Fysiikan vai Einsteinin vuosi?

 

 

Kuluva vuosi on julistettu YK:n toimesta Fysiikan vuodeksi, mutta mediassa se näkyy pikemmin Einsteinin vuotena. Suppean suhteellisuusteorian synnystä on tullut kuluneeksi sata vuotta, kuten meitä toistuvasti on tänä vuonna muistutettu.

 

Suppea suhteellisuusteoria on oppi liikkeestä: se kertoo, miten aikaa ja välimatkaa tulee mitata. Vaikka sen seuraamuksiin kuuluu maailmanhistorian kuuluisin kaava E=mc2, teorian vaikutukset ihmisten konkreettiseen elämään ovat vähäiset. Fyysikon kannalta taas suppea suhteellisuusteoria on niin arkipäiväinen asia, ettei sitä edes tutkita. Mistä siis johtuu Einsteinin ja suhteellisuusteorian kiehtovuus, joka otsikoissa syrjäyttää kaiken muun fysiikan?

 

Fysiikan vuoden aikana Einsteinilla ovat ratsastaneet myös hänen perillisensä, ajan ja avaruuden nykytutkijat. Tämä näkyy siinä, että maailmalla on säieteorioista kirjoitettu kohta enemmän kirjoja kuin mistään muusta tyystin vailla empiiristä perustaa olevasta aihepiiristä, mukaan lukien enkelit.

 

Miksi esoteerinen, matematiikan korkeimpiin koukeroihin pohjaava teoreettinen spekulointi kiinnostaa heti ihmisiä kun se vain liitetään Einsteinin nimeen?  Tai kiteyttäen: miksi kaikki tietävät, miltä Einstein näyttää? Miksi hänet tunnistetaan maapallon joka kolkassa, mutta vaikka kuinka nyt eläisimme keskellä biologian voittoisaa kulta-aikaa, kuka muistaa miltä Crick tai Watson näyttivät?

 

Näiden biologian Einsteinien ikoninen tunnettuus on niin huonoa, että suurempi osa ihmisiä muistaa ennemmin minkä näköinen on näyttelijä Jeff Goldblum kuin hänen DNAn metsästyksestä kertoneessa televisiosarjassa esittämänsä James Watson. Jos meidän tulisi kuvailla elämän perusmolekyylin toista löytäjää, sanoisimme: Watson näyttää aivan Jeff Goldblumilta.

 

Mutta kukaan ei tulisi määrittäneeksi Einsteinin olemusta toteamalla, että hän on Walter Mathaun ilmetty kaksoisolento. Siitä huolimatta, että Mathau esitti Einsteinia eräässä elokuvassa.

 

Miksi siis fysiikan julkisuuskuva on kuin peruskallio siinä missä arkipäivälle kiistämättä tärkeä biologia syöpälääkkeineen ja geeniterapioineen on vain joukko siirtolohkareita?

 

Uskon, että syy on se, että fysiikan uskotaan tuottavan perimmäistä tietoa. Perimmäistä siinä mielessä, että sen uskotaan paljastavan fenomenaalisen maailman takana olevan todellisuuden. Se piirtää maailmankuvan kuin arkkitehti talon. Fysiikkaan verrattuina biologia ja molekyylibiologia ovat sittenkin soveltavia tieteitä.

 

Paradoksaalisesti fysiikan julkisuuskuvaa auttaa se, että sekä mikroskooppista kvanttimaailmaa että yleisen suhteellisuusteorian valtakuntaa eli makroskooppista kosmosta kuvaillessaan se joutuu käyttämään arkikokemukselle tyystin vieraita käsitteitä. Fysiikka on eräänlainen tiedeavaruuden Mauno Koivisto: se lausuu maailmasta niin synkkiä, hämäriä ja oraakkelimaisia profetioita, että ihmisten on pakko uskoa sen tavoittavan syvällisen totuuden.

 

Tämän lisäksi on olemassa valtaisa joukko fysiikan konkreettisia sovelluksia, jotka

suuren yleisön mielessä toimivat sertifikaatteina sille, että fyysikot eivät vain puhele lämpimikseen. Syllogismi kulkee seuraavasti. ”Kännykät toimivat ja atomipommi toimii, ergo: fyysikot tietävät, mitä tekevät. Einstein oli fyysikko, siis hänkin tiesi, mitä teki – vaikken ymmärräkään, mitä hän teki”.

 

Mutta kenties on niin, että sekä mediassa että ihmisten mielissä tieteellä voi kerrallaan olla vain yhdet kasvot. Tässä katsannossa ja laajasti ymmärrettynä Einstein symboloi 1900-luvun kaikkia tieteellisiä saavutuksia. Olkaamme siitä kiitollisia: hän on inhimillisen rationaalisen älyn ja empiirisen uteliaisuuden ikoni, jota sopii juhlia muulloinkin kuin Fysiikan vuonna.