkodin leikkipuisto. Illalla puisto on nuorison 
tai elämän laitapuolen kulkijoiden käytössä. Viranomaiset eivät häiritse, kun 
Myyrmäessä ei ole omaa poliisia.

"Täällä asuu

keskikokoisen kaupungin verran ihmisiä. Kun minä muutin Myyrmäkeen 20 
vuotta sitten, alueella oli poliisin toimipiste. Sitä ei enää ole. Poliisiaseman 
saaminen ja ympärivuorokautisen valvonnan järjestäminen lisäisivät 
turvallisuutta", Myyrmäki-Seuran puheenjohtaja Auli Nevander evästää 
Vantaan päättäjiä.

Auli Nevander kaipaisi Myyrmäenraitille myös kaistoitusta. Raitilla mahtuu 
kulkemaan hyvin, mutta pyöräilijöille ei ole omia kaistoja. Kunnon lamputkin 
voisivat lisätä raitin viihtyisyyttä ja turvallisuutta illalla.

Myyrmäen raitin

toisessa päässä on Myyrmannin edustalla tori.

Siinä oli keskiviikkona yksi kahvila ja neljä myyntikojua.

Myyjiä olisi Auli Nevanderin mukaan tullut moninkertainen määrä, mutta 
torin elävöittäminen tukehtui Vantaan kaupungin byrokratiaan.

"Torikauppiaat

ehdottivat kiertäviä toripäiviä. Kauppiaat olisivat olleet yhden päivän 
Tikkurilassa, toisen Myyrmäessä ja osan viikkoa Espoossa. Järjestely olisi 
sopinut Myyrmannin kauppiaillekin, mutta kaupungin virkamiehet tyrmäsivät 
sen. Torikauppiaat olisivat kuulemma tukkineet vanhusten palvelulinjan 
kuljetukset. Myyrmäkeen suunniteltu toiminta siirtyi Espoon Leppävaaraan", 
Auli Nevander kertoo.

Kari Kiuru

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 1.8.2001

Jälleenmyyntikorvaus koskee alkuperäisiä kuvataiteen teoksia

Jouko Heyno ilmaisee voimakkaasti kantansa kuvataiteilijoiden 
tekijänoikeudesta (HS 28. 7.) link . Kirjoitukseen on kuitenkin eksynyt 
muutamia asiavirheitä.

Jälleenmyyntikorvauksesta tilitysvelvollinen on ammattimainen taidemyyjä, 
ei yksityinen taideteoksen ostaja. Taidekauppa on taloudellisesti keskeisin 
tapa käyttää kuvataiteen teoksia. Tämän vuoksi tekijänoikeuslaissa on 
asetettu ammattimaiselle taidekauppiaalle velvollisuus maksaa kuvataiteen 
jälleenmyynneistä jälleenmyyntikorvaus.

Välityssopimusten ja ostositoumusten perusteella taidekauppiaat perivät noin 
25-35 prosentin provision välityspalveluistaan. Tässä yhteydessä taideteosten 
ostajilta ja myyjiltä voidaan sopimukseen perustuen periä 
jälleenmyyntikorvauksenkin kustannuksia.

Tekijänoikeuslain tilitysvelvollisuus jälleenmyyntikorvauksesta kohdistuu 
kuitenkin vain ammattimaiseen kuvataidekauppiaaseen. Tällä hetkellä 
jälleenmyyntikorvaus on 5 prosenttia jälleenmyyntihinnasta. Direktiivin 
voimaansaattamisen yhteydessä prosenttiosuus tulee pienenemään kalliiden 
teosten osalta.

Jälleenmyyntikorvaus kohdistuu vain alkuperäisiin kuvataiteen teoksiin, 
koska muita teoslajeja käytetään taloudellisesti merkittävällä tavalla kopioina. 
Esimerkiksi elokuvien osalta merkittävää on kopioiden julkinen esittäminen 
elokuvateattereissa. Samoin luoksepääsyoikeus kohdistuu vain alkuperäisiin 
kuvataiteen teoksiin, joiden osalta tekijälle on turvattu oikeus valokuvata 
alkuperäisteos.

Tekijänoikeuslaissa ei ole nimenomaista säännöstä, jonka mukaan 
kuvataiteilijalla olisi oikeus tarkastaa ja valvoa teoksensa oikeaa hoitoa ja 
säilytystä. Jos teos on julkisesti esillä, esimerkiksi julkisella paikalla oleva 
veistos, voidaan soveltaa tekijänoikeuslain moraalista oikeutta koskevaa 
säännöstä.

Tällöin esimerkiksi tarroilla ja graffiteilla ilkivallalla tärvelty veistos voidaan 
vaatia puhdistettavaksi myös tekijänoikeuslain nojalla.

Kuvasto on tekijänoikeusyhdistys joka hallinnoi kuvataiteilijoiden 
tekijänoikeuksia ja jälleenmyyntikorvausta.

Olemme sitä mieltä, että tehokas immateriaalioikeussuoja on koko 
eurooppalaisen elinvoimaisen ja monimuotoisen kulttuurin ja eurooppalaisen 
vaurauden kivijalka.

Erkki Kannosto

kuvanveistäjä

puheenjohtaja

Maria E. Rehbinder

oikeustiet. kand

toiminnanjohtaja

Kuvasto ry

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 7.8.2001 

Junien töhrimisestä kehittyi iso riita Kiasman ja VR:n välille 

Graffititapahtumassa liikkui maalipurkkeja, joissa on junavarikon kuva

VR:n väitteet sunnuntaisen graffititapahtuman liittymisestä  poikkeuksellisen 
runsaaseen junien töhrimiseen on suututtanut  taidetapahtuman järjestäjät. He 
pitävät syytöksiä tarkoituksellisena  kampanjana tuomita kaikki 
graffitimaalaus. 

VR:n mukaan 20 junaa on sotkettu lyhyessä ajassa - lähinnä Ilmalan ja  
Riihimäen varikoilla - ja syy on Kiasman lavalla ja VR:n makasiineilla  
järjestetyn graffititapahtuman. 

Jo sunnuntaina liikkui huhuja, että sponsorina toiminut spraymaalifirma  olisi 
jakanut yleisölle ilmaisia spraymaalipurkkeja. Kaiken kukkuraksi  VR:ää 
pöyristytti tieto, että maalipurkit yllyttävät käymään junien  kimppuun, sillä 
purkin kyljessä oli nähty Helsingin rautatieaseman kuva. 

Graffititapahtuma liittyi käynnissä olevaan URB 01 -festivaaliin, jonka  
järjestää Kiasma-teatteri. Festivaali on pääasiassa tanssitapahtuma , mutta  
sunnuntain avajaispäivänä organisaattori Jan Quilitzsch oli järjestänyt  
hiphoppareille "Rockin da North" -tapahtuman, johon liittyi  
graffititaitelijoiden esityksiä. 

Quilitzsch sanoo, että yhtenä sponsorina oli espanjalainen spraymaalitehdas  
Montana. Järjestäjät saivat heiltä maalit, mutta Quilitzsch kiistää  
ehdottomasti, että maalipurkkeja olisi jaettu kaikelle yleisölle  ilmaiseksi. 
Niitä annettiin vain tapahtumaan kutsuttujen taiteilijoiden  käyttöön. 

Onko purkeissa Helsingin rautatieaseman kuva? "Joku asema siinä on - se voi  
olla mistä tahansa, en tunne Helsingin rautatieasemaa niin hyvin",  Quilitzsch 
sanoo. 

Ei rautatieasemaa, mutta varikon kuva kylläkin löytyy painettuna  
spraymaalipurkista, joita liikkui tapahtumassa sunnuntaina. Maalia myydään  
muun muassa Helsingissä Syndicaten myymälässä. Syndicate oli yksi  
tapahtuman sponsoreista. 

Tuote on Saksassa valmistettu, mutta purkin kyljessä näkyy suomalaisia  
junia, todennäköisesti Ilmalan varikolla. Purkin kyljessä on  teksti "Bombing" 
ja "Aerosol art". 

URB-festivaalin tuottaja Virve Sutinen Kiasma-teatterista kiistää, että 
maaleja olisi  jaettu ilmaiseksi. Hänen mukaansa jokainen maalaaja tilasi 
etukäteen tietyt  värit Rockin da Northilta. Kannut merkattiin ja tapahtuman 
jälkeen  laitettiin autoon ja nostettiin säilöön Kiasman kellariin. Hänen 
mukaansa  valvonta pelasi. 

Sutisella on ollut käsitys, että Rockin da North on maksanut  maaleista. 
"Ilmaiseksi he eivät ole niitä saaneet, sen minä tiedän. Kyllä  ne tuli laskun 
kanssa, ei kukaan anna tommosta määrää ilmaiseksi." 

Quilitzsch kuitenkin sanoo, että he saivat maalit ilmaiseksi sitä vastaan,  että 
mainostavat yritystä tapahtumassa. 

Quilitzsch sanoo järjestäneensä tapahtuman osoittaakseen, että graffiti on 
muuta kuin  vahingontekoa kadulla. "Meitä vastaan on käynnissä kampanja, 
että graffiti  ei voi olla millään tavalla taidetta." Hänen mielestään 
yhteiskunnan  pitäisi järjestää sellaisia paikkoja, joihin graffiteja voisi 
maalata  laillisesti. 

Tuotantopalvelupäällikkö Ari Vanhanen VR:ltä sanoo, että "sitä lääkettä on  
kokeiltu ja nähty mihin se johti." Vanhasen mukaan graffitikokoontuminen  
tuo aina kielletyn puolen mukanaan. Tapahtuman ja junien töhrimisen  
lisääntymisen samanaikaisuus on ilmeinen. 

Sekä Sutinen että Quilitzsch epäilevät VR:n väitteitä. "Kukaan ei ole  
osoittanut toteen, että töhryt ovat lisääntyneet. Tämä on tarkoitushakuinen  
kampanja", Sutinen sanoo. 

"Samaan aikaan on ollut valtavia tapahtumia, kuten Ankkarock. On  
epäoikeudenmukaista jos me kannamme yksin vastuun koko Helsingin  
nuorisosta." 

VR on antanut junien töhrimiset poliisin tutkittaviksi. 

Graffititapahtuman parhaimmisto on esillä Takaikkunassa Kiasman  
ensimmäisessä kerroksessa 19. elokuuta saakka. 

Olli Pohjanpalo 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.8.2001

Harmaa pinta harmittaa

Graffitien tekijöiden mielestä VR liioittelee

Vähän koston makuakin maalaamisessa on

Graffitien tekijät Petri , Veikko ja Mika ovat tuohtuneita. Graffitien 
puhdistaminen seinistä, junista ja tunneleista on mennyt heidän mielestään 
ihan mahdottomaksi. Omia töitä ei näe enää missään.

Tuoreempi tuohtumuksen aihe on se, että junien seiniin spraymaaleja 
suihkuttelevat nuoret miehet on sotkettu Kiasman sunnuntaiseen 
graffititapahtumaan. VR väitti, että junien poikkeuksellisen runsas töhriminen 
liittyi juuri Kiasman tapahtumaan.

"Ihan uskomaton väite." VR sanoo, että junia töhrittiin 20. Nuorukaiset 
sanovat "tehneensä" Riihimäellä viikonloppuna vain 4-5 junaa. He eivät 
osallistuneet Kiasman tapahtumaan mitenkään, mutta haluavat silti puhdistaa 
sen mainetta.

"Ne tyypit on erikseen, jotka maalaa junia. Me ollaan niitä."

Heidän mielestään VR liioittelee sanoessaan, että töhryjen poistamiseen 
menee viisi miljoonaa markkaa vuodessa.

Petri, Veikko ja Mika

esiintyvät keksityillä nimillä. He ovat siistejä, lyhyttukkaisia, älykkään oloisia 
25-vuotiaita miehiä. Petri ja Veikko tosin vaikuttavat melko kiivasluonteisilta.

He ovat harrastaneet graffiteja - joidenkin mielestä paikkojen töhrimistä - jo 
15 vuotta. Enimmäkseen siis junia, mutta myös taloja.

Mutta miksi? "Koska graffiti kuuluu juniin." "Harmat pinnat harmittaa."

"Merkittävin taidemuoto, joka on syntynyt kolmenkymmenen viime vuoden 
aikana", Veikko ilmoittaa.

Jännityksen hankkiminen elämään ei heidän mielestään ole maalaamisen syy. 
Pienenä kyllä jännitti, ei enää.

Petri myöntää, että vähän koston makuakin maalaamisessa on. Kiukun kohde 
on VR ja otteissaan liioittelevat vartiointiliikkeet. Petri ei myöskään käsitä, 
että esimerkiksi junan penkkien ja ikkunoiden tuhoamisesta voi saada 
samanlaisen syytteen kuin graffiteista junan kyljessä. Virkavallan mielestä 
molemmissa on kyse törkeästä vahingonteosta.

Maalarit valittavat,

että liian innokas puhdistaminen on laskenut töiden tasoa. Kun teos tuhotaan 
heti kemikaaleilla, maalari ei viitsi tehdä hyvää värillistä jälkeä. "Sutataan 
vaan, tehdään tagejä", he sanovat.

Värilliset työt ovat heidän mielestään taidetta. Kulosaaren metroradan aidassa 
oli kaupungin kustantama laillinen graffiti yhdeksän vuotta. Viime vuonna se 
peitettiin maalilla, mikä nuorukaisten mielestä oli älytöntä. Nyt pintaa 
sutataan kaiken maailman pippelinkuvilla, he valittavat.

Harrastuksensa takia nuoret miehet ovat olleet pidätettyinä monta kertaa. 
Petrillä on vahingonkorvauksia maksettavana noin 100000 markkaa. Hän 
sanoo, ettei pidä itseään pahana rikollisena. Aktivisti olisi hänen mielestään 
sopiva luonnehdinta.

Veikko ei tunnista itseään rikolliseksi lainkaan. He väittävät myös, että 
graffitien teko on omiaan pitämään ihmiset irti huumeista. Näin on todettu 
kuulemma Amerikassa.

He puhuvat laillisten maalauspaikkojen puolesta, mutta toteavat saman tien, 
että niistä huolimatta he jatkaisivat laittomalla tiellään. "Varmasti."

"Nolla markkaa",

Petri ilmoittaa harrastuksen hinnaksi. Maalit varastetaan.

Myöhemmin hän korjaa, että on myös ostellut maaleja, kun rahaa on ollut. 
Öitä maalaamiseen menee 3-4 viikossa.

Nuorukaiset sanovat käyvänsä "välillä" töissä. Mikalla kuuluu olevan oma 
yritys.

"Paskaa, että oltais huonoista perheistä", Veikko korjaa töhrijöiden huonoa 
mainetta.

Anna-Riitta Sippola

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 10.8.2001

Kakaroiden touhua

Tylsät seinät saattavat harmittaa muitakin kuin graffitien tekijöitä. Eräät 
maalasivat talonsa hilpeän punaiseksi, sokkelin vihertävän harmaaksi, ovet ja 
ikkunanpuut valkeiksi.

Siistiä ja kodikasta. Ja sitten yhtenä aamuna sokkelissa oli matomainen musta 
viiva. Ovessa ilmeisesti luki jotain. Entä mitä oli tuo violetti suhru?

Kysyn Veikolta, Mikalta ja Petriltä mitä he ajattelevat tällaisesta ilkivallasta.

Nuorukaisten ajatukset pysyvät radallaan. Myötätuntoa talon asukkaille ei 
heru. Vaikuttaa siltä, että asukkaiden harmi ei lainkaan yllä heidän 
tajuntaansa.

Sen sijaan he moittivat kaupunkia siitä, että se pesettää entistä useammin 
graffitit pois esimerkiksi tuon punaisen talon lähellä olevista sähkökaapeista. 
Pesijöiden edellä kiirehtivät graffiti-miehet joutuvat siis tekemään 
yksinkertaisempia suhruja.

Yksi miehistä tarjoaa selitykseksi, että taloa ehkä sotkikin naapurin pöljä 
pikkupoika.

Siis kakaroiden touhua.

Anna-Riitta Sippola

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 13.9.2001

Tuttuja joka puolella

Harri Puupposella on skeittituttuja joka puolella Suomea. "Mun on helppo 
mennä mihin vaan, sillä olen osa tiivistä ryhmää."

Puupponen muutti Jyväskylästä Espooseen vasta reilu vuosi sitten, mutta 
pääkaupunkiseudun kuviot tulivat nopeasti tutuiksi. Hän ihmettelee, miksi 
skeittareihin suhtaudutaan täällä yleisesti nuivasti.

"Päättäjät voisivat kuunnella vaikka meitä vanhempia skeittaajia, jos nuorten 
kanssa on vaikea keskustella. Mutta niinhän se on, että yleensä ihmiset ovat 
vihamielisiä, jos eivät tunne tai ymmärrä muiden juttuja."

Puupposen mukaan tilanne johtaa siihen, että nuoret skeittarit mieluummin 
eristäytyvät omiin oloihinsa kuin hakkaavat päätä seinään. "Ymmärtäkää 
ainakin se, että kaikki skeittarit eivät ole töhertämässä graffiteja."

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 26.9.2001 

Sininen viiva poistetaan riskipaikoista

Hannu Lehtonen ihmetteli (HS 21. 9.) link , eikö Helsinki City Marathonin  
järjestäjillä ole velvollisuutta poistaa Helsingin kaduille maalaamaansa  
sinistä viivaa, joka saattaa aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä.  Maratonin 
järjestäjä merkitsi juoksureitin katuihin kaupungin luvalla.  Järjestäjä käytti 
reitin merkitsemiseen maalia, joka ei katoa nopeasti  sateiden ja renkaiden 
kulutuksen vaikutuksesta. 

Luonnonkivipäällysteistä, esimerkiksi nupukivestä, maali kuluu pois, mutta  
merkkiviiva on varsin tiukassa asvaltoiduil- 

la katuosuuksilla, koska maali on imeytynyt syvemmälle asvalttiin. 

Sininen viiva on jo maalattu peittoon liikenneturvallisuuden kannalta  
vaarallisista paikoista, kuten risteysalueilta, joissa viiva ohjaa väärälle  
kaistalle. Koska maratonin järjestäjällä ei ollut mahdollisuutta viivan  
nopeaan peittämiseen, rakennusvirasto on hoitanut viivan ylimaalauksen  
järjestäjän kustannuksella. 

Muut liikenteelliset riskipaikat kartoitetaan ja peitetään mahdollisimman  pian. 
Reitit merkitään vastedes sellaisin tavoin, ettei sekaannusta  virallisiin 
tiemerkintöihin voi tapahtua. 

Juhani Ketomaa 

va. katupalvelupäällikkö 

Helsingin kaupungin 

rakennusvirasto 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 13.10.2001

Hirvee haloo -yhdistys maalasi koppiin satuja

Sotkettu puistokoppi siistittiin ja maalaus sai vuoden takuun

TAMPERE. Tampereen Kirkkopuiston leikkikentän satumaalauksin 
koristeltu puistokoppi luovutettiin perjantaina tilaajalle, Tampereen 
kaupungin tilakeskukselle. Luovutustilaisuudessa oli läsnä leikkipuiston 
vakikäyttäjien lisäksi apulaiskaupunginjohtaja Reijo Hautala , kaupungin 
nuorisotoimen johtaja Reijo Tamminen ja kohtuullinen määrä tiedottajia.

Puistoon pysäköity

Töhryt pois -paloauto paljasti, että kunnostuksen ja maalauksen tekijät olivat 
Hirvee haloo -yhdistyksen nuoria. Juuri niitä, jotka vastustavat ilkivaltaa ja 
rahoittavat yhdistyksen nuorisotoimintaa omalla työllään.

Tekijät karttavat julkisuutta, he eivät suostu poseeraamaan kuvassa ja 
kertovat kernaasti vain etunimensä. Hirvee haloo ei ole yksilöbisnestä , se on 
yhteinen juttu. Tilauksesta pojat sanovat maalaavansa mitä vain, graffitejakin, 
jos joku niitä tilaa.

Yhdistyksen taustavoimista ei puutu paljon muuta kuin puolustusvoimat. Sen 
tukijoina ovat kaupunki, seurakunnat, uusyrityskeskus, liikennelaitos, 
sähkölaitos, poliisi ja vaikka miten pitkä lista yrityksiä.

Toiminta rakentuu

nuorten hyväksymille ja luomille säännöille. "Meillä on vain sellaisia 
sääntöjä, joista pystytään pitämään kiinni", sanoo yhdistyksen tiedottaja ja 
puuhamies Jouni

Hänninen .

Puistokopin maalaajat, kolme nuorta miestä, pesivät ja puhdistivat vanhat 
graffitit, pohjamaalasivat maalarimestarin ohjeen mukaan rakennuksen ja 
lopuksi koristelivat seinät lapsille tutuilla satuhahmoilla.

Työlle annetaan vuoden takuu. Kuvat korjataan samaan hintaan, jos ne 
töhritään. "Oman työn arvostuksen kautta syntyy arvostus myös toisen työtä 
kohtaan", sanoo Hänninen.

New Heaven -nuorisomesta oli se mitä Tampereen keskustaan kaivattiin. 14-
18 vuotiaat tarvitsivat oman paikan.

Nuoret sitoutuivat ilkivallan torjuntaan. He vastustivat töhrimistä ja 
särkemistä, josta kunnille, liikennelaitokselle, yrityksille ja kaikille 
veronmaksajille koituu huikea vuosilasku. Säästyneillä varoilla 
kustannettavaksi he halusivat nuorisotilaa, ja saivat New Heavenin, 600 
neliötä keskeltä kaupunkia.

