Fysiikan vai Einsteinin
vuosi?
Kuluva vuosi on
julistettu YK:n toimesta Fysiikan vuodeksi, mutta mediassa se näkyy pikemmin
Einsteinin vuotena. Suppean suhteellisuusteorian synnystä on tullut kuluneeksi
sata vuotta, kuten meitä toistuvasti on tänä vuonna muistutettu.
Suppea
suhteellisuusteoria on oppi liikkeestä: se kertoo, miten aikaa ja välimatkaa
tulee mitata. Vaikka sen seuraamuksiin kuuluu maailmanhistorian kuuluisin kaava
E=mc2, teorian vaikutukset ihmisten konkreettiseen elämään ovat
vähäiset. Fyysikon kannalta taas suppea suhteellisuusteoria on niin
arkipäiväinen asia, ettei sitä edes tutkita. Mistä siis johtuu Einsteinin ja
suhteellisuusteorian kiehtovuus, joka otsikoissa syrjäyttää kaiken muun
fysiikan?
Fysiikan vuoden aikana
Einsteinilla ovat ratsastaneet myös hänen
perillisensä, ajan ja avaruuden nykytutkijat. Tämä näkyy siinä, että maailmalla
on säieteorioista kirjoitettu kohta enemmän kirjoja kuin mistään muusta tyystin
vailla empiiristä perustaa olevasta aihepiiristä, mukaan lukien enkelit.
Miksi
esoteerinen, matematiikan korkeimpiin koukeroihin pohjaava teoreettinen spekulointi
kiinnostaa heti ihmisiä kun se vain liitetään Einsteinin nimeen? Tai kiteyttäen: miksi kaikki tietävät, miltä
Einstein näyttää? Miksi hänet tunnistetaan maapallon joka kolkassa, mutta
vaikka kuinka nyt eläisimme keskellä biologian voittoisaa kulta-aikaa, kuka
muistaa miltä Crick tai Watson näyttivät?
Näiden biologian
Einsteinien ikoninen tunnettuus on niin huonoa, että suurempi osa ihmisiä
muistaa ennemmin minkä näköinen on näyttelijä Jeff Goldblum
kuin hänen DNAn metsästyksestä kertoneessa televisiosarjassa
esittämänsä James Watson. Jos meidän tulisi kuvailla elämän perusmolekyylin
toista löytäjää, sanoisimme: Watson näyttää aivan Jeff Goldblumilta.
Mutta kukaan ei tulisi
määrittäneeksi Einsteinin olemusta toteamalla, että hän on Walter Mathaun ilmetty kaksoisolento. Siitä huolimatta, että Mathau esitti Einsteinia eräässä
elokuvassa.
Miksi siis
fysiikan julkisuuskuva on kuin peruskallio siinä missä arkipäivälle kiistämättä
tärkeä biologia syöpälääkkeineen ja geeniterapioineen on vain joukko
siirtolohkareita?
Uskon, että syy
on se, että fysiikan uskotaan tuottavan perimmäistä tietoa. Perimmäistä siinä
mielessä, että sen uskotaan paljastavan fenomenaalisen maailman takana olevan
todellisuuden. Se piirtää maailmankuvan kuin arkkitehti talon. Fysiikkaan
verrattuina biologia ja molekyylibiologia ovat sittenkin soveltavia tieteitä.
Paradoksaalisesti
fysiikan julkisuuskuvaa auttaa se, että sekä mikroskooppista kvanttimaailmaa
että yleisen suhteellisuusteorian valtakuntaa eli makroskooppista kosmosta
kuvaillessaan se joutuu käyttämään arkikokemukselle tyystin vieraita
käsitteitä. Fysiikka on eräänlainen tiedeavaruuden Mauno Koivisto: se lausuu
maailmasta niin synkkiä, hämäriä ja oraakkelimaisia profetioita, että ihmisten
on pakko uskoa sen tavoittavan syvällisen totuuden.
Tämän lisäksi on olemassa
valtaisa joukko fysiikan konkreettisia sovelluksia, jotka
suuren yleisön
mielessä toimivat sertifikaatteina sille, että fyysikot eivät vain puhele
lämpimikseen. Syllogismi kulkee seuraavasti. ”Kännykät toimivat ja atomipommi
toimii, ergo: fyysikot tietävät, mitä tekevät.
Einstein oli fyysikko, siis hänkin tiesi, mitä teki – vaikken ymmärräkään, mitä
hän teki”.
Mutta kenties on
niin, että sekä mediassa että ihmisten mielissä tieteellä voi kerrallaan olla
vain yhdet kasvot. Tässä katsannossa ja laajasti ymmärrettynä Einstein symboloi
1900-luvun kaikkia tieteellisiä saavutuksia. Olkaamme siitä kiitollisia: hän on
inhimillisen rationaalisen älyn ja empiirisen uteliaisuuden ikoni, jota sopii
juhlia muulloinkin kuin Fysiikan vuonna.