Ihmisen erottaa eläimestä, muutaman toissijaisen seikan lisäksi, kyky prosenttilaskuun. Huippuunsa tämä taito jalostuu kun lasketaan todennäköisyyksiä. Ne puolestaan avaavat oven virheisiin.

Empiirisissä tieteissä mittausvirhe on jokapäiväinen ja tärkeä käsite. Kaikki tieto on epävarmaa, mutta epävarmuuden astetta voidaan usein arvioida, ja silloin puhutaan todennäköisyyksistä.

Päinvastoin kuin insinöörit, poliittiset toimittajat eivät vielä näy oivaltaneen virheiden liittyvän kaikkeen maailmanmenoon yhtä tiukasti kuin nenä päähän.

Siksi into, jolla gallupkyselyiden ilmoittamista puoluekannatusten hienoisista liikkeistä uutisoidaan, on liikuttavaa. Useimmiten kyseessä on nimittäin todennäköisyyksien tuottama puhdas pseudouutinen.

Mittaukseen valikoidaan tietty ihmisjoukko eli otanta. Tämän vuoksi puolueiden kannatuslukuihin jää satunnainen mittausvirhe. Tyypillisesti se on pari prosenttiyksikköä.

Virhe tarkoittaa sitä, että vaikka kysely toistettaisiin samana päivänä mutta erilaisella satunnaisotannalla, puolueen kannatukseksi voidaan saada luku, joka eroaa toimittajien raportoimasta pari prosenttia. Se on kuitenkin yhtä oikea luku. Otannan pienuuden vuoksi todellista kannatusta ei voi tietää tarkasti.

Tämän vuoksi on sekä järjetöntä että harhaanjohtavaa raportoida prosenttiyksikön vaihteluita todellisina muutoksina. Silti ääni väristen meille kerrotaan, että SDP:n kannatus on noussut prosentin ja Kepun laskenut puoli. Analoginen uutispommi olisi:"Viime kuussa mies heitti arpanopalla kolmosen, tässä kuussa nelosen".

Mittausvirheiden sisällä tapahtuvat muutokset eivät ole reaalisia muutoksia vaan tilastollisia fluktuaatioita. Ja kuten Tapio Rautavaara totesi laulaessaan korttipakasta ja sotamiehestä: tämä tarina on tosi.

Koko ajan on hyvä muistaa, että tuhannen henkilön suuruisessa satunnaisotannassa prosenttiyksikön kymmenys tarkoittaa yhtä ihmistä. Vain yksi kasvoton henkilö saattaa siis olla politiikan maailmaa vavisuttavan pseudouutisen ensimmäinen syy, tuo Aristoteleen liikkumaton liikuttaja.

Kuka on tuo mies tai nainen? Oliko hänellä tuolloin hyvä päivä vai huono päivä? Päättikö vastatessaan heittäytyä vitsikkääksi? Kukaan ei tiedä. Siitä juuri virheet syntyvät: tiedon puutteesta.

Tuponeuvottelut pyrkivät myös vakavasti pseudouutisten luokkaan. Joka vuosi kaava on sama. Ensin asetetaan takaraja. Televisiossa pönäkät, vakavat miehet astuvat neuvotteluhuoneesta antamaan lausuntoa: sopua ei saada takarajaan mennessä.

Neuvotteluja jatketaan. Televisiossa pönäkät, vakavat miehet astuvat neuvotteluhuoneesta antamaan lausuntoa: sopua ei ole syntynyt, neuvotteluja jatketaan yön yli.

Sitä alkaa epäillä, että meille esitetään aina sama filminpätkä yhä uudestaan ja uudestaan. Kenties olisi syytä ruveta tarkkailemaan työmarkkinamiesten asusteita: eivätkö ne näytäkin 70-luvulta? Ja vilahtaako taustalla joku, joka on kuollut jo aikapäiviä sitten?