New Heaveniin on vajaan vuoden mittaan syntynyt vapaaehtoistyön 
tukemana monenlaista nuorten toimintaa ensiapukursseista hiphop-kursseihin 
ja tanssi- iltoihin.

Fillariparkki on

yksi tärkeistä toiminnoista. Siellä nuoret maalaavat Keravan nuorisovankilan 
Kisko-projektin kunnostamia mummofillareita. Tilaaja voi määrätä värit ja 
kuva-aiheet.

Presidentti Tarja Haloselle nuoret lahjoittivat kaksi fillaria, mutta kuinkas 
kävikään. Presidentti halusi yksityishenkilönä tukea nuorten hanketta, maksoi 
lahjapyörät ja tilasi viisi lisää.

Töhryt pois -paloauton presidentti pyysi nähtäväksi Mäntyniemen oven eteen 
ja ihastui näkemäänsä.

Nuoret tekevät omaa webbi-lehteä ja Hirvee haloo -ohjelmaa 
paikallistelevisioon.

Hirvee haloo -yhdistyksen toiminta saa kyselytutkimuksen mukaan yhtä 
suuren kannatuksen nuorilta kun heidän vanhemmiltaankin.

Yhdistys on onnistunut linkittämään yhteyden nuorten, koulun, kodin ja 
nuorisotoiminnan välille.

Eeva Palm

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 25.10.2001

Basquiat oli taiteen musta prinssi

Afroamerikkalaisen kuvataiteilijan ura eteni 80-luvulla äänen nopeudella 
kohti huumekuolemaa

Phoebe Hoban: Basquiat. Suom. Paula Korhonen. Desura. 410 s. 120 mk.

Pohjoismainen Nu-taidelehti julisti kesän teemanumerossaan, että 80-luku on 
täällä taas - muodissa, popmusiikissa, mainonnassa ja mediassa. Mutta mikä 
oikeastaan oli 80-lukua? Sitä lehti kysyi sadalta kansainväliseltä 
taidevaikuttajalta.

Vastaajia oli paljon ja näkökulmia useita. Moni muisti energian, seksin ja 
uuden maalaustaiteen vuosikymmentä. Jotkut mainitsivat myös 
kansainvälisen taidekaupan, joka kävi ylikuumana: maalauksia ostettiin kuin 
pörssiosakkeita.

Harva puhui huumeista. Ja tuntui, että vain pari taiteilijaa oli poissa, koska he 
ovat jo vainajia. Toinen on Andy Warhol ja toinen hänen suojattinsa, nuori 
newyorkilaistaiteilija Jean-Michel Basquiat, joka kuoli kotonaan heroiinin 
yliannostukseen elokuussa 1988.

Basquiat symboloi 80-lukua monessa mielessä, muutenkin kuin ruohon, 
kokaiinin ja heroiinin käyttäjänä. Hän nousi kansainväliseksi tähdeksi East 
Villagen ja SoHo:n gallerioihin aivan vuosikymmenen alussa - ja lähes 
yhdessä yössä, ala-Manhattanin kaduilta.

Hänen maalauksensa menivät kuumille kiville, ja keräilijät olivat valmiita 
maksamaan heti satoja dollareita.

Basquiatin ura

eteni äänen nopeudella, kirjoittaa amerikkalaistoimittaja Phoebe Hoban, 
jonka kirja taiteilijasta ilmestyi Yhdysvalloissa jo kolme vuotta sitten. 
Pienkustantamo Desura on nyt julkaissut suomeksi kirjan ( Basquiat - A 
Quick Killing in Art, 1998), jota varten Hoban on tehnyt satoja haastatteluita 
Basquiatin kuoleman jälkeen vuosina 1988-97.

Hobania on kiinnostanut rastatukkainen ja palavakatseinen, kalliisiin 
vaatteisiin pukeutunut nuori taiteilija, joka kulki usein paljain jaloin ilman 
kenkiä.

Kirjan Basquiat on toki Hobanin näkemys 27-vuotiaana kuolleesta taiteilijasta, 
niin kuin on myös televisiossa sunnuntaina nähty newyorkilaisen taiteilija 
Julian Schnabelin elokuvakin.

Mutta Hobanin kirjasta käy ilmi sekin, että myös Schnabel on yksi niistä 
lukuisista "kierrättäjistä", jotka ovat ratsastaneet Basquiatin taiteella hänen 
kuolemansa jälkeen. Ohjaaja itse jopa maalasi elokuvassa esitetyt Basquiatin 
taulut, koska kuolinpesä oli kieltänyt aitojen töiden käyttämisen.

Schnabelkin kuuluu kansainvälisen maineensa luoneisiin 80-luvun 
taidemaalareihin. Hänet nosti sama galleristi, joka oli myös Basquiatin 
taustalla, Mary Boone.

80-luvun alussa

Yhdysvallat ja Eurooppa kohisivat uusekspressionismista, uudesta villista 
maalauksesta ja transavanguardiasta. Siihen saumaan sopi myös Basquiat, 
alkuun arvoituksellisia runopiirroksiaan talojen seiniin töhertänyt 
taiteilijapersoona SAMO, jonka taidemaailma tunnusti ensin 
graffititaiteilijana.

Kaikenlaisia huumeita kuluttava Basquiat esitteli itseään seurapiireille 
katujen kasvattina ja pummina.

Rooli meni lähes täydestä, vaikka hän oli oikeasti Brooklynissä syntynyt 
keskiluokkaisen perheen kasvatti, jonka isä oli lähtöisin Haitista, äiti Puerto 
Ricosta.

Vanhemmat olivat tosin eronneet ja äiti mielisairas. Jean-Michel oli karannut 
15-vuotiaana isänsä luota Washington Squarelle, jossa asui kahdeksan 
kuukautta poltellen pilveä ja nappaillen LSD:tä. Myöhemmin hän meni 
taidekouluun, joka kuitenkin keskeytyi.

Taiteilija Basquiatiin onkin ollut helppo liittää ties mitä myyttisiä piirteitä.

Basquiat oli musta ja ensimmäisiä afroamerikkalaisia taiteilijoita, jonka 
valkoinen taidemaailma on nostanut. Lyhyessä ajassa hänestä tuli musta 
Picasso. Keräilijät ja galleristit alkoivat riistää töitä hänen käsistään.

Phoebe Hoban

tarkastelee ansiokkaasti mustan taiteilijan identiteettiä, josta Basquiat teki 
merkkituotteen. Identiteetin etsintä ilmeni toki myös mm. Charlie Parkerin, 
Jimi Henrixin ja primitiivisen afrikkalaisuuden yltiöpäisenä ihailuna.

Jean-Michel Basquiat oli ymmärtänyt Warholin taidenäkemyksen tavallaan. 
Hän halusi kuuluisuutta ja rahaa.

Musta taiteilija saikin hyväksyntää, muttei välttämättä musta nuori mies. New 
Yorkin taksikuskit halveksivat mustia, baarimikot eivät pitäneet mustista.

Myös sveitsiläisen taidekauppiaan Bruno Bischofsbergerin vaimo näki hänet 
mustana. "Minä kohtelin häntä kuin hän olisi normaali ihminen, kuten 
kohtelisin valkoihoista, mutta mustat eivät ole tottuneita sellaiseen", Yo Yo 
Bischofsberger muistelee joulun viettoa, jonka Basquiat sabotoi huumeissaan.

Hoban näkee

Basquiatin monikulttuurisena sankarina, josta tuli viaton uhri. Hän 
haastattelee New Museumin johtaja Marcia Tuckeria, joka sanoo että 
Basquiatiin "suhtauduttiin aina eksoottisena toiseutena, eikä kyse ollut 
koskaan itse töistä".

Olen itsekin haastatellut newyorkilaista afro-amerikkalaisuuden tuntijaa, 
Robert Farris Thompsonia, joka tunsi 80-luvulla Basquiatin ja niin ikään 
nuorena kuolleen Keith Haringin. Basquiat oli hänen mielestään "visuaalinen 
rap", jonka maalauksissa oli sama aksentti ja rytmi kuin musiikissa.

Professori Thompson kumosi ehdottomasti Basquiatin roolin 
sivistymättömänä katujen kasvattina. Taiteilija oli kielitaitoinen, lukenut ja 
maalaustaiteen tuntija.

Thompson muisti saman aamiaisen Basquiatin kanssa, josta kirjakin kertoo: 
"Joimme loistavaa burgundilaista ja söimme munakasta kaviaarilla. Se oli 
kuin elokuvissa - aamiainen nuoren prinssin kanssa ja kaunis blondi vierellä."

60-vuotias yliopistomies oivalsi, että nuori taiteilija oli kokenut parissa 
vuodessa saman, mihin hänellä oli mennyt koko elämä.

Hoban on tehnyt Basquiatista kiinnostavan, koskettavan ja järkyttävän 
muotokuvan. Kirjan lukunautintoa häiritsee paikoin takkuinen kieli, joka 
johtunee huolimattomasta suomennoksesta. Esimerkiksi relatiivilauseet ovat 
joskus päälaellaan. Aina ei tiedä kuka on hän, johon viitataan: he, she vai 
joku muu!

Marja-Terttu Kivirinta

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 25.10.2001

Kruunu toistuvana aiheena

Jean-Michel Basquiat (1960-1988) loi tunnetun nimimerkkinsä SAMO:n 
ystävänsä kanssa opiskeluaikana vaihtoehtotaidekoulussa City as School. 
SAMO = same old shit. Village Voice teki jutun SAMO:n taiteesta 1978.

Basquiat ei ollut graffititaiteilija. Varhaiset katumaalaukset olivat 
pikemminkin kuvallisia sanaleikkejä.

Metropolitan taidemuseon johtaja Henry Geldzahler ensimmäinen 
taidemaailman portinvartija, joka osti Basquiatin teoksen.

Ensimmäinen näyttely Times Square Show 1980, mukana myös mm. Kenny 
Sharf ja Jenny Holzer. Tulos muistutti erään arvostelijan mukaan 
"tyrmäävältä de Kooningin ja maanalaisen spraytöherryksen yhdistelmältä".

Galleristeja Annina Nosei, Mary Boone.

Basquiat oli kaikkiruokainen lähdemateriaalin kuluttaja. Töissä useita 
piilomerkityksiä. Maalauksissakin korostuvat sanojen merkitykset. Figuureita 
afrikkalaisista naamioista kalliomaalauksiin. Rotujen väliset suhteet, 
ympäristön havainnointi ja huumori keskeistä.

Toistuvia aiheita kruunu, pääkallot ja luurangot.

HS

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 1.12.2001

Uskontojenkin piirissä on paljon epäkohtia

Silmiini osui taannoin juttu nuorten kiinnostuksesta politiikkaan. Sen mukaan 
suurin osa nuorista ei ole kiinnostunut yhteisistä asioista. Yksi syy, miksi 
asioista ei tiedetä ja myöskään kiinnostuta, on varmasti pelko. Minkä tahansa 
oven avaat, saat päällesi kasan maailman pahaa oloa. (Joka ei ole meidän 
itsemme aiheuttamaa . . .)

Meille on pienestä pitäen ylistetty omaa hyvinvointivaltiotamme, ja jossain 
vaiheessa ymmärrämmekin miten vähän löydämmekään sitä hyvää oloa. 
Olemme aina tienneet että maailmassa on paljon kärsiviä ihmisiä, mutta 
koskaan meille ei kerrottu, että se onkin meidän ansiotamme. Yhteiskunta 
sotii omia arvojaan vastaan.

Nuorisosta varmasti tuntuu, että se sotii myös meitä vastaan. Vastaan asioita, 
joita me pidämme tärkeinä. Nykyiset nuorisokulttuurit tulevat varmasti vielä 
näyttämään vaikutuksensa tulevaan, aivan kuten aikaisemminkin.

Poliiseista on nyt jo pula, entä myöhemmin? Poliisit ovat nykynuorille 
vihollisia. Virkaintoiset kytät juoksevat perässä vain sen takia, että housut 
roikkuvat. Meidän tapamme vaikuttaa on juuri vastustus , vastustus koneistoa 
vastaan. Paras tapa vaikuttaa tuntuu olevan laittomuus, se ei ehkä olekaan 
vain nuoruuden hölmöilyä, vaan kapinaa. Mikä onkaan meidän 
mahdollisuutemme vaikuttaa? Jos emme halua alistua, kouluttautua korkealle, 
ja lopulta jäädä pääomakeskeisen maailman valtaan , ja unohtaa 
periaatteemme. Ei ole aikaa odottaa että kasvamme, asioille pitäisi tehdä 
jotain ajoissa, ja mikä onkaan vaikutuskanavamme, jos ei kapina?

Esimerkiksi hiphop ei ole vain muoti-ilmiö, se on aate. Kaikille graffitit eivät 
ole vain "töhrimistä", ja housut eivät roiku vain koska muillakin roikkuvat. 
Näiltä "löysiltä" nuorilta ehkä oppisi uudestaan mitä onkaan suvaitsevaisuus, 
mitä ovat olemattomat luokkaerot. Ja myös mitä on se ahdistus, kun maailma 
pyörii ympärillä ja menee koko ajan huonompaan suuntaan, ja ainoita tapoja 
vaikuttaa ei juuri vakavasti oteta. Täytyy vain toivoa, että nuoret vielä 
pystyvät säilyttämään uskonsa tulevaan, ja ennen kaikkea itseensä, omaan 
mahdollisuuteensa vaikuttaa. Meidän ei tulisi alistua, vaan taistella, koska 
tulevaisuus on meidän.

Tired

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 15.2.2002

Joudummeko jatkuvaan valvontaan?

"Valtion oikeus rajoittaa yksilöiden vapautta rikosoikeudellisin keinoin ja 
rangaistusuhin ei ole itsestäänselvyys."

Eduskunnan käsittelyyn on tulossa koko maan kattava järjestyslaki, joka 
korvaa kunnalliset järjestyssäännöt.

Sisäministeri Ville Itälän (HS 8. 2. link ) mukaan laki selkeyttää 
järjestyssäännöt. Näin poistuu myös se vakava laillisuusongelma, että 
kunnanvaltuustojen päätöksin kielletään tekoja rangaistusuhan voimalla. 
Tämä on johtanut jopa lainvastaisiin järjestyssääntöihin, mikä tilanne 
vallitsee muun muassa Helsingissä. Nämä jäävätkin lakiesityksen ainoiksi 
hyviksi puoliksi.

Perustavalla tasolla on kysyttävä, tuleeko rikosoikeudellisin keinoin puuttua 
niinkin laaja-alaisesti ihmisten elämään kuin järjestyslaki tekee. Valtion 
oikeus rajoittaa yksilöiden vapautta kielloin ja rangaistusuhin ei ole 
itsestäänselvyys. Se tarvitsee aina demokraattisessa keskustelussa 
hyväksyttävissä olevat perustelut.

Tällaisia perusteluja on vaikea löytää pääsääntöisesti vähän haittaa ja 
vahinkoa tuottavien käyttäytymismuotojen kriminalisoinneille. Järjestyslain 
piiriin kuuluvia asioita tulisi voida - ja voidaan - säädellä vähemmänkin 
voimakkain keinoin.

Vaikuttaa

siltä, että järjestyslain tarkoituksena mainitusta yleisestä järjestyksestä ja 
turvallisuudesta on tullut sellainen ylivertainen peruste, juridinen 
"superkaksari", jonka perusteella viranomaisille suodaan yhä laajenevia 
valtuuksia kontrolloida ihmisten jokapäiväistä elämää.

Järjestyslaki on jälleen yksi askel siirtymässä yksilöiden vapautta ja oikeuksia 
suojaavasta oikeusvaltiosta riskien hallintaan keskittyneeseen turvavaltioon. 
Järjestyslaki antaa poliisille lisäksi valtuudet niin halutessaan alkaa toteuttaa 
niin sanottua nollatoleranssi-linjaa, jossa jokaiseen yleisellä paikalla 
tapahtuvaan pikkurikkeeseen puututaan ankarasti.

Haluammeko

maksaa katujen ja puistojen "siisteydestä" sen hinnan, että joudumme 
jatkuvan valvonnan kohteeksi?

Laki sisältää myös lukuisia yksittäisiä ongelmakohtia. Mainitsen räikeimmät. 
Alkoholin käyttökielto yleisellä paikalla taajamissa puistoja lukuun ottamatta 
ylittää selvästi lain tarkoitusperät. Juominen ei nimittäin itsessään millään 
tavalla vaaranna yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Järjestyslain puitteissa tulisi kieltää vain ja ainoastaan häiritsevä 
alkoholinkäyttö. Näin on tehty seksuaalipalvelujen ostamisen tai tarjoamisen 
yhteydessä, joilta siis edellytetään häiritsevyyttä.

Kielto pitää

spraymaalia hallussa yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä on 
käsittämätön. Rikosoikeudellisia keinoja tulisi käyttää viimeisenä keinona 
silloin, kun kyse on erityisen vahingollisesta ja paheksuttavasta 
käyttäytymisestä. Sitä täysin laillisten spraymaalien hallussapito ei ole. 
Spraymaalien vaarallisuutta ei myöskään voida rinnastaa teräaseiden 
vaarallisuuteen.

Se, että spraymaalien haltija saattaa mahdollisesti joskus tulevaisuudessa 
syyllistyä laittoman graffitin tekoon, ei oikeuta kriminalisoinnin ulottamista 
pelkkään maalien hallussapitoon, joka ei aiheuta minkäänlaista selvää vaaraa 
tai riskiä kenellekään.

Nämä kaksi järjestyslain tarkoituksen ylittävää kriminalisointia kohdistuvat 
nimenomaisesti nuoriin. Tämän ministeri Itälä myöntää alkoholin 
käyttökiellon osalta.

Kriminalisointien

kohdistamista määrättyyn ihmisryhmään on perin ongelmallista. Jos nuoret 
ovat kiellon kohteena tai jos poliisin toimet kohdistuvat yksinomaan nuoriin, 
saattavat kiellot olla peräti vastoin perustuslain ja ihmisoikeussopimusten 
syrjinnän kieltäviä säännöksiä.

Lisävaltuuksien myöntäminen liikekeskusten ja asemien vartijoille 
paikallispoliisin päätöksin on jo periaatteellisesti arveluttavaa. Julkisen 
vallankäytön tulisi kuulua viranomaisille eikä sitä pitäisi yksityistää, kuten 
jälleen kerran ollaan tekemässä.

Suomessa on poliisi, joka nauttii kansalaisten suurta luottamusta, jonka 
koulutus on korkeatasoista ja jonka toiminta on suhteellisen hyvin 
demokraattisessa valvonnassa. Mikään näistä ei pidä paikkaansa vartijoiden 
suhteen. Siksi vartijoiden valtuuksien tulisi olla minimaaliset.

Jos järjestyslaki

katsotaan tarpeelliseksi, niin sen kiellot olisi sidottava selkeämmin lain 
tarkoitukseen. Ainoastaan teot, jotka todella vaarantavat yleistä järjestystä ja 
turvallisuutta, kuuluvat lain piirin. Siinä kulkee järjestyslain ulottuvuuden raja.

Hallituksen esityksen muodossa laki on aivan liian laaja-alainen ja 
ristiriitainen eikä se siksi ole sellaisenaan hyväksyttävissä.

Peräänkuuluttaisin järjestyslain yhteydessä todellista keskustelua siitä, missä 
määrin ja millä tavoin yleistä turvallisuutta tulisi säännellä yhteiskunnassa.

Ari Hirvonen

oikeustieteen tohtori

Helsingin yliopisto

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.5.2002

Vartija rauhoittaa rähinöitä raitiovaunussa

HKL ostaa valvontapaketteja vartiointiyritykseltä etenkin juhlasesonkien 
ajaksi

Kun matkustaja ostaa matkalipun, hän ostaa myös rauhan matkustaa. 
Matkustusturvallisuuden taatakseen HKL hankkii vapun ja koulujen 
päättymisen kaltaisiksi ajanjaksoiksi vartiointiyritys Falck Securityltä 
valvontapaketteja raitiovaunuihin.

HKL:n isännöitsijän Klaus Niskalan mukaan raitiovaunuissa häiriöitä 
aiheuttavat eniten nuoret ja alkoholinkäyttäjät.

"Erityisesti Katajanokan ja Munkkivuoren kaltaiset linjojen päätepysäkit 
keräävät kaljoittelijoita. Lisäksi olemme halunneet ja onnistuneetkin vähentää 
graffitien ja muiden ilkitekojen määrää", Niskala kuvailee. Suoranaista 
väkivaltaa ei raitiovaunuissa ole havaittu.

Raitiovaunun kuljettaja

voi tarpeen vaatiessa valtuuttaa jokamiehen oikeuksin liikkuvat vartijat 
järeämpiin otteisiin. Yleensä paikalle kutsutaan kuitenkin poliisit. 
Useimmiten jatkotoimet eivät ole tarpeen, sillä pelkkä vartijan läsnäolo riittää 
rauhoittamaan tilanteet.

Raitiovaunua yli kaksikymmentä vuotta ajanut HKL:n kuljettaja tietää 
vartijoiden tärkeyden. "Vaikka painan 111 kiloa ja uskon pystyväni pitämään 
järjestyksen, minun on mahdotonta huolehtia rähinöitsijöiden lisäksi samaan 
aikaan myös ajamisesta."

Havaitessaan levottomuutta kuljettaja soittaa apua paikalle. Yleensä vartijat 
yrittävät kuitenkin jo valmiiksi liikkua siellä, missä häiritsijätkin ovat. 
Kuljettaja kertoo tahallisen ilkivallan käyneen viime vuosina yhä 
törkeämmäksi.

"Kerran nuorisojoukko oli kyhännyt lautakasan raiteille. Myös työkaverit 
ovat kertoneet samantyylisistä ongelmista: nuoret raahaavat roskiksia 
tiellemme tai makaavat itse kiskoilla."

Viikonloppuisin

liikkuvat vartijat eivät ole pelkkiä erotuomareita. Klaus Niskala arvioi, että 
työstä seitsemänkymmentä prosenttia tähtää palveluun.

Vaikka keväinen Helsinki on viikonloppuisin elävimmillään, vartijat 
työskentelevät suurimmaksi osaksi tavallisten matkustajien ja turistien 
oppaina tiedottaen linjoista ja matkalippujen käytöstä.

Työtä kuitenkin riittää

myös järjestyksenvalvonnassa, sillä pysäkeille kerääntyy ratikasta 
myöhästyneitä, sammuneita matkaajia ja ratikoissa on tirskuvien teinityttöjen 
lisäksi paljon pulloja piilossa.

Valvonnan kannalta hankalaa on matkustajien nopea vaihtuvuus. 
Raitiovaunujen tiukat aikataulut eivät aiheuta päänvaivaa vain kuljettajille, 
myös vartioiden on liikuttava nopeasti vaunusta ja kaupunginosasta toiseen.

Marie Jaakkola

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 30.5.2002

Kulosaaren melumuuriin ei tule uutta graffitia

Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelu taiteesta ja "taiteesta" pääsi irti 
keskiviikkoyönä. Valtuutettu Paavo Arhinmäen (vas) ja 15:n muun 
valtuutetun aloite vaati uutta "graffititaideteosta" Kulosaaren melumuuriin.

Melumuuriin tilattiin graffiti vuonna 1991, mutta syksyllä 2000 kaupunki 
hävitti sen maalaamalla seinän valkoiseksi.

Aloitteen allekirjoittaneet halusivat uuden graffitin paitsi Kulosaareen myös 
muihin paikkoihin. Kaupunginhallitus totesi vastaukseksi , että ei käy.

Perustelujen mukaan

luvallisten graffitien on todettu lisäävän laittomia töhryjä. Kaupunginhallitus 
ilmoitti, että "se ei puolla muitakaan ns. luvallisia graffiteja enempää pysyviin 
rakenteisiin kuin taidetapahtumissakaan." Tämä lause oli liikaa 
kaupunginhallituksen vähemmistölle. Kuusi jäsentä olisi halunnut poistaa 
kommentin liian jyrkkänä.

Valtuustossa Arhinmäki piti kaupunginhallituksen vastausta huonona ja 
perusteluja epäuskottavina. Hän esitti asiaa palautettavaksi niin, että 
"graffititaidetta" sittenkin tulisi Kulosaaren melumuuriin. Enemmistö oli 
kuitenkin toista mieltä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Paula Kokkonen (kok) 
mainitsi kahvilan puolella, että uuteen järjestyslakiin pohditaan sanamuotoa, 
että spraypurkkien hallussapito kiellettäisiin silloin kun on tulkittavissa että 
niitä käytetään väärin.

Olli Pohjanpalo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 13.6.2002

Kulosaaren muuriin ei graffiteja

Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi äänin 44-35 Paavo Arhinmäen (vas) 
aloitteen graffitin palauttamisesta Kulosaaren melumuuriin. Melumuuriin 
aikoinaan tilattu graffititeos poistettiin muurista syksyllä 2000.

Graffitien ja töhryjen suhteesta käytiin vilkas keskustelu. "Kaupungin 
näkemys on, että ei ole graffiteja, on vain töhryjä", Arhinmäki paheksui. 
"Graffitimaalarit ovat yhteiskunnan viholllisten ykkösluokassa."

Useampi kokoomusvaltuutettu näki kiistatta, että lailliset graffitit synnyttävät 
laittomia graffiteja."Alakulttuuri pitää vain laittomista graffiteista", Matti 
Enroth (kok) tiesi. "Keskustelu graffitien hyväksymisestä on vastuutonta", 
jatkoi Juha Hakola (kok).

Sole Molander (kesk) sanoi, että "Kulosaaren luvallinen ja kaunis 
meluaitataideteos ei ollut töhry."

Martti Huhtamäki (kesk) toivoi, että vanhempikin väki saisi maalata 
alikulkutunneleihin graffiteja, esimerkiksi "Lapin maisemia".

---

Helsingin Sanomat - - 11.8.2002

Järjestikö Nokia rahalastin ryöstön?

Nokia markkinoi 7650-matkapuhelinmallia eli kansankielellä 
kamerakännykkää Steven Spielbergin ohjaaman Minority Report -
uutuuselokuvan avulla. Minority Report on

Tom Cruisen tähdittämä futuristinen jännityselokuva, jonka 
tapahtumapaikkana on Washington.

Elokuisen jännitysnäytelmän paikkana oli puolestaan Turun Tampereentien 
Prisman piha. Näytelmää tähditti suomalainen sankari, Prisman 
kännykkäliikkeen pitäjä.

Ryöstäjien yrittäessä päästä rahalastia kuljettaneeseen Securitaksen autoon 
kännykkäliikkeen pitäjä nappasi Nokian kännykkäkameran kainaloonsa, 
ryntäsi pihalle, ja otti kuvia, joista kahdeksan sitten onnistui.

Kuvat levisivät nopeasti lehtiin ja televisioon. Maanantai-iltana MTV:n 
uutisissa kansa näki huppupäiset ryöstäjät valkoisen auton vieressä aseet 
tanassa.

Kun MTV:n verkkoliitteestä meni lukemaan lisätietoja ryöstöstä, ruudulle 
pompsahti Soneran mainosvisa, jossa voittona oli - kamerakännykkä.

jo juoneksi. Oliko Nokia järjestänyt ryöstön kamerakännyköiden menekin 
edistämiseksi? Oliko yhtenä ryöstäjänä kenties Tom Cruise, sillä ryöstäjien 
asut kännykkäkameran kuvissa näyttivät kovin samanlaisilta kuin mitä 
Crusella oli päällään Mission Impossible -elokuvassa?

Salaliittoteoria naurattaa Nokia Mobile Phonesin viestintäpäällikköä 
Marianne Holmlundia.

Hänen mukaansa kuvien ottaminen ryöstötilanteesta oli hyvä oivallus. 
Holmlund kuitenkin korostaa, että Nokialla ei ollut osaa eikä arpaa näiden 
vakavien tapahtumien kanssa.

Nokia ei kuitenkaan kiellä, etteivät ryöstöstä otetut kuvat olisi herättäneet 
ihmisten mielenkiintoa uusiin kännyköihin. Turun Tampereentien Prisman 
kännykkäliikkeestä kerrotaan, että kännykkäkameroiden menekki on 
maanantain jälkeen lisääntynyt huimasti.

kamerakännyköiden helpottavan johtolankojen etsintää tulevaisuudessa. 
Poliisin mukaan ohikulkija voi napata kännykällä kuvan vaikka graffitien 
töhrijöistä, jos hän ei itse halua puuttua tilanteeseen.

Hetkinen.

Onko tässä kaikessa kuitenkin kyse George Orwellin romaanin Vuonna 1984 
markkinoinnista? Näin kamerakännyköiden aikana kirja tuntuu taas kovin 
ajankohtaiselta.

Tiina Niemi

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 8.9.2002

Autovarkaudet ja murrot eivät häiritse Sibeliusparkenin elämää

Tanskalaisessa lähiössä arkirikollisuutta onnistuttiin ehkäisemään ennakolta

KÖÖPENHAMINA. Ei yhtään töhryä seinissä. Ei roskia kapeilla 
kävelyraiteilla. Etupuutarhat pursuavat kasveja, parvekkeita reunustavat 
kukkalaatikot. Viljelypalstat rehottavat kuivuudesta huolimatta.

Autot on pysäköity koti-oven viereen niin, että ne näkyvät ikkunoista.

Kaikki on kotoisaa ja pientä. Piazzoille mahtuu yksi puu ja monta penkkiä.

vaistoaa nopeasti, että Sibeliusparkenin yli viidensadan asukkaan lähiö on 
pikkuparatiisi Rödovressa kahdeksan kilometrin päässä Kööpenhaminasta.

Ja mikä hämmästyttävintä kaksi- ja kolmikerroksisten talojen yli 260 
huoneistosta suurin osa on vuokra-asuntoja. Asukkaista viidennes elää 
sosiaaliavun turvin. Joukossa on tavallista enemmän nuoria ja eläkeläisiä sekä 
työttömiä.

Tanskassa tullut esikuva siitä, miten turvalliseksi ja samalla viihtyisäksi 
asuinympäristö kyetään suunnittelemaan. Sen ensimmäinen osa rakennettiin 
1980-luvun lopulla, toinen 1990-luvun puolivälissä.

Tutkijoiden ja poliisin tilastot osoittavat, että Sibeliusparkenissa tehdään niin 
sanottuja arkirikoksia vain puolet siitä, mitä muilla asuinalueilla. Eikä apuna 
ole yhtään kameraa tai muita turvalaitteita.

ja graffiteja töhritty vain muutaman kerran kymmenen vuoden aikana. 
Autovarkauksia tapahtuu hyvin harvoin, polkupyörätkin pysyvät telineissään 
ulko-ovien tuntumassa.

Asuntoihin on yritetty murtautua vain muutaman kerran. Äärimmäisen 
harvoin on käyty jonkun asukkaan kimppuun.

Mikä Sibeliusparkenissa on sitten niin erilaista kuin tavallisilla asuinalueilla?

"Täällä ei ole yhtään neliötä epämääräistä ei kenenkään maata. Täällä ei ole 
alueen laidalla suuria parkkipaikkoja, joihin kukaan ei näe eikä kukaan tiedä 
kenen autot ovat . . ." luettelee professori Bo Grönlund , joka piirsi aikoinaan 
yhdessä arkkitehti John Allpassin kanssa asemakaavan.

Hän on turvallisen asuinympäristön asiantuntija.

Etu- ja takapihat on rajattu pensailla ja aidoilla niin selvästi, että jokainen 
tietää sen olevan yksityistä aluetta. Parkkipaikat on rajattu pensasaidoilla niin, 
että vieras kulkija ei helposti poikkea kadulta sisälle asuntoalueelle.

"Ulkopuoliset oppivat lukemaan tilojen hierarkiasta, mihin voi mennä. 
Asukkaiden on taas helppo huomata vieras kulkija."

ihmiset kohtaavat toisensa ja oppivat tuntemaan.

Jokainen tietää, kenen pyörä on pysäköity ulko-oven viereen.

Parvekkeet on lasitettu ja niissä on lämmitys. "Väki istuu mielellään 
maaliskuulta marraskuulle ulkona. He pitävät luontevasti silmällä, mitä 
ympärillä tapahtuu", Grönlund kuvaa.

Hänen mielestään on myös tärkeää se, että kaikki talot kuuluvat samaan 
pieneen kiinteistöyhtiöön.

komitean, joka käytännössä päättää talousasioista.

Yhtiö ostaa palveluja huoltoyhtiöltä, mutta yksi ja sama huoltomies hoitaa 
Sibeliusparkenia. Nyt hän jopa asuu alueella.

Asukkailla on etuoikeus vaihtaa asuntoa, esimerkiksi vanhus pääsee 
halutessaan maantason asuntoon toisesta tai kolmannesta kerroksesta. Yhtiö 
valitsee itse asukkaat, mutta se on velvoitettu ottamaan kunnan asuntojonosta 
neljänneksen asukkaista.

Asukastalossa voi käydä syömässä kotiruokaa, ja eläkeläiset pitävät talkoilla 
auki pubia. Pyykkitupa on maksuton, mutta kuntosaliin pitää hankkia 
jäsenkortti.

"Paras tae rikollisuutta vastaan on se, että asukkaat ovat keskenään tuttuja. 
Näin he voivat yhdessä suojautua", Grönlund summaa.

Marja Salmela

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 11.9.2002

Vantaa ottaa nuoret mukaan töhryjen torjuntaan

Hirvee haloo ry tarjoaa siistejä ilmoitustauluja sähkökaappeihin

Vantaa on valitsemassa uuden linjan töhryjen ja ilkivallan vastustamisessa. 
Kaupunki kokeilee yhteistyötä Hirvee haloo ry:n kanssa, joka ottaa nuoret 
itse mukaan puhdistamaan töhryjä ja pitämään huolta yhteisestä ympäristöstä.

"Me halusimme jotain muuta kuin pelkkää puhdistustyötä. Nyt yritetään 
yhdessä Hirvee haloon kanssa levittää asennekasvatusta kouluihin ajatuksella, 
että pidetään paikat puhtaina yhdessä", Vantaan kaupungin ylitiemestari 
Jorma Ranta sanoo.

20 sähkökaappia saavat myös tänä syksynä kylkeensä Hirvee haloon 
kehittämät kehykset, joihin saa ihan luvallisesti kiinnittää erilaisia ilmoituksia.

"Nuoret putsaavat ensin töhrityt kaapit työllistämistuella. Sen jälkeen niihin 
kiinnitetään kehykset, joissa on muovitasku. Ja sitten nuoret lupaavat, että 
kaapit pidetään muuten puhtaina. Me myös valvomme niitä," Hirvee haloon 
tiedottaja ja puuhamies Jouni Hänninen kertoo.

auttavat pitämään sähkökaapit puhtaina, kokeilu laajenee. Jos kaapit eivät 
pysy puhtaina, kehykset poistetaan.

Kehykset valmistetaan Keravan nuorisovankilassa, jossa vangeille pyritään 
näin järjestämään lisää mielekästä työtä.

Vantaa on hakenut EU:n Urban-hankkeesta rahaa aloittaakseen myös 
asennekasvatuksen Hirvee haloon kanssa ensiksi Hakunilassa.

jo käytössä Tampereella, joka on ensimmäisenä lähtenyt Hirvee haloon 
kanssa yhteistyöhön. Tampere otti ensimmäisenä myös käyttöön Hirvee 
haloon järjestämät citypyörät. Ne ovat graffititaitelijoiden kuvittamia, 
värikkäitä pyöriä.

"Samalla kundien kanssa sovitaan, että kaupungin seinät pidetään sitten 
puhtaina", Jouni Hänninen kertoo.

Helsinki on toistaiseksi valinnut oman linjansa töhryjen vastustamisessa. 
Kaupunki on viime vuosina panostanut omaan tehostettuun puhdistustyöhön. 
Hirvee haloo yrittää kuitenkin houkutella myös Helsingin päättäjiä 
kääntämään kelkkansa.

"Meidän idea on se, että tehdään nuorista meidän liittolaisia, eikä lähdetä 
taisteluun heitä vastaan. Kun nuorten työtä arvostetaan, hekin alkavat 
kunnioittaa omaa ympäristöään," Hänninen kertoo.

Jaana Savolainen

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 27.9.2002

Ruotsin tunnetuin töhrijä pääsi galleriaan

Katutaiteilija odottaa päätöstä linnatuomiosta

TUKHOLMA. Arvostetussa Gummesonin galleriassa käy lähipäivinä 
harvinaisen nuorta ja rennon näköistä väkeä.

Gummeson on kutsunut keskelle kalleinta Tukholmaa näyttelyn pitäjäksi 
Ruotsin tunnetuimman graffitimaalarin - tai töhrijän, katsojan näkökulmasta 
riippuen.

Gallerian seinillä on spreijattua väri-ilotulitusta siististi raameissa. 19- vuotias 
Martin Burgos hyrisee tyytyväisenä. "Tällaista olen aina halunnut tehdä."

Hän ei vaikuta kovin huolestuneelta siitä, että lähiaikoina oikeus lukee 
kaupungilla sottaamisesta tuomion. Se voi olla vankeutta.

ja liikennevälineiden töhryistä näihin tauluihin on melkoinen. "Kaupungilla 
tehdään kirjaimia tai tageja. Täällä on ukkoja, kasvoja, poliittisia viestejä", 
Burgos selittää.

Hänen takanaan rivistössä räiskyvät Olof Palmen, Jasser Arafatin, Ariel 
Sharonin ja Fidel Castron kasvokuvat.

Takaseinällä on muisto vuoden takaa. Amerikka-tornista ojentuu käsi 
spruuttaamaan ainetta miehen päähän. Miehen kädestä lähtee lentokone kohti 
tornia. Vieressä Israel-torni liekehtii.

"Suurin osa pitää graffiteja vain sotkuna. Jos olisin tehnyt kaupungille 
poliittisia viestejä, kukaan ei olisi kuunnellut niitä. Tänne ihmiset tulevat ja 
kiinnittävät huomiota töihin", Burgos sanoo.

"Kaupungilla ei ole kyse viestistä vaan itsensä mainostamisesta. Nike tekee 
mainoksia Niken kengistä, minä teen itsestäni."

Burgos on onnistunut markkinoinnissaan hyvin. Tiedotusvälineet löysivät 
hänet, ja galleria esitti kutsun näyttelyyn. Kutsuun sisältyi myös 
maalausstudio ja apua maalien hankintaan, sillä taiteilijalla ei ollut töitä 
valmiina raameihin.

Esittävät taulut galleriassa eivät olekaan Burgosille enää graffiteja vaan 
graffititaidetta.

kuuma aihe Ruotsissa. Töhrijät sotkevat junia, metroja ja seiniä. Vahingot 
ovat kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Heinäkuussa töhrijät hakkasivat 
lankuilla pahoin miehen Tukholmassa, kun tämä käski lopettaa sotkemisen.

Tuomioita on jaettu. Tiistaina 20-vuotias mies sai puoli vuotta vankeutta 
törkeästä vahingonteosta ja kyynelkaasun ruiskuttamisesta vartijoita päin.

Burgos on yksi kolmestatoista nuorehkosta henkilöstä, joita syytetään 
oikeudessa Tukholman pahimmiksi sotkijoiksi.

Hänet on tuomittu väkivallasta virkavaltaa vastaan.

Burgos kiistää suuren osan siitä mistä häntä syytetään, mutta hän myöntää 
kyllä maalanneensa julkisilla paikoilla. Metrovaunujen töhrimisen aika loppui 
jo vuosi sitten, Burgos vakuuttaa. Hän on siirtynyt lailliseen maalaamiseen.

kovempia rangaistuksia töhrijöille. Burgos haluaisi lieventää tuomioita.

"Auton pysäköiminen väärin on sekin rikos, mutta ei siitä panna ihmisiä 
vankilaan. Graffiti on vakavampi rikos kuin väärinparkkeeraus, mutta ei niin 
vakava, että sen takia pitäisi tuhota ihmisten elämä."

Väkivallan yhdistäminen töhrijöihin on Burgosin mielestä tiedotusvälineiden 
manipulaatiota. Graffitin tekijät ovat hänen mukaansa vähemmän 
väkivaltaisia kuin useimmat ryhmät kadulla. Ja jos joku töhrijä syyllistyy 
väkivaltaan, miksi kaikki graffitin maalaajat pitäisi leimata?

Julkisuudessa pitkin viikkoa paistatellut näyttely avattiin torstai-iltana. Jos 
näyttely menestyy, seuraavaksi etapiksi on suunniteltu Helsinkiä.

Graffitinäyttely osoitteessa Galleri Gummeson,

Strandvägen 17,

Tukholma

Mari Manninen

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 12.10.2002

Kööpenhaminan metro kulkee ilman kuljettajaa

Turvattomuutta aiheuttavat graffitit poistetaan heti

KÖÖPENHAMINA. Tanskalaiset pääsevät lokakuun lopulla liikkumaan 
ohjaajattomalla metrolla. Kuljettajan puuttuminen on aika loogista, sillä koko 
hanke on edennyt lähes päättömästi.

Itsestään kulkevien metrojunien talouspuoli on kiitänyt ilman kuljettajaa. 
Hanke on tullut maksamaan tuplasti aiottua enemmän, minkä lisäksi 
rakentaminen on pahasti myöhässä alkuperäisestä aikataulusta.

Metron rakentaminen alkoi kymmenisen vuotta sitten, jolloin budjetti oli 5,2 
miljardia Tanskan kruunua (0,7 miljardia euroa). Ensimmäisen maanalaisen 
junan piti olla liikenteessä jo kaksi vuotta sitten, mutta rakentamisaika on 
venähtänyt samalla kun budjetti on paisunut.

Kööpenhaminan metron hinta nousee nyt 11,5 miljardiin kruunuun, eikä 
sekään aivan varmasti riitä koko hankkeeseen. Metroa on tarkoitus laajentaa 
neljässä vaiheessa. Nyt avautuvassa ensimmäisessä vaiheessa asemia on 11 ja 
linjoja kaksi.

ajaa keskelle tyhjää Örestadenia. Örestadenin kaupunginosasta on tarkoitus 
luoda "Kööpenhaminan Manhattan" tai "Pohjoismaiden Singapore".

"Aloitimme infrastruktuurista", perustelee Louise Simonsen Metro Servicestä 
tyhjyyden keskelle ajavaa metroa.

Örestadenista suunnitellaan metron avulla kasvukeskusta, joka tarjoaa parin 
vuoden kuluttua työpaikan 75000 ihmiselle ja kodin 15000 perheelle.

Alueen tonttimyynnin on tarkoitus rahoittaa metron rakentaminen, mutta 
myynti on edennyt kangertaen.

Vauhti saattaa kuitenkin kiihtyä, sillä metron maisemissa on nyt runsaasti 
kaivinkoneita ja nostokurkia. Muutama suuryhtiö on jo alkanut rakentaa 
toimitilojaan alueelle.

metron valkoiset junat suhahtelevat vähä-äänisesti kööpenhaminalaisen 
Lergravsparkenin autiolle asemalle muutaman minuutin väliajoin.

Testimatkustajina istuu metroisäntiä ja -emäntiä, jotka sahaavat edestakaisin 
metronpätkää samalla kun liikennettä seurataan valvontakeskuksen 
monitoreista parinkymmenen kilometrin päässä. Ennen lokakuun 19. päivän 
avajaisia hermot ovat pinnalla. Valvomossa käynnin aikana ei saa puhua, 
tuskin edes hengittää.

Uusien junien arvioidaan kuljettavan ensi vaiheessa 60000 matkustajaa 
vuorokaudessa. Matkustajamäärien ennakoidaan kuitenkin nousevan rajusti 
sitä mukaa kun metronpätkiä rakennetaan lisää. Vuonna 2010 metron 
arvioidaan kuljettavan yli neljännesmiljoona matkustajaa vuorokaudessa eli 
80 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Kööpenhaminan liikenneruuhkat tuskin häviävät metron myötä, mutta nyt 
bussilla työmatkaansa puoli tuntia käyttävä kööpenhaminalainen selviää 
metrolla samasta matkasta kolmessa minuutissa. Aikuisen kertalippu maksaa 
14 kruunua eli noin 1,8 euroa.

aikana asemien määrä kasvaa kuudella, mutta vasta vuonna 2007 metro 
kuljettaa lentomatkustajat Kastrupin kentältä Kööpenhaminan keskustaan.

Neljäs vaihe toisi mukaan ympyräreitin, mutta siitä ei ole vielätehty poliittisia 
päätöksiä.

Kaikki metrojunat ovat kolmivaunuisia, ja kussakin junassa on tilaa vain 300 
matkustajalle. "Junia kulkee sitäkin useammin. Metrossa ei tarvitse koskaan 
juosta junaan, koska seuraava tulee ruuhka-aikaan aina parin minuutin 
kuluttua", sanoo metron tiedottaja Stine Möller Jensen.

Tanskalaistutkimusten mukaan matkustajat tuntevat itsensä turvallisiksi 
vaaleassa ympäristössä. Metrovaunut ovat siksi valkoisia ja maanalaisten 
asemien väritys vaalea ja valoisa.

tutkimusten mukaan turvattomuuden tunnetta, eikä Kööpenhaminan metrossa 
siksi ajeta ainoallakaan töherretyllä junalla. "Olipa graffitia sitten sisä-  tai 
ulkopuolella, juna palautuu heti töherrysten poistoon ennen kuin se pääsee 
takaisin liikenteeseen", sanoo Louise Simonsen Metro Servicestä.

Turvallisuutta tuomaan on palkattu metroisäntiä ja -emäntiä, jotka ovat 
konduktöörin, matkaoppaan ja järjestysmiehen yhdistelmä.

Metroisäntä matkustaa junassa matkustajien kanssa, neuvoo ja auttaa mutta 
myös pitää kuria ja järjestää lipputarkastuksia pistokokein. Hätätapauksessa 
metroisäntä tai -emäntä osaa kaivaa esiin junan ohjauspaneelin, jos 
automaattinen ohjausjärjestelmä ei toimi.

60-vuotias Lenny Kjaer on yksi runsaasta sadasta metroisännästä ja - 
emännästä. "Olin kolme vuotta työttömänä, ennen kuin sosiaalisille 
kyvyilleni löytyi käyttöä metroyhtiössä", Kjaer sanoo ja esittelee ylpeänä 
vaaleasävyistä univormuaan aina lippiksestä lämpöliiviin ja villapaitaan.

Terhi Width

---

Helsingin Sanomat - Henkilöuutiset - 16.10.2002

Spraylehmäkin on rento eläin

Taipalsaari sai uuden koulukeskuksen, Saimaanharjun. Ongelmana ennen 
vihkiäisiä seisoi korkealla mäellä likaisenruskea torahammas, betonibunkkeri. 
Siinä oli ikään kuin karieksena mustalla spraymaalilla tuherrettuja töherryksiä. 
Kertakaikkisen rivon rietas portti uuttuuttaan hohtavaan koulukeskukseen.

Kuvaamataidon opettaja

Satu Pääkkönen keskusteli Saimaanharjun yläasteen seitsemännen luokan 
poikien kanssa töherrysten vastaisista toimista. Ajatus maalauksesta syntyi. 
Kuntakin innostui asiasta ja lupasi vaalean pohjavärin. Sivistystoimen johtaja 
ehdotti jotakin värikkään naivistista ja maalaisaiheista.

"Niin oppilaat suunnittelivat kukin oman osansa taideteokseen. Ai, nimeltä? 
Hyvä kysymys... Tervetuloa Taipalsaarelle", kertoo kuvaamataidon opettaja 
Satu Pääkkönen, kun oppilaat huhkivat bunkkerin kimpussa.

Satu Pääkkönen on tehnyt vastaavia projekteja ennenkin. Kuten 
Kuusankosken poliisitalon seinään - päiväsaikaan.

Tuulee ja spray on lentävää ainetta. Aurinko silti paistaa ja taivas on yhtä 
sininen kuin maalauksessa. Kunnes alkaa sataa lunta. Traktorit jyrisevät 
bunkkerin pelloilla niin kuin oikeasti vielä Taipalsaarellakin. Vedet välkkyvät 
runsain mitoin. Kaakkoissuomalaiset metsät humisevat.

Kolmetoistavuotias

Tuomo Tanttu päätyi lehmään, sillä vaikkei heillä kotona Rehulan kylässä 
olekaan lehmiä, niin naapurilla on.

"Lehmät kuuluvat tänne", perustelee Tuomo, joka sanoo olevansa 
enemmänkin urheilupainotteinen kuin taiteenharrastajia.

"Maalla on vallan mainio elää. Täällä on kaikkea mitä tarvitaan. Uusi, hieno 
koulukin", Tuomo kehuu aloitettuaan syksyllä pienen kyläkoulun jälkeen 
yläasteella: "Haikeeta lähtee kyläkoulusta? No, kaikki kaverit tuli mukaan."

Lehmä alkaa olla viime silauksia vaille valmis ja kohta päästään linkillä 
kotiin Rehulaan. Mutta miksi juuri lehmä?

"Se on rennon olonen ja huoleton lehmä, niin kuin ne laitumella on."

Lumisade yltyy. Ja kohta lehmät joutuvat navettaan...

"Mikäs vika navetassa? Saahan sielläkin ruokaa, on lämmin ja voi nukkua. 
Lehmän nimi? Lehmä vaan. Niin, se on Rento lehmä."

Esa Kero

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 25.11.2002

Rikollisuus maksaa miljardeja euroja vuodessa

Rikollisuuden tarkkoja kustannuksia erittäin vaikeaa arvioida

Ammattirikollis-Jaskan ura maksaa puoli miljoonaa euroa

Rikollisuus maksaa Suomessa vuosittain miljardeja euroja. YK:n arvioiden 
mukaan kehittyneissä maissa rikollisuuden vuosikustannukset ovat noin viisi 
prosenttia bruttokansantuotteesta, Suomessa siis noin viisi miljardia euroa.

Parhaatkin laskelmat rikollisuuden hinnasta ovat kuitenkin vain likiarvoja.

"Eri arviointitavoilla voidaan päästä hyvin erilaisiin lukuihin", muistuttaa 
neuvotteleva virkamies

Hannu Takala oikeusministeriön kriminaalipoliittisesta osastosta.

Takala on ollut mukana tekemässä peruskartoitusta maailmalla käytössä 
olevista laskentatavoista ja niiden soveltamisesta Suomeen. Hanke jatkuu 
edelleen.

Takala korostaa, että loppusummaan vaikuttaa se, mitä kaikkia rikollisuuden 
vaikutuksia lasketaan mukaan.

Esimerkiksi töhertämisen kustannukset voidaan laskea ilman ylivoimaisia 
ongelmia, mutta miten arvioidaan väkivallan hinta? Mitä merkitsee, että 
väkivallan uhriksi joutunut pelkää ja rajoittaa liikkumistaan?

"Millaiset taas ovat rikollisuuden pelon kustannukset, kun vanhempi väki 
pelkää käyttää kaupunkitilaa? Silloinhan vajaakäytössä on koko kaupungin 
infrastruktuuri, johon on sijoitettu suunnattomasti. Tätä ei oteta laskelmissa 
huomioon, ja kuitenkin se on kaikkein merkittävin rikollisuuden kustannus", 
Takala painottaa.

Kanadalaisesikuvan mukaan ministeriössä on laskettu, paljonko 
ammattirikolliseksi ajautuneen Jaskan ura maksaa yhteiskunnalle.

Kuvitteellisen Jaskan elinkaarta on seurattu 16-vuotiaasta 42-vuotiaaksi. 
Hänen rikosuransa on raskas, mutta suhteellisen tavallinen.

Laskelmien mukaan Jaskan ura maksaa uhreille, vakuutusyhtiöille ja 
yhteiskunnalle noin puoli miljoonaa euroa.

Yli puolet kustannuksista aiheutuu rikosoikeudellisen järjestelmän 
toiminnasta eli poliisitutkinnoista, oikeudenkäynneistä ja 
vankeusrangaistuksen kuluista.

Väkivaltarikokset maksavat selvästi enemmän kuin omaisuusrikokset.

Britannian sisäministeriön mukaan henkirikokset ja muu törkeä väkivalta 
muodostavat vain viisi prosenttia yksityisiin kohdistuneista rikoksista, mutta 
kustannuksista yli puolet.

Brittilaskelmissa yhden henkirikoksen hinnaksi laskettiin noin 1,7 miljoonaa 
euroa. Uhrin omaisten kärsimykset arvioitiin reiluksi miljoonaksi euroksi, ja 
uhrin menetetyn työpanoksen arvoksi laskettiin lähes 600000 euroa.

Rikosoikeusjärjestelmän kuluiksi britit saivat 35000 euroa.

Susanna Reinboth

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 13.12.2002

Graffitien tekijälle ehdotonta vankeutta Helsingissä

Myös Vantaalla on töhrijä tuomittu vastikään vankilaan

Helsinkiläinen 25-vuotias luvattomien graffitien tekijä on tuomittu Helsingin 
käräjäoikeudessa vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Rangaistus on 
ankarimpia töhertelyistä koskaan annettuja.

Maalarin syyksi luettiin muun muassa 13 eriasteista vahingontekoa sekä kaksi 
kemikaalirikosta.

Viimeksi mainitut johtuvat siitä, että hänen asunnostaan Helsingin Kalliosta 
löytyi yhteensä satoja purkkeja palavia nesteitä sisältäviä spraymaaleja.

Samassa jutussa jaettiin rangaistuksia kuudelle muulle 24-28-vuotiaalle 
miehelle. Heistä neljä sai ehdollista vankeutta.

Pisin rangaistus oli vuosi ja kuukausi vankeutta. Se tuli yhdeksästätoista 
vahingonteosta.

Päätekijän ohella myös toinen syytetty sai neljän kuukauden ehdottoman 
vankeustuomion muun muassa laittomasta vangin vapauttamisesta.

Hän oli avannut poliisiauton oven ulkopuolelta ja päästänyt kaksi kiinni 
otettua jengitoveriaan vapaaksi.

Päätekijää on useiden vuosien aikana epäilty kymmenistä vahingonteoista.

Hänet on myös tuomittu useista vahingonteoista, esimerkiksi 2001 sekä 
Tampereella että Helsingissä.

Tällä kertaa maalarin rangaistus olisi ollut vieläkin ankarampi. Käräjäoikeus 
kuitenkin hylkäsi peräti 15 vahingonteosta tai törkeästä vahingonteosta 
luettua syytettä.

Aiempien tuomioiden vuoksi käräjäoikeus joutui tuoreessa päätöksessään 
myös kohtuullistamaan rangaistusta.

Päätekijälle tuomittiin samassa yhteydessä maksettavaksi isot 
vahingonkorvaukset.

Henkilökohtaisesti hänen on korvattava Helsingin kaupungille, VR 
Osakeyhtiölle ja Ratahallintokeskukselle lähes 9200 euroa. Summa kertyy 
töhryjen puhdistamisesta.

Lisäksi hän joutuu yhdessä jengikavereittensa kanssa korvaamaan vahinkoja 
ja todistelukuja yli 12000 eurolla.

Näistä yli 7700 euroa määrättiin maksettavaksi VR:lle. Rahojen saaminen on 
kyseenalaista, sillä mies ei ole maksanut entisiäkään korvauksia.

Lista korvausten saajista kuvaa hyvin vahingontekojen luonnetta: maalilla tai 
tussilla on sotkettu junia, raitiovaunuja, asemarakenteita, aitoja, seiniä, 
sähkökaappeja ja autoja.

Suurin osa rikoksista on tehty Helsingissä, mutta mukana on tekoja Karjaalta 
ja Espoosta.

Yhden junankyljen maalaamisesta aiheutuu yli 2000 euron vahinko.

Myös Vantaan käräjäoikeudessa on jokin aika sitten annettu eräälle töhrijälle 
ehdotonta vankeutta.

Neljän kuukauden vankeusrangaistus tuli kahdestatoista vahingonteosta.

Sama 26-vuotias mies on tuomittu aikaisemmin useista vastaavista teoista.

Graffitimaalarit ovat ryhmittyneet pieniin jengeihin, joilla on omat 
tunnuksensa. Maalareilla on tunnetusti myös omat merkkinsä, tagit.

Helsingin käräjäoikeuden käsittelemässä jutussa päätekijä yhdistettiin 
kirjainyhdistelmään FINA. Hänen jenginsä tunnus puolestaan on TNS.

Vantaalla tuomitun miehen tag oli SCREW.

Suuri osa syytteistä katsottiin oikeaksi juuri siksi, että tuomittu pystyttiin 
yhdistämään juuri näihin merkkeihin.

Teuvo Arolainen

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 1.3.2003

Töhriminen raivostuttaa

On masentavaa katsella bussien takaosassa selkänojaan tusseilla piirrettyjä 
töhryjä. Kaikki varmaan myös tietää kuinka inhottavaa on istua penkille, 
johon on liimattu purkka tai muuten töherrelty. On hankalaa nauttia 
bussimatkasta saastaisen näköisessä ympäristössä, jossa saa koko ajan pelätä 
vaatteidensa puolesta.

Itse en voi ymmärtää, mitä iloa töhriminen jollekin tuottaa. Onko jollakin 
tosiaan asiat niin huonosti ettei ole muuta tekemistä, kuin bussien töhriminen? 
Siisti bussi on kaikkien matkustajien ilo ja töhrimällä vain kuluttaa 
veronmaksajien omaisuutta!

Sunny

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 26.3.2003

Töhrijälle vankeutta hovioikeudesta

Helsingin hovioikeus on tuominnut vantaalaisen graffitintekijän 60 päiväksi 
ehdolliseen vankeuteen lähes paristakymmenestä vahingonteosta.

Käytännössä vahingonteot tarkoittavat vuosina 1999-2001 spraymaaleilla 
suihkutettuja graffiteja ja muita töherryksiä.

Kohteina olivat ennen muuta VR:n junat.

Vantaan käräjäoikeus hylkäsi vuosi sitten lähes kaikki nuorukaiselle luetetut 
syytteet, joita oli yhteensä yli 50.

Hovioikeuden mielestä tutkinnan aikana kootut televalvontatiedot osoittivat 
syytetyn olleen useilla paikkakunnilla samaan aikaan, kun niillä oli tehty 
hänen tyylillään graffiteja.

HS

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 29.3.2003

Tuijottelen töhryjä mielelläni

Sunnyn kirje (1.3.) sai minut ärsyyntymään. Hän selittää kuinka inhottavaa on 
istua bussissa töherretylle penkille ja pelätä vaatteidensa puolesta. On myös 
masentavaa katsella selkänojissa olevia töhryjä.

Ratkaisu on helppo. Miksei hän katsele ikkunasta ulos tai jää bussin etuosaan. 
Itse suunnistan aina bussin takaosaan katsellakseni tai etsiäkseni uusia 
"töhryjä", joskus jopa omiani. Mieluummin minä niitä tuijotan, kuin harmaata 
selkänojaa.

Sunny myös miettii onko asiat joillakin niin huonosti, ettei ole muuta 
tekemistä kuin töhriminen. Keksin sata huonompaakin asiaa, joten ei se sitä 
ole. Se on vain joillekin tapa jättää jälkensä sinne missä liikkuu. Ei 
tarkoituksena ole tehdä kiusaa tai ärsyttää ketään, joten koittakaa kestää.

Töhrijä for life

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 7.4.2003

Metroasemilla on harmaata ja synkkää

Kevään korvalla aurinko herää talviunestaan ja kaikki heijastavat pinnat 
kiiltelevät valossa. Näin ei kuitenkaan ole Helsingin kaupungin 
liikennelaitoksen metroasemilla, joissa graffitien puhdistus on toteutettu ei-
perinteisellä tavalla, maalilla.

Esimerkiksi Kulosaaren ja Siilitien asemilla harmaa maali peittää ikkunat 
täysin ja asemilla on valoton ja synkkä tunnelma. Samalla on 
matkustusmukavuus kärsinyt.

Olisiko maalaamisen sijaan ollut muita vaihtoehtoja vai olisiko 
suunnitteluvaiheessa pitänyt huomioida graffitien aiheuttama haitta 
rakennusmateriaaleja valittaessa. Harmaan värin käyttö ei liene omiaan 
raikastamaan asemien yleisilmettä.

Kun tulevaisuudessa suunnitellaan asemien peruskorjauksia toivoisi HKL:n 
päivittäisenä metroliikenteen käyttäjänä ympärilleen ainakin iloisempaa 
värimaailmaa.

Jaakko Laitinen

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 12.4.2003

Kitke koiramaiset tapasi

Nimimerkki

Töhrijä for life (HS 29.3.) kirjoittaa: "Töhriminen on vain joillekin tapa jättää 
jälkensä sinne missä liikkuu, joten koittakaa kestää." Siis kuinka vajaa voi 
ihminen olla?! Ihmisellä ei ole samaa fyysistä tarvetta merkitä reviiriänsä 
kuin koiralla. Töhrijä" myös kirjoittaa, että on olemassa sata huonompaakin 
asiaa kuin töhriminen. Ei sitten tullut mieleen nimetä yhtäkään. Huonompia 
asioitahan löytyy varmasti, kuten esimerkiksi kansanmurha, mutta 
järjettömyydessään veronmaksajien omaisuuden tahallinen turmeleminen 
yltää miltei samalle tasolle. Töhrijä: jos sinut tapaamme, maalaamme Fubu-
housusi punaisella spray-maalilla, jotta niitä on "kivempi katsella", mutta 
"koita kestää".

Me Emme Kestä

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 12.4.2003

Suttaako töhrijä kotinsa seinät vai ainoastaan julkiset tilat?

Hyvä

Töhrijä for life (HS 29.3.) Kirjoitit, että "töhriminen on vain joillekin tapa 
jättää jälkensä sinne, missä liikkuu". Tarkoitat, että jos esimerkiksi minun 
tekisi mieleni "jättää jälkeni sinne, missä liikun", voisin tekaista pari töhryä 
myös koulusi seinään, kotioveesi, vanhempiesi auton konepeltiin, takkisi 
selkämykseen, reppuusi... Ja jos satun joskus kylään teille, niin totta kai voin 
vetää pari merkintää vessanpöntön kanteen... Ne kun sattuivat olemaan "siellä, 
missä liikun". Ja mitä sitten, vaikka töhry osui paikkaan, joka ei ole minun, 
sillä eihän tarkoituksenani ole tehdä kiusaa tai ärsyttää ketään!

Tuli myös mieleeni, että joko olet oman kotisi töhrinyt, kun sinun on täytynyt 
siirtyä töhrimään julkisia kulkuneuvoja. Jotenkin minä vaan epäilen, että 
vanhempasi eivät edes antaisi töhriä kotiasi, se kun sattuu olemaan myös 
heidän kotinsa (oletan näin), ja ärsyttäisi heitä. Tai ehkä mieleesi ei edes ole 
juolahtanut, että "töhrinpä parit seinät tästä kotini olohuoneesta". Mikä saa 
sinut ajattelemaan, että esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä saa töhriä, eiväthän 
ne edes ole sinun! Ja lisäksi niitä käyttävät tuhannet muutkin ihmiset kuin 
vain sinä, ja joitain heistä (kuten minua) töhrimisesi tosiaan ärsyttää, 
puhumattakaan bussifirmasta!

Ajattele ihminen, töhriminen on rumaa! Ja toisen omaisuuden sotkeminen 
vieläpä laitonta ja rangaistavaa! Käytä ihmeessä kynää, mutta hei, paperi on 
keksitty! Jos haluat "jättää jälkesi sinne, missä liikut", niin älä heitä roskia 
maahan vaan vieressä olevaan roska-astiaan, ja hymyile kun kohdataan. 
Nätimpi jälki sinusta silloin jää kuin noista töhryistä... huomaat sen itsekin 
sitten, kun ympärilläsi on lapsia, jotka ihmettelevät aikaansaamiasi sotkuja.

Ja ohje, jonka annoit

Sunnylle, sopii hyvin sinullekin. Yhtä hyvin voit katsella bussissa ikkunasta 
ulos, jos et kerran pidä istuimien harmaista selkänojista.

Srf

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.4.2003

Tuomiot ja korvaukset vähensivät junien töhrimisiä

Tehostunut valvonta ja graffitien nopea poisto ovat laimentaneet 
sprayausviettiä

Kiinnostus junien töhrimiseen on laimentunut viime vuoden lopun ja tämän 
vuoden alkupuolen aikana oleellisesti. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen 
juniin tai ratapihoille on tullut graffiteja tai tageja 30-50 prosenttia vähemmän 
kuin aikaisempina vuosina.

"Töhrimisten määrä on Etelä-Suomen alueella laskenut vuodessa 40 
prosenttia. Junat ovat olleet graffitimaalareiden ykköskohteena ja töhryjen 
teko on ollut etenkin pääkaupunkiseudun ongelma", VR:n Etelä-Suomen 
turvallisuuspäällikkö

Tapio Laine sanoo.

Junat ovat kiinnostaneet graffitien tekijöitä siksi, että vaunu on liikkuva 
kohde. Tekijöillä on tunnusmerkkinsä, vaikka junien käyttäjät eivät niitä 
välttämättä tunnistaisikaan. Junavaunut levittävät graffitin tekijöiden 
taiteellista makua satojentuhansien katsojien arvioitaviksi.

Graffitien teko on Laineen mukaan vähentynyt, koska osa ahkerimmista 
tekijöistä on vankilassa. Töhrimisestä on tullut ehdottomia vankeustuomiota 
ja kymmenientuhansien eurojen vahingonkorvauksia. Suurin maksettavaksi 
määrätty korvaus on ollut 130000 euroa.

Esimerkiksi Helsingissä 25-vuotias luvattomien graffitien tekijä syyllistyi 13 
vahingontekoon ja sai niistä viime joulukuussa vuoden ehdottoman tuomion. 
Hänen kätköistään löytyi satoja purkkeja palavia nesteitä ja spraymaaleja.

Osa tekijöistä on saanut ehdollisia vankeustuomiota. Jos graffitien tekijä ei 
pysty tai halua maksaa korvauksia, hänen luottotietonsa saattavat mennä. 
Pankki- tai luottokorttia ei saa vuosiin eikä myöskään autoa tai muita ostoja 
vähittäismaksulla.

Osasyynä graffitien vähentymiseen on Laineen mukaan VR:n tehokas 
kunnossapito-organisaatio. "Pyrimme poistamaan töhryt muutaman tunnin 
sisällä. Sen takia graffitit eivät tuota tekijöilleen kovin kauan iloa. 
Kameravalvonnalla on myös ennaltaehkäisevä vaikutus. Muu vartiointi lisää 
myös kiinnijäämisen riskiä."

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella etenkin Riihimäen asema oli vuosikausia 
graffitien tekijöiden temmellyskenttänä. Lahden suunnan rata oli hankalasti 
valvottavaa aluetta, koska radassa on aseman jälkeen yli puolen kilometrin 
pituinen kaarre. Sinne oli hankala asentaa valvontakameroita.

Riihimäellä samoin kuin muissakin paikoissa graffitien teko oli suureksi 
osaksi kissa ja hiiri -leikkiä. "Tekijät tulivat pääkaupunkiseudulta. Toiminta 
oli kohtuullisen hyvin organisoitua. Maalareilla oli apureinaan viheltäjiä. Kun 
poliisipartio lähestyi, viheltäjät varoittivat", komisario

Mika Heikkonen Riihimäen poliisista kertoo.

Viime vuoden alkupuolella Riihimäen poliisi sai VR:ltä 23 ilmoitusta 
töhrimisestä. Tämän vuoden puolella ilmoituksia on tullut kolmen ja puolen 
kuukauden aikaan vain neljä.

Riihimäen poliisi on lisännyt paikallista valvontaa, ja VR on asentanut lisää 
valvontakameroita. Se on tehonnut Riihimäellä samoin kuin Karjaalla, missä 
myös on töhritty.

Kari Kiuru

---

Helsingin Sanomat - Vapaa-aika - 10.5.2003

Töhrimistä voisi sallia rajoitetusti

Teille,

Srf ja

Me Emme Kestä, jotka kritisoitte nimimerkkiä

Töhrijä for life. Minä en itse töhri, enkä ole ikinä töhrinyt. Eipä silti, eivät 
tuhrut minua haittaa, elleivät ole ikkunoihin tai penkkeihin rustatut. Oli miten 
oli, teidän kirjoituksistanne saa kuvan, että nimimerkki

Töhrijä for Life ja muut töhrijät töhrivät yleisiä oleskelutiloja teitä 
ärsyttääkseen.

Ei ole tarkoitus aiheuttaa juuri teille päänvaivaa, vaan jättää oma 
persoonallinen merkkinsä johonkin. Tietenkin töhrimisiä voisi rajoittaa; eikö 
kaupunkiin saisi tiettyjä seiniä, joihin saa töhriä? Entä jos esimerkiksi jokin 
julkinen rakennus koristeltaisiin kokoamalla vapaaehtoiset graffiti-harrastajat 
yhteen? Graffitithan eivät suoranaisesti tähän keskusteluun kuulu, mutta 
onpahan sekin julkisten asioiden maalailua. Hyvät ihmiset, 
mustavalkoisuudella ja peräänantamattomuudella ei kompromisseja synny!

Fantti

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 15.5.2003

Helsingin valtuusto pohti mainosten etiikkaa

Ulkomainosten sopimusehdot yhtenäistetään

Helsingin kaupunginvaltuusto tarttui keskiviikkoiltana itseään niskasta kiinni 
ja päätti kantaa vastuuta mainonnan etiikasta kaupungin vuokraamilla 
mainospaikoilla. Kaupunki pyrkii nyt vaikuttamaan entistä paremmin siihen, 
että ulkomainonta olisi myös lapsille nykyistä sopivampaa.

Asia nousi valtuuston asialistalle

Sari Näreen (vihr) aloitteesta. Hän piti aloitteessaan eräitä ulkomainoksia 
seksistisinä ja siten lapsen silmille sopimattomina. Kun kaupunki on 
aktiivisesti graffitienkin kimpussa, sen pitäisi Näreen mielestä valvoa myös 
sitä, etteivät lapset joudu näkemään sopimatonta mainontaa.

Kaupungin virastojen suhtautuminen mainoksiin vaihtelee. Liikennelaitoksen 
mainossopimuksissa on maininta, että sen vuokraamilla mainospaikoilla 
mainokset eivät saa olla "yleistä paheksuntaa herättäviä".

Kiinteistöviraston mainostilojen vuokrasopimuksissa ei mainonnan sisältöön 
liittyviä ehtoja ole.

Käytännön yhtenäistämiseksi Näreen ryhmätoveri

Suzan Ikävalko esitti valtuustossa, että ulkomainostilojen vuokrasopimuksia 
yhtenäistetään siten, että kiinteistövirastonkin sopimuksiin vastaava ehto 
mainonnan sopivuudesta lisättäisiin. Se hyväksyttiin äänin 72-1.

Mainonnan ennakkotarkastuksia vastustetaan monella taholla. Sekä Suomen 
Ulkomainosliitto että Mainostajien liitto ovat sitä mieltä, että kaupungilla ei 
ole oikeutta ennakkovalvontaan, vaikka mainokset olisivat lastensuojelulain 
hengen vastaisia.

Sallamaari Muhonen (vihr) uskoi mainonnan itsesääntelyyn, mutta vaati silti 
kaupungilta toimia. "Meillä on velvoite valvoa kaupunkitilan käyttöä. Nyt sitä 
on käytetty väärin."

Näre sanoi perusongelman olevan että mainonnan itsesääntely ei toimi. 
"Siihen puututaan vasta kun vahinko on jo tapahtunut."

"Ulkomainonnalla on todella suuri vastuu. Sitä pakoon ei kukaan pääse", 
sanoi

Sole Molander (kesk).

Valtuusto odotti jännittyneenä mitä suurimman ryhmän eli kokoomuksen 
ryhmäjohtaja

Jan Vapaavuori sanoo. Hän sanoi, että mainontaongelma ei ehkä ole suuri, 
mutta riski on kuitenkin olemassa. Hän kannatti, että kaupunki korjaa 
asennettaan mainontaan.

Myös demariryhmä asettui mainonnan siistimisen kannalle. "Kansainvälisten 
mainonnan perussääntöjen pitää olla jatkokäsittelyn pohjana",

Erik Mickwitz (sd) sanoi.

Valtuuston kanta muodostui kaupunginhallituksen esityksen vastaiseksi.

Kaupunginhallitus päätti omassa käsittelyssään, että ulkomainontaan ei 
puututa entistä kireämmin muuten kuin liittämällä mainossopimuksiin 
Keskuskauppakamarin mainonnan eettisen neuvoston ohjeet.

Keskiviikkona kävi ilmi, että tällaisia ohjeita ei ole olemassakaan. Virheestä 
ei ole mitään haittaa varsinkaan nyt, kun valtuusto otti mainontaan 
kireämmän linjan.

Olli Pohjanpalo

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 18.5.2003

Kiasma-teatteri on innoittaja

Teatterin rakentaminen Kiasman kellariin tarjosi mahdollisuuden kotimaiselle 
avantgardelle, tanssin, teatterin ja median yhteistyölle, jolta oli Helsingissä 
puuttunut näyttämö. Jo museon avajaiskaudella avantgarde esittäytyi Kiasma-
teatterissa monipuolisesti, kun mukana oli multimedian, videon ja elokuvan 
keinoja elävään esitykseen yhdistävää taidetta.

Ohjelmistossa on viiden vuoden aikana ollut myös keinoiltaan perinteisiä, 
mutta sisällöltään avantgardehenkisiä esityksiä - pelkällä teknologialla ei ole 
määritelty, onko teos taiteen eturintamassa vai ei. Mutta teknologia on myös 
Kiasma-teatterin valtti: uutta teknologiaa käyttävän Maus ja Orlovski - 
ryhmän

Valuma-alue -tuotannot esimerkiksi ovat kyseenalaistaneet teatterin 
tekemisen lähtökohtia ja määritelleet niitä uudelleen.

Avantgarden rinnalle on porhaltanut populaarikulttuuri, 2000-luvun 
nuorisokulttuurin tärkeä ilmiö hip hop -taide. Amerikkalaisen koreografin

Rennie Harrisin ja hänen Puremovement-ryhmänsä vierailu Kiasma-
teatterissa jo avajaisviikolla 1998 toimi lähtölaukauksena korkeatasoisen hip 
hop - taiteen tulolle ja suomalaisen hip hopin ammattimaistumiselle. Kiasma- 
teatterin suojeluksesssa hip hop on innoittanut uutta tanssia ja 
yhteiskunnallista tanssiteatteria, rap-runoutta, musiikkia ja graffiti- taidetta.

Kiasma-teatteri on jo kolmena vuonna tuottanut onnistuneen URB-festivaalin, 
ja samalla nostanut sen vilkkaaksi keskustelunaiheeksi. Eniten tunteita on 
nostattanut graffiti -taide, jonka vastustajat ovat leimanneet seinien 
töhertelyksi. Graffiti-työpajat ovat tuoneet esiin lahjakkaita nuoria 
kuvantekijöitä, ja hip hop -nimikkeen alla syntyneet tanssityylit ovat 
herättäneet nuorisossa kiinnostuksen tanssiin ja antaneet ideoita ja vaikutteita 
nykytanssin näyttämöteoksiin.

Kiasma-teatterin ohjelma on usein täydentänyt tai kommentoinut näyttelyitä. 
Ars01:een liittyi sarja afrikkalaisia ja aasialaisia esiintyjiä, joiden esitykset 
esittelivät paikallisen perinteen ja länsimaisten vaikutteiden kohtaamisesta 
syntynyttä nykykulttuuria, ja toivat meillä harvoin esitellyn afrikkalaisen 
esittävän taiteen hetkeksi näkyville.

Vaikka Kiasma-teatterin toiminta on vähitellen supistunut toimintakulujen 
nousun vuoksi, se kuitenkin jatkaa trendeistä ja suhdanteista riippumattomana 
foorumina.

Auli Räsänen

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 26.5.2003

Nuoriso- vihamielistä politiikkaa

Helsingin kaupunki suurentaa oppilasryhmien kokoja kouluissa säästääkseen 
lyhyellä aikavälillä hiukan.

Seitsemän nuorisotilaa suljetaan, säästö 0,8 miljoonaa euroa. Kesäisen 
puistoruokailun lopettaminen ilmeisesti peruttiin, säästöhän olisi ollutkin 
pienehkö ja henkilökunta koulukeittiöissä tyhjän panttina.

Nuorten ja lasten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia esimerkkejä 
säästöistä on liian monia.

Rakennusviraston momentilla kaupunginhallitus on kuitenkin ollut 
runsaskätinen: Helsingin loppuun nujerrettua graffitikulttuuria aiotaan 
edelleen kurittaa Stop töhryille -projektin puitteissa 1550000 eurolla!

Sillä saakin monta teollista takapihaa puhdistettua, projektin periaatehan on, 
että nuorten merkkien sietokyky on nolla.

Haluammeko me helsinkiläiset todella osoittaa nuorillemme, että kaupunki ei 
ole heitä varten. Ei pitäisi syrjäyttämällä syrjäyttää, pahoinvointi ja ilkivalta 
käy pitkällä aikavälillä meille todella kalliiksi.

Leikitäänpä kolme toivomusta -leikkiä. Mitä tekisit jos saisit sijoittaa reilut 
puolitoista miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen 
negatiivisten torjuntatoimien sijasta?

kulttuurintutkija

Helsinki

Anne Isomursu

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 1.6.2003

Asukkaat torjuvat rikoksia yhteisin turvallisuustalkoin

Rikospelkoa lievennettään katkomalla huhuilta siivet

Aika näyttää, onko Helsingin kaupunginosayhdistysten liiton HELKA:n 
perustama YKS-projekti vain yksi projekti muiden joukossa.

Sen tarkoituksena on tehdä omatoimisesti yksinkertaista ja helposti mitattavaa 
työtä rikollisuuden torjumiseksi asukkaiden omilla kotikulmilla. Ainakin 
osallistujien innostus on ollut suuri, joten hyviin tuloksiinkin sopii uskoa.

YKS:n kirjaimet tarkoittavat kolmea asiaa: ympäristön parantamista, 
kommunikaation kehittämistä ja seurantaa.

Hyvin hoidetussa ympäristössä tuntuu turvallisemmalta. Arkirikollisuus 
hakeutuu laiminlyödyille paikoille. Näistä toteamuksista seuraa projektin 
keskeinen toimintatapa, kotialueen turvallisuudelle tärkeiden 
ympäristönparannusten tekeminen.

Kommunikaatiota halutaan parantaa, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus kertoa 
rikospeloistaan ja sen syistä toisille.

Seuraamalla kotialueen arkirikollisuutta ja rikospelkoa saadaan oikeaa tietoa 
ja katkotaan huhuilta siivet.

Niin pelko vähenee, ja halu toimia kasvaa. "Viidakkoposti lähtee aina 
liikkeelle pahimmista rikoksista", projektinjohtaja

Mikko Virkamäki sanoo.

Oma kotialue on tärkeä, ja siihen tässäkin keskitytään. "Naapurikylä on aika 
yhdentekevä", Virkamäki heittää.

"Mikä on Stadi? Ei sitä ole, vaan ihmisillä on monta kotialuetta."

Vuosaaressakin on ainakin kolme kotialuetta.

"Maailma kulki yksilöllistymistä kohti vielä 1980-luvulla. Anonymiteettiä, 
tuntemattomuutta, arvostettiin. Sitten kotipaikka ja yhteisöllisyys tulivat 
tärkeiksi. Lama ehkä käänsi heilurin suunnan. Uskon, että rosvoilla on paljon 
hankalampaa jatkossa."

Aloitteen tällaisiin hankkeisiin täytyy Virkamäen mukaan tulla asukkailta.

YKS pyörähti liikkeelle viime syksynä, kun HELKA tarttui toimeen.

Projektiin halukkaita oli monta, ja niistä valittiin aluksi mukaan Etelä- Haaga, 
Maunula ja Merihaka. Vertailualueiksi tulivat Eira ja Ullanlinna, Pohjois-
Haaga ja Punavuori.

Asukkaiden edustajat junailivat alueidensa koteihin turvallisuuskyselyn.

Siinä udeltiin muun ohella, onko asukas kahden vuoden aikana joutunut 
rikoksen uhriksi kotialueellaan tai muualla, onko kotialueella jokin turvaton 
paikka, minkälaisena ongelmana hän pitää järjestyshäiriöitä ja rikollisuutta 
kotialueellaan sekä kokeeko vastaaja olonsa siellä turvalliseksi illan 
viimeisinä tunteina.

Poliisilta kerättiin rikosilmoituksista ja tehtävärekisteristä tiedot alueen 
arkirikollisuuden määristä ja siitä, miten usein poliisi tulee alueelle ja 
millaisista syistä.

Samat tiedot hankitaan tämän vuoden lopulla, jotta nähdään mitä on saatu 
aikaan.

"Vuosi on lyhyt aika, eikä kaikkia parannuksia voi tavoitella kerralla", 
Virkamäki muistuttaa. "Hyvä voi olla keksiä vaikkapa yksi juttu, jolla 
vähentää rikospelkoa."

Hän uskoo, että rikospelon väheneminen johtaa myös todellisen 
arkirikollisuuden vähenemiseen.

YKS-hanke on Virkamäen mukaan perusajatuksiltaan samankaltainen kuin 
Stop töhryille -kampanja.

"Töhryt olivat hahmoton ongelma, ja luultiin ettei niille voi mitään. Sitten 
laskimme töhryt, ja niistä tuli ongelma, jolla on tietty määrä. Paikat siivottiin 
ja niitä tarkkailtiin. Puolen vuoden kuluttua töhryjen määrä oli vähentynyt 
parikymmentä prosenttia. Huomattiin, että tämä toimiikin."

Yksityisen turvallisuuden parantaminen kameroineen ja eristävine aitoineen 
ei kuulu YKS-projektiin.

"Vartijoita ei haluta eikä katupartioitakaan", hän kuvaa meneillään olevaa 
hanketta. "Ne voivat auttaa joissakin tilanteissa hyvin ja nopeasti, mutta nyt 
parannetaan turvallisuutta keinoin, jotka sopivat tavallisille ihmisille."

Arkisista keinoista on Virkamäen mielestä hyvä esimerkki Kallion Karhu- 
puisto, jonka asukkaat siistivät ja rauhoittivat kukkaistutuksin.

Maunulassa asukkaat ovat kehitelleet yhteisiä juttujaan jo vuosikausia. 
Maunulalaisilla on oma lehtensä, verkkosivunsa, aluefooruminsa. 
"Turvallisuusongelmaan emme ole kovin voimakkaasti puuttuneet. Jos 
turvallisuutta ei pidetä yllä, alue taantuu", Maunula- seuran hallituksen jäsen

Leila Toivonen miettii.

Myös Maunulan talotoimikunnat ovat käsitelleet turvallisuutta. Osake- ja 
vuokrataloissa pidettiin talkoot ennen äitienpäivää.

Turvattomaksi koetun ostoskeskuksen kehittämistä on pidetty Maunulassa 
tärkeänä. Toivosen mukaan 40 prosenttia ostarista on ravintolatilaa. "Jos 
rakennus puretaan, pyrimme etsimään yrittäjille uusia paikkoja. Yrittäjät 
haluamme pitää."

Turvallisuus kiinnostaa ja siitä puhutaan Maunulan Aluefoorumissa 13. 
kesäkuuta. Paikalle on kutsuttu myös YKS-projektin väkeä muista 
kaupunginosista.

Markku Karumo

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 16.6.2003

Kampin aita ei pysy siistinä itsestään

Rakennusmies Harri Ahonen tarkistaa työmaa-aidan päivittäin

Rakennusmies Harri Ahonen vetää sinistä maalia Kampin rakennustyömaan 
aitaan ilmestyneen töherryksen päälle. Vaalea sottaus jää vielä näkyviin. 
Ahonen arvelee, että maalia tarvitaan vielä pari kerrosta lisää.

Ahonen pitää huolta siitä, että Kampin työmaan puolitoistakilometrinen aita 
pysyy siistinä. Hän kiertää aidan päivittäin, peittää töherrykset ja maalaa 
likaisimmat ja kuluneimmat osat uudestaan.

Ahonen maalaa Kampin aidan ulkopuolta. Sisälle työmaalle käyntiä tulee 
harvemmin.

"Kyllähän se välillä käy yksitoikkoiseksi. Varsinkin kun sää on huono."

Ahosen työvälineet kulkevat kottikärryissä: pari maalipänikkää, maalaustela, 
märästä maalista varoittavat lätkät ja muutama pätkä lippusiimaa. Eniten ne 
ovat käytössä viikonlopun jälkeen, kun sotkijoita on ollut eniten liikkeellä.

Aidan kunnossa ja siistinä pysyminen on tärkeää. Onhan sen värimaailman 
suunnitellut arkkitehti. Aita näyttääkin monin paikoin siistimmältä kuin 
viereisten talojen seinät.

Umpipuiseen aitaan on tehty aukkoja, josta uteliaat voivat kurkistella töiden 
etenemistä. Kaupunkilaisten pyynnöstä alemmas aitaan sahattiin uusia 
ikkunoita lapsia varten.

Harri Ahonen käy töissä Orimattilasta. Työnantaja on järjestänyt kuljetuksen. 
Orimattilastakin Kampissa on töissä useita miehiä.

"Rakennusmiehen hommissa täytyy matkustaa. Orimattilassa ei töitä juuri 
ole."

Kyyti lähtee Orimattilasta vartin yli viisi aamulla. Työt loppuvat puoli 
neljältä iltapäivällä. Siihen vielä kotimatka päälle, niin päivistä tulee melko 
pitkiä.

Viisi vuotta rakennusmiehenä työskennellyt Ahonen on maalannut Kampin 
aitaa kolme kuukautta. Hän arvelee, että töitä voi riittää siihen saakka kun 
työt Kampissa valmistuvat. Vielä kolmisen vuotta.

"Siinä ajassa ehtii vetää tuohon aitaan aika monta maalikerrosta."

Sammeli Heikkinen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 28.6.2003

Graffitinuorten ehdolliset tuomiot pysyivät hovissa

Helsingin hovioikeus on pitänyt voimassa kahdelle helsinkiläisnuorukaiselle 
tuomitut ehdolliset vankeudet lähijunan ja metrovaunun töhrimisestä.

Molempiin töhrimisretkiin osallistunut 25-vuotias mies sai kahdesta 
vahingonteosta kolme kuukautta ehdollista. Lisäksi hänet määrättiin 
maksamaan VR:lle ja Helsingin kaupungin liikennelaitokselle HKL:lle 
yhteensä noin 10000 markan korvaukset graffitien aiheuttamista vahingoista.

Toinen, 21-vuotias nuorukainen osallistui vain metrojunan töhrimiseen 
Ruoholahden metroaseman kääntöpaikalla. Hän sai 60 päivää ehdollista 
vankeutta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan lähes 4300 markkaa HKL:lle.

Molemmat teot tehtiin elokuussa 2001.

Graffitireissuilla oli mukana myös miesten puolalaisia ystäviä. Ulkomaiset 
vieraat olivat töhrimässä sekä Ruoholahdessa metroa että Helsingin 
rautatieasemalla junaa. Kaksi puolalaista jäi kiinni verekseltään heidän 
ollessaan töhrimässä metroa, kolmas pääsi pakoon.

Kiinnijääneet saivat kolme kuukautta ehdollista vankeutta ja noin 10000 
markan korvausvelvollisuuden. Kumpikaan heistä ei valittanut Helsingin 
käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.

Nuorukaiset havainnut vartija kertoi, että jokainen töhrijä oli tehnyt omaa 
"maalaustaan" vaunuihin. Toinen puolalaisista kirjoitti sekä metroon että 
junaan sanan FEAR, toinen sanan BITCH. Suomalaisnuorista toinen kirjoitti 
sanan ENCE, toinen sanan FLUX.

Poliisi pidätti kaikki nuorukaiset. Suomalaiset vapautettiin neljän päivän 
päästä, mutta puolalaiset pidettiin vangittuina lähes puolitoista kuukautta. 
Puolalaiset kertoivat varsin seikkaperäisesti tapahtumien kulusta, mutta 
suomalaiset kiistivät kaiken.

Vanhempi suomalaismies on aiemmin tuomittu Vantaan käräjäoikeudessa 
ehdolliseen vankeuteen samanlaisista teoista.

Susanna Reinboth

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 14.7.2003 

Alaikäiset ostavat spraymaalinsa halpahalleista ja skeittikaupoista

Halpahalleista ja skeittiliikkeistä kannetaan kassikaupalla spraymaalia

Helsingin poliisi toivoisi graffititarvikkeille myynti-ikärajaa

Planeetansininen. Amatsoninvihreä. Jumalaisenvalkoinen. Teinipoikien  
taskuissa kilisee muutamia euroja, kartalla hehkuu toistasataa mehevää  väriä. 
Päätös on kinkkinen. Mitkä spraytölkit valita? 

Jos komisario Reijo Muuri Helsingin poliisista saisi päättää, alaikäinen 
parivaljakko  joutuisi talsimaan helsinkiläisestä skeittiliikkeestä ulos tyhjin 
käsin.  Kahdeksantoista vuoden myynti-ikäraja spraymaaleille olisi Muurin 
mielestä  paikallaan. 

"Spraymaalien saatavuus vaikuttaa ihan jonkin verran graffitien  
maalailuintoon, varsinkin ensikertalaisilla", Muuri huomauttaa. 

Graffitibuumin ollessa kuumimmillaan vuonna 1997 spraymaalien 
saatavuutta -  ja varastettavuutta - ryhdyttiin vaikeuttamaan 
Rautakauppaliiton, nykyisen  Rakennus- ja sisustustarvikekauppa ry:n 
suosituksesta. Kierros Helsingin  keskustan maali- ja rautakaupoissa osoittaa, 
että suositusta noudatetaan  yhä: spraymaalit nököttävät lukituissa kaapeissa, 
eikä niitä myydä  alaikäisille. 

"Parin vuoden aikana ihan muutama alaikäinen on tullut maaleja kyselemään.  
Luulen, että graffitimaalarit tietävät jo nykyään, ettei  sisustusliikkeisiin 
kannata tulla tarvikkeita ostamaan", Messeniuksenkadun  Värisilmä-liikkeen 
myyjä Suvi Silvola kertoo. 

Graffitimaalarit ovat kuitenkin viime vuosina saaneet uuden hovihankkijan  
skeittitarvikeliikkeistä. Näissä kaupoissa graffititaiteilutarvikkeiden  tarjonta 
on runsasta. Ikärajoista ei juuri piitata, ja menekki on kova. 

"Perjantai-iltapäivisin meillä menee hyvinkin sellaiset sata spraytölkkiä.  Jos 
ne maalit käytetään jonkun ankean alikulkusillan maalaamiseen  graffiteilla, 
niin totta ihmeessä me myymme", eräässä skeittiliikkeessä  kerrotaan. 

Liikkeenpitäjän arvion mukaan jo noin puolet graffiteihin käytetyistä  
spraymaaleista ostetaan "alan erikoisliikkeistä". 

Etenkin nappulaikäisten spraymaalikeitaina toimivat myös kehä ykkösen  
takaiset halpahallit. Halpahallissa tölkillinen hopeanväristä maalia maksaa  
pari kolme euroa. Skeittiliikkeissä hinnat voivat olla jopa nelinkertaiset. 

"Just tänään pojat osti oikein ison säkillisen spraytä", vantaalaisen  hallin 
kassa kertoo. 

"Me myydään kelle tahansa, mikä on kyllä vähän tyhmää, kun tietää mitä 12- 
vuotiaat pojat niillä spraymaaleilla tekee. Pitäisi olla joku laki",  
kassatyöntekijä harmittelee. 

Uutta lakia onkin luvassa: lokakuun alusta voimaan tuleva järjestyslaki  
kieltää spraymaalien ja muiden toisen omaisuuden töhrimiseen hyvin  
soveltuvien aineiden hallussapidon yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää  
syytä. Ikärajat ja lukolliset kaapit jäävät kauppojen harkinnan varaan. 

Komisario Muurin mukaan graffitimaakareiden rivien murtamiseksi myynnin  
hankaloittaminen ei yksin riitä. Vastaiskun on oltava yhdistelmä aktiivista  
poliisitoimintaa, nopeaa töhryjen puhdistamista ja ankarien, jopa  
ehdottomien tuomioiden langettamista kiinnijääneille töhrijöille. Juuri  tätä 
reseptiä on Helsingissä vuodesta 1997 toteutettu. Rakennusviraston  mukaan 
töhrimistapaukset ovat puolittuneet. 

Untuvikkograffitisteja halutaan kuitenkin kohdella lempeämmin. "Nuoret  
aloittelijat ovat meidän sydäntämme lähellä. Heidän kohdallaan me  
panostamme paljon sovitteluun ja pehmeisiin rangaistuksiin", kaupungilta  
kerrotaan. 

Henrikki Timgren 

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 14.7.2003 

Yhteismaiden tragedia

kommentti 

Englannin maaseudulla oltiin keskiajalla niin sanotusti lirissä. Kylien  
laidunmaat olivat yhteistä omaisuutta, joten jokainen maanviljelijä laittoi  
niityille mahdollisimman monta elikkoa ilmaista apetta nauttimaan.  
Seurauksena oli, arvattavasti, niittyjen tuhoutuminen. Niinpä maat  
pikkuhiljaa siirtyivät ahnaiden kapitalistien omistukseen. 

Tapaus tunnetaan nimellä "the tragedy of the commons", yhteismaiden  
tragedia. 

Jonkinlaisesta yhteismaiden tragediasta on kyse myös graffitimaalailussa.  Jos 
maalarit pystyisivät sopimaan keskenään sekä muun yhteiskunnan kanssa  
miten paljon ja mihin graffiteja tehdään, teokset saattaisivat tuoda  
elinympäristöön esteettistä lisäarvoa. Fuskauksen houkutus on kuitenkin  liian 
suuri: se, joka maalaa ensimmäisenä hienon graffitin kiellettyyn  paikkaan, 
saa mainetta ja kunniaa - tuota graffititaiteilijan himoitsemaa  apetta. 

Muut lähtevät kisaan mukaan. Säännöt alkavat murentua. Lopputuloksena  
graffitit tietenkin kielletään tyystin ja kaikki häviävät. 

Paitsi ne kaikkein häikäilemättömimmät maalarit, - nuo graffitimaailman  
rosvokapitalistit.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 17.7.2003

Helsinkiläisnuori tuomittiin töhertelystä koviin korvauksiin

Junien, ratikoiden, sähkökaappien ja seinien töhertely kävi kalliiksi 16- 
vuotiaalle nuorelle Helsingin käräjäoikeudessa. Laskua kertyi kaikkiaan yli 
4700 euroa.

Helsinkiläismies sai tuomion 28:sta nuorena henkilönä tehdystä 
vahingonteosta. Ehdollista vankeutta tuli kymmenen kuukautta, ja hänet 
asetettiin valvontaan.

Tuomiossa huomioitiin myös sadan gramman hasiskauppa. Mies myi 
huumeen lukuisille eri henkilöille.

Töhertely alkoi viime vuoden alussa ja jatkui huhtikuuhun saakka. Yleisin 
töherrys oli teksti KIVO tai KIVOS.

Mies myönsi suuren osan töhryistä omikseen, mutta sanoi osan olleen muiden 
samassa jengissä olleiden tekoja.

VR koetti laskuttaa tekijältä puhdistuskuluja, jotka olivat peräisin myös 
muiden töhryjen poistamisesta, mutta oikeus ei hyväksynyt laskua 
täysimääräisenä.

HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.7.2003

Espoolaispoikien töhertelystä 50000 euron vahingot

Kahden 16-vuotiaan espoolaisen pojan epäillään aiheuttaneen töhertelyllä 
poikkeuksellisen mittavat vahingot.

Nuorukaisten epäillään maalanneen puumerkkejään noin sataan kohteeseen 
Espoossa, Kirkkonummella ja Helsingissä kevään ja kesän aikana. 
Nimikirjoituksen näköisiä tageja on löydetty etenkin juna- 
asemarakennuksista Espoosta, Kirkkonummelta ja Helsingistä. Puhdistus- ja 
korjauskulut nousevat 50000 euroon.

STT

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 26.10.2003

Auto + televisio = lobotomia

Sadat aktivistit töhrivät Pariisin metron mainoksia

PARIISI. "Auto + televisio = lobotomia. Tulkaa kuluttamaan ilman 
ajattelemista", oli töherretty kodinkoneliikkeen suureen mainokseen.

"Nainen 20 euroa", luki paksuin mustin kirjaimin huulipunamainoksen päällä.

"Säilyttäkäämme ajatuksenvapautemme, taistelkaamme mainostajien 
värväystä vastaan", kehotettiin tavaratalon mainoksessa.

Osassa Pariisin metroasemista oli viime viikolla vaikeaa löytää mainosta, jota 
ei olisi sotkettu erilaisin maalein, kirjoituksin ja teipein. Pari metriä korkeiden 
mainosten päälle oli vedetty telalla vaaleanpunaista tai valkoista maalia ja 
raapusteltu tusseilla. Suosituimmat iskulauseet olivat "ei mainoksille", 
"kyllästynyt mainoksiin" ja "mainonta tappaa".

Huomiota herättävät mielenilmaukset olivat peräisin viime viikonloppuna 
Pariisin metroverkostossa järjestetystä suuresta sotkemishankkeesta, johon 
otti osaa järjestäjien mukaan noin 300 aktivistia.

Järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä hankkeen onnistumiseen. He 
suunnittelevat seuraavaa iskua Pariisin metroon marraskuun alkupuolelle ja 
toiminnan laajentamista myös muualle Ranskan kaupunkeihin.

"Operaatio on menestys!" iloitaan heidän internet-sivullaan. "Kaikki sujui 
rauhallisesti, hyväntuulisesti ja väkivallattomuuden hengessä." Järjestäjien 
mukaan vain kaksi ihmistä sai sakot.

Ennen iskua netissä ilmoitettiin kohtaamispaikat seitsemälle metroasemalle, 
joilta aktivistit lähtivät etenemään ryhmissä.

Pariisin joukkoliikennevälineissä mainostilaa myyvän Metrobus-yhtiön 
mukaan metron mainoksista oli sotkettu noin kaksituhatta. Se on viitisen 
prosenttia kaikista metrossa olevista mainoksista.

Johtaja

Jean-Philippe Carisé Metrobusin tekniikan ja laadun osastolta kertoi, että 
sotkettuja mainoksia vaihdettiin uusiin pitkin viikkoa. Turhittuja mainoksia 
oli kuitenkin runsaasti vielä perjantainakin seinillä, sillä mainostajat olivat 
toimittaneet puhtaita julisteita omaan tahtiinsa.

Carisén mukaan mainoksia on sotkettu Pariisissa usein ennenkin, varsinkin 
suurten mielenosoitusten ja lakkojen yhteydessä.

Nyt sotkeminen ei kuitenkaan liittynyt lakkoihin tai mielenosoituksiin.

Internetiin perustetun sivuston avulla kokoontuvat mainosten vastustajat eivät 
paljasta, kuka on hankkeen takana. He kertovat vain olevansa "opettajia, 
työttömiä, näyttämötaiteen freelancereita, sairaaloiden henkilökuntaa, 
arkeologeja, virkamiehiä, opiskelijoita ja arkkitehtejä".

Vasemmistohenkisten nettisivujen mukaan mainosten sotkeminen on keino 
vastustaa oikeistohallitusta, joka on pidentänyt ranskalaisten eläkeikää, 
suunnittelee virkamiesten määrän vähentämistä ja 
terveydenhuoltojärjestelmän uudistamista.

"Jouduttuamme vastakkain tämän julkisten palveluidemme anastamisen 
kanssa ilmoitamme, että aiomme hyökätä vastaan kaupallistamisen 
polttoainetta: mainoksia", nettisivut julistavat.

Niinpä monissa mainoksiin kirjoitetuissa iskulauseissa solvattiin mainonnan 
lisäksi Ranskan hallitusta ja sen eri ministereitä. Lisäksi niissä vastustettiin 
muun muassa globalisaatiota, kapitalismia, Nike- urheiluvaatevalmistajaa ja 
Maailman kauppajärjestöä.

Mainosten vastustajien nettisivuilla kerrotaan eri tekniikoista, joilla 
mainoksia voi sotkea. Sotkijoille teroitetaan, että muuta kuin mainoksia ei 
pidä tuhria.

Lisäksi heitä kehotetaan välttämään väkivaltaa ja olemaan mahdollisesti 
paikalle ilmestyville poliiseille tai vartijoille asiallisia ja kohteliaita.

Minna Nalbantoglu

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 30.10.2003 

Graffarille vankeutta töhertelyjä tutkineen häirinnästä ja uhkailusta

Luvattomien graffitien piirtelystä tunnettu 25-vuotias mies on tuomittu 30  
päiväksi vankeuteen, koska hän uhkaili töhertelyä tutkinutta miestä  
puhelimitse väkivallalla. 

Uhkauksissa puhuttiin myös tappamisesta. 

Tutkija työskenteli yrityksessä, joka on erikoistunut ottamaan kiinni  
luvattomien graffitien, tagikirjoituksien ja muiden töherrysten tekijöitä. 

Tutkija sai matkapuhelimeensa lyhyessä ajassa keväällä 1999 runsaasti  
soittoja. 

Graffari kiisti soitot, mutta teletunnistetietojen mukaan puhelut tulivat  hänen 
käytössään olleesta liittymästä. 

Tutkija tunnisti soittajan myös äänen perusteella. 

Miehet olivat tavanneet useissa tuomioistuimissa, joissa soittaja oli ollut  
syytteessä ja tutkija todistamassa. 

Lisäksi soittaja oli puhutellut tutkijaa "Spedeksi". Kukaan muu ei  käyttänyt 
nimitystä. 

Helsingin hovioikeuden langettama vankeustuomio tuli soittojen osalta  
laittomasta uhkauksesta ja ilkivallasta. 

Käräjäoikeudessa miestä oli syytetty ilkivallan sijasta kotirauhan  
häiritsemisestä. 

Hovioikeuden mielestä kotirauhan häiritsemistä ovat kuitenkin vain soitot  
kotiin. 

Käsipuhelimeen soittelu on vain ilkivaltaa, etenkin kun tutkija otti  puheluita 
vastaan huoltoasemalla. 

Rangaistuksessa olivat mukana myös kääntöveitsen luvaton hallussapito ja  
vahingonteko. 

Teuvo Arolainen 

---

Helsingin Sanomat - - 18.1.2004 

Helsingin graffititaiteilijat menivät maan alle

Myymälä2-gallerian ovesta on viikon ajan tuuletettu iltaisin ulos  
graffititaiteilijoiden työskentelyn jälkiä - vai pitäisikö sanoa tuoksuja. 

Uudenmaankadun vaihtoehtogalleriassa on ollut päivittäin maalaamassa 4-5  
pääkaupunkiseudun graffititaiteilijaa. Spraymaalien pöllyt ovat melkoiset,  
joten asianmukainen hengityssuojainvarustus on tarpeen. 

"Tämä on vaihtuva näyttely sanan varsinaisessa merkityksessä. Porukka on  
muuttunut joka päivä. Illalla töihin saapunut uusi ryhmä on maalannut  
vanhojen päälle omat graffitinsa", kertoo 

Helsinki Hall of Fame -näyttelyn käytännön organisoinnista vastannut 

Karri Kuoppala. 

Myymälä2 sijaitsee kivijalassa, katutason alapuolella. Siinä on hienoista  
symboliikkaa, sillä helsinkiläiset graffititaiteilijat toimivat nykyään  
muutenkin maan alla. 

Graffitislangissa Hall of Fame tarkoittaa luvallista maalauspaikkaa.  
Helsingissä sellaisia paikkoja ei tällä hetkellä ole. Kaupunki on muutaman  
vuoden ajan ottanut tiukan linjan graffitien suhteen. 

"Isot graffitit ovat hävinneet Helsingin keskustan tuntumasta. Nopeasti  
vetäistäviä tageja toki ilmaantuu, mutta ne ovat visuaalisesti varsinaisia  
graffiteja köyhempiä", Kuoppala pohtii. 

Joitakin vuosia sitten viranomaiset tilasivat vielä graffitintekijöiltä  teoksia 
sovittuihin paikkoihin. Nyttemmin kaikki vanhatkin tilaustyöt on  peitetty. 

"Tekijät alkoivat eristäytyä ja yhteisö hajosi. Minäkään en tunne  
henkilökohtaisesti kaikkia Hall of Fame -projektissa mukana olevia." 

"Osallistujat ovat taustoiltaan heterogeenista porukkaa, mutta monet  
työskentelevät tai opiskelevat visuaalisen kulttuurin parissa. Iältään he  ovat 
22-30-vuotiaita", sanoo Kuoppala. 

Viimeinen maalausakti Myymälä2-tilassa pidettiin torstaina. Vielä tänään  
avoinna olevassa näyttelyssä on nähtävänä videokooste, jossa näkyy parhaita  
paloja Hall of Famen vaiheista. Lisäksi on myytävänä seinällinen levyille  
seinämaalauksen ohessa tehtyjä graffititauluja. 

"Tauluihin tiivistyy graffitien yksi idea: jos haluat ostaa graffitin,  pystyt 
saamaan vain pienen palan kokonaisuudesta. Tarkoituksemme ei ole  saada 
graffiteja pysyvästi gallerioihin, vaan esitellä niiden estetiikkaa.  Haluamme 
muistuttaa tärkeän taidemuodon olemassaolosta." 

Helsinki Hall of Fame - salonkikelpoista graffitia Myymälä2-tilassa  
(Uudenmaankatu 23) tänään klo 12-18. 

Jukka Yli-Lassila 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.3.2004

Helsingin nuoret tekevät rikokset ryhmässä

Venla Salmi väittelee tänään 12-13-vuotiaiden rikoksista

Nuorten tekemät rikokset ovat sosiaalista toimintaa, jossa ryhmä ja yhdessä 
tekeminen ovat keskeisellä sijalla. Tätä mieltä on kasvatustieteiden maisteri

Venla Salmi, joka väittelee tänään perjantaina 12-13-vuotiaiden 
helsinkiläisten rötöksistä.

"Rikolliset tai muuten kielletyt teot tehdään yleensä ryhmissä, hyvin harva 
kuudesluokkalainen rötöstelee yksin."

Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella tarkastettava väitöskirja on 
nimeltään

Varhaisnuorten normirikkomukset - ongelma vai osa nuoruutta? Salmen 
tutkimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa, aiemmin ei näin nuorten 
rikollista toimintaa ole selvitetty.

Salmi jakoi nuorten rikokset ja kielletyt teot tutkimuksessaan neljään 
ryhmään: vahingontekoihin, varastamiseen, väkivaltaan ja päihteisiin. 
Toiminnan sosiaalisuus nousi keskeiseksi joka ryhmässä.

"Nuorilla on näyttämisen halua, pitää olla kova tyyppi. Päihteiden käyttöön 
liittyy lisäksi ryhmäpainetta."

"Varastamisessa taas ei ole vain kyse siitä, että halutaan jokin tuote. Varastelu 
on joillekin nuorille yhdessäoloa kuten shoppailu."

Kaveripiirin vaikutus on Salmen mukaan suurimmillaan juuri 12-13-
vuotiaana.

Myös kapinahenki ja sääntöjen rikkominen ovat tärkeitä motiiveja. 
"Esimerkiksi töhertelyssä ja paikkojen rikkomisessa on usein kyse kapinasta. 
Nuoret haluavat rikkoa yhteiskunnan sääntöjä ja vastustaa auktoriteetteja", 
Salmi sanoo.

Rikollisen toiminnan virkkeitä ovat lisäksi muodikkuus ja kuluttaminen.

"Nuorten elämän kulutuskeskeisyys nousi esiin varastamisen kohdalla. 
Joillakin nuorilla oli pakko saada jokin tuote, ja jos rahaa ei ollut, niin tavara 
varastettiin."

Rötöstelyyn liittyy myös ristiriitoja. Tutkimuksen perusteella nuoret ovat 
varsin lainkuuliaisia yleisellä tasolla, mutta omia ja kavereiden tekoja ei 
arvioida samalla tavalla kuin yleisiä periaatteita.

"Nuoret pyrkivät kääntämään omat tekonsa hyväksytyiksi. Väkivalta 
tuomittiin yleisellä tasolla, mutta omalla kohdalla se tulkittiin usein leikiksi 
tai kaverilliseksi nahisteluksi", Salmi sanoo.

"Mitä enemmän nuori oli edellisen vuoden aikana tehnyt kiellettyjä tekoja, 
sitä harvemmin hän tuomitsi ne."

Omien motiivien arvioiminen on vaikeaa nuorille. Esimerkiksi näyttämisen 
halua ei tunnistettu omalla kohdalla, mutta muiden toimintaa arvioidessa se 
nousi helposti esiin.

Kiellettyjen ja rikollisten tekojen suuri määrä 12-13-vuotiaiden keskuudessa 
yllätti Salmen, vaikka hänellä on omakohtaista kokemusta asiasta. "Kun 
vertasin tutkimustuloksiani yhdeksäsluokkalaisten lukuihin, niin useimpia 
tekoja kuudesluokkalaiset olivat tehneet enemmän kuin 
yhdeksäsluokkalaiset", opiskeluaikanaan myymäläetsivänä työskennellyt 
tutkija sanoo.

Hän korostaa, että nuorten rikoksissa on pääasiassa kyse satunnaisesta 
kokeilusta. Vain pieni osa nuorista rötöstelee jatkuvasti.

Teki nuori rikoksia tai ei, ne ovat Salmen mukaan väistämätön osa jokaisen 
helsinkiläisen nuoren arkea.

"Nuoret puhuvat rötöksistä paljon, ja lähes kaikilla on kavereita jotka ovat 
tehneet niitä. Normien rikkominen on osa nuoruutta", hän sanoo.

Hasse Härkönen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 12.3.2004

427 nuorta vastasi

tietokulma

Venla Salmen, 30, väitöskirja perustuu kyselytutkimukseen ja 
kuudesluokkalaisten haastatteluihin.

Kyselylomakkeeseen oli listattu 14 rikollista tai kiellettyä tekoa, joihin 
osallistumista tiedusteltiin nuorilta.

Kyselyyn vastasi 427 ala-asteen kuudesluokkalaista seitsemästä 
helsinkiläisestä koulusta.

Lisäksi Salmi haastatteli 30 nuorta, joista puolet oli poikia ja puolet tyttöjä.

Yleisimpiä nuorten viimeksi kuluneen vuoden aikana tekemiä kiellettyjä tai 
rikollisia toimia olivat kiusaaminen, koulusta, kotoa ja kaupasta varastaminen 
sekä luvaton poissaolo koulusta.

Pojat olivat huomattavasti useammin pahanteossa kuin tytöt.

Väkivallan- ja vahingonteot korostuvat poikien kohdalla. Viimeisen vuoden 
aikana 23 prosenttia kyselyyn vastanneista pojista oli osallistunut tappeluun, 
ja 17 prosenttia oli vahingoittanut koulun omaisuutta. Tytöillä vastaavat luvut 
olivat 6 ja 8 prosenttia.

Neljäsosa vastanneista ei ollut tehnyt yhtäkään kysytyistä teoista elämänsä 
aikana.

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 23.4.2004

HKL aikoo varustaa metrovaunut turvakameroilla

Vartijoiden lisäämistä metroon harkitaan

Asemien kameravalvonta ehkäissyt ilkivaltaa

Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) alkaa pohtia taltioivien 
turvakameroiden asentamista kaikkiin metrovaunuihin. Toimitusjohtaja

Matti Lahdenrannan mukaan vaunukamerat tulevat joka tapauksessa jossakin 
vaiheessa ajankohtaisiksi.

Myös metrovartijoiden lisäämistä harkitaan. Päivittäiseen toimintaan halutaan 
ainakin yksi lisäpartio.

Metroasemien turvapäällikkö

Seppo Jussila arvioi, että ensimmäiset kamerat asennettaisiin metrovaunuihin 
mahdollisesti ensi talven kuluessa. Kysymys on kuitenkin päätöksestä, johon 
kaivataan myös poliittinen siunaus.

"Kameroiden asennus alettaisiin uudemmista vaunumalleista", Jussila arvelee.

HKL:n tarkoituksena on viime kädessä varustaa koko junakalusto 
digitaalisilla kameroilla. Turvakameroiden sijoittamisesta metrovaunuihin 
puhuttiin jo uudemman metrokaluston hankintavaiheessa. Tuolloin aikeesta 
kuitenkin luovuttiin.

"Todennäköisesti kysymys oli rahasta. Ehkä tämä oli sellainen kohde, josta 
oli helppo nipistää", arvioi Jussila.

Hänen mukaansa metroasemille sijoitetut turvakamerat ovat hillinneet 
ilkivaltaa ja väkivaltaista käyttäytymistä.

Digitaalinen, tallentava kameravalvonta on ollut todellisuutta VR:n lähijunien 
vaunuissa vuodesta 1998. Kamerayhteys ohjataan konduktöörin vaunuun ja 
junan ohjaamoon.

VR:n turvallisuuspäällikkö

Yrjö Poutiaisen mukaan valvontakamerat ehkäisevät erityisesti ilkivaltaa, 
penkkien viiltelyä ja töhertelyn kaltaisia kepposia.

Väkivaltaista käyttäytymistä ja tappeluita kameratkaan eivät välttämättä aina 
ehkäise, vaikka niiden olemassaolosta tiedotetaan näkyvästi.

Rikosten ja pahoinpitelyiden selvittämisessä ne ovat kuitenkin osoittautuneet 
tehokkaiksi apuvälineiksi. Lisäksi ne mahdollistavat ennakoivan ja 
nopeamman puuttumisen mahdollisiin vaaratilanteisiin.

"Konduktööri voi uhkaavassa tilanteessa ottaa yhteyttä liikennekeskukseen, 
josta hälytetään poliisit asemalle junaa vastaan", Poutiainen sanoo.

HKL kirjaa tarkoin vain oman henkilökuntansa väkivaltaiset tai uhkaavat 
kokemukset joukkovälineissä.

Nyt asennoitumisessa tapahtuu selkeä muutos. Myös HKL:n matkustajien 
kokemia uhkaavia tilanteita aletaan kerätä. Niitä voi lähettää sähköpostilla 
osoitteeseen palaute.hkl@hel.fi.

Juha Salonen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 18.5.2004

Töhertelijälle ehdollista Rifle-tägeistä

Lukuisat töherrykset raitiovaunuihin toivat helsinkiläiselle 25-vuotiaalle 
miehelle 30 päivää ehdollista vankeutta Helsingin käräjäoikeudessa. Mies 
tuomittiin kaikkiaan 19 vahingonteosta.

Mies puuhaili tägien parissa keväästä 2002 seuraavan vuoden kevääseen, jona 
aikana miehen kirjoittamia tekstejä

Rifle ilmestyi raitiovaunujen lisäksi myös metroon, sähkökaappeihin ja 
rakennuksiin.

Oikeudessa hän myönsi valtaosan teoista. Jutun ensimmäiseen 
oikeudenkäyntiin maaliskuussa mies ei tullut, joten poliisi otti hänet kiinni 
pari viikkoa myöhemmin.

Miehen maksettavaksi määrättyjen korvausten kokonaismäärä on noin 2800 
euroa. Yhden tägin puhdistuskulut raitiovaunussa olivat joko 90 tai runsaat 
120 euroa. Sähkökaappien töherrykset olivat noin 180 euroa kappale.

HS

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 24.5.2004

Malminkartanon aseman luvallinen graffiti poistuu

rötöksiä ja rikkeitä

Sarja kertoo rikollisuudesta eri alueilla.

Helsingin Malminkartanossa junat pysähtyvät Malminkartanontien alittavassa 
tunnelissa, jonka seinillä on junalla liikkumisesta ja vähän muustakin kertova 
iso graffiti. Luvallisen työn päälle ja lähistölle on töhritty suuri määrä 
yksityisiä merkintöjä.

Töhryjä näkee Malminkartanon keskustan sokkeloisilla kulkuväylillä 
muuallakin. Osaltaan ne ovat kasvattaneet aluepoliisi

Asko Köyhäjoen esittelemiä rötöslukuja.

Töhryjä vastaan on kampanjoitu, ja Köyhäjoki on kuullut HKL:n 
suunnitelmista poistaa aikoinaan haluttu seinämaalaus asematunnelista.

Poliisiasioita kertyy runsaan 8000 asukkaan Malminkartanossa samaa tahtia 
kuin isommassa etelänaapurissa Kannelmäessä. Rötösmäärän ja 
asukasmäärän suhde on sama.

"Aseman seudulle ja Malminkartanonaukiolle kokoontuu porukoita, ja sinne 
myös kutsutaan poliisia", Köyhäjoki kertoo. Aukion laitamilla on kolme 
ruokakauppaa, kioski ja pari ravintolaa.

Puistikoissa sekä leikkipuistoissa ja päiväkotien pihoilla kokoontuvista 
nuorisosakeista tulee valituksia, samoin puistoissa ajelevista mopoilijoista.

Kumppanuustalo Horisontin toiminnanjohtaja

Jaana Löppönen kantaa huolta nuorten turhautuneisuudesta: "Nuorille on liian 
vähän mahdollisuuksia." Kumppanuustaloon on vastikään avattu nuorisotila 
myydyn nuorisotalon tilalle.

Horisontissa on päivittäin kolmisensataa kävijää.

Markku Karumo

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 27.5.2004

Graffitien maalauspaikka ei saanut kannatusta Helsingissä

Valtuusto pelkää maalaamisen sallimisen lisäävän myös töhrimistä

Graffitien eli seinämaalauksien lailliseen tekemiseen tarkoitetun paikan 
perustaminen ei saanut kannatusta Helsingin kaupunginvaltuustossa 
keskiviikkona.

Paavo Arhinmäki (vas) ja 13 muuta valtuutettua olivat tehneet aloitteen, jossa 
graffitien tekemiselle toivottiin paikkaa Helsingistä. Aloitteentekijöiden 
mukaan maalauspaikka on tarpeen, koska graffiteja tekevät nuoret ovat 
nykyisen graffiteja koskevan nollatoleranssin vuoksi vaarassa syrjäytyä.

"Ajetaanko graffiteja maalaavat nuoret vastakulttuuriin ja tätä kautta 
vakavampaan rikollisuuteen?" Arhinmäki kysyi.

Kiistaksi nousi valtuuston vilkkaassa keskustelussa kysymys siitä, lisääkö 
laillisten graffitien salliminen myös laittomien töhryjen tekemistä. 
Aloitteeseen vastanneen kaupunginhallituksen mukaan graffitien 
hyväksyminen laillisella maalauspaikalla antaa väärän esimerkin nuorille ja 
lisää töhrimistä. Vastauksessa viitattiin myös Stop töhryille -projektiin, jolla 
Helsinki on pyrkinyt torjumaan sotkemista.

Valtuuston enemmistö oli samaa mieltä kaupunginhallituksen kanssa. 
Keskustelussa nostettiin useaan kertaan esimerkiksi Malminkartanon 
kaupunginosa, jossa on ollut laillinen paikka graffitien tekemiseen.

"Malminkartanossa on nähtävissä suora riippuvuussuhde laittomiin töhryihin. 
Kyseinen kaupunginosa on koko Helsingin töhrityin paikka",

Matti Enroth (kok) sanoi.

"Helsingin ei tule sallia graffiteja missään muodossa", Enroth jatkoi.

Osa valtuutetuista oli tyytymättömiä kaupunginhallituksen vastaukseen, ja 
asiaa vaadittiin palautettavaksi uudelleen valmisteltavaksi. Äänestyksessä 
palautusesitys kuitenkin hävisi äänin 21-58.

Hasse Härkönen

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 31.5.2004

Graffiti on urbaani taidemuoto

Helsingin kaupungin kulttuurivallankumous Stop töhryille -projekti näyttää 
sumentaneen valtaosan kaupunginvaltuuston jäsenten silmistä. On 
hämmästyttävää, etteivät valtuutetut osaa tehdä eroa sotkemisen ja 
taidokkaiden maalausten välillä.

Töhryjen poistaminen ja niiden paheksunta on siistin kaupunkikuvan kannalta 
tärkeää. Linja-autojen, junien tai raitiovaunujen sotkemista tusseilla tai 
maaleilla on vaikea pitää taiteena tai ympäristöä kohentavana.

Töhry on kuitenkin eri asia, kuin julkiselle paikalle maalattu taideteos. 
Julkein esimerkki Helsingin tekemästä taideteoksen tuhoamisesta on 
Kulosaaren kohdalla olevasta meluaidasta tuhottu maalaus.

Kaupunginvaltuustossa vallalla oleva käsitys (HS 27.5.) laillisen toiminnan 
kriminalisoivasta vaikutuksesta on yksioikoinen.

Luvallisten graffitien maalauspaikan avulla olisi mahdollista kasvattaa nuoria 
suhtautumaan kriittisesti sotkemiseen ja opastaa oikeita tapoja omaan 
elinympäristöönsä vaikuttamisesta.

Graffiti on urbaani taidemuoto, joka sopii tietynlaiseen kaupunkiympäristöön. 
Laillisesti maalatut graffitit sopisivat hyvin koristamaan esimerkiksi 
neuvostoliittolaistyylistä harmaata Merihakaa.

Tallina

Sami Laine

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 2.6.2004

Graffitit ovat slummien taidetta

Sami Laineen idealistinen näkemys graffiteista on kaukana todellisuudesta. 
(HS 31.5.) Kokemus on osoittanut moneen kertaan, että lailliset graffitit 
lisäävät myös laittomia graffiteja. Se, ovatko graffitit taidetta vai eivät, on 
sivuseikka.

Graffitimaalarit ovat julistaneet itsensä itsevaltiaiksi, jotka päättävät meidän 
puolestamme, miltä meidän kotimme ja ympäristömme näyttää. Meillä 
asukkailla ei ole siihen mitään sanomista.

Graffitit ovat slummien taidetta. Parhaista maalauksista paistaa läpi ahdistus, 
mutta suurin osa on toinen toistaan muistuttavia psykedeelisiä tekeleitä.

Ne eivät sovi minnekään. Ne lisäävät myös turvattomuuden tunnetta. Kiitos 
Stop töhryille-projektille. Sen vaikutuksesta ympäristö on siistiytynyt 
oleellisesti.

Sakari Luro

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 13.6.2004 

Yhteiskunnan vastaisku 

Vantaankoskelle menevän M-junan käyttäjät ovat saaneet totutella uusiin  
näkymiin. Malminkartanon junatunnelin itäseinän tuttujen graffitien päälle  
vedettiin viime viikolla siniharmaa pohjamaali ja uusi sinikeltainen  
taustakuvio. 

Samalla seinällä on ollut maalauksia pitkään. Ensimmäiset hippihenkiset  
luvattomat kuvat ilmestyivät asemalle jo 1980-luvun alussa. Viimeinen  
monikymmenmetrinen jättigraffiti syntyi 1995 vielä sopuisasti, kun  
Helsingin kaupungin liikennelaitos piffasi tekijöille maalit. 

Sittemmin viranomaisten ja graffareiden välit ovat viilentyneet, eikä lupia  
kuvien tekoon ole irronnut. Kaupunki ja poliisi ovat saaneet säännöllisesti  
todeta, että laillinen maalauspaikka vetää automaattisesti puoleensa  
luvattomien maalauksien tekijöitä. 

Esimerkiksi Malminkartanossa töhryjä on kymmenkertaisesti muihin  
kaupunginosiin verrattuna. 

Asenteet graffiteihin ovat kääntyneet 1990-luvun alun jälkeen.  
Myötämieliset puheet urbaanista taiteesta ja nuorten hätähuudoista  
vaimenivat sitä mukaa kuin tussilla tai spraymaalilla huitaistut tagit  levisivät 
ratikoiden ikkunoihin ja arvorakennusten kivijalkoihin. 

Vuonna 1998 Helsingin kaupunki käynnisti Stop töhryille-projektin, joka on  
järjestelmällisesti siivonnut graffitteja pois heti kun ne ovat  ilmaantuneet. 

Ruljanssi maksaa kaupunkilaisille puolitoista miljoonaa euroa vuodessa.  
Malminkartanon tunnelin maalaaminen on osa kampanjaa. 

Stop töhryille -projekti ei sinänsä ole vähentänyt graffitien määrää, mutta  ne 
siivotaan pois nykyään niin nopeasti, että kaupunkikuva pysyy  aikaisempaa 
siistimpänä. Maalaamista ovat vähän hillinneet tekijöille  langetetut 
korvausvaatimukset ja vankeusrangaistukset. 

Kaupungin, yritysten, asukasyhdistysten ja yksityisten kaupunkilaisten  
yhteinen putsausorganisaatio on herättänyt huomiota ulkomaillakin. Tänne on  
tehty opintomatkoja kaupungeista, jotka ovat helisemässä  katutaiteilijoidensa 
kanssa. 

Toisaalta aika saattaa hoidella jatkossa graffitintekijät, sillä uusien  tekijöiden 
joukko pienenee koko ajan. Tällä hetkellä graffiteja  tehtailevassa 
ydinporukassa on reilut parikymmentä nuorta, joiden keski-ikä  on 26 
ikävuoden kieppeillä, kertoo komisario 

Reijo Muuri. 

"Nämä tyypit ovat vähän sellaisia surkimuksia, jotka eivät sovi oikein  
mihinkään yhteiskunnassa. Heillä ei yleensä ole työtä tai ammattia. Sitten  
heillä on joku tällainen fiksaatio, että maailma paranee, kun he tekevät  näitä 
graffitteja." 

Graffiteille ei syty myöskään Helsingin joukkoliikenteestä vastaava  
apulaiskaupunginjohtaja 

Pekka Sauri. 

"En näe raitiovaunujen ja metrojen turmelemista hirveän tärkeänä  
kulttuurityönä. Minulla ei riitä huumorintajua tagien suhteen." 

Miska Rantanen 

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 21.6.2004

Mieluummin graffiteja kuin mainoksia

Sakari Luro väitti (HS 2.6.), että "graffitimaalarit julistavat itsensä 
itsevaltiaiksi, jotka päättävät puolestamme, miltä kotimme ja ympäristömme 
näyttää". Hänen mukaansa graffitit eivät sovi minnekään ja ne myös lisäävät 
turvattomuuden tunnetta.

Graffitit eivät ole ikinä tehneet oloani turvattomaksi. En hyväksy julkisten 
tilojen sotkemista, mutta suurin osa huolella tehdyistä graffiteista on 
miellyttäviä katsella.

Ne ovat aivan eri asia kuin tussilla bussikatokseen vetäistyt nimet ja 
hävyttömyydet.

En ole harrastanut graffiteja, mutta olen aina pitänyt niitä merkkinä ihmisten 
tervehenkisyydestä. En silti haluaisi niitä jokaisen talon seiniin.

En näe, että graffiteja tekevät taiteilijat olisivat ottaneet mitään ylimääräisiä 
oikeuksia itselleen. Kaupungeissa talojen seinät ja teiden varsien muurit ovat 
usein erittäin tylsiä ja mielikuvituksettomia. Paljon mieluummin katselen 
niissä nuorten tekemää taidetta kuin mitä tahansa mainoksia.

Toisin kuin mainokset, graffitit eivät sentään yritä hyötyä meistä. Miksi 
mainostajat saavat pilata maisemamme tuputtamalla meille asioita, joita 
emme oikeasti tarvitse?

Sellainen jatkuva viestitys, että ollaksesi tyytyväinen sinun tarvitsee saada 
lisää uutta, aiheuttaa paljon pahempaa turvattomuutta kuin "toinen toistaan 
muistuttavat psykedeeliset tekeleet".

Rami Kaarela

Tampere

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 23.6.2004

Graffitit seinissä kuin kirjava karaokeilta

Rami Kaarela puolustaa (HS 21.6.) graffiteja. Myönnän, että jotkut ovat 
taidokkaita, mutta graffitien hyväksyminen johtaa siihen, että kaikki haluavat 
näyttää taitojansa.

Näin sitten saamme katsella töhrittyjä seiniä, ja lopputulos on kuin 
karaokeilta. Toiset osaavat, toiset eivät, mutta kaikki kyllä haluavat.

Sitä paitsi Rami Kaarela unohtaa, että mainostajat maksavat käyttämästään 
tilasta.

Saattaapa olla, että graffitikin hyväksyttäisiin helpommin, jos taiteilijat 
maksaisivat saman kuin mainostajat.

Yrjö Hämeenheimo

Helsinki

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 15.9.2004

Junien töhrijälle vankeutta

Vantaalainen 28-vuotias mies on tuomittu neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan 
vankeuteen junien ja rakenteiden töhrimisestä.

Helsingin hovioikeus ei suostunut tekojen sovittamiseen yhdyskuntapalveluna, 
koska hän on toistuvasti syyllistynyt graffitien ja tagien piirtelyyn.

Miestä syytettiin aikanaan Vantaalla paristakymmenestä vahingonteosta 
syksyllä 2000.

Hovioikeus ratkaisi myös toisen miestä koskevan töhertelyjutun. Rangaistus 
on 30 tuntia yhdyskuntapalvelua.

HS

---

Helsingin Sanomat - Kotimaa - 30.9.2004

Helsingin valtuustoryhmät täysin eri mieltä turvallisuuden sisällöstä

Kokoomus puhui huumehörhöistä, vasemmisto syrjäytymisen ehkäisystä

Turvallisuusohjelma tehtiin, kun uhkien on koettu lisääntyneen

Kokoomus otti keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuustossa huumeisiin 
tiukan nollatoleranssilinjan. "Huumehörhöjen ja töhrijöiden hyysäämisellä tai 
näiden ongelmien vähättelyllä ei tule Helsingin organisaatiossa olla 
minkäänlaista majapaikkaa", kokoomuksen ryhmänjohtaja

Jan Vapaavuori sanoi.

Hänen mielestään valtuuston tiukentunut huumekanta on jatkossa vietävä 
koko kaupungin päihdepolitiikkaa ohjaavaksi linjaksi: "Huumeongelma on 
todellisuutta joka päivä ja se pahenee koko ajan."

Kaupunginvaltuusto keskusteli keskiviikkona, miten kolme vuotta sitten 
hyväksyttyä Helsingin turvallisuusohjelmaa pitäisi kehittää.

Turvallisuusohjelma tehtiin, koska vaara- ja uhkatilanteiden on koettu 
lisääntyneen. Syynä on muun muassa huumeiden käyttäjien käytöksen 
ennustamattomuus. Sosiaalilautakunta vahvistaa, että huumeiden merkitys 
turvallisuustekijänä on viime vuosina merkittävästi kasvanut. 
Huumausainerikokset ovat kasvaneet.

Valtuustoryhmien näkemykset turvallisuusohjelman painopisteistä vaihtelivat 
laidasta laitaan.

Vapaavuori piti järkyttävänä Helsingin poliisivajausta, samoin kuin sitä että 
nuorisoasiainkeskus ei muiden virastojen tavoin ole sitoutunut töhryjen 
siistimiseen. Tiedon Vapaavuori poimi yleisten töiden lautakunnan 
lausunnosta.

"Myös nuorisoasiainkeskuksen on toteutettava valtuuston tahdon mukaista 
politiikkaa", kansanedustaja jyrisi.

Paavo Arhinmäki (vas) huomautti, että nuorisolautakunta on asiantuntija 
nuorisokysymyksissä. Graffitien ystävänä hän toivoi että rahansiirrot Stop 
Töhryille -projektille pienenisivät kun töhrytkin ovat vähentyneet.

Vasemmistoliitto ja Sdp näkivät turvallisuusstrategian toisin kuin kokoomus. 
"Turvallisuusohjelmaa ei pidä nähdä vain rikoksentorjuntaohjelmana", Sdp:n 
ryhmänjohtaja

Maija Anttila sanoi. Hän korosti hyvin hoidettua sosiaalipolitiikkaa ja 
ennaltaehkäisevää työtä.

"Parasta turvallisuuden takaamista on syrjäytymisen ennaltaehkäisy", 
Arhinmäki säesti. Hän tuomitsi nollatoleranssin Helsinkiin sopimattomana.

Näkemykset huumepolitiikastakin vaihtelivat siitä riippuen mistä päin salia 
puhuja tuli. Kun Vapaavuori korosti vain tiukkaa huumelinjaa, useat muut 
valtuutetut hakivat huumeongelmaan ennalta ehkäisevää ratkaisua.

Muun muassa Arhinmäki ja vihreiden

Sanna Hellström sanoivat, että huumehoitoja on tarjolla aivan liian vähän. 
"Mitä nopeammin huumeenkäyttäjät saadaan pois huumekoukusta, sitä 
vähemmän huumeisiin liittyvä rikollisuus rasittaa yhteiskuntaa ja luo 
turvattomuutta",

Birgitta Dahlberg (r) sanoi.

Pekka Reinikainen (kd) huomautti että alkoholin kulutuksen kasvu muodostaa 
suurimman turvallisuusuhan lähivuosina.

Hellström sanoi, että alkoholiverotuksen alennus on ehkä ollut merkittävin 
yksittäinen muutos Helsingin turvallisuuden kannalta. Vihreiden mukaan 
lisäksi naisiin ja lapsiin kohdistuvat väkivallan ehkäisy nostetaan 
turvallisuusstrategian erityiseksi painopisteeksi.

Ylipormestari

Eva-Riitta Siitonen näytti valtuustolle lohduttavan kalvon. Siinä Helsinki 
komeili kansainvälisen kaupunkivertailun kärjessä turvallisuuden tunteen 
osalta. Helsinkiläisistä 98 prosenttia sanoi tutkimuksessa tuntevansa olonsa 
omalla asuinalueellaan turvalliseksi.

"Pelko on tullut jokapäiväiseksi seuralaiseksemme", Anttila kuitenkin sanoi 
Siitosen kalvosta huolimatta. Hän huomautti monelle metrossa matkustajalle 
tutusta tunteesta; kuinka metron kirvesmurhan jälkeen moni matkustaja on 
valinnut paikkansa junassa entistä tarkemmin.

Turvallisuusohjelmaan jätetyistä toivomusponsista äänestetään seuraavassa 
kokouksessa.

Olli Pohjanpalo

---

Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 13.10.2004

Ilkivallan pelko peruutti Tukholmassa bussivuoroja

TUKHOLMA. Bussien ja junien vahingoittaminen on yltynyt niin pahaksi 
parilla Suur-Tukholman alueella, että paikallisliikennevuoroja on peruttu.

Paikallisbussit olivat kaksi viikkoa ajamatta Tenstan kaupunginosan läpi 
iltaisin, koska siellä busseja viskottiin kivillä ja pulloilla. Kerran ikkunoihin 
ammuttiin ilmakiväärilläkin.

Maanantai-iltana bussit palasivat Tenstaan mutta uhkasivat lähteä heti 
tiehensä, jos yksikin kivi pamahtaa linja-auton kylkeen.

Lähijunaliikenne päätettiin viikonloppuna lopettaa vahingontekojen vuoksi 
Västerhaningen ja Nynäshamnin välillä päivittäin kello 16.30 jälkeen. Päätös 
koski tuhansia matkustajia, varsinkin Tukholmassa töissä käyviä, jotka 
joutuivat vaihtamaan bussiin Västerhaningen asemalla. Tiistaina junat 
palasivat poliisin apulupausten jälkeen liikenteeseen.

Poliisi otti tiistaina kiinni kolme 16-vuotiasta poikaa epäiltyinä junien 
vahingoittamisesta.

Junissa on jo monena vuonna hajotettu sisustuksia, rähinöity ja uhkailtu 
konduktöörejä. Liikennöitsijöiden Citypendelnin ja SL:n pinna katkesi, kun 
radalle alkoi iltaisin ilmestyä tahallaan viskottua romua kuten pyöriä ja 
kaivonkansia.

"Isot esineet voivat suistaa junan jopa radalta ja aiheuttaa suuronnettomuuden. 
Ennen tällaista tapahtui kerran vuodessa, tänä syksynä päivittäin tai jopa 
usean kerran päivässä", kertoi ongelmaväliä ajava veturinkuljettaja

Conny Ekström.

"Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään töissä. Liikenteen pysäyttämispäätös 
oli ainut tapa saada poliitikkojen ja yleisön mielenkiinto heräämään."

Poliisi epäilee tihutöistä 13-20-vuotiaiden nuorten löyhää, noin 
kolmenkymmenen hengen porukkaa.

Liikennöitsijät ovat perustelleet vuorojen perumista matkustajien ja 
työntekijöiden turvallisuudella. Poliitikot ihmettelevät, kuinka yhteiskunnan 
perustoiminnoissa voidaan antaa periksi rötöstelijöille.

Voimakas julkinen painostus sai läänin poliisin lupaamaan virka- ja 
siviilipukuisia voimia ongelmareiteille ja perustamaan erityisen ryhmän 
setvimään liikenteen sabotointia.

Yksi selitysmalli on, että junia ja busseja aikaisemmin sisältä töhrineet ja 
rikkoneet olisivat ryhtyneet hyökkäämään kohteidensa kimppuun ulkoa, kun 
sisätilojen vartioiminen on tiukentunut. Tukholmassa graffitintekijöitä on 
rangaistu ankarasti.

Mari Manninen

---

Helsingin Sanomat - Mielipide - 9.11.2004

Poliisi tutkii rikoksia eikä arvioi taiteellisuutta

Kuvataideakatemian rehtori Mika Hannula kirjoitti (HS 5.11.) 
kaupunkitaiteesta ja poliisin toimenpiteistä asiassa.

Poliisi pidätti kuusi nuorta tarrojen ja julisteiden liimaamisesta.

Hannulan mukaan kaupunkitaide ei ole mitä tahansa suttaamista, töhrimistä 
eikä vandalismia. Tähän asti hänen mielipiteisiinsä on helppo yhtyä.

Olen nähnyt useita graffiteja ja kiinnittänyt huomiota viime aikoina myös 
tarroihin, jotka hyvinkin miellyttävät silmääni yksityishenkilönä.

Toisena ääripäänä on järjetön, esimerkiksi raitiovaunujen, töhriminen 
mustalla tussilla tai spraymaalilla. Näihin erilaisiin taiteen 
ilmenemismuotoihin useat ihmiset ovat mediassa vaatineet poliisilta 
erityyppisiä toimenpiteitä tai hyväksyntää.

Poliisin tehtävänä on tutkia ja ennalta estää rikoksia. Joka oikeudettomasti 
vahingoittaa toisen omaisuutta, syyllistyy vahingontekoon, sen lievään tai 
törkeään tekomuotoon, riippuen muun muassa aiheutettujen vahinkojen 
määrästä.

Vahingoitetun omaisuuden omistajalle saattaa pahimmillaan muodostua jopa 
kymmenientuhansien eurojen puhdistuskustannukset esimerkiksi graffitien 
poistamisesta junanvaunusta ja vaunun uudelleen maalaamisesta.

Omistajalla on oikeus määrätä siitä, minkä värisenä hän haluaa omaisuutensa, 
kuten rakennuksensa, kulkuneuvonsa tai vaikkapa vain roskiksensa, säilyttää. 
Rikoslaki turvaa hänen oikeutensa, ja poliisi ja sen sidosryhmät tekevät 
parhaansa, jotta näin tapahtuisi.

On esitetty, että ne laittomasti tehdyt maalaukset ja tarrat, jotka piristävät jopa 
yksittäisen poliisimiehen päivää, voitaisiin säilyttää.

Tällöin saisimme yhteiskuntaan taidepoliisin, joka päättäisi siitä, kenen taide 
on niin korkeatasoista, että sitä voitaisiin toteuttaa muiden oikeuksia loukaten.

Koska oikeusvaltiossa tällainen toiminta ei kuitenkaan (onneksi) tule 
kyseeseen, poliisi tutkii teot sellaisina kuin ne rikoslaissa säädetyn 
tunnusmerkistön täyttävät.

Kun määräsin edellä mainitut kuusi miestä pidätettäväksi, tarkoituksena oli 
turvata esitutkinta siltä osin, että saatiin selvitettyä rikokseen epäiltyjen osuus 
asiaan, teon laajuus ja aiheutettujen vahinkojen määrä. Pidättäminen ei ollut 
kannanotto liimattujen tarrojen ja kaakeleiden taiteellisuuteen.

rikoskomisario

Keskustan tutkintayksikkö

Helsingin poliisilaitos

Petri Juvonen

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 11.11.2004

Junavaunujen töhrimisestä ehdollista vankeutta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi helsinkiläismiestä muun muassa 
törkeästä vahingonteosta viiden ja kuuden kuukauden ehdollisiin 
vankeusrangaistuksiin.

Oikeus piti neljän VR:n vaunun maalaamista graffiteilla ja muilla töhryillä 
törkeänä, koska toiminta oli suunnitelmallista ja siitä aiheutui suurta 
taloudellista vahinkoa. Teko tapahtui 2002 marraskuussa.

Miehet kiistivät syytteet. Toinen kertoi olleensa keräämässä materiaalia 
dokumenttia varten. Toinen myönsi maalanneensa vain osan. Paikalla oli 
muitakin henkilöitä.

Oikeus katsoi miesten osallistuneen tekoon yhteisymmärryksessä.

Dokumentaristin katsottiin osallistuneen tekoon pitämällä vahtia. 
Vahingonkorvausten osalta oikeus totesi miesten olevan vastuussa myös 
muiden mahdollisesti tekemistä maalauksista, koska ne on tehty "yhdessä ja 
yksissä tuumin." Oikeus totesi VR:n kärsineen yli 7000 euron vahingot.

---

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 8.1.2005

Tarrojen liimaajat koolla galleriassa

Tarrat 16.1. saakka galleria Parasit3:ssa, Neitsytpolku 8. Ti-su 14-20.

Syksyllä Helsingissä poliisi pidätti nuoria, jotka olivat liimanneet tarroja 
kaupungille. Tapaus herätti laajan keskustelun: rikollisia töhryjä vai 
piristävää taidetta?

Kymmenen tällaisten tarrojen, kaakelien ja sabluunatöiden tekijää on nyt 
tuonut teoksiaan esille galleria Parasit3:een, jossa niitä voi katsella luvallisesti 
taiteena.

Galleristi

Olli Hanhirova korostaa, että näyttely ei ole kannanotto rikostapaukseen, 
vaan kulttuurisen ilmiön esittely. Mitään aivan uuttahan tarrailmiö ei ole, 
mutta huomion arvoinen uusi versio graffitikulttuurista ja sukua myös 
nuorten erilaisille kadunvaltaustapahtumille.

Taidenäyttelynä katsottuna

Tarrat ei juuri poikkea monien muiden nykynäyttelyjen tyylistä. Teokset 
kierrättävät humoristisesti sarjakuvaa, pop-taidetta, mainosten ja netin 
kuvakieltä ja hyviä asioita puolustavia iskulauseita. Teokset ovat 
enimmäkseen hyväntuulisen sympaattisia, kuten jänis, joka kehottaa 
jättämään turhan kiireen pois.

Toteutus on pääosin huolellista ja tyylikästä.

Andy Warholia lainaavat kaakelit voisi ottaa tuotantoon, ja "Roskisapina"- 
hahmo sopisi jätehuoltoyhtiön maskotiksi.

Epätavallinen näyttely

Tarrat on siksi, että taiteilijat jäävät nimimerkkien suojiin. Hanhirovan 
mukaan erityistä on myös yleisö, paljon nuoria, joista moni on halunnut - ja 
saanut luvan - liimata seinälle myös oman tarransa.

Arja Maunuksela

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 15.1.2005 

Helsingin poliisi selvitti yli tuhat töhertelyrikosta

Kuutta tekijää esitetty vangittavaksi, vahinkojen arvo yli 200000 euroa

Helsingin poliisi on selvittänyt lokakuusta lähtien noin 1400  töhertelyrikosta, 
joista epäillään lähes kolmeakymmentä henkilöä. 

Useimpia tapauksia on tutkittu vahingontekoina, mutta joukkoon mahtuu 
myös  kymmeniä törkeitä vahingontekoja, joista minimirangaistus on neljä  
kuukautta vankeutta. 

Komisario 

Vesa Löppösen mukaan valtaosa tekijöistä on 17-20-vuotiaita. Nuorin tekijä  
oli tekohetkellä 15-vuotias ja vanhin yli kolmenkymmenen. 

Kuutta tekijää on esitetty vangittavaksi, ja heistä kolme on edelleen  
tutkintavankeudessa. 

Suurin osa graffiteista ja signeerauksista - eli tageista - on maalattu  
busseihin-, raitio-, metro- ja junanvaunuihin ja asemille ja ympäristöön.  
Vahinkojen yhteissumma on jo noussut noin 200000 euroon. Suurimman  
yksittäisen vahingon korjaaminen maksoi 20000 euroa. 

"Pienimmillään kyse on ollut vain muutamien kymmenien eurojen laskuista",  
Löppönen toteaa. 

Asialla ovat olleet poliisin mukaan graffiteihin erikoistuneet jengit, ja  teot 
ovat olleet suunnitelmallisia. 

"Graffiteista on tehty luonnoksia, ja teot on taltioitu videoille ja  
digivalokuviin, joita on levitetty internetissä", Löppönen kertoo. 

Tekijät ovat tavoitelleet kuuluisuutta ja katu-uskottavuutta. 

Suomen lisäksi kohteita on ollut Ruotsissakin, ja tutkintaan liittyneissä  
kotietsinnöissä on löytynyt viitteitä myös huumausaineiden käytöstä. 

Monet graffitien tekijöistä ovat jääneet kiinni aiemminkin. Heidän tekonsa  
vuosina 2003-2004 alkoivat selvitä sen jälkeen, kun poliisi perusti  yksikön, 
joka ryhtyi tutkimaan töhertelyrikoksia koko Helsingin alueella  kolmisen 
kuukautta sitten. 

Ensimmäisiä tapauksia odotetaan oikeuteen helmikuussa. 

Löppösen mukaan tuhansien eurojen korvausten maksaminen saattaa olla  
nuorille tekijöille kova paikka. 

"Muutamat ovat jo sanoneet, että graffitien tekeminen päättyi heidän  osaltaan 
tähän." 

Erkki Kylmänen 

---

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 19.2.2005

Töhrimisrikokset etenivät Helsingin käräjäoikeuteen

Korvausvaatimukset nousseet jo 340000 euroon

Helsingin poliisi lähetti perjantaina käräjäoikeuteen ensimmäiset 
esitutkinnassa selvittämänsä reilut 460 vahingontekorikosta. Pääasiassa 
julkisiin kulkuvälineisiin kohdistuneet töhrimiset tehtiin 2003-2004.

"Tekojen takana on kolme henkilöä, jotka tällä hetkellä ovat vangittuja", 
tutkintaa johtava komisario

Vesa Löppönen kertoo.

Poliisi on tutkinut vahingontekoja keskitetysti viime lokakuusta lähtien. 
Kaupungin kaikkien poliisipiirien yhteispelillä on selvitetty noin 1400 juttua. 
Niistä reilut 60 tapausta luetaan törkeiksi vahingonteoiksi, joista 
minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta.

Korvauksia koko juttusumasta haetaan noin 340000 euron verran.

Eri puolilla Helsinkiä tapahtuneisiin vahingontekoihin on osallistunut 
kolmisenkymmentä 16-34-vuotiasta tekijää. Löppösen mukaan melkein 
kaikki ovat miehiä.

Valtaosa vahingonteoista on spraymaaleilla ja tusseilla busseihin, juniin, 
metroihin ja raitiovaunuihin tehtyjä töherryksiä.

Tekijöiltä on takavarikoitu myös raaputuksiin ja viiltelyihin soveltuvia 
välineitä.

Eräästä yksittäisestä vahingonteosta on esitetty 42000 euron korvausvaatimus.

Juttujen selvittämisessä auttaa tekijöiden tapa toimia. Useimmiten jälkeen jää 
tekijän oma merkki eli tagi.

Poliisin kirjanpidon karttuessa yhä useampi tekijä tulee tutuksi. Samalla 
rötöspaikalle jätetty merkki muuttuu eräänlaiseksi käyntikortiksi, jonka 
perusteella tekijä voidaan kutsua kuulusteluun.

"Vähän hassulta se kuulostaa, mutta niillä haetaan kuuluisuutta ja julkisuutta. 
Jotkut videoivat ja kuvaavat tekemiään merkkejä ja niitä levitetään jopa 
netissä", Löppönen tietää.

Hän arvelee, että loput noin tuhat juttua lähtevät Helsingin käräjäoikeuteen 
syyttäjän käsiteltäväksi maaliskuun loppuun mennessä.

Juha Salonen

---